Artikkelin kirjoittanut Bob Haugen

Keskinäisen koordinaation talous on fraasi ja idea, joka on syntynyt P2P Foundationin ja heidän Mutual Coordination Economics Working Groupin työstä. Tämä essee tutkii sitä, miten nykyisten kapitalististen toimitusketjujen signaaleja voidaan käyttää sellaisen talouden synnyttämiseen.

Johdanto

Tarkastelen kaikkein kehittyneimpien kapitalististen toimitusketjujen koordinaatiosignaaleja, ja ehdotan sitä miten noita signaaleja voitaisiin käyttää varsin erilaiseen, epäkapitalistiseen sosioekonomiseen järjestelmään, joka perustuu ihmisten ja talouden tarpeisiin. Ja ehdotan joitain vieläkin kehittyneempiä koordinaatiosignaaleja, joita voidaan käyttää vieläkin kehittyneempään järjestelmään.

Tunnustan, että en ole sinut kaikkein kehittyneimpien kapitalististen toimitusketjujen kanssa. Kokemukseni ovat 1990-luvulta, jolloin nykyinen ymmärrys ja käytännöt kapitalistisista toimitusketjuista olivat käymässä läpi nopeaa muutosta ja kehitystä. Ne ovat jatkaneet kehittynmistään, ja 2000-luvun alun vuosien jälkeen tapahtuneiden muutosten ymmärtämiseksi olen riippuvainen muista julkaisuista, jotka ovat listattu tämän loppuun liitteiksi.

Jos haluat tietää paljon enemmän toimitusketjuista globaalin kaupan näkökulmasta, tsekkaa Logistical Worlds.

Näiden muistiinpanojen loppua kohden ehdotan miten voisimme alkaa toteuttamaan keskinäisen koordinaation taloutta olemassaolevilla organisaatioilla.

Michael Linton kommentoi, että kysyntäketjut ovat myös tärkeitä: toimitusketjut ovat ainoastaan osa kokonaistaloudellista ekosysteemiä, johon kapitalistiset yritykset ovat sotkeutuneet. Joten ennen kuin mietimme keskinäistä koordinaatiotaloutta, joudumme katselemaan noita ekosysteemejä ja sitä miten ne ampuvat itseään jalkaan kapitalismissa, joten mielestäni me voimme olla paljon parempia.

Global networks

Tarpeellinen mutta ei riittävä

Ennen kuin me syvennymme teknologiaan, haluan painottaa että koordinaatiosignaalien teknologia talousverkostoissa on tarpeellinen keskinäisen koordinaation taloudelle, mutta se ei ole riittävä, eikä se ole edes päävaatimus. Päävaatimus on jalat maassa: elävät ihmiset organisoimassa yhdessä kaikkia hyödyttävää toimintaa ja jakeluverkostoja jotka huolehtivat heidän jokapäiväisestä elämästään ja ekosysteemeistään.

Toinen koordinaatiosignaalien riittämättömyys on, että ne olettavat jonkinlaista organisoitua toimintaa mitä koordinoida. Toinen tärkeä talouden aspekti on tuotantovälineiden kehitys ja järjestäminen sekä jakelu ja ihmiset jotka työskentelevät niissä. (Se osa joka tuntuu heikoimmalta tällä hetkellä olemassaolevissa organisaatioissa, joista olen tietoinen, joka olisi kandidaatti keskinäiselle koordinaatiotaloudelle. Ei voi olla taloutta ilman tuotteiden tuottamista. Kommentoithan tähän jos tiedät lisää tästä ongelmasta.)

Monilla tavoin koordinaatiosignaalit ovat vain yksi osa tarinaa.

Esimerkkejä kapitalistisista toimitusketjuista

Vaikka kaikkein yleisin kysyntäsignaali on mahdollisesti asiakkaan tilaus, ja kaikkein tarkin kysyntäsignaali on mahdollisesti kassalla tapahtuva myynti, keskityn ensin johonkin muuhun jota nykyään aletaan kutsua termillä ”kysynnän haistelu”.

Kysynnän haistelu

Niinkutsutun “big datan” puskiessa — näistä huomattavimpina reaaliaikaisen datan esiintulo — joka on nyt saatavilla kysynnän ennustamiseen, uusia työkaluja tarvitaan kehittyneeseen varastonhallintaan. Sellaisia työkaluja on saatavilla: ne syntetisoivat massiivisia määriä dataa — iso osa reaaliajassa — kuten usean asiakkaan kassamyyntidatavirrat (POS), muuttujia jotka liittyvät sääolosuhteisiin, talousindikaattoreita, kilpailevien tuotteiden myyntimääriä, sosiaalisen median hypeä, ja kasa muita indikaattoreita. The Journal of Business Forecasting huomauttaa, että kysynnän haistelu järjestelee datavirrat rakenteelliseksi tavaksi tunnistaa monimutkaisia kuvioita ja erotella käyttökelpoiset kysyntäsignaalit kohinan merestä.

Kysynnänhaisteluteknologia on jo otettu käyttöön yrityksissä, jotka ovat tunnustettu edistyksellisimmiksi toimitusketjujen hallinnoijiksi. Todellakin, investoinnit kysynnän haistelun sovellutuksiin kasvavat yhä vain nopeammin kuin toimitusketjuinvestoinnit yleensä.

IDC Marketscapen arvion mukaan haistelun ja suunnittelun toimittajat syyskuussa 2013 kysynnän haistelu oli 8.5% kaikista toimitusketjukuluista vuonna 2013, ja sen ennustettiin kasvavan 8.7 prosenttiin vuonna 2015.

(lähde: www.supplychain247.com/article/new_perspectives_on_the_value_of_demand_sensing)

Tämän takia Facebook ja Google haluavat kaiken datasi…..

Kassamyyntitapahtumat

Näitä ovat viivakoodilukijan merkkaama tapahtuma kassalla, tai ostoskoria maksettaessa verkkokaupassa.

POS-tapahtuma tarkoittaa, että joku osti jotain, eikä sitä ole enää varastossa. Jos tuote on usein ostettu, myyjä saattaa haluta korvata sen. Valmistaja saattaa haluta valmistaa lisää, ja hankkia kaikki tarvittavat komponentit ja muut resurssit, että se voi niin tehdä.

POS-tapahtuma matkustaa ylävirtaan toimitusketjua kunnes se osuu johonkin kohtaan, josta se ei pääse eteenpäin. Tämä voi olla informaation irtautumispiste toimitusketjussa. (Lisää irtautumispisteistä myöhemmin.)

Tarjontasignaalit

Tarjontasignaali voi tarkoittaa, että jotain on mennyt pieleen odotetulla syötteellä virrassa ylöspäin mentäessä. Näitä ei käytetä usein kaikissa kaupallisissa toimitusketjuissa, mahdollisesti koska se vaatisi toimittajalta sen myöntämistä että heillä on ongelma. Tarjontapuolen ongelmat vaativat mahdollisesti reaktiivista uudelleensuunnittelua.

Reaktiivisen uudelleensuunnittelun toteutti NASA avaruussukkulaansa varten, ja siitä tehtiin myös kaupallinen tuote nimeltään Red Pepper, jonka tuotti myöhemmin Oracleen fuusioitunut Peoplesoft. Se oli loistava mutta kallis ja vaikea toteuttaa. He kirjoittivat kirjan siitä. Sen jälkeen on tullut useita muita kaupallisia tuotteita. Reaktiivinen uudelleensuunnittelu on käytössä peliteollisuudessa: wikipedia-artikkelin mukaan Creatures on reaktiivisen uudelleensuunnittelun toteutus. Tämän parhaiten toteuttaa hyvää arviointikykyä käyttävä ihminen, tai ainakin softa joka pitää ihmiset mukana. Signaali on hyödyllinen myös heille.

Miten kapitalistiset toimitusketjusignaalit välittyvät (EDI)

Standards

//xkcd.com/927/

Wikipedian Electronic Data Interchange-artikkelista [EDI]:

EDI-standardeja:

YK:n suosittelema UN/EDIFACT on ainoa kansainvälinen standardi ja se on eniten käytössä Pohjois-Amerikan ulkopuolella
USA:n standardi ANSI ASC X12 (X12) on eniten käytössä Pohjois-Amerikassa
GS1 EDI standardeista kehitettiin GS1 joka on käytössä globaalisti toimitusketjuissa
TRADACOMS-standardin on kehittänyt ANA (Article Number Association, nykyään GS1 UK) ja se on eniten käytössä UK:n vähittäiskaupassa
ODETTE-standardia käytetään Euroopan autoteollisuudessa
VDA-standardia käytetään Euroopan autoteollisuudessa lähinnä Saksassa
HL7 on semanttinen yhteensitova standardi terveydenhuollon datalle

1990-luvulla globaalin kaupan kasvaessa ja amerikkalaisten yritysten vaihtaessa elektronisia dokumentteja muun maailman kanssa, joitain projekteja alettiin kehittää, mutta kuten sarjakuvassa lukee, tuli ”yksi universaali standardi joka kattaa kaikkien muiden käyttötapaukset”.

Esimerkiksi,

Nämä kaksi liittyivät mukaan muihin kilpaileviin standardeihin, koska yritykset jatkoivat kaikkien yllämainittujen käyttöä, sekä omien standardiensa käyttöä suurissa toimitusketjuissa kuten Walmart.

VAN:t

Yksittäisen yrityksen joutuessa ottamaan käyttöön useita kilpailevia standardeja syntyi Arvonlisäverkostot niiden välille tulkiksi. Joten vaikka EDI aloitti P2P:n, se muuttui yhä enemmän keskitetyksi, vaikka olikin useita VAN-tarjoajia yksittäisen keskuksen sijaan.

Nämä kaikki ovat kehittyneet palveluyrityksiksi jotka ottavat liiketoimintaintegraation ongelmat haltuun monissa yrityksissä. GXS väittää olevansa ”globaali johtaja” sellaisissa palveluissa. Tottakai kaikilla kilpailijoilla on samanlainen titteli….

Kysyntäriippuvuudet

Kysyntää signaloi asiakkaan tilaukset ja lopputuotteiden kassamyyntitapahtumat jotka voivat syntyä useasta eri komponenttien ja toimittajien tasosta (nimeltään toimittajien ”portaat”, tiers), josta nimi ”toimitusketju” on peräisin.

Signaalit lopputuotteille tulee kulkea kaikkien riippuvien komponenttien (ja tuottavien organisaatioiden) läpi, kunnes ne saavuttavat jotain joka on käsillä ja saatavilla. Tämä kulku tapahtuu materiaalilaskujen ja työnerittelyrakenteiden kautta.

Usein materiaalilaskut jaetaan pitkin ketjua niin, että komponenttien tekijät voivat arvioida kysyntäriippuvuuksia lopputuotteen tuotantoaikatauluille. Näin tämän tapahtuvan kun General Motorsin Saturn-divisioona, jakaessaan materiaalilaskuja toimittajilleen, lähetti heille autojen tuotantoaikataulun, ja odotti toimittajien keksivän ja toimittavan sen mikä heiltä odotettiin. Minkä toimittaja suurimmaksi osaksi tekivätkin. (Tämä sopii myös seuraavaan osioon…)

Lopputuotteen kysynnän suora propagoituminen (niinkutsuttu “kysyntäriippuvuuden räjädys”) saattaa loppua kun se saavuttaa komponentin, joka on käsillä ja saatavilla. Tämä tunnetaan Materiaalin Irtoamispisteenä. Toimitusketju usein suunnitellaan ja organisoidaan niin, että tämä irtoamispiste tapahtuu siellä missä vaaditulla komponentilla on joko pitkä läpimenoaika, tai suuret pääomavaatimukset niin, että skaalatalous pätee. Toinen irtoamispiste voi tapahtua syvemmällä toimitusketjussa, nimeltään Informaation Irtoamispiste, koska vaikka kysyntäsignaali ei vaadi välitöntä toimintaa toimittajalta, informaatio saattaa olla hyödyllistä suunnittelussa. Katso P2PF:n artikkeli hajautetusta autonvalmistuksesta ja kestävyydestä.

Vaikea siirtymä toimitusketjuista ekosysteemeihin: Arvonluonnin/arvonsieppauksen dilemma

www.academia.edu/10252910/The_uneasy_transition_from_supply_chains_to_ecosystems_The_value-creation_value-capture_dilemma

Tai, miten kapitalistiset toimitusketjut syövät itse itsensä.

Kapitalistiset toimitusketjut ja taloudelliset ekosysteemit tuottavat lisäarvoa ylijäämänä (eli: liikevoittoa!). Kilpailu syntyy näiden verkostojen osallistujien kaapatessa enemmän ylijäänyttä lisäarvoa itselleen. Tämä kilpailu usein romuttaa toimitusketjun tai ekosysteemin toiminnan kokonaisuutena.

Kun työskentelin kaupallisten toimitusketjujen parissa 1990-luvulla, me sanoimme silloin ”paras toimitusketju voittaa, ei paras yhtiö”. Toinen asia minkä tajusimme oli, että yksittäiset yritykset usein ajautuvat kapuloiksi parhaan toimitusketjun toiminnan rattaisiin.

Toimitusketjusignaalit ovat itse asiassa P2P-koordinaatioviestejä yhdessä noodissa toimivan toimitusketjun ihmisten ja viereisten noodien ketjujen ihmisten välillä. Usein ihmisten välillä, jotka ovat vastuussa materiaalinhallinnasta tuotannossa, joskus komponentteja tekevien linjatyöntekijöiden välillä.

Esimerkiksi Boschin auton osien tehtaassa, jossa työskentelin, ihmiset bensalinjastolla olivat läheisessä tekemisessä auton osien kasauslinjaston ihmisten kanssa, jotka asensivat bensan suihkuttimia moottoreihin. Toiset linjat auton osien tehtaalla olivat läheisessä tekemisessä niiden ihmisten kanssa, jotka käyttivät heidän osiaan. Nämä olivat usein lähempiä työsuhteita kuin mitä ihmisillä on samlla tehtaalla muitten tuotantolinjojen välillä.

Tehtaassa ihmiset tekivät hommia kanbaneiden avulla, joka on mahdollisesti se alkuperäinen P2P-koordinaatiosignaali. Joskus kanbaneita käytettiin kahden eri tehtaan välillä, merkittyjen vetolaatikoiden muodossa jotka lähetettiin tyhjinä kuluttavasta laitoksesta tuottavaan, joka täytti laatikot ja palautti ne.

Hyvä esimerkki toimitusketjun vahingosta itselleen: Dell-tietokoneet, jotka ennen tunnettiin siitä että niiden toimitusketju on hyvä, puski heidän varasto-ongelmiaan ylävirtaan seuraavaan toimittajaportaaseen. Tämän johdosta Dell menetti mukautumiskykynsä, koska ensimmäisen portaan toimittajat ketjussa eivät mukautuneet, koska he olivat kuormittaneet itsensä Dellin varasto-ongelmilla.

Tämä on lainaus vuoden 2000 tutkimuksesta, joka ylenpalttisesti ylistää Dellin tuonaikaista liiketoimintamallia:

Dellin tuotantojärjestelmä soveltaa lean-valmistuksen ja just-in-timen (JIT) periaatteita, jotka ensimmäisenä olivat japanilaisten valmistajien kuten Toyotan käytössä, ja niitä on sovellettu sen jälkeen laajalti USA:n PC-teollisuudessa. Nämä periaatteet pyrkivät maksimoimaan varaosien varastot vaatimalla toimittajia lähettämään varastoon osia ainoastaan silloin kun niitä tarvitaan, ja pitämään osat itsellään niin kauan kunnes niitä käytetään. PC-yritys puskee ylävirtaan varasto-ongelmiaan yhdelle toimittajalle, käytäntö joka on mahdollista vain suuremmille valmistajille esittää tällaisia vaatimuksia.

www.pcic.merage.uci.edu/papers/2000/dell-feb00.pdf

Soumaya Ben Letaifa kirjoittaa tutkimuksessa joka antaa tälle osiolle sen otsikon,

Arvon yhteisluonti ei enää rajoitu dyadiin, sillä siihen liittyy interaktio ainakin kahden sosioekonomisen verkoston välillä, johon toimittaja ja asiakas molemmat kuuluvat (Cova and Salle, 2008; Mele and Polese, 2011). Tämä evoluutio siirtää arvonluonnin lineaarisesta ekonomisesta prosessista, joka tapahtuu tietyssä tuotantoketjussa, enemmän verkostomaiseen, avoimeen ja emergenttiin prosessiin, johon kuuluu useita eri toimijoita, mm. asiakkaita ja kilpailijoita. (Normann and Ramirez, 1993). Tämä verkostoperspektiivi haastaa teollisen taloustieteen allaolevat oletukset (että kustannukset ja kysyntä ovat kaikkien yritysten tiedossa, teknologia ja innovaatiot ovat eksogeenisia yrityksille, jne.) (Pitelis, 2009). Vanhassa tuotedominantissa logiikassa (Vargo and Lusch, 2008), arvo, arvonluonti ja arvonsieppaus ovat asymmetrisesti määritelty toimittajien kesken joilla on IO-fokus. Siinä missä arvonluonti usein on synonyymi vaihtoarvolle tai hinnalle jonka asiakas on valmis maksamaan (Peteraf and Barney, 2003; Porter, 1985), arvonsieppaus määrittyy firman tuloista, joka on syntynyt arvosta jonka se on luonut ja hinnasta joka on asiakkaille hyväksyttävä (Pitelis, 2009). Jopa viimeaikaisissa verkosto- ja teollisuudenalan mittaisissa tutkimuksissa fokus on pysynyt yrityksen tai toimittajan tasolla ja transaktiokustannusviitekehystä on käytetty arvioimaan sitä miten yritykset sieppaavat arvoa (Adner and Kapoor, 2010; Chatain and Zemsky, 2011). Kuitenkin uudet verkostomuodot, nimeltään ekosysteemit, eivät ole yritys- eikä markkinakeskeisiä, ja ne vaativat uudenlaisen monitasoisen arvonluonnin ja arvonsieppauksen analyysin. Ekosysteemit määritellään organisaatioteorian kolmantena pilarina, ja niitä tulee käsitellä eri tavalla kuin markkinoita ja hierarkioita (Moore, 2006). Monet tutkijat ehdottavat uudenlaisia ekosysteemimenetelmiä ja -metriikoita, joilla arvioida ekosysteemin terveyttä (toimintaa) (Kanter, 2012; Wieland et al., 2012). Uudet metriikat tekevät mahdolliseksi mennä perinteisen taloustieteen yrityskeskeisyyden ja lyhytnäköisen vision yli ja käsitellä yhteiskunnallista ja yhteisöperustaista arvoa. […] Tulokset selvästi näyttävät, että siirtymä toimitusketjulogiikasta (yritysten arvonluonnista) ekosysteemilogiikkaan (ekosysteemin arvon yhteisluonti) voi olla vaikeaa ja haastavaa. Tarkemmin sanottuna suorat kilpailijat harvemmin käyttäytyvät kumppaneina tai komplementteina, erityisesti kun ei ole ekosysteemijohtajaa ja -koordinaattoria joka nostaisi ekosysteemin kyvykkyyksiä.

Todellakin, tapaustutkimus alleviivaa kolmea kyvykkyyttä jotka mahdollistavat ekosysteemin arvon yhteisluonnin:

ekosysteemiajattelun käyttönotto;

ekosysteemin hallinta; ja

kestävän sosiaalisen yhteisön rakentaminen.

Tässä tapaustutkimuksessa ekosysteemin luominen perustui korkean teknologian laboratorioiden rakentamiseen, mutta ilman että tuotiin yhteiskunnallista strategiaa jolla edistettäisiin arvon yhteisluontia. Vaikea siirtymä toimitusketjusta ekosysteemiin epäonnistui tuottamaan odotettua ekosysteemiarvoa.

Mutta tämä tarkasteli ainoastaan yrityksiä, jotka osallistuvat liiketoimintaekosysteemiin. Entäpä työntekijät? Legendaarinen just-in-time -varastojärjestelmä ja yhä enemmän prekaarit ja umpimähkäiset työajat, joita vaaditaan optimaalisiin yritysvoittoihin, piiskaavat yksittäisiä työntekijöitä ja erityisesti perhe-elämää. Lue tarinoita esimerkiksi Amazonin varastotyöntekijöistä.

(Ymmärrän, että Toyotan tuotantosysteemi, P2P-koordinaatiosignaalien alkuperäinen käyttöönottaja toimitusketjuissa (sikäli kun tiedän), ei ollut niin ankara työntekijöilleen. Jos tuotanto meni matalaksi hetkeksi, työntekijöitä ei lähetetty kotiin tai kilometritehtaalle, he työskentelivät prosessia parantavissa projekteissa. Joka on nerokasta….. mutta ainoastaan palkkatyön ympäristössä. Keskinäisen koordinaation talouden tulisi kyetä pääsemään yli palkkatyöstä. Yksinkertaisin tapa on taata perustulo kaikille.)

Tässä ei puhuta koko ekosysteemistä, ilmasta, vedestä, maaperästä, kasveista liiketoimintaekosysteemissä. Elämmekö me kaikki siellä, ja elävätkö ne kaikki täällä, vai onko raha ainoa asia joka ratkaisee?

Signaalit keskinäisen koordinaation taloudessa

Esittäkäämme, että kysyntäsignaaleja keskinäisen koordinaation talouksissa ajaa ihmisten ja ympäristön tarpeet, jotka perustuvat käyttöarvoon, eikä tarpeeseen tuottaa liikevoittoa, joka perustuu vaihtoarvoon.

Miten nuo signaalit kantautuvat tietoomme? Varmastikin käyttöpisteessä esiintyviä signaaleja voidaan kaapata jollain tavalla, niinkuin nytkin. Ne signaloivat, että joku on tehnyt jotain, ja jos se on toistuvasti käytettävä esine, se tulisi korvata. Käyttötapahtumien summa ajan yli on hyvä perusta pitkäaikaiselle suunnittelulle (esimerkiksi, maanviljelijä suunnittelee mitä kylvää perustuen siihen mitä ihmiset söivät aiempana vuonna).

Mutta jos mietitään kysynnän haistelun vastapuolta ihmisten ja luonnon tarpeiden kautta.

Tarpeiden haistelu

Populaatiotiheys yksin signaloi suuren määrän ihmistarpeita ja mahdollisesti ekologisia vaaroja.

Uusia syntymiä, kuolemia, ihmisten liikkeitä, kaikki muuttuvat signaaleiksi ihmisten ja ympäristön vaikutuksista.

Facebook, Google ja Amazon nyt louhivat ihmisten hakulausekkeista signaaleja kysynnälle, pyrkien myydä sinulle jotain. Mutta nuo samanlaiset signaalit voitaisiin ottaa käyttöön ennustamaan inhimillisiä tarpeita yhteisen hyvän nimissä.

Ja kaikki demokraattiset suunnitteluprosessit keksivät tarpeita joista voi tulla signaaleja. (Olen eri mieltä toistuvasta kritiikistä Pareconin demokraattista suunnitteluprosessia kohtaan. Ne ovat kelvottomia vain jos odottaa demokraattisen suunnitteluprosessin suunnittelevan kaiken pikkutarkasti, ja jos tarkastellaan vain yhtä syötettä. Mutta sellainen prosessi voi olla arvokas tarvesignaalien lähde. Ja sen ei tarvitse tapahtua suurissa kokouksissa. Sitä varten meillä on sosiaaliset verkostot.)

Ekologiset tarpeet voivat tulla bioregionaalisten alueiden ihmisedustajilta bioregionaalisessa suunnittelujärjestelmässä, tai edistyneemmän bioregionaalisen systeemin tapauksessa ne voivat tulla Elinkaarienergian Kirjanpidosta.

Toisin sanoen keskinäinen koordinaatiotalous voi toimia paljon rikkaamman tarvesignaalijoukon ja tarpeiden haistelun parissa kuin kapitalistinen talous kykenee käsittelemään, koska kapitalistiset kysyntäsignaalit täytyy aina kytkeä rahaan. Ja koordinaatiotalouden signaalit eivät tarvi rahaa.

Jokainen näistä signaaleista tulee linkittää tarpeisiin joista se riippuu (mitä vaaditaan tyydyttämään signaloitu tarve), joka sitten muuttuu tarvesignaaleiksi mille tahansa muulle prosessille, joka tyydyttää siitä riippuvat tarpeet. Jos sellaista prosessia ei ole, silloin siitä tulee itsessään signaali tarpeelle olla sellainen prosessi. Materiaalilaskut tai työnerittelyrakenteet voivat sitten päättää nuo tarpeet, aivan kuten kapitalistisissa toimitusketjuissa, mutta se voi vaatia paljon enemmän yhteiskunta-analyysia.

Esimerkiksi Nova Scotiassa, haluammeko me etuoikeutettuja troolareita (ihan oikeasti, ovatko he nyt etuoikeutettuja) jotka tuhoavat kalaparvet, vai haluammeko me pienempiä kalastusaluksia jotka eivät tuhoa kalaparvia, mutta eivät saa myöskään niin paljoa saalista? Vai onko parempi saada vähemmän kalaa niin että kalapopulaatiot voivat pysyä hengissä? (Katso myös seuraava osio.)

Minulla on omat erittäin vahvat mielipiteeni, mutta mahdollisen valitettavasti mielestäni nuo tulee päättää demokraattisesti. (Toivottavasti ei nykyisessä osta-ja-maksa -demokratiassa, kuitenkaan. Vaikka me olemme pääsemässä pois rahasta tässä ajatuskokeessa, minkä luulisi auttavan.)

Sosiaalisen analyysin tulisi keksiä joitain implikaatioita päätöksillemme (kysyntäriippuvuus). Esimerkiksi, jos me haluamme enemmän pieniä kala-aluksia, miten me saamme ne? Suurin osa pienten alusten rakentajista on jo mennyt konkurssiin. Mitä vaaditaan uuden aluksen rakentajalta? Ja uuden aluksen rakentamiseen? Ja missä ovat kaikki kestävän kala-aluksen miehistön jäsenet? He ovat eläköityneet ja heidän lapsensa haluavat jotain muuta. Mitä vaaditaan rekrytoinnilta ja koulutukselta?

Bioregionaalinen analyysi

Tarina Nova Scotian kalastamoista aiemmassa kappaleessa on tosi. Se tulee tästä suunnitelmasta joka johti tähän organisaatioon.

Suunnitelma ja organisaatio ovat esimerkkejä bioalueajattelusta, ja ymmärryksestä että ihmistalous on osa bioalueellista ekologiaa.

Suunnittelu ja organisaatio ovat esimerkkejä bioregionaalisesta ajattelusta, ja sen ymmärtämisestä että ihmistalous on osa bioregionaalista ekologiaa.

Tässä on toinen esimerkki ryhmästä joka työskentelee sen parissa, mitä he nimittävät Sosio-Ekologisiksi yrityksiksi.

Monet olemassaolevat organisaatiot tekevät bioregionaalisia analyyseja, yleensä keskittyen luonnon ekosysteemiin, ja monesti jättäen huomiotta ihmistalouden. Esimerkiksi Conservation Biology Institute (CBI), kolmannen sektorin organisaatio. CBI:n työkalut ovat myös open sourcea. Monet näistä organisaatioista, kuten CBI, tekevät mieluusti yhteistyötä.

Mielestäni suurin osa ekologisista tarpeista tulee parhaiten analysoiduksi bioregionaalisesti, ei globaalisti, vaikka ilmastonmuutos onkin eräs ilmiselvä poikkeus. Keskinäisen Koordinaation Talouden tarvitsee ottaa ekologiset tarpeet erittäin vakavasti, muutoin sen idea keskinäisyydestä on liian rajoittunut.

Epäkytkös liiketoiminnan ja luonnon ekosysteemien välillä on kapitalismin ominaisuus. Liikevoiton tekeminen yleensä vaatii sitä, että “ulkoisvaikutukset” jätetään huomiotta aina kun siitä vain on mahdollista olla jäämättä kiinni, ja luonnollisten ekosysteemien analyysi siirretään akatemialle sekä voittoa tuottamattomille järjestöille, jotka pysyvät heille osoitetuilla harmittomilla paikoilla.

P2P Foundation (ja muut) ehdottavat Bioregionaalista Valtiota, joka tuntuu olevan oikea idea.

Aikeen suuntaaminen

Aie on jotain jota aiot tarjota (tarjous), vastaanottaa (pyyntö), tai tehdä yhteistyössä (esitys). Aikeen suuntaaminen (Intent-casting) on termi jonka Doc Searls Vendor Relationship Management (VRM) -yhteisöstä on popularisoinut. Hän kuvaa sitä “aikomuksen suuntaamisena maailmalle”.

Idea syntyy kapitalistisista suhteista, mutta myös siitä että yhteisöt yrittävät siirtyä pois kapitalistisista suhteista: esimerkkinä vaikka Mutual Aid Networks. Ja VRM on itsessään kapitalististen toimitusketjujen muuttuvien suhteiden oire.

Aikeen suuntaaminen voi tapahtua ainoastaan WWW:n tyylisessä paikassa, ja webin sosiaaliset verkostot mahdollistavat sen.

Me työskentelemme aikeen suuntaamisen protokollien ja käsitteiden parissa Value Flows -projektissa joka on viimeisen osion aihe.

Aikeet saattavat löytää parin: tarjous löytää pyynnön, esitys löytää yhteistyökumppanit. Jos niin, osallistujat voivat aloittaa keskustelun toimeenpanosta, joka on protokolla, joka syntyi Cybersyn-projektista. Tämä voi olla eräs parhaista tavoista itseorganisoitua tiettyihin projekteihin, jotka meidän mielestä tulisi olla verkostoituneita kehittääkseen yhteistyön talouden järjestelmää.

Rahan kierto

“Money-go-round” on Michael Lintonin lentävä lause, ja iso osa tämän osion aihepiiristä on lainattu tästä hänen esseestään.

Henkilökohtaisesti haluaisin päästä kokonaan pois rahasta, mutta me olemme tässä transaktionaalisessa vaiheessa, jossa meidän tulee käsitellä sitä kaikkien mukanaolijoiden takia. Money-go-roundit (rahan ja muiden resurssien kierto yhteisössä yhä uudelleen ja uudelleen) tekevät yhteisöstä paljon kestävämmän. Jopa senkin jälkeen kun me pääsemme eroon rahasta.

Vertaistuotannon ja yhteisvauraustalouden kymmenen käskyä sanoo,

“Se mikä on kevyttä on globaalia, ja se mikä on raskasta on lokaalia”: tämä on se uusi periaate, joka pyörittää yhteisvaurausperustaista vertaistuotantoa, jossa tieto jaetaan globaalisti, mutta tuotanto voi tapahtua kysynnän ja todellisten tarpeiden mukaan, hajautetun työtilojen ja mikrotehtaiden verkoston avulla. Eräät tutkimukset ovat osoittaneet, että jopa kaksi kolmasosaa materiasta ja energiasta ei mene tuotantoon, vaan logistiikkaan, joka on selvästikin kestämätöntä. Paluu uudelleenlokalisoituun tuotantoon on sine qua non siirtymälle kohti kestävää tuotantoa.

Tuon periaatteen mukaan lokaali (tai bioregionaalinen) resurssien kierto tulee olemaan yhä tärkeämpää keskinäisen koordinaation taloudessa.

Michael Linton sanoo,

Sanotaan vaikka, että yhteisössä on ainakin 50 tuhatta ihmistä, ja palkka per capita vuodessa on yli $20 tuhatta, joten ihmiset kuluttavat ainakin $1 miljardin vuodessa. Pyöreitä lukuja.

Jotta virta sisäänpäin — ruoka, energia, tuotteet, palvelut, viihde, jne. jne. — voisi jatkua, rahaa pitää liikkua ulospäin.

Mietitään kuljetuskuluja prosentteina kaasussa, ruokatarvikkeissa, muissa hyödykkeissä, rahoituspalveluissa (joskus VISA on 3% tai 4% itsessään), mieti verkkokauppaa, mieti lomia, mieti veroja. Sori jos tuo sattuu.

On helppoa nähdä miten $700 miljoonaa miljardista liikkuu pois kaupungista heti kerralla. Paikallisten asukkaiden miljardin vuosittaisesta kulutuksesta ehkä noin $300 miljoonaa palaa takaisin palkkoina ja vuokrina. Loput menee pois, jonnekin muualle.

Joten meidän oman elämän elämiseen tarvitaan jo tuloja jostain. Kirjaimellisesti täytyy myydä, muodossa tai toisessa, että saadaan raavittua kasaan $700 miljoonaa vuodessa.

Jokaista paikallisesti vaihdettua dollaria kohden tarvitaan kaksi dollaria sisään ja ulos, tuonti ja vienti.

Se on se that miten paljon raha luo ja pitkittää kestämättömyyttä.

[…]

Kestävyyteen tarvitaan kysyntäsyklejä, yhteysketjuja jotka kulkevat ympäriinsä ja pysyvät. Se on se mitä money-go-round tekee.

Ken Meter ja Megan Phillips Goldenberg selittää saman asian heidän teoksessaan Critical Analysis of Economic Impact Methodologies. In Exploring Economic and Health Impacts of Local Food Procurement.

Vaikutuslaskelmia esitetään usein taloudellisena “kerroinvaikutuksena.” Kerroinvaikutus on mitta siitä miten monta kertaa tienattu dollari tietyllä geografisella alueella kiertää tuon alueen ennen kuin se poistuu.

[…]

Kertoimen pitää vähintäänkin olla 1.0. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen tienattu dollari poistuu yhteisöstä heti. Heimoreservaateissa on usein kertoimia lähellä yhtä, sillä asukkailla ei tyypillisesti ole paljoakaan valinnanvaraa ostaa paikallisesti tuotettuja tuotteita ja palveluja. Jos kerroin olisi 2.0, tämä tarkoittaisi että jokaista tienattua dollaria kohtaan kulutetaan yksi dollari lisää paikallisiin yrityksiin — yhteensä kaksi dollaria.

[…]

Pienten yritysten ja maatilojen alueella, jossa ostetaan paljon tuotteita ja palveluja toisilta ja ollaan sosiaalisesti lähellä toisiaan, kerroin voi olla niinkin korkea kuin 2.6. Jotkut maaseudun puolestapuhujat väittävät, että jokaista maatilan tienaamaa dollaria kohtaan tila kierrättää sitä niinkin paljon kuin 7 kertaa kokonaistaloudessa. Tämä on voinut olla joskus totta (tarkat tutkimukset puuttuvat), mutta jos se olisi totta, ja se ei ole ollut totta sitten vuoden 1950, kun koneellistuminen ja ostettujen panosten kasvanut määrä loi riippuvuuden ulkoisista toimittajista, mikä pienensi paikalliskertoimen suuruutta.

Erittäin todellisella tavalla kerroinvaikutus on tapa mitata paikallistalouden kontekstin ja sen yhdistyneisyyden tason mittari, enemmänkin kuin mittari itse tulotasosta. Mitä enemmän paikallisyritykset ja asukkaat ovat yhteydessä toisiinsa, vaihtaen hyödykkeitä ja palveluja keskenään, sitä pidempään dollari todennäköisesti säilyy kierrossa, ja sitä korkeampi on kerroinvaikutus.

Kaikki nämä kierrot olisi parasta perustaa bioalueeseen.

Miten voimme toteuttaa olemassaoleviin organisaatioihin perustuvan Keskinäisen Koordination Talouden

Global networks2

Value Flows -projekti

Ylläoleva diagrammi on Value Flows -projektista. Sen johdannossa lukee:

Value Flows on joukko yhteisiä käsitteitä, joilla kuvata taloudellisten resurssien liikkeitä hajautetuissa talouden ekosysteemeissä.

Tarkoitus: mahdollistaa monien eri softaprojektien välinen verkostoituminen resurssiensuunnittelua ja kirjanpitoa varten ihmisten ja ryhmien muodostamilla fraktaaliryhmillä.

Tai, jos tuo on liian paljon muotisanoja, “autetaan monia vaihtoehtoisia softaprojekteja, jotka ratkaisevat saman palapelin eri osia työskentelemään yhdessä”.

Ylläolevan XKCD-sarjakuvan suhteen, kyllä, se tarkoittaa että jos se onnistuu, tulee nyt olemaan 16 standardia. Erot ovat siinä, että:

Arvovirtojen standardi on suunniteltu P2P:n perspektiivistä,
se edistää ei-kapitalistisia arvoja,
ja se voi liittyä Keskinäisen Koordinaation Talouteen.
Lisäksi, sen sanasto tulee olemaan Word Wide Webin äidinkieli, mikä ei ole totta millekään kilpailevalle EDI-standardille.

Value Flows -projekti on yksi esimerkki askeleesta, joka voidaan ottaa nyt (ja jota ollaan ottamassa nyt) luotaessa Keskinäisen Koordinaation Talous olemassaolevien P2P-talousprojektien pohjalta. Sen seuraaja voi olla jokin toinen projekti, jolla on samanlainen tavoite: projekteja tulee ja menee. Mutta vaikea työ on saada eri P2P-talousprojektit ottamaan se käyttöön, tai jotain samanlaista, ja oikeasti koordinoida itseään kohti globaalia P2P-taloutta.

Meillä on proof of concept -malli ja -logiikka jonka parissa Value Flows -projekti työskentelee, kuten Sensorican Verkkoresurssiensuunnittelu ja arvokirjanpitojärjestelmä. Tämä systeemi toimii demona, mutta se on väärä arkkitehtuuri P2P-talousjärjestelmälle (se on monoliittinen alusta, kun P2P-talousjärjestelmä tarvitsee protokollan, ei alustaa). Sensoricanilaiset kokeilevat Ethereumia eri arkkitehtuurina jolla pyörittää lohkoketjua. Olen skeptinen lohkoketjujen suhteen, syistä joista voit lukea Daniel Harrisin artikkelista Reasons why I dislike some aspects of The Blockchain – tell me I’m wrong please. Ethereum, kuten Bitcoin, on alusta. Kaikki joutuvat ottamaan sen käyttöön ja ajamaan Ethereumia, jotta he voisivat toimia keskenään. Me kokeilemme toisenlaista arkkitehtuuria nimeltään Patchwork, joka on rakennettu protokollan päälle eikä alustaksi, mistä voit lukea lisää tästä dokumentaatiosta. Mutta jos tuokin osoittautuu liian rajoittuneeksi, me ajamme avointa Webiä: Value Flowsin sanasto määritellään käyttäen semanttisen webin tekniikoita. Se ei tarvitse mitään muuta Webin lisäksi pyöriäkseen. IndieWebin tekniikat voivat jatkaa tuosta eteenpäin.

Miten aloittaa

Olettaen että halutaan aloittaa heti: nyt on aika kokeilla. Valveutunut lukija ymmärtää, että allaoleva lista on ajatuskoe. En tiedä miten paljon siitä toimii oikeasti. Mutta se on työn alla edelleen.

Identifioi todennäköiset kandidaatit: jalat-maassa -tuotanto ja/tai -jakeluorganisaatiot, jotka ovat omistautuneet talouden transformaatiolle. TransforMap voi auttaa.
Pyydä että jokainen heistä nimittää sanansaattajan, joka on muiden kandidaattiorganisaatioiden kanssa yhteyksissä. Tutustukaa, sekoittukaa.
Etsi todennäköiset olemassaolevat kokeet tekniselle infralle jotka voivat toimia koordinaatiosignaaleita: esimerkiksi Ethereum (tiedän että sitä dissattiin yllä, mutta voin olla väärässäkin, ja tiedän joitain jotka kokeilevat sillä) sekä Patchwork, jolla minä kokeilen. Ja Indie Web ja semanttisen webin tekniikat. Ja keskinäinen luottolaitos FairCoopin FairCoin ja FairMarket sopivat tähän myös. Ja niin tekee myös Matthew Slaterin luottoyhteisvaurausehdotus.
- Ethereum, FairCoin, ja muut yksittäiset lohkoketjut ovat kuten VANeja: ne väittävät olevansa hajautettuja, mutta sinä ja partnerisi ovat kaikki riippuvaisia heidän lohkoketjuinfrastaan.
- Tutkailen myös D-CENTiä, toista lohkoketjuviitekehystä joka tuntuu kattavammalta, ja saa suosituksia ihmisiltä joihin luotan. Mutta en tiedä paljoakaan siitä itse.
- Patchwork on enemmänkin kuin liittovaltio, mutta se silti vähän rajoittaa niitä valintoja ohjelmistolle millä kytkeytyä verkkoon.
- Ceptr on yksi mahdollisuus, mutta se on (kuten Patchwork) vielä epäkypsä.
Pyydä että sanansaattajat ovat yhteydessä kaikkiin yhteistyötä tekeviin kandidaatti-infratoimittajiin.
He voivat aloittaa aikeista ja sitten kierrättää ne kaikkien kandidaattien kesken, ja sovittaa aikeensa kentällä toimivien organisaatioiden kesken. Ja kehittyä siitä eteenpäin oikeaksi resurssienvaihdannaksi.
Arvovirtojen sanaston käyttäminen kommunikaatioon minkä tahansa systeemien välillä missä tahansa organisaatiossa, joita ne sisäisesti käyttävät. Value Flows -porukka voi auttaa.
Tee yhteistyötä, ja ota muiden työ mukaan, olemassaolevien bioregionaalisten ekosysteemiorganisaatioiden kanssa.
Olkoon paras infra voittaja! Mutta pointti ei ole se infra, vaan pointti on organisaatioiden verkostoituminen.

Idea tässä on pitää resurssit liikkeessä toisiinsa kytkeytyneissä yhteisöissä, tarvesignaalien liipaisemina, jotta saadaan herätettyä eloon keskinäisen koordinaation talous.

Mitä seuraavaksi

Michel Bauwens sanoo,

Se mitä puuttuu, on stigmerginen interaktio tuottajayhteisöjen ja yrittäjäkoalitioiden välillä, demokraattisen suunnittelun tasolla ..

Tässä miten itse sen näen:

Demokraattiset neuvostot asettavat rajat ja prioriteetit sekä investointiehdot.

Eettinen markkinasektori ja tuottajayhteisöt voivat saada tätä rahoitusta linjassa oleviin projekteihin.

He koordinoivat keskenään aktiviteetit avoimien toimitusketjujen ja avoimen kirjanpidon avulla, ja heillä on harkintamekanismit joilla kasvattaa keskinäistä koordinaatiota.

Metatason väliintulo strukturaalisten epätasapainojen tapauksessa, joita tämä ruohonjuuritason koordinointi ei voi ratkaista, joka on myös takaisinsyöttö seuraavalle demokraattisen suunnittelun iteraatiolle.

Lisää Commons Transitionissa.