Kirjoittanit Robert Skidelsky
Suurimmalla osalla rikkaista maista on miljoonia ”työssäkäyviä köyhiä” – ihmisiä joiden palkka ei ole tarpeeksi suuri jotta he pysyisivät köyhyysrajan yläpuolella, ja joiden palkka täten on valtion subventoima. Nämä subventiot tulevat verohelpotusten muodossa.
Idea on vanha. Englanti otti käyttöön sen “Speenhamland”-systeemin – ulkoisen avustuksen muodon jonka tarkoitus oli tasata leivän nousevia hintoja – Napoleonin sotien aikaan. Vuonna 1975 Speenhamlandin johtoporras, joka on kylä Berkshiressä, salli liukuvan palkkatuen käytön. Tuki jota perheet saivat vaihteli sen mukaan kuinka paljon lapsia perheellä oli ja kuinka paljon leipä maksoi.
Mutta tätä kritisoitiin koska työnantajat maksoivat palkkoja joilla ei elänyt, sillä erotus tuen määrän ja palkan välillä tulisi veronmaksajien maksettavaksi. Vuonna 1834 Speenhamlandin järjestelmä korvattiin New Poor Law’lla, joka rajasi tuet työntekijöihin sellaisissa olosuhteissa jotka olivat riittävän vastenmieliset pakottamaan ihmiset takaisin työmarkkinoille.
1900-luvulla Speenhamlandin periaate herätettiin uudestaan henkiin – itse markkinaliberaalin Milton Friedmanin aloitteesta. Vuonna 1962 Friedman ehdotti ”negatiivista tuloveroa” jossa ihminen joka tienaa tietyn määrän alle saisi tukia valtiolta, sen sijaan että maksaisi veroja tuloistaan. Idea oli saada ihmiset nostamaan persiinsä ja menemään töihin. Se toteutettiin USA:ssa nimellä Earned Income Tax Credit ja Britanniassa nimellä Working Families Tax Credit.
Samaan aikaan on ollut pyrkimyksiä nostaa pienintä ansaittua tulomäärää asettamalla minimipalkkalaki. Mutta minimipalkat eivät koskaan ole riittänyt tulotasoon jolla elää ja se ei täten myöskään ole pienentänyt palkkasubventioiden aiheuttamia kuluja.
Vuonna 2008 noin 5,5 miljoonaa työtätekevää perhettä Britanniassa sai tukia, mm. lapsilisiä, asumistukia ja paikallisia verotukia. Leikkauspolitiikka on pienentänyt tätä määrää 4,3 miljoonaan. Ottaen huomioon että tuolloin oli 11,4 miljoonaa työtätekevää perhettä Britanniassa vuonna 2012, tämä on uskomattomat 38% perheistä jotka eivät tulleet toimeen palkallaan. Tai toisin ilmaistuna: kysynnän ja tarjonnan taasapainottava palkka ei kyennyt tarjoamaan palkkaa jolla elää 38%:lle työtätekevistä perheistä. Nämä ovat ”työtätekeviä köyhiä”.
Hänen heinäkuun 8. päivän budjetti-ilmoituksessaan, kansleri George Osborne ehdotti leikkauksia 12 miljardin punnan edestä sosiaalitukilaskuun seuraavien neljän vuoden aikana osana hänen vajeiden tasapainottamissuunnitelmaansa. Tästä noin 9 miljardia puntaa tulee työtätekevien perheiden tukemisen leikkaamisesta.
Jotta nämä leikkaukset saataisiin ajettua läpi, Osborne ehdotti minimipalkan nostamista 6,50 punnasta tunnilta 9 puntaan tunnilta samalle ajalle. Tämä nousu lankeaa työnantajien maksettavaksi, ei julkisista varoista, ja näin tukien leikkaus ja palkkojen nostaminen on nettovoitto kruunun kassaan. Institute for Fiscal Studiesin analyysi tuli tulokseen että vaikka valtionkonttori säästää 12 miljardia, bruttokasvu palkoissa minimin noustessa maksaa vain 4 miljardia. Kuten Paul Johnson, IFS:n johtaja, sen ilmaisi: “Rahaa uusiin minimipalkkoihin ei yksinkertaisesti ole liikkumassa tarpeeksi jotta tukien varassa elävät ihmiset tulisivat kompensoiduiksi.”
Mutta vaikka minimipalkkaa nostettaisiin tarpeeksi jotta tulonsiirtoja ei enää tarvittaisi, työvoimakustannuksista veronmaksajilta työnantajille siirtäminen olisi väärä strategia. Syy on, että monille – ehkäpä suurimmalle osalle – ihmisiä, työ on yhä kutistuva tulonlähde.
Loppujen lopuksi ennuste johon voimme varmasti luottaa on että automaatio tekee itseään yhä enemmän tykö ihmistyön maailmaan. Yli 50% olemassaolevista töistä voi olla uhattuna seuraavien 20 vuoden aikana. Se on ainakin avoin kysymys miten luodaan tarpeeksi uusia työpaikkoja korvaamaan menetetyt, tai miten on haluttavaa jatkaa tuottaa enemmän ja enemmän tuotteita yksinkertaisesti siksi että saataisiin tarjottua työpaikkoja ihmisille yhä vain kutistuvilla palkoilla.
Kun robotit yhä enenevässä määrin korvaavat ihmistyön, ihmiset tarvitsevat tuloja joilla korvataan palkkatyö. Onko tulonsiirrot sitten se suunta jolla saadaan korvaavia tuloja aikaiseksi, vaiko minimipalkan nostaminen, joka on päinvastainen suunta, sillä se saa tulot yhä riippuvaisemmaksi palkkatyöstä. Itseasiassa keskittymällä minimipalkkaan kiihdytettäisiin lähestulkoon varmasti automaatioprosessia. Aikaisempi todistusaineisto siitä että minimipalkkalainsäädäntö ei pienennä työvoiman tarvetta ei kestä yhä nopeammin putoavien tuotteiden ja palvelun tuotannon automatisoimisen kustannuksia.
Lyhyesti, jos Osborne on vakavissaan hänen aikeidensa kanssa tarjota ”palkan jolla elää” kaikille, hänen tulisi liikkua kohti perustulon ideaa joka ei riipu työmarkkinoista. Yksinkertainen askel eteenpäin olisi tarjota kaikille kansalaisille ehdoton tulonsiirto jota voisi kasvattaa asteittain kun työstä saatavat palkkiot pienenevät.
Molemmat sekä vapaiden markkinoiden kannattajat että sosialistit ovat pitkään puhuneet perustulon puolesta. Mutta idea on aina kaatunut kahteen vastalauseeseen: yhteiskunnat ovat liian köyhiä ja se ei kannustaisi tekemään töitä.
Ensimmäinen vastalause ei enää pidä paikkaansa edistyksellisissä talouksissa, kun taas toinen on irrelevantti ottaen huomioon että tavoite ei ole vahvistaa insentiiviä tehdä töitä vaan mahdollistaa ihmisten eläminen pallolla ilman töitä. Perustulo tekisi osa-aikatyöstä mahdollisuuden monille jotka nyt joutuvat tekemään kokoaikaista työtä palkalla jolla ei elä. Ja kaikki työntekijät saisivat vapauden tehdä samoja valintoja koskien sitä kuinka paljon he haluavat tehdä töitä, ja missä olosuhteissa, samoja mitkä suurpääoman omistajilla nykyään on.
Lähde:
https://www.weforum.org/agenda/2015/07/should-we-replace-the-minimum-wage-with-a-basic-income/