Jo yli vuosisadan vaikuttanut kommunistinen liike on tuonut ihmiskunnalle vain sotaa, köyhyyttä, raakuutta ja diktatuuria. Kun kommunistipuolueet Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopassa luhistuivat 1900-luvun lopulla, tämä häpeällinen draama tuli lopulta viimeiseen vaiheeseensa. Kukaan ei enää usko kommunismin myyttiin, ei tavallinen kansalainen eikä kommunistisen puolueen pääsihteeri.

Kiinan kommunistinen hallitus ei syntynyt ”jumalallisen valtuutuksen” [1] eikä demokraattisten vaalien tuloksena. Nyt kun sen ideologia on tuhottu, sen vallan oikeutus on ennennäkemättömän haasteen edessä.

Kiinan kommunistinen puolue on haluton antamaan periksi ja poistumaan historian näyttämöltä. Sen sijaan se käyttää vuosikymmenien aikana poliittisissa kampanjoissa kehitettyjä häikäilemättömiä menetelmiä alkaakseen uudelleen maanisen kamppailunsa oikeutuksestaan ja elvyttääkseen sammuneet valtuutensa.

KKP:n uudistumisen ja avautumisen politiikan takana on epätoivoinen pyrkimys säilyttää ryhmäedut ja totalitaarinen valta. Kiinan kansan kovalla työllä viimeisten 20 vuoden aikana saavuttamat taloudelliset tulokset eivät ole saaneet KKP:ta panemaan pois teurastusveistään. Sen sijaan KKP varasti edistyksen hedelmät ja käytti niitä valtansa vahvistamiseen ja muutti vilpillisen käytöksensä vieläkin petollisemmaksi ja harhaanjohtavaksi. Pelottavinta on kuitenkin se, että puolue tekee kaikkensa tuhotakseen koko maan moraalisen perustan ja yrittää vaihtelevassa määrin tehdä jokaisesta kiinalaisesta juonittelijan luodakseen puolueelle edullisen ”ajanmukaisen” ilmapiirin.

Meidän on tässä historian vaiheessa erittäin tärkeää selvästi ymmärtää, miksi kommunistinen puolue tekee konnantöitä ja nähdä selvästi sen häikäilemätön luonne. Näin Kiina voi saavuttaa kestävän rauhan ja vakauden ja siirtyä mahdollisimman pian aikaan ilman kommunistista puoluetta ja saada kansakunnan kukoistamaan.

I. Kommunistisen puolueen häikäilemätön luonne ei ole koskaan muuttunut

Ketä KKP:n uudistukset palvelevat?

Aina kun KKP on historiansa aikana joutunut kriisiin, se on antanut ymmärtää parantaneensa tapansa houkutella ihmisiä luomaan puoluetta koskevia harhakuvia, jotka ovat poikkeuksetta romahtaneet kerta toisensa jälkeen. Tällä hetkellä KKP tavoittelee lyhytaikaisia etuja ja on siksi pannut pystyyn näytöksen taloudellisesta kukoistuksesta, joka puolestaan on saanut ihmiset uskomaan KKP:ta koskeviin fantasioihin. Koska puolueen etujen sekä maan ja kansan etujen välillä kuitenkin on perustavanlaatuinen ristiriita, tämä petollinen kukoistuksen aika ei kestä. KKP:n lupaamilla ”uudistuksilla” on vain yksi tarkoitus: puolueen vallan säilyttäminen. Uudistukset ovat ponnettomia ja saavat aikaan vain pinnallisia muutoksia. Vinoutuneen kehityksen alla kytee suuri yhteiskunnallinen kriisi. Kun kriisi puhkeaa, maa ja kansa joutuvat taas kerran kärsimään.

KKP:n johtomiesten uusi sukupolvi ei ole ollut mukana kommunistisessa vallankumouksessa, minkä vuoksi heillä on entistä vähemmän arvovaltaa ja uskottavuutta maan johtamisessa. Puolueen legitimiteettikriisissä ryhmäetujen säilyttämisestä on tullut puolueelle kokonaisuutena enenevässä määrin henkilökohtaisten voittojen takuu. KKP:n luonne on itsekäs. Sillä ei ole itsehillintää. On toiveajattelua kuvitella, että tällainen puolue voisi omistautua maan rauhanomaiseen kehittämiseen.

Mitä kirjoittikaan KKP:n äänitorvi Kansan päivälehti etusivun artikkelissaan heinäkuun 12. päivänä 2004: ”Historiallinen dialektiikka on opettanut puolueen jäsenille seuraavaa: se mikä pitää muuttaa on muutettava, muuten seurauksena on tuho; sen mitä ei pidä muuttaa täytyy pysyä ennallaan, muuten seurauksena on itsetuho.”

Mikä on se, minkä pitäisi pysyä muuttumattomana? Kansan päivälehti selittää: ”Puolueen peruslinjan ’yksi keskus, kaksi peruslausetta’ on pysyttävä vakaana sata vuotta eikä siltä saa poiketa.” [2]

Ihmiset eivät välttämättä ymmärrä, mitä ”keskus” ja peruslause” ovat, mutta kaikki tietävät, että kommunistisen aaveen päättäväisyys säilyttää diktatuuri ja kollektiiviset etunsa eivät koskaan muutu. Kommunismi on kukistettu kaikkialla maailmassa ja tuomittu kuolemaan. Mutta mitä korruptoituneemmaksi se tulee sitä tuhoisammaksi käy kuolinkamppailu. Demokraattisista edistysaskelista keskusteleminen kommunistisen puolueen kanssa on kuin pyytäisi tiikeriä luomaan nahkansa.

Mitä Kiina tekisi ilman kommunistista puoluetta?

KKP:n heikentyessä ihmiset ovat hämmästyksekseen alkaneet havaita, että paha KKP-aave on häikäilemättömillä ja alituisesti muuttuvilla keinoillaan vuosikymmenien aikana juurruttanut inhottavuuksiaan tavallisten ihmisten elämän kaikkiin osa-alueisiin.

Mao Zedongin kuollessa monet kiinalaiset itkivät katkerasti Maon muotokuvan edessä ja miettivät: ”Mitä Kiina tekee ilman puhemies Maoa?” Ironista kylläkin yli 20 vuotta myöhemmin, kun kommunistinen puolue on menettänyt oikeutuksensa hallita maata, kiinalaisten medioiden levittämä propaganda saa taas kerran ihmiset huolestuneiksi: ”Mitä Kiina tekisi ilman kommunistista puoluetta?”

KKP:n kaikenkattava poliittinen hallinta on käytännössä juurtunut niin syvälle kiinalaiseen kulttuuriin ja mentaliteettiin, että kiinalaisten puolueen arvioinnissa käyttämät kriteerit ovat tavalla tai toisella peräisin puolueelta. Siinä missä puolue menneisyydessä hallitsi ihmisiä juurruttamalla tekijöitään heihin, se on nyt tullut korjaaman kylvämänsä sadon. Koska ihmisten mieleen juurrutetut asiat ovat sulautuneet yhteen ja tulleet osaksi heitä, ihmiset ajattelevat kommunistisen puolueen logiikan mukaan ja arvioivat oikeaa ja väärää puolueen tilanteen ja katsantokannan mukaan. Mieltään osoittavien opiskelijoiden tappamisesta Taivaallisen rauhan aukiolla kesäkuun 4. päivänä 1989 jotkut ihmiset sanovat: ”Deng Xiaopingin asemassa minäkin tukahduttaisin mielenosoittajat tankeilla.” Falun Gongin vainon aikana jotkut sanovat: ”Jiang Zeminin asemassa minäkin tuhoaisin Falun Gongin”. Sananvapaudesta jotkut sanovat: ”KKP:n sijassa tekisin samalla tavalla.” Totuus ja omatunto ovat kadonneet, ja jäljelle on jäänyt vain KKP:n logiikka. Tämä on ollut yksi inhottavimmista ja armottomimmista menetelmistä, jota puolue on käyttänyt häikäilemättömän luonteensa mukaan. Niin kauan kuin puolueen ihmisten mieleen valamat moraaliset myrkyt ovat jäljellä, se voi edelleen kerätä energiaa ylläpitääkseen väärämielistä elämäänsä.

”Mitä Kiina tekisi ilman KKP:ta?” Tämä ajattelutapa sopii täydellisesti puolueen tavoitteisiin saada ihmiset ajattelemaan sen logiikan mukaan

Kiina selvisi 5000-vuotisen historiansa ajan ilman kommunistista puoluetta. Minkään maailman maan yhteiskunnallinen kehitys ei pysähtyisi vain siksi, että jokin tietty hallintomuoto romahtaisi. Vuosikymmeniä kestäneen kommunistihallinnon jälkeen ihmiset eivät enää ymmärrä tätä tosiasiaa. Puolueen pitkäaikainen propaganda on opettanut ihmiset näkemään puolueen äitinään. Puolueen kaikkialla läsnä oleva politiikka on tehnyt ihmiset kykenemättömiksi kuvittelemaan, kuinka he voisivat elää ilman KKP:ta.

Kiina ei romahtanut ilman Mao Zedongia. Romahtaisiko Kiina ilman KKP:ta?

Mikä on kaaoksen todellinen syy?

Monet ihmiset ovat tietoisia KKP:n kavalasta käytöksestä ja paheksuvat sitä. He halveksivat sen taisteluja ja petoksia. Mutta samalla he pelkäävät sen poliittisten kampanjoiden tuomaa levottomuutta ja sitä, että kaaos alkaa taas riehua Kiinassa. Heti kun KKP uhkaa ihmisiä ”kaaoksella”, ihmiset peloissaan hyväksyvät vaieten sen vallan ja tuntevat itsensä avuttomiksi sen itsevaltaisen hallinnan edessä.

Kaaoksen todellinen lähde on kuitenkin kommunistinen puolue ja sen monimiljoonaiset sota- ja poliisijoukot. Tavallisilla kansalaisilla ei ole aihetta eikä kykyä aiheuttaa kaaosta. Vain kommunistinen puolue voi olla kyllin häikäilemätön luodakseen maahan kaaosta, jos esiin tulee pieninkin vihjaus muutoksista. Iskulauseista kuten ”Vakaus ennen muuta” ja ”Kukistakaa epävakaat ainekset heti alkuunsa” on tullut KKP:n teoreettinen perusta ihmisten sortamisessa. Mikä on suurin syy epävakauteen Kiinassa? Eikö se ole ihmisten sortamiseen keskittynyt puolue? Puolue lietsoo mellakoita ja käyttää aikaansaamaansa kaaosta kansan sortamiseen. Tämä on tavallista häikäilemätöntä käytöstä.

II. KKP uhraa taloudellisen kehityksen

Ottaa itselleen kunnian ihmisten kovalla työllä saavutetuista tuloksista

KKP puolustaa legitimiteettiään viittaamalla viimeisten kahdenkymmenen vuoden taloudelliseen kehitykseen.. Todellisuudessa kehitys on saavutettu Kiinan kansan omilla ponnistuksilla, jotka tulivat mahdollisiksi sen jälkeen kun KKP:n kahleita oli vähän höllennetty. Edistymisellä ei sen vuoksi ole mitään tekemistä puolueen omien suoritusten kanssa. Puolue väittää kuitenkin, että taloudellinen kehitys on sen oma saavutus, ja vaatii ihmisten olevan kiitollisia siitä ikään kuin mitään tästä kehityksestä ei olisi voinut tapahtua ilman KKP:ta. Tiedämme kaikki, että todellisuudessa monet ei-kommunistiset maat ovat saavuttaneet nopeamman taloudellisen kehityksen jo kauan sitten.

Olympialaisissa kultamitalin voittaneiden odotetaan kiittävän puoluetta. Puolue ei epäröi antaa valheellista kuvaa ”suuresta urheilukansasta” ylistääkseen itseään. Kiina kärsi paljon SARS- epidemiasta, mutta Kansan päivälehden mukaan Kiina kukisti viruksen ”luottamalla puolueen perusteoriaan, peruslinjaan, perusperiaatteisiin ja peruskokemuksiin”. Kiinan avaruusaluksen Shenzhou-V:n lähettäminen avaruuteen toteutettiin avaruutta ja teknologiaa ymmärtävien taitavien ammattilaisten avulla, mutta kommunistinen puolue käytti sitä todisteena siitä, että vain KKP voi johtaa Kiinan kansan maailman mahtavimpien maiden joukkoon. Kun Kiina sai vuoden 2008 olympialaisten järjestämisen, se oli itse asiassa länsimaiden rauhantarjous kannustaa Kiinaa parantamaan ihmisoikeuksiaan, mutta KKP käyttää sitä nyt hyväkseen puolustaakseen oikeutustaan ja tekosyynä Kiinan kansalaisten sortamiseen. Kiinan ”suuri markkinapotentiaali”, jota monet ulkomaalaiset sijoittajat tavoittelevat, perustuu Kiinan 1,3 miljardin ihmisen kulutukseen. Kommunistinen puolue ottaa kunnian tästä potentiaalista ja käyttää sitä kuin ladattua asetta pakottaakseen länsimaat yhteistyöhön KKP:n hallituksen kanssa.

KKP panee kaikki kielteiset asiat taantumuksellisten voimien ja yksityishenkilöiden vaikuttimien syyksi ja kaiken hyvän puolueen johdon ansioksi. Puolue käyttää hyväkseen jokaista yksittäistä saavutusta vahvistaakseen oikeutustaan ja esittääkseen itsensä edullisessa valossa. Puolueen tekemät erehdyksetkin voidaan kääntää johonkin ”hyvään” palvelemaan sen tarkoituksia. Kun esimerkiksi totuutta AIDS:in leviämisestä ei enää voitu peitellä, puolue keksi yhtäkkiä uuden tavan käsitellä asiaa. Se mobilisoi huolellisesti propagandakoneensa ja käytti kaikkia, tunnetuista näyttelijöistä puolueen pääsihteeriin asti, kuvaamaan sitä kuinka KKP, pääsyyllinen, on potilaiden auttaja, AIDS:in tuhooja ja sairauden kukistaja. Tämän vakavan elämän ja kuoleman kysymyksen edessä kommunistinen puolue pystyi ajattelemaan vain sitä, kuinka se voisi käyttää tilaisuutta hyväkseen oman loistonsa lisäämiseksi. Vain KKP:n kaltainen ilkeämielinen juonittelija kehtaa näin röyhkeästi ottaa kunnian itselleen ja loukata ihmiselämän kunnioitusta.

Lyhytnäköisistä toimista aiheutuvat taloudelliset ongelmat

Vakavassa ”legitimiteettikriisissä” kommunistinen puolue turvautui 1980-luvulla uudistusten ja avoimuuden politiikkaan voidakseen säilyttää valtansa. Nopean menestyksen tavoittelu on vienyt Kiinan epäsuotuisaan tilanteeseen, jota ekonomit kutsuvat ”myöhästyjän kiroukseksi”.

Käsite ”myöhästyjän kirous” – tai ”myöhästyjän etu” kuten jotkut toiset oppineet sitä kutsuvat – viittaa siihen, että alikehittyneet maat, jotka aloittivat kehittymisensä myöhään, voivat monissa asioissa jäljitellä kehittyneitä maita. Jäljittely voi olla kahdenlaista: voidaan jäljitellä yhteiskuntajärjestelmää tai teknisiä ja teollisia malleja. Yhteiskuntajärjestelmän jäljitteleminen on tavallisesti vaikeaa, koska järjestelmien uudistukset uhkaisivat joidenkin yhteiskunnallisten ja poliittisten ryhmien voimakkaita henkilökohtaisia intressejä. Alikehittyneet maat ovat sen vuoksi taipuvaisia jäljittelemään kehittyneiden maiden teknologiaa. Vaikka teknologinen jäljittely voikin luoda lyhytaikaisen taloudellisen kasvun, se voi myös luoda monia piileviä vaaroja, jotka voivat jopa johtaa epäonnistumiseen pitkäaikaisessa kehityksessä.

KKP:n tienä epäonnistumiseen on ollut juuri tämä ”myöhästyjän kirous”. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana Kiinan ”teknologinen jäljittely” on saanut aikaan tiettyä edistystä, jonka puolue on lukenut omaksi ansiokseen voidakseen todistaa oikeutuksensa ja jatkaa puolueen etuja horjuttavien poliittisten uudistuksen vastustamista. Kansan pitkäaikaiset edut on sen vuoksi uhrattu.

KKP:n taloudellisen kehityksen tuskallinen hinta

Vaikka kommunistinen puolue kerskailee taloudellisista edistysaskelistaan, Kiinan talous luokitellaan tällä hetkellä maailmassa alemmalle tasolle kuin Qing-dynastian Qianlong-kaudella (1711–1799). Qianlong-kaudella Kiinan bruttokansantuote (BKT) oli 51 prosenttia maailman yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta. Kun Sun Yat-sen perusti Kiinan tasavallan (ts. Guomindangin aikaisen tasavallan) vuonna 1911, Kiinan BKT oli 27 prosenttia maailman yhteenlasketusta BKT:sta. Vuoteen 1923 mennessä prosenttiosuus laski, mutta oli kuitenkin 12 prosenttia. Kun kommunistinen puolue otti vallan vuonna 1949, prosenttiosuus oli 5,7 mutta vuonna 2003 Kiinan BKT oli alle 4 prosenttia maailman yhteenlasketusta BKT:sta. Toisin kuin Guomindangin ajan taloudellisessa alamäessä, joka aiheutui useita vuosikymmeniä kestäneestä sotimisesta, kommunistisen puolueen valtakauden jatkuva taloudellinen alamäki on tapahtunut rauhan vallitessa.

Voidakseen oikeuttaa valtansa, KKP tavoittelee nykyään innokkaasti nopeaa menestystä ja välittömiä voittoja. Puolueen etujensa suojaamiseksi käynnistämät puolinaiset taloudelliset uudistukset ovat tulleet maalle kalliiksi. Viimeisten 20 vuoden aikana tapahtunut nopea talouskasvu on paljolti luotu resurssien tuhlaamisella tai jopa hävittämisellä, ja sen hintana on ollut luonnon tuhoutuminen. Huomattava osa Kiinan BKT:sta on saavutettu uhraamalla tulevien sukupolvien mahdollisuudet. Vuonna 2003 Kiinan vaikutus maailmantalouteen oli alle neljä prosenttia, mutta maan teräksen, sementin ja muiden raaka-aineiden kulutus nousi kolmasosaan maailman yhteenlasketusta kulutuksesta. [3]

1980-luvulta 1990-luvun lopulle aavikot laajenivat Kiinassa vähän yli 1000 neliökilometristä 2460 neliökilometriin. Viljelykelpoisen maan määrä asukasta kohti väheni noin kahdesta musta vuonna 1980 1,3 muhun vuoteen 2003 mennessä. [4] Maan laajamittainen varaaminen kehityshankkeisiin on johtanut siihen, että Kiina on muutamassa vuodessa menettänyt sata miljoonaa muta viljelykelpoista maata. Takavarikoidusta maasta on itse asiassa käytetty vain 43 prosenttia. Tällä hetkellä jäteveden kokonaismäärä on 43,95 miljardia tonnia, mikä ylittää ympäristön kestokyvyn 82 prosentilla. Seitsemän suuren joen vesistöissä 40,9 prosenttia vedestä on ihmisten ja karjan juomavedeksi sopimatonta. Järvistä 75 prosenttia on saastunut, mikä puolestaan synnyttää eriasteista rehevöitymistä. [5] Ihmisen ja luonnon välinen ristiriita ei Kiinassa ole koskaan ollut niin suuri kuin nykyään. Sen enempää Kiina kuin sitä ympäröivä maailmakaan ei voi kestää tällaista epätervettä kasvua. Ihmiset ovat tietämättömiä uhkaavasta ekologisesta kriisistä, sillä suuret palkankorotukset ja hienot asunnot ovat vieneet heidät harhaan. Kun luonto lopulta vaatii hintansa ihmiskunnalta, seuraukset tulevat olemaan Kiinalle tuhoisia.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että Venäjä on kommunismista luovuttuaan samaan aikaan toteuttanut taloudellisia ja poliittisia uudistuksia. Lyhyen hankalan vaiheen jälkeen se on lähtenyt nopean kehityksen tielle. Vuosien 1999 ja 2003 välillä Venäjän BKT kasvoi yhteensä 29,9 prosenttia. Asukkaiden elintaso on noussut merkittävästi. Läntinen yritysmaailma ei ole pelkästään alkanut puhua ”Venäjän talousihmeestä” vaan myös alkanut tehdä suurimittaisia sijoituksia tähän uuteen ”polttopisteeseen”. Oltuaan vuonna 2002 houkuttelevimpien sijoitusmaiden listan seitsemännellätoista sijalla Venäjä sijoittui vuonna 2003 kahdeksanneksi ja ensimmäistä kertaa kärkipäähän.

Jopa Intia, jota useimmat kiinalaiset pitävät köyhänä maana, jossa on paljon etnisiä konflikteja, on kehittynyt vauhdilla ja vuoden 1991 talousuudistusten jälkeen sen talous on kasvanut 7-8 prosenttia vuodessa. Intialla on melko täydellinen oikeusjärjestelmä, markkinatalous, terveellä pohjalla oleva talousjärjestelmä, hyvin kehittynyt demokraattinen järjestelmä, ja ihmiset ovat melko rauhallisia. Kansainvälinen yhteisö on havainnut maan suuret kehitysmahdollisuudet.

Kiinan kommunistinen puolue sen sijaan on toteuttanut pelkän talousuudistuksen ilman poliittista uudistusta. Ohimenevän ja epävarman taloudellisen kukoistuksen aikana puolue esti ”yhteiskuntajärjestelmien kehitystä” koskevan luonnollisen valintamahdollisuuden. Tämä epätäydellinen uudistus synnytti Kiinan yhteiskuntaan kasvavaa epätasapainoa mikä on lisännyt yhteiskunnallisia ristiriitoja. Kansan saavuttamia taloudellisia voittoja ei suojaa vakaa yhteiskuntajärjestelmä. Valtion omaisuuden yksityistämisprosessissa kommunistisen puolueen vallanpitäjät ovat sen lisäksi käyttäneet hyväkseen asemaansa ja täyttäneet omat taskunsa.

Kommunistinen puolue pettää maaseudun asukkaita kerran toisensa jälkeen

Kommunistinen puolue turvautui maatyöläisiin saavuttaakseen vallan. KKP:n hallitsemilla alueilla maaseudun asukkaat uhrasivat puolueelle kaiken mitä heillä oli puolueen varhaisen rakennuskauden aikana. Mutta kun KKP sai maan hallintaansa, maatyöläisiä on syrjitty pahasti. Valtaan päästyään kommunistinen puolue loi hyvin epäoikeudenmukaisen järjestelmän: asunnon rekisteröintijärjestelmän. Pakollinen järjestelmä jakoi ihmiset maaseudun asukkaisiin ja muihin, ja synnytti kohtuuttoman jaon ja ristiriidan. Maatyöläisillä ei ole sairausvakuutusta, työttömyysvakuutusta, vanhuuseläkettä, eivätkä he voi saada lainaa pankista. Maatyöläiset ovat kaikkein köyhin luokka Kiinassa, mutta silti sen verotaakka on kaikkein raskain. Maatyöläisten on maksettava veroja pakolliseen tukirahastoon, yleiseen hyvinvointirahastoon ja, hallinnollisen johdon rahastoon. Heidän on maksettava syntyvyydensäännöstelymaksu, ylimääräinen koulutusmaksu, kodinturvajoukkojen organisaatio- ja valmennusmaksu, tienrakennusmaksu ja sotapalvelusmaksu. Kaikkien näiden maksujen lisäksi heidän on myytävä osa tuottamastaan viljasta kiinteään hintaan valtiolle ja maksettava maanviljelyveroa, maaveroa, erityistä paikallista tuotantoveroa ja teurastusveroa lukuisten muiden verojen lisäksi. Väestö, joka ei asu maaseudulla, ei maksa mitään näistä veroista tai maksuista.

Vuoden 2004 alussa Kiinan pääministeri Wen Jiabao laati ”asiakirjan nro 1”, jossa todettiin, että Kiinan maaseudulla oli edessään vaikein aika sitten talousuudistuksen alkamisen vuonna 1978. Useimpien maatyöläisten tulot olivat polkeneet paikoillaan tai jopa pienentyneet. He olivat köyhtyneet, ja kaupunkilaisten ja maalaisten välisten tuloerojen kasvu jatkui.

Itäisessä Sichuanissa sijaitsevalla puunkasvatustilalla ylemmän tason virkamiehet myönsivät 500,000 yuania (noin 60 500 US$) eräälle metsänistutusprojektille. Puunkasvatustilan johtajat laittoivat ensin 200 000 yuania omiin taskuihinsa ennen kuin jakoivat jäljellä olevat 300 000 yuania puiden istutukseen. Mutta rahan kulkiessa hallinnon eri tasojen läpi, jokainen taso otti osan itselleen ja jätti vain hyvin vähän paikallisille maatyöläisille, jotka istuttivat puut. Hallituksen ei tarvinnut pelätä, että maatyöläiset kieltäytyisivät tekemästä työtä projektille riittämättömän rahoituksen vuoksi. Maatyöläiset olivat niin köyhiä, että he työskentelisivät hyvinkin pienellä palkalla. Tämä on yksi syy siihen, miksi Kiinassa tehdyt tuotteet ovat niin halpoja.

Taloudellisten etujen käyttäminen länsimaiden painostamiseen

Monet uskovat, että kaupankäynti Kiinan kanssa edistää ihmisoikeuksia, sananvapautta ja demokraattisia uudistuksia Kiinassa. Yli vuosikymmenen jälkeen on selvää, että tämä oletus on vain toiveajattelua. Yksinkertaisin esimerkki on verrata liiketoiminnan periaatteita Kiinassa ja lännessä. Länsimainen oikeudenmukaisuus ja avoimuus on Kiinassa korvattu nepotismilla, lahjonnalla ja kavalluksilla. Monet länsimaiset yritykset ovat aiheuttaneet suurta vahinkoa pahentamalla korruptiota Kiinassa entisestään, ja jotkut yritykset jopa auttavat kommunistista puoluetta salaamaan ihmisoikeusrikoksiaan ja omaan kansaan kohdistuvaa vainoaan.

KKP käyttäytyy kuin mafia pelaamalla ulkomaan diplomatiassa ”talouskortilla”. Annetaanko Kiinan sopimus lentokoneiden valmistamisesta Ranskalle vai Yhdysvalloille, riippuu siitä, kumpi maa ei moiti puolueen tapaa käsitellä ihmisoikeuksia. Kiinasta saatavat taloudelliset voitot ohjaavat ja hallitsevat monta länsimaista liikemiestä ja poliitikkoa. Jotkut pohjoisamerikkalaiset IT-yritykset ovat toimittaneet KKP:lle erikoistuotteita internetsaartoa varten. Päästäkseen Kiinan markkinoille jotkut verkkosivustot ovat suostuneet sensuroimaan sivujaan ja suodattamaan puolueelle epämieluista tietoa.

Kiinan kauppaministeriön tietojen mukaan Kiina oli huhtikuun lopulla 2004 saanut 990 miljardia Yhdysvaltain dollaria ulkomaisista sijoituksista eri sopimusten kautta. On selvää, että tämä on valtava ulkomaisten investointien ”verensiirto” puolueen talouteen. Sijoitusprosessissa vieras pääoma ei kuitenkaan tuonut Kiinan kansalle demokratian, vapauden ja ihmisoikeuksien periaatteita. KKP käyttää propagandassaan hyväkseen ulkomaisten sijoittajien ja hallitusten ehdoitta tekemää yhteistyötä ja joidenkin maiden imartelua. Hyötyäkseen Kiinan pintapuolisesta taloudellisesta kukoistuksesta, kommunistisen puolueen virkamiehistä on tullut erittäin taitavia tekemään salaisia taloudellisia sopimuksia, joiden tarkoituksena on valtion resurssien jakaminen ja poliittisten uudistuksien estäminen.

III. KKP:n aivopesutekniikat kehittyvät ”häpeämättömistä” ”hienostuneiksi”

Ihmisten kuullaan usein sanovan: ”Tiedän, että KKP valehteli usein menneisyydessä, mutta tällä kertaa se puhuu totta”. Niin nurinkurista kuin se onkin niin juuri näin ihmiset ovat aina todenneet, kun puolue on tehnyt vakavan virheen. Tämä osoittaa puolueen vuosikymmenien aikana hankkimaa kykyä petkuttaa ihmisiä valheillaan.

Ihmiset ovat jossain määrin tulleet vastustuskykyisiksi puolueen uskomattomille tarinoille. Vastauksena tähän puolueen sepitelmät ja propaganda ovat tulleet hienovaraisemmiksi ja ”ammattimaisemmiksi”. KKP:n valheet ovat kehittyneet aikaisemmista propagandan iskulauseista hioutuneemmiksi ja hienovivahteisimmiksi. Varsinkin KKP:n kaikkialla Kiinassa toimeenpaneman informaatiosulun vallitessa puolue keksii tarinoita, jotka yleisön harhaanjohtamiseksi perustuvat osittain tosiasioihin, mikä on vieläkin vahingollisempaa ja petollisempaa kuin epäuskottavat tarinat.

Englanninkielinen Chinascope-lehti julkaisi lokakuussa 2004 artikkelin, jossa analysoitiin tapauksia, joissa KKP oli käyttänyt yksityiskohtaisia menetelmiä keksimään valheita totuuden salaamiseksi. Kun SARS puhkesi Manner-Kiinassa vuonna 2003, ulkomaailma epäili, että Kiina salasi tietoa epidemiasta, mutta puolue kieltäytyi toistuvasti myöntämästä tätä. Ottaakseen selville, oliko puolue kertonut totuuden raporteissaan SARS:ista, artikkelin kirjoittaja luki kaikki epidemian alkamisesta vuoden 2003 huhtikuuhun asti Xinhuan verkkosivuilla julkaistut yli 400 SARS:ia koskevaa uutista.

Näistä uutisista kävi ilmi seuraavaa: Heti SARS:in ilmaannuttua keski- ja paikallistasojen hallitukset mobilisoivat asiantuntijoita antamaan sopivaa hoitoa potilaille, jotka tervehdyttyään kotiutettiin. Vastavetona sille, että jotkut intoilijat yllyttivät ihmisiä hamstraamaan tavaroita, jottei heidän tarvitsisi mennä ulos jos sairaus leviäisi laajalle, hallitus leikkasi huhuilta nopeasti siivet ja ryhtyi toimenpiteisiin estääkseen niiden leviämisen, jotta yhteiskunnallinen järjestys voitaisiin tehokkaasti varmistaa. Vaikkakin erittäin pieni määrä Kiinan vastaisia voimia epäili ilman todisteita Kiinan hallituksen pimittävän tosiasioita, useimmat maat ja ihmiset eivät uskoneet näihin huhuihin. Guangzhoun messuille odotettiin suurempaa määrää ulkomaisia yrityksiä kuin koskaan aikaisemmin. Ulkomaiset turistit vahvistivat, että Kiinaan oli turvallista matkustaa. Varsinkin Maailman Terveysjärjestön WHO:n asiantuntijat (joita KKP oli johtanut harhaan) sanoivat julkisesti, että Kiinan hallitus oli ollut halukas yhteistyöhön ja ryhtynyt asianmukaisiin toimenpiteisiin SARS:in käsittelyssä, joten ongelmia ei pitäisi esiintyä. Ja asiantuntijat näyttivät vihreää valoa kenttätutkimuksille Guangdongin maakunnassa (yli 20 päivän viivyttelyn jälkeen).

Nämä yli 400 artikkelia antoivat kirjoittajalle vaikutelman, että KKP näiden neljän kuukauden aikana oli ollut avomielinen, ottanut vastuuta ihmisten terveydestä ja saanut ihmiset vakuuttuneiksi siitä, ettei sillä ollut mitään salattavaa. Huhtikuun 20. päivänä vuonna 2003 valtioneuvoston tiedotustoimisto ilmoitti kuitenkin lehdistötilaisuudessaan, että SARS oli todella puhjennut Kiinassa, ja myönsi näin ollen epäsuorasti, että hallitus oli salannut epidemiat. Vasta silloin kirjoittaja näki totuuden ja ymmärsi, millaisia harhaanjohtavia ja kieroja menetelmiä puolue oli käyttänyt. Nämä menetelmät ovat myös ”kehittyneet ajan myötä”.

Taiwanin yleisvaalien aikaan KKP käytti samaa hienovaraista ja hiottua menettelytapaa. Se ilmoitti, että presidentinvaalien järjestäminen johtaisi tuhoihin: itsemurhien määrä kasvaisi, osakemarkkinat romahtaisivat, ”oudot sairaudet” ja mielisairaudet lisääntyisivät, saaren asukkaat muuttaisivat maasta, tulisi perheriitoja, elämänasenne kovenisi, markkinat heikkenisivät, kaduilla olisi ammuskelua, protesteja ja mielenosoituksia, presidentin talo piiritettäisiin, syntyisi yhteiskunnallista levottomuutta, kaikki olisi pelkkää poliittista farssia ja niin edelleen. Puolue täytti päivittäin Manner-Kiinan ihmisten ajatukset näillä ajatuksilla yrittäen saada ihmiset itse päättelemään, että kaikki tämä kurjuus aiheutuisi yksistä vaaleista ja että Kiinassa ei tulisi koskaan pitää demokraattisia vaaleja.

Falun Gongin kysymyksessä KKP on osoittanut vielä korkeamman tason petollisuutta saadakseen Falun Gongin ansaan. Puolueen järjestämät lavastetut näytökset ovat seuranneet toisiaan. Ei ihme että niin monet kiinalaiset ovat menneet lankaan. KKP:n kiero propaganda on ollut niin taitavaa, että uhrit ovat halunneet uskoa valheisiin ja luulleet tietävänsä koko totuuden.

KKP:n aivopesupropagandan petollisuus on viime vuosikymmeninä tullut hiotummaksi ja hienovaraisemmaksi, mikä on luonnollista seurausta sen häikäilemättömästä luonteesta.

IV. KKP:n teeskentely ihmisoikeuksien suhteen

Demokratian luomiseksi toteutetusta vallankumouksesta yksinvaltaiseen hallintoon ja ihmisoikeuksia koskevaan teeskentelyyn

”Demokraattisessa valtiossa korkeimman vallan on oltava kansalla, mikä on taivaan ja maan periaatteiden mukaista. Jos valtio väittää olevansa demokraattinen, vaikka korkein valta ei ole kansalla, asiat eivät missään tapauksessa ole oikealla tolalla, ja tätä voidaan vain pitää poikkeamana, eikä tämä valtio ole demokraattinen valtio … kuinka demokratia voisi olla mahdollista, jollei puolueen valtaa lopeteta ja järjestetä vaaleja? Palauttakaa kansan oikeudet kansalle!”

Kuulostaako tämä lainaus siltä kuin ”ulkomaiset viholliset” olisivat kirjoittaneet sen tarkoituksenaan arvostella kommunistista puoluetta? Lausunto on itse asiassa peräisin Xinhua Ribaon, KKP:n virallisen järjestölehden 27. syyskuuta 1945 julkaistusta artikkelista.

KKP, joka oli suureen ääneen vaatinut ”yleisiä vaaleja” ja ”kansan oikeuksien palauttamista kansalle”, on valtaan päästyään pitänyt ”yleistä äänioikeutta” tabuna. Kansalla, jonka oli määrä olla ”valtion herra ja omistaja”, ei ylipäänsä ole oikeutta tehdä omia päätöksiään. Sanat eivät riitä kuvaamaan KKP:n häikäilemätöntä luonnetta.

Joka uskoo, että menneet ovat menneitä ja että paha KKP-lahko, jonka kukoistus on ollut tappamisen seurausta ja joka on hallinnut maata valheilla, alkaa uudistaa itseään, muuttuu hyväntahtoiseksi ja haluaa ”palauttaa vallan kansalle”, erehtyy pahasti. Katsokaamme, mitä puolueen äänitorvi Kansan päivälehti kirjoitti 23. marraskuuta 2004, 60 vuotta yllä olevan julkisen lausunnon jälkeen: ”Järkkymätön ideologinen valvonta on puolueen vallan lujittamisen keskeinen ideologinen ja poliittinen perusta.”

Vähän aikaa sitten KKP ehdotti uutta niin kutsuttua ”Kolmen ein periaatetta” [6], joista ensimmäinen oli ”kehitystä ilman keskustelua”. ”Kehitys” on hämäystä, kun taas ”ilman keskustelua”, joka painottaa ”yhtä ääntä, yhtä istuinta” on KKP:n todellinen tavoite.

Kun CBS:n kirjeenvaihtaja Mike Wallace kysyi Jiang Zeminiltä vuonna 2000, miksi Kiina ei ole ottanut käyttöön yleisiä vaaleja, Jiang Zemin vastasi: ”Kiinan kansa on aivan liian huonosti koulutettua.”

Jo 25. helmikuuta 1939 KKP kuitenkin julisti Xinhua Ribaossa: ”He (Guomindang) ajattelevat, että demokraattista politiikkaa ei Kiinassa voida toteuttaa tällä hetkellä vaan vasta muutamien vuosien kuluttua. He toivovat, että demokraattinen politiikka odottaisi, kunnes Kiinan kansan tiedon ja koulutuksen taso yltää Euroopan porvarillisten demokratioiden ja Yhdysvaltojen tasolle … mutta juuri demokraattisessa järjestelmässä on helpompi kouluttaa ja opettaa ihmisiä.”

Vastakohta sen välillä, mitä Xinhua Ribao kirjoitti vuonna 1939 ja mitä Jiang Zemin sanoi vuonna 2000, osoittaa KKP:n todellisen epäoikeudenmukaisen luonteen.

Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn jälkeen vuonna 1989 KKP tuli uudelleen maailman tietoisuuteen ihmisoikeuksia koskevan syntilistansa takia. Historia tarjosi puolueelle vaihtoehdon. Se voisi joko arvostaa kansaansa ja todella parantaa ihmisoikeuksia tai jatkaa ihmisoikeuksien loukkaamista Kiinassa ja teeskennellä samalla kunnioittavansa niitä välttääkseen kansainvälisen arvostelun.

Valitettavasti KKP valitsi epäröimättä ja itsevaltaisen luonteensa mukaisesti jälkimmäisen tien. Se kokosi suuren joukon häikäilemättömiä mutta lahjakkaita ihmisiä tieteen ja uskonnon aloilta, tuki heitä ja antoi heille ohjeita julkaista ulkomailla harhaanjohtavaa propagandaa esitelläkseen KKP:n keksittyjä edistysaskeleita ihmisoikeusasioissa. Se keksi joitakin harhaoikeuksia kuten esimerkiksi ”eloonjäämisoikeuden” tai ”oikeuden ruokaan ja asuntoon”. Perusteet olivat seuraavat: ”Kun ihmiset ovat nälkäisiä, eikö heillä silloin ole oikeus puhua? Jos on niin, että nälkäiset eivät pysty puhumaan, niin pitäisikö niiden, jotka ovat syöneet itsensä kylläiseksi, saada puhua nälkäisten puolesta?” KKP yritti myös harhauttaa Kiinan kansaa ja länsimaisia demokratioita manipuloimalla ihmisoikeuksia ja väittämällä suureen ääneen, että ”nykyaika on Kiinan ihmisoikeuksien parasta aikaa”.

Kiinan perustuslain 35. artiklan mukaan Kiinan kansantasavallan kansalaisilla on sanan-, julkaisu-, kokoontumis-, yhdistymis-, protesti- ja mielenosoitusvapaudet. Kommunistinen puolue yksinkertaisesti leikkii sanoilla. KKP:n vallan alla lukemattomilta ihmisiltä on riistetty heidän uskonnonvapautensa, sananvapautensa, julkaisuvapautensa, kokoontumisvapautensa ja oikeutensa lailliseen puolustukseen. Puolue on jopa antanut käskyn, että tietyillä ryhmillä ei ole oikeutta vedota ylempiin viranomaisiin. Jotkut ryhmät anoivat vuonna 2004 useaan otteeseen lupaa pitää mielenosoitus Pekingissä. Luvan hyväksymisen sijasta hallitus pidätti luvanhakijat. Myös KKP:n perustuslaissa vahvistettu Hongkongin osalta noudatettava ”Yksi maa, kaksi järjestelmää” -politiikka on pelkkä temppu. Puolue sanoo, että Hongkongissa ei tehdä mitään muutoksia viiteenkymmeneen vuoteen, mutta silti se on yrittänyt muuttaa kaksi järjestelmää yhdeksi yrittämällä ottaa käyttöön tyrannimaisen lainsäädännön, perustuslain 23. artiklan, vain viisi vuotta Hongkongin Kiinalle palauttamisen jälkeen. [7]

Kommunistisen puolueen uusi pahaenteinen temppu on käyttää ”pehmeää kieltä” peittelemään massiivisen valvontansa ja kontrollinsa laajuutta. Vaikuttaa siltä, että kiinalaiset ilmaisevat mielipiteensä vapaammin ja lisäksi uutiset leviävät nopeammin internetin ansiosta. Puolue väittää nyt, että se sallii puheenvapauden, ja monet luulevat, että asia on näin. Tämä on harhakuva. Puolue ei suinkaan ole muuttunut hyväntahtoiseksi; pikemminkin on niin, että puolue ei voi pysäyttää yhteiskunnallista ja teknistä edistystä. Katsokaamme KKP:n toimia internetin suhteen: se saartaa verkkosivuja, suodattaa informaatiota, valvoo chattihuoneita, tarkastaa sähköposteja ja kriminalisoi internetin käyttäjiä. Kaikki sen teot ovat luonteeltaan taantumuksellisia. Ihmisoikeuksista ja omatunnosta piittaamattomien kapitalistien avulla KKP:n poliisit on nykyisin varustettu korkeateknologisilla laitteilla, joilla he voivat valvoa internetin käyttäjän jokaista liikettä partioautosta. Kun näemme KKP:n rappion suhteessa maailmanlaajuiseen demokratisoitumiskehitykseen – miten se tekee pahoja tekojaan keskellä kirkasta päivää, kuinka voimme odottaa puolueen edistyvän ihmisoikeuksien suhteen? KKP on todennut asian itse: ”Kevennetään ulkoisesti mutta kiristetään sisäisesti.” Puolueen häikäilemätön luonne ei ole koskaan muuttunut.

Antaakseen itsestään hyvän kuvan YK:n ihmisoikeuskomissiossa KKP järjesti vuonna 2004 sarjan tapahtumia antaakseen ankaria rangaistuksia ihmisoikeuksien rikkojille. Nämä tapahtumat olivat kuitenkin tarkoitettu vain ulkomaalaisten silmille, ja ne olivat vailla todellista sisältöä. Näin siksi, että Kiinassa suurin ihmisoikeuksien rikkoja on kommunistinen puolue itse, sen entinen pääsihteeri Jiang Zemin, entinen poliittisten ja oikeudellisten asioiden komitean sihteeri Luo Gan, turvallisuusministeri Zhou Yongkang ja apulaisministeri Liu Jing. Näihin ihmisiin voi ihmisoikeusrikosten torjunnassa luottaa yhtä vähän kuin pukkiin kaalimaan vartijana.

Tilannetta voi verrata sarjaraiskaajaan, joka syrjäisillä paikoilla hyökkää tavallisesti kymmenen tytön kimppuun päivässä. Kun lähellä on paljon ihmisiä, hän hyökkää vain yhden tytön kimppuun julkisesti. Voiko sanoa raiskaajan muuttuneen paremmaksi? Se, että siirtyy raiskaamaan julkisella paikalla todistaa vain, että raiskaaja on vieläkin pahempi ja häpeämättömämpi. Raiskaajan luonne ei ole muuttunut lainkaan. Uutta on vain se, että hänen ei ole enää yhtä helppo tehdä rikoksia.

KKP on juuri kuin tämä sarjaraiskaaja. Puolueen diktatorinen luonne ja sen vaistomainen pelko menettää valtansa aiheuttavat sen, että se ei arvosta ihmisten oikeuksia. Sen ihmisoikeusrikostensa peittelyyn käyttämät inhmilliset, aineelliset ja taloudelliset resurssit ovat ylivoimaisesti suuremmat kuin sen ponnistelut ihmisoikeuksien todelliseksi parantamiseksi. Puolueen häikäilemättömät joukkomurhat ja vainot kaikkialla Kiinassa ovat suurin Kiinan kansaa kohdannut onnettomuus.

Laillisten menetelmien käyttäminen hämäriin puuhiin hienon julkisivun takana

Suojatakseen erityisryhmien yksityisiä etuja kommunistinen puolue on yhtäältä luopunut aiemmasta julkisivustaan ja kokonaan hylännyt työntekijät, maatyöläiset ja laajat kansankerrokset, ja toisaalta parannellut petollisia ja häikäilemättömiä menetelmiään ja toiminut ”ajanmukaisesti”, kun yhä suurempi osa sen ihmisoikeusrikoksista paljastuu kansainväliselle yhteisölle. Puolue on käyttänyt suosittua sanastoa kuten ”oikeusturvaa”, ”markkinoita”, ”kansaa” ja ”reformeja” hämätäkseen ihmisiä. Puolue ei voi muuttaa pahaa luontoaan vaikka pukeutuisikin ”länsimaisiin pukuihin”. Tällainen imago on vain vielä harhaanjohtavampi kuin KKP:n mao-asu. George Orwellin Eläinten vallankumouksessa (1945) siat oppivat seisomaan ja kävelemään takajaloillaan. Uudet taidot antoivat sioille uuden imagon mutta eivät muuttaneet niiden sian luonnetta.

A.Kiinan perustuslain kanssa ristiriidassa olevia lakeja ja säädöksiä

Perustuslain kanssa ristiriidassa olevat lait ja määräykset toimivat eritasoisilla oikeutta ylläpitävillä virka-asteilla ”laillisena perustana” estämässä kansan ponnistuksia saada vaino loppumaan, päästä vapaaksi ja puolustaa ihmisoikeuksia.

B.Epäpoliittisia ongelmia käsitellään poliittisilla menetelmillä

Arkipäiväinen yhteiskunnallinen ongelma saatetaan nähdä ”kilpailemisena puolueen kanssa massoista”, ”puolueen ja maan johtamisena tuhoon”, ”kaaoksena” ja ”vihamielisinä voimina”. Politiikasta riippumaton kysymys politisoidaan tarkoituksellisesti, jotta puolue voisi käyttää poliittisia kampanjoitaan propagandan työkaluna lietsomaan kansan vihaa.

C. Poliittisia kysymyksiä käsitellään epäpoliittisilla menetelmillä

KKP:n viimeisin temppu on että, voidakseen hyökätä demokratian puolustajien ja vapaiden intellektuellien kimppuun, se virittää ansoja voidakseen panna heidät vankilaan. Tällaisia ansoja ovat esimerkiksi väärät syytökset siviilioikeudellisista rikkomuksista kuten prostituutiosta ja veronkierrosta. Hyökkääjät pitävät matalaa profiilia välttääkseen ulkopuolisten ryhmien tuomiota. Nämä rikokset riittävät tuhoamaan syytettyjen maineen, ja niitä käytetään myös uhrien julkiseen nöyryyttämiseen.

Jos KKP:n kiero luonne ylipäänsä on muuttunut, niin siitä on tullut entistäkin häpeämättömämpi ja epäinhimillisempi.

KKP pitää yli miljardia ihmistä vääristyneen logiikkansa panttivankina

Kuvitelkaa, että rietas rikollinen murtautuisi taloon ja raiskaisi tytön. Oikeudenkäynnissä tämä rikollinen puolustautuisi korostamalla, että hän ei tappanut uhria vaan ainoastaan raiskasi hänet. Koska tappaminen on pahempaa kuin raiskaaminen, hän väittää että hän on syytön ja että hänet pitäisi vapauttaa välittömästi. Hän toteaa myös, että ihmisten pitäisi kiittää häntä, koska hän vain raiskasi eikä tappanut.

Tällainen logiikka kuulostaa järjenvastaiselta. KKP:n logiikka Taivaallisen rauhan aukiolla 4. kesäkuuta 1989 tapahtuneen verilöylyn puolustuksessa on kuitenkin täsmälleen sama kuin tämän rikollisen. Puolue on väittänyt, että ”opiskelijoiden mielenilmaisun tukahduttamisella” torjuttiin mahdollisia ”sisäisiä levottomuuksia” Kiinassa. ”Sisäisten levottomuuksien” estämiseksi opiskelijoiden mielenosoitusten tukahduttaminen oli sen vuoksi oikeutettua.

”Kumpi on parempaa raiskaaminen vai tappaminen?” Rikollinen, joka kysyy tällaista tuomarilta, osoittaa vain häpeämättömyyttään. Samalla tavoin KKP:lla ja sen ryhmällä ei Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn osalta tullut mieleenkään, että he olivat syyllisiä murhaan. He kysyivät sen sijaan yhteiskunnalta, kumpi oli parempi – ”opiskelijoiden mielenilmaisun tukahduttaminen vai sisäiset levottomuudet, jotka voivat johtaa sisällissotaan”.

Kommunistinen puolue hallitsee koko valtiokoneistoa ja kaikkia propagandavälineitä. Toisin sanoen KKP pitää 1,3 miljardia kiinalaista panttivankeinaan. Puolue voi 1,3 miljardin panttivangin kanssa aina perustella panttivankiteoriaansa sillä, että jos se ei tukahduta tietyn ihmisryhmän pyrkimyksiä, koko kansakunta joutuu kaaoksen tai tuhon omaksi. Käyttäen tätä tekosyynä puolue voi mielensä mukaan sortaa mitä tahansa yksilöä tai ryhmää ja aina perustella sortonsa. Kun petolliset perusteet ja harhaanjohtavat päättelyt ovat tätä luokkaa, onko maailmassa ketään rikollista joka olisi häpeämättömämpi kuin kommunistinen puolue?

Keppi ja porkkana – ”vapauden” lahjoittamisesta sorron lisäämiseen

Monien kiinalaisten mielestä heillä on nyt enemmän ”vapautta” kuin aikaisemmin, minkä vuoksi he jaksavat uskoa puolueen paranemiseen. Tosiasiassa ihmisille ”lahjoitetun” vapauden aste riippuu KKP:n käsityksestä kriisin laadusta. Puolue saattaisi tehdä mitä tahansa suojatakseen kollektiivisia etujaan; jopa antaa ihmisille niin kutsutun demokratian, vapauden tai ihmisoikeudet.

KKP:n alaisuudessa ei kuitenkaan suojata niin kutsuttua ”vapautta,” jonka puolue on antanut jonkin lainsäädännön myötä. Tällainen ”vapaus” on vain keino pettää ja hallita ihmisiä kansainvälisen demokratiatrendin vallitessa. Pohjimmiltaan tämä ”vapaus” on sovittamattomassa ristiriidassa KKP:n diktatuurin kanssa. Kun tämä ristiriita ylittää puolueen sietokynnyksen, se voi välittömästi peruuttaa kaikki vapaudet. Puolueen historian aikana on ollut useita kausia, joina on voinut lausua mielipiteensä suhteellisen vapaasti, mutta niitä on aina seurannut tiukan kontrollin kausi. Tällainen jaksoittainen toimintamalli käy läpi puolueen historian ja osoittaa sen epäoikeudenmukaisen luonteen.

Kun nykyisenä internetin aikana vierailee KKP:n virallisilla Xinhuan tai Kansan Päivälehden verkkosivuilla, voi löytää useita raportteja, jotka sisältävät kielteistä informaatiota Kiinasta. Tämä johtuu ensiksikin siitä, että nykyisin Kiinassa on liikkeellä paljon huonoja uutisia ja uutistoimiston täytyy julkaista näitä uutisia voidakseen pysyä uskottavana. Toiseksi tällaisten raporttien näkökulma käy yksiin puolueen etujen kanssa: toisin sanoen ”pienestä arvostelusta on suuri apu”. Uutiset syyttävät aina huonoista asioista tiettyjä yksilöitä, joilla ei ole mitään tekemistä puolueen kanssa, samalla kun puolue ottaa kunnian ratkaisuista. KKP kontrolloi taitavasti sitä mistä pitää kertoa ja mistä ei, kuinka paljon pitää kertoa ja onko uutisoinnissa käytettävä kiinalaisia medioita vai KKP:n kontrolloimia ulkomaisia medioita.

KKP on hyvin taitava muuttamaan huonot uutiset sellaisiksi, että niillä saavutetaan haluttu tulos eli voitetaan ihmisten sydämet. Monien nuorten mielestä KKP sallii Manner-Kiinassa nyt suuressa määrin sananvapauden, minkä vuoksi he ovat toiveikkaita ja kiitollisia KKP:lle. He ovat valtion hallitsemien medioiden ”hiottujen” strategioiden uhreja.

Luomalla Kiinan yhteiskuntaan kaoottisen tilanteen ja kiinnittämällä siihen sen jälkeen huomiota mediassa, KKP voi lisäksi vakuuttaa ihmisille, että vain KKP kykenee hallitsemaan tällaista kaoottista yhteiskuntaa, ja manipuloida näin ihmiset tukemaan puolueen johtoa.

Meidän ei sen vuoksi pitäisi erehtyä luulemaan, että KKP olisi muuttunut, vaikka näemmekin joitakin merkkejä ihmisoikeuksien paranemisesta. Kun puolue menneisyydessä yritti syöstä Guomindangin hallituksen vallasta, se teeskenteli taistelevansa kansakunnan demokratian puolesta. KKP:n kiero luonne on sellainen, ettei mihinkään KKP:n lupauksiin voi luottaa.

V. KKP:n kieron luonteen eri puolia

KKP myy Kiinan maa-alueita turhamaisuudesta ja pettää maan vaikka väittää pyrkivänsä ”kansalliseen yhtenäisyyteen”

”Vapauttakaa Taiwan” ja ”Yhdistäkää Taiwan” (Kiinan kansantasavaltaan) ovat olleet KKP:n propagandan iskulauseita viime vuosikymmeninä. Tämän propagandan kautta puolue on esiintynyt kansallismielisenä ja isänmaallisena. Välittääkö puolue todella Kiinan maa-alueiden loukkaamattomuudesta? Ei lainkaan. Taiwan on pelkästään historiallinen ongelma, joka aiheutui KKP:n ja Guomindangin (GMD) välisestä taistelusta, ja se on väline, jota puolue käyttää hyökätäkseen vastustajansa kimppuun voittaakseen ihmisten tuen.

Kun KKP toimintansa alkuvaiheessa GMD:n hallinnon aikana perusti ”kiinalaisen Neuvostoliiton”, sen perustuslain 14. artiklassa todettiin, että ”kaikki Kiinan etniset ryhmät ja maakunnat voivat vaatia itsenäisyyttä”. Neuvostoliiton myötäilemiseksi KKP:n iskulauseena oli siihen aikaan ”Suojaa Neuvostoliittoa”. Kiinan-Japanin sodan aikana puolueen päämääränä oli pikemminkin itse kasvaa kuin taistella japanilaisia maahantunkeutujia vastaan. Vuonna 1945 Neuvostoliiton puna-armeija tunkeutui Koillis-Kiinaan ja ryösti, murhasi ja raiskasi, mutta puolue ei puuttunut tähän sanallakaan. Samalla tavoin KKP jälleen vaikeni, kun Neuvostoliitto tuki Ulko-Mongolian pyrkimystä irtautua Kiinasta.

Vuoden 1999 lopussa KKP ja Venäjä allekirjoittivat rajasopimuksen, jossa KKP hyväksyi kaikki Qing-dynastian ja Venäjän väliset yli sata vuotta sitten solmitut epäsuhtaiset sopimukset ja myi näin Venäjälle yli miljoonan neliökilometrin verran maata, monen kymmenen Taiwanin kokoisen alueen. Vuonna 2004 KKP ja Venäjä allekirjoittivat täydentävän sopimuksen itäisestä rajasta ja Kiina tiettävästi menetti Venäjälle puolet Heixiazin saaresta Heilongjiangin maakunnassa.

Muista rajakysymyksistä, kuten Nansha-saarista ja Diaoyu-saaresta, puolue ei välitä lainkaan, koska ne eivät vaikuta sen hallintaan. KKP on rummuttanut ”Taiwanin yhdistämisen” puolesta, mikä pelkästään on savuverho ja petollinen keino sokean isänmaallisuuden lietsomiseksi ja yleisön huomion kääntämiseksi pois kotimaisista ristiriidoista.

Poliittisia konnia vailla moraalisia pidäkkeitä

Hallitusta pitäisi aina valvoa. Demokraattisissa maissa vallan jako sekä puheenvapaus ja painovapaus ovat hyviä valvontamekanismeja. Uskonnolliset vakaumukset tuovat lisäksi moraalista itsehillintää.

KKP puoltaa ateismia, minkä vuoksi mikään jumalallinen luonto ei moraalisesti hillitse puolueen toimintaa. KKP hallitsee diktatuurilla, minkä vuoksi ei ole lakeja, jotka pitäisivät sitä poliittisesti aisoissa. Tämän seurauksena KKP toimii tyrannimaisen ja konnamaisen luonteensa mukaan täysin häikäilemättömästi ja hillittömästi. Kuka puoluetta KKP:n mukaan valvoo? KKP valvoo itse itseään! Tämä on se iskulause, jota KKP on vuosikymmeniä käyttänyt harhauttamaan ihmisiä. Aikaisemmin se oli ”itsearvostelua”, sitten ”itsevalvontaa” ja ”puolueen johdon itsensä kehittämistä”, viime aikoina ”puolueen hallitsevan kapasiteetin omaehtoista tehostamista”. Puolue korostaa ihmeellistä kykyään niin kutsuttuun ”itseparannukseen”. Puolue ei pelkästään sano näin, vaan todella toteuttaa sitä käytännössä esimerkiksi perustamalla ”Kurinpidollisen keskustarkastuskomitean” ja ”Vetoomusviraston” yms. Nämä organisaatiot ovat pelkkiä koristeita, jotka hämmentävät ja harhauttavat ihmisiä.

Ilman moraalisia ja laillisia pidäkkeitä KKP:n ”itsensä kehittäminen” on samaa kuin se mistä vanha kiinalaisen sananlasku sanoo: ”Demonit syntyvät ihmisen omassa sydämessä.” Se on vain tekosyy, jota puolue käyttää välttääkseen ulkoista valvontaa ja perustellakseen vapaan lehdistön ja vapaiden poliittisten puolueiden kieltämistä. Poliittiset roistot käyttävät tätä temppua huijatakseen ihmisiä ja suojatakseen KKP:n valtaa ja hallitsevien ryhmien etuja.

Kommunistinen puolue on poliittisen juonittelun mestari. ”Kansan demokraattinen diktatuuri”, ”Demokraattinen keskittämispolitiikka”, ”Poliittinen neuvonpito” ja niin edelleen, ovat kaikki petollisia juonitteluja. Diktatuuria lukuunottamatta ne kaikki ovat valheita.

KKP harrastaa rumia temppuja – alkaen Japanin maahantunkeutumisen vastustamista koskevista valheista petolliseen ”terrorismin vastaiseen taisteluun”

Kommunistinen puolue on aina väittänyt johtaneensa Kiinan kansaa kukistamaan japanilaiset maahanhyökkääjät. Monet historialliset arkistot paljastavat kuitenkin, että puolue vältti Kiinan ja Japanin välisessä sodassa tarkoituksella yhteenottoja. KKP päinvastoin viivästytti Japanin vastaista panostusta kasvattaakseen omia voimiaan samaan aikaan kun Guomindang taisteli Japania vastaan.

Ainoat KKP:n käymät suuremmat taistelut olivat ”Pingxingin solan taistelu” ja ”Sadan rykmentin taistelu”. ”Pingxingin solan taistelussa” KKP ei suinkaan ollut johtava tai tärkein tekijä. KKP:n joukot hyökkäsivät sen sijaan väijyntäpaikastaan vain japanilaisen huoltoarmeijan kimppuun. ”Sadan rykmentin taistelusta” puolueen sisäpiiri uskoi, että siihen osallistuminen olisi vastoin puolueen strategista politiikkaa. Näiden kahden taistelun jälkeen Mao ja hänen KKP-armeijansa eivät osallistuneet enää mihinkään merkittäviin taisteluihin eikä KKP:n piiristä myöskään Kiinan ja Japanin välisessä sodassa noussut ketään sellaista sotasankaria kuin Dong Cunrui Guomindangin vastaisen sodan aikana vuonna 1948 tai Huang Jiguang Korean sodan aikana. Vain pieni määrä KKP:n korkea-arvoisista komentajista kaatui Japanin vastaisessa taistelussa. Tähän päivään saakka KKP ei ole edes voinut julkaista lukuja tappioistaan Kiinan-Japanin sodassa, eikä suuresta Kiinan valtakunnasta löydy montakaan KKP:n Kiinan ja Japanin välisen sodan sankareille pystytettyä muistomerkkiä

Tuohon aikaan KKP perusti kauas eturintamasta Shaanxin, Gansun ja Ningxian maakuntiin ”raja-aluehallituksen”. Nykyterminologian mukaan KKP:n toimintaperiaatteena oli ”yksi maa, kaksi järjestelmää” tai ”kaksi Kiinaa” Kiinan sisällä. Vaikka KKP:n komentajilta ei puuttunutkaan halua taistella japanilaisia vastaan, KKP:n korkean tason johtomiesten aikeet Kiinan-Japanin sodassa eivät olleet puhtaat. Sen sijaan, että olisivat taistelleet vihollista vastaan, he ryhtyivät toimenpiteisiin suojatakseen omia voimavarojaan ja käyttivät sotaa puolueen vahvistamiseen. Kun Kiina ja Japani solmivat uudelleen diplomaattisuhteet vuonna 1972, Mao sanoi sattumalta totuuden todetessaan Japanin pääministeri Kakuei Tanakalle, että KKP:n täytyi kiittää Japania, sillä ilman Kiinan-Japanin sotaa KKP ei olisi voinut ottaa valtaa Kiinassa.

Tämä on totuus KKP:n valheellisesta väitteestä, jonka mukaan se auttoi Kiinan kansaa kestämään japanilaisia vastaan käydyn kahdeksanvuotisen sodan ja johti sen lopulta voittoon.
Yli puoli vuosisataa myöhemmin, Yhdysvalloissa tapahtuneen syyskuun 11. päivän terrori-iskun jälkeen, maailmanpolitiikan polttopiste on terrorismin torjunnassa. KKP käyttää jälleen kerran petollisia strategioita, jotka muistuttavat Kiinan ja Japanin välisen sodan aikana käytettyjä. Käyttäen terrorismin vastaista hyökkäystä tekosyynä, KKP on leimannut terroristeiksi monia uskonnollisia henkilöitä, toisinajattelijoita ja etnisiin tai alueellisiin konflikteihin osallistuneita ryhmiä. Kansainvälisen terrorisminvastaisen taistelun varjolla kommunistinen puolue on käynnistänyt väkivaltaisia vainoja.

Syyskuun 27. päivänä vuonna 2004 Xinhuan uutistoimisto lainasi Xinjing-sanomalehteä, joka oli todennut, että Kiinan kaikista maakunnista ja kaupungeista Peking voisi perustaa ensimmäisen terrorisminvastaisen viraston. Joissakin ulkomaisissa KKP:hen myönteisesti suhtautuvat medioissa oli jopa otsikko ”610-virasto liittynyt terrorismin vastaisiin ponnistuksiin” (610-virasto on hallituksen virastoista koostuva verkosto, joka perustettiin erityisesti vainoamaan Falun Gongin harjoittajia), ja ne väittivät, että terrorismin vastainen virasto keskittyisi torjumaan terrorijärjestöjä, mm. Falun Gongia.

KKP lyö terroristileiman ihmisiin, jotka ovat aseettomia eivätkä lyö takaisin, kun heitä pahoinpidellään tai panetellaan, ja jotka rauhallisesti vaativat uskonvapauttaan. KKP on käyttänyt hyväkseen terrorisminvastaista ilmapiiriä ja lähettänyt hyvin varustetun ”terrorisminvastaisen erikoisjoukkonsa” vainoamaan massiivisesti tätä rauhallisten ihmisten suojatonta ryhmää. Lisäksi KKP on terrorismin vastustuksen nimissä yrittänyt välttää kansainvälistä huomiota ja tuomiota Falun Gongin vainoamisesta. Tänä päivänä käytetyt petokset eivät eroa niistä, joita KKP käytti Kiinan-Japanin sodan aikana, mikä on häpeällinen tapa suhtautua kansainvälisten terrorisminvastaisten ponnistelujen tapaiseen vakavaan asiaan.

Teeskentelyä jossa asiaa julkisesti kannatetaan mutta todellisuudessa toimitaan toisin

Kommunistinen puolue ei usko omiin oppeihinsa mutta pakottaa muut uskomaan niihin.

Tämä on yksi KKP-lahkon kaikkein petollisimmista menetelmistä. Puolue tietää, että lahkon opit ovat vääriä ja sosialismin idea on kestämätön. Puolue ei usko näihin oppeihin, mutta pakottaa ihmiset uskomaan niihin. Sitä, joka ei usko niihin, vainotaan. KKP on häpeämättömästi kirjoittanut tällaisen petollisen ideologian Kiinan valtion perustuslakiin.

Todellisessa elämässä esiintyy muuan kiinnostava ilmiö. Monta korkean tason virkamiestä on menettänyt virkansa Kiinan poliittisessa valtataistelussa korruptiosyytösten vuoksi. Mutta nämä ovat juuri niitä ihmisiä, jotka puhuvat virallisissa kokouksissa rehellisyydestä ja epäitsekkyydestä samaan aikaan kuin kulissien takana osallistuivat lahjontaan, korruptioon ja muihin turmeltuneisiin toimintoihin. Monen niin kutsutun ”kansanpalvelijan” ura on päättynyt tällä tavalla. Esimerkkejä ovat mm. Yuannanin maakunnan entinen kuvernööri Li Jiating, Guizhoun maakunnan puoluesihteeri Liu Fangren, Hebein maakunnan puoluesihteeri Cheng Weigaoi; maan ja resurssien ministeri Tian Fengshan ja Anhuin maakunnan varakuvernööri Wang Huaizhong. Jos tutkii heidän puheitaan, voi poikkeuksetta huomata, että he ovat tukeneet korruption vastaisia kampanjoita ja useaan otteeseen kehottaneet alaisiaan käyttäytymään rehellisesti, vaikka itse kavalsivat varoja ja ottivat lahjuksia.

Vaikka KKP onkin ylentänyt monta esimerkillistä kaaderia ja usein vetänyt puolueeseen idealistisia ja ahkeria ihmisiä kohottaakseen sen imagoa, kaikille on ilmeistä miten alas moraalin taso tämän päivän Kiinassa on pudonnut. Miksei puolueen ”henkistä sivistystä” koskeva propaganda ole kyennyt korjaamaan asiaa?

Kommunistisen puolueen päämiehet levittivät itse asiassa tyhjiä sanoja julistaessaan ”kommunismin moraalista laatua” tai iskulausetta ”palvele kansaa”. Eroa kommunististen johtajien toimintojen ja sanojen välillä voidaan seurata heidän perustajaansa Karl Marxiin asti. Marxilla oli avioton poika, Lenin sai kupan prostituoiduilta, Stalin haastettiin oikeuteen koska oli pakottanut erään laulajattaren seksuaaliseen suhteeseen; myös Mao Zedong antautui himoilleen, Jiang Zemin on siveetön, Romanian kommunistijohtaja Ceausescu teki koko perheensä upporikkaaksi, kuubalainen kommunistijohtaja Castro piilottelee satoja miljoonia dollareita ulkomaan pankeissa ja Pohjois-Korean demoninen tappaja Kim II Song ja hänen lapsensa elävät turmeltunutta ja tuhlaavaista elämää.

Tavalliset ihmiset Kiinassa inhoavat tyhjiä poliittisia oppitunteja, jotka ovat osa heidän arkipäiväänsä. He keksivät kasvavassa määrin tekosyitä vapautua poliittisista asioista, koska kaikki pitävät niitä pelkkänä huijauksena. Mutta kukaan puhujista tai kuuntelijoista näissä poliittisissa kokouksissa ei sanoisi tätä avoimesti. Tämä on julkinen salaisuus. Ihmiset kutsuvat tätä ilmiötä ”aidoksi teeskentelyksi”. KKP:n suureen ääneen esittämät ideat kuten monia vuosia sitten ”Kolme edustusta” tai sittemmin ”Hallintakyvyn parantaminen”, tai nykyinen ”Kolme sydäntä – lämmittäkää, vakaannuttakaa ja voittakaa puolellenne kansan sydämet” – ne kaikki ovat olleet hölynpölyä. Mikä hallitseva puolue ei edustaisi kansan parasta? Mikä hallitseva puolue ei välittäisi kyvystä hallita? Mikä hallitseva puolue ei pyrkisi voittamaan puolelleen kansan sydämiä? Mikä tahansa puolue, joka ei välittäisi näistä kysymyksistä, poistettaisiin pian poliittiselta näyttämöltä. Mutta KKP pitää tällaisia tarpeettomia iskulauseita monimutkaisina, syvällisinä teorioina ja vaatii koko maata opiskelemaan niitä.

