kirjoittaja: Richard Partington
Kuten Nobel-palkittu Robert Lucas totesi vuoden 2008 finanssikriisin aikana: Lucas Lucas sanoi: ”Kaikki ovat kai keynesiläisiä maakuopassa.” Se, että Donald Trump on horjuttanut sodanjälkeistä turvallisuuskonsensusta, on korostanut Lucasin havainnon pysyvää viisautta. Mutta nyt pankkien pelastamisen ja joukkovelkakirjojen hätäostojen sijaan Euroopan tulivoima kohdistetaan pommeihin, panssarivaunuihin ja lennokkeihin epätoivoisessa taistelussa maanosan Venäjän vastaisen rajan turvaamiseksi.
Berliini ja Bryssel — jotka ovat tyypillisesti rahoitusalan ortodoksisuuden pääkaupunkeja — ovat vakuuttuneita siitä, että tätä lähestymistapaa tarvitaan jälleen kerran. Saksan tulevan liittokanslerin Friedrich Merzin esittämän suunnitelman mukaan Berliini on lähellä velkajarrusääntönsä lieventämistä, jotta puolustus- ja infrastruktuurimenoja voitaisiin lisätä 1 miljardin euron (840 miljardin punnan) arvosta tulevan vuosikymmenen aikana.
Myös EU on ”käännekohdassa”, sillä se on sopinut 800 miljardin euron suunnitelmasta, jonka avulla jäsenvaltiot voivat lisätä lainanottoa puolustusmenoihinsa vakaus- ja kasvusopimuksen velkasäännöistä poikkeavan ”poikkeuslausekkeen” nojalla. Tätä pidetään yhtenä merkittävimmistä muutoksista Euroopan talouspolitiikassa vuosikymmeniin.
Britanniassa vallitsee kuitenkin edelleen vanhanaikaisempi lähestymistapa, ja liittokansleri Rachel Reeves vakuuttaa, että hänen itse asettamansa finanssipoliittiset säännöt ovat edelleen ”ei-neuvottelukelpoisia”. Työväenpuolueen suunnitelma lisätä puolustusmenoja 2,3 prosentista 2,5 prosenttiin BKT:stä vuoteen 2027 mennessä ei sallinut lainanoton lisäämistä, vaan sisälsi vastaavan leikkauksen merentakaiseen apuun varattuun budjettiin.
Reeves on ehdottanut, että menojen kasvattaminen edelleen edellyttäisi uusia ”vaikeita päätöksiä”.
Valtiovarainministeriö myöntää, että maailma on muuttunut ja että korkeammat puolustusmenot ovat välttämättömyys, mutta kun finanssipoliittinen tilanne on tiukka ennen liittokanslerin jo ennestään vaikeaa kevään julkilausumaa, niiden maksaminen edellyttää vaikeita päätöksiä säästöjen löytämiseksi muualta.
Työväenpuolueen piirissä toivotaan, että Britannia seuraisi Saksan ”sotilaallista keynesiläisyyttä”, mutta valtiovarainministeriön näkemys ei ole muuttunut kovin paljon. Reeves uskoo siihen edelleen niin paljon, että hän pitää kiinni finanssipoliittisista säännöistä, jotka kuitenkin ilmoitettiin vasta alle puoli vuotta sitten.
Tämä on osittain ymmärrettävää. Reeves on varmasti muistanut tuoreeltaan tämän vuoden alun joukkovelkakirjamarkkinoiden myllerryksen, jolloin Britannian hallitus oli maailmanlaajuisen myrskyn silmässä. Pääasiassa sen taustalla oli sijoittajien pelko Trumpin inflaatiopolitiikasta. Mutta mukana oli myös Iso-Britannia-kohtainen päällekkäisyys.
Reeves voisi viitata Saksan tuottojen jyrkkään nousuun viime viikolla. Keskiviikkona Saksan 10-vuotisten joukkovelkakirjalainojen tuotto – käytännössä korko – nousi eniten yhden päivän aikana sitten maaliskuun 1990. Hän voisi viitata myös Ranskaan, jossa Emmanuel Macron saattaa huomata, että vaikka hänellä on EU:n uusi poliittinen suoja, poliittinen ja finanssipoliittinen kriisi rajoittaa häntä edelleen. Myös Merzin on voitettava sisäpoliittisia esteitä jakautuneessa Bundestagissa.
Britannia ja Saksa ovat eri lähtökohdissa. Syvistä talousvaikeuksistaan huolimatta Berliinissä on, toisin kuin Lontoossa, ollut viime aikoina budjettiylijäämiä ennen Covid-pandemian puhkeamista. Sen velka suhteessa BKT:hen on lähes 63 prosenttia, kun taas Britannian velka suhteessa BKT:hen on lähes 100 prosenttia. Vaikka Saksan lainakustannukset ovatkin nousseet jyrkästi, ne ovat edelleen huomattavasti alhaisemmat kuin Yhdysvalloissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa: 10-vuotisen lainan korko on noin 2,8 prosenttia, kun se Yhdistyneessä kuningaskunnassa on 4,6 prosenttia.
Reevesiä jarruttaa kuitenkin enemmän politiikka kuin taloustiede. Hallitus voisi perustella, että nykyistä suurempi lainanotto voi olla ennakkomaksu vahvemmalle talouskasvulle. Kanaalin toisella puolella sijoittajat odottavat juuri tätä.
Ennen tämän kuun kevätkokousta uskotaan yleisesti, että valtion lainakustannusten nousu rikkoo Reevesin finanssipoliittisia sääntöjä, mikä ruokkii spekulaatioita hyvinvointimäärärahojen leikkauksista.
Institute for Fiscal Studies arvioi kuitenkin, että pieni rikkomus voitaisiin jättää huomiotta: ”Taloudellisesti ei ole merkittävää eroa ennusteen, jonka mukaan juokseva budjetti on hieman ylijäämäinen vuosina 2029-30, ja ennusteen, jonka mukaan juokseva budjetti on hieman alijäämäinen, välillä”, asiantuntijaryhmä ehdottaa.
Silti liittokansleri on vaikeuksissa, koska hän on ennen vaaleja luvannut olla nostamatta veroja ja koska hän on ilmoittanut, että kirjanpidon tasapainottaminen on hyve, jotta hän voi vetää siistin jakolinjan toryjen Liz Trussin kokeilun kanssa.
Tämä kanta ei ehkä ole kestävää enää kauan. Valtion menojen karsiminen uhkaa heikentää Labourin muita lupauksia: julkisten palvelujen korjaamista, säästötoimiin palaamisen välttämistä ja talouden kasvattamista.
Tämä on seikka, joka on tullut entistä selvemmäksi, kun työväenpuolueen riveissä on kasvanut levottomuus ja kun hallituksen mielipidemittausten tulokset ovat laskeneet. Seuratkaa siis tätä tilaa: ei ehkä ole viisasta kaivautua enää kovin syvälle finanssipoliittiseen maakuoppaan.
Lähde: https://www.theguardian.com/business/2025/mar/09/military-keynesianism-reeves-faces-british-defence-dilemma-after-eu-spending-surge