Tästä rajattoman energian harhasta on sitten muodostonut suunnitteluperuste myös uusiutuvalle energialle, esim. aurinkovoimaloille. Suunnittelu neuvotaan aloittamaan siitä että mietit mitä mielesi halajaa sähköistää ja sitten aletaan mitoittamaan tarpeisiisi sopivaa (off­grid) voimalaa. Jos käytössäsi on rajattomasti rahaa, voi tällainen lähestymistapa toimiakin. Aurinkovoimala joka tuottaa keskitalvellakin tarpeeksi sähköä normaalin omakotitalon tarpeisiin on nimittäin erittäin kallis ja fyysisesti kookas. Mutta koska harvassa on ne joilla asiat ovat taloudellisesti niin hyvin, ei tuollainen suunnitteluperuste sovi suurimmalle osalle meistä.

Suurin ongelma uusiutuvissa fossiilisiin nähden on että ne ovat oikukkaita eivätkä mitään ”on demand”-tyylisiä kuten vaikka fossiilisten käyttötavoista tutuin autoilu on. Olemme tottuneet siihen, että voimme hypätä auton rattiin kun haluamme. Uusiutuvien haaste muodostuu siitä että et voi vaikuttaa mitenkään siihen milloin ja kauanko aurinko paistaa, tuulee tai mikä vuodenaika sattuu olemaan.

Jos energiantarpeitaan haluaa tyydyttää uusiutuvilla, on hyväksyttävä se ettei niitä ole saatavissa sinun tahtosi mukaan. Tämä pätee myös yhteiskunnallisella tasolla ja se on meille aivan uusi tilanne. Siirrymme uusiutuvien myötä energiatiheistä varannoista (öljy, kivihiili, maakaasu) laimeisiin virtoihin (aurinko, vesi / aalto, tuuli). Aiemmin kehitys tapahtui aina enemmän energiaa sisältävään polttoaineeseen (joilla on suurempi ns. EROI­luku). Puu ­­> kivihiili ­­> öljy ja maakaasu. Samalla tarjolla on ollut myös valtavat varastot (esiintymät), joista energiaa on ollut helppo ammentaa ja energian käyttöä on voitu vuosittain kasvattaa aina näihin päiviin saakka. Virrat kuten aurinko ja tuuli taas ovat hajanaisia, epätasaisesti esiintyviä ja ajaltaan vaihtelevia. On erittäin epätodennäköistä että näillä uusilla ehdoilla kaikki pysyisi ennallaan ja yhteiskunnallisesti pystyttäisiin kaikkeen samaan tai jopa enempään kuin ennenkin.

Näin ollen uusi ja tehokkain asenne uusiutuvien kanssa työskennellessä on se, että niiden kanssa pyritään toimimaan yhteistyössä ja ennenkaikkea niiden asettamilla ehdoilla. Toisin sanoen kulutus sovitetaan kulloiseenkin tarjontaan eikä toisin päin. Toki näin se käytännössä nytkin tavallaan on, mutta tuntuu että asenne on vielä usein sellainen että ihminen hallitsisi tilannetta enemmän kuin todellisuudessa tekee.

Jos suunnittelet itsellesi vaikka off­ grid-aurinkovoimalaa, päätä ensin, paljonko haluat/voit käyttää siihen rahaa. Sillä rahalla saa sitten X kokoisen ja tehoisen voimalan. Tämän jälkeen vuodenajat ja vallitseva auringon määrä sanelee sen paljonko sinulla on sähköä kulloinkin käytettävissä. Se on ikäänkuin paluu jonnekkin 1800­ luvun Suomeen. Silloinhan kesät olivat ”yltäkylläisyyden” aikaa ja talvella vain sinniteltiin koittaen selvitä kevääseen. Sisämaassa tilannetta ei juuri paranna edes tuulivoimala. Se mihin panostaisin eniten olisi akuston mitoitus siten että sille saavutetaan maksimaalinen elinkaari. Ja näin siis tämänhetkisellä kuluttajateknologialla. Mutta en usko että mitään muutosta tilanteeseen on kehityksen kautta ihan lähiaikoina tulossa.

Tässä varmaankin hieman poikkeuksellisessa lähestymistavassa olennaisinta on että jollain keinolla saa selville kulloisenkin tuotannon ja kulutuksen määrän. Optimaalisesti tämä vaatii jonkin akkumonitorin käyttöä, jotta pysytään kärryillä siitä minkälainen kulutus on milläkin hetkellä mahdollista ilman että akustoa puretaan liikaa. Myös

oman toiminnan suunnittelu, ennakointi ja sopeuttaminen yhteistyöhon sääolosuhteiden kanssa nousee mahdollisuuksien mukaan tärkeään rooliin. Jos esim. näyttää että on tulossa aurinkoinen (tai tuulivoimalalla tuulinen) päivä, niin silloin tehdään asioita, jotka kuluttavat sähköä.

Vastaavasti kun on pidempi pilvinen tai tyyni jakso, tehdään jotain muuta ja käytetään sähköä maltillisesti akuston varassa. Se on sitten ihan opettelusta kiinni miten pystyy ja oppii elämänsä optimoimaan / sovittamaan yhteistyöhön näiden vaatimusten kanssa. Nykyoloissa moinen ei monellakaan tulisi kyseeseen, mutta jossain vaiheessa lienee tarpeellinen taito.

Aurinkoenergian ekologinen kestävyys on oma kysymyksensä. Aurinkosähköpaneeleiden valmistaminen on energiaintensiivistä puuhaa ja tuottaa hiilidioksidipäästöjä. Ollakseen kestävää aurinkoenergian pitää ”hyvittää” oma valmistamiseensa liittyvä energiankulutus ja päästöt ennen kuin kokonaisuudessa päästään plussan puolelle, kestävään ratkaisuun.

Koska paneelin valmistus vie paljon energiaa, kestää aikansa ennen kuin se on käyttöönottonsa jälkeen ansainnut takaisin valmistukseen käytetyn energiamäärän. Vasta tämän jälkeen paneeli alkaa tuottamaan nettoenergiaa. Joidenkin arvioiden mukaan koko aurinkopaneelibuumi (vuodesta -98 vuoteen -08 kasvu vauhti oli 40% ja sittemmin edelleen kiihtynyt) ei ole vielä tuottanut ollenkaan nettoenergiaa, koska alan kasvuvauhti on niin kova, että valmistamiseen käytetty energia ylittää sen mitä jo asennetut paneelit ovat ehtineet tuottamaan: ”With continued technological advances, the global PV industry is poised to pay off its debt of energy as early as 2015, and no later than 2020.” (http://news.stanford.edu/…/april/pv-net-energy-040213.html)

Hiilidioksidipäästöjen suhteen asia on vieläkin monimutkaisempi. Muuttujia on paljon ja paljon riippuu mm. siitä missä paneelit on valmistettu ja missä niitä lopulta käytetään.