Kun teeskentely on asteittain valettu yli miljardin ihmisen ajatuksiin ja tapoihin, ja siitä on tullut puoluekulttuuri, yhteiskunnasta tulee vilpillinen, mahtipontinen ja sisällyksetön. Kun yhteiskunnassa ei ole rehellisyyttä eikä luottamusta, se päätyy kriisiin. Miksi KKP on luonut nämä olosuhteet? Aikaisemmin se tapahtui sen ideologian vuoksi; nyt se tapahtuu sen etujen vuoksi. Puolueen jäsenet tietävät teeskentelevänsä mutta teeskentelevät silti. Jos puolue ei tukisi tällaisia iskulauseita ja muodollisuuksia, se ei voisi sortaa ihmisiä. Se ei voisi saada ihmisiä seuraamaan puoluetta ja pelkäämään sitä.

Omatunnon tuhoaminen ja oikeudenmukaisuuden uhraaminen puolueen eduille

Kirjassa Kommunistisen puolueen moraalisesta kehityksestä, Liu Shaoqi [8] selosti erityisesti, miten tarpeellista on, että ”puolueen jäsenet alistavat omat henkilökohtaiset etunsa puolueen eduille”. Puolueen jäsenistössä ei ole koskaan ollut puutetta oikeamielisistä ihmisistä, jotka kantavat huolta maasta ja sen kansasta eikä liioin pulaa rehellisistä ja ryhdikkäistä virkamiehistä, jotka ovat todella palvelleet kansaa. Mutta KKP:n oman edun tavoittelun koneistossa nämä virkamiehet eivät voi selviytyä. Jatkuvassa paineessa tulla alistetuksi puolueluonnolle he kokevat usein, että heidän on mahdotonta jatkaa tai että he ovat vaarassa tulla erotetuksi virastaan tai pahimmassa tapauksessa korruptoitua.

Kiinalaiset ovat itse kokeneet ja oppineet perusteellisesti tuntemaan puolueen brutaalin hallinnan ja heissä on syntynyt syvä pelko puolueen väkivaltaa kohtaan. Sen vuoksi ihmiset eivät uskalla tukea oikeutta eivätkä enää usko taivaallisiin lakeihin. Ensin he alistuvat KKP:n valtaan. Vähitellen heistä tulee kovasydämisiä ja välinpitämättömiä asioiden suhteen, jotka eivät suoraan kosketa heitä. Jopa heidän ajattelunsa logiikkakin on tietoisesti antanut myöten puolueen brutaalille hallinnalle. Tämä on tulosta KKP:n mafialuonteesta.

KKP manipuloi kansallismielisiä tunteita kiihottaakseen massoja

KKP käyttää ”isänmaallisuuden” ja ”kansallismielisyyden” tapaisia iskulauseita yllyttääkseen ja kiihottaakseen ihmisiä. Nämä eivät ole ei ainoastaan puolueen tärkeimpiä sotahuutoja vaan myös sen usein toistuvia käskyjä ja luotettaviksi osoittautuneita strategioita. Osa ulkomailla asuvista kiinalaisista, jotka eivät vuosikymmeniin ole uskaltaneet palata Kiinaan, saattavat lukea kansallismielistä propagandaa ”Kansan päivälehden” ulkomaisesta painoksesta, mikä on innostanut heitä tulemaan kansallismielisemmiksi kuin Kiinassa asuvat kiinalaiset. Puolueen manipuloimina kiinalaiset, jotka eivät uskalla sanoa ”ei” millekään puolueen toimintalinjalle, rohkaistuivat hyökkäämään Yhdysvaltain Kiinan suurlähetystöä ja konsulaattia vastaan ja pommittamaan niitä kananmunilla ja kivillä, polttamaan autoja ja Yhdysvaltain lippuja, mikä kaikki tapahtui isänmaallisuuden nimissä.

Aina kun kommunistinen puolue kohtaa tärkeän kysymyksen joka vaatii massojen tottelevaisuutta, se käyttää ”isänmaallisuutta” ja ”kansallismielisyyttä” mobilisoimaan ihmiset lyhyellä varoitusajalla. Puolue on aina – olipa kyse Taiwanista, Hongkongista, Falun Gongista tai amerikkalaisen vakoilukoneen ja kiinalaisen taistelukoneen välisestä törmäyksestä – käyttänyt aggressiivisen terrorin ja kollektiivisen aivopesun yhdistelmää ja vienyt näin ihmiset sodankaltaiseen mielentilaan. Tämä muistuttaa saksalaisten fasistien käyttämiä menetelmiä.

Estäessään kaiken muun informaation, KKP:n aivopesu on ollut uskomattoman onnistunutta. Vaikka kiinalaiset eivät pidäkään KKP:sta, he ajattelevat kieroutuneella KKP:n juurruttamalla tavalla. USA:n johtaman Irakin sodan aikana monet ihmiset esimerkiksi tulivat hyvin kiihtyneiksi katsoessaan CCTV:n päivittäisiä analyyseja. [9] He tunsivat voimakasta vihaa, kostonhimoa ja taistelunhalua samalla kun kirosivat vielä yhtä sotaa.

Häpeämättömyys – puolue asettaa itsensä maan edelle ja pakottaa ihmiset näkemään vihollisen isänään

Yksi KKP:n ihmisten uhkailuun käyttämistä sanonnoista on ”puolueen ja maan tuhoaminen”, missä se siis asettaa puolueen maan edelle. Sen periaate maan rakentamisessa on: ”Uutta Kiinaa ei olisi ilman KKP:ta.” Ihmiset saivat lapsuudesta asti oppia, että heidän pitää ”kuunnella puoluetta” ja ”käyttäytyä puolueen kiltteinä lapsina”. He lauloivat ylistyslauluja puolueelle: ”Pidän puoluetta äitinäni”, ”Oi, puolue, rakas äitini”, ”Puolueen pelastava armo on syvempi kuin valtameri”, ”Rakkaus isääni ja äitiäni kohtaan ei voi ylittää rakkauttani puoluetta kohtaan”. [10] He ”menisivät taistelemaan minne vain puolue osoittaa”. Jos puolue tarjoaisi katastrofiapua, ihmiset ”kiittäisivät puoluetta ja hallitusta” – ensin ”puoluetta” ja sitten ”hallitusta”. Sotilaallisen iskulauseen mukaan ”puolue määrää aseista”. Kun kiinalaiset asiantuntijat suunnittelivat oikeustuomarien virkapukua, he laittoivat neljä kultaista nappia virkapuvun kauluriin. Nämä napit on asetettu riviin ylhäältä alas symbolisoimaan puoluetta, kansaa, lakia ja maata. Tämä osoittaa, että vaikka oletkin tuomari, niin puolueella on ikuisesti asema lain, maan ja kansan yläpuolella.

Puolueesta on Kiinassa tullut ylin kaikista, ja maasta on tullut puolueen alainen. Maa on olemassa puoluetta varten, ja puolueen sanotaan personoivan kansaa ja olevan maan symboli. Rakkaus puoluetta, puolueen johtajia ja maata kohtaan on sekoitettu yhteen, mikä on tärkein syy siihen, että isänmaallisuus on Kiinassa vääristynyt.

KKP:n hienovaraisen, mutta taukoamattoman koulutuksen ja propagandan vaikutuksesta monet ihmiset, olivatpa he puolueen jäseniä tai ei, alkoivat tietoisesti tai tiedostamattaan sekoittaa puolueen ja maan keskenään. He ovat hyväksyneet ajatuksen, että ”puolueen edut” ovat kaiken ja kaikkien yläpuolella ja ovat samaa mieltä siitä, että ”puolueen edut ovat sama kuin kansan ja maan edut”. Tämä KKP:n indoktrinoinnin tulos on luonut ilmapiirin, jossa puolue voi pettää kansan edut.

”Hyvittämispeliä” ja miten rikos saadaan näyttämään ”loistavalta saavutukselta”

KKP on tehnyt monia erehdyksiä, mutta se on aina vierittänyt syyn tiettyjen yksilöiden tai ryhmien harteille ”hyvityksen ja rehabilitoinnin” kautta. Paitsi että tämä on tehnyt uhreista syvästi kiitollisia KKP:lle, se on myös antanut puolueelle mahdollisuuden välttää kaikki vastuu rikollisista teoistaan. Puolue väittää, ”että paitsi se ei pelkää tehdä virheitä, se on myös hyvä korjaamaan ne” [11] ja tästä on tullut puolueen ihmelääke, jolla se toistuvasti välttyy syyllisyydeltä. Siksi KKP pysyy ikuisesti ”suurenmoisena, loistavana ja virheettömänä”.

KKP saattaa jonakin päivänä päättää hyvittää Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn ja palauttaa Falun Gongin maineen, mutta tämä on pelkkää kavalaa taktiikkaa, jolla puolue epätoivoissaan yrittää pitkittää sammuvaa elämäänsä. KKP:lla ei koskaan tule olemaan rohkeutta itsensä arvosteluun, omien rikostensa paljastamiseen ja omien syntiensä maksamiseen.

VI. KKP näyttää konnamaisen luonteensa käyttäessään valtionterroria yrittäessään tuhota ”totuudenmukaisuuden, myötätunnon ja kärsivällisyyden”

KKP-lahkon lavastamaa valheellista ”Taivaallisen rauhan aukion polttoitsemurhaa” voidaan pitää KKP:n suurimpana valheena tällä vuosisadalla. Pyrkiessään tukahduttamaan Falun Gongin, hallitus oli niin turmeltunut, että se sai viisi harhaanjohdettua ihmistä teeskentelemään olevansa Falun Gongin harjoittajia ja lavasti heidän polttoitsemurhansa Taivaallisen rauhan aukiolla. Tämän seurauksena jotkut heistä lyötiin kuoliaaksi paikan päällä tai tapettiin jälkeenpäin. Kun katsoo hidastettuna Kiinan valtion television CCTV:n videota polttoitsemurhasta, voi selvästi nähdä, että Liu Chunling, yksi polttoitsemurhan tekijöistä, kuoli sen jälkeen kun eräs poliisi oli kaatanut hänet maahan voimakkaalla iskulla. Muita virheitä filmissä ovat Wang Jingdongin tapa istua, vahingoittumaton muovipullo (jonka sanottiin olevan täynnä bensiiniä) hänen polviensa välissä sen jälkeen kun tuli oli sammutettu, lääkärin ja nuorimman uhrin Liu Siyingin välinen keskustelu ja videointivalmiiden kameramiesten läsnäolo aukiolla. Nämä ja muut seikat riittävät osoittamaan, että polttoitsemurha oli petos, jonka Jiang Zeminin epäoikeudenmukainen hallitus oli tahallisesti järjestänyt saadakseen Falun Gongin näyttämään syylliseltä. [12]

KKP käyttää halveksittavia ja julmia menetelmiä kampanjassaan Falun Gongin hävittämiseksi. Se anasti kansan kahdenkymmenen vuoden uudistusten ja avoimuuden aikana keräämät rahavarat. Se pani liikkeelle puolueen, hallituksen, armeijan, poliisin, vakoojat, ulkomaiset diplomaatit ja muita erilaisia hallituksen ja kansalaisten järjestöjä. Se manipuloi kattavaa mediareportaasien järjestelmää ja otti käyttöön tiukan informaatiosulun yksityishenkilöihin kohdistuvien pistokokeiden ja korkeateknologisen valvonnan avulla. Kaiken tämän se teki vainotakseen joukkoa rauhallisia ihmisiä, jotka noudattavat Falun Gongia, perinteistä kiinalaista qigongia kehon, mielen ja moraalin jalostamiseksi totuudenmukaisuuden, myötätunnon ja kärsivällisyyden periaatteiden mukaisesti. Tällainen syyttömien ihmisten julma vainoaminen heidän vakaumuksensa tähden paljastaa KKP:n rappeutuneen luonteen.

Ketkään pahantekijät historiassa eivät ole valehdelleet niin petollisesti ja täydellisesti kuin Jiang Zemin ja KKP. He käyttävät suurta määrää valheita, joista jokainen on suunniteltu kohdistumaan ja käsittelemään ihmisten erilaisia käsityksiä ja mielipiteitä, jotta heitä voitaisiin helposti petkuttaa uskomaan valheet, ja jotta puolue voisi luoda vihaa Falun Gongia kohtaan. Uskotko tieteeseen? Puolue sanoo, että Falun Gong on taikauskoa. Onko politiikka mielestäsi epämiellyttävää? Puolue sanoo, että Falun Gong osallistuu politiikkaan. Kadehditko ihmisiä, jotka rikastuvat Kiinassa tai ulkomailla? Puolue sanoo, että Falun Gong kokoaa rikkauksia. Oletko organisaatioita vastaan? Puolue sanoo, että Falun Gongilla on tiukka organisaatio. Oletko väsynyt henkilökultteihin, joita on ollut Kiinassa useita vuosikymmeniä? Puolue sanoo, että Falun Gong harjoittaa mielen hallintaa. Oletko harras isänmaanystävä? Puolue sanoo, että Falun Gong on Kiinaa vastaan. Pelkäätkö kaaosta? Puolue sanoo, että Falun Gong häiritsee vakautta. Epäiletkö ehkä, ettei Falun Gong todella noudata totuudenmukaisuutta, myötätuntoa ja kärsivällisyyttä? Puolue sanoo, että Falun Gong ei ole totuudenmukainen, myötätuntoinen eikä kärsivällinen. Se jopa tekee loogisen kuperkeikan ja väittää, että myötätunto voi tuoda esiin halun tappaa.

Voitko olla varma, ettei hallitus keksi sellaisia valheita? KKP keksii valheita, jotka ovat vieläkin suurempia ja tyrmistyttävämpiä, itsemurhista polttoitsemurhiin, sukulaisten murhaamisesta sarjamurhiin – niin monta valhetta, että niitä on vaikeaa olla uskomatta. Tunnetko myötätuntoa Falun Gongia kohtaan? Puolue yhdistää poliittiset arvostuksesi Falun Gongin vainoon ja alentaa sinut, antaa sinulle potkut tai ottaa pois bonuspalkkasi, jos Falun Gongin harjoittajia lähtee vastuualueeltasi Pekingiin mielenosoituksiin. Näin sinut pakotetaan tulemaan Falun Gongin viholliseksi.

KKP on kidnapannut lukemattomia Falun Gongin harjoittajia ja vienyt heidät aivopesuluokkiin ja yrittänyt pakottaa heidät luopumaan oikeutetusta vakaumuksestaan, tuomitsemaan Falun Gongin ja lupaamaan lopettaa Falun Gongin harjoittamisen. KKP käyttää erilaisia pahoja menetelmiä heidän taivuttelemisekseen, saa heidän sukulaisensa, työpaikkansa ja koulunsa painostamaan heitä, saattaa heidät alttiiksi erilaisille julmille kidutusmenetelmille ja jopa rankaisee heidän perheenjäseniään ja työtovereitaan. Onnistuneesti aivopestyjä Falun Gongin harjoittajia käytetään vuorostaan piinaamaan ja aivopesemään muita. Pahantahtoinen puolue vaatii ehdottomasti, että hyvät ihmiset muutetaan demoneiksi ja pakotetaan vaeltamaan pimeää tietä elämänsä loppuun asti.

VII. Epäoikeudenmukaista ”kiinalaistyyppistä” sosialismia

Termiä ”kiinalaistyyppinen” on käytetty peittelemään KKP:n rikoksia. Puolue väittää jatkuvasti saavuttaneensa menestystä ”yhdistämällä marxismi-leninismin kiinalaisen vallankumouksen konkreettiseen todellisuuteen”. Puolue on usein käyttänyt väärin termiä ”ominaispiirre” oikukkaan ja konnamaisen politiikkansa ideologisena tukena.

Oikukkaita ja pettäviä menetelmiä

”Kiinalaistyyppisyyden” pettävän julkisivun alla KKP on saanut aikaan silkkaa järjettömyyttä.

KKP:n vallankumouksen tavoitteena oli toteuttaa tuotantovälineiden yhteisomistus, mikä on harhauttanut monia nuoria ihmisiä liittymään puolueeseen kommunismin ihanteiden ja yhteisymmärryksen vuoksi. Monet heistä jopa pettivät rikkaat perheensäkin. Mutta 83 vuotta puolueen perustamisen jälkeen kapitalismi on palannut ja tullut nyt osaksi puolueetta, joka alun perin kantoi tasa-arvoisuuden lippua.

Puoluejohtajien lasten ja sukulaisten joukossa on nykyään monia kapitalisteja, joilla on omaisuutta, ja monet puolueen jäsenet ovat yrittäneet päästä näiden nousukkaiden ryhmään. Puolue eliminoi aikoinaan maanomistajat ja kapitalistit ja anasti heidän omaisuutensa. Nyt KKP:n uudet ”kuninkaalliset” ovat tulleet vielä rikkaammiksi kapitalisteiksi kavalluksen ja korruption kautta. Ne, jotka seurasivat puoluetta varhaisissa vallankumouksissa, huokaavat nyt: ”Jos olisin siihen aikaan tiennyt, mikä tilanne on tänään, en olisi seurannut heitä”. Useiden vuosikymmenien hien ja taistelun jälkeen he huomaavat yksinkertaisesti, että heidän veljiensä ja isiensä omaisuus, samoin kuin heidän oma elämänsä, on omistettu KKP-lahkolle.

KKP sanoo, että taloudellinen perusta määrittelee ylärakenteen [13]. Itse asiassa painostavan ylärakenteen määrittelee byrokraattinen taloudellinen perusta, joka koostuu korruptoituneista virkamiehistä. Kansan sortamisesta on siksi tullut KKP:n peruspolitiikkaa.

KKP:n toinen epäoikeudenmukainen luonteenpiirre ilmenee siinä, miten kulttuurikäsitteiden määritelmiä muutetaan, minkä jälkeen näitä muutettuja määritelmiä käytetään ihmisten arvosteluun ja hallitsemiseen. Yksi esimerkki tästä on ”puolueen” käsite. Puolueita on muodostettu vanhoista ajoista alkaen sekä kotimaassa että ulkomailla. Ainoastaan kommunistinen puolue käyttää valtaa puoluekollektiivin ulkopuolella. Jos liittyy puolueeseen, se hallitsee elämän kaikkia puolia, myös omaatuntoa, elinmahdollisuuksia ja yksityiselämää. Kun puolue saa poliittisen vallan, se hallitsee yhteiskuntaa, hallitusta ja valtiokoneistoa. Se määrää kaikki asiat, alkaen tärkeistä asioista kuten siitä, kenestä tulee maan presidentti tai puolustusministeri tai mitä määräyksiä ja sääntöjä hyväksytään, pieniin asioihin kuten siihen, missä asutaan, kenen kanssa saa mennä naimisiin ja kuinka monta lasta on lupa hankkia. KKP on koonnut yhteen kaikki kuviteltavissa olevat kontrollimenetelmät.

Dialektiikan nimissä kommunistinen puolue on kokonaan tuhonnut filosofisen kokonaisvaltaisen ajattelun, päättelykyvyn sekä rohkeuden tutkia asioita. KKP puhuu periaatteista ”kullekin panoksensa mukaan” ja ”että annetaan joidenkin ensin rikastua”, mutta itse asiassa tästä tulee prosessi ”kullekin valtansa mukaan”. Puolue naamioituu periaatteen ”palvele kansaa koko sydämestäsi” taakse harhauttaakseen niitä, jotka pitävät kiinni näistä ihanteista, ja aivopestäkseen heidät sitten kokonaan, hallitakseen heitä, muuttaakseen heidät vähitellen mukautuvaisiksi työvälineiksi, jotka ”palvelevat puoluetta koko sydämestään” eivätkä uskalla puhua kansan puolesta.

Häikäilemätön ”kiinalaistyyppinen” puolue

Noudattamalla periaatetta, joka arvostaa puolueen etuja yli kaiken kaikesta muusta piittaamatta, KKP on pahan lahkon menetelmillä vääristänyt Kiinan yhteiskunnan ja synnyttänyt ihmisten maailmaan todella groteskin olennon. Tämä olento eroaa muista valtioista, hallituksista tai järjestöistä. Sen periaatteena on periaatteettomuus; sen hymyn takana ei ole vilpittömyyttä. Hyväsydämiset ihmiset eivät kuitenkaan voi ymmärtää KKP:ta. Yleismaailmallisen moraalinormin perusteella he eivät voi kuvitella, että tällainen paha olento voisi edustaa jotain maata. ”Kiinalaistyyppisyyden” verukkeella KKP on vakiinnuttanut asemansa maailman kansakuntien joukossa. ”Kiinalaistyyppisyydestä” on tullut kaunisteleva ilmaisu ”KKP:n häikäilemättömyydelle”.

”Kiinalaistyyppisyydellä” Kiinan lamaantunut kapitalismi muutettiin ”sosialismiksi”; ”työttömyydestä” tuli ”työsuhteen odotusta”; ”työttömästä” tuli ”vapaa”; ”köyhyydestä” tuli ”sosialismin alkuvaihe”; ihmisoikeudet, puheenvapaus ja uskonvapaus supistettiin oikeudeksi jäädä eloon.

Kiinan kansakunta on ennenkuulumattoman moraalisen kriisin edessä

1990-luvun alussa Kiinassa oli suosittu sanonta, joka kuului: ”Olen konna enkä pelkää ketään.” Tämä on säälittävä seuraus KKP:n useita vuosikymmeniä kestäneestä epäoikeudenmukaisesta hallinnosta – se on tuonut maahan korruption. Kiinan talouden näennäistä kukoistusta on samanaikaisesti seurannut nopeasti heikkenevä moraali yhteiskunnan kaikilla alueilla.

Kansanedustajat puhuvat Kiinassa kansankongressin kokousten aikana usein aiheesta ”rehellisyys ja luottamus”. Korkeakoulujen pääsykokeissa oppilaiden on kirjoitettava aine rehellisyydestä ja luottamuksesta. Tämä osoittaa rehellisyyden ja luottamuksen puutetta, ja heikkenevästä moraalista on tullut Kiinan yhteiskunnan näkymätön mutta kaikkialla läsnä oleva kriisi. Korruptio, kavallukset, tuoteväärennökset, petokset, vahingonilo ja sosiaalisten normien rappeutuminen ovat arkipäivää. Ihmisten välillä ei ole enää perusluottamusta.

Eikö vakaus ole tärkein asia niiden elämässä, jotka väittävät olevansa tyytyväisiä parannettuun elintasoon? Mikä on tärkein yhteiskuntaa vakauttava tekijä? Moraali. Yhteiskunta, jonka moraalinen taso on alhainen, ei voi mitenkään tarjota turvaa ja turvallisuutta.

Tähän päivään mennessä KKP on vainonnut melkein kaikkia perinteisiä uskontoja ja tuhonnut perinteisten arvojen järjestelmän. Häikäilemätön tapa, jolla puolue riistää itselleen rikkauksia ja petkuttaa ihmisiä, on tunkeutunut kaikkialle yhteiskuntaan, korruptoinut sen ja vienyt ihmiset kohti konnamaisuutta. Puolue, joka hallitsee epärehellisillä keinoilla, tarvitsee perustakseen korruptoituneen yhteiskunnan ja ympäristön, jossa se voi säilyä. Puolue yrittää sen vuoksi tehdä kaikkensa vetääkseen ihmiset alas omalle tasolleen ja yrittää vaihtelevalla menetyksellä tehdä Kiinan kansasta juonittelijoita. Näin KKP:n petollinen luonne on tuhoamassa sitä moraalista perustaa, joka pitkään on ollut Kiinan kansan tukena.

Johtopäätös

”On helpompi muuttaa jokia ja vuoria kuin muuttaa oma luontonsa” [14]. Historia on todistanut, että kun KKP lieventää orjuutta ja löysää kahleita, se ei tarkoita että se luopuu niistä. Suuren nälänhädän jälkeen 1960-luvun alussa puolue hyväksyi ohjelman ”Kolme vapautta ja yksi sopimus” (San Zi Yi Bao) [15] pyrkiessään saamaan maataloustuotannon taas toimimaan, mutta tarkoituksena ei ollut muuttaa kiinalaisten maatyöläisten ”orjan asemaa”. 1980-luvun talousuudistukset ja ”liberalisointi” eivät estäneet puoluetta vuonna 1989 kohottamasta teurastusveistään omaa kansaansa vastaan. KKP voi tulevaisuudessa muuttaa julkisivuaan, mutta ei epäoikeudenmukaista luonnettaan.

Jotkut voivat ajatella, että menneet ovat menneitä, että tilanne on muuttunut, ja että tämän päivän KKP ei ole sellainen kuin aikaisemmin. Joku voi olla tyytyväinen valheelliseen julkisivuun ja jopa erehtyä uskomaan, että puolue on parantunut, että se on uudistumassa tai aikoo tulla paremmaksi. He saattavat koko ajan pyrkiä torjumaan vaikeita muistoja menneisyydestä. Kaikki tämä antaa puolueen rikolliselle ryhmälle tilaisuuden jatkaa toimintaansa ja ihmiskunnan uhkaamista.

Kommunistisen puolueen kaikkien ponnistelujen tarkoituksena on saada ihmiset unohtamaan. Kaikki kansan ponnistelut sen sijaan tähtäävät juuri muistamiseen.

Tosiasia on, että KKP:n historia on historiaa, joka on tuhonnut ihmisten muistikuvat; historiaa, jossa lapset eivät tiedä, mitä heidän vanhempansa ovat kokeneet; historiaa, jossa sadat miljoonat kansalaiset ovat kärsineet suunnattoman tuskallisista ristiriidoista KKP:n verisen menneisyyden ja puolueen tulevaisuutta koskevien toiveiden välillä.

Kun kommunismin paha aave tuli ihmisten maailmaan, kommunistinen puolue loi valtansa yhteiskunnan pohjasakan kapinoinnin ja huligaanien tekemän vallankumouksen avulla. Verilöylyjen ja tyrannian kautta se on perustanut itsevaltiuden ja ylläpitänyt sitä ”puolueomistuksen” muodossa. Käyttämällä niin kutsuttua ”taistelun ideologiaa”, joka on vastoin luontoa, taivaan lakeja, ihmisluontoa ja maailmankaikkeutta, se on tuhonnut inhimillisen omatunnon ja hyväntahtoisuuden, ja on tuhoamassa perinteisen sivistyksen ja moraalin. Se on käyttänyt verisiä joukkomurhia ja aivopesua luodakseen pahan kommunistisen kultin ja vääristänyt kansalaisten tajunnan voidakseen hallita maata.

KKP:n historiassa on aina ollut väkivaltaisia kausia, joina punainen terrori on saavuttanut huippunsa, ja vaikeita aikoja, joina KKP nipin napin on onnistunut säilyttämään valtansa. Puolue on joka kerta turvautunut kavaliin menetelmiinsä selviytyäkseen kriiseistä ja vain aloittaakseen uuden väkivallan kierroksen ja jatkaakseen Kiinan kansan pettämistä.

Kun ihmiset tunnistavat KKP:n konnamaisen luonteen eivätkä anna sen julkisivun harhauttaa itseään, se merkitsee puolueen ja sen konnamaisen luonteen loppua.

KKP:n 55-vuotinen hallinto on vain silmänräpäys Kiinan 5000-vuotisessa historiassa. Ennen KKP:n olemassaoloa Kiina oli luonut ihmiskunnan historian loistavimman sivilisaation. Puolue käytti Kiinan sisäisiä ongelmia ja ulkomaista maahantunkeutumista hyväkseen viedäkseen Kiinan yhteiskunnan kaaokseen. Se on surmannut kymmeniä miljoonia ihmisiä, tuhonnut lukemattomia perheitä ja uhrannut Kiinalle elintärkeitä ekologisia edellytyksiä. Vielä vahingollisempaa on se, että se on miltei onnistunut tuhoamaan Kiinan moraalisen perustan ja rikkaan kulttuuriperinnön.

Miltä Kiinan tulevaisuus näyttää? Minkä suunnan Kiina ottaa? Nämä vakavat kysymykset ovat liian monitahoisia, jotta niihin voisi vastata muutamalla sanalla. Yksi asia on kuitenkin varma: jos yhteiskunnan moraalia ei rakenneta uudelleen, ja ihmisten ja luonnon välistä ja ihmisten ja taivaan ja maan välistä harmonista suhdetta ei palauteta, jos ei ole uskoa ihmisten rauhalliseen rinnakkaiseloon eikä siihen perustuvaa kulttuuria, Kiinan kansa ei voi saavuttaa valoisaa tulevaisuutta.

Usean vuosikymmenen aivopesun ja sorron jälkeen KKP on juurruttanut ajattelutapansa ja omat hyvää ja pahaa koskevat norminsa kiinalaisten elämään. Tämä on saanut ihmiset hyväksymään puolueen nurjan teorian ja petollisuuden, samaistamaan itsensä sen kanssa ja tulemaan osaksi sen valheellisuutta, ja näin tarjonnut puolueen olemassaololle ideologisen perustan.

Ensimmäinen ja välttämätön askel polulla kohti joustavaa siirtymistä kommunistisesta puolueesta vapaaseen yhteiskuntaan on, että KKP:n juurruttamat epäoikeudenmukaiset doktriinit kitketään pois elämästämme, että nähdään selvästi puolueen äärimmäisen tunnoton luonne ja palautetaan ihmisluonto ja omatunto jälleen arvoonsa.

Se, voidaanko tätä tietä edetä tasaisesti ja rauhallisesti, riippuu Kiinan kansalaisten sydämissä tapahtuneista muutoksista. Vaikka kaikki maan voimavarat ja väkivaltakoneisto näyttävät olevan puolueen hallussa, niin jos jokainen kansalainen uskoo totuuden voimaan ja suojelee moraalia, KKP:n paha aave menettää olemassaolonsa perustan. Voimavarat voivat välittömästi palautua oikeudenmukaisten ihmisten käsiin. Silloin tapahtuu Kiinan uudelleensyntyminen.

Uusi Kiina voi syntyä vain ilman Kiinan kommunistista puoluetta.
Kiinalla on toivoa vain ilman Kiinan kommunistista puoluetta.
Kun Kiinan kommunistinen puolue on hävinnyt, Kiinan oikeamielinen ja hyväsydäminen kansa luo uudelleen Kiinan historiallisen loiston.

Alaviitteitä

[1] Perinteisen konfutselaisen ajattelun mukaan keisarit ja kuninkaat hallitsevat taivaallisella valtuutuksella, ja jotta he voisivat saada tällaiset valtuudet, heidän moraalinsa on vastattava tätä suurta vastuuta. Mengtseltä löytyy samantapainen ajatus. Säkeessä Kuka antaa hallitsijalle hänen valtansa Mengtse vastasi kysymykseen siitä, kuka antoi keisari Shunille maan ja vallan hallita, sanoilla: ”Se tuli taivaasta.” Ajatus vallan jumalallisesta alkuperästä löytyy myös länsimaisesta kristillisestä perinteestä. Esimerkiksi Raamatussa, Paavalin kirjeessä roomalaisille13:1 sanotaan: ”Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa.”

[2] Yksi keskus viittaa taloudelliseen kehitykseen, kun taas kaksi peruslausetta ovat: Ylläpidä neljää perusperiaatetta, (sosialistinen tie, proletariaatin diktatuuri, KKP:n johto, marxismi-leninismi ja Maon ajatukset) ja jatka uudistuksen ja avoimuuden politiikkaa.

[3] Tiedot ovat peräisin Xinhuan uutistoimiston raportista 4. maaliskuuta 2004.

[4] ”Mu” on kiinalainen pinta-alayksikkö. 1 mu = 668 m2.

[5] Tiedot ovat peräisin Xinhuan uutistoimiston raportista 29. helmikuuta, 2004.

[6] Tämä ”Kolmen ein periaate” on tullut esiin aiemminkin. Vuonna 1979 Deng Xiaoping ehdotti ”Kolmen ein periaatetta” kannustaakseen ihmisiä ilmaisemaan mielipiteensä: ei tuomitsemista, ei kimppuun hyökkäämistä eikä virheistä syyttämistä. Tämän pitäisi tuoda ihmisten mieleen, kuinka Mao samalla tavoin kehotti älymystön edustajia kertomaan ajatuksistaan 1950-luvulla, jolloin seurauksena oli että mielipiteensä ilmaisseita alettiin vainota julmasti. Nämä ehdotetut ”Kolme eitä” viittaavat nykyään ”Kehitykseen ilman keskustelua, etenemiseen ilman taistelua ja edistykseen, jossa ei tyydytä jälkeenjääneisyyteen”.

[7] Hongkongin hallitus ehdotti vuonna 2002 Hongkongin peruslakiin 23. artiklaa Pekingin painostuksesta. 23. artikla olisi merkinnyt vapauden ja ihmisoikeuksien vakavaa heikkenemistä Hongkongissa ja tehnyt tyhjäksi KKP:n lupaaman periaatteen ”yksi maa, kaksi järjestelmää”. 23. artikla kohtasi yleistä vastustusta, ja se kumottiin lopulta vuonna 2003.

[8] Liu Shaoqi, Kiinan presidentti vuosina 1959–1968. Liuta pidettiin Mao Zedongin seuraajana. Kulttuurivallankumouksen aikana (1966–1976) häntä vainottiin petturina, vakoilijana, ja luopiona. Hän kuoli vuonna 1969, jouduttuaan ensin vääryyden kohteeksi KKP:n vankeudessa.

[9] CCTV (China Central Television) on Kiinan keskushallituksen omistama ja hallitsema. Se on Kiinan suurin TV-yhtiö.

[10] Nämä lainaukset ovat kaikki Maon aikana 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa kirjoitettujen ja laulettujen laulujen nimiä.

[11] Mao totesi kerran, että pelkäämme tehdä virheitä, mutta emme ole niinkään huolestuneita niiden korjaamisesta.

[12] Polttoitsemurhavideon yksityiskohtaisesta analyysistä on tarkempia tietoja seuraavilla verkkosivuilla:
http://www.falungonginfo.net/referensmaterial.php;
http://www.clearharmony.net/articles/200109/1165.html.

[13] Marxilaisessa yhteiskuntateoriassa ylärakenteella tarkoitetaan inhimillisen subjektiivisuuden ja yhteiskunnan materiaalisen sisällön välistä vuorovaikutusta.

[14] Kiinalainen sananlasku, jonka mukaan kukaan ei voi muuttaa luontoaan. Sananlasku on myös käännetty: ”Kettu voi muuttaa turkkinsa mutta ei tapojaan.”.

[15] ”Kolme vapautta ja yksi sopimus” (San Zi Yi Bao) on tunnettu Kiinan silloisen
presidentin Liu Shaoqin ehdottama talousuudistusohjelma. Ohjelmassa ehdotettiin yksityisiä viljelypalstoja, vapaita markkinoita, yritysten vastuuta omista voitoistaan ja tappioistaan sekä tuotantokiintiöiden vahvistamista kotitalouksien edellytysten mukaan.

Lähde:

http://www.tuidang.se/pages/posts/yhdeksaen-kommentaaria-kiinan-kommunistisesta-puolueesta-ndash-osa-9-29.php

Neuvostoliiton sortumisesta alkanut sosialistisen blokin romahdus 1990-luvun alussa merkitsi kommunismin epäonnistumista lähes sadan vuoden jälkeen. Kiinan kommunistinen puolue jäi kuitenkin yllättäen henkiin ja hallitsee edelleen Kiinaa, maata jossa asuu viidesosa koko maailman väestöstä. Tämän yhteydessä syntyy yksi väistämätön kysymys: Onko nykyinen KKP todellakin kommunistinen?

Nykyisessä Kiinassa kukaan ei usko kommunismiin, eivät edes puolueen jäsenet. Viidenkymmenen sosialistisen vuoden jälkeen KKP on ottanut käyttöön yksityisomistuksen ja jopa arvopaperimarkkinat. Se etsii uusiin yrityksiinsä ulkomaisia sijoittajia samalla kun työläisten ja maatyöläisten työvoimasta otetaan kaikki irti. Tämä on täysin kommunismin ihanteiden vastaista. Huolimatta kapitalismin suhteen tehdyistä kompromisseista, KKP ei ole luopunut yksinvallastaan. Perustuslakiin tehtiin muutoksia vuonna 2004, mutta siinä säädetään edelleen tinkimättä: ”Eri etnisiin ryhmiin kuuluvat kiinalaiset kulkevat edelleen kansan demokraattisen diktatuurin ja sosialistisen ideologian tietä Kiinan kommunistisen puolueen johdolla ja marxismi-leninismin, Mao Zedongin ideologian, Deng Xiaopingin teorioiden ja ’Kolmen edustuksen’ tärkeiden ajatusten ohjaamina…”

”Pantteri on kuollut, mutta sen nahka on vielä jäljellä” [1]. Tämän päivän KKP:sta on vain ”nahka” jäljellä, mutta se käyttää sitä ylläpitääkseen valtaansa Kiinassa.

Mikä on tämän nahan luonne, toisin sanoen itse KKP:n organisaatio?

I. KKP:n lahkoa muistuttavat ominaisuudet

Kommunistinen puolue on pohjimmiltaan pahantahtoinen lahko, joka vahingoittaa ihmiskuntaa.

Vaikka kommunistinen puolue ei koskaan ole kutsunut itseään uskonnoksi, sillä on kaikki uskonnolle tyypilliset ominaisuudet (ks. taulukko 1). Perustamisvaiheessaan se piti marxismia ehdottomana totuutena. Se palvoi Marxia jumalanaan ja kehotti ihmisiä omistautumaan koko elämän kestävälle taistelulle, jonka tavoitteena oli rakentaa ”kommunistinen taivasten valtakunta maan päälle.”

Kommunistinen puolue eroaa huomattavasti kaikista oikeaoppisista uskonnoista. Kaikki oikeaoppiset uskonnot uskovat Jumalaan ja hyvyyteen, ja niiden tarkoituksena on opettaa ihmiskunnalle moraalia ja pelastusta. Kommunistinen puolue ei usko Jumalaan ja vastustaa perinteistä moraalia.

Kommunistisen puolueen teot osoittavat, että se on pahantahtoinen lahko. Kommunistisen puolueen opit perustuvat luokkataisteluun, veriseen vallankumoukseen ja proletariaatin diktatuuriin, jonka tuloksena on verinen ja väkivaltainen ”kommunistinen vallankumous”. Kommunismin punainen terrori on kestänyt noin vuosisadan verran. Sen mukanaan tuomat katastrofit ovat johtaneet kymmenien miljoonien ihmisten kuolemaan kymmenissä maissa. Juuri maanpäällisen helvetin luonut kommunistinen liike on maailman kaikkein pahantahtoisin lahko.

Taulukko 1: KKP:n uskonnolliset piirteet.

Kommunistisen puolueen lahkoa muistuttavat ominaisuudet voidaan esittää kuuden otsikon alla:

1. Oppien sepittäminen ja toisinajattelijoiden eliminointi

Kommunistinen puolue pitää marxismia uskonnollisena opinkappaleenaan ja kutsuu sitä ”tuhoutumattomaksi totuudeksi.” Kommunistisen puolueen opeista puuttuu hyvyys ja suvaitsevaisuus. Ne ovat sen sijaan täynnä ylimielisyyttä. Marxismi syntyi kapitalismin alkuvaiheessa, jolloin tuotanto oli alhaisella tasolla ja tiede alikehittynyttä. Se ei ymmärtänyt ihmisen ja yhteiskunnan eikä ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä. Valitettavasti tämä virheellinen ideologia kehittyi kansainväliseksi kommunistiseksi liikkeeksi ja aiheutti ihmisten maailmassa tuhoja yli vuosisadan ajan, ennen kuin ihmiset hylkäsivät sen huomattuaan, ettei se toiminut lainkaan käytännössä.

Leninin jälkeiset puoluejohtajat ovat aina lisänneet jotain lahkon oppeihin. Alkaen Leninin verisen vallankumouksen teoriasta, Mao Zedongin teoriaan jatkuvasta vallankumouksesta proletariaatin diktatuurissa aina Jiang Zeminin ”Kolmeen edustukseen,” kommunistisen puolueen historia on täynnä virheellisiä teorioita ja harhakäsityksiä. Vaikka nämä teoriat ovat käytännössä johtaneet toistuviin katastrofeihin ja ovat keskenään ristiriitaisia, kommunistinen puolue väittää edelleenkin olevansa aina oikeassa ja pakottaa ihmiset opiskelemaan oppejaan.

Kommunismin pahan lahkon tehokkain tapa levittää oppejaan on eliminoida toisinajattelijat. Koska sen opit ja käyttäytyminen ovat liian naurettavia, kommunistisen puolueen täytyy pakottaa ihmiset hyväksymään ne ja turvautua väkivaltaan eliminoidessaan eri mieltä olevat. Päästyään valtaan Kiinassa kommunistinen puolue aloitti ”maareformin” eliminoidakseen maanomistajaluokan; ”sosialistiset uudistukset” teollisuudessa ja kaupassa eliminoidakseen kapitalistit; ”taantumuksellisten vastaisen kampanjan” eliminoidakseen kansanuskonnot ja ennen kommunistien valtaantuloa eri asemissa olleet virkamiehet; ”oikeistolaisten vastaisen liikkeen” vaimentaakseen älymystön sekä ”suuren kulttuurivallankumouksen” tuhotakseen perinteisen kiinalaisen kulttuurin. KKP onnistui yhdistämään koko Kiinan pahantahtoisen lahkonsa alle ja luomaan olosuhteet, jossa kaikki lukivat ”Maon pientä punaista kirjaa”, tanssivat ”lojaliteettitanssia” ja ”pyysivät puolueelta ohjeita aamulla ja antoivat puolueelle selonteon illalla”. Maon ja Dengin ajan jälkeen KKP väitti, että Falun Gong, perinteinen ”totuudenmukaisuuteen, myötätuntoon ja kärsivällisyyteen” uskova harjoitusmenetelmä, kilpailisi sen kanssa massojen suosiosta, ja ryhtyi toimenpiteisiin Falun Gongin hävittämiseksi maan päältä. Se aloitti sen vuoksi Falun Gongia vastaan kansanmurhavainon, joka jatkuu edelleen.

2. Johdon palvontaa ja mielipiteitä korkeimmasta vallasta

Kommunistisen puoluejohtajien muotokuvia Marxista Jiang Zeminiin esitellään ylpeästi palvottaviksi. Kommunististen puoluejohtajien ehdoton auktoriteetti kieltää kaiken kyseenalaistamisen. Mao Zedongia esiteltiin ”Punaisena aurinkona” ja ”Suurena vapauttajana”. Puolue liioitteli kohtuuttomasti hänen kirjoituksiaan sanoen: ”Yksi lause vastaa 10 000 tavallista lausetta”. ”Tavallisena puolueen jäsenenä” Deng Xiaoping hallitsi kerran Kiinan politiikkaa mahtimiehen tavoin. Jiang Zeminin teoria ”Kolme edustusta” on pilkut mukaan lukien vajaan 40 kirjoitusmerkin pituinen, mutta KKP:n neljäs täysistunto ylisti sitä ja totesi sen ”antavan tarkoituksenmukaisia vastauksia sen tapaisiin kysymyksiin kuin mitä sosialismi on, kuinka sosialismi luotiin, minkälaisen puolueen rakennamme ja kuinka puolue muodostetaan”. Puolue antoi myös yliampuvia lausuntoja ”Kolmen edustuksen” takana olevasta ajatuksesta, vaikka se itse asiassa saattoi itsensä naurunalaiseksi väittäessään, että ”Kolme edustusta” jatkoi marxismi-leninismin, Mao Zedongin ajatusten ja Deng Xiaopingin teorian perinnettä ja kehitti niitä edelleen.

Stalinin toimeenpanema viattomien ihmisten häikäilemätön murhaaminen, Mao Zedongin aloittama tuhoisa ”kulttuurivallankumous”, Deng Xiaopingin käsky Taivaallisen Rauhan Aukion verilöylystä sekä Jiang Zeminin käynnistämä menneillään oleva Falun Gongin vaino ovat kommunistisen puolueen harhaoppisen diktatuurin kauhistuttavia seurauksia.

Kommunistinen puolue määrää yhtäältä peruslaissaan: ”Kaikki valta Kiinan kansantasavallassa kuuluu kansalle. Elimet, joiden kautta kansa valvoo valtion valtaa, ovat valtakunnallinen kansankongressi ja eritasoiset paikalliset kansankongressit.” ”Yhdelläkään järjestöllä tai yksityishenkilöllä ei ole oikeutta asettua perustuslain eikä lain yläpuolelle.” [2] Toisaalta KKP:n säännöt määräävät, että KKP on Kiinan sosialistisessa taistelussa johdon ydin, joka menee sekä maan, että kansan edelle. Kansankongressin pysyvän komitean puheenjohtaja piti ”tärkeitä puheita” kaikkialla maassa, joissa hän väitti, että kansankongressin on korkeimpana valtioelimenä seurattava KKP:n johtoa. KKP:n ”demokraattisen sentralismin” periaatteen mukaan koko puolueen on toteltava puolueen keskuskomiteaa. Kansankongressi vaatii pohjimmiltaan pääsihteerin diktatuuria, jota vuorostaan suojaa lainsäädäntö.

3. Väkivaltaista aivopesua, ajatusten valvontaa ja organisaation tiukkuutta – jäseneksi tulon jälkeen puolueesta ei voi erota

KKP:n organisaatio on erittäin tiukka: jäseneksi hyväksymiseen tarvitaan suosituksia kahdelta puolueen jäseneltä; hyväksymisen jälkeen uuden jäsenen on vannottava ikuista uskollisuutta; puolueen jäsenten täytyy maksaa jäsenmaksuja, ottaa osaa organisaation toimintoihin ja poliittisiin ryhmäopintoihin. Puolueorganisaatio läpäisee hallinnon kaikki tasot. KKP:lla on perusjärjestöjä joka kylässä ja kaupunginosassa ja jokaisella alueella. KKP ei ainoastaan hallitse omia jäseniään ja puolueen asioita, vaan myös niitä, jotka eivät ole jäseniä, koska koko hallitusjärjestelmän täytyy ”olla kuuliainen puolueen johdon alla”. Luokkataisteluvuosien aikana KKP-uskonnon ”papit”, ts. eritasoiset puoluesihteerit, eivät usein tienneet mitä tehtäviä heillä oli ihmisten kurissapitämisen lisäksi.

Puoluekokousten alituiset ”kritiikit ja itsekritiikit” olivat tavallinen ja jatkuva tapa hallita puolueenjäsenten mieliä. KKP on olemassaolonsa aikana käynnistänyt monia poliittisia kampanjoita ”puolueen jäsenten puhdistamiseksi”, ”puolueen ilmapiirin korjaamiseksi”, ”petturien vangitsemiseksi”, ”bolshevikkien vastaisen ryhmän (AB-ryhmän) puhdistamiseksi” [3] ja ”puoluekurin ylläpitämiseksi” tarkistaakseen tietyin väliajoin ”puolueuskollisuutta” – toisin sanoen tarkistaakseen väkivallan ja terrorin avulla, että puolueen jäsenet ovat omistautuneita puolueelle, ja varmistuakseen siitä, että he koko ajan pysyttelevät puolueen linjoilla.

KKP:hen liittyminen on kuin allekirjoittaisi peruuttamattoman sopimuksen, jossa myy ruumiinsa ja sielunsa. Maan lakien yläpuolella olevien puoluesääntöjen perusteella puolue voi erottaa kenen tahansa puolueen jäsenen mielensä mukaan, kun taas yksityinen jäsen ei voi erota puolueesta joutumatta ankaran rangaistuksen kohteeksi. Puolueesta eroamisen katsotaan olevan epälojaalisuutta, jolla on vakavat seuraukset. Kulttuurivallankumouksen aikana, jolloin KKP-kultilla oli ehdoton yksinvalta, tiedettiin yleisesti, että jos puolue halusi sinun kuolevan, et voinut elää; jos puolue halusi sinun elävän, et voinut kuolla. Jos joku teki itsemurhan, hänen katsottiin ”pelkäävän kansan rangaistusta rikoksistaan” ja myös hänen sukulaisiaan syytettiin ja rangaistiin.

Puolueen sisäinen päätöksentekoprosessi toimii kuin musta laatikko, koska puolueen sisäiset konfliktit on pidettävä ehdottomasti salassa. Kaikki puolueen asiakirjat ovat luottamuksellisia. Pelätessään rikollisten toimiensa paljastumista kommunistinen puolue syyttää toisinajattelijoita ”valtiosalaisuuksien paljastamisesta”.

4. Kehotuksia väkivaltaan, joukkomurhiin ja uhrautumiseen puolueen hyväksi

Mao Zedong sanoi: ”Vallankumous ei ole päivälliskutsuja tai romaanin kirjoittamista, taulun maalaamista tai koruompelua; se ei voi olla niin hienostunutta, niin kiireetöntä ja rauhallista, niin maltillista, ystävällistä, kohteliasta, hillittyä ja jalomielistä. Vallankumous on kapina, väkivaltainen teko, jossa yksi luokka kukistaa toisen” [4].
Deng suositteli ”200 000 ihmisten tappamista 20 vuoden vakauden vastineeksi”. Jiang Zemin antoi käskyn: ”Tuhotkaa heidät [Falun Gongin harjoittajat] fyysisesti, tuhotkaa heidän maineensa ja saattakaa heidät taloudelliseen perikatoon.”

KKP suosittelee väkivaltaa ja on tappanut lukemattomia ihmisiä aikaisempien poliittisten kampanjoidensa aikana. Se opettaa ihmisiä kohtelemaan vihollisiaan ”yhtä kylmästi kuin jääkylmä talvi”. Sen punalipun sanotaan olevan punainen, koska se on ”värjäytynyt punaiseksi marttyyrien verestä”. Puolue palvoo punaista, koska se himoitsee verta ja verilöylyjä.

Puolue tuo esiin ”sankarillisia” esimerkkejä kannustaakseen muita uhraamaan itsensä puolueelle. Kun Zhang Side kuoli valmistaessaan oopiumia polttouunissa, Mao Zedong ylisti hänen kuolemaansa sanoilla ”suuri kuin Taishan” [5]. Näinä mielipuolisina vuosina sen tapaiset ”urheat sanat” kuin ”älä pelkää vaikeuksia äläkä kuolemaa” ja ”katkerat uhraukset vahvistavat rohkeaa päättäväisyyttä, uskallamme panna auringon ja kuun loistamaan uusilla taivailla” ruokkivat kunnianhimoa aikana, jolloin aineellisista hyödykkeistä oli erittäin suuri puute.

Vietkong lähetti 1970-luvun lopulla Kambodžaan sotajoukkoja, jotka kukistivat KKP:n kouluttaman kauhistuttavia rikoksia tehneen Punaisten khmerien hallituksen. Vaikka KKP oli raivoissaan, se ei voinut lähettää joukkoja Punaisten khmerien tueksi, koska Kiinalla ja Kambodžalla ei ollut yhteisiä rajoja. Sen sijaan KKP aloitti sodan Vietnamia vastaan Kiinan ja Vietnamin rajalla rangaistakseen Vietkongia sillä tekosyyllä, että kysymys oli ”itsepuolustuksesta”. Kymmenettuhannet kiinalaiset sotilaat uhrasivat näin verensä ja henkensä kommunistipuolueiden välisessä taistelussa. Heidän kuolemallaan ei itse asiassa ollut mitään tekemistä alueiden tai suvereniteetin kanssa. Useita vuosia myöhemmin KKP kuitenkin häpeällisesti kunnioitti taisteluissa kuolleiden monien naiivien ja hienojen nuorten ihmisten hyödyttömän uhraamisen muistoa ”vallankumouksellisena sankarillisena kipinänä” ja lainasi epäkunnioittavasti laulua ”Tyylikäs verinen esitys”. 154 kiinalaista marttyyriä kuoli vuonna 1981 vallatessaan takaisin Guangxin piirikunnassa sijaitsevan Faka-vuoren, mutta KKP antoi sen välinpitämättömästi takaisin Vietnamille maiden välisen rajantarkistuksen yhteydessä.

Kun SARS:in nopea leviäminen uhkasi monien ihmisten henkeä vuoden 2003 alussa, KKP komensi nopeasti työhön monta nuorta naispuolista sairaanhoitajaa. Nämä naiset suljettiin pian tämän jälkeen sairaaloihin hoitamaan SARS-potilaita. KKP lähettää nuoria ihmisiä vaarallisimpiin etulinjoihin luodakseen kuvaa siitä, ”ettei pelkää vaikeuksia eikä kuolemaa”. KKP ei kuitenkaan pysty selittämään, missä loput nykyisistä 65 miljoonasta puolueen jäsenestä tuolloin olivat ja kuinka he kohensivat puolueen julkisuuskuvaa.

5. Jumalaan uskomisen kieltäminen ja ihmisluonnon tukahduttaminen

KKP puoltaa ateismia ja väittää, että uskonto on ”henkistä oopiumia”, joka voi myrkyttää kansan. Se murskasi Kiinassa valta-asemansa turvin kaikki uskonnot ja ylensi sen jälkeen itsensä jumalaksi, mikä antoi KKP-lahkolle ehdottoman vallan maassa.

Samalla kun KKP sabotoi uskontoa, se tuhosi myös perinteisen kulttuurin. Se väitti, että perinne, moraali ja etiikka olivat feodaalisia, taikauskoisia ja taantumuksellisia asioita ja hävitti ne vallankumouksen nimissä. Kulttuurivallankumouksen aikana esiintyi laajalti kauhistuttavia ilmiöitä, jotka olivat kiinalaisten perinteiden vastaisia: aviomiehet ja -vaimot antoivat ilmi toisiaan, oppilaat pahoinpitelivät opettajiaan, isät ja pojat kääntyivät toisiaan vastaan, punakaartilaiset tappoivat viattomia umpimähkään ja kapinalliset pahoinpitelivät, tuhosivat ja ryöstivät. Tämä oli luonnollista seurausta siitä, että KKP oli tukahduttanut ihmisluonnon.

KKP:n perustettua hallintonsa, etniset vähemmistöt pakotettiin vannomaan uskollisuutta kommunistiselle johdolle, mikä vaaransi aikojen kuluessa kehitetyn rikkaan ja värikkään etnisen kulttuurin.

Toukokuun 4. päivänä vuonna 1989 ”Kansan vapautusarmeija” surmasi joukoittain opiskelijoita Pekingissä. Se sai kiinalaiset täysin menettämään toivonsa Kiinan poliittisen tulevaisuuden suhteen. Siitä päivästä lähtien väestön kiinnostus siirtyi rahan ansaitsemiseen. Vuodesta 1999 alkaen KKP on julmasti vainonnut Falun Gongia ja kääntynyt ”totuudenmukaisuuden, myötätunnon ja kärsivällisyyden” periaatteita vastaan, mikä on johtanut moraalin huononemiseen entisestään.

Tämän vuosisadan alussa alkoi uusi kierros laittomassa maan [6] ja rahallisten ja aineellisten voimavarojen takavarikoinnissa (salaisessa yhteisymmärryksessä keinottelijoiden kanssa toimineiden KKP:n turmeltuneiden virkamiesten aloitteesta), minkä seurauksena monet ihmiset ovat nyt puilla paljailla ja kodittomia. Hallitukselta oikeudenmukaisuutta vaativien ihmisten määrä on lisääntynyt dramaattisesti, ja sosiaaliset ristiriidat ovat kärjistyneet. Suurimittaiset protestit ovat tavallisia, ja poliisit ja asevoimat tukahduttavat niitä väkivaltaisesti. ”Kansantasavallan” fasistinen luonne on tullut näkyväksi, ja yhteiskunta on menettänyt moraalisen omatuntonsa.

Muinaisina aikoina rikollinen ei vahingoittanut lähimpiä naapureitaan, tai kuten sananparsi kuuluu ”kettu saalisti kaukana luolastaan”. Kun ihmiset nykyisin haluavat petkuttaa jotakuta, he valitsevat kohteekseen mieluummin sukulaisensa ja ystävänsä ja kutsuvat sitä ”tuttavien tappamiseksi.”

Kiinalaiset vaalivat muinoin ennen kaikkea hyvettä ja siveyttä, kun taas nykyajan ihminen ilveilee köyhien, mutta ei prostituoitujen kustannuksella. Kiinassa tapahtunut ihmisluonteen ja moraalin rappeutumisen historia käy selvästi ilmi seuraavasta sanonnasta:

50-luvulla ihmiset auttoivat toisiaan
60-luvulla ihmiset taistelivat toisiaan vastaan
70-luvulla ihmiset petkuttivat toisiaan
80-luvulla ihmiset välittivät vain itsestään
90-luvulla ihmiset käyttivät hyväkseen jokaista, jonka kohtasivat

6. Armeijan vallankaappaus, talouden monopolisointi ja hurjia poliittisia ja taloudellisia pyrkimyksiä

KKP:n perustamisen ainoa tarkoitus oli ottaa valta asevoimin, jotta voitaisiin perustaa valtiollinen omistusjärjestelmä jossa valtiolla on täydellinen monopoli suunnitelmataloudessa. KKP:n hillittömät pyrkimykset menivät paljon pitemmälle kuin tavallisten pahojen lahkojen, jotka vain keräävät omaisuutta.

Kommunistipuolueen johtamassa maassa, jossa vallitsee sosialistinen valtion omistus, puoluejärjestöt voivat eri tasoisten puoluekomiteoiden ja alaosastojen suurella vallalla hallita tai omistaa valtion normaalin infrastruktuurin. Omistavat puoluejärjestöt hallitsevat valtiokoneistoa ja ottavat pääomaa suoraan hallituksen eri tasojen budjeteista. KKP on vampyyrin tavoin imenyt kansakunnalta suunnattomia rikkauksia

II. KKP-lahkon aiheuttamat vahingot

Aum-lahkon toteuttama ihmisten tappaminen sariinilla, ”Auringon Temppeli” -lahkon ’taivaaseen nouseminen’ itsemurhan kautta tai Jim Jonesin ”Kansan temppelin” 900 kannattajan joukkoitsemurha ja muut samanlaiset tapaukset saavat ihmiset vapisemaan pelosta ja paheksunnasta. KKP on kuitenkin kultti, joka on syyllistynyt tuhat kertaa pahempiin rikoksiin ja vahingoittanut lukemattomia ihmisiä. Tämä johtuu siitä, että KKP:lla on alla lueteltuja ainutlaatuisia ominaisuuksia, joita tavallisilla lahkoilla ei ole.

Pahantahtoisesta lahkosta tuli valtionuskonto

Useimmissa maissa ihmiset voivat elää onnellista elämää vaikkeivät harjoittaisikaan enemmistön uskontoa, lukisi tämän uskonnon kirjallisuutta tai kuuntelisi sen periaatteita. Kiinassa on kuitenkin mahdotonta elää elämäänsä joutumatta koko ajan KKP-lahkon opin ja propagandan kohteeksi, koska KKP on valtaan päästyään tehnyt tästä pahantahtoisesta lahkosta valtionuskonnon.

KKP alkaa iskostaa poliittista saarnaansa jo leikkikoulussa ja peruskoulussa. Kukaan ei voi jatkaa opiskelua korkeammissa oppilaitoksissa tai saada korkeampaa asemaa työelämässä läpäisemättä ensin poliittista tarkastusta. Mitkään kysymykset poliittisessa tarkastuksessa eivät salli itsenäistä ajattelua. Kokeissa on opittava ulkoa KKP:n määräämät perusvastaukset selviytyäkseen niistä. Kovaonniset kiinalaiset pakotetaan toistamaan KKP:n saarnaa varhaisvuosistaan lähtien ja aivopesemään itsensä yhä uudelleen ja uudelleen. Kun kaaderi ylennetään korkeampaan toimeen hallinnossa, hänen on osallistuttava Puoluekouluun riippumatta siitä, onko hän KKP:n jäsen vai ei. Hän ei saa ylennystä ennen kuin selviää kokeesta Puoluekoulussa.

Kiinassa, jossa kommunistinen puolue on valtionuskonto, ei sallita poikkeavia mielipiteitä edustavia ryhmiä. ”Demokraattistenkin” puolueiden, joita KKP käyttää poliittisena julkisivuna, ja uudistetun ””Kolminkertaisesti omaehtoinen isänmaallinen kirkko” (ts. itsehallinto, omavaraisuus ja omavarainen kasvu) on muodollisesti tunnustettava KKP:n johtoasema. Lojaalisuus KKP:ta kohtaan on KKP:n lahkolaisen logiikan mukaan kaikista uskonkappaleista tärkein.

Yhteiskunnallinen kontrolli viedään äärimmäisyyksiin

Koska yhteiskunta on kommunistisen puolueen täydellisessä kontrollissa, ja KKP on riistänyt ihmisiltä heidän vapautensa, tämä paha lahko on onnistunut tulemaan valtionuskonnoksi. Tällainen kontrolli on jotain ennennäkemätöntä, koska KKP on vienyt ihmisiltä heidän oikeutensa yksityisomistukseen, joka on vapauden perusta. Ennen 1980-lukua ihmiset saattoivat kaupunkialueilla ja kaupungeissa ansaita elantonsa vain tekemällä työtä puolueen hallinnassa olevissa yrityksissä. Maaseudulla maanviljelijät pakotettiin elämään viljelykelpoisella maalla, joka kuului puoluekommuuneille. Kukaan en välttänyt KKP:n kontrollia. Kiinan tapaisessa sosialistisessa maassa kommunistisen puolueen järjestöjä on kaikkialla yhteiskunnassa – keskushallituksesta ruohonjuuritasolle asti kylät ja asuntoalueet mukaan lukien. Eri tasoilla toimivien puoluekomiteoiden ja osastovirastojen kautta yhteiskunta on KKP:n täydellisessä kontrollissa. Tällainen tiukka kontrolli tukahduttaa täydellisesti henkilökohtaisen vapauden kuten mahdollisuuden liikkua vapaasti (asuntorekisteröintijärjestelmä), sananvapauden (500 000 oikeistolaista on vainottu, koska he käyttivät sananvapautta), ajatuksenvapauden (Lin Zhao ja Zhang Zhixin teloitettiin, koska he kritisoivat KKP:ta) ja vapauden hankkia tietoa (on kielletty lukemasta tiettyjä kirjoja tai kuuntelemasta ”vihollisen radioasemia”; myös internetissä ’surffaamista’ tarkkaillaan ja kontrolloidaan).

Joku voisi sanoa, että KKP hyväksyy nykyisin yksityisomistuksen, mutta on muistettava, että tämä uudistus- ja avoimuuspolitiikka alkoi vasta sosialismin jouduttua vaiheeseen, jossa ihmisillä ei ollut tarpeeksi ruokaa ja maan talous oli romahduksen partaalla. KKP:n oli pakko ottaa askel taaksepäin pelastaakseen itsensä tuholta. KKP ei kuitenkaan ole koskaan hellittänyt otettaan kansasta, ei edes avoimuuden ja uudistuksen jälkeen. Menneillään oleva Falun Gongin vaino on mahdollista vain kommunistipuolueen hallitsemassa maassa. Jos KKP:sta toivonsa mukaisesti tulisi taloudellinen jättiläinen, KKP tehostaisi varmasti Kiinan kansaan kohdistamaansa kontrollia.

Väkivallan puoltamista ja elämän halveksuntaa

Melkein kaikki pahantahtoiset lahkot hallitsevat kannattajiaan tai vastaavat ulkopuoliseen painostukseen väkivallalla. Harvat ovat kuitenkin menneet sumeilemattomassa väkivallassa niin pitkälle kuin KKP. Kaikkien muiden lahkojen koko maailmassa yhteensä aiheuttamien kuolemantapausten määrä ei ole lähelläkään KKP:n tappamien ihmisten määrää. KKP-lahko pitää ihmiskuntaa vain välineenä, jolla se saavuttaa päämääränsä, ja tappaminen on vain yksi keino muiden joukossa. Ihmisten vainoaminen ei sen vuoksi aiheuta KKP:lle epäilyksiä eikä omantunnonvaivoja. Kuka tahansa – KKP:n kannattajat, jäsenet ja johtajat mukaan lukien – voi joutua tämän vainoamisen kohteeksi.

KKP kasvatti Kambodžan Punaiset khmerit, jotka ovat tyypillinen esimerkki kommunistisen puolueen julmuudesta ja elämän halveksimisesta. Mao Zedongin oppien innoittamana ja ohjaamana Pol Potin johtama kommunistinen puolue tappoi kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta kestäneen valtakautensa aikana Kambodžassa kaksi miljoonaa ihmistä – noin neljäsosan tämän pienen maan kansalaisista – ”tuhotakseen yksityisomistuksen”. Kaikista kuolleista yli 200 000 oli alkuperältään kiinalaisia.

Muistutuksena kommunistipuolueen rikoksista ja kunnioittaakseen kuolleiden muistoa, Kambodža on rakentanut museon, johon on tallennettu ja jossa esitetään Punaisten khmerien julmuuksia. Museo sijaitsee yhdessä Punaisten khmerien entisissä vankiloissa. Se oli alkujaan oppilaitos, jonka Pol Pot muutti ”S-21-vankilaksi”, jota käytettiin erityisesti mielipidevankien käsittelyyn. Monet intellektuellit olivat siellä vangittuina ja kidutettiin kuoliaaksi. Vankilarakennusten ja eri kidutusvälineiden näyttelyn lisäksi, siellä on myös mustavalkoisia kuvia uhreista ennen tappamista. Dokumentoituna on monia kauhistuttavia kidutusmenetelmiä: kaulojen katkaisuja, reikien poraamista päähän, pikkulasten heittämistä maahan ja tappamista, jne. Kaikki kidutusmenetelmät opittiin ”asiantuntijoilta ja tekniikan ammattilaisilta”, jotka KKP lähetti tukemaan Punaisia khmerejä. KKP koulutti myös valokuvaajia, jotka erikoistuivat ottamaan kuvia vangeista ennen teloitusta, joko tapahtumien dokumentaationa tai pelkkänä viihteenä.
Juuri tässä S-21-vankilassa keksittiin kallopora, jolla poistettiin ihmisen aivot, joista sen jälkeen valmistettiin ravitsevaa ruokaa Kambodžan kommunistipuolueen johtajille. Mielipidevangit sidottiin kiinni kalloporan edessä olevaan tuoliin. Uhri oli kauhuissaan, koska nopeasti pyörivä pora teki reiän takaraivoon ja imi nopeasti ja tehokkaasti aivot ulos ennen kuin uhri kuoli.

III. Kommunistisen puolueen paha lahkoluonne

Mikä tekee kommunistisesta puolueesta niin tyrannimaisen ja pahan? Kun kommunistisen puolueen haamu tuli tähän maailmaan, sillä oli mukanaan pelottava tehtävä. Kommunistisen manifestin lopussa on tätä koskeva tunnettu kohta.

Kommunistit halveksivat mielipiteittensä ja aikomuksiensa salaamista. He selittävät avoimesti, että heidän päämääränsä voidaan saavuttaa vain väkivaltaisella nykyisen yhteiskuntajärjestelmän kumoamisella. Vapiskoot hallitsevat luokat kommunistisen vallankumouksen edessä. Proletaarit eivät menetä muuta kuin kahleensa. Mutta he voittavat maailman.

Tämän haamun tehtävänä oli väkivallan avulla uhmata avoimesti ihmisten yhteiskuntaa, murskata vanha maailma, ”tuhota yksityisomistus”, ”tuhota porvariston luonne, riippumattomuus ja vapaus”, lopettaa riisto, tuhota perheet ja antaa proletaarien hallita maailmaa.

Tämä poliittinen puolue, joka avoimesti myöntää, että se ”lyö, murskaa ja ryöstää”, ei pelkästään myönnä näkemystensä olevan pahat vaan myös ilmoittaa hurskastelevasti Kommunistisessa Manifestissa: ”Kommunistinen vallankumous on menneisyydeltä perittyjen omistussuhteiden kaikkein perinpohjaisinta murtamista; ei ole ihme, että se kehityksessään tekee mitä perinpohjaisimman pesäeron menneisyydeltä perittyihin aatteisiin.”

Mistä perinteiset käsitykset ovat lähtöisin? Ateistien luonnonlakien mukaan ne ovat luonnollista seurausta luonnon ja yhteiskunnan säännönmukaisuudesta ja tulosta maailmankaikkeuden liikkeiden säännöllisyydestä. Jumalaan uskovien mukaan ihmisen perinteet ja moraaliset arvot ovat kuitenkin Jumalan antamia. Alkuperästä riippumatta ihmisen perustavin moraali, käyttäytymisnormit ja normi hyvän ja pahan erottamisesta ovat suhteellisen vakaita; ne ovat tuhansia vuosia olleet perustana ihmisen käytöksen säätelemiselle ja sosiaalisen järjestyksen ylläpitämiselle. Eikö ihmiskunta huonontuisi suvustaan eläimen tasolle, jos se menettäisi moraaliset ohjenuoransa ja normin hyvän ja pahan arvioinnista? Kun kommunistinen manifesti puhuu menneisyydestä perittyjen omistussuhteiden kaikkein perinpohjaisimmasta murtamisesta, se uhkaa normaalin ihmisyhteisön perusteita. Kommunistisesta puolueesta oli pakko tulla paha lahko, joka tuo tuhoa ihmiskunnalle.

Koko Kommunistinen manifesti, jossa esitetään kommunistisen puolueen ohjaavat periaatteet, on täynnä äärimmäisyyksiin meneviä lausuntoja vailla pienintäkään myötätuntoa tai suvaitsevuutta. Marx ja Engels luulivat, että he olivat dialektisen materialismin kautta löytäneet yhteiskunnan kehittymislain. Sen seurauksena he löytämänsä ”totuuden” nojalla kyseenalaistivat ja kielsivät kaiken. He pakkosyöttivät kansalle itsepintaisesti kommunismin illuusiota eivätkä epäröineet suositella väkivallan käyttöä vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän ja kulttuurin perusteiden tuhoamiseksi. Kommunistinen manifesti toi mukanaan vastasyntyneeseen kommunistiseen puolueeseen epäoikeudenmukaisen haamun, joka vastustaa taivaan lakeja, tuhoaa ihmisluonnon ja käyttäytyy ylimielisesti, erittäin itsekkäästi ja täysin hillittömästi.

IV. Kommunistisen puolueen tuomiopäivän teoria – pelko puolueen romahtamisesta

Marx ja Engels juurruttivat kommunistiseen puolueeseen pahan aaveen. Lenin perusti Venäjälle kommunistipuolueen ja syöksi halpamaisella väkivallalla vallasta helmikuun vallankumouksen jälkeisen väliaikaisen hallituksen [8], esti porvarillisen vallankumouksen Venäjällä, anasti vallan ja loi jalansijan kommunistiselle lahkolle. Leninin menestys ei kuitenkaan saanut proletaareja voittamaan koko maailmaa. Päinvastoin, Kommunistisessa manifestissa ensimmäinen kappale kuuluu: ”Kaikki vanhan Euroopan mahdit ovat liittoutuneet pyhään ajojahtiin tätä aavetta vastaan…” Kommunistisen puolueen syntymisen jälkeen se oli heti eloonjäämiskriisin edessä ja pelkäsi tuhonsa tulevan minä hetkenä tahansa.

Lokakuun vallankumouksen [9] jälkeen venäläiset kommunistit eli bolshevikit eivät tarjonneet ihmisille leipää eikä rauhaa vaan ainoastaan häikäilemätöntä tappamista. Sota hävittiin, ja vallankumous huononsi taloudellista tilannetta, minkä seurauksena kansa alkoi kapinoida. Sisällissota levisi nopeasti kaikkialle maahan, ja maanviljelijät kieltäytyivät toimittamasta ruokaa kaupunkeihin. Täysimittainen kapina sai alkunsa Donin kasakoiden keskuudessa; heidän taistelunsa puna-armeijaa vastaan johti julmaan verilöylyyn. Taistelussa tapahtuneen teurastuksen barbaarista ja brutaalia luonnetta kuvataan kirjallisuudessa Šolohovin teoksessa Hiljaa virtaa Don (Tikhii Don). Valkoisen armeijan joukot aikaisemman amiraali Aleksander Vasiljevitš Koltšakin ja kenraali Anton Denikinin johdolla olivat jo eräässä vaiheessa vähällä syöstä Venäjän kommunistisen puolueen vallasta. Vaikka kommunistinen puolue oli aivan uusi poliittinen voima, lähes koko maa oli sitä vastaan, mikä saattoi johtua siitä, että kommunistinen kultti oli liian paha voittaakseen ihmisten sydämet.

Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) kokemus oli samantapainen kuin Venäjän kommunistipuolueen. Alkaen ”Mari-välikohtauksesta” ja ”huhtikuun 12. päivän verilöylystä” [10] aina KKP:n hallitsemilla alueilla viisi kertaa tapahtuneeseen tukahduttamiseen ja lopulta pakon edessä suoritettuun 25 000 kilometrin mittaiseen “Pitkään marssiin” – KKP joutui koko ajan taistelemaan olemassaolostaan.

Kommunistinen puolue syntyi vakaasta päätöksestä tuhota vanha maailma keinolla millä hyvänsä. Se huomasi olevansa vaarassa tuhoutua. Se on jatkuvasti pelännyt menettävänsä valtansa. Eloonjäämisestä on tullut kommunistisen kultin tärkein huolenaihe. Kansainvälisen kommunistisen liittoutuman hajottua KKP:n eloonjäämiskriisi on pahentunut. Vuodesta 1989 lähtien sen pelko omasta tuomiopäivästä on voimistunut sitä mukaa kuin sen loppu lähenee.

V. Kommunistisen kultin tärkein selviytymiskeino – julma taistelu

Kommunistinen puolue on jatkuvasti painottanut ehdotonta lojaalisuutta, organisatorisia periaatteita ja rautaista kuria. KKP:hen liittyvien jäsenten on vannottava:

Haluan liittyä Kiinan kommunistiseen puolueeseen, tukea puolueen peruskirjaa, noudattaa puolueen sääntöjä, täyttää jäsenen velvoitteet, toteuttaa puolueen päätökset, noudattaa tiukasti puolueen kuria, säilyttää puolueen salaisuudet, olla uskollinen puolueelle, tehdä ahkerasti työtä, taistella koko elämäni kommunismin puolesta, olla valmis uhraamaan kaikkeni puolueen ja kansan hyväksi ja olla milloinkaan pettämättä puoluetta. (Ks. KKP:n peruskirja, ensimmäinen luku, kuudes artikla. [2]

KKP kutsuu tätä kultinkaltaista omistautumista puolueelle ”puolueluonteeksi”. KKP:n jäsenen odotetaan olevan valmis luopumaan milloin tahansa kaikista henkilökohtaisista käsityksistään ja periaatteistaan ja noudattavan ehdottomasti puolueen ja johdon tahtoa. Jos puolue haluaa henkilön olevan ystävällinen, hänen on oltava ystävällinen; jos puolue haluaa henkilön tekevän pahoja asioita, hänen on tehtävä pahoja asioita. Muuten hän ei täyttäisi puolueen jäsenelle asetettuja vaatimuksia eikä osoittaisi vahvaa ”puolueluonnetta”.

Mao Zedong on sanonut: ”Marxilainen filosofia on taistelun filosofia.” Edistääkseen ja ylläpitääkseen ”puolueluonnetta”, KKP luottaa säännöllisin välein toistuvien taistelujen mekanismiin puolueen sisällä. Käynnistämällä jatkuvasti brutaaleja taisteluita puolueen sisä- ja ulkopuolella KKP on eliminoinut toisinajattelijoita ja luonut punaisen terrorin. Samanaikaisesti KKP puhdistaa koko ajan pois puolueen jäseniä, tiukentaa sen kulttimaisia sääntöjä ja kasvattaa jäsenten ”puolueluonnetta” vahvistaakseen puolueen taistelukykyä. Puolue käyttää tätä arvokasta asetta elinikänsä pitkittämiseen.

KKP:n johtajista Mao Zedong oli taitavin käyttämään julman taistelun arvokasta asetta puolueen sisällä. Tuon taistelun raakuus ja menetelmien pahantahtoisuus alkoi jo 1930-luvulla kiinalaisten kommunistien hallitsemilla alueilla, niin kutsutuilla ”neuvostoalueilla”.

Mao Zedong aloitti 1930-luvulla Jiangxin maakunnan neuvostoalueella täysimittaisen vallankumouksellisen terrorin, joka tunnetaan bolshevisminvastaisten joukkojen eli AB-joukkojen puhdistamisena. Tuhansia puna-armeijan sotilaita, puolueen ja nuorisoliiton jäseniä ja kommunistissa tukikohdissa toimivia siviilihenkilöitä murhattiin julmasti. Tapahtumat johtuivat Maon itsevaltaisesta kontrollista. Maon perustettua Jiangxiin neuvostoalueen, paikallinen puna-armeija ja Lounais-Jiangxin puolueorganisaatiot uhmasivat häntä Li Wenlin johdolla. Mao ei voinut sietää minkäänlaista järjestäytynyttä vastarintaa, minkä vuoksi hän käytti äärimmäisiä menetelmiä lannistaakseen ne puolueen jäsenet joiden epäili olevan eri mieltä kanssaan. Luodakseen kovan ilmapiirin ennen puhdistusta, Mao ei epäröinyt aloittaa puhdistusta suoraan omassa määräysvallassaan olevista joukoista. Marraskuun lopulta joulukuun puoliväliin puna-armeijan ensimmäisessä rykmentissä toteutettiin ”nopea sotilaallinen puhdistus”. Vastavallankumouksellisten puhdistamisorganisaatioita perustettiin armeijassa kaikille tasoille: divisiooniin, rykmentteihin, pataljooniin, komppanioihin ja joukkueisiin. Ne pidättivät ja tappoivat kaikki ne puolueen jäsenet, jotka joko olivat lähtöisin maanomistajien tai rikkaiden talonpoikien luokista tai esittivät valituksia. Alle kuukaudessa runsaasta 40 000 puna-armeijan sotilaasta 4 400:aa syytettiin kuulumisesta AB-joukkoihin, ja heidät kaikki teloitettiin. Kymmenen syytetyistä oli kapteeneja (AB-joukkojen kapteeneja).

Seuraavalla jaksolla Mao alkoi rangaista toisinajattelijoita neuvostoalueella. Joulukuussa 1930 hän lähetti Li Shaojiun, puna-armeijan ensimmäisen rykmentin keskuspoliittisen osaston pääsihteerin ja puhdistuskomitean puheenjohtajan, Jiangxin maakunnassa sijaitsevaan Futianin kaupunkiin, jossa kommunistihallituksella oli toimipaikkansa. Li Shaojiu pidätti maakunnan toimintakomitean jäseniä ja puna-armeijan 20. armeijakunnan kahdeksan korkeammassa asemassa olevaa komentajaa, mukaan lukien Duan Liangbin ja Li Baifangin. Hän käytti useita julmia kidutusmenetelmiä kuten pahoinpitelyä ja kehonosien polttamista. Kidutetuilla oli vammoja kaikkialla kehossaan, sormet oli murrettu, palovammoja joka paikassa, eivätkä he voineet liikkua. Tuolta ajalta peräisin olevien asiakirjojen mukaan uhrit huusivat läpitunkevasti; julmat kidutusmenetelmät olivat erittäin epäinhimillisiä.

Li Baifangin, Ma Mingin ja Zhou Mianin vaimot menivät joulukuun 8. päivänä katsomaan vankilassa olevia aviomiehiään, mutta heidät vangittiin AB-joukkojen jäseninä ja heitä kidutettiin julmasti. Heitä pahoinpideltiin vakavasti, heidän kehonsa ja sukupuolielimensä poltettiin ja rinnat viillettiin veitsellä. Julmassa kidutuksessa Duan Liangbi tunnusti, että mm. Lin Wenlin, Jin Wanbang, Liu Di, Zhou Mian ja Ma Ming olivat AB-joukkojen johtajia ja että puna-armeijan kouluissa oli monia AB-jäseniä.

Viidessä päivässä, joulukuun 7. päivästä joulukuun 12. päivän iltaan, Li Shaojiu ja hänen avustajansa pidättivät Futianissa yli 120 väitettyä AB-joukkojen jäsentä ja kymmenittäin huomattavia vastavallankumouksellisia; yhteensä yli 40 ihmistä teloitettiin. Li Shaojiun julmat toimenpiteet johtivat lopulta ”Futianin välikohtaukseen” [11] joulukuun 12. päivänä 1930, mikä aiheutti suurta hämmennystä neuvostoalueella. (Gao Huanin Historiallinen tutkimus Mao Zedongin suorittamasta ”AB-joukkojen” puhdistamisesta Jiangxin maakunnan neuvostoalueella).

Neuvostoalueelta Yan’aniin asti, Mao luotti teoriaansa ja taktiikkaansa taistelusta ja saavutti vähitellen itsevaltaisen aseman puolueessa. Vielä vuonna 1949 tapahtuneen kommunistisen Kiinan perustamisen jälkeenkin Mao jatkoi puolueen sisäisiä taisteluja. Mao hyökkäsi esimerkiksi kerran yhtäkkiä Pen Dehuaita vastaan ja erotti hänet virastaan [12] Lushanissa vuonna 1959 pidetyn KKP:n kahdeksannen keskuskomiteakokouksen kahdeksannen täysistunnon aikana. Kaikkia kokoukseen osallistuneita tärkeimpiä johtajia pyydettiin ottamaan kantaa. Niiden harvojen, jotka uskalsivat ilmaista eriävän mielipiteensä, katsottiin kuuluvan Peng Dehuain puolueenvastaiseen ryhmään. Kulttuurivallankumouksen aikana KKP:n keskuskomitean vanhoja kaadereita rangaistiin yksi toisensa jälkeen, mutta he kaikki antautuivat vastustelematta. Kuka uskaltaisi vastustaa Mao Zedongia? Puolue on aina painottanut rautaista kuria, lojaalisuutta puolueelle ja järjestöperiaatteita ja vaatinut ehdotonta kuuliaisuutta hierarkian johtajia kohtaan. Tällainen pinttynyt puoluesidonnaisuus on ollut jatkuville poliittisille taisteluille ominaista.

Kulttuurivallankumouksen aikana Li Lisan, entinen KKP:n johtaja, ajettiin kestokykynsä rajalle. Häntä kuulusteltiin 68 vuoden ikäisenä keskimäärin seitsemän kertaa kuukaudessa. Hänen vaimoaan Li Shata kohdeltiin ”neuvostorevisionistien” vakoilijana, ja hänet oli jo heitetty vankilaan. Kukaan ei tiennyt minne hän oli kadonnut. Näkemättä mitään muuta vaihtoehtoa ja täysin epätoivoisena, Li Lisan teki itsemurhan ottamalla yliannoksen unilääkettä. Ennen kuolemaansa Li Lisan kirjoitti Mao Zedongille kirjeen, jossa kuvastui selvästi ”puolueluonne”, jonka mukaan puolueen jäsen ei uskalla luopua puolueesta edes kuoleman edessä:

Puhemies,
Olen nyt pettämässä puolueen tekemällä itsemurhan, enkä voi millään tavoin puolustaa rikostani. Haluan sanoa vain tämän: kukaan koko perheessäni, enkä minä itse, ole koskaan ollut yhteistyössä vihollisvaltioiden kanssa. Vain tässä kysymyksessä pyydän keskushallitusta tutkimaan ja tarkistamaan tosiasiat ja tekemään päätelmänsä niiden perusteella….

Li Lisan
Kesäkuun 22. päivänä 1967 [13]

Samalla kun Mao Zedongin taistelufilosofia vei Kiinan ennenkuulumattomaan katastrofiin, tällaiset ”joka seitsemäs tai kahdeksas vuosi” toteutettavat laajat poliittiset kampanjat ja puolueen sisäiset taistelut ovat turvanneet KKP:n säilymisen. Jokaisessa kampanjassa vainottiin viiden prosentin vähemmistöä ja saatiin jäljellä olevat 95 prosenttia tottelevaisiksi ja uskollisiksi puolueen peruslinjalle, millä vahvistettiin puolueorganisaation koossapitävää voimaa ja tuhokapasiteettia. Nämä taistelut myös poistivat ”epäröivät” jäsenet, jotka eivät halunneet pettää omaatuntoaan, ja hyökkäsivät kaikkia vastustavia voimia vastaan. Tämän taistelumekanismin kautta valtaan ovat päässeet puolueen taistelunhaluisimmat ja tehokkaimpia huligaanimenetelmiä käyttävät jäsenet. Puoluekultin johtajat ovat kaikki häikäilemättömiä ihmisiä, joilla on paljon kokemusta taistelemisesta ja jotka ovat täynnä puoluehenkeä. Tällainen julma taistelu antaa myös sen kokeneille ”verisen läksyn” ja väkivaltaisen aivopesun. Samalla se antaa koko ajan energiaa KKP:lle, vahvistaa sen taistelunhalua, takaa sen eloonjäämisen ja estää sitä tulemasta pidättyväiseksi, taistelusta luopuvaksi ryhmäksi.

Tällainen KKP:n vaatima puolueluonne on lähtöisin sen pahasta lahkoluonteesta. Voidakseen toteuttaa tavoitteitaan, KKP yrittää päättäväisesti millä keinolla tahansa päästä eroon kaikista perinteisistä periaatteista ja nähdä kaikki sitä estävät voimat vihollisenaan. Sen vuoksi sen on koulutettava ja orjuutettava kaikki jäsenensä puolueen tottelevaisiksi työkaluiksi, joilla ei ole tunteita tai velvollisuutta läheisiään kohtaan eikä omaa uskoa. Tämän KKP-luonteen alkuperä on lähtöisin sen ihmisyhteisöä ja perinteitä kohtaan tuntemasta vihasta, sen petollisesta itsearvioinnista ja äärimmäisestä itsekkyydestä ja muiden ihmisten elämän halveksunnasta. Voidakseen saavuttaa niin kutsuttuja ihanteitaan KKP käytti väkivaltaa murskatakseen koko maailman ja tuhotakseen kaikki toisinajattelijat mihin hintaan tahansa. Ihmiset, joilla on omatunto, nousisivat vastamaan näin pahaa lahkoa, minkä vuoksi KKP:n on tuhottava ihmisten omatunto ja hyväntahtoiset ajatukset saadakseen heidät uskomaan pahaan oppiinsa. Turvatakseen eloonjäämisensä KKP:n on siksi kaikkein ensimmäiseksi tuhottava ihmisten omatunto, hyväntahtoiset ajatukset ja moraaliset normit, muutettava ihmiset kesyiksi orjiksi ja työkaluiksi. KKP:n logiikan mukaan puolueen elämä ja edut asetetaan kaiken muun edelle; kaikkien puolueen jäsenien yhteiset edutkin jätetään huomiotta, joten jokaisen yksityisen puolueen jäsenen on oltava valmis uhrautumaan puolueen hyväksi.

Tarkasteltaessa KKP:n historiaa ja yksityisiä henkilöitä, jotka Chen Duxiun ja Qu Qiubain tavoin säilyttivät perinteisen oppineiden mielenlaadun tai Hu Yaobangin ja Zhao Ziyangin tavoin vielä välittivät ihmisten eduista tai Zhu Rongjin tavoin olivat päättäneet olla rehellisiä virkamiehiä ja todella auttaa ihmisiä – niin auttoivatpa he puoluetta kuinka paljon tahansa ja piittasivatpa he henkilökohtaisesta kunnianhimosta kuinka vähän tahansa, puolueen edut ja kuri johtivat väistämättä heidän syrjäyttämiseensä tai rajoittivat heidän toimintaansa.

Heihin vuosia kestäneen taistelun aikana juurrutettu puolueluonne ja antaumus puolueelle sai heidät usein tekemään kompromissin ja antamaan periksi kriittisellä hetkellä, koska puolueen säilyminen oli heidän alitajunnassaan ehdottomalla etusijalla. He uhraisivat mieluummin itsensä ja katselisivat kuinka pahat voimat puolueen sisällä tekevät tuhojaan, kuin haastaisivat puolueen tunnollisilla ja myötätuntoisilla ajatuksillaan. KKP:n taistelumekanismi johtaa juuri tähän: se muuttaa hyvät ihmiset käyttökelpoisiksi työkaluiksi ja käyttää puolueluonnetta rajoittamaan omaatuntoa ja paljolti jopa eliminoimaan sen. KKP:n kymmenet ”linjataistelut” johtivat yli kymmenen korkean tason puoluejohtajan tai virkaan määrätyn seuraajan tuhoon; yksikään puolueen korkeimmista johtajista ei saanut suotuisaa loppua. Vaikka Mao Zedong oli hallinnut puoluetta 43 vuoden ajan, hänen vaimonsa ja veljenpoikansa pantiin vankilaan pian hänen kuolemansa jälkeen, mitä koko puolue juhli suurena maolaisena voittona. Onko tämä komedia vai farssi?

Sen jälkeen kun KKP sai poliittisen vallan, puolueen sisä- ja ulkopuolella käytiin loputon määrä poliittisia taisteluita. Näin oli Mao Zedongin aikana, ja näin on yhä Maon jälkeisen reformin ja avoimuuden aikana. Heti kun ihmiset 1980-luvulla alkoivat saada vähän ajatuksenvapautta, KKP käynnisti ”Porvarillisen liberalismin vastustuskampanjan” ja esitti ”Neljä perusperiaatetta” [14] säilyttääkseen ehdottoman johtoasemansa. Vuonna 1989 demokratian puolesta vedonneet opiskelijat kukistettiin verisellä väkivallalla, koska KKP ei salli demokraattisia pyrkimyksiä. 1990-luvulla Falun Gongin harjoittajien määrä kasvoi nopeasti. He uskovat totuudenmukaisuuteen, myötätuntoon ja kärsivällisyyteen, mutta heihin on vuodesta 1999 lähtien kohdistunut kansanmurhan kaltainen vaino, koska KKP ei voi sietää ihmisluontoa ja hyväntahtoisia ajatuksia. Sen täytyy käyttää väkivaltaa ihmisten omantunnon tuhoamiseksi ja oman valtansa turvaamiseksi. 2000-luvulla internet on yhdistänyt maailman, mutta KKP on tuhlannut paljon rahaa luodakseen verkkosivusaarron saadakseen kiinni vapausaktivistit, koska se pelkää, että ihmiset voisivat vapaasti hankkia tietoa.

VI. KKP:n pahan lahkon rappeutuminen

KKP:n paha lahko hallitsee pääasiassa ihmisluonnon ja taivaan periaatteiden vastaisesti. Se on tunnettu ylimielisyydestään, itserakkaudestaan, suuresta itsekkyydestään ja häikäilemättömyydestään. Se aiheuttaa maalle ja kansalle jatkuvasti tuhoja, mutta se ei silti halua myöntää virheitään eikä ikinä paljastaa todellista luonnettaan ihmisille. KKP ei ole koskaan epäröinyt muuttaa iskulauseitaan ja kylttejään, koska se pitää niitä vain vallan säilyttämisen välineinä. Se tekee kaikkensa säilyttääkseen valtansa piittaamatta moraalista, oikeudenmukaisuudesta tai ihmiselämästä.

Tämän pahan lahkon institutionalisoituminen ja sosialisoituminen johtavat vääjäämättä sen tuhoon. Vallan keskittämisen seurauksena yleinen mielipide on vaiennettu, ja kaikki valvontamekanismit, jotka voisivat estää KKP:ta luisumasta korruptioon ja hajoamiseen, on tuhottu.

Nykyisestä KKP:sta on tullut maailman suurin vallassa oleva ”kavalluksen ja korruption puolue”. Virallisen tilaston mukaan Kiinassa on viimeisten 20 vuoden aikana puolueessa tai hallituksessa toimivasta 20 miljoonasta virkamiehestä, upseerista tai kaaderista kahdeksan miljoonan todettu syyllistyneen korruptioon ja joutuneen kurinpito- tai rangaistustoimien kohteeksi puolueen tai hallituksen määräysten perusteella. Kun otetaan huomioon paljastumatta jääneet korruptoituneet viranomaiset, yli kahden kolmasosan puolue- ja hallintoviranomaisista on arvioitu olevan korruptoituneita.

Aineellisten etujen hankkimisesta korruptiolla ja kiristyksellä on nykyään tullut KKP:n vahvin koossapitävä tekijä. Korruptoituneet virkamiehet tietävät, että ilman puoluetta heillä ei olisi mitään mahdollisuutta juonitella itselleen voittoja, ja jos KKP kaatuisi, he eivät vain menettäisi valtansa ja asemansa vaan myös joutuisivat tutkinnan kohteeksi. Romaanissa Taivaan viha, jossa paljastetaan kuinka KKP-virkailijat toimivat kulissien takana, kirjailija Chen Fang on ilmaissut puolueen suuren salaisuuden lainaamalla erään kommunistipuolueen kunnallisen toimiston varajohtajaa: ”Korruptio on vakauttanut poliittisen valtamme”.

Kiinan kansa näkee selvästi: ”Jos taistelemme korruptiota vastaan, puolue tuhoutuu; jos emme taistele korruptiota vastaan, yhteiskunta tuhoutuu.” KKP ei kuitenkaan vaaranna itseään taistelemalla korruptiota vastaan. Se tappaa vain muutamia korruptoituneita henkilöitä symbolisena uhrauksena oman imagonsa vuoksi. Se pitkittää elämäänsä muutamilla vuosilla uhraamalla pienen määrä korruptoituneita aineksia. KKP:n pahan lahkon ainoat tavoitteet ovat nykyään vallassa pysyminen ja tuhoutumisen välttäminen.

Tämä päivän Kiinassa etiikka ja moraali ovat täysin murentuneet. Roskatuotteet, prostituutio, huumeet, viranomaisten ja rikollisliigojen väliset salaliitot, järjestäytynyt rikollisuus, uhkapeli, lahjonta – kaikenlainen korruptio vallitsee. KKP on lähes tyystin jättänyt tämän moraalisen rappeutumisen vaille huomiota samalla kun monet korkeassa asemassa olevat virkamiehet johtavat toimintaa kulissien takana ja kiristävät pelokkailta ihmisiltä suojelurahaa. Mafiaa, järjestäytynyttä rikollisuutta ja rikollissyndikaatteja Nanjingin yliopistossa tutkiva Cai Shaoqing arvioi, että rikollisjärjestöjen jäsenmäärä on Kiinassa ainakin miljoona. Jokainen vangittu syndikaatin jäsen paljastaa aina joitakin kulissien takana olevia korruptoituneita kommunisteja, jotka ovat hallituksen virkailijoita, tuomareita tai poliiseja.

KKP on huolissaan siitä, että Kiinan kansalle kehittyy omatunto ja moraalintaju, minkä vuoksi se ei uskalla sallia ihmisten uskoa mihinkään uskontoon eikä nauttia ajatuksenvapaudesta. Se käyttää kaikkia resurssejaan vainotakseen uskovaisia hyviä ihmisiä, kuten maanalaisia kristittyjä, jotka uskovat Jeesukseen ja Jumalaan, ja Falun Gongin harjoittajia, jotka yrittävät olla totuudenmukaisia, myötätuntoisia ja suvaitsevaisia. Puolue pelkää, että demokratia tekisi lopun sen yksinvallasta, minkä vuoksi se ei uskalla antaa ihmisille poliittista vapautta. Vangitessaan riippumattomia liberaaleja ja ihmisoikeusaktivisteja se toimii nopeasti. KKP antaa kuitenkin ihmisille toisenlaista vapautta. Niin kauan kuin ei välitä politiikasta eikä vastusta KKP:n johtoa, voi omistautua haluilleen millä tahansa tavalla, vaikka se tarkoittaisi, että tekee huonoja, pahoja asioita. Tämän seurauksen puolue rappeutuu dramaattisesti, ja Kiinan yhteiskuntamoraali huononee hälyttävän nopeasti.

”Sulje tie taivaaseen ja avaa portti helvettiin” kuvaa parhaiten tapaa jolla KKP:n paha lahko on tuhonnut Kiinan yhteiskunnan.

VII. Mietteitä KKP:n pahasta hallinnosta

Mikä kommunistinen puolue on?

Tähän näennäisesti yksinkertaiseen kysymykseen ei ole yksinkertaisia vastauksia. KKP on toimivinaan ”kansan puolesta” ja naamioitunut poliittiseksi puolueeksi, mutta se on todellisuudessa petkuttanut miljoonia ihmisiä. Se ei ole poliittinen puolue tavallisessa mielessä vaan vahingollinen ja pahantahtoinen lahko, jota hallitsee pahantahtoinen aave. Kommunistinen puolue on elävä olento, joka ilmenee tässä maailmassa puoluejärjestöjen muodossa. Kommunistista puoluetta hallitsee todellisuudessa paha aave, joka otti sen valtaansa, ja juuri tämä paha aave määrää kommunistisen puolueen pahan luonteen.

Kommunistisen puolueen johtajat toimivat vain pahan aaveen ja puolueen puhetorvina samalla kun he toimivat lahkon guruina. Kun heidän tahtonsa ja pyrkimyksessä ovat puolueen linjalla ja se voi käyttää niitä hyväkseen, heidät voidaan valita johtajiksi. Mutta kun he eivät enää kykene vastaamaan puolueen tarpeisiin, heidät kukistetaan armottomasti. Puolueen taistelumekanismi varmistaa, että vain viekkain, pahin, ja kovapintaisin voi säilyttää asemansa kommunistisen puolueen guruna. Noin tusinan verran korkeita puolueen johtajia on joutunut epäsuosioon, mikä osoittaa tämän väitteen todeksi. Puolueen korkeimmat johtajat kävelevät itse asiassa erittäin ohuella jännitetyllä nuoralla. He voivat joko poiketa puolueen linjasta ja luoda Gorbatshovin tavoin itselleen hyvän maineen historiassa tai joutua puolueen uhreiksi, kuten on käynyt monille puolueen pääsihteereistä.

Ihmiset ovat puolueen orjuutuksen ja painostuksen kohteena. Puolueen hallinnan alaisuudessa ihmisillä ei ole oikeus paheksua puoluetta. Sen sijaan heidät pakotetaan hyväksymään puolueen johto ja tukemaan puoluetta. Heidät on myös puolueen pakotusuhan alla saatu alttiiksi tyypilliselle lahkolaiselle aivopesulle. KKP pakottaa koko maan uskomaan ja tukemaan pahaa lahkoa. Nyky-yhteiskunnassa tällainen on erittäin harvinaista, ja täytyy antaa tunnustusta KKP:n ainutlaatuiselle taidolle sortaa tällä tavalla.

Puolueen jäsenet on fyysinen massa, jota käytetään puolueen ruumiillistamiseen. Monet heistä ovat rehellisiä ja ystävällisiä ja voivat jopa olla sangen taitavia julkisessa elämässään. KKP rekrytoi juuri näitä ihmisiä, koska heidän mainettaan ja pätevyyttään voidaan käyttää puolueen hyväksi. Liittyäkseen puolueeseen, monien muiden täytyy tehdä paljon työtä sen puolesta ja tukea pahaa olentoa halutessaan päästä puoluevirkailijoiksi ja saavuttaa korkea yhteiskunnallinen asema. On myös niitä, jotka ovat päättäneet liittyä puolueeseen halusta saavuttaa jotain elämässään ja ymmärtäneet, että kommunistisen hallinnon alla tämä ei olisi mahdollista elleivät he liittyisi puolueeseen. Osa on liittynyt puolueeseen, koska on halunnut saada asunnon tai yksinkertaisesti parantaa imagoaan. Siksi kymmenisen miljoonan puolueen jäsenen joukossa on sekä hyviä ja huonoja ihmisiä. Mutta kun ihminen kerran on vannonut uskollisuutta puolueen lipun edessä, niin olivatpa hänen motiivinsa mitkä hyvänsä, hän on vapaaehtoisesti antanut itsensä puolueelle. Sen jälkeen heidän on käytävä läpi aivopesuprosessi osallistumalla viikoittaisiin poliittisiin opintoihin, minkä vuoksi suuri osa puolueen jäsenistä on vailla omia ajatuksia ja joutuu puolueluonnon ”yhteisten ajatusten” pettämiksi siinä määrin, että he ovat täysin KKP:n pääkehon pahan hengen vallassa. Nämä ihmiset toimivat puolueen sisällä kuin solut ihmiskehossa ja työskentelevät taukoamatta puolueen olemassaolon puolesta, vaikka he itsekin muodostavat osan puolueen orjuuttamasta väestöstä. Vieläkin surullisempaa on, että kun kerran on joutunut ”puolueluonnon” orjuuteen, siitä on erittäin vaikea päästä pois. Niin pian kuin joku näyttää inhimillisen puolensa, hänet puhdistetaan pois ja häntä vainotaan. Puoluetta ei voi jättää omin voimin vaikka haluaisikin, koska puolueen liittymiselle myönteinen ja eroamiselle kielteinen politiikka pitäisi henkilöä petturina. Tämä on syynä siihen, miksi ihmisillä usein on kaksinaisen luonne: poliittisessa elämässään he tuovat esille kommunistisen puolueluonteen ja jokapäiväisessä elämässään ihmisluontonsa.

Puolueen kaaderit on valtaapitävä ryhmä puolueen jäsenten joukossa. Vaikka he joutuvat valitsemaan hyvän ja pahan välillä ja tekemään omia päätöksiä eri tilanteissa, eri aikoina ja eri tapahtumissa, heidän on kokonaisuutena noudatettava puolueen tahtoa. Valtuutuksen mukaan ”koko puolue tottelee keskuskomiteaa”. Kaaderit ovat eri tasojen johtajia; he ovat puolueen selkäranka. Hekin ovat kuitenkin vain puolueen työkaluja. Myös heidät on petetty ja heitä on käytetty hyväksi ja heidän kimppuunsa on hyökätty menneiden poliittisten kampanjoiden aikana. KKP:n peruskriteerin tarkoituksena on testata, seurataanko oikeaa gurua ja onko hänelle omistauduttu vilpittömästi.

Mistä johtuu, että ihmiset eivät vieläkään tiedä?

Yli 50-vuotisen valtakautensa aikana kommunistinen puolue on toiminut Kiinassa pahantahtoisesti ja julmasti. Mutta miksei kiinalaisilla ole realistista käsitystä KKP:n pahasta luonteesta? Johtuuko se siitä, että kiinalaiset ovat tyhmiä? Ei. Kiinalaiset ovat yksi maailman viisaimmista kansoista ja voivat olla ylpeitä rikkaasta perinteisestä kulttuuristaan ja viisituhatvuotisesta perinteestään. Kiinalaiset elävät kuitenkin edelleen puolueen hallinnan alla ja peläten henkeään he eivät uskalla tuoda julki tyytymättömyyttään. Avain on KKP:n harjoittamassa mielen hallinnassa.

Jos kiinalaisilla olisi sananvapaus, ja he voisivat avoimesti keskustella KKP:n hyvistä ja huonoista puolista, he olisivat todennäköisesti jo kauan sitten paljastaneet KKP:n pahan luonteen ja vapauttaneet itsensä tämän pahan lahkon vallasta. Kiinalaisilla ei valitettavasti ole ollut sanan- eikä ajatuksenvapautta yli viiteenkymmeneen vuoteen sen jälkeen kun KKP otti vallan. Vuonna 1957 toteutetun älymystöön kohdistuvan oikeistolaisten vainon tarkoituksena oli rajoittaa sananvapaus ja hallita ihmisten mieliä. Useimmat Marxin ja Engelsin teoksia kulttuurivallankumouksen aikana opiskelleet nuoret leimattiin ironista kylläkin ”puolueenvastaiseksi liigaksi”, ja heitä vainottiin tässä täysin vailla perusvapauksia olevassa yhteiskunnassa. Keskustelu KKP:n hyvistä ja huonoista puolista ei yksinkertaisesti tullut kysymykseenkään.

Monelle kiinalaiselle ei tulisi mieleenkään kutsua KKP:ta pahaksi lahkoksi. Jos joku kuitenkin esittäisi sellaisen väitteen, niin Kiinassa asuvilla ei olisi vaikeuksia löytää vahvoja todisteita tukemaan väitettä omien sekä sukulaisten ja ystävien kokemuksien perusteella.
Paisti että Kiinan kansalta on riistetty ajatuksenvapaus heidät on myös indoktrinoitu puolueen opetuksen ja kulttuurin avulla. Siksi ihmiset ovat saaneet kuulla vain puolueen ylistystä, ja heidän mielestään on ryöstetty kaikki muut kuin KKP:ta vahvistavat ideat. Ottakaamme esimerkiksi Taivaallisen rauhan aukion verilöyly. Kun laukaukset ammuttiin kesäkuun 4. päivänä 1989, monet ihmiset juoksivat vaistomaisesti piiloon pensaisiin. Hetkeä myöhemmin he vaaroista huolimatta tulivat kuitenkin rohkeasti esiin ja lauloivat yhdessä ”Internationaalin”. Nämä kiinalaiset olivat todella rohkeita, viattomia ja kunnioitettavia, mutta miksi he lauloivat ”Internationaalia”, kommunistista hymniä, joutuessaan kasvotusten kommunistien tappamisen kanssa? Syy on yksinkertainen. Koska nämä ihmisparat on koulutettu puoluekulttuurissa, kommunismi on ainoa asia, jonka he tuntevat. Taivaallisen rauhan aukiolla olleet ihmiset eivät osanneet laulaa muita lauluja kuin ”Internationaalin” ja muutamia muita, jotka myös ylistävät kommunistista puoluetta

Mikä neuvoksi?

Kiinan kommunistinen puolue on menossa kohti täydellistä tuhoa. Surullista kyllä se yrittää yhdistää kohtalonsa Kiinan kansaan ennen valtakautensa päättymistä.

Kuolemaisillaan oleva KKP heikkenee jatkuvasti, ja sen hallinta ihmisten mielistä höltyy. Telekommunikaation ja internetin kehityksen myötä puolueen on vaikeampaa valvoa tietoa ja estää ihmisiä ilmaisemasta itseään. Kun korruptoituneet virkamiehet kasvavassa määrin köyhdyttävät ihmisiä ja estävät heitä elämästä omaa elämäänsä, ihmisten puoluetta koskevat harhakuvitelmat puolueesta alkava haihtua, ja kansalaistottelemattomuus on yleistynyt. Falun Gongin vainon aikana KKP:lta ei ole pelkästään jäänyt saavuttamatta tavoite suuremmasta ideologisesta kontrollista, vaan se on heikentänyt itseään paljastaessaan täydellisen säälimättömyytensä. Tämä on tarjonnut erinomaisen tilaisuuden saada ihmiset arvioimaan uudelleen KKP:ta ja raivannut Kiinan kansalle tien vapauttaa itsensä ideologisesta orjuudesta ja vapautua kokonaan kommunistisen pahan hengen hallinnasta.

Elettyään yli 50 vuotta KKP:n pahan hallinnan alla, kiinalaiset eivät nyt tarvitse väkivaltaista vallankumousta; heidän on pikemminkin lunastettava sielunsa. Tämä voidaan saavuttaa omin voimin, ja ensimmäinen askel kohti sitä on tulla tietoiseksi puolueen pahasta luonteesta.

Tulee päivä, jolloin ihmiset hylkäävät valtiokoneistoon kytketyt puoluejärjestöt ja antavat yhteiskunnan järjestelmien toimia itsenäisesti yhteiskunnan vakaiden voimien avulla. Kun diktatorinen puolueorganisaatio häviää, hallinto paranee ja tehostuu. Tämä päivä ei ole enää kaukana. Itse asiassa jo 1980-luvulla puolueen sisällä oli uudistajia, jotka puhuivat ideasta ”erottaa puolue hallinnosta” ja pyrkivät erottamaan puolueen hallinnosta. Uudistusponnistelut puolueen sisällä osoittautuivat riittämättömiksi ja epäonnistuivat, koska ideologiaa ”puolueen ehdottomasta johtoasemasta” ei oltu kokonaan hylätty.

Puoluekulttuuri on elintärkeä ympäristö kommunistiselle pahalle lahkolle. KKP:n harjoittaman ihmisten mielen hallinnan murtaminen voi osoittautua vaikeammaksi kuin puolueen erottaminen valtionhallinnosta, mutta sellaisen poisraivaaminen on ainoa tapa vetää kommunismin pahuus todella juurineen irti. Tämä voidaan saavuttaa vain Kiinan kansan omien ponnistelujen kautta. Kun ihmisten mieli on oikealla tolalla, ja ihmisluonto on palautettu alkuperäiseen tilaansa, väestö saa takaisin moraalinsa ja onnistuu muuttamaan yhteiskunnan säädylliseksi ja vapauttamaan sen kommunismista. Keino, jolla tästä pahasta hallinnasta päästään irti on, että tunnustetaan pahan hengen luonne ja vahingollisuus ja että se puhdistetaan ihmisten mielestä niin ettei sillä ole enää paikkaa mihin piiloutua. Kommunistinen puolue painottaa ideologista hallintaa, koska se itse ei ole mitään muuta kuin ideologia. Sen ideologia haihtuu, kun kaikki kiinalaiset hylkäävät kommunistiset valheet, pyyhkivät aktiivisesti pois puoluekulttuurin ja vapauttavat mielensä ja elämänsä kommunistisen pahan lahkon vaikutuksesta. Kun ihmiset pelastavat itsensä, KKP hajoaa.
Kommunistien hallitsemat valtiot yhdistetään köyhyyteen, diktatuuriin ja vainoihin. Tällaisia valtioita on jäljellä hyvin vähän, ja niihin kuuluvat Kiina, Pohjois-Korea, Vietnam ja Kuuba. Näiden hallintojärjestelmien päivät ovat luetut.

Kiinalaisten ihmisten Kiinan kukoistuskausien innoittamalla viisaudella kommunismin pahasta hallinnasta vapautetusta Kiinasta tulee kansakunta, joka on täynnä mahdollisuuksia.

Johtopäätös

Kiinan kommunistinen puolue ei enää usko kommunismiin. Sen sielu on kuollut mutta varjo elää. Se on perinyt vain kommunismin ”nahan”, mutta ilmentää yhä pahan lahkon luonnetta: ylimielisyyttä, äärimmäistä itsekkyyttä ja omistautumista hillittömään tuhoamiseen. KKP on perinyt kommunismin, taivaan lain kieltämisen ja ihmisluonnon hylkäämisen.

Tällä hetkellä Kiinan kommunistinen puolue hallitsee edelleen Kiinaa vuosien mittaan oppimillaan taistelumenetelmillä, käyttäen apunaan tiheäsilmäistä organisatorista järjestelmää yhdistettynä ”puoluevaltaiseen” hallintotapaan, sekä pahaa propagandaa, joka toimii valtionuskonnon tavoin. Kommunistisen puolueen aiemmin kuvatun kuuden luonteenomaisen piirteen perusteella nykyinen KKP täyttää selvästi ”pahan lahkon” tunnusmerkit; se ei tee mitään hyvää, ainoastaan pahaa.

Lähestyessään kuolemaa tämä kommunistinen paha lahko kiihdyttää korruptiota ja rappiota. Huolestuttavinta on, että se itsepäisesti tekee kaikkensa vetääkseen Kiinan kansan mukanaan korruption ja rappion kuiluun.

Kiinalaisten on autettava itseään; heidän on harkittava mitä tekevät ja karistettava KKP harteiltaan.

Alaviitteitä

[1] ”Pantteri on kuollut, mutta sen nahka on vielä jäljellä” on peräisin muinaisesta kiinalaisesta ennustuksesta Shao Yongin (1011-1066) runossa Luumunkukka. Pantteri viittaa tässä entisen Neuvostoliiton maantieteelliseen alueeseen, joka todella muistuttaa muodoltaan loikkaavaa pantteria. Neuvostoliiton romahdus tuhosi kommunistisen järjestelmän sielun, ja jäljelle jäi vain nahka (muoto), jonka Kiinan kommunistinen puolue peri.

[2] Kiinan kansantasavallan hallitusmuoto (virallinen englanninkielinen käännös 1999).

[3] ”AB-joukkojen” tapaus viittaa bolshevisminvastaisten joukkojen operaatioon vuonna 1930, jolloin Mao antoi käskyn tuhansien puolueen jäsenien, puna-armeijan sotilaiden ja viattomien siviilien tappamisesta Jiangxin maakunnassa yrittäessään lujittaa valtaansa KKP:n hallitsemilla alueilla.

[4] Maon ”Raportti Hunanin maatyöläisliikettä koskevasta tutkimuksesta.” (1927)

[5] Tai-vuori (Taishan) on ensimmäinen Kiinan Shandongin maakunnan viidestä kuuluisasta vuoresta. Se on ollut YK:n maailmanperintökohteiden luettelossa vuodesta 1987 lähtien.

[6] Maanjakoliike edustaa Kiinan talousuudistusten pimeää puolta. Samalla tavalla kuin teollisen vallankumouksen aikana Englannissa (1760-1850) tämän päivän Kiinassa on varattu viljelymaata eritasoisten talousvyöhykkeiden (kunta, kaupunki, maakunta ja valtio) luomista varten. Maan varaamisen seurauksena kiinalaiset maanviljelijät ovat menettäneet maansa. Kaupungeissa vanhempien kaupunkien ja kaupunkialueiden asukkaat pakotettiin usein muuttamaan minimaalista korvausta vastaan, jotta saataisiin tilaa kaupalliselle kehitykselle. Lisätietoa osoitteessa http://www.uglychinese.org/enclosure.htm.

[7] Pääaineenaan lehdistöoppia opiskeleva pekingiläisopiskelija Lin Zhao luokiteltiin vuonna 1957 oikeistolaiseksi itsenäisen ajattelunsa ja kommunistiseen liikkeeseen kohdistamansa suorasukaisen arvostelun vuoksi. Häntä syytettiin salaliitosta, jonka tarkoituksena oli syöstä kansan demokraattinen diktatuuri vallasta ja hänet pidätettiin vuonna 1960. Vuonna 1962 hänet tuomittiin 20 vuodeksi vankeuteen. KKP tappoi hänet 29. huhtikuuta 1968 vastavallankumouksellisena.
Zhang Zhixin oli intellektuelli, jonka KKP kidutti kuoliaaksi kulttuurivallankumouksen aikana, koska hän oli kritisoinut Maon epäonnistumista Suuressa harppauksessa ja suorasukaisesti kertonut totuuden. Vanginvartijat riisuivat hänet monta kertaa alasti, laittoivat hänen kätensä käsirautoihin selän taakse ja heittivät hänet miesten vankiselleihin ja antoivat miesten raiskata hänet joukkoraiskauksissa, kunnes hän tuli hulluksi. Vankilaviranomaiset pelkäsivät hänen huutavan teloitettaessa iskulauseita, minkä vuoksi he leikkasivat hänen kurkkunsa auki ennen teloitusta.

[8] Helmikuun vallankumouksella tarkoitetaan helmikuussa 1917 tapahtunutta Venäjän porvarillista vallankumousta, jolla tsaari syöstiin vallasta.

[9] Lokakuun vallankumous tapahtui Leninin johdolla lokakuussa 1917. Vallankumouksen aikana murhattiin tsaarin vallasta syösseet kapitalistiluokan vallankumoukselliset, mikä johti Venäjän porvarillisen vallankumouksen tukahduttamiseen.

[10] Sekä Mari-välikohtaus, että huhtikuun 12. päivän verilöyly viittaavat Guomindangin hyökkäyksiin KKP:ta vastaan. Mari-välikohtaus sattui 21. toukokuuta 1927 Changshan kaupungissa Hunanin maakunnassa. Huhtikuun 12. päivän verilöyly tapahtui Shanghaissa huhtikuun 12. päivänä vuonna 1927. Molemmissa tapauksissa joidenkin KKP:n jäsenten tai KKP:lle myönteisten aktivistien kimppuun hyökättiin tai heidät tapettiin.

[11] Liu Di, puna-armeijan 20. armeijakunnan poliittinen upseeri, jota syytettiin kuulumisesta AB-joukkoihin, johti kapinaa Futianissa ja syytti Li Shaojiunia vastavallankumoukselliseksi. He ottivat Futianin kaupungin valtaansa ja vapauttivat yli sata henkilöä, jotka oli pidätetty AB-joukkoihin kuuluvina, ja huusivat iskulausetta ”Alas Mao Zedong”.

[12] Peng Dehuai (1898–1974): Kenraali ja poliittinen johtaja kommunistisessa Kiinassa. Peng oli ylipäällikkö Korean sodassa, varapääministeri kansanneuvostossa, politbyroon jäsen ja puolustusministeri vuosina 1954-1959. Hänet erotettiin tehtävistään hänen vastustettuaan Maon vasemmistopolitiikkaa KKP:n Lushanin täysistunnossa vuonna 1959.

[13] Li Lisanista: henkilö, jolle pidettiin neljä muistojuhlaa.

[14] Neljä periaatetta ovat: sosialistinen tie, proletariaatin diktatuuri, KKP:n johtoasema sekä marxismi-leninismi ja Mao Zedongin ajatukset.

Lähde:

http://www.tuidang.se/pages/posts/yhdeksaen-kommentaaria-kiinan-kommunistisesta-puolueesta-ndash-osa-8-28.php

Kiinan kommunistisen hallituksen 55-vuotinen historia on kirjoitettu verellä ja valheilla. Tämän verisen historian tausta on, paitsi erittäin traaginen, myös useimmille tuntematon. Vaikka KKP:n vallan aikana on tapettu 60–80 miljoonaa ihmistä ja jäljelle jääneitä hajonneita perheitä on vielä enemmän, monet tämän päivän kiinalaiset miettivät yhä miksi KKP tappaa ihmisiä. Vaikka KKP jatkaa yhä Falun Gongin harjoittajien tappamista ja tukahdutti lokakuun alussa mielenosoituksia Hanyuanissa asevoimin, monet ihmiset pohtivat, voisiko KKP lopettaa ihmisten tappamisen ja oppia käyttämään muuta kuin aseiden kieltä.

Kulttuurivallankumouksen tarkoituksesta Maon yhteenveto oli: ”…kaaoksen jälkeen maailmassa saavutetaan rauha, mutta seitsemän tai kahdeksan vuoden kuluttua tarvitaan uusi kaaos.”[1] Toisin sanoen poliittinen vallankumous olisi tarpeellinen joka seitsemäs tai kahdeksas vuosi, ja ihmisiä pitäisi tappaa seitsemän tai kahdeksan vuoden välein.

KKP:n suorittama teurastus perustui sen omaan ideologiaan ja käytännöllisiin tarpeisiin. KKP uskoo ideologisesti ”proletariaatin diktatuuriin” ja ”jatkuvaan vallankumoukseen proletariaatin diktatuurissa”.

KKP:n ottaessa vallan Kiinassa maanomistajat tapettiin maanviljelysalueilla tuotantosuhdeongelmien ratkaisemiseksi. Kapitalistit tapettiin kaupallisten ja teollisten uudistuspäämäärien saavuttamiseksi ja kaupunkien tuotantosuhdeongelmien ratkaisemiseksi. Näiden kahden luokan tuhoamisen jälkeen taloudelliseen perustaan liittyvät ongelmat oli pohjimmiltaan ratkaistu. Samoin myös ylärakenteeseen [2] liittyvät ongelmat edellyttivät murhatöitä. Hu Fengin puolueenvastaisen [3] ryhmän ja oikeistolaisten tukahduttamisessa eliminoitiin älymystö. Kristittyjen, taolaisten, buddhalaisten ja muiden kansanryhmien tappamisella ratkaistiin uskonnolliset ongelmat. Kulttuurivallankumouksen aikana joukkomurhat lujittivat KKP:n rajatonta valtaa kulttuurisesti ja poliittisesti. Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn tarkoituksena oli estää poliittinen kriisi ja ratkaista demokratiavaatimusten synnyttämät ongelmat. Falun Gongin vainon tarkoituksena on ratkaista uskomuksia ja perinteisiä parannusmenetelmiä koskevia kysymyksiä. Kaikki nämä toimenpiteet olivat välttämättömiä, jotta KKP voisi vahvistaa valtaansa ja säilyttää otteensa jatkuvissa taloudellisissa kriiseissä (kulutustavaroiden hinnat nousivat huimasti KKP:n tultua valtaan, ja Kiinan talous melkein romahti kulttuurivallankumouksen jälkeen), poliittisissa kriiseissä (ihmiset eivät totelleet puoluetta, ja muut halusivat jakaa poliittisen vallan puolueen kanssa) ja uskonnollisissa kriiseissä (entisen Neuvostoliiton hajoaminen, Itä-Euroopan poliittiset muutokset ja Falun Gongin kysymys). Falun Gongin kysymystä lukuun ottamatta melkein kaikkia aikaisempia poliittisia kampanjoita on käytetty lataamaan KKP-aaveen paristoja ja herättämään sen halua vallankumoukseen. KKP käytti myös näitä poliittisia kampanjoita testatakseen puolueen jäseniä ja eliminoidakseen ne, jotka eivät täyttäneet puolueen vaatimuksia.

Tappaminen on välttämätöntä myös käytännön syistä. KKP aloitti toimintansa gangsterien ja rosvojen ryhmänä, joka tappoi päästäkseen valtaan. Kun he kerran olivat aloittaneet, he eivät voineet lopettaa. Jatkuvaa terroria käytettiin pelottelemaan ihmisiä ja pakottamaan heidät pelosta hyväksymään KKP:n totalitaarisen hallinnon.

Pinnalta katsoen näyttää siltä, että KKP:n ”oli pakko tappaa” ja että erilaiset tapahtumat vain sattuivat ärsyttämään KKP:n pahaa henkeä ja antoivat sattumalta sysäyksen KKP:n tappamismekanismille. Itse asiassa sattumien takana piilee puolueen tarve tappaa, ja KKP tarvitsee tappamista säännöllisin välein. Ilman näitä tuskallisia opetuksia ihmiset voisivat kuvitella, että KKP olisi tulossa paremmaksi, ja alkaisivat vuoden 1989 demokratialiikkeen idealististen opiskelijoiden tavoin vaatia demokratiaa. Joka seitsemäs tai kahdeksas vuosi toistuvan teurastuksen tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä terrorista ja varoittaa nuorempaa sukupolvea siitä, että jokainen joka toimii KKP:ta vastaan, jokainen joka haluaa uhmata KKP:n ehdotonta valtaa tai yrittää kertoa totuuden Kiinan historiasta, saa kokea ”proletariaatin diktatuurin rautakäden iskut”.

Tappamisesta on tullut KKP:lle yksi tärkeimmistä keinoista säilyttää valta. Teurastusveitsestä luopuminen rohkaisisi ihmisiä kostamaan KKP:n rikolliset teot verivelkojen kasvaessa. KKP:n oli siksi tapettava paitsi suuressa mittakaavassa ja kaikkialla, myös erittäin julmasti saattaakseen kansan perusteellisesti pelon valtaan, varsinkin valtansa lujittamisen varhaisvaiheissa.

Koska tappamisen tarkoituksena oli herättää mahdollisimman suurta pelkoa, KKP valitsi tuhottavat kohteet mielivaltaisesti ja ilman järkevää perustetta. Jokaisessa poliittisessa kampanjassa käytettiin kansanmurhan strategiaa. Ottakaamme esimerkiksi ”vastavallankumouksellisten tukahduttaminen”. KKP ei oikeastaan tukahduttanut vastavallankumouksellisia toimintatapoja vaan pikemminkin vastavallankumouksellisiksi kutsuttuja ihmisiä. Guomindangin armeijassa palvellut saattoi joutua surmatuksi ”vastavallankumouksellisen” historiansa takia vaikkei olisi osallistunut poliittiseen toimintaan KKP:n valtaantulon jälkeen. Maareformin aikana KKP tappoi usein maanomistajan koko perheen ”ratkaistakseen ongelman juurta jaksain”.

Vuoden 1949 jälkeen yli puolet Kiinan kansasta on ollut KKP:n vainon kohteena. Arviolta 60–80 miljoonaa ihmistä on kuollut epäluonnollisen kuoleman. Tämä määrä ylittää molemmissa maailmansodissa kuolleiden yhteismäärän.

Muiden kommunististen maiden tavoin KKP:n suorittama mielivaltainen tappaminen käsitti myös sen omien jäsenien julman tappamisen, jolla kitkettiin pois toisinajattelijat, jotka asettivat inhimillisyyden puolueluonnon edelle. Pyrkiessään säilyttämään ehdottoman ylivallan KKP:n hirmuhallinto kohdistui yhtä paljon kansaan kuin sen omiin jäseniin.

Normaalissa yhteiskunnassa ihmiset osoittavat huolenpitoa ja rakkautta toisiaan kohtaan, arvostavat ja kunnioittavat elämää ja kiittävät Jumalaa. Idässä ihmiset sanovat: ”Älä tee muille mitä et halua heidän tekevän sinulle.” [4]. Lännessä ihmiset sanovat: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” [5] KKP näkee asian päinvastoin. Sen mukaan ”kaikkien tähänastisten yhteiskuntien historia on luokkataistelun historiaa” [6]. Yhteiskunnassa vallitsevan ”taistelun” ylläpitämiseksi on synnytettävä vihaa. KKP ei pelkästään itse surmaa ihmisiä vaan myös kannustaa heitä tappamaan toisiaan. Ihmiset yritetään myös tehdä tunteettomiksi muiden kärsimyksille ympäröimällä heidät jatkuvalla tappamisella. Heidät halutaan tehdä tunteettomiksi saattamalla heidät usein alttiiksi epäinhimilliselle raakuudelle, jotta heissä kehittyisi mielenlaatu, jonka mukaan ”kaikkein parasta olisi välttää vainotuksi tulemista”. Kaikki nämä julman sorron muodossa annettavat opetukset auttavat Kiinan kommunistista puoluetta säilyttämään valtansa.

Lukemattomien ihmiselämien tuhoamisen lisäksi KKP tuhoaa myös Kiinan kansan sielun. Monissa ihmisissä toimii ehdollinen reaktio. Heti kun KKP kohottaa teurastusveitsensä, nämä ihmiset luopuvat kaikista periaatteistaan ja arvostelukyvystään. Yhdeltä näkökannalta katsoen näiden ihmisten sielu on kuollut – mikä on vieläkin pelottavampaa kuin fyysinen kuolema.

I. Hirvittävä verilöyly

Ennen KKP:n valtaantuloa Mao Zedong kirjoitti: ”Emme missään nimessä sovella hyväntahtoista politiikkaa vastavallankumouksellisiin ja vastavallankumouksellisten luokkien vastavallankumouksellisiin toimintoihin.” [7] Toisin sanoen ”kansan demokraattisen diktatuurin” nimissä suoritettavista sortotoimista oli jo päätetty ennen kuin KKP edes oli ottanut vallan Pekingissä. Seuraavassa joitakin esimerkkejä.

Vastavallankumouksellisten tukahduttaminen ja maareformit

Maaliskuussa 1950 KKP julkaisi ”Määräykset vastavallankumouksellisten ainesten ankarasta tukahduttamisesta”, jotka tunnetaan historiassa ”vastavallankumouksellisten kukistamisena”.
Toisin kuin kaikki keisarit, jotka armahtivat koko maan tultuaan kruunatuiksi, KKP alkoi tappaa heti valtaan päästyään. Mao Zedong totesi eräässä asiakirjassa: ”On vielä monia paikkoja, joissa ihmiset ovat peloissaan eivätkä uskalla tappaa vastavallankumouksellisia avoimesti suuressa mittakaavassa” [8]. Helmikuussa 1951 KKP:n keskushallitus totesi, että Zhejianin maakuntaa ja eteläistä Anhuin maakuntaa lukuun ottamatta ”muilla alueilla, missä ei tapeta tarpeeksi, erityisesti suurissa ja keskikokoisissa kaupungeissa, on jatkettava vangitsemisia ja tapettava paljon ihmisiä eikä tätä toimintaa saa lopettaa liian aikaisin”. Mao suositteli jopa, että ”mitä tulee maaseudun vastavallankumouksellisiin, yli tuhannesosa väestöstä pitää tappaa … kaupungeissa alle tuhannesosa” [9]. Kiinan väkiluku oli tuolloin noin 600 miljoonaa, joten tämä Maon ”kuninkaallinen käsky” olisi johtanut vähintään kuudensadantuhannen ihmisen kuolemaan. Kukaan ei tiedä, mistä tuhannesosan kiintiö oli keksitty. Maon päätös, että nämä 600 000 ihmistä riittivät luomaan kauhua kansan keskuuteen, ja hänen tätä koskeva käskynsä olivat ehkä vain pelkkä oikku.

KKP ei lainkaan piitannut siitä, ”ansaitsivatko” ihmiset tulla tapetuiksi vai ei. Vuonna 1951 julkaistuissa ”Kiinan kansantasavallan vastavallankumouksellisten rankaisemista koskevissa säännöissä” todettiin jopa, että ”huhujen levittäjät” voitiin ”teloittaa heti”.

Samaan aikaan kun vastavallankumouksellisia vainottiin voimaperäisesti, toteutettiin myös suuren mittakaavan maareformeja. KKP oli itse asiassa jo 1920-luvun lopulla aloittanut maareformien toteuttamisen miehittämillään alueilla. Maareformit muistuttivat pinnallisesti katsoen ”Taipingin taivaallisen valtakunnan” [10] aikana tavoiteltua ihannetta, jossa kaikille annettaisiin viljelymaata. Todellisuudessa se oli vain tekosyy tappamiseen. Tao Zhulla, josta myöhemmin tuli KKP:n neljänneksi korkea-arvoisin henkilö, oli maareformia koskeva iskulause: ”Jokainen kylä vuotaa verta, jokainen perhe käy sotaa”, millä tarkoitettiin, että maanomistajia täytyi kuolla joka kylässä.

Maareformit olisi voitu suorittaa ilman tappamista. Ne olisi voitu tehdä samalla tavalla kuin Taiwanin hallitus ne toteutti: ostamalla maatiloja maanomistajilta. Koska KKP oli alun perin rosvojoukko ja roskaväkeä, se osasi vain varastaa. Pelätessään joutuvansa varkauden jälkeen koston kohteeksi, KKP:n oli tietenkin pakko tuhota levottomuuden aiheuttaja (tappaa uhrit ja heidän lapsensa).

Maareformin aikana tavallisinta tappamistapaa kutsuttiin ”taistelukokouksiksi”. KKP keksi rikoksia ja syytti niistä maanomistajia ja rikkaita talonpoikia. Väkijoukolta kysyttiin, kuinka näitä pitäisi rangaista. KKP:n jäseniä tai aktivisteja oli ennalta laitettu väkijoukkoon huutamaan: ”Meidän pitää tappaa heidät!”, ja maanomistajat ja rikkaat talonpojat teloitettiin sitten saman tien. Kaikki maanomistajat luokiteltiin kylissä siihen aikaan ”tyranneiksi”. Niitä, jotka käyttivät hyväkseen maatyöläisiä, kutsuttiin ”julmiksi tyranneiksi”; niitä, jotka usein auttoivat yleisten laitoksien korjaamisessa, lahjoittivat rahaa kouluille ja auttoivat korjaamaan luonnontuhojen jälkiä, kutsuttiin ”hyväntahtoisiksi tyranneiksi”; niitä, jotka eivät tehneet mitään, kutsuttiin ”rauhallisiksi tai hiljaisiksi tyranneiksi”. Luokitteleminen oli kuitenkin turhaa, sillä kaikki ”tyrannit” teloitettiin heti riippumatta siitä, mihin ryhmään he kuuluivat.

Vuoden 1952 lopulla KKP julkaisi tietoja, joiden mukaan teloitettuja ”vastavallankumouksellisia aineksia” olisi ollut noin 2,4 miljoonaa. Guomindangin paikallistason hallintovirkamiehiä ja maanomistajia surmattiin itse asiassa yhteensä ainakin viisi miljoonaa.

Vastavallankumouksellisten kukistamisella ja maauudistuksien toteuttamisella oli kolme välitöntä seurausta. Ensiksikin klaanien itsehallinnon kautta valitut paikalliset virkamiehet tuhottiin. KKP tappoi koko aikaisemman hierarkian johtoportaan ja otti maanviljelyalueet täydelliseen valvontaansa perustamalla puolueosastoja jokaiseen kylään. Toiseksi se hankki maauudistuksen ja vastavallankumouksellisten tukahduttamisen aikana suuria rikkauksia varastamalla ja ryöstämällä. Kolmanneksi siviilihenkilöitä terrorisoitiin maanomistajien ja rikkaiden talonpoikien julmassa vainossa.

”Kolmen epäkohdan vastainen kampanja” ja ”Viiden epäkohdan vastainen kampanja”

Maareformit ja vastavallankumouksellisten tukahduttaminen kohdistuivat pääasiallisesti maaseudulle, kun taas näitä seuranneita ”Kolmen epäkohdan vastaista kampanjaa” ja ”Viiden epäkohdan vastaista kampanjaa” voidaan pitää vastaavanlaisina kansanmurhina kaupungeissa.
”Kolmen epäkohdan vastainen kampanja” aloitettiin joulukuussa vuonna 1951 ja se kohdistui KKP:n kaaderien keskuudessa vallitsevaan korruptioon, tuhlaukseen ja byrokratiaan. Osa korruptoituneista virkamiehistä teloitettiin. Pian sen jälkeen KKP syytti hallituksen virkamiesten keskuudessa ilmenneen korruption aiheutuneen kapitalistien houkutuksista. Tämän seurauksena tammikuussa 1952 aloitettiin ”Viiden epäkohdan vastainen kampanja”, joka oli suunnattu lahjontaa, veronkavallusta, valtion omaisuuden varastamista, rakennusalalla tapahtuvaa huijausta ja valtionvastaista taloudellista vakoilua vastaan.

”Viiden epäkohdan vastainen kampanja” merkitsi itse asiassa ”kapitalistien” omaisuuden varastamista, tarvittaessa jopa tappamalla. Chen Yi, Shanghain pormestari, sai joka ilta raportin istuessaan sohvalla teekuppi kädessään. Hän tapasi kysyä verkkaisesti: ”Kuinka monta laskuvarjohyppääjää oli tänään?”, mikä tarkoitti: ”Kuinka monta liikemiestä on tehnyt itsemurhan hyppäämällä alas korkeista rakennuksista?” Yksikään kapitalisti ei voinut välttää ”viiden epäkohdan vastaista kampanjaa”. Heiltä vaadittiin takaisin ”kavallettuja” veroja ajanjaksolta, joka ulottui Shanghain markkinoiden perustamiseen Gungxu-ajanjaksona (1875-1908) Qing-dynastian aikana (1644-1911). Kapitalistien oli mahdotonta maksaa sellaisia ”veroja”; ei edes heidän koko omaisuutensa olisi riittänyt siihen. Heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin päättää päivänsä, mutta he eivät uskaltaneet hypätä Huangpu-jokeen. Jos heidän ruumistaan ei löytyisi, KKP voisi väittää heidän paenneen Hongkongiin, jolloin heidän perheenjäsentensä katsottaisiin olevan vastuussa veroista. Sen vuoksi he hyppäsivät alas korkeista rakennuksista jättäen ruumiinsa KKP:lle todisteeksi kuolemastaan. Sanottiin, että ihmiset eivät Shanghaissa siihen aikaan uskaltaneet kävellä korkeiden rakennusten läheisyydessä koska pelkäsivät murskautuvansa yläpuolella olevista ikkunoista hyppäävien ihmisten alle.

KKP:n historiantutkimuskeskuksen ja kolmen muun valtion laitoksen vuonna 1996 julkaiseman teoksen Tosiasioita Kiinan kansantasavallan perustamisen jälkeen toteutetuista poliittisista kampanjoista mukaan ”kolmen epäkohdan vastaisen kampanjan” ja ”viiden epäkohdan vastaisen kampanjan” aikana vangittiin yli 323 100 ihmistä. Yli 280 teki itsemurhan tai katosi. ”Hu Fangin vastaisen kampanjan” aikana vuonna 1955 yli 5 000 joutui väärin perustein syytetyksi, yli 5 000 vangittiin, yli 60 teki itsemurhan ja 12 kuoli epäluonnollisen kuoleman. Myöhemmässä vastavallankumouksellisten tukahduttamisessa yli 21 300 ihmistä teloitettiin ja yli 4 300 teki itsemurhan tai katosi [11].

Suuri nälänhätä

Suurin kuolonuhrien määrä Kiinan suuren nälänhädän aikana kirjattiin heti “Suuren harppauksen” jälkeen [12]. Teoksen Kiinan kansantasavallan historialliset asiakirjat -luvussa “Suuri nälänhätä” todetaan: ”Epäluonnollisella tavalla kuolleiden ja syntyvyyden laskun määräksi vuodesta 1959 vuoteen 1961 lasketaan noin 40 miljoonaa… Kiinan väkiluvun väheneminen 40 miljoonalla on luultavasti suurin nälänhätä maailmassa tällä vuosisadalla” [13].

KKP kutsui suurta nälänhätää valheellisesti ”Kolmivuotiseksi luonnonkatastrofiksi”. Tosiasiassa säätila oli näiden kolmen vuoden aikana suotuisa, eikä suuria luonnonkatastrofeja kuten tulvia, kuivuutta, hirmumyrskyjä, tsunameja, maanjäristyksiä, pakkasta, kylmyyttä, rakeita tai pahoja heinäsirkkaparvia esiintynyt. Ihminen oli luonut ”katastrofin” ihan itse. ”Suuri harppaus” vaati, että kaikki Kiinassa ottivat osaa teräksentuotantoon, mikä pakotti talonpojat jättämään sadon mätänemään pelloille. Tästä huolimatta virkamiehet kaikilla alueilla vaativat sadon lisäämistä. Huanjiangin läänissä sijaitsevan Liuzhoun prefektuurin puoluekomitean ensimmäinen sihteeri He Yiran esitti henkilökohtaisesti järkyttävän tuottovaatimuksen ”65 000 kiloa riisiä muta kohti” [14]. Tämä tapahtui heti Lushanin kokouksen jälkeen, jolloin KKP:n oikeistolaisuudenvastainen kampanja levisi kaikkialle maahan. Näyttääkseen, että KKP oli aina oikeassa, hallitus pakkolunasti sadot eräänlaisena verona, joka vastasi näitä liioiteltuja satotavoitteita. Sen seurauksena talonpoikien kaikki jyvät, kylvösiemenet ja perustuotteet takavarikoitiin. Kun kysyntää ei sittenkään voitu täyttää, talonpoikia syytettiin satojen kätkemisestä.

He Yiran sanoi kerran, että heidän piti yrittää saada ensimmäinen sija kilpailussa suurimmasta tuotosta välittämättä kuinka monta ihmistä kuolisi Liuzhoussa. Joiltakin talonpojilta riistettiin kaikki joten heille jäi vain pari kourallista riisiä, jonka he olivat piilottaneet ulkokäymälään. Huanjiangin läänissä sijaitsevan Xunlen alueen puoluekomitea kielsi jopa keittämästä ruokaa estääkseen talonpoikia syömästä satoa. Miliisit partioivat öisin. Jos he näkivät tulenloimun, he tekivät kotietsinnän ja ratsian. Monet maanviljelijät eivät uskaltaneet keittää edes syötäviä villivihanneksia tai kaarnaa vaan kuolivat nälkään.

Aikaisempien historiallisten nälänhätien aikana hallitus tarjosi riisipuuroa, jakoi sadon ja salli ihmisten paeta nälänhätää. Mutta KKP katsoi paon nälänhädästä olevan häpeäksi puolueelle ja käski miliisisotilaiden sulkea tiet estääkseen uhreja pakenemasta. Kun maanviljelijät olivat niin nälkäisiä, että he varastivat jyviä viljavarastoista, KKP antoi käskyn ampua varastamisen estämiseksi ja leimasi sitten kuolleet vastavallankumouksellisiksi aineksiksi. Suuri määrä talonpoikia kuoli nälkään monissa maakunnissa, kuten Gansussa, Shan­dongissa, Henanissa, Anhuissa, Hubeissa, Hunanissa, Sichuanissa ja Guangxissa. Tästä huolimatta nälkäiset maatyöläiset pakotettiin osallistumaan kastelutyöhön, patojen rakentamiseen ja teräksentuotantoon. Monet lyyhistyivät maahan kesken työn eivätkä enää nousseet ylös. Eloonjääneillä ei ollut enää voimia haudata kuolleita. Monet kylät tuhoutuivat kokonaan, kun perhe toisensa jälkeen kuoli nälkään.

Ennen KKP:n valtakautta Kiinan historian vaikeimpien nälänhätien aikana oli tapahtunut, että perheet vaihtoivat lapsia keskenään syödäkseen heidät, mutta aikaisemmin ei ollut koskaan syöty omia lapsia. KKP:n vallan alla ihmiset kuitenkin saatiin syömään kuolleita, teurastamaan muilta alueilta pakenevia ihmisiä ja jopa tappamaan ja syömään omia lapsiaan. Kirjailija Sha Qing kuvaa kirjassaan Yi Xi Da Wan seuraavan tapahtuman. Erään maanviljelijän perheestä jäi suuren nälänhädän aikana jäljelle vain isä poikansa ja tyttärensä kanssa. Eräänä päivänä isä ajoi tyttären ulos talosta. Takaisin tultuaan tämä ei löytänyt nuorempaa veljeään mutta näki jotain ihrantapaista kelluvan kattilassa ja kasan luita uunin vieressä. Useita päiviä myöhemmin isä oli lisäämässä vettä kattilaan ja pyysi tytärtään tulemaan lähemmäksi. Tyttö pelästyi ja vetosi isäänsä oven takaa: ”Isä kiltti, älä syö minua. Voin kerätä puita ja laittaa sinulle ruokaa. Jos syöt minut, kukaan ei tee sitä sinulle.”

Tämäntapaisten murhenäytelmien lopullista määrää ei tunneta. Mutta KKP vääristi niitä koskevat tiedot ja sai ne vaikuttamaan jaloilta ja kunnioitettavilta. Puolue väitti, että KKP johti kansaa rohkeasti taistelemaan ”luonnonkatastrofeja” vastaan, ja jatkoi kerskailuaan ja itsensä esittämistä ”suurenmoisena, maineikkaana ja moitteettomana”.

Lushanin kokouksen jälkeen vuonna 1959 kenraali Peng Dehuai [15] pantiin viralta, koska hän oli puolustanut kansaa. Joukko hallituksen virkamiehiä ja kaadereita, jotka uskalsivat sanoa totuuden, erotettiin viroistaan, heidät vangittiin ja he joutuivat tutkinnan kohteeksi. Sen jälkeen kukaan ei uskaltanut sanoa totuutta. Totuuden julkituomisen sijasta ihmiset salasivat suuren nälänhädän aikana tosiasiat nälästä johtuneista kuolemantapauksista suojatakseen asemaansa. Gansun maakunta kieltäytyi jopa ottamasta vastaan ruokalähetyksiä Shaanxin maakunnasta ja väitti, että Gansussa oli yllin kyllin ruokaa.

Suuri nälänhätä oli myös KKP:n kaaderien pätevyyskoe. Puolueen arviointiperusteen mukaan ne kaaderit, jotka olivat vastustaneet totuuden tuomista julki, vaikka kymmeniä miljoonia ihmisiä kuoli nälkään, olivat selvästi ”päteviä”. Tämä koe sai KKP:n entistä vahvemmin uskomaan, ettei mikään – esimerkiksi inhimilliset tunteet tai taivaalliset periaatteet – voisi estää näitä kaadereita noudattamasta puolueen linjaa. Suuren nälänhädän jälkeen vastuussa olevat virkamiehet esittivät eri maakunnissa itsekritiikkiä vain muodon vuoksi. Li Jingquan, joka toimi KKP:n sihteerinä Sichuanin maakunnassa, missä miljoonia ihmisiä kuoli nälkään, ylennettiin puolueen lounaisen hallintoalueen ensimmäiseksi puoluesihteeriksi.

Kulttuurivallankumouksesta ja Taivaallisen rauhan aukion verilöylystä Falun Gongiin

Kulttuurivallankumous alkoi virallisesti 16. toukokuuta 1966 ja kesti vuoteen 1979. KKP itsekin kutsui tätä ajanjaksoa ”kymmenvuotiseksi katastrofiksi”. Entinen puoluesihteeri Hu Yaobang sanoi myöhemmin haastattelussa jugoslavialaiselle toimittajalle: ”Asia koski siihen aikaan melkein 100 miljoonaa ihmistä eli kymmenesosaa Kiinan väestöstä.”
Julkaisussa Tosiasioita Kiinan kansantasavallan perustamisen jälkeen toteutetuista poliittisista kampanjoista asiaa selostettiin seuraavasti: ”Toukokuussa vuonna 1984, KKP:n keskuskomitean 31 kuukautta kestäneen hellittämättömän tutkimisen, tarkentamisen ja laskelmien jälkeen, kulttuurivallankumousta koskevat luvut ovat seuraavat: yli 4,2 miljonaa ihmistä vangittiin ja otettiin tutkimuksen kohteeksi; yli 1 729 000 ihmistä kuoli epänormaalin kuoleman; 135 000 leimattiin vastavallankumouksellisiksi ja teloitettiin; 237 000 tapettiin; 7 030 000 vammautui aseellisisten hyökkäysten seurauksena, ja 71 200 perhettä tuhottiin”. Läänien vuosikirjoihin koottu tilastotieto osoittaa, että 7,73 miljoonaa ihmistä kuoli kulttuurivallankumouksen aikana epänormaalin kuoleman.

Sen lisäksi, että ihmisiä pahoinpideltiin kuoliaaksi, kulttuurivallankumouksen aloittaminen synnytti myös itsemurhien aallon. Monet kuuluisat intellektuellit, mm. Lao She, Fu Lei, Jian Bozan, Wu Han ja Chu Anpin, päättivät itse päivänsä kulttuurivallankumouksen alussa.

Kulttuurivallankumous oli järjettömin vasemmistolainen ajanjakso Kiinassa. Tappamisesta tuli kilpailuhenkinen tapa osoittaa kantansa vallankumouksen suhteen, minkä vuoksi ”luokkavihollisten” teurastus oli erittäin julmaa ja häikäilemätöntä.

”Uudistus- ja avoimuuspolitiikka” paransi voimakkaasti tiedonkulkua, minkä vuoksi ulkomaiset toimittajat saattoivat todistaa Taivaallisen rauhan aukion verilöylyä vuonna 1989 ja lähettää televisioraportteja, joista näkyi, kuinka panssarivaunut ajoivat takaa korkeakouluopiskelijoita ja murskasivat heidät kuoliaiksi.

Kymmenen vuotta myöhemmin, 20. heinäkuuta 1999, Jiang Zemin käynnisti Falun Gongin vainon. Vuoden 2002 lopussa Kiinan hallituksen lähteistä peräisin olevat tiedot vahvistivat, että salattujen kuolemantapausten määrä tutkintavankiloissa, pakkotyöleireillä, vankiloissa ja mielisairaaloissa ylitti 7000, mikä merkitsee 7 kuolemantapausta päivässä.

KKP ei nykyisin tapa läheskään yhtä paljon kuin menneisyydessä, jolloin miljoonia tai kymmeniä miljoonia murhattiin. Tähän on kaksi tärkeää syytä. Ensiksikin puolue on vääristänyt kiinalaisten mielen puoluekulttuurin kautta, joten he ovat nyt kuuliaisempia ja välinpitämättömämpiä. Toiseksi Kiinan taloudesta on valtavan korruption ja puoluevirkailijoiden kavallusten vuoksi tullut eräänlainen ”transfuusiotalous”, joka on talouskasvunsa ja yhteiskunnallisen vakautensa ylläpitämisessä riippuvainen ulkomaisesta pääomasta. KKP muistaa hyvin Taivaallisen rauhan aukion verilöylyä seuranneet talouspakotteet ja tietää, että avoin tappaminen johtaisi ulkomaisen pääoman poistumiseen maasta, mikä vuorostaan vaarantaisi totalitaarisen hallinnon.

KKP ei silti ole koskaan luopunut kulissientakaisesta tappamisesta, mutta nykyään puolue pyrkii kaikin keinoin salaamaan veriset todistuskappaleet.

II. Erittäin julmia tappamistapoja

Kaikella, mitä KKP tekee, on vain yksi tarkoitus: saavuttaa valta ja säilyttää se. Vallan säilyttämisen vuoksi tappaminen on KKP:lle hyvin tärkeää. Mitä enemmän ihmisiä tapettiin ja mitä julmempia murhat olivat, sitä suurempi oli pelotusvaikutus. Tämän tapainen terrori aloitettiin jo ennen Kiinan ja Japanin välistä sotaa.

Joukkomurha Pohjois-Kiinassa Kiinan ja Japanin välisen sodan aikana

Kun Yhdysvaltojen entinen presidentti Hoover suositteli isä Raymond J. De Jaegherin [16] kirjaa Enemy Within (Sisäinen vihollinen), hän sanoi kirjan paljastavan kommunistisen liikkeen alastoman terrorin. Hän suositteli sitä kaikille, jotka halusivat ymmärtää miten pahasta voimasta oli kysymys.

De Jaegher kuvasi, kuinka KKP pelotteli ihmiset alistumaan väkivallan avulla. KKP vaati esimerkiksi kerran, että kaikkien ihmisten piti kokoontua kylän aukiolle. Opettajat veivät koulun oppilaat aukiolle. Väkijoukon kokoamisen tarkoituksena oli näyttää asukkaille, kuinka kolmetoista isänmaallista nuorta miestä tapettiin. Julistettuaan uhreja vastaan esitetyt keksityt syytteet KKP käski kauhistuneet opettajat ohjaamaan lapset laulamaan isänmaallisia lauluja. Laulujen kaikuessa lavalla ei tanssinut tanssijoita, vaan siellä oli pyöveli terävä veitsi kädessään. Pyöveli oli hurja, roteva, nuori vahvakätinen kommunistisotilas. Sotilas meni ensimmäisen uhrin taakse, nosti nopeasti suuren terävän veitsensä, iski alaspäin, ja ensimmäinen pää putosi maahan. Veri suihkusi päiden putoillessa. Lasten hysteerinen laulu vaihtui kaoottisiin huutoihin ja itkuun. Opettaja löi tahtia ja yritti saada laulun jatkumaan. Syntyneessä kaaoksessa hänen kellonsa kuultiin kilisevän kerta toisensa jälkeen.

Pyöveli iski kolmetoista kertaa ja kolmetoista päätä putosi maahan. Sen jälkeen kommunistisotilaat menivät uhrien luo, leikkasivat heidän rintansa auki ja ottivat ulos heidän sydämensä juhliakseen. Kaikki tämä julmuus tehtiin lasten silmien edessä. Lapset tulivat kauhusta vitivalkoisiksi ja jotkut alkoivat oksentaa. Opettaja haukkui sotilaat, kokosi lapset riviin ja johdatti heidät takaisin kouluun.

De Jaegher näki tämän jälkeen useita kertoja, kuinka lapsia pakotettiin todistamaan tappamisia. Lapset tottuivat verisiin näytöksiin ja tulivat tunteettomiksi tappamiselle; jotkut alkoivat jopa pitää jännityksestä.

Kun KKP:n mielestä tavallinen tappaminen ei ollut tarpeeksi kauhistuttavaa ja jännittävää, se keksi kaikenlaisia julmia kidutusmenetelmiä. Joku pakotettiin esimerkiksi nielemään suuri määrä suolaa antamatta hänen juoda vettä – uhri kärsi kunnes kuoli janoon; joku riisuttiin alasti ja pakotettiin kieriskelemään rikotun lasin päällä; joku heitettiin talvella jäätyneeseen jokeen tehtyyn avantoon – uhri joko kuoli kylmään tai hukkui.

De Jaegher kirjoitti, että eräs KKP:n jäsen keksi Shanxin maakunnassa kauhistuttavan kidutusmenetelmän. Kun tämä mies eräänä päivänä käveli kaupungilla, hän pysähtyi erään ravintolan eteen tuijottamaan suurta kiehuvaa sammiota. Hän osti myöhemmin useita jättikokoisia sammioita ja vangitsi heti joitakin KKP:n vastustajia. Pikaoikeudenkäynnin aikana vedellä täytetyt sammiot lämmitettiin kiehuvan kuumiksi. Oikeudenkäynnin jälkeen kolme uhria riisuttiin alasti ja heitettiin sammioihin, joissa heidät keitettiin kuoliaiksi. De Jaegher näki Pingshanissa, kuinka erään pojan isä nyljettiin elävältä. KKP pakotti pojan katsomaan ja ottamaan osaa tähän epäinhimilliseen kidutukseen. Poika sai katsella isänsä kuolevan sietämättömissä tuskissa ja kuunnella isänsä tuskanhuutoja. KKP:n jäsenet kaatoivat viinietikkaa ja happoa isän päälle, minkä jälkeen koko hänen ihonsa nyljettiin. He aloittivat selästä, jatkoivat sitten ylös olkapäille, ja pian koko keho oli nyljetty niin että vain päänahka jäi jäljelle. Isä kuoli muutamassa minuutissa.

”Punaisen elokuun” punainen terrori ja Guangxin kannibalismi

Saavutettuaan ehdottoman vallan koko maassa KKP ei suinkaan lopettanut väkivaltaansa. Kulttuurivallankumouksen aikana se paheni entisestään.
Elokuun 18. päivänä 1966 Mao Zedong tapasi punakaartilaisten edustajia Taivaallisen rauhan aukion vieressä olevassa tornissa. Kommunistijohtaja Song Renqiongin tytär Song Binbin kiinnitti Maon käsivarteen punakaartilaisten käsivarsinauhan. Kun Mao sai kuulla Song Binbinin nimen, joka tarkoitti ystävällistä ja kohteliasta, hän sanoi: ”Tarvitsemme enemmän väkivaltaa.” Song vaihtoi sen vuoksi nimensä Song Yaowuksi (joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”haluaa väkivaltaa”).

Väkivaltaiset ja aseelliset hyökkäykset levisivät pian koko maahan. Kommunistisessa ateismissa kasvatettu nuorempi sukupolvi ei tuntenut omantunnontuskia eikä pelkoa. KKP:n suoran johdon alla ja Maon opetuksien ohjaamina fanaattiset ja tietämättömät punakaartilaiset, jotka asettivat itsensä lain yläpuolelle, alkoivat pahoinpidellä ihmisiä ja ryöstää heidän kotejaan kaikkialla maassa. Kansanmurhan toimintalinjojen mukaan monilla alueilla tuhottiin kaikki ”viisi mustaa luokkaa” (maanomistajat, rikkaat talonpojat, vahingolliset ainekset, vastavallankumoukselliset ja oikeistolaiset) ja heidän perheensä. Esimerkiksi Pekingin lähellä sijaitsevassa Daxingissa tapettiin kolmentoista kansankommuunin 48 prikaatissa 325 ihmistä elokuun 27. päivän ja syyskuun 1. päivän välisenä aikana vuonna 1966. Tapetuista vanhin oli 80-vuotias ja nuorin vain 38 päivän ikäinen. Kaksikymmentäkaksi perhettä tapettiin kokonaan – ketään ei säästetty.

Ihmisten pahoinpiteleminen kuoliaaksi oli hyvin tavallinen näky. Shatan-kadulla joukko miespuolisia punakaartilaisia kidutti erästä vanhaa naista metalliketjuilla ja nahkavöillä, kunnes tämä ei enää voinut liikkua. Silti eräs naispuolinen punakaartilainen hyppi hänen päällään ja polki hänen vatsaansa. Vanha nainen kuoli siihen paikkaan… Kun punakaartilaiset tutkivat erään ”maanomistajarouvan” (yksinäisen lesken) kotia lähellä Chongwenmengia, kaikki naapurit pakotettiin tuomaan mukanaan kattilallinen kiehuvaa vettä. He kaatoivat kiehuvaa vettä vanhan naisen kauluksesta sisään, kunnes koko hänen kehonsa oli palanut. Useita päiviä myöhemmin vanha nainen löydettiin huoneesta kuolleena, ja hänen ruumiinsa oli täynnä matoja.. .. Oli monia tapoja tappaa. Ihmisiä saatettiin pahoinpidellä kuoliaaksi pampuilla, leikata sirpillä tai kuristaa kuoliaaksi köydellä… Julminta oli tapa jolla pikkulapsia tapettiin: Murhaaja seisoi vauvan toisen jalan päällä ja kiskoi toisesta, kunnes lapsi katkesi kahtia. (Yu Luowenin Tutkimus Daxingin verilöylystä) [17].

Guangxissa tapahtunut ihmissyönti oli vielä Daxingin verilöylyäkin kammottavampaa. Teoksen Scarlet Memorial kirjoittaja Zhen Yi kuvasi kannibalismin kolmea kehitysastetta [18].

Ensimmäisessä vaiheessa terrori tapahtui salassa ja pimeässä. Läänin aikakirjoissa kuvattiin tyypillinen näky: murhaajat hiipivät keskiyöllä etsimään uhriaan ja viilsivät hänet auki ottaakseen sydämen ja maksan. Koska he olivat kokemattomia ja peloissaan, he ottivat erehdyksessä hänen keuhkonsa, joten heidän oli pakko mennä takaisin. Kun he sitten olivat keittäneet sydämen ja maksan, jotkut toivat kotoaan väkijuomia ja toiset mausteita, minkä jälkeen murhaajat söivät ihmiselimet hiljaisuuden vallitessa uunitulen valossa.

Toisessa vaiheessa terrorista tuli avointa ja julkista. Tässä vaiheessa kokeneet tappajat olivat oppineet riistämään uhrilta sydämen ja maksan elävältä. He opettivat muitakin ja jalostivat tekniikkansa täydelliseksi. Kun murhaajat esimerkiksi viilsivät elävän ihmisen auki, heidän tarvitsi vain leikata risti uhrin vatsan päälle, astua vatsan päälle (jos uhri oli sidottu kiinni puuhun, murhaajat iskivät uhrin alavatsaan polvella), jolloin sydän ja muut elimet yksinkertaisesti putosivat ulos. Johtoasemassa olevilla murhaajilla oli oikeus saada sydän, maksa ja sukupuolielimet, ja muut saivat sen, mikä jäi jäljelle. Näitä kammottavia näkyjä koristeltiin liehuvilla lipuilla ja iskusanoilla.

Kolmas vaihe oli täydellistä hulluutta. Ihmisten syömisestä tuli suuri ja laajalle levinnyt liike. Wuxuanin läänissä ihmiset söivät mielettöminä muita ihmisiä, niin kuin villit koirat syövät ruumiita epidemian aikana. Usein uhreja ”kritisoitiin ensin julkisesti”, mitä aina seurasi tappaminen ja sen jälkeen kannibalismi. Heti kun uhri kaatui maahan, kuolleena tai elävänä, ihmiset ottivat esiin mukaan otetun veitsensä, ympäröivät uhrin ja leikkasivat irti sen ruumiinosan, jonka saivat käsiinsä. Tässä vaiheessa tavalliset kansalaiset olivat täysin sotkeutuneet kannibalismiin. ”Luokkataistelun” hirmumyrsky puhalsi ihmisten mielestä pois kaiken syyllisyydentunnon ja inhimillisyyden. Ihmissyönti levisi kulkutaudin tavoin, ja ihmiset nauttivat kannibalistisia juhla-aterioita. Mikä tahansa ruumiinosa kelpasi: sydän, liha, maksa, munuaiset, kyynärpäät, jalat ja jänteet mukaan lukien. Ihmisten ruumiita valmistettiin ruoaksi monella tavalla, esimerkiksi keittämällä, höyryttämällä, paahtamalla, uunissa tai pannussa paistamalla ja grillaamalla… Ihmiset joivat viinaa tai viiniä ja pelasivat pelejä syödessään ihmisten ruumiita. Tämän kampanjan ollessa huipussaan jopa korkeimman hallinto-organisaation, Wuxuanin läänin vallankumouskomitean, kahvilakin tarjosi ihmisiä ruoaksi.

Lukijan ei pidä erehtyä kuvittelemaan, että tällaiset kannibalistiset juhlat olivat täysin organisoimatonta käytöstä. KKP oli totalitaarinen järjestö, joka hallitsi jokaista yhteiskunnan solua. Ilman KKP:n kannustusta ja manipulaatiota kannibalismiliikettä ei olisi voinut koskaan olla olemassa. KKP:n omassa ylistyslaulussa sanotaan: ”Vanha yhteiskunta [19] muutti ihmiset haamuiksi, uusi yhteiskunta muuttaa haamut ihmisiksi.” Tämä tappaminen ja nämä kannibalistiset juhlat osoittavat kuitenkin, että KKP voi muuttaa ihmisen hirviöksi tai paholaiseksi, koska KKP on itse kaikkia hirviöitä ja paholaisia julmempi.

Falun Gongin vaino

Kun Kiinan kansa on nyt siirtymässä tietokone- ja avaruusaikaan ja voi puhua salaa ihmisoikeuksista, vapaudesta ja demokratiasta, monet uskovat, että kaameat ja inhottavat julmuudet kuuluvat menneisyyteen ja että KKP on pukeutunut siviilivaatteisiin ja valmis liittymään ympärillä olevaan maailmaan. Tämä on kuitenkin kaukana totuudesta. Kun KKP huomasi, että yksi ryhmä ei pelkää sen julmaa kidutusta tai tappamista, sen käyttämät menetelmät tulivat entistä mielettömimmiksi. Falun Gong on ryhmä, jota on vainottu tällä tavalla.

Punakaartilaisten väkivalta ja kannibalismi Guanxin maakunnassa tähtäsi uhrin ruumiin tuhoamiseen ja ihmisen tappamiseen hitaasti useiden minuuttien tai tuntien aikana. Falun Gongin harjoittajia vainotaan, jotta he luopuisivat uskostaan ”totuudenmukaisuuteen, myötätuntoon ja kärsivällisyyteen”. Lisäksi tämä julma kidutus kestää useita päiviä, kuukausia tai jopa vuosia. Yli 10 000 harjoittajan arvioidaan kuolleen kidutukseen. Falun Gongin harjoittajat, jotka ovat kärsineet kaikenlaisista kidutuksista ja onnistuneet pakenemaan kuoleman kynsistä, ovat kertoneet yli 100 julmasta kidutusmenetelmästä. Seuraavassa on lueteltu näistä vain muutamia.

Julma pahoinpitely on yleisin Falun Gongin harjoittajien vahingoittamiseen käytetty kidutusmenetelmä. Poliisi ja johtajavangit hakkaavat harjoittajia ja yllyttävät muita vankeja lyömään heitä. Monet harjoittajat ovat tulleet pahoinpitelystä kuuroiksi, heidän korviensa ulkopuolinen kudos on revitty irti, heidän silmämunansa on murskattu, heidän hampaansa on katkaistu; pää, selkäranka, rintakehä, solisluut, lantion luut, käsivarret ja jalat on murskattu; käsivarsia ja jalkoja on amputoitu hakkaamisen takia. Osa kiduttajista nipistelee uhreja häikäilemättömästi, murskaa miespuolisten harjoittajien kivekset ja potkii naispuolisia harjoittajia sukupuolielimiin. Jos harjoittajat eivät anna periksi, kiduttajat jatkavat lyömistä kunnes harjoittajan iho repeytyy avoimille lihashaavoille. Harjoittajien kehot tulevat kidutuksesta täysin epämuodostuneiksi ja ovat veren peitossa, mutta vartijat kaatavat silti heidän päälleen suolavettä ja jatkavat kiduttamista antamalla heille sähköiskuja sähköpampuilla. Veren haju sekoittuu palaneen lihan hajuun, ja tuskanhuudot ovat epätoivoisia. Samanaikaisesti kiduttajat peittävät harjoittajien päät muovipusseilla ja yrittävät saada heidät antamaan myöten tukehtumisen pelosta

Toinen Falun Gongin harjoittajien kiduttamiseen kiinalaisilla pakkotyöleireillä käytetty menetelmä on sähköiskut. Poliisi antaa sähköpampuilla iskuja harjoittajan herkkiin ruumiinosiin kuten suuhun, päähän, rintaan, sukupuolielimiin, lantioon, reisiin, jalkapohjiin, naispuolisten harjoittajien rintoihin ja miespuolisten harjoittajien penikseen. Osa poliiseista antaa harjoittajille sähköiskuja useilla sähköpampuilla samanaikaisesti, kunnes ilmassa voi tuntea palaneen lihan hajun ja vahingoittuneet ruumiinosat ovat tulleet mustanpunaisiksi. Joskus annetaan sähköiskuja päähän ja peräaukkoon samanaikaisesti. Poliisi on usein hakannut harjoittajia pidemmän aikaa kymmenellä tai useammallakin pampulla samanaikaisesti. Yhdessä sähköpampussa on tavallisesti kymmenentuhannen voltin jännite. Siinä palaa käytettäessä sininen valo ja kuuluu yhtäjaksoinen ääni. Sähkövirran kulkiessa ihmisen kehon läpi tuntuu siltä kuin keho palaisi tai käärme purisi. Jokainen sähköisku on hyvin tuskallinen – kuin käärmeen purema. Uhrin iho tulee punaiseksi, rikkinäiseksi, palaneeksi, ja haavat märkivät. On myös voimakkaampia pamppuja, joissa on suurempi jännite, mikä tuntuu uhrista siltä kuin häntä lyötäisiin vasaralla päähän.

Poliisit polttavat myös harjoittajien käsiä, kasvoja, jalkapohjia, rintaa, selkää, nännejä ja niin edelleen palavilla savukkeilla. He polttavat savukkeensytyttimellä käsiä ja sukupuolielimiä. Erityisvalmisteisia rautakankia kuumennetaan sähköuunissa hehkuvan punaisiksi. Sen jälkeen niitä käytetään polttamaan harjoittajan jalkoja. Poliisi polttaa harjoittajien kasvoja puuhiilillä. Erään harjoittajan poliisi poltti kuoliaaksi, vaikka tämä julman kidutuksen jälkeen vielä hengitti, ja hänellä tuntui syke. Poliisi väitti sitten hänen kuolemaansa ”polttoitsemurhaksi”. Poliisit hakkaavat naisharjoittajien rintoja ja sukuelimiä. He raiskaavat ja joukkoraiskaavat naispuolisia harjoittajia. Lisäksi poliisit riisuvat naispuolisia harjoittajia alastomiksi ja heittävät heidät miesvankien selleihin, joissa heidät sitten raiskataan. He antavat sähköpampuilla sähköiskuja heidän rintoihinsa ja sukuelimiinsä. He polttavat naispuolisten harjoittajien nännejä savukkeensytyttimellä ja työntävät sähköpampun emättimeen ja antavat sinne sähköiskuja. He sitovat yhteen neljä hammasharjaa ja työntävät ne naisharjoittajien emättimeen, jossa niitä väännellään ja hangataan. He ovat koukanneet naisharjoittajien sukuelimet rautakoukkuihin. Naisharjoittajien kädet laitetaan käsirautoihin selän taakse ja nännit kiinnitetään koukuilla metallilankoihin, joiden läpi johdetaan sähkövirta.

He pakottavat Falun Gongin harjoittajia käyttämään ”pakkopaitoja” [20] ja sitovat sen jälkeen heidän käsivartensa ristiin selän taakse. He vetävät heidän käsivartensa olkapäiden yli rinnan etupuolelle, sitovat harjoittajien jalat ja riiputtavat heitä ikkunan ulkopuolella. Samanaikaisesti he työntävät kangaspaloja harjoittajien suuhun, laittavat heidän korvilleen kuulokkeet ja pakottavat heidät kuuntelemaan Falun Gongia panettelevaa propagandaa. Silmännäkijän mukaan tällaisen kidutuksen kohteena olevien käsivarret, jänteet, olkapäät, ranteet ja kyynärpäät murtuvat melkein heti. Tällaisen pitkäaikaisen kidutuksen uhreilta katkeaa selkäranka, ja he kuolevat hyvin tuskallisesti.

He heittävät myös harjoittajia viemärivedellä täytettyihin vankikuoppiin. He hakkaavat bambutikkuja harjoittajien kynsien alle ja pakottavat heidät asumaan kosteissa huoneissa, joiden katot, seinät ja lattia on täynnä punaista, vihreää, keltaista, valkoista ja muuta hometta, mikä synnyttää mätäpesäkkeitä vahingoittuneisiin ruumiinosiin. He antavat koirien, käärmeiden ja skorpionien purra harjoittajia ja antavat heille hermostoa vahingoittavia huumeruiskeita.

Nämä ovat vain joitakin niistä menetelmistä, joita käytetään Falun Gongin harjoittajien kiduttamiseen työleireillä.

III. Puolueen julma sisäinen valtataistelu

Koska KKP:n jäseniä yhdistää puolueluonne eikä moraali ja oikeudenmukaisuus, jäsenten ja erityisesti vanhempien toimihenkilöiden lojaalisuus korkeinta johtoa kohtaan on keskeisen tärkeä kysymys. Puolueen on luotava kauhun ilmapiiri tappamalla jäseniään. Silloin eloon jääneet näkevät, että kun diktaattori haluaa jonkun kuolevan, niin se henkilö myös kuolee hyvin traagisella tavalla.

Kommunististen puolueiden sisäiset valtataistelut ovat tunnettu ilmiö. Lukuun ottamatta Leniniä ja Stalinia, jotka kuolivat luonnollisen kuoleman, kaikki Venäjän kommunistisen puolueen politbyroon jäsenet teloitettiin tai tekivät itsemurhan kahden ensimmäisen toimikautensa aikana. Kolme viidestä sotamarsalkasta teloitettiin, kolme viidestä ylipäälliköstä teloitettiin, kaikki kymmenen varaylipäällikköä teloitettiin, 85 armeijakunnanjohtajasta 57 teloitettiin ja 195 divisioonankomentajasta 110 teloitettiin.

KKP kannattaa ”julmaa taistelua ja armottomia hyökkäyksiä”. Taktiikka ei koske ainoastaan puolueen ulkopuolisia henkilöitä. Vallankumouksen aikana KKP oli Jiangxin maakunnassa tappanut niin monta bolsevikkien vastaisten ryhmien jäsentä, [21] että vain muutamia jäi eloon ja saattoi taistella sodassa. Yuan’anissa puolue toteutti ”Oikaisukampanjan”. Myöhemmin, kun puolue oli vakiinnuttanut asemansa poliittisesti, Gao Gang, Rao Shushi [22], Hu Feng ja Peng Dehuai eliminoitiin. Kulttuurivallankumouksen aikaan melkein kaikki korkea-arvoiset puolueen jäsenet eliminoitiin. Kaikille KKP:n pääsihteereille kävi huonosti.

Kiinan entinen presidentti Liu Shaoqi, joka oli aiemmin ollut valtakunnan ”kakkosmies”, kuoli surkean kuoleman. Hänen 70-vuotispäivänään Mao Zedong ja Zhou Enlai [23] käskivät Wang Dongxingin (Maon johtavan henkivartijan) antaa Liu Shaoqille syntymäpäivälahjaksi radion, jotta tämä voisi kuunnella virallista raporttia kahdennentoista keskuskomitean kahdeksannesta täysistunnosta. Raportissa todettiin: ”Sulkekaa puolueesta ainiaaksi pois petturi, vakooja ja luopio Li Shaoqi ja jatkakaa Li Shaoqin ja hänen rikoskumppaniensa petollisten ja kavalien rikosten paljastamista ja arvostelua.”

Liu Shaoqi luhistui heti henkisesti, ja hänen sairautensa paheni nopeasti. Koska hän oli ollut pitkän aikaa vuoteen omana eikä voinut liikkua, hän sai kivuliaita märkiviä makuuhaavoja. Kun hänellä oli suuria kipuja, hän tarrautui kiinni vaatteisiin, esineisiin tai muiden ihmisten käsivarsiin eikä päästänyt irti, minkä vuoksi hänen molempiin käsiinsä laitettiin yksinkertaisesti kovamuovista tehty pullo. Hänen kuollessaan muovipullot olivat puristuneet tiimalasin muotoisiksi.

Lokakuussa 1969 Liu Shaoqin koko keho oli jo alkanut mädäntyä ja haisi pahalle. Hän oli laiha kuin tikku ja kuolemaisillaan. Keskuskomitean erityistarkastaja ei kuitenkaan päästänyt häntä suihkuun eikä antanut kääntyä toiseen asentoon vaatteiden vaihtamiseksi. Sen sijaan häneltä riisuttiin kaikki vaatteet, hänet kiedottiin peittoon, lähetettiin lentokoneella Pekingistä Kaifengiin ja lukittiin erään linnoituksen kellariin. Kun hänellä oli korkea kuume, hänelle ei annettu lääkettä ja lisäksi sairaanhoitajat lähetettiin pois. Kun Liu Shaoqi kuoli, hänen ruumiinsa oli täysin rappeutunut, ja hänellä oli puolen metrin pituiset sotkuiset, valkoiset hiukset. Kaksi päivää myöhemmin hänet polttohaudattiin henkilönä, jolla oli ollut hyvin tarttuva tauti. Myös vuodevaatteet, tyyny ja muut jälkeen jääneet tavarat poltettiin. Liun kuolintodistuksessa lukee: Nimi: Liu Weihuang. Ammatti: työtön. Kuolemansyy: sairaus. Näin KKP kidutti maan presidentin kuoliaaksi ilmoittamatta edes selvää syytä.

