Kolme tapausta nykypäivän yhteisvauraudesta: The Bike Kitchen, Hoffice ja Wikipedia

Tämä artikkeli on kolmas kappale Karin Bradleyn ja Daniel Pargmanin artikkelissa ”The sharing economy as the commons of the 21st century”.

Vastoin Ostromin luonnonvarayhteisvaurautta, josta tässä esitetään  lehmien laiduntamistapaus, me valitsimme kolme tapausta joita nimitämme 21. vuosisadan yhteisvauraudenksi. Nämä on valittu niin, että ne kuvaavat yhteisvaurautta joka vaihtelee analogisesta lokalisoidusta resurssista urbaaniin digitaalisesti mahdollistettuun yhteisvaurauteen ja kokonaan digitaaliseen, globaaliin, ei-kilpailulliseen yhteisvaurauteen.

Ensimmäinen esimerkki 21. vuosisadan yhteisvauraudesta on Bike Kitchen, voittoa tavoittelematon tee-se-itse -pyöräkorjaamokonsepti. Analyysimme perustuu neljään haastatteluun Bike Kitchenin tekijöiden sekä käyttäjien kanssa Malmössa ja Göteborgissa vuosina 2014 ja 2015 sekä kolmena kertana paikan päällä tehtyihin havaintoihin. Bike Kitchenit ovat osa suurempaa kansainvälistä verkostoa, yhteisön pyöräkorjaamoita/pyöräkollektiiveja. Bike Kitchenit ilmaantuivat 1990-luvun lopulla Eurooppaan sekä Kaliforniaan, ja ne ovat sen jälkeen levinneet ympäri maailmaa kaupunkeihin kuten Buenos Aires, Toronto, Tasmania, Minsk, Madrid, Dortmund jne.¹ Malmön Bike Kitchenin, joka oli ensimmäinen laatuaan Ruotsissa avauduttuaan vuonna 2011, tekijät inspiroituivat Los Angelesin Bike Kitchenistä, ja Malmö on sen jälkeen ollut inspiraation lähde muille ruotsalaiskaupungeille jotka ovat halunneet avata omat Bike Kitcheninsä.

Bike Kitchen on avoin tee-se-itse -pyöräkorjaamo, jonne kuka tahansa voi tulla korjaamaan pyöräänsä tai rakentamaan sellaisen kierrätysosista. Työkaluja on saatavilla, niin myös vapaaehtoisia jotka voivat auttaa, mutta idea on että tavalliset käyttäjät auttaisivat toisiaan, ja näin rakentaisivat kollektiivisen oppimisen ja tilan, työkalujen sekä tietotaidon jakamisen henkeä (Johnson, 2014). Bike Kitchenit palvelevat myös kierrätyskeskuksina hylätyille pyörille. Kansalaiset, poliisi, taloyhtiöt ja paikalliset yritykset luovuttavat vanhoja pyöriä tai varaosia joita ihmiset voivat käyttää maksutta.

Bike Kitchenit pyörivät voittoa tavoittelemattomasti, yleensä vapaaehtoisvoimin, ja keskittyvät levittämään pyöränkorjaamisen taitoa kansalaisille. Keskeinen idea Bike Kitchenissä on, että kaikilla on sinne pääsy ja kaikki ovat tervetulleita, erityisesti ihmiset joiden rahatilanne ei ole paras mahdollinen (Johnson, 2014; Luna, 2012). Malmön Bike Kitcheniä ylläpitää pari osa-aikaista palkollista, joiden palkka tulee säätiöltä. Göteborgin Bike Kitchen pyörii täysin vapaaehtoisvoimin, joiden vetovastuu tilojen ylläpidosta kiertää vuorotellen. Bike Kitchenit Göteborgissa ja Malmössä toimivat jäsenorganisaatioina,mutta ne perivät pientä 5-10 euron suuruista vuosimaksua. Ei-jäsenet voivat käyttää myös tiloja, mutta heitä kannustetaan ryhtymään jäseniksi jos he käyttävät tiloja usein. Göteborgin Bike Kitchen saa rahoitusta tilojaan varten ja sitä pyöritetään yhdessä voittoa tavoittelemattoman koulutussäätiön kanssa.² Malmön Bike Kitchen on saanut rahoitusta voittoa tavoittelemattomalta säätiöltä sekä jotain pientä rahallista tukea kunnalta.³ Idea on pitää säännöt yksinkertaisina ja helposti luettavina tilojen seinällä: tämä on DIY-korjaus/rakennustila, anna apua toisille ja lainaa vapaasti työkalua sekä käytä varaosia.

Bike Kitchen on avoin konsepti jonka voi kopioida ja toteuttaa kuka tahansa. Kokemuksia bike kitcheneiden pyörittämisestä sekä vinkkejä niille jotka sellaisen haluavat perustaa jaetaan foorumeilla kuten Bike Collectives Network, paikalliset verkostoitumisprojektit (Cykelköket, 2013), verkkoartikkelit (Johnson, 2014) ja Wikit.⁴ Bike Kitchen toimii tässä esimerkkinä lokalisoidusta fyysisestä yhteisvauraudesta, joka usein sijaitsee urbaaneilla alueilla, mutta joka on formuloitu konseptiksi tietyillä periaatteilla (voittoa tavoittelematon, DIY, kierrätys, työkalujen ja osaamisen jakaminen, vapaaehtoisvoimat, pyöräliikenteen ympärille rakentunut yhteisö), jotka voidaan soivittaa paikallisiin olosuhteisiin, sekä tiloihin ja rahoituksen saatavuuteen. Täten se muistuttaa toisenlaista fyysistä yhteisvaurautta kuten hacklabit, työkalukirjastot tai yhteisöpuutarhat.

Toinen esimerkkimme on Hoffice, avoin konsepti tilapäisten ”kotitoimistojen” järjestämiseksi, eli joukko periaatteita yksityisen keittiöpöydän muuntamiseksi yhden päivän yhteiseksi toimistotilaksi.⁵ Hofficen aloitti vuonna 2014 pieni ryhmä ystävyksiä Tukholmassa, jotka olivat yhteiskunnallisia yrittäjiä ja jotka nauttivat sekä kärsivät siitä että heidän työelämässään on paljon vapautta ja vähän struktuuria. Vaikka he rakastavat työtään, monet yhteiskunnalliset yrittäjät jotka työskentelevät kotoaan tai kahvilasta käsin jäävät paitsi monista tärkeistä työelämän aspekteista, esim. työkavereista, erillisistä työtiloista, ja viimeisenä muttei vähäisimpänä, itsekurista. Hoffice pyrkii ratkaisemaan nämä ongelmat luomalla yhteisiä arvoja alikäytetyistä resursseista, kaikkein merkittävimpänä jonkun keittiön pöydästä, ja täten luo tietyn tyyppistä yhteisvaurautta tyhjästä. Kuka tahansa joka liittyy Hofficen Facebook-ryhmään voi tarjota omaa keittiön pöytäänsä lahjaksi ilmaisen ”pop-up” -työtilan muodossa päiväksi (kertomalla montako ihmistä mahtuu, osoitteen jne.). Muut Hofficen jäsenet voivat sitten varata paikkansa tilapäisestä toimistosta. Vaikka Hoffice oli rajattu pelkästään Tukholmaan vuonna 2014, yksinkertainen rakenne ja toistettavuuden helppous yhdistettynä medianäkyvyyteen johti räjähdysmäiseen konseptin leviämiseen vuonna 2015. Hoffice-ryhmiä on tällä hetkellä viidellä mantereella ja 50 Euroopan kaupungissa. Hoffice-tapahtumat järjestyvät helposti ja niitä voi pitää halvalla digiteknologialla — jokainen Hoffice-ryhmä on tällä hetkellä oma Facebook-ryhmänsä.

Hoffice on kuitenkin enemmän kuin alikäyttöisten toimistotilojen tehokkuuden parantamiseen tarkoitettu skeema. Se perustettiin gandhilaisen ajattelutavan, buddhalaisen filosofian, sekulaarin srilankalaisen Sarvodaya⁶ -liikkeen ideoille lahjatalouksista sekä modernimmille ideoille ”kollektiivisesta älystä” (Lévy, 1997). Oman kodin tarjoaminen hetkelliseksi työtilaksi toisille voidaan nähdä puhtaana lahjana; isäntä ei voi odottaa saavansa takaisin mitään muuta kuin ystävyyttä ja seuraa. Vastaavasti vieraat eivät voi asettaa mitään tiettyjä vaatimuksia isännälle tai työtilalle. Joukko periaatteita tarjoaa struktuurin päivän organisoinnille jotta taataan se että tietyn verran saadaan töitä aikaiseksi Hoffice-tilaisuuden aikana, samalla kun tarjotaan houkutteleva ja tukeva sosiaalinen ympäristö. Työvuoroja (yleensä 45 minuuttia pakollista hiljaisuutta) yleensä seuraa 5-10 minuuttia elpymistä ja sosiaalista/fyysistä harjoitusta (venyttelyä, tanssia, hengitysharjoituksia, kahvitauko jne.). Työvuoroja seuraa edeltää useasti myös osallistujien kertomus siitä minkä parissa he työskentelevät ja lopuksi raportoidaan onnistumisista. Tämä muodostaa tietynlaisen lupauksen ja ryhmä voi näin tarjota henkistä ja emotionaalista tukea, kuten myös rakenteen jolla taataan että aika käytetään tuottavasti. Mahdollisuus tavata uusia ihmisiä ja laajentaa henkilökohtaisia verkostoja on houkutteleva monille osallistujille (ei vähintään itsensä työllistäville freelancereille ja yhteiskunnallisille yrittäjille). Tällä hetkellä on käynnissä monia kokeita itse Hoffice-konseptin formaatin suhteen (ulkotapaamiset, tapaamiset laivalla tietyllä teemalla, kuten web-kehitys, luova kirjoittaminen jne.). Hofficen analyysi tässä artikkelissa perustuu osallistumiseen Hoffice-tapaamisiin Tukholmassa vuosina 2014 ja 2015, muutaman Hoffice-tapahtuman järjestämiseen sekä pitkiin keskusteluihin Hoffice-konseptin perustajien kanssa vuonna 2014.

Hoffice toimii tässä esimerkkinä tilapäisestä, pop-up -yhteisvauraudesta, tyyliin Ravintolapäivä tai kyytienjakopalvelukonseptit, joissa yksityinen tila hetkellisesti muutetaan yhteivauraudeksi, prosessi joka on muuttunut helpommaksi organisoida digitaalisten teknologioiden levitessä.

Kolmas esimerkki on Wikipedia, joka toimii esimerkkinä täysin digitaalisesta yhteisvauraudesta globaalilla peitolla. Wikipedian tarjoama palvelu on hyvin tunnettu; se on suurin ja suosituin sanakirja maailmassa, jolla on yli 12,5 miljardia sivulatausta kuukaudessa. Tällä hetkellä virallisia Wikipedioita on 290 eri kielellä, ja vaikka suurin osa näistä on suhteellisen rajattuja (esim. vähemmän kuin 10 tuhatta artikkelia), yhdessä ne ovat enemmän kuin 35 miljoonaa artikkelia.⁷ Kahdellatoista kielellä on jokaisella yli miljoona artikkelia kullakin.

Eräs Wikipedian yksi suurimmista vahvuuksista ja heikkouksista on, että kuka tahansa voi ryhtyä toimittajaksi,⁸ ja Wikipedialla on tällä hetkellä yli 70 tuhatta artikkelin tekijää jotka säännöllisesti editoivat Wikipediaa. Niin suurella toimittajien määrällä on myös jonkin verran korkeamman auktoriteetin tasoja, eli ”hyvän aseman toimittajia” joilla on enemmän oikeuksia kuin tavallisilla artikkelin tekijöillä, ”ylläpitäjiä” jotka voivat lisätä tai ottaa pois hallintaoikeuksia, ”sovittelukomitea” joka käsittelee konflikteja sekä ”luottamusmiehiä” joilla on täydellinen pääsy wikiin ja kyky muuttaa kaikkien käyttäjien oikeuksia. Vuoden 2008 artikkeli (Butler et al., 2008), joka tarkastelee ja vertailee eri perspektiivejä Wikipedian sääntöjen roolissa, on nimetty kuvaavasti “Don’t look now, but we’ve created a bureaucracy”. Vaikka Wikipedia pyrkii olemaan egalitaarinen, avoin ja läpinäkyvä (ja tottakai ennen kaikkea esittämään korrektia informaatiota sen artikkeleissa), pelkkä projektin koko on jo haaste hallintorakennelmalle ja näin ”jatketaan kokeilua yhteisön itsesääntelyn tulokulmalla” (Bruns, 2008, p. 140). Jotkut väittävät, että ”ad hoc -meritokratioilla” kuten Wikipedia ”on riski muuttaa itsensä joustamattomammiksi hierarkioiksi” (Kostakis, 2010). Toiset ehdottavat, että on enemmän tai vähemmän väistämätöntä, että vertaistuotantoprojektit kuten Wikipedia muuttuvat yhä enemmän oligarkkisiksi niiden kasvaessa (Shaw and Hill, 2014). Analyysimme Wikipediasta perustuu usean vuoden usein toistuvaan kyttöön ja toisinaan tapahtuvaan artikkelien editointiin, mutta pääosin jo julkaistuun tutkimukseen Wikipediasta, eli yllämainittuihin lähteisiin.

Kolme tapaustamme 21. vuosisadan yhteisvauraudesta voidaan tulkita esittävän eri yhteisvaurauden kategorioita: lokalisoitua, fyysistä, urbaania yhteisvaurautta joka on osa laajempaa kansainvälistä verkostoa; hetkellistä digitaaliteknologioiden mahdollistamaa pop-up -yhteisvaurautta; ja täysin digitaalista ja globaalia yhteisvaurautta. Bike Kitchenin ja Hofficen alkuunpanijat eivät itse ole teoretisoineet näiden kokonaisuuksien olevan yhteivaurautta, kun taas Wikipediaan on usein viitattu esimerkkinä digitaalisesta yhteisvauraudesta (Bollier, 2007). Ottaen huomioon näiden perustavanlaatuiset erot, ambitiomme ei ole ollut kehittää designperiaatteita jotka olisivat näille kaikille (sekä muille) relevantteja, vaan pikemminkin käyttää näitä tapauksia syventämään ymmärrystämme nykypäivän yhteisvaurauden monimuotoisesta luonteesta ja organisaatiorakenteesta. Me teemme tämän rakentamalla eri tyyppisen yhteisvaurauden topologian (taulukko 1) ja vertailemalla sitä Ostromin designperiaatteisiin (taulukko 2). Artikkelimme voi näin toimia perustana tulevalle nykypäivän yhteisvaurauden tukirakenteiden kehittämistyölle osana laajempaa jakamistaloutta.

taulukko 1.

To