Kirjoittanut Richard Vague
Meneekö IMF:n globaalin kasvun ennusteet pahasti ohi? Ja mitä tällä kaikella on tekemistä vuoden 2016 presidentinvaalien kanssa?
Vuoden 2008 kriisin jälkeen, kun maailman kasvuprosentit romahtivat, IMF on tunnollisesti tuottanut ennusteen ennusteen jälkeen povaten kasvun nousua. Mutta todellisuudessa kasvuprosentit jääneet paljon jälkeen ennusteista, kuten näemme kaaviosta 1.
Eräs keskeisistä ja suurelta osin huomiotta jääneistä syistä tähän pettymystä aiheuttaneeseen kasvulukuun on piilossa silmiltä: kasvava yksityisen velan globaali rasite — yritysvelan ja kotitalouksien velan yhdistelmä. Vaikka hallituksen velka saa kaikki palstamillimetrit, yksityinen velka on suurempi kuin julkinen velka ja sillä on suurempi vaikutus talouteen. USA:ssa ei-rahoituksellinen yksityinen velka on 27 biljoonaa dollaria ja julkinen velka 19 biljoonaa dollaria. Kuvaavampaa on, että sitten vuoden 1950, USA:n yksityinen velka on lähes kolminkertaistunut 55 prosentista bruttokansantuotetta 150 prosenttiin bruttokansantuotteesta, ja suurin osa muista suurista talouksista näyttää samanlaista trendiä. [kuvaaja 2]
Koska BKT on suurilta osin summa kaikesta kotitalouksien ja yritysten kulutuksesta, ja täten tuloista, jos yksityinen aggregaattivelka suhteessa bruttokansantuotteeseen on kolminkertaistunut, se tarkoittaa sitä että keskiverto yritys ja kotitalous on kolme kertaa niin veloissa suhteesssa tuloihinsa kuin ennen. Sekä ykstyinen velka että julkinen velka merkitsevät, ja molemmista puhutaan tässä, mutta näistä kahdesta yksityinen velka on suurempi ja sillä on suorempi vaikutus talouteen, ja sen aiheuttamiin ongelmiin puuttuminen on tuottavampi polku kohti talouden elpymistä.
Jähmettynyt tulokehitys, alityöllisyys ja työturva ovat ydinsyitä sille miksi useat äänestäjät Euroopassa ja Amerikassa ovat nyt halukkaita ottamaan vastaan kandidaatteja valtavirran ulkopuolelta. Mutta nyt yksityisen velan lannistava määrä ja sen mukanaan tuomat vaikutukset kasvuun ovat yhtä tärkeitä syitä.
Yksityinen velka on hyödyllistä ja olennainen osa mitä tahansa taloutta. Kuitenkin sen kasvaessa se tuo mukanaan kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on dramaattinen. Nopea tai ”käsistä lähtevä” yksityisen velan kasvu usein saa aikaan finanssikriisejä. Käsistä lähtevä yksityisen velan kasvu sai aikaan vuoden 2008 kriisin USA:ssa, vuoden 1991 kriisin Japanissa ja vuoden 1997 kriisin Aasiassa, vain kolme mainitaksemme. Ja aivan kuten käsistä lähtevä velan kasvu mille tahansa maalle kokonaisuudessaan ennakoi kurjuutta kyseiselle maalle, käsistä lähtevä velka velan alakategoriassa, kuten öljy ja kaasu tai teollisuuskiinteistöt, ennustaa ongelmia kyseisessä alakategoriassa.
Toinen ongelma minkä se tuo mukanaan on hienovaraisempi ja salakavalampi: kun liian suuri yksityinen velka alkaa painaa talouskasvua. Se heikentyy kasvutrendien reunoilla. Vaikka eri tutkijat siteeraavatkin eri tasoja, kasvava tutkimustiedon määrä viittaisi siihen, että kun yksityistä velkaa on 100%:sta 150:n BKT:sta, se haittaa talouskasvua.
Kun yksityinen velka on korkealla, kuluttajat ja yritykset joutuvat suuntaamaan kasvavan osan tuloistaan lainanlyhennyksiin — ja he kuluttavat ja investoivat vähemmän tämän seurauksena. Tämä on todellinen osa sitä mikä taloutta painaa. Sen jälkeen kun yksityinen velka saavuttaa nämä korkeat tasot, se heikentää kysyntää.
Koska korot ovat matalalla, jotkut taloustieteilijät ovat vähätelleet sen vaikutuksia. Kuitenkin suurin osa keski- ja matalatuloisista kotitalouksista (jotka ovat se missä suurin velan kasvu tapahtuu), kuten myös suurin osa pieni- ja keskisuurista yrityksistä, maksavat paljon korkeampia korkoja kuin rahamarkkinoiden korkotaso on. Matalapalkkaisten kotitalouksien tapauksessa joidenkin velkojen korot voivat olla todella korkeat, usein todellinen vuosikorko on 20%-30% tai enemmänkin. Ja koron lisäksi kaikki lainaajat joutuvat maksamaan myös lainapääoman takaisin. Suuri velka tekee lainaajat vastahakoisiksi kuluttamaan tai ottamaan lisää velkaa. Lisäksi noin 6,4 miljoonaa niistä 56 miljoonasta asuntolainasta jotka USA:ssa on otettu on pahasti kuralla. Miljoonat muut ovat vähemmän kuralla tai juuri ja juuri selviämässä. Monet näistä asuntolainoista on otettu korkesuhdanteen huipulla. Siitä lähtien asuntojen arvot ja monissa tapauksissa myös lainaajien tulot ovat romahtaneet. Matalammat korot voivat auttaa, mutta ne eivät ratkaise stressiä rahasta. Vaikka korot voivat olla matalammalla, kaikki nämä lainaajat elävät nyt maailmassa jossa tulojen lisäys on vaikeampi hankkia.
Tämä kaikki vie maun kuluttamisesta ja investoimisesta, jotka ovat kasvun ajureita.
Ennennäkemätön globaalin velan ylitarjonta korostuu negatiivisten korkojen läsnäollessa — tilanne jossa lainaajalle, uskomatonta kyllä, maksetaan lainan ottamisesta. Arviolta 15 prosenttia eurooppalaisista nyt otettavista yrityslainoista ovat negatiivisella korolla. Jos massiivinen 150 biljoonan dollarin velan ylitarjonta on syypää kysynnän kangistumiseen, silloin ehkäpä Euroopan Keskuspankin kokeilu negatiivisilla koroilla on väistämätön vastaus tähän ylitarjontaa. Korkea yksityisen velan määrä myötävaikuttaa mataliin korkoihin pienentämällä kysyntää luotoille — sillä erittäin paljon vivutetut lainaajat ovat vähemmän kyvykkäitä lainaamaan lisää ja he ovat ymmärrettävästi varuillaan lainaamasta lisää. Mutta nämä negatiiviset korot eivät yleisesti ole tarjolla pieni- ja keskituloisille luotonhakijoille.
USA:n yksityisen velan kasvu on suhteettomasti vaikuttanut kaikkein huonoiten pärjäävien amerikkalaisten tilanteeseen. Itseasiassa sitten vuoden 1989 (vuosi jolloin FED alkoi pitää tätä tilastoa), velan määrä 20 prosentille amerikkalaisia matalimman nettoarvon kotitalouksia on kasvanut kaksi ja puoli kertaa nopeammin kuin muiden kotitalouksien. Ja vaikka kuluttajat ovat yleisesti vähemmän velkaantuneita sitten viime kriisin, ja yleinen mielipide on että kuluttajat ovat paremmassa asemassa tänään, he itse asiassa ovat 13 prosenttia enemmän velkaantuneita suhteessa BKT:n kuin he olivat vuonna 2000, hetkeä ennen pahamaineista yksityisen velan kasvun räjähtämistä joka johti vuoden 2008 kriisiin.
Kuten mainittua, BKT karkeasti on yhtä kuin aggregaattikulutus ja yritysten sekä kotitalouksien saamat tulot maassa, ja maan yksityinen velka on summa kotitalouksien ja yritysten lainoista. Joten kun puhumme tietyn maan ”yksityisen velan suhteesta BKT:n”, se on olennaisesti sama kuin puhuisi ”yksityisen velan suhteesta tuloihin” kyseisessä maassa. Tunnistat kyllä tämän suhteen, sillä se on sama jota lainaajat ovat pitkään käyttäneet auttamaan lainapäätösten tekemisessä henkilöille ja yrityksille. Haitpa sitten lainaa henkilönä tai yrityksenä, jos lainan määrän suhde tuloihin on pieni, lainaaja todennäköisesti toteaa sinulla olevan hyvin maksukykyä lisävelkaan, ja jos se on korkea, lainaaja todennäköisesti toteaa että sinulla tulee olemaan vaikeaa maksaa velkoja takaisin, ja vielä vaikeampaa saada oikeus uuteen lainaan.
Tästä seuraa suoraan, että jos maan yksityisen velan suhde BKT:n on matala, sanotaan vaikka 50%, silloin kotitalouksien ja yritysten lainan suhde tuloihin kyseisessä maassa on yleisesti matala ja hyin asemoitu tuottamaan kasvua lisävelalla. Ja jos maan yksityisen velan suhde BKT:n on korkea, sanotaanko vaikka 200%, silloin kotitaloudet ja yritykset kyseisessä maassa ovat ylivelkaantuneita, ja keskimäärin heillä on korkea velkasuhde. He ovat paljon vähemmän todennäköisesti kykeneviä saamaan aikaan kasvua lisävelalla.
Kuvaaja 2 näytti yksityisen velan määrän suhteessa BKT:n suurissa talouksissa, ja kyseinen suhde on ollut jatkuvassa kasvussa sitten toisen maailmansodan. Kuitenkin se on kasvanut suhteessa BKT:n jo paljon pidempään kuin tuon ajan. Se on osa prosessia jota ekonomistit usein nimittävät ”finansialisaatioksi” tai ”rahoitukselliseksi syvenemiseksi”, kasvu maan velan määrässä ja oman pääoman markkinoiden koossa selittyy yksinkertaisesti maan markkinoiden kypsymisellä.
Mutta kuten olemme nähneet, silloin kun puhutaan velasta, kyseessä on paljon muutakin kuin tuo — se on polku matalasta vivutuksesta ylivivutukseen kyseisen talouden toimijoille. Velkavivun kasvattamisen etu matalalta tasolta on näytellyt keskeistä osaa käsittämättömissä tulojen kasvuissa yli 200 vuoden aikana sitten teollisen vallankumouksen. Tämän voit nähdä kuvaajasta 3. Olen nähnyt vaivaa rekonstruoidakseni yli 200 vuotta yksityisen velan historiaa kuuden maan osalta — Kiina, Japani, Saksa, Britannia ja USA — koska kollektiivisesti niiden kasvu on merkinnyt yli 50 prosenttia BKT:n globaalista kokonaiskasvusta teollisen vallankumouksen jälkeen. Joten tätä dataa tutkimalla saadaan varsin eheä kuva maailmasta kaikkein tärkeimmän taloushistorian aikakauden ajalta. 
Kaikki kuusi maata näyttävät keskivertotasoja yksityiselle velalle tämän aikakauden alkupäässä ja paljon suurempia tasoja kuin tänään, sen välillä kasvaessa tiettyinä historian hetkinä — Ranskan vallankumous, vuoden 1914 kriisi joka alkoi juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa, vuoden 1929 romahdus, Japanin kriisi 1990-luvun alussa ja Suuri Taantuma. Näitä kasvuja yleensä seuraa nopea ja kivulias yksityisen velan väheneminen, kuten 1930-luvun lama. Puhumattakaan huipuista ja laaksoista matkalla — kaikki kuvaavia ja syvemmän tarkastelun arvoisia — yleisen trendin ollessa kohti suurempaa velan määrää. Ja maailma on nyt päässyt pisteeseen jossa globaali julkinen ja yksityinen velka yhteensä suhteessa BKT:n on korkeimmillaan koko historiassa.
Kuten mainittua, lyhyet purskeet yksityisen velan kasvussa ovat usein johtaneet kriiseihin — USA vuonna 2008 ja Japani vuonna 1991 vain pari mainitaksemme. Tämä johtuu siitä että niin paljon lainaamisesta johtaa ylikapasiteettiin: liian paljon jotain rakennetaan tai tuotetaan — talot ja toimistorakennukset ovat esimerkkejä — ja tehdään liian paljon huonoja lainapäätöksiä. Huonoja lainoja annetaan itse asiassa niin paljon että ne lähestyvät tai ylittävät jo systeemin pankkipääoman määrän. Joten väistämättä näiden maiden taloudet tulevat hidastumaan aivan matelemiseen asti jotta kysyntä saa elpyä tästä ylikapasiteetista, ja pankkeja joudutaan pelastamaan koska ne ovat niin täynnä huonoksi menneitä luottoja.
Jotkut ekonomistit ovat sitä mieltä, että tämä yksityisen velan kasvu ei ole ongelma, koska jokaista lainanottajaa kohden on lainanantaja ja siksi kaikki menee tasan. Tämä näkökulma jättää huomiotta sen seikan, että suurin osa lainatoiminnasta on kourallisen suurinstituutioita tekemä, joiden kasvava kulutus epätodennäköisesti täsmäää ylikuormitettujen lainanottajien pienentyneeseen kulutukseen. Sen sijaan heidän kulutuksensa todennäköisesti näkyy kasvaneina tuloina näille instituutioille. Lisäksi tämä näkökanta jättää huomiotta suhteettoman taakan jonka tämä velka saa aikaan pieni- ja keskituloisille ryhmille, niille joista koko kasvu riippuu.
Vielä tärkeämpää on, että yksityisen velan rooli ja tärkeys on marginalisoitu kahden johtavan taloustieteellisen poliittisen leirin piirissä. Sen takia molemmat ovat epäonnistuneet ennustamaan vuoden 2008 romahduksen. ”Kyyhkyt”, jotka suosivat hallituksen roolia taloudenpidossa korkoja manipuloimalla ja vajeiden keynesiläisessä hoidossa olivat luottavaisia siitä, että tulevaisuus tuo tullessaan suhteellisen hyväntahtoisen taloudellisen aikakauden jota he nimittivät ”Suureksi Maltillisuudeksi”, joka jatkui 1980-luvun puolivälistä 2000-luvun puoliväliin asti, ja sille oli ominaista matala inflaatio, vakaa kasvu ja heikko bisnessyklin volatiliteetti. ”Haukat”, jotka haluavat pitää hallituksen näpit erossa taloudesta ja vahvasti vastustavat julkisia vajeita, ovat tehneet kamalia ennusteita paljon suuremmasta inflaatiosta johtuen suuremmasta julkisesta velasta. Mutta kumpikaan ei paljoa ole keskittynyt yksityiseen velkaan, ja molempien ennusteet ovat väärässä.
Mikä suurempi syyte voidaan tehdä talousteoriasta kuin että se on epäonnistunut ennustamaan suurimman taloudellisen kurjuuden 70 vuoteen? Kuitenkin molemmat koulukunnat pysyvät suurimmalta osin muuttumattomina ja katumattomina. Molemmat koulukunnat minimoivat yksityisen velan tärkeyden koska julkinen velka tuntuu luonnostaan ja asianmukaisesti olevan kollektiivinen vastuumme, kun taas yksityinen velka tuntuu olevan yritysten ja markkinoiden vastuu. Lisäksi ekonomistien pääasiallinen vaikutuspaikka on ollut Federal Reserve, joka on kauempana yksityisen sektorin lainoista ja pääasiallisesti käsittelee julkista velkaa ja pankkireservejä, ja täten näkee maailman niiden kautta.
Kiinan velkojen globaali vaikutus
Nykyisen yksityisen velkarasitteen hidastaessa kulutusta ja investointeja, kasvuprosentit USA:ssa, Euroopassa ja Japanissa — joilla yksityisen velan suhde BKT:n on 150%, 162% ja 167% — olivat vuonna 2015 reaalisesti 2.4%, 1.9% ja 0.5%. Nämä tulevat jatkamaan perässä laahausta. Reaaliset USA:n kasvuluvut olivat yhdestä kahteen prosenttiyksikköä korkeammat suurimmalle osalle toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Vain 1%-yks. korkeampi kasvu kahdeksana vuotena kriisin jälkeen olisi johtanut 1,2 biljoonaa dollaria suurempaan BKT:een. Ja nyt Kiina on veitsenterällä, kohta joutumassa tähän samaan keskinkertaisen kasvun klubiin.
Kuten ennustin tässä journalissa vuoden 2015 alussa, Kiina alkaa nyt kärsiä sen viimeisimpien velkajuhlien seurauksista. Vuoden 2008 jälkeen se on syytänyt 18 biljoonaa dollaria uusiin yksityisiin (tai ei-hallinnollisiin) lainoihin. Routa on ajamassa porsaan kotiin. Kesällä 2015 Kiinan osakemarkkinat romahtivat 45 prosenttia. Sen talous on hidastumassa. Sen räjähtävä yksityisen velan suhde on nyt 231 prosenttia, joka saa aikaan sellaisen ylikapasiteetin että jatkuva kasvun hidastuminen on välttämätöntä jotta kysyntä saa kurottua umpeen asuntojen, raaka-aineiden ja muiden tavaroiden ylitarjonnan.
Niinkin vähän aikaa sitten kuin vuonna 2011, Kiinan talouskasvu oli 15 prosenttia, mutta se on tullut alas ja nyt sen raportoidaan olevan 6,7% vaikka monet nimekkäät analyytikot povaavat sen olevan 4 prosenttia tai vähemmänkin. Sen sännätessä kohti kasvua, Kiina on yksinkertaisesti rakentanut liian paljon rakennuksia — näistä esimerkkinä monet aavekaupungit — ja tuottanut liian paljon terästä, rautaa ja muita raaka-aineita — ja samalla tehnyt liian paljon huonoja lainasitoumuksia. Sen ylikapasiteetti on niin ilmeinen että vie vuosia todelliselta kysynnältä kuroa umpeen tämä ylitarjonta. Tämän keskeisen syyn takia IMF jatkaa globaalin kasvun ennustamista liian suurena. IMF:llä on vaikeuksia hyväksyä sitä korjausliikkeen suuruutta joka tarvitaan.
Tässä kaikessa on kuitenkin yksi iso mutta: huolimatta sen johdon retoriikasta, Kiina pahentaa ongelmaa ylilainaamisella ja ylituottamisella, huolimatta pienenevistä tuotoista. Kiinan hallinnon ulkopuoliset lainat ovat kasvaneet lähes biljoonaan dollariin viimeisimpänä raportoituna periodina yksistään, ja siellä tuotetaan edelleen 40 prosenttia enemmän terästä kuin maailma tarvitsisi. Jatkaen tätä trendiä, kiinalaiset ovat luomassa ongelmaa jonka kokoluokka on ennennäkemätön ja tekemässä tästä vieläkin suurempaa.
Kiina jatkaa edelleen kasvun ja raaka-aineiden hintojen tukemista. Näin tekemällä Kiinan tuleva ongelma tulee olemaan pahempi ja pitkäikäisempi. Vaikka Kiinalla ja Japanilla on erimielisyyksiä, Japanin kriisi 1990-luvulla kesti kahdeksan vuotta kehittyä. Todella korkean 1980-luvun BKT:n kasvun jälkeen (joka oli pääosin käsistä lähteneen kulutuksen ansiota), Japani kärsi osakemarkkinoiden romahduksesta 1990, sitten kiinteistömarkkinoiden romahduksesta 1991 ja viimein pankkien pelastamisesta vuonna 1998. Ja Japani on tuon jälkeen ollut nollakasvussa lähes 20 vuotta.
Itse asiassa, yksityisen velkavivun nollaaminen on yleensä se mekanismi joka mahdollistaa julkisen velan alastulon. Joten me saatamme esimerkiksi havaita että tietyn valtion BKT kasvoi 30 miljardilla dollarilla, mutta julkinen velka kasvoi vain 10 miljardilla, täten parantaen valtion julkisen velan suhdetta. Kun me tutkimme valtioita tarkemmin, me yleensä tällaisessa tilanteessa huomaamme, että yksityinen velka on kasvanut 20 miljardilla tai enemmänkin samana aikana, ja tämä täyttää hitaamman julkisen velan kasvun jättämän ”aukon”. Tässä esimerkissä vaadittiin täydet 30 miljardia dollaria velan kokonaismäärän kasvua — 10 mrd julkista ja 20 mrd yksityistä — jotta päästiin BKT:n 30 miljardin kasvulukemaan. Poikkeuksena tälle on tilanteet kun inflaatio on korkea tai nettovienti on suuri.
Jotta voisimme paremmin ymmärtää tätä, tarkastelin tietokantaa joka sisältää saatavilla olevan datan vuodesta 1945 eteenpäin 47:lle maailman suurimmalle valtiolle. (Historiallinen yksityisen velan data puuttuu joiltakin valtioilta, joka korostaa tarvetta tutkia aihetta enemmän.) Nämä valtiot yhdessä muodostavat 91 prosenttia maailman BKT:sta. Näille valtioille, toisen maailmansodan jälkeen, on ollut yhteensä 42 tapausta joissa julkisen velan suhde BKT:n on laskent vähintään 10%-yksikköä viiden vuoden aikajaksolla.
Käsitykseni mukaan 33:ssa näistä tapauksista velan pienentyminen johtui suurimmaksi osaksi tai kokonaan yksityisen velan pienentymisestä — joka ei ole haluttavin tapa saavuttaa lopputulos. Yksityinen velka kasvoi suhteessa vähintään niin paljon kuin julkinen velka pieneni, ja täten kokonaisvelka pysyi suurena. Seuraavissa kahdeksassa tapauksessa velan pienenimnen johtui korkeasta inflaatiosta. Inflaatio kyllä toimii, mutta se on tuskainen tie velan pienentämiseen. Viimeisessä tapauksessa, Saudi-Arabia vuosina 1999-2014, velan pieneneminen johtui massiivisesta öljyn nettoviennistä. Missään tapauksista velan pienenemistä ei saavutettu ilman jotain näistä kolmesta tekijästä — nopea yksityisen velan pieneneminen (joka monissa tapauksissa johti rahoituskriisiin), korkea inflaatio, tai suuri nettovientipositio. Ei yhdessäkään. Sekä yksityisen velan pieneneminen että korkea inflaatio ovat suuria hintoja maksettavaksi julkisen velan pienentämisestä. Korkea nettovienti on parempi polku, mutta se on juuri se asia joka myötävaikuttaa globaaliin epätasapainoon jota ekonomistit ovat niin paljon kritisoineet. Se yleensä tapahtuu pienemmissä maissa, ja on todella vaikeaa suurempien maiden pitää sitä yllä ilman poliittisia vaikutuksia, kuten Kiina 2000-luvullla tai Saksa nykyisessä EU:ssa. Jokatapauksessa koko historiansa aikana USA:lla ei ole koskaan ollut vientiylijäämää sellaista määrää että julkinen velka olisi pienentynyt.
Laulu on sama yksityiselle velalle. Yksityisen velan pienentäminen on yleensä ollut mahdollista koska julkinen velka kasvaa. Japanin yksityisen velan suhde saavutti valtavan 221 prosentin tason sen 1990-luvun kriisin aikana. Mutta Japanin onneksi sen julkisen velan suhde tuolloin oli 86 prosenttia. Kahden kriisiä seuraavan vuosikymmenen aikana yksityinen velka on pienentynyt 221 prosentista 170 prosenttiin (joka on silti liian paljon), mutta tämä pieneneminen oli mahdollista massiivisen julkisen velan kasvattamisen ansiosta 86 prosentista 246 prosenttiin. Yksityinen velka 260 biljoonan jenin verran, mutta julkinen velka kasvoi 810 biljoonaa jeniä, ja näiden yhteisvaikutuksesta BKT:n kasvu on nolla.
Jälleen kerran, yksi esimerkki, mutta olen käynyt läpi saatavilla olevan datan näille samoille 47 maalle, ja toisen maailmansodan jälkeen on ollut yhteensä 40 tapausta joissa yksityisen velan suhde BKT:n on pienentynyt ainakin 10 prosenttiyksikköä 5 vuoden aikana. Käsitykseni mukaan 24 näistä tapauksista velan pienentyminen johtui kasvaneesta julkisesta velasta. Kahdeksassa tapauksessa velan pienentyminen johtui korkeasta inflaatiosta. Lopuissa kahdeksassa tapauksessa velan pienentyminen johtui suuresta nettovientipositiosta. Yhdessäkään tapauksista velan pienentyminen ei johtunut muusta syystä kuin jostain näistä kolmesta — nopea julkisen velan kasvu, korkea inflaatio tai erittäin suuri nettovientipositio.
Vain kymmenessä tapauksessa toisen maailmansodan jälkeen sekä julkinen että yksityinen velka on pienentynyt yli 10 prosenttiyksiköllä viiden vuoden aikana. Kuusi näistä johtui inflaatiosta. Neljä näistä johtui suuresta nettoviennistä. Yhdessä näistä, Israel vuonna 2003, pääsee lähimmäksi tapausta jossa velan pienentyminen on johtunut talouskasvusta, mutta siinäkin kokonaisvelka kasvoi ohi BKT:sta.
Velan pienentäminen on vaikeaa.
Poislukien yllä kuvatut metodit, jos kokonaisvelan suhdetta haluaisiin järkevällä tavalla pienentää, joko absoluuttisen velan määrän pienentämisenä tai suhteessa BKT:n, se pakottaisi merkittävän ja vahingollisen paineen BKT:n päälle. Suuren Laman aikaan nähtiin sellainen velan pieneneminen, ja siksi nuo vuodet olivat niin kivuliaita. Vastapainona, vuoden 2008 jälkeen USA:n hallitus ja FED ovat estäneet velan pienentämisen. Meidät on pelastettu seuraavalta Suurelta Lamalta, mutta meille jäi massiivinen velkalasti.
Me emme elä mitään tavallista aikaa historiassa. Sen sijaan me olemme ennennäkemättömässä tienhaarassa. Velan suhde BKT:n on korkeimmillaan mitä se on koskaan ollut historiassa. Poliitikot epätodennäköisesti ottavat kantaa tähän sillä se on osoittautunut helpoksi sivujuonteeksi ja siihen liittyvät ongelmat ovat niin vaikeita, joten me lähestulkoon satavarmasti tulemme kulkemaan tätä velkapolkua, yhä rasittuneempina korkeista yksityisen ja julkisen velan määristä, jättäen huomiotta sen mikä edessämme on ja ihmetellen sitä miksi globaali kasvu pysyy epätasaisena.
Osa velkadilemmaa on se että poliittinen johto ei ole päättäväisesti edes tunnustanut ongelmaa, puhumattakaan siitä että sille tehtäisiin jotain. Mutta ärsyttävä osa ongelmaa on että velan pienentäminen on vaikea ehdotus. On vaikea odottaa yhdenkään suuren talouden pienentävän velkaansa silloin kun ainoat työkalut ovat inflaatio, muun velan kasvattaminen tai epärealistiset vientiylijäämät.
Tarvitaan muita työkaluja pakkiin.
Entäpä sitten uudelleenjärjestely?
Hyvä uutinen on että historia osaa kertoa neljännestä tavasta. Ylempien kappaleiden perustella päästään harkitsemaan yhtä ilmiselvää mutta harvoin harkittua tapaa: yksityisen velan uudelleenjärjestelyä. Se on pääasiallinen mekanismi jonka avulla absoluuttinen yksityisen velan määrä voidaan pienentää ilman suoraa ja negatiivista vaikutusta BKT:n. Helpoin ja suorin tapa kasvattaa kuluttajien kulutusta (tai kysyntää) on vähentää kuluttajien velkaantumista. Helpon ja suorin tapa kasvattaa suoria investointeja on vähentää yritysten velkaantumista.
Mutta tämä ratkaisu on ristiriitainen.
Otetaan esimerkiksi USA:n tilanne vuoden 2008 kriisin jälkeen. Nopea asuntovelan kasvu oli syynä kriisiin — se kasvoi vuoden 2001 5,3 biljoonasta dollarista 10,6 biljoonaan dollariin vuonna 2007, massiivinen määrä uusia asuntolainoja vain kuudessa vuodessa. Ja vaikka miljardeja tuhlattiin lainaajien bailouttaamiseen (ja suurilta osin ilman merkityksellistä seuraamusta näiden instituutioiden johdolle), avun määrä joka asunnonomistajille tarjottiin oli mitätön näihin verrattuna. Kriisin sarastaessa 15 miljoonaa 52 miljoonasta asuntolainasta USA:ssa oli todella huonossa jamassa, ja näiden lainamäärän suhde asunnon arvoon oli yli 125 prosenttia. Tämä yhdistettynä tulojen pienenemiseen näissä kotitalouksissa, niiden kulutus muuttio erittäin rajoittuneeksi, ja tämä jätti ne paljon kyvyttömämmäksi kuluttaa jotta talous olisi kehittynyt. Jos kriisin aikaan olisimme tarjonneet merkityksellistä systeemistä apua näille lainanottajille, talouden elpyminen olisi ollut paljon voimakkaampaa ja kasvuluvut suuremmat.
Tässä on esimerkki ohjelmasta jota olisi voitu käyttää vuodesta 2008 vuoteen 2010 ongelman ratkaisemiseksi — ja sitä voitaisiin käyttää myös tulevaisuudessa. Se voisi olla kertaluontoinen ohjelma jossa lainanottaja, kriisin aiheuttaman romahduksen johdosta, olisi esimerkiksi ottanut 400 tuhannen asuntolainan 300 tuhannen taloon, lainanantaja pakotettaisiin lainsäädännöllä alaskirjaamaan laina esimerkiksi 250 tuhanteen ja jyvittämän tappiot pidemmälle ajalle, esimerkiksi 30 vuodelle. Vaihdossa lainanottaja tarjoaisi lainanantajalle sertifikaatin joka antaa heille puolet tai enemmän talon myynnistä saaduista voitoista — swappaus velasta omaan pääomaan.
Tämä on vain yksi esimerkki ohjelmasta jota oltaisiin voitu käyttää vuoden 2008 kriisin alla. Toiset kriisit ovat pääosin perustuneet muuntyyppisiin lainoihin — esimerkiksi kaupalliset kiinteistöt Japanissa 1990-luvulla — joten ne vaatisivat toisenlaisia ohjelmia. Tämän tyypin velan uudelleenjärjestelyllä on seikkaperäisiä edeltäjiä 1700-luvun Englannista 1980-luvun latinalaisen Amerikan kriiseihin. Poliitikkojen mielikuvitusta joutuisi ohjaamaan tietyn tilanteen faktat. Vaatimus olisi, että ohjelma tai ohjelmat ovat tarpeeksi laajoja jotta merkityksellisesti puututtaisiin ongelmaan koko sen laajuudessa.
Me olemme nyt erehtymättömästi astuneet uuden hitaan kasvun aikaan. Jatkuva Japanin tilanne on yhtä selkeyttävä kuin opettavainenkin. Viime yksityisen velan räjähdyksen jälkeen nominaalinen BKT on ollut nolla. Sinä aikana se on romahtanut 18 prosentista vain 6 prosenttiin maailman BKT:sta, ja edelleen yksityisen velan taakka on korkealla ja jätetty huomiotta suurelta osin.
Hallitukset työskentelevät hartaasti globaalin kasvun elvyttämiseksi, mutta heidän ehdottamansa työkalut ovat riittämättömiä. He eivät voi yksinkertaisesti jatkaa kasvun ehostamista lisäämällä velkarasitetta. Sen sijaan heidän tulee pienentää yksityisen sektorin velkataakkaa tavalla joka ei vaaranna taloutta. Kaikkein vastuullisin teko tällee on yksityisen velan uudelleenjärjestely jota tässä on ehdotettu. Yksityisen velan uudelleenjärjestely itsessään jo dramaattisesti parantaa kysyntäää — enemmän kuin mikään poliittinen päätös.
Mutta mikäli tätä taakkaa ei käsitellä, maailma tukehtuu.
Lähde:
http://democracyjournal.org/magazine/42/the-private-debt-crisis/