Artikkelin kirjoittanut Stacco Troncoso ja Ann Marie Utratel
Olet varmasti nähnyt joitain artikkeleita niinkutsutun ”jakamistalouden” vioista ja epäonnistumisista. Kriitikot usein siteeraavat petollista sanan ”jakaminen” käyttöä, ja käyttäjien sulkemista pois potentiaalisina välittäjäalustojen sidosryhminä tai omistajina. Iso osa julkisesta kritiikistä näiden ja muiden ongelmien suhteen on suunnattu korkean profiilin verkkoalustoja kohtaan, yleensä Airbnb ja Uber, ihan hyvästä syystä.
Kaksi osuuskuntaliikettä on tärkeää ottaa tässä esiin: Alustaosuuskunnat ja Avoimet osuuskunnat. Toinen voi olla enemmän näkyvillä tällä hetkellä, mutta niillä on paljon yhteistä. Nämä liikkeet naittavat digitaalisten verkostojen voiman osuustoimintaliikkeen rikkaan historian kanssa. Miten nämä lähestymistavat suhtautuvat toisiinsa? Ovatko ne redundantteja, toisiaan täydentäviä, toisensa poissulkevia? Mitä ongelmia ne tarkkaan ottaen ratkaisevat, ja mitä lopputulemia ne etsivät? Tässä artikkelissa me selitämme niiden alkuperän ja ominaisuudet, ja miten näiden liikkeiden esittämät toimet voivat toimia yhdessä ja auttaa meidä muodostamaan mukaumiskykyisiä elinkeinoja verkottumisen aikakaudella.
Alustaosuustoiminta ja P2P vs. “Jakamistalous”
Jakamistalous sai aikaan paljon hypeä alussa, kun se sanoi olevansa P2P (person to person, people to people, peer to peer) -luonteista, mutta ei kestänyt kauaakaan kun sen lupaama ihmisten pyörittämä disruptio paljastettiin olevan sitä samaa laimentamatonta kapitalismia, vain nopeampaa ja vähemmän säänneltyä. Mike Bulajewski esitti asian artikkelissaan The Cult of Sharing (2014):
Paljon siitä mikä lasketaan jakamiseksi ei olekaan mitään muuta kuin tavallista taloudellista vaihdantaa yksilöiden kesken digialustoilla, jotka omistaa välimiehinä toimivat riskipääomaa saaneet yritykset, mikä sallii niiden kuoria kermat”.
Oikeasta kulmasta katsottuna kuitenkin “jakamistalous” ja sen digitaaliset alustat voidaan nähdä Troijan hevosena, sekä hyvässä että pahassa. Mikä paha? Yhä enemmän sääntelyn purkamista ja kiihtyvää prekarisaatiota. Mutta hyvä voi edistää keskustelua sen ulkopuolelle miten ihmiset jakavat hyödykkeitä ja palveluja, että korjattaisiin sen talouden arkkitehtuuri jossa nämä suhteet tapahtuvat. Todellisuudessa meidän tulisi kysyä itseltämme “Minkälaisen talouden me haluamme?” Jos näin, miten mahdollisia ovat tasapainon palauttavat ehdotukset, joista keskustellaan verkossa ja konferensseissa? Miten kiinnostuneita ihmiset ovat ottamaan osaa, tekemään yhteistyötä, ottamaan vastuuta — ja miltä se näyttäisi? Nyt kuvioon tulevat osuustoiminnan seuraavat vaiheet: Alustaosuuskunnat ja Avoimet osuuskunnat.
Ensin hieman historiaa. Näitä digitaalisia “jakamisen” alustoja edeltävinä vuosina kiehui pinnan alla jotain muuta: verkkoyhteisöt, jotka kokeilevat erilaisilla vaihdannan, yhteistyön ja tuottamisen muodoilla. “Yhteisvaurausperustainen vertaistuotanto”, termi jonka lainoppinut Yochai Benkler on ottanut käyttöön, kuvaa uutta tapaa luoda ja jakaa arvoa.
Internetperustaisissa P2P-infrastruktuureissa mahdollistetaan yksilöiden välinen kommunikaatio, järjestäytyminen ja runsaan, käytännöllisen arvon luonti digitaalisen yhteisvaurauden muodossa, joka usein on tietoa, softaa ja designia. Kaikkein tunnetuimpiin esimerkkeihin kuuluu mm. Wikipedia, open source -projektit kuten Linux, Apache HTTP-serveri, Mozilla Firefox ja WordPress, sekä avoimen designin yhteisöt kuten Wikihouse, RepRap ja Farm Hack.
