1.
“On selvää että kapitalismi sivilisaationa on ohi, ja se itsekin jo tietää sen. Aikamme johtava luokka tietää ettei se voi väittää hallitsevanda mitään muuta kuin itseäään. Siispä heidän vaistomainen tapa piiloutua meiltä, vakoilla meitä, aseistaa ja linnoittaa itsensä, ja varastaa ja ryöstellä kuin viimeistä päivää. Koska päivä on viimeinen. Joten meidän tulee ymmärtää, ja käsitellä se tunne, että elämme raunioiden keskellä. Mutta toisen sivilisaation rakentaminen on jo alkanut. Seuraava tulee olemaan pienempi, tietyillä tavoin.”
2.
“Tilanne on sellainen jossa sosiaalisen työn kokonaissumma kaivaa maata planetaarisen olemassaolonsa olosuhteiden alta. Ei ole enää olemassa ulkopuolta, marginaalia, toista paikkaa, jonne dumpata tuon työvoiman tuottamat roskatuotteet ja esittää että tämä aikaansaamamme epäjärjestys olisi kadonnut johonkin. Tuo epäjärjestys nyt ruokkii takaisinkytkentää koko planeetan aineenvaihdunnan läpi. Se on tehnyt niin jo jonkin aikaa, ja jatkaa niin tekemistä, ikuisesti. Ei ole olemassa ‘ympäristöä’ tai ‘luontoa’ joka on erillinen. Ei ole olemassa ‘ekologiaa’ joka voisi olla tasapainossa jos me vain vetäytyisimme siitä.”
Lainaus McKenzie Warkin teoksesta:
“Mikä sitten on antroposeenin teoria? Se voi olla teoria jota käytetään jollain tavalla tietyssä tilanteessa. Kutsu tätä tilannetta miksi haluat. Kutsu sitä Antroposeeniksi, tai Mantroposeeniksi, tai Misantroposeeniksi, tai Chthuluseeniksi, tai Capitaloseeniksi. Kutsu sitä aineenvaihdunnan repeämäksi. Kunhan kutsut sitä joksikin. Ja kutsumalla sitä joksikin, tunnusta se että kyse on vain nimestä joka annetaan tilanteelle.
Tämä tilanne on sellainen jossa sosiaalisen työn kokonaissumma kaivaa maata planetaarisen olemassaolonsa olosuhteiden alta. Ei ole enää olemassa ulkopuolta, marginaalia, toista paikkaa, jonne dumpata tuon työvoiman tuottamat roskatuotteet ja esittää että tämä aikaansaamamme epäjärjestys olisi kadonnut johonkin. Tuo epäjärjestys nyt ruokkii takaisinkytkentää koko planeetan aineenvaihdunnan läpi. Se on tehnyt niin jo jonkin aikaa, ja jatkaa niin tekemistä, ikuisesti. Ei ole olemassa ‘ympäristöä’ tai ‘luontoa’ joka on erillinen. Ei ole olemassa ‘ekologiaa’ joka voisi olla tasapainossa jos me vain vetäytyisimme siitä.
Aivan kuten Galileo julisti julkisesti että maapallo kiertää aurinkoa tai kun Darwin ja Wallace julistivat julkisesti että kaikki lajit poikkeuksetta ovat evoluution tuotteita, luonnontieteillä oli jälleen kerran jotain millä haastaa olemassaoleva maailmankuva.
Tietyt perustavat saada tietää tällaisista asioista tulevat meille ainoastaan luonnontieteiden kautta. Paras esimerkki on hiili. Hiilen repiminen maasta ja sen päästäminen ilmakehään muuttaa ilmastoa. Tämä saattaa olla Antroposeenin yksi avainilmiöistä. Mutta tämä tiedetään vain massiivisen, globaalin mittakaavan, kommunikaatio-, laskenta, ja tieteellisen yhteistyömekanismin kautta.
Käynnissä on tietynlainen heijastetoiminta jossa teoria yrittää lunastaa korkeamman paikan kuin tieteet. Mutta en pidä sitä tyydyttävänä lähtökohtana teorialle Antroposeenissa. Me tiedämme ensinnäkään sen perusteiden olosuhteista vain luonnontieteiden kautta, tässä tapauksessa ennemminkin geotieteiden kuin kosmologian tai biologian.
Teorian täytyy miettiä uusiksi sen suhde tietämisen tapoihin jotka eivät ole sen omia. Mielestäni meidän tulee kieltäytyä kilpailemasta muitten tiedon muotojen kanssa siitä kuka määrää ja miettiä miten tehdä yhteistyötä. Ei vastusteta tieteiden voimaa eikä kuvitella korkeamman, henkisemmän voiman olevan teorian tie eteenpäin nykytilanteessa.
Paljon on tehtävää. On maailmankuvia jotka tulee syrjäyttää ja jollain tavalla korvata. Maailmamme ei ole vain heliosentrinen ja kehittyvä. Se on myös maailma jota ei voida kohdella erillään olevana asiana, tasapainona tai eroavaisuuden huippuna joka voi määrittää sen mikä on inhimillistä, tai historiallista tai sosiaalista. Omat tekomme muuttavat sitä, ovat muuttaneet sitä, peruuttamattomasti. Ja tavoilla jotka sabotoivat ja peruuttavat mahdollisuuksien olosuhteet tälle elämälle. Joten: me tarvitsemme toisia teorioita toisille elämille.
Omat pohdintani tässä ovat liittyneet työvoiman kysymykseen suhteessa luontoon, ja siihen mitä pidetään arvokkaana. Mitä jos me määrittelisimme ‘luonnon’ yksinkertaisesti siksi mitä työvoima kohtaa? Miten yhteistyötä tekevä työvoima, joka on sekoitettu epäinhimilliseen tekniseen laitteistoon, esittää ihmisille tietoa ja arvoa epäinhimillisestä maailmasta? Voiko tuo työvoiman ja laitteiden kokonaisuus arvostaa maailmaa eri tavalla? Nämä ovat kysymyksiä, joita olen pohtinut.
En halua ajatella Antroposeenia pääoman näkökulmasta. Mielestäni se johtaa ajatteluun, jossa pääoma on ikuista ja kaikkivoipainen totaliteetti. Mielestäni se on toimintakyvytöntä nykytilanteessa. Se myös johtaa fantasiaan, missä jos meillä vain olisi mahdollista mitätöidä pääoma, kaikki ongelmamme ratkeaisivat.
Tämä ilmiselvästikään ei pidä paikkaansa. Jos kapitalismi lakkautettaisiin huomenna, Antroposeeni jäisi jäljelle, ja tuhansiksi vuosiksi sen jälkeen. Ja meillä edelleen olisi käsillämme seitsemän miljardin ihmisen ruokkiminen ja vaatettaminen ja asuttaminen. Puhumattakaan saattohoidosta moninaisten elämän verkostojen keskellä, jotka ovat paineissa ja romahtamassa.
Jokatapauksessa, on selvää että kapitalismi sivilisaationa on jo ohi, ja se tietää sen itse. Aikamme johtava luokka tietää, että sillä ei ole saamisoikeutta kenenkään muun kuin itsensä hallitsijaksi. Siinä syy heidän vaistolleen piiloutua meiltä, vakoilla meitä, ja aseistautua ja linnoittautua, ja varastaa ja ryöstellä kuin viimeistä päivää. Koska huomista ei tule. Meidän on ymmärrettävä ja prosessoitava raunioiden keskellä elämisen tunnetta. Mutta toisen sivilisaation rakentamistyö on jo aloitettu. Seuraava tulee olemaan jossain määrin pienempi.
Jos me ymmärrämme, että me elämme raunioiden keskellä, silloin me voimme ymmärtää että meillä ei ole tietoperinnettä, jota me voisimme vain yksinkertaisesti jatkaa niinkuin se olisi jatkuva ja yhtenäinen ja joka kulkisi homogeenisen ajan läpi. Sen sijaan meillä on sirpaleita, ei menneisyydestä vaan mahdollisista tulevaisuuksista. Antroposeenin teoria tulee olemaan sirpaleiden tilkkutäkki, joka on otettu uusiokäyttöön nykytilanteeseen, sellainen joka kestää niin pitkälle tulevaisuuteen kuin länsimaisen tradition mielikuvitus riittää näkemään sen ulottuvan menneisyyteen. Filosofit ovat tulkinneet ainoastaan Antroposeenia. Pointti on kuitenkin – asettaaksemme aluksi vaatimattoman tavoitteen – ymmärtää miten Antroposeeni on mitätöinyt mahdollisuuden pelkästään jatkaa kurinpidollista ajattelua.
Este työn käynnistämiselle on kieltäymyksessä elävä laji. Toki on ilmastodenialisteja, joista jotkut saavat ylenpalttista rahoitusta fossiilisten polttoaineiden tuottajilta, ja niin edelleen. Mutta enemmän tarkoitan tässä arkipäiväisen denialismin muotoja, joita tulee vastaan puhuttaessa Antroposeenista suhteellisen valistuneelle yleisölle.
Ensinnäkin, on armoton taipuvaisuus kritisoida, sellainen jolla ei ole enää hajua siitä mitkä pääkäsitteet ovat joita pitäisi kritisoida. Tämä on kritiikkiä, jolta katoaa ajattelun agendan punainen lanka. Kaikki konseptit ovat särkyviä. Ne ovat vain osittain totta. Niiden (heikko) voima on niiden yleisyydessä.
Toiseksi, Antroposeenia kohdellaan trendikkäästi. Ensimmäiset olivat poststrukturalisteja, sitten oli postmodernisteja, sitten oli ontologinen vaihe jne. Antroposeeni ajattelun kohteena saattaa muuttua yhdeksi niistä hetkistä, mutta sen syyt ovat muualla. Tällä kertaa kyse on niiden tulosten käsittelystä, jotka ovat peräisin yhteiskuntatieteiden ja humanistisen ajattelun ulkopuolelta. Kyse on tieteiden tulosten käsittelystä, mutta sellaisten joilla on paljon painavampia ja välittömämpiä seuraamuksia kuin heliosentrisen universumin faktan kanssa pärjäily.
Kolmantena, on myös vastakkaista taipumusta: me aina tiedettiin että asia on näin, ei mitään uutta auringon alla, ja niin edelleen. Tämä on pääosin ongelma, kun assimiloidaan uusia asioita vanhoihin tutuilta kuulostaviin, mutta jotka eivät kuitenkaan ole tuttuja. Se ei ole sama kuin tietyt ekologiset ja ympäristöideat, vaikka nämä osoittautuvatkin käyttökelpoisiksi ja voimakkaiksi. Eikä se ole sama kuin perinteiset ympäristötuhojen, trauman tai kriisin kielikuvat.
Neljäntenä, variantti joka haluaa sanoa tämän tulleen jo kumotuksi. Esimerkiksi, Marx osoitti Malthusin olleen väärässä. Rajat eivät ole luonnollisia eivätkä ne ole yhteiskunnallisia tai historiallisia. Että koska menneinä aikoina oli tapoja päästä yli maanviljelyn rajoitteista, se ei tarkoita että nyt olisi tapoja päästä yli varsin systemaattisista rajoitteista, jotka ovat meidän aikana silminnähtäviä. Tämä tarkoittaa yhtäläisen asosiaalista ja epähistoriallista argumenttia, jossa rajoitteet ovat aina vain tilapäisiä. Että koska menneet rajoitteet ylitettiin, se ei tarkoita itsessään takeita siitä, että nykyiset voidaan ylittää.
Viimeisenä, vastaan tulee argumentteja tyyliin että koska poliittiset vastustajat puhuvat Antroposeenista, silloin sen on pakko olla pelkkä poliittinen idea joka kuuluu heidän agendaansa, ja se tulee hylätä heti kättelyssä. Ironista kyllä, sekä oikeisto että vasemmisto esittävät tämän saman argumentin. Oikeisto hylkää sen niille kuuluvana, jotka haluavat lakkauttaa kapitalismin, ja vasemmisto hylkää sen niille kuuluvana, jotka haluavat pitkittää kapitalismia.
Tiivistelmänä, täytyy kohdata monenlaisia strategioita, että pääsee edes puhumaan Antroposeenista. Mutta kohdata ne täytyy. Kysymys silloin kuuluu: miten eri yhteiskuntatieteet ja yhteiskunnallisten teorioiden perinteet saattavat perata omat resurssinsa ja löytää sirpaleet, jotka ottaa käyttöön nykytilanteessa. Todennäköisesti resursseja löytyy kaikista perinteistä, olitpa sitten weberiläinen tai ANT tai mitä vain. Ei ole kauhean kiinnostavaa yrittää saada etu omalle diskurssimaailmalle toisen suuren kysymyksen kustannuksella laajemmasta maailmasta.
Vaikka olen käynyt läpi marxistista perinnettä, mielestäni sillä ei ole mitään eksklusiivista sanottavaa, joka olisi käyttökelpoinen konsepti tai lopputulos. Mutta siltikin: John Bellamy Foster teki uraa miten ajatella Antroposeenista Marxin metabolisen kuilun käsitteellä.
Kirjassa Molecular Red I tulkitsin tämän hieman eri tavalla kuin mitä Foster, ja ammensin Donna Harawayn ja muiden työstä. Tähän kuuluu valikoima marxilaisesta arkistosta, joka eroaa hyväksytystä. Länsimaisten marxistien joukossa Sartren practico-inertin käsite vaikuttaa minusta voimakkaalta. Se on tapa ajatella yhteiskunnallisteknisten muotojen inertiaa, tai mitä hän kutsuu ‘sarjamuodoiksi’. Minusta tuo yksi esimerkki tuntuu käyttökelpoiselta konseptilta hyvin tunnetun kirjallisuuden joukossa.
Toisaalta jotain tulee sanoa arkiston perkaamisesta kun etsitään vähän käytettyjä resursseja. Fosterin mielestä marxilaiset ovat sivuuttaneet Engelsin yrityksen käydä keskustelua luonnontieteiden kanssa. Tuo yritys oli ongelmallinen, mutta ehkäpä mieluisampi kuin vetäytyä yhteiskunnan ja kulttuurin piiriin.
Tässä mielestäni Alexander Bogdanovin työ yhteistyömuodoista tieteen, tekniikan ja kaikenlaisen muun työn välillä voi olla käyttökelpoinen. Täytyy purkaa kielto ajattelulta, joka yhdistää muuten toisiinsa liittymättömät hahmot kuten Lukacs ja Althusser. Muihin huomiotta jääneisiin resursseihin kuuluu marxilaisen praksiksen tieteellinen ja tekninen puoli. Miksi Joseph Needham ja JD Bernal ovat niin sivuutettu valtavirran sosiaalitieteiden ajattelijoiden keskuudessa? Tai ennemminkin sosio-teknis-luonnontieteellisten ajattelijoiden?
Resursseja saattaa löytyä myös utopistisempaan suuntaan. Charles Fourierilla oli täysin happoinen idea siitä miten ilmasto saattaa muuttua, mutta ainakin hänellä oli idea. Verrataan sitä vaikka hänen realistista fiktiota kirjoittaneisiin aikalaisiinsa, hänen kirjoituksensa ovat jossain mielessä vieläkin ‘realistisempia’ siinä, että toisin kuin he, hän pohtii sitä kenen työtä on viedä roskat. Tässä mielestäni voidaan sivuuttaa Ernst Blochilta perua oleva traditio, joka näkee utopiat välähdyksenä messiaanista tai pelastustyötä, joka häiritsee arkipäiväistä. Utopiat voidaan nähdä sen sijaan spekulatiivisena diskurssina äärimmäisen käytännöllisistä asioista.
Tässä on muutamia resursseja joita tuli mieleen tuntemastani marxilaisesta perinteestä. Sellaisia resursseja on mahdollista löytää muualtakin. Mutta yhteiskuntateorioiden ulkopuolinen projekti Antroposeenille vaikuttaa minusta tuplatyöltä.
Ensinnäkin, saatavilla olevista intellektuaalisista resursseista valikointi, täysin perustuen käsillä olevan tilanteen vaateisiin. Toiseksi, yhteistyömuotojen rakentaminen tieteelliselle, tekniselle, intellektuaaliselle, organisationaaliselle, affektiiviselle ja manuaaliselle työlle Antroposeenin kohtaamiseen ja etsimään polkua sen ennustaman epävakaan ajan läpi. Kysymystä kenenkään haluamasta tulevaisuudesta täytyy pohtia edelleen mahdollisten tulevaisuuksien kontekstissa.”
Lähde: