alustaosuustalous – Kapitaali.com

Osuusalustojen hallinta II: Avoimista osuuskunnista alustaekosysteemeihin

admin — Sat, 15 Jul 2023 11:11:42 +0000

Aiemmassa postauksessa luonnostelemani ratkaisut eivät ole helppoja, sillä se on hallinnoinnin ongelma (riskien ja hyötyjen hallinta, tai tarkemmin ilmaistuna, riskien ja hyötyjen muodostaman pelin legitimiteetti) suurissa yhteisöissä, joissa on monenlaista osallistumista ja erilaisia sidosryhmiä.

Ana Manzanedo ja hänen kollega Alícia Trepat ovat dokumentoineet käytänteitä, joita alustaosuuskunnat ovat luoneet alustojen haittapuolien ratkaisemiseksi. Ensimmäinen tulema näistä käytänteistä on asettaa riskien ja alustan toiminnassa syntyneen arvon jakauma. Riskin kontolleen ottamisesta palkitaan, mutta myös huonoja päätöksiä tai toimia tehneet joutuvat kokemaan tekojensa seuraamukset (mistä Taleb sanoi: hän joka haluaa oman osuutensa kakusta joutuu myös ottamaan kontolleen riskiä). Toinen tulema näistä käytänteistä on, että kaikista alustan toiminnassa mukana olevista huolehditaan, mikä tarkoittaa haavoittuvaisuuksien vakuuttamista niin, että alustan toiminta pysyy käynnissä, jopa yli sen sukupolven jonka harteilla se nyt on. Me kutsuisimme tätä vastuullisuudeksi.

Anan ja Alician kuvaamat oikean elämän esimerkit kertovat oivalluksista, joita aiemmassa postauksessa käsiteltiin: että vahvojen suhteiden yhteisöjen ratkaisut eivät skaalaudu yhteisöihin, joissa suhteet ovat löyhiä. Itse asiassa, ensimmäisen kaltaisissa yhteisöissä esiintyvää käyttäytymistä tuskin nähdään jälkimmäisissä: riskien ottamista toisten puolesta vapaaehtoisesti. Ei ole epätavallista nähdä jonkun huolehtivan vapaaehtoisesti toisista.

Vertaisyhteisöillä on omat tapansa välttää riskien ja asiainhoidon siirtoa, erityisesti omien jäsenien kesken. Anan ja Alician kuvaamat keinot menevät ainakin joihinkin seuraavista:

Vertaisyhteisöjen tavat välttää riskien ja hyötyjen siirtoa

Löyhät suhteet

Vahvat suhteet

Välttää riskien siirtoa

Osittainen keskinäistäminen, talousdemokratia, vuokrattomat markkinat

Osittainen tai täydellinen keskinäistäminen

Plurarkia
autonomia/voimaantuminen

Välttää hyötyjen siirtoa

Osittainen keskinäistäminen,
Minimipalkka / Perustulo

Osittainen tai täydellinen keskinäistäminen

(Ylisukupolvinen) vastavuoroisuus

Alustaosuuskunnat ovat, kuten muutkin alustat, “voimalain” ja “voittaja-vie-kaiken”-dynamiikan alaisia. Kuitenkin, jos nyt ei puhuta teknologisen kehityksen ja yhteiskunnallisen muutoksen tuomista uusista mahdollisuuksista, me tiedämme mistä ratkaisut löytyvät:

a) Tiedon ja resurssien avaaminen ja yhteistuottaminen niin paljon kuin mahdollista, jotta edistetään pelaajien monimuotoisuutta ja ei-monopolistisia (vuokravapaita) markkinoita: näytetään että alustaosuuskunnat eivät maksimoi omaa hyötyään, ja että runsaus on mahdollista yhteistoiminnalla. Sielukkaiden henkilöiden ja yhteisöjen houkuttelu ja yhteentuominen, jotta saadaan kehiteltyä uusia näkökulmia.

b) Päätöksenteon hajauttaminen niin paljon kuin mahdollista yhteisöelämässä (klubit, naapurustot, jne.) joita päätökset koskevat, ja tekemällä federoidusti työtä tuottajayhteisöissä (eli säätiöissä, osuuskunnissa jne.), omien vahvuuksien mukaisesti. Vastuullisten yhteisöjen osallistaminen niin, että annetaan yhteisöjen muuttaa toimintalogiikka sielukkaaksi.

Se toki antaa täysin eri kuvan verkoston dynamiikasta, ja täten erilaisesta hallinnosta. Tässä on ehdotukseni miettiä uusiksi alustaosuuskunnat alustaekosysteemeinä, (eräänlainen sekoitus alustaosuuskuntia ja avointia osuustoimintaa).

1. Alustoja ei tulisi pitää monoliittisena arkkitehtuurina, jotka omistetaan ja joita hallinnoidaan keskitetysti. Niitä tulisi pitää ekosysteemeinä, tai me jäämme kiinni samaan logiikkaan mitä haluamme paeta.

Ainoa syy sille miksi alustat ovat monoliitteja on, että se on tapa jolla arvoa voidaan pyytää helposti keskitetyllä tavalla. On totta, että jotkut niistä antavat APInsa käyttöön kolmannen osapuolen kehittäjille (esim. Facebook), kunhan kehittäjät vain tukevat heidän välistävetävää liiketoimintamalliaan. Alustaekosysteemit sen sijaan tulisi nähdä hajautetun arkkitehtuurin kautta. Epäilen, että liian usein P2P- ja jakamisaloitteet salaa mädättyvät yksittäisen yrittäjän kiiltokuvista, koska työkalut ja käytänteet sovitetaan perinteiseen voittoa tavoittelevaan vuokratalouteen, sen sijaan että luotaisiin täysin uudenlainen järjestelmä.

2. Alustojen arkkitehtuurin hajauttamiselle ei ole teknistä estettä. Tehdään se ekosysteemiajattelun edistämiseksi.

Kun liiketoiminnan motivaatio vetää välistä poistetaan, ei ole enää teknologista syytä miksi keskitetty arkkitehtuuri olisi parempi. Resurssit yleensä ovat jo desentralisoitu, infrastruktuuri voidaan desentralisoida ja alustat itsessään voidaan desentralisoida. Vaikka lohkoketju onkin uusin tulokasteknologia, torrenttejakaan ei tulisi unohtaa.

Keskeiset erot keskitetyn ja desentralisoidun järjestelmän välillä — lainattu Platform Design Toolkit Whitepaperista:

	Keskitetyt järjestelmät	Desentralisoidut järjestelmät
Pitkän hännän kerros	Käyttäjät (markkinoilla vertaiset)
Alustakerros	Web/App-alustat	DAPP:t
Infrastruktuurikerros	As a Service / “Pilvi” -infrastruktuurit	Julkiset lohkoketjut / hajautetut infrastruktuurit
Resurssikerros	Omistuksessa ja keskitetty	Hajautettu ja vivutettu

3. Alustojen tulee olla orgaanisesti rakennettu ekosysteemeiksi, joissa kestävyys saavutetaan federoimalla yhteisöjä, joihin luotetaan tehtäessä tiettyjä päätöksiä, sekä markkinoiden koordinaatiolla.

Mitä tapahtuisi jos me mietimme alustoja enemmän open source -järjestelminä (kuten Linux-distribuutiot) eikä niinkään sovelluksena? Mitä päätöksiä tuolloin pitäisi tehdä?

Alustojen päätöksenteko

Päätös	Miten	Kilpailuetu	Insentiivein hallittava riski
Käyttöliittymä, käyttäjäkokemus	Markkinoiden koordinaatio: antaa eri kehittäjien kilpailla	Monimuotoisuus, innovaatio, kustomoitavuus	Huono käyttäjäkokemus (aluksi)
Ominaisuudet	Markkinoiden koordinaatio: antaa eri kehittäjien kilpailla lisäosilla, tai jopa forkata lähdekoodi	Monimuotoisuus, innovaatio, kustomoitavuus, käyttäjän autonomia	Huono käyttäjäkokemus (aluksi)
Datan käyttö	Markkinoiden koordinaatio: avoin data kaikille ja yksityisyys on käyttäjien käsissä	Monimuotoisuus, innovaatio, kustomoitavuus, käyttäjän autonomia	Monimutkaisuus käyttäjälle
Hinnoittelu ja arvon jakelu	Vaihtelee: jotkut markkinoilta, toiset yhteisöjen federaation myöntämänä datan saamisen jälkeen	Reiluusperustainen kestävyys, resilienssi ja eheytyminen	Vähäinen kommunikaatio käyttäjien ja yhteisöjen kanssa

Keskeistä on minimoida päätökset, joista tulee päättää äänestämällä ja päättää vain niissä tapauksissa, joissa niukkuus on aitoa, tekemällä seuraavaa:

Avoimuuden lisääminen
Sellainen design, että rahallinen arvo jaetaan vuokrattomien markkinoiden kautta
Päätösten delegointi luotto-osallistujille, joilla on tehtäviensä hoitamiseen vaadittava pätevyys
Jos portinvartijaa ei voida välttää, silloin arvoa jakeleva taho tulisi olla voittoa tavoittelematon, joka jakaa arvon vuokrattomien markkinoiden kautta ja varmistaa, että taloudellinen kestävyys toteutuu kaikkien osanottajien kohdalla. Toisin sanoen, jos välittämisestä pitää jäädä jotain omaan taskuun, se täytyy jakaa tavalla, joka ei siirrä eteenpäin riskejä (kts. Ana & Alícia: IFTF positiivisille alustoille).

4. Alustaekosysteemin ydin tulisi olla voittoa tavoittelematon

Riippuen toiminnan luonteesta ja liiketoimintamallista, alustaekosysteemin aloitteentekijöiden ja puolestapuhujien ei tulisi järjestäytyä osuuskunnaksi, vaan voittoa tavoittelemattomaksi järjestöksi, joka toimii eräänlaisena ekosysteemin ytimenä. Se voidaan muodostaa alustan tulevista sidosryhmistä, jotka jakavat kontribuutiot julkisesti tunnustettujen kompetenssien mukaan. Tämän organisaation tulisi a) luoda alkuolosuhteet ekosysteemin kukoistukselle ja b) ylläpitää olosuhteita, jotta alusta pysyy positiivisesti kestävänä, joka kompensoi eri tavalla osallistujia heidän panostensa ja projektin vaiheiden mukaan. (Esimerkiksi, alkuvaiheessa pelillistämistä voisi käyttää arvon jakeluun niille, jotka appia/alustaa tekevät tunnetuksi muna/kana-ongelman ratkaisemiseksi.

Voisi kuvitella, että ekosysteemin ytimen toiminta olisi koko tämän postauksen idea, ja ehkä se onkin, mutta mieluusti vain luonnostelen joitain mieleen tulevia asioita siitä, ja ehkäpä kehittelen ideaa eteenpäin tulevaisuudessa, tai sitten vain keskustelen siitä tämän postauksen kommenteissa:

Sen tulisi julkaista ensimmäinen versio infrastruktuurin/alustan lähdekoodista avoimena lähdekoodina (koodia voisi myös sponsoroida ekosysteemin tulevat sidosryhmät)
Sen tulisi ottaa käyttöön oikeanlaiset mekanismit arvon jakeluun
Sen tulisi organisoida sidosryhmien konsultaatiot
Sen tulisi valita ekosysteemin toimittajat, kun tuollainen päätös tulee tehdä keskitetysti
Sen tulisi toimia sidosryhmien kiistojen ratkaisijana

Jos arvo pitää keskittää jonkin välttämättömän design-syyn takia, välittömästi päivittyvä ja läpinäkyvä kirjanpito tulee olla saatavilla, josta käy ilmi selvästi miten arvo (verrattuna keskiverto teollisuudenalaan) jaetaan yhteisomisteisella alustalla. Antaa yhteisön kyetä päättämään ja äänestää tietyin väliajoin siitä miten arvo tulisi jakaa.

5. Alustaekosysteemien tulisi vivuttaa omat erityispiirteensä voittaakseen kilpailun olemassaolevien alustojen kanssa: niiden ei tarvitse tuottaa keinotekoista niukkuutta, eikä niiden tarvitse keskittää arvon pyyntiä.

Lopullinen alustaekosysteemien kilpailuetu on, että käyttäjäkokemus ja arvo eivät ole ehdollisia keinotekoisen ominaisuuksien tai palvelujen niukkuuden suhteen, joiden ainoa tarkoitus on ylläpitää välistävedon käytänteitä. Siinä mielessä alustaekosysteemeillä on tärkeä liiketoiminnallinen etu, sillä ne saattavat sopia paremmin käyttäjiensä tarpeisiin ja vaatimuksiin.

6. Samalla tavalla kuin FLOSS on luonut oman lisenssivaihtoehtojen valikoiman, alustaekosysteemien tulisi luoda omat juridiset omistusvaihtoehtonsa.

Uusia vaihtoehtoja tulisi tutkia omaisuuden ja päätöksenteon laillisille sopimuksille, jotta ne voitaisiin dynaamisesti sovittaa ekosysteemin tarpeisiin. Näitten sopimuksien tulisi tarjota eri modaliteetteja omistamiselle ja päätöksenteolle, joissa osallistujat voisivat automaattisesti asettua ennalta määriteltyjen parametrien mukaisesti.

Olen luonnostellut joitain kaavioita näihin ideoihin pohjautuen, jotka voi ottaa käyttöön muiden työkalujen, kuten Simone Ciceron Työkalupakin tai Platoniqin Moving Communities –menetelmän, oheen.

Lataa tästä:

Osuusalustojen hallinta I: Haasteita

admin — Sat, 01 Jul 2023 11:11:50 +0000

Osuusalustojen hallinta I

Niinkuin kirjoitin aikaisemmassa postauksessani, me voimme pystyttää alustaosuuskuntia pääosin perustuen löyhiin suhteisiin, joita syntyy yksilön oman edun maksimoinnista, tai perustuen vahvoihin suhteisiin, joita syntyy sosiaalisen ja emotionaalisen kanssakäymisen seurauksena. Vaikka hallinto ei ole ainoa tällaisia suhteita muokkaava tekijä, se on kuitenkin kaikkein tärkeimmässä asemassa. Hallinto määrittää sen kuka sanelee vertaisena olon ehdot, eli toisin sanoen, kuka on “vertainen” ja keitä ovat muuntyyppiset “sidosryhmät”, sekä seuraukset näistä. Alustaosuuskuntien tapauksessa suoraviivainen hallinnointimalli määrittää omistajien (vertaisten) joukon, sekä hallituksen jonka jäsenien tulee edustaa eri sidosryhmiä. Omistajat olisivat niitä, jotka ovat investoineet aikaa ja rahaa alustaan pääasiallisena tulonlähteenä, ja sen seurauksena elinkeinona. Se on helpoin hallinnointimalli ottaa käyttöön, sillä se ei haasta tällä hetkellä valloillaan olevia ideoita ja narratiiveja siitä mitä hyvä liiketoiminta on. Kaikkein mielenkiintoisimmassa versiossa vertaiset voivat rakentaa vahvoja suhteita, niinkuin Fairmondon tapauksessa josta mainitsin aiemmin. Ja älkää ymmärtäkö minua väärin: kyse ei ole siitä että en suosisi alustaosuuskuntia tavallisten osuuskuntien sijaan. Voi olla, että se on lopulta toimiva keino saada aikaan se asiat, joita yritysvastuu (Corporate Social Responsibility, CSR) on luvannut kapitalismille mutta epäonnistunut toimittamaan. Silti, jopa alustaosuuskuntien tapauksessa, jolloin työntekijät omistavat alustan, vain työntekijät kykenevät pääsemään niistä voimista, jotka aikaansaavat CSR:n epäonnistumisen, minkä tulkitsen olevan tilanne jolloin he eivät kykene suoriutumaan P2P-taloudelle tekemistään lupauksista. Ongelma on, nähdäkseni, kolmitahoinen.

Alustaosuuskuntien kolme ongelmaa

Ensinnäkin, alustaosuuskunnat eivät edistä tarpeeksi uudenlaisia kiinnostavia subjektiviteettejä ja suhteita, jotka vastaavat emergenttiin yhteistyöhön, jakamiseen, yhteistekemiseen ja P2P-dynamiikkaan, jollaiset ovat osoittautuneet transformationaalisiksi. Juuri siksi, koska niiden päälle rakennetaan jo konsolidoituja, ohuita omaa-etua-tavoittelevia suhteita, jotka maailmaamme hallitsevat modernina aikana. Eli, ne vahvistavat niitä suhteita antamalla niille uusia keinoja olla olemassa. Mutta mietitään sen sijaan tapaamistani Ana Manzanedon kanssa. Hän on Ouisharen yhteyshenkilö Barcelonassa, joka otti minuun yhteyttä sen jälkeen kun aloi bloggaamaan yhteisistä ongelmista. Ensimmäisessä tapaamisessamme kerroin sekä henkilökohtaisista kannoistani että tavallaan mentoroin meitä molempia yhteisistä tiedoista ja ideoista, jotka voisivat auttaa meitä luomaan arvoa nykyhetkessä, sekä myös valmistelemaan kenttää (yhteisökäytänteiden jne. Muodossa) avoimen arvon luontiin lähitulevaisuudessa. Kyse ei ollut siitä, että emme olisi kyenneet vaalimaan omaa etuamme, vaan että me molemmat olimme valmiita antamaan enemmän kuin ottamaan, nyt ja tulevaisuudessa. Hän ei ole siinä mielessä keskivertosuhteen toinen osapuoli, jollaisia minulla on liike-elämässä, vaan hän on joku jollaista todellakin etsin. Alustaosuuskunnan, joka ei kannata yhteyshenkilöitä, urbaaneja yrittäjiä, tekijöitä, teknopoliittisia kansalaisia, teknopoliittisia virkamiehiä tai teknopoliittisia edustajia, rakentaminen on vaikutuksiltaan paljon kapeampi kuin kollektiivit kuten Enspiral, Ouishare, Las Indias Electrónicas, jne. joilla on tämä uuden disruptiivisen subjektiivin tuottamiskyky (Ouishare pitää itseään etenkin “kansan inkubaattorina”; Las Indias tarjoaa erilaisia tapoja kokea kommuunimuotoista runsaudessa eloa; jne). Alustaosuuskunta kannattaa ainoastaan “vastuullisen kuluttajuuden” näkökantaa käyttäen enemmän tai vähemmän samanlaista lähestymistapaa kuin kilpailevat organisaatiomuodot, jotka eivät ole P2P-hallinnoituja. Kannatan alustaosuuskuntia samalla tavalla kuin olisin minkä tahansa muunkin osuuskunnan puolella. Kuitenkin, minulle ei ole selvää missä mielessä ne kykenevät voittamaan kilpailussa alustat, jotka eivät ole osuuskuntamuotoisia. Siksipä peräänkuulutan valtion väliintuloa sääntelyviitekehysten ja rahallisen tuen muodossa. Kuitenkin vahva kansalaisliike olisi tarpeen, jotta sellainen tapahtuisi… mikä tuskin tulee tapahtumaan, jos uudenlaisia näkökantoja ei mainosteta. Poliitikot ainoastaan haastavat olemassaolevia intressejä, jos mitään, kun he käyttävät tilaisuutta hyväksi kerätäkseen ääniä.

Toiseksi (ja tämä liittyy ensimmäiseen ongelmaan), tässä mallissa verkostossa tuotetun arvon pyynti on keskitettyä. Me haluamme, että lopulliset hyödyt ja haitat vaikuttavat arvoa ja riskiä alustalla lisääviin tahoihin. Se seikka, että alustaosuuskunta tekee sen eettisemmin ja että se jakaa arvoa jälkikäteen, ei muuta sitä että se heikentää osuuskunnan jäseniä, jotka eivät ole sen omistajia. Ei-omistajat voivat tulkita asian niin, että he ovat enemmän tai vähemmän jaettavan arvon virran keskellä, mutta eivät ole tuottamassa tai hallinnoimassa sitä. Suoraviivainen lähestymistapa olisi käyttää uusia teknologioita, jotka perustuvat lohkoketjuun (tai joitain vieläkin kiinnostavampia teknologioita) jakelun muuttamiseksi reilummaksi, jotta omaa etua tavoittelevat pelurit mukana pelissä. Mutta jos me suunnittelemme alustan, jossa suhteiden jokainen aspekti pitää kirjoittaa algoritmiksi ja koodata älysopimukseen, silloin me olemme taas konsolidoimassa ja tekemässä tilaa jo valmiiksi olemassaoleville näkökannoille. Se rapauttaa reaalimaailman luottamusta vahvoissa suhteissa. Täysin toisenlainen tapa olisi käyttää lohkoketjua tylsään kirjanpitoon, jota P2P-organisaatiossa pitää tehdä vahvoista suhteista, tai P2P-organisaatioiden välillä joilla on vahva suhde. Niinkuin sentralisoidussakin tapauksessa, löyhiin suhteisiin perustuva desentralisoitu arkkitehtuuri voisi olla parhaassa tapauksessa ohimenevä askel kohti jotain paljon kiinnostavampaa, kun mallin rajoitteet saavutetaan ja uusia mahdollisuuksia aletaan tutkailemaan.

Kolmas ongelma on, että alustaosuuskunnat, jotta ne voisivat kilpailla markkinoilla tavallisten alustojen kanssa, voivat joutua siirtämään riskiä sidosryhmilleen. Syy sille miksi useimmat normaalit alustat menestyvät on, että ne välttävät normaalien hyötyjen antamista joita työntekijät saavat perinteisessä taloudessa (eläke, sosiaaliturva, maksetut lomat jne.), ja lisäksi pakottavat työntekijät kantamaan suurimman osan riskistä (onnettomuudet, sairaudet jne.). Mikäli asiakkaat eivät ole tietoisia ja huolestuneita työntekijöiden oloista – joka on havaittavissa oleva, mutta ei vielä peliä täysin muuttava trendi – markkinat tekevät tällä tavoin kustannuksia leikkaavista alustoista kilpailukykyisempiä, puhumattakaan siitä että useimmat niistä saavat sijoittajilta rahaa pitääkseen oikeudenkäynnit viranomaisten ja työntekijöiden kanssa pyörimässä, ja ne operoivat vuosia tappiolla. Jotta alustaosuuskunnat kykenisivät pysymään markkinoilla ja pitämään markkinaosuutensa, ne saattavat harkita selviytymiskeinona vähemmän aggressiivisia riskien ja etujen siirtämiskäytänteitä työntekijöiden niskoille.

Postauksen toisessa osassa tutkailen operatiivisia toimia näihin ongelmiin.

Lähde:

Platform Coops’ Governance (I): Challenges

Yhteinen platta: Datan ja alustojen kehittäminen

admin — Wed, 01 Feb 2023 11:11:51 +0000

Lokakuun 20. 2020, Yhdysvaltain oikeusministeriö jätti markkina-aseman väärinkäyttöjutun Googlea vastaan, joka on ensimmäinen askel vuosisadan suurimmassa monopolien vastaisessa oikeusjutussa. Kun Google kontrolloi yli 87%:a Amerikan hakukonemarkkinoista emoyhtiönsä Alphabetin kautta, joka on nyt suurimpia ja arvokkaimpia yrityksiä historiassa, tämä toimi on antanut odottaa itseään jo pitkään. Kuitenkaan Google/Alphabet ei ole yksin. Vain viikkoja tämän jälkeen Euroopan Komissio virallisesti syytti Amazonia EU:n monopolisääntöjen rikkomisesta vääristämällä verkon vähittäiskauppamarkkinoiden kilpailua.

Tässä kohtaa on suhteellisen hyväksyttävää huomauttaa, että “Big Tech”-jättiläiset kuten Google ja Amazon dominoivat yhä enemmän talouksiamme ja niillä on valtavasti vaikutusvaltaa kulttuuristamme, sosiaalisesta kanssakäymisestämme ja poliittisista järjestelmistämme. Esimerkiksi, “Big Five” — Facebook, Apple, Amazon, Microsoft, Google — edustavat yli 20% S&P 500:n markkinoista, ja yritykset kuten Uber, Lyft, Airbnb ja Paypal ovat kaikki kymmenien miljardien dollarien arvoisia. [1] Lisäksi kun näiden teknoyritysten arvo on kasvanut COVID-pandemian aikana, niiden suurimpien osakkeenomistajien varallisuus on noussut lähes uskomattomille tasoille. Jeff Bezos, Amazonin perustaja, on esimerkiksi nähnyt henkilökohtaisen omaisuutensa nousevan yli $73 miljardia kriisin alusta lähtien ennätykselliseen $200 miljardiin asti.

Näiden yritysten ennennäkemätön kasvu kytkeytyy digitaalisten alustojen käyttönottoon. Alustat liiketoimintamalleina — joissa tuote tai plavelu keskittyy interaktioiden välittämiseen kahden tai useamman käyttäjien joukon välillä — ei ole mitään uutta. Mutta nykypäivän alustajättiläisten uskomattoman suuren varallisuuden ja vallan akkumulointi on yhdistelmä digitaalisia yhteyksiä ja kilpailunvastaista toimintaa. Venturepääoman (VC) melkein rajattomalta näyttävän virran nostattamina nämä alustakorporaatiot ovat hankkineet dominantin aseman yhä useammassa osassa talouttamme, hakupalveluista sosiaalisiin verkostoihin ja liikkuvuuspalveluihin, ja käyttävät niiden valtaa luovimaan ohi työntekijöiden oikeuksien ja demokraattisten prosessien laeista ja säädöksistä. Lisäksi tämä valta konsolidoituu ja laajenee alustatalouden ominaisuuksien johdosta: alustan käyttäjien tuottaman datan eksponentiaalinen kerääminen, analyysi ja monetisaatio, joita alustafirmat keräävät.

Tämä on johtanut tilanteeseen jossa suurten alustojen pienilukuinen joukko — jotka ovat digitaalisen, ja yhä enemmän myös fyysisen, talouden transaktioiden ja toiminnan ytimessä — ovat muuttuneet aikamme suuriksi rosvoparoneiksi ja koroillaeläjiksi. Heidän pääfokuksensa on nykyään vuokran kerääminen, potentiaalisten kilpailijoiden pois hätyyttely ja sääntöjen ja lakien ja julkishallinnon käytänteiden purkaminen, jotka pyrkivät rajoittamaan niiden valtaa. Ei mitenkään yllättävästi ne kytkeytyvät myös useisiin negatiivisiin yhteiskunnallisiin, taloudellisiin ja poliittisiin ilmiöihin, sekä datan keruun ja käytön johdosta että siitä riippumatta.

Näihin kuuluu seuraavat, lista ei missään nimessä ole täydellinen:

Taloudellisen eriarvoisuuden ja taloudellisen vallan keskittäminen, jotka ovat väistämättömästi seurausta dominanttien alustojen monopoliasemasta
Sosiaaliturvan ja työntekijöiden oikeuksien tasainen rapautuminen ja uusien, vahingollisten sosiaalisten kontrollien käyttöönotto
“Valvontakapitalismin” paheneminen, jossa jokainen elämän ja yhteiskunnan aspekti on käytössä tiedonlouhintaan, dataa sekä ostetaan että myydään ja sen lisäksi sitä käytetään suoraan muokkaamaan ihmisten käyttäytymistä
Algoritmijohtamisen (ja puolueellisuuden) lisääntyminen, mikä sisäänrakentaa syrjiviä, epäreiluja ja rasistisia lopputulemia nykyiseen talousjärjestelmäämme
Demokraattisten ja siviilinormien heikentäminen lisäämällä misinformaation ja manipulaation muotoja
Alustafirmojen veronkierron ja sääntelyarbitraasin (esim. siirtämällä toiminta maahan jossa suotuisammat lait) käyttö liikevoiton kasvattamiseksi
Negatiiviset ympäristövaikutukset, jossa digitaalimaailma kytkeytyy aineelliseen maailmaan ja luonnonjärjestelmiin.

Ja kuitenkin, vaikka monopolivalta jättiläismäisten voittoa tavoittelevien yritysten käsissä tuottaa monenlaisia taloudellisia ja yhteiskunnallisia haasteita, alustoilla on silti suuri potentiaali. Infrastruktuurina joka yhdistää ihmiset tuotteisiin ja palveluihin, alustat voivat tarjota suuren määrän käyttökelpoisia toimintoja, ja kuten COVID on näyttänyt, ne ovat korvaamattomia nykyiselle elämän, työnteon ja vapaa-ajan käytöllemme. Lisäksi kun otetaan huomioon niiden kollaboratiivinen ja verkostoitunut luonne, alustoilla on suuri potentiaali kun ne organisoidaan usean sidosryhmän hallinta- ja omistusmalleilla, ja annetaan alustojen tuottajille ja käyttäjille aito ääni ja kontrolli.

Haasteena on vapauttaa alustojen demokraattinen ja elävöittävä potentiaali korporaatio-omistuksen ja liikevoiton maksimoinnin keskitetystä logiikasta. Keskeistä on, että vaikka alustat ovat rohkaisseet teknologisen väistämättömyyden tuntua, se tapa jolla digitalous toimii ei ole kiveen hakattu eikä myöskään satavarma. Alustat ovat laillisia niinkuin ovat digitaaliset instituutiot; me voimme koodata uudelleen ja muuttaa sen miten ne toimivat ja kenen intressien hyväksi. Me voimme hajauttaa ja demokratisoida taloudellisen ohjausoikeuden, joka tällä hetkellä on alustojen monopoli, ja voimme varmistaa että yksityinen valta ei ulotu demokraattisen sääntelyn ulkopuolelle. Tälle kaikelle keskeistä on uusi omistamisen ja kontrollin arkkitehtuuri.

Tämä raportti kuvaa nykyistä alustojen ja datan poliittista taloutta Yhdysvalloissa ja Britanniassa, sekä keskeistä politiikkaa, lakeja ja säädöksiä muunmuassa monopolivallan ja kilpailusääntöjen rikkomisen, työntekijöiden oikeuksien ja suojelun, verkon sananvapauden, datan yksityisyyden ja kontrolloinnin sekä rahoitusteknologian aloilla. Se esittää viisi perusperiaatetta, joiden meidän mielestä tulisi ohjata alustojen ja datan transformatiivista agendaa. Nämä ovat:

Yksityisyys ja valvonnanvastaisuus: Päätöksiä siitä miten kerätä dataa, mitä dataa kerätä ja miten dataa voidaan käyttää ei tulisi jättää yksityisten korporaatioiden tai valtion päätettäväksi, niinkuin nyt on. Sen sijaan tarvitaan uusia demokraattisten ja monen sidosryhmän organisaatioiden viitekehyksiä.
Aitaamisesta yhteismaahan: Alustat ja data tulisi konseptualisoida uudelleen julkishyödykkeinä ja omaisuuserinä, joilla on uudenlaiset yhteiset julkiset omistamisen ja hallinnoinnin muodot.
Globaali monen sidosryhmän hallinnointi: Kaikkien ehdotusten, joilla demokratisoitaisiin alustojen ja datan omistus ja kontrolli, tulee ottaa huomioon globaali dynamiikka, ja niiden tulee luoda prosessit ja käytänteet joilla kansat ympäri maailman (eikä ainoastaan USA ja UK) voisivat osallistua merkityksellisellä tavalla.
Korporaatioiden vallan keskittämisen vähentäminen: Big Techin monopolivallan haastaminen ja vähentäminen on keskeistä, mutta markkina-aseman strategiat tulisi kytkeä syvempiin rakenteellisiin muutoksiin alustojen ja Big Tech -firmojen omistuksessa ja kontrollissa.
Julkisen rahoituksen lisääminen: Korporaatiovallan vähentämiseksi ja kilpailun lisäämiseksi tehtyjen valtion toimien lisäksi (kuten kilpailurajoitukset ja sääntelystrategiat), julkista rahoitusta tulisi lisätä ja suunnata monisidosryhmäisten, julkisomisteisten alustojen ja muiden vaihtoehtojen kehittämiseen.

Näille periaatteille ja olemassaolevalle poliittistaloudelliselle kentälle perustava raportti päättää esityksensä tarjoamalla kattauksen toimintapolitiikkaa ja ratkaisuja, jotka meidän mielestämme vastaavat hyvin nykypäivän data- ja alustaregiimien aikaansaamien kriisien laajuuteen ja dynamiikkaan. Näihin kuuluu:

Suurten alustojen demokraattinen julkisomisteisuus: Jotta riittävästi voitaisiin ratkaista luonnollisen monopolin haaste sekä muut ongelmat, joita dominantit alustafirmat aiheuttavat, Yhdysvaltojen tulisi harkita näiden digitaalisten julkishyödykkeiden tuomista julkisen omistuksen piiriin (mahdollisesti yhdessä laajemman kilpailurajoitusstrategian kanssa). Britanniassa alustoja — tai erityisesti alustojen tytäryhtiöitä — tulisi säännellä julkisena palveluna, joka operoi monopoliolosuhteissa.
Keskuspankkien digivaluutta ja postipankkijärjestelmä: Yhdysvaltojen erityisesti tulisi päästä alustakapitalistien ja rahoitusalan yritysten ohi perustamalla demokraattisesti tilivelvollinen digitaalisten maksujen infrastruktuuru, johon kuuluu keskuspankin digivaluutta digitaalisena ja postipankkijärjestelmä fyysisenä arkkitehtuurina.
21. vuosisadan “New Deal” työntekijöille ja liitoille: Uudet työntekijöiden oikeudet tulisi ottaa käyttöön, jotta varmistetaan alustavälikäsien kautta tapahtuvan työn organisoinnin olevan turvallista ja kunnollista. Lisäksi työntekijöiden kykyä organisoitua kollektiivisesti tulisi parantaa.
Uusi monen sidosryhmän välimies, joka asettaa standardit ja periaatteet datan keruulle ja käytölle: USA:ssa ja Britanniassa uusi monen sidosryhmän välimiehen tai organisaation tulisi määrittää se milloin ja miten data tulisi kerätä, jossa työntekijöillä ja yhteisöillä on uudet oikeudet, joilla kollektiivisesti määrittää se miten dataa kerääviä teknologioita otetaan käyttöön, mm. valvontateknologioiden käyttöönotto ja käyttö työpaikoilla.
“Dataomistusyhteisöjen” verkosto, joilla annetaan kansalaisille pääsy ja demokraattinen kontrolli datasta, joka voi parantaa heidän elämää: Useita alakohtaisia ja paikkakuntakohtaisia dataomistusyhteisöjä tulisi perustaa. Nämä autonomiset juridiset tahot toimivat tietyn datan haltijoina ja isännöitsijöinä, ja ne varmistavat että dataa jaetaan turvallisesti ja demokraattisesti. Sellaiset dataomistusyhteisöt voisivat, esimerkiksi, olla suunniteltu tuomaan yhteen liikennedataa tai parantamaan työntekijöiden neuvotteluvoimaa antammalla heille pääsy tiettyyn oman alan dataan. [2]
Julkiset alustakiihdyttimet (PPA), Yhteisödatan kansallinen laboratorio (NLCD), sekä Julkiset digiosuuskunnat (PDCs): USA:n ja Britannian tulisi vaatia suoraa julkista rahoitusta datan ja alustan kehittämiseen (sekä ekosysteemiin niiden ympärille) joka on desentralisoitu ja demokraattisessa omistuksessa usean RD&P (Research, Development, & Production) instituution ja viitekehyksen kautta.
Kansalliset investointipankit: USA ja Britannia tulisi kuroa umpeen alustaosuuskuntien ja muiden demokraattisten vaihtoehtojen rahoitusvaje laajemmalla julkisella rahoituksella, kuten julkisomisteisten pankkien verkoston perustaminen kansallisella tasolla, jota johtaa kansallinen investointipankki.
Digitaalinen yhteisövarallisuuden kehittäminen: Kuntien, kaupunkien ja alueiden tulisi olla eturintamassa kartoittamassa uudenlaista digitaalista tulevaisuutta. Yhdessä, tai lisäksi, monien yllä esitettyjen ehdotusten kanssa (mm. datan yhteismääräämisoikeus, dataomistusyhteisöt, PPA, NCLD ja PDC), paikallisen digitaalivarallisuuden kehittämisen strategioiden tulisi olla eturintamassa siinä miten me suunnittelemme uudelleen miten dataa tuotetaan ja käytetään ja miten digialustoja ja infrastruktuuria tulisi kehittää ja omistaa — jonka kaikenkattava tavoite on säilyttää ja kasvattaa arvoa.

» Lue koko raportti Common Wealthilla

Lataa PDF

Lähde:

https://thenextsystem.org/learn/stories/common-platform-reimagining-data-and-platforms

Alustoista avoimeen osuustoimintaan

admin — Wed, 01 Jun 2022 11:11:16 +0000

Artikkelin kirjoittanut Stacco Troncoso ja Ann Marie Utratel

Olet varmasti nähnyt joitain artikkeleita niinkutsutun ”jakamistalouden” vioista ja epäonnistumisista. Kriitikot usein siteeraavat petollista sanan ”jakaminen” käyttöä, ja käyttäjien sulkemista pois potentiaalisina välittäjäalustojen sidosryhminä tai omistajina. Iso osa julkisesta kritiikistä näiden ja muiden ongelmien suhteen on suunnattu korkean profiilin verkkoalustoja kohtaan, yleensä Airbnb ja Uber, ihan hyvästä syystä.

Kaksi osuuskuntaliikettä on tärkeää ottaa tässä esiin: Alustaosuuskunnat ja Avoimet osuuskunnat. Toinen voi olla enemmän näkyvillä tällä hetkellä, mutta niillä on paljon yhteistä. Nämä liikkeet naittavat digitaalisten verkostojen voiman osuustoimintaliikkeen rikkaan historian kanssa. Miten nämä lähestymistavat suhtautuvat toisiinsa? Ovatko ne redundantteja, toisiaan täydentäviä, toisensa poissulkevia? Mitä ongelmia ne tarkkaan ottaen ratkaisevat, ja mitä lopputulemia ne etsivät? Tässä artikkelissa me selitämme niiden alkuperän ja ominaisuudet, ja miten näiden liikkeiden esittämät toimet voivat toimia yhdessä ja auttaa meidä muodostamaan mukaumiskykyisiä elinkeinoja verkottumisen aikakaudella.

Alustaosuustoiminta ja P2P vs. “Jakamistalous”

Jakamistalous sai aikaan paljon hypeä alussa, kun se sanoi olevansa P2P (person to person, people to people, peer to peer) -luonteista, mutta ei kestänyt kauaakaan kun sen lupaama ihmisten pyörittämä disruptio paljastettiin olevan sitä samaa laimentamatonta kapitalismia, vain nopeampaa ja vähemmän säänneltyä. Mike Bulajewski esitti asian artikkelissaan The Cult of Sharing (2014):

Paljon siitä mikä lasketaan jakamiseksi ei olekaan mitään muuta kuin tavallista taloudellista vaihdantaa yksilöiden kesken digialustoilla, jotka omistaa välimiehinä toimivat riskipääomaa saaneet yritykset, mikä sallii niiden kuoria kermat”.

Oikeasta kulmasta katsottuna kuitenkin “jakamistalous” ja sen digitaaliset alustat voidaan nähdä Troijan hevosena, sekä hyvässä että pahassa. Mikä paha? Yhä enemmän sääntelyn purkamista ja kiihtyvää prekarisaatiota. Mutta hyvä voi edistää keskustelua sen ulkopuolelle miten ihmiset jakavat hyödykkeitä ja palveluja, että korjattaisiin sen talouden arkkitehtuuri jossa nämä suhteet tapahtuvat. Todellisuudessa meidän tulisi kysyä itseltämme “Minkälaisen talouden me haluamme?” Jos näin, miten mahdollisia ovat tasapainon palauttavat ehdotukset, joista keskustellaan verkossa ja konferensseissa? Miten kiinnostuneita ihmiset ovat ottamaan osaa, tekemään yhteistyötä, ottamaan vastuuta — ja miltä se näyttäisi? Nyt kuvioon tulevat osuustoiminnan seuraavat vaiheet: Alustaosuuskunnat ja Avoimet osuuskunnat.

Ensin hieman historiaa. Näitä digitaalisia “jakamisen” alustoja edeltävinä vuosina kiehui pinnan alla jotain muuta: verkkoyhteisöt, jotka kokeilevat erilaisilla vaihdannan, yhteistyön ja tuottamisen muodoilla. “Yhteisvaurausperustainen vertaistuotanto”, termi jonka lainoppinut Yochai Benkler on ottanut käyttöön, kuvaa uutta tapaa luoda ja jakaa arvoa.

Internetperustaisissa P2P-infrastruktuureissa mahdollistetaan yksilöiden välinen kommunikaatio, järjestäytyminen ja runsaan, käytännöllisen arvon luonti digitaalisen yhteisvaurauden muodossa, joka usein on tietoa, softaa ja designia. Kaikkein tunnetuimpiin esimerkkeihin kuuluu mm. Wikipedia, open source -projektit kuten Linux, Apache HTTP-serveri, Mozilla Firefox ja WordPress, sekä avoimen designin yhteisöt kuten Wikihouse, RepRap ja Farm Hack.

Yhteisvaurausperustaisessa vertaistuotannossa tuottajayhteisöt luovat yhteisvaurautta. Niinkutsutut jakamistaloudet mahdollistavat prosessit, jotka lopulta päätyvät alustan omistajien käsiin, jotka vetävät välistä arvoa vuokrana tai maksuina P2P-interaktioista, jotka alustan kautta tapahtuvat. Yksinkertaisesti nämä interaktiot ovat P2P ainoastaan etupäässä. Tulisi olla selvää, että jakamisen konsepti tässä on pelkkää kuorrutusta, markkinointikikka.

Ei kuulosta hyvältä, mutta homma muuttuu vielä kauheammaksi ennen kuin se voi muuttua paremmaksi. Yhteismaan ja P2P:n sanastoa ja kuvitusta on otettu käyttöön välistä vetäville alustoille. Sanat ja konseptit (poislukien ”jakaminen”) ovat olleet laajalti ja petollisesti käytössä, mm.: yhteisö, vertaistoiminta ja access over property, muiden muassa. Näkymättömien sijoittajien ja osakkeenomistajien akkumulaation ajamina niinkutsuttu jakamistalous, kun sitä lähemmin tarkastellaan, paljastaa sääntelemättömän kartellin, joka uhkaa työväenliikkeen yli vuosisataista työn ja tuskan takana olevaa asemaa. Heidän asenteensa on epädemokraattinen ja isolationistinen kohti todellista arvonluontia alustoilla — tuottajat ja kuluttajat ovat kanssakäynnissä digitaalisen tullipuomin läpi. Tämä uhkaa kiihdyttää prekariaatin leviämistä kaikkialle, uudenlaista huono-osaisten yhteiskuntaluokkaa. Mutta vastatekona Piilaakson ajamalle ”keikkatalouden” normalisaatiolle on syntynyt Alustaosuuskuntaliike.

Vuoden 2014 lopulla Alustaosuustoiminta ilmaantui ensiksi kahdessa artikkelissa: Trebor Scholzin Platform Cooperativism vs. the Sharing Economy, ja Nathan Schneiderin Owning is the New Sharing. Liike pyrkii demokratisoimaan omistuksen ja hallinnoinnin alustoilla, jotka yhä enemmän ohjaavat elämäämme, mutta niiden fokus ei rajoitu ”jakamistalouteen”. Ne ovat kyseenalaistaneet välistä vetävät omistusmallit alustoilla kuten Twitter. Kaava on yksinkertainen: yhdistä tehokkuus ja matalammat transaktiokustannukset digitaalialustaan jolla on horisontaalinen omistusrakenne ja demokraattinen ohjaus joka työntekijäomisteisia osuuskuntia määrittää.

Siitä lähtien alustaosuustoiminta on ollut uskomattoman onnistunutta. On ollu kaksi korkean profiilin kansainvälistä konferenssia ja yhä suurempi määrä alustaosuuskuntia. Joitain esimerkkejä ovat Stocksy, artistien omistama valokuvayhteisö; FairMondo, eettinen verkkomarkkinapaikka; ja Loconomics, demokraattinen freelancerien palvelualusta.

Liike on myös saanut aikaan muutaman huomattavan julkaisun, etupäässä antropologinen kirja “Ours to Hack and to Own: the rise of platform cooperativism, a new vision for the future of work and fairer Internet”, Schneider ja Scholz päätoimittajina. Muihin kuuluisiin teksteihin lukeutuu “Platform Cooperativism: Challenging the corporate sharing economy”, johdanto joka on tuotettu ensimmäisen Trebor Scholzin konferenssin jälkimainingeissa, sekä hänen uudempi “Uberworked and Underpaid: How Workers Are Disrupting the Digital Economy”.

Liikkeellä on myös joitain tunnettuja verkkoresursseja kuten Internet of Ownership -lista, joka listaa olemassaolevat alustaosuuskunnat, sekä aiheeseen omistautunut verkkosivu. Toisen konferenssin jälkeen perustettiin Platform Cooperative Consortium, joka on tällä hetkellä työn alla.

Avoimen osuustoiminnan alkuperä

Alusta- ja avoin osuustoiminta menevät päällekkäin, mutta niillä on selkeitä eroja. Avoin osuustoiminta, sen lisäksi että se ehdottaa vaihtoehtoja keikkatalouden työntekijöille, keskittyy perinteisiin osuuskuntiin ja P2P/Commons-liikkeeseen.

Vuodesta 2014 lähtien useat avoimen osuustoiminnan edeltäjät sulautuivat yhteen tunnistettaviksi ehdotuksiksi. Pointti oli tutkia mahdollista yhteismaan ja yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon konvergenssia osuuskuntaliikkeessä. Josef Davies Coatesin artikkeli Open Co-ops: Inspiration, Legal Structures & Tools, Michel Bauwensin avoimen osuustoiminnan peräänkuulutus ja kolmipäiväinen Commons Strategies Groupin kokoontuminen (tässä David Bollierin ja Pat Conatyn raportti) olivat eräitä aiempia töitä.

Piilaakson tyylisen “jakamistalouden” kritisoinnin lisäksi avointen osuuskuntien liike kyseenalaistaa pääoman ylivallan vapaassa ja open source -taloudessa, ja se ehdottaa P2P-vahvisteisia digitaaliratkaisuja madaltamaan verkottuneen osuustuotannon transaktiokustannuksia. Alustaosuuskuntien esiin nostamien demokraattisen omistuksen ja hallinnoinnin ongelmien korollaarina avoin osuustoiminta kysyy suoraan kysymyksen: “Mitä me haluamme tuottaa?”

Se ottaa mukaan muutaman näkökulman, jossa yhtenä näkökantana on yhteismaa ja P2P-yhteisö, ja osuustoimintaliike toisella, ja sosaalisen ja solidaarisuustalouden näkökanta kolmantena. Sen sijaan että se olettaisia digitaalisen perustuksen toiminnalle, avoin osuustoiminta tutkii sitä miten avoin data, ekologinen isännöinti ja aktiivinen yhteisvaurauden tuottaminen saattaisivat laajentaa ja elävöittää olemassaolevaa osuustoiminnan perinnettä, ja jopa tuoda siihen mukaan idean osuustoiminnallisesta kansainyhteisöstä. Avoin osuustoiminta esittää, että ei riitä että Uber tai AirBnb muuttuvat demokraattisemmiksi; meidän tulee ratkaista ongelmat kuten asuminen tai joukkoliikenne suoraan sellaisinaan. Tuhoisan, vajaakuntoisen talouden juurisyyt eivät ole leikin asia.

Mitkä ovat avoimen osuustoiminnan toimintamuotoja?

Avoimen osuustoiminnan tavoitteet voidaan tiivistää neljään suositukseen, tai “kaavaan”, mutta nämä suositukset eivät ole tarkoitettu ohjaileviksi. Tavoitteena ei ole olla paras mahdollinen “avoin osuustoimijao”. Yksittäiset osuuskunnat ja kommonerien ryhmät joutuvat tarkastelemaan omia materiaalisia olosuhteitaan ja prioriteettejaan nähdäkseen sen mitkä näistä kaavoista saattavat sopia heidän tilanteeseensa.

1. Avoimet osuuskunnat tulee orientoida säännöillä (sisäisesti) kohti yhteistä hyvää

Tuotanto avoimissa osuuskunnissa määrittyy sosiaalisella ja ympäristöllisellä arvolla. Olemassaolevassa taloudessamme sosiaaliset oikeudet ja ympäristönsuojelu on tulkittu ulkoisvaikutuksiksi (jonkun muun kustannuksiksi tai ongelmaksi) ja niiden sääntely on oletettu olevan yhä vain enemmän poissaolevan valtion harteilla. Avoimessa osuuskunnassa nämä tekijät eivät ole ulkoistettu. Sen sijaan en on sisäänrakennettu operaatioiden lakimatriisiin tilivelvollisuuden ja generatiivisen talouden vaatimustenmukaisuuden varmistamiseksi. Nämä vastuulliset periaatteet voivat olla motivaattoreita aloittaa avoin osuuskunta, jopa kunnia-asia sen jäsenille. Yhteiseen hyvään suuntautuneet lakipykälät voivat myös laajentaa seitsemää osuustoiminnan periaatetta, niitä voidaan päivittää digiaikaan ja ne voivat auttaa tietyissä osuuskunnissa ilmenevien ongelmallisten taipumusten hoidossa.^[1]

2. Avoimien osuuskuntien tulee olla luonteeltaan moniosaisia

Uusi, eettinen ja kestävä open source -osuustoiminta tuo mukanaan sitoutumisen taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen demokratiaan, joka on enemmän kuin osuuskunnan oma organisaatiorakenne. Ekosysteemin tavoin talous ei toimi siilona. Avoin osuustoiminta pyrkii antamaan äänen kaikille talouden arvoketjuun osallistujille, ei ainoastaan osuuskuntajäsenille. Tähän kuuluu affektiivinen ja uusintava työ, yhteisvaurauden luominen ja muut tällä hetkellä “näkymättömissä” olevat työn muodot. Äänen antamisprosessi voi tapahtua materiaalisesti, joko tukien ja insentiivien kautta, tai päätöksentekovaltana, luomalla foorumi useammalle äänelle. Kuten yhteismaan ja osallisuuden järjestelmissä, avoimet osuuskunnat kukoistavat jäsenistön ekologiasta.

Olemassaolevia esimerkkejä inklusiivisemmasta lähestymistavasta ovat Fairshares Model, Enspiral Network sekä hoivatyön osuuskunnat Japanissa, Quebecissa ja Emilia Romagna.

3. Avoimet osuuskunnat ja tarve aktiivisesti tuottaa yhdessä aineetonta ja aineellista yhteisvaurautta

Avoimet osuuskunnat eivät vain ammenna yhteisvauraudesta, ne myötäilevät sitä vastavuoroisesti, tuottavat siinä samalla uutta yhteisvaurautta. Tämä yhteisvauraus voi olla aineetonta ja/tai aineellista, ja se voi auttaa rohkaisemaan osuuskunnan (eikä niinkään pääoman) akkumulaatiota käyttämällä vastavuoroisuuslisenssejä ^[2]. Aiheettomasta yhteisvauraudesta puhuessamme me viittaamme koodiin ja designiin, mutta pääosin sosiaalisesti hyödylliseen tuottavaan tietoon. Sitä ei koskaan tulisi yksityistää keinotekoisen niukkuuden tai voitonmaksimoinnin vuoksi.

Avoimet yhteiskunnat voivat kehittää ja ylläpitää tuottavaa aineellista infraa hajautetulla tuotannolla sekä keskinäistämällä tiloja yhteiskäyttötiloiksi, organisoimalla retriittejä ja tarjoamalla keskinäistä tukea. Toisin kuin suljetut designit voittoa tavoittelevissa yrityksissä ja heidän läpikotaisen kaupallisuuden ja suunnitellun vanhenemisen kanssa, yhteisvaurausperustainen valmistus on modulaarisuuteen, kestävyyteen ja kustomoitavuuteen, ja tehokkaampaan resurssien käyttöön (esim. yhteinen data, tuotantolaitokset). Siinä on resepti jolla luodaan todellinen jakamistalous: yhteisvaurausperustainen valmistus plus yhteisomistus ja yhteishallinnointi.

4. Avoimet osuuskunnat on organisoitava sosiaalisesti ja poliittisesti globaalilla tasolla, vaikkakin ne tuottavat paikallisesti

Avoimet osuuskunnat tavoittelevat globaalia designia ja paikallista valmistusta, tällä saadaan aikaan resilienttejä paikallistalouksia, eikä niinkään skaalatalouksia. Tämä kasvokkain toimiva talous ja metataloudellisten paikallisverkostojen luominen ^[3] vahvistuu globaalista dimensiosta. Kohtaamamme haasteet ovat luonteeltaan kansainvälisiä, ja usein globalistiset korporaatiot kärjistävät niitä, taivutellen kokonaisia talousalueita kannibalistisiin tarpeisiinsa. “Vihreiden” monikansallisten kapitalistifirmojen läpinäkyvyyden sijaan avoimet osuuskunnat ovat täysin läpinäkyviä omasta tuotannostaan. Tämä mahdollistaa niiden keskinäisesti koordinoida tuotantoa, jotta se olisi mahdollisimman mukautuva todellisiin olosuhteisiin. Tuloksena on verkottunut tuotanto, joka tuottaa oikeisiin tarpeisiin, ei pääoman tarpeisiin.

P2P ja Commonstalous joutuvat luomaan vastahegemonian ja vastavoiman haastamaan ihmiskuntaa mahdollisesti tuhoavat voimat. Kuvittele liike, jolla on yli yhden miljardin osuustoimintajäsenen voima ympäri maailman, yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon hypertuottavat kyvykkyydet.

Nämä neljä kuviota ovat avoimen osuustoiminnan merkkipaalut, mutta missä ovat olemassaolevat avoimet osuuskunnat? Vaikka ne eivät välttämättä itseään sellaisiksi kutsukaan (ja joissain tapauksissa niiden juridiset rakenteet menevät paljon osuuskunnan ulkopuolelle), Enspiral, Fairmondo, Sensorica, L’Atelier Paysan ja AnyShare sisältävät monia avoimen osuustoiminnan piirteitä. Sillä aikaa projektit kutenCatalan Integral Cooperative, Xarxa d’Economia Solidària ja Mutual Aid Network ovat erinomaisia esimerkkejä metataloudellisista verkostoista, joissa avoimen osuustoiminnan logiikka vuotaa muille bioalueellisen talouden ja vertaistuotannon solidaarisuuden alueille.

Alustoista avoimiin osuuskuntiin

Takaisin kysymykseen alustoista “versus” avoimet osuuskunnat. Ovatko ne toisiaan täydentäviä, vastaan vai reduntantteja? Onko tämä tilanne kuin Brianin elämästä?

Vitsit sikseen, selvästikään ne eivät ole ristiriidassa eivätkä myöskään redundantteja. Huolimatta niiden alkuperästä tai tarkoituksesta, ne täydentävät toisiaan. Molemmilla ehdotuksilla on yhteiset eettiset huolet ja ideaalit: reilumpi talous: Jos tämä on yhteinen tavoite, lähestymistavoilla on moninaiset taktiikat, pyritään välttämään monokulttuureja ja rohkaisemaan positiivista redundanssia, jokaisen resilientin systeemin merkkipaalua. Niiden erot itse asiassa antavat niille käytännön modulaarisuutta.

Paras tapa kuvailla tätä sopivuutta on laittaa alustat ja avoimet osuuskunnat jatkumolle. Kiireellisyyden kysymykseen (puolustuskeinot Piilaakson digitaalin neofeodalismin tuhoja vastaan), me sanomme alustaosuuskunnat. Laajempaan kysymykseen resilientin tulevaisuuden rakentamisesta, eli “millaisen talouden me haluamme?”, me sanomme avoin osuustoiminta. Yksi taktiikka puskee eteenpäin, jota tukee kukoistava ja kasvava yhteisö; toinen vetää puoleensa kohti humaania taloutta.

Mutta tämä ei ole sekventialistinen ehdotus tyyliin “Ensin me otamme Manhattanin, sitten Berliinin”, ei. Vaikka jokaisella liikkeellä olisi eri ideat painopisteistä ja kiireellisyydestä, niiden ei tulisi olla sekventiaalisia, itse asiassa ne tulisi laittaa töihin samanaikaisesti. Paljon kuten väärä vastakkainasettelu institutionaalisen (“hakkeroidaan systeemi ja tehdään siitä reilumpi!”) ja esikuvallisen (“aletaan elää uudesta systeemistä heti nyt!) politiikan välillä, alustat ja avoimet osuuskunnat toimivat paremmin yhdessä ja molemminpuolisella tietoisuudella toistensa vahvuuksista. Itse asiassa, kaikki kirjallisuudessa alustaosuuskunnista mainittu löytyy myös avoimista osuuskunnista puhuttaessa, ja päinvastoin. Kyse on tietyistä puolestapuhumisen alueista, joissa on uniikit nyanssit.

Miksi me tarvitsemme avointa osuustoimintaa?

Miksi me tarvitsemme avointa osuustoimintaa? Miksi se on tärkeää pitkällä tähtäimellä?

Me emme voi puhua tulevaisuudesta ilman nykyhetken läheistä tarkastelua. Nykyisellä taloudellamme on kaksi tietynlaista taipumusta: finansialisaatio ja dekommodifikaatio. Nämä yleensä nähdään toistensa vastakohtina, mutta ne ovat saman kolikon kaksi eri puolta.

Finansialisaatiosta te olettekin jo kuulleet: se vie taloudellista toimintaa pois todellisesta, konkreettisesta taloudesta ja kohti abstraktimpia arvopapereita. Tämä kiihdyttää aitaamisen prosessia, ^[4] muuttaa ihmissuhteet palveluiksi ja hyödykkeiksi ja tukahduttaa yhteistekemistä. Se myös ajaa keinotekoista niukkuutta ja pakottaa meidät siirtämään tuottavat kykymme ja vastuumme luonnosta vastoin omia intressejämme.

Dekommodifikaatio on digitaalivallankumouksen tuote, ja se kuvaa vastakkaisen prosessin: on koko ajan enemmän asioita, joita ei voi myydä. Elokuvat, digitaalisesti levitetty kulttuuri, tietosanakirjat, käyttöjärjestelmät jne. ^[5] Kun omavaraisuudesta tulee tarpeellista selviytymiselle (enemmän kuin pelkkä elämäntyylin valinta), ihmiset kääntyvät toistensa puoleen tarpeidensa tyydyttämiseksi. Esimerkkejä on paljon: aurinkoenergia, asunto-osuuskunnat, mesh-verkot, keskinäiset luottojärjestelmät, yhteisöjen tukema maatalous jne. Tässä prosessissa he saavat selville, että heidän pitää kyetä suhtautumaan toisiinsa, ei luottaa persoonattomiin rahatransaktioihin, ja ottaa vastuu omasta talousympäristöstä. Tämä käytäntö asteittain hajoittaa kategoriat, jotka erottavat tuottajat kuluttajista. Jos tämä organisoidaan kunnolla, se voi madaltaa kustannuksia dramaattisesti ja lisätä innovaatiota ja luovuutta.

Sen lisäksi, että ne luovat hybridihirviöitä, jotka käyvät kauppaa käyttäjiensä digitaalisilla jäljennöksillä, tämä ruohonjuuritason taipumus kohti dekommodifikaatiota korkeamman tason finansialisaation kontekstissa voi olla tuhoisa taloudelle siten kuin me sen tunnemme. Jos yhä useampi asia ei ole myytävissä ja palvelut asteittain muuttuvat takaisin vastuullisiksi suhteiksi, palkkatyön määrä tulee vähenemään. Jos palkat laskevat, tuloverot seuraavat perästä. Jos me oletamme, että yritysverotus ei nouse tämän vajeen kattamiseksi, ensimmäinen uhri on sosiaalidemokratian taustalla oleva keynesiläinen sopimus.

Tässä on hyvä kysymys: Mitä Hawksbillin kilpikonnalla, Jaavan sarvikuonolla ja työpaikoilla on yhteistä? Ne ovat kaikki uhanalaisia. Aivan — ei ole hauskaa. Kaksi tekijää, jotka ovat kadottaneet työpaikat maailmasta niinkuin salametsästäjät ja luontotyyppien häviäminen ovat: finansialisaatio ja dekommodifikaatio. Ensimmäinen ajaa julkisen omaisuuden yksityistä huutokauppaa — sekä itseorganisoitua palvelun tuottamista, teknologista työttömyyttä, resurssiniukkuutta ja ympäristön kovia rajoitteita — ja vähentää tarvetta palkatulle työvoimalle ja keinotekoiselle kysynnän luonnille. Maa järkkyy jalkojemme alla; ei ole turvallista olettaa vakaata talousympäristöä, jossa me olemme vapaita demokratisoimaan omistuksen ja työvoiman amalla kun nautimme digitaalisen vallankumouksen hyödyistä. Me joudumme kehittämään enemmän joustavuutta, opettelemaan sopeutumaan muutoksiin.

Dekommodifikaatio voi olla tuhoisaa nykytaloudelle, mutta miksi rajata itsemme tuolle pelikentälle? Ehkäpä me näemme muutoksen niukkuuteen perustuvista talousjärjestelmistä runsauteen perustuviin. Kuten espanjalainen taloustieteilijä Susana Martín Belmonte sanoo:

Runsaus on uusi talousviitekehys, jossa niukkuus ei jatku. Taloustiede ennen liittyi niukkojen resurssien hallinnointiin, mutta niukkuus on osoittautunut sekä olosuhteeksi josta ei tarvitse päästä yli että Pyhäksi Graaliksi jolla jotkut tienaavat rahaa. Samaan aikaan se kuitenkin sivuuttaa muun tyyppisen niukkuuden, kuten kykymme saastuttaa ilmaa tuhoamatta planeettaa. Taloudellista arvoa ei ole ilman niukkuutta. Niukkuus on katoamassa kaikkein korkeimmilta innovaation tasoilta, digitaalisen vallankumouksen sydämestä. Ensimmäistä kertaa talousjärjestelmän evoluutio ei johda suurempaan tuottavuuteen tai myynteihin, vaan juuri päinvastaiseen.”

Miten sopeutamme talouskäyttäytymisemme saadaksemme eniten irti tästä tilanteestsa? Avoimella osuustoiminnalla.

Avoin osuustoiminta keskittää taloudellisen toiminnan yhteisvaurauden ympärille. Yhteistekemisen käytäntö vähentää riippuvuuttamme palkoista, markkinoista ja valtiosta ja luo resilientimpiä ja kestävämpiä talouksia. Tämä ei tarkoita, että me pääsisimme eroon markkinoista tai että valtio “kuihtuisi pois”. Sen sijaan yhteisvaurausmallissa on olemassa ratkaisuja, joilla saada aikaan toisenlaisia, vieläkin radikaalimpia asetelmia markkinoille ja valtioille.

Yhteiseen hyvään, monikomponenttiseen hallintoon, aktiiviseen yhteisvaurauden tuottamiseen ja ylikansalliseen orientaatioon kannattaisi keskittyä. Nämä ominaisuudet määrittävät avointa osuustoimintaa, mutta mikä niiden potentiaali on? Sitä voisi kutsua digitalouden kotiinpaluuksi, joka on enemmän linjassa avoimen internetin visionäärisempien ideoiden kanssa, jotka kehittyivät 90-luvun alussa, joka on tapa edistää nimensä veroista yhteistaloutta.

Osallistavan ja resurssit yhteen tuovan logiikan yhdistäminen yhteisvaurausperustaisessa vertaistuotannossa kelvollisten markkinatoimijoiden avulla (esim. osuuskunnat) voi varmistaa käynnissä olevan yhteisresurssien tuotannon ja isännöinnin, joita me tarvitsemme selviämiseen ja kukoistamiseen, joita nykyisessä talousparadigmassa ylenkatsotaan. Tämä on narratiivi, joka ottaa huomioon monet mahdollisuudet, joita alustaosuustoiminnan nykypäivän tehokkuus tarjoaa, ja vahvistaa niitä laajemmalti poliittisessa taloudessa.

Osana suurempaa siirtymää kohti voimaannuttavaa siviiliyhteiskuntaa suurimpana poliittisena ja tuottavana sidosryhmänä, avoin osuustoiminta voi avata ovet runsauden ja riittävyyden taloudelle, joka toimii yhteiskunnan kaikkien jäsenten, tulevien sukupolvien ja koko planeetan hyväksi. Tietoisuus tästä potentiaalista voi voimaannuttaa luovuuttamme osuustoimijoina, kommonereina ja kansalaisina käynnissä olevassa demokratisaatiossa.

Päätämme Yochai Benklerin sanoihin, hänen lopetuspuheenvuorostaan vuoden 2016 OuiShare Festeilla, kontekstina on luoda elinkelpo, eettisesti koherentti, yhteistoiminnallinen ja yhteisvauraussuuntautunut vaihtoehto:

Jos tämän haluaa rakentaa yhdessä, täytyy kiinnittää huomiota kaikkiin niihin jännitteisiin ja epäonnistumisen tapoihin, ja työskennellä niiden yhdessä ratkaisun puolesta, eikä sanoa, ‘Optimoin nyt tämän, optimoin tämän toisen jututn…’; kyse on monisysteemiogelmasta ja sille täytyy löytää monisysteemiratkaisu.”

Osia tästä artikkelista on käsitelty laajemmin tekstissä Commons Transition and P2P: a Primer, joka on P2P Foundationin ja Transnational Instituten lyhyt julkaisu, joka tarkastelee yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon potentiaalia, jolla radikaalisti suunniteltaisiin uusiksi talousjärjestelmä, politiikka ja luontosuhde. Voit ladata sen täältä.

Alaviitteet

^[1] Näihin kuuluu kapitalististen käytäntöjen käyttöönotto, millä varmistetaan kilpailukyky siten kuin markkinalogiikka sen määrittelee; eristäytynyt johtajien luokka, joka ei tiedä mitään yhteistoiminnallisista käytänteistä ja etiikasta; ja pahimmassa tapauksessa, osuuskuntien demutualisaatio. Nämä trendit ovat näkyvillä suuremmissa osuuskunnissa, mutta jotta hajautettu liike kykenisi skaalautumaan ja kohtaamaan “isot kalat”, yksinkertainen yhteisen hyvän artikulointi saattaa ehkäistä monia näistä ongelmista.

^[2] Yhteisvaurausperustaiset vastavuoroisuuslisenssit (eli “CopyFair”-lisenssit) antavat luvan vapaasti käyttää ja rajoittamasti kaupallistaa lisensoitua materiaalia yhteismaan sisällä, ja samalla vastustetaan liikevoittoa tavoittelevien tahojen ei-vastavuoroista omaan käyttöön omimista, elleivät sitten nämä tahot kontribuoi yhteismaahan lisensointimaksuilla tai muilla keinoin. Copyleft-lisenssit sallivat kaikkien käyttää mitä tahansa yhteismaan tietoa sillä ehdolla, että yhteismaahan annetaan vastineeksi takaisin parannuksia ja muutoksia. Tämä on hyvä idea, mutta sitä ei pitäisi abstrahoida reiluuden tarpeesta. Fyysiseen tuotantoon liittyy resurssien tai raaka-aineiden löytäminen ja kontribuuttoreille maksaminen. Välistä vetävät mallit hyötyvät tämän yhteisvaurauden rajoittamattomasa hyödyntämisestä. Siksipä, vaikka tiedonjakoa tulisi aina olla, meidän tulisi myös vaatia vastavuoroisuutta yhteisvaurauden kaupallisesta hyödyntämisestä. Tämä loisi pelikentän eettisille toimijoille, jotka tällä hetkellä itse maksavat kulut yhteiskunnalle ja ympäristölle. CopyFair-lisenssien käyttö, joka mahdollistaa tiedonjaon, samalla kun edellytetään vastavuoroisuutta vaihdannassa kaupallistamisoikeuksista, auttaisi tämän tasapainon saavuttamisessa. Ensimmäinen toimiva esimerkki CopyFair-lisenssistä on Peer Production License, joka on käytännössä muunnos Creative Commons Non-Commercial Licensesta, mikä sallii työntekijäomisteisten osuuskuntien ja muiden ei-hyväksikäyttävien organisaatioiden kaupallistaa lisensoitua sisältöä, samalla kun he kieltävät tämän saman voittoa tavoittelevilta yrityksiltä.

^[3] Yhteisösuunteutuneesta liiketoiminnasta liiketoiminnalla parannettuihin yhteisöihin, metataloudelliset verkosot ovat affiniteettiperustaisia verkostoja, jotka yhdistelevät uudenlaisia työvoiman muotoja yhteismaata uusintaviin solidaarisuusrakenteisiin. Kuvittele yhteisjärjestelmä johon on kytketty keskinäiset luottojärjestelmät, lastenhoito-osuuskunnat, yhteisöpankki, ruokavarojen jakelukeskukset, koulutus ja juridinen neuvonanto, ja paljon muuta. Joitain tunnettuja esimerkkejä yhteistoiminnallisista projekteista ovat mm. Catalán Integral Cooperative eli CIC (Catalonia, Spain), Mutual Aid Network, (Madison, Wisconsin USA, joka nyt laajenee osavaltioiden yli), sekä Enspiral (New Zealand, jota kopioidaan nyt muuallekin).

^[4] Vuosina 1776-1825 Englannin parlamentti hyväksyi yli 4,000 lakia jotka pyrkivät viemään yhteismaan pois kommonereilta, pääosin maanomistajien hyväksi joilla oli poliittisia kytköksiä. Nämä yhteismaan aitaamiset ottivat haltuun arviolta neljänneksen kaikesta viljellystä maasta Englannissa, sanoo historioitsija Raymond Williams, ja keskittivät omistuksen pienelle vähemmistölle. Nämä “lailliset” aitaamiset veivät omaisuuden miljoonilta kansalaisilta, pyyhkivät pois perinteisen elämäntyylin ja pakolla ottivat käyttöön uuden teollisuustalouden, ammattinimikkeet ja suuren mittakaavan tuotannon. Nykyään me käytämme termiä “aitaaminen” (engl. enclosure) irtisanoutuakseen hirviömäisistä teoista kuten käynnissä olevan aineettoman omaisuuden yksityistäminen, maa-alueiden haltuunotto Afrikassa ja muissa maanosissa, digitaalisen omistusoikeuden pakottaminen digitaaliselle sisällölle, siemenien ja ihmisgeenien patentointi ja paljon muuta. Tämä moderni taipumus kohti aitaamista ja ihmissuhteiden muuttamista palveluiksi ja yhteismaan muuttaminen hyödykkeeksi on commonstutkija David Bollierin mukaan “Aikamme suuri näkymätön tragedia”.

^[5] Tämä on johtanut monenmoisiin DRM-pohjaisiin paniikkireaktioihin ja monimutkaisempiin monetisaatioskeemoihin, joilla varmistetaan välimiehen selviäminen, ja kuitenkin taipumus pysyy. Kysymys kuuluukin onko digitaalinen itsevaltius voimaannuttavaa ja voiko se tuoda elannon sisällöntuottajille vai käyttävätkö portinvartijat heitä edelleen hyväkseen. Tämä taas on yksi niistä syistä miksi alustaosuustoiminta on niin ratkaisevan tärkeää nykyaikana.

Lähde: commonstransition.org

Mikä on ’vertainen’ alustaosuustaloudessa? Entä yhteisö?

admin — Fri, 15 May 2020 11:11:45 +0000

kirjoittaja: Antonio Blanco-Gracia

Kuten odotin aiemmassa postauksessani, mielestäni “Ours to Hack and to Own” on paras julkaistu kirja millä ymmärtää syntyvää alustaosuuskuntien alaa, ja kuitenkin jätin puhumatta muutamista tärkeistä asioista. Ehkä tämä on juuri kirjan hyve: se heijastelee tämän tuoreen liikkeen sekä saavutuksia että heikkouksia.

Ensimmäinen vastaan tullut ongelma on läsnä kaikissa kirjoituksissa koskien jakamis/osallisuustaloutta ja P2P-teoriaa: selkeän ja toimivan määritelmän puute siitä mikä on vertainen ja mikä on yhteisö. Totuus on, että me saatamme tarvita “taksonomiaa” vertaisille ja yhteisöille, sillä me kutsumme vertaisia ja yhteisöjä laajalti eri todellisuuksissa.

Miten tunnistamme jonkun olevan vertainen? Minua houkuttelee, kuten monesti arkikielessä useasti, määritellä vertaiseni henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella (eli sama hierarkkinen asema, samat tiedot, sama osaaminen, samat arvot jne.). Mutta homogeenisuus ei ole se mitä me löydämme vertaissuhteista. Itse asiassa, me löydämme enemmän arvoa erilaisuudesta. Vertainen ymmärretään paremmin sellaisena josta sinä pidät, ei niinkään sellaisena joka on kuten sinä. Ja jos me mietimme organisaatioita, sellaisena jonka kanssa haluaisit tehdä asioita.

Tämä kertoo tärkeistä seuraamuksista: vertainen voidaan määritellä vain niin kauan kuin sillä on vertainen, ja se mikä tekee mahdolliseksi kutsua heitä vertaisiksi on eräänlaisen suhteen olemassaolo. Tässä suhteessa molemmat tuntevat olonsa mukavaksi vertaisena olon idean suhteen, ja tämä vastavuoroisuus voidaan vain ylläpitää niin kauan kuin molemmat ovat samaa mieltä niistä ehdoista joilla vertaiset syntyvät. Täten keskeinen aspekti suhteessa on osapuolten vastavuoroinen toiminta.

Sana agency (toiminta) tulee latinan sanasta agere joka tarkoittaa “tehdä, toimia sellaisella tavalla jolla on vaikutus”. Amy ja John ovat vertaisia niin kauan kunnes he kykenevät yhdessä määrittelemään sen mistä heidän “vertaisuutensa” koostuu, ja tämä on pääasiallista toimintaa joka sääntelee muuta toimintaa heti kun he tunnustavat toisensa vertaisiksi. Se mikä tekee heistä vertaisia on, että he kykenevät määrittelemään minkälainen vastavuoroisuus tekee heistä vertaisia, ja tämän seurauksena, mikä vaikutus sillä on siihen mitä he voivat tehdä ja mitä he eivät voi tehdä tässä suhteessa. Kaikki ihmisryhmät ovat olemassa koska he hyväksyvät koska he hyväksyvät listan siitä mitä saa tehdä ja mitä ei.

Kaikki ihmisryhmät ovat olemassa koska ne hyväksyvät listan hyväksytyistä ja ei-hyväksytyistä asioista. Mutta vertaisten ryhmät voivat luoda niitä keskenään. Koska tekeminen on koko vertaissuhteen olemuksen ytimessä, tuo suhde tulee vapaasti määrittymään sen mukaan mitä molemmat osapuolet kykenevät tekemään. P2P-organisaatio voimaannuttaa molempia osapuolia vastavuoroisuuden avulla. Tällä tavoin lopulta vertaisten yhteiset ominaisuudet, jotka muodostavat P2P-organisaation, eivät ole se syy mikä on tehnyt heistä vertaisia, vaan vertaisena olemisen seuraus. Mutta “vertainen” ja “yhteisö” ovat muotisanoja nykyään. Esimerkiksi on paljon yhteisöjä joissa osallistujia kutsutaan vertaisiksi, mutta he eivät ole sitä. Ihmiset liittyvät niihin ja hyväksyvät “vertais”leiman koska he saavat jotain arvoa mukanaolosta, eikä “vertaiseksi” kutsumisesta aiheudu kustannuksia.

Tämä vie meidät ongelman ytimeen. Tasapainon saavuttamiseksi suhteeseen ihmiset tarvitsevat luottamusta; järkevä luottamus siihen miten voimme odottaa toisten käyttäytyvän. Me tiedämme sosiologian perinteestä, että on kahdenlaisia siteitä jotka rakentavat luottamusta. Ensimmäisen tyyppiset siteet solmitaan sosialisaation ja emotionaalisen mukanaolon mekanismein, kun taas toisenlaiset solmitaan oletuksesta, että muut käyttäytyvät jonkin tietyn ihmisen piirteen mukaisesti (esim. rationaalinen päätöksenteko). Ensimmäinen tyyppi karakterisoi perinteisiä yhteisöjä, toinen on se joka on muokannut moderneja yhteiskuntia. Ensimmäisen tyypin yhteisöt ovat suojelevia ja lohduttavia mutta myös jäykkiä; toiset muokkaavat yhteisöjä jotka ovat vapauttavia ja innovatiivisia mutta myös vieraannuttavia. Yhteisöt ja yhteiskunnat esittävät, lopulta, kahden tyypin siteiden yhdistelmää, mutta nykyinen talousjärjestelmämme perustuu pääosin toiseen tyyppiin, ja ne dramaattisesti rapauttavat ensimmäistä tyyppiä. Jotkut kirjoittajat ovat hypotetisoineet, että jännite näiden kahden välillä saa aikaan yhteistyön syntymistä. Toisille pelkkä yksinkertainen nykyisten yhteiskuntien romahdus tarkoittaa, että meidän ei tulisi pitää yhteistyötä itsestäänselvyytenä ellemme me työskentele sen eteen.

Vertaisuuden vastavuoroisuus on selvä tapa estää suhteiden muuttuminen jäykäksi tai vieraannuttavaksi. Tällä tavoin saatat havaita, että tarkoituksellisen egalitaarisilla yhteisöillä joilla on vahvoja siteitä (jonka jäsenillä on yhteinen asumus ja elinkeino) taikka torrent-käyttäjillä joiden väliset siteet ovat ohuet (jonka jäsenet tuskin tuntevat toisiaan) ei ole tunnetta siitä, että he olisivat loukussa tai vieraantuneita yhteisöistään.

Eli siis, mikä on yhteisö? Perinteisesti yhteisö ymmärretään ryhmänä ihmisiä joilla on jotain yhteistä, mutta lisäksi niinä varsinaisina olosuhteina sen yhteisen asian jakamiselle. Jos vertaisilla on yhteinen sopimus siitä mitä he haluavat tehdä yhdessä (ja koska yhteisöjen jäseniä tulee ja menee), silloin me paremmin ymmärrämme yhteisöä instituutiona joka rakentaa luottamusta yhdessä tekemiseen.

Me olemme valmiita paradigmaattisten yhteisöjen taksonomialle talousmaailmassa:

Yhteisöjen taksonomia

Me näemme neljän tyyppisiä yhteisöjä joille meillä ei ole nimeä, mutta niiden paradigmaattiset esimerkit ovat selkeät: perheyritys, korporaatio, kibbutsi ja kuluttajaosuuskunta. Ne ovat “ei vertaisia vahvoilla siteillä”, “ei vertaisia kevyillä siteillä”, “vertaisia vahvoilla siteillä”, ja “vertaisia kevyillä siteillä”. Saatat miettiä “entäpä sitten vertaiskollegani minun osastollani?”? No, sano sinä minulle. Millaiset ovat suhteenne? Kuin perhesuhteita? Kuin korporaation jäseniä? Kuin kibbutsin jäseniä? Vai sellaisia kuin osuuskunnassa?

Tähän mennessä jokaisen tyyppinen yhteisö on kohdannut omanlaisiaan rajoitteita. Yksinkertaisuuden vuoksi (ja määrittelen tätä uudelleen seuraavassa postauksessa) sanokaamme, että ne yhteisöt, jotka perustuvat “vahvoihin siteisiin”, ovat kooltaan rajoitettuja, joka on Dunbarin luku mikä rajaa niiden kasvun ilman vahvojen siteiden menetystä. Vaikka heillä on vahva sitoumus kaikkiin jäseniin, heillä ei koskaan ollut kriittistä massaa kohdata suuria investointeja suuriin operaatioihin joilla kilpailla suurempien yritysten kanssa. Toisaalta yhteisöt, jotka perustuvat “heikkoihin siteisiin”, ovat kukoistaneet ja saaneet uskomattoman vaikutusvallan, minkä seurauksena heidän jäsenensä kokevat ulkopuolisuutta. Huolimatta heidän kaikesta vaivannäöstään kehittää vahvoja kulttuureja (sic) ja samansuuntaisia missioita ja visioita ja niin edelleen, Gallupin mukaan “71% Amerikan työntekijöistä ei ole “mukana” tai “aktiivisesti poissa” työstään, mikä tarkoittaa että he ovat emotionaalisesti irti työpaikastaan ja näin todennäköisesti tuottamattomampia ”.

Perinteiset rajat

Mutta teknologinen kehitys on muuttanut ja edelleen dramaattisesti muuttaa taloutta seuraavasti:

– Tuotannon optimiskaalan pienentäminen

– Transaktiokustannusten pienentäminen

Se mikä on mielenkiintoista on, että tuotannon optimiskaalan pienentäminen ja transaktiokustannukset vaikuttavat näihin neljään yhteisötyyppiin varsin eri tavalla. Perinteinen “sitoutumisskaalan” kompromissivalinta on katoamassa, ja tämä on todellinen kulmakivi niinkutsutulle yhteistyötaloudelle:

Uudet mahdollisuudet

Joten kyllä, me voimme katsoa taaksepäin kirjan oivalluksia ja olla samaa mieltä näistä:

1. Keskitettyjen alustojen liiketoimintamallit ovat vanha viini uudessa leilissä, joka on uusien välistä vetävien liiketoimintamallien leili.

2. Keskitetyt alustat riistävät voiman käyttäjiltään, jotta ne voisivat kaapata kaiken arvon itselleen.

Mutta sitten muut ansaitsevat tulla analysoiduksi vähän lisää:

3. Keskitetyt alustat feikkaavat luottamusympäristöjä

Kyllä ja ei. Ne naamioivat niin paljon kuin ne voivat heikkoja luottamussiteitä vahvan luottamuksen ulkokuoreen. Mutta ne välittävät luottamusympäristön, muutoin ne eivät olisi olemassa.

Ja toiset muuttuvat ongelmallisiksi, koska ne selvästikään eivät sovellu kaikkiin osuusalustoihin…

4. Osuusalustojen aika on tullut

5. Osuuskunta-alustat voivat tarjota sitä mitä keskitetyt vain esittävät — mutta eivät kykene — tarjoavansa

…koska ne riippuvat jokaisen osuuskunta-alustan tietystä arkkitehtuurista:

6. Desentralisaatio ei kuitenkaan tarkoita tasa-arvoa

7. Uudet desentralisoidut arkkitehtuurit tulee suunnitella vasta-antidisintermediationistisiksi

Suurin osa osuuskunta-alustoista, joista kirjassa puhutaan, ei ole suunniteltu vasta-antidisintermediationistisiksi. Tällä tavoin arvo kaapataan edelleen sentralisoidulla tavalla huolimatta, että:

8. Alustat olemme me: yhteisö on se mikä antaa arvon

Esimerkiksi osuusalustat kuten Fairmondo (joka on yritys jota RAKASTAN), ovat kehittäneet mekanismin jolla palauttaa arvo takaisin yhteiskunnalle, mikä jättää yhteisön pois kuviosta

Tavallinen oikeutus on se, että jotkut osuusalustat käyttävät erityisiä alustoja kommunikointiin yhteiskunnalle, koska:

9. Osuustoiminta-alustat eivät ole niin paljoa autonomian ja riippuvuuden asialla kuin monen sidosryhmän keskinäisen riippuvuuden asialla

Ja… tässä kohtaa meidän pitää pysähtyä. Mikä on yhteisön rooli monen sidosryhmän keskinäisen riippuvuuden skeemassa? Pelkään ettemme voi puhua monen sidosryhmän keskinäisestä riippuvuudesta jos me emme ensin tarkastele jokaisen yhteisön “hallintoa”. Miten muutoin voisimme oikein ymmärtää eri sidosryhmien välisiä riippuvaisuuksia?

Tämä tulee olemaan seuraavan postaukseni aihe.

Lähde: https://blog.p2pfoundation.net/platform-coops-heck-peer-community/2017/04/10

24 havaintoa alustaosuuskunnista

admin — Wed, 01 Apr 2020 11:11:07 +0000

Kirja “Ours to Hack and to Own: the rise of platform cooperativism, a new vision for the future of work and fairer Internet”, jonka Trebor Scholz ja Nathan Schneider ovat toimittaneet, on julkaistu 2016. Tämä kannattaa lisätä ensikäden todistuksiin 25:sta aloitteesta, jotka perustuvat yhteistyöalustoihin, eri aloilla ja eri kehityksen vaiheissa. Jos tämä aihe resonoi, tämä kirja on sinulle koska se on paras ja täydellinen immersio siitä mitä nykypäivänä aiheesta voi löytää.

Minulla on muutamia vasta-argumentteja ja jotkut asiat puuttuvat. Seuraavassa postauksessa käsittelen kirjaa kriittisesti. Sillä aikaa saatat haluta lukea kriittisen perspektiivin jonka Las Indias Electrónicas juuri julkaisi Coop Platform -liikkeestä.

1. Keskitetyt alustabisnesmallit ovat vanhaa viiniä uudessa leilissä

“Se on samaa vanhaa industrialismia, jota harjoitetaan tehokkailla uusilla digityökaluilla” (Douglas Rushkoff—Renaissance Now)
“Jakamistalouden yritykset, jotka eivät itse omista välittämiään tuotteita tai palveluita, kaappaavat liikevoiton autojen ja asuntojen omistajilta, jotka tarjoavat omansa markkinoille. Nämä bisnesmallit eivät ole kauhean uusia” (Dmytri Kleiner—Counterantidisintermediation).
“Keskeinen kysymys ei ole kuka omistaa minkäänlaisia tuotantovälineitä vaan kuka omistaa dominantin tuotantotavan. Nämä olivat ennen tehtaita, koneita. Nykyään ne ovat muuttumassa suuriksi algoritmeiksi, joita jatkuvasti säädetään, ja aina vain kehittyviksi virtuaalikoneiksi.” (Christoph Spehr)

2. Keskitetyt alustat tekevät käyttäjänsä voimattomiksi

“Välikäsien poistamisen idea (disintermediaatio) oli keskeinen internetin emansipatorisille visioille, ja kuitenkin nykypäivän kentällä on välikäsiä enemmän kuin koskaan ennen” (Dmytri Kleiner—Counterantidisintermediation).
“Kapitalistiset alustat, jotka perustuvat yleisön hyödykkeiden myyntiin ja markkinapaikan vuokrien kaappaamiseen, vaativat yksityisyyden ja autonomian uhraamista” (Dmytri Kleiner—Counterantidisintermediation).

3. Keskitetyt alustat väärentävät luottamusympäristöä

“osoittautuu, että me käyttäydymme eri tavalla kun me arvioimme ihmisiä kuin silloin kun me arvioimme tuotteita […] Vääristynyt arviojakauma palvelee alustan omistajien intressejä, mikä saa alustan näyttämään korkeamman luottamuksen ympäristöltä kuin mitä se oikeasti on […] (Michel Bauwens and Vasilis Kostakis)

4. Osuusalustojen aika on tullut

Ensinnäkin, disruptio. Mitään ei ole kiinnitetty. Uber kasvattaa dominanssia henkilökohtaisen kuljetuksen palveluissa USA:ssa, mutta Uber voisi silti olla Friendster, tai ainakin LinkedIn, kysyntätaloudessa jos osuustoimintaliike liikkuu nopeasti laajemmalti palvelujen piiriin. (Yochai Benkler—The Realism of Cooperativism)
Toiseksi, me olemme yhteistyön kulttuuriliike. Wikipedia, ilmaisen ja avoimen lähdekoodin softat (FOSS), kansalaisjournalismi ja muut yhteisvaurauteen perustuvat vertaistuotannon muodot ovat saaneet normaalit ihmiset kohtaamaan yhteistyön ja sen tuotteet arkipäiväisenä asiana. Vuosikymmenten pituinen asiantuntijatalouden vaatimus siitä, että meidän tulisi ajatella itsekkäästi omia etujamme kavalina rationaalisina päätöksentekijöinä osoittautuu päivätodellisuudessamme vääräksi. (Yochai Benkler—The Realism of Cooperativism)
Kolmanneksi, yhteisvaurausperustainen vertaistuotanto on tarjonnut aihion ja kokemuksen, jolla on mahdollista suuren mittakaavan yrityksissä hallinnoida itseään verkon osuustoiminta-alustojen kautta. (Yochai Benkler—The Realism of Cooperativism)
Lopuksi, verkot ovat epävakauttaneet yrityksen mallin. Transaktiokustannukset, jotka liittyvät sekä markkinavaihdantaan että sosiaaliseen jakamiseen, ovat pienentyneet; interaktiot, jotka ovat yhdistäneet pääoman työvoiman sopimussitoumuksiin, materiaaleihin ja jakeluun, voidaan nyt toteuttaa hajautetummassa muodossa (Yochai Benkler—The Realism of Cooperativism)
Alustaosuuskunnat voivat hyötyä sisältökuplan puhkeamisesta (David Carroll—A Different Kind of Startup Is Possible)
App storen mahdollisuudet ovat kuivumassa kasaan (David Carroll—A Different Kind of Startup Is Possible).

5. Alustaosuuskunnat voivat tarjota sitä mitä keskitetyt vain esittävät — mutta eivät kykene — tarjoavansa

“Dominantit pelurit jatkavat itsensä brändäämistä yhteisöinä, kun käyttäjät kokevat systeemit enemmänkin asiakkaina. Alustaosuuskunnan suunnittelijoille tarjoutuu mahdollisuus elvyttää projekti perustamalla aito yhteisö” (Cameron Tonkinwise—Convenient Solidarity: Designing for Platform Cooperativism)
“Monin eri tavoin alustaosuusmalli sopii hyvin eräiden omistusta ja kestävyyttä koskevien ongelmien selättämiseen, jotka ovat sisäänrakennettuja riskirahoitusta saaviin yrityksiin joita me kohtasimme itse. Mutta lähitulevaisuudessa teknologia-alustat tullaan rakentamaan nopeasti kehittyvien infrastruktuurien päälle, ja se vaatii yhtäkkistä adaptaatiota uuteen kapasiteettiin” (David Carroll—A Different Kind of Startup Is Possible)
Alustaosuuskunnat — osana suunnattua rintamaa alustamonopoleja vastaan, jotka määrittävät uutta digitaalista industrialismia — tarjoavat keinon sekä palauttaa takaisin luomamme arvo että työstää omaa kollektiivista hyväämme kohti työskentelyyn tarvitsemamme solidaarisuus ” (Douglas Rushkoff—Renaissance Now)
“avoimet osuuskunnat sisäistävät negatiivisia ulkoisvaikutuksia; ottavat käyttöön monen sidosryhmän hallintamalleja; kontribuoivat immateriaalisen ja materiaalisen yhteisvaurauden luontiin; ja ovat sosiaalisesti ja poliittisesti järjestäytyneet globaalien huolenaiheiden ympärille, vaikka ne tuottaisivatkin lokaalisti” (Michel Bauwens and Vasilis Kostakis—Why Platform Co-ops Should Be Open Co-ops)

6. Desentralisaatio ei kuitenkaan tarkoita tasa-arvoa

Viime vuosikymmen on näyttänyt, että ei ole olemassa lineaarikausaalisuhdetta teknisten systeemien desentralisaation ja egalitaaristen tai tasa-arvoisten käytänteiden välillä sosiaalisesti, poliittisesti tai taloudellisesti. Tämä ei johdu pelkästään siitä, että se olisi teknologisesti determinististä olettaa niin, tai koska verkostoihin kuuluu kerroksia, jotka kertovat uskomattomista käyttömahdollisuuksista, vaan myös koska ei ole minkäänlaista näyttöä siitä, että ominaisuudet kuten desentralisaatio tai rakenteettomuus olisivat minkäänlainen uhka kapitalismille. Itse asiassa, horisontaalisuus ja desentralisaatio — juuri ne ominaisuudet joita vertaistuotanto arvostaa niin korkealle — ovat syntyneet ideaaliratkaisuina moniin liberaalin taloustieteen umpikujiin. (Rachel O’Dwyer—Blockchains and Their Pitfalls)

7. Uudet desentralisoidut arkkitehtuurit tulee suunnitella vasta-antidisintermidiationistisiksi

Jos mennään takaisin varhaiseen yhteistyölliseen, desentralisoitujen serverien internetarkkitehtuuriin, projekteihin kuten Diaspora, GNU Social ja muut, ne eivät toimi. Tämä on tasan tarkkaan sen tyyppistä arkkitehtuuria, jonka antidisintermediaation oli suunniteltu voittavan. Desentralisoidut systeemit tulee suunnitella vasta-antidisintermediationistisiksi. Keskeistä tälle designille on end-to-end -periaate; alustat eivät saa riippua servereistä ja ylläpitäjistä, silloinkaan kun niitä pyöritetään yhteistyössä, mutta niiden täytyy, mitä suurimmassa määrin, pyöriä alustojen käyttäjien tietokoneilla (Dmytri Kleiner—Counterantidisintermediation).

8. Alustat olemme me: yhteisö on se mikä antaa arvon

Alustat olemme me: Alustat eivät ole vain softaohjelmia ja niitä hallinnoivia yrityksiä. Se mikä antaa alustalle arvon, useimmissa tapauksissa, on yhteisön käyttäjät jotka soveltavat alustaa, verkkojen, datan ja luomiensa ideoiden lisäksi (Janelle Orsi—Three Essential Building Blocks for Your Platform Cooperative)
Osana projektiamme me kehitämme omaa konseptuaalista viitekehystä joka identifioi kuusi dimensiota joilla mitata arvoa: 1. Yhteisön rakentaminen, 2. Luotujen resurssien sosiaalinen käyttöarvo, 3. Maine, 4. Esitetyn mission saavuttaminen, 5. Rahallinen arvo, 6. Ekologinen arvo ja derivatiiviprosessit (Mayo Fuster Morell—Toward a Theory of Value for Platform Cooperatives)

9. Osuustoiminta-alustat eivät ole niin paljoa autonomian tai riippumattomuuden asialla kuin monen sidosryhmän keskinäisen riippuvuuden asialla

Tällainen painopisteen muutos tarkoittaa, että jätetään sivuun osa siitä vaalimisesta, jonka viimeisin yhteistyöaalto asetti autonomialle ja itsenäisyydelle. Sen sijaan osuuskuntien kehittäjät ovat tutkineet innokkaasti tapoja tehdä yhteistyötä kaupunginhallitusten, ammattiliittojen, tulevaisuutta ajattelevan hyväntekeväisyyden ja sijoittajien kanssa saadakseen aikaan mekanismeja, joilla rahoittaa ja tukea demokraattisemman talouden rakentamista. Osuustoiminnan puhtaudesta voi helposti tulla este tarkoituksenmukaisen mittakaavan ja osallistavan vaikutuksen saavuttamiselle. Esimerkiksi vaatimalla, että jäsenet itse rahoittavat omaa yritystään, syntyy riski että luodaan suhteellisen taloudellisen etuoikeuden suljettu ympyrä sen sijaan, että siirryttäisiin todella demokratisoimaan pääomaa. Samoin autonomian vaatiminen hallituksen väliintulolta ja tuelta tarkoittaa, että perinteisen taloudellisen kehityksen taustalla olevat politiikat jatkavat hienostumistaan, yrityksien tukemista ja jättävät osuuskunnat puolustamaan itseään (John Duda—Beyond Luxury Cooperativism).

10. Hyvin suunniteltu osuusalusta voi tarjota arvostetun ja kestävän elinkeinon niille jotka niiden parissa työskentelevät

Perustuen tähän tutkimukseen, me olemme alkaneet identifioida joitain periaatteita tai sääntöjä joiden tulisi ohjata suunnittelijoita saavuttamaan positiivisempia lopputuloksia työntekijöille: 1. Ansioiden maksimointi, 2. Stabiilius ja ennustettavuus, 3. Läpinäkyvyys, 4. Tuotteiden ja maineen siirrettävyys, 5. Täydennyskoulutus, 6. Sosiaalinen kytkeytyneisyys, 7. Vinoumien eliminointi, 8. Takaisinkytkentämekanismit. (Marina Gorbis—Designing Positive Platforms)
Ne meistä jotka ponnistelevat organisoidakseen työntekijät verkkotaloudessa joutuvat rakentamaan teorian maineen siirrettävyydelle ja suojelulle meidän muuhun organisaatiotyöhön. (Kati Sipp—Portable Reputation in the On-Demand Economy)

11. Valtiot eivät voi jäädä sivustaseuraajiksi keskitettyjen alustojen suurille vaikutuksille

“Kaupungit ja valtiot eivät ole vielä täysin käsittäneet, että valta sijaitsee, nykyään, datan tasolla”. (Francesca Bria—Public Policies for Digital Sovereignty)
“Alustakapitalismiin siirtymisen mittakaava on valtava. Uusien verkkoalustojen rakentajien tavoitteena on tunkeutua kaikille tuotantosektoreille, ja tunkeutua kaikille yhteiskunnan tasoille: yksilötasolle (älypuhelimilla ja puettavalla teknologialla, linsseillä, lasilla); kodin tasolle kodin tasolle (”älykkäät kodit”, älykkäät tehomittarit ja Internet-yhteyteen kytketyt anturit); ja älykaupunkien tasolle (kuljettajattomat autot, verkottuneet kuljetuspalvelut; energiaverkot, dronet, kaikkialle ulottuvat digitaaliset palvelut). Alustat muuttavat paitsi Internetiä myös koko taloutta, ja hallitusten velvollisuutena on varmistaa, että tämä uusi talous palvelee enemmän kuin pelkkää alustojen rakentajien liikevoittoa”. (Francesca Bria—Public Policies for Digital Sovereignty)
Monet liiketoimintamallit “jakamistaloudessa” perustuvat strategiseen lain mitätöintiin. Yritykset tieten tahtoen rikkovat kaupungin sääntöjä ja työlainsäädäntöä. Tämä sallii niiden horjuttaa kilpailua ja sitten osoittaa sormella suureen asiakaspohjaan vaatimaan muutoksia lakeihin, jotka hyödyttävät niiden kyseenalaista toimintatapaa. (Trebor Scholz—How Platform Cooperativism Can Unleash the Network)

12. Siviiliyhteiskunta ja valtiot joutuvat luomaan yhdessä ekosysteemin jolla alustaosuuskunnat voivat kukoistaa

“Suuryritykset, jotka hallitsevat Internetiä, eivät pääse hallitsevaan asemaan vain siksi että heillä on hyvä idea ja karismaattinen perustaja; ne kasvavat ulos niitä tukevista ekosysteemeistä, joihin kuuluu mm. sijoittajia, lakimiehiä, symppaavia hallituksia ja teknisiä kouluja. Ehkäpä mahdollisesti kaikkein tärkeintä on niiden kulttuuri — festivaalit, tapaamiset, meemit, manifestit — jotka jakavat normeja siitä minkälaisia käytänteitä edellytetään ja mitä ylistetään. Näiden normien muuttamiseksi meidän tarvitsee kultivoida ekosysteemiä alustaosuustoiminnalle”. (Editors -Showcase 2: Ecosystem)
“Alustakapitalismiin siirtymisen mittakaava on valtava. Uusien verkkoalustojen rakentajien tavoitteena on tunkeutua kaikille tuotantosektoreille, ja tunkeutua kaikille yhteiskunnan tasoille: yksilötasolle (älypuhelimilla ja puettavalla teknologialla, linsseillä, lasilla); kodin tasolle kodin tasolle (”älykkäät kodit”, älykkäät tehomittarit ja Internet-yhteyteen kytketyt anturit); ja älykaupunkien tasolle (kuljettajattomat autot, verkottuneet kuljetuspalvelut; energiaverkot, dronet, kaikkialle ulottuvat digitaaliset palvelut). Alustat muuttavat paitsi Internetiä myös koko taloutta, ja hallitusten velvollisuutena on varmistaa, että tämä uusi talous palvelee enemmän kuin pelkkää alustojen rakentajien liikevoittoa”. (Francesca Bria—Public Policies for Digital Sovereignty)

13. Jotkut administraattorit alkavat tajuta osuustoiminta-alustojen potentiaalin, tai ainakin sallia niille syntyä uusia mahdollisuuksia

Erittäin kiinnostava esimerkki kaupungista, joka esittelee vaihtoehtoisia käytänteitä ja eteenpäin katsovia sääntöjä on Barcelona. (Francesca Bria—Public Policies for Digital Sovereignty)
Securities and Exchange Commission on ottanut käyttöön uudet säännöt koskien joukkorahoitusta JOBS Actissa, jotka avaavat uusia tapoja joilla ihmiset voivat arkipäivässä investoida yrityksiin, jotka parhaiten ovat linjassa heidän arvojensa kanssa. Nämä uudet säännöt sallivat akkreditoimattomien sijoittajien sijoittaa, ja ne sallivat myös sijoitusten toteutua ilman välittäjiä. On muuttunut helpommaksi, tällä tavoin, meille vastata ihmisille joita pyrimme palvelemaan ja joiden kanssa muodostamaan kumppanuussuhteita. (Karen Gregory—Can Code Schools Go Cooperative?)

14 . Osuusalustat tarvitsevat alussa sekä moniosaavan tiimin ja laajan yhteisön onnistuakseen

Olen havainnut, että innovaatio tapahtuu suurimmaksi osaksi pienissä tiimeissä, joissa kaikilla on yhteiset tavoitteet mutta eri osaaminen. Isot ryhmät, toisaalta, ovat hyviä koulutukseen ja työn organisointiin ja olemassaolevien alustojen kehittämiseen. Mutta innovoinnissa haluaisin työskennellä kolmesta kuuteen ihmisen ydinryhmissä, sillä tämä sallii syvät ihmissuhteet, yhteisen muistin ja suhteellisen nopean päätöksenteon, sillä jokainen ihminen voi puhua kymmenestä kahteenkymmeneen minuuttiin tuntia kohden kokouksissa. (Caroline Woolard—So You Want to Start a Platform Cooperative…)
Jos he eivät saa kerättyä 300 tuhatta dollaria vuodessa viiden ihmisen ydintiimiä varten, ei kannata rakentaa demosivustoa joka juuri ja juuri toimii tai bugista softaa joka ei kestä — organisoi hyviä tapahtumia ja rakenna yhteisö! (Caroline Woolard—So You Want to Start a Platform Cooperative…)

15. Osuusalustojen termein omistus on se mikä merkkaa

Alle 10% amerikkalaisista tällä hetkellä omistaa yrityksensä ja työpaikkansa, nykypäivän “uusi, uusi organisointi” alkaa korjata epätasapainoa pääoman, työvoiman ja sen vallan välillä, jonka tämä vääristymä tuottaa ja jota se harjoittaa. (Michael Peck—Building the People’s Ownership Economy through Union Co-ops)
Keväästä 2014 eteenpäin 1worker1vote.org on pyrkinyt esittämään, että laajalle levinnyt työpaikkojen tasa-arvo ja demokraattinen osallistuminen voivat paluttaa Amerikan sen alkuperäiseen yksilöllisen ja yhteisöllisen omistamisen jätjestelmään. (Michael Peck—Building the People’s Ownership Economy through Union Co-ops)
Muutama kampanja johti Hochschildin sanoin “syvänäyttelyyn” — aitoihin emootioihimme työssä. Suurin osa kampanjoista taipuu “syvänäyttelyyn,” sellaiseen käyttäytymiseen joka liitetään feikkihymyyn. Nämä kampanjat rasittavat vapaaehtoisia, pelottavat tukijoita, ja epäonnistuvat tavoitteissaan. Ja jos projekti saa rahaa, mikä tahansa tulevaisuuden kollektiivinen toimi riippuu siitä kuka omistaa ja kontrolloi luotua arvoa. Ilman emotionaalista mukanaoloa yhteistoiminnan järjestelyssä kampanjalla on riski tuhota ihmissuhteet saavuttamattomien tavoitteiden takia (Danny Spitzberg—How Crowdfunding Becomes Stewardship).

16. Osuusalustat voivat tarjota laajalti vaihtoehtoja omistukseen ja jäsenyyteen

Nämä DCO:t ovat intellektuaalisesti kytkeytyneet moniin hajautetun omistuksen malleihin. Ne vaihtelevat Karl Sjogrenin FairShare-mallista, joka ehdottaa erilaisten omistusluokkien rakennetta eri kontribuuttoreille, “crypto-pääoman” joukkorahoituksen Swarm-lähestymistapaan, jonka on kehittänyt Joel Dietz. Jos säännöt tasa-arvoiselle arvon jakelulle ovat hyvin määritellyt, yleisesti hyväksytyt ja muuttuvat “normaaleiksi” samalla tavalla kuin palkkatyö osakeyhtiössä oli 1900-luvulla, mahdollisesti tarjoajat voivat silloin keskittyä enemmän arvonluontiin (Arun Sundararajan—Economic Barriers and Enablers of Distributed Ownership).

17. Osuusalustat kehittyvät nopeammin mikäli ne erottautuvat jo olemassaolevasta perinteisestä osuustoiminnasta ja liittotoiminnasta ja tekevät kokeiluja

Osuusalustojen porukoille on tärkeää ymmärtää, että olemassaolevat työntekijöiden johtamat organisaatiot on perustettu toimimaan monen työnantajan erillisissä työtilanteissa — ja että me voimme kehittää heidän malliaan sen sijaan että aloittaisimme alusta. (Kati Sipp—Portable Reputation in the On-Demand Economy)
Se mitä nämä molemmat kulkusuunnat merkitsevät on potentiaali arvolle, työvoima ja työntekijät liittyvät yhteen “keikkataloudessa.” (Christoph Spehr—SpongeBob, Why Don’t You Work Harder?)
Tässä on usein aliarvioitu haaste: yritä liittyä olemassaolevaan osuusalustaan ja lisätä siihen jotain, sen sijaan että rakentaisi omansa tyhjästä. (Caroline Woolard—So You Want to Start a Platform Cooperative…)
Liikkeenä osuustoiminta onnistuu ainoastaan liikkumalla nopeasti ja päättäväisesti, oppimalla lähimenneisyydestä ja jakamalla kokemuksiaan ja tietoaan nopeasti ja toistuvasti osuuskuntien verkostossa. (Yochai Benkler—The Realism of Cooperativism)

18. Alustaosuuskuntien tulee ottaa mukaan “inhimillistävät” emootiot (joukkorahoitus on esimerkki tästä)

Elizabeth Hoffmanin vuoden 2016 tutkimus työntekijäosuuskunnista havaitsi, että emootioiden mukaan ottaminen lopulta hyödyttää demokraattista osallistumista. Kun jäsenet tottuvat ilmaisemaan itseään, he kehittävät identiteettiä osuusomistajina — heidän työpaikkansa ja työkaverinsa tuntevat olevansa “kotona” ja yhtä “perhettä.” Sellainen transformatiivinen, inhimillistävä kokemus rinnastuu siihen miten me suhtaudumme toisiin markkinoinnin kautta. Nämä ovat myös se miten sijoittaminen kasvaa isännöinniksi. (Danny Spitzberg—How Crowdfunding Becomes Stewardship).
Ilman emotionaalista mukanaoloa osuustoiminnassa kampanjoilla on riski tuhota ihmissuhteet toteutumattomien odotusten takia. Jotta joukkorahoitus muuttuisi isännöinniksi, me tarvitsemme harjannostajaisia — toistuvia aktiviteetteja joissa vieraat voivat luoda yhdessä mukana tuomiensa lahjojen kanssa, juhlia saavutuksiaan ja rakentaa uutta. Markkinoinnin strategiat riistävät anteliaisuuden kehittämällä yleisön, viestin, toimintakutsun ja pakottavat sen yksisuuntaiseksi. Harjannostajaiset ovat organisointistrategia osuustoiminnalle, jossa mukana ihmisiä, kutsu ja osallistuminen (mieti p-i-e): 1) Ota yhteys ihmisiin. Yleisöt ovat passiivisia, mutta ihmiset tuovat tunteensa yhteistyön ytimeen. Tutustu niihin jotka voivat tulla mukaan ja siihen mitä he yrittävät saada aikaiseksi. 2) Tee kutsu. Viestit ovat staattisia, mutta kutsut kultivoivat vapaaehtoista ja avointa jäsenyyttä. Määritelkää se mitä haluatte juhlia, yhdessä — kasvotusten tai verkossa. 3) Pitäkää yllä osallistumista. Toimintakutsu rajaa sen miten voi olla mukana, mutta osallistuminen tukee demokraattista omistusta ja kontrollia. Etsikää mukanaoloa enemmän kuin rahallisten kontribuutioiden muodossa (Danny Spitzberg—How Crowdfunding Becomes Stewardship).

19. Perinteiset osuuskunnat voivat olla etuoikeutetussa asemassa osuusalustoja rakennettaessa, mutta niiden tulee ymmärtää yhteisvaurauden voima sitä ennen

Yleisesti osuuskunnat eivät luo, suojele tai tuota yhteisvaurautta, ja ne yleisesti toimivat patentti- ja kopiosuojajärjestelmien alaisuudessa. Lisäksi ne saattavat sulkeutua oman paikallisen tai kansallisen jäsenyytensä ympärille. Tämän seurauksena globaali areena on suurkorporaatioiden dominoima.

20. Parhaat alustaosuuskunnat voidaan nähdä infrastruktuureina Avoimille Arvoverkostoille, jotka on rakennettu “luonnollisen runsauden” päälle

“Sellaisten kapasiteettien luonnollisessa laajennuksessa avoimet arvoverkostot (OVN) ovat pyrkimys mahdollistaa osallistujamäärältään rajoitetuille verkostoille joukkorahoitus, tiedon joukkoistaminen ja yhteisbudjetointi heidän identifioitavissa olevien osallistujien kesken. OVN:t kuten Enspiral ja Sensorica on kuvattu “käyttöjärjestelminä uudenlaiselle organisaatiolle” ja “pilottiprojekteina uudelle taloudelle.” (David Bollier—From Open Access to Digital Commons)
Ensinnäkin on tärkeää tunnustaa, että suljetut liiketoimintamallit perustuvat keinotekoiselle niukkuudelle […] Avoimet osuuskunnat, tätä vastoin, tunnustavat luonnollisen runsauden ja kieltäytyvät tuottamasta tuloja tekemällä runsaista resursseista niukkoja. […] Toiseksi, tyypillinen yhteisvaurausperustainen vertaistuotannon projekti sisältää erilaisia hajautettuja työtehtäviä, joihin kukin voi vapaasti kontribuoida. […] Avoimet osuuskunnat, täten, harjoittavat avoimen arvon tai myötävaikuttavaa kirjanpitoa. […] Kolmanneksi, avoimet osuuskunnat voivat turvata yhteisesti luodun arvon siitä saatujen hyötyjen reilun jaon “CopyFair”-lisensseillä. […] Neljänneksi, avoimet osuuskunnat kykenevät käyttämään avoimia designeja kestävien tuotteiden ja palvelujen valmistuksessa. […] Viidenneksi, ja tähän liittyen, avoimet osuuskunnat vähentävät päästöjä. [… ] Kuudentena, avoimet osuuskunnat voivat keskinäistää sekä digitaalisen infrastruktuurin että fyysisen infran (Michel Bauwens and Vasilis Kostakis—Why Platform Co-ops Should Be Open Co-ops).

21. Alustaosuuskuntien, avoimien arvoverkostojen & yhteismaan hallinta vaatii omanlaisensa hallintakäytänteet

1) Löydä oikeat ihmiset, 2) Tutki eri strategioita itsensä johtamiseen, 3) Mieti konversiota, 4) Määrittele yhteistyöympäristön parametrit, 5) Liity osuustoimintaverkostoon, 6) Sijoita muihin osuuskuntiiin, 7) Valitse ilmaisia työkaluja yrityksen pyörittämiseen. (Micky Metts—Meet Your Friendly Neighborhood Tech Co-op)
Our Good Work Code on kahdeksan yksinkertaisen periaatteen joukko joka toimii viitekehyksenä: 1) Turvallisuus, 2) Vakaus & Joustavuus, 3) Läpinäkyvyys, 4) Yhteinen vauraus, 5) Elämiseen riittävä palkka, 6) Inkluusio, 7) Tuki & Yhteys, 8) Kasvu & Kehitys (Palak Shah—A Code for Good Work).
Me tarkastelimme seuraavaa kuutta toisiinsa liittyvää tekijää yhteisvaurauden hallinnoinnin ajureina: 1) Missio 2) Kontribuutioiden johtaminen.Osallistujien suurempi joustavuus tuntuu vaikuttavan suurempaan kontribuutioasteeseen. 3) Päätöksenteko koskien yhteisön interaktiota. Konsensukseen perustuva päätöksenteko on tavallista yhteisvaurauteen perustuvassa vertaistuotannossa, mutta keinot eroavat toisistaan. 4) Muodolliset käytänteet joita soveltaa yhteisön interaktioon. 5) Alustan suunnittelu. 6) Alustan varainjako. (Mayo Fuster Morell—Toward a Theory of Value for Platform Cooperatives)

22. Lohkoketjuteknologiat voivat olla itse asiassa tilaisuus osuusalustoille, mutta niitä ei tulisi käyttää osuustoiminnan edistämiseen ilman luottamusta

Vaikka Bitcoin itse on suunniteltu palvelemaan tuttuja kapitalistisia toimintoja (verojen välttelyä, yksityistä akkumulaatiota spekulaation kautta), lohkoketjukirjanpito on merkittävä, koska se voi mahdollistaa erittäin luotettavia, monikäyttöisiä kollektiivisen toiminnan muotoja avoimissa verkoissa. Tämän se tekee validoimalla digitaalisen objektin aitouden (esim. yhden bitcoinin) ilman tarvetta kolmannen osapuolen takaajalle kuten pankille tai valtion elimelle. Tämä ratkaisee erityisen vaikean kollektiivisen toiminnan ongelman avoimen verkoston kontekstissa: miten tiedät että tietty digitaalinen objekti — bitcoin, juridinen dokumentti, digitaalinen sertifikaatti, datasetti, äänestyksen ääni tai digitaalinen identiteetti — on oikea eikä väärennös? (David Bollier—From Open Access to Digital Commons)
USA:ssa entinen viestintäkomission johtaja Reed Hundt on ehdottanut blockchain-teknologiaa käyttäen hajautettujen aurinkovoimaverkostojen luomista taloyhtiöihin, joka toimii yhteisvaurautena (David Bollier—From Open Access to Digital Commons).
Tämä kokeiluala voi tuoda meille toisen läpimurron digitaalisen yhteisvaurauden työstämisessä: älysopimukset. […] Nämä transaktiot voidaan, tottakai, ottaa käyttöön uudenlaisten markkinoiden luonnissa, mutta niitä voidaan käyttää myös uudenlaisen yhteisvaurauden luomiseen (David Bollier—From Open Access to Digital Commons).
Tässä lohkoketju korvaa luotetun kolmannen osapuolen kuten valtion tai alustan kryptografisella todisteella. Tämän takia hardcore-libertaarit ja anarkokommunistit suosivat molemmat sitä. Mutta tehdään selväksi — se ei korvaa kaikkia instituution funktioita, vain sen funktion joka sallii meidän luottaa interaktioihimme toisten kanssa koska me luotamme tiettyihin juridisiin ja byrokraattisiin prosesseihin. Se ei auta kaikkeen hitaaseen ja sotkuiseen byrokratiaan ja väittelyyn ja inhimillisiin prosesseihin jotka kuuluvat rakentamisen yhteistyöhön, eikä se tule koskaan niihin auttamaankaan. (Rachel O’Dwyer—Blockchains and Their Pitfalls).

23. Ne jotka haluavat rakentaa osuustoiminta-alustan joutuvat ajattelemaan eri tavalla valtavirrasta

Osuuskunnat ovat taipuvaisia keskittymään liikaa siihen miten arvoa voitaisiin jakaa sen sijaan että ne keskittyisivät saamaan aikaan kiinnostavan tarjoaman jolla luoda arvoa (Arun Sundararajan—Economic Barriers and Enablers of Distributed Ownership)
Me sisällytämme arvoja teknologioihimme, ja nykyään sellaiset arvot ovat heijastus Piilaakson eetoksesta ja rahoitusmalleista (Marina Gorbis—Designing Positive Platforms).
Alustoja ei tarvitse kohdella kuin hyödykkeitä: on helppoa kehittää alustafetissi perustuen niiden maagiselta näyttävään kykyyn luoda miljonäärejä. Ja kuitenkin juuri käyttäjät itse ja heidän maksamansa palkkiot alustafirmoille ovat ne jotka mahdollistavat alustojen rahallisen arvon (Janelle Orsi—Three Essential Building Blocks for Your Platform Cooperative)

24. Kirjassa on paljon kokemuksia joista oppia. Lainauksia olisi vaikka miten paljon. Lue kirja.

Lähde: https://artplusmarketing.com/why-you-should-read-ours-to-hack-and-to-own-the-book-in-24-powerful-insights-5f36397aacea

Uusi talous: sosiaalinen, yhteisvauraudellinen, feministinen ja ympäristöllinen

admin — Mon, 27 Nov 2017 11:08:50 +0000

Tämän kirja-arvostelun on kirjoittanut P2Pvalue -kollegamme Mayo Fuster Morell ja se on alunperin julkaistu CCCBLab-sivustolla. Kuva: CC-BY Democracy Chronicles

Caset kuten Airbnb, Uber ja eBay ovat popularisoineet jakamistalouden käsitettä. Digitaaliset alustat sallivat tuotteiden ja palvelujen vaihdannan, uhmaten perinteisten yritysten bisnesmalleja. Kuitenkin, osoittautuu että näiden alustojen laajentuminen tapahtuu usein vastoin työvoiman oikeuksia. Tämä on dilemma jota Trebor Scholz on analysoinut kirjassaan Platform Cooperativism. Challenging the Corporate Sharing Economy (Rosa Luxemburg Stiftung, 2016). Vaihtoehtona hän ehdottaa alustaosuustaloutta joka täydentää digitaalisten alustojen teknologista perustaa osuustoiminnallisilla malleilla höystetyillä digialustoilla.

Platform cooperativism-konferenssi oli Trebor Scholzin ja Nathan Schneiderin vuonna 2015 järjestämä, ja se auttoi laajentamaan jakamistalouden ympärillä pyörivää keskustelua, joka tiivistetään kirjassa Platform Cooperativism. Challenging the Corporate Sharing Economy. Tässä kirjassa Scholz selittää kuinka korporaatioiden jakamistalouden ilmiö käytti hyväkseen tilannetta, joka kehittyi vuoden 2008 kriisin jälkeen, mahdollisuutena romuttaa työolosuhteet, ei keinona miettiä uudelleen talousjärjestelmää ja tehdä siitä reilumpaa. Ratkaisu on nyt palata osuustoimintaperinteeseen vaihtoehtona korporaatioiden jakamistaloudelle. Kuten Scholz sanoo, ”Osuustoimintaliikkeen tulee tulla samalle viivalle 21. vuosisadan teknologioiden lanssa.”

Korporaatioiden jakamistalous

Eräs yhteistyöpohjaisen tuotannon ominaisuus on monipuolisuus: digialustojen tukemien yhteistyöaloitteille perustuvien vertaistuotannon ja -kulutuksen tapauksia on tullut esiin laajalti eri sektoreilla ja liiketoiminnan alueilla. P2PValuen luoma yhteistuotannon aloitteiden kartta sisältää ainakin 33 aktiviteettityyppiä ja yli 1300 tapausta Cataloniassa. Toinen yhteistuotannon ominaisuus on sen ambivalenssi: se voi saada sosiaalitalouden muodon, skaalata osuuskuntia ylöspäin, tai sitten se voi syntyä kaikkein raaimmasta kapitalistisesta korporaatiohengestä.

Kirjassaan Platform Cooperativism, Scholz aloittaa analyysin korporaatiopuolelta tarkastelemalla esimerkkejä Uberista ja Amazonin Mechanical Turkista (mikrotöiden markkinapaikka), painottaen aspektia jota he molemmat vahvasti tukevat: huonoja työolosuhteita. Nämä ovat yrityksiä joilla on valtavat reservit mahdollisia ”työntekijöitä” heidän kysyntänsä tyydyttämiseksi, mutta heitä ei pidetä sellaisina. Sen sijaan heidät nähdään ”ei-työntekijöinä”, freelancereina tai itsenäisinä työläisinä, joten he voivat ulkoistaa työnteon välineet (pyytää työläisiä käyttämään omaa autoaan, esimerkiksi), kuten myös sosiaalituen ja riskit. Tämä tarkoittaa, että he eivät kontribuoi terveydenhuoltoon, työttömyysvakuutukseen, onnettomuusturvaan tai sosiaaliturvaan. Scholz kuvaa korporaatioiden jakamistaloutta tilanteena jossa työläiset ovat ”menettämässä minimipalkkansa ja ylityökorvauksensa, kuten myös suojan syrjinnän vastaiselta työlainsäädännöltä”.

Hän myös mainitsee tasa-arvon puutteen luokkien suhteen, huomauttaen että ”mukavuudellamme on varjo joka maksaa työläisille paljon sosiaalikuluissa”, erityisesti sinikaulustyöläisillä. Juliet Schoria lainaten hän myös huomauttaa, että jakamistalous yhä enenevässä määrin sallii kouluttamattomien keskiluokan työläisten päästä käsiksi matalan tason töihin. Se seikka että keskiluokat voivat nyt ajaa taksia saadakseen leipää pöytään tarkoittaa myös, että he ovat syrjäyttämässä matalapalkkaiset työläiset näiden töistä — sekä tasaisista ansioista.

Korporaatiojakamistalouden vaikutus sääntelyviitekehykseen on yhtä kauhea. ”Jakamistalouden” metodien laittomuus on metodi, ei bugi. Meidän ei tulisi nähdä sitä virheenä tai jonain joka tulee jossain vaiheessa korjatuksi, vaan strategiana markkinoiden luomiselle ja konsolidaatiolle. Lisäksi nämä korporaatiot käyttävät miljoonia julkisten instituutioiden lobbaamiseen tehdäkseen sääntömuutoksia heidän edukseen. Scholz uskoo, että korporaatioiden jakamistalous ”ei ole pelkästään jatketta esidigitaaliselle kapitalismille niinkuin me sen tunnemme, on olemassa huomattavia epäjatkuvuuskohtia — riiston ja vaurauden keskittymisen uusia tasoja.”

Naiset autoa työntämässä, 1944. University of Oregon. CC-BY-NC-ND

Alustaosuustalous

“Piilaakso rakastaa disruptiota, joten annetaan sille sellainen” sanoo Scholz, joka uskoo että alustaosuustalous on ratkaisu, tapa lopettaa ”pelkästään digitaalisiin infrastruktuureihin luottaminen, jotka ovat suunniteltu vetämään välistä liikevoittoa erittäin pienelle määrälle alustojen omistajia ja osakkeenomistajia.” Hän lisää: “Ihmisten Internet on mahdollinen!”

Scholzin lähestymistapa alustaosuustalouteen perustuu kolmeen ydinelementtiin: aloitteiden, kuten Uber, Task Rabbi, Airbnb ja UpWork, teknologiseen designiin; demokraattisempaan omistusmalliin — alustat voivat olla liittojen, kaupunkien ja erilaisten osuuskuntien omistamia ja pyörittämiä; ja taloudelliseen toimintaan joka hyödyttää monia, vähentää eriarvoisuutta ja suosii yhteiskunnallista voitonjakoa. Scholz kategorisoi seuraavat alustaosuustalouden tyypit, jotka ovat jo toiminnassa:

Osuuskuntamalliin omistettu työnvälitys (kuten freelancer-omisteinen osuuskunta Loconomics)
Osuustoimintamalliin omistetut verkon markkinapaikat (kuten Fairmondo)
Kaupungin omistamat alustaosuuskunnat (kuten MinuBnB ja AllBnb, erityisillä niche-markkinoilla toimivat AirBnB:n vaihtoehdot)
Tuottajaomisteiset alustat jotka luovat ja hakevat sisältöä yhteisiltä alustoilta (kuten Stocksy, taiteilijaomisteinen osuuskunta stock-photoille)
Liiton tukemat työvoima-alustat (joista hän mainitsee useita esimerkkejä taksisektoriin liittyen)

Ja kaksi mallia jotka ovat vielä lapsenkengissään:

“Sisäiset osuuskunnat”, organisaatioiden ja solidaarisuuden muodot korporaatiojakamistalouden alustojen käyttäjien keskuudessa
Alusta protokollana, hajautetut mallit jotka perustuvat esimerkiksi vertaisinteraktioihin.

Scholz ehdottaa, että alustaosuustalous ei rajoittuisi ainoastaan osuustoimintaan tietynlaisena liiketoimintana, vaan että se voisi mennä myös pidemmälle. Hän määrittelee Alustaosuustalouden 10 periaatetta: alustan kollektiivinen omistus; kohtuullinen palkka ja ansioturva; läpinäkyvyys ja datan siirrettävyys; luodun arvon arvostus ja tunnustus; keskinäisesti määritelty työ kollektiivisella päätöksenteolla; suojaava juridinen viitekehys; siirrettävä työntekijöiden suoja ja hyödyt; suoja mielivaltaista käyttäytymistä vastaan arviointijärjestelmissä; liiallisen työpaikkavalvonnan torjuminen; ja viimeisenä työntekijöiden oikeus kirjautua ulos. Scholz huomauttaa myös, että osuuskunta-alustat eivät ole saaria, ja että on tärkeää luoda yhteistyön ekosysteemi niiden ympärille.

Onko luokka ainoa epätasa-arvo?

Scholz puhuu eriarvoisuudesta luokan, tulotason ja koulutuksen suhteen, mutta hän ei mainitse muita syrjimisen ja eriarvoisuuden lähteitä kritiikissään korporaatiojakamistaloutta kohtaan tai hänen vaihtoehtoisessa ehdotuksessaan. Eräs kirjan heikkous voi olla sen rajoittunut sukupuolinäkökulma — vaikka, epäonneksi, tuo tuntuu olevan enemmän sääntö jakamistalouden ympärillä pyörivässä keskustelussa ja kritiikissä hegemonisia talousnäkökulmia kohtaan. Vähän on painotettu linkkejä tai riippuvuuksia jakamistalouden ja kotona tehtävän työn välillä, tai feminististä näkökulmaa ilmiöön. Samalla tavoin, viitteet mieskirjoittajiin pysyvät, naisajattelijat loistavat poissaolollaan, kuten Elinor Ostrom yhteisvaurauteen liittyen, ja Tiziana Terranova suhteessa “vapaaseen työvoimaan”. Aspekteihin, jotka saavat yllättävän vähän huomiota, kuuluu mm. syrjinnän ja eriarvoisuuden lähteet kuten alkuperä, ympäristötietoisuuden puute ja yhteyden korporaatiojakamistalouden sekä kiertotalouden välillä.

Jakamistalous: Osuustoiminta vs. Yhteisvauraus

Yhteisvaurausperinne ei ole vaste korporaatiojakamistalouteen: se on paljon vanhempi ja se on inspiroinut jakamistaloutta. Digitaalinen yhteisvauraus, projektien yhteisen vertaistuotannon merkityksessä, jota tukee kollektiivisesti omistetut ja hallinnoidut alustat jotka luovat vapaita ja/tai julkisia resursseja, on ollut olemassa jo pitkään. Esimerkkeihin kuuluvat open source -ohjelmistoyhteisöt, Wikipedia, Guifi.net ja Goteo.org. Digitaalinen yhteisvauraus on myös nähty kapitalistisen innovaation aaltoina: lähtien “Web 2.0”:sta YouTuben ja Facebookin nousuun ja vasteena teknokuplaan vuonna 2000, sekä jakamistalous, mm. Uber ja Airbnb, vasteena vuoden 2008 kriisiin. Nämä muodot ottavat käyttöön kollaboratiivisen diskurssin ja digitaalisten alustojen tuotantovälineet, mutta samaan aikaan kääntävät selkänsä vapaiden, läpinäkyvien teknologioiden käytölle, luojien yhteisön roolille prosessin hallinnoinnissa, tiedon kollektiiviselle omistamiselle ja arvon jakamiselle niiden kesken jotka sen luomiseen osallistuvat.

Digitaalisen yhteisvaurauden perinne esittää haasteen yksilöiden kestävyydelle jotka osallistuvat yhteisen hyvän tuottamiseen. Jotkut suunnitelluista ja toteutetuista malleista ovat Philip Agrainin kuvaamia hänen vuoden 2011 kirjassaan Sharing. Yhteisvauraudessa on jännite yhtäältä pääosin epäkaupallisen luonteisten projektien säilyttämisen ja toisten, epärahallisten arvonlähteiden painottamisen, sekä toisaalta tarpeen turvata ansiotulot niille jotka siihen osallistuvat, välillä.

Osuuskuntien pystyttämisen vaihtoehto on myös ollut vaihtoehto digitaaliselle yhteisvauraudelle, erityisesti vapaiden ohjelmistojen maailmassa — vaikka perusta on ollut yhteisessä institutionaalisen organisaation mallissa. Toinen ongelma on tarve luoda juridisia muotoja, jotka sallivat sen että verkon yhteistuottamisen luo todella erilaisia osallistumisen kaavoja (joissa 1% yleensä luo suurimman osan sisällöstä, 9% ottaa osaa joskus ja 90% osallistuu passiivisesti ”yleisönä”). Toinen haaste digitaaliselle yhteisvauraudelle on siirtyä kohti desentralisaatiota, joka ei tunnu adaptoituvan kauhean hyvin ”perinteiseen” osuustoiminnan jäsenmalliin.

Scholzin lähestymistapa asettaa valokeilaan digitaalisilla alustoilla kontribuoivien työolosuhteet, sekä osuuskuntien luomisen keinona taata omistus. Nämä toki ovat avainongelmia, mutta ne puskevat aspekteja digitaalisesta yhteisvauraudesta taustalle. Yhtäältä, avoin tieto, tieto yhteishyvänä, ja yhteistuottamisen julkinen dimensio lisenssienkäytön kautta (kuten Creative Commons), mikä sallii pääsyn resursseihin; toisaalta, vapaa teknologia — vapaisiin ohjelmistoihin perustuvat alustat — tuotantovälineiden yhteisöllisen kontrolloimisen tapana digitaalisessa ympäristössä.

Tässä mielessä paras perspektiivi jolla lukea Scholzia on keskittyä integroimaan aspektit joihin hän kiinnittää huomion — osuustoimintaan tapana varmistaa demokraattinen taloudellisen toiminnan johtaminen ja yhteistuotannon olosuhteet jotka kunnioittavat perusoikeuksia — samalla pitäen mielessä toisten prosessien vahvuudet, mukaanlukien digitaalinen yhteisvauraus — joka painottaa julkisen ja yhteisen tärkeyttä, kuten myös vapaata infrastruktuuria — feminististä taloutta ja kiertotaloutta. Ja siitä eteenpäin kehittää uusi sosiaalinen, feministinen, ympäristöllinen yhteisvauraustalous.

Lähde:

https://blog.p2pfoundation.net/new-economy-social-commons-feminist-environmental/2016/07/25

Alustaosuustaloudesta protokollaosuustalouteen

admin — Tue, 15 Aug 2017 11:11:39 +0000

Toimiiko osuustalous?

Poliittisen taloustieteen tultua keskustelunaiheeksi 1700-luvulla, vallitseva poliittinen dikotomia on ollut työvoima versus pääoma. Marx puhui ”tuotantovälineiden kontrolloinnista” olennaisena poliittisena valtana joka työläisten tarvitsi kaapata kapitalisteilta. Suuri määrä aktivismia ja poliittista teoriaa jatkaa tuota juonnetta: Gar Alpowitzin teos What then must we do? on omistautunut työntekijäomisteisten osuuskuntien sekä muide samanlaisten instituutioiden jälleenrakentamiselle. Meillä on 150-vuotinen historia joka puhuu niiden tehokkuuden puolesta.

Tämä liike on noussut ja laskenut, mutta koskaan (vielä) se ei ole päässyt yli sen antiteesistä; kapitalisteilla on valta luoda lähes rajattomasti luottoa, ja yhteiskunnalliset liikkeet, olkoonkin kuinka suosittuja, tuntuvat lähes aina olevan puolustuskannalla. Olen epäluuloinen siitä tulevatko työntekijäomisteiset instituutiot koskaan hallitsemaan taloutta. Toisaalta me näemme taloudellisen oikeudenmukaisuuden puskevan läpi monissa muodoissa ja eri paikoista, ja toisaalta pimeät ja voimakkaat vallat ja väet yrittävät niitä kukistaa: lakeja muutetaan niin että osuuskuntien kilpailukyky heikkenee, ja joskus maat, jotka uivat neoliberaalia virtausta vastaan, kärsivät CIA:n masinoimasta vallankaappauksesta. Valta joka hallitsee omaisuutta hallitsee myös lakia, mediaa, turvajoukkoja, armeijaa ja pankkeja.

Teollisuusaika tarvitsi koneita ja tehtaita ja näin voimaannutti ne joilla oli investoitavaa pääomaa ja omaisuutta. Tuo ajattelu on kantanut koko digitaalisen ajan läpi jossa Piilaakson startupit tarvitsevat älyttömi määriä rahaa saadakseen joukkoihinsa roppakaupalla osaavaa työvoimaa luomaan (markkinat) valtavalle määrälle tarpeettomia työkaluja, joista yksi ehkä selviää ja se myydään massiivisella voitolla. Kuitenkin mikään internetissä ei edellytä pääomakeskeistä tapaa tuottaa vaurautta. Alustaosuustalous on käsite, jossa digitaaliset ”tuotantovälineet”, alustat, tulisi olla osaa ottavien arvonluojien omistamia, hallitsemia ja heitä rikastavia. Lähestymistapana ja taktiikkana se on suora jatke alkeellisesta 1800-luvun osuustoiminnasta digitaaliseen aikakauteen ja kyberavaruuteen. Tässä tapauksessa meidän tulisi odottaa sen toimivan aivan kuten se on aina toiminut marginaalissa, mutta ei koskaan laajemmalti talouteen vaikuttaen.

Miksi protokollat?

Uskon niiden olevan strategia joka näyttää lupaavalta. Ei keskitytä nyt omaisuuteen ja omistamiseen tai kontrolliin, vaan suhteisiin ja protokolliin ja yhteistyöhön. On olemassa monia ennakkotapauksia joita käsitellä, mutta en ole nähnyt tämänkaltaista ajattelutapaa sovelletun alustaosuustalouden alalla.

Protokollalla tarkoitan kieltä, käytäntöä tai standardia. Sellaisten käyttämistä ei pitäisi rajata, estää tai monetisoida enempää kuin sanan, ruumiinliikkeen tai sosiaalisen koodin käyttämistäkään. Internet on olennaisesti kasa protokollia kuten TCP/UDP, http, HTML, jotka ovat johtaneet erittäin egalitaariseen, osallistavaan infrastruktuuriin. Sen ei olisi tarvinnut olla niin: rinnakkaisuniversumissa Microsoftin kehitystiimi keksi webin ja nyt jokainen sivu on visualbasic-ehostettu word-dokumentti; MS Office on ainoa työkalu verkkosivujen luomiseen ja sen lisenssi maksaa tonneja, ja se edelleen näyttää väärältä Firefoxilla!

Onneksi tuollainen dystopia on voitu välttää koska meillä on ollut avoimia protokollia. Uskon sen olevan syy miksi varhainen Web on inspiroinut suuren määrän optimismia sosioekonomisen pelikentän tasaamiseksi. Muistellaan John Perry Barlowia:

Me luomme maailman johon kaikki voivat astua ilman erivapauksia tai ennakkoluuloja rotuun, taloudelliseen asemaan, militääriseen voimaan tai synnyinasemaan katsomatta. Me luomme maailman jossa kuka tahansa, missä tahansa voi ilmaista uskomuksiaan, miten ainutlaatuisia tahansa, ilman pelkoa siitä että hänet tultaisiin pakolla hiljentämään tai mukautumaan. Teidän juridiset omaisuuden, ilmaisun, identiteetin, liikkeen ja kontekstin käsitteet eivät päde meihin… Me uskomme että etiikasta, valistuneesta omasta edusta ja yhteisestä hyvästä syntyy hallintomme. — A cyberspace Independence Declaration

Perus-internet pysyy vapaana niinkuin se on suunniteltu: me emme siltikään maksa mitään sähköpostiin lähettämisestä tai verkkosivun lataamisesta, mutta jokin on mennyt väärin. Internet jatkoi kasvuaan, niinkuin käy kaikkien teknologioiden kanssa, kun uusia kerroksia rakennetaan; jokaisen kerroksen sisäinen logiikka on täysin riippumaton muista aivan kuin vakaa protonien, neutronien ja elektronien atomimalli ei ole mitään velkaa sumealle kvanttitodellisuudelle johon se perustuu. Asteittain kapitalistien intressit keksivät miten kopioida heidän logiikkansa ja rakenteensa kyberavaruuteen. Avoimien protokollien päälle on rakennettu maksumuureja, monetisoituja palveluja ja suljettuja tiloja. Säännöt ovat erit joka tasolla. Vuonna 2017 tuntuu normaalilta että suuret ja pienet alustat omistavat datan ja kontrolloivat talousaluetta yksityisten sijoittajien hyödyksi. Suurimmilla alustoilla on eniten käyttäjiä ja eniten rahaa ja eniten poliittista valtaa, ja siksi minusta on vaikeaa kuvitella yhdenkään alustan kuten minds.com kilpailevan suora Facebookin kanssa, ja voittavan.

Alustoista protokolliin

Haluan avata tätä argumenttia:

Alustaosuuskunta tai alustayritysmalli ei ole sellainen joka ottaa kaiken hyödyn mahdollisuudesta todelliseen hajautettuun verkostoon. Sisimmässään heillä on edelleen alustaoperaattori, joka tarjoaa koordinointia, laadunvarmistusta ja kaikkein olennaisimpana, luottamusta. Kuitenkin on mahdollista siirtyä pois alustoista protokolliin — yhteisesti sovittuihin tapoihin toimia. Joten kuka tahansa joka hyväksyy säännöt muuttuu osaksi verkostoa. — Mikko Dufva

Kyydinjako on jakamistalouden lempilapsi, alustaosuuskuntien valitsema kipupiste, ja nykyistä Uberin valtakuntaa. Sitä voitaisiin pitää luonnollisena monopolina, mikä tarkoittaa että siihen liittyvää infrastruktuuria ei tarvitse tehdä uudelleen — käyttäjät ievät halua useita identiteettejä, applikaatioita, käyttöliittymiä, hintarakenteita jne. PayPalin luoja Peter Thiel saa suitsutusta esittäessään että nämä monopolit ovat haluttavia ja että kilpailu on luusereille. Koska hän ei ota kantaa yhteiskunnalliseen kysymykseen siitä miten monopoleja tulisi hallita tai omistaa, meidän tulee olettaa hänen investointistrategiastaan että hän pyrkii omistamaan niin monta kuin mahdollista itse.

Joten Uberin lähestulkoon monopoli, joka on suoraa tulosta rajoittamattomasta pääsystä rahaan, on korvaamaton kaupallinen etu jo itsessään, koska ilman vakavaa kilpailua se voi puristaa markkinoista kaiken irti. Mutta on oltava tarkkana siitä mitä tilaa; jos Uber putoaa armosta, markkinat todennäköisesti hajottaisivat sen moneen epäyhteensopivaan osaan, mikä ei hyödyttäisi autonomistajia eikä niitä jotka tarvitsevat kyytiä.

Alustaosuuskunta-kyydinjakopalvelu kuulostaa yritykseltä muodostaa osuuskunta ja kilpailla Uberin kanssa kierrättämällä liikevoittoa ja palkitsemalla työntekijöitä paremmin. Se ei ole kovinkaan vakuuttava liiketoimintasuunnitelma silloinkaan vaikka syytöksen vihollisten laittomasta sabotaasista eivät olisikaan tosia, koska Uberilla on resursseja leikata hintoja niin kauan että kilpailijat kuristuvat.

Mutta avoin protokolla kyydinjaolle muuttaa pelin täysin. Kuka tahansa voisi liittyä mukaan verkostoon ja ilmaista aikeestaan matkustaa tai halukkuudestaan kyydittää. Yksinkertainen algoritmi yhdistäisi heidät ja matkan päätyttyä he vaihtaisivat käteistä, bitcoineja, kotona pantua siideriä tai mitä tahansa; raja ystävälle palveluksen tekemisen ja lisätienestien teon välillä on erittäin harmaa. Ei olisi välimiehiä vetämässä välistä tai sanelemassa sitä miten kuskien tulisi käyttäytyä yrityksen edustajana. Avoin protokolla luo vapaat markkinat — ei Wall Streetin neoliberaalissa mielessä, missä voidaan vetää vessasta minkä tahansa maan talous kuvitteellisilla dollareilla, vaan siinä mielessä että tarjoajat ja asiakkaat voivat kohdata ilman välimiehiä, sääntelyelimiä tai pääomatulon saajia. Tämä on vähemmän optimaalista verojen keruun tai huijauksilta suojautumisen suhteen, mutta paljon optimaalisempi kun halutaan taata kaikille pääsy talouteen, ja mahdollisesti paljon tehokkaampi liikenteen infrastruktuurin alikäytön mielessä.

Tämän artikkelin otsikko ehdottaa, että protokolla voisi korvata alustan osuuskunnan infrastruktuurin perustana. Tarkemmin, tuntuu siltä kuin avoin protokolla kaventaisi alustojen roolia ja muuttaisi toimintaympäristöä:

monopolin käyttäjien päähyöty on rakennettu protokollaan, joten käyttäjät eivät saa hyötyä siitä että markkinoita dominoi monopoli
toimittajat ja asiakkaat voivat olla interaktiossa ilman että maksetaan välikäsille (mikä oli yksi internetin alkuperäisistä lupauksista)
käyttäjät hyötyvät siitä, että he eivät enää ole aidattuina neljän seinän sisään
datan omistuksen kysymys hoidetaan mahdollisesti protokollan, ei lain tai kolmannen osapuolen kautta, mikä pienentää kuluja
alustan omistaja ei enää ole vastuussa siitä mitä tapahtuu toimittajan ja asiakkaan välillä, joka vähentää tarvetta valvonnalle ja maksuille
kauppakaari pätee ainoastaan kauppiaan käyttäytymiseen ja se on paljon yksinkertaisempi

Muutettu talous

Tiivistetysti, suurin osa alustojen toiminnoista ei enää ole tarpeellisia ja niiden puuttuessa on tilaa uudenlaisille organisaatioille jotta toteutetaan uudenlaiset toiminnot. Uudenlaiset organisaatioit voisivat kilpailla sen perusteella mitä lisäarvoa he tuovat protokollaan, tai he voisivat vain kilpailla yksinkertaisesti tehdäkseen käyttäjien elämästä helpompaa. Konkreettisten esimerkkien vuoksi pysykäämme kyydinjaossa.

Yritykset voisivat kehittää applikaatioita jotka kilpailevat parhaasta käyttäjäkokemuksesta.
Kuskit voisivat järjestäytyä jotta he takaavat jatkuvan tarjonnan ja jotta he eivät kilpaile keskenään hinnalla.
Kuskit voisivat järjestää keskinäisen vakuutuksen ja/tai rahoituksen.
Protokollan päälle rakennettu järjestelmä, joka yhdistää useita matkustajia useisiin kohteisiin samalla autolla, mahdollisesti ottaen maksuksi osuuden säästetyistä kuluista.
Yksityinen ambulanssipalvelu olisi mahdollista toteuttaa, sekä myös rahtifirmat, postinjakelu, pitkän matkan reissaaminen sekä päivittäinen työmatkakyytienjako.
Jos protokolla ei taivu, kolmannen osapuolen palveluja saatetaan tarvita varmistamaan että kuskit ja/tai matkustajat identifioidaan tai että heidän mainettaan ylläpidetään.

Todennäköisesti sellainen laajalti käyttöönotettu protokolla tekisi liikenteen ekosysteemistä tunnistamattoman. Se saattaisi tehdä tarpeettomaksi täysipäiväiset kuskin hommat liftaaja 2.0 -lähestymismallin vuoksi. Vapaat markkinat tasaisivat täysipäiväiset kuskin hommat ja työttömät kuskit sekä kulut ja tuotot, mikä johtaisi oletettavasti tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan (ainakin niin kauan kunnes kuskittomat autot ottavat tilan haltuun!)

Lohkoketjujen rooli

Lohkoketjut ovat jo tekemässä tämän mahdolliseksi, koska lohkoketjut ovat periaatteessa protokollia jotka sallivat avoimen osallistumisen. Lohkoketjut voivat toteuttaa joitain kriittisia alustojen funktioita ilman että niitä omistaa mikään instituutio, esimerkiksi:

tallentaa tietoa
panna täytäntöön sopimuksia
hoitaa maksuliikennettä.

Tämä artikkeli Arcade Citystä tekee homman selväksi:

Loppujen lopuksi, Arcade City tulee olemaan protokolla joka koostuu globaalia logistiikkaverkostoa tukevista Ethereum-älysopimuksista ja jolla on kokonainen applikaatioiden ekosysteemi ja liiketoiminnot jotka pyörivät infrastruktuurimme päällä. Se mitä SMTP on sähköpostille, Arcade City tulee olemaan hajautetulle logistiikalle.

Kaikesta hehkutuksesta liittyen Arcade Cityn olevan osuuskunta päätellen minusta tuntuu, että ei ole yhtään alustaa siinä mielessä että sellainen voitaisiin omistaa ja myydä. Mitä sitten mainossivusto tarkoittaa kun se väittää olevansa sen jäsentensä omistama ja operoima? Tuntuu siltä kuin tämä kielenkäyttö olisi väärin.

Inhimillinen tekijä

Oikeussubjektin kuten osuuskunnan yhteisomistamisen haasteet tietyn lakijärjestelmän piirissä ovat varsin erit verrattuna universaalin protokollan käyttämiseen, hallinnoimiseen ja ohjaamiseen. Valitettavasti Arcade City on nyt forkattu johtuen erimielisyyksistä sen hallituksessa, mistä seuraa vakavia kysymyksiä väitteistä että sen jäsenet olisivat ohjaksissa. Teknologia yksin eti luo haluamaamme yhteiskuntaa; perustavanlaatuisemmalla tasolla me haluamme oppia työskentelemään yhdessä.

Professori Jem Bendell ja kirjoittaja ovat tutkineet ideoita syvemmin uudessa paperissa Thwarting an Uber Future for Complementary Currencies: Open Protocols for a Credit Commons erityisesti liittyen maksujärjestelmiin, jotka heidän mielestään ovat äärimmäinen Kuolemantähtialusta.

Lähde:

From Platform Cooperativism to Protocol Cooperativism?

Uusi työ: Talouden ohjelmointi ihmisiä varten

admin — Sun, 09 Apr 2017 11:11:43 +0000

Kirjoittanut Douglas Rushkoff

Digitaaliset ja robottiteknologiat tarjoavat sekä tuottavuuden lahjan että tervetulleen helpotuksen monenlaisista itseään toistavista työtehtävistä. Valitettavasti nykymuotoisessa taloudessamme molemmat näistä ihmeiltä tuntuvista käsitteistä ovat myös isoja ongelmia. Millä pitämme markkinahinnat maailmassa jossa tuottavuudesta on ylijäämää? Ja jopa vielä asiallisemmin, miten työllistämme ihmisiä kun robotit vievät kaikki työmme?

Joskus 1940-luvulla kun tietokoneet laskivat ensimmäisiä syklejään, ”kybernetiikan” isä Norbert Wiener huolestui siitä mitä tällaiset ajattelevat teknologiat voisivat tarkoittaa ihmistyöntekijöille jotka jonain päivänä joutuisivat kilpailemaan niiden kanssa. Hänen huolenaiheensa ”työläisen arvokkuudesta ja oikeuksista” teknologistuneella markkinapaikalla saatettiin huonoon valoon kommunistien sympatiseeraamisena, ja hänet hiljennettiin suurimmasta osasta tiede- ja poliitiikkayhteisöjä.

Vaikka tämä saattaa edelleen kuulostaa harhaopilta, Wiener tajusi että mikäli emme muuta talouden allaolevaa käyttöjärjestelmää — itse työn ja kompensaation luonnetta ja rakennetta — teknologiamme eivät välttämättä palvele taloudellista menestystä niin positiivisesti kuin toivoisimme.

Meidän painiskellessamme tuottavuuden lahjan sekä digitaalisten teknologioiden työvoiman syrjäyttämisen kanssa, voimme harkita suurempaa käyttöjärjestelmää jota kaikki käyttävät. Jos me näin teemme, saatamme havaita kuinka teollisuustalouden arvot eivät murene digitaaliteknologian puristuksessa. Sen sijaan digitaalinen teknologia ilmaisee ja vahvistaa teollisuuden sisäänrakennettuja arvoja.

Nyt on aika keskustella siitä asiasta jonka Wiener otti puheeksi, ja haastaa joitain ihmisten työllisyyden allaolevista oletuksista. Nykyinen ahdistus tulevaisuuden työstä saattaa olla tietoverkkojen ja -koneiden kasvavan laskentatehon inspiroimaa, tai jopa Amazonin ja Uberin alustamonopolien aikaansaannosta. Mutta sillä on juurensa mekanismeissa jotka ovat paljon näitä teknologioita vanhempia, teollisuuden alkuaikoina 1200-luvulla.

Ihmisen arvonluonnin kannalta katsottuna teollisuustalous vaikuttaa olevan ohjelmoitu poistamaan ihmiset arvoketjusta. Ennen teollista vallankumousta, entiset feodalismin maaorjat nauttivat suuresta talouskasvusta. Kyllä, huolimatta siitä mitä historioitsijat ovat niistä kirjoittaneet, myöhäiskeskiaika oli itseasiassa nousukausi. Ristiretkeläiset olivat juuri palanneet reissultaan, perustaneet kauppareittejä joita pitkin monet ulkomaantavarat saattoivat liikkua. He palasivat myös mukanaan monenlaisien kaupan ja maanviljelyksen teknologioiden kanssa, mm. basaari — markkinapaikka käsitöille, viljalle, sadolle ja lihalle, joka käytti uudenlaisia rahoitusinstrumentteja kuten viljasertifikaatteja ja markkinarahaa.

Mutta talonpoikien vauraustuessa vaihtaessaan tuotteita ja palveluja, aristrokraatit köyhtyivät suhteellisesti. Joten he ottivat talouden uudelleen haltuunsa kieltämällä markkinarahat ja rahtausmonopolit tiettyjen teollisuudenalojen yliherruuden avulla. Joten nyt sen sijaan että tehtäisiin kenkiä itselle, paikallisen suutarin oli pakko hankkia töitä virallisen toimiluvan saaneelta monopoliyritykseltä. Se mitä me pidämme ”ansiotyönä” syntyi — enemmänkin arvonluonnin rajoituksena kuin mahdollisuutena.

Sen sijaan että olisi myynyt tekemiään kenkiä, suutari myi tuntejaan — orjille aiemmin tuntematon velkaorjuuden muoto. Mikä vielä pahempaa, hänen taitojaan ei arvostettu. Proto-tehtaiden omistajat näkivät teollisissa prosesseissa tavan palkata halvempia työntekijöitä vähemmällä heitä vastaan kohdistuvalla vaikutusvallalla. Miksi palkata osaava käsityöläinen kun kengänteon voi pilkkoa pieniin vaiheisiin, joista jokaisen kykenee opettamaan työntekijälle vartissa?

Tämän Teollisen Ajan valossa tarkasteltuna tällä on voinut olla enemmän tekemistä tuotteiden parantamisen tai tehokkaaksi tekemisen kuin yksinkertaisesti ihmisolentojen kuviosta poistamisen, ja vaurauden monopolisoinnin ylhäältä käsin, kanssa. Automaatio pienensi talouden riippuvuutta työtätekevästä luokasta. Ne vähäiset työtehtävät mitä ihmisiltä vielä vaaditaan voidaan antaa vähiten tarjoavall — ideaalisesti maissa jotka ovat liian kaukana jotta potentiaaliset asiakkaat huomaisivat.

Ainoa bisnesprioriteetti näillä yrityksillä on kasvu. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi koska niiden oma maksuvalmius perustuu korkojen maksamiseen yläluokalle toimilupina ja myöhemmin pankeille rahoituksena. Mutta nykyään kasvusta on tullut itseistavoite — talouden moottori — ja ihmiset ovat alkaneet käsittää sen olevan este toiminnalle. Jos ihmiset ja omaperäiset vaatimuksemme voitaisiin eliminoida, bisnes olisi vapaa leikkaamaan kuluja, kasvattamaan kulutusta, vetämään enemmän välistä, ja kasvamaan.

Tämä on Teollisen Ajan yksi pääperintö, kun ihmeenkaltainen koneiden tehokkuus tarjosi meille polun rajattomaan kasvuun — ainakin mitä ihmisen väliintulon minimointiin tulee. Tämän eetoksen soveltaminen digitaaliseen aikaan tarkoittaa vastaanottovirkailijan korvaamista tietokoneella, tehdastyöläisen robotilla ja johtajan algoritmilla. Kun digitaaliset yritykset disruptoivat olemassaolevaa teollisuutta, ne tuppaavat tarjoamaan vain uuden työpaikan niitä kymmentä vastaan jonka ne tekevät tarpeettomaksi.

Mikäli me haluamme digitaalisen talouden joka saa ihmiset takaisin töihin, meidän täytyy ohjelmoida se jollain täysin uudella tavalla. Sana digitaalinen itsessään viittaa sormiin — kymmeneen sormeen — joita me ihmiset käytämme rakentamaan, laskemaan ja ohjelmoimaan tietokoneita. Näkemämme käsitöiden ja artesaanituotteiden renesanssi ei ole yhteensattuma. Digitaalinen kenttä kannustaa tuotantoon reuna-alueilta, lateraalisiin ammatteihin, ja vaurauden uudelleenjakoon. Sen sijaan että elantomme olisi riipuvaista keskitetyistä instituutioista, me alamme olla riippuvaisia toisistamme.

Kun menneisyyden korporaatiot riippuivat hallituksen sääntelystä niiden monopolien ylläpitämiseksi, nykyajan digiaaliset yritykset tekevät tämän alustojen itsensä monopolien kautta. Nykyajan digitaaliset mammutit eivät ole tehtaita vaan verkostoja joiden sisäänrakennettu ohjelmisto kontrolloi sitä kenttää jolla interaktiot tapahtuvat. Tavallaan Uber on ohjelmisto joka on suunniteltu vetämään välistä työvoimaa ja pääomaa (autojen muodossa) kuskeilta ja muuntamaan se osakkeen hinnaksi sijoittajille. Se ei ole mahdollisuus vaihtaa arvoa, vaan tehdä tulevaisuuden robottiauton kehitystyö ilman että tarjotaan mahdollisuutta omistaa osuutta tästä.

Onneksi lääkkeet ovat vaihtelevat. Toisin kuin Teollisen Ajan yhden luukun ratkaisut, hajautettu vauraus digitaaliaikana ei skaalaudu rajattomasti. Ratkaisut pikemminkin saavat vetovoimansa ja valtansa yhdistämällä ihmisiä ja kirjoittamalla liiketoimintasuunnitelmia uusiksi ihmisistä koostuville sidosryhmille heidän perspektiivistään, kuin abstrakteina osakkeen hintoina.

Kyllä, pinnalta suurin osa niistä kuulostaa idealistisilta tai jopa sosialistilta, mutta niitä kokeilee yritykset ja yhteisöt ympäri maailman, ja niiden menestyksestä on kirjallisia lähteitä. Tutkin tulevassa kirjassani tuottavuuden kasvattamista lyhentämällä työviikkoa — palkan pysyessä samana. Tai ylituotannon kanssa riitelemistä ottamalla käyttöön taattu minimitulo. Tai ”toissijaisuuden” ja ”distributismin” paavinaikaisia käsitteitä, joiden kautta työläisiä vaaditaan omistamaan tuotantovälineensä, ja yritykset kasvavat vain niin suuriksi kuin niiden tarvii jotta ne voivat toteuttaa tarkoituksensa. Kasvu kasvun takia ei ole suositeltua.

Monet yritykset nykyään — kyydinjako-applikaatio Lazooz:sta Walmarin kilpailijaan WinCo:n — ottavat käyttöön työntekijäomisteisia ”alustaosuuskuntia” joilla korvataan alustojen monopolit, ja näin sallitaan niille jotka antavat käyttöön maata tai työvoimaa yritykselle tienata sijoitettavan pääoman verran omistusta itselleen.

Hajautettujen teknologioiden sotasaaliin jakaminen tarkoittaa hyvien uutisten hyväksymistä: saattaa olla vähemmän työllistymismahdollisuuksia ihmisille. Meidän tulee muistaa että työ saattaa olla vain yksi vanhan järjestelmän jäänne — taantumuksellinen liike muutamalta aateliselta jotka pelkäsivät sitä että ihmiste loisivat arvoa itselleen.

Kun me emme enää yhdistä ”työn” ideaa ”työpaikkaan”, me olemme vapaita luomaan arvoa tavoilla joita nykyinen kasvuun perustuva markkinatalous ei edes tunnusta. Me voimme opettaa, viljellä, ruokkia, huolehtia ja jopa viihdyttää toisiamme. Työn haaste ei ole niukkuuden ongelma vaan rikkauksien ryöstösaaliin ongelma. On aika oppia hoitamaan asia toisella tavalla.

Lähde:

http://commonstransition.org/rebooting-work-programming-the-economy-for-people/

Osuustoiminnallinen lähestymistapa alustoihin

admin — Thu, 06 Apr 2017 11:11:59 +0000

Paola Tubaro raportoi viimeaikaisesta tapahtumasta “How to coop the collaborative economy” Brysselistä. Alunperin julkaistu @ Data Big and Small.

Paola Tubaro: Olin eilen ja kivassa ja kiinnostavassa konferenssissa Brysselissä aiheesta “Kuinka osuustoiminnallistaa kollaboratiivinen talous“, jonka järjesti Belgian osuustoimintaliikkeen suuret toimijat, ja joka perustui kokemuksiin kasvavasta ihmisten ja organisaatioiden verkostosta joka ehostaa internetin osuustoiminnallista puolta. Useat teemat, jotka liittyivät yhteistyötalouden tutkimuksiini, tulivat vastaan, ja haluaisin summata tässä mitkä mielestäni ovat päivän pääopit.

1. On heräämässä konsensus “alustakapitalismin” ja “alustaosuustalouden” välisistä eroista. Ensimmäinen on vain perinteistä kapitalismia — tuotantovälineiden yksityisomistusta ja niiden käyttämistä liikevoiton yksityiseen tuottamiseen — uuden teknologian digitaalisten alustojen kautta, ennemminkin kuin perinteisten yritysten kautta. Jälkimmäinen on pyrkimys tuoda alustojen maailmaan perinteisen osuustoimintaliikkeen periaatteet — jaettu, kollektiivinen omistus. Kaikki ovat samaa mieltä, että kaksi tunnetuinta tämän päivän alustaa — AirBnb ja Uber — kuuluvat alustakapitalismiin.

2. Kiinnostava terminologinen hajaannus: kun hollannin ja englanninkieliset puhuvat ”jakamistaloudesta” ja aloittavat aiheen määrittelyn kuluttajista (ja heidän muuttuvista käyttäytymismalleistaan), ranskankieliset puhuvat mieluummin “yhteistyötaloudesta” ja ottavat tuottajat / työntekijät lähtökohdaksi määritelmälleen. Onko kyseessä vain sattuma vaiko periaatteellisempi erimielisyys? Vielä ei olla varmoja. Oli miten oli, kaikki johtavat siihen että AirBnb ja Uber suljetaan pois määritelmistä — oli fokus sitten “jakamisessa” tai “yhteistyössä”.

3. Kutsuimmepa sitä sitten “jakamistaloudeksi” tai “yhteistyötaloudeksi”, sen globaali vaikutus ei aina ole niin positiivinen kuin asian puuhamiehet väittävät. Koen Frenken University of Utrechtista näytti, että jos taloudelliset vaikutukset ovat yleisesti positiivisia, ympäristövaikutukset ovat ristiriitaisia ja sosiaaliset vaikutukset ovat varsin negatiivisia.

4. Kaupungit, ei valtiot. ovat relevantti hallinnon taso jakamis/yhteistyötaloudelle. “Jakavat kaupungit” ovat uusi hype ja ovat melkein korvanneet jo “älykkäät kaupungit” julkisessa keskustelussa. Tämä nostattaa uutta toivoa: Michel Bauwens, P2P Foundationin johtohahmo, kiinnostavalla tavalla puhui kaupunkien alliansseista uutena ratkaisuna jolla tuodaan yhteen lokaali ja globaali, ohittaen kansallisvaltiokehityksen joka on uuden aallon populismin keskiössä, sekä vasemmiston että oikeiston puolella. Kuitenkin keskittyminen kaupunkeihin tuo mukanaan riskin liiasta urbanisoitumisesta — maaseudun jakaannus, huomasi filosofi Edouard Delruelle University of Liègesta – on yhä huolestuttavampaa kun geografiset eriarvoisuudet tuntuvat olevan suuressa roolissa juuri populismin nousussa (Brexit-äänestys, Trumpin valinta).

5. Alustaosuustalouden yleistymiseksi maailmassa Trebor Scholz, liikkeen eräs johtohahmoista, vaatii uusien narratiivien keksimistä — vakuuttavien tarinoiden kertomista, aivan kuten AirBnb (yhteinen “vihollinen”?) on tehnyt itsensä asemoimiseksi.

Twitter-verkko (siteet = uudelleentweettaukset ja maininnat) tilaisuuteen osallistujista (hashtag “#howtocoop”).

6. Suurin osa nykypäivän digitaalisista alustoista, olivatpa ne kapitalistisia tai eivät, ovat kannattamattomia nykypäivänä. Mieti vaikka Twitteriä, joka yli 10 vuoden toiminnan jälkeen tekee siltikin suuria tappioita; ja niin tekevät monet muutkin. Kuitenkin suuret kapitalistialustat ovat onnistuneet houkuttelemaan tarpeeksi riskirahoitusta pysyäkseen pinnalla; tämä on usein vaikeampaa osuustalousmallilla toimiville alustoille, jotka kamppailevat tarvittavan rahoituksen saannin kanssa. Useat osuuskuntien edustajat ovat jakaneet kokemuksiaan yleisölle: julkinen rahoitus on yhä niukempaa ja yksityiset sijoittajat haluavat heidän tarjoavan näytteitä kestävyydestä liian aikaisin, kun taas oikeat tulokset ovat todennäköisemmin nähtävissä vasta pitkällä aikavälillä.

7. “Avoimen osuuskunnan” käsite on innostava, ja se tuntuu olevan parhaiten sopeutunut alustojen maailmaan, mutta se on silti edelleen varsin epäselvä. Perusidea on mennä jaetun omistamisen idean tuolle puolen ryhmän sisällä, ja kehittää todellinen yhteisvaurauden kulttuuri, joka on avoin ulkopuolisille. Esimerkiksi osuuskunnan varat olisivat sen jäsenien omaisuutta, mutta jotkut niistä (erityisesti immateriaaliset kuten koodi ja data) voitaisiin saattaa avoimesti kaikkien saataville. Tämä on usein vaikeaa toteuttaa, esimerkiksi datan kohteiden yksityisyyden ylläpitämiseksi. Vielä vakavammin on joskus vaikeaa vetää rajaa sen välille mitä voi ja ei voi jakaa, ja rajat “avoimen” ja “klassisen” osuuskunnan välillä ovat usein hämärtyneet.

8. Sekä kapitalististen että osuustoiminnallisten alustojen olemassaololle on haasteita. Työvoiman transformointi (silpputyön yleisyys, freelancerointi, työnantajien monimuotoisuus) ovat kaikki tunnusomaisia digitaalisen maailman ominaisuuksia ja koskettavat kaikkia sen toimijoita. Niin koskettavat myös dataan liittyvät ongelmat (yksityisyys, luottamuksellisuus, läpinäkyvyys…).

Paljon on työtä vielä tehtävänä — määritelmissä, teoriassa sekä myös konkreettisten kokemusten sekä empiirisen evidenssin keräämisen piirissä. Tämä oli jokatapauksessa hyvä ensimmäinen askel oikeaan suuntaan.

Lähde: http://febecoop.be/fr/cases/conference-sur-les-plateformes-cooperatives/