Kirjoittanut David Sloan Wilson
Mitä tulee taloustieteen koulutukseeni, olen myöhäisherännäinen. Pääasiallinen tieteenalani on ollut evoluutioteoria, jota olen käyttänyt navigoitaessa muita ihmisiä tutkivia aiheita kuten uskonto. En koskenut taloustieteeseen ennen vuotta 2008. Olin juuri auttanut Evolution Instituten perustamisessa, ensimmäisen think tankin joka muotoilee yhtiskuntajärjestystä koskevia kannanottoja evoluution katsantokannasta, ja eräs lahjoittajistamme kysyi minulta mitä evoluutio sanoisi finanssikriisistä joka oli puhjennut ympäri maailmaa.
Sillä hetkellä minulla ei ollut mitään vastausta kysymykseen. Ekonominen jargoni hämmensi minua — noloa tunnustaa, sillä olen kotonani matematiikan ja tietokonesimulaatioiden parissa. Ekonomistit olivat erittäin älykkäitä, mahtavia ja he puhuivat kieltä jota en ymmärtänyt. He voittivat Nobel-palkintoja.
Kuitenkin minulla oli usko siihen että evoluutio voisi sanoa jotain tärkeää sääntelevistä järjestelmistä joiden puikoissa ekonomistit olivat, vaikka en tuntisikaan vielä yksityiskohtia. Loppujen lopuksi finanssimarkkinat ja muut sääntelyjärjestelmät ovat kulttuurievoluution tuotteita, jotka perustuvat geenievoluution psykologisiin prosesseihin. Se on minun omaa alaani. Jos en pysty yhdistämään omaa alani ja taloustieteen teoriaa, silloin jokin on väärin — ja vika saattaa olla toisessa päässä, ei minun. Siksi otin haasteen vastaan vastatakseni rahoittajamme kysymykseen, vaikka minun täytyy myöntää että se tuntui siltä kuin Frodo olisi ollut liikkumassa kohti Mordoria.
Onneksi minulla oli Sormuksen Ritarit johon saatoin luottaa. Ihmisen geneettinen ja kulttuurievoluutio on muuttunut hienoksi sekoitukseksi kaikkia tieteenaloja, mukaanlukien taloustiede. Eräät lähimmistä kollegoistani ovat korkeasti arvostettuja ekonomisteja, Herbert Gintis, Samuel Bowles, ja Ernst Fehr, jotka ovat hankkineet hyvät tiedot evoluutiosta, ja julkaisevat parhaissa tiedejulkaisuissa parhaiden taloustieteellisten julkaisujen lisäksi.
Tiesin jo valmiiksi heidän työnsä pohjalta, että suurin osa modernia taloustiedettä, jota kutsutaan myös neoklassiseksi taloustieteeksi, oli uuden kokeellisen koulukunnan haastama, nimeltään behavioraalinen taloustiede. Tämän uuden koulukunnan kannattajat ovat saaneet kansan mielikuvituksen haltuunsa sellaisilla kirjoilla kuin Nudge: Improving Decisions About Health, Wealth, and Happiness
Uuden koulukunnan mukaan neoklassinen taloustiede perustuu valheelliseen käsitykseen ihmisluonteesta ja se täytyy korvata realistisemmalla. Kuten Thaler ja Sunstein kirjoittavat kirjassaan, taloustiede ja talouspolitiikka tulee perustua ”ihmisiin”, ei ”agentteihin”. Juhlin kun ensimmäisen kerran luin nämä rivit ja paloin halusta oppia uudesta parannetusta ihmisluonteen ymmärryksestä, joka oletettavasti perustuisi evoluutioteoriaan. Petyin. Kollegani Herb, Sam ja Ernst vahvistivat mielikuvani: he kunnioittivat evoluution relevanssia, mutta he olivat vain pieni vähemmistö behavioralistien ja kokeellisten taloustieteilijöiden joukossa, jotka taas olivat vain pieni vähmmistö neoklassisten ekonomistien joukossa. Modernilla taloustiteellä ei ollut käytännössä mitään vaikutusta nykyiseen taloustieteen toriaan ja talouspolitiikkaan.
Mitä enemmän opin taloustieteestä, sitä enemmän havaitsin maaston joka on ylitsepääsemättömän omituinen. Kuten Mordorin maa, sitä dominoi yksi teoreettinen ajatusrakennelma joka nousi tulivuoren lailla 1900-luvulla ja joka siltikin dominoi kenttää. Ajatusrakennelma perustuu käsitteeseen ihmisluonteesta joka on perusteellisen valheellinen, joka uhmaa maalaisjärjen käsitteitä, ennenkuin me edes pääsemme käsiksi paljon pidemmälle jalostettuihin psykologian ja evoluutioteorian käsitteisiin. Kuitenkin ponnisteluja teorian siirtämiseksi maalaisjärjen suuntaan jääräpäisesti vastustetaan.
Ekonomistien keskuudessa pn paljon eripuraa, ja osa parhaimmistosta työskentelee koviten muutoksen eteeen. Ihmiset jotka jakavat Nobel-palkintoja taloustieteessä eivät pidä ajatusrakennelmasta niin paljon itsekään, ja usein siirtävät painavan sanansa palkitsemalla vastapuolta. Huolimatta kaikesta siitä Nobel-palkintoon liittyvästä kyvykkyydestä, vaivannäöstä ja arvovallasta, ajatusrakennelma seisoo edelleen paikallaan kuin tulivuori joka kasvaa kasvamistaan ja syöksee myrkyllistä politiikkaa. Miksi se vastustaa muutosta? Yksi syy on ideologinen, kuten näemme, mutta toinen syy liittyy polkuriippuvuuteen. Neoklassinen taloustiede tarjoaa mahtavan eesimerkin ”et pääse sinne täältä”-periaatteesta akateemisessa kulttuurievoluutiossa. Se ei tule koskaan liikkumaan jos me yritämme muuttaa sitä asteittaisesti. Se pitää kokonaan korvata realistisemmalla konseptilla ihmisluonteesta.
Ekonomistit olivat paljon enemmän maalaisjärkeen ja evoluutioteoriaan sopeutuneita ennen tulivuoren räjähdystä. Adam Smith (1727-1790) havainnoi, että ihmiset jotka seuraavat kapeita huolenaiheitaan saavat jollain tavalla yhdessä talouden toimimaan paremmin, aivan kuin näkymättömän käden ohjaamana. Nykyään käytämme termejä kuten emergenssi ja itseorganisoituvuus kuvaamaan tätä ilmiötä. Se esiintyy häikäisevällä tavalla sosiaalisten hyönteisten yhdyskunnissa. Tarunomaiset hunajamehiläiset ja muurahaiset todellakaan eivät mieti koko yhdyskunnan hyvinvointia. Ne vastaavat vain paikallisiin ympäristön vihjeisiin tavoilla jotka saavat yhdyskunnat toimimaan hyvin kokonaisuutena. Ne voisivat vastata äärettömän monella eri tavalla, suurin osa näistä ei auttaisi heidän yhdyskuntaansa menestymään, mutta luonnonvalinta on seulonut pois vasteet jotka eivät toimi yhdyskunnan tasolla.
Sama asian ydin on kehojemme soluissa. Niillä ei ole mielessä koko kehomme hyvinvointi; niillä ei edes ole mieltä. Ne vain vastaavat paikallisiin ympäristön olosuhteisiin kytkemällä geenejä päälle ja pois tavoilla jotka johtavat kollektiivin hyvinvointiin. On olemassa äärettömän monta tapaa jolla solut voisivat vastata paikallisiin olosuhteisiin, mutta luonnonvalinta on seulonut pois tavat jotka eivät toimi koko organismin tasolla. Kun Adam Smith keksi näkymättömän käden metaforan, hän sanoi ihmistalouksien olevan kuten kehot ja mehiläisyhdyskunnat tässä mielessä.
Smith ei sanonut että ihmiset ovat täysin itsekkäitä. Se tulisi myöhemmin hänen seuraajilta ja oppilailtaan. Hänellä oli sofistikoitunut ja vivahteikas käsitys ihmisluonteesta jota hän kuvasi täydellisimmillään kirjassaan The Theory of Moral Sentiments
Charles Darwin ja Alfred Russell Wallace saivat Smithin ja muiden ekonomistien teoksista vaikutteita, kaikkein tunntuin näistä Thomas Malthus (1766-1834), kun he muotoilivat evoluutioteoriaansa. Ekonomistit vuorostaan saivat vaikutteita uudesta evoluutioteoriasta. Thorstein Veblen (1857-1929) jopa kirjoitti paperin vuonna 1898 otsikolla “Why is Economics not an Evolutionary Science?”. 1900-luvun sarastaessa taloustieteilijät olivat sekä läheisesti maalaisjärjen mukaisiin mielipiteisiin sopeutuneita että vastaanottavaisia uudelle evoluutioteorialle johon se oli vaikuttanut. Sitten tulivuori purkautui.
Tulivuori oli ansiokas yritys sijoittaa taloustiede matemaattiselle perustalle käyttäen fysiikkaa, ei biologiaa, inspiraationa. Tässä ponnistuksessa ei ollut mitään pahaa tai itsekästä. Se oli täysin järkevää tuohon aikaan. Fyysikot kuten Isaac Newton (1642-1727) olivat onnistuneet kuvaamaan fyysisen liikkeen lait matematiikan täsmällisellä kielellä. Eikö olisi loisteliasta tehdä sama asia ihmisyhteiskunnan laeille? Siitä tuli Leon Walras:n (1834-1910) ja muiden ekonomistien tavoite, kuten Eric Beinhocker loistavassa kirjassaan The Origin of Wealth: The Radical Remaking of Economics and What it Means for Business and Society
Seuraten Newtonin mittavia löytöjä 1600-luvulla, joukko tiedemiehiä ja matemaatikkoja, kuten Leibniz, Lagrange, Euler, ja Hamilton, kehittivät uuden matemaattisen kielen käyttän differentiaaliyhtälöitä kuvaamaan ällistyttävän laajaa luonnonilmiöiden joukkoa. Ongelmat jotka olivat vaivanneet ihmiskuntaa muinaisten kreikkalaisten ajoilta, planeeetan liikkeistä viulukielen värähtlyihin, otettiin yhtäkkiä haltuun. Näiden teorien menestys antoi tiedemiehille rajattoman optimismin että he voisivat kuvata minkä tahansa luonnon aspektin yhtälöillään. Walras ja maanmiehensä olivat vakuuttuneita siitä, että mikäli differentiaalilaskenta kykenisi kuvaamaan planettojen liikkeitä ja atomeja universumissa, nämä samat matemaattiset tekniikat voisivat myös kuvata ihmismielen liikkeitä taloudessa.
On helppoa kuvitella tämän tavoitteen viehätysvoima. Jos taloustiede voitaisiin asettaa fysiikan vertaiselle matemaattiselle prustalle, se olisi saavuttanut suuremman aseman kuin mikään muu ihmistiede kuten sosiologia, antropologia, psykologia tai filosofia. Biologialla ei ollut enää vetovoimaa oivallusten lähteenä koska se ei ollut matemaattista. Walras näytti saavuttavan tämän tavoitteen mestariteoksessaan Elements of Pure Economics
Walrasin päähaaste oli tarjota matemaattinen osoitus näkymättömälle kädelle. Jos omaa hyötyään maksimoivat yksilöt todellakin itseorganisoituvat hyvin toimiviksi talouksiksi, silloin hallituksen ylhäältä alas -sääntely on tarpeetonta. Hallituksen tarvitsee vain lopettaa väliintulo ja talous pyörittää itse itseään. Walras onnistui tarjoamaan matemaattisen todisteen tästä mahdollisuudesta, mutta vain tekemällä tiettyjä oletuksia — todella paljon sellaisia.
Kuka tahansa joka rakentaa teoreettisia malleja, kuten minä, tietää kuinka paljon yksinkertaistavia oletuksia täytyy tehdä mallin saamiseksi matemaattisesti mukautuvaksi. Maailman kuvaus matematiikalla irtautuu reaalimaailmasta, ei minkään ideologisen vääristymän vuoksi, vaan vain sen takia että yhtälöt saadaan työstetyksi. Tässä kohtaa taloustieteilijät alkoivat luottaa ihmisluonteen käsitteeseen joka uhmaa maalaisjärkeä, jopa ennenkuin pääsemme paljon pidemmälle vietyihin psykologian ja evoluutioteorian käsitteisiin.
Taloustieteen malleissa asuvat ihmiset, joita usein kutsutaan nimellä Homo economicus, ovat puhtaan oman edun tavoittelun ajamia. Matemaattisesti tämä tarkoittaa sitä, että heitä kiinnostaa vain omien hyötyjen maksimointi ilman viittausta kenenkään muun hyötyihin. Mitä minä haluan ei voi riippua siitä mitä sinä haluat. Tasan tarkkaan se mitä haluan on tulkinnanvaraista, mutta operationaalisesti sen yleensä on oletettu olevan rahataloudellinen hyöty. Yksittäinen oletus itsekkäistä preferensseistä karkottaa suuren osan todellisen elämän ihmisten preferensseistä matemaattisesta maailmasta.
Seuraavaksi ihmiset jotka elävät matemaattisssa maailmassa ovat äärettömän viisaita heidän itsekkäiden preferenssiensä maksimoinnissa. Ettet ajattelisi että olen luomassa olkiukkoa, tässä kuinka Richard Thaler ja Cass Sunstein, kaksi taloustieteen sisäpiiriläistä, kuvaavat sen Nudgessa:
”Jos katsot taloustieteen oppikirjoja, opit että Homo economicus voi ajatella kuin Albert Einstein, tallettaa yhtä paljon muistiin kuin IBM:n Big Blue, ja harjoittaa Mahatma Gandhin tahdonvoimaa. Todellakin.”
Taas kerran näitä absurdeja oletuksia ei tehdä ideologisesta vääristymästä vaan matemaattisen laskettavuuden tyrannialla. Teoria ei olisi mahdollista puskea maalaisjärjen suuntaan koska yhtälöitä olisi tuolloin mahdotonta työstää. Kyllä, teoria pitää hallussaan suunnatonta arvovaltaa koska se edustaa taloustieteeen ideaalia klassiseen fysiikkaan verrattavasta tieteenalasta. Hylkäämällä ideaalit taloustiede lentäisi pois jalustaltaan ja takaisin muiden ihmistieteiden joukkoon kuten sosiologia, psykologia, poliittinen tiede ja antropologia. Herra siunaa!
Syvntyessäni enemmän taloustieteen historiaan näin sen taisteluna niiden välillä, jotka vannoivat kuuliaisuutta matemaattiselle ajatusrakennelmalle ja jotka vänkäsivät sen hallintaa vastaan, mukaanlukien Thorstein Veblen kauan sitten vuonna 1898.
Tässä on kolmen Nobel-palkitun tarinat joilla havainnollistetaan mitä tarkoitan.
Ensimmäinen Nobel-palkinnon saaja on Maurice Allais, ranskalainen ekonomisti joka sai palkintonsa vuonna 1988 ja on kuuluisa paradoksistaan jonka hän keksi 1950-luvulla. Esimerkkinä kuvittele että sinun tulee valita seuraavien vaihtoehtojen välillä: miljoona dollaria varmuudella (tn = 100%), miljoona dollaria 89%:n tn:llä, ei yhtään mitään 1% tn:llä, ja viisi miljoonaa 10%:n tn:llä. Jos olet kuten suurin osa ihmisistä, valitset varman voiton. Nyt sinulle annetaan toinen valinta seuraavilla vaihtoehdoilla: ei mitään 89%:n tn:llä ja miljoona 11%:n tn:llä vs. ei mitään 90%:n tn:llä ja viisi miljoonaa 10%:n tn:llä. Jos olet kuten suurin osa ihmisistä, valitset vaihtohdon jossa on mahdollisuus 5 miljoonaan, vaikka sinulla on hieman korkeampi todennäköisyys saada tyhjää. Nämä päätökset heijastelevat sitä seikkaa, että kun reaalimaailman ihmiset tekevät päätöksiä, he ovat herkkiä sekä keskimääräiselle lopputulokselle ja variaatiolle keskiarvon ympärillä. Niin ovat myös eläimet. Evoluutioteorian kollegani ovat suorittaneet kymmeniä kokeita linnuilla ja muilla olennoilla näyttäen, että he valitsevat joko riskisen suuren palkkion tai varman pienen palkkion riippuen siitä miten hyvin ruokittuja he ovat. Heidän joustava käyttäytymisensä riskin suhteen on täysin järkeenkäypää evolutionaariselta näkökannalta.
Jos ihmiset käyttäytyvät samalla tavoin, niin missä on paradoksi? Matemaattisen taloustieteen teorian ajatusrakennelma tarvitsee oletuksen odotusarvoisesta hyödystä ollakseen mukautuva. Niille jotka vannoivat kuuliaisuutta matemaattiselle ajatusrakennelmalle riskiherkkyydestä tulee paradoksi. Huolimatta siitä että oikeat ihmiset käyttäytyvät tuolla tavoin, se tuntuu maalaisjärjelliseltä ja myös on täysin järkeenkäypää evoluution näkökulmasta.
Pysähdytään hetkeksi maistelemaan tilanteen ironiaa. Puhtaan fiktionaalinen maailma, jota määrittelevät matemaattiset yhtälöt, saa niin paljon auktoriteettia että siitä tulee reaalimaailma sen kannattajille. Reaalimaailman aspektektit, joita ei voida suhteuttaa mielikuvitusmaailmaan, ovat niin häkellyttäviä että ne nimetään uskovaisten joukossa paradokseiksi. Allais kuvasi hänen taisteluaan uskovaisten kanssa vuoden 1987 esseessä näin:
Lähes 40 vuoden ajan neo-bernoullilaisuuden [odotetun hyödyn] kannattajat ovat käyttäneet dogmaattista ja suvaitsematonta, voimakasta ja tyrannimaista valta-asemaa akateemisessa maailmassa; vasta viime vuosina kasvava vastareaktio on alkanut ilmaantua… [Allais’n paradoksi] on olennaisesti havainnollistus tarpeesta ottaa huomioon sekä kardinaalisen hyödyn matemaattinen odotusarvo sekä sen jakauma kokonaisuutena sen keskiarvon ympärillä, peruselementit jotka kuvaavat riskin psykologiaa.
Eikö tämä tunnu jo pikkaisen uskonnolta?
Toinen Nobel-palkittu on George A. Akerlof, joka sai palkintonsa vuonna 2001 ja joka valittiin American Economic Associationin puheenjohtajaksi vuonna 2007. Hänen valintapuheensa otsikko oli “The Missing Motivation in Macroeconomics”. Puuttuva motivaatio oli normit. Kun ensimmäistä kertaa luin tämän paperin, hieroin silmiäni epäuskossa. Normit? Ekonomistit ovat olleet yhteiskuntajärjestyksen pääneuvonantajia ja he vasta nyt keksivät tämän pikku käsitteen nimeltä normit? Miltä planeetalta he oikein tulevat?
Normit eivät ole olemassa matemaattisessa maailmassa koska ne rikkovat itsekkäiden preferenssien oletusta. Kun olet Homo economicus, preferenssisi eivät riipu kenenkään muun preferensseistä. Normit liittyvät kaikki preferenssien koordinaatioon ja pakottamiseen ryhmän jäsenten sisällä. Normien lisääminen vaatisi ajatusrakennelman massiivista uudelleenjärjestelyä.
Tässä on Akerlofin oma diagnoosi ongelmasta hänen puheenjohtajuuspuheestaan, joka alkaa John Maynard Keynesistä (1883-1946), taloustieteen alan jättiläishahmosta joka teki virheen vannoessaan kuuliaisuutta maalaisjärjelle sen sijaan että olisi vannonut sitä matemaattiselle ajatusrakennelmalle.
Mutta uusi ajattelun koulukunta, joka perustuu klassiseen taloustieteeseen, vastusti näiden ihmisten rentoja tapoja. Keynesiläisyyden uusklassiset kriitikot inttivät, että nämä relaatiot johdetaan perusasioista. He sanoivat että makrotaloustieteelliset suhteet tulee johtaa liikevoittoa maksimoivista yrityksistä ja hyötyään maksimoivista kuluttajista joiden taloudelliset argumentit ovat heidän hyötyfunktioissaan. Uusi metodologia… kumosi makrotalouden aspekteja joita keynesiläiset aiemmin olivat pitäneet mahdottomina kyseenalaistaa.
Toisin sanoen matemaattisesta maailmasta tuli uusi todellisuus, joka karkotti normit riskiherkän käyttäytymisen kanssa sen ihmiskäsityksestä. Allais ilmaisi toivoa vuoden 1987 esseessä siitä, että ajatusrakennelma oli murenemassa, mutta Akerlof edelleen seisoi vallihaudalla vuonna 2007.
Kolmas Nobel-palkittu on Elinor Ostrom, joka sai palkinnon vuonna 2009 ja oli ensimmäinen nainen joka on saanut taloustieteen Nobelin. Olin onnekas päästessäni ottamaan osaa workshoppiin Linin kanssa, niinkuin hän itseään haluaa kutsuttavan, muutama kuukausi ennenkuin hän sai palkinnon, ja työskenneltyäni hänen kanssaan hänen kuolemaansa asti vuonna 2012. Jos joku ansaitsee tulla kutsutuksi ystävälliseksi hobitiksi joka pelastaa maailman Sauronilta, se on Elinor Ostrom.
Lähde: http://evonomics.com/failed-economics-tyranny-of-mathematics-enslaved-wrong-theory/