Kymmenen vuotta sitten suurin osa paneeleista tuotettiin sähkoverkoiltaan suhteellisen vähäpäästöisissä Euroopassa, Japanissa ja Usassa. Nykyään suurin osa tuotetaan Kiinassa (87% 2013). Paneelien valmistaminen kuluttaa paljon mm. sähköä ja Kiinan sähköverkko on hiili-intensiteetiltään korkea ja energiatehoton. Sähköä tuotetaan mm. kivihiilellä. Tämä pidentää nettoenergian tuotantoon tarvittavaa aikaa entisestään ja kasvattaa päästöjä. Lisäksi tuotannon siirtyminen Kiinaan tekee monista elinkaaripäästölaskelmista vanhentuneita. Myöskään rahtausta eurooppaan ei ole otettu laskelmissa huomioon. Karkeasti laskien Kiinassa tuotettu paneeli tuplaa energian takaisinmaksuajan ja päästöt.

Myös paneelien asennuspaikalla on väliä. Jos paneelit asennetaan alueelle, jossa auringon säteilyolosuhteet ovat vähemmän ihanteelliset, ei paneeleista saada niiden teoreettista maksimitehoa irti. Nettoenergian saanti hidastuu entisestään, kun taas elinkaaren aikaiset päästöt per kWh kasvavat. Pahimmassa tapauksessa Kiinassa valmistettu paneeli viedään vaikkapa Lappiin. Nyrkkisääntönä koko vuoden keskiarvoteho Suomessa on noin 15 % huipputehosta Wp.

Toisaalta, paneelin lämpötila vaikuttaa sen tehoon viileän ilmaston eduksi. Esimerkiksi kun lämpötila on nollassa, saadaan paneelista lähes 10 % enemmän tehoa kuin 25 asteen lämpötilassa. Vastaavasti teho putoaa 10 % kun lämpötila on 55 astetta. Vaikka ulkoilman lämpötila olisi 25 astetta, on paneelin lämpötila helposti auringonpaisteessa yli 50 astetta ja tehon vähennys siten hyvälläkin paneelilla noin 10 % normitehosta. Huonolla paneelilla vähennys voi olla jopa kaksinkertainen. Näin ollen paneelit pitäisi sijoittaa siten, että tuuli ja ilmavirtaukset pääsisivät jäähdyttämään niitä tehokkaasti. Tässä tarkasteltiin vain paneelin lämpötilaa: muut mahdolliset asennus- ja suunnitteluvirheet

vaikuttavat nekin osaltaan saatuihin tehoihin.

Mainittakoon kiinalaisten kontolle vielä sellainenkin seikka, että ilmeisesti Kiinassa paneelien laatuvaatimuksia on höllennetty. Siten voi olla, että osa paneeleista toimii vajaalla teholla tai hajoavat ennen aikojaan, mikä kasvattaa elinkaaripäästöjä.

Silti aurinkopaneelit voivat olla ja ne ovatkin moniin fossiilisiin verrattuna lopulta vähäpäästöisempiä ainakin jossain vaiheessa, vaikka ero suuren suuri olisikaan. Jos niillä haluttaisiin korvata fossiilisia mahdollisimman nopeasti juuri näiden päästövähennysten saamiseksi, on siinä yksi mutta. Aurinkovoimaloidenkin valmistus tuottaa päästöjä, joten niiden käyttöönottovauhti ei voi ylittää tiettyä arvoa ilman, että niiden valmistus lisää hiilidioksidipäästöjä. Aurinkovoimalat tarvitsevat tietyn käyttöajan, jotta voivat ”hyvittää” valmistuksensa aiheuttaman hiilijalanjäljen. Jos voimaloita valmistetaan nopeammin kuin ne ehtivät hyvittää hiilijalanjälkeään, päästöt itseasiassa kasvavat. Tämä ei ole hyvä asia päästötavoitteita ajatellen ja monimutkaistaa entisestään päästövähennys / ilmastopolitiikkaa.

Lopulta eniten minkä tahansa teknologian kestävyyteen vaikuttaa se, minkälaisessa ympäristössä se otetaan käyttöön. Jos ympäristö kannustaa tai suorastaan vaatii esim. loputonta talouskasvua, ei mikään energiatehokas tai vähäpäästöinenkään teknologia auta pitämään päästöjä kurissa. Tässä mielessä degrowth (kohtuutalous) ja negawatti- ajattelu olisivat paikallaan.

Loputonta kasvua vaalivassa ympäristössä uusiutuvillakin energiamuodoilla on taipumusta tulla vain olemassa olevien lisäksi, ei niiden tilalle. Ne eivät siis välttämättä edes korvaa mitään vaan tulevat kakun päälle. Tilanteena se on suunnilleen sama kuin väittäisi kesämökkinsä aurinkovoimalan olevan ekoteko. Se, että asentaa mökilleen aurinkovoimalan ja varustaa sen kaikilla nykyajan mukavuuksilla, ei vähennä sähkön kulutusta kokonaisuutena vaan tulee aiemman kulutuksen lisäksi.

(http://www.lowtechmagazine.com/…/how-sustainable-is-pv…).

Tässä vielä linkki yhteen parhaista etenkin aurinkovoimaa käsittelevistä DIY-sivustoista: http://rimstar.org/renewnrg/off_grid_solar_power_systems.htm. Sieltä löydät mm. laskurit akuston, kaapeleiden, paneeliston mitoittamiseen. Tietoa on valtavasti. On fiksua tulostaa tärkeää tietoa ihan fyysisesti paperille, omaan talteen.”

Kirjoittaja: Jukka Ollikainen

Lähde:

https://www.facebook.com/groups/373926656073437/?multi_permalinks=2485167871615961

Ruotsin Chalmersin teknillisen yliopiston tutkimus sanoo niin. [1] mBIO-julkaisussa julkaistu tutkimus sai selville, että muovijäte on väistymässä useiden mikrobien tieltä, jotka tuottavat jätteitä vastaan taistelevia entsyymejä. Entsyymit pystyvät hajottamaan eri tyyppisiä muoveja, ja ne vaikuttavat kehittyneen suorana vastauksena muovijätteen kertymiselle, jonka määrä on kasvanut arviolta 70 vuotta sitten tuotetusta 2 miljoonasta tonnista vuodessa nykyiseen 380 miljoonaan tonniin vuodessa. [1]

“Me löysimme monenlaisia viitteitä, jotka tukevat sitä että globaalin mikrobiston muoveja hajottava potentiaali korreloi vahvasti ympäristön muovijätemäärien kanssa — tätä vahvasti ilmentää se miten ympäristö vastaa meidän sitä kohtaan esittämiin paineisiin” sanoo Aleksej Zelezniak, Chalmersin systeemisen biologian apulaisprofessori lehdistötiedotteessa.

Tähän päätelmään pääsemiseksi Zelezniak ja hänen kollegansa keräsivät 95 mikrobientsyymin tietokannan, joiden jo tiedetään hajottavan muovia, joita kaatopaikkojen bakteerit tuottavat. Sitten he keräsivät näytteitä ympäristön NDA:sta sadoista eri paikoista planeetalta, sekä maalta että mereltä, ja käyttivät tietokonemallintamista etsimään samanlaisia “muovinsyöntientsyymejä”. Koska ihmiset eivät ole löytäneet yhtäkään muovia hajottavaa entsyymiä, huolimatta  mikromuovin syömisen huolista, he käyttivät ihmisen bakteerikannan näytteitä väärien positiivisten kontrolloimiseksi. Yhteensä he identifioivat arviolta 30 000 entsyymiä, joilla oli kyky hajottaa kymmentä yleistä kaupallista muovimateriaalia. [1]

Lähes 60% identifioiduista entsyymeistä olivat tutkijoille uusia, ja ympäristönäytteet, joissa entsyymejä oli suurimpia konsentraatioita, oli kerätty erittäin saastuneilta alueilta kuten Välimeri ja Eteläinen Tyyni valtameri. Lisäksi maalta löydetyistä entsyymeistä suurempi määrä kykeni hajottamaan maaperästä yleisesti löytyvää muovijätettä, kuten ftalaatteja, joita usein vuotaa muovituotannossa, muovijätettä hävitettäessä ja sitä kierrätettäessä. Merinäytteistä kuitenkin entsyymejä löytyi pienemmissä konsentraatioissa matalemmissa vesissä, jonne mikromuovia kertyy suuria määriä. [1]

Kaikki tämä viittaa siihen, että mikrobit jatkavat evoluutiotaan kehittäen uusia muovia vastaan taistelevia supervoimia niiden sopeutuessa elinympäristöönsä.

“Tällä hetkellä muovia hajottavista entsyymeistä tiedetään varsin vähän, ja me emme odottaneet löytävämme niin suuria määriä niitä niin monista eri mikrobilajeista ja eri elinympäristöistä”, sanoi Jan Zrimec, tutkimuksen pääkirjoittaja ja Zelezniakin tutkimusryhmän entinen post-doc, joka on nyt tutkijana Slovenian biologian laitoksessa. “Tämä on yllättävä löydös, joka todella näyttää ongelman laajuuden.”

Muovin hajottamisen luonnollinen prosessi etenee erittäin hitaasti. Tyypillinen muovipullo, esimerkiksi, on ympäristössä jopa 450 vuotta ennen sen hajoamista. [2] Sellaisenaan ainoa ratkaisu muovikriisiin on eliminoida uuden muovin tuotanto ja merkittävästi kierrättää sitä. Tutkijat ovat toiveikkaita, että heidän työnsä tulee lopulta johtamaan mikrobientsyymien löytämiseen, joita voidaan kaupallisesti ottaa kierrätyskäyttöön. Jos yritykset voisivat käyttää entsyymejä nopeasti hajottamaan muoveja niiden rakennusosiksi, näin ajatus sanoo, uusia tuotteita voitaisiin tehdä vanhoista, mikä vähentäisi kysyntää uudelle muoville.

“Seuraava vaihe olisi testata kaikkein lupaavimpia entsyymikandidaatteja laboratoriossa ja läheisesti tutkia niiden ominaisuuksia ja arvioida niiden muovin hajottamiskykyä”, Zelezniak sanoi. “Siitä olisi mahdollista kehittää mikrobeja, joilla on tiettyihin polymeerityyppeihin kohdennettuja hajotustoimintoja.”

Tällä hetkellä WWF:n mukaan ainoastaan 9% muovijätteestä Yhdysvalloissa kierrätetään vuosittain, eli muovijäte aiheuttaa $8 miljardin tappiot niiden kalastamoille, merenkululle ja turismille aiheuttavien negatiivisten vaikutusten myötä. Muovijäte vahingoittaa yli 800 eläinlajia ja asettaa ihmisiä vaaraan olemalla riski kansanterveydelle, uhka kalakannoille ja myötävaikuttamalla ilmastonmuutokseen. [3]

Viitteet

Lähde:

https://www.treehugger.com/study-microbes-evolving-eat-plastic-pollution-5213822

Hollantilaiskaksikko Pierre Oskam ja Max Latour keksivät tämän innovatiivisen ratkaisun kaupunkien muuttamiseksi monimuotoisemmiksi. Siinä käytetään luonnonmateriaaleja luomaan rakenteellisia ekosysteemejä, joita voidaan integroida olemassaoleviin ympäristön elementteihin (esim. suihkulähteisiin). 3D-printattu a materiaalia käytetään luomaan monimutkaisia geometrisia designeja huokoisista materiaaleista kuten keramiikasta ja komposiiteista (jotka on tehty esim. kahvinpuruista ja sienirihmastosta). Ilman kosteus läpäisee rakenteet ja se luo täydellisen ympäristön erilaisille sienille kasvaa niissä ja elävöittää rakenteita!

“Kaikkein käyttökelpoisin vaihtoehto on keramiikka, mutta koska sen tuottamine vaatii paljon energiaa, me investoimme kestävämpiin vaihtoehtoihin”, sanoo Latour. Sen takia he kokeilevat kahvista ja levistä tehdyillä materiaaleilla. Tiimi on kehittänyt kaksi tuotekonseptia heidän tutkimuksiensa pohjalta — ensimmäinen on “Rain Reef”-sateenkeräin, joka muodollaan kasvattaa kontaktipinta-alaa veden kanssa ja jolla kasvustot voivat kasvaa. Toinen on nimeltään “Zoo Reef”, joka on vaihtoehto suihkulähteille kaupungeissa.

Rain Reef on 3D-tulostettu huokosesta materiaalista (tehty siementen, kahvinpurujen ja sienirihmaston sekoitteesta), mikä saturoituu kerätystä sadevedestä. Se mahdollistaa kasvillisuuden kasvamisen pinnoilla. Tavoitteena on kehittää printattavaa materiaalia, joka on huokosta, kestävää ja bioreseptiivistä. Rain Reef voi auttaa keräämään vettä kaupungeissa, joissa rakenteet ovat pääosin betonia ja joissa vesi valuu suoraan viemäriin.

Zoo Reef on tarkoitettu suihkulähteiden korvaajaksi kaupungeissa. “Biodiversiteetin stimuloinnille on paljon potentiaalia urbaanien suihkulähteiden ympärillä. Me ehdotamme monimutkaista tilalabyrinttia, jossa kaikki tilat ovat yhdistetty toisiinsa. Varioimalla kokoa, kulmaa auringon suhteen, tuulen ja sateen määrää kehittyy erilaisia mikroympäristöjä”, sanoo Oskam.

“Urban Reefilla me pidämme kaupunkia potentiaalisena organismien kasvupaikkana, joka ei ole tarkoitettu yksinomaan ihmisille”, kaksikko selittää. “Me asemoimme ihmiset luonnonympäristöön, ja teemme eron modernistiseen näkökantaan jossa ihmistä pidetään erillään luonnosta. Tuosta perspektiivistä me pyrimme saamaan tietoa luonnonprosesseista ja integroimaan ne design-menetelmiimme ja myös pitämään ekologiat mielessämme suunnitellessamme.”

Sen sijaan, että sanelisimme ylhäältä käsin sen missä organismien tulisi elää, nämä urbaanit rakenteet luovat uudenlaisia elinympäristöjä. Vaikka tutkimus on alkuvaiheessa, Latourin ja Oskamin projektilla on potentiaalia skaalautua ja saada aikaan  paljon reaalielämän sovellutuksilla lähitulevaisuudessa, koska teknologia ja materiaalit ovat jo olemassa. Se on kuin elävä seinä, paitsi että tässä tapauksessa materiaalivalinnat ja rakennedesign edistävät integraatiota kaupunkeihin ilman ihmisten interventiota.

Designerit: Pierre Oskam & Max Latour

Lähde:

This 3D printed urban reef is constructed from mycelium to increase biodiversity in cities!

Kirjoittanut Alexandre Lemille

Kiertotalous perustuu useisiin konsepteihin, joista kaksi — biomimiikka ja permakulttuuri — sanovat meidän elävän komplekseissa ja kuitenkin järjestelmällisissä systeemeissä, joissa kaikki resurssit ja virrat tulee ottaa huomioon.

Tämä talousmalli myös painottaa tarvetta pitää yllä elävää tasapainoa systeemien resilienssin ja tehokkuuden välillä, joista selviytymisemme riippuu. Näiden systeemien kestävyys on korkeimpia prioriteetteja.

Kiertotalous on malli, joka perustuu oman luonnollisen pääomamme regeneraatioon ja uudelleenkäytettävän sekä uudelleen tuotettavan pääoman peruskorjaamiseen. Päinvastoin kuin malli, joka perustuu hyväksikäytettäviin resurssien käyttömääriin, kyse on näiden resurssien ja virtojen optimoinnista, joilla pidetään ne niin pitkään kuin mahdollista ekosysteemisfäärissämme (systeemiekonomiassa). Tämä malli on täten lähestymistapa, jolla paremmin hallita laatua ja säilyttää näiden varantojen määrät sekä kaapata kaikki saatavilla olevat uusiutuvien energioiden virrat.

Kun kierrätämme saatavilla olevia varantoja ja virtoja, meillä on biologisia ravinteita biosfääristä ja teknisiä ravinteita teknosfääristä (tai teknisestä sfääristä). Nämä ovat kaksi varantoa, joita nykymaailman kiertotalousmalli suosii.

Biosfäärin varanto on katoamassa nopeaan tahtiin. Yhteinen prioriteettimme on ottaa käyttöön strategioita sen regeneroimiseksi. Tarkoitus on säilyttää sen perusta ja replikoida se, täydellisellä mimiikalla, ne luonnonsyklit joilla suojella sitä kun päästään yli maailman yli kymmenen miljardin asukkaan maanviljelystarpeista. Biosfääri on kaikkein tärkein sfääri koska se on elintärkeä.

Teknosfäärin varanto tulee säilyttää ja täten arvioida uudelleen kyseenalaistamalla tapa jolla me pääsemme siihen käsiksi. Tässä meidän tulee arvioida sen potentiaali, jotta varmistetaan se, että se vastaa maailman populaation intensiivisessä yhteistyössä syntyviä ekonomisia tarpeita.

Ja kuitenkin suunnittelemalla todellisen symbioottisen mallin tulevien sukupolvien säilyttämiseksi me voisimme hyötyä kolmannen varannon dynamismista: me ihmiset itse.

Todellakin, se on ainoa joka kehittää ja regeneroi nopeasti: me olemme pian kasvaneet 7.6 miljardista 10 miljardiin 21. vuosisadalla. Voisiko tämä olla hyvä uutinen sen pelottavan perspektiivin sijaan, joka usein kuvataan? Me olemme yltäkylläisen lisäksi myös välittömästi saatavilla uutta tavoitetta varten: olla vastuussa ekosysteemimme regeneraatiosta.

Jos me analysoimme sitä “kierron” näkökulmasta, se myös näyttää luovan kaikenlaisia energioita jatkuvasti, jotka uusiutuvat päivittäin. Jotta voisimme siirtyä pois nykyisestä resurssit loppuunkuluttaneesta mallista, me voisimme tarkastella varantojen ja virtojen kokonaisuutta, joka on saatavilla ekosysteemisuunnitteluun kaikkien meidän positiiviselle tulevaisuudelle. Ja tämä sillä ehdolla, että nämä varannot ja virrat perustuvat uusiutuvaan yltäkylläisyyteen joilla tuoda systeemeille se resilienssin aste josta me olemme riippuvaisia. Lisäksi meidän tulee ymmärtää niitä innovatiivisesta näkökulmasta, mikä sallii todellisen optimoinnin jolla vastata tulevien sukupolvien tarpeisiin.

Kuva 1: Kaikki varannot ja virrat Maapallolla. “Kiertotalous 2.0”:ssa* me identifioimme kaikki varannot ja virrat, erityisesti kun ne ovat välittömästi saatavilla ja niitä on runsaasti. Meidän tulee adaptoida elinjärjestelmämme niiden dynamismiin ja saatavuuteen.

Kaikkien varantojen ja virtojen kirjaaminen johtaa seuraavaan kuvaan (Kuva 2). Kun me otamme “kiertoajatteluun” mukaan ihmiset, kosketuspisteet yhtäältä biologiseen sfääriin (vihreä) ja toisaalta teknologiseen sfääriin (sininen) syntyvät. Näiden neljän leikkauksen identifiointi sallii meidän kysyä mitkä ihmisroolimme saattaisivat olla mallissa, joka on regeneratiivinen, restoratiivinen (kiertotalous) mutta myös inklusiivinen ja oikeudenmukainen (kiertotalous 2.0*). Olemmeko me pelkkiä palveluiden käyttäjiä uudessa tuotantoon keskittyneessä mallissa, vai voimmeko me saavuttaa jotain meille kaikille houkuttelevaa?

Me olemme Luonto. Mitä me sanoisimme jos me identifioisimme uuden innovatiivisen tavan rakentaa biosfäärimme osaksi päivittäisiä toimiamme? Se vaatisi perustavanlaatuisia muutoksia käytökseemme ja elämämme tarkoitukseen Maapallolla.

Me olemme Energiaa. Miksi emme pitäisi itseämme etuoikeutettuna energianlähteenä, joka on saatavilla lokaalisti, lämpötilassa joka on sopeutunut biosfäärimme ja teknologiamme säilyttämiseen. Tämä perspektiivi sallisi meidän kysyä oikeat kysymykset ennen kuin etsimme muita ratkaisuja, jotka ovat usein teknologisia, ja täten eksploitatiivisia.

Kuva 2: Kiertoihmissfääri. Perspektiivissämme, joka soveltaa “kiertoajattelua” ihmisiin, he voisivat olla kahdessa uudessa suuressa roolissa biosfäärimme uudelleenrakentamisessa ja teknosfäärimme uudelleenarvottamisessa.

Kiertoihmissfääri saattaa loppuun kaikkien virtojemme ja saatavilla olevien virtojen symbioottisen vision. Se antaa lisävaihtoehtoja todella innovatiivisille päätöksille joita tehdä.

Biologisen ja inhimillisen varantojemme tarkastelu aluksi korostaisi paineita, jotka ovat teknisiä, ja täten rajoittuneita.

Perustuen näihin kahteen uuteen rooliin — “me olemme Luonto” ja “me olemme Energiaa” — voidaan identifioida neljä strategiaa, joka yhdistää meidät kahteen kiertosfääriin.

Ensimmäiset kaksi strategiaa keskittyvät kykyymme muuttua ja täten adaptoitua kahdeen säilytettävään sfääriin:

Kuva 3: Adaptaation ja arvonannon strategiat. Nämä käsittävät ymmärryksen tulevista rooleistamme talousjärjestelmän kontekstissa, jossa ihmisillä on useita keskeisiä rooleja kahden sfäärin säilyttämisessä ja sen impaktien alaisuudessa elämisessä, positiivisten tai negatiivisten.

Adaptaatiostrategia (‘me olemme Luonto’):

Tässä me pyrimme ymmärtämään sitä miten ihmiset adaptoituvat biosfäärin kasvuun, joka on ainoa hyödyllinen kasvulähestymiskulma. Meitä saattaisi inspiroida muurahaismalli: ne painavat enemmän kuin kaikki 7.6 miljardia ihmistä planeetalla, ja kuitenkin ne rakentavat ekosysteemiämme joka päivä. Miten me voisimme kehittää samanlaisen strategian, jolla sulauttaa itsemme biologiseen maailmaan?

Ne voisivat tottakai olla niitä massiivisia kollektiivisia toimia (kuten metsän uudelleenistutus, regeneratiivinen maatalous, urbaanit metsät, kosteiden alueiden ja suoalueiden uudelleenmuodostus), mutta ajatelkaamme pidemmälle. Ja miksei tutkia kykyämme korvata katoavat ympäristöfunktiot (ihmisten avustama pölytys, maaperän regenerointi humusaatiolla) kunnes ne ilmestyvät uudelleen, ja/tai uudenlaisen tieteen kehittäminen jolla vahvistaa ”linkkiä elämään” biomimiikalla (luonnonsyklien imitointi) ja homomimetiikalla (ihmissyklien imitointi) ovat lähestymistapoja, joilla me ihmiset voisimme kytkeytyä uudelleen Luonnon kanssa, jolla rakentaa sitä uudelleen päivittäin.

Arvonantostrategia (‘me olemme Energiaa’):

Tässä lähestymistavassa energiat biosfääristä ja/tai ihmisistä ovat keskeisiä. Uusiutuvaa energiaa on saatavilla myös ihmisistä. Kun me syömme ja nukumme, me olemme energiaa joka on saatavilla, jota jaellaan ja joka tekee työtä biosfäärille sopivissa lämpötiloissa. Tuottavuuteen perustuvien menneiden periaatteiden vastaisesti nämä biologiset tai ihmisenergiat ovat suosiossa taloudessa, joka keskittyy talousprosessissa mukana olevien komponenttien uusintamiseen, korjaamiseen, ylläpitoon ja uudelleenrakentamiseen. Tasapainoisempi näkökulma, joka ottaa huomioon ihmiskomponentin, on mieluisampi kuin biologisen ja teknisen välillä tehtävä valinta. Se tarjoaisi kolmannen innovaation lähteen, mutta vähentäisi myös paineita kahdelle tähän mennessä identifioidulle kiertosfäärille, samalla kun kasvatettaisiin pitkäaikaisten systeemien resilienssiä mallissa, joka pyrkii taloudelliseen stationaarisuuteen (Bourg, Ansperger, 2016).

Seuraavat kaksi strategiaa mittaavat ihmiskunnan kehitystä elämän säilytyksessä Maapallolla perustuen tarpeeksi syvään adaptaatioon (evoluutio) kun varmistetaan systeemin kiertävyystavoitteiden optimaalinen vastei ihmistarpeille (Kehitys3).

Kuva 4: Evoluutio ja Kehitys3 strategiat. Nämä pyrkivät mittaamaan impaktiamme, jotta ymmärrettäisiin takaisinkytkentäluupit biologisesta (adaptaatio ekosysteemeihin, jotka takaavat hyvinvoinnin) ja teknisestä sfääristä (kehitys ihmisen hyvinvoinnissa) inhimilliseen sfääriin. Ne koostuvat jäljellä olevan matkan mittaamisesta, joka meidän pitää kulkea kohti kiertävää ja tasa-arvoista maailmaa.

Evoluutiostrategia:

Tämä strategia on tarkoitettu auttamaan meitä ymmärtämään miten ylläpitää “yhteyttä elämään” Maapallolla. Se esittää takaisinkytkentäluuppia niihin vaikutuksiin, joita meillä on biologiseen maailmaan ja sen ulkopuolelle. Selvästikin tämä on tieteellisempi säädin planeetan tilasta ja adaptaatioista joilla otetaan huomioon elinolosuhteiden säilyttäminen kaikkien asukkaiden hyväksi.

Meidän tarvitsee kehittää ja ylläpitää tarpeellista tietoa globaalista kiertävyydestä sekä siitä miten estimoida etäisyys nykyisen lineaarisen tilanteemme ja sen kiertävyyden tason välillä, jolla säilyttää ympäristön turvallisuus ja yhteiskunnallisesti oikeudenmukainen maailma.

Kehitys3 strategia (hyvinvointi = adaptaatio + arvonanto):

Tämä strategia koostuu ihmiskunnan kehityksen mittaamisesta kolmessa dimensiossa: luodaan talousmalli joka tuottaa hyvinvointia kaikille (meidän yhdistävä globaali projekti) adaptoitumalla biosfääriin riittävän syvästi (adaptaatiostrategia) sekä kykymme suojella inhimillistä arvoa olennaisena komponenttina teknosfäärin suojelussa (ihmisten arvostaminen energiana). Selvästikin, jotta voisimme mitata positiivista muutosta näissä kolmessa dimensiossa, me joudumme muuttamaan lainsäädäntöämme, ymmärrystämme arvosta, käyttäytymistämme ja päätöksentekoamme sen suhteen mikä nyt on elintärkeää, kustannusten strukturoinnin kun päätetään preferensseistä ja siitä mitä halutaan (lähinnä runsaista resursseista ja äärettömästä saatavilla olevasta energiasta) sekä siitä mitä pitää suojella (rajallisia tai jopa vaarassa olevia resursseja) tai siitä mitä pitää välttää (resursseja tai energioita jotka vaarantavat ihmiskunnan).

Jos pidetään ihmistä jonain muunakin kuin luontona tai energiana, meidän tulee integroida kolme prioriteettia visioksi, joka on sekä kiertotaloudellinen että tasa-arvoinen:

Kuva 5: Tulevaisuuden talousjärjestelmän prioriteetit. Tämä malli joutuu integroimaan kaikki ympäristölliset, yhteiskunnalliset ja taloudelliset ulottuvuudet kokonaiskattavaksi symbioottiseksi lähestymistavaksi, jolla regeneroidaan, restauroidaan ja suojellaan. Ensimmäinen prioriteetti on vastata kaikkiin ihmisten tarpeisiin kiertävillä järjestelmillä mallissa, joka poistaa kaikki negatiiviset ulkoisvaikutukset asteittain ja välttää kulutuksen kasvua monipolvisella hallinnoinnilla.

Prioriteetti 1: Talous on “työkalu”, jonka ainoa tarkoitus on tyydyttää ihmisten tarpeet, ei pakottaa sen taloudellisia tavoitteitaan ihmisten niskoille (K. Polanyi, 1946). Sellainen talous tulee suunnitella symbioottiseksi, jotta tyydytetään kaikkien ihmisyhteisöjen tarpeet, kiitos järjestelmiemme sirkulaarisen (kierrollisen) laadun. Tämä kierrollisuus muuttuu tavaksi saavuttaa tuo, ei itsessään tavoitteeksi.

Prioriteetti 2: Talousmallissa, jossa pääsy palveluihin on suositumpaa kuin asioiden omistaminen, näiden palvelujen monipuolisuus ja joustavuus vähentäisivät taloudellisia esteitä miljardin ihmisen integroinnissa talousjärjestelmäämme, jotka eivät vielä ole siinä kiinni. Palvelun luonne tulee olla sekä adaptoituva identifioituihin tarpeisiin että edukas, sekä myös monipuolinen (verrattuna standardoitujen tuotteiden talouteen, joka ei ole joustava).

Kuten Kate Pickett ja Richard G. Wilkinsonin kirja “The Spirit Level” näyttää, bisnes pelaa paremmin tasa-arvoisissa yhteiskunnissa.

Prioriteetti 3: Ihmisulottuvuuden mukaan tuominen kiertotalouden malliin sallii meidän olla integraali osa “elämän yhtälöä Maapallolla”, elintärkeänä adaptaatiokomponenttina näihin kahteen kiertomaailmaan (kuvio 2). Tämä visio täydellisessä symbioosissa voi sallia meidän kehittyä kohti uusia näkökulmia ja innovaatioita kyvyssämme adaptoitua ekosysteemiin.

Sellainen näkemys maailmasta johtaisi myös meidät implementoimaan strategioita, jotka välttäisivät potentiaalisesti paluuta kuluttamiseen. Muutokset käyttäytymisessä voivat syntyä nopeasti integroimalla ihmiskomponentti tähän uuteen paradigmaan. Sellaisen paluun välttely voisi tapahtua pitkän aikavälin päätöksin, jotka perustuvat nousevaan “epäkeskittämisen” tai “desentraation” tieteeseen, jota Amerikan mantereen alkuperäiskansat ovat soveltaneet ammoisista ajoista lähtien. “Desentraatio” onkyky ajatella tulevia sukupolvia, jotka eivät vielä ole syntyneet, elämän säilyttämiseksi Maapallolla tekemällä päätöksiä niinkuin me olisimme “näitä sukupolvia”.

Tähän päivään mennessä me emme ole kyenneet päättämään Homo Sapiens Sapiensin selviytymisestä, yksilöllisessä tai kollektiivisessa päätöksenteossa. Uusien desentralisoitujen kyvykkyyksien kehittäminen kollektiivin hallinnoinnille auttaa meitä säilyttämään elämän tuleville sukupolville.

Sellainen tasa-arvoinen ja kiertotaloudellinen talousmalli, jota nimitetään myös “Kiertotalous 2.0:ksi”*, perustuu sen tunnustamiseen, että jäte, ympäristön saastuttaminen ja niiden sosiaalisen dimension vastineet, eli köyhyys ja eriarvoisuus, ovat olemassa vain ihmisyhteisöissä. Ne perustuvat väärään käsitykseen ihmiselämästä Maapallolla. Tämä design tulee muuttaa.

NASAn rahoittaman HANDY-tutkimusmallin mukaan (2014), ihmiskunta tulee selviämään vain jos se ratkaisee kaksi sen suurinta ongelmaa: syvä yhteiskunnallinen eriarvoisuus sekä köyhä resurssienhallinta.

Integroimalla ihmissfääri, tasa-arvoinen kiertotalous voi olla yksi työkaluista, joilla saavuttaa tämä ympäristölle turvallinen ja oikeudenmukainen tila ihmisyhteisöille. Sekä ”tasa-arvoisen” että ”kiertotaloudellisen” talouden rakentaminen tuntuu viisaalta valinnalta, erityisesti koska tasa-arvo on järkevää liiketoiminnan näkökulmasta todella kiertotaloudellisessa ja täten yhteistoiminnallisessa tulevaisuuden taloudessa.

Ja kaikki tämä on saavutettavissa.

*“Kiertotalous 2.0” ammentaa perustansa kiertotaloudesta, mutta samalla se integroi sosiaalisen dimension, jota tässä edustaa Kiertoihmissfääri. “Kiertotalous 2.0:ssa” me tunnustamme, että jäte ja saasteet eivät ole olemassa luonnontilassa ja täten ne pitää suunnitella pois meidän järjestelmistämme. Tähän me lisäämme sosiaalisen dimension, eli lähinnä köyhyyden ja eriarvoisuuden, jotka ovat olemassa ainoastaan ihmisyhteisöissä. Kolmen ympäristönsuojeluun suuntautuneen ”turvallisen” kiertotalousperiaatteen lisäksi me lisäämme kolme ”oikeudenmukaista” kiertotalousperiaatetta, jotka säilyttävät ihmisarvon ja yhteiskunnallisen tasa-arvon.

Lisää tästä mallista voit lukea sivuilta www.AlexandreLemille.com

Lähde: medium.com

Myytti 1: Palvelutalous voi kasvaa ikuisesti.

Vastaus: Ei voi. Palveluteollisuudet käyttävät kaikki resursseja ja luovat jätettä (voitko kuvitella yhtään joka ei niin tee?), ja palvelusektorilla tehdyt voitot eivät pysy palvelusektorilla — palkat kulutetaan materiaalisiin asioihin.

Myytti 2: Me tarvitsemme kasvua köyhyyden poistamiseksi.

Vastaus: Eräs ensimmäisistä asioista jonka kasvulobbarit mainitsevat, jos satut kritisoimaan talouskasvua, on että tuomitset köyhät ikuiseen köyhyyteen. Tämä ei ole totta — kuka tahansa, jota kiinnostaa köyhyyden poistaminen maailmasta, haluaa jakaa vaurauden tasaisesti. Vaurautta on maailmassa tarpeeksi kaikille jotta voimme elää mukavasti — ainoa vain että se on pienen vähemmistön hallussa. Jakaminen ja reilu resurssienjako lievittävät köyhyyttä, ei kasvu. Meillä on ollut 200 vuotta kasvua ja vaikka jotkut ovat päässeet pois köyhyydestä, vaurauden ja vallan keskittyminen tarkoittaa, että nyt maailmassa on enemmän köyhiä kuin koskaan ennen. Köyhissä maissa kasvulle on tarvetta, vaikka siellä on mahdollisesti enemmän tarvetta rakentaa steady-state -talouksia ja jättää globaalin kasvun järjestelmä joka vuodattaa heidät kuiviin.

Myytti 3: Me tarvitsemme kasvua luomaan raha jolla ratkaistaan ympäristöongelmat.

Vastaus: Tämä argumentti on kuin yrittäisi pysyä lämpimänä polttamalla oma talo. Talouskasvu on tuonut maailman ekologisen katastrofin partaalle. Saman asian tekeminen, vain kovemmin, ei paranna tilannetta — se tulee tekemään tilanteesta paljon pahemman.

Myytti 4: Maan talouden kasvaessa sen ympäristö muuttuu puhtaammaksi.

Vastaus: Ympäristöllä ei ole kansallisia rajoja, ja globaali ympäristö on tuhoutumassa hälyttävällä nopeudella. Britannian talous on paljon suurempi kuin 100 vuotta sitten, kuitenkin paikallisesti ilman ja veden laatu on parempi kuin aiemmin monissa paikoissa. Tämä tosin johtuu siitä, että nykyään ei oikein valmisteta enää mitään missään. Likaiset tehtaat on viety ulkomaille kaukoitään, Intiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan, mikä tarkoittaa että kaikki joudutaan kuskaamaan maapallon toiselta puolelta, joka luo paljon suuremman ekologisen vaurion kuin jos tuotteemme tuotettaisiin kotimaassa.

Myytti 5: Kasvu tarjoaa enemmän valinnanvapauksia.

Vastaus: Kyllä, sinulla on mahdollisuus valita satojen epäterveellisten aamiaismurojen, limujen ja muiden myrkkyjen kesken, mutta jos haluat mennä paikalliseen kauppaan, ne ovat kaikki kadonneet ja joudut ajamaan kauemmas supermarkettiin; julkinen liikenne on liian kallis ja se ei liiku silloin kun haluaisit tai sinne minne haluaisit; haluamasi vaatteet eivät ole muodissa tänä vuonna; ei-geenimanipuloitua ruokaa tuskin saa enää mistään; oman talon rakentaminen ja vähäkuormitteisesti maaseudulla eläminen ei enää ole systeemin puitteissa edes mahdollista. Tarjolla olevat valinnat ovat pinnallisia.

Myytti 6: Energiatehokkuus, uusiutuvat ja uudet energialähteet sallivat kasvun jatkua ikuisesti.

Vastaus: Energiatehokkuus ja uusiutuvat energian muodot eivät ole ympäristöystävällisiä kasvutaloudessa, koska säästetty raha menee joidenkin muiden tuotteiden ostamiseen — jääkaappi Kiinasta, omenoita Uudesta Seelannista, loma Floridasta — joten hyöty kumoutuu. Samalla tavoin, suuremmassa mittakaavassa, jos ydinfuusiosta tulee mahdollista ja taloudellisesti kannattavaa, se ei lopeta luonnon tuhoamista niin kauan kun on talouskasvua — voitko kuvitella miten paljon uusia teitä, tehtaita, satamia, lentokenttiä, golfkenttiä jne. rakennetaan jos me saamme fuusion käyttöön? Monet elinalueet tulevat tuhoutumaan.

Myytti 7: Uusi teknologia, erityisesti miniatyrisaatio, sallii meidän kasvaa ikuisesti.

Vastaus: Tietenkään emme tiedä mitä keksintöjä on tulossa, ja kasvun puolesta lobbaajat ovat kiintyneet fiktiiviseen henkilöön 1800-luvun New Yorkissa joka sanoi että mikäli liikenne jatkaisi kasvamistaan, koko kaupunki olisi pian metrin verran hevonpaskan peitossa. Hän ei tiennyt että autot olivat tekemässä tuloaan, ja me emme myöskään tiedä mitä keksintöjä on tulossa. Mutta auto toi mukanaan paljon pahempia ongelmia kuin hevonpaska. Joka vuosi tuo mukanaan suuremman määrän ekologista vahinkoa, ja tuhon tahti vain kasvaa — monesti johtuen uusista keksinnöistä. Plus että ei voi miniaturisoida asioita joiden tulee olla ihmisen skaalalla, kuten jääkaappeja, autoja, lentokoneita, ruokaa, vaatteita, taloja — ja talouksien kasvaessa ihmiset haluavat näitä yhä enemmän.

Myytti 8: Me tarvitsemme talouskasvua parempaan aseistukseen ja turvallisuuteen.

Vastaus: Vaikka saattaa ollakin totta, että ainoa tapa jolla maa kuten Iran voi varmasti välttää hyökkäyksen on kehittää ydinaseita, aseiden valmistaminen ja käyttäminen aiheuttaa niin paljon ympäristövahinkoja, että se on suurempi uhka ihmiskunnalle kuin suora ydinsota. Ainoa tapa, jolla varmistamme pitkän aikavälin selviytymisen, on kansainvälisin sopimuksin joilla suitsitaan sekä ydinaseita että talouskasvua.

Myytti 9:  Talouskasvu voi jatkua ikuisesti kierrätyksen avulla.

Vastaus: Kierrätys ei voi jatkua ikuisesti koska a) se vaatii energiaa; b) ei ole mahdollista kierrättää 100%:sti mitään — materiaalihukkaa on aina; c) tarvitaan myös kierrätyslaitokset, jotka vaativat maa-alaa, autoja, teitä jne; (ja tärkeimpänä) d) se tuo kassavirtaa ihmisille jotka työskentelevät kierrätysteollisuudessa, ja ei voi taata investoinnin turvallisuutta epämateriaalisille hyödykkeille — joten jos kierrätysteollisuus kasvaa, rahan määrä taloudessa kasvaa, ja yhä enemmän tavaroita kulutetaan. Kierrätystä ei voi erottaa resurssienkulutuksesta ja -hukasta, ja täten se ei voi kasvaa ikuisesti.

Myytti 10: Ihmisen kekseliäisyys on äärimmäinen resurssi, ja se voi kasvaa ikuisesti.

Vastaus: Tämä on itse asiassa totta, mutta se ei ole kasvua vaan henkilökohtaista kehitystä — luonteeltaan kvalitatiivista kvantitatiivisen sijaan. Me voimme jatkaa evoluutiota, kehittyä intellektuaalisesti, emotionaalisesti, taiteellisesti ja henkisesti — mutta me emme voi jatkaa materiaalista kasvua, joka väistämättä tapahtuu kun talous kasvaa. Me emme voi rikkoa luonnonlakeja. Ihmisen kekseliäisyys ei voi kehittää ikiliikkujaa, eikä talous voi kasvaa ikuisesti.

Myytti 11: Me voimme jatkaa kasvua koska me voimme kolonisoida avaruuden.

Vastaus: Tämä on iso oletus, ja vieläkin isompi riski. Ympäristömme saisi kärsiä käsittämättömästä resurssien kulutuksesta ja jätteiden dumppaamisesta, ja se kontribuoisi ekologiseen romahdukseen maapallolla ennenkuin kerkeäisimme kolonisoida toisia planeettoja. Emme ole avaruusmatkailua vastaan, mutta emme ole vielä edes keksineet miten elää tällä planeetalla ilman että aiheutamme ekosysteemille vahinkoa. Ratkaistaan tämä ongelma ensin — tarvitsemme vankan pohjan.

Lisäksi yksi myytti josta kuulee yllättävän usein, ja se on yllättävän typerä.

Myytti 12: Talouskasvu liittyy vain siiihen miten paljon rahaa kiertää taloudessa, ja se voidaan saavuttaa lisäämällä nollia tietokoneen ruudulle, ilman ihmistoiminnan materiaalista kasvua.

Vastaus: Tämä on valuutan devalvoimista, ei talouskasvua.

1. Kiertävä toimitusketju
Täysin uusiutuvia, kierrätettäviä tai biohajoavia materiaaleja käytetään tuolloin. Kun yritys tarvitsee materiaaleja, jotka ovat haitallisia luonnolle, yritys joko maksaa enemmän tai koittaa löytää korvaavia materiaaleja.

2. Kierrätys
Järjestelmä mietitään uusiksi niin, että suurin osa siitä mitä me pidämme nykyään jätteenä, on tuolloin raaka-ainetta toiseen käyttöön.

3. Tuotteen iän pidennys
Kuluttajat heittävät pois tuotteet joita eivät enää arvosta. Kehittämällä ja ylläpitämällä tuotteita korjauksin, päivityksin ja uudelleenmyymällä tai uudelleentuottamalla yritykset voivat pitää tuotteensa käytössä ja hyödyllisinä niin pitkään kuin mahdollista. Tullaan siirtymään toimintatapaan jossa ei enää myydä, vaan pyritään pitämään tuote hengissä ja relevanttina.

4. Jakamisalustat
Jakamistalous luo uusia teknologioita, uusia suhteita ja bisnesmahdollisuuksia kuluttajille, mikroyrittäjille ja yrityksille jotka lainaavat, jakavat tai vuokraavat hyödykkeitä.

5. Tuote palveluna
Mitä jos tuottajat saisivat niskoilleen omistamisen kaikki kustannukset? Monet muuttaisivat toimintatapojaan välittömästi ja keskittyisivät myyntimäärien sijaan tuotteen elinkaareen, luotettavuuteen ja uusiokäytettävyyteen. Kun kuluttajat käyttävät tuotteita palveluna, bisnesmalli muuttuu olennaisesti.

Lähde: WEForum

Miksi tällainen on tarpeellista? Koska mentäessä kohti palauttavaa ja regeneroivaa kiertotalousmallia, varantojen ja virtojen selvittäminen on oleellista jotta voidaan kasvattaa tehokasta resurssienkäyttöä, identifioida hauraita alueita ja tehdä uudelleen pääomaa sinne missä sitä tarvitaan.

Lisäksi elävien systeemien metabolismi on kaikkea muuta kuin lineaarinen, oikealla aikaskaalalla, on mahdollista paljastaa ominaisuuksia jotka näkyvät selvästi. Neljännesvuosisata saattaa vaikuttaa yksilötasolla pitkältä ajalta, mutta aikaskaalassa se on vain silmänräpäys. Eikö ole hämmästyttävää ajatella, kun katsotaan näitä liikkeitä, että niin paljon voi tapahtua niin lyhyessä ajassa? Eikö meidän tulisi inspiroitua uskomaan että muutos suuressa mittakaavassa on meidän aikana mahdollista?

Janine Benyus’n biomimiikka on opettanut, että elävät systeemit toimivat rakentamalla asioita (tähän kuuluu myös organismit) ja tuhoamalla niitä, eivätkä ne koskaan luo komponenttia tai ainetta jolla ei ole paikkaa tai suurempaa järjestelmää johon ne kuuluisivat.

Nyt kun meillä on parempi kuva tästä, meidän tulisi mukauttaa talousjärjestelmämme mallit niin, että ne oikeasti mahtuvat systeemiin jotta saavutetaan pitkäaikainen vauraus ja joustavuus.

Lähde: http://circulatenews.org/2016/04/only-a-circular-economy-will-lead-to-prosperity-for-all/