Kuinka paljon taloutta oikeasti tarvitsemme?

Milloin sinulle kerrottiin että elämän tarkoitus on ”löytää duuni?”

Muistatko kun lapsuuden unelmasi murskattiin?

Ehkä kuulit sen kun sinulta oltiin kysytty “Mitä aiot tehdä isona?” aivan kuin et olisi sitä jo. Saatoit vastata “Haluan leikkiä hevosilla” tai “Haluan matkustaa kuuhun” tai ehkä jopa “Haluan vähentää kärsimystä maailmassa”. Jos olit tarpeeksi nuori, aikuiset seuralaisesi saattoivat ihailla nuoruuden viattomuuttasi ja puhtauttasi. Mutta jos olit lähellä aikuisuutta, vastaus saattoi olla jotain tyyliin “Ihan kiva, mutta sinun tulee olla käytännöllinen. Sinun tarvitsee mennä töihin jotta tienaisit leipäsi.”

Ja niin vaihdoimme unelmat eläimien parantamisesta plastiikkakirurgiaan, unelmat avomerellä surffaamisesta investointipankkitoimintaan, unelmat harmoniassa olemisesta ympäristömme kanssa loputtomaan puskemiseen jotta tehtäisiin jotai leivän tienaamiseksi.

Saatat tuntea halua lopettaa lukemisen koska tiedät minne yritän päästä tämän kanssa. Minä sörkin jokaisen länsimaisessa yhteiskunnassa elävän sisällä olevaa haavaa — sitä hetkeä kun jokainen meistä tajuaa joko suorasti tai epäsuorasti, että me joudumme elättämään itsemme myymällä jotain jollekin jotta selviäisimme. Tiedän että se sattuu. Minulla on myös haava. Se haava sattuu jopa enemmän johtuen sen seurannaisvaikutuksista. Mieti nyt. Syy sille että joillain ei ole ruokaa syötäväksi, syy sille että ebolaan ei ole olemassa lääkettä, syy miksi me kierrätämme muotia ja suunnittelemme laitteet hajoamaan tarpeeksi nopeasti niin ettei asiakas suutu on se, että joka kerta näin tehdessämme mahdollistamme jonkun toisen “tienata leipänsä.” Mutta milloin pysähdymme kysymään kriittisen kysymyksen, ja vielä tärkeämpänä, tulemme luonnolliseen lopputulokseen että yksinkertaisesti kaikkien ei tarvitse “tienata leipäänsä” enää?

Trendi on kasvavaanautomaatioon päin lähes jokaisella työllistävällä sektorilla, joka tekee kaikenlaisesta ihmistyövoimasta tarpeetonta.

Mitä ”leipänsä tienaaminen” tarkoittaa yleensäkään?

Mieti niitä toimintoja joita esi-isämme ja heimokulttuureissa elävät ihmiset tekivät. Kun me emme leikkineet tai viettäneet vapaa-aikaa, lähes kaikki olivat mukana toiminnoissa jotka suoraan liittyivät ryhmän selviämiseen, missä ruoantuotannolla on päärooli. Toki kaikkien modernien teknologisten edistysten mukana meillä on kyky saavuttaa se mitä esi-isämme kykenivät — tyydyttämään ihmisen perustarpeet — paljon helpommin.

Kun USA julisti itsenäisyytensä 1700-luvun lopulla, 90% amerikkalaisista sai elantonsa ruoankasvatuksesta. Jäljelle jäänyt 10% jäi kauppiaille, sepille, pankkiireille ja kaikille muille ammateille. Nykyään alle 1% populaatiosta on mukana ruoantuotannossa, joka jättää suurimmalle osalle kansasta tarpeen keksiä joitain uusia asioita joita ihmiset ostaisivat. Sen sijaan että tajuaisimme minkä lahjan automaatio tuo koko ihmisrodulle helpottamalla ”leivän tienaamisen” tarvetta, me pitäydyimme teeskentelyssä pakottaa ihmiset keksimään uusia tapoja tehdä se. Joten mitkä ovat jotkut niistä tavoista tienata elantonsa nykyään?

Joel Comm teki 400 tuhatta dollaria rakentamalla mobiilisovelluksen iFart joka tuottaa pieruääniä napinpainalluksella. Gary Dahl teki $15 miljoonaa kuudessa kuukaudessa myymällä lemmikkikiviä ja Richard James teki $250 miljoonaa Slinkyllä. Jessica Vanessa tajusi että hän voi tehdä enemmän rahaa perseenkeikutusvideoilla netissä kuin hän tienaisi opettamalla lapsia. Maailma käyttää yli 500 miljardia dollaria joka vuosi yrittäessään vakuuttaa ihmisille että he tarvitsevat näitä uusia tuotteita ja palveluja, lähes kaksikymmentä kertaa nälänhädän poistamisen kustannusten verran. Sen valossa että 17 miljoonaa lasta USA:ssa ei saa tarpeeksi syödäkseen, tällaiset tarinat “leivän tienaamisesta” tulisi herättää vakavaa keskustelua. Miksi meidän pitää jatkaa orjaamista tekemällä turhaa työtä valmistamalla tarpeettomia hyödykkeitä kun veljemme ja sisaremme eivät saa edes syödäkseen?

Mitä ihmiset tekevät silloin kun koneet tekevät suurimman osan työstä?

Paine selvitä

En halua olla tunteeton tässä. Jokainen joka elää länsimaisessa yhteiskunnassa elää varsin todellisen paineen alla, vaikka se olisi keinotekoisesti tuotettu, tienata leipänsä. Selviytymisemme ei ainoastaan riipu leivän tienaamisesta, se riippuu myös vaikutteista, pidimmepä siitä tai emme, saamastamme kunnioituksesta, ja monille se on intiimisti kytköksissä omanarvontuntoon. Mutta siirrä tämä hetkeksi sivuun ja kysy itseltäsi kysymys.

Onko se mitä teen “leipäni tienaamiseksi” todella yhteiskunnan tarvitsema? Toisin sanoen, voisiko yhteiskunta pärjätä ilman sitä mitä tuotan? Rehellisesti voin sanoa että en ole koskaan ollut työssä joka on ollut kriittistä ihmiskunnan selviytymisen kannalta. Tämä ei ole totta kaikille, mutta mikäli me olemme rehellisiä itsellemme, suurin osa on samaa mieltä. Mikä on silloin taloutemme tarkoitus, jos se ei ole kaikkien ihmisten tarpeiden tyydyttäminen?

No, taloudellamme on tarkoituksensa. Se on maksimoida BKT, mittari joka kuvaa kaikkien tuotettujen tuotteiden ja palveluiden rahallista arvoa. Mitä suuremmaksi luku kasvaa, niin sanoo teoria, sitä parempi ja onnellisempi elämämme on. Tämä on perustavanlaatuinen oletus joka on esiohjelmoidun vastauksemme alla — tienata elanto — kysymykseen miten kulutamme kultaakin kalliimman rajallisen aikamme kauniilla avaruusalus Maalla joka leijailee läpi galaksin.

Onko meidät todella pantu tänne ”siniselle täplälle” luomaan lisäarvoa osakkeenomistajille?

Joten kuinka paljon taloutta me oikeasti tarvitsemme?

Osoittautuu, että ruoantuotantomme ja -jakelumme kattaa noin viisi prosenttia koko taloudesta. Energiantuotanto ja -jakelu on vain hieman yli kolme prosenttia, josta suurin osa menee näiden turhien tuotteiden kuljetukseen ja liikuttamaan meitä edestakas kodin ja töiden väliä, missä näitä turhia tuotteita suunnitellaan, markkinoidaan, rahoitetaan, tuotetaan ja toimitetaan. Jopa nykyisellä katastrofaalisen haaskauksen ja kiskurihintojen aikana terveysala on vain 7% BKT:sta. Mitä muuta me tarvitsemme? Internetin? 0,3 prosenttia. Eläinlääketieteen palveluja? 0,1 prosenttia. Kun kaikki summataan yhteen, vain 15% taloudesta tyydyttää perustarpeemme (ja mahdollisesti paljon pienempikin osuus johtuen haaskaavista käytännöistä joiden on tarkoitus maksimoida kassavirta).

Joten jos me tarvitsemme vain 15% taloudesta, mitä kuuluu tuohon loppuun 85 prosenttiin? Yllättävää kyllä rahoitus-, vakuutus-, vuokraus- ja leasing-alat muodostavat lähes 20% BKT:sta. Yksikään näistä palveluista ei tyydytä konkreettista ihmisen perustarvetta, vaan ne ovat olemassa meidän keksimäämme talouspeliä varten. Toiset 12% BKT:sta ovat ammattilais- ja liiketoimintapalveluja, jotka ovat auttavat yrityksiä suunnittelemaan, markkinoimaan, rahoittamaan, tuottamaan ja toimittamaan kaikki ne tuotteet jotka auttavat meitä ”tienaamaan leipämme”.

Voisi väittää että me tarvitsemme tuotanto- (12 prosenttia) ja rakennussektoreita (neljä prosenttia) taloudesta myös. Kuitenkin tällä hetkellä on niin paljon operationaalista ylikapasiteettia että voisimme helposti löytää keinoja jakaa nuo koneet. Itse asiassa, me jo olemme tehneet niin. Ja ottaen huomioon että asuntoja on viisi kertaa niin paljon vapaana kuin on kodittomia, voisimme mahdollisesti lopettaa uusien asuntojen rakentamisen myös.

Katsomalla mistä BKT koostuu näemme että suurin osa taloudesta on tarpeetonta ja on olemassa vain antiikkisen tarpeen takia jolla oikeutetaan olemassaolomme sen kautta mitä tuotamme ja mitä muut ostavat. Tuon lisäksi ylijäämäkapasiteetti ja ylikulutus (sekä ilmeinen tarve turvata ne resurssit joita tarvitaan homman pyörimisen jatkamiseksi) ovat ilmastonmuutoksen, eriarvoisuuden, sodan ja kaikkien kärsimysten perimmäinen syy maailmassa. Kaikki tämä talouden pyörittämiseksi jota emme edes tarvitse? Mitä me olemme tekemässä?

Ruoantuotanto ja -jakelu on vain 5% taloudesta. Jos ei niiden luomien työpaikkojen vuoksi, kuinka paljon taloudesta me oikeasti tarvitsemme?

On paljon tehtävää työtä, et vain voi hyötyä siitä

On todellakin paljon työtä joka kaipaa tekijää. Se ei vain ole sellaista jossa luotaisiin jotain mitä pitäisi kuluttaa. Ihmisten todellakin tulee aloittaa ruoan kasvattaminen paikallisesti, aloittaa tuhoutuneiden ekosysteemien entisöinti, käyttää aikaa lasten kasvattamiseen ja heistä huolehtimiseen jotta heistä tulee aikuisia jotka kykenevät käsittelemään tunteitaan tervein tavoin. Mutta pankkia ei saa suostuteltua lainaamaan rahoja tällaiseen. Pankit tekevät vain jotain sellaista joka tuo niille lisää rahaa. Tämä rajoittaa pahasti sitä mitä talous kykenee tekemään.

Me tarvitsemme taloudellisen vallankumouksen — sellaisen joka sallii meidän tyydyttää koko maailman tarpeet, ei ainostaan niiden jotka ovat onnistuneet löytämään tavan “ansaita leipänsä”. Siinä missä kaksisataa vuotta sitten otti yhdeksän kymmenestä ihmisestä jotta voitaisiin tarjota ruoka kaikille, nykyään tuo suhde on yksi sadasta. Automaation avulla olemme radikaalisti kasvattaneet tuottavuuttamme samalla vähentäen ihmistyövoiman tarvetta. Niin juurtunut on tämä ”leipänsä tienaamisen” konsepti että olelle epäonnistuneet tunnustamaan että voisimme vain lopettaa, ja sen sijaan jakaa yhä pienempi kaikkien ihmisten materiaalisten tarpeiden tyydyttämisen rasite. Sen sijaan me jatkamme uusien ”leipänsä tienaamisen” tapojen kehittelyä.

“Tienaa leipäsi.” Miten kiinnostava lause. Sinun täytyy tehdä jotain tienataksesi leipäsi. Sinun elämä ei ole jotain joka annetaan sinulle, vaan jotain joka sinun pitää oikeuttaa tekemisilläsi, jota mitataan myös tienaamasi tulojen määrällä. Istuessani porstuassani ja katsellen kauriin hyppäävän yli aidan jonka ihmiset ovat pystyttäneet suojaamaan heidän “omaisuuttaan” sekä oravien maahan pudonneiden pähkinöiden keruuta, ihmettelen heräämmekö koskaan oman tilanteemme todellisuuteen, että me olemme jo luoneet yltäkylläisen maailman joka kykenee tyydyttämään kaikkien ihmisten tarpeet. Meidän tulee vain kollektiivisesti tajuta se.

Me nujerramme yltäkylläisyyden voittoa tavoitellessamme.

Globaali talous on tuomiopäivän kone joka pitää pysäyttää ja uudelleenohjelmoida.

— Kalle Lasn

This article, How Much Of The Economy Do We Actually Need? is free and open source. You have permission to republish this article under a Creative Commons license with attribution to Chris Agnos and ChrisAgnos.com. (Just copy and paste this text with links at the bottom of your page.)