Kuvittele talous ilman pomoja. Se ei ole utopistinen visio vaan kasvavaa reaalitodellisuutta monelle yritykselle. Lähempi analyysi työntekijäomisteisista yrityksistä (osuuskunnista), joissa työntekijät jakavat omistuksen ja johdon, näyttää että verrattuna tavallisiin top-down -yrityksiin, osuuskunnat ovat varteenotettava, jopa parempi tapa tehdä bisnestä.
Termi osuuskunta (co-op) tuo mieleen kollektiivisen maanviljelyn tai käsityöläisolutpanimot. Mutta Virginie Perotin Leeds University Business Schoolista on syntetisoinut tutkimusta työntekijäomisteisista yrityksistä Euroopassa, ja havainnut, että lukuun ottamatta holistisia sosiaalisia työntekijän autonomiasta aiheutuvia hyötyjä, antamalla työntekijöille suora vastuu tuotannon järjestämisestä mahdollistaa liiketoiminnan operoinnin tehokkaammin. Vaakakupin toisella puolella Perotinin mukaan ”osuuskunnat ovat tuottavampia kuin tavalliset yritykset, ja niiden työntekijät työskentelevät paremmin ja fiksummin ja ne ovat tehokkaammin organisoituja”.
Työntekijäomisteisissa johtoryhmissä osuuskunnat välttävät sitä perinteistä kitkaa joka aiheutuu pomon käskiessä ylhäältä, ja henkilöstön väärinymmärtäessä tai kiistellessä päätöksistä tai vastustaessa epäreilua työnjakoa. Työvoiman ja johdon yhteensulauttaminen virtaviivaistaa toimintoja ja säästää energiaa joka muuten uppoaisi työvoiman kouluttamiseen ja valvomiseen.
Perotin alleviivaa tutkimusta ranskalaisista osuuskunnista, joka paljastaa että ”useilla teollisuudenaloilla tavalliset yritykset tuottaisivat enemmän nykyisillä työntekijämäärillä ja pääomalla jos ne muuttuisivat työntekijäomisteisiksi”.
Vastoin stereotyyppiä, Euroopan osuuskuntasektori on yleisesti monimuotoisempi kuin mikään muu omistusjärjestely. Osuuskunnaksi konvertoituminen nähdään tapana ”pelastaa” epäonnistunut yritys, Perotinin tutkimus paljastaa, että Ranskassa vuodesta 1997 vuoteen 2001, enemmän kuin kahdeksan kymmenestä osuuskunnasta, joka tuona aikana aloitti perustettiin tyhjästä, eikä yritysmuodon muuttamisen kautta (verrattuna uusiin yrityksiin osuuskunnat olivat paremmin edustettuina startuppien joukossa).
Priorisoimalla työntekijän autonomiaa, osuuskunnat tarjoavat kestävämmän pitkäaikaistyön mallin, mutta ei ainoastaan siksi että työntekijäomistajat pyrkivät suojaamaan omaa elinkeinoaan. Jos yritys päätyy taloudelliseen hätätilaan, Perotin sanoo, osuuskunnat yleensä ovat kykenevämpiä säilyttämään työpaikat samalla kun suunnitellaan pitkäaikaisia sopeuttamistoimia, kuten kasvun hidastaminen. Perinteiset yritykset taas keskittyvät vähemmän strategiseen suunnitteluun ja yksinkertaisesti leikkaavat työpaikkoja kulujen kattamiseksi.
Vaikka osuuskunnat vaihtelevat muodossa, allaoleva filosofia, erityisesti Euroopassa, on osuuskunnan olemus sekä demokraattisena yrityksenä että julkisena järjestönä. Usein työntekijäomisteiset yritykset ovat valtuutettuja — yrityslaeilla — varaamaan osuuden varoistaan pitkäaikaisen osuustoimintamallin säilyttämiseksi. Vaikka omistajat sulkisivat tai jättäisivät liiketoiminnan, nämä osuuspääomat kierrätetään takaisin tuleville sukupolville tai tukijärjestöille. Käytäntö on vähäisempää amerikkalaisissa osuuskunnossa, mutta eurooppalaisessa osuuskunta kulttuurissa Perotinin mukaan ”olemme saaneet aikaan yhteistä hyvää perustamalla instituution tuleville sukupolville”.
Amerikassa on vähemmän osuuskuntia kuin Ranskassa tai Espanjassa, arviolta noin 300-400 osuuskuntaa työllistää 7000 ihmistä ja tuottaa yli 400 miljoonaa dollaria liikevaihtoa vuosittain, United States Federation of Worker Cooperatives (USFWC): mukaan. Mutta kasvavan prekaari talous puskee työntekijäomisteisuuden kohti työvoiman tuotannontekijöiden yhteisomistusta. Osuuskunnat voivat buustata uraliikkuvuutta ja saada aikaan työpaikkoja, samalla kun yhteisöt hyötyvät omistusjärjestelystä joka pitää pääoman investoituna lokaalisti, ilman että kasvottomat korporaatioketjut siitä hyötyisivät ulkomailla.
”En näe syytä miksi tämän ei tulisi olla tapa jolla yritykset jatkavat seuraavalle sukupolvelle kun omistaja jää eläkkeelle, tai tapa jolla startupit lähtevät käyntiin”, sanoo Melissa Hoover, USFWC:n johtaja Democracy at Work Insitutessa. Koulutusohjelmien kautta USFWC auttaa kasvattamaan uusia osuuskuntia ja promoamaan käytänteitä ruohonjuuritason työntekijäomistukseen. Joillain alueilla osuuskuntien yhteenliittyminen on kehittynyt yhteisökehitysohjelman perustaksi: esim. New York City jokin aika sitten antoi rahaa käyttöön aluksi 1,2 miljoonaa, jota nostettiin 2,1 miljoonaan, paikallisten osuuskuntien verkoston kehittämiseen. Viime vuonna myös Kalifornia otti käyttöön lainsäädännön jolla virtaiviivaistetaan osuuskunnan perustamista.
Vaikka osuuskuntamalli ei ole laajalle levinnyt, jotkut ovat rakentaneet laajoja operaatioita, kuten bronxilainen Cooperative Home Care Associates, kotihoidon palveluja tuottava toimisto joka työllistää yli 2000 ihmistä palkalla jolla elää ja reilulla aikataulustandardilla. Muihin kuuluu printtipajoja, kahviloita, uusiutuvan energian tuottajia, ja nämä perustuvat yleensä sosiaalisesti tietoiselle eetokselle.
Voisivatko nämä osuuskunnat skaalautua ylöspäin kilpailemaan suuria korporaatioita vastaan? Hoover ennustaa että tuleva suurten ikäluokkien eläköityminen PK-sektorilla tarjoaa mahdollisuuksia osuuskunnaksi kääntymiselle. Monet näistä firmoista ovat toimintakykyisiä mutta ne eivät houkuttele suuria asiakkaita, joten sen sijaan että lopetettaisiin kokonaan, eläköityvä omistaja voi antaa avaimet suoraan veteraanityöntekijöiden kouraan. ”Jos on ostajien markkinat”, Hoover sanoo, ”miksei auttaa ostajia joilla ei ole aiemmin ollut mahdollisuutta omistaa firmaa?”
Jäätyneen palkkakehityksen ja kasvavan epätasa-arvon aikoina Hoover näkee kilpailuetua osuuskunnille, erityisesti ympärillämme murentuvassa maailmassa. Ympäristökriisit, pääomakriisit, ihmiset nälkiintyvät, on asunnottomuutta maailman rikkaimmassa maassa. Ja kun tuo kaikki alkaa filtteröityä jokapäiväiseen tietoisuuteen… kuinka me voimme visioida erilaisen järjestelmän? Tämä on todella systeemi joka tuo jäsenten edut ja yhteisön edut organisaatiomalliin mukaan.
Työntekijäomistajille liiketoiminnan tarjoama on jopa vieläkin suorasukaisempi: Max Perez, omistajatyöntekijä Arizmendi-leipomossa Bay Arealla puhuu USFWC:n raportissa siitä kuinka osuuskunta auttoi häntä pääsemään yli työllistymisrajoitteista jotka hän kohtasi vankilasta päästyään.
”Olin todella hermostunut enkä halunnut kertoa menneisyydestäni, mutta osuuskunta antoi siihen mahdollisuuden koska heitä kiinnosti enemmän minä kuin historiani”, hän kirjoittaa. Perheen elättävä osuuskuntatyö on mahdollisutanut hänelle ja muille työntekijöille selvitä korkeista elinkustannuksista ja pysyä yhteisön jäsenenä. ”Leipominen on kovaa hommaa, me emme aina ole samaa mieltä, mutta siksi minä välitän tästä paikasta niin paljon. Haluan toisille saman mahdollisuuden kuin itse sain.”
Osuuskunnat eivät välttämättä saa aikaan vallankumousta, mutta ne tuovat hyvän tuoton sijoitetulle pääomalle, ja antavat työntekijöille voiman vastata yhteen hyvään asiaan toisella.
Lähde: Films for Action