Hyväksikäyttäjien ja hyväksikäytön diskurssin puhdistaminen. Mitä enemmän eettisiä käyttäytymismalleja (esim. rasisminvastaisuus, seksisminvastaisuus), joiden tulisi olla vapaavalintaisia, institutionalisoidaan, sitä enemmän niitä käytetään keppihevosena epäeettiselle toiminnalle.
Määritelmä: Argumentit, joissa kysytään eikö kukaan ajattele lapsia, otetaan esiin rationalisaationa ja ne saavat vastapuolen näyttämään mulkulta, ja ihmiset ovat puolustuskyvyttömiä ja heittävät kaiken skeptisismin ikkunasta kärsivien lasten hyväksi: kenelläkään ei ole sydäntä kyseenalaistaa raporttien autenttisuutta tai lähdettä. Usein tämä tehdään kuvien avulla.
Määritelmä voi kuvata myös ammattimaisten kerjäläisten hyväksikäyttämiä lapsia, jotka vuokraavat heitä vanhemmiltaan ja käyttävät heitä voimakkaina ulokkeina omassa toiminnassaan (muistetaan että lapset kasvavat nopeasti ja heitä pitää korvata).
Pederastit saalistavat äidinvaistojemme (ja myös isän-) avulla.
Pederastialla on eniten vaikutusta näyttelijöihin, toimittajiin ja samanlaisiin tyyppeihin, jotka ovat intellektuaalisesti epävarmoja, joilta puuttuu kriittinen ajattelukyky ja jotka pelkäävät tulla luokitelluksi jonkin poliittisen korrektiuden normin rikkojaksi. Esimerkiksi pederastiaa on käytetty usein Syyrian sodan yhteydessä, kun propagandistit kuten Julian Roepke jatkuvasti syöttävät saksalaisille kuvia kuolleista lapsista. Tai muiden lobbaajien käytössä, jotka Saudi Barbaria (ja liittolaiset) ovat palkanneet, kuten Middle East Institute Washington DC:ssa, ajamaan sunni-islamistista politiikkaa “think tankien” alaisuudessa.
Esimerkki: Nayirah-todistus, 15-vuotiaan tytön, joka kertoi ainoastaan etunimensä, Nayirah (hän osoittautui kuwaitilaisen suurlähettilään tyttäreksi) valheellisesti kongressin edessä esittämä todistus oli vastuussa siitä, että USA lähti mukaan sotaan. Nayirah väitti, että hän oli nähnyt irakilaisten sotilaiden vievän lapsia keskoskaapeista kuwaitilaisessa sairaalassa ja jättävän nämä kuolemaan. Kukaan ei kehdannut kyseenalaistaa hänen väitteitään. Hänen väitteensä osoittautuivat kaikki tekaistuiksi, mutta silloin oli jo liian myöhäistä kääntyä pois sodasta.
Tim Ferrissin käyttöönottama käsite kuvaa jonkun ihmisen (tai mielipiteiden) nimittämistä “rasistisina”, “sovinistisina” tai jotainjotain-istisina tilanteissa, joissa sellaista termiä ei sopisi käyttää. Tämä on heikkotasoista manipulaatiota, jolla käytetään hyväksi stigmaa jotka tällaiset leimat tuovat mukanaan ja vastapuoli pakotetaan käyttämään aikaa ja energiaa sen selittämiseen “miksi hän ei ole kiihkoilija”.
Huomaa, että todelliset fanaattisuuden uhrit ovat niitä joita hyvesignaloivat kiihkoilijat loukkaavat.
Esimerkki: Libanonin hallitusta aina ensiluokan kiihkoilijat syyttävät rasistiseksi aina kun he puhuvat Syyrian pakolaisten tapauksesta (joita on lähes 20–30% populaatiosta), sitten heidät pannaan selkä seinää vasten ja pakotetaan selittämään että “me emme ole rasisteja, mutta”. Libanonin viranomaiset epäonnistuvat väittämään, että ulkomaisilla kiihkoilijoilla pitäisi olla oma perse tulilinjalla ja yrittää asuttaa joitain Syyrian pakolaisia Washingtoniin, Pariisiin tai Lontooseen. He ovat niitä oikeita rasisteja koska he eivät auta pakolaisia.
Esimerkki: Sekä kurdit, jotka pyytävät itsenäisyyttä, että arabit, jotka kieltäytyvät antamasta itsenäisyyttä, syyttävät toinen toisiaan “rasismista”. Samoin arabistit syyttävät paikallisia (kuten niitä jotka väittävät kanaanilaisen, foenikialaisen tai koptilaisen kulttuurin ja tapojen olevan erillään arabilaisten ylivallasta ja arabistien identiteettimonokulttuurista) rasismista, unohtaen että arabismi perustuu perustavanlaatuiseen, anti-inklusiiviseen ja imperialistiseen ylivallan ideologiaan. Lokalisti haluaa toisten jättävän hänet rauhaan (jätä minut rauhaan, minä jätän sinut rauhaan, ja näin toimii hopeisen säännön moraalisen symmetrian mukaisesti), kun taas arabistit haluavat ei-sunnivähemmistöjen olevan — poliittisesti ja kulttuurillisesti — heidän dhimmi-palvelijoitaan tai toisen asteen kansalaisia “ei-lahkolaisuuden” varjolla.
Toisen asteen kiihkoilua: kiihkoilun lisäksi, että valitaan puolensa konfliktissa, joka perustuu rotuun tai sukupuoleen, ilman että tutkitaan ongelman lähdettä, mitä yleisesti tekevät lastenkirjailija J.K. Rowling ja podcastaaja Mike Duncan, esim. olemalla automaattisesti samaa mieltä kuin ammattilainen tyhjäntoimittaja Mary Beard intellektuaalissa konfliktissa miehen kanssa, yksinkertaisesti siksi koska Mary Beard oli nainen, ilman että ymmärretään kiistan todellista luonnetta, ja sitten spinnataan argumentteja joilla selitetään heidän tukensa.
Väärien syytösten tekaisu, aivan kuten Jezebel teki Nabothin kanssa.
Monissa lakijärjestelmissä Hammurabista lähtien panettelu ja väärät syytökset ovat rangaistavia jos syyttäjä on itse tehnyt rikkomukset. (Selvästikin tässä on tarve symmetrialle: rangaistukset rikoksista ovat suhteessa rikokseen, ja näin sellaisen rangaistuksen sälyttäminen syyttömän niskaan tulisi olla rangaistavaa samalla logiikalla.)
Kiihkoilun lisäksi: valheellisesti kiihkoilusta syyttely, erityisesti jos syyttäjä tietää että asia ei ole näin, tulisi olla syy rangaista kiihkoilijaa jos hän on itse kiihkoilija.
Huomaa, että “valheellinen syyttäjä” oli alkuperäinen kreikan sanan sykofantti merkitys ennen ajautumista englanninkieleen.
Yhden puolueen nihkeiden puolien mehustelu konfliktissa ilman että paljastetaan samoja puolia toisista. Esimerkki: “Hän on diktaattori” kun annetaan illuusio siitä, että vaihtoehto on ruotsalainen parlamentti eikä jokin vieläkin pahempi asia.
Ongelma voi saada absurdit mittasuhteet: Syyrian sodassa sitä käyttivät interventionistit, jotka kuvasivat “diktaattorin” ilman että mainitsivat mitään hänen vastapuolellaan olevista Al-Qaedan päänkatkojista.
Puolueellisen ja epärehellisen ajattelun voi havaita kun samat ihmiset puhuvat jonkun diktaattorin kukistamisesta ja ylistävät Saudi Barbarian unohtamista käyttää samaa argumenttia sellaisissa tapauksissa.
Olen osoittanut, että narratiivi on valheellinen mikäli 1) jos se on loogisesti epäyhteensopiva muiden narratiivien kanssa, joita samat agentit pitävät tosina, 2) jos se johtaa satunnaisina pidettyjen tapausten tilastolliseen klusteroitumiseen, tai ainakin vähintään korreloimattomien tapausten. Tämä heuristiikka voi auttaa meitä identifioimaan monokulttuureja, joita yleensä jokin lobbaava taho pakottaa keinotekoisesti.
Lobbaajat ja heidän hyödylliset idioottinsa, kuten näimme puolueellisuuden tapauksessa, tulevat olemaan epäjohdonmukaisia narratiiveissaan: sekä GMO:iden että glyfosaatin ajaminen klusteroituu silloin kun näiden kahden kannan välillä ei ole mitään tiettyä loogista linkkiä. No, linkki on kuin onkin olemassa: Monsanto myy molempia, ja GMO:t ovat itse asiassa tekosyy myydä suuria määriä glyfosaattia.
Samoin, toisten samanlaisten epäsatunnaisten klustereiden keskeltä kuuluu soraääniä Aleppon siviiliuhreista, mutta samat uhrit unohdetaan Mosulissa.
Lähde: