Osuusalustojen hallinta I
Niinkuin kirjoitin aikaisemmassa postauksessani, me voimme pystyttää alustaosuuskuntia pääosin perustuen löyhiin suhteisiin, joita syntyy yksilön oman edun maksimoinnista, tai perustuen vahvoihin suhteisiin, joita syntyy sosiaalisen ja emotionaalisen kanssakäymisen seurauksena. Vaikka hallinto ei ole ainoa tällaisia suhteita muokkaava tekijä, se on kuitenkin kaikkein tärkeimmässä asemassa. Hallinto määrittää sen kuka sanelee vertaisena olon ehdot, eli toisin sanoen, kuka on “vertainen” ja keitä ovat muuntyyppiset “sidosryhmät”, sekä seuraukset näistä. Alustaosuuskuntien tapauksessa suoraviivainen hallinnointimalli määrittää omistajien (vertaisten) joukon, sekä hallituksen jonka jäsenien tulee edustaa eri sidosryhmiä. Omistajat olisivat niitä, jotka ovat investoineet aikaa ja rahaa alustaan pääasiallisena tulonlähteenä, ja sen seurauksena elinkeinona. Se on helpoin hallinnointimalli ottaa käyttöön, sillä se ei haasta tällä hetkellä valloillaan olevia ideoita ja narratiiveja siitä mitä hyvä liiketoiminta on. Kaikkein mielenkiintoisimmassa versiossa vertaiset voivat rakentaa vahvoja suhteita, niinkuin Fairmondon tapauksessa josta mainitsin aiemmin. Ja älkää ymmärtäkö minua väärin: kyse ei ole siitä että en suosisi alustaosuuskuntia tavallisten osuuskuntien sijaan. Voi olla, että se on lopulta toimiva keino saada aikaan se asiat, joita yritysvastuu (Corporate Social Responsibility, CSR) on luvannut kapitalismille mutta epäonnistunut toimittamaan. Silti, jopa alustaosuuskuntien tapauksessa, jolloin työntekijät omistavat alustan, vain työntekijät kykenevät pääsemään niistä voimista, jotka aikaansaavat CSR:n epäonnistumisen, minkä tulkitsen olevan tilanne jolloin he eivät kykene suoriutumaan P2P-taloudelle tekemistään lupauksista. Ongelma on, nähdäkseni, kolmitahoinen.
Alustaosuuskuntien kolme ongelmaa
Ensinnäkin, alustaosuuskunnat eivät edistä tarpeeksi uudenlaisia kiinnostavia subjektiviteettejä ja suhteita, jotka vastaavat emergenttiin yhteistyöhön, jakamiseen, yhteistekemiseen ja P2P-dynamiikkaan, jollaiset ovat osoittautuneet transformationaalisiksi. Juuri siksi, koska niiden päälle rakennetaan jo konsolidoituja, ohuita omaa-etua-tavoittelevia suhteita, jotka maailmaamme hallitsevat modernina aikana. Eli, ne vahvistavat niitä suhteita antamalla niille uusia keinoja olla olemassa. Mutta mietitään sen sijaan tapaamistani Ana Manzanedon kanssa. Hän on Ouisharen yhteyshenkilö Barcelonassa, joka otti minuun yhteyttä sen jälkeen kun aloi bloggaamaan yhteisistä ongelmista. Ensimmäisessä tapaamisessamme kerroin sekä henkilökohtaisista kannoistani että tavallaan mentoroin meitä molempia yhteisistä tiedoista ja ideoista, jotka voisivat auttaa meitä luomaan arvoa nykyhetkessä, sekä myös valmistelemaan kenttää (yhteisökäytänteiden jne. Muodossa) avoimen arvon luontiin lähitulevaisuudessa. Kyse ei ollut siitä, että emme olisi kyenneet vaalimaan omaa etuamme, vaan että me molemmat olimme valmiita antamaan enemmän kuin ottamaan, nyt ja tulevaisuudessa. Hän ei ole siinä mielessä keskivertosuhteen toinen osapuoli, jollaisia minulla on liike-elämässä, vaan hän on joku jollaista todellakin etsin. Alustaosuuskunnan, joka ei kannata yhteyshenkilöitä, urbaaneja yrittäjiä, tekijöitä, teknopoliittisia kansalaisia, teknopoliittisia virkamiehiä tai teknopoliittisia edustajia, rakentaminen on vaikutuksiltaan paljon kapeampi kuin kollektiivit kuten Enspiral, Ouishare, Las Indias Electrónicas, jne. joilla on tämä uuden disruptiivisen subjektiivin tuottamiskyky (Ouishare pitää itseään etenkin “kansan inkubaattorina”; Las Indias tarjoaa erilaisia tapoja kokea kommuunimuotoista runsaudessa eloa; jne). Alustaosuuskunta kannattaa ainoastaan “vastuullisen kuluttajuuden” näkökantaa käyttäen enemmän tai vähemmän samanlaista lähestymistapaa kuin kilpailevat organisaatiomuodot, jotka eivät ole P2P-hallinnoituja. Kannatan alustaosuuskuntia samalla tavalla kuin olisin minkä tahansa muunkin osuuskunnan puolella. Kuitenkin, minulle ei ole selvää missä mielessä ne kykenevät voittamaan kilpailussa alustat, jotka eivät ole osuuskuntamuotoisia. Siksipä peräänkuulutan valtion väliintuloa sääntelyviitekehysten ja rahallisen tuen muodossa. Kuitenkin vahva kansalaisliike olisi tarpeen, jotta sellainen tapahtuisi… mikä tuskin tulee tapahtumaan, jos uudenlaisia näkökantoja ei mainosteta. Poliitikot ainoastaan haastavat olemassaolevia intressejä, jos mitään, kun he käyttävät tilaisuutta hyväksi kerätäkseen ääniä.
Toiseksi (ja tämä liittyy ensimmäiseen ongelmaan), tässä mallissa verkostossa tuotetun arvon pyynti on keskitettyä. Me haluamme, että lopulliset hyödyt ja haitat vaikuttavat arvoa ja riskiä alustalla lisääviin tahoihin. Se seikka, että alustaosuuskunta tekee sen eettisemmin ja että se jakaa arvoa jälkikäteen, ei muuta sitä että se heikentää osuuskunnan jäseniä, jotka eivät ole sen omistajia. Ei-omistajat voivat tulkita asian niin, että he ovat enemmän tai vähemmän jaettavan arvon virran keskellä, mutta eivät ole tuottamassa tai hallinnoimassa sitä. Suoraviivainen lähestymistapa olisi käyttää uusia teknologioita, jotka perustuvat lohkoketjuun (tai joitain vieläkin kiinnostavampia teknologioita) jakelun muuttamiseksi reilummaksi, jotta omaa etua tavoittelevat pelurit mukana pelissä. Mutta jos me suunnittelemme alustan, jossa suhteiden jokainen aspekti pitää kirjoittaa algoritmiksi ja koodata älysopimukseen, silloin me olemme taas konsolidoimassa ja tekemässä tilaa jo valmiiksi olemassaoleville näkökannoille. Se rapauttaa reaalimaailman luottamusta vahvoissa suhteissa. Täysin toisenlainen tapa olisi käyttää lohkoketjua tylsään kirjanpitoon, jota P2P-organisaatiossa pitää tehdä vahvoista suhteista, tai P2P-organisaatioiden välillä joilla on vahva suhde. Niinkuin sentralisoidussakin tapauksessa, löyhiin suhteisiin perustuva desentralisoitu arkkitehtuuri voisi olla parhaassa tapauksessa ohimenevä askel kohti jotain paljon kiinnostavampaa, kun mallin rajoitteet saavutetaan ja uusia mahdollisuuksia aletaan tutkailemaan.
Kolmas ongelma on, että alustaosuuskunnat, jotta ne voisivat kilpailla markkinoilla tavallisten alustojen kanssa, voivat joutua siirtämään riskiä sidosryhmilleen. Syy sille miksi useimmat normaalit alustat menestyvät on, että ne välttävät normaalien hyötyjen antamista joita työntekijät saavat perinteisessä taloudessa (eläke, sosiaaliturva, maksetut lomat jne.), ja lisäksi pakottavat työntekijät kantamaan suurimman osan riskistä (onnettomuudet, sairaudet jne.). Mikäli asiakkaat eivät ole tietoisia ja huolestuneita työntekijöiden oloista – joka on havaittavissa oleva, mutta ei vielä peliä täysin muuttava trendi – markkinat tekevät tällä tavoin kustannuksia leikkaavista alustoista kilpailukykyisempiä, puhumattakaan siitä että useimmat niistä saavat sijoittajilta rahaa pitääkseen oikeudenkäynnit viranomaisten ja työntekijöiden kanssa pyörimässä, ja ne operoivat vuosia tappiolla. Jotta alustaosuuskunnat kykenisivät pysymään markkinoilla ja pitämään markkinaosuutensa, ne saattavat harkita selviytymiskeinona vähemmän aggressiivisia riskien ja etujen siirtämiskäytänteitä työntekijöiden niskoille.
Postauksen toisessa osassa tutkailen operatiivisia toimia näihin ongelmiin.
Lähde: