Tämä on José Ramosin, Michel Bauwensin, Sharon Eden ja James Gien Wongin toimittaman kirjan Cosmo-local Reader kymmenes luku. Luvun on kirjoittanut Michael Mcallum.¹

Tulevaisuusajattelija ja yhteiskuntateoreetikko José Ramos esittää kosmolokalismin käsitettä artikuloidessaan, että se on käsitteellisesti käänteinen versio uusliberalistisesta globalisaatio- ja tuotantomallista, joka on tällä hetkellä globaalin talousjärjestyksen keskipisteessä. [²] Väitän, että vaikka tämä on epäilemättä totta, jotta kosmolokalismi olisi yhtenäinen vaihtoehtoisen järjestelmän kertomuksena ja käytäntönä, sen on oltava paljon muutakin. Tämä ”paljon enemmän” edellyttää syvällistä muutosta sosioekonomisten suhteiden dynamiikan representaatioissa. Ihannetapauksessa sen ytimessä pitäisi olla sellaisten järjestelyjen uudelleenajattelu, jotka eroavat järjestelmällisesti nykyisestä. Tämä edellyttää maailmankuvia, jotka ovat kapitalistis-sosialistisen narratiivin, jonka kautta siitä tavallisesti kiistellään, ulkopuolella. Nämä edustavat itseään syvällisinä kertomuksina, alkuvaiheen mytologioina, jos niin halutaan, jotka ovat ekologisia pikemminkin kuin mekanistisia ajan, muodon ja tilan ymmärtämisessä. Vaikka tätä syvällistä uudelleenajattelua on vaikea artikuloida ja ehkä jonkin aikaa vallitsee jopa huomattavan hämmennyksen tila, vaihtoehdon käsitteellistämättä jättäminen johtaa siihen, että sekä kosmolokalismin teoria että käytäntö, olivatpa ne kuinka arvokkaita tahansa, jäävät vääjäämättä perinteisen ortodoksisuuden jalkoihin. Toisin sanoen ”kosmon” ja ”lokaalin” nykyisten merkitysten ja vaihtoehtoisen ”kosmo-lokaalin” välisellä ”suhteellisella erolla” on merkitystä sekä olemuksen että suhteen kannalta.

Syvien narratiivien, mytologioiden tai syvälle upotettujen metaforien paljastaminen ja tutkiminen on matka siihen osaan itseämme, jota harvoin tehdään. Se edellyttää, että olemme varovaisia sen suhteen, mitä pidämme itsestäänselvyytenä, ja aloitamme käyttämiimme sanoihin sisältyvistä piilotetuista merkitys- ja arvokoodeista. Se vaatii meitä olemaan herkkiä niille moninaisille konteksteille, jotka sekä määrittelevät että hämmentävät keskittymiskohteitamme, ja se paljastaa, että vain vähän siitä, mitä pidimme varmana tai itsestäänselvyytenä, todella oli sitä. Tämä on radikaalin epävarmuuden tila, joka määrittää lähivuosina ne olosuhteet, joissa kosmolokalismin on toimittava. ”Se on lopun alku vanhalle todellisuusperiaatteelle ja keinotekoiselle [teknologisesti määräytyneelle, kosmopoliittiselle] ympäristölle, joka pyrkii sen täydelliseksi ruumiillistumaksi” [³]. Kyse ei kuitenkaan ole vain jonkinlaisesta postmodernistisesta dekonstruktiosta sellaiseen eksistentiaaliseen merkityksettömyyteen, joka on aina huolestuttanut Zia Sardarin kaltaisia globaalin etelän epistemologeja, [⁴] vaan pikemminkin avautumisesta, läpimurrosta tilaan, jossa tunnustetaan, että kaikki ihmiskunnan tuntemat todellisuudet (menneet ja nykyiset) ovat todellisia ja että jokaisella niistä voi olla oma roolinsa — osittain tai yhdessä — sellaisen elinkelpoisen inhimillisen rakenteen luomisessa, jota eivät määrittele mekanismien ja kehityksen asettamat rajoitukset. Kysymys, jota tässä esseessä tarkastellaan, on: millä edellytyksillä kosmolokalismi voi olla osa näitä uusia todellisuuksia?

Kosmolokaali on enemmän kuin inversio; se on täysin eri asia

Tämän kosmolokaalin suhteellista eroa koskevan narratiivin syvällisyys alkaa siitä, että ymmärretään, että sanoihin ”kosmo-” ja ”lokaali” sisältyy nykyaikaisia maailmankatsomuksia, jotka jatkavat vaikutustaan sekä systeemisellä että maailmankatsomuksellisella tasolla, ellei molempia pureta. Runia kuvaa tätä tarkastelemattoman merkityksen taakkaa metonymiaksi, ”kuvaksi, jossa attribuutin tai liitännäisnimen nimi korvaa tarkoitetun asian” [⁵]. Jos haluamme välttää sekä jatkuvuuden että epäjatkuvuuden, jonka ’kosmon’ ja ’lokaalin’ hyväksytyt määritelmät tuovat mukanaan, on välttämätöntä miettiä nämä määritelmät uudestaan tavalla, joka todennäköisimmin synnyttää Ramosin ehdottaman toisenlaisen kosmolokalismin.

Eräässä mielessä jopa itse termi on ongelmallinen, sillä ”kosmo” liukuu niin helposti ”kosmopoliittiseksi”, käsitteeksi, joka puolestaan tarkoittaa hyvin länsimaista mallia olemassaolosta ja tavasta olla maailmassa. ”Kosmo” voi kuitenkin yhtä hyvin tarkoittaa mahdollisuutta päästä lähes kaikkialle maapallolla sellaisten valintojen ja helppouden avulla, joita tavallisesti on saatavilla vain kaupungeissa. Tässä myöhemmässä määritelmässä ”kosmos” on uusi käsitys globaalista tilamuodosta, jota eivät välttämättä määrittele länsimaiset jäljittelevät kosmopoliittiset tilamuodot, joihin se usein sekoitetaan. Tämä erilaisuuden tarkastelu ei ole mikään filosofinen sofistikointiharjoitus. Pikemminkin se on alku hyväksyttyjen normien suurelle purkamiselle ja potentiaalinen pako sen labyrintin rajoista, jossa olemme ainakin viime aikoihin asti tietämättämme päättäneet asua.

Edellä mainituista eroista huolimatta ”kosmo” on nykytilassa suurimmaksi osaksi länsimaiden hallitseman ”universaalin” mallin ainutlaatuinen kantaja, joka jo lähtökohtaisesti ilmentää järjestelmiä (elintapoja) ja maailmankatsomuksia, jotka suosivat hierarkiaa, ekonomismia (yhteiskunta palvelee taloutta), dualistista ajattelua, rationalismia ja useimpien asioiden ja ihmisten esineellistämistä. Renessanssi- ja perspektiivitietoisuudessaan se ankkuroi edistyksen, [⁶] kasvun ja kulutuksen sivilisaatiomytologian, ja mikä tärkeintä, se sitoo ”lokaalin” siihen. Kosmon ja lokaalin tällä tavoin tapahtuvan integroitumisen systeemiset vaikutukset ovat mielenkiintoisia. Tämä ”paikallisen” uudelleenmuotoilu ”kosmon” kuvaksi houkuttelee aluksi ihmisiä (modernisaation houkutus), mutta sitten, koska se systeemisesti suosii harvoja monien kustannuksella, se myöhemmin hylkii tai hylkää juuri ne ”paikalliset” ihmiset, joita se kerran yritti houkutella, kun harvat, joilla on liikaa varallisuutta, irrottautuvat edistyksen moottoreista ja yhteiskunnista, joihin he kerran tukeutuivat.

Filosofi Bruno Latour kuvailee tätä ”kosmolokaalin” suuntautumisen lähes hyper-inkarnoitumista ”kaikki eteenpäin” -mallina, jossa ”modernisaation globaali” on joko muokannut paikallisen uudelleen samassa kuvassa tai se on saanut jotkut vetäytymään vastareaktiiviseen retrospektiiviin, jossa ”perinne, identiteetti ja varmuus ovat kansallisissa tai etnisissä rajoissa”. [⁷] Eteenpäin suuntautuvan kaiken mallin haaste syntyy tietysti silloin, kun sen koostumuksen dynamiikkaa ei syystä tai toisesta (kuten elämänjärjestelmien romahtaminen tai kestämätön epätasa-arvo) voida ylläpitää. Jos ja kun näin tapahtuu, käytettävissä on vain joko elinkelpoiseen mutta hyvin erilaiseen narratiiviin (yhteiskunnallinen vallankumous) [⁸] perustuva epäjatkuva uudelleenjärjestäytyminen tai vaihtoehtoisesti pitkä välivaihe, jolloin järjestelmä romahtaa omien sisäisten ristiriitojensa seurauksena ja määrittelee pitkittyneen yhteiskunnallisen entropian, epävarmuuden ja määrittelemättömyyden kauden. [⁹]

Vaikka näiden väitteiden perusteleminen veisi pidemmän aikaa kuin tämä essee sallii, [¹⁰] vaihtoehtoinen kosmoksen kertomus voitaisiin ilmaista ”rauhanomaisena, vaikkakin jännittyneenä monien mallien rinnakkaiselona, maailmana, johon monet maailmat sopivat, pluriversumina”. [¹¹] Tähän rinnakkaiselon moninaisuuteen liittyy kuitenkin tärkeä varoitus. Se on, että sen monimuotoisesta luonteesta huolimatta sen on oltava olemassa niin sanotussa ”donitsiavaruudessa”, jota määrittelevät planetaariset rajat ulompana rajana ja ihmisten ja kaikkien elämänjärjestelmien yhteinen ihmisarvo toisena rajana. [¹²] Tämä pluriversumin määritelmä määrittelee ne parametrit, jotka voisivat helpottaa syntymässä olevien sivilisaatioiden tiloja, kun taas ’donitsiavaruus’ määrittelee tai sisältää ne välttämättömät edellytykset, jotka ovat välttämättömiä ihmisten olemassaolon jatkumiselle planeetta-avaruusaluksella, jota kutsumme maapalloksi.

Pluriversalismi tai ”monien maailmojen luominen” alkaa käsittää ja määritellä paikallisuutta uudelleen tavoilla, jotka eivät välttämättä ole täysin modernistisia eivätkä Latourin mainitseman toteutumattoman takaperoisen nostalgian rajoittamia. Paikkakunta on erilainen. Siinä korostetaan pikemminkin yhteisöllisyyttä, yhteisöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä kuin kulutusta, sopimuksiin perustuvia suhteellisia järjestelyjä (kuten franchising-järjestelyjä) ja vaurauden epätasa-arvon vaikutuksia. Se käsittää pohdinnan ja toiminnan tilat, jotka ovat ”monimuotoisia, eettisesti neuvoteltuja käytäntöjä, jotka tukevat ihmisten ja ei-ihmisten toimeentuloa kukoistavien elinympäristöjen rakentamiseksi”. [¹³] On selvää, että tämä käsitys paikallistamisesta eroaa huomattavasti kaupungistuneesta (kosmopoliittisesta) kaupunkimallista, jossa suurin osa maailman väestöstä asuu. Se ennakoi täysin erilaista elämäntapaa, jossa arvonsiirto ja vaurauden luominen järjestetään uudelleen järjestelyillä, jotka suurelta osin pitävät hyödyt sisällään ja jakavat ne paikallisyhteisöissä, toisin kuin nykyiset mallit, joissa yhteisöistä pyritään ottamaan mahdollisimman paljon irti ja jättämään jäljelle vain riittävä jäännös tulevaa kysyntää varten. PB:n kaltaiset vaihtoehtoiset ajattelijat ovat jo pitkään kannattaneet tällaista paikallisuutta. Sarkar, Cavanagh & Moore ja viime aikoina Appadurai (kuinka historiat luovat maantieteen) ja Holmgren. [¹⁴] Se on myös osa maailmanlaajuista vastausta nykyisiin kestämättömiin käytäntöihin, vastauksia, jotka ovat nyt siirtymässä periferiasta ytimeen. [¹⁵] Uuslokalismi on tietysti usein hajanaista, ja se todennäköisesti pysyy sellaisena, kunnes on olemassa moniulotteisia sivilisaatiokertomuksia, joiden kautta se voi yhtenäistyä ja laajentua.

Kosmo-transkontekstuaalisuus

Tähän mennessä on väitetty, että jos ei ole huolehdittu siitä, mitä kosmolokalismilla tarkalleen ottaen tarkoitetaan, ei voida nähdä sen kaavailemaa täydellistä eroa maailman luomisessa. Se on sen erilaisen avaruusmuodon väärinymmärrys. Koska se on käsitteellisesti haastava niille meistä, jotka ovat tottuneet konventionaaliseen diskurssiin ja sen mukaisiin elämäntapoihin, kuulustelujen puute myös peittää alleen moninaiset kontekstisidonnaiset riippuvuudet (transkontekstuaalisuus), jotka ovat välttämättömiä, jotta toisenlainen ”kosmolokaali” todellisuus voisi onnistua. Näitä ovat muun muassa julkisen tilan ja instituutioiden uudelleen käsittäminen kosmo-lokaalissa maailmassa, sellaisten organisoivien infrastruktuurien syntyminen, jotka verkostomaailmassa syrjäyttävät 1900-luvun mekanistiset infrastruktuurit, ja pakeneminen ”aika on rahaa” –tuotannon eetoksesta, joka hallitsee niin monien elämää. Toiset menevät vielä pidemmälle ja väittävät, että ainoa tapa selviytyä antroposeenin välittömistä ja pysyvistä vaikutuksista on hylätä aineellisen maailman pseudo-runsausmalli, joka ”lähtee liikkeelle pysyvän ja rajattoman kasvun näkökulmasta, mikä on sekä loogisesti että fyysisesti mahdotonta rajallisella planeetalla”. [¹⁶] Tässä on kyse siitä, että kosmolokalismia ei ole olemassa kuplassa. Sitä liikuttavat ja muokkaavat ne yhteiskunnalliset olosuhteet, joissa se koetaan.

Yhteiskuntateoreetikko Nora Bateson määrittelee transkontekstuaalisuuden ”lähtökohdaksi, joka avaa mahdollisuuksia ymmärtää paremmin keskinäistä riippuvuutta, joka on ominaista eläville (ja luultavasti myös elottomille) järjestelmille.” [¹⁷] Se on tieteenalojen jälkeistä, tieteidenvälistä — mikä on vain hieno tapa sanoa, että tieteenalojen pitäisi työskennellä yhdessä — ja esineellistämisen lokeroituneisuuden jälkeistä. Filosofisesti se alkaa murtaa kartesiolaista ja kantilaista subjekti-objekti-erottelua, [¹⁸] joka on länsimaisen ajattelun ytimessä, koska jos olemme olemassa samanaikaisesti useissa eri yhteyksissä (ja me kaikki olemme), [¹⁹] on vaikea määritellä, miten voimme asemoida itsemme subjektina kaiken muun ulkopuolelle tällaisessa moniarvoisessa avaruusmaailmassa. Itsemme ja toisten näkeminen uusissa relationaalisissa järjestelyissä kelluvina vapauttaa meidät kaikki tavallisessa elämässämme niin hallitsevasta ja loukkaavasta ”toiseudesta” ja esineellistämisestä. Se voi jopa tarkoittaa, että herätämme uudelleen henkiin elämänjärjestelmiä, joita olemme usein pitäneet elottomina asioina yksinomaista käyttöämme varten, ja samalla alamme kumota (ihmisille) niiden typeryyksien ja epäoikeudenmukaisuuksien eksistentiaalisia seurauksia, joita olemme kohdistaneet kaikkiin näihin järjestelmiin. [²⁰]

Kosmolokaali julkinen tila

Transkontekstuaalisuus auttaa myös määrittelemään uudelleen julkisten instituutioiden ja tilojen luonteen, mikä helpottaa kosmo-lokalismia. Tämä ulottuu terveydenhuollon, koulutuksen, oikeuden, talouden ja infrastruktuurin kaltaisten julkishyödykkeiden uudelleenrakentamiseen tavoilla, jotka eivät ainoastaan heijasta nykyistä uutta verkostotodellisuutta, vaan myös edistävät monimuotoisuutta samankaltaisuuden sijaan, hallintoa, joka on pikemminkin tukeva kuin välistävetävä, ja keskinäisten suhteiden edistämistä pikemminkin kuin anonyymiä palvelua. Vaikka on todennäköisempää, että tämä tapahtuu ensin paikallisella eikä ylikansallisella tasolla, on olemassa todisteita siitä, että tämä on jo alkanut. Huolimatta siitä, että kansakunnat toimivat ensin omien etujensa mukaisesti äskettäisen COVID-19-pandemian yhteydessä (ja tuhosivat samalla kosmolokaalin nykyaikaistamisen), koordinoimattoman ja luultavasti haitallisen itsekkyyden rinnalla on käynnissä yhteistyöhön perustuva, epäpoliittistettu maailmanlaajuinen kilpajuoksu, jonka tarkoituksena on hallita, ymmärtää ja ehkä pian rokottaa itse virusta vastaan. ”Toipumisen” yhteydessä paikallista on ajateltava uudelleen, kun valtio, joka nyt toimii paikallisen suojelijana, pyrkii löytämään itselleen uuden roolin. Yksi mahdollisuus on, että valtio muotoilee itsensä kansalaisyhteiskunnan kumppaniksi, jolloin ”logiikka siirtyisi omistajakeskeisyydestä kansalaiskeskeisyyteen” ja ”valtio pyrkisi maksimoimaan avoimuuden ja läpinäkyvyyden samalla kun se systematisoisi osallistumisen, harkinnan ja reaaliaikaisen kuulemisen” [²¹] Ehkäpä vasta tällaisen mallin omaksumisen kautta valtio voisi todella rajoittaa ja mahdollisesti suunnata uudelleen sosiaalista rakennetta, jota nyt manipuloivat joko verkkoteknologian paronit omien ahtaiden etujensa vuoksi (netarkia) tai voimakkaat valtiolliset toimijat (Kiina ja Venäjä — valtio verkko-oligarkkeina).

Jos julkinen tila ei kuitenkaan onnistu palauttamaan sille kuuluvaa asemaa yhteiskuntarakenteessa, [²²] jos se ei onnistu keksimään itseään uudelleen teknologisesti verkottuneessa maailmassa, jossa moniarvoinen kosmo-lokaali on ainakin osittain kehystetty, muut toimijat luovat vaihtoehtoisia julkisia tiloja. Esimerkiksi bangladeshilaislähtöinen BRAC-järjestö, jonka tavoitteena on ”luoda mahdollisuuksia maailman köyhille”, tarjoaa julkishyödyllisiä palveluja 126 miljoonalle ihmiselle 11 maassa lähes 100 000 työntekijän kautta, joista 70 prosenttia on naisia.” [²³] Samaan tapaan afrikkalaispohjainen konttoriton pankkijärjestelmä M-Pesa on luonut rinnakkaisen arvojen vaihdon ja arvojen varastoinnin ekosysteemin, joka helpottaa pääsyä samantyyppisiin palveluihin, jotka ovat tavallisesti vain varakkaiden ja keskiluokan saatavilla. [²⁴] Joissakin Afrikan maissa tämä muodostaa yli neljänneksen kaikesta taloudellisesta toiminnasta. Nämä esimerkit osoittavat, että erityisesti globaalissa etelässä on paljon muitakin vastaavia esimerkkejä, että on kiireesti etsittävä paikallisen olemassaolon vaihtoehtoisia puitteita, jotka luovat sosiaalisia tiloja, jotka eivät ole riippuvaisia ryöstelevän ja hyväksikäyttävän yksityisen sektorin ja usein omaa etua tavoittelevan, korruptoituneen ja kolonisoituneen julkisen sektorin hegemoniasta. Näistä syistä julkisen olemassaolon kehyksillä ja niiden luomilla tiloilla on merkitystä kosmo-paikallisessa keskustelussa.

Me määrittelemme omat infrastruktuurimme ja ajan mittaan ne määrittelevät meidät

Ymmärrystämme tästä vaihtoehtoisesta kosmolokaalista tilapaikasta vaikeuttaa entisestään täysin uuden olennaisten infrastruktuurien järjestely. Fossiilisista polttoaineista riippuvaiset, sähköiset, keskitetyt, siiloutetut ja koneistetut ryhmittymät, jotka ovat kehittyneet ja tukeneet nykyaikaista olemassaoloa 1900-luvun alusta lähtien, on nopeasti ohittanut konvergoituva, integroitu ja digitalisoitu viestintä, uusiutuva energia, autonominen liikkuvuus/logistiikka ja sulautettu älykkyys (esineiden internet). Tällä ”infrastruktuurin muutoksella” on todennäköisesti syvällisempi vaikutus ihmisen olemassaolon muotoon kuin nykyisillä antroposeenia indusoivilla infrastruktuureilla on jo ollut. ”Ne muuttavat yhteiskunnan ajallisia/tilallisia suuntauksia, liiketoimintamalleja, hallintomalleja, rakennettuja ympäristöjä, elinympäristöjä ja narratiivista identiteettiä”. [²⁵] Tämän esseen tarkoitus on se, että koska kyseessä on kiistanalainen tila, jossa globaali modernismi saattaisi tarttua tilaisuuteen vahvistaakseen uudelleen hegemoniaansa, miten kosmolokaali narratiivi voisi vaikuttaa yllä kuvattuihin muutoksiin?

Toistamisen uhalla on kolme tapaa, joilla kosmolokalismi voi käyttää tätä dynaamista infrastruktuurin muutosta omiin tarkoituksiinsa. Ensimmäinen keino on varmistaa, että sillä on selkeä vaihtoehtoinen narratiivi ja että on olemassa nimenomaisia tukitoimia ja infrastruktuuri-investointeja, jotka sekä käsitteellisesti että realistisesti yhdistävät kosmolokalismin uuden infrastruktuurialustan rakenteeseen. Kostakisin ja Bauwensin tekemä työ, joka koskee viestintäalustaan liittyviä vaaroja ja mahdollisuuksia, [²⁶] on toistettava kaikissa muissa syntyvän infrastruktuurin osissa, ja sen jälkeen on vielä ponnisteltava sen varmistamiseksi, että näiden osien välillä on niiden integroituneen luonteen vuoksi relationaalinen johdonmukaisuus.

Toiseksi uuden paikallisuuden uudelleenajattelu on nimenomaisesti kytkettävä näihin syntymässä oleviin infrastruktuureihin, sillä niissä on monia näkökohtia, jotka voivat huolellisella suunnittelulla ja julkisella institutionaalisella tuella olla uudenlaisen paikallisen arvon talteenoton perusta. Tämä johtuu siitä, että kaikissa on määritelmällisesti hajautettuja elementtejä, joita mittakaavaetujen ja keskitettyjen infrastruktuurien tarjoajat eivät voi sisällyttää niihin.

Kolmanneksi on yhdistettävä näiden kahden ensimmäisen elementin osat ja luotava tehokkaita visuaalisia suhteellisia karttoja, jotka osoittavat, miten monet paikalliset pyrkimykset (mukaan lukien elinvoimaisen ja uudelleenluodun yhteisen alueen toiminnot) ovat osa moniarvoista mosaiikkia, jos haluatte karttoja, jotka kuvaavat potentiaalista ”vetovoimaista” aluetta. Tällä tavoin uudelleen suunniteltu infrastruktuuri, jonka osatekijät ovat paikallisia ja hajautettuja, vapautuu mekanismien, tehokkuuden ja mittakaavaetujen asettamista rajoituksista, ja siitä tulee siten erilaista paikallisuutta edistävä alusta. Näistä syistä meneillään oleva infrastruktuurin muutos vaatii kosmolokaalien ajattelijoiden ja toimijoiden huomiota.

Paikallisten tilojen suunnittelu banaalia pidemmälle

Uudenlaisen ”lokaalin” syntyminen, joka jo luonteensa vuoksi vaatii uudenlaista ‘kosmoa’, eroaa nimenomaisesti Latourin ”eteenpäin suuntautuvan” modernismin paikallisuudesta ja myös ”taaksepäin suuntautuvasta” reaktiosta sen aiheuttamiin häiriöihin. Se on osa vastakkaisen hegemonisen narratiivin alkua, jota De Sousa Santos kuvaa kapinalliseksi kosmopolitanismiksi, [²⁷] joka synnyttää erilaisia sosioekonomisia järjestelyjä, jotka toimivat systeemisessä oppositiossa niitä ihmisiä ja järjestelmiä vastaan, jotka joko nimenomaisesti tai tietämättään sortavat ja uhreiksi saattavat niitä, joiden elämä on marginaalista niiden etujen kannalta.

Tämä uusi paikallisuus ja siihen liittyvä julkisen tilan ja infrastruktuurin uudelleen suunnittelu edellyttävät täysin erilaista suunnittelua. Antropologi Arturo Escobar ehdottaa Marturanan ja Varelan [²⁸] työtä mukaillen, että uuden paikallisuuden suunnittelun tulisi olla pohjimmiltaan autopoieettista. Hieman epäselvää määritelmää lainatakseni hän tarkoittaa tällä sitä, että monet tulevaisuuden kokonaisuudet voitaisiin ja pitäisi suunnitella siten, että ne hallitsevat ja aktivoivat kokonaisia systeemikiertoja (tuotanto- ja tuhoutumisprosesseja), jotta ne voivat jatkuvasti sekä tehdä sitä, mitä ne haluavat tehdä, että myös uudistaa näiden toimintojen edellyttämiä lähteitä. Lopuksi nämä yksiköt pyrkivät toimimaan verkostojen solmuina, jotka vuorovaikutuksensa tai suhteidensa kautta myös toteuttavat niiden (tässä tapauksessa paikallisten) verkostojen tavoitteita, joihin ne pyrkivät kuulumaan. [²⁹]

Ajatuksella emergentistä autopoieettisesta lokalismista on joitakin mielenkiintoisia seurauksia. Ensimmäinen on se, että se, mitä meille ehdotetaan, vaikuttaa oudolta, koska koneen kulttuuri on tehnyt tästä ajattelutavasta meille näkymättömän. Siinä tarkastellaan toisenlaista menestystä, jossa mitataan aivan muita asioita. Se voi esimerkiksi asettaa ja luultavasti asettaa keskinäisen huolenpidon ja hyvinvoinnin yhdeksi tärkeimmistä prioriteeteistaan. Toinen on se, että se, mikä on arvoa ja mitä arvostetaan, on täysin erilaista tällaisten kokonaisuuksien luomisessa. Kolmas on se, että kyse on täysin erilaisesta suhteiden järjestämisestä ja kommunikaatiosta. Lopuksi se on luonteeltaan sekä kokonaisvaltainen kertomus (muotoiluajattelun tapa, samalla tavalla kuin pyörät ovat osa muotoiluajattelua) että samalla keino mahdollistaa monimuotoinen maailman luominen paikallisella tasolla.

Yksi ensimmäisistä vaiheista autonomisten yksiköiden arvostuksen lisäämisessä on kiinnittää huomiota niiden ”rajasuhteisiin” ja vahvistaa niitä. Vaikka lähes kaikki meistä ovat tietoisia näiden suhteiden olemassaolosta, vain harvat osaavat ravita niitä liminaalisten johtajien ominaisuudessa. Kuten filosofi ja yhteiskuntatieteilijä Nora Bateson [] toteaa, näissä keskinäisen riippuvuuden (liminaalisuuden) ‘välitiloissa’ voimme löytää keskinäisen huolenpidon ja hyvinvoinnin merkit (joihin viitattiin edellä) tai niiden puutteen. Nämä ovat jyrkässä ristiriidassa nykyajan paikallisuuden ja palvelujen tarjonnan hallitsevan piirteen eli depersonalisoituneiden ja useimmiten riistävien kuluttajasuhteiden kanssa. Mielenkiintoista on, että tässä kuluttajan pakkomielteisessä maailmassa nämä vastavuoroisen huolenpidon ja hyvinvoinnin pyyteettömät ja kustannuksettomat teot ovat usein ilmeisiä kriisiaikoina. Nämä satunnaiset ilmenemismuodot suuren stressin aikana näyttävät osoittavan, että huolimatta kaikista yrityksistä vakuuttaa ihmisille toisin, useimmat ihmiset kaipaavat niiden luomia virtoja, malleja, poikkeavuuksia ja mahdollisuuksia. Kun tämä on institutionalisoitu, kuvaamme näitä ”huolehtivia suhteita” perheeksi, yhteisöksi, kerhoksi, bändiksi tai joksikin muuksi kuulumisen kokonaisuudeksi.

Tärkeää on, että riippumatta siitä, miten nämä suhteet rakentuvat, niiden onnistuminen tai epäonnistuminen ei aina ilmene tällaisten asioiden muodossa, vaan se rakentuu pikemminkin kokemuksiin (malleihin) ja muistiin perustuvien riippuvuussuhteiden ja riippuvuussuhteiden kautta. Tästä syystä riippuvuussuhdeajattelun, -suunnittelun ja -käytäntöjen on oltava tulevaisuuden kosmolokalismin ytimessä, sillä sen luomien suhteellisten maailmojen tavallisuus tekee niistä poikkeuksellisia.

Jos se onnistuu, tuleeko kosmolokalismista hyperobjekti?

Kosmolokalismin narratiivilla ja paikallismaailman uusilla muodoilla on tilaisuus kehittyä nopeasti uusliberalistisen globalisaation romahduksen aiheuttamassa tyhjiössä, joka ei ehkä koskaan täysin toivu pandemian aiheuttamasta häiriöstä. Jos siitä tulee hallitseva narratiivi ja lähes universaali suunnitteluperiaate (kuten uusliberalistinen globalisaatio on ollut), se voi saavuttaa pisteen, jossa sitä ei voida enää nähdä esineenä tai asiana, kuten nyt, koska sen omaksuminen, vaikutukset ja relationaaliset ominaisuudet ovat niin monimutkaisia ja hajanaisia, ettei niitä voida koskaan täysin tuntea tai kuvata. Filosofi Timothy Morton kuvailee tätä moniulotteisen tuonpuoleisuuden tilaa hyperobjektiivisuudeksi, ”korkea-ulotteiseksi vaiheavaruudeksi, joka johtaa siihen, että ne [hyperobjektit] ovat ihmiselle näkymättömiä pitkiä aikoja”. [³⁰] Väittäisin, että on erittäin toivottavaa, että näin kävisi, koska se tarkoittaisi, että se on sekä laajentunut mittaamisen ulkopuolelle (kaikkialla läsnäolollaan) että että suhteellisesti olemme uppoutuneet siihen. Toisin sanoen emme voi ottaa siitä minkäänlaista etäisyyttä, jotta voisimme riittävästi objektivoida sitä. Vaikka tämä ei tarkoita, ettemme voisi nähdä kosmolokalismia missään olosuhteissa, päinvastoin näemme ja koemme jatkuvasti erilaisia paikallisia ilmenemismuotoja, se asettaa kosmolokalismin näissä olosuhteissa esineellistämisen, rationalismin ja ihmiskeskeisyyden ulkopuolelle. Tämän laajemman tietämättömyyden tunteen pitäisi siis olla tila, jonka kosmolokalismi ihanteellisesti saavuttaa.

Tästä johtopäätöksestä seuraa useita seikkoja. Ensinnäkin kosmolokaaleja narratiiveja ei voida muodostaa sen menneisyyden kehyksissä, josta ne pyrkivät pakenemaan. Tämän vuoksi väitän voimakkaasti, että sen muodostaminen sosialistis-kapitalistisen narratiivin sisällä ei riitä vaihtoehtoisen järjestelmän perustaksi, vaikka onkin myönnettävä, että alkuvaiheessa se syntyi usein uutena sosialistisena vaihtoehtona. Toiseksi sen ei pitäisi olla jonkinlainen resepti tai koulutus tai väline, jota voidaan orjallisesti kopioida. Jokaisen yhteisön ja jokaisen tarinan on löydettävä oma polkunsa. Kolmanneksi, kun sitä suunnitellaan, tutkitaan ja koetaan, sen on vältettävä yhtä mekanistisen aikakauden määräävistä periaatteista, nimittäin sitä, että aika on jotain, jonka voi omistaa, ostaa ja myydä. Ihmisten pitäisi aina voida antaa aikaansa ilmaiseksi. Väitänkin, että kuvaamallani tavalla kosmolokalismi ei voi loogisesti sopia hyperaikaan sellaisena kuin me sen nyt ymmärrämme. Tällainen kanta ei ole sopusoinnussa jatkuvasti muuntuvien ja hajoavien autopoieettisten kokonaisuuksien ja verkostojen käytännön kanssa.

Paikan ja muodon tilat

Tämä essee alkoi väittämällä, että jos kosmolokalismin käsite haluaa vakiinnuttaa asemansa osana postmodernistista, postnormaalia, sen on kehitettävä kertomuksia ja maailman luomista, jotka vievät sen nykyisten mekanististen toimintatapojen, järjestelmien ja maailmankuvien rajoitusten ulkopuolelle. Tämä edellyttää globaalin suhdejärjestelmän (kosmo) ja myös monien monien maailmojen moninaisuuden uudelleenajattelua (lokaali) tasolla. Jotta tämä olisi totta, sen on siis sijoituttava monien tietojärjestelmien, ei vain länsimaisen tietämystavan, joukkoon. Tämän eron syvyyttä ei pidä aliarvioida, sillä se edellyttää ajattelutapoja, joissa kartesiolainen tai kantilainen subjekti-objektiivisuus ei ole ajattelun ja tunnistamisen ainoa perusta. Tässä mielessä se ei ole vain jotakin, joka lisätään tietämyksemme kokonaisuuteen, vaan se on pikemminkin yksi tie suureen oppimattomuuteen, joka vie meidät länsimaisten tietojärjestelmien läpi uuteen sivilisaation tapaan olla.

Proosallisemmalla tasolla kosmolokalismi edellyttää uudelleen ajatellun julkisen tilan ja kehittyvän alustainfrastruktuurin tarjoamia mahdollisuuksia, jotka omalla tavallaan auttavat muokkaamaan yhteiskunnallisia järjestelyjä ja suhteita edellä kuvatulla tavalla. Mahdollisuuksilla tarkoitan sitä, että uudelleenluodut instituutiot ja infrastruktuurit vuorovaikutuksessa kosmo-lokaalien toimintojen kanssa mahdollistavat tai mahdollistavat sen, että se voi tehdä asioita, joita se haluaa tehdä. Tämän vuorovaikutteisuuden merkitystä ei pidä aliarvioida, kuten ei myöskään niiden järjestelmien kanssa käytävän vuorovaikutuksen vaikutuksia, jotka ovat edelleen riippuvaisia niiden synnynnäisistä mekanismimuodoista.

Näin määritelty kosmolokalismi on siis osa sekä uudelleenajattelua että käytäntöä, jotka muodostavat postmekanistisen, postkolonialistisen ja postkapitalistisen narratiivin. Se ei ole millään tavalla koko vastaus, vaan pikemminkin osa sitä. Se olisi nähtävä kehyksenä, jonka avulla voidaan miettiä uudelleen, miten yhteiskunnissa luodaan ja vaihdetaan vaihtoehtoisia arvon muotoja, ja samalla vauhdittaa hyvinvoinnin ja keskinäisen huolenpidon kvantitatiivista kehitystä, joka on kyynisesti marginalisoitu kulutuskeskeisyydessä. Tämä epäilemättä laajentaa kosmo-lokalismia käsitteellisesti huomattavasti sen tekijöiden alkuperää pidemmälle ja pyytää sitä näin ollen olemaan osa jotain suurempaa, laskeutumaan paikkaan, joka on vain hämärästi nähtävissä nykypäivän haasteiden kaaoksessa.

Viitteet

1. (…) ︎
2. Ramos, J. (2017). Cosmo-localization and Leadership For the Future. Journal of Future Studies, 21(4), 65-84. p. 64. ︎
3. Roszak, T. (1972). Where the Wasteland Ends. Politics and Transcendence in Post Industrial Society. London: Faber and Faber. p. 460. ︎
4. Sardar, Z. (1998). Postmodernism and the Other. London: Pluto Press. ︎
5. Runia, E. (2014). Moved by the past: discontinuity and historical mutation. New York: Columbia University Press. loc. 1384 ︎
6. Geber, J. (1953, trans 1985). The Ever-Present Origin. Ohio UP. p. 22. ︎
7. Latour, B. (2018). Down to Earth: Politics in the New Climatic Regime. Cambridge, U.K.: Polity Press. p. 29. ︎
8. McAllum, M. (2018). All Revolutions are Equal But Some are More Equal than Others. Journal of Futures Studies., 23(2), 1-12 ︎
9. Streeck, W. (2016). How will capitalism end?: Essays on a failing system. London: Verso. loc. 330. ︎
10. Tämä on hyvin argumentoitu teoksessa Santos, B. D. S. (2013). Epistemologies of the South: Justice Against Epistemicide. Boulder: Paradigm Publishers. ︎
11. Escobar, A. (2019). Civilizational Transitions. Teoksessa Kothari, A., Salleh, A., Escobar, A., Demaria, F. & Acosta, A. (Ed.). Pluriverse: A Post-Development Dictionary. Autonomous University of Barcelona. ︎
12. Raworth, K. (2017). Doughnut Economics: Seven ways to think like a 21st-century economist. London: Random House Business. ︎
13. Gibson-Graham, J.K. (2019). Community economies. Teoksessa Kothari, A., Salleh, A., Escobar, A., Demaria, FE. & Acosta, A. (Ed.) Pluriverse: A Post-Development Dictionary. Autonomous University of Barcelona. ︎
14. Inayatullah, S. (2002). Understanding Sarkar: the Indian Episteme, Macrohistory, and Transformative Knowledge. Boston: Brill
    
    Cavanagh, J Mander, J. (2003) Alternatives to Economic globalization. San Francisco: Berrett Koehler
    
    Appadurai, A. (2013). The Future as Cultural Fact: Essays on the Global Condition. London: New York : Verso Books
    
    Holmgren, D. (2010). Permaculture: Principles & Pathways Beyond Sustainability (1st UK ed.). East Meon: Permanent Publications. ︎
15. Novaro, V. (2014). The case of Mondragon in Counterpunch. Noudettu https://www.counterpunch.org/2014/04/30/the-case-of-mondragon/ sekä Hopkins, R. (2008). The Transition Handbook: From Oil Dependency to Local Resilience. Totnes, Devon: Green Books. ︎
16. Bauwens, M. Ramos, J. (2020) Awakening to an Ecology of the Commons. Noudettu https://blog.p2pfoundation.net/awakening-to-an-ecology-of-the-commons/2020/05/25 ︎
17. Bateson, N. (2016). Small Arcs of Larger Circles: Framing through Other Patterns. Axminster, England: Triarchy Press. p. 79. ︎
18. Kartesiolaisen ja kantilaisen teesin harkittu dekonstruktio, ks. Ricoeur, P. (2005). The course of recognition. Cambridge, Mass.: Harvard University Press. pp. 28-55. ︎
19. Nopea mutta käyttökelpoinen harjoitus, joka todistaa asian, on merkitä minuus yksinkertaisella ristillä paperille ja piirtää sitten kontekstuaalisen vaikutuksen ympyrät tuon x:n ympärille. Sinä vanhempana, ystävänä, työntekijänä, sisaruksena, yhteisön jäsenenä ja niin edelleen, jos ajattelet asiaa tarkkaan, olet harvoin minkään noista ympyröistä keskipisteessä, paitsi ehkä sen kanssa, jota rakastat. ︎
20. Tähän linkitetty You Tube -klippi What if Rivers could revolt on kauniisti muotoiltu ilmaus siitä, miten elvytetään uudelleen se, mitä olemme pitkään pitäneet elottomana. Haettu osoitteesta https://wwwyoutube.com/watch?v=hkPOWSJdcu4 ︎
21. Kostakis, V., & Bauwens, M. (2014). Network Society and Future Scenarios for a Collaborative Economy. Basingstoke: Palgrave Macmillan. loc. 1064. ︎
22. Sekä Sandel, M. J. (2012). What Money Can’t Buy: the Moral Limits of Markets. New York: Macmillan Audio, että Mazzucato, M. (2018). The Value of Everything: Making and Taking in the Global Economy. London: Allen Lane. ovat kirjoittaneet laajalti aiheesta. ︎
23. Noudettu: https://www.economist.com/business/2010/02/18/brac-in-business ︎
24. Kane, A., (Nov. 28, 2016), What Kenya Gained By Going Cashless. Noudettu https://swarajyamag.com/world/what-kenya-gained-by-going-cashless ︎
25. Rifkin, J. (2019). The Green New Deal: Why the fossil fuel civilization will collapse by 2028, and the bold economic plan to save life on Earth (First Edition. ed.). New York: St. Martin’s Press. p. 16. ︎
26. Kostakis, V., & Bauwens, M., (2014), Network Society and Future Scenarios for a Collaborative Economy (Palgrave pivot; Basingstoke: Palgrave MacMillan) ︎
27. Santos, B. D. S. (2013). Epistemologies of the South : Justice Against Epistemicide. Boulder: Paradigm Publishers. p. 135. ︎
28. Maturana, H., & Francisco V., (1987), The Tree of Knowledge: The Biological Roots of Human Understanding. Berkeley, CA: Shambhala. p. 43 ︎
29. Escobar, A., Designs for the Pluriverse: Radical Interdependence, Autonomy, and the Making of Worlds (New Ecologies for the Twenty-First Century) . Duke University Press. Kindle Edition. Loc. 3693. ︎
30. Bateson, N. (2017). Liminal Leadership. Kosmos Journal (Fall/Winter), 1-10. p.2. ︎

Appadurai, A. (2013). The Future as Cultural Fact: Essays on the Global Condition. London, New York: Verso Books.

Bateson, N. (2017). Liminal Leadership. Kosmos Journal (Fall/Winter).

Bateson, N. (2016). Small Arcs of Larger Circles: Framing through Other Patterns. Axminster, England: Triarchy Press.

Bauwens, M., Ramos, J. (2020). Awakening to an Ecology of the Commons. Retrieved from https://blog.p2pfoundation.net/awakening-to-an-ecology-of-the-commons/2020/05/25

Escobar, A., (2019) Civilizational Transitions. In Kothari, A., Salleh, A., Escobar, A., Demaria, F. & Acosta, A. (Eds.) Pluriverse: A Post-Development Dictionary. Autonomous University of Barcelona, Spain.

Cavanagh, J., Mander, J. (2003). Alternatives to Economic Globalization. San Francisco: Berrett Koehler.

Escobar, A,(2018) Designs for the Pluriverse: Radical Interdependence, Autonomy, and the Making of Worlds: New Ecologies for the Twenty-First Century. Duke University Press. Kindle Edition.

Gebser, J. (1953, trans 1985). The Ever-Present Origin. Ohio UP.

Gibson – Graham (2019). Community economies. In Kothari, A., Salleh, A., Escobar, A., Demaria, F. & Acosta, A. (Eds). Op cit.

Holmgren, D. (2010). Permaculture: Principles & Pathways Beyond Sustainability. East Meon: Permanent Publications.

Hopkins, R. (2008). The Transition Handbook: From Oil Dependency to Local Resilience. Totnes, Devon: Green Books.

Inayatullah, S. (2002). Understanding Sarkar: the Indian Episteme, Macrohistory, and Transformative Knowledge. Boston: Brill.

Kane, A., (Nov. 28, 2016). What Kenya Gained By Going Cashless. Retrieved from https://swarajyamag.com/world/what-kenya-gained-by-going-cashless

Kostakis, V., & Bauwens, M. (2014). Network Society and Future Scenarios for a Collaborative Economy. Basingstoke: Palgrave Macmillan.

Latour, B. (2018). Down to Earth: Politics in the New Climatic Regime. Cambridge, U.K: Polity Press.

McAllum, M. (2018). All Revolutions are Equal But Some are More Equal than Others. Journal of Future Studies., 23 (2), 1-12.

Maturana, H., and Francisco V. (1987), The Tree of Knowledge: The Biological Roots of Human Understanding. Berkeley, CA: Shambhala.

Mazzucato, M. (2018). The Value of Everything: Making and Taking in the Global Economy. London: Allen Lane.

Morton, T. (2013). Hyperobjects: philosophy and ecology after the end of the world. Minneapolis: University of Minnesota Press.

Novaro, V. (2014). The case of Mondragon in Counterpunch. Retrieved from https://www.counterpunch.org/2014/04/30/the-case-of-mondragon/

Ramos, J. (2017). Cosmo-localization and Leadership For the Future. Journal of Futures Studies, 21(4), 65-84.

Raworth, K. (2017). Doughnut Economics: Seven ways to think like a 21st-century economist. London: Random House Business.

Ricceur, P. (2005). The course of recognition. Cambridge, Mass: Harvard University Press.

Rifkin, J. (2019). The Green New Deal: Why the fossil fuel civilization will collapse by 2028, and the bold economic plan to save life on Earth. New York: St. Martin’s Press.

Roszak, T. (1972). Where the Wasteland Ends. Politics and Transcendence in Post Industrial Society. London: Faber and Faber.

Runia, E. (2014). Moved by the past: discontinuity and historical mutation. New York: Columbia University Press.

Sandel, M. (2012). What Money Can’t Buy: the Moral Limits of Markets. New York: Macmillan Audio.

Santos, B. D. S. (2013). Epistemologies of the South: Justice Against Epistemicide. Boulder: Paradigm Publishers.

Sardar, Z. (1998). Postmodernism and the Other. London: Pluto Press.

Streeck, W. (2016). How will capitalism end?: Essays on a failing system. London: Verso.

What if Rivers could revolt? (2019). Retrieved from https://www.youtube.com/watch?v=hkPOWSJdcu4

Tämä on José Ramosin, Michel Bauwensin, Sharon Eden ja James Gien Wongin toimittaman kirjan Cosmo-local Reader kahdeksas luku. Luvun on kirjoittanut Andrew Ward.

Kirkas tulevaisuus on mahdollinen

Kosmolokalisaatiota tai kosmolokalismia on kuvattu hyvin tämän kirjan muissa osissa. On jännittävää ajatella, mitä syntyy, kun digitaalinen ”kevyt” maailma kohtaa fyysisen ”raskaan” maailman.

• Voisiko se olla; ”sijoittajan teesi”, jota vaaditaan, jotta yhteisön vauraudenrakennusta voidaan pitää parempana kuin ”yksisarvisen metsästystä”?
• Onko ”kosmolokalismi” sama suunnitteluperiaate vihreälle teollisuudelle kuin ”jatkuva parantaminen” teolliselle aikakaudelle?
• Vai voisiko kosmolokalismi olla se ”ajatuskoulu”, joka mahdollistaa suurimpiin ongelmiimme planeettaa säästävien ratkaisujen jakelun?

Ehkäpä kosmolokalisaatio voi tehdä kaiken tämän.

Kosmolokaalien yritysten dynaamiset määritelmät

Niin jännittävää kuin kosmolokalismi onkin ajatuksena, jotta siitä tulisi jotain muuta, sillä on oltava vakuuttava ”investointiteesi”. On oltava olemassa logiikka, joka mahdollistaa markkinapohjaisten rahoitusvirtojen liittymisen juhliin ja asioiden toteuttamisen. Kosmolokalismin rahoitusvaatimusten ymmärtämiseksi on ymmärrettävä, että kyseessä ei ole yksittäinen liiketoimintamalli tai yritys. Se ei myöskään ole (vielä) toimiala.

Ei yhtenäinen: Itse asiassa tämän kirjan loppuosassa esitetyt esimerkit edustavat monenlaisia yrityksiä ja liiketoimintamalleja. Nämäkin yritykset voivat olla eri kehitysvaiheissa, kuten ”siemen”, ”kasvu”, ”kypsä” tai ”muuntumassa aiemmasta muodosta”. Markkinat, joilla nämä yritykset toimivat, voivat olla suhteellisen kypsät (esim. ohjelmisto/laitteisto) tai suhteellisen kehittymättömät (esim. lohkoketju/krypto). Tällaisen dynamiikan vuoksi tässä luvussa esitetään vain lyhyt analyysi. Täydellinen analyysi kosmolokalisaation ja kosmolokalismin rahoittamisesta olisi kirja sinänsä.

Kosmo, Lokalismi ja Kosmolokalismi eroavat toisistaan

Kosmolokalismin ’Kosmo’- ja ’Lokalismi’-elementeissä on erilaisia perustajien kehittämisajureita ja sijoittajien kiinnostusta. Ensinnäkin open sourcen taustalla — joka on hyvin ”Kosmo”-elementti — olevat ajurit ovat oikeastaan levittämistä tai jakamista laajasti ja laajalle. Tämä eroaa paikallisuuden ajureista, joissa on usein kyse kontekstisidonnaisesta heimokeskeisyydestä ja asioiden pitämisestä maantieteellisesti paikallisina. Introvertin ohjelmistokehittäjän (”Kosmo”) ja ekstrovertin paikallisyhteisön organisaattorin (”Lokaali”) profiili tarkoittaa, että myös perustajien motivaatio on usein erilainen. Ero Kosmo-/teknologiapohjaisen sijoitusajatuksen — jossa on vastaavasti vähän aineellista omaisuutta — ja paikallisen sijoitusajatuksen — jossa on omaisuutta, mutta markkinat ovat tarkoituksellisesti rajalliset — välillä vetoaa erilaisiin sijoittajiin, joilla on erilaiset riskinottohalut.

Kun Kosmo ja Lokalismi yhdistetään, siitä tulee jotain uutta — Kosmolokalismi. Tämä yhdistetty ”liiketoimintamalli” tuottaa jotakin uutta sijoitusteesin kannalta. Muutokset tässä yhdistetyssä sijoitusteesissä, joihin pääsemme pian, mutta ensin määritetään joitakin rahoituksen periaatteita ja miksi tämä uusi sijoitusteesi on kiinnostava.

Vieraan ja oman pääoman ehtoiset instrumentit edelleen todennäköisiä

Tyypillisessä rahoitusmaailmassa on kyse velasta (josta kertyy korkoa) ja omasta pääomasta (josta kertyy pääomatuloa). Myös Kosmolokalisaatio ja kosmolokaalit yritykset rahoitetaan velan ja oman pääoman kautta. Tuloihin liittyvät uudemmat ja uudemmat välineet ovat kuitenkin suhteellisesti yleisempiä.

Voimme nähdä myös tyypillisesti muita kuin taloudellisia arvoja, kuten ”vaikutus” tai ”ympäristöpalvelut” otetaan huomioon kosmolokalismin rahoituksessa. Vähintäänkin näemme, että ”vaikutukset” tai ”sosiaaliset, kulttuuriset ja ympäristölliset” tulokset ovat osa ”rahoitusehtoja”.

Rahoitusehdot

Rahoitusehdot ovat minkä tahansa sopimuksen ydin, sydän, ”tärkeimpiä asioita”. Minun kanssani voitte määrätä melkeinpä minkä tahansa hinnan — jos minä saan valita ehdot. Ehdot ovat tärkeitä. Kaikkiin investointeihin sovellettava rahoitus edellyttää pääomavaatimusten, liiketoimintamallin, riski-hyötysuhteen, käytettävän välineen, sijoittajien vaatimusten jne. ymmärtämistä. Kosmolokalismin rahoituksen rahoitusehdot eivät poikkea tästä. Tämä tarkoittaa sitä, että minkä tahansa esimerkin, välineen, sijoittajaluokan tai strategian, joka toimii yhdessä kontekstissa, ei voida olettaa toimivan missään muussa kontekstissa.

1:3:9-suhde

Uusien asioiden syntyminen ei ole uutta. Ihmiset ovat tehneet ”uutta” yli 100 000 vuotta.

Itse asiassa tapa, jolla uudet asiat kehittyvät, noudattaa sääntöjä ja normeja. Yksi tällainen sääntö tai normi tunnetaan nimellä ”1:3:9-suhde”. Suhde 1:3:9 tarkoittaa, että jokaista yhtä tuntia (tai 1 dollaria) kohden, joka kuluu jonkin asian keksimiseen eli sen saattamiseen prototyyppiksi, kuluu 3 tuntia (tai 3 dollaria) prototyyppikeksinnön muuttamiseen oikeaksi tuotteeksi ja 9 tuntia (tai 9 dollaria) saman tuotteen ”levittämiseen”.

”Uuden” tavaran keksiminen ei ole verrattain vaikeaa, ei pitkää eikä kallista. Vaikeat, pitkät ja kalliit jutut tulevat ”uuden” jälkeen. Tämä sääntö vaikuttaa suoraan Kosmolokalismin rahoitukseen.

Internet ei muuttanut suhdelukua

“Tulevaisuus on jo täällä – se ei vain ole tasaisesti jakautunut.” [¹]

Kosmo-maailmassa on selvää, että parhaat ideat, ohjelmistot ja mallit kiertävät tällä hetkellä maailmaa internetin välityksellä. Joskus tai useimmiten ilmaiseksi.

Perustajat/keksijät (ja heidän lähipiirinsä) ovat siinä virheellisessä oletuksessa, että yritys on jo tehnyt työtä ja maksanut kustannukset idean keksimisestä. Todellisuudessa ”idea” on parhaimmillaankin 1/12 tarvittavasta työstä tai rahasta ja vaivasta.

Jotkut väittävät, että internet on rikkonut nämä vanhat 1:3:9-rahoituksen jakoalgoritmit. He saattavat väittää, että internet mahdollistaa parhaiden asioiden nousemisen pintaan. Mielestäni tämä on kuitenkin naiivia. Siinä jätetään huomiotta olennaiset oligopolit, jotka mahdollistavat jakelun verkossa. Se, että internet ”voisi” antaa tämän vekottimen, ohjelmiston tai vempaimen miljardien ihmisten käsiin ilmaiseksi, ei tarkoita, että se tekisi tai tekisi niin. Se, onko se tyylikäs ratkaisu vai ei, ei ole läheskään yhtä tärkeää kuin se, onko sillä taloudelliset edellytykset tuotteistamiseen ja jakeluun. Tämän vuoksi rahaa annetaan hyväksi todettuihin asioihin, jotka haluavat skaalautua, eli joita halutaan levittää.

Kosmo-ongelma ei ole joidenkin edelläkävijöiden yksilöllinen nerokkuus tai open source -yhteisön kollektiivinen viisaus ja kapasiteetti, vaan se on tuotteistamiseen ja jakeluun tarvittavan pääoman puute sekä harhaluulo siitä, että kun se on kerran keksitty, siihen ei tarvitse investoida paljon muuta.

Odotukset ja todellisuus eivät yksinkertaisesti vastaa toisiaan. Kaikki johtuu siitä, ettei ymmärretä, että 1:3:9 -periaate pätee edelleen internetin aikakaudella.

Riskipääoman sijoitusteesi ymmärtää 1:3:9 suhteen

Miksi pääomasijoittajat puhuvat niin usein tuotteen ja markkinoiden välisestä sopivuudesta? Se johtuu siitä, että he ymmärtävät, että keksintö, olipa se kuinka uusi tahansa, idea kuinka itsestään selvä tahansa tai startup-yritys, olivatpa sen perustajat keitä tahansa, on ”helppo” luoda. Yrityksellä ei ole mitään, ei mitään, ennen kuin se on ohittanut ideavaiheen — 1:3:9-suhteen ensimmäisen osan — ja selvästi ohittanut myös 1:3:9-suhteen tuoteosan. Tämä on varhaisin vaihe, johon sijoittaja voi päästä. Kaikki aikaisempi on pelkkää uhkapeliä. Tämä on ongelma Kosmolokalismin nykyiselle ”Kosmo”-osalle.

1:3:9-suhde auttaa selittämään muutaman asian:

1. Miksi perustajat ja sijoittajat suhtautuvat eri tavoin siihen, miten paljon vaivaa jonkin ainutlaatuisen tuotteen luominen vaatii.

2. Miksi alkuvaiheessa olevat digitaaliset tuotteet aliarvioivat edelleen radikaalisti skaalautumiseen vaaditut investoinnit.

3. Miksi enkeli- ja riskisijoittajilla on pakkomielle tuotteen ja markkinoiden välisestä sopivuudesta.

4. Miksi jotkut yhteisöomisteiset liiketoimintamallit näyttävät ”hakkeroivan” suhdeluvuksi enemmänkin 1 : 2,5 : 6 eli kun sidosryhmillä on todellinen osuus, se vähentää asiakashankinnan kustannuksia ja lisää asiakkaan elinkaaren aikaista arvoa. (Ks. kohta Lokalismi-investointiteesin hyödyt, joka seuraa).

5. Miksi jos sidosryhmät saavat todellisen osuuden, tuote-markkinakelpoisuus ja skaalautuvuus toteutuvat nopeammin.

6. Miksi sijoittajat, jotka tuntevat tämän suhdeluvun, mutta eivät ole perehtyneet siihen, että sidosryhmille annetaan todellinen osuus, väittävät edelleen, että maailma on täynnä yksisarvisia.

Kosmon ’kuilu’

On selvää, että parhaat ideat, ohjelmistot ja mallit kulkevat tällä hetkellä ympäri maailmaa internetin välityksellä. Ongelmana on, että niitä ei levitetä, sovelleta tai ymmärretä laajalti. Aloitteleva käyttäjä olettaisi, että työ on tehty, kun nämä ideat ovat vain olemassa. Että ratkaisut ohjelmistojen ja mallien muodossa, joilla voidaan ratkaista lukuisia reaalimaailman ongelmia, ovat olemassa, mutta ymmärrät jo edellä mainitun 1 : 3 : 9 -suhteen, joten ymmärrät myös, että investoiminen uudenlaisiin, P2P- tai ”avoimen lähdekoodin” ohjelmistoihin, jotka ovat vain muutamien tietyn osaamisen omaavien ihmisten saatavilla, ei riitä.

Avoimen lähdekoodin ohjelmistojen jakeluun, erityisesti avoimen lähdekoodin ohjelmistoihin, joiden ensisijaisena liiketoimintamallina on mainonta, freemium tai ”paketoidut palvelut”, investointiteesi tuottaa melko tavanomaista tuottoa erittäin suurella riskillä. Siksi et kuule monenkaan menestyneen siinä. Siksi avoimen lähdekoodin ohjelmistojen menestystarinoita on hyvin vähän.

Sen sijaan kuulee useammin tarinoita siitä, miten alun perin avoimen lähdekoodin alaan kuuluva idea ”myytiin” yrityksille. GitHub Mircossoftille, Android Googlelle. Ideat, jotka olivat kerran vapaita verkossa tai yhteisessä käytössä, on suljettu maailmanlaajuisiin patentteihin, jotka ovat vakiintuneiden toimijoiden hallussa, joita käytetään aseina tai yhteisön etuja vastaan. Tässä vaiheessa niistä tulee myös taloudellisia menestyksiä, koska ne ovat voittaneet 1:3:9-suhteen, koska ne saavat jakelurahoitusta, jota vain pääomasijoittajien tukemat tai vakiintuneet teknologiaoligopolit voivat tarjota — ja ne tarjoavat sitä vain, kun ne ”lukitsevat” nopeutetun tuoton sijoituksilleen.

Kosmo-investointiteesi on karkeimmillaan lähinnä sijoittamista tuotteisiin, jotka ovat ohittaneet prototyyppi- ja tuotevaiheet ja jotka yrittävät skaalautua ja ottaa vastaan todella kalliin osan jonkin ”uuden” markkinoille saattamisesta. Sijoittajat tietävät, että monet näistä tuotteen kovettamista yrityksistä epäonnistuvat, joten niiden, jotka eivät epäonnistu, on paitsi onnistuttava omalta osaltaan, myös ylitettävä ne siinä määrin, että ne kattavat muualla kertyneet tappiot Kosmo-investointiteesin avulla.

‘Lokalismi’ parantaa Kosmolokalismin investointiteesiä

On helppo innostua Kosmolokalismin ”Kosmo”-osan ideoista ja kekseliäisyydestä, mutta paljon vaikeampaa on innostua Kosmolokalismin ”Kosmo”-osan digitaalisten tuotteiden, avoimen lähdekoodin ohjelmistojen ja uusien ideoiden ”investointiteeseistä”. Sitä vastoin Kosmolokalismin ”Lokalismi”-osa on niin voimakas, että sillä on mahdollisuus parantaa puhtaiden ”Kosmo”-segmenttien sijoitusteesiä ja aiheuttaa uuden Kosmolokaalin sijoitusteesin luomisen, joka on joidenkin sijoittajien kannalta paljon innostavampi.

Lokalismi investointina

Taloudessa on paljon unohdettu alue, joka on nousussa. Kyse on paikallisista yrityksistä ja yhteisön omistamasta infrastruktuurista eli yhteisön omistamista uusiutuvan energian yrityksistä. Nämä talouden osa-alueet ovat haurastumattomia — eli mitä pahemmaksi asiat muuttuvat taantuman, maailmankaupan häiriöiden, epäoikeudenmukaisuuden, kansalaislevottomuuksien jne. suhteen, sitä enemmän niistä tulee järkeviä vaihtoehtoja.

Lokalismin investointiteesi yksinään on rajattu paikalleen. Tämä rajoittaa kunkin yrityksen tuottoa ja käytettävissä olevien markkinoiden kokoa. Paikallisuus ei siis yksinään ole niin vakuuttava investointiteesi, että se houkuttelisi riskipääomaa Kosmo-alalta. Tyypillisesti ”Lokalismin” investointiteesi on sen sijaan enemmän kontekstisidonnainen. Ihmiset, jotka sijoittavat kunnalliseen yritykseen tai infrastruktuuriin, todennäköisesti myös käyttävät sitä.

Paikallisuushankkeet rikkovat mittakaavan sääntöjä: ne ovat pieniä ja rajattuja ja rikkovat sääntöjä (hyvällä tavalla) jakelun osalta. Tämä selittää, miksi öljy-, hiili- ja kaasualan jättiläisiä ei korvata toisilla aurinko- ja tuulivoimalla toimivilla jättiläisillä, vaan ne korvataan sadoilla ja tuhansilla pienemmillä yhteisöomisteisilla yrityksillä, jotka käyttävät paikallisesti tuotettua, jaettua ja kulutettua uusiutuvaa energiaa.

Lokalismi-investointiteesin hyödyt

Talous:

Jotkin asiat ovat halvempia, kun tuotanto- ja kulutuspaikat ovat lähempänä toisiaan. Tämä antaa paikalliselle tuotannolle kustannusetua.

Ketteryys:

Teknologian, ohjelmistojen ja hallintatekniikoiden kehittyminen, jonka ansiosta (hyvin rahoitetut) startup-yritykset ovat pystyneet voittamaan suuremmat vakiintuneet yritykset, on alentanut yritysten perustamiskustannuksia. Tämä puolestaan mahdollistaa sen, että uudet yritykset voivat kilpailla suurempien yritysten kanssa, joilla on uponneita kustannuksia ja korkeampia yleiskustannuksia. Usein uuden paikallisen yrityksen perustamiskustannukset ovat pienemmät kuin vakiintuneiden ulkopuolisten yritysten vuotuiset ylläpitokustannukset, mikä antaa paikallisille uusille yrityksille uskomattoman edun.

Läheisyys:

Läheisyys kuvaa vaikutusta, jossa ”paikka” muuttaa ihmisten käyttäytymistä etäisyyden vuoksi. Yökerholainen kirkossa käyttäytyy todennäköisesti kunnioittavasti, ja pappi yökerhossa heiluu silti todennäköisesti musiikin tahdissa. Läheisyys luo pohjan paikallisten yhteisymmärrykselle ja antaa kunnallisille yrityksille mahdollisuuden tehostaa viestintää, jota ulkopuoliset eivät voi toistaa.

Markkinointi:

Minkä tahansa yrityksen kasvu riippuu asiakkaan hankintakustannuksista ja asiakkaan elinkaaren aikaisesta asiakasarvosta. Paikallisyritykset voivat käyttää tehokkaammin suusanallista viestintää, mainontaa ja naapurista naapuriin –strategioita, jotka vähentävät asiakashankinnan kustannuksia. Lisäksi paikallisten sidosryhmien uskollisuus paranee, mikä lisää asiakkaan elinikäistä arvoa. Paikallisuudesta tulee investointiteesi, joka hyödyttää paikallisia paljon paremmin kuin jos paikalliset investoisivat muualle.

‘Kosmo’ ja ‘Lokalismi’ yhdistettynä

Yhdistettynä Kosmolokalismin Kosmo-osaan Lokalismi ei ainoastaan tarjoa kriittisiä polkuja tuote-markkinasovitukseen uusille yrityksille, vaan myös parempia kasvumittareita (asiakashankintakustannukset ja asiakkaiden elinikäinen arvo) kasvuvaiheessa oleville yrityksille, lisää mahdollisuuksia mukautettuihin investointeihin skaalautuvassa ja kypsässä vaiheessa ja tarjoaa mielekkään ja vankan taloudellisen irtautumisen varhaisille sijoittajille ja paikallisen riskin ottaville perustajille.

Paikallisuus ja yhteisöllisen vaurauden rakentamisen kasvu voivat tarjota toimeentulon kosmotaloudelle (kehittäjille, suunnittelijoille ja ”ideoijille”). Kosmo-tyypeille tämä on hyvä verrokki verrattuna siihen, että he joutuisivat raatamaan hyperkorporatisoituneessa, internetin mahdollistamassa maailmassa, joka palvelee vain ihmisiä ja organisaatioita, jotka ovat jo valmiita skaalautumaan ja levittäytymään eli riskisijoitusyhtiöitä, jotka tukevat yksisarvisen metsästysprojektinsa tuloksia ja/tai vakiintuneita toimijoita.

Lokalismi puolestaan rikkoo mittakaava- ja jakelusääntöjä, koska läheisyys vähentää jakelukustannuksia ja koska läheisyys vaikuttaa markkinointikustannuksiin hankinnan ja elinkaariarvon osalta. Kun useimmat ihmiset ajattelevat paikallisia yrityksiä, he usein kuvittelevat jotain vaatimatonta. Asia on päinvastoin. Itse asiassa paikalliset yritykset ovat usein innovatiivisia ja tehokkaampia kuin ulkopuoliset yritykset.

Paikallisten yritysten huono ”minäkuva” ei ole perusteltu, ja jos se yhdistetään parhaisiin ideoihin, keksintöihin, malleihin, suunnitelmiin ja lahjakkuuksiin, joita ”Kosmo”-maailmassa on tarjolla, se tarjoaa ”Kosmo”-”lokalismi”- ja ”Kosmolokaaleille” yrittäjille mahdollisuuden kukoistaa kunnon investointiteesin turvin.

Open Collective: Tekeillä oleva kosmolokaali sijoitusteesi

Open Collective on joukkorahoitus-, budjetointi- ja sijoitusalusta, jonka avulla yhtiöimättömät ryhmät voivat ryhmittyä nopeasti. OpenCollectivea käyttävät XR, Students for Climate Strike ja Code Like A Girl, jotta paikalliset instanssit voivat toimia itsenäisesti. Open Collectivessa ryhmä naapureita, jotka muodostavat yhteisön tukiryhmän, tai ryhmä koodareita, jotka ovat kiinnostuneita samasta avoimen lähdekoodin koodista, saa hajautetun ”organisaation”, jonka avulla ne voivat hallinnoida ja toimia tavanomaisilla kaupallisilla tavoilla eli luoda laskun, hakea avustusta, maksaa palveluista, myydä lippuja tapahtumiin jne.

Tämä on mahdollista, koska myös vakiintuneet yritykset liittyvät Open Collectiveen ”verovelvollisina isäntinä”: Fiskaalinen isäntäyritys tarjoaa tukipalvelun rekisteröimättömälle yhteisöryhmälle. Esimerkiksi New Economy Network of Australia (NENA) on verovelvollinen isäntä. NENA on perustamassa Open Collectiven verkoston jokaisen keskuksen kanssa. Tämä tarkoittaa, että Sydneyn, Newcastlen, South East Gippslandin tai Fremantlen keskus voi järjestää paikallisesti järjestettyjä tapahtumia ilman, että kukin tarvitsee vakuutusta, pankkitoimintaa tai ABN-tunnusta. Ne käyttävät sen sijaan verovelvollisen isännän (NENA) vakuutusta, pankkia ja ABN-tunnusta. Open Collective tekee tästä helppoa.

”Kosmo”-osa tässä liiketoiminnassa on se, että kyseessä on avoimen lähdekoodin ohjelmisto. Liiketoiminnan ”paikallinen” osa on asiakaskunta. Erityisesti ne fiskaaliset isännät, jotka toimivat kussakin maassa tai kullakin alalla.

Open Collective -tiimi on päässyt prototyypistä tuote-markkinakuntoon ja on matkalla kohti skaalattua markkinakuntoa. Tämä on johtanut siihen, että Open Collectiven Kosmo-aloite on saanut rahoitusta enkeleiltä ja samansuuntaisilta riskisijoittajilta (huomioiden, että samansuuntaisia riskisijoittajia ei ole kovinkaan montaa maailmassa).

Ulkopuolinen pääoma haluaa tuottoa sijoitukselleen — vaikkei se haluaisikaan ”nopeutettua tuottoa” pääomalle.

Paikallinen osa tätä investointiteesiä on ”Exit”. Exit on piste, jossa perustajat ja sijoittajat saavat takaisin pääomansa ja pääoman tuoton. Tämä tapahtuu tyypillisesti listautumisannin (osakkeiden myynti julkisessa pörssissä) tai kaupallisen myynnin (myynti kilpailijalle) muodossa. Investointiteesin Lokalismi-osa on, että Open Collectiven johto ja sijoittajat etsivät uudenlaista ”Exit to Community” -menetelmää.

Tämäntyyppinen irtautuminen on vasta suunnittelun alkuvaiheessa, mutta teoriassa se antaa paikallisille fiskaalisille isännille mahdollisuuden ostaa Open Collectiven perustajat ja sijoittajat pois. Asiakkaiden ulososto. Kauppa voidaan toteuttaa vaiheittain ajan kuluessa, mutta sen pitäisi johtaa oikeudenmukaiseen pääoman tuottoon kaikille niille, jotka riskeerasivat rahansa ja ponnistelunsa Open Collectiven keksimiseksi 1 : 3 : 9 -suhteen avulla.

Nämä sijoittajat ovat vieneet avoimen lähdekoodin ohjelmistot tuotekehityssyklin läpi ja saavuttaneet sellaisen liiketoiminnan koon, että on järkevää — ja mahdollista — että paikalliset verohallinnoijat ostavat yrityksen, jossa ne ovat tällä hetkellä vain uskollisia asiakkaita. Kanta-asiakkaat ovat varmasti erilaista ”poistumista” kuin julkiset markkinat tai sulautuminen kilpailijan kanssa.

OpenCollectiven tarina saattaa olla esimerkki Kosmolokaalien sijoitusten uudesta teesistä. Tätä kirjoitettaessa Open Collectiven ”Exit to Community” on vasta suunnitelma — eikä vielä transaktio. Mutta jos kauppa toteutuu, olisi jännittävää ymmärtää, miten sijoittajien teesi toteutuu.

Investoimalla avoimen lähdekoodin ohjelmistoihin, joissa oli paljon lokalisointi-instansseja, tulivatko uuden exit-valinnan mahdollisuudet kannattaviksi? Vähensivätkö avoimen lähdekoodin yhteisön uskollisuus (Kosmo) ja vertaisverkoston (Lokalisaatio) markkinointiedut olennaisesti taustalla olevan yrityksen riskiä? Merkitseekö uusi irtautumismahdollisuus ja riskittömämpi yritys sitä, että Kosmolokaalien sijoitusten tuotto on varmempaa? Mikä on Kosmolokalismiin sijoittamisen kohtuullinen tuotto, kun se on korjattu riskillä?

Yhteenveto

Yhteenvetona voidaan todeta, että Kosmolokalismin Kosmo-osaa on vaikea rahoittaa, koska 1 : 3 : 9 -suhde ymmärretään yleisesti väärin ja koska riskipääomasijoittajien tukema yksisarvisten metsästyksen yritysrahoitusmalli, niin virheellinen kuin se onkin, on ainoa malli, jolla on varaa digitaalisten innovaatioiden 3 ja 9-osaisen rahoituksen vaatimuksiin. Itse asiassa VC:t ja ”älykäs raha” ovat kiinnostuneita nimenomaan ”nopeutetuista tuotoista”, koska heillä on niin vähän ”voittajia”. Mutta kun voittajat ”voittavat”, heidän on voitettava paljon, jotta he voivat kattaa paljon häviäjiä.

Tämä on ”lukittu” investointiteesi, ja se on vakuuttavampi kuin sellaisten avoimen lähdekoodin ohjelmistojen rahoittaminen, joihin ei liity lainkaan voittoa, joiden voitto on rajallinen tai joiden voitto on rajoitettu, kuten yleensä tapahtuu avoimen lähdekoodin innovaatioiden kohdalla, jotka eivät houkuttele pääomaa, joka veisi ne läpi 1:3:9-ponnistuksen.

Onneksi Kosmolokalismin Lokalismi-osa pystyy kuitenkin muuttamaan jakelun dynamiikkaa ja kustannuksia eli 1:3:9-suhteen 3 ja 9 osaa. Ne muuttavat näitä jakelukustannuksia siinä määrin, että yhdessä Kosmolokalismi muodostaa hyvän vaihtoehtoisen sijoitusteesin, jos se voidaan onnistuneesti muotoilla asiayhteydessään.

Kun Kosmo ja Lokalismi yhdistetään, syntyy uusi Kosmolokaali liiketoimintamalli. Tämä tarjoaa mahdollisuuksia, jotka sopivat hyvin yhteen järkevämpien sijoittajien teesien kanssa, jotka perustuvat kohtuulliseen tuottoon ja pienempään riskiin. Se sopii sijoittajille, jotka haluavat käyttää palveluja ja tuotteita paikallisesti. Tämä voi koskea esimerkiksi elintarvikkeita, energiaa, vettä, jätteitä, koulutusta, sosiaalipalveluja ja paljon muuta. Vaikka nämä alat eivät ole ”seksikkäitä” kuten sovellukset ja ohjelmistot, niillä on merkittävästi omaisuuseriä vakuutena, markkinoiden kestävyys ja lähes jatkuva kysyntä.

Kosmolokalismin sijoitusteesi voisi rohkaista monia Kosmo-pioneereja pois puhtaista digitaalisista peleistä. Toivomme, että ne yhdistyvät Lokalismiin tai paikallisten toimijoiden verkostoihin, jotta molemmat osapuolet hyötyvät rahoitusvirtojen hankkimisesta. Kosmolokalismin sijoitusteesi voisi olla houkuttelevampi kuin yksisarvisen metsästys, ja se voisi aiheuttaa suhteellisen suuren muutoksen alkuvaiheen riskirahoituksessa. Paljon on vielä nähtävä, kun Kosmon ja Lokalismin välinen yhteistyö jatkuu, ja siksi Kosmolokalismin rahoitus on niin kiehtovaa.

Lähdeviitteet

1. William Gibson The Economist, December 4, 2003 ︎

Tämä on José Ramosin, Michel Bauwensin, Sharon Eden ja James Gien Wongin toimittaman kirjan Cosmo-local Reader seitsemäs luku. Luvun on kirjoittanut Tomas Diez.¹

Johdanto

Perinteistä teollisuutta on alkanut häiritä paitsi ilmastokriisi myös kehittynyt tuotantoparadigma, jota tukevat kehittyneet valmistusteknologiat, synteettisen älykkyyden uudet muodot, uusi materiaalitiede tai verkottuneet järjestelmät, jotka avaavat loputtomasti mahdollisuuksia kalibroida uudelleen ihmiskeskeisen toiminnan kielteiset vaikutukset maapalloon. Jotkin näistä kehittyvistä teknologioista (digitaalinen valmistus, synteettinen biologia, tekoäly, lohkoketju, vain muutamia mainitakseni) disruptoivat jo nyt vakiintuneita mekanismeja, joilla tuotantomallimme toimii, ja aiheuttavat massiivisia kulttuurisia muutoksia yhteiskunnassa. Jos koneiden aikakaudella pyrittiin muokkaamaan ihmisen elinympäristöä luomalla rajapintoja luonnonvaroihin tieteen ja teknologian avulla, digitaalisten teknologioiden kaikkialle ulottuva luonne edellyttää eri mittakaavojen järjestelmien, sekä biologisten että synteettisten, yhteensovittamista ja nopeaa synkronointia. Tällaisten uusien välineiden ja tekniikoiden syntyminen vaatii meitä luomaan erilaisia tuotoksia kuin ne, jotka jo tunnemme, ja suunnittelemaan mahdollisia tulevaisuuksia, jotta elämä (inhimillinen ja ei-inhimillinen) voisi vallita tällä planeetalla.

Yksi tämän siirtymävaiheen ominaispiirteistä on se, että suurin osa haasteistamme on ”pahanlaatuisia ongelmia” eli ongelmia, joihin ei ole ratkaisua, mikä lisää uudenlaista monimutkaisuutta tähän kriisejä ja teknologioita yhdistävään hetkeen. Näitä ongelmia on käsiteltävä monitieteellisestä ja yhteistyöhön perustuvasta näkökulmasta, ja niiden ratkaisemiseksi tarvittavien mahdollisten toimenpiteiden toteuttamista on tarkasteltava kokonaisvaltaisesti, ja niitä on suunniteltava pitkällä aikavälillä ja odotettavissa oleviin tuloksiin perustuen. Pienimuotoiset toimet voivat auttaa meitä lähestymään laajamittaisia haasteita, jotta voimme ratkaista nämä samat pahat ongelmat ja laajentaa näitä toimia digitaalisten verkostojen voiman avulla sekä yhteiskunnan ketteryyttä sopeutua muutokseen.

Kaupungit, tuotanto ja digitaaliset vallankumoukset

Kaupunkiemme mahdollisia tulevaisuuksia ajatellessa on tarpeen katsoa hieman menneisyyteen. Parin viime vuosisadan aikana ihmiskunta on kehittänyt globalisoituneen teollisen mallin, joka saavutti huippunsa viime vuosikymmeninä, kun ilmassa on havaittu hiilidioksidin lisääntymistä, saasteita vedessä ja maaperässä sekä maapallon lämpötilan nousua. Olemme kuljettaneet halpoja raaka-aineita ympäri planeettaa käyttäen halpoja energialähteitä, jotta ne voidaan muuntaa kulutustavaroiksi (elintarvikkeiksi tai tuotteiksi) halvan työvoiman ansiosta. Siirrämme materiaaleja ja tuotteita ympäri maailmaa, koska kustannukset ovat alhaiset ja koska maailmantalouden säännöt hyödyttävät kilpailuetuja ja mittakaavaetuja. Tässä äärettömään kasvuun perustuvassa talousmallissa on kaksi traagista tekijää. Ensimmäinen on se, että todellisuudessa työvoima, energia ja raaka-aineet eivät ole halpoja, eikä niiden sosiaalisia ja ympäristöön liittyviä ulkoisvaikutuksia ole laskettu minkään tuotteen tai yrityksen todellisiin kustannuksiin maailmassa. Sen sijaan ne otetaan tulevaisuuden luottona, josta joku muu huolehtii. Toinen tragedia on se, että tämä malli on täysin lineaarinen ja olettaa, että planeetan resurssit ovat rajattomat ja että voimme hävittää jätteet maahamme, meriin ja ilmaan.

Tämän lineaarisen talousmallin mukaisesti kaupungit ovat kehittäneet infrastruktuurin atomien liikkumista varten: lentokentät, satamat, tiet ja teknologia, kuten henkilöautot, kuorma-autot, junat ja lentokoneet. Kuulostaa melko loogiselta, ja siksi suurin osa 1900-luvun tietämyksen kehityksestä ja edistyksestä on keskittynyt näiden teknologioiden ympärille. Tämä malli on kuitenkin kriisissä, ei vain kaupungeissa vaan koko maailmassa. Kaupungit ovat vastuussa suurimmista hiilidioksidipäästöistä ja suurimmista väestökeskittymistä maapallolla. Nykyisessä lineaarisessa taloudessamme nykypäivän kaupungit kuluttavat suurimman osan maailman resursseista ja tuottavat suurimman osan maailman jätteistä (Yhdistyneiden Kansakuntien mukaan). Jos näitä vaikutuksia ei hillitä, ne lisääntyvät entisestään, minkä vuoksi kaupunkeja varten on luotava talousmalli, joka on uudistava, kierre ja korjaava. Malli, jossa atomit eivät enää matkusta tuhansia kilometrejä kaupungista toiseen päästäkseen käsiimme ja vatsaamme, vaan pysyvät paikallisina; jossa digitaaliset bitit ovat niitä, jotka matkustavat tuhansia kilometrejä ympäri planeettaa, kiitos digitaalisen vallankumouksen tietojenkäsittelyssä, viestinnässä (Internet) ja valmistuksessa, jotta ne voidaan muuttaa atomeiksi paikallisella tasolla.

Digitaalisen valmistustekniikan avulla tietokoneet voidaan yhdistää koneisiin, jotta voidaan valmistaa ja tuottaa (lähes) mitä tahansa, muuttaa bitit atomeiksi ja atomit biteiksi. 3D-tulostimet ja -skannerit, laserleikkurit ja tietokoneohjatut koneet ovat esimerkkejä prosesseista, joiden avulla bitit voidaan muuntaa atomeiksi muutamassa minuutissa tai tunnissa ja joiden avulla ihmiset voivat jakaa digitaalisesti suunnitelmia maailmanlaajuisesti ja valmistaa tai tuottaa paikallisesti.

Kaupungeissa tapahtuva valmistus ja tuotanto voisi auttaa lisäämään kansalaisten sietokykyä ja palauttamaan kyvyn vastata yhteisöjen tarpeisiin paikallisesti ja tarjota niille teknologiaa, joka voisi auttaa:

• Suuren elintarvikemäärän tuottaminen kaupunkialueilla.
• Energian tuotanto paikallisessa mittakaavassa käyttäen erilaisia toisiaan täydentäviä mikrotuotanto- ja jakelutekniikoita.
• Jätteenä pidettävien materiaalien käyttö paikallisen teollisuuden uusina raaka-aineina.
• Materiaalien liikkumisen väheneminen globaalissa mittakaavassa, koska kaupungit voivat tuottaa tarvitsemansa materiaalit kysynnän mukaan ja käyttää pääasiassa paikallisia materiaaleja.
• Mietitään uudelleen kaupunki-infrastruktuuria, joka on tarpeen, jotta kaupungeilla olisi tuotantokapasiteettia ja jotta niillä olisi infrastruktuuria kaupunkien aineenvaihduntaa varten, mukaan lukien kompostit, materiaalikirjastot, joustavat tehtaat keskeisenä suurena mittakaavana ja fab labit oppimis- ja prototyyppikeskuksina.

Vaikka tulevaisuuden kaupunkien on oltava älykkäämpiä ja niissä on oltava monia teknologisia kerroksia, jotka mahdollistavat palvelujen tarjoamisen kansalaisille, on myös tarpeen kyseenalaistaa älykkään kaupungin malli, joka ei ole osoittanut sosiaalista ja ekologista kestävyyttä.

2000-luvun kaupungistumisessa on pohdittava, miten kaupungit aikovat tuottaa (lähes) kaiken, mitä ne tarvitsevat kuluttamiseen. Digitaaliteknologian (laskennan, viestinnän ja valmistuksen) räjähdysmäinen kasvu tarjoaa mahdollisuuden siirtyä kohti spiraalitaloutta (avoin kiertotalous), jossa tieto (ja tietämys) virtaa globaalisti ja materiaalit paikallisesti: atomeja liikuttavista logistiikkaverkoista siirrytään bittejä liikuttaviin tietoverkkoihin.

Fab Labeista Fab Cityihin

Fab lab (substantiivi)

Paikallinen valmistuslaboratorio, jonka tavoitteena on demokratisoida henkilökohtaisten ja yhteistoiminnallisten keksintöjen käyttömahdollisuuksia digitaalitekniikan avulla lähes minkä tahansa valmistamiseksi.

Fab Labit alkoivat (lähes) vahingossa MIT:n Centre for Bits and Atoms [²] tiedotusohjelmana vuonna 2002, ja sittemmin niistä on tullut digitaalisen valmistuksen laboratorioiden verkosto. Fab Labit perustettiin ensin South End Community Centeriin Bostonissa National Science Foundationin [³] ja MIT:n Center for Bits and Atomsin yhteistyönä, ja nyt niitä on 2 000 ympäri maailmaa Boliviasta Etiopiaan.

Fab Labit edistävät hajautetun valmistuksen ideaa, ja niissä keskitytään digitaaliseen valmistukseen. Suunnitelmat voidaan lähettää toiselle puolelle maapalloa, ja CNC-koneiden, laserleikkureiden, 3D-tulostimien ja muiden yksinkertaisten työkalujen avulla kansalaiset voivat valmistaa lähes mitä tahansa esineitä, suuria tai pieniä. Epävirallinen verkosto on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisten kymmenen vuoden aikana, ja sen toiminta on kaksinkertaistunut 24 kuukauden välein, mikä vastaa Mooren lakia, joka koskee mikroprosessoreiden nopeutta ja kustannuksia. [⁴]

Fab Labit voivat vaikuttaa perusteellisesti siihen, miten elämme, työskentelemme ja leikimme. Ne tarvitsevat kuitenkin parempaa hallintoa, validointia ja arvonvaihtovälineitä, joilla kannustetaan verkoston sisäistä ja paikallista vaikutusta.

Fab Lab -yhteisön tärkeimmät arvot ja tehtävä on esitetty Fab Charter -peruskirjassa, [⁵] jota on laajennettu täällä:

• Yhteistyöhön perustuva yhteisö: Viimeisten kymmenen vuoden ajan Fab Lab -verkosto on kokoontunut joka vuosi eri maassa vuosittaiseen Fab-konferenssiin. Hyödynnetään työkaluja, jotka auttavat globaalia yhteistyötä — kuten GitLab [⁶], GitHub [⁷], fablabs.io, Whatsapp [⁸] ja Slack [⁹] — Fab Labit on organisoitu alueellisiksi verkostoiksi, joista vakiintuneimmat esimerkit sijaitsevat Latinalaisessa Amerikassa, Aasiassa ja Euroopassa. Verkostot tekevät yhteistyötä koulutusohjelmissa, kuten Fab Academy [¹⁰], Textile Academy [¹¹] ja Bio Academy. [¹²]
• Avoimen lähdekoodin filosofia: Fab Labit vaihtavat koodia, tiedostoja ja ohjeita, jotta ne voivat suunnitella ja valmistaa asioita missä päin maailmaa tahansa ilman, että materiaaleja tarvitsee toimittaa. Avoimen lähdekoodin ohjelmistoista puuttuu luonteensa vuoksi kannustinmekanismeja, mutta laitteistojen kohdalla näin ei ole. Kaikki Fab Lab -verkoston sisältö on julkisesti saatavilla verkossa — inventaario, [¹³] opetusohjelmien opetussuunnitelmat, videotunnit, projektisuunnitelmat, alustan lähdekoodit ja verkkotyökalut.
• Kiertotalous ja avoin innovointi: Fab Labien perimmäisenä tavoitteena on rakentaa Fab City -hankkeen visiota. Tämän tavoitteen mukaan globaalisti lähetetään dataa, ei tavaroita, mikä mahdollistaa esineiden valmistamisen paikallisesti. Kiertotalous ei perustu materiaalien hallintaan vaan arvon luomiseen jätteestä ja sen kykyyn liittyä uudelleen toimitusketjuun paikallisella tasolla. Tämä kunnianhimoinen tavoite edellyttää pohjimmiltaan avointa innovointia, joka on Fab Lab -verkoston perusarvo.
• Sosiaalinen vaikutus: Neil Gershenfeld, MIT:n Center for Bits and Atoms -yksikön johtaja, väitti vuonna 2005, että verkoston tarkoituksena oli ”kannustaa käytännön toimintaan ja keksintöihin tuomalla tiedettä ja teknologiaa syrjäytyneille ja syrjäytyneille yhteisöille”. Nyt näemme tämän toteutuvan, kun Fab Labs -laboratorioissa ympäri maailmaa työskentelevät ihmiset haastetaan poistumaan nörttikulttuurin mukavuusalueelta ja käyttämään tietämystään paikallisyhteisönsä auttamiseen sekä mittaamaan ja dokumentoimaan vaikutukset. Digitaalinen valmistus voi tarjota ratkaisuja erityistarpeisiin kaikkialla maailmassa, erityisesti yhteisöissä, joilla ei ole mahdollisuutta saada vettä, energiaa tai viestintää. Esimerkkinä tästä on Intian maaseudulla sijaitseva Vigyam Ashram Fab Lab [¹⁴], joka on toteuttanut menestyksekkäitä ratkaisuja, kuten LED-valaistusratkaisun, tarkkuusmaatalouden ohjauslaitteita ja saniteettipolttolaitoksen. Fab Labit ovat fyysisiä tiloja, joissa on potentiaalia sosiaaliseen osallisuuteen, samanhenkisten ihmisten voimaannuttamiseen (yksilöllinen ja kollektiivinen toimijuus) ja heidän valmiuksiensa lisäämiseen. Digitaalinen voimaantuminen saa uuden ulottuvuuden, kun bitit ja atomit yhdistetään ja ihmiset ja yhteisöt voivat tyydyttää paikallisia tarpeitaan uusien tuotantovälineiden avulla.
• Pääsy digitaalisiin valmistustyökaluihin: Fab Lab -verkoston keskeisenä tavoitteena on demokratisoida digitaalisten valmistustyökalujen käyttömahdollisuuksia kehittämällä koulutusohjelmia ja -tiloja yhteisöille maailmanlaajuisesti. Julkinen ja yksityinen sektori edistää yhä useampia Fab Lab -laboratorioita, jotka tarjoavat tiloja ja koneita ilmaiseksi käyttöönsä. Pääsy ei kuitenkaan rajoitu vain koneisiin: tavoitteena on antaa kansalaisille tietoa ja välineitä, joilla voidaan laajentaa verkoston mahdollisuuksia ympäri maailmaa.
• Koulutusohjelmien kehittäminen: Näitä ovat muun muassa sertifioidut ohjelmat, kuten Fab Academy tai Bio Academy, sekä STEAM-kouluohjelmat (Science, Technology, Engineering, Arts and Mathematics). Näissä uusissa koulutusohjelmissa opetetaan seuraavan sukupolven taitoja, joita tarvitaan nykypäivän digitaalisessa taloudessa ja joita suuryritykset, startup-yritykset ja innovaatioorganisaatiot vaativat palkatessaan uutta henkilöstöä. Fab Lab -koulutusohjelmat edistävät yrittäjyyttä, sillä suuri määrä alumneista on perustanut Fab Lab -laboratorioita uusina yrityksinä ja kehittänyt ja luonut uusia tuotteita.
• Uuteen kaupunkiteollisuuteen perustuvan uuden talousmallin kehittäminen: Sen tavoitteena on muuttaa kaupunkidynamiikkaa ja kaupunkitilaa puhtaaseen teknologiaan, tilaustuotantoon, kiertotalouteen ja kansalaisinnovaatioihin perustuvalla teollistumisella. Fab Labeilla on potentiaalia toimia yhteensovitusvaiheessa, joka johtaa siirtymiseen kohti uutta tuotantomallia kaupungeissa — ne pystyvät tarjoamaan välineitä, luomaan uusia taitoja ja tuottamaan uudenlaisia palveluja ja tuotteita, jotka haastavat 150 vuotta vanhan teollisen mallin.
• Katalysaattori uudelle hajautetun tuotannon mallille: Fab Labit eivät korvaa teollisuutta, vaan nopeuttavat siirtymistä uuteen tuotantomalliin eri mittakaavoissa kaupungeissa ja alueilla. Ne voivat auttaa tuottamaan kaupungeissa tarvittavia palveluja ja tuotteita vaarantamatta maapallon resursseja tai riistämättä työntekijöitä. Fab Labit ovat paikkoja, joissa ideat muutetaan todellisuudeksi, prototyyppejä suunnitellaan ja testataan käyttäjien kanssa ja liiketoimintamalleja kehitetään, samalla kun ne kytkeytyvät laajempiin valmistuksen ekosysteemeihin kaupunki- ja aluetasolla. Esimerkiksi Make Works -niminen avoimesti saatavilla oleva tehtaiden etsimiseen keskittyvä toimintamalli täydentää Fab Lab -verkostoa maailmanlaajuisesti, sillä se rekisteröi teollisuuden mittakaavassa toimivat valmistajat ja toimittajat kaupungeissa ja alueilla.

Fab City tuo Fab Labs -laboratorioissa saatavilla olevan digitaaliteknologian vaikutukset kaupunkeihin. Se yhdistää hyperpaikallisten ja tuottavien ekosysteemien hajautetut verkostot. Hyväksymällä Fab City -haasteen kaupungit voivat radikaalisti muuttaa tapaa, jolla tuotanto ja kulutus tapahtuvat niiden suurkaupunkialueilla, korvaamalla standardoinnin älykkäällä räätälöinnillä, keskittymällä toisiinsa kytkeytyviin prosesseihin erillisten tuotteiden sijaan ja mikä tärkeintä: antamalla kansalaisille ja yhteisöille vaikutusmahdollisuuksia ja vähentämällä samalla kaupungistumisen ympäristövaikutuksia. Fab City Global Initiative on toimintasuunnitelma kaupungeille, jonka avulla ne voivat tehdä tämän muutoksen mahdolliseksi ja tulla sen jälkeen joustavammiksi energian, ruoan ja tuotteiden tuotannon uudelleen lokalisoinnin avulla. Sen avulla suunnittelijoiden, tekijöiden ja ajattelijoiden maailmanlaajuinen yhteisö voi vahvistaa ja moninkertaistaa tämän tärkeän muutoksen mittakaavan yhdessä hallitusten ja teollisuuden kanssa.

Globaali Fab City -aloite

Kaupunki, jolla on pitkät perinteet kaupunkisuunnittelussa ja muotoilussa, Barcelona on ollut tärkeä solmukohta Fab Lab -verkoston kasvulle 2000-luvun alusta lähtien. Täällä Ildefons Cerda tai Enric Miralles unelmoivat tulevaisuuden kaupungeista jo vuosia aiemmin. Käynnistimme Fab City Global Initiative -aloitteen yhdessä MIT:n Center for Bits and Atomsin, Fab Foundationin ja Katalonian arkkitehtuuri-instituutin kanssa kehottaaksemme kaupunkeja panostamaan paikallisiin keksintöihin, jotka kiihdyttävät kaupunkien tuotanto- ja kulutusmallien muutosta.

Maailmanlaajuinen Fab City -aloite on 40-vuotinen tiekartta, joka alkoi Barcelonassa vuonna 2014, kun kaupungin pormestari haastoi muut maailman johtajat kehittämään uuden kaupunkimallin: kaupungit, jotka tuottavat kaiken tarvitsemansa paikallisesti ja jakavat tietoa maailmanlaajuisesti. Haastetta on seurannut 33 muuta kaupunkia, aluetta ja maata, kuten seuraavat: Detroit, Amsterdam, Bhutan, Shenzhen, Ekurhuleni, Santiago de Chile, Boston, Pariisi, Sado Paulo, Soul, Hampuri, Rennes ja muut. Fab City Global Initiative on nyt elävä hanke, jota organisoi eri puolilla maailmaa toimiva hajautettu verkosto, johon kuuluu kaupunkisuunnittelijoita, suunnittelijoita, tekijöitä, innovaattoreita, taiteilijoita, rakennuttajia, insinöörejä ja muita ammattilaisia ja harrastajia, jotka edustavat Tanskan muotoilukeskuksen kaltaisia instituutioita, Royal College of Arts and Design, Waag Society, Parkhuis de Zwijger, Metabolic, Materiom, Open Dot Milano, Fab Lab Berlin, Fab Lab Santiago, Fab Lab Barcelona, Green Lab London, Fab City Grand Paris, Politecnico de Milano, Incite Focus Detroit, Dark Matter Labs ja Fab Lab Bhutan. Fab City Global Initiative koostuu kolmesta osasta:

• Fab City -kollektiivi: ryhmä yksilöitä (urbanisteja, suunnittelijoita, tekijöitä, innovaattoreita, taiteilijoita, kehittäjiä, insinöörejä ja muita ammattilaisia ja harrastajia ympäri maailmaa), jotka osallistuvat erilaisten hankkeiden kehittämiseen paikallistasolla organisaatioiden, hallitusten ja muiden toimijoiden tuella. Tämä ryhmä osallistuu erilaisiin hankkeisiin maailmanlaajuisesti, ja se on tällä hetkellä keskittynyt erityisesti Eurooppaan, mutta se on alkanut lisätä toimintaansa Aasiassa ja Amerikassa.
• Fab City Network: Fab Cityyn vuodesta 2014 lähtien liittyneiden kaupunkien verkosto, jossa on tällä hetkellä 34 kaupunkia. Tämä verkosto toimii Fab Labs -verkoston toisessa päässä (lähes 2000), ja sen avulla voidaan muotoilla julkisia politiikkoja ja saada Fab Citystä institutionaalisempi kerros paikallisesti kussakin kaupungissa. Nykyiseen luetteloon kuuluvat mm: Barcelona, Zagreb, Thimphu (Bhutan), Shenzhen, Georgia, Curitiba, Occitanie Region, Puebla, Mexico City, Auvergne-Rhone-Alpes, Amsterdam, Cambridge, Kerala, Sacramento, Plymouth, Hampuri, Jukatanin alue, Belo-Horizonte, Ekurhuleni, Brest, Boston, Toulouse, Pariisi, Santiago, Velsen, Soul, Oakland, Somerville, Detroit, Kamakura, Sorocaba, Rennes, Sao Paulo, Recife.
• Fab City -säätiö: Hiljattain huomasimme, että meidän oli luotava tietty organisaatiorakenne, joten olemme perustaneet Fab City -säätiön. Säätiö on perustettu Viroon oikeudelliseksi ja organisatoriseksi rakenteeksi, joka mahdollistaa maailmanlaajuisesti hajautetun Fab City -yhteisön paikkariippumattoman työn. Sen mahdollistaa Viron sähköinen kansalaisohjelma, joka antaa yksityishenkilöille ja organisaatioille mahdollisuuden toimia saumattomammin yli rajojen ja byrokraattisten linjojen.

Fab City Full Stack

Full stack -lähestymistapa: ”Tietojenkäsittelyssä ratkaisupino tai ohjelmistopino on joukko ohjelmistojen osajärjestelmiä tai komponentteja, joita tarvitaan täydellisen alustan luomiseen siten, että sovellusten tukemiseen ei tarvita lisäohjelmistoja. Sovellusten sanotaan ”toimivan” tuloksena syntyneen alustan päällä.

— Wikipedia

Fab City -aloitteeseen osallistuminen ei tarkoita sitä, että tulokset näkyvät heti. Kyseessä on vuosisatoja vanhan kaupunkimallin perustavanlaatuinen muutos, jossa on käsiteltävä hyvin monimutkaisia ongelmia. Siksi olemme kehittäneet hankkeessa strategian, joka perustuu ohjelmistokehityksen analogiaan: ”full-stack”-lähestymistapa. Tämä tarkoittaa sitä, että ajattelemme, että kaupungit ovat alustoja, joiden sisäiset verkostot ovat monimutkaisia ja että ne tarvitsevat erilaisia osia, toimijoita, teknologioita ja strategioita, jotta ne toimisivat. On totta, että kaupunki on paljon monimutkaisempi kuin ohjelmisto ja että se on samalla elävä elementti, jolla on oma elämänsä ja jota on mahdotonta hallita. Mutta jos on totta, että kaupunkiin voi vaikuttaa, sen voi kokea ja luoda olosuhteet, joissa innovaatiot voivat tapahtua. Strategiassamme on seuraavat kerrokset:

Kaupunkiverkosto

Yhteiset mittarit kaupunkien omavaraisuuden edistymisen arvioimiseksi. Uudistuvaa kaupungistumista koskeva poliittinen päätöksenteko, sääntely ja suunnittelu.

Alustaekosysteemi paikallisille tarpeille

Kaupunkien transformaation projektisäilöt. Hajautetut ja desentralisoidut tietovarastot ja arvonvaihtomekanismit maailmanlaajuista yhteistyötä varten. Fab Chain, lohkoketjuhanke, joka mahdollistaa hajautetun suunnittelun ja valmistuksen.

Paikallisiin tarpeisiin sopeutetut yhteiset strategiat

Globaalit ohjelmat kaupunkien muuttamiseksi, jotka liittyvät elintarvikkeiden, energian, veden, tiedon tai muiden tuotantojärjestelmien paikalliseen tuotantoon ja jalostukseen. Fab City Collectiven toteuttamis- ja käyttöönottostrategiat. Fab City -prototyypit.

Hajautettu hautomotoiminta kaupunki-innovaatioita varten

Hyödynnetään hajautetun tietoverkon voimaa kaupunkien elvyttämiseen tarkoitetun avoimen lähdekoodin teknologian visioimiseksi, suunnittelemiseksi ja luomiseksi.

Uudet oppimismuodot

Uusia taitoja oppia oppimista, tekemällä oppimisen periaatteet, elinikäisen oppimisen perusta. The Academy of Almost Anything (Fab Academy, Bio Academy, Fabricademy), STEAM-koulutus ja ammatillinen koulutus.

Hajautettu infrastruktuuri digitaalisen valmistuksen innovointia varten

Ihmiset, yhteisöt, tilat (Fab Labs, Verstaat, Hakkeritilat), koneet, työkalut. Tuhansia tiloja ja yhteisöjä on jo olemassa kaikissa maailman suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa.

Full Stack Approach kulkee käsi kädessä seuraavien Fab Cityn periaatteiden ja strategioiden kanssa:

• Toimiva kaupunkisuunnittelu, joka perustuu kokeiluihin naapuruston mittakaavassa. Testataan strategioita, uusia kansalaisuuden muotoja, teknologia-alustoja ja uusia liiketoimintamalleja. Suuren mittakaavan visiot ja pitkän aikavälin suunnitelmat ovat tässä yhteydessä olennaisen tärkeitä, kunhan ne perustuvat arvoihin eivätkä nykyisten paradigmojen säilyttämiseen, jotka ovat jatkuvassa haasteessa ja muutoksessa.
• Sääntelypuitteet, joilla tuetaan kansalaisoikeuksia (fyysisiä ja digitaalisia) vain voittoa tavoittelevien kiinteistöalan yritysten ja suurten digitaalisten alustojen monopolien harjoittamilta välistävedon käytännöiltä. Olemme tietoisia gentrifikaatiosta, jota niin sanottu ”luova luokka” voi aiheuttaa tietyillä alueilla, kuten tapahtuu Barcelonassa, New Yorkissa ja kaikissa muissa maailman suurkaupungeissa.
• Uudet narratiivit, jotka kutsuvat kuvittelemaan esiin nousevia tulevaisuuksia, jotka vaativat erityistoimia näiden ideoiden toteuttamiseksi. Teknologiakeskeisillä lähestymistavoilla on taipumus yksinkertaistaa skenaarioita ottamatta huomioon niiden sivuvaikutuksia… Perinteinen louhintamalli voittaa usein hyvin resursoitujen markkinointi- ja viestintästrategioiden avulla. Narratiivisuus on voimakas voima, joka mahdollistaa muutoksen.
• Ole osallistava ja tuottava suunnittelun kautta. Arvot sisältyvät järjestelmien, tuotteiden, rakennusten ja lähes kaikkien niiden käyttöliittymien suunnitteluun, joita luomme vuorovaikutukseen toisiimme, ympäristöön ja muihin tukielementteihin, jotka ylläpitävät elämää tällä planeetalla. Meidän on luotava osallistavia prosesseja, joilla yhteisöt ja kansalaiset saadaan mukaan kaupunkien muutoksiin.
• Toimi glokaalisti, ajattele glokaalisti. Olemme samanaikaisesti sekä paikallisia että planetaarisia toimijoita ja päätöksentekijöitä, jotka kattavat rakennetut ympäristöt ja digitaalisen maailman.
• Mittaa edistystä ja toista strategioita. Kaupunkien on testattava uusia lähestymistapoja aineenvaihduntansa muuttamiseksi ja validoitava ne keräämällä ja analysoimalla laajoja tietokokonaisuuksia sensoreista, logistiikkakeskuksista, tullitoimistoista, myyjien tiedoista, kansalaistiedoista ja muista tietovirroista, jotka auttaisivat laatimaan mittareita, jotka edistävät Fab City -strategioita.

Yhteenveto: uusien tulevaisuuksien suunnittelu 21. vuosisadan kaupunkien muutosta varten

Muotoilun meta-alue voi antaa meille uusia valmiuksia muokata ympäristöämme ja uutta mielikuvitusta luoda haluamiamme tulevaisuuksia.

Kehittyvien tulevaisuuksien suunnittelu 21. vuosisadan kaupunkimuutosta varten [¹⁵] tarkoittaa oppimisympäristöjen luomista kokeiluja varten ja uusien kertomusten kehittämistä haluttujen tulevaisuuksien ympärille. Se edellyttää pienimuotoisia toimia, jotta voidaan lähestyä laajamittaisia haasteita ja ratkaista pahoja ongelmia useissa mittakaavoissa sen sijaan, että niitä ratkaistaisiin yksittäisillä ratkaisuilla. Niin sanotut ratkaisut voivat luoda lisää ongelmia, joten ongelmia on käsiteltävä monialaisesta ja yhteistyöhön perustuvasta näkökulmasta. Se tarkoittaa myös sitä, että muotoilua ei enää esineellistetä eikä kolonisoida, vaan keskitytään suunnittelemaan toimia nykyhetkessä ja luomaan uusia kertomuksia mahdollisista ja toivottavista tulevaisuuksista, joita emme voi ennakoida, mutta joilla voimme leikkiä ja joista voimme oppia.

Maailma oli ennen ennustettavampi, samoin kuin markkinoiden käyttäytyminen, tuotteiden ja palvelujen kysyntä ja ihmisten käyttäytyminen itsessään. Päinvastoin, nykymaailma näyttää olevan yhä juoksevampi tai ”nestemäisempi” — ja todellisuutemme koostuu siitä, että pääsemme käsiksi siihen, mitä muutama vuosi tai vuosikymmen sitten olisimme kutsuneet fiktioksi tai tieteiskirjallisuudeksi.

”Sitä, mikä on leikattu kappaleiksi, ei voi liimata takaisin yhteen. Hylätkää kaikki toiveet kokonaisuudesta, niin tulevaisuudesta kuin menneisyydestäkin, te, jotka astutte virtaavan nykyaikaisuuden maailmaan.”

— Zygmunt Bauman, ‘Liquid Modernity’ [¹⁶]

Voisiko kenestä tahansa tulla suunnittelija algoritmien tai koneiden avulla? Entä jos nämä mallit voidaan materialisoida ja valmistaa välittömästi uuden tuotantovälineen ansiosta? Miten hajautettu suunnittelu vaikeuttaa monien samanaikaisesti luotavien, toisiinsa kietoutuneiden todellisuuksien ennustamista?

Lopuksi tarjoan nämä kysymykset pohdittavaksi:

• Konteksti: Millaisessa maailmassa elämme nykyään? Kaikki ihmiset, instituutiot, organisaatiot ja elävät olennot muuttuvat jatkuvasti. Maailmoja on enemmän kuin ihmisiä; saatamme elää yhdellä planeetalla, mutta jokainen meistä luo oman maailmansa.
• Teknologian konvergenssi: Mitkä työkalut muokkaavat suunnittelua? Kuten monina aikoina historiassa, olemme nyt valtavassa konvergenssin hetkessä, ja nyt on ihanteellinen aika miettiä uudelleen perustavanlaatuisia kysymyksiä siitä, miten järjestämme yhteiskunnan ja taloutemme.
• Pääsy: Miten laskentatehon, välittömän globaalin viestinnän ja tuotantovälineiden käyttömahdollisuudet muokkaavat kaupunkien suunnittelua ja mahdollistavat uudet oppimis- ja innovointiprosessit sekä oman todellisuutemme luomisen? Wikipedia on tehnyt kokonaisen tietosanakirjan tarpeettomaksi (Encyclopaedia Britannica). Voimmeko tehdä Made in China -merkinnän tarpeettomaksi?
• Oppiminen: Millaista oppimisympäristöä haluamme edistää tulevina vuosina? Miten voimme suunnitella kaupunkiympäristöjä, joissa opiskelijat, tiedekunta, koneet, algoritmit, paikallinen vaikutus ja maailmanlaajuinen yhteistyö muodostavat yhteisen ponnistelun vaikeimpien paikallisten ongelmien ratkaisemiseksi?
• Innovaatio: Miten innovointi voi tapahtua verkottuneena prosessina, joka tapahtuu laboratorioiden ja yritysten ulkopuolella ja johon osallistuu mahdollisimman monta sidosryhmää? Innovointi ei ole vaihtoehto muuttuvassa, jatkuvasti muuttuvassa todellisuudessa. Kyse ei ole innovaatiosta, jolla luodaan seuraava älypuhelin, vaan henkilökohtaisella tasolla tapahtuvasta mikroinnovoinnista, joka on yhteydessä vertaisiinsa ja yhteisöihinsä fyysisesti (paikallisesti) ja digitaalisesti (maailmanlaajuisesti).
• Design: Voidaanko muotoilusta tehdä hajautetumpaa, kiertävämpää, ekosysteemimäisempää ja kolonialisoitumattomampaa? Totta kai voi, kunhan se irrottautuu tehokkuuden, egon ja talouskasvun teollisesta paradigmasta. Siksi on luotava oppimisympäristöjä ja tiloja kulttuurien, kertomusten ja filosofisten maailmankäsitysten lähentymiselle.
• Kaupungit: Miten kaupungit täyttävät kasvavan väestön tarpeet? Kaupunkien on muutettava dramaattisesti tapaa, jolla ne saavat käyttöönsä maailman luonnonvarat, joita tarvitaan väestön tarpeiden tyydyttämiseksi. Meidän on pidettävä atomit kaupungeissa — ja siirrettävä digitaaliset bitit globaalisti.

 Lähdeviitteet

1. (…) ︎
2. https://cba.mit.edu/ ︎
3. https://www.nsf.gov/ ︎
4. https://www.fablabs.io/labs/map ︎
5. https://fab.cba.mit.edu/about/charter/ ︎
6. https://gitlab.com ︎
7. https://github.com ︎
8. https://whatsapp.com ︎
9. https://slack.com ︎
10. https://fabacademy.org ︎
11. https://textile-academy.org ︎
12. https://bio.academany.org ︎
13. https://fabfoundation.org/getting-started ︎
14. https://vigyanashram.com ︎
15. https://iaac.net/educational-programmes/masters-programmes/master-in-design-for-emergent-futures-mdef ︎
16. Bauman, Z. (2013). Liquid modernity. John Wiley & Sons. ︎

Tämä on José Ramosin, Michel Bauwensin, Sharon Eden ja James Gien Wongin toimittaman kirjan Cosmo-local Reader kuudes luku. Luvun on kirjoittanut José Ramos.¹

Kosmolokalisaatio teknologiatrendinä

Yhteiskunnallisen muutoksen ja tulevaisuuden tutkimuksen näkökulmasta yksi vakiintuneimmista käsityksistä on, että tulevaisuus alkaa ”siemenestä”: Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset luovat ideoita, jotka muuttuvat prototyypeiksi ja kokeiluiksi, jotka ajan mittaan jalostuvat toimiviksi malleiksi. [²] Joskus nämä mallit skaalautuvat tai niitä monistetaan ja niistä tulee hallitsevia piirteitä yhteiskuntarakenteessa. Ensin Bucky Fuller haaveilee aurinkoenergiasta. Sitten tutkijat kehittävät siitä prototyypin. Siirrymme 60 vuotta eteenpäin, ja aurinkoenergia on planeetan nopeimmin kasvava energiamuoto. Ensin Julian Assange kirjoittaa idean WikiLeaksille blogiin, sitten hän rakentaa sen prototyypin ja lanseeraa sen Berliinissä toimivan Chaos Computer Clubin jäsenten avulla. Siirry eteenpäin 15 vuotta, ja hän istuu vankilasellissä Yhdistyneessä kuningaskunnassa odottamassa luovutusta Yhdysvaltoihin. Unessa tai painajaisessa, tulevaisuus alkaa pimeällä kujalla, piilossa maailmalta.

Kosmolokalisaatio on yksi tällainen siemenmuoto, nouseva asia, joka on saanut vauhtia, mutta on vielä suhteellisen lapsenkengissä. Monet kaupalliset aloitteet, joista osa on dokumentoitu tässä kirjassa, ovat onnistuneita ja ilmentävät tätä ajatusta. Näemme myös useampia yhteistyöhön ja yhteisiin tarkoituksiin perustuvia aloitteita, jotka on myös dokumentoitu tässä.

Tekniikan suuntauksena monet näistä kehityssuuntauksista perustuvat vahvasti uusiin teknologioihin, kuten mikrokontrollereihin, kuten Arduino, Raspberry Pi ja muut, jotka ovat 3D-tulostimien ja CNC-koneiden, laserleikkureiden ja muun automatisoidun ja robotiikkaan perustuvan valmistuksen perustana. Teknologiat näyttävät viittaavan tuotannon demokratisoitumisen mahdollisuuksiin. Unelmoijat kertovat, että me kaikki pystymme tuottamaan ja tulostamaan kaiken tarvitsemamme paikallisesti. Suuri osa tästä perustuu kuitenkin internetin myötä syntyneeseen tietovarantoon. Internetin ja joukkorahoitteisen tiedon myötä tietoyhteiskunta toteutui. Wikipedia näytti meille, mikä on mahdollista. Hajautetun tuotannon myötä tämä ajatus on muuttunut ajatukseksi ”globaalista design-yhteisvauraudesta” tai IIDEAS-yhteisvauraudesta (ideat, innovaatiot, mallit, kokeilut, toimet, ratkaisut). Tässä näkemyksessä IIDEAS-yhteisö antaa meille mahdollisuuden käyttää ideoita ja malleja kaikkeen, lääketieteestä koneisiin….. Yhtäkkiä meillä on valmiudet käyttää inhimillistä tietoperintöä todellisten ongelmien ratkaisemiseen ja todellisten elinkeinojen tukemiseen siellä, missä niitä eniten tarvitaan.

Idealisoiduissa ulottuvuuksissaan kosmolokalismi noudattaa yllä olevan kaavion mukaista prosessia. Kun tuottajayhteisöt eri puolilla maailmaa luovat ratkaisuja, dokumentoivat niitä ja pitävät ne avoimina, avoimet ja globaalisti hajautetut IIDEAS-varastot ja -alustat kasvavat, laajenevat ja tukevat vastavuoroisesti paikallista tuotantoa ja ratkaisuja haasteisiin – kyseessä on suotuisa kierre.

Tämä toki vastaa myös tarpeeseemme luoda ratkaisuja ympäristökriisiimme. Bauwens ja Pazaitis kirjoittavat:

“Ajatus näennäisyleisyydestä perustuu väärään lähtökohtaan äärettömästä aineellisesta kasvusta rajallisella planeetalla, jolla luonnonvarat ovat itse asiassa perustavanlaatuisesti rajalliset. Keinotekoisella niukkuudella tarkoitetaan strategioita, jotka estävät teknologisen ja tieteellisen kehityksen jakamisen liian rajoittavien immateriaalioikeuksien vuoksi. Järkevä vaihtoehto on tietysti tunnistaa rajat sille, mitä voimme käyttää luonnon maailmasta, jonka olennainen osa olemme, ja sallia kaiken tiedon jakaminen, joka voi edistää elämää tämän ’biokapasiteetin’ rajoissa.”

Ristiriidat

Mutta on joitain perustavanlaatuisia ristiriitaisuuksia, joiden kanssa on painiskeltava. Jotkut näennäisesti kosmolokaalin tuotannon kärjessä olevat yritykset eivät ole päässeet loppuun asti. He haluavat tehdä suunnittelua avoimesti, täysin open sourcena, mutta näissä tapauksissa on yksi keskeinen ongelma. Jos he haluavat saada sijoituspääomaa sijoittajilta, he eivät voi avata kaikkia ideoitaan. Sijoittajat haluavat sijoitukselleen tuottoa, ja heille open source merkitsee sijoituksensa luovuttamista ja rahan menetystä. Jos luot malleja ja teet niistä kaikille avoimia, sijoittajat ovat sinulle allergisia. Jos käytät muiden ihmisten avoimia tietoja ansaitaksesi rahaa, he rakastavat sinua.

Michel Bauwens on toistuvasti korostanut tätä perustavanlaatuista ristiriitaa avoimen lähdekoodin alalla. [³] Yleensä suuret yritykset ovat ottaneet nopeammin käyttöön avoimen lähdekoodin järjestelmät, kuten Linux ja Android, kun taas avoimeen lähdekoodiin sitoutuneet järjestöt luovat arvoa, joka ei ole ”generatiivista”, eli arvo ei palaa takaisin ylläpitämään niitä. Kuten teollisessa maataloudessa ja muussakin taloudessa, logiikka on välistävetävä.

Joten alamme nähdä joitain ristiriitoja:

1. Ensimmäinen ristiriita: jos teet IIDEASeista vapaita ja avoimia, menetät kykysi saada sijoituspääomaa,
2. Toinen ristiriita: teet IIDEASeistasi vapaita ja avoimia ja tuet niillä tavallista kapitalismia.

Me kaikki työskentelemme historiallisessa ja poliittis-taloudellisessa kontekstissa, joka on nykyään globaali uusliberalismi, kapitalismi steroideilla.

• Systeemi, joka on suunniteltu rikastuttamaan kaikkein rikkaimman 1%:n rikkainta kymmenystä,
• Systeemi, joka vetää välistä arvoa huolimatta sen yhteiskunnallisista tai ekologisista seuraamuksista — se on mieletön pääoman akkumulointikone,
• Systeemi, joka on poliittinen talous, ei ainoastaan talousjärjestelmä. Eli se strukturoi poliittiset suhteet ja politiikan omien intressiensä mukaisiksi. Siksi me elämme yhä enemmän oligarkkien maailmassa, jotka vaikuttavat poliittiseen järjestelmään puolustaakseen ja kasvattaakseen omaa varallisuuttaan. [⁴]
• Useimmat meistä ovat tahattomia rikoskumppaneita ja osallisia tämän järjestelmän jatkumiseen.

Näemme tämän esimerkissä insuliinin tuotannosta. Diabetes on henkeä uhkaava sairaus, joka liittyy kyvyttömyyteen tuottaa insuliinia, mikä vaikuttaa elimistön kykyyn jakaa glukoosia. Vuonna 1923 Frederick Banting, Charles Best ja James Collip myivät insuliinipatentin Toronton yliopistolle 1 dollarilla, koska he pitivät tätä löytöä niin tärkeänä, että sen pitäisi olla kaikkien saatavilla. Kuvittele tämä. Insuliinin löytäjät luovuttivat löytönsä lähes ilmaiseksi, jotta monet muut voisivat hyötyä. Tämä oli yhteismaan ja kosmolokalismin henki 1920-luvulla! He eivät tarvinneet sille hienoa sanaa, se oli yksinkertaisesti järkevää, mikä oli oikein tehdä.

Silti kelataan eteenpäin viisi vuosikymmentä myöhemmäksi, ja Yhdysvalloissa on mahdotonta saada insuliinia maksamatta kohtuuttomia hintoja. Insuliinin hinta kolminkertaistui vuodesta 2002 vuoteen 2013 ja kaksinkertaistui vuosina 2012-2016. Vuonna 1996 Humalog-injektiopullo maksoi 21 dollaria — nykyään se on 324 dollaria, kasvua 1 400 %. Ne, joilla ei ole vakuutusta, maksavat tuhansia dollareita kuukaudessa. Diabetes on noussut kalleimmaksi sairaudeksi Yhdysvalloissa. Käärimällä insuliinin tuotannon mutkikkaaseen ja labyrinttimaiseen prosessipatenttijärjestelmään lääkeyhtiöt ovat pystyneet luomaan keinotekoista niukkuutta. Joten tänään meillä on kosmolokaali aloite, avoin insuliiniprojekti Oaklandissa, joka yrittää ohittaa lääkkeet luomalla omia insuliinituotteita. (Katso esittely tässä kirjassa).

Joten dilemma tulee hieman selvemmäksi. Nykyisessä poliittisessa talouselämässä ne kosmolokaalit yritykset ja aloitteet, jotka ovat valmiita pelaamaan pääoman sääntöjen mukaan, voivat selviytyä ja menestyä. Ne ovat alustoja, jotka mahdollistavat hajautetun tuotannon tai valmistuksen, mutta niiden luomat IIDEAS:t eivät koskaan ole aidosti avoimia ja yrityksen/alustan omistavat todennäköisesti muutamat perustajat ja heidän sijoittajansa useiden sijaan. Monet näistä ovat tai tulevat olemaan menestyviä yrityksiä, jotka luovat ja vaihtavat arvoa. Mutta tiedämme, että riskipääoman ja osakaspääoman ”jälkiarvon” logiikka tekee innovatiivisesta liiketoiminnasta arvonpyyntikoneen.

Kosmolokaalit yritykset, jotka kieltäytyvät pelaamasta pääoman sääntöjen mukaan, pitävät IIDEASinsa avoimina, mutta kaupalliset tahot voivat yksinkertaisesti ottaa nämä IIDEAS:t käyttöön ja käyttää niitä, ja yhteisiin yrityksiin voi tulla vaikeuksia ollakseen elinkelpoisia.

Poliittiset pop up -taloudet

Mitä sitten teemme, jos yritämme luoda uutta vanhan sisältä? Voimme odottaa, että seuraava poliittinen talous tulee, mutta se voi kestää hetken, emmekä välttämättä saa haluamaamme.

Suuri lama ja toinen maailmansota johdattivat keynesiläiseen taloustieteeseen, sosiaalidemokratiaan, liittoutumattomaan liikkeeseen ja sosialismiin. Vaati massiivisen kriisin luodakseen vaatimaton yhteiskuntasopimus, joka säänteli pääomaa ja huolehti perustarpeista. Mutta se oli veristä ja tuskallista, ja kriisi olisi voinut mennä kumpaan tahansa suuntaan. Fasismi olisi voinut voittaa, ja voisimme nyt elää Philip K Dickin fiktiossa tulevaisuudesta The Man in the High Castle. Tämän päivän ilmasto on ehkä vielä vaarallisempi. Ilmastonmuutoksen, vesisodan, massamuuton ja populistisen muukalaisvihamielisen vastareaktion vuoksi talouden ja kulttuurin globalisaatiota vastaan ​​ei ole taattu, että seuraava kriisi etenee meidän tavallamme.

Miten siis EI odoteta seuraavaa kriisiä, vaan aletaan itse asiassa rakentaa uutta poliittista taloutta, luoda uusia järjestelmiä, jotka mahdollistavat yhteisiin hyödykkeisiin perustuvien kosmolokaalien mahdollisuuksien kukoistuksen? Vihjeitä löytyy sieltä ja täältä, ja monet niistä löytyvät tästä lukijasta.

Solar Ujra through Localization for Sustainability -hanke (SoULS) on Intian teknologiainstituutin (Bombay) vuosina 2013/2014 käynnistämä hanke. [⁵] Hankkeessa vastataan Intian maaseudun kyläläisten tarpeeseen saada valoa yöllä, mikä voi auttaa lapsia opiskelemaan ja luoda helpommin lähestyttäviä kotitalouksia. Monet Intian maaseudun kyläläiset käyttävät kerosiinilamppuja kotiensa valaisemiseen. Kerosiini on kuitenkin likaista ja siihen liittyy terveysongelmia, eikä se ole myöskään halpaa, sillä monilla kyläläisillä ei ole edes varaa siihen jatkuvasti.

SoULS-hankkeen tavoitteena oli vaikuttaa suoraan maaseudun kyläläisten toimeentuloon ja hyvinvointiin korvaamalla kerosiinin käyttö aurinkolampuilla. Aurinkolamput suunniteltiin avoimen laitteiston pohjalta, minkä ansiosta hanke pystyi alentamaan lamppujen kustannuksia. Tärkeää on, että aurinkolamppujen korjauskeskuksia perustettiin huoltamaan kyliä, jotka saivat ja käyttivät lamppuja. Paikallisia koulutettiin lamppujen korjaamiseen, ja kehitettiin palvelumalli, jonka avulla he saisivat riittävät tulot jatkuvasta huollosta. Aurinkolamput ovat lopulta kyläläisille kaiken kaikkiaan edullisempia kuin kerosiinilamppujen käyttö. Korjauskeskuksiin luodaan useita uusia työpaikkoja. Hankkeessa noudatetaan myös avoimen laitteiston periaatteita: [⁶]

“IIT Bombay aikoo hajauttaa aurinkoteknologian levittämistä ja julkaista kaikkien aurinkotuotteiden mallit julkisesti. Open source -laitteisto tekee näistä tuotteista sellaisia, että kuka tahansa voi tutkia, muokata, levittää, valmistaa ja myydä suunnittelua tai siihen perustuvaa laitteistoa. Laitteiston lähdemateriaali, eli suunnitelma, jonka pohjalta se on tehty, on saatavilla halutussa muodossa. Ihmiset voivat tehdä näihin malleihin muutoksia lähipiirinsä ihmisten tarpeiden mukaan. Tällä hetkellä 70 lakh:n aurinkolamppuohjelman ja Million SoUL -ohjelman puitteissa jaetut aurinkolämpölamput on asetettu julkisesti saataville.”

Tämän lisäksi hankkeessa perustettiin aurinkopaneelien tuotanto-osuuskunta, joka edistää uusien paneelien toimittamista järjestelmän nykyisille ja uusille alueille ja joka hyötyy erityisistä markkinoista. [⁷]

“Dungarpur Renewable Energy Technologies Pvt. Limited (DURGA Energy) on ainutlaatuinen moduulien valmistuslaitos, jonka omistavat ja jota pyörittävät kokonaan Dungarpurissa, Rajasthanissa, asuvat paikalliset heimonaiset. Yrityksen omistavat yhdessä Antrin, Biladin, Jhonthrin ja Punalin neljään klusteriin muodostetun itseapuryhmän naiset. Yritys pystyy valmistamaan kaikkia tavanomaisia ja räätälöityjä aurinkopaneeleita, joiden teho vaihtelee 1Wp:stä 330Wp:n moduuleihin.”

Hanke on osoittanut vahvoja hyötyjä, kuten parantunut terveys ja lasten koulumenestys niissä kylissä, joissa lamput ovat käytössä, puhumattakaan hiilidioksidipäästöjen vähenemisestä kerosiinin käytön asteittaisen lopettamisen ansiosta.

Tämä hanke osoittaa, miten ankkuri-instituutio voi muodostaa perustan sellaisen ekosysteemin kehittymiselle, joka kykenee kierrättämään arvoa hyveellisellä tavalla. [⁸] Tätä voisi kutsua ”pop-up-poliittiseksi-taloudeksi”, koska se kykenee hetkeksi keskeyttämään uusliberaalin pääoman armottoman logiikan ja luomaan vaihtoehtoisen talouden. Esimerkki osoittaa sen haasteen ytimen, joka meillä on edessämme, jos haluamme luoda maailman, jossa avoimet IIDEAS-järjestelmät edistävät paikallisia elinkeinoja.

P2P-säätiö on pohtinut tätä ongelmaa jo useita vuosia. Yhtenä ideana on ollut vastavuoroinen lisenssi. Jos avointa lähdekoodia anastetaan helposti, eivätkä käyttäjät anna sitä takaisin lähteelleen, henkisen omaisuuden lisenssiin — vertaistuotantolisenssiin [⁹] — on rakennettava jonkinlainen keino vastavuoroiseen korvaamiseen. Jos kaupallinen taho haluaa käyttää mallia, se maksaa omistajalleen takaisin kaupallisen hinnan. Jos toinen yhteisvaurausperustainen yritys haluaa käyttää mallia, se voi tehdä sen halvemmalla hinnalla tai ilmaiseksi. Tämän ajatuksen etuna on arvon palauttaminen kapitalistisesta taloudesta yhteisvauraustalouteen.

Tällaista lisenssiä ei ole kuitenkaan kehitetty tai otettu käyttöön riittävästi. Tämä ratkaisu perustuu sosiaaliseen rakenteeseen, joka on oikeusjärjestelmämme, ja kykyyn panna vaatimukset täytäntöön sekä kulttuurinormeihin. Sillä on kuitenkin ennakkotapaus: Lawrence Lessig on kehittänyt Creative Commons -lisenssin.

Muita ratkaisuideoita on tullut lohkoketjujen suunnalta. Perusteluna on, että voimme luoda kapitalistiseen talouteen yhteisvauraustalouden, joka käyttää omaa lohkoketjujärjestelmää. Kun joku antaa panoksensa tietämykseen tai IIDEAS-varantoon ja toinen henkilö käyttää mallia tai henkistä omaisuutta, transaktio kulkee lohkoketjuteknologian kautta, se kirjataan ja jokin arvo palautuu sen tuottajille, koska sitä seurataan hajautetun kirjanpidon kautta. Jos joku haluaa ostaa jotakin tällaisessa järjestelmässä, se käyttäisi viime kädessä lohkoketjuun liittyvää tokenia tai valuuttaa. Hajautetun pääkirjan ”luototon” luonne ratkaisee vertaislisensseihin liittyvät ongelmat, eli sen, miten vastavuoroisuutta voidaan seurata ja valvoa. Tällä alalla on noin puoli tusinaa muuta prototyyppiä. Tällä alalla on siis päästy jo pitkälle ideavaiheesta prototyyppivaiheeseen, ja jotkin järjestelmät tuottavat arvoa. [¹⁰]

Sensorica on yksi niistä yrityksistä, jotka ovat eturintamassa käyttämässä maksuperusteista kirjanpitoa, jonka avulla tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoittajat ja tuottajat voivat saada vastavuoroisia maksuja yksityiskohtaisesti, mutta joka ei itse asiassa käytä lohkoketjua tähän tarkoitukseen. [¹¹]

Tässä on siis yksi institutionaalinen ratkaisu, joka perustuu ankkurilaitoksen (esim. SoULS) käyttöön, yksi oikeudellinen ratkaisu, joka perustuu vertaistuotantolisenssiin, ja yksi teknologinen ratkaisu, joka perustuu lohkoketjuun ja/tai maksuperusteiseen kirjanpitoon, ja jolla voidaan käynnistää alhaalta ylöspäin ponnahduslaitteisiin perustuva yhteisötalouteen perustuva poliittinen talous.

Kaupunkiyhteisten rooli

Tästä pääsemmekin lopulta kaupunkien yhteismaiden rooliin. Se, mitä Bolognassa, Gentissä ja Soulissa on tapahtunut kaupunkien yhteisomistuksessa, on potentiaalisesti mullistavaa. Kun puhumme ankkuri-instituutioista, jotka pystyvät käynnistämään uusien arvoa kierrättävien ekosysteemien kehittämisen, ajattelemme yleensä sairaaloiden ja yliopistojen kaltaisia organisaatioita, joilla on laajamittaiset valmiudet tehdä sosiaalisia hankintoja, kuten Clevelandin Greater University Circle Initiative -aloitteen tapauksessa. [¹²] Maharashtran SoULS-hankkeen tavoin Clevelandin malli pystyi käynnistämään useita paikallisia osuuskuntayrityksiä ja tuomaan alueelle hyviä työpaikkoja.

Kun tarkastelemme ajatuksia kaupunkien yhteisistä, olemme tekemisissä suuruusluokkaa laajemman kokonaisuuden kanssa kuin vain muutaman instituution kanssa. Jos otamme huomioon Christian Iaionen näkemyksen urbaanin yhteisomaisuuden ja monikeskuksisen hallinnon ”viidestä kierteestä”, johon hänen mukaansa kuuluu: ”(1) sosiaaliset innovaattorit, mukaan lukien aktiiviset kansalaiset, yrittäjät, digitaaliset innovaattorit, kaupunkien uudistajat ja kaupunki-innovaattorit; (2) julkiset viranomaiset; (3) yritykset; (4) kansalaisyhteiskunnan järjestöt; ja (5) tietoinstituutiot, mukaan lukien yliopistot, koulut ja kulttuuriakatemiat”. [¹³] Itse asiassa voisi sanoa, että tämä ajatus kaupunkien yhteisistä, jotka toimivat epäsymmetristen organisaatiomuotojen välillä, on ankkuri-instituution voiman moninkertaistajana — eri suuruusluokassa. Kyseessä on pikemminkin meta-ankkurilaitos, jossa useat järjestelmät ja organisaatiot etsivät ja löytävät yhteistoiminnallisia synergioita. Se vastaa myös ajatusta ”kumppanivaltiosta” tai ”kumppanikaupungista”, jossa kansalaisten ja heidän hallitustensa välillä on uusi poliittinen sopimus, jossa vahvistetaan monikeskuksinen hallinto kaupunkien yhteisistä hyödykkeistä huolehtimisen perustaksi.

Tiedämme, että kaupungit ovat avainasemassa monilla keskeisillä aloilla. Suurin osa hiilidioksidipäästöistä syntyy siellä, ja siellä meidän on vähennettävä päästöjä. Siellä on eniten ammattitaitoa. Siellä on eniten markkinoita ja markkinakysyntää. Suurin osa ihmisistä asuu siellä 2000-luvulla.

Entä jos kaupungit vaatisivat kiertotalouden toimintaa maantieteellisten rajojensa sisällä sekä sen ja niiden laajempien arvoketjujen välillä, joista se on riippuvainen ja joita se tukee? Entä jos kaupungit korostaisivat omaehtoisen tuottavuuden kapasiteettiaan ja tukisivat paikallista tuotantoa hyödyntämällä uusia paikallisia kosmopoliittisia mahdollisuuksia? Tätä Fab City Global Initiative on ajanut jo vuosia. [¹⁴]

Kaupungit tarjoavat vihreän kentän, jolla voidaan käynnistää kosmolokaali muutos, kun yhdistämme kaupunkien yhteisomaisuuden meta-ankkurin institutionaaliset ulottuvuudet.

Muutoksen siemenistä (monista itsenäisistä aloitteista), jotka ilmentävät kosmolokaalista logiikkaa, kuten SoULS, tiedämme, että tällainen metamittakaavan ankkurointi — kaupunkien yhteisomaisuus, jolla on kosmolokaalinen syvyys — voisi olla ja olisi pop-up-poliittinen talous, jonka puitteissa olisi olemassa uusia sääntöjä, kannustimia, normeja ja mahdollisuuksia, jotka tukisivat tuottavaa sosiaalista ja taloudellista toimintaa pikemminkin kuin tuottavaa toimintaa.

Voimme myös nähdä, että tällaisessa kaupunkien mittakaavassa tapahtuvassa generatiivisessa arvonkierrossa voitaisiin käyttää uusia teknologioita, kuten hajautettua pääkirjajärjestelmää, arvonvaihdon tokenisoimiseksi. Tällaiset alipoliittiset taloudet olisivat uusi voima, jolla olisi todellinen mittakaava. Ja tietysti voimme nähdä, miten protokollaosuuskunta, jossa kaupungit eri puolilla maailmaa työskentelevät yhdessä resurssien vastavuoroiseksi jakamiseksi, vain vahvistaisi tätä entisestään. [¹⁵]

Protokollayhteismaan tarve

Yhteiset eivät ole ainutlaatuinen ilmiö, vaan yhteisvaurautta ja yhteistoimintaa on monenlaisia. Bollierin ja Helfrichin uraauurtava teos tekee tämän täysin selväksi. [¹⁶] Jotta yhteisöt voisivat kasvaa, meidän on löydettävä synergiaa monien erilaisten yhteisöllisten toimintatapojen ja toiminnan mittakaavojen välillä. Tarvitsemme tietysti osuustoiminnallisia, jakavia ja uudistavia muotoja yrityksen mittakaavassa. Mutta tarvitsemme myös kaupunkien yhteismaita, jotka tukevat yhteistoiminnan puutarhapenkkiä kukoistamaan — kumppanikaupunkeja, jotka kasvattavat yhteisomistuksia tarkoituksellisesti. Ja tarvitsemme ylikansallisia solidaarisuuden muotoja, kuten kaupungista toiseen tapahtuvaa vastavuoroisuutta ja yhteisöllistä paikallistuotantoa.

Haaste on sekä epistemologinen että liittyy kypsyytemme saavuttamiseen ihmisinä. Maailmankuvamme syntyvät paikkatuntemuksestamme, kielestä, kokemuksestamme ja ruumiillisuudestamme. Liian usein on liian helppoa nähdä tekemisemme erillään maailman moninaisesta muusta toiminnasta, sillä olemme niin syvällä omissa kamppailuissamme, haasteissamme ja toimissamme. Ja sitten on vielä ego. Haluamme nähdä luomuksemme, prioriteettimme, ensisijaisina.

Jotta voisimme luoda näitä poliittisia pop up -talouksia, meidän on nähtävä itsemme osana potentiaalisia ekosysteemejä. Meidän on alettava luoda yhteistä kieltä ja viestejä, jotka mahdollistavat sen, että yksi yhteistoiminta voi hyödyntää tai löytää synergiaa toisen kanssa. Tämä ”protokollayhteismaa” mahdollistaisi yhteistyön ja synergian silloinkin, kun nämä toiminnot ja hankkeet ovat pohjimmiltaan erilaisia. Se tarkoittaa, että yksi yhteistoiminta voi olla epäsymmetristä (muodoltaan erilaista) kuin toinen yhteistoiminta, mutta silti se voi kehittää synergioita. Voimme ajatella metaforaa mehiläisestä ja kukasta. Ne eivät pohjimmiltaan tiedä toistensa ajattelutapaa, mutta on olemassa eräänlainen viestinnän muoto, jonka avulla kumpikin voi löytää synergiaa toisen kanssa ja vastavuoroisesti tuottaa arvoa, joka on niiden selviytymisen perusta. Uusiutuva maatalous toimii tällaisten periaatteiden mukaisesti — seuralaisistutukset ja ravinteiden yhteisvaikutukset.

Tämä osoittaa, että yhteisvauraustalouden synergiat voivat olla ontologisesti ja epistemologisesti monimutkaisia. [¹⁷] Tämä tarkoittaa, että meidän ei tarvitse jakaa toisen subjektiivisuutta tehdessämme hedelmällistä yhteistyötä. Se tarkoittaa myös sitä, että kaksi kokonaisuutta voi olla muodoltaan ja toiminnaltaan erilaisia ja silti muodostaa yhteistoiminnan generatiivisen ekosysteemin. Voi olla olemassa eräänlainen metakieli, yhteisten asioiden protokolla, joka mahdollistaa monimutkaisen ja epäsymmetrisen vastavuoroisuuden, yhteistyön, arvojen vaihdon ja generatiivisuuden. Tätä kautta voimme kuvitella yhteistekemistä mikro-osuuskuntamittakaavassa (esim. alustayhteisöt), kaupunkien yhteisomistusten mittakaavassa ja ylikansallisessa mittakaavassa.

Tiedämme, joko intuitiivisesti tai rationaalisesti tai kenties tiedostamattoman ahdistuksen kautta, että me (elämän verkko ja ihmisperhe) osallistumme vastavuoroisesti yhteiseen selviytymiseemme. Me menemme Amatsonin sademetsän mukana. Miten valtameret kulkevat, me kuljemme. Miten maaperämme menee, me menemme. Miten ilmastomme menee, me menemme. Yhteinen protokolla on enemmän kuin vain tekninen metakieli viestintää ja epäsymmetristä vastavuoroisuutta varten, vaan sitä korostaa tieto siitä, että olemme toisistamme riippuvaisia ja että tämän keskinäisen riippuvuuden kieli ja käytännöt ovat perustavanlaatuisia kollektiivisen selviytymisemme ja pitkän aikavälin hyvinvointimme kannalta.

Lähdeviitteet

1. (..) ︎
2. Molitor, G. (2010). Timeline 22-step model for tracking and forecasting public policy change. Journal of Futures Studies, 14(3), 1-12. ︎
3. https://vimeo.com/362939708 ︎
4. Winters, J. A. (2011). Oligarchy. Cambridge University Press. ︎
5. http://www.soulsiitb.in/ ︎
6. http://www.soulsiitb.in/open-hardware.php ︎
7. http://www.soulsiitb.in/durga.php ︎
8. Kts: https://democracycollaborative.org/democracycollaborative/anchorinstitutions/Anchor%20Institutions ︎
9. Kts: https://wiki.p2pfoundation.net/Peer_Production_License ︎
10. Bauwens, M., & Pazaitis, A. (2019). P2P accounting for planetary survival. Towards a P2P Infrastructure for a Socially-Just Circular Society. P2P Foundation, Guerrilla Foundation and Schoepflin Foundation. ︎
11. Bauwens, M., & Niaros, V. (2017). Value in the commons economy: Developments in open and contributory value accounting. Heinrich Boll Stiftung, P2P Foundation. ︎
12. Kts: https://www.clevelandfoundation.org/wp-content/uploads/2014/01/Cleveland-Foundation-Greater-University-Circle-Initiative-Case-Study-2014.pdf ︎
13. Iaione, C. (2016). The CO-city: Sharing, collaborating, cooperating, and commoning in the city. American Journal of Economics and Sociology, 75(2), 415-455. p 426 ︎
14. Kts: https://fab.city/ ︎
15. Kts: https://wiki.p2pfoundation.net/Protocol_Cooperativism ︎
16. Bollier, D., & Helfrich, S. (Eds.). (2014). The wealth of the commons: A world beyond market and state. Levellers Press. ︎
17. Ramos, J. M. (2010). Alternative futures of globalisation a socio-ecological study of the world social forum process (Doctoral dissertation, Queensland University of Technology). ︎

Bauwens, M., & Ramos, J. (2020). Awakening to an Ecology of the Commons. In Grear, A. & Bollier, D. (ed). The Great Awakening: New Modes of Life amidst Capitalist Ruins. Punctum Books, Santa Barbara.

Bauwens, M., & Niaros, V. (2017). Value in the commons economy: Developments in open and contributory value accounting. Heinrich Boll Stiftung, P2P Foundation.

Bauwens, M., & Ramos, J. (2018). Re-imagining the left through an ecology of the commons: towards a post-capitalist commons transition. Global Discourse, 8(2), 325-342.

Bauwens, M., & Pazaitis, A. (2019). P2P accounting for planetary survival. Towards a P2P Infrastructure for a Socially-Just Circular Society. P2P Foundation, Guerrilla Foundation and Schoepflin Foundation.

Bollier, D., & Helfrich, S. (Eds.). (2014). The wealth of the commons: A world beyond market and state. Levellers Press.

Escobar, A. (2018). Designs for the pluriverse: Radical interdependence, autonomy, and the making of worlds. Duke University Press.

Freeman, J. (1972). The tyranny of structurelessness. Berkeley Journal of Sociology, 151-164.

Gilens, M. and Page, B. I. (2014). Testing theories of American politics: Elites, interest groups, and average citizens, Perspectives on Politics, 12: 564.

Grear, A., & Bollier, D. (2020). The Great Awakening: New Modes of Life amidst Capitalist Ruins. Punctum Books.

laione, C. (2016). The CO-city: Sharing, collaborating, cooperating, and commoning in the city. American Journal of Economics and Sociology, 75(2), 415-455.

Meadows, D.H., Meadows, D.L., Randers, J., Behrens, W. (1972). The Limits to Growth; A Report for the Club of Rome’s Project on the Predicament of Mankind. New York: Universe Books.

Molitor, G. (2010). Timeline 22-step model for tracking and forecasting public policy change. Journal of Futures Studies, 14(3), 1-12.

Pantazis, A. (2020). Teaching Commons through the Game of Musical Chairs. tripleC: Communication, Capitalism & Critique. Open Access Journal for a Global Sustainable Information Society, 595-612.

Ramos, J. M. (2010). Alternative futures of globalisation a socio-ecological study of the world social forum process (Doctoral dissertation, Queensland University of Technology).

Ramos, J. M. (2020). Messy Grace: the Mutant Futures Program. In Phenomenologies of Grace (pp. 41-63). Palgrave Macmillan, Cham.

Rowell, L. L., & Hong, E. (2017). Knowledge democracy and action research: Pathways for the twenty-first century. In The Palgrave international handbook of action research (pp. 63-83). Palgrave Macmillan, New York.

Santos, B. D. S. (2006). The rise of the global left: The world social forum and beyond (Vol. 1, No. 84277-84803). Zed Books.

Winters, J. A. (2011). Oligarchy. Cambridge University Press.

Tämä on José Ramosin, Michel Bauwensin, Sharon Eden ja James Gien Wongin toimittaman kirjan Cosmo-local Reader viides luku. Luvun on kirjoittanut Sharon Ede.¹

Jos ei valmisteta paikallisesti, ei ole kiertotaloutta

2000-luvun sivilisaation keskeinen poliittinen huolenaihe on kiertotalous — miten resursseja voidaan hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla ja miten ne saadaan kiertämään taloudessa mahdollisimman pitkään.

Kiertotalous liittyy läheisesti myös toiseen suureen huolenaiheeseen — siihen, miten hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää nopeasti, jotta maapallon ilmasto ei horju entisestään.

Kuitenkin tapamme tuottaa ja toimittaa sitä, mitä ihmiset tarvitsevat ja haluavat, vie meitä päinvastaiseen suuntaan kuin mitä meidän on tehtävä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Vuonna 1992 pidetyn Rion ympäristöhuippukokouksen aikaan tehdyissä arvioissa [²] todettiin, että 75 prosenttia maapallolta kerätyistä ja louhituista luonnonvaroista kuljetetaan, kuljetetaan kuorma-autoilla, rautateitse ja lentäen 2,5 prosenttiin maapallon pinta-alasta, joka on suurkaupunkien aluetta, jossa 80 prosenttia luonnonvaroista muutetaan ”jätteeksi”.

Materiaalit ja hiilidioksidi ovat kiinteästi sidoksissa toisiinsa, ja merikuljetusten ennustetaan aiheuttavan 17 prosenttia maailmanlaajuisista päästöistä vuoteen 2050 mennessä. Ilmailun ennustetaan aiheuttavan 22 prosenttia maailman päästöistä vuoteen 2050 mennessä, mikä tarkoittaa, että laivojen ja lentokoneiden osuus maailman päästöistä on lähes 40 prosenttia [³], jos tätä suuntausta ei pysäytetä. Nykyiset hiilidioksidia ja ilmastoa koskevat ennusteemme saattavat olla aliarvioituja, sillä sekä merenkulku että ilmailu on jätetty kansainvälisten ilmastonmuutosneuvottelujen ulkopuolelle. [⁴]

Siirrämme hirvittävän paljon materiaalia tarpeettomasti ja tuhlaamme suuren osan siitä materiaalista, joka saapuu meille loppukuluttajina toimitusketjuihin, jotka ovat poissa silmistä, poissa mielestä ja joita emme yleensä pysty muuttamaan tai joihin emme voi vaikuttaa.

Jos haluamme tosissamme muuttaa lineaarisen ota-tee-hävitä -taloutemme kiertotaloudeksi, meidän on suunniteltava uudelleen järjestelmämme materiaalihyödykkeiden valmistusta ja saatavuutta varten.

Kiertotalous edellyttää paikallista tuotantokapasiteettia, muuten se pysyy haudata, polttaa tai paalata ja viedä lineaarisena taloutena.

Yksi lähestymistapa tuotannon uudelleensijoittamiseen on ”suunnittele globaalisti, valmista paikallisesti” (tai ”tuota paikallisesti”). Bittitalous — mallit, suunnitelmat, tieto, joka on kevyttä, kulkee. Atomien talous — materiaalit, tuotanto, joka on raskasta, pysyy mahdollisimman paikallisena.

Kiertotalouden luominen edellyttää teollisen mittakaavan vastausta, mutta sitä voidaan täydentää yhteisöpohjaisella vastauksella ja siihen liittyvällä fyysisellä infrastruktuurilla, joka edistää paikallista valmistusta ja tarjoaa tiloja, joissa kuka tahansa voi oppia ja ylläpitää asianmukaisia taitoja, jotta hän voi tehokkaasti osallistua tällaiseen toimintaan.

Jakaminen ja korjaaminen ovat keskeisiä tekijöitä yhteisöllisessä kiertotaloudessa, mutta tuotannon uudelleensijoittamisessa kaupunkeihin makerspaces- ja valmistuslaboratorioiden avulla on valtava potentiaali. Sen sijaan, että ylituotanto tapahtuu suurissa tehtaissa, joiden on terveys- ja turvallisuussyistä oltava erillään ihmisten asuinpaikoista, valmistus voisi palata kaupunkiin pienimuotoisena, puhtaana ja tilauksesta tapahtuvana tuotantona.

Kuinka yhteisöperustainen tuotanto voi tukea kiertotaloutta

Tekijä- ja hakkeriyhteisöllä on joitakin yhtymäkohtia kiertotalouteen ja ympäristöliikkeeseen laajemmin — molemmat pyrkivät esimerkiksi torjumaan suunniteltua vanhentumista — mutta yleisesti ottaen ne ovat päässeet tähän pisteeseen erilaisten motiivien seurauksena:

• Tekijäyhteisö haastaa suunnitellun vanhentumisen eetoksella, joka on ilmaistu esimerkiksi iFixitin korjausmanifestin kaltaisissa asiakirjoissa [⁵] ja joka perustuu lähtökohtaan, jonka mukaan ”jos et voi korjata sitä, et omista sitä”: Varaosien saatavuus, korjausoppaiden saatavuus, epätyypillisten osien tai erikoistyökalujen tarve, materiaalit ja muotoilu, jotka eivät ole kestäviä, ovat kaikki motiiveja, joiden vuoksi DIY- ja tekijäyhteisö pyrkii korjaamaan. Tämä ponnistus ulottuu kauas tekijöiden yhteisöä laajemmalle — Yhdysvaltojen maaseudulla maanviljelijät järjestäytyvät ajamaan oikeutta korjata traktorinsa. [⁶] Vaikka ympäristönäkökohdat ovatkin yksi tekijä, ensisijainen motiivi on haastaa yritysten omistusoikeus valvoa mahdollisuutta purkaa, korjata ja päivittää tuotteitaan.
• Ympäristöliike haastaa suunnitellun vanhentumisen tuhlailevan kulutuksen ja sen ymmärtämisen kautta, että kapitalismi on riippuvainen materiaalin jatkuvasta käytöstä, läpimenosta ja tuhlaamisesta, jotta talouskasvu jatkuisi.

Kiertotalouden kannalta yhteisöpohjaiset jaetut valmistustilat voivat tarjota paljon muutakin kuin ihmisille mahdollisuuden puuttua suunniteltuun vanhenemiseen. Ne voivat mahdollistaa ja kannustaa:

• resurssien kulutuksen vähentämiseen yhteiskäytön avulla — jaettuina, avoimina ja vertaisoppimisen tiloina ne mahdollistavat laitteiden yhteiskäytön sekä mahdollisuuden laajentaa tätä laajemmalle yhteisöön esimerkiksi työkalu- ja laitekirjastojen kaltaisten aloitteiden avulla [⁷];
• korjaamiseen ja uudelleenkäyttöön — nämä tilat tarjoavat myös mahdollisuuksia korjausklinikoille/korjauskahviloille [⁸] ja muille aloitteille, jotka edistävät kiertotaloutta ja yhteistoiminnallista taloutta – asioiden uudelleenkäyttöä, korjaamista ja korjaamista sekä tiedon välittämistä siitä, miten se tehdään;
• kulutuksen välttämiseen — digitaalinen valmistus, joka on tyypillisesti näissä tiloissa tarjottava teknologia, mahdollistaa tuottavan toiminnan, jossa materiaalien käyttö on tarkempaa, jolloin syntyy vähemmän jätettä, joka on alun perin pelastettava. Mahdollisuus suunnitella tilauksesta, räätälöidä ja valmistaa pienissä erissä välttää myös nykyisen valmistuksen tuhlailevaa ylituotantoa;
• talteenottoon ja kierrätykseen — materiaalien elinkaaren toisessa päässä digitaaliset valmistustekniikat työpajoissa mahdollistavat esimerkiksi 3D-tulostinjätteen ja muun muovijätteen muuntamisen uusiksi filamenteiksi [⁹], jotta muovia voidaan käyttää uudelleen 3D-tulostimen ”musteena”. Toiminnassaan nämä työpajat voivat myös toimia esimerkkinä syntypaikkalajitelluista jäte- ja kierrätysjärjestelmistä ja resurssien hallintaan keskittyvistä jätesopimuksista, joissa palveluntarjoajia palkitaan siitä, kuinka paljon materiaalia ne kierrättävät, eikä vain roskiksen tyhjentämisestä perittävästä maksusta;
• tapahtumien ja toimintojen koollekutsumiseen — haastaa suunnittelijat ja ylijäämämateriaalien toimittajat miettimään luovasti, miten heidän jätteitään voitaisiin käyttää muiden hankkeissa, ja kehittää foorumi, jossa voidaan keskustella paikallisesta kiertotaloudesta ja kokeilla sitä.

Asian esittely: Mahdollisuuksien korostaminen

Yhteisten tuotantotilojen mahdollisten hyötyjen korostaminen voi auttaa päätöksentekijöitä näkemään niiden arvon ja tarjoamat mahdollisuudet.

Sellaisiin hyötyihin voi kuulua:

Työllisyys: Hallitukset kaikkialla maailmassa käsittelevät hankalaa kysymystä siitä, miten luoda työpaikkoja aikana, jolloin perinteisemmät työmuodot katoavat, muuttuvat satunnaisiksi, freelancereiksi, siirtyvät ulkomaille tai automatisoituvat. Investoimalla yhteisöjen kehittämiseen voidaan tukea talouskehitystä ja edistää 21. vuosisadan teollisuutta ja elinkeinoja, joissa ihmisillä on entistä paremmat mahdollisuudet luoda oma työpaikkansa. Tämä on ratkaisevan tärkeää maailmassa, jossa yhä useammat ihmiset eivät ole perinteisissä työsuhteissa ja pyrkivät rakentamaan toimeentulonsa intohimojensa ja taitojensa ympärille.

Terveys ja hyvinvointi: avoimet, yhteisölliset tilat, jotka perustuvat monimuotoisuuden periaatteisiin ja joihin kaikki halukkaat voivat osallistua. Yhteisöperustaisessa laboratoriossa/tilassa ihmisillä, jotka eivät pääse kaupallisiin tiloihin tai opiskelijoille varattuihin tiloihin, on mahdollisuus saada taitojaan ja tietojaan arvostetuksi, ja nämä tilat tarjoavat väylän luovuudelle, sosiaalisille yhteyksille ja itseohjautuvalle toiminnalle. Niille, joiden sosiaaliset siteet ovat kadonneet tai katkenneet (työpaikan menetys, eläkkeelle jääminen, kumppanin/perheenjäsenen tai ystävien menetys), yhteisöllinen toiminta avaa uusia mahdollisuuksia henkilökohtaisiin ja työsuhteisiin. Yhteisön työpajat edistävät sitä, mitä Asset Based Community Development -hankkeen [¹⁰] kannattajat kutsuvat ‘yhdistyselämäksi’; ne toimivat ”kolmantena paikkana”, joka tuo ihmiset yhteen vaihdon ja yhteistyön hengessä, mikä edistää fyysistä, henkistä ja emotionaalista hyvinvointia.

Yrittäjyys: Yhteisten valmistustilojen, laitteiden ja käytäntöyhteisöjen tarjoaminen voi auttaa ihmisiä viemään ideansa vajasta tai keittiön pöydältä kaupallistamiseen ja maailmalle. Ne ovat silta suurten, innovatiivisten ideoiden ja toimivan prototyypin luomisen välillä — erityisesti ihmisille, jotka eivät välttämättä tunnista itseään ”yrittäjiksi” tai sovi tyypillisen yrityshautomon muottiin.

Paikallinen talouskehitys: tällaiset tilat voivat toimia paikallistalouden vetureina sekä perustana hajautetun valmistuksen, tilausvalmistuksen ja mikrotehtaiden kapasiteetin rakentamiselle. Kun tuotanto palaa kaupunkiin, syntyy taloudellista arvoa ja kerrannaisvaikutusta. [¹¹] Kannustamalla oppimiseen, kokeiluun, yhteistyöhön ja keksintöihin tällaisten tilojen taloudellinen potentiaali syntyy itsestään. Vaikka kaupallistamista ja yrittäjyyttä tukevien väylien tulisi olla ilmeisiä ja saatavilla, jos tällaisiin tiloihin kohdistetaan odotuksia siitä, että niistä tulee yritysten ja työpaikkojen tuotantolinjoja, niiden luova voima todennäköisesti haihtuu.

Teollisuus: tarjoamalla fyysisen tilan yhteyksien luomiseen ja yhteistyöhön tekijät/luojat ja edelläkävijät voivat ”ristipölyttää” itsensä liike-elämän ja teollisuuden johtajien kanssa, mikä avaa mahdollisuuksia muuttaa tapaa, jolla tuotteita suunnitellaan ja valmistetaan yhteistoiminnallisten ja avoimen lähdekoodin prosessien avulla. Nämä tilat voivat auttaa luomaan uusia muotoja uudelleenteollistamiselle ja hajautetulle valmistukselle mikrotasolla, vähentää ylituotantoon liittyvää jätettä ja materiaalien ja tuotteiden kuljetukseen liittyviä hiilidioksidipäästöjä sekä — yhdistettynä oikeisiin liiketoimintamalleihin — luoda työllistymismahdollisuuksia, jotka liittyvät tuotannon uudelleenpaikallistamiseen.

Koulutus ja taidot: yhteisölliset teknologiatilat tarjoavat keskipisteen virallisen ja epävirallisen STEAM-koulutuksen (tiede, teknologia, taide, insinöörityö, matematiikka) ja -taitojen harjoittelulle, jota voidaan kehittää koko elämän ajan sen sijaan, että se lopetettaisiin sen jälkeen, kun ei ole enää opiskelija tai työntekijä.

Ympäristö: tilat voivat tukea materiaalien elinkaaren alkupäässä tarvittavan laajemman muutoksen käynnistämistä, valmistus- ja tuotantokulttuurin muuttamista ensin mikro- ja sitten mittakaavassa; miten saamme valmistavat teollisuudenalat takaisin kaupunkiin, miten voimme tarjota ihmisille työtä ja toimeentuloa samalla kun automaatio — myös kierrätysteollisuudessa — kehittyy nopeasti. Tilat voivat sisällyttää kestävyyden sekä päivittäiseen toimintaansa [¹²](resurssitehokkuus, materiaalien uudelleenkäyttö, talteenotto ja kierrätys, energia- ja vesitehokkuus, hankintakäytännöt) että tekemisen painopisteisiin. Paikallisen tuotannon skaalaaminen voi myös tukea hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteita.

Asian esittely: Haasteisiin vastaaminen

Yhteisöpohjaisiin tuotantotiloihin tarvitaan monia tekijöitä, kuten:

• ihmiset, joilla on tarvittavat tiedot, taidot ja saatavuus, mukaan lukien tekniset taidot, kuten ihmisten kouluttaminen laitteiden turvalliseen käyttöön; strategiset taidot, jotka auttavat rakentamaan tukija- ja jäsenverkostoja, rahoituspohjaa ja tilan viestintäsuunnitelmaa; liiketaloudelliset ja hallinnolliset taidot, kuten sen varmistaminen, että vakuutukset ovat kunnossa, että säädöksiä noudatetaan ja että raportointi (mukaan lukien tilinpäätösraportointi) rahoittajille/sponsoreille on mahdollista;
• yhteisö, joka on kiinnostunut saamaan dynamiikan pyörimään — kun yhteisö on valmis aktivoimaan tilan, auttamaan sanan levittämisessä ja hankkimaan muita resursseja, on helpompaa saada monenlaista tukea;
• vastaanottavainen ”lupaympäristö”, joka on halukas tekemään yhteistyötä yhteisön kanssa monilla eri aloilla, kuten rahoituksen ja luontoissuoritusten tarjoamisessa tai varmistamisessa sekä auttamisessa sääntely- ja oikeudellisissa puitteissa (kaavoitus, vakuutukset jne.), joita ei välttämättä ole laadittu tällaisia tiloja silmällä pitäen erilaisia laitteita ja tarvikkeita, mukaan lukien talteenotetut materiaalit.

Yhteisöpohjaiset tuotantotilat kohtaavat kuitenkin esteitä sekä toimintansa perustamisessa että ylläpitämisessä.

Vuokra

Suurin yhteinen este on pääoman ja erityisesti tilan saatavuus. Vuokrakustannukset voivat olla ratkaiseva tekijä tällaisissa kansalaisvaroissa. Kansalaisilla ei useinkaan ole pääomaa sopivien tilojen hankkimiseen, koska heillä ei ole varaa ostaa rakennusta tai maksaa kaupallista vuokraa.

Yhdysvaltalainen Make Media tuotti sarjan ”The business case of makerspaces ”, [¹³] jossa tutkittiin laajasti tätä kysymystä. Bostonin ulkopuolella sijaitseva Artisan Asylum mainitsi vuokran suurimpana jatkuvana menona, joka oli aluksi 75 prosenttia heidän tuloistaan, ja se on edelleen 25-30 prosenttia vielä vuosien kuluttua perustamisesta.

Vaikka se vaihtelee kaupungista toiseen, vuokrakysymys on keskeinen tekijä siinä, voivatko tällaiset tilat selviytyä ja menestyä. Tämä avaa laajemman kysymyksen siitä, ketä ja mitä varten kaupunki on olemassa, ja siitä, onko kohtuuhintaisilla tiloilla, jotka on tarkoitettu sellaisille käyttötarkoituksille, jotka eivät voi kilpailla puhtaasti kaupallisessa mielessä, merkitystä kaupungissa — jos näin on, tarvitaan tukea, johon sisältyy tilojen maksaminen, sillä ellei sopivaa tilaa voida lahjoittaa tai ostaa, vuokra on jatkuva ja merkittävä kustannuserä. Mielenkiintoista on, että ultraliberalistiset Piilaakson titaanit, kuten PayPalin perustaja Peter Thiel, [¹⁴] ovat myös havainneet tämän ongelman:

Yksi asia, jota olen miettinyt Piilaakson pääomasijoittajana, on se, että suurin osa pääomasta, jota annan yrityksille, menee vain vuokranantajille. Se menee liikekiinteistöihin ja vielä enemmän kaupunkien slummien vuokraajille.

Lisäksi avustukset ja rahoitus estävät usein rahoituksen käytön suurimpaan taloudelliseen esteeseen — vuokraan.

Yhteisön avustukset ovat yleensä liian pieniä tilan turvaamiseksi. Filantrooppiset varat saattavat suosia nykyisten talous- ja valtajärjestelmiemme vaikutusten lieventämistä ja suuntautua niiden oireiden, kuten asunnottomuuden, köyhyyden ja muiden epäkohtien, torjuntaan. Teollisuuden kehittämisrahastot on yleensä suunnattu organisaatioille, joiden liikevaihto on kuusi- tai seitsennumeroinen ja jotka pystyvät vastaamaan valtion rahoitukseen.

Yksi lähestymistapa on esittää nämä tilat infrastruktuurina, [¹⁵] koska infrastruktuurin budjetit ovat usein paljon suuremmat. Yhteisön teknologiatyöpajojen tai makerspaces-tilojen käsitettä voidaan pitää eräänlaisena ”mahdollistavana infrastruktuurina”. Jos infrastruktuuri määritellään toiminnon mahdollistavaksi infrastruktuuriksi, tilat ja niiden käyttöön tarvittava vuokra ovat infrastruktuuria. Jos kunnalla tai alueellisella viranomaisella on määrärahoja jäte- ja kierrätysinfrastruktuuriin, kannattaa perustella, että osa tästä rahoituksesta ”siirretään” hankkeisiin, jotka aktivoivat materiaalihierarkian yläosaa.

Liikevaihto

Voidaan odottaa, että tällaiset tilat ”maksavat itsensä takaisin” eivätkä ole riippuvaisia valtiosta tai muista suurista yksittäisistä rahoituslähteistä.

Monilla aloilla voittoa tavoittelemattomat järjestöt, voittoa tavoittelemattomat yhteisöt ja yhteisöryhmät ovat huomanneet vaarat, jotka liittyvät riippuvuuteen valtion rahoituksesta, joka on altis poliittisten muutosten ja painopisteiden muuttumisen aiheuttamille oikuille. Vuosien työ voi tuhoutua tai peruuntua hyvin lyhyessä ajassa, kun henkilökunta (puolestapuhujat ja kannattajat hallituksessa) tai politiikka vaihtuu. Nämä järjestöt ovat yhä enemmän siirtyneet pois riippuvuus- tai hyväntekeväisyysmalleista ja pyrkineet mahdollisimman suureen taloudelliseen omavaraisuuteen.

Organisaation omaisuudesta, taidoista ja tarjonnasta johdettu liiketoimintamalli voi auttaa tuottamaan tuloja, ja tämä on jo ominaisuus monissa nykyisissä tiloissa/työpajoissa. Keskeisiä tulovirtoja (tilasta riippuen) voivat olla esimerkiksi alivuokraus, varastotila, prototyyppipalvelut, jäsenyydet, yritysten tiimikoulutustilaisuudet, tapahtumat ja paljon muuta.

Vaikka on näiden tilojen etujen mukaista, että jatkuva tuki hankitaan useilta eri rahoittajilta, jotta tilat eivät joudu kärsimään yhden suurimman rahoittajan tai sponsorin menettämisestä — myös tilat, jotka aikovat siirtyä kohti taloudellista omavaraisuutta, joka tuotetaan mahdollisimman pitkälti yritystoiminnan avulla — tätä tavoitetta ei välttämättä voida saavuttaa ensimmäisinä vuosina, eikä sitä ehkä lopulta saavuteta kokonaan.

Makerspace eroaa kuitenkin sosiaalisesta yrityksestä siinä, että se palvelee monia tarkoituksia, kuten yhteisön omaisuuseränä (yhteinen omaisuuserä), kuten kirjasto, joka tarjoaa palveluja yhteisölle, ja yrityshautomona (ADX Portland on hautonut yli 100 yritystä), [¹⁶] jossa asiantuntevat ihmiset tarjoavat koulutusta, mentorointia ja tiloja, jotta muut voivat kehittää ja rakentaa yrityksiä. Sekä yhteistä omaisuutta että muita tarkoituksia varten perustettuja hautomoita tuetaan säännöllisesti valtion varoin. Jos tarvitaan jatkuvaa tukea kunnalta, valtiolta tai hyväntekeväisyysjärjestöltä, joka ehkä vaihtelee vuodesta toiseen, jotta voidaan kattaa mahdolliset puutteet kiinteän summan sijasta, tämä voitaisiin toteuttaa palvelutasosopimuksen perusteella, jossa yleishyödyllinen yksikkö, kuten yhteisöllinen makerspace, tarjoaa erilaisia ohjelmia ja palveluja rahoittajan puolesta. Kansalaisinfrastruktuurin rahoittamiseen on monia muitakin vaihtoehtoja, kuten yhteisömaanomistus, jossa yhteisön omaisuutta pidetään trustissa ja jota voittoa tavoittelematon yhteisö hallinnoi yhteisön puolesta, tai tämän konseptin mukauttaminen teolliseen maanomistukseen.

Maa-arvon talteenotto, joka on osa yhteisvaurauden arvon pyyntiä, [¹⁷] on käsite, jota kannattaa tutkia tarkemmin. Julkinen arvo siirtyy usein yksityisten intressien haltuun, kun kehitystä tapahtuu: rakennetaan rautatielinja, perustetaan vesi- ja muita yleishyödyllisiä laitoksia, luodaan puisto, muutetaan maan kaavoitus maanviljelystä asuinalueeksi, ja yksityisten omistajien maan arvo nousee, jolloin he saavat julkisten investointien tai politiikkojen kautta taloudellista voittoa. Tämä ”maan arvon nousu” toimii siten, että yhteisistä hyödykkeistä saadaan arvoa yksityisenä hyötynä. Vaikka onkin olemassa monia mekanismeja [¹⁸], joilla pyritään saamaan osa yksityisestä hyödystä takaisin yleisölle, yhteisöllinen tuotanto tai vastaavat aloitteet hyötyisivät käänteisestä mekanismista, joka suoraan palautuu takaisin kansalaisille, jotka tuottavat arvoa yhteisölle, ja ylläpitää heitä. Nämä ihmiset luovat suurta yhteiskunnallista ja julkista arvoa, työskentelevät usein vapaaehtoistyössä, mutta joutuvat myös maksamaan vuokraa ja heidän odotetaan olevan ”itsekannattavia”. Voidaanko maan arvon talteenottoa mukauttaa siten, että saadaan jatkuva tulovirta, rahasto, joka on pantattu (ring fenced) yhteisiin aloitteisiin edunsaajina? Jos löydämme keinon luoda arvonluonnin kiertotalous, jossa osa taloudellisesta hyödystä palautetaan arvonluojille, kyseessä olisi aito kiertotalous, joka ei koske vain materiaaleja vaan myös yhteisön ja ihmisten kehitystä.

Sääntely

Suunnittelu- ja kaavoitusmääräykset voivat auttaa tai estää tiloja. Useimmilla kaavoitusviranomaisilla ei todennäköisesti ole erityismääräyksiä ”makerspaces”-tiloja varten kaavoitussuunnitelmissaan, ja joidenkin niissä harjoitettavien toimintojen (esim. hitsaaminen) vuoksi niitä ei ehkä sallita perustaa tietyille alueille tai ne eivät ehkä sovi nykyisten määritelmien, kuten sosiaalikeskusten, piiriin. Jos pystytään selkeästi ilmaisemaan, mitä nämä tilat ovat ja mitä vaikutuksia niillä voi olla meluun, turvallisuuteen ja liikenteeseen, se helpottaa lupaprosessia. Joissakin suunnittelujärjestelmissä maankäytön muutos voi olla ”kehittämistä” ja edellyttää hyväksyntää, vaikka tilaan ei suunniteltaisikaan suuria jälkiasennustöitä. Hallitukset voivat auttaa yhteisomistajia selviytymään oikeudellisista ja sääntelyvaatimuksista, jotta he voivat vakiinnuttaa toimintansa, pitää toiminnan turvallisena ja ehkäistä vaaratilanteita, jotka voivat vaarantaa tilan jatkuvan saatavuuden yhteisölle.

Arvolupauksen kommunikointi

Viranomaisten ja rahoittajien voi olla vaikea ymmärtää, mikä arvo ja ero on yhteisöpohjaisilla avoimilla tiloilla ja muilla tiloilla, jotka tarjoavat 3D-tulostusta tai jotka ovat avoinna vain yrityksen työntekijöille tai vain oppilaitoksen henkilökunnalle ja opiskelijoille. Osallistavat ja avoimesti käytettävissä olevat tilat luovat enemmän mahdollisuuksia innovointiin paljon laajemmalta ja monipuolisemmalta pohjalta. On erittäin tärkeää, että avoimen tilan hyödyt ovat hyvin selkeitä ja että korostetaan niitä, jotka todennäköisesti kiinnostavat rahoittajia.

Budjettileikkausten tai verorajoitusten yhteydessä voi olla vaikeampaa saada päättäjät ja rahoittajat vakuuttuneiksi siitä, että heidän mielestään riskialtis innovaatiokokeilu voi olla mahdollinen. Jaetut valmistuspaikat eivät kuitenkaan ole uusi asia — monien aiempien eri puolilla maailmaa toimivien tilojen joukossa ne perustettiin menestyksekkäästi Lontoossa [¹⁹] yhteisön teknologiapajoina 1980-luvun alussa ja puolivälissä, ja niiden eetos oli pitkälti sama kuin nykyisten avoimen pääsyn makerspace-tilojen, vaikka konservatiivinen keskushallinto lopulta heikensikin niitä, ja ne näyttävät jääneen suurelta osin unohduksiin eräänlaisen kollektiivisen kulttuurisen muistinmenetyksen vuoksi. Historian tutkiminen voi tarjota joitakin näkemyksiä mahdollisista sudenkuopista ja siitä, miten tällaisia tiloja voidaan suojella uhkilta.

Aidon kiertotalouden kehittely

Kiertotalouden luomista edistetään yksilöimällä ja tukemalla yhteisöllisiä infrastruktuurihankkeita, jotka kannustavat paikalliseen tuotantoon ja taloudelliseen toimintaan, pidentävät materiaalien ja esineiden käyttöikää sekä edistävät innovointia ja taitojen kehittämistä.

Yhteisöpohjaiset yhteiset valmistustilat tarjoavat keinoja auttaa ihmisiä kehittämään materiaalien tuntemusta ja yhdistämään ihmiset uudelleen materiaalisen elämänsä alkuperään, ja ne voivat toimia kulttuurisen muutoksen paikkoina, jotka mahdollistavat ja osoittavat muutoksia tavassa, jolla suunnittelemme, valmistamme, käytämme ja hävitämme materiaaleja.

Ne tarjoavat ihmisille keinon osallistua aktiivisesti omiin hankintoihinsa sen sijaan, että he joutuisivat passiivisiksi vastaanottajiksi usein vaikeasti läpinäkyvissä olevaan toimitusketjuun ja siihen liittyviin näkymättömiin ympäristö- ja sosiaalisiin vaikutuksiin, jotka ovat hajallaan eri puolilla maailmaa.

Ne tarjoavat mahdollisuuksia haastaa kulutuksen ensisijaisuus ja kertakäyttökulttuuri, ja ne kutsuvat ihmisiä muistamaan ja tajuamaan (uudelleen), että he ovat kansalaisia, eivät vain kuluttajia. Sellaisina ne ovat merkki vallitsevan taloudellisen toimintajärjestelmän keskeyttämisestä. Nämä laajemmat kulttuuriset muutokset ovat ratkaisevan tärkeitä, jotta voidaan saavuttaa kiertotalouden luomista koskeva tavoite. Materiaalien kiertotalous on kuitenkin välttämätön mutta ei riittävä edellytys sille systeemiselle muutokselle, jota tarvitsemme, jotta pääsemme turvallisen tulevaisuuden tielle.

Lähestymistapa, joka on yhdenmukainen tai riippuvainen jatkuvaan kasvuun ja lisäarvon tavoitteluun perustuvasta talousjärjestelmästä tai jossa arvoa luovat monet, mutta sen saavat muutamat, ei tarjoa rakennetta, joka voisi saada aikaan muutoksia, joita tarvitsemme ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvien haasteiden ratkaisemiseksi. Todellinen kiertotalous merkitsisi, että kiertotalouden eetos heijastuisi myös sosiaalisiin järjestelmiimme, mukaan lukien rahoitus- ja liiketoimintarakenteet sekä poliittiset puitteet ja kulttuurinormit, jotka vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen.

Todellinen kiertotalous laajentaisi kiertotalouden määritelmää siten, että sen toimintajärjestelmä on uudistava eikä kuluttava paitsi luontoon myös ihmisiin nähden ja että vaurautta kierrätetään ja jaetaan tasapuolisesti.

Tilan antaminen yhteisölliselle tuotannolle ja kiertotalousaloitteille on yksi tapa käynnistää muutos kaupunkien elinympäristössä, jotta saadaan aikaan kiertotalous ja uusiutuva talous ja yhteiskunta.

Lähdeviitteet

1. (…) ︎
2. https://ruaforg/assets/2019/12/Urban-Agriculture-Magazine-no.-1.pdf ︎
3. https://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/STUD/2015/542235/IPOL_STU(2015)542235_EN.pdf ︎
4. https://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/STUD/2019/642344/IPOL_STU(2019)642344_EN.pdf ︎
5. https://www.ifixit.com/Manifesto ︎
6. https://wwwwvice.com/en_us/article/kzp7ny/tractor-hacking-right-to-repair ︎
7. https://www.shareadelaide.com/stuff ︎
8. https://www.shareadelaide.com/space-skills ︎
9. https://www.facebook.com/dc3dprint/posts/1110824555793364 ︎
10. https://www.nurturedevelopment.org/blog/asset-based-community-development-5-core-principles/ ︎
11. https://blog.p2pfoundation.net/pollinating-prosperity-michael-shuman-on-how-to-incubategenerative-economies/2017/09/29 ︎
12. https://www.researchgate.net/publication/298006534_Making Sustainability_How_Fab_Labs_Address_ Environmental_Sustainability ︎
13. https://makezine.com/2013/06/04/making-makerspaces-creating-a-business-model/ ︎
14. https://finance.yahoo.com/news/peter-thiel-vast-majority-capital-give-companies-just-goinglandlords-134709786.html ︎
15. https://gisa0201.worldsecuresystems.com/shared-fabrication-space-infrastructure-grants ︎
16. https://portland.aiga.org/portland-meet-your-makers-adx/ ︎
17. https://www.prosper.org.au/land-value-capture/ ︎
18. https://civiccommons.us/2018/11/value-capture-commons/ ︎
19. http://sro.sussex.ac.uk/id/eprint/53574/2/Smith_2014_Technology_Networks_JPP_final.pdf ︎

Cames, M., Grachien, J., Siemons, A., and Cook, V. (2015). Emission Reduction Targets for International Aviation and Shipping. Directorate General For Internal Policies, Policy Department A: Economic And Scientific Policy, European Parliament. Retrieved from https://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/STUD/2015/569964/IPOL_STU(2015)569964_EN.pdf

Cavalcanti, G. (2013). Making Makerspaces: Creating A Business Model. Make Magazine. Retrieved from https://makezine.com/2013/06/04/making-makerspaces-creating-a-business-model/

DC3 Print (2019). DCycle Filament Recycling Program. Retrieved from https://www.facebook.com/dc3dprint/posts/1110824555793364

Ede, S. (2017) Pollinating Prosperity: Michael Shuman on how to incubate generative economies. Peer to Peer Foundation. Retrieved from https://blog.p2pfoundation.net/pollinating-prosperity-michael-shuman-on-how-to-incubate-generative-economies/2017/09/29

Green Industries SA (2017). Shared Fabrication Spaces Grants. Retrieved from https://gisa0201.worldsecuresystems.com/shared-fabrication-space-infrastructure-grants

iFixit (n.d) Repair Manifesto Retrieved from https://www.ifixit.com/Manifesto

Koebler, J. (2018) Tractor-Hacking Farmers Are Leading a Revolt Against Big Tech’s Repair Monopolies. Motherboard: Tech by Vice. Retrieved from https://www.vice.com/en_us/article/kzp7ny/tractor-hacking-right-to-repair

Kohtala, C. (2016) Making Sustainability: How Fab Labs Address Environmental Sustainability (thesis). Researchgate/Aalto University, Finland. Retrieved from https://www.researchgate.net/publication/298006534_Making_ Sustainability_How_Fab_Labs_Address_Environmental_Sustainability

Moosmann, L., Urrutia, C., Siemons, A., Cames, M., and Schneider, L. (2019) International Climate Negotiations: Issues at stake in view of the COP25 UN Climate Change Conference in Madrid. Policy Department for Economic, Scientific and Quality of Life Policies, Directorate-General for Internal Policies, European Parliament Retrieved from https://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/STUD/2019/642344/IPOL_STU(2019)642344_EN.pdf

Portland AIGA (2017). Portland Makers Series ADX. Retrieved from https://portland.aiga.org/portland-meet-your-makers-adx

Prosper (n.d). Land Value Capture. Retrieved from https://www.prosper.org.au/land-value-capture/

Reimagining the Civic Commons (2018). Value Capture in the Civic Commons. Retrieved from https://civiccommons.us/2018/11/value-capture-commons/

Russell, C. (2017) Asset Based Community Development – 5 Core Principles. Nurture Development. Retrieved from https://www.nurturedevelopment.org/blog/asset-based-community-development-5-core-principles/

Share Adelaide (n.d) Sharing Space and Skills Retrieved from https://www.shareadelaide.com/space-skills

Share Adelaide (n.d) Sharing Stuff Retrieved from: https://www.shareadelaide.com/stuff

Smit, J. (2000). Urban Agriculture and Biodiversity. Urban Agriculture Magazine (p11) Retrieved from https://ruaforg/assets/2019/12/Urban-Agriculture-Magazine-no.-1.pdf

Smith, A. (2014). Technology networks for socially useful production. The Journal of Peer Production. Retrieved from http://sro.sussex.ac.uk/53574/2/Smith_2014_Technology_Networks_JPP_final.pdf

Yahoo Finance. (2018). Peter Thiel: The vast majority of the capital I give companies is just going to landlords. Retrieved from https://finance.yahoo.com/news/peter-thiel-vast-majority-capital-give-companies-just-going-landlords-134709786.html

Tämä on José Ramosin, Michel Bauwensin, Sharon Eden ja James Gien Wongin toimittaman kirjan Cosmo-local Reader neljäs luku. Luvun on kirjoittanut Michel Bauwens ja José Ramos.

Yleiskatsaus

Uskomme, että kosmolokaalit strategiat ovat ratkaisevan tärkeitä seuraavan globaalin järjestelmän uudenlaisena muotona. Muistutettakoon, että tarkoitamme termillä kosmolokaali ja kosmolokaali tuotanto seuraavaa, jossa ei ole kyse pelkästään paikallisen ja globaalin yhdistämisestä:

1. Se on tae siitä, että ekologiset ja sosiaaliset ongelmat voidaan ratkaista sekä paikallisesti että globaalisti vaarantamatta paikallisia erityispiirteitä, sopeutumisia ja eroja. Se tunnustaa tiedon ja kulttuuristen resurssien todellisen runsauden, jota ei pitäisi vaarantaa keinotekoisella niukkuudella;
2. Kosmolokaali tuotanto perustuu materiaalituotannon toissijaisuusperiaatteeseen eli älykkääseen paikallistamiseen, joka vähentää merkittävästi materiaalikuljetusten jalanjälkeä; paikalliset yhteisöt voivat valita viisaasti konkreettisten resurssirajojensa puitteissa;
3. Paikalliset tuotantoyksiköt perustuvat solidaarisuuteen ja vastavuoroisuuteen.

Uskomme, että tällä erityisellä tavalla ymmärrettynä kosmolokaalisuus ”ylittää ja sisältää” aiempien sosioekonomisten järjestelmien parhaat puolet ja ”mitätöi” samalla niiden degeneratiiviset puolet:

• Tiedon keinotekoisen niukkuuden, joka estää varattomia käyttämästä parhaita ratkaisuja ekologisten ja yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen;
• Siinä tunnustetaan täysin planeettamme aineelliset rajoitukset ja muiden olentojen tarpeet sekä keskinäinen riippuvuutemme vähentämällä radikaalisti ihmisen jalanjälkeä;
• Siinä tunnustetaan täysin, että onnistunut ekologinen muutos ei voi tapahtua ilman riittävää sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Esitämme tässä lukemistossa hyvin rohkean hypoteesin, jonka mukaan tuotannon ja arvonluonnin logiikassa on alkanut tapahtua varsin perustavanlaatuinen käänne, ja että ehdottamallamme mallilla on vahvat mahdollisuudet olla iso osa syntymässä olevaa jälkikapitalistista logiikkaa.

Tässä alustavassa esseessä haluaisimme antaa lukijoille käsityksen ajoituksesta ja tarjota selityksen kontekstista, jossa materiaalisen tuotannon ja arvonluonnin siirtyminen uuteen tuotantotapaan tapahtuu.

Esittelyssä Pogany: Kaaoottisen siirtymän aika on alkanut

Ensimmäinen ajallinen kehys, jonka haluamme esitellä, on Peter Poganyn kehys. Pogany on hyvin omaperäinen mutta melko tuntematon unkarilais-amerikkalainen ajattelija, joka on julkaissut kaksi kirjaa. [¹] Rethinking the World on työläs mutta palkitseva uusi näkemys maailmanjärjestelmästä ja sen rakenteista. Hän on yksi harvoista ajattelijoista, jotka yhdistävät maailmamme termodynaamisen perustan (eli sen, kuinka paljon ainetta ja energiaa on käytettävissämme keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä, kun otetaan huomioon termodynamiikan toinen laki, jonka mukaan aineen laatu heikkenee maapallon kaltaisessa ”eristetyssä” järjestelmässä [saamme energiaa maailmankaikkeudesta, mutta tuskin uutta ainetta]), sosioekonomiseen järjestelmään. Vielä tärkeämpää on, että hän yhdistää nämä kaksi tasoa kolmanteen tasoon, ”havaintotapaan”, eli siihen, miten ihmiskulttuurit näkevät maailman, mitä ne ‘näkevät’, mutta mikä tärkeämpää, mitä ne ”eivät näe”. Tämä on tärkeää, koska esimerkiksi tyypillinen keskusta-vasemmistolainen analyysi keskittyy tavallisesti aineellisiin rakenteisiin, mutta jättää usein huomiotta systemaattisen näkemyksen inhimillisestä toimijuudesta, kun taas keskusta-oikeistolainen analyysi keskittyy tavallisesti inhimilliseen toimijuuteen ja vastuullisuuteen, mutta jättää huomiotta inhimillisten ja luonnollisten systeemien rakenteelliset rajoitteet. Tässä meillä on eräänlainen kokonaisvaltainen teoria, joka pitää todellisuuden kolme tasoa orgaanisessa ja kokonaisvaltaisessa syleilyssä.

Perustuen biofysikaalisen taloustieteen valtavaan kirjallisuuteen ja löydöksiin sekä maailmankaikkeuden ja ihmiskunnan itseorganisoitumista (kompleksisuusteoria) käsitteleviin kirjoihin Pogany päättelee, että maailmamme eli luontoon upotettu ihmisyhteiskunta on ”monimutkainen sopeutuva systeemi”, ja muistuttaa meitä siitä, että tällaiset systeemit muuttuvat ”pistemäisen tasapainon”, ”kaoottisten siirtymien” ja ”haarautumien” kautta. Tämä on valtava toteamus, sillä se tarkoittaa sitä, että ihmiskunta ei sopeudu radikaaleihin uusiin olosuhteisiin perustellun keskustelun kautta vaan systeemiin kohdistuvien järkytysten kautta. Ensin vanha järjestelmä hajoaa ja vanhat instituutiot menettävät legitimiteettinsä, sitten syntyy vaihtoehtojen kambrialainen räjähdysmäinen kasvu, joka kantaa mukanaan seuraavan järjestelmän siemenmuotoja, mutta näiden vaihtoehtojen on taisteltava keskenään, ennen kuin uusi vakaa järjestelmä syntyy. On tärkeää huomata, että kompleksisia adaptiivisia järjestelmiä ja bifurkaatiodynamiikkaa koskeva työ on laajalle levinnyttä, ja Poganyn työtä edelsi ja kulki rinnakkain monien muiden kanssa. [²]

Tämä tarkoittaa myös sitä, että yhteiskunnallisissa siirtymissä on kyse myös uusien logiikkojen käyttöönotosta, ei vain vanhan järjestelmän uudelleenjärjestelystä. Esimerkiksi romahtaneen Rooman valtakunnan korvannut kristillinen feodaalinen yhteiskunta uskoi, että työ oli myönteistä ja pyhää, mikä oli perustavanlaatuinen vastakohta kreikkalais-roomalaiselle näkemykselle työstä orjia halventavana toimintana. Odottaessamme uutta tapaa järjestää tuottava elämä paremmin sopusoinnussa aineellisen planeetan ja sen elävien olentojen rajoitusten kanssa meidän ei siis pitäisi odottaa pelkkää ”business as usual” -sopeutumista. Uuden järjestelmän on ”ylitettävä ja sisällytettävä” joitakin edellisen järjestelmän saavutuksia ja ratkaistava ongelmansa monimutkaisuuden ja integraation korkeammalla tasolla, tai vaihtoehtoisesti se hajoaa alemmalle monimutkaisuuden tasolle.

Pogany näkee nykyisen tilanteemme kolmen peräkkäisen ”globaalin” vakaan järjestelmän analyysin perusteella. Hän kutsuu nimellä Global System 0 (GS0), proto-globaalia yhteiskuntaa, merkantilistista järjestelmää, joka hallitsi Eurooppaa 17.-18. vuosisadan absoluuttisten kuninkaiden aikana. Tämän vakaan järjestelmän katkaisi hetkeksi ”kaoottinen siirtymäkausi”: Ranskan vallankumous ja Napoleonin sodat (1789-1815).

Toinen vakaa järjestelmä, joka syntyi tuon kaoottisen siirtymävaiheen jälkeen, oli ensimmäinen todella globaali järjestelmä, eli Global System 1 (GS1), niin sanottu ”smithiläinen” kapitalistinen järjestelmä, joka perustui pääoman täyteen valtaan työstä. Tuo järjestelmä ja sen instituutiot lakkasivat toimimasta, ja ensimmäisen maailmansodan kaoottinen siirtymävaihe keskeytti sen toiseen maailmansotaan. Tämän siirtymävaiheen aikana kaksi muuta järjestelmää kilpaili ”demokraattisen kapitalismin” kanssa, nimittäin fasismi ja Neuvostoliiton ”kommunistinen” järjestelmä.

Kolmas vakaa järjestelmä, Global System 2 (GS2), syntyi vuoden 1945 jälkeen ja loi ”heikon multilateraalisuuden” järjestelmän (GS0:lla ei ollut monenvälisiä instituutioita), ja se perustui ainakin länsimaissa pääoman ja työvoiman väliseen sopimukseen (hyvinvointijärjestelmä ja kapitalismin ”fordistinen” järjestelmä). Se perustui tietenkin myös luonnonvarojen ylikäyttöön ja uusokoloniaaliseen suhteeseen globaalin etelän maiden kanssa. Vaikka ne saivat suurelta osin poliittisen itsenäisyyden uusille kansallisvaltioille, ne olivat myös sidottuja epäsuotuisiin kauppaehtoihin, ja niillä oli vain vähän tai ei lainkaan valtaa uusissa instituutioissa, joita toisen maailmansodan voittajat hallitsivat (Bretton Woodsin instituutiot, Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailman kauppajärjestö). Pogany kirjoittaa vuoden 2008 maailmanlaajuisen järjestelmäkriisin puhkeamisen jälkeen:

”Tuskin on pelkkä sattuma, että maailmanlaajuisen finanssikasinon romahdus osui samaan aikaan halvan öljyn ja muiden tuotantoresurssien täysimääräisen hyödyntämisen välisen eron kanssa. Emme enää koskaan näe näitä kahta yhdessä — tilanteeseen liittyy se mahtava seuraus, että maailma on edestakaisin taantuman ja keskeytyneen elpymisen välillä, kun öljyn hinnan vuoristorata vuoroin rohkaisee ja vuoroin lannistaa tuhlailemaan talouselämämme elintärkeällä pääomalla. Tämä esiin nouseva syklisyys paljastaa, että ihmiskunnan aineellisten pyrkimysten ja planeetan fyysisten rajoitusten välinen törmäys ei ole yksittäinen dramaattinen tapahtuma, kuten yli kolme vuosikymmentä vanha ”ylikulutus ja romahdus” -meemi symboloi. Pikemminkin se on pitkittynyt, makrohistoriallisesti tunnistettava ajallinen prosessi.”

Voimme siis todeta, että GS2:n toiminta alkoi purkautua vuonna 2008. Kyse ei ole vain syvästä talouskriisistä, joka aiheutti ja vaikutti finanssoituneeseen järjestelmään, vaan myös Yhdysvaltojen ylivaltaan perustuvan multilateraalisen järjestelmän heikkenemisestä, yhteiskunnallisista levottomuuksista, jotka lopulta johtivat oikeistopopulistien voittoihin, mutta myös nykyisen tuotantojärjestelmämme fyysisen kestämättömyyden nopeasta tiedostamisesta. Olemme siis astuneet ainakin uuden kaoottisen siirtymävaiheen alkuvaiheeseen.

Pääoman ja työvoiman välinen sosiaalinen yhteisymmärrys on hitaasti purkautunut uusliberalismin myötä 80-luvun jälkeen, mutta se ei ole täysin tuhoutunut. Se on kuitenkin heikentynyt, samoin kuin multilateraalinen järjestelmä. Pogany on melko selvä, mihin meidän on mentävä: seuraavan järjestelmän, Global System 3:n (GS3), on perustuttava 1) sopimukseen luonnon kanssa, eli meidän on opittava tuottamaan inhimillisiä tarpeita varten planeettamme rajojen sisällä, ja jotta tämä onnistuisi sosiaalisen vakauttamisen kanssa, siihen on liityttävä myös jonkinasteinen sosiaalinen oikeudenmukaisuus, eli sosiaalisesta sopimuksesta ei voida luopua, koska se on onnistuneen ekologisen sopimuksen edellytys. Lopuksi toteamme, että tähän tarvitaan vahvaa ja kaksitasoista multilateralismia. Tarvitaan globaalin hallinnon muoto, joka voi sisällyttää inhimillisen tuotannon suhteellisen pakottaviin suunnittelukehyksiin, jotka koskevat resurssien saatavuutta ihmiskunnan pitkän aikavälin selviytymisen kannalta. Tämä näkemys on ilmaistu esimerkiksi R30-hankkeen ehdotuksessa ”maailmanlaajuisesta kynnysarvo- ja allokaationeuvostosta” [³]

Tämä Poganyn näkemys maailmanhistoriasta ”sykkimisenä vakaiden järjestelmien ja kaoottisten siirtymien välillä” on hyvin samansuuntainen kuin muutkin käsitykset ihmisen ja luonnon pitkäaikaisesta historiasta. On kuitenkin huomattava, että Poganyn mielestä ei ole mitään varmuutta siitä, että ihmiskunta onnistuu tässä tulevassa siirtymässä. Kyse ei ole vain siitä, että taantuminen voi tapahtua alemmalle monimutkaisuuden tasolle, joka ei enää kykene ylläpitämään niin montaa ihmistä, vaan jopa paljon syvempi romahdus on mahdollisuuksien rajoissa, ja tätä mieltä on myös eräs toinen historiallisen monimutkaisuuden kirjoittaja, Dixon. [⁴] Se antaa meille kuitenkin selkeän metahistoriallisen näkemyksen painopisteistä, joita meidän on noudatettava tässä kaoottisessa siirtymävaiheessa.

HANDY-projekti ja Mark Whitakerin ekologiset vallankumoukset

Hypoteesimme on, että nykyisessä tilanteessa olemme jälleen siirtymässä kohti yhteismaamuodon esiinmarssia ja lopullista ”keskeistä asemaa”. Tämän siirtymän puolesta voidaan esittää myös ”syklinen” argumentti.

Alan Page Fiske on laatinut yhteiskunnan resurssien jakamiselle relationaalisen kieliopin, jonka Kojin Karatani on ”historisoinut” teoksessaan Structures of World History [⁵] (joka tutkii vaihtotapojen kehitystä eikä Marxin tapaan tuotantotapoja):

• Ihmiskunnan alkuperäinen toimintatapa on yhteistoiminta, jossa kaikki osallistuvat ja antavat panoksensa yhteiseen varantoon; se on ensisijainen toimintatapa metsästäjä-keräilijäjoukoissa;
• lahjatalous, jossa lahja luo sosiaalisia velvoitteita vastalahjalle, on hallitseva toimintatapa monimutkaisemmissa heimoyhteiskunnissa;
• auktoriteettijärjestys, kun luokkapohjaisessa valtiossa hallitsijoiden on legitimoitava valta-asemansa resurssien uudelleenjaon avulla;
• ja lopuksi markkinahinnoittelu, jossa hinnat mahdollistavat samanarvoisina pidettyjen resurssien vaihdon.

Kuten edellä todettiin, nämä neljä toimintatapaa ovat lähes aina olleet rinnakkain (valtiot ja markkinat ilmestyvät myöhemmin ihmisen evoluutiossa), mutta niiden suhde on kehittynyt ajan myötä. Alkuperäiset nomadi- ja puutarhaviljelykansat harjoittivat pääasiassa yhteisomistusta ja lahjataloutta. Valtioperustaisissa yhteiskunnissa, jää. enemmän tai vähemmän jokaisessa yli 200 000 asukkaan yhteiskunnassa on ollut valtiomuotoinen hallinto, jossa harjoitettiin uudelleenjakoa verotuksen avulla. [⁶] Nykyään kapitalistiset markkinat hallitsevat ylivoimaisesti, ja valtio on niiden palveluksessa. [⁷] Yhteiskunnalla on aina ollut alisteinen rooli luokkayhteiskunnissa, kunnes kapitalismi ryhtyi poikkeuksellisiin ponnisteluihin sen marginalisoimiseksi.

On kuitenkin myös vahvaa historiallista näyttöä siitä, että yhteisten hyödykkeiden rooli on muuttunut suhteessa niihin taloudellisiin välistävedon järjestelmiin, joiden yhteydessä ne elävät rinnakkain. Itse asiassa ihmisen ja luonnon dynamiikkaa käsittelevässä HANDY-raportissa [⁸] tarkastellaan ihmisyhteisöjä neoliittisesta ajasta lähtien saalistaja-saalishypoteesin pohjalta. Heidän johtopäätöksensä on, että kaikki luokkapohjaiset vertaispoliittiset järjestelmät, jotka kilpailevat keskenään, päätyvät rutiininomaisesti resurssipohjansa liikakäyttöön. Tällöin välistävedon logiikka pysähtyy ja syntyy voimakas paine palata yhteisiin resursseihin eli antaa niille tärkeämpi rooli kokonaisuudessa. Tällaisina kriisin hetkinä kantokyvyn vähentäminen mutualisaation avulla on yksi tehokkaimmista keinoista välttää tai lieventää yhteiskunnan romahdusta tai toipua siitä. Resurssien yhdistäminen on keskeinen tapa pienentää aine-energiajalanjälkeä. HANDYn kirjoittajat korostavat ja osoittavat, että tasa-arvo on keskeinen tekijä näiden kriisien syvyydessä ja vakavuudessa. Autoritäärisemmät ja välistävetoa harjoittavat yhteiskunnat eristävät hallitsevan luokan kasautuvilta ympäristöongelmilta, joten niiden romahdus on syvempi ja toipuminen kestää kauemmin; kun taas yhteiskunnissa, joissa on voimakkaampi tasa-arvoisuus, on enemmän herkkyyttä havaita tulevan romahduksen merkit: näissä yhteiskunnissa siirtymä on pehmeämpi ja toipumisaika on lyhyempi. On kuitenkin selvää, että tässä visiossa on aika, jolloin palataan yhteisomistukseen.

HANDY-tutkimushankkeen johtopäätökset vaikuttavat hyvin yhteneväisiltä Peter Turchinin ym. ”sekulaarisia syklejä” koskevan tutkimuksen kanssa, [⁹] ja niissä yhdistyvät kaksi tekijää. Toinen on väestömäärän kehitys (demografia) ja toinen on valtion ja eliitin harjoittamien välistävedon mekanismien kehitys. Turchin ja kliodynaaminen koulukunta (eli suurten yhteiskuntien ajallisen dynamiikan tutkiminen historiassa), joka käyttää laajaa tietopankkia [¹⁰] historiallisesta aineistosta (sodat, konfliktit, nälänhädät, poliittiset ja yhteiskunnalliset vallankumoukset jne.), päättelee myös, että on olemassa pitkän aikavälin heilahteluja, jotka liittyvät siihen, miten väestömäärillä on taipumus ylittää kyseisten yhteiskuntien paikallinen kantokyky ja miten hallitsevan luokan välistäveto pahentaa näitä olosuhteita. Toistaiseksi nämä tutkijat ovat varmoja väittäessään, että näitä maallisia syklejä esiintyy järjestelmällisesti maatalousyhteiskunnissa. [¹¹] Vaikka emme olekaan tietoisia tämän koulukunnan tutkimuksista, jotka koskevat yhteisomaisuutta, voimme siis olettaa, että näiden heilahtelujen sisällä ja silloin, kun paikallinen ylitys ilmenee kriisinä, olisi pyrittävä vastavuoroistamiseen, jotta pysyttäisiin paikallisen kantokyvyn rajoissa. Tämän hypoteesin testaaminen on juuri sitä, mitä Mark Whitaker on tehnyt useiden historiallisten esimerkkien avulla. [¹²]

Whitakerin mukaan hänen 3000 vuotta kestäneessä katsauksessaan Euroopan, Japanin ja Kiinan ekologisiin kriiseihin ja siihen, miten yhteiskunnat/sivilisaatiot selviytyvät tämäntyyppisistä kriiseistä, yhteisvauraudella on toistuvasti ratkaiseva rooli. Tämä ilmenee poliittisina ja yhteiskunnallisina liikkeinä, jotka ovat aiemmin saaneet uskonnollisen ilmeen, mutta Whitaker tarkastelee myös nykypäivän vihreän liikkeen roolia Saksassa vahvistaakseen teesinsä. Tuottajaluokat seurasivat uskonnollisten uudistajien ja/tai vallankumouksellisten esimerkkiä, jotka vaativat uutta tasapainoa ihmisten välille ja tasapainoisempaa suhdetta luontoon. Whitakeria siteeraten:

”Useimmat väittävät, että ympäristöliikkeet ovat uusi piirre maailmanpolitiikassa. Minä väitän, että ne ovat degradatiivisen poliittisen talouden kestävä piirre. Menneisyydessä tai nykyisyydessä ympäristöpolitiikka tuli ilmaistuksi uskonnollisissa muutosliikkeissä vastalauseina valtion ympäristön pilaantumiselle käytettävissä olevien diskurssien avulla. Ekologinen vallankumous kuvaa piirteitä, joiden vuoksi historialliset valtiomme romahtavat ja joita uskonnollis-ekologiset liikkeet ennustettavasti vastustavat näiden piirteiden vuoksi. Näin ollen laajamittaisten ihmiskeskisten aksiaalisten uskontojemme juuret liittyvät systeeminvastaisiin ympäristöliikkeisiin. Monet menneisyyden suuret uskonnolliset liikkeet olivat ympäristöliikkeitä olemalla terveys-, ekologisia ja taloudellisia liikkeitä yhdeksi kokonaisuudeksi. Koska ekologiset vallankumoukset ovat luontaisia hajoamiseen perustuvalle poliittiselle taloudelle, ne jatkuvat tänäkin päivänä.”

Yksi esimerkki on tuttu länsimaisille lukijoille. Voimme todellakin pitää katolisten luostariyhteisöjen harjoittamaa tiedon keskinäistä jakamista vastauksena läntisen Rooman valtakunnan kriisiin esimerkillisenä tapaustutkimuksena.

Nämä munkit olivat myös aikansa insinöörejä, ja Jean Gimpelin ensimmäisestä keskiaikaisesta teollisesta vallankumouksesta kirjoittaman kirjan mukaan he olivat vastuussa lähes kaikista tuon aikakauden teknisistä innovaatioista. [¹³] Toiseksi luostarit itse, joita pidettiin suojien ja yhteisten tuotantoyksiköiden vastavuoroisena yhdistämisenä, tarjosivat suojaa, kulttuuria ja hengellisyyttä huomattavasti alhaisemmalla kustannustasolla kuin roomalaisen eliitin kustannukset; kolmas tekijä oli tuotannon uudelleensijoittaminen feodaalisen ”kartanon” kautta. Yhdennäköisyys tämän päivän tilanteeseen on hämmentävä. Ekologisten ja sosiaalisten haasteiden edessä on nähtävissä tiedon yhteisomistuksen uudelleen syntyminen vapaiden ohjelmistojen ja avoimien suunnitteluyhteisöjen muodossa. Lisäksi on nähtävissä pyrkimys tuotantoinfrastruktuurin keskinäistämiseen, esimerkiksi fablabien, makerspaces- ja coworking-tilojen syntyminen sekä nouseva monitehtaan malli. [¹⁴] Kehitys, kuten kapitalistinen ”jakamistalous”, joka keskittyy alustojen luomiseen vajaakäytössä oleville resursseille, on osa tätä suuntausta; lopuksi uudet teknologiat hajautetun valmistuksen ympärillä, joita prototyyppejä kehitetään makerspaces- ja fablab-tiloissa, viittaavat tuotannon uudelleenorganisointiin ”kosmolokalisessa” mallissa. [¹⁵]

Nykyään tietoyhteisöt lisääntyvät räjähdysmäisesti, ja myös infrastruktuurin yhteisomistajuus on syntymässä nopeasti, eikä vain Etelä-Euroopan maissa, joissa valtion ja markkinoiden epäonnistuminen on ilmeisintä. Flanderin Gentin kaupungissa hiljattain tehty tutkimus kaupunkien yhteismaista osoitti, että siellä on lähes 500 kaupunkien yhteismaata, jotka toimivat kaikilla ihmisten elinehtojen tuottamisen aloilla [¹⁶], mikä on huima harppaus kymmenen vuotta aiemmasta 50:stä yhteisomistuksesta.

Erona aiempiin kriisiaikoina tapahtuneisiin yhteisvaurauden syklisiin uudelleen syntymisiin on se, että nykyinen resurssien ehtyminen ja ekosysteemimme vaarantuminen ovat luonteeltaan globaaleja ja edellyttävät valtioiden rajat ylittäviä ja maailmanlaajuisesti koordinoituja vastatoimia (samalla kun ne ovat samalla paikallisia, siis kosmolokaaleja).

On runsaasti todisteita siitä, että yhteisöllistäminen, jolla vastattiin resurssien liiallisesta hyödyntämisestä johtuviin yhteiskunnallisiin ja sivilisaatiokriiseihin, ei ollut pelkästään korjaava strategia, vaan se loi itsessään myös edellytykset hyvinvoinnille.

Adam Arvidsson [¹⁷] kertoo yhteisomaisuuden ja markkinoiden huomattavasta yhdentymisestä 11. vuosisadan jälkeen. Vuonna 970 alkanut [¹⁸] ”ensimmäinen eurooppalainen vallankumous”, niin sanottu ”Jumalan rauha” -liike, oli yhteiskunnallinen vallankumous, joka yhdisti munkit ja talonpojat Ranskassa ja naapurimaissa. Se loi yhteiskuntasopimuksen (Jumalan rauhan peruskirjat allekirjoitettiin useissa sadoissa kaupungeissa ja alueilla), joka mahdollisti tuottavuuden nousun maaseudulla, mikä johti maastapakoon uudelleen syntyviin kaupunkeihin, jotka olivat kutistuneet edeltävällä kaudella (5.-10. vuosisadalla). Siellä kaupunkityöläiset perustivat kiltoja eli tuottavia yhteismaita, kun taas vapaat maanviljelijät loivat sopimuksin maatalouden yhteismaita [¹⁹], mikä loi uuden eettisen talouden, jossa oli vahvoja uudelleenjakoon ja solidaarisuuteen liittyviä elementtejä. Euroopan väestö kaksinkertaistui kolmessa vuosisadassa ja kolminkertaistui Länsi-Euroopassa. Toinen esimerkki on Japanin Tokugawan-kausi [²⁰] (1600-1868), joka alkoi sen jälkeen, kun keisari oli ottanut suurelta osin metsäojitetun Japanin takaisin hallintaansa ja suojellut maata keisarillisina yhteismaina. Tämä kausi oli tunnettu paitsi vauraudestaan myös siitä, että se onnistui luomaan pitkällä aikavälillä vakaan ekologisen yhteiskunnan, jonka väestömäärä pysyi vakaana.

Muut kirjoittajat ovat tehneet samankaltaisia havaintoja. William Irwin Thompson tunnisti aiemmin sivilisaatioiden taipumuksen ylikehitykseen Babylonian, Kreikan, Rooman ja Euroopan sivilisaatioissa, joissa sivilisaation ytimen kasvu tapahtuu sen reuna-alueiden kustannuksella ja joissa ylikehitys lopulta heikentää itse sivilisaation ytimen elinkelpoisuutta. [²¹] Homer-Dixonin yksityiskohtainen analyysi roomalaisen sivilisaation energiankäytöstä päätyi myös yhtenevään näkemykseen: kasvudynamiikka perustui alkuvaiheessa suuriin ”energiantuottoihin investoinneille” (uusien energialähteiden hyödyntämiseen tarvittava energiamäärä), mutta heikkeni ajan mittaan sosiaalisten ja ekologisten ulkoisvaikutusten kasvaessa. [²²] Ja tietysti 1900-luvun ydin- ja periferiadynamiikan analyysi lisää valtioiden välisen poliittisen ulottuvuuden käsitykseemme siitä, miltä hajoava poliittinen talous näyttää. [²³]

Emme tietenkään elä vain abstraktissa maailmassa, jolla on yleinen maailmanhistoria, vaan elämme nyt hyvin konkreettisesti kapitalistisessa järjestelmässä, jota tuskin pystytään kaatamaan tai ylittämään hyvin lyhyellä aikavälillä. Siksi on myös tärkeää, että tarkastelemme kapitalistiselle järjestelmälle ominaisia syklejä ja rytmejä. Kaksi kirjailijaa, jotka voivat auttaa meitä tässä, ovat Karl Polanyi ja Carlota Perez.

Karl Polanyin kaksoisliike vs. Carlota Perezin mukaelma Kondratjevin sykleistä

Karl Polanyin klassisessa kapitalismin syntyä ja kehitystä [²⁴] käsittelevässä teoksessa ”korostetaan historian sykettä, jota hän kutsuu ”kaksoisliikkeeksi”, joka ajoittain haastoi markkinoiden ja valtion välisen tasapainon, mutta johon liittyi myös yhteisomaisuuden nousu ja lasku. Kuten myös Carlota Perez osoittaa kirjassaan ”Teknologiset vallankumoukset ja rahoituspääoma” [²⁵], kapitalismia leimaavat taloudellisen edistyksen ja pysähtyneisyyden aallot, jotka päättyvät kriisiin ja kestävät keskimäärin 50-60 vuotta. Jossain vaiheessa talouskaarta tietty yhdistelmä energiankäyttöä, geopoliittista hallintaa, maankäyttöä ja hallintokäytäntöjä, joihin liittyy erityisiä teknologisia infrastruktuureja, käynnistää korkean kasvun vaiheen. Tässä vaiheessa pääoma tarvitsee paljon työvoimaa, mikä vahvistaa sitä, joten siihen liittyy työläismyönteisiä uudistuksia ja markkinat kiinnittyvät vahvemmin yhteiskunnallisiin tarpeisiin ja vaatimuksiin. On huomattava, että tämän kauden hyvinvoinnin edistysaskeleet eivät useimmiten ole ylhäältä alaspäin suuntautuvia keksintöjä ja innovaatioita, vaan edellisen laskevan aallon kriisivaiheessa luotujen vastavuoroistettujen siemenmuotojen yleistyksiä. Niinpä sekä Atleen että Rooseveltin New Deal -uudistukset saivat innoituksensa yhteisöllisinä kehitetyistä muodoista, mutta sitten ne byrokratisoitiin valtiovetoisen yleistämisen kautta koko yhteiskuntaan.

Kun tämä sykli päättyy, syntyy tarjontakriisi, koska pääoma tekee vähemmän voittoa. Tämän syklin poliittinen muoto on konservatiivinen vallankumous pääoman hyväksi, joka ”vapauttaa” markkinat yhteiskunnallisista rajoitteista ja joka käynnistää alhaisemman kasvun kauden, johon liittyy työn kannalta epäedullisempi finanssistuminen. Yhteiskunnalliset liikkeet heikkenevät, ja se päättyy yleensä kysyntäkriisiin, kun kansalaiset/työntekijät/kuluttajat kärsivät tulojen pysähtyneisyydestä ja suuresta velkaantumisesta. Tämä kysyntäkriisi käynnistää uudelleen sosiaaliset levottomuudet ja paineet markkinoiden sisällyttämiseksi uudelleen yhteiskuntaan, mutta myös, kun työväen- ja keskiluokan tilanne heikkenee, se käynnistää kansalaisyhteiskunnan toimijoiden yhteistoiminnan uudistamisen.

Kyseessä on kaksoisliike, jota kutsutaan myös lib-lab-heiluriksi (viitaten Polanyin brittiläiseen tapaustutkimukseen), lib tarkoittaa sääntelyn purkamisen/yksityistämisen/markkinoinnin vaiheita, lab viittaa uudelleen sääntelyyn. Lib-jaksoja leimaa ylhäältä alaspäin tapahtuva demutualisaatio ja markkinoiden painostuksen kautta tapahtuva demutualisaatio varhaisessa käyttöönotossa, mutta hyvinvointijärjestelmien rappeutuessa ja niiden loppua merkitsevien järjestelmäkriisien jälkeen tapahtuu keskinäistäminen uudelleen. Olemme edellä huomauttaneet, että tämä dynamiikka olisi nähtävä myös osana kapitalismin yleistä vihamielisyyttä yhteisvaurautta kohtaan. Kapitalismin kasvu ja sen valta-aseman saavuttaminen on yhteydessä talonpoikien omistamien yhteisomaisuuksien, niin sanottujen aitaamisten, tuhoamiseen. Talonpojat, jotka menettivät tämän maan ja myös mahdollisuuden itsenäiseen toimeentuloon, joutuivat muuttamaan kaupunkeihin. Aivan kuten heidän esi-isänsä tekivät 11. vuosisadalla selviytyäkseen, he perustivat sosiaalisia yhteisomistuksia eli yhdistivät riskinsä. Näin syntyivät uuden hyvinvointivaltion siemenmuodot.

Missä siis olemme nyt: voimme nyt myös nähdä pitkän aikavälin suuntausten lähentymisen kapitalismin lyhyemmän aikavälin dynamiikkaan. Pidemmän aikavälin suuntaus kohti kapitalistisen järjestelmän liioiteltua välistävetoa, joka on luonut edellytykset antroposeenille (ks. jäljempänä), sulautuu yhteen kapitalistisen Kondratjevin syklin lyhyemmän aikavälin päättymisen kanssa.

Kondratjevin syklit, jotka liittyvät hyödykkeiden hintojen 50-vuotisiin malleihin, olivat ensimmäisenä venäläisen maataloustaloustieteilijän Kondratjevin havaitsemia. Vaikka ne ovat edelleen kiistanalaisia taloustieteilijöiden keskuudessa, ne ovat jatkuvasti keskusteltu kapitalismin syklinen malli, jonka taloustieteilijä Schumpeter ja uusschumpeterilainen taloustieteilijä Carlota Perez ottivat käyttöön. Nämä analyyttiset koulukunnat yhdistävät nämä aallot teknologisiin innovaatioihin, jotka luovat uusia teknososiaalisia järjestelmiä. Polanyin klassikkoteoksessa ”The Great Transformation”, joka käsittelee kapitalismin historiaa 1700-luvun lopusta lähtien, nämä syklit näkyvät järjestelmän sosiaalisessa ja poliittisessa historiassa, ja hän on keksinyt termin ”kaksoisliike” Kun Polanyi korostaa sosiaalisia ja poliittisia vaikutuksia, Perez keskittyy teknologisiin ja taloudellisiin infrastruktuureihin.

Jos kapitalismin radikaali muutos ei ole näköpiirissä ”lyhyellä aikavälillä”, tämä voi tarkoittaa, että ennen kuin siirrymme täydellisempään yhteisvaurauteen keskittyvään sivilisaatiomuotoon, pääoma yrittää integroida nämä yhteisvaurauteen liittyvät piirteet seuraavaan Kondratjevin sykliin, ilman tietenkään takeita onnistumisesta. Mutta se tarkoittaa, että sosiaalisten yhteismaiden elementit (jotka nykyään ovat usein P2P-muotoisia) ja luonnon yhteismaiden elementit (ilmastonmuutos ja energian niukkuuden uudistukset) ovat ehdottomasti asialistalla ja että uuteen Perez-sykliin on sisällytettävä P2P- ja vihreitä elementtejä.

Alustava johtopäätöksemme on, että olemme käymässä läpi sekä metahistoriallista tapahtumaa, tasapainon menettämistä luonnon kanssa globaalilla tasolla, että samalla muutosta kapitalismin sykleissä. Molemmat ajalliset tapahtumat, jotka molemmat johtavat yhteisvaurauden uudelleen vahvistumiseen, lähenevät toisiaan yhdeksi ainoaksi globaaliksi prosessiksi, joka tuo yhteisvaurauden uudelleen syntymisen välttämättömyyden etualalle.

Vallankumous ja vaihesiirtymä — siemenmuotojen käsite

Ranskan ja Venäjän vallankumouksen ikonisten esimerkkien jälkeen osa radikaalivasemmiston perinteistä, erityisesti marxilais-leniniläinen suuntaus, on keskittynyt pohtimaan, miten porvarillista valtiota vastaan tehtävä lopullinen hyökkäys voitaisiin strategisesti suunnitella. Toiset vasemmistoperinteet (anarkismi/autonomismi) korostavat valtiosta irtautumista. Ja on vielä muitakin vasemmistoperinteitä, jotka omaksuvat asteittaisen lähestymistavan. Mutta kun tarkastellaan vaiheittaista siirtymää kohti teollisia kapitalistisia rakenteita, havaitaan pikemminkin suurempi määrä erilaisia muutoksen hetkiä, joissa on monenlaisia toimijoita, kuten Bismarckin ottaessa käyttöön hyvinvointivaltion Preussissa/Saksassa tai Venäjän tsaarin vapauttaessa maaorjat tai perustuslailliset sisällissodat Englannissa ja Yhdysvalloissa. Lisäksi jos tarkastellaan aiempaa vaiheen siirtymää, vaikkapa roomalaisesta järjestelmästä ”feodaaliseen” järjestelmään, nähdään hyvin pitkä siirtymä, joka perustuu hitaasti syntyviin siemenmuotoihin, jotka alkavat olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja luovat edellytykset vaihemuutokselle, joka voi saada useita muotoja. Näin ollen näemme pohjimmiltaan sosialistisen perinteen tärkeimmissä jäljellä olevissa muodoissaan toistavan keskustelua kapitalistisen vaihtotavan sisällä joko työn hedelmien oikeasta osuudesta (sosialidemokratia) tai toimivan yhteiskunnan uudelleen suuntaamisesta siten, että valtio toimii pääoman edustajana, mutta kuitenkin pitkälti samoissa palkkatyöhön perustuvissa organisatorisissa puitteissa.

Vastaavasti kapitalistisen järjestelmän osatekijät syntyivät jo 1100-luvulla jKr. Kapitalismin kehittymisen osalta näimme tällaisia varhaisia siemenmuotoja Italian kaupunkivaltioiden kanssa, merkantilismia tämän logiikan vakiinnuttamisena ja nykyistä aikakautta sekä saaliskapitalismin että vihreän kapitalismin muotojen kautta. Näin ollen sen vaiheenvaihdoksen, jonka osana olemme, pitkä kesto on riippuvainen sellaisten siemenmuotojen luomisesta, jotka lopulta ”puhkeavat” niiden yhteiskuntien organisatoriseen logiikkaan, joista ne oli istutettu.

Jälkikapitalistisen commons-poliittisen talouden syntyyn liittyvät siemenmuodot ovat paljon tuoreempia, 1900-luvulta, ja pitkä kesto näkyy hajautettujen kokeilujen kautta (joihin liittyy yhteisvauraus ja yhteistekeminen), jotka osoittavat ja tuovat esiin uuden organisatorisen logiikan. Tämä ei tarkoita sitä, että ”vallankumouksia” ei tapahtuisi, vaan että ne ovat seurausta pitkäaikaisemmista muutoksista tuotantojärjestelmissä ja -rakenteissa sekä niiden synnyttämistä yhteiskunnallisista voimista. Jos meillä on kapitalismi, se johtuu siitä, että meillä on ollut kapitalisteja; jos meillä on jälkikapitalistinen yhteisvauraussiirtymä, se johtuu siitä, että meillä on kommonereja. Mikä sitten on näiden siemenmuotojen luonne jälkikapitalistisessa yhteisvauraussiirtymässä?

Pogany opetti meille, että yhteiskunnat muuttuvat kaoottisten vaiheiden kautta, jolloin vanhat sitovat elementit alkavat hajota ja uudet siemenmuodot, jotka määrittelevät mahdollisia tulevaisuuksia, alkavat syntyä ja lisääntyä erilaisissa yhteyksissä ja markkinaraoissa. Emme siis välttämättä voi ennustaa, mitkä siemenmuodot ovat lopulta seuraavan järjestelmän siemeniä. Kun kuitenkin otetaan huomioon kantokyvyn rajojen ratkaiseva merkitys ihmisyhteisöjen kasvulle ja mutualisaatio yhtä tärkeä merkitys ihmiskunnan ekologisen jalanjäljen pienentämisessä, olemme melko varmoja siitä, että nykyisin syntyvillä P2P- ja yhteisvaurauspohjaisilla siemenmuodoilla on ratkaiseva rooli nykyisessä siirtymävaiheessa. Tästä pääsemmekin viimeiseen pitkän aikavälin muutosta koskevaan näkökulmaan, joka on antroposeenin käsite.

Antroposeenin keskinäistäminen

Nykyään kirjoitetaan paljon niin sanotusta ”antroposeenista”, uudesta aikakaudesta, joka merkitsee, että ihmiskunta on enemmän kuin vain passiivinen matkustaja maapallolla. Anthroposeeni merkitsee, että ihmiskunta on planeettamme muuntaja tai terraformaaja, joka saa aikaan suuriin geologisiin siirtymiin verrattavia vaikutuksia. Tässä keskustelussa voimme erottaa kolme antroposeenin ”liikettä”.

Ensimmäinen liike on ihmisen merkitys lajina, jolla on vaikutuksia planeetalle. Tämä on suosittu määritelmä antroposeenille — ihmiskunnasta on tullut niin voimakas kokonaisvaltainen voima, että voimme osoittaa itsellemme geologisen aikakauden! Jos tämä olisi kuitenkin ainoa antroposeenin ulottuvuus, emme olisi sen kummempia kuin laji, joka aiheutti ensimmäisen planetaarisen kriisin noin 2,5 miljardia vuotta sitten, anaerobiset syanobakteerit, jotka johtivat suureen hapettumistapahtumaan, jossa planeetan myrkytti kirjaimellisesti ylimääräinen happi, joka oli syanobakteerien jätetuotetta.

Onneksi antroposeeni merkitsee myös tietoisuutta siitä, että olemme planetaarinen laji, jolla on planeettaan kohdistuvia vaikutuksia. Meillä ei ole vain sokeasti vaikutuksia planeetalle, vaan olemme yhä tietoisempia voimakkaista ja epävarmoista vaikutuksistamme. Meillä on valta pohtia, keitä olemme, ja arvioida, mitä tarkoittaa olla ihminen. Vaikka antroposeenin ensimmäinen liike — ihmisen instrumentaalinen voima — on paljon edistyneempi kuin toinen liike — heijastava planetaarinen tietoisuus — tämä toinen liike on selvistä syistä saavuttamassa ensimmäistä liikettä.

Kolmas antroposeenin liike sulkee silmukan kahteen ensimmäiseen: refleksiiviset planetaariset reaktiot. Refleksiiviset planetaariset reaktiot merkitsevät ihmiskunnan kykyä hyödyntää toista näkökohtaa, reflektiivistä planetaarista tietoisuutta, koordinoidun, älykkään vastauksen löytämiseksi yhteisesti kohtaamiimme haasteisiin. Tämä antroposeenin kolmas liike on ylivoimaisesti eniten alkuvaiheessa oleva, mutta viime kädessä ratkaisevin, ja ilman sitä meillä on vain vähän toivoa todellisesta pitkän aikavälin elinkelpoisuudesta. Nämä kolme näkökohtaa muodostavat klassisen toiminta-oppimissyklin, joka on toiminta-pohdinta-muutos, mutta suuressa mittakaavassa, jota olemme vasta nyt alkaneet kokea.

Tämä näennäinen toimintaoppimissykli on luultavasti paljon pidempi. Kokemuksemme ja kielemme ovat usein identiteettimme ja tietoisuutemme perusta. [²⁶] Ryhmä- tai heimo-identiteetti on ihmisyyden ensisijainen piirre, koska synnyimme miljoonia vuosia sitten kädellisiksi pienissä ryhmissä. Ajan myötä olemme lisänneet muita kokemus- ja identiteettikerroksia, esimerkiksi klaaneja, valtioita ja kansallisia identiteettejä tai jopa uudempia yritys- ja organisaatioidentiteettejä. Nykyään kamppailemme edelleen etnosentrismin kanssa. Blue Marble -kuva maapallosta otettiin vasta vuonna 1972 — ei voi vähätellä sitä, miten hiljattain aloimme sitoutua tai omaksua planetaarisen identiteetin. [²⁷]

Vaikka olemme keskustelleet hajoavaa poliittista taloutta koskevasta tutkimuksesta ja historiallisista näkökulmista, suuri osa kirjallisuudesta on käsitellyt kansakuntien tai sivilisaatioiden mittakaavaa, ei planetaarista analyysiyksikköä. Samana vuonna, kun Blue Marble -kuva otettiin, Rooman klubi julkaisi käänteentekevän raportin Limits to Growth (Kasvun rajat), [²⁸] jossa käytettiin tätä planetaarista analyysiyksikköä ja ekstrapoloitiin se vuoteen 2100. Ei ole yllättävää, että siinä ennustettiin merkittävää heikkenemistä, jopa romahdusta, 21. vuosisadan puolivälissä tai jälkipuoliskolla, jos kasvun/kulutuksen/väestön kehityskaarta ei muuteta. 70-, 80- ja 90-luvuilla tehtiin monia seurantatutkimuksia, [²⁹] mutta käänne kohti uusliberalistista globalisaatiota vain voimisti kasvua, kulutusta ja välistävetoa; kuten William Robinson väittää, [³⁰] kapitalismi muuttui globaalisti ekspansiiviseksi (maantieteellisesti) ja intensiiviseksi (subjektiviteettien/suhteiden tuotteistaminen).

Nykyään tämä planetaarinen analyysiyksikkö on yleinen, kun puhutaan rappeutumisesta, kuten planetaaristen rajojen tutkimus, [³¹] ”donitsitaloustiede” ja muut. [³²] Näin ollen ensinnäkin me, kuten monet muutkaan, emme voi nähdä, miten karkaava globaali kasvukoneisto johtaisi mihinkään muuhun kuin käsittämättömiin ekologisiin häiriöihin, jopa romahdukseen, jolla olisi dramaattisia seurauksia ihmiskunnalle, erityisesti kaikkein haavoittuvimmille. Mutta edelleen, vaikka ”kurssin korjaus” (kuten aiemmin keskusteltiin eräänlaisesta säännellystä kapitalismista) tapahtuisi, seurauksena olisi silti suuria häiriöitä, elinympäristöjen ja elinkeinojen menetyksiä ja käsittämätöntä eriarvoisuutta. Teesimme mukaan tämä viittaa mutualisaatioon, commons-muotoon, mutta tällä kertaa planetaarisessa mittakaavassa, jota kutsumme kosmolokalismiksi.

Kuten aiemmin mainittiin, kosmolokalismi kuvaa planetaarista tiedon ja resurssien keskinäistä jakamista ihmiskunnan muodostavien lukemattomien yhteisöjen hyväksi. Uskomme, että jos meillä on pääsy ihmisen tietämyksen, suunnittelun, innovaatioiden ja teknologian perintöön, voimme nopeuttaa ilmastohätätilaan reagoimista, vastata lukemattomiin kestävyyshaasteisiin ja mahdollistaa paikallisen toimeentulon. Näin ollen, kun koemme planetaarisessa mittakaavassa globaalia poliittista taloutta heikentävää tilannetta ja paikalliset vaikutukset/häiriöt tuntuvat yhä selvemmin, tarvitsemme myös planetaarisen mittakaavan mutualisaation ja yhteistekemisen toimintatapaa vastataksemme siihen.

Asettaaksemme tämän takaisin ajalliseen kontekstiin meidän on tunnustettava, että tämä planetaarinen muutos ihmisen identiteetissä ja kosmolokaalin yhteenkuuluvuuden syntyminen tapahtuu sekä geologisissa että antropologisissa viitekehyksissä. Geologisesti katsottuna olemme siirtymässä pois holoseenista, noin 10 000 vuotta kestäneestä suhteellisen vakaasta ilmastojaksosta, joka oli otollinen sivilisaatioiden syntymiselle. Suurin osa maapallon geologisesta aineistosta ei välttämättä vastaa näitä olosuhteita. Antropologisesti tarkasteltuna suurin osa ihmisten evoluutiokokemuksesta on ollut pieninä joukkioina ja heimoina. Sivilisaatioiden, saati sitten planetaarisen sivilisaatioyksikön kehittyminen on hyvin tuore, alle minuutti kosmisessa kellossa. [³³] Ei liene yllätys, että nykyään ihmiset kokevat kognitiivista dissonanssia ja tulevaisuusshokkia, kyvyttömyyttä kohdata nykyplaneettamme olemassaolon monimutkaisuutta ja käsitellä normaalin jälkeistä tulevaisuutta ja kohtaamiamme haasteita, jotka ovat ennennäkemättömiä. Samaan aikaan evoluutiokokemuksemme antaa meille myös kaksi voimavaraa: harjoitimme heimojen välistä ja heimojen välistä keskinäistämistä (yhteistekeminen) ehkä miljoonien vuosien ajan, ja tuona aikana olemme kokeneet dramaattisia ilmastovaihteluita — olemme kokeneet tämän ennenkin, mutta se on kaukana kollektiivisessa muistissa. Kosmolokaali siirtymä tässä yhteydessä, yhteistekeminen planetaarisessa mittakaavassa, saattaa edellyttää paljon pidempiä aikavälejä, ja tämä edellyttää muistamista, sitoutumista tähän uuteen kokemukseen ja intensiivistä sosiaalista oppimisprosessia.

Jotta tämä voitaisiin ilmaista yhteisvaurauden kielellä, Antroposeenin toinen ja kolmas vaihe ovat sitä, miten yhteisvauraus muuttuu substantiivista verbiksi. Antroposeenin toinen liike on kykymme tulkita ja ymmärtää itseämme nykyaikana. Siihen liittyy kykymme nähdä itsemme riippuvaisina toisista ihmisistä ja lajeista hyvinvointimme ja yhteisen tulevaisuutemme — elämän verkon ja ihmiskunnan perheen — kannalta. Tästä voi syntyä antroposeenin kolmas liike, refleksiiviset planetaariset reaktiomme, jota Bollier ja Helfrich kutsuvat ”yhteistekemiseksi” [³⁴].

Tämä subjektiivinen muutos on ”implikaation” liike, jossa suhteellinen tietoisuutemme keskinäisestä riippuvuudestamme elämän ja ihmisperheen verkoston kanssa johtaa meidät ymmärtämään, että olemme osa planetaarista yhteisvaurautta. Meistä tulee tietoisia siitä, että jaamme muiden kanssa yhteiset edut. Tämä selitys planetaarisesta yhteisvauraudesta, jaetun huolenpidon ja huolen alueesta, on samalla kehotus maapallon yhteisölle, jonka on yhdessä huolehdittava planeetan yhteisen hyvän hoitamisesta — yhteistoiminnasta, joka on sananmuodossa antroposeenin kolmas liike.

Antroposeenin kolmas liike on riippuvainen sekä nousevasta tietoisuudesta koskien yhteisvaurautta että nousevasta subjektiviteetista, joka reagoi tähän tietoisuuteen yhteistoiminnan kautta suhteellisesti latautuneena toimintamuotona. Yhteistekeminen hallinnan toimintana integroituu tähän itsetietoisuuden liikkeeseen — niiden, jotka jakavat tämän yhteisvaurauden yhteisen hyvinvointinsa ja selviytymisensä vuoksi, on siirryttävä aktiivisiksi yhteisomaisuuden suojelijoiksi, muokkaajiksi ja laajentajiksi. Tämä on siirtymä yhteisvauraudesta-itsestään yhteisvaurauteen-itseään-varten, ja se merkitsee planeetan hallinnan radikaalia demokratisoitumista.

2000-luvun kokemus subjektiviteetista, minuudesta ja yhteisöstä sekä niiden määritelmän muutos on ruumiillistuneen suhteellisuutemme herääminen uudelleen suhteessa moninaisiin yhteisvaurauden kategorioihin ja sen ilmaiseminen uusien yhteisöllisten käytäntöjen kautta. Tämä voi johtua yhteydestämme paikallisyhteisöömme tai resursseihin, joita paikallisyhteisö hallinnoi hyvinvointinsa vuoksi, mutta se voi myös liittyä siihen, mitä koemme suhteessa maapallon ilmakehän tulevaisuuteen ja sen soveltuvuuteen ihmiselämälle, jolloin toteutuva yhteisö on globaali yhteisö, jossa me kaikki ja lapsemme ja/tai lapsenlapsemme olemme kriittisiä sidosryhmiä.

Yhteenveto

Tämän vertailevan katsauksen ansio on siinä, että se antaa käsityksen siitä, että sivilisaatioiden ylilyönnit eivät ole poikkeuksellisia tai että ne ovat jopa säännönmukaisia. Esimerkiksi Whitakerin teesissä ja dokumentaatiossa väitetään, että jokainen eliittien väliseen kilpailuun perustuva luokkapohjainen järjestelmä synnyttää ”hajottavaa poliittista taloutta” ja sekä sisäisten että ulkoisten resurssien liikakäyttöä. Tätä vastaan syntyy ennakoitavalla tavalla ekologis-uskonnollisia liikkeitä, jotka korostavat ihmisen ja ihmisen, ihmisen ja kokonaisuuden (jumalallisen) sekä ihmisen ja ympäristön välistä tasapainoa. Nämä ajatukset, joita uskonnolliset uudistusmieliset johtavat mutta joita noudattavat ihmiset, jotka kohtaavat suoraan tuotannon ja selviytymisen haasteet, johtavat yhteiskunnan väliaikaisiin uudelleenjärjestelyihin. Juuri nämä yhteisvaurauteen perustuvat muutokset mahdollistavat sen, että ylikierroksilla olevat järjestelmät voivat löytää uusia tapoja toimia oman alueensa biokapasiteetin puitteissa. Juuri tämä dynamiikka, joka on tähän asti toteutunut paikallisessa, alueellisesti rajatussa mittakaavassa, on nyt tarpeen planetaarisessa mittakaavassa.

Lähdeviitteet

1. Pogany, P. (2006). Rethinking the world. iUniverse
   
   Pogany, P. (2015). Havoc, Thy Name is Twenty-First Century! Thermodynamic Isolation and the New World Order, iUniverse. ︎
2. Homer-Dixon, T. (2010). The upside of down: catastrophe, creativity, and the renewal of civilization. Island Press.
   
   Gunderson, L. Hollings, B. (2001). Panarchy: understanding transformations in human and natural systems. Island press. ︎
3. Lisätietoja GTAC-ehdotuksesta on osoitteessa https://reporting3.org/gtac/: ”ottaa käyttöön arvovaltainen lähestymistapa taloudellisen, ympäristöllisen ja sosiaalisen suorituskyvyn raportointiin suhteessa yleisesti hyväksyttyihin rajoihin ja rajoituksiin”. ︎
4. Homer-Dixon, T. (2010). The upside of down: catastrophe, creativity, and the renewal of civilization. Island Press. ︎
5. Karatani, K. (2014). The Structure of World History: From Modes of Production to Modes of Exchange. Duke University Press. ︎
6. Turchin, P., Whitehouse, H., Korotayev, A., Francois, P., Hoyer, D., Peregrine, P., & Currie, T. E. (2018). Evolutionary pathways to statehood: old theories and new data. SocArXiv. ︎
7. Bobbitt, P. (2002). The Shield of Achilles: War, Peace and the Course of History. Knopf. ︎
8. Motesharrei, S, Rivas, J, Kalnay E. (2014). Human and nature dynamics (HANDY): Modeling inequality and use of resources in the collapse or sustainability of Societies. Ecological Economics. Volume 101, May. ︎
9. Turchin, P., Nefedov, S. (2009). Secular Cycles, Princeton University Press. ︎
10. Katso Seshat: Global History Databank , joka ”perustettiin vuonna 2011 kokoamaan yhteen paikkaan ajantasaisin ja kattavin tietämys ihmiskunnan historiasta”, http://seshatdatabank.info/ ︎
11. Abel, T. (2007). Pulsing and Cultural Evolution in China. Proceedings from the 4th Biennial Emergy Research Conference, 2007. Emergy Synthesis 4, December 2007 https://www.academia.edu/3052637/Pulsing_and_Cultural_Evolution_in_China ︎
12. Whitaker, M. (2008). Ecological Revolution: The Political Origins of Environmental Degradation and Environmental Amelioration: Patterns, Processes, Outcomes: A Comparative Study of Japan, China, and Europe. [Doctoral dissertation, University of Wisconsin-Madison]. ︎
13. Gimpel, J. (1977). The Medieval Machine: The Industrial Revolution of the Middle Ages. New York: Penguin Books. ︎
14. Salati, L, Focardi, G. (2018). The rise of community economy : from coworking spaces to the multifactory model. Sarajevo: Udruzenje Akcija. https://www.academia.edu/41043179/THE_RISE_OF_COMMUNITY_ECONOMY_From_Coworking_Spaces_to_the_Multifactory_Mode ︎
15. Ramos, J. (2017). Cosmo-localization and leadership for the future. Journal of Futures Studies, 21(4), pp 65-83. ︎
16. Bauwens, M., & Onzia, Y. (2017). A Commons Transition Plan for the City of Gent. Commons Transition. ︎
17. Arvidsson, A. (2019). Changemakers: The industrious future of the digital economy. John Wiley & Sons. ︎
18. Moore, R. I. (2000). The First European Revolution, c. 970-1215. Oxford and New York: Blackwell Publishers. ︎
19. De Moor, T. (2008). The silent revolution: A new perspective on the emergence of commons, guilds, and other forms of corporate collective action in Western Europe. International review of social history, 53(S16), pp 179-212. ︎
20. Kts. https://wiki.p2pfoundation.net/Tokugawan_Period_in_Japan ︎
21. Thompson, W. I. (1985). Pacific shift. Random House (NY). ︎
22. Homer-Dixon, T. (2010). The upside of down: catastrophe, creativity, and the renewal of civilization. Island Press. ︎
23. Galtung, J. (1971). A structural theory of imperialism. Journal of Peace Research, 8(2), 81-117. ︎
24. Polanyi, K. (1944). The great transformation. Boston: Beacon press. ︎
25. Perez, C. (2003). Technological revolutions and financial capital. Edward Elgar Publishing. ︎
26. Lakoff, G., & Johnson, M. (2008). Metaphors we live by. University of Chicago press
    
    Maturana, H. R., & Varela, F. J. (1987). The tree of knowledge: The biological roots of human understanding. New Science Library/Shambhala Publications. ︎
27. Kts: https://en.wikipedia.org/wiki/The_Blue_Marble ︎
28. Meadows, D. H., Meadows, D. L., Randers, J. (1972). The Limits to Growth. Yale University Press. ︎
29. Henderson, H. (1996). Building a win-win world: Life beyond global economic warfare. Berrett-Koehler Publishers
    
    Daly, H. E. (1973). Toward a steady-state economy. San Francisco: WH Freeman
    
    Thompson, W.I. (1985). Pacific shift. Random House (NY). ︎
30. Robinson, W. I. (2004). A theory of global capitalism: Production, class, and state in a transnational world. JHU Press. ︎
31. Rockstrém, J., Steffen, W., Noone, K., Persson, A., Chapin III, F. S., Lambin, E., & Foley, J. (2009). Planetary boundaries: exploring the safe operating space for humanity. Ecology and society, 14(2). ︎
32. Raworth, K. (2017). Doughnut economics: seven ways to think like a 21st-century economist. Chelsea Green Publishing. ︎
33. Kts: https://en.wikipedia.org/wiki/Cosmic_Calendar ︎
34. Bollier, D., & Helfrich, S. (Eds.). (2015). Patterns of commoning. Commons Strategy Group and Off the Common Press. ︎

Abel, T. (2007). Pulsing and Cultural Evolution in China. Proceedings from the 4th Biennial Emergy Research Conference, 2007. Emergy Synthesis 4, December 2007 https://www.academia.edu/3052637/Pulsing_and_Cultural_Evolution_in_China?

Arvidsson, A. (2019). Changemakers: The industrious future of the digital economy. John Wiley & Sons.

Bauwens, M., & Onzia, Y. (2017). A Commons Transition Plan for the City of Gent. Commons Transition.

Bobbitt, P. (2002). The Shield of Achilles: War, Peace and the Course of History. Knopf

Bollier, D., & Helfrich, S. (Eds.). (2015). Patterns of commoning. Commons Strategy Group and Off the Common Press.

Daly, H. E. (1973). Toward a steady-state economy (Vol. 2). San Francisco: WH Freeman.

De Moor, T. (2008). The silent revolution: A new perspective on the emergence of commons, guilds, and other forms of corporate collective action in Western Europe. International review of social history, 53(S16), 179-212.

Henderson, H. (1996). Building a win-win world: Life beyond global economic warfare. Berrett-Koehler Publishers

Homer-Dixon, T. (2010). The upside of down: catastrophe, creativity, and the renewal of civilization. Island Press.

Galtung, J. (1971). A structural theory of imperialism. Journal of Peace Research, 8(2), 81-117.

Gimpel, J. (1977). The Medieval Machine: The Industrial Revolution of the Middle Ages. New York: Penguin Books.

Gunderson, L. Hollings, B. (2001). Panarchy: understanding transformations in human and natural systems. Island press.

Karatani, K. (2014). The Structure of World History: From Modes of Production to Modes of Exchange. Duke University Press

Lakoff, G., & Johnson, M. (2008). Metaphors we live by. University of Chicago press.

Lane, M. (2014). The development of a carrying capacity assessment model for the Australian socio environmental context. Queensland University Of Technology.

Maturana, H. R., & Varela, F. J. (1987). The tree of knowledge: The biological roots of human understanding. New Science Library/Shambhala Publications.

Meadows, D. H., Meadows, D. L., Randers, J., & Behrens, W. W. (1972). The limits to growth. New York.

Moore, R. I. (2000). The First European Revolution, c. 970-1215. Oxford and New York: Blackwell Publishers.

Motesharrei, S, Rivas, J, Kalnay E. (2014). Human and nature dynamics (HANDY): Modeling inequality and use of resources in the collapse or sustainability of societies. Ecological Economics Volume 101, May, pp. 90-102.

Perez, C. (2002) . Technological Revolutions and Financial Capital. The Dynamics of Bubbles and Golden Ages. Edward Elgar, Cheltenham, UK.

Pogany, P (2006). Rethinking the World, iUniverse.

Pogany, P. (2015). Havoc, Thy Name is Twenty-First Century! Thermodynamic Isolation and the New World Order.

Polanyi, K. (1944). The Great Transformation. Boston: Beacon Press.

Ramos, J. (2017). Cosmo-localization and leadership for the future. Journal of Futures Studies, 21(4), 65-83.

Raworth, K. (2017). Doughnut economics: seven ways to think like a 21st-century economist. Chelsea Green Publishing.

Robinson, W. I. (2004). A theory of global capitalism: Production, class, and state in a transnational world. JHU Press.

Rockstrom, J., Steffen, W., Noone, K., Persson, A., Chapin III, F. S., Lambin, E., & Foley, J. (2009). Planetary boundaries: exploring the safe operating space for humanity. Ecology and society, 14(2).

Salati, L, Focardi, G. (2018). The rise of community economy : from coworking spaces to the multifactory model. Sarajevo : Udruzenje Akcija https://www.academia.edu/41043179/THE_RISE_OF_COMMUNITY_ECONOMY_From_Coworking _Spaces_to_the_Multifactory_Mode

Thompson, W. I. (1985). Pacific shift. Random House, NY.

Turchin, P., Whitehouse, H., Korotayev, A., Francois, P., Hoyer, D., Peregrine, P., & Currie, T. E. (2018). Evolutionary pathways to statehood: old theories and new data. SocArXiv.

Turchin, P., Nefedov, S. (2009), Secular Cycles. Princeton University Press.

Whitaker, M. (2008). Ecological Revolution: The Political Origins of Environmental Degradation and Environmental Amelioration: Patterns, Processes, Outcomes: A Comparative Study of Japan, China, and Europe. [Doctoral dissertation, University of Wisconsin-Madison] .

Tämä on José Ramosin, Michel Bauwensin, Sharon Eden ja James Gien Wongin toimittaman kirjan Cosmo-local Reader kolmas luku. Luvun on kirjoittanut Ron Eglash, Audrey Bennett, Michael Lachney, William Babbitt.¹

Tiivistelmä

Esimerkit kosmolokaalista houkuttelevat meitä laatimaan toivomuslistan: haluamme aurinkoenergiaa fossiilisten polttoaineiden sijaan, kansalaisvaikuttamista massamedian sijaan, työntekijäomisteisuutta yritysten tilalle ja niin edelleen. Toivelistat ovat kuitenkin alttiita omimiselle: yritysten propagandassa kuulee sanoja kuten ”kestävä” ja ”voimaantuminen”. Toivomuslistat ovat myös huonoja mukautumaan: mitä tarkoittaa pyytää kansalaisvaikuttamista, kun Facebook on valloittanut sosiaalisen verkoston? Vaihtoehtona toivomuslistalle generatiivinen oikeudenmukaisuus tarjoaa joukon suunnitteluperiaatteita, analyysivälineitä ja kehitysstrategioita, joiden avulla voidaan kehittyä kohti generatiivista taloutta. Termi ”kehittyvä” tunnustaa, että kosmolokaali ei koske ainoastaan tilan paradoksia — paikallisen ja globaalin suhdetta — vaan myös ajan paradoksia. Ennen pandemiaa ja sen jälkeen näyttää olevan kaksi eri maailmaa. Valkoisen ylivallan liikkeet maahanmuuttajia vastaan, Lähi-idän teokraattinen kansalaisoikeuksien tuhoaminen ja afrikkalaisten kamppailut uuskolonialismia vastaan ovat kaikki ristiriitoja kuvitellun menneisyyden ja yhä raaemman nykyisyyden välillä. Yhdistämällä luovuttamatonta ekologista arvoa, työn arvoa ja ilmaisullista arvoa generatiiviset puitteet voivat edistää alkuperäiskansojen tulevaisuutta ja muita siltoja menneisyyden ja tulevaisuuden, vanhojen ja nuorten, kolonisoijan ja kolonisoidun välillä. Perintöalgoritmien, itse tehdyn tekoälyn ja muiden teknokulttuurisen synkretismin uusien muotojen hyödyntämistä tutkitaan evoluutiopolkuina kohti yhteiskuntaa, jonka perustana on generatiivinen oikeudenmukaisuus.

Johdanto

Yksi kosmolokaalin haasteista on esimerkkien laaja kirjo. Intian aurinkoenergiahanke Maharashtrassa on yksi esimerkki, Clevelandin Greater University Circle -aloite toinen, farmbotin maatalousteknologian avoimen lähdekoodin jakaminen kolmas. Aivojemme oikea puoli iloitsee jokaisesta esimerkistä, mutta vasen puoli kamppailee nimetäkseen, mitä yhteistä niillä on. Niinpä meillä on kiusaus laatia toivomuslista: haluamme aurinkoenergiaa fossiilisten polttoaineiden sijaan, kansalaisvaikuttamista joukkoviestimien sijaan, työntekijöiden omistusta korporaatioiden tilalle ja niin edelleen. Toivelistat ovat kuitenkin alttiita omimiselle: sanoja kuten ”kestävä” ja ”voimaantuminen” kuulee kaikkialla yritysten propagandassa. Toivomuslistat ovat myös huonoja mukautumaan: mitä tarkoittaa pyytää kansalaisvaikuttamista, kun Facebook on valloittanut sosiaalisen verkoston?

Vaihtoehtona toivomuslistalle generatiivinen oikeudenmukaisuus tarjoaa joukon suunnitteluperiaatteita, analyysivälineitä ja kehitysstrategioita, joiden avulla voidaan kehittyä kohti generatiivista taloutta. Termi ”kehittyvä” tunnustaa, että kosmolokaali ei koske ainoastaan tilan paradoksia — paikallisen ja globaalin ristiriidan yhteensovittamista — vaan myös ajan paradoksia. Ennen pandemiaa ja sen jälkeen näyttää olevan kaksi eri maailmaa. Valkoisen ylivallan liikkeet maahanmuuttajia vastaan, Lähi-idän teokraattinen kansalaisoikeuksien tuhoaminen ja afrikkalaisten taistelut uuskolonialismia vastaan ovat kaikki ristiriitoja kuvitellun menneisyyden ja yhä raaemman nykyisyyden välillä. Yhdistämällä luovuttamatonta ekologista arvoa, työn arvoa ja ilmaisullista arvoa, geneeriset puitteet voivat edistää alkuperäiskansojen tulevaisuutta ja muita siltoja menneisyyden ja tulevaisuuden, vanhojen ja nuorten, kolonisoijan ja kolonisoidun välille. Perintöalgoritmien, itse tehdyn tekoälyn ja muiden teknokulttuurisen synkretismin uusien muotojen hyödyntämistä tutkitaan evoluutiopolkuina kohti yhteiskuntaa, jonka perustana on generatiivinen oikeudenmukaisuus.

Korjaava oikeus: Ilmaisullisen arvon kierrättäminen

The term “restorative justice” (or “creative restitution” as it was first named) was introduced by psychologist Albert Eglash in a series of papers from 1957-1959². Tuolloin hän työskenteli Detroitissa tuomittujen nuorten parissa, ja kuntoutusohjelmat, joissa keskitytään yksilölliseen neuvontaan. AA:n mallia käyttäen hän perusti ryhmän nimeltä ”anonyymi nuoriso” ja myöhemmin vankilasta palanneille kansalaisille ”anonyymi aikuinen”. Tämä vertaistuen käyttö vankilasta palanneiden kansalaisten voimaannuttamiseksi oli tuohon aikaan ennenkuulumatonta, ja siitä raportoitiin Federal Probation -lehdessä vuonna 1955. Nykyään näitä tukiryhmiä on lähes jokaisessa vieroitusohjelmassa eri puolilla Yhdysvaltoja. Eglash kuitenkin tunnusti, että paikallinen, ryhmän sisäinen kuntoutus ei riittänyt, vaan rikoksentekijän suhde rikosjärjestelmään kokonaisuudessaan tarvitsi muutosta.

Hän aloitti vangittujen ja palanneiden kansalaisten näkökulmasta: monet heistä olivat ilmaisseet halunsa hyvittää tekonsa. Oikeusjärjestelmä oli määritellyt taloudelliset hyvitykset tietyissä rikostapauksissa, mutta näiltä kasvottomilta pankkitileiltä tehdyiltä vähennyksiltä puuttui inhimillinen yhteys tai toimijuus. Vanhempiin alkuperäiskansojen, kveekareiden ja muiden perinteiden pohjalta hän vertasi näitä kylmiä laskelmia luoviin, harkittuihin ponnisteluihin, joita perinteiset yhteiskunnat käyttivät ”tasapainon palauttamiseksi” uhrien ja rikoksentekijöiden välittäjinä toimivien ryhmien avulla.

Tämän korjaavan käytännön seurauksena hän totesi, että näissä vanhemmissa perinteissä käsiteltiin nykyaikaista vapaan tahdon ja determinismin paradoksia, joka vaivaa tieteenaloja filosofiasta neurobiologiaan ja on erityisen huolestuttavaa, kun syytteeseen asetetaan rikoksia, joiden tekijöinä ovat henkilöt, joita on itse käytetty väärin tai jotka ulkoiset voimat ovat jotenkin asettaneet polulleen.

Luovaan palautukseen perustuva korjaava lähestymistapa hyväksyy sekä vapaan tahdon että psykologisen determinismin. Se määrittelee menneisyyden vastuun uudelleen aiheutuneen vahingon tai haitan kannalta ja voi näin ollen hyväksyä psykologisen determinismin menneen käyttäytymisemme osalta tuhoamatta käsitystä siitä, että olemme vastuussa siitä, mitä olemme tehneet. Vastaavasti se määrittelee uudelleen nykyisen vastuun kyvykkyytensä tai kykymme rakentaviin korjaaviin toimiin ja voi näin ollen hyväksyä vapaan tahdon nykyisen käyttäytymisemme osalta. [³]

Tämän vuoksi kun Etelä-Afrikka lopetti apartheidin ja perusti totuus- ja sovintokomission, korjaava oikeus oli olennaisen tärkeää. Valkoisilla kansalaisilla oli koko järjestelmässä ollut osuutensa apartheidin moraalisiin rikoksiin ja fyysiseen tuhoon. Tuhansien vankilaan heittäminen olisi kuitenkin vain lisännyt rotujen välistä konfliktia. Korjaava oikeus mahdollisti erottaa syyttämisen, aiheutuneen vahingon tunnustamisen ja vastuun ottamisen hyvittämisestä nykyhetkessä. Se, että Desmond Tutu ja muut korostivat korjaavan oikeuden alkuperäiskansojen juuria — että afrikkalainen perimätieto ja -käytännöt ohjaisivat niitä nyt — oli jo itsessään erittäin merkittävää.

Nykypäivän ylivaltaliikkeitä on kaikkialla: valkoiset nationalistit tukevat Donald Trumpia, hindunationalistit tukevat BJP:tä Intiassa ja oikeistolainen ”naudanlihaa, luoteja ja Raamattua” -ryhmä hallitsee nyt Brasiliaa. Tämä poliittinen voima on hylännyt Yhdysvaltojen hiilidioksiditavoitteet, edistänyt Intian fossiilisten polttoaineiden kulutusta ja lisännyt metsäkatoa Amazonissa. Kiertotalouteen siirtymisen esteenä ei ole ilmaston lämpenemistä koskevien tietojen tai kestävän energian innovaatioiden puute. Kyse on siitä, että emme pysty osallistumaan korjaavaan prosessiin, jolla voidaan ratkaista menneisyyden ja nykyisyyden väliset ristiriidat. Keskiluokkaiset sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolestapuhujat Yhdysvalloissa ovat viimeiset neljä vuosikymmentä kertoneet valkoiselle työväenluokan nuorisolle, että ”teidän on kannettava valkoisuuteen perustuvan etuoikeutenne häpeää”. Onko mikään ihme, että niin monet hylkäsivät häpeän ja sen sijaan liittyivät ”Proud Boys” -nimiseen ylivertaisuusliikkeeseen?

Kerrataan vielä kerran restoratiivisen oikeuden perusteet:

1. Vakiomallin perustavanlaatuinen puute on palautuksen vähentäminen hiljaiseksi, kasvottomaksi pankkitapahtumaksi. Vaihtoehtoinen arvonvaihdon muoto on luova ja edellyttää molemminpuolista toimijuutta ja yhteisymmärrystä. Se on ilmaisevan arvon luovuttamaton muoto. [⁴]
2. Tämän ilmaisullisen arvon kierto voi tapahtua vain vertaisverkossa, alhaalta ylöspäin. Institutionaalinen tuki on kuitenkin ratkaisevan tärkeää; tässä suhteessa on eräänlainen dialektiikka alhaalta ylöspäin ja ylhäältä alaspäin.
3. Tämän kierron avulla menneisyyden vahingon tunnustaminen voidaan erottaa syyllisyydestä, ja sopimus tulevista korvauksista palauttaa luovuttamattoman arvon. Aivan kuten rakennetun ympäristön parannukset voivat parantaa alueellisia suhteita, hyvin jäsennellyt korjaavat käytännöt voivat parantaa ajallisia suhteita.

Yksi tämän kehyksen rajoituksista on se, että se keskittyy ilmaisulliseen arvoon. On totta, että ilman psykologisia ja sosiaalisia tuenilmaisuja uudistuksemme eivät voi pysäyttää varallisuuden eriarvoisuutta ja ympäristötuhoa, vaikka ne olisivat kuinka nokkelia. Kuitenkin myös päinvastainen on totta. Ellei meillä ole kehystä, joka voi yhdistää kaikki kolme muotoa — ekspressiivisen arvon, työn arvon ja ekologisen arvon — emme voi saada aikaan järjestelmätason muutosta. Me kutsumme tätä kolmikantaista kehystä generatiiviseksi oikeudenmukaisuudeksi.

Generatiivinen oikeudenmukaisuus: luovuttamattoman ekologisen, työn ja ilmaisullisen arvon kierto

Eglashin [⁵] ja muiden aiempien julkaisujemme [⁶] mukaan generatiivinen oikeudenmukaisuus on määritelty siten, että se keskittyy kolmeen muotoon: ekspressiiviseen arvoon, työarvoon ja ekologiseen arvoon, jotka kiertävät seuraavasti:

Yleinen oikeus tuottaa luovuttamatonta arvoa ja osallistua suoraan sen tuottamaan hyötyyn; arvon tuottajien oikeus luoda omat tuotanto-olosuhteensa; ja arvon tuottamiseen osallistuvien yhteisöjen oikeus luoda itseään ylläpitäviä polkuja arvon kiertoa varten.

Olemme tarkastelleet lyhyesti luovuttamattoman ilmaisullisen arvon käsitettä sellaisena kuin se on kuvattu restoratiivisessa oikeudessa. Muita esimerkkejä luovuttamattomasta ilmaisullisesta arvosta ovat sensuurista vapaat taiteen ilmaisut, jotka kukoistavat parhaiten vapautuneessa yhteiskunnassa, vapaa ajatustenvaihto, joka on Yhdysvaltojen perustuslain ensimmäisen lisäyksen perustana, ja muut viestinnälliset vapaudet, joiden avulla sosiaaliset verkostomme tarjoavat luovaa vapautumista uteliaisuudellemme, seksuaalisuudellemme, hengellisyydellemme, innovaatioillemme ja niin edelleen. Kuten Bauwens, Ramos ja muut ovat todenneet, asiaa mutkistaa se, että köyhien vapaasti levittämiä ideoita voidaan käyttää rikkaiden hyväksi louhintataloudessa. Tämän paradoksin käsittelemiseksi meidän on siirryttävä toiseen luovuttamattoman arvon kategoriaan, työn kategoriaan.

Työn luovuttamattoman arvon kategoria tunnetaan parhaiten Karl Marxin muotoilemana: ”Käsityössä ja [käsityö]valmistuksessa työmies käyttää työkalua, tehtaassa kone käyttää häntä.” [⁷] Vieraantumattomille työntekijöille, kuten esikapitalistiselle käsityöläiselle tai alkuperäiskansojen perinteeseen kuuluvalle ruoantuotannolle, vapautunut työ mahdollistaa paitsi ulkoisen maailman myös itsensä uudelleenmuotoilun Myös tässä yhteydessä generatiivisen luovuuden rekursio on keskeistä. ”Toimimalla näin ulkoiseen maailmaan ja muuttamalla sitä hän muuttaa samalla omaa luonnettaan. Hän kehittää uinuvia voimiaan ja pakottaa ne toimimaan kuuliaisesti hänen vallassaan. Siirtyminen käsityöstä tehdastyöhön merkitsi sitä, että pääoma oli olennaisesti varastanut työn arvon. Kommunismi keskittäisi, organisoisi ja optimoisi tämän louhinnan, säilyttäisi sen tehokkuusedut ja jakaisi sen samalla uudelleen yhteiskunnallisen parantamisen hyväksi.

Neuvostoliitossa, itäblokin valtioissa, Kiinassa ja muissa talouksissa, joissa tuotanto oli valtion omistuksessa, Marxin unelma siitä, mitä merkitsisi, että kommunistinen valtio hallitsisi täysin työvoimaa, joutui koetukselle. Tulokset olivat katastrofaalisia: vaurauden eriarvoisuus jatkui, ympäristötuhot olivat suurempia kuin Yhdysvalloissa ja ihmisoikeudet olivat yhtä julmia kuin missä tahansa fasistisessa diktatuurissa. Missä tämä meni pieleen? Marx piti kapitalismia välttämättömänä vaiheena kulttuurisessa evoluutiossa: ilman sen häikäilemätöntä marssia kohti tehokkuutta jäisimme luonnon oikkujen armoille. Kun kapitalismi oli luonut mekanismit megamittaista arvonottoa varten – massatuotantotehtaat, massatuotantomaatalous, massiiviset energiantuotantolaitokset ja niin edelleen – ne voitiin jättää koskemattomiksi, ja valtio jakoi vieraantuneen arvon uudelleen. Toisin sanoen Marxin suunnitelma muistutti tuomioistuimen määräämää taloudellista palautusta, jossa arvo voitiin vieraannuttaa ennen kuin se palautettiin. Jos haluamme hyvitystä työn arvon varastamisesta – kapitalististen yritysten tai kommunististen valtioiden suorittamasta sen poistamisesta – tarvitsemme työnteon palauttavan oikeudenmukaisuuden muotoa, jossa arvo säilyy vieraantumattomana ja palautetaan niille, jotka sen tuottivat. Tästä seuraa generatiivinen oikeudenmukaisuus. [⁸]

Yksi klassinen tapa säilyttää työn arvo luovuttamattomassa muodossa on käsityöläisen rooli. Google scholar -hakusanalla voi havaita, että suuri osa nykyajan viittauksista koskee ”pienimuotoista kullankaivuuta”, ja huomio kiinnittyy sen aiheuttamaan massiiviseen elohopeamyrkytykseen. Tämän paradoksin ratkaisemiseksi tarvitsemme kolmannen kategorian, luovuttamattoman ekologisen arvon. Jälleen kerran louhintatuotanto joko kapitalistisessa tai kommunistisessa taloudessa aiheuttaa katastrofaalisia vaikutuksia. Pyrkimys palauttaa arvo torjunta-aineiden, keinolannoitteiden ja niin edelleen vieraantuneessa muodossa tappaa maaperän aivan kuten kaivostoiminnan aiheuttama mineraalien saastuminen. Perinteinen agroekologia säilytti arvon vieraantumattomassa muodossa palauttamalla maatalousjätteet takaisin maaperään, jossa kompostoituminen täydentää kierroksen mikrobien kätyreiden ansiosta. Vertaisten välinen yhteistyö oli avain restoratiivisen oikeuden ilmaisevan arvon luovuttamattomaan kiertoon; samalla tavoin ihmisten ja muiden kuin ihmisten verkostossa tapahtuva yhteistyö on avain luovuttamattomaan ekologiseen arvoon. Toisin sanoen jotkut vertaisemme eivät ole ihmisiä. Aivan kuten luovuus oli ratkaisevassa asemassa ilmaisullisen arvon ja työn arvon kannalta, luonnon luovuus näkyy kompostoinnin synnyttämässä maaperän biologisen monimuotoisuuden räjähdysmäisessä kasvussa.

Ekologinen arvo, työn arvo, ilmaisullinen arvo: miten olemme päätyneet näihin kategorioihin ja miksi luovuus on niin olennainen osa kutakin niistä? Generatiivinen järjestelmä on järjestelmä, joka tuottaa itse arvoa. Fyysikko Erwin Schrodinger yritti selittää elävien järjestelmien toimintaa kutsumalla sitä negentropiaksi: energian vastaanottaminen ja järjestyksen tuottaminen. [⁹] Hän ei kuitenkaan ottanut huomioon sitä, mitä kompleksisuusteorian myöhemmät versiot paljastivat: epäjärjestyksen luovaa roolia. Mutaatiot, sopeutumiset, geneettinen ajautuminen, hybridisyys ja muut mekanismit mahdollistavat sen, että elämä voi tutkia mahdollisuuksien kirjoa. Elämä taittuu takaisin itseensä evoluution evoluution evoluutiossa: ensimmäiset solut monistuivat jakautumalla, mutta kehittivät lopulta seksuaalisen lisääntymisen, joka nopeutti evoluution maiseman tutkimista huomattavasti. Ihmisen fyysinen työ taittaa samalla tavoin luontoa takaisin itseensä, kuten Marx huomautti.” [¹⁰] Ilmaisullinen (eli semioottinen; tiedollinen) arvo on keino, jonka avulla kulttuuri voi siirtää sopeutumisia odottamatta genetiikkaa: kieli, kirjoitus ja teknologia. Ajatus siitä, että myös se sisältää perustavanlaatuista luovuutta – että tekoäly tutkii omia mahdollisuuksiaan – tarkoittaa, että on entistäkin kiireellisempää kartoittaa evoluution polkuja geneeristä oikeudenmukaisuutta varten ja varmistaa, että ne ovat alusta alkaen syvällä näissä uusissa algoritmisissa järjestelmissä.

Generatiivisen kehityksen polut: luovuttamattoman arvon punominen

Tutkimusryhmämme on pyrkinyt kehittämään vaihtoehtoja välistävedon taloudelle niin sanotun korjaavan evoluutioprosessin avulla, jossa kaikki kolme luovuttamattoman arvon muotoa kietoutuvat vähitellen toisiinsa tavalla, joka yhdistää menneisyyden ja nykyisyyden. Nykyään on trendikästä käyttää termiä ”kietoutuminen” ja vedota kvanttifysiikkaan yhteiskunnallisessa analyysissä, ja muualla olemme käyttäneet rekursiivisen kietoutumisen käsitettä. [¹¹] Mutta vaatimattomampi käsite punonta sopii hyvin tähän. Ekspressiivinen, ekologinen ja työn arvo voidaan punoa yhteen lukemattomissa muodoissa. Kuten jäljempänä kuvaamamme fantastiset algoritmit, ne voivat yhdistää luonnon ja keinotekoisen, maallisen ja hengellisen, konkreettisen ja abstraktin äärettömien hybridien, mutaatioiden ja innovaatioiden kautta.

Tyypillinen prosessimme alkaa luovuttamattoman arvon yhteisellä tutkimuksella. Yleensä ryhmällä, jonka kanssa työskentelemme — alkuperäiskansojen yhteisöllä, pienituloisella kaupunkilaisryhmällä tai muulla heikommassa asemassa olevalla yhteisöllä — on jokin aiempi perinne tai käytäntö, joka sisältää luovuttamatonta arvoa, mutta sitä ei ole vielä muotoiltu tavalla, joka mahdollistaisi sen pääsyn muunlaiseen liikkeeseen. Tärkeä näiden ominaisuuksien luokka ovat ”perintöalgoritmit” — Navajojen kudonnan, afrikkalaisen veistotaiteen, latinalaisamerikkalaisten rummutuksen, urbaanien graffitien, Amazonin kehotaiteen ja niin edelleen taustalla olevien kuviogeneraatiojärjestelmien repertuaari. Kehitämme yhdessä vanhimpien, käsityöläisten ja muiden kanssa avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, joita kutsutaan nimellä ”Culturally Situated Design Tools” (CSDT).” [¹²] Niiden avulla käyttäjät voivat simuloida malleja ja kehittää uusia versioita, jotka perustuvat vanhoihin perinteisiin. Yhteiskehittämistä tarvitaan osittain luvan saamiseksi: simuloimme vain sellaisia artefakteja, jotka kulttuurin edustajat ovat hyväksyneet tähän käyttöön. Yhtä tärkeää on kuitenkin myös vanhimpien, käsityöläisten ja muiden toimijoiden rooli sen varmistamisessa, että simulaatio on käännös alkuperäiskansojen tiedosta länsimaiseen vastaavaan, eikä se ole ulkoisen tiedon tyrkyttämistä.

Kääntäminen on itsessään osa korjaavaa prosessia, sillä voimme usein osoittaa kehittyneitä matemaattisia ja laskennallisia käsitteitä ja käytäntöjä oletettavasti ”yksinkertaisissa” kulttuureissa, kuten kuvaamme jäljempänä. Todella korjaavan lähestymistavan on kuitenkin oltava myös kolonisoijan kannalta muuttava. Tästä syystä verkkosivuillamme on kelttien muotoilua koskevia CSDT-ohjelmia. [¹³] Oppilaat oppivat, miten kelttiläiset heimot levittäytyivät aikoinaan Eurooppaan Irlannista Turkkiin ja miten Rooman valtakunnan ja muiden tahojen raa’alla kolonisaatiolla on yhtäläisyyksiä muiden alkuperäisväestöryhmien kärsimään kolonisaatioon, paitsi että tässä tapauksessa Eurooppa kolonisoi itse itseään. Muihin valkoisuutta käsitteleviin lähestymistapoihin kuuluu osio, joka käsittelee Appalakkien alueen abolitionistista liikehdintää [¹⁴], joka näkyy heidän tilkkutäkkikuvioinnissaan, ja monikulttuurisia hybridejä, joissa oppilaat tekevät yhteistyötä yli eettisten rajojen. [¹⁵] Siinä kuvataan hallitsevan ryhmän korjaavaa lähestymistapaa valkoisten ja ei-valkoisten välisessä konfliktissa Yhdysvalloissa. Samanlaista korjaavaa lähestymistapaa voitaisiin soveltaa hallitsevaan ryhmään myös muunlaisissa konflikteissa: Hindu/islamilainen Intiassa, hetero/queer seksuaalisen suuntautumisen osalta ja niin edelleen.

Afrikkalaisen tiedon kääntämisessä menestyksekkäin työmme on ollut African Fractals. Benoit Mandelbrot esitteli fraktaaligeometrian ensimmäisen kerran vuonna 1977. Silti afrikkalaisessa perinteisessä muotoilussa [¹⁶] esiintyvien fraktaalirakenteiden selkeä tapaus osoitti, että tämä syvällinen järjestelmä muodon rekursiivista koostumusta varten oli syvällä heidän alkuperäiskansojensa tietämysjärjestelmissä. [¹⁷] Tämä yritys dekolonisoida matematiikka – vastustaa kolonialismin asettamaa rodullistettua tietohierarkiaa – on törmännyt joissakin tapauksissa äärimmäiseen vastustukseen (mukaan lukien valkoisen ylivallan kannattajien pyrkimys saada ensimmäinen kirjoittaja erotetuksi työpaikastaan). Vaikutus on kuitenkin ollut sen arvoinen (kuva 1). Olemme pystyneet osoittamaan tilastollisesti merkitsevää parannusta aliedustettujen opiskelijoiden kohdalla käyttämällä näitä simulaatioita kontrolloiduissa tutkimuksissa. [¹⁸]

Matemaatikot ovat käyttäneet sitä edistääkseen teknistä teoriaa. [¹⁹] Tämän työn ansiosta fraktaalit ovat nyt esiintyneet teemana afrofuturistisessa tieteiskirjallisuudessa, afrikkalaisessa postmodernissa tanssissa, afroamerikkalaisessa taiteessa, afrikkalaisessa diasporisessa muotoiluinnovaatiossa ja lukuisissa muissa yhteyksissä. [²⁰] [²¹]

Sen tärkein käyttötarkoitus voi olla sovellukset afrikkalaiseen nykyarkkitehtuuriin. Xavier Vilalta, joka halusi käyttää fraktaaleja Addis Abebassa (Etiopiassa) sijaitsevaan rakennukseen, [²²] havaitsi, että rakennuksen ulkoseinään sovelletut alkuperäiskansojen kuviot loivat hengittävän ihon, joka poisti ilmastoinnin tarpeen. Tämä alensi rakennuksen tilakustannuksia ja mahdollisti pienimuotoisen paikallisen yrittäjyyden kalliiden ulkomaisten kauppojen täyttämässä keskustassa. Vuonna 2017 rakennus voitti Unescon Prix Versailles -palkinnon maailman parhaana ulkoasuna. Huomaa tässä arvojen punonta: ekologinen (pienempi hiilijalanjälki), työvoima (pienyrittäjien taloudellisten mahdollisuuksien lisääntyminen) ja ekspressiivinen (afrikkalaisen tietämyksen muuttaminen algoritmiseksi lähteeksi).

Niin rohkaisevaa kuin onkin nähdä afrikkalaisten fraktaalien ottavan käyttöön primitivismin ja rasismin vastaisen aktivismin välineenä koulutuksessa, muotoilussa ja taiteessa, on myös reilua sanoa, että ympäröivät välistävedon taloudet ovat jossain määrin nielaisseet nämä esimerkit. Siksi kulttuuripääoman muuntaminen perintöalgoritmeiksi — kulttuurisen pääoman muuttaminen ”vaihdettavammaksi ” [²³] muihin muotoihin — on vain ensimmäinen askel. Tuoreessa artikkelisarjassa olemme kartoittaneet joitakin mahdollisia strategioita siirtymiseksi generatiiviseen talouteen, jossa hyödynnetään tekoälyä ja muita automaatioteknologioita. [²⁴] Olemme tietoisesti välttäneet sellaisia siirtymiä, jotka ovat mullistuksia, jotka puretaan ja rakennetaan alusta alkaen. ”Utopistinen tulevaisuus odottaa, jos kaikki noudattavat käskyjämme” ei ole koskaan seurannut utopiaa. Pikemminkin etsimme evolutiivisia polkuja, jotka ilmentävät ”prefiguratiivisen politiikan” käsitettä. Kuten Yates [²⁵] ja muut ovat huomauttaneet, tämä menee pidemmälle kuin moraalinen kehotus päämäärien ja keinojen johdonmukaisuuteen (eli machiavellilaisen tekopyhyyden vastustaminen). Meidän tapauksessamme pääpaino on tarjota ”konseptin todisteita” toimivissa esimerkeissä pitkin evoluutiopolkua sen sijaan, että ihmisiä pyydettäisiin ottamaan uskonhyppy, joka perustuu ideologiseen uskollisuuteen.

Tästä syystä aloitamme tyypillisesti olemassa olevasta arvomuodosta, jota ei ole vielä poistettu. Perintöalgoritmit ovat vain yksi monista mahdollisista luokista, ja jopa tämän luokan sisällä on monimutkaisia ulottuvuuksia. Länsimaisesta näkökulmasta katsottuna navajojen kudonta-algoritmi [²⁶] on yksinkertaisesti abstrakti kuvio, mutta alkuperäiskansojen näkökulmasta kuvio on vain jäävuoren huippu: algoritmi on yhtä lailla villan karstausta, lampaiden kasvatusta ja väriaineen valmistusta kasveista; se on kaikkien kolmen arvon muodon yhdistelmä. Sisäkaupunkiyhteisön vailla oikeuksia oleville jäsenille rakkaus paikalliseen naapurustoon voi olla voimakas muoto luovuttamattomasta ilmaisullisesta arvosta; mutta meillä on taipumus keskittyä jäävuoren kärkeen: ymmärrettävästi, sillä jotkut graffiti-algoritmit ovat tuottaneet mestarillisia taideteoksia. [²⁷]

Tietyn yhteisön koko luovuttamattoman arvon, erityisesti sen piilevän potentiaalin (tietotekniikan, tekniikan, biosuunnittelun jne. kannalta) tunnistaminen on ei-triviaali haaste. Monissa kehitysyhteistyöhön osallistuville insinööriopiskelijoille suunnatuissa yliopisto-ohjelmissa heiltä puuttuu koulutusta, eikä heitä edes ohjata yhteistyöhön arvon löytämiseksi. Pikemminkin heitä kehotetaan (ymmärrettävästi) ratkaisemaan ongelmia, ja niinpä he päätyvät ratkaisemaan ongelmia, jotka yritykset ovat itse luoneet. Tiedämme jo nyt, että metsäkato on laajalle levinnyt; kun sitä valvotaan GIS- ja tekoälytekniikan avulla, ei oteta huomioon sitä, miten tällaista tekniikkaa käytetään ongelman synnyttämiseen. Tässä esitellyt generatiiviset strategiat ovat vastakohta tällaiselle ”teknosolutionismille”. [²⁸] Vaikka olemme vielä kokeilussa, toivomme voivamme edetä seuraavissa vaiheissa:

4. Löydetään yhdessä (paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa) perintöalgoritmeja ja muita käännöksiä luovuttamattomasta arvosta.

5. Arvon lisääminen ilman vieraannuttamista: jo olemassa olevien kiertojen helpottaminen, arvomuotojen vaihdettavuuden lisääminen.

6. Nykyisen välistävedon talouden rajapinnan kehittäminen: jos se pysyy eristyksissä, muutosmahdollisuudet ovat vähäiset. Jos se yksinkertaisesti syöksyy välistävetoon, menetämme sen luovuttamattoman luonteen.

7. Supistetaan ekstraktiivista komponenttia ja/tai laajennetaan generatiivista komponenttia.

Havainnollistava esimerkki: adinkran generatiivinen talous

Ensimmäinen vaihe on yhteinen löytäminen paikallisten kulttuurin edustajien kanssa. Kuvassa 2 on esimerkki perinteisestä arvojen kierrosta ghanalaisen adinkran, leimattujen kankaiden perinteen, tapauksessa.

Ne alkavat badie-puun kuoresta, joka keitetään, ja väriaineet pelkistetään edelleen musteeksi leimausta varten. Jäljelle jäävä kuori siivilöidään ja palautetaan maaperään. Tämä on osa laajempia käytäntöjä, joilla palautetaan ekologista arvoa luontoon: esimerkiksi alueilla, joilla perinteinen animistinen uskonto on edelleen voimissaan, on pyhiä metsiköitä, joissa orgaanisen materiaalin ottaminen on kielletty. Nämä ovat biologisen monimuotoisuuden keskipisteitä, jotka levittävät arvoa muualle (esimerkiksi apinat ja linnut levittävät siemeniä ulosteistaan), myös alueille, joilla kasvaa badie-puu. Näin kiertokulku täydentyy. Paikalliset käsityöläiset kertoivat, että kuori korjataan siten, että puu ei kuole — se voi kasvaa uudelleen — ja että kuoren kerääjät suojelevat badie-puiden metsiä, mikä estää metsäkadon.

Keskelle olemme sijoittaneet adinkra-symbolin Asase Ye Duru, joka tarkoittaa ”maa tasapainossa”. Kahdenvälinen symmetria viittaa siihen, että ihminen on toisella puolella ja luonto toisella (vaaka on Ghanassa muinainen kultakaupan vuoksi). Kuten monissa adinkra-symboleissa, logaritmisia käyriä käytetään kuvaamaan animistienergiaa tai elämänvoimaa. Se, että biologinen morfogeneesi johtaa usein logaritmikäyriin (kuoret, käpytikut, saniaiset, sarvet, hännät, korvat ovat vain joitakin ilmeisempiä esimerkkejä), on terävä geometrinen oivallus siitä, mitä matemaatikot kutsuisivat ”muuttumattomaksi ominaisuudeksi”. Nämä adinkran geometriset näkökohdat muodostavat tärkeän perintöalgoritmin, jonka olemme sisällyttäneet CSDT-sarjaan (https://csdt.org/culture/adinkra/index.html).

Toisessa vaiheessa käytämme teknologiaa helpottamaan tämän kulttuuripääoman vaihdettavuutta. Adinkran tapauksessa tähän on tähän mennessä kuulunut seuraavaa:

• Aurinkolämmitys korvaa puulämmityksen: tämä pienentää hiilijalanjälkeä entisestään. Se on turvallisempaa ja terveellisempää (ei savun hengittämistä). [²⁹] Se alentaa kustannuksia (ei tarvitse ostaa polttopuita) ja mahdollistaa metsien suojelun lisäämisen (koska alenevat kustannukset voivat lisätä läpimenoa, yhä useammat badie-puumetsäalueet ovat kuoren kerääjien suojeluksessa).
• Adinkra-matematiikan ja -laskennan soveltaminen kouluissa: kontrolloidussa tutkimuksessa havaitsimme, että adinkra-simulaatioiden ohjelmointia opettelevien lasten taidot ja kiinnostus olivat korkeammat kuin vertailuryhmällä, joka opetteli samoja aiheita ilman kulttuurista kontekstia. [³⁰]
• Adinkra-symboliikan soveltaminen HIV:n ehkäisyyn johti kondomiautomaattien kehittämiseen Ghanassa. [³¹]
• Adinkra-symbolien käytön jäljittäminen applikointikankaissa johti digitaalisen valmistuksen käyttöön (laserleikkureista ja digitaalisesta kirjontaohjelmasta räätälöityyn BatikBotiin). [³²] Katso kuva 3. Näille ”käsityöläiskyborgeille” näytöllä tapahtuva suunnittelu on edelleen luovaa ja itsenäistä, ja koodaamisen oppiminen luo arvoa heidän taitojensa kehittämiselle. Tämä luo myös laajemman muotoilurepertuaarin, kun näytön muokkaaminen antaa heille mahdollisuuden soveltaa perintöalgoritmia uusiin muotoihin.

Tämä darwinistinen lähestymistapa muotoilun monipuolistamiseen on eräänlainen luovan palautuksen muoto teolliseen talouteen, sillä se antaa luovuttamattomien arvojen kierron muuntua kokeellisiksi muodoiksi, joita paikalliset yhteisöt voivat sitten soveltaa omassa valvonnassaan ja omien mieltymystensä mukaisesti uusiin muutoksiin ja yhdistelmiin. Kuten aiemmin todettiin, tällaisen alhaalta ylöspäin suuntautuvan luovuuden ja sellaisten ylhäältä alaspäin suuntautuvien institutionaalisten muotojen suunnittelun välillä on oltava dialektiikka, jotka voivat helpottaa ja edistää sen säilymistä. Tuleviin toimenpiteisiimme kuuluu siis järjestelmätason teknologioiden harkitumpi kehittäminen. [³³] Toivomme esimerkiksi voivamme pian aloittaa kokeilut tekoälysovelluksilla tietokantaan, joka sisältää raaka-aineita, palveluja, tuotteita ja muita käsityöläisarvoketjun osia, jotka luovat käsityöläisekosysteemin ja säilyttävät arvon luovuttamattomassa muodossa jopa yksittäisen yrityksen ulottumattomissa oleville hankinnoille. Yhtä tärkeää on kehittää kestäviä lähestymistapoja kulutukseen. Tulevassa kokeilussa käytämme tekoälyn avulla toimivaa kännykkäsovellusta, jonka avulla tunnistamme aidon ja väärennetyn (tehtaalla valmistetun) kankaan eron, ja (aidon kankaan tapauksessa) yhdistämme kuluttajat videoklippiin, jossa näkyy heidän kankaansa valmistusvaiheessa.

Coda

Darwinin aikaan orjanomistajat olivat tehneet yhteistyötä rasististen tiedemiesten, kuten Louis Agassizin, kanssa luodakseen polygeneesiteorian: erilliset ”luomistoimet” antoivat meille erilaisia ihmistyyppejä, jotka oli jähmettyneet yli- ja alempiarvoisiin tiloihin. Darwin, joka syntyi perheeseen, jossa asui abolitionistisia aktivisteja, ymmärsi, että rasisminvastainen monogeneesiteoria — ”ihmissuvun” ainutkertainen alkuperä — vaatisi selityksen sille, miksi näemme eroja ihonvärissä, pituudessa jne. Hän kehitti teoriansa luonnon luovuudesta — sopeutumisesta elämän itseään muuttaviin, alati muuntuviin muotoihin — suoraan suhteessa abolitionistisiin näkemyksiinsä. [³⁴] Ymmärrys luonnon itsensä synnyttävästä monimutkaisuudesta auttoi merkittävästi vapauttamaan ihmiskunnan autoritaarisista myyteistä, jotka koskevat luonnon kiinteää hierarkiaa erillisistä alkuperistä.

Kuuluisa abolitionisti Frederick Douglass ei koskaan tavannut Darwinia suoraan, mutta hän matkusti hänen alma materiinsa Edinburghiin, tapasi muita samaan bio-abolitionistiverkostoon kuuluvia ja edisti myös tätä yhteyttä elämän välillä luovana, itseorganisoituvana järjestelmänä ja sen vaikutuksia ihmisen vapauteen. [³⁵] Vuonna 1854 Case Western Universitylle pitämässään puheessa hän laajentaa käsitteen koskemaan monikulttuuristen yhteiskuntien luovaa voimaa. Rajapinnat — risteävät tiet, kauppavyöhykkeet ja muut kulttuurien sekoittumisalueet — ovat aina niitä, jotka antavat meille räjähdysmäisen innovaation: hedelmällinen puolikuu muinaisessa Lähi-idässä, renessanssi Välimerellä ja hänen visionsa orjuuden jälkeisestä monikulttuurisesta Amerikasta.

Meidän on opittava uudelleen se, minkä nämä bioabolitionistit jo ymmärsivät: luonnon luova biologinen monimuotoisuus ja ihmisten sosiaalinen monimuotoisuus ovat pohjimmiltaan sama itseään luova ilmiö; ne ovat lähde niille, jotka janoavat generatiivista oikeudenmukaisuutta.

Lähdeviitteet

1. (…) ︎
2. Ensimmäisen kirjoittajan Ron Eglashin isä. Vanhemman Eglashin käsitteestä ks. tarkemmin Maruna, S. (2014). The role of wounded healing in restorative justice: an appreciation of Albert Eglash. Restorative Justice, 2(1), 9-23. ︎
3. Jotkut tutkijat ovat kiistäneet alkuperäiskansojen vaikutuksen hänen työhönsä. Hänellä oli hämmästyttävä valikoima intiaanien ja afrikkalaisten perinteisiä tarinoita, ja hän käytti niitä osallistavassa tarinankerronnassa. Hän toimi myös vapaaehtoistyöntekijänä Redwind-alkuperäiskansojen yhteisössä koko 1970-luvun ajan, sillä sekä hän että Chumash-perustaja Semu Huaute olivat ohjaajina Kalifornian osavaltion vankilassa San Luis Obispossa. ︎
4. Selventääkseni: hän ei vaatinut rahoitusosuuden lopettamista; hän itse asiassa viittasi siihen ”ensimmäisenä askeleena” kattavammassa prosessissa. ︎
5. Eglash, R. (2016). An introduction to generative justice. Teknokultura, 13(2), 369-404. ︎
6. Katso muut julkaisut https://generativejustice.org/publications/ ︎
7. Marx, K. (1867/1887). Pääoma: Kansantaloustieteen arvostelua. 1. osa, Pääoman tuotantoprosessi. Kustannusliike Edistys. Moskova 1974 ︎
8. Hanson ja Umbreit ehdottavat samankaltaisista syistä termiä ”regeneratiivinen oikeus”. Toran Hansen & Mark Umbreit (2018) Regenerative justice, beyond restoring, Contemporary Justice Review, 21:2, 185-207. ”Regeneratiivinen talous” on myös tullut suosituksi, mutta olemme pysyneet termissä ‘generatiivinen’, jotta painotus säilyy kaikissa kolmessa luovuttamattomassa arvomuodossa. ”Regeneratiivinen” on usein pelkistetty tarkoittamaan vain ‘kiertotaloutta’, ‘teollista symbioosia’ tai muita ympäristön kestävyyden synonyymejä ottamatta huomioon oikeudenmukaisten ja luovuttamattomien sosiaalisten kokemusten ylläpitämistä. ︎
9. Schrodinger, E. (1944). What is life. Cambridge: University Press. ︎
10. ”Hän vastustaa itseään luontoa yhtenä sen omista voimista, panee liikkeelle kädet ja jalat, pään ja kädet, ruumiinsa luonnolliset voimat, omaksuakseen luonnon tuotokset omiin tarpeisiinsa sovitettuun muotoon. Vaikuttaessaan näin ulkoiseen maailmaan ja muuttaessaan sitä hän samalla muuttaa omaa luontoaan.” Pääoman 7 luvun 1 jakso (1867). ︎
11. Lachney, M., Bennett, A., Appiah, J., & Eglash, R. (2016). Modeling in ethnocomputing: replacing bi-directional flows with recursive emergence. RIPEM, 6(1), 219-243. ︎
12. Applications. (n.d.). Noudettu sivulta https://csdt.org/ ︎
13. Celtic Culture. (n.d.). Noudettu sivulta https://csdt.org/culture/tooledleather/celtic.html ︎
14. Appalachian Quilts. (n.d.). Noudettu sivulta https://csdt.org/culture/quilting/appalachian.html. ︎
15. Eglash, R., Bennett, A., Lachney, M., & Babbitt, W. (2020, April). Race-positive design: A generative approach to decolonizing computing. Teoksessa Human factors in computing systems. ︎
16. African Fractals. (n.d.). Noudettu sivulta https://csdt.org/culture/africanfractals/index.html ︎
17. Eglash, R. (1999). African fractals: Modern computing and indigenous design. Rutgers University Press. ︎
18. Eglash, R., Krishnamoorthy, M., Sanchez, J., and Woodbridge, A. (2011). Fractal simulations of African Design in Pre-College Computing Education. ACM Transactions on Computing Education, v11 n3 Article ︎
19. Bruhn, H. (2008). Periodical states and marching groups in a closed owari. Discrete mathematics, 308(16), 3694-3698. ︎
20. Esimerkkejä tanssista, designista ja taiteista: https://www.nytimes.com/2013/12/06/arts/dance/moses-es-comes-to-brooklyn-academy-of-music.html https://blackfractals.wordpress.com/ https://www.reneecox.org/soul-culture ︎
21. Okorafor, N. (2015). Binti (Vol. 1). New York: Tor Books. ︎
22. May, K. (2013). Architecture infused with fractals: how TED speaker Ron Eglash inspired architect Xavier Vilalta. https://blog.ted.com/architecture-infused-with-fractals-ron-eglash-and-xavier-vilalta/ ︎
23. Käytetään tässä siinä merkityksessä, että jotakin voidaan muuttaa menettämättä sen arvoa (kuten fuusiokeittiö). ︎
24. Eglash, R., Robert, L., Bennett, A., Robinson, K. P., Lachney, M., & Babbitt, W. (2020). Automation for the artisanal economy: Enhancing the economic and environmental sustainability of crafting professions with human-machine collaboration. AI & SOCIETY, 35(3), 595-609. ︎
25. Yates, L. (2015). Rethinking prefiguration: Alternatives, micropolitics and goals in social movements. Social Movement Studies, 14(1), 1-21. ︎
26. Navajo Rug Weaver. (n.d.). Noudettu sivulta https://csdt.org/culture/navajorugweaver/index.html ︎
27. Graffiti Grapher. (n.d.). Noudettu sivulta https://csdt.org/culture/graffiti/index.html ︎
28. Lindtner, S., Bardzell, S., & Bardzell, J. (2016, May). Reconstituting the utopian vision of making: HCI after technosolutionism. Teoksessa Proceedings of the 2016 CHI Conference on Human Factors in Computing Systems (pp.1390-1402). ︎
29. Solar dye in Ghana. (n.d.). Noudettu sivulta https://generativejustice.org/solar-dye-in-ghana/ ︎
30. Babbitt, W., Lachney, M., Bulley, E., & Eglash, R. (2015). Adinkra mathematics: A study of ethnocomputing in Ghana. Multidisciplinary Journal of Educational Research, 5(2), 110-135. ︎
31. DIY Condom vending machine: Open source, locally manufactured vending machine for reproductive health products. (n.d.). Noudettu sivulta https://generativejustice.org/diy-condom-vending-machine/. ︎
32. Artisanal Cyborgs. (n.d.). Noudettu sivulta https://generativejustice.org artisanal-cyborgs/ ︎
33. Eglash, R., Robert, L., Bennett, A., Robinson, K. P., Lachney, M., & Babbitt, W. (2020). Automation for the artisanal economy: Enhancing the economic and environmental sustainability of crafting professions with human-machine collaboration. AI & SOCIETY, 35(3), 595-609. ︎
34. Desmond, A., & Moore, J. (2014). Darwin’s sacred cause: How a hatred of slavery shaped Darwin’s views on human evolution. HMH. ︎
35. Eglash, R. (2019). Anti-Racist Technoscience: A Generative Tradition. Teoksessa Captivating Technology: Race, Carceral Technoscience, and Liberatory Imagination in Everyday Life, 227-51. ︎

African Fractals. (n.d.). Retrieved from https://csdt.org/culture/africanfractals/ index.html.

Appalachian Quilts. (n.d.). Retrieved from https://csdt.org/culture/quilting/appalachian.html.

Applications. (n.d.). Retrieved from https://csdt.org/.

Artisanal Cyborgs. (n.d.). Retrieved from https://generativejustice.org/artisanal- cyborgs/.

Babbitt, W., Lachney, M., Bulley, E., & Eglash, R. (2015). Adinkra mathematics: A study of ethnocomputing in Ghana. Multidisciplinary Journal of Educational Research, 5(2), 110-135.

Black Fractals: 02.03.2016. (n.d.). Retrieved from https://blackfractals.wordpress.com/.

Bruhn, H. (2008). Periodical states and marching groups in a closed owari. Discrete mathematics, 308(16), 3694-3698.

Celtic Culture. (n.d.). Retrieved from https://csdt.org/culture/tooledleather/celtic.html.

Seibert, B. (2013). Dance Review: Parting the Waters of Exodus Story. https://www. nytimes.com/2013/12/06/arts/dance/moses-es-comes-to-brooklyn-academy-of- music.html.

Desmond, A., & Moore, J. (2014). Darwin’s sacred cause: How a hatred of slavery shaped Darwin’s views on human evolution. HMH.

DIY Condom vending machine: Open source, locally manufactured vending machine for reproductive health products. (n.d.). Retrieved from https://generativejustice.org/diy-condom-vending-machine/.

Eglash, A. (1977). Beyond restitution: creative restitution. In J. Hudson and B. Galloway (eds.), Restitution in criminal justice. Toronto: Lexington Books. (p. 92).

Eglash, R. (1999). African fractals: Modern computing and indigenous design. Rutgers University Press.

Eglash, R., Krishnamoorthy, M., Sanchez, J., and Woodbridge, A. (2011). “Fractal simulations of African Design in Pre-College Computing Education.” ACM Transactions on Computing Education, v11 n3 Article 17 Oct 2011.

Eglash, R. (2016). An introduction to generative justice. Teknokultura, 13(2), 369-404.

Eglash, R. (2019). Anti-Racist Technoscience: A Generative Tradition. Captivating Technology: Race, Carceral Technoscience, and Liberatory Imagination in Everyday Life, 227-51.

Eglash, R., Bennett, A., Lachney, M., & Babbitt, W. (2020, April). Race-positive design: A generative approach to decolonizing computing. In Human factors in computing systems.

Eglash, R., Robert, L., Bennett, A., Robinson, K. P., Lachney, M., & Babbitt, W. (2020). Automation for the artisanal economy: Enhancing the economic and environmental sustainability of crafting professions with human-machine collaboration. AI & SOCIETY, 35(3), 595-609.

Generative Justice. (n.d.). Retrieved from https://generativejustice.org/. Graffiti Grapher. (n.d.). Retrieved from https://csdt.org/culture/grafhti/index.html.

Lachney, M., Bennett, A., Appiah, J., & Eglash, R. (2016). Modeling in ethnocomputing: replacing bi-directional flows with recursive emergence. RIPEM, 6(1), 219-243.

Lindtner, S., Bardzell, S., & Bardzell, J. (2016, May). Reconstituting the utopian vision of making: HCI after technosolutionism. In Proceedings of the 2016 CHI Conference on Human Factors in Computing Systems (pp. 1390-1402).

Marx, Karl. (1867/1887). Capital: A Critique of Political Economy. Vol. 1, The Process of Production of Capital. The Marx-Engels Reader. New York: WW Norton.

May, Kate Torgovnick. (2013). Architecture infused with fractals: how TED speaker Ron Eglash inspired architect Xavier Vilalta. Retrieved from https://blog.ted.com/ architecture-infused-with-fractals-ron-eglash-and-xavier-vilalta/.

Navajo Rug Weaver. (n.d.). Retrieved from https://csdt.org/culture/navajorugweaver/index.html.

Okorafor, N. (2015). Binti (Vol. 1). New York: Tor Books. Schrodinger, E. (1944). What is life. Cambridge: University Press.

Solar dye in Ghana. (n.d.). Retrieved from https://generativejustice.org/solar-dye- in-ghana/.

Soul Culture. (n.d.). Retrieved from https://www.reneecox.org/soul-culture.

Yates, L. (2015). Rethinking prefiguration: Alternatives, micropolitics and goals in social movements. Social Movement Studies, 14(1), 1-21.

Tämä on José Ramosin, Michel Bauwensin, Sharon Eden ja James Gien Wongin toimittaman kirjan Cosmo-local Reader toinen luku. Luvun on kirjoittanut Laurent Dupont, Fedoua Kasmi, Joshua M. Pearce, Roland J. Ortt.¹

Nykyisen, vuosikymmeniä jatkuneen tuotantomallin ympäristölliset ja sosioekonomiset rajoitteet huomioon ottaen tieto- ja viestintätekniikan kiihtynyt kehitys on mahdollistanut uusien innovatiivisten alojen tutkimisen tuotantoaloilla. On syntymässä uusia pohdintoja siirtymisestä kohti kestävämpiä ja innovatiivisempia tuotantomalleja. Tähän liittyen kehitteillä olevalla ”Design Global, Manufacture Local” -mallilla (suunnittele globaalisti, valmista paikallisesti, DGML) pyritään muuttamaan globaalia valmistusteollisuutta siten, että suurin osa tuotteista voidaan valmistaa paikallisesti vaihtamalla tuotteen valmistusta koskevia tietovirtoja (tietoa, tietämystä, suunnittelua, koodeja, malleja, piirustuksia jne.) fyysisten virtojen sijasta maailmanlaajuisesti. [²] Tämä malli perustuu ”yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon” periaatteisiin [³], joissa resurssit jaetaan tasapuolisesti kaikkien asianomaisten sidosryhmien kesken”. [⁴] Se edustaa eräänlaista teollistamisen demokratisointia sellaisten prosessien avulla, joissa suunnittelua kehitetään globaalina yhteisomaisuutena, kun taas tuotteiden valmistus tapahtuu paikallisesti ottaen huomioon paikallisten ekosysteemien erityispiirteet.

Yhteisvaurausperustainen vertaistuotanto, erityisesti digitaalinen yhteisötuotanto, on kehittynyt pääasiassa niin sanotussa Makers-liikkeessä, joka tunnetaan myös nimellä tee-se-itse-liike (DIY). Verstaiden ja verkostojen, hakkeritilojen, mikrotehtaiden, fab labien tai muiden digitaalisten tuotantovälineiden ja -teknologioiden (esim. avoimen lähdekoodin RepRap-hankkeen johtamat 3D-tulostimet, laserleikkurit, anturit jne.) avulla varustettujen tilojen syntyminen ja lisääntyminen on edistänyt ketterämmän, demokraattisemman ja hajautetumman tuotannon kehittämistä. [⁵] Hajautetuimmassa tuotantomuodossa yksilöt lataavat avoimen lähdekoodin malleja omiin digitaalisiin työkaluihinsa, kuten kolmiulotteisiin tulostimiin, ja valmistavat omia tuotteitaan. [⁶] Tällaiset ympäristöt edistävät hajautettua kollektiivista luovuutta, jolla on tärkeä rooli uusien innovaatiomuotojen ja yritystoiminnan syntymisessä.” [⁷] Räätälöintiin, käyttäjien integrointiin ja osallistumiseen tuotantoprosesseihin sekä paikalliseen tuotantoon pienissä sarjoissa perustuvat DIY-käytännöt edustavat kehitystä:

“prosumption (paikallinen tuotanto paikallisista materiaaleista paikallisten asukkaiden toimesta), innovaatiot ja yrittäjyys paikallisväestön toimesta alueilla, joilla ei ole teollista tuotantoinfrastruktuuria.” [⁸]

Ajatusten ja teknologioiden yhtymäkohdat sekä digitaalisen ja fyysisen ympäristön välinen yhteys tarjoavat mahdollisuuden siirtyä uuteen hybridituotantoon, jossa yhdistyvät suursarjatuotannon mittakaava ja tehokkuus sekä pienten paikallisten tuottajien (pk-yritysten ja pk-yritysten) paikallistaloudelle tuomat edut. [⁹] Tämän hybridituotantotavan tukeminen ja vapaan ja avoimen lähdekoodin sekä DIY-periaatteiden levittäminen paikallisten tuottajien keskuudessa edellyttää kuitenkin uusien tuotantotapojen ja -strategioiden kehittämistä tilanteessa, jossa prosessit ”eivät ole yhtä avoimia, hajautettuja ja minimaalisia kuin uudet Do-It-Yourself-prosessit”. [¹⁰]

Tämän seurauksena monet toimijat, erityisesti pientuottajat, jäävät paitsi DIY:n tarjoamista kehitys- ja innovointimahdollisuuksista.

Uudella ”Do-It-Together” (DIT) -lähestymistavalla pyritään puuttumaan näihin rajoituksiin. Kyseessä on osallistava suunnittelu- ja tuotantoyhteistyöstrategia, joka mahdollistaa ”globaalin suunnittelun ja paikallisen valmistuksen”, jossa ”prosumerit” (kuluttaja-tuottajat) [¹¹] ovat mukana valmistusprosessissa. Sitä on viime aikoina kehitetty sosiaalisen valmistuksen yhteydessä, joka on perinteistä valmistusta avoimempi ja demokraattisempi lähestymistapa, jossa käyttäjät osallistuvat tuotantoprosessiin eri tasoilla. [¹²] Sosiaalisen valmistuksen tavoitteena on:

“yhdistää saumattomasti sosiaalinen valmistusverkosto, joka koostuu Internetistä, esineiden Internetistä ja 3D-tulostimesta, jolloin sosiaaliset ihmiset voivat osallistua täysimääräisesti koko tuotantoprosessiin ulkoistamisen kautta, mikä helpottaa personoituja, reaaliaikaisia ja sosiaalistettuja tuotanto- ja kulutustapoja.” [¹³]

Se integroi kuluttajat kaikkiin räätälöidyn tuotekehityksen prosesseihin, kuten ideointiin, suunnitteluun ja tuotantoon, ja ottaa heidät aktiivisemmin mukaan paikalliseen tuotantoon commons-pohjaisessa vertaistuotantokontekstissa, joka on saanut innoituksensa DIY:n ketterästä ja hajautetusta toiminnasta.” [¹⁴]

Ensimmäisissä Do-It-Together -yhteistyön luovuuskäytäntöjä koskevissa tutkimuksissa on tarkasteltu sen vaikutusta arvon luomiseen muotiteollisuudessa. DIT:hen liittyviä sosiaalisia, taloudellisia, ympäristöllisiä, tietoon liittyviä, emotionaalisia ja kokemuksellisia arvoja tunnistettiin, ja ne tuottavat myönteisiä ulkoisvaikutuksia kaikille mukana oleville sidosryhmille (asiakkaille, ammattilaisille ja paikallisille tuottajille). [¹⁵] DIT-strategiat on todellakin sovitettu pienimuotoiseen tuotantoon paikallisilla paikkakunnilla, mikä tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia uusille liiketoimintamahdollisuuksille ja uusille innovatiivisille toimille erityisesti pk-yrityksille, joilla on monia haasteita osallistua avoimiin innovaatioprosesseihin ja edistää kiertotaloutta. [¹⁶] DIT:n tarjoamat mahdollisuudet avoimeen luovuuteen voivat tarjota yrityksille kilpailuetua ja samalla rajoittaa innovatiivisten tuotteiden kehittämiseen liittyviä kustannuksia ja riskejä. [¹⁷]

Rakennetaan sosiaalisen valmistuksen paradigmoille, kuten kyber-fyysis-sosiaaliselle tilalle, jossa

”on mukana ihmisälyä ja sosiaalisia organisaatioita (esim. yhteisöjä), jotta voidaan mahdollistaa sosiaalinen vuorovaikutus ja orgaaniset yhteydet prosumer-asiakkaiden ja sosialisoitujen resurssien (esim. konetyökalut, suunnitteluohjelmistot, mittauslaitteistot ja anturit) välille, jotta voidaan luoda yhdessä yksilöllisiä tuotteita ja palveluja”. [¹⁸]

DIT-strategiat mahdollistaisivat monipuolisten digitaalisten alustojen koordinoimien avointen innovaatioverkkojen kehittämisen. Nämä alustat tukevat yhteisesti luovia yhteisöjä hajautettujen arvoverkkojen muodossa yhteistaloudessa. [¹⁹] DIT-verkot yhdistävät kuluttajat, valmistajat, mikrotehtaat ja pienet paikalliset tuottajat, jolloin niiden tuotantokapasiteetti on paikallisen ekosysteemin käytettävissä ja muodostuu alueellisia teollisen innovoinnin keskuksia, jotka voivat häiritä nykyisten tuotantojärjestelmien toimintaa.

Do-It-Together-lähestymistapa voitaisiin sisällyttää EU:n tulevaisuuden tehtaita koskevaan strategiaan, jonka tavoitteena on Euroopan valmistusteollisuuden siirtyminen joustavampaan, digitaalisempaan ja kysyntälähtöisempään teollisuuteen. Tässä yhteydessä INEDIT-hanke [²⁰]. H2020-tutkimushankkeessa pyritään luomaan käsitteellinen ja kokeellinen perusta DIT-käsitteen ymmärtämiselle ja tutkimaan sen potentiaalia teollisten järjestelmien siirtymisessä kohti radikaaleja innovaatioita aiheuttavaa disruptiivista muutosta. [²¹] Tätä varten Journal of Innovation Economics & Management -lehden erikoisnumerossa kehotetaan monitieteiseen tutkimukseen tämän uudenlaisen lähestymistavan analyysin syventämiseksi, ja se julkaistaan vuoden 2021 lopussa.

Lähdeviitteet

1. (…) ︎
2. 2 Kostakis, V., Latoufis, K., Liarokapis, M., & Bauwens, M. (2018). The Convergence of Digital Commons with Local Manufacturing from A Degrowth Perspective: Two Illustrative Cases. Journal of Cleaner Production, 197, 1684-1693
   
   Waldman Brown, A. (2016). Exploring The Maker-Industrial Revolution: Will The Future Of Production Be Local? Berkeley Roundtable on the International Economy
   
   Kostakis, V., Niaros, V., Dafermos, G., & Bauwens, M. (2015). Design Global, Manufacture Local: Exploring The Contours of an Emerging Productive Model. Futures, 73, 126-135 ︎
3. Bauwens, M. (2005). The Political Economy of Peer Production. Post Autistic Economics Review 37
   
   Kostakis, V., Niaros, V., Dafermos, G., & Bauwens, M. (2015). Design Global, Manufacture Local: Exploring The Contours of an Emerging Productive Model. Futures, 73, 126-135
   ︎
4. Ostrom, E. (1990). Governing the Commons: The Evolution of Institutions for Collective Action. Cambridge University Press. 298 ︎
5. Dupont, L. (2019). Agile Innovation: Creating Value in Uncertain Environments. Journal of Innovation Economics Management, n° 28(1), 1-5
   
   Kohtala, C., & Hyysalo, S. (2015). Anticipated Environmental Sustainability of Personal Fabrication. Journal of Cleaner Production, 99, 333-344
   
   Pearce, J. M. (2014). Open-Source Lab How to Build Your Own Hardware and Reduce Research Costs. Elsevier
   
   Fox, S. (2013). Paradigm Shift: Do-it-yourself (DIY) Invention and Production of Physical Goods for Use or Sale. Journal of Manufacturing Technology Management, 24(2), 218-234 ︎
6. DeVor, R.E., Kapoor, S.G., Cao, J. and Ehmann, K.F. (2012). Transforming the landscape of manufacturing: distributed manufacturing based on desktop manufacturing (DM) 2. Journal of manufacturing science and engineering, 134(4)
   
   Wittbrodt, B.T., Glover, A.G., Laureto, J., Anzalone, G.C., Oppliger, D., Irwin, J.L. & Pearce, J.M. (2013). Life-cycle economic analysis of distributed manufacturing with open-source 3-D printers. Mechatronics, 23(6), pp.713-726
   
   Gwamuti, J., Wittbrodt, B.T., Anzalone, N.C. & Pearce, J.M. (2014). Reversing the trend of large scale and centralization in manufacturing: The case of distributed manufacturing of customizable 3-D-printable self-adjustable glasses. Challenges in Sustainability, 2(1), pp.30-40
   
   Petersen, E.E. & Pearce, J. (2017). Emergence of home manufacturing in the developed world: Return on investment for open-source 3-D printers. Technologies, 5(1), p.7 ︎
7. Boutillier, S., Capdevila, I., Dupont, L., & Morel, L. (2020). Collaborative Spaces Promoting Creativity and Innovation. Journal of Innovation Economics Management, n° 31(1), 1-9
   
   Capdevila, I. (2019). Joining A Collaborative Space: Is it Really a Better Place to Work? Journal of Business Strategy, 40(2), 14-21
   
   Capdevila, I. (2015). Les différentes approches entrepreneuriales dans les espaces ouverts d’innovation. Innovations, n° 48(3), 87-105 ︎
8. Fox, S. (2014). Third Wave Do-It-Yourself (DIY): Potential for Prosumption, Innovation, and Entrepreneurship by Local Populations in Regions without Industrial Manufacturing Infrastructure. Technology in Society, 39, 18-30 ︎
9. Waldman Brown, A. (2016). Exploring The Maker-Industrial Revolution: Will The Future Of Production Be Local? Berkeley Roundtable on the International Economy
   
   Fox, S. (2014). Third Wave Do-It-Yourself (DIY): Potential for Prosumption, Innovation, and Entrepreneurship by Local Populations in Regions without Industrial Manufacturing Infrastructure. Technology in Society, 39, 18-30 ︎
10. Fox, S. (2013). Paradigm Shift: Do-it-yourself (DIY) Invention and Production of Physical Goods for Use or Sale. Journal of Manufacturing Technology Management, 24(2), 218-234 ︎
11. Toffler, A. (1980). The Third Wave. Bantam Books ︎
12. Hirscher, A.-L., Niinimaki, K., & Joyner Armstrong, C. M. (2018). Social Manufacturing in the Fashion Sector: New Value Creation through Alternative Design Strategies? Journal of Cleaner Production, 172, 4544-4554
    
    Mohajeri, B., Nyberg, T., Karjalainen, J., Tukiainen, T., Nelson, M., Shang, X., & Xiong, G. (2014). The Impact of Social Manufacturing on The Value Chain Model in The Apparel Industry. Proceedings of 2014 IEEE International Conference on Service Operations and Logistics, and Informatics, 378-381 ︎
13. Mohajeri, B., Nyberg, T., Karjalainen, J., Tukiainen, T., Nelson, M., Shang, X., & Xiong, G. (2014). The Impact of Social Manufacturing on The Value Chain Model in The Apparel Industry. Proceedings of 2014 IEEE International Conference on Service Operations and Logistics, and Informatics, 378-381 ︎
14. Hirscher, A.-L., Niinimaki, K., & Joyner Armstrong, C. M. (2018). Social Manufacturing in the Fashion Sector: New Value Creation through Alternative Design Strategies? Journal of Cleaner Production, 172, 4544-4554 ︎
15. Hirscher, A.-L., Niinimaki, K., & Joyner Armstrong, C. M. (2018). Social Manufacturing in the Fashion Sector: New Value Creation through Alternative Design Strategies? Journal of Cleaner Production, 172, 4544-4554 ︎
16. Laplume, A., Anzalone, G.C. & Pearce, J.M. (2016). Open-source, self-replicating 3-D printer factory for small-business manufacturing. The International Journal of Advanced Manufacturing Technology, 85(1-4), pp.633-642
    
    Zhong, S., & Pearce, J. M. (2018). Tightening the loop on the circular economy: Coupled distributed recycling and manufacturing with recyclebot and RepRap 3-D printing. Resources, Conservation and Recycling, 128, 48-58 ︎
17. Cullmann, S., Guittard, C., & Schenk, E. (2015). Participative Creativity Serving Product Design in SMEs: A case study. Journal of Innovation Economics Management, n°18(3), 79-98 ︎
18. Jiang, P., Leng, J., & Ding, K. (2016). Social Manufacturing: A Survey of the State-Of-The-Art and Future Challenges. 2016 IEEE International Conference on Service Operations and Logistics, and Informatics (SOLI), 12-17 ︎
19. Gandia, R., & Parmentier, G. (2020). Managing Open Innovation through Digital Boundary Control: The Case of Multi-Sided Platforms in the Collaborative Economy. Journal of Innovation Economics Management, n° 32(2), 159-180 ︎
20. open INnovation Ecosystems for Do It Together process, European Union’s H2020 research program – Agreement N 869952 ︎
21. Dedehayir, O., Ortt, J. R., & Seppanen, M. (2014). Reconfiguring the Innovation Ecosystem: An Explorative Study of Disruptive Change. 2014 International Conference on Engineering, Technology and Innovation (ICE), 1-9 ︎

Bauwens, M. (2006). The Political Economy of Peer Production. Post-Autistic Economics Review, 37, April. http://www.paecon.net/PAEReview/issue37/Bauwens37.htm.

Boutillier, S., Capdevila, I., Dupont, L., & Morel, L. (2020). Collaborative Spaces Promoting Creativity and Innovation. Journal of Innovation Economics Management, n° 31(1), 1-9. https://doi.org/10.3917/jie.031.0001

Capdevila, I. (2015). Les différentes approches entrepreneuriales dans les espaces ouverts d’innovation. Innovations, n° 48(3), 87-105. https://doi.org/10.3917/inno.048.0087

Capdevila, I. (2019). Joining A Collaborative Space: Is it Really a Better Place to Work? Journal of Business Strategy, 40(2), 14-21. https://doi.org/10.1108/JBS-09-2017-0140

Cullmann, S., Guittard, C., & Schenk, E. (2015). Participative Creativity Serving Product Design in SMEs: A case study. Journal of Innovation Economics Management, n°18(3), 79-98. https://doi.org/10.3917/jie.018.0079

Dedehayir, O., Ortt, J. R., & Seppanen, M. (2014). Reconfiguring the Innovation Ecosystem: An Explorative Study of Disruptive Change. 2014 International Conference on Engineering, Technology and Innovation (ICE), 1-9. https://doi.org/10.1109/ICE.2014.6871553

DeVor, R.E., Kapoor, S.G., Cao, J. and Ehmann, K.F., 2012. Transforming the landscape of manufacturing: distributed manufacturing based on desktop manufacturing (DM) 2. Journal of manufacturing science and engineering, 134(4).

Dupont, L. (2019). Agile Innovation: Creating Value in Uncertain Environments. Journal of Innovation Economics Management, n° 28(1), 1-5. https://doi.org/10.3917/jie.028.0001

Fox, S. (2013). Paradigm Shift: Do-it-yourself (DIY) Invention and Production of Physical Goods for Use or Sale. Journal of Manufacturing Technology Management, 24(2), 218-234. https://doi.org/10.1108/17410381311292313

Fox, S. (2014). Third Wave Do-It-Yourself (DIY): Potential for Prosumption, Innovation, and Entrepreneurship by Local Populations in Regions without Industrial Manufacturing Infrastructure. Technology in Society, 39, 18-30. https://doi.org/10.1016/j.techsoc.2014.07.001

Gandia, R., & Parmentier, G. (2020). Managing Open Innovation through Digital Boundary Control: The Case of Multi-Sided Platforms in the Collaborative Economy. Journal of Innovation Economics Management, n° 32(2), 159-180. https://doi.org/10.3917/jie.032.0159

Gwamuri, J., Wittbrodt, B-T., Anzalone, N.C. and Pearce, J.M. (2014). Reversing the trend of large scale and centralization in manufacturing: The case of distributed manufacturing of customizable 3-D-printable self-adjustable glasses. Challenges in Sustainability, 2(1), pp.30-40. https://doi.org/10.12924/cis2014.02010030

Hirscher, A.-L., Niinimaki, K., & Joyner Armstrong, C. M. (2018). Social Manufacturing in the Fashion Sector: New Value Creation through Alternative Design Strategies? Journal of Cleaner Production, 172, 4544-4554. https://doi.org/10.1016/j.jclepro.2017.11.020

Jiang, P., Leng, J., & Ding, K. (2016). Social Manufacturing: A Survey of the State-Of-The-Art and Future Challenges. 2016 IEEE International Conference on Service Operations and Logistics, and Informatics (SOLI), 12-17. https://doi.org/10.1109/SOLI.2016.7551654

Kohtala, C., & Hyysalo, S. (2015). Anticipated Environmental Sustainability of Personal Fabrication. Journal of Cleaner Production, 99, 333-344. https://doi.org/10.1016/j.jclepro.2015.02.093

Kostakis, V., Latoufis, K., Liarokapis, M., & Bauwens, M. (2018). The Convergence of Digital Commons with Local Manufacturing from A Degrowth Perspective: Two Illustrative Cases. Journal of Cleaner Production, 197, 1684-1693. https://doi. org/10.1016/j.jclepro.2016.09.077

Kostakis, V., Niaros, V., Dafermos, G., & Bauwens, M. (2015). Design Global, Manufacture Local: Exploring The Contours of an Emerging Productive Model. Futures, 73, 126-135. https://doi.org/10.1016/j.futures.2015.09.001

Laplume, A., Anzalone, G.C. and Pearce, J.M. (2016). Open-source, self-replicating 3-D printer factory for small-business manufacturing. The International Journal of Advanced Manufacturing Technology, 85(1-4), pp.633-642. https://link.springer. com/article/10.1007/s00170-015-7970-9

Mohajeri, B., Nyberg, T., Karjalainen, J., Tukiainen, T., Nelson, M., Shang, X., & Xiong, G. (2014). The Impact of Social Manufacturing on The Value Chain Model in The Apparel Industry. Proceedings of 2014 IEEE International Conference on Service Operations and Logistics, and Informatics, 378-381. https://doi.org/10.1109/ SOLI.2014.6960754

Ostrom, E. (1990). Governing the Commons: The Evolution of Institutions for Collective Action. Cambridge University Press.

Pearce, J. M. (2014). Open-Source Lab How to Build Your Own Hardware and Reduce Research Costs. Elsevier.

Petersen, E.E. and Pearce, J. (2017). Emergence of home manufacturing in the developed world: Return on investment for open-source 3-D printers. Technologies, 5(1), p.7. https://doi.org/10.3390/technologies5010007

Toffler, A. (1980). The Third Wave. Bantam Books.

Waldman Brown, A. (2016). Exploring The Maker-Industrial Revolution: Will The Future Of Production Be Local? Berkeley Roundtable on the International Economy.

Wittbrodt, B.T., Glover, A.G., Laureto, J., Anzalone, G.C., Oppliger, D., Irwin, J.L. and Pearce, J.M.(2013). Life-cycle economic analysis of distributed manufacturing with open-source 3-D printers. Mechatronics, 23(6), pp.713-726. https://doi.org/10.1016/j.mechatronics.2013.06.002

Zhong, S., & Pearce, J. M. (2018). Tightening the loop on the circular economy: Coupled distributed recycling and manufacturing with recyclebot and RepRap 3-D printing. Resources, Conservation and Recycling, 128, 48-58. https://doi.org/10.1016/j. resconrec.2017.09.023

Tämä on José Ramosin, Michel Bauwensin, Sharon Eden ja James Gien Wongin toimittaman kirjan Cosmo-local Reader ensimmäinen luku. Luvun on kirjoittanut Alexandros Schismenos, Vasilis Niaros ja Lucas Lemos.

Huom: Tämä luku on muokattu ote teoksesta ”Schismenos, A., Niaros, V., & Lemos, L. (2020). Cosmolocalism: Understanding the transitional dynamics towards post-capitalism. Tämä sisältö on lisensoitu Creative Commons Attribution-NonCommercial-NoDerivs 3.0 Austria -lisenssillä.¹

Johdanto

Viime vuosikymmeninä tieto- ja viestintätekniikan ja kapitalististen markkinoiden yleistyminen on luonut uuden sosiaalis-historiallisen todellisuuden viestinnälle, tuotannolle ja yhteiskunnan järjestäytymiselle samalla kun sosiaalinen eriarvoisuus on syventynyt. Tässä yhteydessä on syntynyt vaihtoehtoisia yhteisvaurauteen perustuvia organisointimuotoja, jotka haastavat kapitalismin perusarvot. Tämän uudenlaisten tasa-arvoisten ja valtioiden rajat ylittävien yhteistyöverkostojen puitteissa on ehdotettu uutta sosiaalisen rinnakkaiselon käsitettä: kosmolokalismia. Tässä artikkelissa esitellään kosmolokalismin genealogiaa ja verrataan sitä aiempiin käsitteellisiin universalistisiin uudelleenmuotoiluihin, nimittäin kosmopolitanismiin ja internationalismiin.

Kosmolokalismi eli kosmopoliittinen paikallisuus on käsite, joka on viime vuosikymmeninä ilmestynyt viestinnän, muotoilun ja vertaistuotannon alalle digitaalisten viestintäverkkojen luomisen ja laajentumisen myötä. Se on tapa yhdistää paikalliset yhteisöt yhteisen vaihdon verkostoihin, jotka koskevat sekä tuotantoa että kulutusta. [²] Kosmolokalismin avulla luodaan uutta arvostusta paikkaa kohtaan ja keksitään yhteisöllisyys uudelleen avoimella ja joustavalla tavalla. [³] Näin se muuttaa paikallisuuden ja universaalisuuden välistä suhdetta kunnioittaen ja edistäen paikallisyhteisöjä tasavertaisen rinnakkaiselon globaalissa verkostossa. [⁴]

Kosmolokalismi tarjoaa vaihtoehtoiset puitteet yhteistuotannolle. Sen tavoitteena on luoda resilienssiä paikallisesti jakamalla resursseja globaalisti ”digitaalisena yhteisomistuksena”. Kuten Ramos toteaa: ”Kosmolokalismi kuvaa hyvin perustavasti globaalisti hajautetun tietämyksen ja design-yhteisten dynaamisia mahdollisuuksia yhdessä kehittyvän (korkean ja matalan teknologian) kapasiteetin kanssa paikalliseen arvontuotantoon.” [⁵]

Kosmolokalismi on enemmän kuin suunnittelu- ja viestintätapa, sillä se keksii yhteisöllisyyden uudelleen ja luo uudenlaisen sosiaalisuuden muodon, joka perustuu yhteisöllisyyteen, innovointiin, tasavertaisuuteen ja vapauteen. Siinä määrin kuin kosmolokalismi luo yhteisöllisyyttä, se luo myös eetosta ja paatosta. [⁶] Nämä avaavat uusia näköaloja yhteiskunnallisen muutoksen hankkeelle ja innoittavat uusia, horisontaalisempia ja tasa-arvoisempia yhteiskunnallisen instituution muotoja. [⁷]

Tässä artikkelissa pyritään analysoimaan kosmolokalismin käsitteen historiallisia ja poliittisia konnotaatioita ja tarkastelemaan sitä yhteisvaurauden kontekstissa. Tarkastelemme paikallisen/universaalisen polariteetin konfiguraatiota kolmessa eri historiallisissa yhteyksissä kehitetyssä universalismin käsitteessä: kosmopolitanismissa, internationalismissa ja kosmolokalismissa. Väitämme, että kosmolokalismi tarjoaa vaihtoehtoisen käsitteellisen muodon paikallisuuden ja universalismin väliselle suhteelle, jossa korostuvat sosiaalisen identiteetin ja poliittisen vallan kysymykset.

Kolme universalismin käsitettä

Kosmopolitanismi

Kosmopolitanismi on universalismin ensimmäinen teoreettinen ilmaus. Se on on peräisin myöhäisen Ateenan demokratian (n. 404-322 eaa.) ja erityisesti Makedonian (n. 335-168 eaa.) ja Rooman (n. 27 eaa. – 476 jKr.) valtakuntien sosiaalis-historiallisesta kontekstista. Sokrateen oppilaan ja kyynisen filosofisen liikkeen perustajan Diogenes Sinopen väitetään identifioineen itsensä kosmopoliitiksi eli maailmankansalaiseksi. Tämä näkemys merkitsi kansalaisuuden käsitteen merkittävää laajentumista paljon pidemmälle kuin sen poliittiset rajat tietyn kaupungin alueella. Diogenes määritteli hyveen henkilökohtaiseksi riippumattomuudeksi kaikista aineellisista tai poliittisista sidonnaisuuksista. Hänen pyrkimyksensä kosmopoliittisuuteen merkitsi kuitenkin syvempää kuulumisen tunnetta kuin paikallisuuden taso, joka oli universaali. [⁸]

Stoalaiset tutkivat ja teoreettistivat tätä kosmopolitanismin käsitettä edelleen. Stoalaisen filosofian mukaan jokainen ihmisyksilö ”asuu […] kahdessa yhteisössä — syntymämme paikallisyhteisössä ja inhimillisen argumentoinnin ja pyrkimysten yhteisössä” [⁹] Stoalaisten kuvaus inhimillisestä olemassaolosta omaksui konsentrisen mallin, jossa kukin yksilö oli keskipisteenä, jota ympäröivät kuulumisasteiden ympyrät.

Kosmopolitanismi syntyi sosiaalis-historiallisessa kontekstissa, jossa polis oli poliittinen malli, joka perustui itsenäisiin ja melko itsenäisiin kaupunkeihin Egeianmeren eri puolilla. Se kehittyi kuitenkin täydellisemmin valtakunnan sosiaalis-historiallisessa kontekstissa. Monikulttuurisena keskitettynä poliittisena muodostelmana valtakunta saattoi vaatia alueellista universaalisuutta.

Kosmopolitanismin käsite keksittiin uudelleen Länsi-Euroopassa valistuksen aikakaudella (1600- ja 1800-luvuilla), erityisesti Immanuel Kantin teoksissa. Kleingeldin mukaan [¹⁰] Saksassa kosmopolitanismi erotti toisistaan useita osaamisalueita, kuten moraalin, kulttuurin, laillisuuden ja talouden, jotka kietoutuivat romanttiseen ihannointiin. Kant visioi ikuista rauhaa, joka perustuisi ihmiskunnan yleismaailmallisiin piirteisiin ja vielä laajemmin itse järjen yleismaailmallisuuteen Hän vaati ”maailmankansalaisuuden” (ius cosmopoliticum) lakia, joka perustuisi ihmisten yhteisyyteen kansalaisina ja joka syrjäyttäisi paikalliset oikeussäännöt (ius civitatis) ja kansalliset lainsäädännöt (ius gentium) niiden ulkoisissa keskinäisissä suhteissa. [¹¹]

Kantin mukaan tämä kosmopoliittinen laki on olemassa vastavuoroisen vieraanvaraisuuden muodossa, joka perustuu maalla asumisen yhteisluonteeseen. Kant korostaa vastuutamme toisistamme, huomauttaa, että jokainen ihminen on päämäärä itsessään eikä keino muiden syiden saavuttamiseksi, ja tarjoaa käsitteellisen perustan universaalille ihmisyydelle. Universaalisuus on ihmisen autonomian ja ihmisarvon transsendentaalinen ehto. Lisäksi Kant ilmaisi teoreettisin ja analyyttisin termein länsimaisten yhteiskuntien vapautumisen uskonnollisesta heteronomiasta, joka oli jo innoittanut Amerikan ja Ranskan vallankumouksia. Tästä seuranneet julistukset yleismaailmallisista ihmisoikeuksista olivat ratkaiseva institutionaalinen itsetunnustus ihmisyydestä yli paikallisten rajojen.

Viime vuosina kosmopolitanismi on noussut esiin jälkikolonialistisen ja antikolonialistisen tutkimuksen yhteydessä osoittaakseen Euroopan ulkopuolisten kulttuurien merkityksen, mutta myös vastauksena globalisaatioon 2000-luvun alkupuolella. [¹²] Jälkimmäisen osalta yksi globaalin kosmopolitanismin äänekkäimmistä kannattajista on saksalainen sosiologi Ulrich Beck. Teoksissaan Beck ottaa käyttöön ajallisen elementin, joka käsitetään ”refleksiiviseksi modernisaatioksi”. Tämä elementti ilmenee siinä, että globalisaatioprosessin aikana syntyy odottamattomia maailmanlaajuisia tapahtumia, joihin yhteiskuntien on reagoitava samanaikaisesti. [¹³] Elvytetty kosmopolitanismi on Beckin mukaan välttämätöntä, jotta voidaan tunnistaa toinen ja poistaa kulttuuriset ennakkoluulot.

Beck väittää, että ”vain kosmopoliittinen näkemys vastaa riittävästi todellisuutta ja tarjoaa riittävän perustan toiminnalle” [¹⁴] Tässä yhteydessä kosmopolitanismia hyödynnetään metodologisena välineenä kuvaamaan globalisoitunutta maailmaa, joka nousee esiin ilmiöinä, jotka korostavat yhteiskuntien keskinäisiä yhteyksiä. [¹⁵]

Beck viittaa syyskuun 11. päivän terrori-iskujen kaltaisiin tapahtumiin, ilmastonmuutokseen ja arabikevään kaltaisiin yhteiskunnallisiin kapinoihin ja vaatii kritisoimaan kansallista paradigmaa, jota hän pitää riittämättömänä näiden ilmiöiden analysoimiseksi. [¹⁶]

Beckin kosmopolitanismiteoriassa on kuitenkin eurosentrisen perinteen piirteitä, ja sellaisena se on modernisoitu versio kantilaisesta kosmopolitanismista. [¹⁷] Hänen käsityksensä meistä ja toisista näyttää olevan kiinnittynyt ennakkoon tehtyihin maantieteellisiin ja kulttuurisiin jakoihin. Hänellä on myös taipumus vähätellä muita yhteiskunnallisen kamppailun ja epätasa-arvon kenttiä, kuten luokkaeroja, globaalin pohjoisen ja etelän välistä jakoa ja kapitalististen keskusten ensisijaisuutta globaaliin periferiaan nähden. Näin ollen hänen kosmopoliittinen näkemyksensä ei ylitä globaalin länsimaisen kulttuurin hierarkiaa paikallisiin alkuperäiskulttuureihin nähden. Beck ei onnistu integroimaan kulttuurista monimuotoisuutta kulttuurisesti oikeudenmukaiseen globaalin yhteenkytkeytyneisyyden tasoon, kun hän puolustaa suvaitsevaisuutta ja toisen tunnustamista.

Sen sijaan hän noudattaa perinteistä keskusta/periferia-mallia, joka on sopusoinnussa vallitsevan kapitalistisen mielikuvituksen kanssa.

Gerard Delanty korostaa Beckin kosmopolitanismin uudelleenarvioinnin refleksiivistä ja sisäistettyä ulottuvuutta. Hän vaatii uutta kosmopoliittista mielikuvitusta, jossa keskitytään erilaisiin mahdollisiin yhdistelmiin paikallisuuden ja globaalisuuden välillä sen sijaan, että vahvistettaisiin uudelleen keskustan ja periferian välistä dominanssia. [¹⁸] Delantyn mukaan ”kriittisen kosmopolitanismin käsite näkee maailman kategorian pikemminkin avoimuuden kuin universaalin järjestelmän kannalta. Juuri tämä määrittelee kosmopoliittisen mielikuvituksen” [¹⁹] Delantyn kriittinen lähestymistapa näyttää kuitenkin hämärtävän kosmopolitanismin käsitteellisiä perusteita, sillä keskustan ja periferian käsitteet ovat oletettuja, eikä niitä siten voida tässä yhteydessä ylittää.

Internationalismi

1700-luvun vallankumoukset synnyttivät nykyaikaisuuden, joka innoitti tulevaa hallitsevaa yhteiskunnallista ja poliittista organisaatiomuotoa: kansallisuutta. Kansallisuus liittyy suoraan alueeseen ja politisoi paikallisuuden sosiaaliset piirteet, kuten alkuperäisyyden, syntyperän, tavan ja kielen. Se korreloi tunteeseen yhteisestä menneisyydestä, kun taas kansakunnat ovat historiallisia konstruktioita, jotka eivät ole yleismaailmallisesti välttämättömiä, vaan pikemminkin rajattuja ja suvereeneja kuviteltuja poliittisia yhteisöjä. [²⁰]. Paikallisuuden ja universaalisuuden välissä olevana keinotekoisena välimuotona kansallisuus ei ole eksistentiaalinen eikä immanenttisesti transsendentaalinen. Periaatteessa kansallisuus on universaalisuuden vastainen. Sen riippuvuus alueesta ja homogeenisuudesta tekevät tyhjäksi kaiken vetoamisen universaaliin. Päinvastoin, jokaista kansallisvaltiota pidetään itsenäisenä yksikkönä, joka sotii muita itseään johdonmukaisia, itsenäisiä kokonaisuuksia vastaan. [²¹]

Universaalisuuden kansallinen pirstaloituminen ei myöskään suosi paikallisuutta. Poliittisen päätöksenteon siirtyminen yhteisöltä valtiolle on vienyt paikallisuudelta kaiken vallan. Paikallisyhteisöille, jotka ovat valtion legitimiteetin perusta, on tietenkin jätetty edustuksen perustaso. Siksi kansallisuus rikkoo paikallisuuden ja universaalisuuden välisen yhteyden korvaamalla niiden poliittisen ja sosiaalisen ulottuvuuden.

Kansalaisuus on määräytymisen mitta ja identiteetin mielivaltainen muodostus. Yhteisöistä voi tulla osa eri kansakuntia, kun taas kansakunnista ei voi koskaan tulla universaaleja. Balibar ja Wallerstein huomauttavat, että ”käsite ‘kansakunta’ liittyy tämän historiallisen järjestelmän [kapitalistisen maailmantalouden] poliittiseen päällysrakenteeseen, suvereeneihin valtioihin, jotka muodostuvat valtioiden välisestä järjestelmästä ja jotka ovat seurausta siitä. [²²].

Internationaalisuus syntyi pyrkimyksenä ratkaista tämä ongelma muuntamalla ja ottamalla universaalisuus uudelleen haltuun kansallisen politiikan kontekstissa. Tämän muodon universalismi sai kansallisvaltioiden aikakaudella. Internationalismissa tunnustetaan kansallisvaltioparadigman hallitsevuus ja ehdotetaan kansojen välistä tasa-arvoa ja solidaarisuutta vetoamalla inhimilliseen universaalisuuden tunteeseen. [²³].

Tämäntyyppinen internationalismi nousi historialliselle näyttämölle painokkaasti sen jälkeen, kun vuonna 1864 perustettiin Ensimmäinen internationaali, joka yhdisti vallankumouksellisen liikkeen koko kirjon marxilaisista anarkisteihin. Kansainvälisyys on ollut olennainen piirre emansipatorisissa yhteiskunnallisissa liikkeissä, jotka ovat toisinaan onnistuneet voittamaan kansalliset rajoitukset ja kyseenalaistamaan kansallisuuden rajat.

Kapitalismin laajeneminen on edistänyt toisenlaista kansainvälisyyttä, joka liittyy markkinoihin eikä ihmisten oikeuksiin. Vuonna 1843, kun brittiläinen imperiumi laajeni, Richard Cobdenin kaltaiset vapaakaupan kannattajat [²⁴] kannattivat smithiläistä versiota kansainvälisyydestä, joka voitaisiin toteuttaa yhdistämällä maailmanmarkkinat. Neuvostoliiton ”rautaesiripun” romahdettua vuonna 1991 finanssikapitalistiset verkostot ovat laajentuneet ympäri maailmaa, ja tätä prosessia on kutsuttu ”globalisaatioksi” [²⁵] Tämä internationalistinen agenda ei kuitenkaan vähentänyt, vaan pikemminkin kärjisti kansallisvaltiokapitalismin ristiriitoja: jakoa johtajien ja toimeenpanijoiden välillä, jakoa syntyperäisten ja ulkomaalaisten välillä, sosiaalista eriarvoisuutta ja rotuun ja sukupuoleen liittyviä jakoja sekä kahtiajakoa sisäisen tilan eli valtion lainkäyttöalueen ja ulkoisen tilan eli kansainvälisten suhteiden tilan välillä.

Lennättimen, radion ja myöhemmin digitaalisen viestintäteknologian keksiminen teki universaalisuudesta konkreettista globaalisuuden muodossa. Globaalisuus on tunne yhteisestä maailmasta, joka rajoittuu planeettaamme. Se täyttää universaalisuuden konkreettisella kokemuksella ja luo maailmanlaajuisia infrastruktuureja, jotka tarjoavat empiirisen perustan. Globaalisuus tarjoaa paikallisuudelle globaalin pituuden, johon se voi projisoida toimintansa, ja tekee universaalisuudesta toteutuneen potentiaalin, joka on paikallisen yksilöllisyyden tason yläpuolella. Globaalisuuden kansainvälinen viestintäinfrastruktuuri, joka tunnetaan digitaaliaikana tieto- ja viestintätekniikkana (ICT), mahdollistaa sen, että globalisaation yksityinen voittoa tavoitteleva yritysverkosto voi muodostaa globaalit markkinat.

Vaihtoehdon globalisaatiolle tarjosi Roland Robertson, joka ehdotti ensimmäisen kerran termiä ”glokalisaatio” 1980-luvun lopulla. [²⁶]. ”Tämä käsite kuvaa tuotteita tai palveluja, joita levitetään maailmanlaajuisesti ja joissa otetaan huomioon paikallisten käyttäjien tarpeet.” [²⁷] Liiketoiminnallisessa mielessä glokalisaatio liittyy mikromarkkinointiin ja eriytyneiden ”kuluttajatraditioiden” rakentamiseen [²⁸] Robertson kuitenkin laajentaa glokalisaation merkitystä tarjotakseen uudenlaisen artikulaation globaalin ja paikallisen välisestä suhteesta samanaikaisuuden ja keskinäisen läpäisyn näkökulmasta. Robertsonille ”glokalisaatio tarkoittaa sekä universalisoivien että partikularisoivien tendenssien samanaikaisuutta — yhteisesiintymistä. [²⁹]. Hän pyrkii ylittämään globalisaation ja lokalisoitumisen välisen jännitteen korostamalla heterogeenisuuden tuottamista globalisaation projisoiman homogeenisuuden pinnan sijaan. Robertson kehottaa meitä hyväksymään heterogeenisuuden, vaikkakin ylhäältä alaspäin suuntautuvan lähestymistavan homogeenisen hyväksymisen kautta, sillä globalisaation ja glokalisaation kapitalistisia prosesseja ohjaavat kansainväliset johtajat ja yhtiöt.

Meidän mielestämme glokalisaatio on käsite, joka etenee universaalista paikalliseen, mikä peittää alleen paikalliset moninaisuudet ja vastarinnat, joita voi esiintyä globalisoituneiden mekanismien ja paikallisviranomaisten välisissä jännitteissä. Näin glokalisaatio pysyy juurtuneena liiketoiminnallisiin juuriinsa ja sidottuna mikromarkkinointiin ja erilaisiin mainontakäytäntöihin ja -ajatuksiin kyseenalaistamatta globalisaation/glokalisaation taustalla olevia keskeisiä kapitalistisia motiiveja. Ylhäältä alas -teoriana se tarjoaa metodologisen välineen kuvaamaan kapitalistisen laajentumisen mahdollisuuksia monimuotoisessa maailmassa, mutta jättää huomiotta jälkikapitalistisen siirtymän mahdollisuudet.

Tieto- ja viestintätekniikan aikakauden kypsyessä on syntymässä uusi universaalisuuden muoto, jota kutsutaan kosmopoliittiseksi paikallisuudeksi tai kosmolokalismiksi. Yrityskapitalismin ja globaalien arvoketjujen kritiikin pohjalta tämä uusi muoto muuntaa eksistentiaalista, sosiaalista ja poliittista paikallisuuden ja universaalisuuden akselilla.

Kosmolokalismi

Kosmopoliittisen paikallisuuden tai kosmolokalismin käsitteen on kehittänyt Wolfgang Sachs, joka on ympäristö-, kehitys- ja globalisaatiotieteilijä. Sachs tunnetaan yhtenä monista Ivan Illichin seuraajista, ja hänen työnsä on vaikuttanut vihreisiin ja ekologisiin liikkeisiin. Vuonna 1992 hän toimitti teoksen Development Dictionary: A Guide to Knowledge as Power, joka on (post-)kehitystutkimuksen klassikko. Sachs väittää, että kosmolokalismi ”pyrkii vahvistamaan paikan rikkautta pitäen samalla mielessä monimuotoisen maailman oikeudet. Se vaalii tiettyä paikkaa, mutta tietää samalla kaikkien paikkojen suhteellisuudesta” [³⁰]. Kosmolokalismi säilyttää paikallisuuteen liittyvän ”paikallisuuden”, mutta projisoi sen samalla globaalisti vaarantamatta sen erityisyyttä. Näin ollen kulttuurinen ja yhteisöllinen monimuotoisuus kukoistaa universaalin verkostoitumisen yhteydessä. Lisäksi paikallinen säilyy itsenäisenä globaalin muodostamassa keskinäisriippuvaisessa verkostossa, mikä edistää autonomiaa täydentävyyden puitteissa molemmilla tasoilla. Glokalisaation vastakohtana kosmolokalismi siirtyy paikallisuudesta universaalisuuteen, tunnustaa paikallisen sosiaalisen yhteiselon paikaksi ja korostaa globaalin verkostoitumisen mahdollisuuksia kapitalististen markkinasääntöjen ulkopuolella.

Ezio Manzini, kestävän kehityksen muotoilun johtava ajattelija, on myös visioinut toimivia vaihtoehtoja kestävälle yhteiskunnalle. Sosiaalisen innovaatiomuotoilun professorina Manzini keskittyy tuotantoon ja kulutukseen liittyviin innovatiivisiin prosesseihin ja strategioihin kestävän kehityksen näkökulmasta. Hänen viimeisin teoksensa Design, When Everybody Designs: An Introduction to Design for Social Innovation, käsittelee luovia yhteisöjä ja uusia yhteistyömuotoja. [³¹] Manzini kuvaa kosmopoliittista paikallisuutta tapana yhdistää paikalliset yhteisöt globaalisti hajautettuihin yhteisen vaihdon verkostoihin, jolloin tuotanto ja kulutus lähenevät toisiaan. Tämä kosmolokalismin muoto juontaa juurensa nousevaan tuotantomalliin, joka perustuu ”digitaalisen yhteisvaurauden” käsitteeseen. [³²] Vaikka voidaankin väittää, että kosmolokalismia muistuttavia, mutta commonsiin juurtuneita organisaatiorakenteita voi olla olemassa, tämän artikkelin yhteydessä omaksumme ainoastaan edellä mainitun muodon.

Yhteisvaurauden perusrakenteeseen kuuluu kolme osaa, jotka ovat tasavertaisessa ja vastavuoroisessa suhteessa toisiinsa: yhteiset resurssit, jotka voivat olla teknisiä, kulttuurisia, sosiaalisia tai luonnonvaroja; instituutiot, jotka määrittelevät yhteistoiminnan säännöt, kuten avoimen lähdekoodin lisenssit tai päätöksentekoprosessit; ja yhteisöt, jotka osallistuvat yhteisten resurssien (uudelleen)tuotantoon. [³³]

Digitaalisen yhteisöllistämisen prosessista antoivat ensimmäisenä esimerkin avoimen tiedon hankkeet, kuten vapaa tietosanakirja Wikipedia ja muut avoimen lähdekoodin ohjelmistohankkeet. [³⁴] Toinen aalto liittyy avoimeen suunnitteluun ja valmistukseen. [³⁵]. Tässä asetelmassa suunnittelua kehitetään ja jaetaan globaalina digitaalisena yhteisenä, kun taas valmistus tapahtuu paikallisesti. [³⁶] Useissa pienimuotoisissa ja resilienssiin suuntautuneissa teknologia-aloitteissa on sovellettu kosmolokaaleja käytäntöjä. Tällaisia aloitteita ovat esimerkiksi WikiHouse (rakennukset), RepRap (3D-tulostimet), OpenMotors (ajoneuvot), OpenBionics (robotti- ja proteesikädet) ja L’Atelier Paysan (maatalousvälineet). Käytännössä viimeksi mainittu aloite hyödyntää maailmanlaajuista tietopoolia maataloustyökalujen tuottamiseksi paikallisesti, mutta myös laajentaa tätä tietopoolia omilla panoksillaan (suunnittelun, taitotiedon ja käytäntöjen osalta). Tällaisella kosmolokalismin muodolla voidaan puuttua paikallisyhteisöjen riippuvuuteen globaaleista arvoketjuista niiden toimeentulon turvaamiseksi ja globaaliin yritystoimintaan perustuvaan louhintamalliin, joka edistää ilmaston lämpenemistä.

Kosmolokalismi nojaa samoihin tiedontuotantovälineisiin, jotka tukevat kapitalistista globalisaatiota, eli viestintään, laskentaan, antureihin ja sähköiseen varastointiin. [³⁷] Kosmolokalismin erottaa kapitalistisesta globalisaatiosta lähinnä sen arvot ja periaatteet: vastavuoroisuus ja itseorganisoituminen, jotka kunnioittavat yksilön autonomiaa, paikallista erityisyyttä ja kulttuurista monimuotoisuutta; jakaminen, jossa tunnustetaan yhteenkuuluvuus ja keskinäinen vastuu; yhteistyö, joka mahdollistaa julkisen harkinnan ja pohdinnan; ja hyötylähtöisyys, joka tarjoaa tunteen yhteiskunnallisesta yhteisestä hyvästä. Tässä mielessä yhteisöt ovat välttämätön edellytys kosmolokalismille.

Kosmolokalismille ei ole ominaista ulkoisen ja sisäisen välinen kahtiajako, jonka vallitseva kansallisvaltioparadigma pakotti kansainvälisyyteen; sen sijaan sille on ominaista yhdistämistavat, jotka yhdistävät paikallisia yhteisöjä vähentämättä niiden paikallisuutta. Paikallisuus, joka on irrotettu alueellisuudesta, muuttuu puhtaasti kulttuuriseksi ja korreloi kielen ja tapojen kanssa. Kommonerien yhteisten käytäntöjen kautta syntynyt yhteinen resurssipooli säilyttää jokaisen paikallisen erityispiirteen moniarvoisessa, moniäänisessä kontekstissa, jossa jokainen yhteinen asukas voi osallistua tasavertaisesti ja vapaasti. Tämä kollektiivinen, avoin ja tasa-arvoinen arvontuotanto ja -jako on vastoin kapitalismin voittoa tavoittelevaa taloutta. Siinä missä jälkimmäinen luo riistävän ja välistävetävän tavan käyttää arvokkaita resursseja voiton tavoitteluun, yhteisiin resursseihin perustuva vertaistuotanto luo päinvastaisen, tuottavan tavan ylläpitää ja luoda arvokkaita resursseja molemminpuolisen yhteiskunnallisen hyödyn tavoitteluun. [³⁸]

Onko kosmolokalismi luonnostaan antikapitalistista? Kuten olemme maininneet, on väitetty, että kosmolokalismi voidaan pelkistää teknologiseksi trendiksi. [³⁹] Väitämme kuitenkin, että tämä vaara on seurausta siitä, että kosmolokalismin mahdollisuuksia ei ole täysin toteutettu. Kosmolokalismi haastaa sisällöltään, kontekstiltaan ja periaatteeltaan kapitalismin ydinarvot. Todellisuudessa se kyseenalaistaa kapitalistisen imaginaarisuuden ensisijaisen käyttövoiman ja motivaation, voiton ensisijaisuuden ja ”kapitalistisen kehityksen keskeisen imaginaarisen merkityksen”. [⁴⁰]

Sachs on väittänyt, että kehitysyhteistyöstä käytävässä keskustelussa käytetään keskeisiä käsitteitä, jotka kiteyttävät ”joukon hiljaisia oletuksia, jotka vahvistavat länsimaista maailmankuvaa”. [⁴¹]. Samaa kritiikkiä voidaan soveltaa myös Beckin kosmopolitanismiin. Sachs tunnustaa, että kapitalistisen kehityksen merkitykset ovat sekä muokanneet maailmankuvamme länsimaalaiseen muottiin että inspiroineet tuhoisaa riistopolitiikkaa, joka ”ilmeisesti epäonnistui sosioekonomisena pyrkimyksenä”. [⁴²]. Sachs kehottaa meitä testaamaan todellisuuden kehitysmallia toteuttamalla kosmolokalismia. Tässä mielessä kosmolokalismi haastaa paitsi kapitalistiset käytännöt myös vallitsevan käsityksen sosiaalis-historiallisesta todellisuudesta, sellaisena kuin se on määritelty kapitalististen imaginaaristen perusmerkitysten kautta. Mielestämme kosmolokalistisen maailmankuvan potentiaali kattaa antikapitalistisen arvomaailman, ei-kapitalistisen yhteistyömuodon ja jälkikapitalistisen odotusten horisontin.

Avointen osallistumiskäytäntöjen ja resurssien tasapuolisen jakamisen avulla kosmolokalismin avulla luodaan uusi yhteisöllisyyden muoto, joka ei perustu alueellisuuteen vaan tasavertaiseen osallistumiseen. [⁴³] Tämän mahdollistavat sen joustavat infrastruktuurit, jotka tarjoavat avoimia viestintäkanavia ja tapoja jakaa tietoa, tekniikoita ja käytäntöjä.

Kosmolokalismin ratkaiseva uusi elementti on nykyisten toimintatapojen radikaali uudelleenmuotoilu. [⁴⁴] Näin luodaan vaihtoehtoisia sosiaalisten suhteiden muotoja, jotka perustuvat paikallisuuden ja globaalisuuden suoraan yhteyteen horisontaalisesti ja vastavuoroisesti. Manzinille tällainen kosmopoliittinen paikallisuus pystyy luomaan uudenlaisen paikkatietoisuuden, joka muodostaa perustan yhteisön perustamiselle. Escobar väittää, että tämä uusi paikkatietoisuus eli yksilöiden ja heidän spatiaalisen ympäristönsä väliset uudet suhteet merkitsevät yhteisöllisyyden dynaamista uudelleen keksimistä. [⁴⁵]

Kosmolokalismin siirtymädynamiikan ymmärtäminen

Kosmolokalismi vaikuttaa lupaavalta universalismin muodolta. Se omaksuu kosmopolitanismin vapauttavia elementtejä ja välttää samalla useimmat internationalismin rajoitukset. Kosmolokalismin avulla ylitetään kansalliset rajoitukset kohti globaalisuutta ja samalla tunnustetaan ja voimaannutetaan paikallisuus. Siinä hyödynnetään täysimääräisesti tieto- ja viestintätekniikan vapauttavia näkökohtia ja mahdollistetaan maailmanlaajuinen yhteistuotanto tasavertaisella tavalla. Lisäksi se keksii uudelleen yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteen avoimella, tasa-arvoisella ja moniarvoisella tavalla.

Kuten nykyisissä ”digitaalisen yhteisvaurauden” yhteisöissä on nähty, kosmolokalismin avulla edistetään erilaisia rinnakkaiselon muotoja ja inspiroidaan vaihtoehtoisia tuotantotapoja, jotka perustuvat yhteisomistukseen. Yhteistuotantotapana se tarjoaa kestävämpiä ja toimivampia verkostoja, jotka voivat elvyttää paikallistaloutta ja edistää yhteisvaurauteen perustuvaa kollaboraatiomuotoa. Tässä ympäristössä voittoa tavoittelevia kannustimia vähennetään yhteisöllisten arvojen hyväksi. Kosmolokalismin avulla paikallisuus ja yleismaailmallisuus voidaan siis muuntaa eri tavalla, mikä antaa meille mahdollisuuden visioida uusia tapoja kohti sosiaalista tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta uhraamatta kuitenkaan monimuotoisuutta ja moninaisuutta.

Useat kosmolokalismiin liittyvät näkökohdat, kuten sen sosiaaliset ja ympäristövaikutukset, vaativat kuitenkin lisätutkimuksia. Kosmolokalismi on esimerkiksi hyvin riippuvainen tieto- ja viestintätekniikasta, jonka yleistyminen liittyy monimutkaisiin tuotantosuhteisiin ja uuteen digitaaliseen työnjakoon. [⁴⁶] Näin ollen kosmolokalismin perusteellinen tutkiminen poliittisen ekologian näkökulmasta vaikuttaa olennaisen tärkeältä. On myös ensiarvoisen tärkeää tutkia ja tukea syntymässä olevia instituutioita, jotka hallitsevat tällaisen kokoonpanon käytännön järjestelyjä.

Kaiken kaikkiaan kosmolokalismi tarjoaa vaihtoehtoja, jotka voivat mahdollisesti horjuttaa vallitsevia kapitalistisia imaginaarisia merkityksiä, asenteita ja toimintatapoja. Se voi viitoittaa tietä siirtymiselle kohti jälkikapitalistista, yhteisvaurauteen keskittyvää taloutta ja yhteiskuntaa, jossa arvo luodaan kollektiivisesti ja on kaikkien saatavilla. Paikallisyhteisöjen ja yksilöiden autonomia on olennaisen tärkeää, jotta kosmolokalismista tulisi muutakin kuin tuotantotavan suunnitelma. Kosmolokalismi voisi tarjota kestäviä viestintä- ja tuotantoinfrastruktuureja, jotka mahdollistaisivat sosiaalisen autonomian globaalissa mittakaavassa. Sen poliittinen potentiaali on vielä avautumatta, mutta sitä kannattaa pohtia sekä teoriassa että käytännössä.

Lähdeviitteet

1. (…) ︎
2. Manzini, E. (2015). Design, When Everybody Designs: An Introduction to Design for Social Innovation. Cambridge, MA: MIT Press. ︎
3. Escobar, A. (2018). Designs for the Pluriverse: Radical Interdependence, Autonomy, and the Making of Worlds. Durham: Duke University Press ︎
4. Sachs, W. (1992). The Development Dictionary: A Guide to Knowledge as Power. London: Zed Books. ︎
5. Ramos, J. (2017). Cosmo-Localization and Leadership for the Future. Journal of Futures Studies 21(4): 65-84 ︎
6. Kioupkiolis, A. (2019). The Common and Counter-Hegemonic Politics. Edinburgh: Edinburgh University Press ︎
7. Schismenos, A. (2019). Direct Democracy, Social Ecology and Public Time. Teoksessa Social Ecology and the Right to the City, toim. Federico Venturini, Emet Degirmenci & Ines Morales, 128-141. Montreal: Black Rose Books ︎
8. Nussbaum, M.C. (1997). Kant and Stoic Cosmopolitanism. The Journal of Political Philosophy 5(1): 1-25 ︎
9. Nussbaum, M.C. (1997). Kant and Stoic Cosmopolitanism. The Journal of Political Philosophy 5(1): 3 ︎
10. Kleingeld, P. (1999). Six Varieties of Cosmopolitanism in Late Elighteenth-Century Germany. Journal of the History of Ideas 60(3): 505-524 ︎
11. Kant, I. (1795/1991). Perpetual Peace: A Philosophical Sketch. Teoksessa Kant’s Political Writings, toim. Hans Reiss, 93-131. Cambridge: Cambridge University Press ︎
12. Mignolo, W.D. (2011). Cosmopolitan Localism: A Decolonial Shifting of the Kantian’s Legacies. Localities 1(1): 11-45 ︎
13. Beck, U. (1999). World Risk Society. Cambridge: Polity Press ︎
14. Beck, U. (2005). Power in the Global Age. Cambridge: Polity Press, s. 111 ︎
15. Beck, U. (2002). The Cosmopolitan Society & Its Enemies. Theory, Culture & Society 19(1-2): 17-44 ︎
16. Beck, U. (2012). Redefining the Sociological Project: The Cosmopolitan Challenge. Sociology 46(1): 7-12 ︎
17. Bhambra, G. K. (2010). Sociology after Postcolonialism: Provincialized Cosmopolitanisms and Connected Sociologies. Teoksessa Decolonizing European Sociology: Transdisciplinary Approaches, toim. Encarnaci6n Gutiérrez Rodriguez, Manuela Boatca & Sérgio Costa, 33-48. Farnham: Ashgate ︎
18. Delanty, G. (2006). The Cosmopolitan Imagination: Critical Cosmopolitanism and Social Theory. The British Journal of Sociology 57 (1): 25-47 ︎
19. Delanty, G. (2006). The Cosmopolitan Imagination: Critical Cosmopolitanism and Social Theory. The British Journal of Sociology 57 (1): 38 ︎
20. Renan, E. (1996). What is a Nation? Teoksessa Becoming National: A Reader, toim. Geoff Eley & Ronald G. Suny, 41-55. Oxford: Oxford University Press; Gellner, E. (1983). Nations and Nationalism. Ithaca: Cornell University Press; Anderson, B. (1991). Imagined Communities: Reflections on the Origin and Spread of Nationalism. London: Verso ︎
21. Schmitt, C. (2007). The Concept of the Political. käännös: George Schwab. Chicago: University of Chicago Press ︎
22. Balibar, E. & Wallerstein, I., (1991). Race, Nation, Class, Ambiguous Identities. London: Verso, 78 ︎
23. Nordlinger, J. (2013). Peace They Say: A History of the Nobel Peace Prize, the Most Famous and Controversial Prize in the World. New York: Encounter Books ︎
24. Cobden, R. (1908). Speeches on Questions of Public Policy. London: T. Fisher Unwin ︎
25. Bresser-Pereira, L.C. (2008). Globalization, Nation-state and Catching Up. Brazilian Journal of Political Economy 28(4): 557-576 ︎
26. Robertson, R. (1997). Comments on the ‘Global Triad’ and Glocalisation. Teoksessa Globalisation and Indigenous Culture, toim. Nobutake Inoue, 217-225. Tokyo: Institute for Japanese Cultural Classics ︎
27. Mendis, P. (2007). Glocalization: the Human Side of Globalization. Morrisville: Lulu Press ︎
28. Robertson, R. (1995). Glocalization: Time-Space and Homogeneity-Heterogeneity. Teoksessa Global Modernities, toim. Mike Featherstone, Scott Lash & Roland Robertson, 25-44. London: Sage, 29 ︎
29. Robertson, R. (1997). Comments on the ‘Global Triad’ and Glocalisation. Teoksessa Globalisation and Indigenous Culture, toim. Nobutake Inoue, 217-225. Tokyo: Institute for Japanese Cultural Classics, 220 ︎
30. Sachs, W. (1992). Development Dictionary: A Guide to Knowledge as Power. Lontoo: Zed Books, 124 ︎
31. Manzini, E. (2015). Design, When Everybody Designs: An Introduction to Design for Social Innovation. Cambridge, MA: MIT Press ︎
32. Bauwens, M., Kostakis, V. ja Pazaitis, A. (2019). Peer to Peer: The Commons Manifesto. London: University of Westminster Press ︎
33. Bollier, D. ja Helfrich, S. (2015). Patterns of Commoning. Amherst: Levellers Press ︎
34. Benkler, Y. (2006). The Wealth of Networks: How Social Production Transforms Markets and Freedom. New Haven: Yale University Press ︎
35. Kostakis, V., Latoufis, K., Liarokapis, M. ja Bauwens, M. (2018). The Convergence of Digital Commons with Local Manufacturing from a Degrowth Perspective: Two Illustrative Cases. Journal of Cleaner Production 197(2):1684-1693 ︎
36. Bauwens, M., Kostakis, V. ja Pazaitis, A. (2019). Peer to Peer: The Commons Manifesto. London: University of Westminster Press
    
    Kostakis, V., Niaros, V., Dafermos, G. ja Bauwens, M. (2015). Design Global, Manufacture Local: Exploring the Contours of an Emerging Productive Model. Futures 73: 126-135
    
    Ramos, J. (2017). Cosmo-Localization and Leadership for the Future. Journal of Futures Studies 21(4): 65-84 ︎
37. Kostakis, V. ja Giotitsas, C. (2020). Small and Local Are Not Only Beautiful; They Can Be Powerful. Antipode Online ︎
38. Bauwens, M., Kostakis, V. ja Pazaitis, A. (2019). Peer to Peer: The Commons Manifesto. London: University of Westminster Press ︎
39. Ramos, J. (2019). Cosmo Localism: Tech Trend, Post Capitalist Commons Transition or Something Else? Medium ︎
40. Arnason, J.P. (1989). Pour une Philosophie Militante de la Démocratie. Revue Européenne des Sciences Sociales, 27(86): 328 ︎
41. Sachs, W. (1992). The Development Dictionary: A Guide to Knowledge as Power. Lontoo: Zed Books, 4 ︎
42. Sachs, W. (1992). The Development Dictionary: A Guide to Knowledge as Power. London: Zed Books, 5 ︎
43. Bauwens, M., Kostakis, V. ja Pazaitis, A. (2019). Peer to Peer: The Commons Manifesto. London: University of Westminster Press ︎
44. Bauwens, M., Kostakis, V. ja Pazaitis, A. (2019). Peer to Peer: The Commons Manifesto. London: University of Westminster Press ︎
45. Escobar, A. (2018). Designs for the Pluriverse: Radical Interdependence, Autonomy, and the Making of Worlds. Durham: Duke University Press ︎
46. Fuchs, C. (2014). Digital Labour and Karl Marx. New York: Routledge
    
    Fuchs, C. (2013). Theorising and Analysing Digital Labour: From Global Value Chains to Modes of Production. The Political Economy of Communication 1 (2): 3-27 ︎

Anderson, B. (1991). Imagined Communities: Reflections on the Origin and Spread of Nationalism. London: Verso.

Arnason, J.P. (1989). Pour une Philosophie Militante de la Démocratie. Revue Européenne des Sciences Socials 27(86): 323-337.

Balibar, E. and Wallerstein, I., (1991). Race, Nation, Class, Ambiguous Identities. London: Verso.

Bauwens, M., Kostakis, V. and Pazaitis, A.. (2019). Peer to Peer: The Commons Manifesto. London: University of Westminster Press. Accessed September 3, 2020. https://tinyurl.com/y6hj5ec7.

Beck, U. (2012). Redefining the Sociological Project: The Cosmopolitan Challenge.

Sociology 46(1): 7-12. Beck, U. (2005). Power in the Global Age. Cambridge: Polity Press.

Beck, U. (2002). The Cosmopolitan Society & Its Enemies. Theory, Culture & Society 19(1-2): 17-44.

Beck, U. (1999). World Risk Society. Cambridge: Polity Press.

Benkler, Y. (2006). The Wealth of Networks: How Social Production Transforms Markets and Freedom. New Haven: Yale University Press.

Bhambra, G. K. (2010). Sociology after Postcolonialism: Provincialized Cosmopolitanisms and Connected Sociologies. In Decolonizing European Sociology: Transdisciplinary Approaches, edited by Encarnacion Gutiérrez Rodriguez, Manuela Boatca, and Sérgio Costa, 33-48. Farnham: Ashgate.

Bollier, D. and Helfrich, S. (2015). Patterns of Commoning. Amherst: Levellers Press.

Bresser-Pereira, L.C. (2008). Globalization, Nation-state and Catching Up. Brazilian Journal of Political Economy 28(4): 557-576.

Cobden, R. (1908). Speeches on Questions of Public Policy. London: T. Fisher Unwin.

Delanty, G. (2006). The Cosmopolitan Imagination: Critical Cosmopolitanism and Social Theory. The British Journal of Sociology 57 (1): 25-47. Accessed September 3, 2020. https://oneworlduv.com/wp-content/uploads/2011/06/cosmopolitan_imagination.pdf

Escobar, A. (2018). Designs for the Pluriverse: Radical Interdependence, Autonomy, and the Making of Worlds. Durham: Duke University Press. Fuchs, C. (2014). Digital Labour and Karl Marx. New York: Routledge.

Fuchs, C. (2013). Theorising and Analysing Digital Labour: From Global Value Chains to Modes of Production. The Political Economy of Communication 1 (2): 3-27. Accessed June 4, 2020. http://www.polecom.org/index.php/polecom/article/view/19.

Gellner, E. (1983). Nations and Nationalism. Ithaca: Cornell University Press.

Kant, I. (1795/1991). Perpetual Peace: A Philosophical Sketch. In Kant’s Political Writings, edited by Hans Reiss, 93-131. Cambridge: Cambridge University Press.

Kioupkiolis, A. (2019). The Common and Counter-Hegemonic Politics. Edinburgh: Edinburgh University Press.

Kleingeld, P. (1999). Six Varieties of Cosmopolitanism in Late Eighteenth-Century Germany. Journal of the History of Ideas 60(3): 505-524.

Kostakis, V. and Giotitsas, C. (2020). Small and Local Are Not Only Beautiful; They Can Be Powerful. Antipode Online. Accessed June 4, 2020. https://antipodeonline.org/2020/04/02/small-and-local/.

Kostakis, V., Latoufis, K., Liarokapis, M., and Bauwens, M. (2018). The Convergence of Digital Commons with Local Manufacturing from a Degrowth Perspective: Two Illustrative Cases. Journal of Cleaner Production 197(2):1684-1693.

Kostakis, V., Niaros, V., Dafermos, G. and Bauwens, M. (2015). Design Global, Manufacture Local: Exploring the Contours of an Emerging Productive Model. Futures 73: 126-135.

Manzini, E. (2015). Design, When Everybody Designs: An Introduction to Design for Social Innovation. Cambridge, MA: MIT Press.

Mendis, P. (2007). Glocalization: the Human Side of Globalization. Morrisville: Lulu Press.

Mignolo, W.D. (2011). Cosmopolitan Localism: A Decolonial Shifting of the Kantian’s Legacies. Localities 1(1): 11-45.

Nordlinger, J. (2013). Peace They Say: A History of the Nobel Peace Prize, the Most Famous and Controversial Prize in the World. New York: Encounter Books.

Nussbaum, M.C. (1997). Kant and Stoic Cosmopolitanism. The Journal of Political Philosophy 5(1): 1-25.

Nussbaum, M.C. (1994). Patriotism and Cosmopolitanism. The Boston Review. Accessed June 4, 2020. http://bostonreview.net/martha-nussbaum-patriotism-and-cosmopolitanism.

Ramos, J. (2017). Cosmo-Localization and Leadership for the Future. Journal of Futures Studies 21(4): 65-84.

Ramos, J. (2019). Cosmo Localism: Tech Trend, Post Capitalist Commons Transition or Something Else? Medium. Accessed June 4, 2020. https://medium.com/@joseramos_30450/cosmo-localism-tech-trend-post-capitalist-commons-transition-or-something-else-4dc0202dd732.

Renan, E. (1996). What is a Nation? In Becoming National: A Reader, edited by Geoff Eley and Ronald G. Suny, 41-55. Oxford: Oxford University Press.

Robertson, R. (1997). Comments on the ‘Global Triad’ and Glocalisation. In Globalisation and Indigenous Culture, edited by Nobutake Inoue, 217-225. Tokyo: Institute for Japanese Cultural Classics.

Robertson, R. (1995). Glocalization: Time-Space and Homogeinety-Heterogeneity. In Global Modernities, edited by Mike Featherstone, Scott Lash and Roland Robertson, 25-44. London: Sage.

Sachs, W. (1992). The Development Dictionary: A Guide to Knowledge as Power. London: Zed Books.

Schismenos, A. (2019). Direct Democracy, Social Ecology and Public Time. In Social Ecology and the Right to the City, edited by Federico Venturini, Emet Degirmenci and Ines Morales, 128-141. Montreal: Black Rose Books.

Schmitt, C. (2007). The Concept of the Political. Translated by George Schwab. Chicago: University of Chicago Press.

Tämä on  kirjan Cosmo-local Reader johdantoluku. Kirjan ovat toimittaneet José Ramos, Michel Bauwens, Sharon Ede ja James Gien Wong. He myös ovat kirjoittaneet johdantoluvun.¹

Johdanto

Ihmiset voivat tehdä suuria asioita, kun teemme yhteistyötä. Se on tämän kirjan yksinkertainen ja keskeinen ajatus. Useimmat meistä tietävät tämän kokemuksen kautta, olipa kyse sitten joukkuelajeista, yhteiskunnallisesta liikkeestä, innovaatiohankkeesta tai vain yhteisön kokoamisesta yhteen tekemään jotain hyvää. Tämä kokoomateos tuo uuden ulottuvuuden ikivanhaan ajatukseen: nykyinen aikakausi on planetaarisessa mittakaavassa tapahtuvan yhdessä tekemisen synty kaikkialla olevien yhteisöjen yhteiseksi hyväksi. Se on uutta, koska 2000-luvulla on mahdollisuus avoimeen digitaalisen tiedon vallankumoukseen, mutta se on myös ikivanhaa, koska yhteisöllisen jakamisen ja yhteistyön kokemus on normatiivinen tietoisuus, se on tapa, jolla ihmiset useimmiten elivät läpi esihistorian.

Yhteiskuntateoreetikko ja historioitsija Manuel Castells kuvasi tämän muutoksen logiikkaa. Hän kirjoitti, että voimakkaiden yritysten ja valtioiden maailman muokkaamiseen käyttämän uuden tietotekniikan vastapainoksi syntyy ihmisten, yhteiskunnallisten liikkeiden ja muiden toimijoiden vastaliike, joka käyttää samaa tekniikkaa unelmoidakseen ja luodakseen vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. [²] Olemme nähneet tämän toteutuvan viimeisten 50 vuoden aikana vaihtelevassa määrin.

Internet syntyi Yhdysvaltain sotilasstrategian pohjalta, jonka tarkoituksena oli selviytyä ydinsodasta, ja se siirrettiin Yhdysvaltain yliopistojärjestelmään tutkimusyhteistyön tukemiseksi. Samanaikaisesti uusliberalistisen talouspolitiikan kanssa tieto- ja viestintätekniikan innovaatioista tuli 70- ja 80-luvuilla teknologia-arkkitehtuuri, joka mahdollisti nopean maailmanlaajuisen rahoitusmarkkinoiden kehittymisen. Nämä innovaatiot mahdollistivat myös sen, että enemmän kansallisesti sidotusta yrityksestä tuli täysimittainen ylikansallinen yritys, jolloin syntyi ”globaali tehdas” [³].

Vastaliike on myös saanut monia muotoja. 1990-luvulla muodostettiin solidaarisuusliikkeitä, jotka käyttivät internetiä verkottuneena järjestäytymisvälineenä uusliberaalia talouspolitiikkaa ja sortohallituksia vastaan. 2000-luvulla kehitettiin avoimia ohjelmistoja ja Creative Commons -aloitteita. Maailman sosiaalifoorumi ja Occupy olivat tämän verkostomaisen järjestäytymislogiikan ilmentymiä. Uskomme kuitenkin, että syvällisin vastaliike on vasta tulossa.

Haasteet pakottavat meidät etsimään uusia tapoja ja ratkaisuja niiden voittamiseksi. Tämä on nähty historiallisesti sekä sota- että rauhan aikana. [⁴] Nykyään nämä haasteet ovat moninaisia ja ennennäkemättömiä, niin paljon, että voimme turvallisesti sanoa, että menneisyyden ratkaisut eivät ratkaise tulevaisuuden ongelmia. Emme esitä, että kosmolokalismin avulla olisi mahdollista ratkaista ongelmia. Se on yksi monista olemassa olevista tai kehitteillä olevista ideoista ja strategioista, jotka ovat lupaavia suuriin haasteisiimme vastaamiseksi.

Haasteet pakottavat meidät etsimään uusia tapoja ja ratkaisuja niiden voittamiseksi. Tämä on nähty historiallisesti sekä sodan että rauhan aikana. Nykyään nämä haasteet ovat moninaisia ja ennennäkemättömiä, niin että voimme varmasti sanoa, että menneisyyden ratkaisut eivät ratkaise tulevaisuuden ongelmia. Emme esitä, että kosmolokalismin avulla olisi mahdollista ratkaista ongelmia. Se on yksi monista olemassa olevista tai kehitteillä olevista ideoista ja strategioista, jotka ovat lupaavia suuriin haasteisiimme vastaamiseksi.

Ajatus siitä, että ihmiset voivat tehdä suuria asioita, kun teemme yhteistyötä, on kuitenkin mielestämme harkitsemisen ja arvioinnin arvoinen ajatus, jos se ulotetaan koskemaan maapallon lähes 8 miljardia ihmistä, jotka työskentelevät yhdessä jakaakseen kokemuksia, tietoa ja resursseja suurimpien haasteidemme ratkaisemiseksi. Nykyään teknologiamme tekee tämän mahdolliseksi, ja haasteemme edellyttävät, että käytämme kaikkia käytettävissä olevia välineitä ja strategioita.

Näillä alkusanoilla toivotamme teidät tervetulleeksi antologian pariin ja toivomme, että ideat ja esimerkit ovat hyödyllisiä ja inspiroivia. Niille, joita kutkuttaa sukeltaa teokseen, ensimmäinen osa sisältää 12 esseetä, jotka kattavat laajan aihepiirin, ja toinen osa sisältää 38 esimerkkiä ja tapausta eri puolilta maailmaa, jotka on järjestetty pitkiksi tutkielmiksi, haastatteluiksi ja lyhyiksi vinjeteiksi. Ne, jotka haluavat yhteenvedon ja pohdintoja, voivat lukea lisää…

Matkamme

Tämän kirjan luominen on ollut kuuden vuoden mittainen matka siitä lähtien, kun ajatus sen luomisesta syntyi. Se tapahtui Adelaiden keskustassa sijaitsevassa kahvilassa Adelaide Festival of Ideas -tapahtuman aikana vuonna 2016, kun me kolme neljästä (Jose, Sharon ja Michel) aloimme keskustella siitä, mitä tämä antologia voisi olla. Tuota iltaa siunasi myös Mark Pescen läsnäolo, joka oli eräänlainen ennustaja ja varmasti onnenkantamoinen. Antologian idean lisäksi on vaikea muistaa, mistä puhuimme, mutta muistamme tunteen: olimme optimistisia.

Se oli erilaista aikaa, jota leimasi muutoksen mahdollisuus ja jopa väistämättömyys, ja ehkä hieman naiivius. Trump ja Brexit olivat vasta tuoreet ilmiöt. Facebook ja kumppanit olivat vielä suuressa nousussaan valloittaen miljardeja sieluja. Ilmastokriisi tuntui enemmän tulevaisuudelta kuin nykyhetkeltä.

Jotkut ideat pysyvät ideoina, ja toiset ilmenevät eri tavoin. Kesti muutaman vuoden kerätä rohkeutta ja tahtoa käynnistää hanke. Mutta teimme sen muutamaa vuotta myöhemmin, vuoden 2019 puolivälissä, noin kaksi vuotta tämän johdannon kirjoittamisesta. Lisäksi vuoteen 2019 mennessä kävi selväksi, että olimme siirtymässä myrskyisämpään ja haastavampaan ympäristöön. Aloimme nähdä taantumuksellisen politiikan eri ilmenemismuotoja eri puolilla maailmaa, ilmastonmuutoksen aiheuttamat katastrofit korostuivat ja alustakapitalismin nousevat oligarkiat tulivat näkyvämmiksi. Tapa, jolla muotoilimme kutsun, heijasteli myös tätä kiireellisyyden tunnetta:

“Edessämme on sivilisaatiokriisi, joka liittyy sellaisiin kysymyksiin kuin turvallisen ilmaston varmistaminen, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja eläminen planeettamme ekosysteemien rajoissa. Olemme myös siirtymässä kohti jälkikapitalistista tuotantotapaa, jonka keskiössä ovat vastavuoroistamisen (vertaistuotanto) ja yhteisomistuksen teemat. Kosmolokaalilla tuotannolla on potentiaalia osallistua tähän siirtymävaiheeseen ja edistää ratkaisuja seuraavin tavoin:

• luomalla planetaarisia järjestelmiä, jotka voivat nopeuttaa kykyämme vastata yhteisesti kohtaamiimme haasteisiin,
• varmistamalla, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus saada uusia mahdollisuuksia toimeentuloon ja ongelmanratkaisuun vakiintuneen globaalin designin yhteisvaurauden sekä oikeuden designiin avulla,
• tukemalla paikallisen kiertotalouden kehittämistä, joka voi muuttaa jätejärjestelmää ja jäteparadigmaa,
• tukemalla kaupunkeja ja alueita, jotta niistä tulisi omaehtoisesti tuottavia ja jotta ne voisivat muodostaa monimutkaisia paikallisia arvoketjuja, jotka parantavat kestävyyttä,
• osoittamalla sellaisen globaalin työntekijä- ja vertaistuotannon solidaarisuusjärjestelmän ääriviivat, joka voi ohittaa kansakunnat-vastakkain -etnonationalistisen umpikujan,
• vähentämällä tavaroiden kuljetusten ja niihin liittyvien hiilijalanjälkiä/ekologisia jalanjälkiä ja mallintamalla tuotannon planeettarajojen puitteissa.” [⁵]

Meidän mielestämme tarvittiin keino, jolla saataisiin yhdistettyä eri ideat, hypoteesit, viitekehykset sekä tapaukset ja esimerkit. Elementit tuntuivat olevan hajallaan. Entäpä jos olisi olemassa kokoelma, joka kokoaisi yhteen parhaat löytämämme esimerkit ja parhaat löytämämme ajattelijat? Näin lukijat voisivat nähdä ja pohtia kokonaisuutta uudella tavalla.

Tiesimme, että tämä voisi olla eräänlainen tutkimus, jossa koottaisiin yhteen se, mitä nyt on olemassa — ideoita ja esimerkkejä. Ymmärsimme, että tämä oli vielä alkuvaiheessa ja että selkeämmät periaatteet ja strategiat tulevat esiin, kunhan olemme keränneet elementit ja tarkastelleet kokonaisuutta. Keskustelimme tästä hankkeesta P2P Labin merkittävien ihmisten kanssa, jotka olivat juuri toteuttaneet EU:n rahoittaman monivuotisen cosmolocalism.eu-hankkeen. Jos P2P Lab -hankkeessa oli kyse syvällisyydestä, ideoiden testaamisesta, käsitteellisen ja empiirisen jämäkkyyden luomisesta, jota tarvitaan, jotta nämä uudet lähestymistavat voivat lähteä lentoon, tämä kokoomateos voisi täydentää ja (toivottavasti) tukea heidän pyrkimyksiään tarjoamalla jonkin verran laajuutta.

Sitten pandemia iski. Ihmiset ajautuivat sisäänpäin. Koteihinsa. Peilisaliin, joka on sosiaalinen media. Lapset kotiopetukseen. Zoom-työskentelyä. Kotona selviytyminen. Pandemia toi kuolemaa ja traumoja, häiriöitä ja pelkoa suurelle osalle maailmaa. Saimme nähdä eräiden niin sanottujen johtajien sydämettömyyden, joiden narsistinen kiinnostus maksoi miljoonien ihmisten hengen. Näimme myös etulinjan puolustajien, virkamiesten, sairaanhoitajien, lääkäreiden, ambulanssinkuljettajien ja tutkijoiden sankaruuden. Hankkeen aikataulut myös venyivät. Keskeneräiset tarkistuslistat pitenivät. Tämän keskellä me jotenkin pidimme hankkeen käynnissä [⁶], vaikkakin hitaasti ja järjestelmällisesti.

Lähes kaksi vuotta myöhemmin olemme nyt tässä, ja toimittajina, kirjoittajina ja lukijoina voimme tarkastella, mitä olemme keränneet yhteen. Tämä johdanto tarjoaa tilaisuuden näyttää, mitä löysimme, ja pohtia sitä. Toimittajina olemme sitä mieltä, että tämä on merkittävää ja jännittävää, mutta viime kädessä lukijat ja ne, jotka löytävät siitä inspiraatiota ja hyötyä, päättävät asiasta. Jos kuitenkin annamme itsellemme luovan vapauden tähän johdantoon, jonka toivottavasti olemme ansainneet, sallikaa meidän esittää joitakin ajatuksia, kun tarkastelemme kirjoituksia.

Kahden viime vuoden aikana yhteiset haasteemme ovat kiihtyneet. Olemme nähneet katastrofaalisia tulipaloja monissa osissa maailmaa (Australiassa, Venäjällä, Kaliforniassa, Amazonilla). Ultrarikkaiden järjetön varallisuuden kerryttäminen entisestään pandemian aikana. Autoritääristen ja fasististen suuntausten lisääntyminen eri puolilla maailmaa. Vastuuvapaiden sosiaalisen median imperiumien harjoittama julkisen keskustelun ja julkisen elämän hallitsematon repiminen. Tarve dramaattiseen muutokseen, jota voidaan kutsua ”muutokseksi”, tuntuu nyt kuuluvan pikemminkin nykyhetkeen kuin tulevaisuuteen.

Tässä tekstissä on kyse tietynlaisesta muutoksesta. Kuten ilmenee kirjan yli 40 tapausta ja esimerkkiä osoittavat, että se on jo käynnissä. Usein olemme niin syvällä nykyhetken maailmassa, että sitä voi olla vaikea nähdä. Ne ovat uudenlaisia muotoja, mutaatioita ja muunnelmia. Niitä voidaan pitää myös ”heikkoina signaaleina”, merkkeinä tulevasta. Yksi heikon signaalin tunnusmerkeistä on, että tulkinta ei ole vakaa, vaan tulkintaa on itse asiassa useita. [⁷] Ihmiset eivät oikein tiedä, mitä se on. He väittävät, että sillä on ”näitä ominaisuuksia” ja ”näitä käyttäytymismalleja”. Ja sitten on vielä nimeäminen. Aluksi ihmiset eivät tiedä, miksi sitä pitäisi kutsua. Ei ole sovittua termiä. On olemassa erilaisia nimiä, jotka viittaavat ilmiön eri puoliin. Konsensus, jos se ylipäätään on tavoitteena, syntyy vasta ajan myötä.

Onko ruusu vain pelkkä ruusu?

‘Suunnittele globaalisti, valmista lokaalisti’, ‘Avoimen designin hajautettu valmistus’, ‘Nikkarointikaupungit’, ‘Fab Cities’, ‘Do-It-Together’, ‘Planetaarinen askartelu’, ‘Kosmopoliitti Lokalismi’ — on monia nimiä, jotka kuvaavat nykyhetken ja kehittyvän tulevaisuuden mahdollisuuksia ja ilmiöitä.

Olisimme voineet valita suurimman sateenvarjotermin, joka yhdistäisi kaikki termit. Mutta tässä pelissä on kyse sekä yleistyksistä että vivahteista. Ymmärrämme nimittäin, että kapitalistiset ulkoisvaikutukset asettavat planeettamme ekosysteemit suureen vaaraan ja aiheuttavat ekologisia, sosiaalisia ja nyt myös kognitiivisia haittoja. Tiedämme, että loputtoman kasvun paradigma ei ole elinkelpoinen. Tiedämme myös, että olemme kaikki mukana tässä yhdessä. Jos tuhoamme turvallisen ilmaston ja muut yhteiset hyödykkeemme, kaikki muut tavoitteet eivät merkitse mitään.

Tämä osoittaa nimitysten spektrin toista puolta, yleistämisestä vivahteikkaaseen nimeämiseen. Se on saanut meidät olemaan tarkkoja siitä, millaisten ilmiöiden nimeämisestä olemme kiinnostuneita ja millaisia (normatiivisia) tuloksia sosiaalisesta muutosprosessista halutaan saada. Jos olisit kiinnostunut etiikan, teknologian, hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden, tuotannon ja planetaaristen yhteisomistusten yhteensovittamisesta, mitä olisit tehnyt?

”Kosmolokaali” on käytössä tästä syystä. Kuten muutkin termit, se on yleistävä, mutta se myös leikkaa ja erottaa sen, mitä haluamme organisoida ja kehittää. Emme pyri yhteisymmärrykseen yhdestä ainoasta termistä ja määritelmästä, vaan pikemminkin istuttamaan siemeniä, jotka voivat kasvaa vaihtoehtoisiksi tulevaisuuksiksi. Näimme, miten Piilaakson suuret startup-yritykset (Uber, AirBnB jne.) omaksuivat jakamistalouden potentiaalin diskurssina. Valitettavasti ja surullisesti ihmiset, jotka välittivät, joutuivat muuttamaan ”jakamistalouden” uudeksi termiksi: ”todellinen jakamistalous”. Tiedämme, että tämä on tulossa. Tämän tietäen vain kaikkein naiiviimmat uskovat, että kuvaamamme vapauttavat ilmiöt eivät joudu kapitalistisen anastuksen kohteeksi.

Alustakapitalismista on nykyään jo tullut talonpoikien ja herrojen, vuokralaisten ja koroillaeläjien peliä. Nämä siemenet ovat uusia ideoita, terminologiaa, mielikuvia ja visioita, esimerkkejä ja kehittyviä käytäntöjä, joissa on potentiaalia, jonka tiedämme voivan avautua 2000-luvulla. Tarkoituksenamme on, että näistä voi tulla perusta uudelle järjestelmälle, joka tekee nykyisestä vanhentuneen, mutta tiedämme myös, että perustavanlaatuinen muutos tapahtuu longue durée — pitkän ajan kuluessa.

Kosmo ja Lokaali

”Cosmo” on klassinen kreikan kielen sana, joka tarkoittaa maailmankaikkeutta tai maailmaa (koopoc). Meille Kosmossa on kyse hoivan yleistymisestä. Kuten edesmennyt David Held usein kirjoitti, elämme ”päällekkäisissä kohtalonyhteisöissä”. Kaikkien maailman ihmisten (ja heidän tulevien sukupolviensa) on selviydyttävä ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Ihmiset, kulttuuriset olennot, jotka me olemme, haluavat lokeroida asioita, jotta voimme sanoa, että ”se tapahtuu tuolla, tuossa toisessa paikassa tai järjestelmässä”, mutta viimeisen puolen vuosisadan aikana vallankumous on kuitenkin ollut siirtyminen systeemiajatteluun ja ennen kaikkea systeemikokemukseen.

COVID-19-pandemiasta, ilmastosta ja K-popista lähtien koemme, että että olemme syvästi yhteydessä toisiimme. Tämä tarkoittaa, että olemme mukana yhteisissä huolenaiheissa, jotka edellyttävät toimia planeettamme hyväksi — planeettamme ekosysteemien, lajien ja KAIKKIEN maapallon asukkaiden hyvinvoinnin — yhteisen vaurautemme — hyväksi.

Termin toinen puolikas, ”lokaali”, on hyvin tunnettu sana, mutta se jää liian usein toissijaiseksi. Meidän käsityksemme mukaan se on yhtä tärkeä, jopa olennainen osa dynaamista synergiaa, jota pidämme välttämättömänä muutoksen kannalta.

Paikallinen on ensinnäkin ruumiillisuutemme paikassa, mikä tarkoittaa, että olemme aina vuorovaikutuksessa ja keskinäisessä riippuvuussuhteessa elävien ja elottomien kanssa välittömässä läheisyydessämme. Tunnemme ja tiedämme maailman ensin tämän ruumiillisuuden kautta, ja ihmisinä ja yhteisöinä koemme ja ymmärrämme tarpeemme ennen kaikkea tämän suhteellisuuden muodon kautta, asuimmepa sitten kaupungeissa, taajamissa, maaseudulla tai paikoissa, joissa on pääasiassa muita kuin ihmisiä.

Maker space tai fab lab on paikka, joka on määritelmällisesti paikallinen. Niin on myös biomi tai bioalue. Se, miten arvo toteutuu tässä liikkeessä muille ja meille itsellemme, on aina jollain tavalla ruumiillistunut, sisäisen vuorovaikutuksen kautta, tekemällä tai vaihtamalla, ja jopa numeroiden ja lohkoketjujen kautta abstrahoidun suhteen kautta. Näkemämme muutoksen siemenet ovat kaikki ”paikallistumia”, ne ilmenevät näissä tietyissä paikoissa ja aikoina. Nämä ovat vertaismaailmamme siemeniä, joista tulee translokaaleja ilmentymiä, jotka tekevät kosmolokaalin maailman mahdolliseksi. [⁸].

Vielä enemmän paikallinen kosmolokaalissa on kuitenkin irtiotto oletetusta yleismaailmallisesta kehitysstrategiasta, virheellisestä oletuksesta, että on olemassa vakioitu ja paras tapa ”kehittyä”. Se on merkki liikkeestä kohti moniarvoista autonomiaa ja luovuutta. Samalla kun paikallisyhteisöt sitoutuvat edelleen avoimeen tietoon ja suunnitteluun, ne voivat käyttää niitä polkuja, jotka niiden asukkaat ja olennot tuntevat ja tuntevat toimiviksi niiden hyväksi. Näin luodaan edellytykset dynaamiselle synergialle niiden luovuuksien moninaisuuden välillä, joita syntyy eri puolilla planeettamme maantieteellisiä alueita.

Erilaiset kehykset ja genealogiat

Olkoon tämä siis hetki. Ei pyrkimys universaaliin, vaan kutsu loputtomiin uudistuviin iteraatioihin, jotka ovat elämää ja evoluutiota. Olkoon tämä risteys, joka johtaa muille hedelmällisille poluille, ideoille ja kehyksille. Kosmolokaali on hetkellinen valinta monien mahdollisten olemassa olevien ja tulevien kehysten joukossa. Tämän kokoomateoksen avausosassa 1, Cosmolocal Framings, useissa luvuissa käsitellään näitä erilaisia tapoja määritellä ja ymmärtää ilmiöitä ja niiden mahdollisuuksia.

Laurent Dupont, Fedoua Kasmi, Joshua M. Pearce ja Roland J. Ortt luvussaan ”Do-It-Together: Towards the Factories of the Future” kuvaavat ‘Do-It-Together’ (DIT) -lähestymistapaa, joka on sosiaalisen valmistuksen visio ja strategia, jossa hyödynnetään osallistavaa suunnittelua ja yhteistuotantoa. He osoittavat, miten DIT voi:

[integroida]… kuluttajat kaikkiin räätälöityjen tuotteiden kehittämisprosesseihin, kuten ideointiin, suunnitteluun ja tuotantoon, ottamalla heidät aktiivisemmin mukaan paikalliseen tuotantoon yhteisvaurausperustaisessa vertaistuotantokontekstissa, jonka innoittajana on DIY:n ketterä ja hajautettu toiminta. [⁹]

Heidän luvussaan ”Evolving Systems for Generative Justice: Decolonial Approaches to the Cosmolocal” Ron Eglash, Audrey Bennett, Michael Lachney ja William Babbitt käsittelevät ‘generatiivista oikeudenmukaisuutta’, ‘suunnitteluperiaatteiden joukkoa, analyyttisiä työkaluja ja kehitysstrategioita, joiden avulla voidaan kehittyä kohti generatiivista taloutta … ja joissa yhdistyvät luovuttamaton ekologinen arvo, työn arvo ja ilmaisullinen arvo.’ Heidän panoksensa auttaa meitä ymmärtämään tuotannon, suunnittelun ja ihmisoikeuksien välistä yhteyttä, ja hän artikuloi itse asiassa eräänlaisen ‘oikeuden suunnitteluun’:

Yleinen oikeus tuottaa luovuttamatonta arvoa ja osallistua suoraan sen tuottamaan hyötyyn, arvon tuottajien oikeus luoda omat tuotanto-olosuhteensa ja arvon tuottamiseen osallistuvien yhteisöjen oikeus luoda itseään ylläpitäviä polkuja arvon kierrättämiseksi. [¹⁰]

Kehykset ja genealogiat ovat luonnostaan kietoutuneet toisiinsa. Kosmolokaalilla on orastavaa genealogiaa, mutta sillä on muinaisia kaikuja. Muut ovat käyttäneet sitä muutamissa eri muunnelmissa, mutta ne tarjoavat erilaisia näkökulmia, jotka rikastuttavat yleistä keskustelua. Genealogia tarjoaa perustan, tapoja jäljittää ajattelua, palata taaksepäin, astua eteenpäin, palata takaisin, astua taas eteenpäin. Se vahvistaa koko hanketta. Ei sulkeutumalla vaan avautumalla. Ei konsensuksen vaan keskustelun ja erimielisyyksien kautta. Genealogiassa ei ole kyse yhdestä ainoasta alkuperästä vaan olemassa olevista tai kadonneista, syrjäytyneistä, hylätyistä tai unohdetuista erilaisista käsityksistä ja ajatuksista, jotka uudelleen löydettyinä ja uudelleen käyttöön otettuina voivat avata uutta ajattelua ja vaihtoehtoisia tulevaisuuksia.” [¹¹]. Kuten minkä tahansa hyvän nousevan diskurssin pitäisi, tarvitsemme monenlaisia näkökulmia, jotka toimivat kuin rikas maaperä, monimutkaisuuden ja uudistumisen mikrobiomi.

Luvussa ”A Genealogy of Cosmolocalism” kirjoittajat Alexandros Schismenos, Vasilis Niaros ja Lucas Lemos avaavat vahvan keskustelun. Luvussa käydään läpi Wolfgang Sachsin ja viime aikoina Ezio Manzinin kosmopoliittisen paikallisuuden varhaisia artikulaatioita, laajempaa keskustelua kosmopolitanismista, lokalisaatiosta, viimeaikaisempaa keskittymistä P2P:hen ja yhteisiin hyödykkeisiin sekä jälkikapitalistisia kysymyksiä. Diskurssi on syntyvien synergioiden yhtymäkohta, joka pyrkii luomaan tilaa erilaisille jälkikapitalistisille mielikuville ja strategioille enemmistömaailmaa varten. He kirjoittavat:

Kosmolokalismi on enemmän kuin pelkkä suunnittelu- ja viestintätapa, sillä se keksii yhteisöllisyyden uudelleen ja luo uudenlaisen sosiaalisuuden muodon, joka perustuu yhteisöllisyyteen, innovointiin, tasavertaisuuteen ja vapauteen. Siinä määrin kuin kosmolokalismi luo yhteisöllisyyttä, se luo myös eetosta ja paatosta. Nämä avaavat uusia näköaloja yhteiskunnallisen muutoksen hankkeelle ja innoittavat uusia, horisontaalisempia ja tasa-arvoisempia yhteiskunnallisten instituutioiden muotoja. [¹²]

Vaihtoehtoisia globalisaatioita

Jopa tässä kehysten ja genealogian moninaisuudessa kosmolokalismi tarjoaa vaihtoehtoisen polun uusliberaalin globalisaatioagendan ohi, joka liian usein kallistuu monikansallisten yritysten, erittäin varakkaiden ja järjestäytyneiden ylikansallisten rikollisjärjestöjen eduksi. Vaihtoehtoja on etsitty ja artikuloitu pitkään ja laajalti, ja työtä on tehty useiden vuosikymmenten ajan monilla eri tieteenaloilla, kielillä ja näkemyksillä. Kosmolokalismin voi siis nähdä myös sekoituksena useista vaihtoehtoisista globalisaatiodiskursseista. [¹³]

Kuten aiemmin mainittiin, Escobarin ”pluriversalismia” koskevassa työssä ja aiemmassa post-development -työssä esitettiin tarve irrottautua universalistisesta, uuskolonialistisesta ja ylhäältä päin suuntautuvasta kehitysyhteistyöstä ja artikuloida itsenäinen ja endogeeninen ”design”-lähestymistapa.”” [¹⁴] Samaan aikaan 1990- ja 2000-luvuilla kansainvälinen globalisaatiofoorumi (International Forum on Globalization, IFG) toi yhteen globaalin etelän ja pohjoisen puolestapuhujat liittoutumaan, joka vastusti dialektisesti megamittaista taloudellista globalisaatiohanketta. He kannattivat talouden ja sosiaalisuuden (uudelleen)lokalisointia vastapainoksi paikallisen vallan ja autonomian riistämiselle. [¹⁵] Relokalisaatio ilmaisee tarpeen vahvistaa uudelleen toissijaisuusperiaate taloudellisen, sosiaalisen ja poliittisen elämän kriittisenä periaatteena. [¹⁶].

Vaihtoehtoisesti kantilaisvaikutteinen kosmopoliittinen teoria korostaa universaaleja ihmisoikeuksia ja planeettayhteisön ratkaisevaa merkitystä. [¹⁷] Globalisaation vaihtoehtojen etsimisessä ja artikuloinnissa Santos on antanut perustavanlaatuisen panoksen. Huomattavaa on hänen käsitteensä kapinallisesta kosmopolitanismista, joka mobilisoi spatiaalisen imaginaarisuuden:

kapinallinen kosmopoliittisuus… koostuu transnationaalisesti organisoidusta vastarinnasta globalisoituneiden lokalismien ja lokalisoituneiden globalismien tuottamaa tai voimistamaa epätasa-arvoista vaihtoa vastaan. Tämä vastarinta organisoituu paikallisten ja globaalien yhteyksien kautta sellaisten yhteiskunnallisten järjestöjen ja liikkeiden välillä, jotka edustavat niitä luokkia ja yhteiskuntaryhmiä, jotka ovat hegemonisen globalisaation uhreja ja jotka ovat yhdistyneet konkreettisiin taisteluihin syrjäytymistä, alisteista osallisuutta, elinkeinojen tuhoutumista ja ekologista tuhoa, poliittista sortoa tai kulttuurista tukahduttamista jne. vastaan. [¹⁸]

Samaan aikaan kaikkien muutosten käsitteiden on oltava tekemisissä globaalin kapitalismin valtadynamiikan kanssa. [¹⁹]. Artikkelissa ”The Pulsation of the Commons: The Temporal Context of Cosmolocal Transition” Michel Bauwens ja José Ramos tarkastelevat välistävetävän poliittisen talouden (esim. nykykapitalismi) ja yhteisvaurauteen perustuvien muutosten välistä vaihtelua historiallisissa, makrohistoriallisissa, evolutiivisissa ja esihistoriallisissa kehyksissä. Tämä tarjoaa mahdollisuuden pohtia, millainen voisi olla jälkikapitalistinen muoto ja siirtymädynamiikka. He kirjoittavat:

olemme käymässä läpi sekä metahistoriallista tapahtumaa, tasapainon menettämistä luonnon kanssa globaalilla tasolla, että samalla muutosta kapitalismin sykleissä. Molemmat ajalliset tapahtumat, jotka molemmat johtavat yhteisvaurauden uudelleen vahvistumiseen, yhdistyvät yhdeksi ainoaksi globaaliksi prosessiksi, joka tuo esiin yhteisvaurauden uudelleen syntymisen välttämättömyyden. [²⁰]

Kaiken kaikkiaan tämä kokoomateos edustaa kehysten ja genealogioiden, ajatusten ja käytäntöjen moninaisuutta, jonka uskomme voivan edistää keskustelua ja luovaa ristituloa. Uskomme, että ideoiden ja keskustelujen rikas ekosysteemi synnyttää planetaarisen kosmolokaalisen ekosysteemin.

Planetaarisen keskinäistämisen ekosysteemit

Yksi kriittisistä haasteista on löytää synergioita ja symbiooseja erilaisten mutta toisiaan täydentävien muutostekijöiden välille. Elämä kukoistaa näiden monimutkaisten suhteiden verkostojen kautta, jotka tuottavat paljon enemmän kuin osiensa summa. Tiedämme, että vankat järjestelmät edellyttävät dynaamista arvojen vaihtoa pohjimmiltaan erilaisten kokonaisuuksien välillä, alkaen mehiläisen ja kukan välisestä vaihdosta aina arviolta viiteen miljoonaan biljoonaan biljoonaan mikrobiin, jotka tekevät maaperästämme elävää ja terveellistä. [²¹] Se, miten luomme kosmolokaalin, arvoa tuottavan ekosysteemin, on yksi ratkaisevista kysymyksistä, jotka ovat edessämme.

Kosmolokalismi edustaa laajasti ottaen planetaarista / translokaalista vastavuoroistamisstrategiaa — planetaarisen tietämyksen vastavuoroistamista käytettäväksi paikallisessa tuotannossa, ratkaisuissa ja kehityksessä myönteisten sosiaalisten ja ekologisten tavoitteiden tukemiseksi. Kuvittelemme, että kun yhteisöt eri puolilla maailmaa luovat ideoita, innovaatioita, malleja, kokeiluja ja ratkaisuja (IIDEAS), dokumentoivat ne ja pitävät ne avoimina, nämä avoimet ja globaalisti hajautetut poolit ja alustat voivat kasvaa, laajentua, monistua ja tukea vastavuoroisesti paikallisia ratkaisuja ja tuotantoa — tämä on hyveellinen ja uusiutuva sykli.

IIDEAS-memoniikka on kori, jolla osoitetaan, että globaali tietoyhteisö sisältää useita erilaisia kulttuuristen artefaktien ja prosessien tyyppejä ja luokkia osana ekosysteemiä. Se on yksinkertainen tapa laajentaa ja pitää sisällään monimutkaisemman käsitteen maailmanlaajuisesta tietämyksen yhteisöstä, johon voi sisältyä monia luokkia: [²²]

• Ideat: nämä voivat olla käsitteitä, muutosideoita ja tietämystä. Avoin tieto antaa yhteisöille syvempää ymmärrystä ja valmiuksia;
• Innovaatiot: nämä ovat mitä tahansa innovaatioprosessin tuloksena syntyneitä artefakteja, joita voidaan jäljentää tai toistaa;
• Mallit: nämä ovat usein valmiita tapoja valmistaa tuotteita, tai ne voivat olla tuotteen tai yhteisen palvelun yksityiskohtaisia eritelmiä;
• Kokeilut: nämä ovat prosesseja, joissa kokeillaan jotain uutta yhteisön kanssa. On mahdollista tehdä avoimia kokeiluja, joissa planeettayhteisö voi oppia yhden yhteisön kokeilusta;
• Toimet: erityiset käytännöt, joilla ihmiset luovat muutosta ja jotka voivat olla esimerkkeinä muille;
• Ratkaisut: tapoja, joilla ongelma ratkaistaan lopullisesti jossakin paikassa ja joita voidaan jakaa ja mukauttaa.

Tämän kokoomateoksen toinen osa Building Cosmolocal Ecosystems käsittelee näitä kysymyksiä. José Ramosin luvussa ”Cosmolocal Questions: From Tech Trend to Protocol Commons” hän väittää, että globaalin uusliberalistisen poliittisen talouden haasteena on ylläpitää pienimuotoisempia ‘pop-up’ kosmolokaaleja poliittisia talouksia. Näillä on usein ankkuri-instituutioita, jotka perustavat ja tukevat näitä ekosysteemejä. Christian Iaione ja LabGovin kollegat osoittavat, miten kosmolokaalit ekosysteemit voidaan rakentaa, ja hän käyttää apunaan useita esimerkkejä ja ajatuksia kaupunkien yhteismaista sekä Christian Iaionen ja LabGovin kollegoiden työtä. Hänen mukaansa perustavanlaatuinen haaste on kehittää ”protokollayhteisö”, yhteinen metakieli yhteisöllistä toimintaa varten:

…jotta voimme luoda näitä poliittisia pop up -talouksia, meidän on nähtävä itsemme osana potentiaalisia ekosysteemejä. Meidän on alettava luoda yhteistä kieltä ja viestejä, jotka mahdollistavat sen, että yksi yhteistoiminta voi hyödyntää tai löytää synergiaa toisen kanssa. Tämä ”protokollayhteisö” mahdollistaisi yhteistyön ja synergian silloinkin, kun nämä toiminnot ja hankkeet ovat pohjimmiltaan erilaisia. [²³]

Sharon Eden luvussa ”Making Room for the Community-Based Circular Economy” laajennetaan näkemystä siitä, mitä ekosysteemien luominen tarkoittaa, ja luodaan yhteys kosmolokaalien strategioiden ja kiertotalouden mahdollistamisen välille. Kiertotalouden laajasti hyväksytyissä määritelmissä keskitytään ensisijaisesti jätteiden poistamiseen, tuotteiden ja materiaalien säilyttämiseen käytössä ja luonnonjärjestelmien uudistamiseen. Tämän määritelmän mukaan kiertotaloudella pyritään myös määrittelemään kasvu uudelleen ja irrottamaan taloudellinen toiminta rajallisten resurssien kulutuksesta. Usein pidetään itsestään selvänä, että materiaalien kierto voi tapahtua kasvavassa taloudessa. Materiaalien ja energian kysyntää on kuitenkin tarkasteltava rajallisen planeetan rajallisuuden puitteissa.

Materiaalit voivat pysyä kierrossa, jos ne suunnitellaan purettaviksi ja uudelleenvalmistettaviksi, tai ne voivat pysyä käytössä pidempään, jos ne suunnitellaan kestäviksi, mutta jos ”ympyrä” tai materiaalien ja energian kokonaiskysyntä kasvaa jatkuvasti, emme ole ratkaisseet sivilisaatiomme kasvupulmaa. Sharon Eden mukaan:

Kiertotalous edellyttää paikallista tuotantokapasiteettia, muutoin se jää lineaariseksi ”haudataan, poltetaan” tai ”paalataan ja viedään” -taloudeksi. Yksi lähestymistapa tuotannon uudelleenpaikallistamiseen on ”suunnittele globaalisti, valmista paikallisesti” (tai ”tuota paikallisesti”). Bittitalous — suunnitelmat, suunnitelmat, tieto, joka on kevyttä, kulkee. Atomien talous — materiaalit, tuotanto, joka on raskasta, pysyy mahdollisimman paikallisesti. [²⁴]

Hänen implisiittinen näkemyksensä kosmolokalismista ei siis ole vain lisää ”valmistusta”, ”suunnittelua” ja ”tuotantoa” (vaikka se hyödyntäisikin avointa IIDEAS-järjestelmää), vaan se on kontekstiin perustuva käsitys vakaumuksellisesta taloudellisesta ylläpidosta, joka istuu planetaaristen ekologisten rajojen ja paikallisuutta ylläpitävien resurssivirtojen älykkään aineenvaihdunnan puitteissa.

Luvussa ”Fab Cities and the Urban Transformations of the 21st Century” Tomas Diez esittelee vankan vision ja kehittymässä olevia käytäntöjä kaupunkien muuttamiseksi, ekosysteemien luomiseksi par excellence. Luvussaan hän esittää seuraavaa:

[Fab Cities tuo] kaupunkeihin Fab Labs -laboratorioissa saatavilla olevan digitaaliteknologian vaikutuksen. Se yhdistää hyperpaikallisten ja tuottavien ekosysteemien hajautetut verkostot. Hyväksymällä Fab City -haasteen kaupungit voivat radikaalisti muuttaa tapaa, jolla tuotanto ja kulutus tapahtuvat niiden suurkaupunkialueilla, korvaamalla standardoinnin älykkäällä räätälöinnillä, keskittymällä toisiinsa kytkeytyviin prosesseihin erillisten tuotteiden sijaan ja mikä tärkeintä: antamalla kansalaisille ja yhteisöille vaikutusmahdollisuuksia ja vähentämällä samalla kaupungistumisen ympäristövaikutuksia. [²⁵]

Kirjan yli 40 tapausta ja esimerkkiä sisältävät useita ekosysteemien bHive on avoin ohjelmistojen jakamisjärjestelmä taloudellista uudelleensijoittamista varten. Open Food Network tukee ruoanjakelun ekosysteemien luomista ja yhdistää maanviljelijät tukkukauppiaisiin ja ostajiin. Solar Urja käyttää yliopistoa (IIT Bombay) ankkurilaitoksena, joka käyttää avointa laitteistoa suunnittelemaan ja skaalaamaan aurinkolamppuja Intian maaseudun kyläläisille. Multi Factory on autonomisten tuotantokeskusten liitto, joka harjoittaa yhteistyötä ja yhteistuotantoa. Ekosysteemien luominen on kosmolokalismin DNA:ssa.

Kuten Andrew Ward toteaa luvussaan ”Financing Cosmo-Localism”, kosmolokaalisten yritysten on pystyttävä löytämään sopiva investointilogiikka, jotta ne voivat siirtyä pienimuotoisista yrittäjyysprototyypeistä laajamittaisempiin vaikutuksiin. Ward väittää kuitenkin, että kehittymässä oleva ja arvoon perustuva Community Wealth Building -malli voi tarjota tämän puuttuvan linkin, eikä se ole pelkkää riskipääomaa:

Kun Kosmo ja Lokaali yhdistetään, syntyy uusi kosmolokaali liiketoimintamalli. Tämä tarjoaa mahdollisuuksia, jotka sopivat hyvin yhteen järkevämpien sijoittajien teesien kanssa, jotka perustuvat kohtuulliseen tuottoon ja pienempään riskiin. Se sopii sijoittajille, jotka haluavat käyttää palveluja ja tuotteita paikallisesti. Tämä voi koskea esimerkiksi elintarvikkeita, energiaa, vettä, jätteitä, koulutusta, sosiaalipalveluja ja paljon muuta. Vaikka nämä alat eivät ole ”seksikkäitä” kuten sovellukset ja ohjelmistot, niillä on merkittävä omaisuuserä, markkinoiden kestävyys ja lähes jatkuva kysyntä. [²⁶]

Willmar Ricardo Rugeles Joyan luku ”Cosmolocalism, a Tool for the Social Appropriation of Knowledge and Rural Development” osoittaa, miltä tämä ekosysteemi näyttää maaseudulla. Hänen mukaansa hankkeissa tarvitaan neljä tekijää, jotta ne tuottaisivat arvoa: 1) tiedon siirto ja vaihto, 2) kansalaisten osallistuminen, 3) tiedonhallinta omaksumista varten ja 4) tieteen, teknologian ja innovaation viestintä. Hän selittää kehystä kolmen tapausesimerkin avulla ja osoittaa, miten nämä neljä osatekijää toimivat yhdessä ja miten keskeistä osallistava käytäntö on:

…mielekäs osallistuminen ratkaisujen löytämiseen [yhteisön] ongelmiin pitää työn linjassa todellisten tavoitteiden kanssa, nopeuttaa toteutusta ja parantaa tehokkuutta. Viime vuosina on myös havaittu monia muutoksia näiden prosessien määrässä ja laadussa, sekä osallistuvien henkilöiden määrässä että ruohonjuuritason yhdistysten välille syntyneissä suhteissa ja niiden osallistumisessa näihin hankkeisiin. [²⁷]

Kosmolokalismin haastaminen

Jos olemme tosissamme siitä, että tämä artikulaatio edustaa hetkeä eikä väitettä universaalista, tarvitsemme myös sisällöllistä kritiikkiä. Kuten Ashis Nandy totesi, kun artikuloimme ja edistämme tulevaisuudennäkymää, emme voi estää ”yli-innokkaita ideologeja” julistamasta sitä ainoaksi mahdolliseksi tai parhaaksi tulevaisuudeksi tai lukitsemasta keskustelulinjoja tiettyihin termeihin tai rajoihin. Ideologiat tarvitsevat kuitenkin ”pakolausekkeita”, ja voimme rakentaa niihin itse-epäilyä, avoimuutta ja vuoropuhelua, jotta rehellinen pohdinta ja oppiminen on mahdollista ja ajattelu voi kehittyä. Lukemiston kolmas osa Challenging Cosmolocalism käsittelee tätä. [²⁸]

Luvussa ”Cosmo-localization & Localization: Helena Norberg-Hodge, Alex Jensen, Henry Coleman ja Steven Gorelick tarkastelevat aiempaa relokalisaatiota ja uudempaa kosmolokalisaatiokirjallisuutta. He tarkastelevat globaalin konstruktiota skeptisesti ja kriittisesti:

Kun tarinat maailman toiselta puolelta tulevat tarinat liitetään kokonaisvaltaiseen, systeemiseen analyysiin, ne voivat auttaa meitä ymmärtämään, että monet ekologiset, sosiaaliset ja psykologiset kriisit, joita me kaikki koemme, ovat itse asiassa peräisin samasta lähteestä — hallitsemattomasta talousjärjestelmästä, joka on ennen kaikkea globaali järjestelmä. Tästä näkökulmasta katsottuna masennusepidemiat, työttömyys, kasvava kuilu rikkaiden ja köyhien välillä, myrkylliset saasteet ja ilmastonmuutos ovat kaikki oireita taustalla olevasta systeemisestä sairaudesta, joka ei tunne rajoja — sairaudesta, joka on läheisesti sidoksissa voittoa tavoittelevan teknistaloudellisen Juggernautin leviämiseen.

He väittävät myös, että relokalisaation luonnehdinta sisäänpäin suuntautuvaksi liikkeeksi on väärä; relokalisaatio on historiallisesti ollut internationalistinen muutosliike, joka on panostanut ylikansalliseen solidaarisuuteen. Lisäksi he arvostelevat kosmolokaalista kirjallisuutta liiallisesta ”teknoratkaisumaisuudesta” ja kritiikittömästä kaupungistumisen hyväksymisestä väistämättömyytenä. He kritisoivat teknologista ja teollista vieraantumista ja kirjoittavat:

Hajautetussa digitaalisessa valmistuksessa voi olla myönteisiä puolia
hajauttamisesta ja riippumattomuudesta yritysten hyödykkeiden tyranniasta, mutta se ei — verrattuna vanhempaan tarkoituksenmukaisen teknologian liikkeeseen — muodosta riittävän radikaalia irtautumista itse teollisen tuotannon vieraantumisesta. Niinpä jopa esimerkki 3D-tulostetusta savitalosta, vaikka se ratkaiseekin ihailtavalla tavalla myrkyllisiä muoviraaka-aineita koskevan ongelman, edustaa edelleen vieraantunutta tuotantomuotoa, jossa inhimillinen elementti (ja siten potentiaalisesti mielekäs työpaikka) on suurelta osin korvattu. [²⁹]

Heidän luvussaan muistutetaan meitä siitä, että tiettyjen diskurssien taustalla on perusoletuksia, joita on tutkittava ja kyseenalaistettava, jotta emme ajautuisi ”käytettyihin tulevaisuuksiin”. [³⁰] Michael Mcallum menee luvussaan ”Repositioning Cosmo-Local in a ‘Beyond’ Space Place” vielä askeleen pidemmälle. Hänen kritiikkinsä mukaan nykyinen kosmolokaalinen diskurssi on liiaksi lukkiutunut modernistiseen dualismiin sosialismi vs. kapitalismi, joka on sekä mekanistinen että täynnä hienovaraisia merkityksiä ja vaikutteita, jotka harjoittavat piilevää voimaa. Hän väittää, että kosmolokaali on vapautettava näistä tiedostamattomista kietoutumista ja siitä on tultava avaus maailmaan, jossa on monia mahdollisia maailmoja. Hän kirjoittaa:

Pluriversalismi tai ”monien maailmojen luominen” alkaa käsittää [ja] määritellä paikallisuutta uudelleen tavoilla, jotka eivät välttämättä ole täysin modernistisia tai joita ei rajoita toteutumaton takaperoinen nostalgia. Siinä korostetaan yhteisöllisyyttä, yhteismaata ja ystävällisyyttä pikemminkin kuin kulutuskeskeisyyttä, sopimuksiin perustuvia suhteellisia järjestelyjä (kuten franchising-järjestelyjä) ja vaurauden eriarvoisuuden vaikutuksia. Se käsittää pohdinnan ja toiminnan tilat, jotka ovat ”monimuotoisia, eettisesti neuvoteltuja käytäntöjä, jotka tukevat ihmisten ja ei-ihmisten toimeentuloa kukoistavien elinympäristöjen rakentamiseksi”. On selvää, että tämä käsitys paikallistamisesta eroaa huomattavasti [kaupungistuneesta] (kosmopoliittisesta) kaupunkimallista, jossa suurin osa maailman väestöstä asuu. Se ennakoi täysin erilaista elämäntapaa, jossa arvonsiirto ja vaurauden luominen järjestetään uudelleen järjestelyillä, jotka suurelta osin pitävät sisällään ja jakavat hyödyt paikallisyhteisöissä, toisin kuin nykyiset mallit, joissa pyritään ottamaan yhteisöistä mahdollisimman paljon irti ja jättämään jäljelle vain riittävästi rippeitä tulevaa kysyntää varten. [³¹]

Lopuksi Paul Wildman tarjoaa kirjassaan ”The Australian Bush Mechanic and her Potential in Helping to Save the Planet” kiehtovan genealogian, jonka avulla voidaan löytää käytännönläheistä ja maasta käsin tapahtuvaa kosmolokaalista inspiraatiota. Hän kirjoittaa:

[Planetaarinen askartelu] Peer with Peer (PwP) on selviytymismeemi, burning man, essentialistinen mutta myös huippusaavutus meidän ja muiden lajien kannalta. Silti se tuskin kukoistaa…. Se on sielustamme kiinni. Silti nyt pelkään siltaa liian pitkälle. Me romahdamme ja palamme ja sen jälkeen mitä???? Tarvitsemme sosiaalista teknologiaa, joka toimii teknokraattisen teknologian rinnalla… tarvitsemme PwP:tä ja P2P:tä, jotka mahdollistavat sen, että voimme yhteisöllisesti välttää keskustan tarpeen ylipäätään, ilman välistä vetävää uusliberalistista järjestelmää ja sen kansallisvaltiota, joka nyt hallitsee äiti Gaiaa. Siinä P2P toimii parhaiten yhdessä: siinä välissä, siinä valoisassa tilassa, kuten Leonard Cohen sanoo, maailmojen välisessä halkeamassa, johon valo pääsee sisään. [³²]

Katsaus tapausesimerkkeihin

Lukemiston toisessa osassa on 38 tarinaa, esimerkkiä tai tapausta (jaksot 4-7). Halusimme rakentaa vakuuttavan esimerkkien ja tarinoiden kokonaisuuden, jotta voisimme käsitellä tervettä skeptisyyttä ja luonnollista epäuskoa, mutta myös tarjota riittävän laajan kokonaisuuden, jotta lukijat voisivat tehdä omat mallinsa ja johtopäätöksensä. Harkitsimme monia mahdollisia esimerkkejä, mutta päädyimme niihin, jotka mielestämme sopivat implisiittiseen käsitykseemme siitä, mitä kosmolokalismi on, ja joista oli riittävästi uskottavaa tietoa (joku, joka oli valmis vastaamaan kysymyksiin, uutismedia, aiempi tutkimus). Myös tarinoiden ja esimerkkien muodot vaihtelevat. Jotkin ovat enemmän kerronnallisia, toiset analyyttisempia, toiset ovat haastatteluvastauksia ja toiset vain lyhyitä tiivistelmiä.

Lukemiston neljännessä osassa Cosmolocal Stories tarkastelemme kosmolokaaleja tarinoita, jotka ovat journalistisia ja kerronnallisia. Tässä korostuvat SoUL / Solar Urja -hankkeen hämmästyttävät saavutukset, jotka Raji Ajwani Ramchandani ja Snehal Awate dokumentoivat huolellisesti luvussaan ”Let there be light: IIT Bombay’s SoUL Project to Energize Rural India”. [³³] David Li osoittaa teoksessaan ”Rural Dynamism in the Digital Age”, miten maaseudun kyläläiset ovat omaksuneet digitaalisia valmistustekniikoita Jiangsun maakunnassa Kiinassa. [³⁴] Joshua M. Pearce kertoo luvussaan ”An Open Source Preemptive Strike in the Coming War Over The Freedom to Make Your Own Products” patenttitrollien ja avoimen lähdekoodin liikkeen välisestä taistelusta ja digitaalisen valmistuksen algoritmisen puolustuksen kehittämisestä. [³⁵] Chrystéle Bazin kirjoittaa ”Utopia Maker” -hankkeesta, jonka tarkoituksena on tarjota avoimen lähdekoodin proteeseja niitä tarvitseville Kolumbiassa, Ranskassa, Vietnamissa ja Keski-Afrikan tasavallassa. [³⁶]

Luvussaan ”AgOpenGPS ja DIY Open Farm Innovation: Chris Bennett kertoo, miten maanviljelijät Yhdysvalloissa käyttävät teknologiaa ja DIY-innovaatioita. [³⁷] Lopuksi ”Chang’an: Huiqi (Vicky) Xie, David Li ja Kangkang Zhang kertovat merkittävän tarinan siitä, miten Chang’anista (Pearl River Delta -alue Etelä-Kiinassa) tuli Kiinan 3D-tulostuksen pääkaupunki. [³⁸]

Viidennessä osassa, Cosmolocal Explorations, esitetään dokumentoituja tapauksia, jotka ovat enemmän analyyttisiä. Kirjoittajat Vasilis Kostakis, Kostas Latoufis, Minas Liarokapis ja Michel Bauwens luovat katsauksen huomattavaan yhteisölliseen tuulivoima- ja vesivoimaliikkeeseen luvussa ”Wind Empowerment, Pico-hydro and Nea Guinea”. [³⁹] Chris Giotitsas tarjoaa kaksi tapausta maatalousyhteisöistä, jotka kehittävät itsetuotannollista kapasiteettia, teoksessa ”Farm Hack: A Farmer-Driven Platform for Knowledge Exchange” [⁴⁰] ja ”Latelier Paysan: Peasants Building Their Own Tools”. [⁴¹]

Vasilis Kostakis, Kostas Latoufis, Minas Liarokapis ja Michel Bauwens analysoivat ”Open Bionicsia”, open source -proteesiyhteisöä. [⁴²] Michel Bauwens ja Vasilis Niaros tarjoavat merkittävän esimerkin ”Sensorica”. [⁴³] Alekos Pantazis ja Morgan Meyer tarjoavat perusteellisen katsauksen ”Tzoumakersista”, maaseudun työkalujen kehittämisyhteisöstä Kreikassa. [⁴⁴] Michel Bauwens, Alex Pazaitis ja Gien Wong antavat selityksen ”MuSIASEMista”; alueellisen yhteiskunnan ja ekosysteemin aineenvaihdunnan kirjanpitojärjestelmästä. [⁴⁵] Michel Bauwensin ja Alex Pazaitisin dokumentoima ”FabChain” yhdistää kehittyneen tutkimuksen kaupunkien aineenvaihduntaan ja valtavirran tuotantoon ja valmistukseen. [⁴⁶] Samalla tavalla Bauwens ja Pazaitis keskustelevat ”FairCoinista ja FairCoopista”, välineistä, joilla luodaan kosmolokaaleja, avoimia osuustoiminnallisia ekosysteemejä. [⁴⁷]

Lopuksi Gabor Kiss kuvailee ”Envientaa” [⁴⁸], ”avoimen lähdekoodin hanketta, jossa keksijät ja tuotekehittäjät voivat tehdä yhteistyötä ja jakaa ideoitaan avoimesti”. Michel Bauwens ja Alex Pazaitis antavat yleiskatsauksen ”Holochainista”, joka on vaihtoehto globaalille hajautetulle lohkoketjulle, joka säilyttää autonomian paikallisten verkkojen avulla. [⁴⁹] Lopuksi José Ramos ja toinen perustaja Melissa Fuller antavat katsauksen ”AbilityMade: Producing Open Assistive Devices for People with Disabilities”. [⁵⁰]

Kuudennessa osassa, Cosmolocal Q&A, on kolme haastattelua. Ensimmäisessä haastattelussa haastatellaan Ian McBurneyta, bHive Cooperativen perustajaa. Kyseessä on digitaalinen alusta, jonka avulla ihmiset voivat luoda, omistaa ja pyörittää omia jakamisyrityksiään ja tuottaa paikallisia tavaroita ja palveluja. [⁵¹] Yuki Liu keskustelee Open Motorsista, yrityksestä, joka luo avoimen ekosysteemin sähköautoille. [⁵²] Lopuksi Carolina Portugal antaa yleiskatsauksen Wikifactoryyn, joka on sosiaalinen alusta yhteistoiminnalliseen tuotekehitykseen. [⁵³]

Seitsemännessä osassa, Cosmolocal Snapshots, on lyhyitä yhteenvetoja ja vignettejä. Tähän ovat osallistuneet useat eri kirjoittajat: Appropedia (Sharon Ede), Cosmolocalism (Vasilis Kostakis), FarmBot (Michel Bauwens & José Ramos), Field Ready (Sharon Ede), GLIA (José Ramos), Hexayurt (Christina Priavolou), LEKA Restaurant (Sharon Ede), Multi Factory (Michel Bauwens), Open Source COVID-19 Medical Supplies (Sharon Ede), Open Source Ecology (José Ramos), OSE Microhouse (Christina Priavolou), Open Desk (Sharon Ede), Open Food Network (Sharon Ede), Open Insulin (José Ramos), Precious Plastic (Abril Chimal), RepRap (José Ramos), ja Wikihouse (Christina Priavolou). [54 Katso viitteet]

Ymmärrämme myös, että on olemassa satoja, ehkä tuhansia, muita esimerkkejä eri puolilla maailmaa, joita ei ole dokumentoitu eikä jaettu, ja rohkaisemme kaikkia, jotka haluavat täydentää tätä joukkoa, käymällä osoitteessa https://clreader.net ja lähettämällä esimerkkejään.

Lopuksi

Sekä tämän lukemiston ideat että esimerkit tarjoavat runsaasti resursseja, joista voi ottaa hyödyllisiä oppeja. Toivomme, että keräämällä nämä resurssit yhteen ja tarjoamalla tunteen suuremmasta kokonaisuudesta voimme kaikki viedä työtä seuraavalle tasolle. Haasteemme ovat suuria, ja jos kosmolokalismi ja tämä lukemisto auttavat osaltaan vastaamaan niihin, olemme antaneet hyödyllisen panoksen.

Tiedämme, että kosmolokalismi kuuluu laajempaan yhteiskunnallisen muutoksen ekologiaan, eikä se voi toimia ilman useita muita yhteenkietoutuvia yhteisiin hyödykkeisiin perustuvia strategioita. Niin kauan kuin pääsy maahan on edelleen suljettu pääoman globaalin liikkuvuuden kautta ja keinottelijat, ei niinkään yhteisöt, kaappaavat hintatulot, näemme jatkossakin ihmisten työskentelevän yhä enemmän antaakseen tulonsa pankkien asuntolainojen ja vuokrien maksuun sen sijaan, että heillä olisi resursseja omaehtoiseen tuottavaan luovuuteen. Jos kosmolokalismi edustaa ekvipotentiaalisuutta, kaikkien ihmisten kykyä luoda toimeentuloa, silloin maa ja maaoikeudet ovat perustavanlaatuisia.

Perimme myös maailman, jossa vallitsee syvää eriarvoisuutta ja syrjintää, joka perustuu sukupuoleen, luokkaan, kastiin, kulttuuriin, ihonväriin ja ulkonäköön, kykyihin, seksuaalisuuteen ja muihin tekijöihin. Monet näistä eriarvoisuuksista ovat syntyneet kapitalistisen teollistumisen seurauksena, mutta monet muut ovat kolonialismin perintöä ja toiset taas patriarkaatin perintöä. Jos kosmolokalismi edustaa tasavertaisuutta, sen on yhdistettävä kätensä liikkeisiin ja ääniin, joilla pyritään lopettamaan kaikenlainen eriarvoisuus ja syrjintä.

Tarvitsemme myös vastuullista julkista politiikkaa ja innovatiivista hallintoa tukemaan tätä muutosta. Kosmolokalismin mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää uusia poliittisia sopimuksia, kuten kaupunkien yhteisomaisuuden monikeskuksista hallintoa, kumppanikaupunkeja ja -valtioita sekä muita muotoja, jotka luovat rakenteet ja perustan tälle tasavertaisuudelle. Meidän on myös luotava uusi jakamisen ja solidaarisuuden planetaarinen kulttuuri, vaikka alemmat minät lietsovat jakoa ja pelkoa.

Kuten tästä tekstistä huomaatte, ajatus siitä, että voimme vastata suurimpiin haasteisiimme, kun teemme yhteistyötä, on yksinkertainen ajatus, mutta sen toteuttaminen on monimutkaista ja valtavaa. Mutta jokainen esimerkki osoittaa, miten se on mahdollista. Onneksi meitä on paljon, ja jokainen ihminen maapallolla voi olla mukana toteuttamassa tätä muutosta. On selvää, että tämä on matkamme alku, kun jokainen meistä löytää sen osan, jonka haluaa näytellä näinä eeppisinä aikoina.

Lähdeviitteet

1. (…) ︎
2. Castells, M. (1996). The Information Age: Economy, Society and Culture. Blackwell, s. 156. ︎
3. Allen, R. E. (2016). Financial globalization since the 1970s. Teoksessa Financial Crises and Recession in the Global Economy, neljäs painos. Edward Elgar Publishing ︎
4. Wilkinson, G. (2021). Mobilising Whole Communities to Restore A Safe Climate. Doctoral dissertation, MICAT ︎
5. https://our-better-selves.medium.com/the-cosmo-local-reader-invitation-to-participate-dbcb6248f54b ︎
6. Tämä ”jotenkin” perustuu kirjoittajien, toimittajien ja tuotantotoimittajan huomattaviin ponnisteluihin ︎
7. Hiltunen, E. (2008). The future sign and its three dimensions. Futures, 40. 247-260 ︎
8. Asianmukaisessa sosiologisessa tarkastelussa ajatus olennaisesta paikallisesta ja globaalista pyrkii hajoamaan ja näyttäytymään erityisinä sosiaalisina konstruktioina. Mutta näitä ontologisia ja epistemologisia kysymyksiä käsitellään parhaiten joissakin luvuissa ja muissa keskusteluissa. Ks. myös Latour, B. (2005). Reassembling the Social: An Introduction to Actor Network Theory. Oxford University Press; ja Santos, B. (2006). The Rise of the Global Left: The World Social Forum and Beyond. Zed Books ︎
9. Dupont, L., Kasmi, F., Pearce, J.M. ja Ortt, R.J. (2021). ”Do-It-Together”: Kohti tulevaisuuden tehtaita. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
10. Eglash, R., Bennett, A. Lachney, M. and Babbitt, W. (2021). Evolving Systems for Generative Justice: Decolonial Approaches to the Cosmolocal. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
11. Inayatullah, S. (1998). Causal Layered Analysis: Post-Structuralism as Method. Futures, 30(8), 815-829 ︎
12. Schismenos, A., Niaros, V. and Lemos, L. (2021). A Genealogy of Cosmolocalism. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
13. Ramos, J. (2010). Alternative Futures of Globalisation: A socio-ecological study of the World Social Forum Process. Doctoral dissertation, Queensland University of Technology ︎
14. Escobar, A. (1995). Encountering development. Princeton University Press ︎
15. Mander, J., Goldsmith, E. (toim.) (1996). The Case Against the Global Economy. Sierra Club Books ︎
16. Hines, C. (2002). Localization: A Global Manifesto. Earthscan ︎
17. Held, D., McGrew, A. (toim.) (2000). The Global Transformations Reader: An Introduction to the Globalization Debate. Polity Press
    
    Baker, G., & Chandler, D. (2004). Global civil society: contested futures. Routledge ︎
18. Santos, B. (2006). Globalizations. Theory, Culture & Society, 23(2-3), p.397 ︎
19. Robinson, W. (2004). A Theory of Global Capitalism. John Hopkins University Press ︎
20. Bauwens, M. and Ramos, J. (2021). The Pulsation of the Commons: The Temporal Context of Cosmolocal Transition. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
21. https://www.sciencedaily.com/releases/1998/08/980825080732.htm ︎
22. Ramos, J. (2021). The Power of IIDEAS: Cosmolocalism and the Transformation of the Production of Everyday Life. (Raportti). The Seoul Institute ︎
23. Ramos, J. (2021). Cosmolocal Questions: From Tech Trend to Protocol Commons. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
24. Ede, S. (2021). Making Room for the Community-Based Circular Economy. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
25. Diez, T. (2021). Fab Cities and the Urban Transformations of the 21st Century. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
26. Ward, A. (2021). Financing Cosmo-Localism. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
27. Rugeles, W.R. (2021). Cosmolocalism, a Tool for the Social Appropriation of Knowledge and Rural Development. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
28. Nandy, A. (1992). Traditions, Tyranny and Utopias. Oxford University Press. p.7 ︎
29. Norberg-Hodge, H., Jensen, A., Coleman, H. and Gorelick, S. (2021) Cosmo-localization & Localization: Towards a Critical Convergence. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
30. Inayatullah, S. (2008). Six pillars: futures thinking for transforming. Foresight, 10(1). ︎
31. Mcallum, M. (2021). Repositioning Cosmo-Local in a ‘Beyond’ Space Place. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
32. Wildman, P. and Bauwens, M. (2021). The Australian Bush Mechanic and her Potential in Helping to Save the Planet. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
33. Ajwani-Ramchandani, R. ja Awate, S. (2021). Let there be light: IT Bombay’s SoUL Project to Energize Rural India. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
34. Li, D. (2021). Rural Dynamism in the Digital Age. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
35. Pearce, J.M. (2021). An Open Source Preemptive Strike in the Coming War Over The Freedom to Make Your Own Products. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
36. Bazin, C. (2021). Utopia Maker. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
37. Bennett, C. (2021). AgOpenGPS ja DIY Open Farm Innovation: An Overview. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
38. Xie, H., Li, D., and Zhang, K. (2021). Chang’an: 3D Printing Cyberpunk Town on Pearl River Delta. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
39. Kostakis, V. Latoufis, K., Liarokapis, M. ja Bauwens, M. (2021). Wind Empowerment, Pico-hydro ja Nea Guinea. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
40. Giotitsas, C. (2021). Farm Hack: A Farmer-Driven Platform for Knowledge Exchange. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
41. Giotitsas, C. (2021). Latelier Paysan: Peasants Building Their Own Tools. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
42. Kostakis, V., Latoufis, K., Liarokapis, M. ja Bauwens, M. (2021). Open Bionics. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
43. Bauwens, M. ja Niaros, M. (2021). Sensorica. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
44. Pantazis, A. ja Meyer, M. (2021). Tzoumakers. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
45. Bauwens, M., Pazaitis, A. ja Wong, G. (2021). MuSIASEM. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
46. Bauwens, A. ja Pazaitis, A. (2021). FabChain. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
47. Bauwens, A. and Pazaitis, A. (2021). FairCoin and FairCoop. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
48. Kiss, G. (2021). Envienta. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
49. Bauwens, M. ja Pazaitis, A. (2021). Holochain. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
50. Ramos, J. and Fuller, M. (2021). AbilityMade: Producing Open Assistive Devices for People with Disabilities. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
51. McBurney, I. (2021). bHive Cooperative. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
52. Liu, Y. (2021). Open Motors. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎
53. Portugal, C. (2021). Wikifactory. Cosmolocal Reader. Futures Lab ︎

Ajwani-Ramchandani, R. and Awate, S. (2021). Let there be light: IIT Bombay’s SoUL Project to Energize Rural India. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Allen, R. E. (2016). Financial globalization since the 1970s. In Financial Crises and Recession in the Global Economy, Fourth Edition. Edward Elgar Publishing.

Baker, G., & Chandler, D. (Ed.) (2004). Global civil society: contested futures. Routledge.

Bauwens, M. and Ramos, J. (2021). The Pulsation of the Commons: The Temporal Context of Cosmolocal Transition. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Bauwens, M. and Niaros, M. (2021). Sensorica. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Bauwens, M., Pazaitis, A. and Wong, G. (2021). MuSIASEM. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Bauwens, A. and Pazaitis, A. (2021). FabChain. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Bauwens, A. and Pazaitis, A. (2021). FairCoin and FairCoop. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Bauwens, M. and Pazaitis, A. (2021). Holochain. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Bauwens, M. and Ramos, J. (2021). FarmBot. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Bauwens, M. (2021). Multi Factory. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Bazin, C. (2021). Utopia Maker. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Bennett, C. (2021). AgOpenGPS and DIY Open Farm Innovation: An Overview. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Castells, M. (1996). The Information Age: Economy, Society and Culture. Blackwell. P.156

Chimal, A. (2021). Precious Plastic. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Diez, T. (2021). Fab Cities and the Urban Transformations of the 21st Century. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Dupont, L., Kasmi, EF, Pearce, J.M., and Ortt, RJ. (2021). “Do-It-Together”: Towards the Factories of the Future. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Ede, S. (2021). Making Room for the Community-Based Circular Economy. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Ede. S. (2021). Appropedia. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Ede. S. (2021). Field Ready. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Ede. S. (2021). LEKA Restaurant. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Ede. S. (2021). Open Source COVID-19 Medical Supplies. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Ede. S. (2021). Open Desk. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Ede. S. (2021). Open Food Network. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Eglash, R., Bennett, A. Lachney, M. and Babbitt, W. (2021). Evolving Systems for Generative Justice: Decolonial Approaches to the Cosmolocal. Cosmolocal Reader. Futures Lab

Escobar, A. (1995). Encountering Development. Princeton University Press.

Giotitsas, C. (2021). Farm Hack: A Farmer-Driven Platform for Knowledge Exchange. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Giotitsas, C. (2021). Liatelier Paysan: Peasants Building Their Own Tools. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Hiltunen, E. (2008). The Future Sign and its Three dimensions. Futures, 40. 247-260.

Inayatullah, S. (1998). Causal Layered Analysis: Post-Structuralism as Method. Futures, 30(8), 815-829.

Joya, W.R.R. (2021). Cosmolocalism, a Tool for the Social Appropriation of Knowledge and Rural Development. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Kiss, G. (2021). Envienta. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Kostakis, V. (2021). Cosmolocalism. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Kostakis, V. Latoufis, K., Liarokapis, M. and Bauwens, M. (2021). Wind Empowerment, Pico-hydro and Nea Guinea. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Kostakis, V., Latoufis, K., Liarokapis, M. and Bauwens, M. (2021). Open Bionics. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Latour, B. (2005). Reassembling the Social: An Introduction to Actor Network Theory. Oxford University Press.

Li, D. (2021). Rural Dynamism in the Digital Age. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Liu, Y. (2021). Open Motors. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Mander, J., Goldsmith, E. (Ed.) (1996). The Case Against the Global Economy. Sierra Club Books.

Mcallum, M. (2021). Repositioning Cosmo-Local in a ‘Beyond’ Space Place. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

McBurney, I. (2021). bHive Cooperative. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Nandy, A. (1992). Traditions, Tyranny and Utopias. New Delhi Oxford University Press.

Norberg-Hodge, H., Jensen, A., Coleman, H. and Gorelick, S. (2021). Cosmo-localization & Localization: Towards a Critical Convergence. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Pantazis, A. and Meyer, M. (2021). Tzoumakers. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Pearce, J.M. (2021). An Open Source Preemptive Strike in the Coming War Over The Freedom to Make Your Own Products. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Priavolou, C. (2021). Hexayurt. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Priavolou, C. (2021). OSE Microhouse. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Priavolou, C. (2021). Wikihouse. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Portugal, C. (2021). Wikifactory. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Ramos, J. (2010). Alternative Futures of Globalisation: A socio-ecological study of the World Social Forum Process. [Doctoral dissertation, Queensland University of Technology].

Ramos, J. (2021). The Power of IIDEAS: Cosmolocalism and the Transformation of the Production of Everyday Life. The Seoul Institute.

Ramos, J. (2021). Cosmolocal Questions: From Tech Trend to Protocol Commons. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Ramos, J. (2021). GLIA. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Ramos, J. (2021). Open Source Ecology. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Ramos, J. (2021). Open Insulin Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Ramos, J. (2021). RepRap. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Ramos, J. and Fuller, M. (2021). AbilityMade: Producing Open Assistive Devices for People with Disabilities. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Robinson, W. (2004). A Theory of Global Capitalism. John Hopkins University Press.

Santos, B. (2006). The Rise of the Global Left: The World Social Forum and Beyond. Zed Books.

Santos, B. (2006). Globalizations. Theory, Culture & Society, 23(2-3), 393-399.

Schismenos, A., Niaros, V. and Lemos, L. (2021). A Genealogy of Cosmolocalism. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Ward, A. (2021). Financing Cosmo-Localism. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Wildman, P. and Bauwens, M. (2021). The Australian Bush Mechanic and her Potential in Helping to Save the Planet. Cosmolocal Reader. Futures Lab.

Wilkinson, G. (2021). Mobilising Whole Communities to Restore A Safe Climate. (Doctoral Thesis), MICAT.

Xie, H., Li, D., and Zhang, K. (2021). Chang’an: 3D Printing Cyberpunk Town on Pearl River Delta. Cosmolocal Reader. Futures Lab.