Nykyinen poliittisen talouden järjestelmämme on kriisissä. 40 vuotta markkinafundamentalismia, yksityistämistä ja rajoittamatonta korporaatiovaltaa ovat vieneet meidät ekologisen romahduksen, lisääntyneen taloudellisen eriarvoisuuden ja vaarallisen poliittisen epävakauden partaalle. Systeemin epäonnistumisten ja todellisen työntekijöiden ja eri yhteisöjen tunteman tuskan seurauksena vastausten etsintä ja vaihtoehtoiset lähestymistavat ja instituutiot ovat muuttumassa yhä suositummiksi. Pitkän talven jälkeen, jossa ideoille talouden vaihtoehdoista on suurimmaksi osaksi viitattu kintaalla julkisessa keskustelussa, uuden talouskonsensuksen siemenet ovat saattaneet alkaa itää.
Jos nykyisyys pyörii kuolevan yksityisomistuksen ympärillä (suuret, voittoa tuottavat korporaatiot), tämä uusi konsensus ymmärtää, että tasa-arvoisempi, kestävämpi ja demokraattisempi systeemi tulee perustua pluralistiseen yhteismaan ja demokraattisen omistuksen kenttään. Tässä kentässä arvokasta on julkisomisteisuus — omaisuuserät, palvelut ja yritykset jotka ovat kaikkien tietyn maantieteellisen alueen ihmisten omistuksessa kollektiivisesti, joko suoraan tai edustavien rakenteiden kautta.
Rautateiden, maan, veden ja luonnonvarojen sekä sähkölaitosten, postien ja pankkien julkisomisteisuus on auttanut rakentamaan infrastruktuuria, instituutioita ja teknologiaa 1900-luvun puolivälissä olleen konsensuksen mukaisesti sosiaalidemokratian ja valtion kehittämisen sekataloudessa. Nykyään julkisomisteisuus on jälleen kerran keskeisessä roolissa luomassa perustuksia transformatiiviselle ja vauraalle 21. vuosisadan taloudelle.
Kuitenkin jos 21. vuosisata aikoo olla aidosti jaetun vaurauden aikaa, joka on suunniteltu demokraattiseksi ja kestäväksi, tarvitaan enemmän julkisen omistuksen demokraattisia malleja kuvittelemaan ja tekemään uusiksi syntyvä seuraavan talouden huippu: digitaaliteknologia, data ja infrastruktuuri, ja luonnon yhteismaa ja yhteiset resurssit, jotka ovat kriittisiä planeettamme jatkuvuudelle. Sitä tavoitetta kohden The Democracy Collaborative sekä Common Wealth käynnistävät vuonna 2020 projektin, joka tutkii julkisomistuksen rajoja 21. vuosisadalla. Tämä lanseerausessee johtavilta tutkijoilta projektista maalaa laajalla sudilla työohjelman rajat ja sen miksi me uskomme, että sellaista tarvitaan kiireisesti.
Tämän vuoden aikana me kehitämme politiikkaideoita neljällä alueella, joissa olemassaolevat omistamisen rakenteet Britanniassa ja USA:ssa vahvistavat korporaatiovaltaa, syövät työntekijöiden oikeuksia, lisäävät eriarvoisuutta ja kiihdyttävät ilmastonmuutosta. Me julkaisemme konkreettisen, uskottavan sääntökirjan demokraattisesta julkisomistamisesta seuraavien aiheiden tiimoilta, sekä Britanniassa että USA:ssa, pyrkien vaikuttakaan poliittisen päätöksenteon dialogiin, lopputulemiin sekä interventioihin kansallisella ja paikallisella tasolla:
- Digitaalinen infrastruktuuri: “Sääntelyvaltion” käsitteestä ja markkinaorientoituneista lähestymistavoista poiskasvaminen kohti digitaalisia infrastruktuureita, jotka ovat kestäviä, yksityisyyttä lisääviä, desentralisoituja, innovatiivisia ja demokraattisia.
- Data ja alustat: Datayhteisvaurauden rakentaminen alustajättiläisten pystyttämien seinien sijaan, joiden toimintaa yhä vain enemmän määrittää vakoilu ja aitaaminen; ja digitaalisten alustojen omistuksen ja kontrollin miettiminen uusiksi, jotka määrittävät enemmän ja enemmän taloudellisia suhteita ja transaktioita.
- Patenttioikeudet (IP) sekä tutkimus&tuotekehitys (R&D): Mietitään uusiksi käsiksipääsy ideoihin, joita kansa on kehitellyt julkisin investointivaroin, jotta varmistetaan se että yhteinen vauraus kuuluu kaikille.
- Maa ja luonnonvarat: Uusien isännöintimallien rakentaminen kestämättömän luonnon hyväksikäytön tilalle, niin että kaikki voivat menestyä.
Omistamisen transformointi vaatii juridisten suhteiden ja instituutioiden uudelleenvisointia, jotka koodaavat pääomaa ja muokkaavat tuotantoa ja jakavat varallisuutta. Jos laki nykyään keskittyy taloudelliseen ja poliittiseen valtaan ja kaventaa demokraattisen väliintulon skooppia taloudessa, tarvitaan vaihtoehtoinen juridinen infrastruktuuri tuomaan demokraattinen julkisomistus eloon. Tuon tavoitteen mielessä pitäen jokaisessa politiikkasuositusten kirjasessa on mukana muistiinpanoja lainsäädännöstä, Britanniaa ja USA:ta koskien, jotka kuvaavat sitä miten uusi lainsäädäntö voi muuttaa ideamme institutionaaliseksi todellisuudeksi.
Kehkeytyvä kriisi
Meidän astuessamme uuden vuosisadan kolmannelle vuosikymmenelle, ympärillämme on kriisin merkkejä. Meillä on vain vuosia aikaa toimia päättäväisesti ja suojata itseämme kiihtyvän ilmaston lämpenemisen ja ekologisen romahduksen vaikutuksilta; taloudellinen eriarvoisuus eri puolilla maailmaa on saavuttanut sellaiset mittasuhteet joita ei ole nähty vuosisataan; työntekijöiden palkat ja oikeudet ovat prekaarin työvoiman lisääntyessä hyökkäyksen kohteena ja liittojen voima on laskussa; korporaatiovalta ja sentrismi kasvaa vieläkin pahemmaksi kun teollisuudenalat konsolidoivat toimintaansa ja finansialisaatio kiristää otettaan talous- ja poliittisesta järjestelmästämme; rasismi, naisviha ja ulkomaalaisten pelko ovat pysyneet juurtuneina yhteiskuntiimme; neofasismi ja oikeistopopulismi saavat jalansijaa politiikassa ja demokratia tuntuu ottavan takapakkia ympäri maailman.
Nämä eivät ole terveen talousmallin sivutuotteita. Meidän kohtaamamme kriisit ovat syvälle juurtuneet yhteiseen asiaamme: epädemokraattiseen vallan keskittymiseen taloudessamme, taloudessa joka vetää välistä ja on luonnostaan eriarvoinen. Työntekijöiltä puuttuu merkityksellinen sanavalta omalla työpaikallaan tai reilu osuus heidän luomaansa vaurauteen. Äänioikeudet taloudessa ovat lähes monopolisoitu institutionaalisten sijoittajien verkostolle ja ylemmälle johdolle, joiden intressessit eivät kauhean usein ole yleisen hyvän kanssa samoilla linjoilla. Ja pääoman omistajat ja välimiehet ovat etuoikeutettuja työvoiman ja luonnon kustannuksella.
Huolimatta vuosikymmenen takaisen suuren rahoituskriisin jälkeisen elpymisen kiiltokuvasta — ennätyskorkeat markkinalukemat ja ennätysmatala työttömyys, esim. — monet ihmiset tuntevat aivan oikeutetusti, että talous ei enää toimi heidän hyväkseen ja että säännöt on peukaloitu. Tämä osaltaan auttaa syvää kansan syvien rivien tyytymättömyyttä ja johtaa politiikkamme ja yhteiskuntamme uusjakovoimien kanssa linjautumiseen.
Samaan aikaan uudet teknologiat — jotka voivat tuoda mukanaan uudenlaisen jaetun vaurauden aikakauden — tällä hetkellä vahvistavat ja pönkittävät vallan ja palkitsemisen epätasapainoa. Internet, jolla on valta yhdistää ihmisiä kaikkeen historian aikana kerrytettyyn tietoon nanosekunneissa, on yhä vain enemmän suurten mainoskorporaatioiden kontrolloima ja manipuloima; sosiaalisen median alustat, jotka voivat tuoda ihmiset eri yhteisöissä ja ympäri maailman yhteen ennennäkemättömin tavoin, ovat muuttuneet disinformaation, epäluottamuksen ja vastakkainasettelun koneiksi korporaatiohallitsijoidensa käsissä; ja jakamistalous, joka lupasi tasa-arvoisemman kulutuksen ja tarjonnan tulevaisuuden, on muuttunut prekaarin työvoiman ja varallisuuden välistävedon dystopiaksi Piilaakson korporaatioiden sekoillessa valtoimenaan Wall Streetin investointipankkirien tukemina ja ajaessa paikallistalouksien ja -hallintojen yli.
Marginaaliset muutokset eivät ratkaise näitä epätasapainotiloja. Sen sijaan korporaatiovallan haastaminen ja edustustoiminnan ja työntekijöiden ja yhteisöjen kunnian palauttaminen vaatii niiden työkalujen rohkeaa käyttöä, joita neoliberalismi on pyrkinyt pitkään kuohimaan: kollektiivinen toiminta, kunnianhimoinen julkinen investointi, vahvistunut työvoiman neuvotteluvalta, demokraattinen suunnittelu ja demokraattiset työpaikat, yhteisen omistamisen pluralistisen maaston tarkoituksellinen skaalaaminen, resurssien yhteistuotanto ja julkisen maailman rajojen sekä yhteisomistuksen ulottaminen yksityisen kulutuksen tilalle.
Kaiken tämän taustalla tulee olla aidon demokraattisen omistamisen ja kontrollin konsepti. Tämä siitä syystä, että omistamisen kuviot ovat jokaisen poliittistaloudellisen ytimessä. Omitus on keskeinen määrittävä tekijä sille miten valta, edustus ja varallisuus jakautuvat yhteisöissämme ja se määrittää jokaista muuta elämämme aspektia. Omistuksen keskeisyyden ymmärsivät neoliberaalin projektin arkkitehdit, jotka priorisoivat sitä ja massiivisen globaalin ponnistelun kautta siirsivät omistuksen julkisista käsistä yksityisille.
Nykyiset moninaiset ja toisiinsa kytkeytyneet kriisit ovat syvästi toisiinsa kietoutuneet sen tietyn omistamisen mallin kanssa, joka muuttui dominantiksi neoliberalismin aikakaudella — suuret, voittoa tavoittelevat korporaatiot, joita kontrolloi ja kontrolloidaan ylemmän johdon, varainhoitoteollisuuden ja vauraiden osakkeenomistajien leipiin neksuksesta, joka toimii yhtäältä tarkoituksellisesti kutistuvan yritysoligopolin ytimestä ja toisaalta suurten osakkeenomistajien keskuudesta.
Omistusmallin mukanaan tuomat ongelmat ovat moninaiset ja hyvin dokumentoidut: työvoiman vallan kaventaminen ja todellisen tulotason kasvun heikkeneminen ulkoistuksilla, sisäisillä uudelleensiirroilla ja vihamielisyydellä liittoja kohtaan; varallisuuden siirto, kontrolli ja välitys monilta ihmisiltä harvalle eliitille; ulkoistamalla kustannukset jotka aiheutuvat yhteiskunnalle ja ympäristölle; nostamalla osakkeenomistajien arvon jalustalle yli kaikkien muiden tekijöiden; omaisuuden siirto julkisomistuksesta ja yhteisestä yksityisiin käsiin; kotitaloudessa tehtyyn palkattomaan työvoimaan luottaminen markkinoilla tapahtuvassa kuluttamisessa ja tuotannossa; paikallistalouksien ja pienyritysten romuttaminen; poliittisen ja markkinavallan käyttö kilpailun tyrehdyttämiseen, sääntöjen purkamiseen ja eriarvoisuuden kasvattamiseen; veroparatiisien ja muiden verovälttelykeinojen käyttö; ja vero- ja insentiivirakennelmien pystyttäminen, jotka kiihdyttävät rahoitusspekulaatioita tuottavien investointien kustannuksella.
Lyhytnäköisyyden ja yksilön edun kaikenkattava eetos läpäisee nykyiset liiketalouden omistusmallit, sen sijaan että julkisella hyvällä tai sosiaalisilla tavoitteillla olisi mitään virkaa. Jopa ryhmät kuten Business Roundtable, jotka edustavat monien maailman suurimpien korporaatioiden intressejä, alkavat nähdä tämän mallin rajoitteet (ja vaikutukset). Elokuussa 2019 ryhmä julkaisi lausunnon, jonka oli allekirjoittanut 181 toimitusjohtajaa, jossa todettiin että “osakkeenomistajien asettaminen kaiken muun edelle” (idea siitä että korporaatiot ovat olemassa ainoastaan palvellakseen osakkeenomistajia) ei enää olisi osa heidän korporaatiohallinnoinnin periaatteitaan.
Pikkuriikkiset muutokset tähän malliin eivät muuta rakenteellisia ongelmia ja niiden vaikutuksia. On vaikeaa kuvitella maailman suurimpien korporaatioiden — mm. asevalmistajien, lääkefirmojen, internetalustojen, pankkien ja fossiilisten polttoaineiden tuottajien — yhtäkkiä hylkäävänsä toimintamallin joka on tehnyt heidän omistajansa satumaisen rikkaiksi ja vapaaehtoisesti asettuvansa työväen, yhteisöjen ja planeetan puolelle. Todellakin aiemmat yritysten yhteiskuntavastuun yritykset ovat tuottaneet parhaimmillaankin ristiriitaisia tuloksia, ja pahimmillaan niitä on käytetty peittelemään korporaatioiden sikailuja ja väärinkäytöksiä.
Meidän tulee kokonaisvaltaisesti irtaantua tästä toisiinsa kytkeytyneiden suurkorporaatioiden, vauraiden sijoittajien ja autoritääristen työsuhteiden järjestelmästä, joka on keskittynyt lähes yksinomaan liikevoittoon ja akkumulointiin, sen sijaan että se laajentaisi demokraattista hallintamuotoa kaikkiin taloudellisen elämän aspekteihin ja muuttaisi yritysten ja omaisuuserien olemassaolon tarkoitusta palvelemaan yhteiskunnallisia ja ympäristöllisiä tarpeita, eikä niinkään eriarvoisen akkumulaation tarpeita.
Tälle systeemiselle muutokselle on keskeistä instituutioiden muuttaminen omistamisesta ja kontrollista demokratisoimaan talouden ja politiikan oikeuksia taloudessa.
Kapean omistusmuotojen monokulttuurin sijaan meidän tulisi skaalata pluralistiset ekosysteemit kaikkien omaisuusluokkien, resurssien, yritysten ja palvelujen katteeksi niin, että kollektiivisesti siirretään varallisuutta ja valtaa muutaman harvan käsistä monille. Mutta omistuksen laajentaminen ei riitä; monien tuntemaan voimattomuudentunteeseen vastaamiseksi meidän tulee demokratisoida taloudellinen valta. Se tarkoittaa instituutioiden sisäisen rakenteen muuttamista niin, että annetaan ihmisille ja yhteisöille todellinen, aito edustus ja kontrolli kriittisissä päätöksissä, jotka heidän elämäänsä vaikuttavat. Tavoite on yksinkertainen mutta transformatiivinen: syvä ja tarkoituksellinen taloutemme uudelleenjärjestäminen niin, että se on suunniteltu demokraattiseksi, kestäväksi ja tasa-arvoiseksi.
Poliittistaloudellinen uudelleenorganisointi voi kuulostaa radikaalilta, mutta se on vertailukelpoinen niiden ongelmien mittakaavan kanssa, joita me kohtaamme. Tuota enemmän tarvitaan syvää muutosta, joka on myös mahdollinen. Lainataksemme “Kuuhun laukaisua” etsivien Piilaakson johtajien tunnettua fraasia, joka monesti on liitetty Google X Laboratoriesin johtajaan, “on usein helpompaa tehdä jotain 10 yksittäistä kertaa paremmin kuin tehdä siitä 10 prosenttia parempi.” Yritys — muiden omaisuusregiimien lisäksi — on yhteiskunnallinen instituutio, sen uskomattomat voimat ja etuoikeudet on julkisesti määritelty. Me voimme organisoida sen eri tavalla: demokratian avulla, ei oligarkian. Esimerkkejä eri menestyksekkäistä malleista ja tärkeistä ennakkotapauksista on lukuisia läpi historian ja jopa nykytaloudessamme. Me emme ole voimattomia, eikä meiltä puutu heti käyttöönotettavia vaihtoehtoja.
Me emme voi myöskään yksinkertaisesti rajoittaa mielikuvitustamme ja vaivannäköämme talouden sektoreille, joiden me tiedämme aiemmin edistäneen demokraattisempia omistamisen ja kontrollin muotoja. Aivan kuten innovatiiviset julkisomistuksen, suunnittelun, investoinnin ja sääntelyn mallit ovat syntyneet rakentamaan 20. vuosisadan talouden infraa ja teknologiaa, me tarvitsemme samaa kunnianhimoa ja visiota niille, jotka luovat perustan 21. vuosisadalle. Lisäksi meillä vastassamme olevien toisensa leikkaavien kriisien skaala vaatii nyt sitä, että me käytämme ja otamme käyttöön niitä teknologioita tuomaan meille paljon tasa-arvoisemman, demokraattisemman ja ekologisesti kestävämmän yhteiskunnan.
Tuota tavoitetta lähestyvät The Democracy Collaborative ja Common Wealth aloittamalla projektin joka tulee kestämään läpi vuoden 2020. Tämän vuoden aikana me kehitämme politiikkaideoita neljällä alueella, joissa olemassaolevat omistamisen rakenteet Britanniassa ja USA:ssa vahvistavat korporaatiovaltaa, syövät työntekijöiden oikeuksia, lisäävät eriarvoisuutta ja kiihdyttävät ilmastonmuutosta: digitaalinen infrastruktuuri, IP ja R&D, data ja alustat, sekä maa ja luonnonvarat.
Vaikka tämä aloite keskittyy Britanniaan ja USA:han, pyrkien vaikuttamaan politiikan dialogiin ja lopputulemiin kansalliselta lokaalille tasolle, me toivomme että se on myös käyttökelpoinen ja informatiivinen partnereillemme, ystävillemme ja liittolaisillemme ympäri maailman. Me julkaisemme konkreettisen, uskottavat kirjasen jokaiselta alalta jossa mietitään uusiksi demokraattinen julkisomistus rakentamaan yhteiskuntaa joka toimii kaikkien hyväksi.
Demokraattinen julkisomistus: Kasvava liike
Vuoden 2008 rahoituskriisi oli selkeä käännekohta maailmanhistoriassa, ja sen vaikutukset näkyvät edelleen politiikassa ja taloudessa tänä päivänä. Se oli tuhoisa tapahtuma, joka saattoi fataalisti huonoon maineeseen lähes neljä vuosikymmentä vanhan taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurillisen kokeen nimeltä neoliberalismi, ja synnytti uudelleen liikkeen joka etsi systeemisiä vaihtoehtoja. Kriisiä ennen julkista keskustelua kyllästi läpikotainen voitokkuuden tunne, erityisesti USA:ssa ja Britanniassa. Neuvostoliiton kommunismi oli kukistettu, bisnessykleistä saatu niskalenkki ja sijoittajat repivät hulluja voittoja uusien markkinoiden avautumisesta, markkinoiden vapauttamisesta ja massiivisesta julkisesti omistettujen omaisuuserien yksityistämisestä.
Vaikka kysymykset siitä miten jakaa voitot tasa-arvoisemmin ja miten säännellä joitain mallin pahimpia haittoja pysyivätkin tapetilla, perinteinen talouden maalaisjärki kaikkein suurimpien päätöstentekijöiden keskuudessa sanoi, että neoliberalismi toimi ja että vaihtoehtoja ei ollut. Avain neoliberalismin ylivaltaan pääsyyn oli se, että se epäpolitisoi perustavia kysymyksiä poliittisesta taloudesta, eristi keskeisiä talouden toimintapaikkoja demokraattiselta väliintulolta ja juurrutti tavan hallinnoida ja rationalisoida joka oli markkinaorientoitunut sen arvioidessa, muokatessa ja edistäessä poliittista päätöksentekoa, rajoittaessaan hyväksyttyjen puheenaiheiden kenttää ja kritiikkiä instituutioista, politiikasta, strategioista ja lopputulemista.
Lisäksi kriittisen tärkeää oli keskittyä omistamiseen, erityisesti siirryttäessä talouden keskeisten elementtien julkisesta tai yhteisestä omistamisesta yksityisomistukseen. Esimerkiksi Britanniassa, joka oli neoliberaalin mallin varhainen käyttöönottaja, käynnistettiin yksityistämisohjelma 1980- ja 1990-luvuilla, niin paljon että se oli 40% kaikista yksityistetyistä omaisuuseristä koko OECD:ssa vuosien 1980-1996 välillä. Tämä oli sekä talodellista agendaa, joka pyrki uudelleenjärjestelemään taloutta, että myös menestyksekäs poliittinen projekti, joka sitoi yhteen uusia poliittisia piirejä tukemaan konservatiivipuoluetta. Ei New Labour eikä eri 2010-luvun hallitukset kyenneet kääntämään tätä trendiä pois sen uralta — ja jossain mielessä ne jopa kiihdyttivät sitä.
USA:ssa, ehkäpä yllättävästi vapaana vellovan markkinakapitalismin oletetussa kotimaassa, yksityistämistä tavoiteltiin vähemmän innokkaasti. Tämä johtui osittain siitä, että suurten julkisten yksityistettävien yritysten määrä oli vähäisempi; ja osittain koska USA:n poliittisen järjestelmän desentralisoidumpi rakenne asetti julkiset yritykset paikallisten ja alueellisten hallinnointialueiden käsiin, joilla on yksityinen budjetointivalta ja suorempi tilivelvollisuus paikallispopulaatioille. Siellä missä yksityistämistä tapahtui USA:ssa, se oli usein julkisten palvelujen alihankintana yksityisille ja pitkäaikaisten vuokrasopimusten muodossa, jotka koskettivat julkisia omaisuuseriä, sen sijaan että oltaisiin myyty allaoleva omaisuuserä tai palvelu kokonaan. Kuitenkin, huolimatta siitä että laajamittaista yksityistämisagendaa ei ajettukaan kotimaassa, USA oli sen suuri kannattaja, ja neoliberaalin mallin kannattaja laajemminkin, kansainvälisesti vapaakauppasoppimuksin, ja USA:lla oli vaikutusta kansainvälisissä instituutioissa kuten Maailmanpankki, IMF ja WTO.
Vaikka yksityistäminen epäilemättä jatkuu, erityisesti matalan ja keskitason tulojen maissa, ja neoliberaali pysyy potenttina voimana, narratiivi on alkanut siirtyä viime vuosina USA:ssa ja Britanniassa — ja tottakai sitä ovat yhteiskunnalliset liikkeet ja hallitusket haastaneet Globaalissa Etelässä ja muualla paljon kauemminkin. Ennennäkemättömän peräänkuulutuksen valtion taloudelliselle väliintulolle, joita vaadittiin pelastamaan kapitalismi romahdukselta vuonna 2008, ja yksityisen sektorin roolin ilmastonmuutoksen vaikeuttamisessa vuosikymmenten ajan myötä on aktivistien, päätöksentekijöiden ja asiantuntijoiden keskuudessa tajuttu yhä enemmän, että tietyn tyyppisen yksityisomistamisen eri muotojen ylivalta on syntyvän kriisin keskiössä, ja vaihtoehtoja kaivataan epätoivoisesti.
Yksi sellainen vaihtoehto on julkinen omistaminen, minkä me määrittelemme omistamiseksi jota tietyn maantieteellisen alueen ihmisen harjoittavat kollektiivisesti tai jota harjoitetaan heidän puolestaan, joko suoraan tai edustusrakenteiden avulla. Tämä eroaa sekä yksityisestä omistamisesta että osuuskuntamuotoisesta tai työntekijöiden omistamisesta, joista molemmat asettavat omistamisen koko joukon valituksi alajoukoksi, vaikkakin eri tavoitteiden tähden ja varsin erilaisin vaikutuksin. [1]
Huolimatta parhaimmistakaan pyrkimyksistä neoliberalismi oli kyvytön täydellisesti tuhoamaan julkista omistusta (joko käsitteenä tai käytännössä), ja se on tällä hetkellä kokemassa paluuta ympäri maailman. Tähän kuuluu perinteiset kansallisen tason strategiat kuten suuret valtion omistamat yritykset, jättiläismäiset julkiset rahastot — jotka omistavat maata, kiinteistöjä, korporaatioiden pääomaa ja muita omaisuuseriä — ja jotka ovat luomassa uudelleen (tai laajentamassa) laajan mittakaavan infra- ja palveluverkostoja kuten vesi, energia ja joukkoliikenne. Kuitenkin siihen myös kuuluu uudenlainen pöhinä, joka kääntää yksityistämiskehityksen ja palauttaa julkisen omistuksen paikallisella ja alueellisella tasolla (tunnetaan myös nimellä uudelleenkunnallistaminen, remunisipalisaatio). Transnational Institute (TNI) on dokumentoinut ja varmentanut arviolta 1400 kunnallistamista ja remunisipalisaatiota 2400:ssa kaupungissa 58:ssa maassa vuodesta 2000 lähtien. Lisäksi tämä on lähes varmasti pelkkä jäävuoren huippu, kun otetaan huomioon resurssit joita vaaditaan kerätä dataa ympäri maailman.
Tämän nousun taustalla on syntyvä ymmärrys siitä, että yritysten, palvelujen ja omaisuuserien julkinen omistus voi olla voimakas työkalu, jolla taistellaan monia niitä ongelmia vastaan jotka meillä on tällä hetkellä vastassamme, mm. kasvava eriarvoisuus ja ilmastokatastrofi ja pettymys demokratiaan. Julkisomisteisuus haastaa yhä vain kärjistyvän välistävedon, jota finansialisoitu, konsolidoitu korporaatiovallan omistus harjoittaa, joka on kaikkien näiden kriisien ytimessä, ja se tuottaa todellista materiaalista hyötyä työntekijöille, kansalaisille ja heidän yhteisöilleen.
Tämän lisääntyvän kiinnostuksen julkisomisteisuutta kohtaan lisäksi tulee myös kasvava halu tutkia tapoja, joilla tehdä julkisomisteisuudesta niin tehokasta, vastuullista ja demokraattista kuin mahdollista. Tähän kuuluu työntekijöille ja heidän sidosryhmilleen todellisen vallan antaminen julkisomisteisten yritysten hallintarakenteissa, sekä paremmat oikeudet ja edut. Näihin kuuluu perinteiset kuten yhteistyö johdon kanssa päätöksenteossa ja työväen neuvostot, sekä uudemmat innovaatiot kuten monen sidosryhmän johtokunnat, yleiskokoukset, osallistava suunnittelu ja läpinäkyvämmät ja vastuullisemmat standardit.
Erityisen relevanttia tälle projektille on lisääntynyt kiinnostus sellaisiin käsitteisiin kuten copyleft-lisensointi, patenttivarannot ja verkon digitaalisten työkalujen käyttö suunnitteluun, vaatimustenmukaisuuteen ja valvontaan. Me nimitämme tätä tulokulmaa ja mallia “Demokraattiseksi Julkisomistamiseksi” tekemään pesäeroa sekä yksityisiin omistamisen muotoihin että joihinkin ylhäältä-alas -perinnemalleihin, jotka olivat laajemmalti käytössä 1900-luvulla, mutta jotka olivat liian keskittäviä ja epädemokraattisia hallinnossa.
Demokraattinen julkisomistus pyrkii myös ottamaan käyttöön uudenlaisia tapoja johdolle, jotka paremmin arvostaisivat työntekijöiden, käyttäjien ja kansalaisten tietoa ja kyvykkyyksiä. Se pyrkii perustamaan instituutioita ja prosesseja, joilla mahdollistaa tuotannon, jakelun ja palvelujen käytön eturintamassa työskentelevien merkityksellinen vaikuttaminen työpaikalla ja yritysten päätöksenteossa.
Tässä ei ole kyse pelkästään demokraattisesta periaatteesta. Sen sijaan demokraattisten käytänteiden syventäminen ja osallistaminen on tärkeä reitti parempiin työolosuhteisiin ja innovatiivisempiin ja tehokkaampiin tuloksiin ottamalla paremmin käyttöön kaikkien palveluja käyttävien ja niitä tuottavien käytännön tieto ja kyky. Luonnollisesti demokraattisen julkisomistuksen agenda vaatii myös Britannian ja USA:n epädemokraattisten luonteiden haastamista; talouden demokratisointi tulee kulkea käsikädessä poliittisen ja perustuslaillisen demokratisaation kanssa.
Ennenmuuta demokraattinen julkisomistus tulisi olla organisoitu tyydyttämään demokraattisesti määrätyt yhteiskunnan, talouden ja ympäristön tarpeet ja tarjota arvokkaita ja kunniakkaita työn muotoja, sekä yksilöille että yhteisöille. Eriarvoisuus, jätteet ja ekskluusio joita yksityisomistuksen dominantit mallit luoovat, jotka on suunnattu maksimoimaan ulkoisten osakkeenomistajien ja ylemmän johdon varallisuus, tulisi korvata keskittymällä rakentamaan demokraattisten taloussuhteiden uudenlaista joukkoa, joka edistäisi ihmisten kukoistusta ekologisten rajojen sisällä.
Uudet rajaseudut
Sekä Britanniassa että USA:ssa poliittinen case julkisomistukselle on suurelta osin keskittynyt palauttamaan sellaiset sektorit, teollisuudenalat ja infrastruktuurin julkiseen omistukseen (tai pitämään ne julkisessa omistuksessa), jotka olivat julkisessa omistuksessa 1900-luvulla, mutta jotka sen jälkeen on yksityistetty. Näihin kuuluu rautatiet ja joukkoliikenteen infra, vesi- ja sähkölaitokset sekä pankki- ja postilaitokset. Julkisomisteisuus näillä sektoreilla on ollut keskeisessä asemassa tuotekehityksessä ja infran laajentamisessa, mikä tuki 1900-luvun puolivälin sekataloutta ja oli vastuussa, ainakin osittain, monista taloudellisista menestyksistä ennen neoliberalismin nousua — kasvavasta varallisuudesta, köyhyyden vähentämisestä, kohentuneesta terveydentilasta ja hyvinvoinnista sekä taloudellisen eriarvoisuuden äkillisestä laskusta, vain muutama mainitaksemme.
Nämä sektorit ovat edelleen epäilemättä kriittisiä, erityisesti kun otetaan kantaa ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden hätätilojen leikkauskohtaan. Kuitenkin julkisomisteisuudella on rollinsa myös kriittisen uuden teknologian ja infran kehittämisessä, joka tulee olemaan 21. vuosisadan talouden taustalla — talouden, joak tulee olla, toisin kuin sen edeltäjät, juurtunut ilmastolliseen ja yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen. Julkisomisteisuuden ja investointien ollessa kriittisiä fossiilikapitalismin nousussa, niin myös demokraattisen julkisomistuksen agendan tulee olla fossiilisten jälkeisen vauraan talouden taustalla.
Tulevina vuosina me tulemme keskittymään neljään uuteen alueeseen julkisomistuksen laajentamisessa. Jokaisessa me ammennamme oikean elämän käytännöstä ja uusimmasta teoreettisesta ja juridisesta keskustelusta, ja esitämme politiikkatoimia hallinnon eri osille Britanniassa ja USA:ssa.
- Digitaalinen infrastruktuuri: Digitaalinen infra tässä viittaa keskeisiin laitoksiin, omaisuuseriin ja palveluihin, joihin suurin osa informaatioteknologiasta nojaa. Ne ovat 21. vuosisadalla moottoriteiden, rautateiden, puhelinverkkojen ja sähköverkkojen vastine. Yksi esimerkki on paikalliset ja alueelliset kuituverkot. Nämä ovat kriittisiä infrastruktuurin osia, jotka mahdollistavat suurien informaatiomäärien välittämisen (mm. internet, puhelimet ja televisio) suurilla nopeuksilla pitkiä matkoja. Kuitenkin Britanniassa ja USA:ssa markkinavetoiset kuituverkot ovat johtaneet hitaaseen kehitykseen ja syvään digitaaliseen eriarvoisuuteen, joka rajoittaa talouden kehitystä ja pahentaa alueellista, sosiaalista ja taloudellista eriarvoisuutta. Täysin markkinavetoinen säännöstely sopii huonosti keskeisen infraverkoston rakentamiseen tai ylläpitoon tehokkaasti, edullisesti ja kaikille. Lisäksi voittoa tavoittelevien yritysten harteille jätetty digi-infra kuten kuituverkot ovat yhä enemmän suunniteltu tyydyttämään datan välistävedon tarpeet. Ja kuitenkin julkisesti kehitetyt kuituverkot kohtaavat usein merkittäviä poliittisia ja lainsäädännöllisiä esteitä johtuen korporaatioiden poliittisesta ja taloudellisesta vallasta.
Kuituverkkojen lisäksi me tarkastelemme muutakin digi-infraa kuten kännykkäverkkoja (erityisesti 5G ja sähkömagneettinen säteily) sekä Tier 1 -verkkoja (internet-protokolla). Näiden digitaalisten infrastruktuurien muokkaaminen voi edistää laajempia muutoksia yhteiskunnallisissa, taloudellisissa ja ekologisissa suhteissa, muuttaen konnektiivisuuden luonnetta. Tähän kuuluu alustojen ja algoritmien haastaminen, jotka hyväksikäyttävät työntekijöitä ja käyttäjiä, ja vaihtoehtoisten digiteknologioiden tukeminen, jotka tukevat Bruno Latourin sanoin ”progressiivista yhteisen maailman koostumusta”. Tutkimalla demokraattisen julkisomistuksen potentiaalista roolia digitaalisessa infrastruktuurissamme, me toivomme ehdottavamme politiikkasuosituksia, jotka varmistavat jaetun vaurauden digitaaliajassa, ei pahenevaa eriarvoisuutta. - Data ja alustat: Datan kerääminen ja analysointi on älykkäiden konejärjestelmien taustalla ja se on kriittistä 21. vuosisadan digitalouden toiminnalle. Kuitenkin massiivisten korporaatioiden käsissä se tuottaa varallisuutta pienelle eliitille ja pahentaa eriarvoisuutta. Se myös muuttaa laajalti taloudellisia, poliittisia ja sosiaalisia suhteita. Se miten me rakennamme ’datamaailmoja’ — datatyyppejä ja datasettejä joita me keräämme ja rakennamme, kuka voi kontrolloida ja käyttää tuota dataa ja miten alustat toimivat sosiaalisten ja taloudellisten suhteiden välimiehinä — perustavanlaatuisesti muokkaa varallisuuden, vallan ja äänen jakautumista yhteiskunnassa.
Nykypäivänä pieni joukko nopeasti laajenevia alustamonopoleja dominoi datan keräämistä ja analyysia, jota hallitsee aitaamisen, välistävedon ja valvonnan logiikka. Tämä luo suurta eriarvoisuutta korporaation ja työvopiman välille, tuottaa varallisuuden ja tulojen eroja, edistää rasistista ja ksenofobista valvontaa ja kontrollia, ja oletettavasti kaventaa sosiaalisen ja taloudellisen innovaation alaa.
Julkishallinnon politiikka tulisi täten tavoitella sen määrittelemistä miten dataa tuotetaan ja jaellaan, ja määrittää rajat datan keruulle ja analysoinnille. Me tarkastelemme vaihtoehtoisia potentiaalisia järjestelyjä siitä minkä tyyppistä dataa voidaan ja tulisi kerätä, kuka kerää tuota dataa ja mihin sitä voidaan käyttää kaikenkattavan viitekehyksen alla, joka varmistaa kollektiiviset oikeutemme kollektiivisesti tuotettuun dataan — liikkuu aitaamisen olosuhteista datayhteisvaurauteen, jossa dataa hallinnoidaan turvallisesti yhteisenä resurssina.
Erilainen data sopii paremmin eri kontrolli- ja pääsyvaatimuksiin. Me tutkimme vaihtoehtoista ekologiaa dataoikeuksiin ja omistusrakenteisiin, joka ylläpitäisi paremmin tasapainon yksityisyyden, vaurauden ja yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisen välillä. Me tutkimme myös vaihtoehtoja tällä hetkellä menestyville jättiläisalustoille, jotka keräävät, analysoivat ja väärinkäyttävät dataa. Näihin kuuluu sosiaalisen median alustoja, digitaalisia valuuttoja ja maksujärjestelmiä, verkon markkinapaikkoja, kuljetus- ja majoitusapplikaatioita. Erityisesti me tutkimme sitä miten julkiset alustat — joita ohjataan demokraattisesti sidosryhmien kesken — voivat tarjota hyödykkeitä ja palveluita tehokkaasti, samalla parantaen sekä käyttäjien että työntekijöiden asemaa alustalla.
- Immateriaalioikeudet sekä R&D: Immateriaalioikeudet (IP) on omaisuuskategoria, jota sovelletaan ihmisälyn tuotoksiin. IP on olennaisesti valtion suoma oikeus monopolisoida ja käyttää tiettyä informaatiota. Sellaiset oikeudet useimmiten saavat patentin tai kopiosuojan muodon ja ovat perustavanlaatuinen kapitalistisen järjestelmän piirre, sekä menneisyydessä että nykyään.
Nykyisen IP-järjestelmän perusongelma on, että se on poissulkeva ja suunniteltu hyödyttämään yksityisiä intressejä eikä niinkään julkisia. Se on hyödyllinen yrityksille, jotka haluavat vetää välistä vuokria ja saada hyviä voittoja, mutta se ei välttämättä tuota maksimaalista tai tehokasta innovaatiota, takaa kriittisten tuotteiden ja palvelujen tasaista jakautumista (esim. lääkkeet), tai asianmukaisesti arvosta merkittävää julkisen puolen tai työntekijöiden kontribuutiota tuotekehitysprosesseihin.
Me tutkimme vaihtoehtoisia lähestymistapoja immateriaalioikeuksille, jotka keskittyvät hyötyjen esilletuomiseen teknologisestä kehityksestä ja julkisista investoinneista yhteiskunnan, talouden ja ympäristön parantamiseen. Tähän kuuluu julkiset patenttivarannot, joissa lisensointi on copy-left tai commons-pohjainen alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla, sekä julkisen politiikan muutokset julkisen käytön pakkolisensointiin.
Me tulemme myös arvioimaan sitä miten julkisomisteisuus voi tehostaa jo nyt merkittävää julkista investointia tutkimusprosesseihin ja ylittää rajat muihin vaihtoehtoihin immateriaalioikeuksille. Näihin kuuluu julkisomisteisten tutkimusinstituuttien laajentaminen ja niiden kytkeminen julkisesti ja yhteisesti omistettuihin tuotanto- ja jakeluverkostoihin.
Viimeisenä, koska immateriaalioikeudet ovat keskeinen komponentti useimmissa kansainvälisissä kauppasopimuksissa, me tarkastelemme myös mahdollisuuksia, sekä rajoitteita, immateriaalioikeuksien ja tuotekehityksen julkisille sovellutuksille kaupparegiimien alaisuudessa, sekä julkishallinnon politiikalle joka voi johtaa toisenlaisiin immateriaalioikeuksien ja tuotekehityksen käsittelyihin tulevissa sopimuksissa. - Maat ja luonnonvarat: Luonnonvarat ovat luonnon lahja kaikille ihmisille. Kuitenkin yksityisen maanomistuksen ja omaisuuden järjestelmä, joka tällä hetkellä dominoi maailman useimpia kolkkia, varmistaa sen että rikkaat maanomistajat ja korporaatiot riistävät noita resursseja oman akkumulaationsa sekä talouskasvun kiihdyttämiseen. Kapitalismin historia on aitaamisen historiaa, jatkuvaa ennen yhteisomistuksessa olevien maiden ja varallisuuden siirtoa yksityisiin käsiin, ja tämä dynamiikka on meitä uhkaavan ekologisen katastrofin ytimessä.
Aivan kuten menneiden aikojen taloudet, 21. vuosisadan digitaalitalous on riippuvainen luonnonvaroista ja maankäytöstä. Useimmat sähkölaitteet kännyköistä mikrosiruihin vaativat erilaisia metalleja, muoveja, hiekkaa ja harvinaisia maametalleja; uudenlaiset akkuteknologiat vaativat litiumia; datakeskukset vaativat usein suuria määriä vettä jäähdyttämiseen; 3D-tulostimet vaativat muovia; ja suuren mittakaavan aurinkovoima ja tuulivoima vaatii maan lisäksi materiaaleja niiden rakentamiseen. Lisäksi sivuvirrat tuotannosta, kulutuksesta ja näiden materiaalien jätteiksi päätymisestä saastuttavat jokia ja vesistöjä, ilmaa ja maaperää.
Johtuen tämänhetkisistä maanomistuksen ja maankäytön käytänteistä, se on usein juuri köyhät ja alkuperäisasukkaiden yhteisöt ympäri maailman, jotka saavat tuta sekä luonnonvarojen kaivamisen ja väärinkäytön että talouskasvun aiheuttaman saastuttamisen ja ekologisen tuhon.
Onneksi on vaihtoehtoja yksityiselle maanomistukselle ja resurssien käytölle 21. vuosisadan taloudessa, joka on nousemassa ympäri maailman, kuten yhteisöllinen maanomistus – tai isännöimismallit kuten Māorien kaitiakitanga – maaseuduilla ja alkuperäisasukkaiden yhteisöissä, maavarannot kaupungeissamme ja kunnissamme, uudenlaiset yhteistoiminnalliset, yhteiset ja sosiaaliset asumismuodot, kunnianhimoiset strategiat maan julkiselle omistukselle, jotka pitävät maata ja luonnonvaroja varannossa kaikille, ja sosiaalisen varallisuuden rahastoja, jotka keräävät luonnonvaroista luodun arvon yhteisöjen, työntekijöiden ja ympäristön hyväksi.
Turvallisemman, vähemmän finansialisoidun 21. vuosisadan talouden rakentaminen vaatii luontosuhteemme transformaation hyödykkeellistävästä, brutalisoivasta ja välistä vetävästä sellaiseksi, jonka juuret ovat talouden luontoon upottavassa isännöinnissä ja valheellisessa talouden erottelussa ympäristöstä.
Aivan kuten julkisomisteisuus oli keskeistä fossiilitalouden tukirakenteiden luomisessa – infran, teknologian, ja yritysten rakentaminen ja niiden avustaminen öljyn, hiilen ja kaasun keräämisessä ja hiilen pumppaamisessa taivaalle – niin se tulee olemaan myös keskeistä hiilenjälkeisen yhteiskunnan rakentamisessa, joka kohtelee maitamme ja luonnonvarojamme arvokkaana omaisuutena, joka on kriittistä kaikkien ihmisten ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnille.
Lopuksi
Demokraattinen julkisomisteisuus 21. vuosisadalla voi avata uusia innovatiivisia, kestäviä ja inklusiivisia tulevaisuudenkuvia – mutta sen tulee olla kunnianhimoinen, uskottava, kyettävä yhdistämään laaja koalitio sitä tukemaan, kyettävä esittämään itsensä integraalina osana tulevaa talouskonsensusta. Status quo – planeetan hätätila ja syvä eriarvoisuus – on se mikä on todella kestämätöntä; sitä vastoin uuden muotoiset demokraattisen omistamisen muodot ovat pelkkää maalaisjärjeä.
2020-luku on kaikkein tärkein vuosikymmen ihmiskunnan historiassa, sillä se liittyy ilmastoon ja ympäristöön. Tämän vuosikymmenen on saatettava meidät nopean jälkihiilitaloudellisen kehityksen polulle – tai vastaamme tulee kiihtyvä romahdus, jossa kriisistä kaikkein vähiten vastuussa olevat maksavat kaikkein suurimman hinnan. Mutta tuo siirtymä – kun sitä hallinnoidaan tehokkaasti ja kaikkien hyväksi – voi rakentaa arvokkuuden, turvallisuuden ja kyvykkyyden yhteiskunnan meille kaikille. Me emme voi tehdä sitä ellemme me vastaa syviin vallan eriarvoisuuksiin taloudessamme. Keskeistä tälle tulee olla uusi omistamisen ekologia, joka on suunniteltu demokraattiseksi ja inklusiiviseksi. Uudet strategiat demokraattisen julkisomisteisuuden laajentamiseksi uusiin nykytalouden korkeuksiin voivat olla ensiaskel kohti tuota tulevaisuutta.
Lähde: