COVID-19 pandemia on muuttanut maailmaa. Se on paljastanut kapitalismin eriarvoisuuden, rajoitteet ja epäonnistumiset. Ovi parempaan kapitalisminjälkeiseen tulevaisuuteen, jonka Suuri Taantuma avasi sepposen selälleen, on puskettu vielä hieman enemmän auki.
Muutama kuukausi sitten mahdottomilta tuntuneet asiat tuntuvat nyt mahdollisilta ja tarpeellisilta. Tämä historiallinen hetki kutsuu meitä puskemaan yhä kovempaa ja tuon oven läpi rakentamaan maailmaa, joka keskittyy ihmisiin ja planeettaan. Niin tehdäksemme meidän tulee olla tarkkoja siinä mitä me haluamme jättää taaksemme (kapitalismin) ja vielä tarkempia siinä mitä eteenpäin meno tarkoittaa (postkapitalismi ja solidaarisuustalous).
Vaihtoehdot kapitalismille ovat saaneet uusia kannattajia. Tuore gallup kertoo, että 43 prosenttia vastaajista ilmaisi tukensa sosialismille, jota Bernie Sandersin presidenttiehdokkuus ja hänen demokraattisen sosialismin ideansa tekivät tunnetuiksi.
Ja kuitenkin paljon on hämmennystä sen suhteen mitä sosialismi ja kapitalismi tarkoittavat. Tässä me tarkastelemme eri sosialismin, kapitalismin ja solidaarisuustalouden systeemejä.
Systeemimuutoksen parissa työskenteleville selkeys on tärkeintä. Sen puuttuminen tarkoittaa todennäköisesti kapitalismin “reformointia”, ilman että edes mietitään mahdollisuutta talouden ja maailman rakentamiselle ilman niitä. Me kunnioitamme niitä, jotka pyrkivät kestävämpään maailmaan reformoimalla kapitalismia. Me olemme vain eri mieltä siitä että reformaatio olisi mahdollista.
Taulukko 1 kuvaa viitekehystä, jossa näkyy kapitalismi ja postkapitalismi. Se identifioi pääasialliset modernin kapitalismin ja postkapitalismin talousjärjestelmät, joista me puhumme alempana. Postkapitalistisessa järjestelmässä solidaarisuustalous, joka on myös kuvattu alla, ei ota mukaan epädemokraattisia järjestelmiä kuten autoritääristä valtionsosialismia.
Table 1
Mutta mitä me tarkoitamme kun puhumme kapitalismista?
On liian tavallista sanoa, että kapitalismi on niin monimutkainen järjestelmä ettei sitä voida määritellä. Tämä ei ole totta. Tässä on yksinkertainen kapitalismin määritelmä, jota käyttää mm. Center for Popular Economics, radikaalien/edistysmielisten taloustieteilijöiden kollektiivi, joka pyrkii demystifioimaan sitä miten talous toimii (tai ei toimi), joka on kestänyt ajan hampaan yli 40 vuoden ajan.
Nämä ovat viisi toisiinsa liittyvää ominaisuutta, jotka määrittävät kapitalismia:
Yksi ominaisuus yksinään ei tee taloudesta kapitalistista. Esimerkiksi markkinat edeltävät kapitalismia tuhansia vuosia ja ne voivat olla olemassa myös sosialismissa. Sama pätee myös hyödykkeiden tuotantoon — myytävien tuotteiden tuottamiseen, eikä niinkään käytettävien tuotteiden tuottamiseen.
Kapitalismin tuotantomallin erikoisuus on sen jaossa tuotantovälineiden (maat, rakennukset, koneet, työkalut) omistajiin (kapitalistit) ja työntekijöihin, jotka tuottavat tuotteet ja palvelut. Kapitalistit maksimoivat tuotot monin eri tavoin, mutta usein puristamalla ne ulos työntekijöistä — ja tässä on luokkataistelun ydin. Työntekijäomisteinen osuuskunta voi tuottaa hyödykkeitä myyntiin markkinoille, mutta se ei ole kapitalistinen yritys, koska työntekijät ovat sen omistajia, mikä näin eliminoi luokkajaon.
On olemassa, tottakai, paljon mitä voidaan sanoa kapitalismista — sen taipumuksesta keskittää varallisuus ja valta, sen oman edun tavoittelun ylistyksestä sosiaalisena hyveenä, sen taipumuksesta kriisiytyä, sen lakkaamattomasta halusta kasvaa,
Lisäksi, huomaa että tämä kapitalismin määritelmä keskittyy luokkaan, Mutta kapitalistiset taloudet todellisessa maailmassa menevät päällekkäin monen muun laisen ylivallan kanssa, mikä tuottaa ja uusintaa sukupuolien, rodun, ihmisen ja luonnon välistä eriarvoisuutta ja hyväksikäyttöä, sekä myös luokkia.
Kapitalismin tyypit
Ei ole olemassa vain yhtä kapitalistista järjestelmää. Taulukko 1 identifioi kolmenlaista mallia: neoliberalismi, New Deal -kapitalismi ja sosiaalidemokratia. Nämä on asetettu spektrille, jossa oikea reuna esittää vapaita markkinoita, pientä hallintoa, kapitalismin kilpailullisia muotoja, ja vasen reuna esittää aktiivista hallintoa joka sääntelee ja uudelleenjakaa kansan ja planeetan suojelemiseksi, sisältäen mm. feministiset, rasisminvastaiset ja ekologiset periaatteet ja politiikat.
Neoliberalismi, mikä tällä hetkellä on dominantti talousparadigma USA:ssa ja monessa muussa maassa, laajalti edistää visiota valtiosta, joka on tarpeeksi pieni “hukkumaan ammeeseen” niinkuin Grover Norquist asian ilmaisi. Toki sitä tuskin tapahtuu, mutta neoliberalismia ideologiana on käytetty oikeuttamaan leikkauksia (eli leikkaamaan koulutuksesta, terveydenhuollosta ja sosiaaliturvasta), luomaan korporaatiomielisiä sääntöjä ja yksityistämiseen; verotaakan siirtoon yhdeltä prosentilta työläisille; sekä lisäämään investointeja poliisiin ja armeijaan (minkä johdosta valtio kasvaa). Kaikki tämä tehdään “vapaiden” markkinoiden nimissä, sivuuttaen sen faktan että valtio rakentaa nämä markkinat pääoman omistajia puoltaakseen ja ne ovat kaukana vapaista.
Ennen neoliberalismia kapitalismia dominoi New Deal -kapitalismi (jota joskus kutsutaan keynesiläisyydeksi) jossa valtio pyrkii rakentamaan yhteiskunnallista turvaverkkoa, korjaamaan markkinahäiriöitä, sääntelemään häikäilemätöntä liiketoimintaa, hajottamaan monopoleja ja ainakin nimellisesti ajamaan suurempaa taloudellista tasa-arvoa.
New Deal -kapitalismi syntyi presidentti Herbert Hooverin politiikan epäonnistumisesta toimia vuoden 1929 Suuressa Lamassa. Vuosi toisensa jälkeen lama syveni, kunnes Rooseveltin hallinto aloitti vuonna 1933 New Dealin ajamisen (idea joka varastettiin Eugene Debsilta ja sosialistipuolueelta), mikä, sosiaaliturvan, työttömyysvakuutuksen, antitrust-toimien, liittoon liittymisoikeuden ja monen muun asian lisäksi loi suuren mittakaavan ohjelmat kuten Works Progress Administration. Nämä toimet alkoivat nostaa taloutta lamasta, mutta vaadittiin vieläkin suuremmat toisen maailmansodan investoinnit ennenkuin talous pääsi jälleen täystyöllisyyteen ja nopean kasvun uralle.
New Deal -kapitalismi jatkui 1970-luvulle. Kuitenkin miljardöörit ja muut konservatiiviset voimat asteittain söivät maata sen jalkojen alta. Paradigmanmuutos tapahtui, jonka myötä neoliberalismista tuli dominantti diskurssi, ja veroleikkaukset rikkaille (ja asia josta vähemmän on puhuttu, veronkorotukset työläisille) muuttuivat normiksi. Viime vuosina New Deal -kapitalismi on tehnyt tuloaan takaisin, kun monet näkevät Bernie Sandersin presidenttikampanjan vuonna 2016 lumipalloefektin alkusysäyksenä takaisin New Dealin kaltaiseen paradigmaan.
Sosiaalidemokratia, josta skandinaaviset talousalueet ovat toimineet malliesimerkkinä, on vahvempi ja anteliaampi versio New Deal -kapitalismista (tai ehkäpä skandinaavit sanoisivat, että New Deal on laimennettu versio sosiaalidemokratiasta). Vaikka sosiaalidemokratia voi toimia siirtymävaiheena jälkikapitalismiin, se on edelleen kapitalismia, sillä kapitalistiset korporaatiot dominoivat taloutta ja poliittista kenttää.
On tärkeää huomata, että olipa dominantti talousparadigma mikä hyvänsä, siinä on aina elementtejä muista järjestelmistä. Joten neoliberaalissa kapitalismissa on myös elementtejä esikapitalistiselta ajalta (esim. ihmikauppa, joka on orjuuden muoto) sekä jälkikapitalismista (esim. työntekijäosuuskunnat).
Miltä “jälkikapitalismi” näyttää?
Kun olemme määritelleet kapitalismin, miltä sitten näyttää jälkikapitalismi? Se kirjaimellisesti tarkoittaa “kapitalismin jälkeen tulevaa”. Jälkikapitalistisen viitekehyksen mukaan, huolimatta siitä miten me “kesytämme” tai “humanisoimme” kapitalismin, sen peruslogiikka tekee mahdottomaksi harmonisen elämän toistemme ja luonnon kanssa. Kapitalismin kehitys on erottamattomasti kietoutunut rasismiin ja patriarkaattiin ja se jatkaa molempien riistoa. Kapitalismin halu “akkumuloida tai kuolla” vimmaisesti riistää lakkaamatta luonnonvaroja. Jälkikapitalismi pyrkii rakentamaan kapitalismin saavutuksille samalla transformoiden ja päästen yli sen ilmiselvistä vioista.
Autoritaariset jälkikapitalistiset järjestelmät
Varhaiset jälkikapitalistiset kokeilut, kuten Neuvostoliitto (1922-1991) ja Kiina (1949-1978), korvasivat feodaaliset ja nousevat kapitalistiset järjestlemät elitistisen kommunistipuolueen suunnitelmatalouksilla. Me nimitämme tämäntyyppistä taloutta autoritaariseksi valtionsosialismiksi. Talonpojat ja työntekijät saivat perusoikeudet, kuten koulutuksen, terveydenhuollon, asumisen ja oikeuden työpaikkaan, mutta poliittinen ja taloudellinen demokratia oli tukahdutettu. Lisäksi nämä taloudet usein uusintivat patriarkiaa ja rodullista eriarvoisuutta, ja ne olivat usein luonteeltaan erittäin riistäviä.
Demokraattiset jälkikapitalistiset järjestelmät ja solidaarisuustalous
Solidaarisuustalous (Solidarity Economy, SE) jälkikapitalistinen viitekehys, joka on syntynyt Etelä-Amerikassa ja Euroopassa 1990-luvulla. Se hylkää autoritaristiset, valtiojohtoiset sosialismin muodot ja sen sijaan vahvistaa sitoutumistaan osallistavaan demokratiaan. Lisäksi se on eksplisiittisesti feminististä, rasisminvastaista ja ekologista, ja se ajaa talouden transformaatiota joka ylittää kaikki sorron muodot, ei ainoastaan luokan.
SE on iso sateenvarjo, joka kattaa monia samanaikaisesti olemassaolevia visioita — liian monia jotta niitä tässä voitaisiin kaikkia listata — demokraattisesta jälkikapitalistisesta talousjärjestelmästä. Systeemimuutoksen SE-viitekehys keskittyy prosessiin, jolla rakentaa talouskäytänteet ja instituutiot oikeudenmukaisuuden arvoille kaikissa dimensioissa (rotu, luokka, sukupuoli, seksuaalisuus jne.), yhteistyölle ja solidaarisuudelle, taloudelliselle ja poliittiselle demokratialle, kestävyydelle ja pluralismille.
Meidän ei tarvitse “odottaa vallankumousta” koska SE-käytänteet ovat jo olemassa meidän ympärillämme tällä hetkellä. Tehtävämme on tehdä näistä käytänteistä näkyviä, kasvattaa niitä ja yhdistää ne. SE-instituutioihin kuuluu osuuskunnat (työntekijäomisteiset, kuluttajien ja tuottajien), julkisomisteiset pankit, yhteisöllinen maanomistus, vaihtoehtovaluutat ja aikapankit.
SE-sektorit ja esimerkkejä SE-toiminnasta
Kapean omanedun tavoittelun, kilpailun ja muiden ylivallasta kamppailun, jotka ovat rasistisen, patriarkaalisen kapitalismin ytimessä, vastapainoksi solidaarisuustalous keskittyy solidaarisuuden, mutualismin, hoivan ja yhteistyön kulttuuriin, johon kuuluu yhteiskuntavastuu, taloudelliset ihmisoikeudet ja Maaemon oikeudet.
Onko Bernien alusta sosialistinen?
Senaattori Bernie Sanders (I-VT) ajaa kovin paisunutta julkista sektoria, jolla varmistetaan, että kaikilla on pääsy terveydenhuoltoon, korkeakoulutukseen ja työhön, sekä myös suitsitaan ilmastonmuutosta.
Onko tämä sosialismia? Meidän mielestämme se ei ole sosialismia. Bernie kommunikoi osittaisen vision sosialismista, mutta jättää pois keskeisen opinkappaleen: tarpeen siirtää tuotantovälineiden (maat, rakennukset, työkalut, koneet jne.) omistus työntekijöille, yhteisölle tai valtiolle.
Vaikka laajempi julkinen sektori, joka tuottaa terveyspalveluita, korkeakoulutusta, työpaikkoja ja halpaa asumista, on ansiokas tavoite, näistä kaikista ei synny sosialismia. Tämä on sosiaalidemokratiaa. Se on paljon parempaa kuin neoliberaali kapitalismi. Kuitenkin se on edelleen kapitalismia — yksityisomisteiset korporaatiot pitävät otteessaan maan taloutta, politiikkaa ja yhteiskuntaa. Omistuksen siirtäminen työntekijöille, yhteisöille ja/tai valtiolle mahdollistaa siirtää talouden koko fokus voitontavoittelusta palvelemaan kaikkia ihmisiä.
Oletko sinä demokraattinen sosialisti?
Tässä on hauska testi New York Timesilta jolla varmistaa tai saada selville oletko demokraattinen sosialisti. Tämä kysely pohjautuu Democratic Socialists of American (DSA) käyttämään määritelmään.
Onko systeemimuutos epärealistista?
Monet liberaalit ja sosiaalidemokraatit kinaavat siitä tulisiko edistysmielisten hylätä kapitalismista pois siirtymisen tavoite. Kapitalismi, he sanovat, on tullut tänne jäädäkseen.
Me olemme eri mieltä. Ensinnäkin, me uskomme, että kapitalismin viat — sokeasta kasvusta korruptoituneisiin hallitukseen ympäri maailman ja ympäristön tuhoutumiseen — ovat muuttumassa näkyvämmäksi. Nämä viat luovat ruohonjuuritason energiaa, jota tarvitaan kapitalismin tuolle puolen siirtymiseen kohti jotain parempaa.
Toiseksi, me uskomme kapitalistisessa järjestelmässä reformista kamppailemisen vahvistuvan jos New Deal -kapitalismi ja sosiaalidemokratia voidaan ymmärtää ohimenevinä — osana asteittaista kamppailua systeemimuutoksesta pois kapitalismista kohti jälkikapitalismia. Kamppailut auttavat meitä siirtymään kohti parempaa järjestelmää, mutta ne eivät saa sitä aikaan.
Kuten Rosa Luxemburg kuuluisalla tavalla esitti kirjassaan Reform or Revolution, reformit ovat tarpeen sosialismista kamppailtaessa, mutta ilman sosialismin tavoitetta ne ovat parhaimmillaankin vain väliaikavoittoja, ja pahimmillaan ottaa koko systeemin haltuunsa. Näin meidän tulee olla varovaisia reformiesityksissä joiden puolesta kamppailla osana suurempaa systeemimuutoksen prosessia. Tämä tarkoittaa, että aina pyritään sijoittamaan kamppailut reformien puolesta suurempaan, monisyisempään systeemimuutoksen strategiaan.
Toinen syy miksi me haluamme systeemimuutokselle viitekehyksen on, että se mahdollistaa meidän keskustella niistä monista toisiinsa kytkeytyneistä tavoista joilla tämä muutos täytyy tapahtua meissä itsessämme sekä taloudessa, jotta me voisimme rakentaa todellisen solidaarisuuden kulttuurin, ja päästä yli rasismista ja patriarkiasta. Systeemimuutoksen perspektiivi mahdollistaa meidän sijoittaa kaikki rasismin vastaiset, feministiset, ekologiset, luokkavastaiset ja työntekijän puolesta tehtävät toimet tarpeelliseksi (mutta riittämättömäksi) osaksi aikakausien globaalia siirtymää kapitalismista jälkikapitalismiin.
Viimeisenä, systeemimuutoksen viitekehyksen käyttö — ja alleviivaten kapitalismin rajoitteita — on tarpeen naisten, värillisten, ja luonnon vapauttamiseksi. Kamppailut partiarkaattia ja valkoisten ylivaltaa vastaan tuppaavat kaventuvan kamppailuiksi tasa-arvosta kapitalismin sisällä — esimerkiksi, ponnistelut luoda mustien tai naisten omistamia kapitalistisia yrityksiä. Kuitenkin sellaiset kamppailut jättävät suurimman osan naisia ja värillisiä edelleen loukkuun talouteen ja valtioon, joita huipulla oleva prosentti johtaa. Joten esimerkkinä, Barack Obaman valinta ei eliminoinut mustien ja valkoisten välistä tulotason, köyhyyden tai varallisuuden eriarvoisuutta. Todellakin, varallisuuserot mustien ja valkoisten välillä kasvoivat Obaman kaudella: valkoisten mediaanivarallisuus kasvoi 7-kertaisesta yli 10-kertaiseksi verrattuna mustiin!
Samalla tavoin, ympäristön suojelemiseksi järjestäytyminen ilman, että haastetaan kapitalismin voiton ja kasvun tavoittelun motiivia tulee epäonnistumaan. Kapitalismin halu “akkumuloida tai kuolla” tuhoaa luonnon tasapainon ja edistää ympäristön tuhoutumista.
Tie eteenpäin
Solidaarisuustalouden visio systeemimuutokselle vaatii meiltä sekä “vastustamista” että “rakentamista” — eli, vastustetaan kaikkia riiston muotoja, ja rakennetaan SE-arvoja ja -kulttuuria, -käytänteitä ja -instituutioita. Jotta päästäisiin yli kapitalismista, neljä päällekkäistä ja toisiinsa kytkeytynyttä ympyrää tulee olla mukana: yhteiskunnalliset liikkeet; vaalipolitiikka; kulttuuri ja henkilösuhteet; sekä solidaarisuustalouden instituutiot ja toimet.
SE-liike käyttää perhosen metaforaa esittämään rasistisen patriarkaatin ympäristöä tuhoavan kapitalismin muuttamista solidaarisuustaloudeksi. Kun toukka koteloituu, se alkaa muodostaa kuvitteellisia soluja, joista jokainen potentiaalisesti tulee osaksi syntyvää perhosta. Alussa toukan immuunijärjestelmä näkee solut vieraina ja tuhoaa ne. Mutta kun ne löytävät toisensa ja kiinnittyvät toisiinsa, ne saavat voimaa toisistaan ja yhdessä ne rakentavat perhosen.
Ottaen huomioon monet kriisit, vastustus on luonnollinen taipumus. Yhteiskunnalliset liikkeet yrittävät pitää toukan elossa ja terveenä, vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. SE-liikkeet pyytävät kaikkia meitä etsimään toisemme ja yhdessä luomaan perhosen. Ei kukaan meistä eikä yksikään organisaatioistamme tai liikkeistämme voi rakentaa uutta taloutta yksin. Mutta yhdessä yhteisten arvojen ja visioiden kera me tulemme niin tekemään.
Viitteet ja lisälukemistoa
- Center for Popular Economics, “Economics for the 99%.” 2012, updated.
- Dubb, Steve, “After the Next Recession: The search for an economic path forward,” Nonprofit Quarterly, February 19, 2020.
- Kawano, Emily, “Solidarity Economy: Building an Economy for People and Planet,” Democracy Collaborative, Next System Project. May 1, 2018
- Luxemburg, Rosa. Reform or Revolution. 1900.
- Matthaei, Julie, Feminism and Revolution: Looking Back, Looking Ahead. Tellus Institute, Great Transition Initiative. 2018
Lähde:
https://nonprofitquarterly.org/system-change-a-basic-primer-to-the-solidarity-economy/