Tämä on José Ramosin, Michel Bauwensin, Sharon Eden ja James Gien Wongin toimittaman kirjan Cosmo-local Reader viides luku. Luvun on kirjoittanut Sharon Ede.¹

Jos ei valmisteta paikallisesti, ei ole kiertotaloutta

2000-luvun sivilisaation keskeinen poliittinen huolenaihe on kiertotalous — miten resursseja voidaan hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla ja miten ne saadaan kiertämään taloudessa mahdollisimman pitkään.

Kiertotalous liittyy läheisesti myös toiseen suureen huolenaiheeseen — siihen, miten hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää nopeasti, jotta maapallon ilmasto ei horju entisestään.

Kuitenkin tapamme tuottaa ja toimittaa sitä, mitä ihmiset tarvitsevat ja haluavat, vie meitä päinvastaiseen suuntaan kuin mitä meidän on tehtävä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Vuonna 1992 pidetyn Rion ympäristöhuippukokouksen aikaan tehdyissä arvioissa [²] todettiin, että 75 prosenttia maapallolta kerätyistä ja louhituista luonnonvaroista kuljetetaan, kuljetetaan kuorma-autoilla, rautateitse ja lentäen 2,5 prosenttiin maapallon pinta-alasta, joka on suurkaupunkien aluetta, jossa 80 prosenttia luonnonvaroista muutetaan ”jätteeksi”.

Materiaalit ja hiilidioksidi ovat kiinteästi sidoksissa toisiinsa, ja merikuljetusten ennustetaan aiheuttavan 17 prosenttia maailmanlaajuisista päästöistä vuoteen 2050 mennessä. Ilmailun ennustetaan aiheuttavan 22 prosenttia maailman päästöistä vuoteen 2050 mennessä, mikä tarkoittaa, että laivojen ja lentokoneiden osuus maailman päästöistä on lähes 40 prosenttia [³], jos tätä suuntausta ei pysäytetä. Nykyiset hiilidioksidia ja ilmastoa koskevat ennusteemme saattavat olla aliarvioituja, sillä sekä merenkulku että ilmailu on jätetty kansainvälisten ilmastonmuutosneuvottelujen ulkopuolelle. [⁴]

Siirrämme hirvittävän paljon materiaalia tarpeettomasti ja tuhlaamme suuren osan siitä materiaalista, joka saapuu meille loppukuluttajina toimitusketjuihin, jotka ovat poissa silmistä, poissa mielestä ja joita emme yleensä pysty muuttamaan tai joihin emme voi vaikuttaa.

Jos haluamme tosissamme muuttaa lineaarisen ota-tee-hävitä -taloutemme kiertotaloudeksi, meidän on suunniteltava uudelleen järjestelmämme materiaalihyödykkeiden valmistusta ja saatavuutta varten.

Kiertotalous edellyttää paikallista tuotantokapasiteettia, muuten se pysyy haudata, polttaa tai paalata ja viedä lineaarisena taloutena.

Yksi lähestymistapa tuotannon uudelleensijoittamiseen on ”suunnittele globaalisti, valmista paikallisesti” (tai ”tuota paikallisesti”). Bittitalous — mallit, suunnitelmat, tieto, joka on kevyttä, kulkee. Atomien talous — materiaalit, tuotanto, joka on raskasta, pysyy mahdollisimman paikallisena.

Kiertotalouden luominen edellyttää teollisen mittakaavan vastausta, mutta sitä voidaan täydentää yhteisöpohjaisella vastauksella ja siihen liittyvällä fyysisellä infrastruktuurilla, joka edistää paikallista valmistusta ja tarjoaa tiloja, joissa kuka tahansa voi oppia ja ylläpitää asianmukaisia taitoja, jotta hän voi tehokkaasti osallistua tällaiseen toimintaan.

Jakaminen ja korjaaminen ovat keskeisiä tekijöitä yhteisöllisessä kiertotaloudessa, mutta tuotannon uudelleensijoittamisessa kaupunkeihin makerspaces- ja valmistuslaboratorioiden avulla on valtava potentiaali. Sen sijaan, että ylituotanto tapahtuu suurissa tehtaissa, joiden on terveys- ja turvallisuussyistä oltava erillään ihmisten asuinpaikoista, valmistus voisi palata kaupunkiin pienimuotoisena, puhtaana ja tilauksesta tapahtuvana tuotantona.

Kuinka yhteisöperustainen tuotanto voi tukea kiertotaloutta

Tekijä- ja hakkeriyhteisöllä on joitakin yhtymäkohtia kiertotalouteen ja ympäristöliikkeeseen laajemmin — molemmat pyrkivät esimerkiksi torjumaan suunniteltua vanhentumista — mutta yleisesti ottaen ne ovat päässeet tähän pisteeseen erilaisten motiivien seurauksena:

• Tekijäyhteisö haastaa suunnitellun vanhentumisen eetoksella, joka on ilmaistu esimerkiksi iFixitin korjausmanifestin kaltaisissa asiakirjoissa [⁵] ja joka perustuu lähtökohtaan, jonka mukaan ”jos et voi korjata sitä, et omista sitä”: Varaosien saatavuus, korjausoppaiden saatavuus, epätyypillisten osien tai erikoistyökalujen tarve, materiaalit ja muotoilu, jotka eivät ole kestäviä, ovat kaikki motiiveja, joiden vuoksi DIY- ja tekijäyhteisö pyrkii korjaamaan. Tämä ponnistus ulottuu kauas tekijöiden yhteisöä laajemmalle — Yhdysvaltojen maaseudulla maanviljelijät järjestäytyvät ajamaan oikeutta korjata traktorinsa. [⁶] Vaikka ympäristönäkökohdat ovatkin yksi tekijä, ensisijainen motiivi on haastaa yritysten omistusoikeus valvoa mahdollisuutta purkaa, korjata ja päivittää tuotteitaan.
• Ympäristöliike haastaa suunnitellun vanhentumisen tuhlailevan kulutuksen ja sen ymmärtämisen kautta, että kapitalismi on riippuvainen materiaalin jatkuvasta käytöstä, läpimenosta ja tuhlaamisesta, jotta talouskasvu jatkuisi.

Kiertotalouden kannalta yhteisöpohjaiset jaetut valmistustilat voivat tarjota paljon muutakin kuin ihmisille mahdollisuuden puuttua suunniteltuun vanhenemiseen. Ne voivat mahdollistaa ja kannustaa:

• resurssien kulutuksen vähentämiseen yhteiskäytön avulla — jaettuina, avoimina ja vertaisoppimisen tiloina ne mahdollistavat laitteiden yhteiskäytön sekä mahdollisuuden laajentaa tätä laajemmalle yhteisöön esimerkiksi työkalu- ja laitekirjastojen kaltaisten aloitteiden avulla [⁷];
• korjaamiseen ja uudelleenkäyttöön — nämä tilat tarjoavat myös mahdollisuuksia korjausklinikoille/korjauskahviloille [⁸] ja muille aloitteille, jotka edistävät kiertotaloutta ja yhteistoiminnallista taloutta – asioiden uudelleenkäyttöä, korjaamista ja korjaamista sekä tiedon välittämistä siitä, miten se tehdään;
• kulutuksen välttämiseen — digitaalinen valmistus, joka on tyypillisesti näissä tiloissa tarjottava teknologia, mahdollistaa tuottavan toiminnan, jossa materiaalien käyttö on tarkempaa, jolloin syntyy vähemmän jätettä, joka on alun perin pelastettava. Mahdollisuus suunnitella tilauksesta, räätälöidä ja valmistaa pienissä erissä välttää myös nykyisen valmistuksen tuhlailevaa ylituotantoa;
• talteenottoon ja kierrätykseen — materiaalien elinkaaren toisessa päässä digitaaliset valmistustekniikat työpajoissa mahdollistavat esimerkiksi 3D-tulostinjätteen ja muun muovijätteen muuntamisen uusiksi filamenteiksi [⁹], jotta muovia voidaan käyttää uudelleen 3D-tulostimen ”musteena”. Toiminnassaan nämä työpajat voivat myös toimia esimerkkinä syntypaikkalajitelluista jäte- ja kierrätysjärjestelmistä ja resurssien hallintaan keskittyvistä jätesopimuksista, joissa palveluntarjoajia palkitaan siitä, kuinka paljon materiaalia ne kierrättävät, eikä vain roskiksen tyhjentämisestä perittävästä maksusta;
• tapahtumien ja toimintojen koollekutsumiseen — haastaa suunnittelijat ja ylijäämämateriaalien toimittajat miettimään luovasti, miten heidän jätteitään voitaisiin käyttää muiden hankkeissa, ja kehittää foorumi, jossa voidaan keskustella paikallisesta kiertotaloudesta ja kokeilla sitä.

Asian esittely: Mahdollisuuksien korostaminen

Yhteisten tuotantotilojen mahdollisten hyötyjen korostaminen voi auttaa päätöksentekijöitä näkemään niiden arvon ja tarjoamat mahdollisuudet.

Sellaisiin hyötyihin voi kuulua:

Työllisyys: Hallitukset kaikkialla maailmassa käsittelevät hankalaa kysymystä siitä, miten luoda työpaikkoja aikana, jolloin perinteisemmät työmuodot katoavat, muuttuvat satunnaisiksi, freelancereiksi, siirtyvät ulkomaille tai automatisoituvat. Investoimalla yhteisöjen kehittämiseen voidaan tukea talouskehitystä ja edistää 21. vuosisadan teollisuutta ja elinkeinoja, joissa ihmisillä on entistä paremmat mahdollisuudet luoda oma työpaikkansa. Tämä on ratkaisevan tärkeää maailmassa, jossa yhä useammat ihmiset eivät ole perinteisissä työsuhteissa ja pyrkivät rakentamaan toimeentulonsa intohimojensa ja taitojensa ympärille.

Terveys ja hyvinvointi: avoimet, yhteisölliset tilat, jotka perustuvat monimuotoisuuden periaatteisiin ja joihin kaikki halukkaat voivat osallistua. Yhteisöperustaisessa laboratoriossa/tilassa ihmisillä, jotka eivät pääse kaupallisiin tiloihin tai opiskelijoille varattuihin tiloihin, on mahdollisuus saada taitojaan ja tietojaan arvostetuksi, ja nämä tilat tarjoavat väylän luovuudelle, sosiaalisille yhteyksille ja itseohjautuvalle toiminnalle. Niille, joiden sosiaaliset siteet ovat kadonneet tai katkenneet (työpaikan menetys, eläkkeelle jääminen, kumppanin/perheenjäsenen tai ystävien menetys), yhteisöllinen toiminta avaa uusia mahdollisuuksia henkilökohtaisiin ja työsuhteisiin. Yhteisön työpajat edistävät sitä, mitä Asset Based Community Development -hankkeen [¹⁰] kannattajat kutsuvat ‘yhdistyselämäksi’; ne toimivat ”kolmantena paikkana”, joka tuo ihmiset yhteen vaihdon ja yhteistyön hengessä, mikä edistää fyysistä, henkistä ja emotionaalista hyvinvointia.

Yrittäjyys: Yhteisten valmistustilojen, laitteiden ja käytäntöyhteisöjen tarjoaminen voi auttaa ihmisiä viemään ideansa vajasta tai keittiön pöydältä kaupallistamiseen ja maailmalle. Ne ovat silta suurten, innovatiivisten ideoiden ja toimivan prototyypin luomisen välillä — erityisesti ihmisille, jotka eivät välttämättä tunnista itseään ”yrittäjiksi” tai sovi tyypillisen yrityshautomon muottiin.

Paikallinen talouskehitys: tällaiset tilat voivat toimia paikallistalouden vetureina sekä perustana hajautetun valmistuksen, tilausvalmistuksen ja mikrotehtaiden kapasiteetin rakentamiselle. Kun tuotanto palaa kaupunkiin, syntyy taloudellista arvoa ja kerrannaisvaikutusta. [¹¹] Kannustamalla oppimiseen, kokeiluun, yhteistyöhön ja keksintöihin tällaisten tilojen taloudellinen potentiaali syntyy itsestään. Vaikka kaupallistamista ja yrittäjyyttä tukevien väylien tulisi olla ilmeisiä ja saatavilla, jos tällaisiin tiloihin kohdistetaan odotuksia siitä, että niistä tulee yritysten ja työpaikkojen tuotantolinjoja, niiden luova voima todennäköisesti haihtuu.

Teollisuus: tarjoamalla fyysisen tilan yhteyksien luomiseen ja yhteistyöhön tekijät/luojat ja edelläkävijät voivat ”ristipölyttää” itsensä liike-elämän ja teollisuuden johtajien kanssa, mikä avaa mahdollisuuksia muuttaa tapaa, jolla tuotteita suunnitellaan ja valmistetaan yhteistoiminnallisten ja avoimen lähdekoodin prosessien avulla. Nämä tilat voivat auttaa luomaan uusia muotoja uudelleenteollistamiselle ja hajautetulle valmistukselle mikrotasolla, vähentää ylituotantoon liittyvää jätettä ja materiaalien ja tuotteiden kuljetukseen liittyviä hiilidioksidipäästöjä sekä — yhdistettynä oikeisiin liiketoimintamalleihin — luoda työllistymismahdollisuuksia, jotka liittyvät tuotannon uudelleenpaikallistamiseen.

Koulutus ja taidot: yhteisölliset teknologiatilat tarjoavat keskipisteen virallisen ja epävirallisen STEAM-koulutuksen (tiede, teknologia, taide, insinöörityö, matematiikka) ja -taitojen harjoittelulle, jota voidaan kehittää koko elämän ajan sen sijaan, että se lopetettaisiin sen jälkeen, kun ei ole enää opiskelija tai työntekijä.

Ympäristö: tilat voivat tukea materiaalien elinkaaren alkupäässä tarvittavan laajemman muutoksen käynnistämistä, valmistus- ja tuotantokulttuurin muuttamista ensin mikro- ja sitten mittakaavassa; miten saamme valmistavat teollisuudenalat takaisin kaupunkiin, miten voimme tarjota ihmisille työtä ja toimeentuloa samalla kun automaatio — myös kierrätysteollisuudessa — kehittyy nopeasti. Tilat voivat sisällyttää kestävyyden sekä päivittäiseen toimintaansa [¹²](resurssitehokkuus, materiaalien uudelleenkäyttö, talteenotto ja kierrätys, energia- ja vesitehokkuus, hankintakäytännöt) että tekemisen painopisteisiin. Paikallisen tuotannon skaalaaminen voi myös tukea hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteita.

Asian esittely: Haasteisiin vastaaminen

Yhteisöpohjaisiin tuotantotiloihin tarvitaan monia tekijöitä, kuten:

• ihmiset, joilla on tarvittavat tiedot, taidot ja saatavuus, mukaan lukien tekniset taidot, kuten ihmisten kouluttaminen laitteiden turvalliseen käyttöön; strategiset taidot, jotka auttavat rakentamaan tukija- ja jäsenverkostoja, rahoituspohjaa ja tilan viestintäsuunnitelmaa; liiketaloudelliset ja hallinnolliset taidot, kuten sen varmistaminen, että vakuutukset ovat kunnossa, että säädöksiä noudatetaan ja että raportointi (mukaan lukien tilinpäätösraportointi) rahoittajille/sponsoreille on mahdollista;
• yhteisö, joka on kiinnostunut saamaan dynamiikan pyörimään — kun yhteisö on valmis aktivoimaan tilan, auttamaan sanan levittämisessä ja hankkimaan muita resursseja, on helpompaa saada monenlaista tukea;
• vastaanottavainen ”lupaympäristö”, joka on halukas tekemään yhteistyötä yhteisön kanssa monilla eri aloilla, kuten rahoituksen ja luontoissuoritusten tarjoamisessa tai varmistamisessa sekä auttamisessa sääntely- ja oikeudellisissa puitteissa (kaavoitus, vakuutukset jne.), joita ei välttämättä ole laadittu tällaisia tiloja silmällä pitäen erilaisia laitteita ja tarvikkeita, mukaan lukien talteenotetut materiaalit.

Yhteisöpohjaiset tuotantotilat kohtaavat kuitenkin esteitä sekä toimintansa perustamisessa että ylläpitämisessä.

Vuokra

Suurin yhteinen este on pääoman ja erityisesti tilan saatavuus. Vuokrakustannukset voivat olla ratkaiseva tekijä tällaisissa kansalaisvaroissa. Kansalaisilla ei useinkaan ole pääomaa sopivien tilojen hankkimiseen, koska heillä ei ole varaa ostaa rakennusta tai maksaa kaupallista vuokraa.

Yhdysvaltalainen Make Media tuotti sarjan ”The business case of makerspaces ”, [¹³] jossa tutkittiin laajasti tätä kysymystä. Bostonin ulkopuolella sijaitseva Artisan Asylum mainitsi vuokran suurimpana jatkuvana menona, joka oli aluksi 75 prosenttia heidän tuloistaan, ja se on edelleen 25-30 prosenttia vielä vuosien kuluttua perustamisesta.

Vaikka se vaihtelee kaupungista toiseen, vuokrakysymys on keskeinen tekijä siinä, voivatko tällaiset tilat selviytyä ja menestyä. Tämä avaa laajemman kysymyksen siitä, ketä ja mitä varten kaupunki on olemassa, ja siitä, onko kohtuuhintaisilla tiloilla, jotka on tarkoitettu sellaisille käyttötarkoituksille, jotka eivät voi kilpailla puhtaasti kaupallisessa mielessä, merkitystä kaupungissa — jos näin on, tarvitaan tukea, johon sisältyy tilojen maksaminen, sillä ellei sopivaa tilaa voida lahjoittaa tai ostaa, vuokra on jatkuva ja merkittävä kustannuserä. Mielenkiintoista on, että ultraliberalistiset Piilaakson titaanit, kuten PayPalin perustaja Peter Thiel, [¹⁴] ovat myös havainneet tämän ongelman:

Yksi asia, jota olen miettinyt Piilaakson pääomasijoittajana, on se, että suurin osa pääomasta, jota annan yrityksille, menee vain vuokranantajille. Se menee liikekiinteistöihin ja vielä enemmän kaupunkien slummien vuokraajille.

Lisäksi avustukset ja rahoitus estävät usein rahoituksen käytön suurimpaan taloudelliseen esteeseen — vuokraan.

Yhteisön avustukset ovat yleensä liian pieniä tilan turvaamiseksi. Filantrooppiset varat saattavat suosia nykyisten talous- ja valtajärjestelmiemme vaikutusten lieventämistä ja suuntautua niiden oireiden, kuten asunnottomuuden, köyhyyden ja muiden epäkohtien, torjuntaan. Teollisuuden kehittämisrahastot on yleensä suunnattu organisaatioille, joiden liikevaihto on kuusi- tai seitsennumeroinen ja jotka pystyvät vastaamaan valtion rahoitukseen.

Yksi lähestymistapa on esittää nämä tilat infrastruktuurina, [¹⁵] koska infrastruktuurin budjetit ovat usein paljon suuremmat. Yhteisön teknologiatyöpajojen tai makerspaces-tilojen käsitettä voidaan pitää eräänlaisena ”mahdollistavana infrastruktuurina”. Jos infrastruktuuri määritellään toiminnon mahdollistavaksi infrastruktuuriksi, tilat ja niiden käyttöön tarvittava vuokra ovat infrastruktuuria. Jos kunnalla tai alueellisella viranomaisella on määrärahoja jäte- ja kierrätysinfrastruktuuriin, kannattaa perustella, että osa tästä rahoituksesta ”siirretään” hankkeisiin, jotka aktivoivat materiaalihierarkian yläosaa.

Liikevaihto

Voidaan odottaa, että tällaiset tilat ”maksavat itsensä takaisin” eivätkä ole riippuvaisia valtiosta tai muista suurista yksittäisistä rahoituslähteistä.

Monilla aloilla voittoa tavoittelemattomat järjestöt, voittoa tavoittelemattomat yhteisöt ja yhteisöryhmät ovat huomanneet vaarat, jotka liittyvät riippuvuuteen valtion rahoituksesta, joka on altis poliittisten muutosten ja painopisteiden muuttumisen aiheuttamille oikuille. Vuosien työ voi tuhoutua tai peruuntua hyvin lyhyessä ajassa, kun henkilökunta (puolestapuhujat ja kannattajat hallituksessa) tai politiikka vaihtuu. Nämä järjestöt ovat yhä enemmän siirtyneet pois riippuvuus- tai hyväntekeväisyysmalleista ja pyrkineet mahdollisimman suureen taloudelliseen omavaraisuuteen.

Organisaation omaisuudesta, taidoista ja tarjonnasta johdettu liiketoimintamalli voi auttaa tuottamaan tuloja, ja tämä on jo ominaisuus monissa nykyisissä tiloissa/työpajoissa. Keskeisiä tulovirtoja (tilasta riippuen) voivat olla esimerkiksi alivuokraus, varastotila, prototyyppipalvelut, jäsenyydet, yritysten tiimikoulutustilaisuudet, tapahtumat ja paljon muuta.

Vaikka on näiden tilojen etujen mukaista, että jatkuva tuki hankitaan useilta eri rahoittajilta, jotta tilat eivät joudu kärsimään yhden suurimman rahoittajan tai sponsorin menettämisestä — myös tilat, jotka aikovat siirtyä kohti taloudellista omavaraisuutta, joka tuotetaan mahdollisimman pitkälti yritystoiminnan avulla — tätä tavoitetta ei välttämättä voida saavuttaa ensimmäisinä vuosina, eikä sitä ehkä lopulta saavuteta kokonaan.

Makerspace eroaa kuitenkin sosiaalisesta yrityksestä siinä, että se palvelee monia tarkoituksia, kuten yhteisön omaisuuseränä (yhteinen omaisuuserä), kuten kirjasto, joka tarjoaa palveluja yhteisölle, ja yrityshautomona (ADX Portland on hautonut yli 100 yritystä), [¹⁶] jossa asiantuntevat ihmiset tarjoavat koulutusta, mentorointia ja tiloja, jotta muut voivat kehittää ja rakentaa yrityksiä. Sekä yhteistä omaisuutta että muita tarkoituksia varten perustettuja hautomoita tuetaan säännöllisesti valtion varoin. Jos tarvitaan jatkuvaa tukea kunnalta, valtiolta tai hyväntekeväisyysjärjestöltä, joka ehkä vaihtelee vuodesta toiseen, jotta voidaan kattaa mahdolliset puutteet kiinteän summan sijasta, tämä voitaisiin toteuttaa palvelutasosopimuksen perusteella, jossa yleishyödyllinen yksikkö, kuten yhteisöllinen makerspace, tarjoaa erilaisia ohjelmia ja palveluja rahoittajan puolesta. Kansalaisinfrastruktuurin rahoittamiseen on monia muitakin vaihtoehtoja, kuten yhteisömaanomistus, jossa yhteisön omaisuutta pidetään trustissa ja jota voittoa tavoittelematon yhteisö hallinnoi yhteisön puolesta, tai tämän konseptin mukauttaminen teolliseen maanomistukseen.

Maa-arvon talteenotto, joka on osa yhteisvaurauden arvon pyyntiä, [¹⁷] on käsite, jota kannattaa tutkia tarkemmin. Julkinen arvo siirtyy usein yksityisten intressien haltuun, kun kehitystä tapahtuu: rakennetaan rautatielinja, perustetaan vesi- ja muita yleishyödyllisiä laitoksia, luodaan puisto, muutetaan maan kaavoitus maanviljelystä asuinalueeksi, ja yksityisten omistajien maan arvo nousee, jolloin he saavat julkisten investointien tai politiikkojen kautta taloudellista voittoa. Tämä ”maan arvon nousu” toimii siten, että yhteisistä hyödykkeistä saadaan arvoa yksityisenä hyötynä. Vaikka onkin olemassa monia mekanismeja [¹⁸], joilla pyritään saamaan osa yksityisestä hyödystä takaisin yleisölle, yhteisöllinen tuotanto tai vastaavat aloitteet hyötyisivät käänteisestä mekanismista, joka suoraan palautuu takaisin kansalaisille, jotka tuottavat arvoa yhteisölle, ja ylläpitää heitä. Nämä ihmiset luovat suurta yhteiskunnallista ja julkista arvoa, työskentelevät usein vapaaehtoistyössä, mutta joutuvat myös maksamaan vuokraa ja heidän odotetaan olevan ”itsekannattavia”. Voidaanko maan arvon talteenottoa mukauttaa siten, että saadaan jatkuva tulovirta, rahasto, joka on pantattu (ring fenced) yhteisiin aloitteisiin edunsaajina? Jos löydämme keinon luoda arvonluonnin kiertotalous, jossa osa taloudellisesta hyödystä palautetaan arvonluojille, kyseessä olisi aito kiertotalous, joka ei koske vain materiaaleja vaan myös yhteisön ja ihmisten kehitystä.

Sääntely

Suunnittelu- ja kaavoitusmääräykset voivat auttaa tai estää tiloja. Useimmilla kaavoitusviranomaisilla ei todennäköisesti ole erityismääräyksiä ”makerspaces”-tiloja varten kaavoitussuunnitelmissaan, ja joidenkin niissä harjoitettavien toimintojen (esim. hitsaaminen) vuoksi niitä ei ehkä sallita perustaa tietyille alueille tai ne eivät ehkä sovi nykyisten määritelmien, kuten sosiaalikeskusten, piiriin. Jos pystytään selkeästi ilmaisemaan, mitä nämä tilat ovat ja mitä vaikutuksia niillä voi olla meluun, turvallisuuteen ja liikenteeseen, se helpottaa lupaprosessia. Joissakin suunnittelujärjestelmissä maankäytön muutos voi olla ”kehittämistä” ja edellyttää hyväksyntää, vaikka tilaan ei suunniteltaisikaan suuria jälkiasennustöitä. Hallitukset voivat auttaa yhteisomistajia selviytymään oikeudellisista ja sääntelyvaatimuksista, jotta he voivat vakiinnuttaa toimintansa, pitää toiminnan turvallisena ja ehkäistä vaaratilanteita, jotka voivat vaarantaa tilan jatkuvan saatavuuden yhteisölle.

Arvolupauksen kommunikointi

Viranomaisten ja rahoittajien voi olla vaikea ymmärtää, mikä arvo ja ero on yhteisöpohjaisilla avoimilla tiloilla ja muilla tiloilla, jotka tarjoavat 3D-tulostusta tai jotka ovat avoinna vain yrityksen työntekijöille tai vain oppilaitoksen henkilökunnalle ja opiskelijoille. Osallistavat ja avoimesti käytettävissä olevat tilat luovat enemmän mahdollisuuksia innovointiin paljon laajemmalta ja monipuolisemmalta pohjalta. On erittäin tärkeää, että avoimen tilan hyödyt ovat hyvin selkeitä ja että korostetaan niitä, jotka todennäköisesti kiinnostavat rahoittajia.

Budjettileikkausten tai verorajoitusten yhteydessä voi olla vaikeampaa saada päättäjät ja rahoittajat vakuuttuneiksi siitä, että heidän mielestään riskialtis innovaatiokokeilu voi olla mahdollinen. Jaetut valmistuspaikat eivät kuitenkaan ole uusi asia — monien aiempien eri puolilla maailmaa toimivien tilojen joukossa ne perustettiin menestyksekkäästi Lontoossa [¹⁹] yhteisön teknologiapajoina 1980-luvun alussa ja puolivälissä, ja niiden eetos oli pitkälti sama kuin nykyisten avoimen pääsyn makerspace-tilojen, vaikka konservatiivinen keskushallinto lopulta heikensikin niitä, ja ne näyttävät jääneen suurelta osin unohduksiin eräänlaisen kollektiivisen kulttuurisen muistinmenetyksen vuoksi. Historian tutkiminen voi tarjota joitakin näkemyksiä mahdollisista sudenkuopista ja siitä, miten tällaisia tiloja voidaan suojella uhkilta.

Aidon kiertotalouden kehittely

Kiertotalouden luomista edistetään yksilöimällä ja tukemalla yhteisöllisiä infrastruktuurihankkeita, jotka kannustavat paikalliseen tuotantoon ja taloudelliseen toimintaan, pidentävät materiaalien ja esineiden käyttöikää sekä edistävät innovointia ja taitojen kehittämistä.

Yhteisöpohjaiset yhteiset valmistustilat tarjoavat keinoja auttaa ihmisiä kehittämään materiaalien tuntemusta ja yhdistämään ihmiset uudelleen materiaalisen elämänsä alkuperään, ja ne voivat toimia kulttuurisen muutoksen paikkoina, jotka mahdollistavat ja osoittavat muutoksia tavassa, jolla suunnittelemme, valmistamme, käytämme ja hävitämme materiaaleja.

Ne tarjoavat ihmisille keinon osallistua aktiivisesti omiin hankintoihinsa sen sijaan, että he joutuisivat passiivisiksi vastaanottajiksi usein vaikeasti läpinäkyvissä olevaan toimitusketjuun ja siihen liittyviin näkymättömiin ympäristö- ja sosiaalisiin vaikutuksiin, jotka ovat hajallaan eri puolilla maailmaa.

Ne tarjoavat mahdollisuuksia haastaa kulutuksen ensisijaisuus ja kertakäyttökulttuuri, ja ne kutsuvat ihmisiä muistamaan ja tajuamaan (uudelleen), että he ovat kansalaisia, eivät vain kuluttajia. Sellaisina ne ovat merkki vallitsevan taloudellisen toimintajärjestelmän keskeyttämisestä. Nämä laajemmat kulttuuriset muutokset ovat ratkaisevan tärkeitä, jotta voidaan saavuttaa kiertotalouden luomista koskeva tavoite. Materiaalien kiertotalous on kuitenkin välttämätön mutta ei riittävä edellytys sille systeemiselle muutokselle, jota tarvitsemme, jotta pääsemme turvallisen tulevaisuuden tielle.

Lähestymistapa, joka on yhdenmukainen tai riippuvainen jatkuvaan kasvuun ja lisäarvon tavoitteluun perustuvasta talousjärjestelmästä tai jossa arvoa luovat monet, mutta sen saavat muutamat, ei tarjoa rakennetta, joka voisi saada aikaan muutoksia, joita tarvitsemme ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvien haasteiden ratkaisemiseksi. Todellinen kiertotalous merkitsisi, että kiertotalouden eetos heijastuisi myös sosiaalisiin järjestelmiimme, mukaan lukien rahoitus- ja liiketoimintarakenteet sekä poliittiset puitteet ja kulttuurinormit, jotka vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen.

Todellinen kiertotalous laajentaisi kiertotalouden määritelmää siten, että sen toimintajärjestelmä on uudistava eikä kuluttava paitsi luontoon myös ihmisiin nähden ja että vaurautta kierrätetään ja jaetaan tasapuolisesti.

Tilan antaminen yhteisölliselle tuotannolle ja kiertotalousaloitteille on yksi tapa käynnistää muutos kaupunkien elinympäristössä, jotta saadaan aikaan kiertotalous ja uusiutuva talous ja yhteiskunta.

Lähdeviitteet

1. (…) ︎
2. https://ruaforg/assets/2019/12/Urban-Agriculture-Magazine-no.-1.pdf ︎
3. https://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/STUD/2015/542235/IPOL_STU(2015)542235_EN.pdf ︎
4. https://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/STUD/2019/642344/IPOL_STU(2019)642344_EN.pdf ︎
5. https://www.ifixit.com/Manifesto ︎
6. https://wwwwvice.com/en_us/article/kzp7ny/tractor-hacking-right-to-repair ︎
7. https://www.shareadelaide.com/stuff ︎
8. https://www.shareadelaide.com/space-skills ︎
9. https://www.facebook.com/dc3dprint/posts/1110824555793364 ︎
10. https://www.nurturedevelopment.org/blog/asset-based-community-development-5-core-principles/ ︎
11. https://blog.p2pfoundation.net/pollinating-prosperity-michael-shuman-on-how-to-incubategenerative-economies/2017/09/29 ︎
12. https://www.researchgate.net/publication/298006534_Making Sustainability_How_Fab_Labs_Address_ Environmental_Sustainability ︎
13. https://makezine.com/2013/06/04/making-makerspaces-creating-a-business-model/ ︎
14. https://finance.yahoo.com/news/peter-thiel-vast-majority-capital-give-companies-just-goinglandlords-134709786.html ︎
15. https://gisa0201.worldsecuresystems.com/shared-fabrication-space-infrastructure-grants ︎
16. https://portland.aiga.org/portland-meet-your-makers-adx/ ︎
17. https://www.prosper.org.au/land-value-capture/ ︎
18. https://civiccommons.us/2018/11/value-capture-commons/ ︎
19. http://sro.sussex.ac.uk/id/eprint/53574/2/Smith_2014_Technology_Networks_JPP_final.pdf ︎

Cames, M., Grachien, J., Siemons, A., and Cook, V. (2015). Emission Reduction Targets for International Aviation and Shipping. Directorate General For Internal Policies, Policy Department A: Economic And Scientific Policy, European Parliament. Retrieved from https://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/STUD/2015/569964/IPOL_STU(2015)569964_EN.pdf

Cavalcanti, G. (2013). Making Makerspaces: Creating A Business Model. Make Magazine. Retrieved from https://makezine.com/2013/06/04/making-makerspaces-creating-a-business-model/

DC3 Print (2019). DCycle Filament Recycling Program. Retrieved from https://www.facebook.com/dc3dprint/posts/1110824555793364

Ede, S. (2017) Pollinating Prosperity: Michael Shuman on how to incubate generative economies. Peer to Peer Foundation. Retrieved from https://blog.p2pfoundation.net/pollinating-prosperity-michael-shuman-on-how-to-incubate-generative-economies/2017/09/29

Green Industries SA (2017). Shared Fabrication Spaces Grants. Retrieved from https://gisa0201.worldsecuresystems.com/shared-fabrication-space-infrastructure-grants

iFixit (n.d) Repair Manifesto Retrieved from https://www.ifixit.com/Manifesto

Koebler, J. (2018) Tractor-Hacking Farmers Are Leading a Revolt Against Big Tech’s Repair Monopolies. Motherboard: Tech by Vice. Retrieved from https://www.vice.com/en_us/article/kzp7ny/tractor-hacking-right-to-repair

