Kirjoittaja: Stephen Corry
Tämän artikkelin eräs versio on julkaistu World Rainforest Movementin sivuilla maalis/huhtikuun 2020 tiedotelehdessä, joka löytyy täältä.
Näyttää siltä kuin kaikki suostuisivat suojeluteollisuuden suunnitelmaan tuplata suojeltujen alueiden (Protected Areas, PA:t) koko. Heidän pitäisi laajentaa nuo alueet kattamaan yli 30 (tai jopa 50?) prosenttia Maapallon pinta-alasta. Tuo luku on mielivaltainen, pointti on siinä että niiden pitäisi olla ratkaisu melkein kaikkiin todella suuriin ongelmiin — biodiversiteetin vähenemiseen, ilmastonmuutokseen ja nyt jopa — usko tai älä — COVID-19:n!
Eikö se olisikin hienoa! Loppujen lopuksi kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että nuo ovat isoja ongelmia — kaikki jotka eivät nälkiinny tai saa pommeja tai luoteja niskaansa, siis. Mutta leikkiä että PA:t ovat ratkaisu mihinkään yllämainituista ongelmista on suuri vale. Ne eivät ratkaise mitään niistä. Toki jos toistaa valetta tarpeeksi monta kertaa ja jatkaa sen toistelua, ihmiset lopulta alkavat uskoa siihen.
Eräs traaginen aspekti feikkiratkaisujen pakottamisessa on, että ne vievät pois huomiota mahdollisesti oikeilta ratkaisuilta, mutta tämä on jo paljon pahempaa.
Biodiversiteetin väheneminen
Tarkastellaan kolmea ongelmaa, joihin suojellut alueet oletettavasti ovat ratkaisu. Biodiversiteetin väheneminen tulisi olla kaikkein suorasukaisin niistä. Loppujen lopuksi, jos aitaa suuren maa-alan ja lopettaa siellä ihmisen toiminnan, varmastikin biodiversiteetti alkaa kasvaa siellä?
Tämä idea on ongelmallinen kolmesta syystä. Ensinnäkin, niinkutsuttu korpimaa on eurooppalaisten mielikuvitusta. Se on myytti, joka on yli kahden tuhannen vuoden ajan ollut “sivistyksen” esteenä — “korpimaa”, jotka ovat maita imperiumin tuolla puolen (esim. roomalaisten), joissa asuu vihamielisiä, vaeltelevia barbaareja. Ne ovat alueita, joita roomalaiset pyrkivät “kesyttämään”, pääosin koska he halusivat luonnonvaroja — orjia, suolaa, tinaa, mitä tahansa. Nyt me sanomme, että me haluamme jättää ne “villeiksi”, mutta todellisuudessa joku silti tavoittelee niitä resursseina, hyötyäkseen turismista, hakkuista, plantaaseista, jopa kaivosteollisuudesta joita PA:t synnyttävät.
Nuo alueet eivät ole villejä. Ihmiset ovat manipuloineet maisemaa melkein kaikkialla niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa. Miksipä ei? Kaikkein älykkäimpänä lajina Maapallolla, miksi me emme muokkaisi kasvi- ja eläinkuntaa itsellemme sopivaksi, aivan kuten monet muut lajit?
Ihmiset putsasivat maisemaa tulella, muuttivat eläinpopulaatioiden tasapainoa metsästämällä, siirsivät kasveja ympäriinsä mannertasolla, kesyttivät eläimiä (koira oli ensimmäinen jonka tiedämme) — ja kaikki tuo niiden kymmenien tuhansien vuosien aikana joita me nykykään kutsumme “maataloudeksi”. Kun kasvatus ja laiduntaminen kasvoivat suuremmiksi kuin metsästys ja keräily (ja unohdetaan eurooppalainen satu siitä että maatalous olisi “keksitty” Lähi-Idässä), silloin muutokset kiihtyivät. Laiduntajat loivat uusia nurmialueita, heidän laumansa liikuttivat mukanaan siemeniä suurien alueiden läpi ja ne avasivat uusia tiloja käyttöön. Ihmiset manipuloivat kasveja tuottaakseen satoja satokasveja, jotka eivät olisi selvinneet ilman ihmistä välissä. Laaja mäkialueiden pengerrys, kasvukausittainen kulotus ja valikoiva metsästys (esim. majavat) muuttivat vesien virtauksia.
Viimeisin tutkimus kertoo siitä miten suuret “korpimaat” Maapallolla — Amatsonia, Afrikan tasangot, Intian viidakot jne. — ovat ihmisten luomuksia, joita on muokattu tuhansien vuosien ajan. Tämä tottakai ei ole eurooppalaisten maahantunkeutujien tunnustama seikka, eikä sitä kuulla konservaatiopuheessa. “Korpimaata” on promottu USA:n “Intiaanisotien” ajoista lähtien, jolloin alkuperäiset amerikkalaiset potkittiin pois syntyvistä kansallispuistoista, mikä oli vain yksi luku Lännen alistaessaan ja “kesyttäessään” heitä. Rasismi oli keskeinen elementti konservaationarratiivin synnyssä silloin, ja se on läsnä edelleen, vaikkakin jokseenkin piilotettuna.
Toinen ongelma ideassa, että PA:t suojelevat biodiversiteettiä, on se seikka että ei ole paljoakaan näyttöä siitä että ne suojelisivat sitä kauhean hyvin. Sitä on mahdotonta mitata suurella tarkkuudella (mitä oikeastaan otetaankaan huomioon?), mutta tutkimuksien mukaan alkuperäiskansojen hoidossa olevat maat onnistuvat suojelemaan biodiversiteettiä paljon paremmin kuin PA:t. Tästä on lopultakin tulossa aksiomaattista, että noin 80% biodiversiteetistä on alkuperäiskansojen reviirialueilla.
Kolmas ongelma on, että suojellut alueet itse asiassa johtavat biodiverstieetin menetykseen. Häätämällä alkuperäiskansat (ja unohtamalla valheen, että sellaiset häädöt olisivat historiaa, sitä tapahtuu koko ajan) ne joiden pitäisi suojella biodiversiteettiä eivät pysty tekemään sitä missä he ovat hyviä, ja heidät potkitaan pellolle maiseman suureksi vahingoksi.
Jos me aiomme aidosti jarruttaa biodiversiteetin heikkenemistä, nopein, halvin ja parhaimmaksi osoittautunut keino olisi tukea alkeuperäiskansojen maita niin paljon kuin mahdollista, ja palauttaa heille takaisin hallintaansa maita, jotka heiltä on varastettu, niin paljon kuin mahdollista.
Ilmastonmuutos
Idea siitä, että PA:t auttavat ratkaisemaan ilmastonmuutoskriisin on helppo romuttaa, niin helppo että täytyy ihmetellä miksi kukaan olisi voinut keksiä niin naurettavan idean alunalkaenkaan. Kaikessa lyhykäisyydessään, jos maailma tuottaa saman määrän saasteita kuin nyt, mutta vain 10%:n alueella sen pinta-alasta (tai 5% tai mikä luku tahansa), silloin ei ole väliä mitä tapahtuu 30%:lle (tai mikä se sitten onkin) “suojelluista” maista. Vaikutus ilmastonmuutokseen pysyy tasan samana. Logiikka on pettämätöntä: Maan voi aidata, mutta ilmaa ei voi.
Jos fossiilisten polttoaineiden polttaminen on ilmastonmuutoksen syy, silloin ratkaisu on yhtä yksinkertainen — polttaa vähemmän, ja unohtaa feikkiratkaisut kuten “kompensaatio” ja “hiilineutraalius”. Mutta se on fantasiaa ajatella että se tapahtuisi ilman, että vähennetään kulutusta rikkaammissa maissa, jotka käyttävät huomattavasti paljon enemmän energiaa kuin köyhät maat. Mitä tahansa tapahtuukin, massiivinen ja kasvava eriarvoisuus on korjattava, kaikkien meidän vuoksi.
Suurempi määrä suojeltuja alueita ei auta ilmastonmuutoskamppailussa.
COVID-19
Idea siitä, että PA:t estävät tai vähentävät pandemioita ei ole uusi, ja se on ilmiselvä yritys hyväksikäyttää nykyistä kriisiä ajamaan “linnakekonservaation” agendaa, millä ei ole epidemiaan mitään kytköstä. Se on kyyninen markkinointijuoni.
Tiede löysi koronavirukset vuosikymmeniä sitten. Kuten me tiedämme nyt, COVID-19 (COronaVIrus Disease from 2019) sai alkunsa ei-ihmislajissa ennen sen hyppäämistä ihmisiin. Me emme vielä tiedä alkuperäistä lajia. Se voi olla villilepakot tai jotain muuta. On voinut olla muita isäntiä välissä, kuten armadillot — joita Kiinassa saa laajalti ja niitä on raportoitu myös kasvatetun siellä — mutta me emme tiedä sitäkään. Tämä ei ole yllättävää: Bakteerit Mustan Surman taustalla (75-200 miljoonaa kuolemaa) tiedetään, mutta niiden välitysmekanismi, jota yleisesti pidetään rottien kirppuina, on oikeasti saattanut olla ihmiseltä toiselle. Idea siitä, että COVID-19 tuli villieläinten kauppaamisesta ei ole perusteltu, ja se on mahdollisesti merkityksetön.
Joka tapauksessa, ihmiskunta on epäilemättä kärsinyt (eläinperäisistä) sairauksista niin kauan kuin lajimme on ollut olemassa. Me olemme aina eläneet eläimiä lähellä. Influenssa, joka nopeuttaa tai aiheuttaa mahdollisesti 290,000-650,000 ihmisen kuoleman vuosittain on alunperin peräisin viidakon pöllöistä sen kesytettyjen jälkeläisten kuten kanojen ja ankkojen kautta. Tuhkarokko, joka tappaa arviolta 140,000 ihmistä vuosittain, on perua kesytetystä karjasta. (Tätä kirjoitettaessa arviolta 130,000 on kuollut COVID-19:n.)
Viruksia on miljoonia eri tyyppejä, ne ovat kaikkialla, myös meidän sisällämme, ne mutatoituvat ja mahdollisesti ne ovat olleet olemassa ensimmäisten elävien solujen aikaan. Ne ovat osa elämän kudelmaa.
Suurempi määrä suojeltuja alueita ei tee mitään pandemioiden estämiseksi. Jos jotain, niillä on käänteinen vaikutus kasvattamalla ihmistiheyttä liian tiheästi asutuilla alueilla puskemalla ihmisiä pois heidän mailtaan urbaaneihin slummeihin, joissa asuu jo arviolta neljäsosa maailman kaupungeissa asuvista.
Minkä tyyppinen PA auttaisi näihin kolmeen ongelmaan?
Suojellut alueet siten kuin ne nykyisellään ovat eivät ratkaise mitään näistä ongelmista ja helposti ne saattavat pahentaa niitä. Olisi kuitenkin helppoa visualisoida PA:t jotka auttaisivat suojelemaan biodiversiteettiä: Se olisi yksinkertaisesti alkuperäiskansojen maaoikeuksien suojelu. Ongelma on, että poislukien ajoittaiset kauniit lupaukset, ei ole näyttöä siitä että tämä olisi se mikä suojeltuja alueita ajavien taka-ajatuksena olisi.
Nykyisellään on kahden tyyppisiä PA:ta. Yksi on alueilla, joissa paikallispopulaatiot elävät suhteellisen runsaslukuisina ja ovat poliittisesti vahvoja. Yhtäkään suojeltua aluetta ei voida luoda ilman heidän tarpeiden tyydyttämistä. Kansallispuistot Britanniassa, esimerkiksi, sisältävät maatiloj ja kokonaisia kyliä ja kuntia. Niihin liikkuminen tai niissä eläminen ei ole rajoitettua. Ihmisiä ei pakkosiirretä, koska heillä on merkittävää poliittista vaikutusvaltaa. Toinen tyyppi — suojellut linnakkeet — on normi Afrikassa ja osissa Aasiaa. Se on se millaisiksi kansallispuistot alunperin suunniteltiin USA:ssa. Paikalliset ihmiset, melkein aina alueen alkuperäiskansoja, pakkosiirretään pois pakottamalla tai lahjonnalla. Maan parhaat vartijat, jotka joskus ovat olleet omavaraisia ja joiden hiilijalanjälki on matalin meistä kenestäkään, pakotetaan maattomiksi köyhiksi ja siirretään urbaaniin tungokseen.
Ei ole syytä miksi suojeltujen alueiden tuplaaminen tarkoittaisi mitään eroa aikaisempaan. Sen kannattajat edelleen puhuvat suurelta osin “korpimaista” paikoissa kuten Afrikka ja Aasia, tasan tarkkaan siellä missä alkuperäiskansoja elää, missä linnakesuojelu elää ja voi hyvin, missä ihmisiä potkitaan pois mailtaan tätä kirjoitettaessa (tjeu. Congon suisto, Intian tiikerireservaatit).
Kuka haluaa PA:ta ja miksi?
Suojellut alueet ovat vahvasti konservaatio-organisaatioiden, valtioiden ja korporaatioiden agendalla. Kolmas sektori haluaa niin paljon rahaa kuin mahdollista ylläpitämään heidän ylivaltaansa yhä suuremmasta osasta maailman pinta-alaa, ja he näkevät paikalliset asukkaat uhkana. Valtiot vihaavat omavaraisia ihmisiä, joita on vaikeaa verottaa ja kontrolloida ja jotka tuppaavat olemaan skeptisiä siitä miten valtio ajaa yhteisön yli. Korporaatiot etsivät lisää kuluttajia ja luonnonvaroja usein juuri “korpimailta”. Ne tarvitsevat paikkoja joiden ne voivat väittää “neutraloivan” kasvihuonepäästöjä, viherpestäkseen imagoaan niin paljon kuin mahdollista.
Lopputuloksena miljardit veronmaksajien rahaa kanavoidaan alueiden konservointiin, mikä menee ohi kaikista ihmisoikeuksia valvovista varotoimista, joita alueilla usein rikotaan. Useimmat sellaiset projektit ovat kolmannen sektorin organisaatioiden, voittoa tavoittelevien yritysten tai molempien pyörittämiä. Ne on perustettu yhdessä metsä- ja kaivosteollisuuden, metsästys- ja turismitoimilupien ja maatalousalan kanssa. Ne ottavat maat, jotka ovat pitkään ylläpitäneet elämäntyyliä paikallisille, ja paketoivat ne uuteen muottiin liikevoittoa varten muutamalle ulkopuoliselle. Joillain alueilla on päällekkäisyyksiä, esim. kaivostoimilupien kanssa suojelluilla alueilla. Konservaatiotahot ovat, ainakin osittain, korporaatioiden pomojen käskyvallassa, jotka istuvat niiden hallituksissa, ovat niiden kumppaneita ja rahoittavat niitä. Miksi odottaa mitään uutta?
Linnakekonservaation idea — PA:t suojelemassa maa-alueita paikallisten mielivaltaiselta sekoilulta — on koloniaalinen myytti. Se on ympäristölle vahingollinen satu, joka pohjaa rasistisiin ja ekofasistisiin ideoihin siitä, että vain tietynlaiset ihmiset ovat arvokkaita, ja että arvottomat tulee sivuuttaa ja heidän omaisuutensa takavarikoida, tai vieläkin pahempaa. Suuri määrä ympäristöihmisiä tietää tämän, mutta hiedän äänensä ei kanna yli huolien omalle uralle koituvasta vahingosta tai oikeusjutuista.
Riistämällä maalaisilta suurimmaksi osaksi omavaraisen elämäntyylin (metsästys, laiduntaminen, keräily ja oman ruoan ja lääkkeiden kasvattaminen) ja pakottamalla heidät rahatalouteen kaikkein surkeimmilla ansioilla, suojeltujen alueiden lisääminen itse asiassa johtaa biodiversiteetin heikkenemiseen, kiihdyttää ilmastonmuutosta ja lisää todennäköisyyttä pandemioille, tasan tarkkaan juuri päinvastoin kuin mitä väitetään. Jos linnakekonservaattorit voittavat taistelunsa, vaikutus tulee köyhdyttämään ja nälkiinnyttämään entisestään miljoonia. Paikalliset ihmiset todennäköisesti eivät tee vastarintaa, ja joissain paikoissa he yksinkertaisesti ottavat omat maansa takaisin väkivalloin. Se tulee lopettamaan puheet suojelluista alueista ikuisesti.
Mikään tästä ei tarkoita, että monet linnakekonservaatioon ja PA:han uskovat eivät uskoisi omaa valhettaan: He uskovat. He pitävät kiinni siitä opinkappaleena yhtä vankasti kuin kuka tahansa fundamentalisti. Lopulta se on myös heille onnettomuus, sillä heidän työnsä tulee lopulta osoittautumaan turhaksi. Mutta tragedia on sattunut jo matkalla, ihmisille ja luonnolle, joka on paljon vakavampi. Jos me välittäisimme biodiversiteetistä ja ilmastonmuutoksesta, heidän ei saisi antaa tehdä juttuaan. Biodiversiteetti riippuu ihmisten diversiteetistä. Se on avain joka tulee nopeasti muokata tulevaisuuden konservaatioideologiaksi, planeettamme ja koko ihmiskunnan hyväksi.
Lähde: