Melankolia & Syrjäytyneet USA:n Imperiumin Puutarhassa

Vaikka psykologinen hyvinvointi on varsin monimutkainen asia mitattavaksi (erityisesti niin suuressa mittakaavassa), masennuksen tutkimus USA:ssa selkeästi näyttää erittäin köyhillä alueilla olevan suuret määrät masennusta.

 Köyhyys on, tottakai, erittäin hyvä syy tuntea itsensä surulliseksi, mutta jos köyhyys aiheuttaisi laajamittaista masennusta, me löytäisimme pahimmat masennustilastot kaikkein köyhimmiltä alueilta. Ja se ei ole mitä me löydämme. Mielisairauksien yleisyys Meksikossa, maassa jossa henkilön tulotaso on kolmasosa USA:n tasosta, oli vain 26% saman WMH:n tutkimuksen mukaan — ja huonon mielenterveyden oireita näkyi Nigeriassa vain 12%:lla, jotka tienaavat kymmeneksen siitä mitä ihmiset USA:ssa!

Köyhyys on osa ongelmaa — mutta selkeästi ei koko tarina…

Linkit tulotason, syrjäytymisen ja mielenterveyden välillä

Toiset tutkimukset näyttävät vahvan korrelaation korkean tulojen eriarvoisuuden ja mielisairauksien välillä — erityisesti masennushäiriöiden osalta. Tämä on totta kansainvälisellä tasolla, sekä yksittäisten maiden & USA:n osavaltioiden tasolla. Mielisairauksien oireita raportoidaan eniten tiheimmin asutuilla urbaaneilla alueilla, musta- ja ruskeaihoisten yhteisöissä sekä naisten keskuudessa yleisesti (huolimatta rodusta), ja kaikki nämä ovat historiallisesti eniten hyväksikäytetyimpiä kapitalistisissa tuotantomalleissa.

Sen, miksi me havaitsemme niin epäintuitiivisen paljon henkisesti pahoinvoivia kaikkein rikkaimmissa yhteiskunnissa historian mittaan, selittäminen ei vaadi järin suurta mielikuvitusloikkaa. Ja — koska tämä artikkeli on mielipide eikä akateemista paatosta johonkin sosiologiseen kaanoniin — on hyvinkin erittäin vähän pahamaineisen kirjoittajan oikeuksieni piirissä tehdä tuo loikka…

Kapitalismin & Liberalismin lopputulema tulisi masentaa sinua

Loppuvaiheen kapitalismin yhteiskunnissa — kuten USA:ssa — selkeästi tuotetaan ideaalista ympäristöä suuren massan psykologiselle — tai jos voin käyttää vähemmän suosittua termiä — henkiselle kriisille. Tämä analyysi ei ole uusi — Marx itse ennusti kapitalismin johtavan tämänkaltaisiin kriiseihin. Tätä kutsutaan alienaatioksi. Hän uskoi lajiolemuksemme olevan muutakin kuin pelkän ruoan, veden, suojan ja seksin etsiminen, vaan myös ympärilä olevan maailman tuottaminen ja yhteisluominen. Ja vapaa tahto tuottaa maailmansa omalla työllään joka on täynnä ihmisolennon lajiolemusta. Koska kapitalismin alla ihmisen arvo vedetään välistä siltä joka omistaa työkalut ja materiaalit joilla nämä ympäristöt luodaan, hän ennusti että me muuttuisimme yhä enemmän vieraantuneiksi omista elämistämme sekä dissosioituneiksi ympäröivästä yhteiskunnasta.

Me tuntisimme itsemme irtaantuneiksi asioista koska me emme valinneet niiden tekemistä.

Todellisia mielenterveyden häiriöitä on tottakai olemassa. Mutta — kuten joku joka sai useamman diagnoosin nuorena — ihmettelen kuinka moni meidän niinkutsutuista toimintahäiriöistä, sekä minun että ympärilläni olevien, ovat oikeasti vain asianmukaisia ja täysin terveitä reaktioita mielettömiin olosuhteisiin.

Loppujenlopuksi — miksi en tuntisi syvää tragediantunnetta kun kohtaan sen seikan että maani vie ekosysteemimme peruuttamattoman ilmastonmuutoksen suohon?

Ja eikö ihmisten tulisi olla yöllä ahdistuksen tai ympäripyöreän ja pakottavan vaiston varassa siitä että jokin on syvästi pielessä siinä miten kaikkien meidän odotetaan nousevan kellon mukaan, menevän töihin, tulevan kotiin, katsovan telkkaria, juovan, kuluttavan ja tekevän tämän kaiken uudelleen? Onko ihminen todella ”sairas” koska hän on tullut vakuuttuneeksi siitä että tämä ei ole ollenkaan sitä mitä sen tulisi ola tai että heidän todellisuutensa on heidän valtansa ja tietonsa ulkopuolisten irrationaalisten voimien hallussa?

Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä mietittäväksi — ehkä koska he ovat oikeassa. Ehkä, kuten Liisa löysi itsensä yhtäkkiä Ihmemaasta, se todella on maailma — eivätkä he itse — joka on tullut hulluksi.

Solidaarisuudesta,
John Laurits

Tämä postaus Capitalism & Mental Illness: Reflections on the Human Costs of Profit julkaistiin ensin sivulla JohnLaurits.com

Britanniassa yksinäisyys on erityisen huolestuttavaa. Sillä on todellisia vaikutuksia sekä fyysiseen että mielenterveyteen. Puutteella tiedetään olevan vaikutus hyvinvointiimme, mutta sosiaaliset interaktiot ovat usein ylenkatsottuja kapeammissa materiaalisissa puutekäsityksissä. Viimeaikaisissa virallisissa keskusteluissa Britanniassa paronitar Ruth Lister listasi kuinka ongelmallista tämä on.

Hän kertoi kirjan The Spirit Level analyysista, joka osoittaa kuinka rikkaissa maissa köyhyyden vahinkoa tuottava vaikutus ei ole materiaalista vaan psyko-sosiaalista. Sosiaaliset suhteet ja epävarmuudet sosiaalisesta statuksesta ja siitä kuinka toiset näkevät meidät vaikuttavat voimakkaasti stressiin, kognitiivisiin toimintoihin ja tunteisiimme.

Juuri julkaistu tutkimus osoitti että yksinäisyys ja sosiaalinen eristäytyminen liittyvät 29%:ssa tapauksista korostuneeseen sydän- tai angiinakohtaukseen — kaksi pahinta sairauden ja kuoleman aiheuttajaa rikkaissa maissa.

Toinen tutkimus vahvistaa tämän, ja näyttää että sosiaalisten kontaktien puute on terveydellemme yhtä vaarallista kuin 15 savukkeen polttaminen päivässä, ja että yksilöt joiden sosiaaliset suhteet ovat riittävät selviävät 50% suuremmalla todennäköisyydellä kuin ne joiden sosiaaliset suhteet ovat vähäisiä. Todellakin, NEF:n oma tutkimus on näyttänyt että paremmat sosiaaliset verkostot, sekä kontaktien määrän että vahvuuden suhteen mitattuna sekä sosialisointiin käytetyn ajan perusteella viittaavat suurempaan hyvinvointiin.

Kuitenkin yksinäisyyden aihe saa osakseen vain vähän palstamillimetrejä. APPG:n keskustelu pyrki avaamaan hyvinvoinnin, epätasa-arvon ja sosiaalisen puutteen välistä suhdetta Britanniassa ja miettimään sitä miten asiat voisivat olla toisin. Puhujina oli Kimberley Brownlee, John Hills, Baroness Ruth Lister, Dr Simon Sandberg, Lord Gus O’Donnell ja professori Lord Richard Layard.

Yksinäisyys Britanniassa — miten pärjätään verrattuna muihin maihin?

ONS:n viimeisimmässä How’s Life? -raportissa 15% Britannian väestöstä määritteli sosiaalisen elämän tyytyväisyytensä matalaksi (yhdestä neljään asteikolla 1-10). Ja yli 1 kymmenestä yli 16-vuotiaasta ei ole puolisoa, perhettä tai ystävää johon voisi tukeutua jos heillä on vakava ongelma.

Mitä tulee sosiaalisiin suhteisiin, Britannia ei pärjää kauhean hyvin verrattuna muihin Euroopan maihin, erityisesti kun tarkastellaan työikäisiä. Vain 72% 25-44 -ikäisistä tapasi ihmisiä sosiaalisesti useita kertaa kuussa, verrattuna 95%:n samassa ikäryhmässä Hollannissa.

Kuinka voimme vähentää yksinäisyyttä Britanniassa?

Keskustelu APPG:n tapahtumassa toi esiin ideoita joilla voitaisiin vähentää puutetta ja hyvinvoinnin epätasa-arvoa — sosiaalisen eristäytymisen vähentäminen nousi ykkösprioriteetiksi.

Panelisti Kimberley Browniee, moraalifilosofian apulaisprofessori Warwickin yliopistossa, sanoi että ihmisinä me olemme luonnostamme sosiaalisia. Hän sanoi meidän olevan riippuvaisia toisista ei ainoastaan lapsuudessamme, vaan koko elämämme ajan, jopa silloin kun olemme terveitä ja kukoistavia; sosiaalisen kontaktin puute on sama kuin puute ruoasta ja vedestä, kyse on selviytymisestä.

Hänen työnsä luonnostelee ehdotuksen jolla sosiaalisesta interaktiosta tehdään perusoikeus, joka näkyisi mm. käytänteissä ja yhteiskunnallisessa arvostuksessa.

Mutta miltä tämä näyttäisi? Kun katsoo julkisia palveluita esimerkiksi, Kimberley kyseenalaistaa sen kuinka ne voitaisiin suunnitella tavalla joka tarjoaa mahdollisuuden kehittää pitkäaikaisia sosiaalisia kontakteja. Niin että olisi yksi kontakti joka tietää tarinasi kun olet tekemisissä palvelujen kanssa. Tai vaikka hoitokoti jossa sosiaalista interaktiota painotetaan samalla tavoin kuin perusterveydenhuollossa.

Lord Gus O’Donnell selitti kuinka käytänteet tällä alalla ovat monitahoisia; sosiaalisen eristäytymisen ja yksinäisyyden vähentäminen vähentää julkisen sektorin kuluja. Joten poliitikoilla on yksi syy lisää lopettaa puhuminen ja alkaa tekemään asialle jotain.

(suom. huom. juttelu TE-keskuksen työntekijän kanssa siitä kuinka paljon työttömyys vituttaa ei varmasti ratkaise sosiaalisen eristäytymisen tai yksinäisyyden ongelmaa yhiteiskunnassa….)

Lähde: New Economics Foundation