Kohtala, C. (2016) Making Sustainability: How Fab Labs Address Environmental Sustainability (thesis). Researchgate/Aalto University, Finland. Retrieved from https://www.researchgate.net/publication/298006534_Making_ Sustainability_How_Fab_Labs_Address_Environmental_Sustainability

Moosmann, L., Urrutia, C., Siemons, A., Cames, M., and Schneider, L. (2019) International Climate Negotiations: Issues at stake in view of the COP25 UN Climate Change Conference in Madrid. Policy Department for Economic, Scientific and Quality of Life Policies, Directorate-General for Internal Policies, European Parliament Retrieved from https://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/STUD/2019/642344/IPOL_STU(2019)642344_EN.pdf

Portland AIGA (2017). Portland Makers Series ADX. Retrieved from https://portland.aiga.org/portland-meet-your-makers-adx

Prosper (n.d). Land Value Capture. Retrieved from https://www.prosper.org.au/land-value-capture/

Reimagining the Civic Commons (2018). Value Capture in the Civic Commons. Retrieved from https://civiccommons.us/2018/11/value-capture-commons/

Russell, C. (2017) Asset Based Community Development – 5 Core Principles. Nurture Development. Retrieved from https://www.nurturedevelopment.org/blog/asset-based-community-development-5-core-principles/

Share Adelaide (n.d) Sharing Space and Skills Retrieved from https://www.shareadelaide.com/space-skills

Share Adelaide (n.d) Sharing Stuff Retrieved from: https://www.shareadelaide.com/stuff

Smit, J. (2000). Urban Agriculture and Biodiversity. Urban Agriculture Magazine (p11) Retrieved from https://ruaforg/assets/2019/12/Urban-Agriculture-Magazine-no.-1.pdf

Smith, A. (2014). Technology networks for socially useful production. The Journal of Peer Production. Retrieved from http://sro.sussex.ac.uk/53574/2/Smith_2014_Technology_Networks_JPP_final.pdf

Yahoo Finance. (2018). Peter Thiel: The vast majority of the capital I give companies is just going to landlords. Retrieved from https://finance.yahoo.com/news/peter-thiel-vast-majority-capital-give-companies-just-going-landlords-134709786.html

Olen tullut siihen tulokseen että erinäisiin luonnonilmiöihin perustuviin uusiutuviin energiamuotoihin ei voi suhtautua samalla asenteella kuin fossiilisilla tuotettuun energiaan. Esim. öljyllä ja vastaavilla tuotetun energian kanssa olemme tottuneet siihen että sitä on käytettävissä vuoden ja vuorokauden ajasta riippumatta koska vain ja käytännössä lähes rajattomasti.

Tästä rajattoman energian harhasta on sitten muodostonut suunnitteluperuste myös uusiutuvalle energialle, esim. aurinkovoimaloille. Suunnittelu neuvotaan aloittamaan siitä että mietit mitä mielesi halajaa sähköistää ja sitten aletaan mitoittamaan tarpeisiisi sopivaa (off­grid) voimalaa. Jos käytössäsi on rajattomasti rahaa, voi tällainen lähestymistapa toimiakin. Aurinkovoimala joka tuottaa keskitalvellakin tarpeeksi sähköä normaalin omakotitalon tarpeisiin on nimittäin erittäin kallis ja fyysisesti kookas. Mutta koska harvassa on ne joilla asiat ovat taloudellisesti niin hyvin, ei tuollainen suunnitteluperuste sovi suurimmalle osalle meistä.

Suurin ongelma uusiutuvissa fossiilisiin nähden on että ne ovat oikukkaita eivätkä mitään ”on demand”-tyylisiä kuten vaikka fossiilisten käyttötavoista tutuin autoilu on. Olemme tottuneet siihen, että voimme hypätä auton rattiin kun haluamme. Uusiutuvien haaste muodostuu siitä että et voi vaikuttaa mitenkään siihen milloin ja kauanko aurinko paistaa, tuulee tai mikä vuodenaika sattuu olemaan.

Jos energiantarpeitaan haluaa tyydyttää uusiutuvilla, on hyväksyttävä se ettei niitä ole saatavissa sinun tahtosi mukaan. Tämä pätee myös yhteiskunnallisella tasolla ja se on meille aivan uusi tilanne. Siirrymme uusiutuvien myötä energiatiheistä varannoista (öljy, kivihiili, maakaasu) laimeisiin virtoihin (aurinko, vesi / aalto, tuuli). Aiemmin kehitys tapahtui aina enemmän energiaa sisältävään polttoaineeseen (joilla on suurempi ns. EROI­luku). Puu ­­> kivihiili ­­> öljy ja maakaasu. Samalla tarjolla on ollut myös valtavat varastot (esiintymät), joista energiaa on ollut helppo ammentaa ja energian käyttöä on voitu vuosittain kasvattaa aina näihin päiviin saakka. Virrat kuten aurinko ja tuuli taas ovat hajanaisia, epätasaisesti esiintyviä ja ajaltaan vaihtelevia. On erittäin epätodennäköistä että näillä uusilla ehdoilla kaikki pysyisi ennallaan ja yhteiskunnallisesti pystyttäisiin kaikkeen samaan tai jopa enempään kuin ennenkin.

Näin ollen uusi ja tehokkain asenne uusiutuvien kanssa työskennellessä on se, että niiden kanssa pyritään toimimaan yhteistyössä ja ennenkaikkea niiden asettamilla ehdoilla. Toisin sanoen kulutus sovitetaan kulloiseenkin tarjontaan eikä toisin päin. Toki näin se käytännössä nytkin tavallaan on, mutta tuntuu että asenne on vielä usein sellainen että ihminen hallitsisi tilannetta enemmän kuin todellisuudessa tekee.

Jos suunnittelet itsellesi vaikka off­ grid-aurinkovoimalaa, päätä ensin, paljonko haluat/voit käyttää siihen rahaa. Sillä rahalla saa sitten X kokoisen ja tehoisen voimalan. Tämän jälkeen vuodenajat ja vallitseva auringon määrä sanelee sen paljonko sinulla on sähköä kulloinkin käytettävissä. Se on ikäänkuin paluu jonnekkin 1800­ luvun Suomeen. Silloinhan kesät olivat ”yltäkylläisyyden” aikaa ja talvella vain sinniteltiin koittaen selvitä kevääseen. Sisämaassa tilannetta ei juuri paranna edes tuulivoimala. Se mihin panostaisin eniten olisi akuston mitoitus siten että sille saavutetaan maksimaalinen elinkaari. Ja näin siis tämänhetkisellä kuluttajateknologialla. Mutta en usko että mitään muutosta tilanteeseen on kehityksen kautta ihan lähiaikoina tulossa.

Tässä varmaankin hieman poikkeuksellisessa lähestymistavassa olennaisinta on että jollain keinolla saa selville kulloisenkin tuotannon ja kulutuksen määrän. Optimaalisesti tämä vaatii jonkin akkumonitorin käyttöä, jotta pysytään kärryillä siitä minkälainen kulutus on milläkin hetkellä mahdollista ilman että akustoa puretaan liikaa. Myös

oman toiminnan suunnittelu, ennakointi ja sopeuttaminen yhteistyöhon sääolosuhteiden kanssa nousee mahdollisuuksien mukaan tärkeään rooliin. Jos esim. näyttää että on tulossa aurinkoinen (tai tuulivoimalalla tuulinen) päivä, niin silloin tehdään asioita, jotka kuluttavat sähköä.

Vastaavasti kun on pidempi pilvinen tai tyyni jakso, tehdään jotain muuta ja käytetään sähköä maltillisesti akuston varassa. Se on sitten ihan opettelusta kiinni miten pystyy ja oppii elämänsä optimoimaan / sovittamaan yhteistyöhön näiden vaatimusten kanssa. Nykyoloissa moinen ei monellakaan tulisi kyseeseen, mutta jossain vaiheessa lienee tarpeellinen taito.

Aurinkoenergian ekologinen kestävyys on oma kysymyksensä. Aurinkosähköpaneeleiden valmistaminen on energiaintensiivistä puuhaa ja tuottaa hiilidioksidipäästöjä. Ollakseen kestävää aurinkoenergian pitää ”hyvittää” oma valmistamiseensa liittyvä energiankulutus ja päästöt ennen kuin kokonaisuudessa päästään plussan puolelle, kestävään ratkaisuun.

Koska paneelin valmistus vie paljon energiaa, kestää aikansa ennen kuin se on käyttöönottonsa jälkeen ansainnut takaisin valmistukseen käytetyn energiamäärän. Vasta tämän jälkeen paneeli alkaa tuottamaan nettoenergiaa. Joidenkin arvioiden mukaan koko aurinkopaneelibuumi (vuodesta -98 vuoteen -08 kasvu vauhti oli 40% ja sittemmin edelleen kiihtynyt) ei ole vielä tuottanut ollenkaan nettoenergiaa, koska alan kasvuvauhti on niin kova, että valmistamiseen käytetty energia ylittää sen mitä jo asennetut paneelit ovat ehtineet tuottamaan: ”With continued technological advances, the global PV industry is poised to pay off its debt of energy as early as 2015, and no later than 2020.” (http://news.stanford.edu/…/april/pv-net-energy-040213.html)

Hiilidioksidipäästöjen suhteen asia on vieläkin monimutkaisempi. Muuttujia on paljon ja paljon riippuu mm. siitä missä paneelit on valmistettu ja missä niitä lopulta käytetään.

Kymmenen vuotta sitten suurin osa paneeleista tuotettiin sähkoverkoiltaan suhteellisen vähäpäästöisissä Euroopassa, Japanissa ja Usassa. Nykyään suurin osa tuotetaan Kiinassa (87% 2013). Paneelien valmistaminen kuluttaa paljon mm. sähköä ja Kiinan sähköverkko on hiili-intensiteetiltään korkea ja energiatehoton. Sähköä tuotetaan mm. kivihiilellä. Tämä pidentää nettoenergian tuotantoon tarvittavaa aikaa entisestään ja kasvattaa päästöjä. Lisäksi tuotannon siirtyminen Kiinaan tekee monista elinkaaripäästölaskelmista vanhentuneita. Myöskään rahtausta eurooppaan ei ole otettu laskelmissa huomioon. Karkeasti laskien Kiinassa tuotettu paneeli tuplaa energian takaisinmaksuajan ja päästöt.

Myös paneelien asennuspaikalla on väliä. Jos paneelit asennetaan alueelle, jossa auringon säteilyolosuhteet ovat vähemmän ihanteelliset, ei paneeleista saada niiden teoreettista maksimitehoa irti. Nettoenergian saanti hidastuu entisestään, kun taas elinkaaren aikaiset päästöt per kWh kasvavat. Pahimmassa tapauksessa Kiinassa valmistettu paneeli viedään vaikkapa Lappiin. Nyrkkisääntönä koko vuoden keskiarvoteho Suomessa on noin 15 % huipputehosta Wp.

Toisaalta, paneelin lämpötila vaikuttaa sen tehoon viileän ilmaston eduksi. Esimerkiksi kun lämpötila on nollassa, saadaan paneelista lähes 10 % enemmän tehoa kuin 25 asteen lämpötilassa. Vastaavasti teho putoaa 10 % kun lämpötila on 55 astetta. Vaikka ulkoilman lämpötila olisi 25 astetta, on paneelin lämpötila helposti auringonpaisteessa yli 50 astetta ja tehon vähennys siten hyvälläkin paneelilla noin 10 % normitehosta. Huonolla paneelilla vähennys voi olla jopa kaksinkertainen. Näin ollen paneelit pitäisi sijoittaa siten, että tuuli ja ilmavirtaukset pääsisivät jäähdyttämään niitä tehokkaasti. Tässä tarkasteltiin vain paneelin lämpötilaa: muut mahdolliset asennus- ja suunnitteluvirheet

vaikuttavat nekin osaltaan saatuihin tehoihin.

Mainittakoon kiinalaisten kontolle vielä sellainenkin seikka, että ilmeisesti Kiinassa paneelien laatuvaatimuksia on höllennetty. Siten voi olla, että osa paneeleista toimii vajaalla teholla tai hajoavat ennen aikojaan, mikä kasvattaa elinkaaripäästöjä.

Silti aurinkopaneelit voivat olla ja ne ovatkin moniin fossiilisiin verrattuna lopulta vähäpäästöisempiä ainakin jossain vaiheessa, vaikka ero suuren suuri olisikaan. Jos niillä haluttaisiin korvata fossiilisia mahdollisimman nopeasti juuri näiden päästövähennysten saamiseksi, on siinä yksi mutta. Aurinkovoimaloidenkin valmistus tuottaa päästöjä, joten niiden käyttöönottovauhti ei voi ylittää tiettyä arvoa ilman, että niiden valmistus lisää hiilidioksidipäästöjä. Aurinkovoimalat tarvitsevat tietyn käyttöajan, jotta voivat ”hyvittää” valmistuksensa aiheuttaman hiilijalanjäljen. Jos voimaloita valmistetaan nopeammin kuin ne ehtivät hyvittää hiilijalanjälkeään, päästöt itseasiassa kasvavat. Tämä ei ole hyvä asia päästötavoitteita ajatellen ja monimutkaistaa entisestään päästövähennys / ilmastopolitiikkaa.

Lopulta eniten minkä tahansa teknologian kestävyyteen vaikuttaa se, minkälaisessa ympäristössä se otetaan käyttöön. Jos ympäristö kannustaa tai suorastaan vaatii esim. loputonta talouskasvua, ei mikään energiatehokas tai vähäpäästöinenkään teknologia auta pitämään päästöjä kurissa. Tässä mielessä degrowth (kohtuutalous) ja negawatti- ajattelu olisivat paikallaan.

Loputonta kasvua vaalivassa ympäristössä uusiutuvillakin energiamuodoilla on taipumusta tulla vain olemassa olevien lisäksi, ei niiden tilalle. Ne eivät siis välttämättä edes korvaa mitään vaan tulevat kakun päälle. Tilanteena se on suunnilleen sama kuin väittäisi kesämökkinsä aurinkovoimalan olevan ekoteko. Se, että asentaa mökilleen aurinkovoimalan ja varustaa sen kaikilla nykyajan mukavuuksilla, ei vähennä sähkön kulutusta kokonaisuutena vaan tulee aiemman kulutuksen lisäksi.

(http://www.lowtechmagazine.com/…/how-sustainable-is-pv…).

Tässä vielä linkki yhteen parhaista etenkin aurinkovoimaa käsittelevistä DIY-sivustoista: http://rimstar.org/renewnrg/off_grid_solar_power_systems.htm. Sieltä löydät mm. laskurit akuston, kaapeleiden, paneeliston mitoittamiseen. Tietoa on valtavasti. On fiksua tulostaa tärkeää tietoa ihan fyysisesti paperille, omaan talteen.”

Kirjoittaja: Jukka Ollikainen

Lähde:

https://www.facebook.com/groups/373926656073437/?multi_permalinks=2485167871615961

Miljoonia vuosia sitten, evoluution muutti pienet mikrobit monisoluisiksi kasveiksi, eläimiksi ja ihmisiksi. Nyt evoluutio muuttaa niitä joksikin yhtä ihmeelliseksi: ympäristöaktivisteiksi.

Ruotsin Chalmersin teknillisen yliopiston tutkimus sanoo niin. [1] mBIO-julkaisussa julkaistu tutkimus sai selville, että muovijäte on väistymässä useiden mikrobien tieltä, jotka tuottavat jätteitä vastaan taistelevia entsyymejä. Entsyymit pystyvät hajottamaan eri tyyppisiä muoveja, ja ne vaikuttavat kehittyneen suorana vastauksena muovijätteen kertymiselle, jonka määrä on kasvanut arviolta 70 vuotta sitten tuotetusta 2 miljoonasta tonnista vuodessa nykyiseen 380 miljoonaan tonniin vuodessa. [1]

“Me löysimme monenlaisia viitteitä, jotka tukevat sitä että globaalin mikrobiston muoveja hajottava potentiaali korreloi vahvasti ympäristön muovijätemäärien kanssa — tätä vahvasti ilmentää se miten ympäristö vastaa meidän sitä kohtaan esittämiin paineisiin” sanoo Aleksej Zelezniak, Chalmersin systeemisen biologian apulaisprofessori lehdistötiedotteessa.

Tähän päätelmään pääsemiseksi Zelezniak ja hänen kollegansa keräsivät 95 mikrobientsyymin tietokannan, joiden jo tiedetään hajottavan muovia, joita kaatopaikkojen bakteerit tuottavat. Sitten he keräsivät näytteitä ympäristön NDA:sta sadoista eri paikoista planeetalta, sekä maalta että mereltä, ja käyttivät tietokonemallintamista etsimään samanlaisia “muovinsyöntientsyymejä”. Koska ihmiset eivät ole löytäneet yhtäkään muovia hajottavaa entsyymiä, huolimatta  mikromuovin syömisen huolista, he käyttivät ihmisen bakteerikannan näytteitä väärien positiivisten kontrolloimiseksi. Yhteensä he identifioivat arviolta 30 000 entsyymiä, joilla oli kyky hajottaa kymmentä yleistä kaupallista muovimateriaalia. [1]

Lähes 60% identifioiduista entsyymeistä olivat tutkijoille uusia, ja ympäristönäytteet, joissa entsyymejä oli suurimpia konsentraatioita, oli kerätty erittäin saastuneilta alueilta kuten Välimeri ja Eteläinen Tyyni valtameri. Lisäksi maalta löydetyistä entsyymeistä suurempi määrä kykeni hajottamaan maaperästä yleisesti löytyvää muovijätettä, kuten ftalaatteja, joita usein vuotaa muovituotannossa, muovijätettä hävitettäessä ja sitä kierrätettäessä. Merinäytteistä kuitenkin entsyymejä löytyi pienemmissä konsentraatioissa matalemmissa vesissä, jonne mikromuovia kertyy suuria määriä. [1]

Kaikki tämä viittaa siihen, että mikrobit jatkavat evoluutiotaan kehittäen uusia muovia vastaan taistelevia supervoimia niiden sopeutuessa elinympäristöönsä.

“Tällä hetkellä muovia hajottavista entsyymeistä tiedetään varsin vähän, ja me emme odottaneet löytävämme niin suuria määriä niitä niin monista eri mikrobilajeista ja eri elinympäristöistä”, sanoi Jan Zrimec, tutkimuksen pääkirjoittaja ja Zelezniakin tutkimusryhmän entinen post-doc, joka on nyt tutkijana Slovenian biologian laitoksessa. “Tämä on yllättävä löydös, joka todella näyttää ongelman laajuuden.”

Muovin hajottamisen luonnollinen prosessi etenee erittäin hitaasti. Tyypillinen muovipullo, esimerkiksi, on ympäristössä jopa 450 vuotta ennen sen hajoamista. [2] Sellaisenaan ainoa ratkaisu muovikriisiin on eliminoida uuden muovin tuotanto ja merkittävästi kierrättää sitä. Tutkijat ovat toiveikkaita, että heidän työnsä tulee lopulta johtamaan mikrobientsyymien löytämiseen, joita voidaan kaupallisesti ottaa kierrätyskäyttöön. Jos yritykset voisivat käyttää entsyymejä nopeasti hajottamaan muoveja niiden rakennusosiksi, näin ajatus sanoo, uusia tuotteita voitaisiin tehdä vanhoista, mikä vähentäisi kysyntää uudelle muoville.

“Seuraava vaihe olisi testata kaikkein lupaavimpia entsyymikandidaatteja laboratoriossa ja läheisesti tutkia niiden ominaisuuksia ja arvioida niiden muovin hajottamiskykyä”, Zelezniak sanoi. “Siitä olisi mahdollista kehittää mikrobeja, joilla on tiettyihin polymeerityyppeihin kohdennettuja hajotustoimintoja.”

Tällä hetkellä WWF:n mukaan ainoastaan 9% muovijätteestä Yhdysvalloissa kierrätetään vuosittain, eli muovijäte aiheuttaa $8 miljardin tappiot niiden kalastamoille, merenkululle ja turismille aiheuttavien negatiivisten vaikutusten myötä. Muovijäte vahingoittaa yli 800 eläinlajia ja asettaa ihmisiä vaaraan olemalla riski kansanterveydelle, uhka kalakannoille ja myötävaikuttamalla ilmastonmuutokseen. [3]

Viitteet

Lähde:

https://www.treehugger.com/study-microbes-evolving-eat-plastic-pollution-5213822

Sienirihmasto on luonnollinen materiaali, joka on ottamassa kestävää designia haltuun yksi teollisuudenala kerrallaan! Hollantilainen yritys on hyppäämässä mukaan kelkkaan — he tekevät kokeita sienirihmastolla ja tietokonedesignilla ja luovat 3D-printattuja urbaaneja rakenteita, jotka simuloivat veden kiertoa ja biodiversiteettiä. Betoniviidakko muuttuu enemmän viidakoksi ja vähemmän betoniseksi, jossa elävät organismit voivat paremmin!

Hollantilaiskaksikko Pierre Oskam ja Max Latour keksivät tämän innovatiivisen ratkaisun kaupunkien muuttamiseksi monimuotoisemmiksi. Siinä käytetään luonnonmateriaaleja luomaan rakenteellisia ekosysteemejä, joita voidaan integroida olemassaoleviin ympäristön elementteihin (esim. suihkulähteisiin). 3D-printattu a materiaalia käytetään luomaan monimutkaisia geometrisia designeja huokoisista materiaaleista kuten keramiikasta ja komposiiteista (jotka on tehty esim. kahvinpuruista ja sienirihmastosta). Ilman kosteus läpäisee rakenteet ja se luo täydellisen ympäristön erilaisille sienille kasvaa niissä ja elävöittää rakenteita!

“Kaikkein käyttökelpoisin vaihtoehto on keramiikka, mutta koska sen tuottamine vaatii paljon energiaa, me investoimme kestävämpiin vaihtoehtoihin”, sanoo Latour. Sen takia he kokeilevat kahvista ja levistä tehdyillä materiaaleilla. Tiimi on kehittänyt kaksi tuotekonseptia heidän tutkimuksiensa pohjalta — ensimmäinen on “Rain Reef”-sateenkeräin, joka muodollaan kasvattaa kontaktipinta-alaa veden kanssa ja jolla kasvustot voivat kasvaa. Toinen on nimeltään “Zoo Reef”, joka on vaihtoehto suihkulähteille kaupungeissa.

Rain Reef on 3D-tulostettu huokosesta materiaalista (tehty siementen, kahvinpurujen ja sienirihmaston sekoitteesta), mikä saturoituu kerätystä sadevedestä. Se mahdollistaa kasvillisuuden kasvamisen pinnoilla. Tavoitteena on kehittää printattavaa materiaalia, joka on huokosta, kestävää ja bioreseptiivistä. Rain Reef voi auttaa keräämään vettä kaupungeissa, joissa rakenteet ovat pääosin betonia ja joissa vesi valuu suoraan viemäriin.

Zoo Reef on tarkoitettu suihkulähteiden korvaajaksi kaupungeissa. “Biodiversiteetin stimuloinnille on paljon potentiaalia urbaanien suihkulähteiden ympärillä. Me ehdotamme monimutkaista tilalabyrinttia, jossa kaikki tilat ovat yhdistetty toisiinsa. Varioimalla kokoa, kulmaa auringon suhteen, tuulen ja sateen määrää kehittyy erilaisia mikroympäristöjä”, sanoo Oskam.

“Urban Reefilla me pidämme kaupunkia potentiaalisena organismien kasvupaikkana, joka ei ole tarkoitettu yksinomaan ihmisille”, kaksikko selittää. “Me asemoimme ihmiset luonnonympäristöön, ja teemme eron modernistiseen näkökantaan jossa ihmistä pidetään erillään luonnosta. Tuosta perspektiivistä me pyrimme saamaan tietoa luonnonprosesseista ja integroimaan ne design-menetelmiimme ja myös pitämään ekologiat mielessämme suunnitellessamme.”

Sen sijaan, että sanelisimme ylhäältä käsin sen missä organismien tulisi elää, nämä urbaanit rakenteet luovat uudenlaisia elinympäristöjä. Vaikka tutkimus on alkuvaiheessa, Latourin ja Oskamin projektilla on potentiaalia skaalautua ja saada aikaan  paljon reaalielämän sovellutuksilla lähitulevaisuudessa, koska teknologia ja materiaalit ovat jo olemassa. Se on kuin elävä seinä, paitsi että tässä tapauksessa materiaalivalinnat ja rakennedesign edistävät integraatiota kaupunkeihin ilman ihmisten interventiota.

Designerit: Pierre Oskam & Max Latour

Lähde:

This 3D printed urban reef is constructed from mycelium to increase biodiversity in cities!

Kirjoittanut Alexandre Lemille

Kiertotalous perustuu useisiin konsepteihin, joista kaksi — biomimiikka ja permakulttuuri — sanovat meidän elävän komplekseissa ja kuitenkin järjestelmällisissä systeemeissä, joissa kaikki resurssit ja virrat tulee ottaa huomioon.

Tämä talousmalli myös painottaa tarvetta pitää yllä elävää tasapainoa systeemien resilienssin ja tehokkuuden välillä, joista selviytymisemme riippuu. Näiden systeemien kestävyys on korkeimpia prioriteetteja.

Kiertotalous on malli, joka perustuu oman luonnollisen pääomamme regeneraatioon ja uudelleenkäytettävän sekä uudelleen tuotettavan pääoman peruskorjaamiseen. Päinvastoin kuin malli, joka perustuu hyväksikäytettäviin resurssien käyttömääriin, kyse on näiden resurssien ja virtojen optimoinnista, joilla pidetään ne niin pitkään kuin mahdollista ekosysteemisfäärissämme (systeemiekonomiassa). Tämä malli on täten lähestymistapa, jolla paremmin hallita laatua ja säilyttää näiden varantojen määrät sekä kaapata kaikki saatavilla olevat uusiutuvien energioiden virrat.

Kun kierrätämme saatavilla olevia varantoja ja virtoja, meillä on biologisia ravinteita biosfääristä ja teknisiä ravinteita teknosfääristä (tai teknisestä sfääristä). Nämä ovat kaksi varantoa, joita nykymaailman kiertotalousmalli suosii.

Biosfäärin varanto on katoamassa nopeaan tahtiin. Yhteinen prioriteettimme on ottaa käyttöön strategioita sen regeneroimiseksi. Tarkoitus on säilyttää sen perusta ja replikoida se, täydellisellä mimiikalla, ne luonnonsyklit joilla suojella sitä kun päästään yli maailman yli kymmenen miljardin asukkaan maanviljelystarpeista. Biosfääri on kaikkein tärkein sfääri koska se on elintärkeä.

Teknosfäärin varanto tulee säilyttää ja täten arvioida uudelleen kyseenalaistamalla tapa jolla me pääsemme siihen käsiksi. Tässä meidän tulee arvioida sen potentiaali, jotta varmistetaan se, että se vastaa maailman populaation intensiivisessä yhteistyössä syntyviä ekonomisia tarpeita.

Ja kuitenkin suunnittelemalla todellisen symbioottisen mallin tulevien sukupolvien säilyttämiseksi me voisimme hyötyä kolmannen varannon dynamismista: me ihmiset itse.

Todellakin, se on ainoa joka kehittää ja regeneroi nopeasti: me olemme pian kasvaneet 7.6 miljardista 10 miljardiin 21. vuosisadalla. Voisiko tämä olla hyvä uutinen sen pelottavan perspektiivin sijaan, joka usein kuvataan? Me olemme yltäkylläisen lisäksi myös välittömästi saatavilla uutta tavoitetta varten: olla vastuussa ekosysteemimme regeneraatiosta.

Jos me analysoimme sitä “kierron” näkökulmasta, se myös näyttää luovan kaikenlaisia energioita jatkuvasti, jotka uusiutuvat päivittäin. Jotta voisimme siirtyä pois nykyisestä resurssit loppuunkuluttaneesta mallista, me voisimme tarkastella varantojen ja virtojen kokonaisuutta, joka on saatavilla ekosysteemisuunnitteluun kaikkien meidän positiiviselle tulevaisuudelle. Ja tämä sillä ehdolla, että nämä varannot ja virrat perustuvat uusiutuvaan yltäkylläisyyteen joilla tuoda systeemeille se resilienssin aste josta me olemme riippuvaisia. Lisäksi meidän tulee ymmärtää niitä innovatiivisesta näkökulmasta, mikä sallii todellisen optimoinnin jolla vastata tulevien sukupolvien tarpeisiin.

Kuva 1: Kaikki varannot ja virrat Maapallolla. “Kiertotalous 2.0”:ssa* me identifioimme kaikki varannot ja virrat, erityisesti kun ne ovat välittömästi saatavilla ja niitä on runsaasti. Meidän tulee adaptoida elinjärjestelmämme niiden dynamismiin ja saatavuuteen.

Kaikkien varantojen ja virtojen kirjaaminen johtaa seuraavaan kuvaan (Kuva 2). Kun me otamme “kiertoajatteluun” mukaan ihmiset, kosketuspisteet yhtäältä biologiseen sfääriin (vihreä) ja toisaalta teknologiseen sfääriin (sininen) syntyvät. Näiden neljän leikkauksen identifiointi sallii meidän kysyä mitkä ihmisroolimme saattaisivat olla mallissa, joka on regeneratiivinen, restoratiivinen (kiertotalous) mutta myös inklusiivinen ja oikeudenmukainen (kiertotalous 2.0*). Olemmeko me pelkkiä palveluiden käyttäjiä uudessa tuotantoon keskittyneessä mallissa, vai voimmeko me saavuttaa jotain meille kaikille houkuttelevaa?

Me olemme Luonto. Mitä me sanoisimme jos me identifioisimme uuden innovatiivisen tavan rakentaa biosfäärimme osaksi päivittäisiä toimiamme? Se vaatisi perustavanlaatuisia muutoksia käytökseemme ja elämämme tarkoitukseen Maapallolla.

Me olemme Energiaa. Miksi emme pitäisi itseämme etuoikeutettuna energianlähteenä, joka on saatavilla lokaalisti, lämpötilassa joka on sopeutunut biosfäärimme ja teknologiamme säilyttämiseen. Tämä perspektiivi sallisi meidän kysyä oikeat kysymykset ennen kuin etsimme muita ratkaisuja, jotka ovat usein teknologisia, ja täten eksploitatiivisia.

Kuva 2: Kiertoihmissfääri. Perspektiivissämme, joka soveltaa “kiertoajattelua” ihmisiin, he voisivat olla kahdessa uudessa suuressa roolissa biosfäärimme uudelleenrakentamisessa ja teknosfäärimme uudelleenarvottamisessa.

Kiertoihmissfääri saattaa loppuun kaikkien virtojemme ja saatavilla olevien virtojen symbioottisen vision. Se antaa lisävaihtoehtoja todella innovatiivisille päätöksille joita tehdä.

Biologisen ja inhimillisen varantojemme tarkastelu aluksi korostaisi paineita, jotka ovat teknisiä, ja täten rajoittuneita.

Perustuen näihin kahteen uuteen rooliin — “me olemme Luonto” ja “me olemme Energiaa” — voidaan identifioida neljä strategiaa, joka yhdistää meidät kahteen kiertosfääriin.

Ensimmäiset kaksi strategiaa keskittyvät kykyymme muuttua ja täten adaptoitua kahdeen säilytettävään sfääriin:

Kuva 3: Adaptaation ja arvonannon strategiat. Nämä käsittävät ymmärryksen tulevista rooleistamme talousjärjestelmän kontekstissa, jossa ihmisillä on useita keskeisiä rooleja kahden sfäärin säilyttämisessä ja sen impaktien alaisuudessa elämisessä, positiivisten tai negatiivisten.

Adaptaatiostrategia (‘me olemme Luonto’):

Tässä me pyrimme ymmärtämään sitä miten ihmiset adaptoituvat biosfäärin kasvuun, joka on ainoa hyödyllinen kasvulähestymiskulma. Meitä saattaisi inspiroida muurahaismalli: ne painavat enemmän kuin kaikki 7.6 miljardia ihmistä planeetalla, ja kuitenkin ne rakentavat ekosysteemiämme joka päivä. Miten me voisimme kehittää samanlaisen strategian, jolla sulauttaa itsemme biologiseen maailmaan?

Ne voisivat tottakai olla niitä massiivisia kollektiivisia toimia (kuten metsän uudelleenistutus, regeneratiivinen maatalous, urbaanit metsät, kosteiden alueiden ja suoalueiden uudelleenmuodostus), mutta ajatelkaamme pidemmälle. Ja miksei tutkia kykyämme korvata katoavat ympäristöfunktiot (ihmisten avustama pölytys, maaperän regenerointi humusaatiolla) kunnes ne ilmestyvät uudelleen, ja/tai uudenlaisen tieteen kehittäminen jolla vahvistaa ”linkkiä elämään” biomimiikalla (luonnonsyklien imitointi) ja homomimetiikalla (ihmissyklien imitointi) ovat lähestymistapoja, joilla me ihmiset voisimme kytkeytyä uudelleen Luonnon kanssa, jolla rakentaa sitä uudelleen päivittäin.

Arvonantostrategia (‘me olemme Energiaa’):

Tässä lähestymistavassa energiat biosfääristä ja/tai ihmisistä ovat keskeisiä. Uusiutuvaa energiaa on saatavilla myös ihmisistä. Kun me syömme ja nukumme, me olemme energiaa joka on saatavilla, jota jaellaan ja joka tekee työtä biosfäärille sopivissa lämpötiloissa. Tuottavuuteen perustuvien menneiden periaatteiden vastaisesti nämä biologiset tai ihmisenergiat ovat suosiossa taloudessa, joka keskittyy talousprosessissa mukana olevien komponenttien uusintamiseen, korjaamiseen, ylläpitoon ja uudelleenrakentamiseen. Tasapainoisempi näkökulma, joka ottaa huomioon ihmiskomponentin, on mieluisampi kuin biologisen ja teknisen välillä tehtävä valinta. Se tarjoaisi kolmannen innovaation lähteen, mutta vähentäisi myös paineita kahdelle tähän mennessä identifioidulle kiertosfäärille, samalla kun kasvatettaisiin pitkäaikaisten systeemien resilienssiä mallissa, joka pyrkii taloudelliseen stationaarisuuteen (Bourg, Ansperger, 2016).

Seuraavat kaksi strategiaa mittaavat ihmiskunnan kehitystä elämän säilytyksessä Maapallolla perustuen tarpeeksi syvään adaptaatioon (evoluutio) kun varmistetaan systeemin kiertävyystavoitteiden optimaalinen vastei ihmistarpeille (Kehitys3).

Kuva 4: Evoluutio ja Kehitys3 strategiat. Nämä pyrkivät mittaamaan impaktiamme, jotta ymmärrettäisiin takaisinkytkentäluupit biologisesta (adaptaatio ekosysteemeihin, jotka takaavat hyvinvoinnin) ja teknisestä sfääristä (kehitys ihmisen hyvinvoinnissa) inhimilliseen sfääriin. Ne koostuvat jäljellä olevan matkan mittaamisesta, joka meidän pitää kulkea kohti kiertävää ja tasa-arvoista maailmaa.

Evoluutiostrategia:

Tämä strategia on tarkoitettu auttamaan meitä ymmärtämään miten ylläpitää “yhteyttä elämään” Maapallolla. Se esittää takaisinkytkentäluuppia niihin vaikutuksiin, joita meillä on biologiseen maailmaan ja sen ulkopuolelle. Selvästikin tämä on tieteellisempi säädin planeetan tilasta ja adaptaatioista joilla otetaan huomioon elinolosuhteiden säilyttäminen kaikkien asukkaiden hyväksi.

Meidän tarvitsee kehittää ja ylläpitää tarpeellista tietoa globaalista kiertävyydestä sekä siitä miten estimoida etäisyys nykyisen lineaarisen tilanteemme ja sen kiertävyyden tason välillä, jolla säilyttää ympäristön turvallisuus ja yhteiskunnallisesti oikeudenmukainen maailma.

Kehitys3 strategia (hyvinvointi = adaptaatio + arvonanto):

Tämä strategia koostuu ihmiskunnan kehityksen mittaamisesta kolmessa dimensiossa: luodaan talousmalli joka tuottaa hyvinvointia kaikille (meidän yhdistävä globaali projekti) adaptoitumalla biosfääriin riittävän syvästi (adaptaatiostrategia) sekä kykymme suojella inhimillistä arvoa olennaisena komponenttina teknosfäärin suojelussa (ihmisten arvostaminen energiana). Selvästikin, jotta voisimme mitata positiivista muutosta näissä kolmessa dimensiossa, me joudumme muuttamaan lainsäädäntöämme, ymmärrystämme arvosta, käyttäytymistämme ja päätöksentekoamme sen suhteen mikä nyt on elintärkeää, kustannusten strukturoinnin kun päätetään preferensseistä ja siitä mitä halutaan (lähinnä runsaista resursseista ja äärettömästä saatavilla olevasta energiasta) sekä siitä mitä pitää suojella (rajallisia tai jopa vaarassa olevia resursseja) tai siitä mitä pitää välttää (resursseja tai energioita jotka vaarantavat ihmiskunnan).

Jos pidetään ihmistä jonain muunakin kuin luontona tai energiana, meidän tulee integroida kolme prioriteettia visioksi, joka on sekä kiertotaloudellinen että tasa-arvoinen:

Kuva 5: Tulevaisuuden talousjärjestelmän prioriteetit. Tämä malli joutuu integroimaan kaikki ympäristölliset, yhteiskunnalliset ja taloudelliset ulottuvuudet kokonaiskattavaksi symbioottiseksi lähestymistavaksi, jolla regeneroidaan, restauroidaan ja suojellaan. Ensimmäinen prioriteetti on vastata kaikkiin ihmisten tarpeisiin kiertävillä järjestelmillä mallissa, joka poistaa kaikki negatiiviset ulkoisvaikutukset asteittain ja välttää kulutuksen kasvua monipolvisella hallinnoinnilla.

Prioriteetti 1: Talous on “työkalu”, jonka ainoa tarkoitus on tyydyttää ihmisten tarpeet, ei pakottaa sen taloudellisia tavoitteitaan ihmisten niskoille (K. Polanyi, 1946). Sellainen talous tulee suunnitella symbioottiseksi, jotta tyydytetään kaikkien ihmisyhteisöjen tarpeet, kiitos järjestelmiemme sirkulaarisen (kierrollisen) laadun. Tämä kierrollisuus muuttuu tavaksi saavuttaa tuo, ei itsessään tavoitteeksi.

Prioriteetti 2: Talousmallissa, jossa pääsy palveluihin on suositumpaa kuin asioiden omistaminen, näiden palvelujen monipuolisuus ja joustavuus vähentäisivät taloudellisia esteitä miljardin ihmisen integroinnissa talousjärjestelmäämme, jotka eivät vielä ole siinä kiinni. Palvelun luonne tulee olla sekä adaptoituva identifioituihin tarpeisiin että edukas, sekä myös monipuolinen (verrattuna standardoitujen tuotteiden talouteen, joka ei ole joustava).

Kuten Kate Pickett ja Richard G. Wilkinsonin kirja “The Spirit Level” näyttää, bisnes pelaa paremmin tasa-arvoisissa yhteiskunnissa.

Prioriteetti 3: Ihmisulottuvuuden mukaan tuominen kiertotalouden malliin sallii meidän olla integraali osa “elämän yhtälöä Maapallolla”, elintärkeänä adaptaatiokomponenttina näihin kahteen kiertomaailmaan (kuvio 2). Tämä visio täydellisessä symbioosissa voi sallia meidän kehittyä kohti uusia näkökulmia ja innovaatioita kyvyssämme adaptoitua ekosysteemiin.

Sellainen näkemys maailmasta johtaisi myös meidät implementoimaan strategioita, jotka välttäisivät potentiaalisesti paluuta kuluttamiseen. Muutokset käyttäytymisessä voivat syntyä nopeasti integroimalla ihmiskomponentti tähän uuteen paradigmaan. Sellaisen paluun välttely voisi tapahtua pitkän aikavälin päätöksin, jotka perustuvat nousevaan “epäkeskittämisen” tai “desentraation” tieteeseen, jota Amerikan mantereen alkuperäiskansat ovat soveltaneet ammoisista ajoista lähtien. “Desentraatio” onkyky ajatella tulevia sukupolvia, jotka eivät vielä ole syntyneet, elämän säilyttämiseksi Maapallolla tekemällä päätöksiä niinkuin me olisimme “näitä sukupolvia”.

Tähän päivään mennessä me emme ole kyenneet päättämään Homo Sapiens Sapiensin selviytymisestä, yksilöllisessä tai kollektiivisessa päätöksenteossa. Uusien desentralisoitujen kyvykkyyksien kehittäminen kollektiivin hallinnoinnille auttaa meitä säilyttämään elämän tuleville sukupolville.

Sellainen tasa-arvoinen ja kiertotaloudellinen talousmalli, jota nimitetään myös “Kiertotalous 2.0:ksi”*, perustuu sen tunnustamiseen, että jäte, ympäristön saastuttaminen ja niiden sosiaalisen dimension vastineet, eli köyhyys ja eriarvoisuus, ovat olemassa vain ihmisyhteisöissä. Ne perustuvat väärään käsitykseen ihmiselämästä Maapallolla. Tämä design tulee muuttaa.

NASAn rahoittaman HANDY-tutkimusmallin mukaan (2014), ihmiskunta tulee selviämään vain jos se ratkaisee kaksi sen suurinta ongelmaa: syvä yhteiskunnallinen eriarvoisuus sekä köyhä resurssienhallinta.

Integroimalla ihmissfääri, tasa-arvoinen kiertotalous voi olla yksi työkaluista, joilla saavuttaa tämä ympäristölle turvallinen ja oikeudenmukainen tila ihmisyhteisöille. Sekä ”tasa-arvoisen” että ”kiertotaloudellisen” talouden rakentaminen tuntuu viisaalta valinnalta, erityisesti koska tasa-arvo on järkevää liiketoiminnan näkökulmasta todella kiertotaloudellisessa ja täten yhteistoiminnallisessa tulevaisuuden taloudessa.

Ja kaikki tämä on saavutettavissa.

*“Kiertotalous 2.0” ammentaa perustansa kiertotaloudesta, mutta samalla se integroi sosiaalisen dimension, jota tässä edustaa Kiertoihmissfääri. “Kiertotalous 2.0:ssa” me tunnustamme, että jäte ja saasteet eivät ole olemassa luonnontilassa ja täten ne pitää suunnitella pois meidän järjestelmistämme. Tähän me lisäämme sosiaalisen dimension, eli lähinnä köyhyyden ja eriarvoisuuden, jotka ovat olemassa ainoastaan ihmisyhteisöissä. Kolmen ympäristönsuojeluun suuntautuneen ”turvallisen” kiertotalousperiaatteen lisäksi me lisäämme kolme ”oikeudenmukaista” kiertotalousperiaatetta, jotka säilyttävät ihmisarvon ja yhteiskunnallisen tasa-arvon.

Lisää tästä mallista voit lukea sivuilta www.AlexandreLemille.com

Lähde: medium.com

(Tässä on englanninkielinen tulostettava versio)

Myytti 1: Palvelutalous voi kasvaa ikuisesti.

Vastaus: Ei voi. Palveluteollisuudet käyttävät kaikki resursseja ja luovat jätettä (voitko kuvitella yhtään joka ei niin tee?), ja palvelusektorilla tehdyt voitot eivät pysy palvelusektorilla — palkat kulutetaan materiaalisiin asioihin.

Myytti 2: Me tarvitsemme kasvua köyhyyden poistamiseksi.

Vastaus: Eräs ensimmäisistä asioista jonka kasvulobbarit mainitsevat, jos satut kritisoimaan talouskasvua, on että tuomitset köyhät ikuiseen köyhyyteen. Tämä ei ole totta — kuka tahansa, jota kiinnostaa köyhyyden poistaminen maailmasta, haluaa jakaa vaurauden tasaisesti. Vaurautta on maailmassa tarpeeksi kaikille jotta voimme elää mukavasti — ainoa vain että se on pienen vähemmistön hallussa. Jakaminen ja reilu resurssienjako lievittävät köyhyyttä, ei kasvu. Meillä on ollut 200 vuotta kasvua ja vaikka jotkut ovat päässeet pois köyhyydestä, vaurauden ja vallan keskittyminen tarkoittaa, että nyt maailmassa on enemmän köyhiä kuin koskaan ennen. Köyhissä maissa kasvulle on tarvetta, vaikka siellä on mahdollisesti enemmän tarvetta rakentaa steady-state -talouksia ja jättää globaalin kasvun järjestelmä joka vuodattaa heidät kuiviin.

Myytti 3: Me tarvitsemme kasvua luomaan raha jolla ratkaistaan ympäristöongelmat.

Vastaus: Tämä argumentti on kuin yrittäisi pysyä lämpimänä polttamalla oma talo. Talouskasvu on tuonut maailman ekologisen katastrofin partaalle. Saman asian tekeminen, vain kovemmin, ei paranna tilannetta — se tulee tekemään tilanteesta paljon pahemman.

Myytti 4: Maan talouden kasvaessa sen ympäristö muuttuu puhtaammaksi.

Vastaus: Ympäristöllä ei ole kansallisia rajoja, ja globaali ympäristö on tuhoutumassa hälyttävällä nopeudella. Britannian talous on paljon suurempi kuin 100 vuotta sitten, kuitenkin paikallisesti ilman ja veden laatu on parempi kuin aiemmin monissa paikoissa. Tämä tosin johtuu siitä, että nykyään ei oikein valmisteta enää mitään missään. Likaiset tehtaat on viety ulkomaille kaukoitään, Intiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan, mikä tarkoittaa että kaikki joudutaan kuskaamaan maapallon toiselta puolelta, joka luo paljon suuremman ekologisen vaurion kuin jos tuotteemme tuotettaisiin kotimaassa.

Myytti 5: Kasvu tarjoaa enemmän valinnanvapauksia.

Vastaus: Kyllä, sinulla on mahdollisuus valita satojen epäterveellisten aamiaismurojen, limujen ja muiden myrkkyjen kesken, mutta jos haluat mennä paikalliseen kauppaan, ne ovat kaikki kadonneet ja joudut ajamaan kauemmas supermarkettiin; julkinen liikenne on liian kallis ja se ei liiku silloin kun haluaisit tai sinne minne haluaisit; haluamasi vaatteet eivät ole muodissa tänä vuonna; ei-geenimanipuloitua ruokaa tuskin saa enää mistään; oman talon rakentaminen ja vähäkuormitteisesti maaseudulla eläminen ei enää ole systeemin puitteissa edes mahdollista. Tarjolla olevat valinnat ovat pinnallisia.

Myytti 6: Energiatehokkuus, uusiutuvat ja uudet energialähteet sallivat kasvun jatkua ikuisesti.

Vastaus: Energiatehokkuus ja uusiutuvat energian muodot eivät ole ympäristöystävällisiä kasvutaloudessa, koska säästetty raha menee joidenkin muiden tuotteiden ostamiseen — jääkaappi Kiinasta, omenoita Uudesta Seelannista, loma Floridasta — joten hyöty kumoutuu. Samalla tavoin, suuremmassa mittakaavassa, jos ydinfuusiosta tulee mahdollista ja taloudellisesti kannattavaa, se ei lopeta luonnon tuhoamista niin kauan kun on talouskasvua — voitko kuvitella miten paljon uusia teitä, tehtaita, satamia, lentokenttiä, golfkenttiä jne. rakennetaan jos me saamme fuusion käyttöön? Monet elinalueet tulevat tuhoutumaan.

Myytti 7: Uusi teknologia, erityisesti miniatyrisaatio, sallii meidän kasvaa ikuisesti.

Vastaus: Tietenkään emme tiedä mitä keksintöjä on tulossa, ja kasvun puolesta lobbaajat ovat kiintyneet fiktiiviseen henkilöön 1800-luvun New Yorkissa joka sanoi että mikäli liikenne jatkaisi kasvamistaan, koko kaupunki olisi pian metrin verran hevonpaskan peitossa. Hän ei tiennyt että autot olivat tekemässä tuloaan, ja me emme myöskään tiedä mitä keksintöjä on tulossa. Mutta auto toi mukanaan paljon pahempia ongelmia kuin hevonpaska. Joka vuosi tuo mukanaan suuremman määrän ekologista vahinkoa, ja tuhon tahti vain kasvaa — monesti johtuen uusista keksinnöistä. Plus että ei voi miniaturisoida asioita joiden tulee olla ihmisen skaalalla, kuten jääkaappeja, autoja, lentokoneita, ruokaa, vaatteita, taloja — ja talouksien kasvaessa ihmiset haluavat näitä yhä enemmän.

Myytti 8: Me tarvitsemme talouskasvua parempaan aseistukseen ja turvallisuuteen.

Vastaus: Vaikka saattaa ollakin totta, että ainoa tapa jolla maa kuten Iran voi varmasti välttää hyökkäyksen on kehittää ydinaseita, aseiden valmistaminen ja käyttäminen aiheuttaa niin paljon ympäristövahinkoja, että se on suurempi uhka ihmiskunnalle kuin suora ydinsota. Ainoa tapa, jolla varmistamme pitkän aikavälin selviytymisen, on kansainvälisin sopimuksin joilla suitsitaan sekä ydinaseita että talouskasvua.

Myytti 9:  Talouskasvu voi jatkua ikuisesti kierrätyksen avulla.

Vastaus: Kierrätys ei voi jatkua ikuisesti koska a) se vaatii energiaa; b) ei ole mahdollista kierrättää 100%:sti mitään — materiaalihukkaa on aina; c) tarvitaan myös kierrätyslaitokset, jotka vaativat maa-alaa, autoja, teitä jne; (ja tärkeimpänä) d) se tuo kassavirtaa ihmisille jotka työskentelevät kierrätysteollisuudessa, ja ei voi taata investoinnin turvallisuutta epämateriaalisille hyödykkeille — joten jos kierrätysteollisuus kasvaa, rahan määrä taloudessa kasvaa, ja yhä enemmän tavaroita kulutetaan. Kierrätystä ei voi erottaa resurssienkulutuksesta ja -hukasta, ja täten se ei voi kasvaa ikuisesti.

Myytti 10: Ihmisen kekseliäisyys on äärimmäinen resurssi, ja se voi kasvaa ikuisesti.

Vastaus: Tämä on itse asiassa totta, mutta se ei ole kasvua vaan henkilökohtaista kehitystä — luonteeltaan kvalitatiivista kvantitatiivisen sijaan. Me voimme jatkaa evoluutiota, kehittyä intellektuaalisesti, emotionaalisesti, taiteellisesti ja henkisesti — mutta me emme voi jatkaa materiaalista kasvua, joka väistämättä tapahtuu kun talous kasvaa. Me emme voi rikkoa luonnonlakeja. Ihmisen kekseliäisyys ei voi kehittää ikiliikkujaa, eikä talous voi kasvaa ikuisesti.

Myytti 11: Me voimme jatkaa kasvua koska me voimme kolonisoida avaruuden.

Vastaus: Tämä on iso oletus, ja vieläkin isompi riski. Ympäristömme saisi kärsiä käsittämättömästä resurssien kulutuksesta ja jätteiden dumppaamisesta, ja se kontribuoisi ekologiseen romahdukseen maapallolla ennenkuin kerkeäisimme kolonisoida toisia planeettoja. Emme ole avaruusmatkailua vastaan, mutta emme ole vielä edes keksineet miten elää tällä planeetalla ilman että aiheutamme ekosysteemille vahinkoa. Ratkaistaan tämä ongelma ensin — tarvitsemme vankan pohjan.

Lisäksi yksi myytti josta kuulee yllättävän usein, ja se on yllättävän typerä.

Myytti 12: Talouskasvu liittyy vain siiihen miten paljon rahaa kiertää taloudessa, ja se voidaan saavuttaa lisäämällä nollia tietokoneen ruudulle, ilman ihmistoiminnan materiaalista kasvua.

Vastaus: Tämä on valuutan devalvoimista, ei talouskasvua.

Kiertotalous on vajaan viiden biljoonan dollarin talous vuoteen 2030 mennessä. Viisi juttua jotka tulevat olemaan kovia asioita tuolloin:

1. Kiertävä toimitusketju
Täysin uusiutuvia, kierrätettäviä tai biohajoavia materiaaleja käytetään tuolloin. Kun yritys tarvitsee materiaaleja, jotka ovat haitallisia luonnolle, yritys joko maksaa enemmän tai koittaa löytää korvaavia materiaaleja.

2. Kierrätys
Järjestelmä mietitään uusiksi niin, että suurin osa siitä mitä me pidämme nykyään jätteenä, on tuolloin raaka-ainetta toiseen käyttöön.

3. Tuotteen iän pidennys
Kuluttajat heittävät pois tuotteet joita eivät enää arvosta. Kehittämällä ja ylläpitämällä tuotteita korjauksin, päivityksin ja uudelleenmyymällä tai uudelleentuottamalla yritykset voivat pitää tuotteensa käytössä ja hyödyllisinä niin pitkään kuin mahdollista. Tullaan siirtymään toimintatapaan jossa ei enää myydä, vaan pyritään pitämään tuote hengissä ja relevanttina.

4. Jakamisalustat
Jakamistalous luo uusia teknologioita, uusia suhteita ja bisnesmahdollisuuksia kuluttajille, mikroyrittäjille ja yrityksille jotka lainaavat, jakavat tai vuokraavat hyödykkeitä.

5. Tuote palveluna
Mitä jos tuottajat saisivat niskoilleen omistamisen kaikki kustannukset? Monet muuttaisivat toimintatapojaan välittömästi ja keskittyisivät myyntimäärien sijaan tuotteen elinkaareen, luotettavuuteen ja uusiokäytettävyyteen. Kun kuluttajat käyttävät tuotteita palveluna, bisnesmalli muuttuu olennaisesti.

Lähde: WEForum

Monet äänenpainot ovat huutamassa vähemmän siiloutuneen maailmankuvan perään, ja suurilta osin informaatioteknologiat, jotka mahdollistavat globaalin tiedonjakamisen, ovat auttamassa tätä agendaa. Mita Earth Timelapse -työkalu mahdollistaa, on että se antaa meidän nähdä muutoksen joka tapahtuu systeemissämme kokonaisuutena, ja antaa ymmärtää transformaatioiden jatkumon kun se tapahtuu: se tarjoaa tavan ajatella kokonaisvaltaisesti, käyttää ”makroskooppia”, niinkuin Joel de Rosnay sanoo.

Miksi tällainen on tarpeellista? Koska mentäessä kohti palauttavaa ja regeneroivaa kiertotalousmallia, varantojen ja virtojen selvittäminen on oleellista jotta voidaan kasvattaa tehokasta resurssienkäyttöä, identifioida hauraita alueita ja tehdä uudelleen pääomaa sinne missä sitä tarvitaan.

Lisäksi elävien systeemien metabolismi on kaikkea muuta kuin lineaarinen, oikealla aikaskaalalla, on mahdollista paljastaa ominaisuuksia jotka näkyvät selvästi. Neljännesvuosisata saattaa vaikuttaa yksilötasolla pitkältä ajalta, mutta aikaskaalassa se on vain silmänräpäys. Eikö ole hämmästyttävää ajatella, kun katsotaan näitä liikkeitä, että niin paljon voi tapahtua niin lyhyessä ajassa? Eikö meidän tulisi inspiroitua uskomaan että muutos suuressa mittakaavassa on meidän aikana mahdollista?

Janine Benyus’n biomimiikka on opettanut, että elävät systeemit toimivat rakentamalla asioita (tähän kuuluu myös organismit) ja tuhoamalla niitä, eivätkä ne koskaan luo komponenttia tai ainetta jolla ei ole paikkaa tai suurempaa järjestelmää johon ne kuuluisivat.

Nyt kun meillä on parempi kuva tästä, meidän tulisi mukauttaa talousjärjestelmämme mallit niin, että ne oikeasti mahtuvat systeemiin jotta saavutetaan pitkäaikainen vauraus ja joustavuus.

Lähde: http://circulatenews.org/2016/04/only-a-circular-economy-will-lead-to-prosperity-for-all/