Yhteisvaurausperustaisessa vertaistuotannossa tuottajayhteisöt luovat yhteisvaurautta. Niinkutsutut jakamistaloudet mahdollistavat prosessit, jotka lopulta päätyvät alustan omistajien käsiin, jotka vetävät välistä arvoa vuokrana tai maksuina P2P-interaktioista, jotka alustan kautta tapahtuvat. Yksinkertaisesti nämä interaktiot ovat P2P ainoastaan etupäässä. Tulisi olla selvää, että jakamisen konsepti tässä on pelkkää kuorrutusta, markkinointikikka.
Ei kuulosta hyvältä, mutta homma muuttuu vielä kauheammaksi ennen kuin se voi muuttua paremmaksi. Yhteismaan ja P2P:n sanastoa ja kuvitusta on otettu käyttöön välistä vetäville alustoille. Sanat ja konseptit (poislukien ”jakaminen”) ovat olleet laajalti ja petollisesti käytössä, mm.: yhteisö, vertaistoiminta ja access over property, muiden muassa. Näkymättömien sijoittajien ja osakkeenomistajien akkumulaation ajamina niinkutsuttu jakamistalous, kun sitä lähemmin tarkastellaan, paljastaa sääntelemättömän kartellin, joka uhkaa työväenliikkeen yli vuosisataista työn ja tuskan takana olevaa asemaa. Heidän asenteensa on epädemokraattinen ja isolationistinen kohti todellista arvonluontia alustoilla — tuottajat ja kuluttajat ovat kanssakäynnissä digitaalisen tullipuomin läpi. Tämä uhkaa kiihdyttää prekariaatin leviämistä kaikkialle, uudenlaista huono-osaisten yhteiskuntaluokkaa. Mutta vastatekona Piilaakson ajamalle ”keikkatalouden” normalisaatiolle on syntynyt Alustaosuuskuntaliike.
Vuoden 2014 lopulla Alustaosuustoiminta ilmaantui ensiksi kahdessa artikkelissa: Trebor Scholzin Platform Cooperativism vs. the Sharing Economy, ja Nathan Schneiderin Owning is the New Sharing. Liike pyrkii demokratisoimaan omistuksen ja hallinnoinnin alustoilla, jotka yhä enemmän ohjaavat elämäämme, mutta niiden fokus ei rajoitu ”jakamistalouteen”. Ne ovat kyseenalaistaneet välistä vetävät omistusmallit alustoilla kuten Twitter. Kaava on yksinkertainen: yhdistä tehokkuus ja matalammat transaktiokustannukset digitaalialustaan jolla on horisontaalinen omistusrakenne ja demokraattinen ohjaus joka työntekijäomisteisia osuuskuntia määrittää.
Siitä lähtien alustaosuustoiminta on ollut uskomattoman onnistunutta. On ollu kaksi korkean profiilin kansainvälistä konferenssia ja yhä suurempi määrä alustaosuuskuntia. Joitain esimerkkejä ovat Stocksy, artistien omistama valokuvayhteisö; FairMondo, eettinen verkkomarkkinapaikka; ja Loconomics, demokraattinen freelancerien palvelualusta.
Liike on myös saanut aikaan muutaman huomattavan julkaisun, etupäässä antropologinen kirja “Ours to Hack and to Own: the rise of platform cooperativism, a new vision for the future of work and fairer Internet”, Schneider ja Scholz päätoimittajina. Muihin kuuluisiin teksteihin lukeutuu “Platform Cooperativism: Challenging the corporate sharing economy”, johdanto joka on tuotettu ensimmäisen Trebor Scholzin konferenssin jälkimainingeissa, sekä hänen uudempi “Uberworked and Underpaid: How Workers Are Disrupting the Digital Economy”.
Liikkeellä on myös joitain tunnettuja verkkoresursseja kuten Internet of Ownership -lista, joka listaa olemassaolevat alustaosuuskunnat, sekä aiheeseen omistautunut verkkosivu. Toisen konferenssin jälkeen perustettiin Platform Cooperative Consortium, joka on tällä hetkellä työn alla.
Avoimen osuustoiminnan alkuperä
Alusta- ja avoin osuustoiminta menevät päällekkäin, mutta niillä on selkeitä eroja. Avoin osuustoiminta, sen lisäksi että se ehdottaa vaihtoehtoja keikkatalouden työntekijöille, keskittyy perinteisiin osuuskuntiin ja P2P/Commons-liikkeeseen.
Vuodesta 2014 lähtien useat avoimen osuustoiminnan edeltäjät sulautuivat yhteen tunnistettaviksi ehdotuksiksi. Pointti oli tutkia mahdollista yhteismaan ja yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon konvergenssia osuuskuntaliikkeessä. Josef Davies Coatesin artikkeli Open Co-ops: Inspiration, Legal Structures & Tools, Michel Bauwensin avoimen osuustoiminnan peräänkuulutus ja kolmipäiväinen Commons Strategies Groupin kokoontuminen (tässä David Bollierin ja Pat Conatyn raportti) olivat eräitä aiempia töitä.
Piilaakson tyylisen “jakamistalouden” kritisoinnin lisäksi avointen osuuskuntien liike kyseenalaistaa pääoman ylivallan vapaassa ja open source -taloudessa, ja se ehdottaa P2P-vahvisteisia digitaaliratkaisuja madaltamaan verkottuneen osuustuotannon transaktiokustannuksia. Alustaosuuskuntien esiin nostamien demokraattisen omistuksen ja hallinnoinnin ongelmien korollaarina avoin osuustoiminta kysyy suoraan kysymyksen: “Mitä me haluamme tuottaa?”
Se ottaa mukaan muutaman näkökulman, jossa yhtenä näkökantana on yhteismaa ja P2P-yhteisö, ja osuustoimintaliike toisella, ja sosaalisen ja solidaarisuustalouden näkökanta kolmantena. Sen sijaan että se olettaisia digitaalisen perustuksen toiminnalle, avoin osuustoiminta tutkii sitä miten avoin data, ekologinen isännöinti ja aktiivinen yhteisvaurauden tuottaminen saattaisivat laajentaa ja elävöittää olemassaolevaa osuustoiminnan perinnettä, ja jopa tuoda siihen mukaan idean osuustoiminnallisesta kansainyhteisöstä. Avoin osuustoiminta esittää, että ei riitä että Uber tai AirBnb muuttuvat demokraattisemmiksi; meidän tulee ratkaista ongelmat kuten asuminen tai joukkoliikenne suoraan sellaisinaan. Tuhoisan, vajaakuntoisen talouden juurisyyt eivät ole leikin asia.
Mitkä ovat avoimen osuustoiminnan toimintamuotoja?
Avoimen osuustoiminnan tavoitteet voidaan tiivistää neljään suositukseen, tai “kaavaan”, mutta nämä suositukset eivät ole tarkoitettu ohjaileviksi. Tavoitteena ei ole olla paras mahdollinen “avoin osuustoimijao”. Yksittäiset osuuskunnat ja kommonerien ryhmät joutuvat tarkastelemaan omia materiaalisia olosuhteitaan ja prioriteettejaan nähdäkseen sen mitkä näistä kaavoista saattavat sopia heidän tilanteeseensa.
1. Avoimet osuuskunnat tulee orientoida säännöillä (sisäisesti) kohti yhteistä hyvää
Tuotanto avoimissa osuuskunnissa määrittyy sosiaalisella ja ympäristöllisellä arvolla. Olemassaolevassa taloudessamme sosiaaliset oikeudet ja ympäristönsuojelu on tulkittu ulkoisvaikutuksiksi (jonkun muun kustannuksiksi tai ongelmaksi) ja niiden sääntely on oletettu olevan yhä vain enemmän poissaolevan valtion harteilla. Avoimessa osuuskunnassa nämä tekijät eivät ole ulkoistettu. Sen sijaan en on sisäänrakennettu operaatioiden lakimatriisiin tilivelvollisuuden ja generatiivisen talouden vaatimustenmukaisuuden varmistamiseksi. Nämä vastuulliset periaatteet voivat olla motivaattoreita aloittaa avoin osuuskunta, jopa kunnia-asia sen jäsenille. Yhteiseen hyvään suuntautuneet lakipykälät voivat myös laajentaa seitsemää osuustoiminnan periaatetta, niitä voidaan päivittää digiaikaan ja ne voivat auttaa tietyissä osuuskunnissa ilmenevien ongelmallisten taipumusten hoidossa.[1]
2. Avoimien osuuskuntien tulee olla luonteeltaan moniosaisia
Uusi, eettinen ja kestävä open source -osuustoiminta tuo mukanaan sitoutumisen taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen demokratiaan, joka on enemmän kuin osuuskunnan oma organisaatiorakenne. Ekosysteemin tavoin talous ei toimi siilona. Avoin osuustoiminta pyrkii antamaan äänen kaikille talouden arvoketjuun osallistujille, ei ainoastaan osuuskuntajäsenille. Tähän kuuluu affektiivinen ja uusintava työ, yhteisvaurauden luominen ja muut tällä hetkellä “näkymättömissä” olevat työn muodot. Äänen antamisprosessi voi tapahtua materiaalisesti, joko tukien ja insentiivien kautta, tai päätöksentekovaltana, luomalla foorumi useammalle äänelle. Kuten yhteismaan ja osallisuuden järjestelmissä, avoimet osuuskunnat kukoistavat jäsenistön ekologiasta.
Olemassaolevia esimerkkejä inklusiivisemmasta lähestymistavasta ovat Fairshares Model, Enspiral Network sekä hoivatyön osuuskunnat Japanissa, Quebecissa ja Emilia Romagna.
3. Avoimet osuuskunnat ja tarve aktiivisesti tuottaa yhdessä aineetonta ja aineellista yhteisvaurautta
Avoimet osuuskunnat eivät vain ammenna yhteisvauraudesta, ne myötäilevät sitä vastavuoroisesti, tuottavat siinä samalla uutta yhteisvaurautta. Tämä yhteisvauraus voi olla aineetonta ja/tai aineellista, ja se voi auttaa rohkaisemaan osuuskunnan (eikä niinkään pääoman) akkumulaatiota käyttämällä vastavuoroisuuslisenssejä [2]. Aiheettomasta yhteisvauraudesta puhuessamme me viittaamme koodiin ja designiin, mutta pääosin sosiaalisesti hyödylliseen tuottavaan tietoon. Sitä ei koskaan tulisi yksityistää keinotekoisen niukkuuden tai voitonmaksimoinnin vuoksi.
Avoimet yhteiskunnat voivat kehittää ja ylläpitää tuottavaa aineellista infraa hajautetulla tuotannolla sekä keskinäistämällä tiloja yhteiskäyttötiloiksi, organisoimalla retriittejä ja tarjoamalla keskinäistä tukea. Toisin kuin suljetut designit voittoa tavoittelevissa yrityksissä ja heidän läpikotaisen kaupallisuuden ja suunnitellun vanhenemisen kanssa, yhteisvaurausperustainen valmistus on modulaarisuuteen, kestävyyteen ja kustomoitavuuteen, ja tehokkaampaan resurssien käyttöön (esim. yhteinen data, tuotantolaitokset). Siinä on resepti jolla luodaan todellinen jakamistalous: yhteisvaurausperustainen valmistus plus yhteisomistus ja yhteishallinnointi.
4. Avoimet osuuskunnat on organisoitava sosiaalisesti ja poliittisesti globaalilla tasolla, vaikkakin ne tuottavat paikallisesti
Avoimet osuuskunnat tavoittelevat globaalia designia ja paikallista valmistusta, tällä saadaan aikaan resilienttejä paikallistalouksia, eikä niinkään skaalatalouksia. Tämä kasvokkain toimiva talous ja metataloudellisten paikallisverkostojen luominen [3] vahvistuu globaalista dimensiosta. Kohtaamamme haasteet ovat luonteeltaan kansainvälisiä, ja usein globalistiset korporaatiot kärjistävät niitä, taivutellen kokonaisia talousalueita kannibalistisiin tarpeisiinsa. “Vihreiden” monikansallisten kapitalistifirmojen läpinäkyvyyden sijaan avoimet osuuskunnat ovat täysin läpinäkyviä omasta tuotannostaan. Tämä mahdollistaa niiden keskinäisesti koordinoida tuotantoa, jotta se olisi mahdollisimman mukautuva todellisiin olosuhteisiin. Tuloksena on verkottunut tuotanto, joka tuottaa oikeisiin tarpeisiin, ei pääoman tarpeisiin.
P2P ja Commonstalous joutuvat luomaan vastahegemonian ja vastavoiman haastamaan ihmiskuntaa mahdollisesti tuhoavat voimat. Kuvittele liike, jolla on yli yhden miljardin osuustoimintajäsenen voima ympäri maailman, yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon hypertuottavat kyvykkyydet.
Nämä neljä kuviota ovat avoimen osuustoiminnan merkkipaalut, mutta missä ovat olemassaolevat avoimet osuuskunnat? Vaikka ne eivät välttämättä itseään sellaisiksi kutsukaan (ja joissain tapauksissa niiden juridiset rakenteet menevät paljon osuuskunnan ulkopuolelle), Enspiral, Fairmondo, Sensorica, L’Atelier Paysan ja AnyShare sisältävät monia avoimen osuustoiminnan piirteitä. Sillä aikaa projektit kutenCatalan Integral Cooperative, Xarxa d’Economia Solidària ja Mutual Aid Network ovat erinomaisia esimerkkejä metataloudellisista verkostoista, joissa avoimen osuustoiminnan logiikka vuotaa muille bioalueellisen talouden ja vertaistuotannon solidaarisuuden alueille.
Alustoista avoimiin osuuskuntiin
Takaisin kysymykseen alustoista “versus” avoimet osuuskunnat. Ovatko ne toisiaan täydentäviä, vastaan vai reduntantteja? Onko tämä tilanne kuin Brianin elämästä?
Vitsit sikseen, selvästikään ne eivät ole ristiriidassa eivätkä myöskään redundantteja. Huolimatta niiden alkuperästä tai tarkoituksesta, ne täydentävät toisiaan. Molemmilla ehdotuksilla on yhteiset eettiset huolet ja ideaalit: reilumpi talous: Jos tämä on yhteinen tavoite, lähestymistavoilla on moninaiset taktiikat, pyritään välttämään monokulttuureja ja rohkaisemaan positiivista redundanssia, jokaisen resilientin systeemin merkkipaalua. Niiden erot itse asiassa antavat niille käytännön modulaarisuutta.
Paras tapa kuvailla tätä sopivuutta on laittaa alustat ja avoimet osuuskunnat jatkumolle. Kiireellisyyden kysymykseen (puolustuskeinot Piilaakson digitaalin neofeodalismin tuhoja vastaan), me sanomme alustaosuuskunnat. Laajempaan kysymykseen resilientin tulevaisuuden rakentamisesta, eli “millaisen talouden me haluamme?”, me sanomme avoin osuustoiminta. Yksi taktiikka puskee eteenpäin, jota tukee kukoistava ja kasvava yhteisö; toinen vetää puoleensa kohti humaania taloutta.
Mutta tämä ei ole sekventialistinen ehdotus tyyliin “Ensin me otamme Manhattanin, sitten Berliinin”, ei. Vaikka jokaisella liikkeellä olisi eri ideat painopisteistä ja kiireellisyydestä, niiden ei tulisi olla sekventiaalisia, itse asiassa ne tulisi laittaa töihin samanaikaisesti. Paljon kuten väärä vastakkainasettelu institutionaalisen (“hakkeroidaan systeemi ja tehdään siitä reilumpi!”) ja esikuvallisen (“aletaan elää uudesta systeemistä heti nyt!) politiikan välillä, alustat ja avoimet osuuskunnat toimivat paremmin yhdessä ja molemminpuolisella tietoisuudella toistensa vahvuuksista. Itse asiassa, kaikki kirjallisuudessa alustaosuuskunnista mainittu löytyy myös avoimista osuuskunnista puhuttaessa, ja päinvastoin. Kyse on tietyistä puolestapuhumisen alueista, joissa on uniikit nyanssit.
Miksi me tarvitsemme avointa osuustoimintaa?
Miksi me tarvitsemme avointa osuustoimintaa? Miksi se on tärkeää pitkällä tähtäimellä?
Me emme voi puhua tulevaisuudesta ilman nykyhetken läheistä tarkastelua. Nykyisellä taloudellamme on kaksi tietynlaista taipumusta: finansialisaatio ja dekommodifikaatio. Nämä yleensä nähdään toistensa vastakohtina, mutta ne ovat saman kolikon kaksi eri puolta.
Finansialisaatiosta te olettekin jo kuulleet: se vie taloudellista toimintaa pois todellisesta, konkreettisesta taloudesta ja kohti abstraktimpia arvopapereita. Tämä kiihdyttää aitaamisen prosessia, [4] muuttaa ihmissuhteet palveluiksi ja hyödykkeiksi ja tukahduttaa yhteistekemistä. Se myös ajaa keinotekoista niukkuutta ja pakottaa meidät siirtämään tuottavat kykymme ja vastuumme luonnosta vastoin omia intressejämme.
Dekommodifikaatio on digitaalivallankumouksen tuote, ja se kuvaa vastakkaisen prosessin: on koko ajan enemmän asioita, joita ei voi myydä. Elokuvat, digitaalisesti levitetty kulttuuri, tietosanakirjat, käyttöjärjestelmät jne. [5] Kun omavaraisuudesta tulee tarpeellista selviytymiselle (enemmän kuin pelkkä elämäntyylin valinta), ihmiset kääntyvät toistensa puoleen tarpeidensa tyydyttämiseksi. Esimerkkejä on paljon: aurinkoenergia, asunto-osuuskunnat, mesh-verkot, keskinäiset luottojärjestelmät, yhteisöjen tukema maatalous jne. Tässä prosessissa he saavat selville, että heidän pitää kyetä suhtautumaan toisiinsa, ei luottaa persoonattomiin rahatransaktioihin, ja ottaa vastuu omasta talousympäristöstä. Tämä käytäntö asteittain hajoittaa kategoriat, jotka erottavat tuottajat kuluttajista. Jos tämä organisoidaan kunnolla, se voi madaltaa kustannuksia dramaattisesti ja lisätä innovaatiota ja luovuutta.
Sen lisäksi, että ne luovat hybridihirviöitä, jotka käyvät kauppaa käyttäjiensä digitaalisilla jäljennöksillä, tämä ruohonjuuritason taipumus kohti dekommodifikaatiota korkeamman tason finansialisaation kontekstissa voi olla tuhoisa taloudelle siten kuin me sen tunnemme. Jos yhä useampi asia ei ole myytävissä ja palvelut asteittain muuttuvat takaisin vastuullisiksi suhteiksi, palkkatyön määrä tulee vähenemään. Jos palkat laskevat, tuloverot seuraavat perästä. Jos me oletamme, että yritysverotus ei nouse tämän vajeen kattamiseksi, ensimmäinen uhri on sosiaalidemokratian taustalla oleva keynesiläinen sopimus.
Tässä on hyvä kysymys: Mitä Hawksbillin kilpikonnalla, Jaavan sarvikuonolla ja työpaikoilla on yhteistä? Ne ovat kaikki uhanalaisia. Aivan — ei ole hauskaa. Kaksi tekijää, jotka ovat kadottaneet työpaikat maailmasta niinkuin salametsästäjät ja luontotyyppien häviäminen ovat: finansialisaatio ja dekommodifikaatio. Ensimmäinen ajaa julkisen omaisuuden yksityistä huutokauppaa — sekä itseorganisoitua palvelun tuottamista, teknologista työttömyyttä, resurssiniukkuutta ja ympäristön kovia rajoitteita — ja vähentää tarvetta palkatulle työvoimalle ja keinotekoiselle kysynnän luonnille. Maa järkkyy jalkojemme alla; ei ole turvallista olettaa vakaata talousympäristöä, jossa me olemme vapaita demokratisoimaan omistuksen ja työvoiman amalla kun nautimme digitaalisen vallankumouksen hyödyistä. Me joudumme kehittämään enemmän joustavuutta, opettelemaan sopeutumaan muutoksiin.
Dekommodifikaatio voi olla tuhoisaa nykytaloudelle, mutta miksi rajata itsemme tuolle pelikentälle? Ehkäpä me näemme muutoksen niukkuuteen perustuvista talousjärjestelmistä runsauteen perustuviin. Kuten espanjalainen taloustieteilijä Susana Martín Belmonte sanoo:
Runsaus on uusi talousviitekehys, jossa niukkuus ei jatku. Taloustiede ennen liittyi niukkojen resurssien hallinnointiin, mutta niukkuus on osoittautunut sekä olosuhteeksi josta ei tarvitse päästä yli että Pyhäksi Graaliksi jolla jotkut tienaavat rahaa. Samaan aikaan se kuitenkin sivuuttaa muun tyyppisen niukkuuden, kuten kykymme saastuttaa ilmaa tuhoamatta planeettaa. Taloudellista arvoa ei ole ilman niukkuutta. Niukkuus on katoamassa kaikkein korkeimmilta innovaation tasoilta, digitaalisen vallankumouksen sydämestä. Ensimmäistä kertaa talousjärjestelmän evoluutio ei johda suurempaan tuottavuuteen tai myynteihin, vaan juuri päinvastaiseen.”
Miten sopeutamme talouskäyttäytymisemme saadaksemme eniten irti tästä tilanteestsa? Avoimella osuustoiminnalla.
Avoin osuustoiminta keskittää taloudellisen toiminnan yhteisvaurauden ympärille. Yhteistekemisen käytäntö vähentää riippuvuuttamme palkoista, markkinoista ja valtiosta ja luo resilientimpiä ja kestävämpiä talouksia. Tämä ei tarkoita, että me pääsisimme eroon markkinoista tai että valtio “kuihtuisi pois”. Sen sijaan yhteisvaurausmallissa on olemassa ratkaisuja, joilla saada aikaan toisenlaisia, vieläkin radikaalimpia asetelmia markkinoille ja valtioille.
Yhteiseen hyvään, monikomponenttiseen hallintoon, aktiiviseen yhteisvaurauden tuottamiseen ja ylikansalliseen orientaatioon kannattaisi keskittyä. Nämä ominaisuudet määrittävät avointa osuustoimintaa, mutta mikä niiden potentiaali on? Sitä voisi kutsua digitalouden kotiinpaluuksi, joka on enemmän linjassa avoimen internetin visionäärisempien ideoiden kanssa, jotka kehittyivät 90-luvun alussa, joka on tapa edistää nimensä veroista yhteistaloutta.
Osallistavan ja resurssit yhteen tuovan logiikan yhdistäminen yhteisvaurausperustaisessa vertaistuotannossa kelvollisten markkinatoimijoiden avulla (esim. osuuskunnat) voi varmistaa käynnissä olevan yhteisresurssien tuotannon ja isännöinnin, joita me tarvitsemme selviämiseen ja kukoistamiseen, joita nykyisessä talousparadigmassa ylenkatsotaan. Tämä on narratiivi, joka ottaa huomioon monet mahdollisuudet, joita alustaosuustoiminnan nykypäivän tehokkuus tarjoaa, ja vahvistaa niitä laajemmalti poliittisessa taloudessa.
Osana suurempaa siirtymää kohti voimaannuttavaa siviiliyhteiskuntaa suurimpana poliittisena ja tuottavana sidosryhmänä, avoin osuustoiminta voi avata ovet runsauden ja riittävyyden taloudelle, joka toimii yhteiskunnan kaikkien jäsenten, tulevien sukupolvien ja koko planeetan hyväksi. Tietoisuus tästä potentiaalista voi voimaannuttaa luovuuttamme osuustoimijoina, kommonereina ja kansalaisina käynnissä olevassa demokratisaatiossa.
Päätämme Yochai Benklerin sanoihin, hänen lopetuspuheenvuorostaan vuoden 2016 OuiShare Festeilla, kontekstina on luoda elinkelpo, eettisesti koherentti, yhteistoiminnallinen ja yhteisvauraussuuntautunut vaihtoehto:
Jos tämän haluaa rakentaa yhdessä, täytyy kiinnittää huomiota kaikkiin niihin jännitteisiin ja epäonnistumisen tapoihin, ja työskennellä niiden yhdessä ratkaisun puolesta, eikä sanoa, ‘Optimoin nyt tämän, optimoin tämän toisen jututn…’; kyse on monisysteemiogelmasta ja sille täytyy löytää monisysteemiratkaisu.”
Osia tästä artikkelista on käsitelty laajemmin tekstissä Commons Transition and P2P: a Primer, joka on P2P Foundationin ja Transnational Instituten lyhyt julkaisu, joka tarkastelee yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon potentiaalia, jolla radikaalisti suunniteltaisiin uusiksi talousjärjestelmä, politiikka ja luontosuhde. Voit ladata sen täältä.
Alaviitteet
[1] Näihin kuuluu kapitalististen käytäntöjen käyttöönotto, millä varmistetaan kilpailukyky siten kuin markkinalogiikka sen määrittelee; eristäytynyt johtajien luokka, joka ei tiedä mitään yhteistoiminnallisista käytänteistä ja etiikasta; ja pahimmassa tapauksessa, osuuskuntien demutualisaatio. Nämä trendit ovat näkyvillä suuremmissa osuuskunnissa, mutta jotta hajautettu liike kykenisi skaalautumaan ja kohtaamaan “isot kalat”, yksinkertainen yhteisen hyvän artikulointi saattaa ehkäistä monia näistä ongelmista.
[2] Yhteisvaurausperustaiset vastavuoroisuuslisenssit (eli “CopyFair”-lisenssit) antavat luvan vapaasti käyttää ja rajoittamasti kaupallistaa lisensoitua materiaalia yhteismaan sisällä, ja samalla vastustetaan liikevoittoa tavoittelevien tahojen ei-vastavuoroista omaan käyttöön omimista, elleivät sitten nämä tahot kontribuoi yhteismaahan lisensointimaksuilla tai muilla keinoin. Copyleft-lisenssit sallivat kaikkien käyttää mitä tahansa yhteismaan tietoa sillä ehdolla, että yhteismaahan annetaan vastineeksi takaisin parannuksia ja muutoksia. Tämä on hyvä idea, mutta sitä ei pitäisi abstrahoida reiluuden tarpeesta. Fyysiseen tuotantoon liittyy resurssien tai raaka-aineiden löytäminen ja kontribuuttoreille maksaminen. Välistä vetävät mallit hyötyvät tämän yhteisvaurauden rajoittamattomasa hyödyntämisestä. Siksipä, vaikka tiedonjakoa tulisi aina olla, meidän tulisi myös vaatia vastavuoroisuutta yhteisvaurauden kaupallisesta hyödyntämisestä. Tämä loisi pelikentän eettisille toimijoille, jotka tällä hetkellä itse maksavat kulut yhteiskunnalle ja ympäristölle. CopyFair-lisenssien käyttö, joka mahdollistaa tiedonjaon, samalla kun edellytetään vastavuoroisuutta vaihdannassa kaupallistamisoikeuksista, auttaisi tämän tasapainon saavuttamisessa. Ensimmäinen toimiva esimerkki CopyFair-lisenssistä on Peer Production License, joka on käytännössä muunnos Creative Commons Non-Commercial Licensesta, mikä sallii työntekijäomisteisten osuuskuntien ja muiden ei-hyväksikäyttävien organisaatioiden kaupallistaa lisensoitua sisältöä, samalla kun he kieltävät tämän saman voittoa tavoittelevilta yrityksiltä.
[3] Yhteisösuunteutuneesta liiketoiminnasta liiketoiminnalla parannettuihin yhteisöihin, metataloudelliset verkosot ovat affiniteettiperustaisia verkostoja, jotka yhdistelevät uudenlaisia työvoiman muotoja yhteismaata uusintaviin solidaarisuusrakenteisiin. Kuvittele yhteisjärjestelmä johon on kytketty keskinäiset luottojärjestelmät, lastenhoito-osuuskunnat, yhteisöpankki, ruokavarojen jakelukeskukset, koulutus ja juridinen neuvonanto, ja paljon muuta. Joitain tunnettuja esimerkkejä yhteistoiminnallisista projekteista ovat mm. Catalán Integral Cooperative eli CIC (Catalonia, Spain), Mutual Aid Network, (Madison, Wisconsin USA, joka nyt laajenee osavaltioiden yli), sekä Enspiral (New Zealand, jota kopioidaan nyt muuallekin).
[4] Vuosina 1776-1825 Englannin parlamentti hyväksyi yli 4,000 lakia jotka pyrkivät viemään yhteismaan pois kommonereilta, pääosin maanomistajien hyväksi joilla oli poliittisia kytköksiä. Nämä yhteismaan aitaamiset ottivat haltuun arviolta neljänneksen kaikesta viljellystä maasta Englannissa, sanoo historioitsija Raymond Williams, ja keskittivät omistuksen pienelle vähemmistölle. Nämä “lailliset” aitaamiset veivät omaisuuden miljoonilta kansalaisilta, pyyhkivät pois perinteisen elämäntyylin ja pakolla ottivat käyttöön uuden teollisuustalouden, ammattinimikkeet ja suuren mittakaavan tuotannon. Nykyään me käytämme termiä “aitaaminen” (engl. enclosure) irtisanoutuakseen hirviömäisistä teoista kuten käynnissä olevan aineettoman omaisuuden yksityistäminen, maa-alueiden haltuunotto Afrikassa ja muissa maanosissa, digitaalisen omistusoikeuden pakottaminen digitaaliselle sisällölle, siemenien ja ihmisgeenien patentointi ja paljon muuta. Tämä moderni taipumus kohti aitaamista ja ihmissuhteiden muuttamista palveluiksi ja yhteismaan muuttaminen hyödykkeeksi on commonstutkija David Bollierin mukaan “Aikamme suuri näkymätön tragedia”.
[5] Tämä on johtanut monenmoisiin DRM-pohjaisiin paniikkireaktioihin ja monimutkaisempiin monetisaatioskeemoihin, joilla varmistetaan välimiehen selviäminen, ja kuitenkin taipumus pysyy. Kysymys kuuluukin onko digitaalinen itsevaltius voimaannuttavaa ja voiko se tuoda elannon sisällöntuottajille vai käyttävätkö portinvartijat heitä edelleen hyväkseen. Tämä taas on yksi niistä syistä miksi alustaosuustoiminta on niin ratkaisevan tärkeää nykyaikana.
Lähde: commonstransition.org