IV. Vallankumouksen vienti ulkomaille, ihmisten murhaaminen ulkomailla

Paitsi että KKP eri tavoin ja suurella innolla tappoi ihmisiä Kiinassa ja puolueen piirissä, se osallistui ”vallankumousviennin” muodossa ihmisten – myös muissa maissa asuvien kiinalaisten – murhaamiseen ulkomailla. Punaiset khmerit on tästä tyypillinen esimerkki.
Pol Potin punaiset khmerit hallitsivat Kambodžaa vain neljä vuotta. Silti tässä pienessä maassa, jonka väkiluku oli vain 8 miljoonaa, tapettiin vuosien 1975 ja 1978 välisenä aikana yli kaksi miljoonaa ihmistä, joista 200 000 oli kiinalaisia.

Punaiset khmerit syyllistyivät lukemattomiin rikoksiin, mutta emme käsittele niitä tässä. Sen sijaan meidän on käsiteltävä heidän suhdettaan KKP:hen.

Pol Pot palvoi Mao Zedongia. Vuodesta 1965 alkaen hän kävi Kiinassa neljä kertaa voidakseen henkilökohtaisesti kuunnella Mao Zedongin opetusta. Jo vuonna 1965 Pol Pot vietti kolme kuukautta Kiinassa. Chen Boda ja Zhang Chunqiao kävivät hänen kanssaan keskusteluja, joiden aiheina oli ”poliittinen valta kasvaa kiväärinpiipuista”, ”luokkataistelu”, ”proletariaatin diktatuuri” ym.. Nämä teoriat olivat perustana hänen vallanpidolleen Kambodžassa. Palattuaan takaisin Kambodžaan, Pol Pot muutti puolueensa nimen Kambodžan Kommunistiseksi Puolueeksi ja perusti KKP:n mallin mukaan monia vallankumouksellisia tukikohtia eristääkseen kaupungit maaseudusta.

Vuonna 1968 Kambodžan Kommunistinen Puolue perusti virallisen armeijan. Vuoden 1969 lopulla siihen kuului runsaat 3 000 miestä, mutta vuonna 1975, ennen hyökkäystä Phnom Penhiin ja kaupungin piiritystä, siitä oli tullut hyvin varustettu 80 000 sotilaan sotakoneisto. Tämä oli kokonaan KKP:n tuen ansiota. Wang Xiangenin kirjassa Dokumentaari Vietnamin tukemisesta ja taistelusta Amerikkaa vastaan annettujen tietojen mukaan Kiina antoi vuonna 1970 Pol Potille asevarusteita 30 000 sotilasta varten. Huhtikuussa 1975 Pol Pot otti Kambodžan pääkaupungin hallintaansa, ja kaksi kuukautta myöhemmin hän matkusti Pekingiin vierailemaan KKP:n luona ja saamaan ohjeita. On itsestään selvää, että punaiset khmerit eivät olisi voineet suorittaa veritöitään ilman KKP:n teoreettista ja aineellista tukea.

Esimerkiksi sen jälkeen kun Kambodžan Kommunistinen Puolue oli tappanut prinssi Sihanoukin kaksi poikaa, puolue lähetti Sihanoukin silti Zhou Enlain käskystä kuuliaisesti Pekingiin. Oli yleisesti tunnettua, että kun Kambodžan Kommunistinen Puolue tappoi ihmisiä, niin se ”surmasi sikiönkin” mahdollisten tulevien ongelmien ehkäisemiseksi. Pol Pot kuitenkin totteli Zhou Enlaita mukisematta.

Zhou Enlai kykeni pelastamaan Sihanoukin yhdellä ainoalla sanalla. KKP ei kuitenkaan vastustanut sitä, että Kambodžan Kommunistinen Puolue tappoi yli 200 000 kiinalaista. Tuolloin Kambodžan kiinalaiset hakeutuivat Kiinan suurlähetystöön saadakseen apua, mutta suurlähetystö ei välittänyt heistä lainkaan.

Kun kiinalaista syntyperää olevia ihmisiä tapettiin ja raiskattiin joukoittain Indonesiassa toukokuussa 1998, KKP ei puuttunut sanallakaan asiaan. Kukaan ei tarjonnut apua, ja asiasta uutisointikin estettiin Kiinassa. Näyttää siltä, että KKP ei välitä ollenkaan ulkokiinalaisista. Heille ei tarjottu edes humanitaarista apua.

V. Perheen tuhoaminen

On mahdotonta tietää, kuinka monta kiinalaista on menettänyt henkensä KKP:n poliittisissa vainoissa. Eri alueiden, etnisten ryhmien ja paikallisten murteiden välisten tiedonkulun esteiden vuoksi tilastollisia tutkimuksia on mahdotonta tehdä. Kommunistinen hallitus ei koskaan suorittaisi sellaista tutkimusta, koska se kaivaisi silloin omaa hautaansa. Omaa historiaansa kirjoittaessaan KKP pitää parempana jättää pois yksityiskohdat. Vielä vaikeampaa on saada selville, kuinka monta perhettä KKP on vahingoittanut. Joissakin tapauksissa yksi perheenjäsen kuoli, ja perhe hajotettiin. Toisissa tapauksissa koko perhe menetti henkensä. Joissakin tapauksissa kukaan ei kuollut, mutta monet pakotettiin ottamaan ero. Isä ja poika, äiti ja tytär pakotettiin kieltäytymään tunnustamasta toisiaan. Jotkut vammautuivat, toiset menettivät järkensä, ja osa kuoli nuorena kidutukseen. Näiden perhetragedioiden muistiin merkitseminen on ollut hyvin puutteellista.

Japanilaisen Yomiuri News ’in taannoisen artikkelin mukaan yli puolet Kiinan kansalaisista on joutunut KKP:n vainon kohteeksi. Jos asia on näin, perheiden määrä kohoaa yli sadan miljoonan.

Zhang Zhixinin [25] nimi on tullut kiinalaisille tutuksi, koska hänen kohtalostaan on kirjoitettu suuri määrä artikkeleita. Monet tietävät, että hän joutui fyysisen ja psyykkisen kidutuksen ja joukkoraiskausten kohteeksi. Lopulta hän tuli hulluksi, ja hänet ammuttiin kuoliaaksi sen jälkeen kun hänen kielensä oli leikattu irti. Mutta monet eivät ehkä tiedä, että tämän tragedian takana on vielä yksi julma tarina – hänen perheenjäsentensäkin oli osallistuttava ”kuolemantuomittujen perheenjäsenille järjestetylle kurssille”.

Zhang Zhixinin tytär Lin Lin muistaa seuraavan tapahtuman keväältä 1975:

Eräs Shenyangin tuomioistuimen edustaja sanoi kuuluvalla äänellä: ”Äitisi on uppiniskainen vastavallankumouksellinen. Hän kieltäytyy muuttamasta ajatteluaan ja on parantumattoman itsepäinen. Hän vastustaa suurta johtajaamme puheenjohtaja Mao Zedongia, hän vastustaa voittamattoman Mao Zedongin ajatuksia ja puheenjohtaja Maon proletaarista, vallankumouksellista suuntaa. Hänen toistuvien rikostensa takia hallituksemme harkitsee rangaistuksen koventamista. Jos hänet teloitetaan, mikä on sinun asenteesi siihen?” Yllätyin enkä tiennyt, mitä sanoisin. Sydämeni murtui. Yritin pysyä rauhallisena ja taistelin kyyneleitä vastaan. Isäni oli sanonut, ettemme saisi itkeä toisten edessä, koska emme silloin voisi kieltäytyä tunnustamasta äitiäni. Isäni vastasi sijastani: ”Jos asia on näin, hallitus on vapaa toimimaan tarpeelliseksi katsomallaan tavalla.”

Tuomioistuimen edustaja kysyi uudelleen: ”Haetteko hänen ruumiinsa, jos hänet teloitetaan? Haetteko hänen omaisuutensa vankilasta?” Laskin katseeni enkä sanonut mitään. Isäni vastasi taas puolestani: ”Emme tarvitse mitään.” …Isäni piti minua ja veljeäni kädestä, kun lähdimme pois motellista. Palasimme horjuen kotiin ujeltavassa lumimyrskyssä. Emme laittaneet ruokaa, vaan isä antoi minulle ja veljelleni vain palan kovaa maissileipää. Hän sanoi: ”Syökää ja menkää aikaisin nukkumaan.” Menin hiljaa makaamaan sängyn päälle. Isä istui tuolilla ja tuijotti valoon kuin sumussa. Vähän ajan kuluttua hän katsoi sänkyymme ja luuli, että nukuimme. Hän nousi ylös ja avasi varovaisesti matkalaukun, jonka olimme ottaneet mukaamme vanhasta kodistamme Shenyangista, ja otti esille kuvan äidistäni. Hän katsoi sitä eikä voinut pidätellä kyyneliään.

Nousin ylös sängystä, laitoin pääni isäni käsivarrelle ja aloin itkeä ääneen. Isäni taputti minua ja sanoi: ”Älä tee noin, emme voi antaa naapurien kuulla.” Veljeni heräsi itkuuni. Isä piti lujasti kiinni minusta ja veljestäni. En tiedä, kuinka paljon itkimme sinä yönä, mutta emme voineet itkeä vapaasti [26]. ”

Erään yliopiston lehtorin onnellista perhettä kohtasi katastrofi siihen aikaan kun oikeistolaisille annettiin hyvitystä. Oikeistolaisuudenvastaisen kampanjan aikana hänen vaimonsa oli seurustellut oikeistolaiseksi leimatun miehen kanssa. Naisen rakastettu lähetettiin sitten kaukaisille seuduille, missä hän sai kärsiä paljon. Koska nainen nuorena tyttönä ei voinut seurata häntä, hän luopui rakkaudestaan ja meni naimisiin lehtorin kanssa. Kun hänen rakastettunsa lopulta palasi kotikaupunkiinsa, nainen, jolla nyt oli useita lapsia, ei voinut elää menneen petollisuutensa kanssa. Hän halusi erota miehestään lieventääkseen huonoa omaatuntoaan. Lehtori oli silloin 50-vuotias eikä voinut hyväksyä tätä yhtäkkistä muutosta ja tuli hulluksi. Hän riisui kaikki vaatteensa ja ryntäili ympäriinsä löytääkseen paikan, missä voisi aloittaa uuden elämän. Lopulta vaimo ja lapset jättivät hänet. KKP:n määräämät tuskalliset erot ovat ratkaisematon ongelma ja parantumaton sairaus, joissa ero johtaa toiseen.

Perhe on kiinalaisen yhteiskunnan perusyksikkö. Se on myös perinteisen kulttuurin viimeinen linnake puoluekulttuuria vastaan. Sen vuoksi perheelle aiheutettu vahinko on julmin KKP:n tappamisen historiassa.

Koska Kiinan kommunistinen puolue hallitsee yhteiskunnan kaikkia resursseja, diktatuurin vastustajaksi luokitellulle tulee heti ongelmia itsensä elättämisessä. Kaikki yhteiskunnassa syyttävät häntä ja hän menettää arvokkuutensa. Koska näitä viattomia ihmisiä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, perhe on heille ainoa paikka, missä he voivat saada lohdutusta. Mutta KKP:n toimintaperiaatteet estävät perheenjäseniä tukemasta toisiaan, koska myös he olivat vaarassa tulla leimatuksi diktatuurin vastustajiksi. Esimerkiksi Zhang Zhixin pakotettiin ottamaan avioero. Monille perheenjäsenten kavallus, ilmianto, julkinen arvostelu tai kieltäminen on se viimeinen pisara, joka lopulta murtaa heidät. Monet ovat riistäneet henkensä tämän seurauksena.

VI. Tappamisen mallit ja seuraukset

KKP:n tappamisideologia

Kiinan kommunistinen puolue on aina esittänyt itsensä lahjakkaana ja luovana marxismi-leninismin kehittäjänä, mutta todellisuudessa KKP onnistui luomaan pahuuden, jolla ei ole vertaa Kiinan historiassa eikä muualla maailmassa. Puolue käyttää kommunistista yhteiskunnallisen yhtenäisyyden ideologiaa johtaakseen väestöä ja älymystöä harhaan. Se käyttää tieteen ja teknologian tarjoamia mahdollisuuksia ihmisten uskon turmelemiseen ja ateismin edistämiseen. Se käyttää kommunismia yksityisomistuksen kieltämiseen ja Leninin teoriaa väkivaltaisesta vallankumouksesta maan hallitsemiseen. Samoin se myös yhdistää ja vahvistaa kiinalaisen kulttuurin pahinta osaa, joka eroaa kiinalaisen perinteen päävirtauksesta.

KKP kehitti täydellisen teorian ja organisaation proletariaatin diktatuurissa tapahtuvalle ”vallankumoukselle” ja ”jatkuvalle vallankumoukselle”. Se käytti tätä järjestelmää yhteiskunnan muuttamiseen ja puolueen diktatuurin lujittamiseen. Teorialla on kaksi osaa – taloudellinen perusta ja ylärakenne proletariaatin diktatuurin alaisuudessa, missä taloudellinen perusta määrää ylärakenteen, kun taas ylärakenne vaikuttaa taloudelliseen perustaan. Ylärakenteen, erityisesti puolueen vallan, vahvistamiseksi vallankumous on aloitettava taloudellisesta perustasta. Tähän kuuluu:

1) Maaomistajien tappaminen maaseudun tuotantosuhteiden ratkaisemiseksi [27].
2) Kapitalistien tappaminen kaupunkien tuotantosuhteiden ratkaisemiseksi.

Ylärakenteessa suoritetaan myös toistuvaa tappamista puolueen ehdottoman ideologisen hallinnan ylläpitämiseksi. Tähän kuuluu:

1) Älymystön puoluetta kohtaan omaksuman poliittisen asenteen muodostaman ongelman ratkaiseminen.

KKP on aikojen kuluessa käynnistänyt monia kampanjoita ”älymystön ajattelun” uudistamiseksi. Se on syyttänyt älymystöä porvarillisesta individualismista, porvarillisesta ideologiasta, epäpoliittisista näkemyksistä, luokattomasta ideologiasta, liberalismista ym. KKP riisti älymystön edustajilta heidän arvokkuutensa aivopesemällä heidät ja tuhoamalla heidän omatuntonsa. KKP oli vähällä tuhota itsenäisen ajattelun ja monia muita älymystön hyviä ominaisuuksia, kuten esimerkiksi perinteen puhua oikeudenmukaisuuden puolesta ja omistautua sen ylläpitämiselle. Tämä perinne opettaa: ”Köyhänä ja vähäpätöisenä ei pidä luopua periaatteistaan ylivoiman edessä eikä rikkaana ja kunnioitettuna antautua kohtuuttomuuksiin.” [28] ”On oltava ensimmäisenä huolehtimassa valtion tulevaisuudesta ja viimeisenä vaatimassa omaa osaansa onnesta.”[29] ”Jokaisen kansalaisen on tunnettava vastuuta oman maansa menestyksestä ja epäonnistumisesta.”[30] ”Ollessaan vähäarvoisessa asemassa herrasmies kehittää itseään, mutta ollessaan huomattavassa asemassa hän kehittää koko maata.” [31]

2) Kulttuurivallankumouksen toteuttaminen ja ihmisten tappaminen KKP:n ehdottoman kulttuurisen ja poliittisen johtoaseman takaamiseksi.

KKP mobilisoi joukkoliikkeitä puolueen sisä- ja ulkopuolella ja alkoi tappaa kulttuurin, taiteen, teatterin, historian ja koulutuksen aloilla. KKP:n ensimmäisten hyökkäysten kohteena oli monia kuuluisia henkilöitä, kuten ”Kolmen perheen kylä”[32], Liu Shaoqi, Wu Han, Lao She ja Jian Bozan. Myöhemmin tappaminen kohdistui myös ”pieneen puolueen piirissä toimivan ryhmään” ja ”pieneen armeijan piirissä toimivan ryhmään” ja laajeni lopulta asteittain puolueen ja armeijan piiristä käsittämään maan kaikki asukkaat. Aseellinen taistelu tuhosi fyysisiä ruumiita, ja kulttuuriset hyökkäykset tappoivat ihmisten sieluja. Tämä oli erittäin kaoottinen ja väkivaltainen ajanjakso puolueen vallanpidossa. Ihmisluonnon pahaa puolta oli suuresti vahvistanut puolueen tarve vahvistaa valtaansa kriisitilanteissa. Kuka tahansa sai omavaltaisesti tappaa toisen ”vallankumouksen nimissä” tai ”puolustaakseen puheenjohtaja Maon vallankumouksellista linjaa”. Tämä oli ennennäkemätön koko kansan käsittävä ihmisluonnon tuhoamisharjoitus.

3) KKP ampui opiskelijoita Taivaallisen rauhan aukiolla kesäkuun 4. päivänä 1989 vastauksena kulttuurivallankumouksen jälkeisiin demokratiavaatimuksiin.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun KKP tappoi siviilejä aivan avoimesti tukahduttaakseen kansan mielenosoitukset kavalluksia, korruptiota ja hallituksen ja liikemiesten välistä kähmintää vastaan ja tukahduttaakseen paino-, sanan- ja kokoontumisvapautta koskevat vaatimukset. Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn aikana puolue jopa lavasti kohtauksia, joissa ihmiset polttivat sotilasajoneuvoja ja tappoivat sotilaita, lietsoakseen vihaa armeijan ja kansan välille, ja näin synnytettiin tragedia, jossa kansan armeija surmasi joukoittain omia kansalaisiaan.

4) Eri uskontoihin kuuluvien ihmisten tappaminen

Uskonnolliset kysymykset ovat KKP:lle erittäin tärkeitä. Johtaakseen ihmisiä harhaan harhaopeillaan puolue aloitti valtaan päästyään kaikkien uskontojen ja uskonsuuntien tuhoamisen. Kun puolue kohtasi uuden ajanjakson hengellisen uskon – Falun Gongin – se otti taas esille teurastusveitsensä. KKP:n strategiana on käyttää hyväkseen Falun Gongin ”totuudenmukaisuuden, myötätunnon ja kärsivällisyyden” periaatteita ja sitä, että harjoittajat eivät valehtele, eivät käytä väkivaltaa ja kieltäytyvät aiheuttamasta epävakaisuutta yhteiskunnassa. Saatuaan kokemuksia Falun Gongin vainosta puolueesta tuli entistäkin taitavampi tuhoamaan muiden uskonsuuntien edustajia. Tällä kertaa Jiang Zemin ja KKP itse johtivat tappamista sen sijaan että olisivat käyttäneet siihen muita ihmisiä tai ryhmiä.

5. Ihmisten tappaminen totuuden salaamiseksi

Kansalaisten oikeus saada tietoa on toinen KKP:n heikko kohta; puolue tappaa myös estääkseen tiedonsaannin. Aikaisemmin ”vihollisen radiolähetyksien kuunteleminen” oli rikos, josta saattoi saada vankeusrangaistuksen. Sittemmin Falun Gongin rauhanomaisen vastarinnan puitteissa joitakin valtion omistamia satelliitti- ja kaapeliohjelmia kaapattiin Falun Gongin vainon todellisten syiden paljastamiseksi, mikä sai Jiang Zeminin antamaan salaisen käskyn: ”Tappakaa heidät säälimättä.” Ohjelmakaappauksen organisoinut Liu Chenjun kidutettiin kuoliaaksi. KKP on mobilisoinut ”610-viraston” (Natsi-Saksan Gestapoa muistuttavan, Falun Gongin vainoamiseksi perustetun järjestön), poliisin, syyttäjät, tuomioistuimet ja laajan valvontajärjestelmän valvomaan ihmisten kaikkia toimia.

6. Ihmisten elinehtojen tuhoaminen oman edun tavoittelun vuoksi

KKP:n teoria jatkuvasta vallankumouksesta tarkoittaa itse asiassa sitä, että se ei luovu vallastaan. Juuri tällä hetkellä kavallukset ja korruptio puolueen sisällä ovat johtaneet ristiriitoihin puolueen ehdottoman johtoaseman ja ihmisten elinehtojen välillä. Kun ihmiset järjestäytyvät suojatakseen oikeuksiaan oikeusteitse, KKP käyttää väkivaltaa ja uhkailee teurastusveitsellään näiden liikkeiden johtajia. KKP on jo kouluttanut yli miljoona aseistettua poliisia tätä tarkoitusta varten. Puolue on tällä hetkellä paljon paremmin valmistautunut tappamiseen kuin Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn aikana vuonna 1989, jolloin sen oli pakko tilapäisesti panna armeijansa liikekannalle. Ajamalla ihmiset perikadon partaalle, puolue on myös ajanut itsensä umpikujaan. KKP on tullut niin herkkään vaiheeseen, että se kiinalaisen sananparren mukaisesti ”näkee puiden ja ruohonkin vihollisina heti kun tuuli puhaltaa ”. Yllä oleva osoittaa, että KKP on luonteeltaan paha henki. Muuttipa se itseään tiettynä aikana ja tietyssä paikassa millaiseen muotoon tahansa ehdottoman hallintansa ylläpitämiseksi, niin se on tappanut aikaisemmin, tappaa nyt ja tappaa tulevaisuudessa.

Tappamisen eri mallit eri olosuhteissa

A. Johtamista propagandan keinoin

KKP on eri aikoina käyttänyt eri keinoja ihmisten tappamiseen. Useimmiten puolue sepitti propagandaa ennen tappamista. Puolue on usein todennut, että ”vain tappaminen voi lepyttää kansan suuttumuksen”, aivan kuin kansa olisi pyytänyt KKP:ta tappamaan. Itse asiassa KKP on aiheuttanut ”kansan suuttumuksen”.

Esimerkiksi näytelmää ”Vaaleahiuksinen tyttö”, [33] tätä täydellisesti vääristeltyä kansantarinaa, ja näytelmän Liu Wencai keksittyjä tarinoita vuokran perimisestä ja vedentäyttämistä vankityrmistä käytettiin molempia välineinä, joilla kansaa ”opetettiin” vihaamaan maanomistajia. Yleensä KKP demonisoi vihollisensa, kuten kävi Kiinan entisen presidentin Liu Shaoqin tapauksessa. Saadakseen ihmiset vihaamaan Falun Gongia KKP lavasti tammikuussa 2001 polttoitsemurhan Taivaallisen rauhan aukiolla ja kaksinkertaisti massiivisen murhakampanjansa Falun Gongia vastaan. KKP ei ole ainoastaan jatkanut ihmisten tappamista menetelmillään vaan on myös kehittänyt ne täydellisyyteen uuden tietoteknologian avulla. Aikaisemmin KKP pystyi johtamaan harhaan vain kiinalaisia, mutta nyt se voi harhauttaa ihmisiä kaikkialla maailmassa.

B. Massojen mobilisointi tappamaan ihmisiä

KKP ei tapa ihmisiä vain diktatuurin koneiston avulla vaan se myös mobilisoi aktiivisesti ihmisiä tappamaan toisiaan. Vaikka KKP ehkä noudattikin tiettyjä sääntöjä ja lakeja näiden mobilisointien alussa, mikään ei kuitenkaan voinut pysäyttää teurastusta, kun KKP kerran oli kiihottanut kansaa osallistumaan siihen. Esimerkiksi kun KKP toteutti maauudistuksen, maauudistuskomitea saattoi päättää maanomistajien elämästä ja kuolemasta.

C. Sielun tuhoaminen ennen fyysinen ruumiin tappamista

Toinen tappamismenetelmä on tuhota ihmisen sielu ennen ruumiin tappamista. Edes Kiinan historian julmin ja väkivaltaisin dynastia, Qin (221–207 eKr.), ei tuhonnut ihmisten sieluja. KKP ei ole koskaan antanut ihmisille mahdollisuutta kuolla marttyyrinä. Se julkisti sen tapaisia menettelytapoja kuin ”ymmärtämystä niille, jotka tunnustavat, ja ankaria rangaistuksia niille, jotka vastustavat” sekä ”ainoa keino on tunnustaa rikos pää painuksissa”. KKP pakottaa ihmiset luopumaan omista ajatuksistaan ja uskostaan ja saa heidät kuolemaan kuin koirat vailla arvokkuutta, sillä arvokas kuolema voisi rohkaista kannattajia. Vain silloin kun ihminen kuolee nöyryytyksessä ja häpeässä, KKP saavuttaa tavoitteensa, joka on ”antaa opetus” uhria ihailleille ihmisille. Syy Falun Gongin vainon äärimmäiseen julmuuteen ja väkivaltaisuuteen on se, että Falun Gongin harjoittaja pitää vakaumusta elämää tärkeämpänä. Kun KKP ei voinut tuhota heidän arvokkuuttaan, se teki kaikkensa kiduttaakseen heidän fyysistä kehoaan.

D. Ihmisten tappaminen liittoutumisen ja hylkimisen avulla

Kun KKP tappaa ihmisiä, se käyttää sekä keppiä että porkkanaa liittoutumalla tiettyjen ihmisten kanssa ja etääntymällä toisista. KKP yrittää aina hyökätä kansan ”pienen osan” kimppuun käyttäen viiden prosentin suhdetta. Suurin osa kansasta on aina hyvä, aina ”kasvatuksen” kohde. Tällainen kasvatus perustuu terroriin ja huolenpitoon. Terrorin avulla tapahtuva kasvatus käyttää pelkoa näyttämällä ihmisille, että puoluetta vastustaville käy huonosti. Näin se pyrkii saamaan heidät pysymään kaukana niistä ihmisistä, joita vastaan puolue on aikaisemmin hyökännyt. ”Huolenpidon” avulla tapahtuva kasvatus antaa ihmisten nähdä, että jos he ansaitsevat puolueen luottamuksen ja lyöttäytyvät yhteen puolueen kanssa, he eivät ainoastaan ole turvassa vaan heillä on myös suuret mahdollisuudet saada ylennys tai muita etuja. Lin Biao [34] sanoi kerran: ”Pieni osa [tukahdutettuja] tänään ja pieni osa huomenna, pian siitä tulee suuri osa.” Ne, jotka iloitsivat eloonjäämisestään yhdessä kampanjassa, joutuivat usein uhreiksi seuraavassa.

E. Mahdollisten uhkien tukahduttaminen alkuunsa ja salaista tappamista lain rajojen ulkopuolella

KKP on viime aikoina kehittänyt mallin, jossa tappamisella tukahdutetaan ongelma heti alkuunsa ja salaisesti oikeuslaitoksen ulkopuolella. Kun esimerkiksi lakot ja maatyöläisten protestit käyvät tavallisemmiksi, KKP eliminoi nämä liikkeet, ennen kuin ne ehtivät kasvaa, vangitsemalla niin kutsutut ”joukon johtajat” ja tuomitsemalla nämä ankariin vankeusrangaistuksiin. Toinen esimerkki koskee väkivallan käyttöä oikeuslaitoksen ulkopuolella. Koska vapaus ja ihmisoikeudet ovat tulleet yleiseksi suuntaukseksi maailmassa, KKP ei ole tuominnut Falun Gongin johtohenkilöitä kuolemaan. Jiangin ilmoitettua, että ”ketään ei aseteta vastuuseen Falun Gongin harjoittajien tappamisesta” Falun Gongin harjoittajia on usein kidutettu kuoliaaksi eri puolilla Kiinaa. Kiinan lainsäädäntö antaa kansalaisille oikeuden valittaa, jos heitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Silti KKP käyttää siviilipukuisia poliiseja tai pestaa paikallisia roistoja pysäyttämään ja vangitsemaan valittajat ja lähettämään heidät kotiin tai jopa alueen työleireille.

F. Tappamista varoitukseksi muille

Zhang Zhixin, Yu Luoken ja Lin Zhaon [35] vainot ovat esimerkkejä tästä.

G. Tappamista koskevan totuuden pimittäminen painostamalla ihmiset vaikenemaan

Kuuluisia ihmisiä, joilla on kansainvälisiä vaikutusmahdollisuuksia, ei tavallisesti tapeta, vaan heidät painostetaan vaikenemaan. Tämän tarkoitus on salata niiden ihmisten kuolema, joiden tappaminen ei herätä suuren yleisön huomiota. Yksi esimerkki on vastavallankumouksellisten tukahduttamiskampanja, jossa KKP ei tappanut Long Yunin, Fu Zuoyin ja Du Yumingin tapaisia korkea-arvoisia GMD:n kenraaleja vaan alempiarvoisia GMD:n upseereita ja sotilaita.

Kommunistisen puolueen suorittama tappaminen on jo pitkään vääristänyt kiinalaisten sieluja. Nykyään monet kiinalaiset eivät vieroksu tappamista. Kun terroristit iskivät Yhdysvaltoja vastaan 11. syyskuuta 2001, monet kiinalaiset riemuitsivat siitä internetin ilmoitustauluilla. ”Totaalisen sodan” kannattajia voitiin kuulla kaikkialla, mikä sai ihmiset vapisemaan pelosta.

Johtopäätös

Kommunistisen puolueen informaatiosaarron vuoksi emme voi tarkalleen tietää, kuinka monta ihmistä on kuollut sen vallan aikana tapahtuneissa vainoissa. Yllä mainituissa kampanjoissa kuoli ainakin 60 miljoonaa ihmistä. Lisäksi KKP on tappanut etnisten vähemmistöjen edustajia Xinjianissa, Tiibetissä, Sisä-Mongoliassa, Yunnanissa ja muualla. Näistä tapahtumista on vaikeaa löytää tietoa. Washington Post arvioi kerran, että KKP:n vainoissa oli kuollut peräti 80 miljoonaa ihmistä [36].

Kuolleiden määrän lisäksi meillä ei myöskään ole mahdollisuutta saada selville, kuinka monta on vammautunut tai tullut mielisairaaksi, kuollut raivosta tai kauhusta kaiken sen kurjuuden takia, jota he joutuvat kantamaan sisällään. Jokainen yksityinen kuolema on tuskallinen murhenäytelmä, joka jättää uhrin perheenjäseniin pysyviä henkisiä vammoja.

Kuten japanilainen sanomalehti Yomiuri News kerran kertoi [37], Kiinan keskushallitus suoritti tutkimuksen tapahtuneista menetyksistä kulttuurivallankumouksen aikana 29 maakunnassa ja suoraan keskushallituksen alaisessa kunnassa. Tulokset osoittivat, että kulttuurivallankumouksen aikana vainottiin ja syytettiin lähes 600 miljoonaa ihmistä, mikä on noin puolet Kiinan väestöstä.

Stalin totesi kerran, että ihmisen kuolema on tragedia, mutta miljoonan ihmisen kuolema on vain tilastotietoa. Kun Sichuanin maakunnan puoluesihteeri Li Jingquan sai kuulla, että maakunnassa monia ihmisiä oli kuollut nälkään, hän totesi: ”Minkä dynastian aikana ihmisiä ei olisi kuollut?” Mao Zedong sanoi: ”Tappiot ovat väistämättömiä. Kuolemantapauksia sattuu usein.” Tämä on ateististen kommunistien näkemys elämästä. Sen vuoksi Stalinin vainoissa kuoli 20 miljoonaa ihmistä, mikä oli kymmenen prosenttia entisen Neuvostoliiton väestöstä. KKP on tappanut lähes 80 miljoonaa ihmistä, mikä on lähes kymmenen prosenttia maan väestöstä [kulttuurivallankumouksen lopulla]. Punaiset khmerit tappoivat melkein kaksi miljoonaa ihmistä eli neljäsosan Kambodžan silloisesta väestöstä. Pohjois-Koreassa arvioidaan yli miljoonan ihmisen kuolleen nälkään. Kaikki nämä ovat kommunistipuolueiden päälleen keräämää verivelkaa.

Pahat puolueet uhraavat ihmisiä ja käyttävät heidän vertaan pahojen henkien palvontaan. Perustamisestaan lähtien kommunistinen puolue on jatkanut ihmisten tappamista – kun se ei voinut tappaa puolueen ulkopuolella olevia, se tappoi omiaankin – ”luokkataistelujen”, ”puolueen sisäisten taistelujen” ja muiden harhakuvitelmien nimissä. Puolue asettaa jopa omat pääsihteerinsä, päällikkönsä, kenraalinsa, ministerinsä ym. pahan lahkon uhrialttarille.

Monien mielestä KKP:lle pitäisi antaa aikaa parantaa itseään, ja he sanovat, että puolue on nykyään tappamisen suhteen melko pidättyväinen. Silti yhdenkin ihmisen tappaminen tekee murhaajaksi. Koska tappaminen on yksi niistä keinoista, joita KKP käyttää hirmuhallintonsa ylläpitämiseen, se lisää ja vähentää tappamistaan tarpeittensa mukaan. KKP:n tappaminen on yleensä arvaamatonta. Jos väestö ei tunne voimakasta pelkoa, KKP voi tappaa useampia lisätäkseen pelkoa. Kun ihmiset ovat jo ennestään peloissaan, pienikin määrä riittää pelon ylläpitämiseksi. Kun ihmiset ovat pelon vallassa, pelon ylläpitämiseksi riittää, että KKP ilmoittaa aikovansa tappaa (ilman että sen tarvitsee tappaa ketään). Kun ihmiset ovat kokeneet lukemattomia poliittisia ja kuolemaan johtavia kampanjoita, heissä on syntynyt ehdollinen refleksi suhteessa KKP:n terroriin. KKP:n ei tarvitse edes mainita tappamista. Pelkkä propagandakoneiston joukkoarvostelun sävykin riittää palauttamaan ihmisten mieliin kauhistuttavat muistot.

Puolue säätelee tappamistaan ihmisten pelontunteen mukaan. KKP ei sinänsä pyri tappamaan paljon tai vähän, vaan keskeistä on, että se tappaa johdonmukaisesti säilyttääkseen valtansa. KKP ei ole tullut lempeämmäksi. Se ei ole myöskään pannut pois teurastusveistään. Kansa on päinvastoin tullut kuuliaisemmaksi. Heti kun ihmiset alkavat kapinoida ja vaatia jotain mitä KKP ei voi hyväksyä, puolue tappaa epäröimättä.

Mielivaltainen tappaminen on tehokkain keino ylläpitää hirmunvaltaa. Aikaisemmassa laajamittaisessa tappamisessa KKP piti uhrin identiteetin, rikoksen ja tuomion tason tarkoituksellisesti epäselvänä. Välttääkseen joutumasta tappamisen kohteeksi ihmiset pysyttelivät usein turvalliseksi arvioimallaan alueella. Tällaiset ”turvalliset alueet” olivat usein rajoittuneempia kuin mitä KKP oli aikonut niistä tehdä. Tämä on syynä siihen, että ihmiset jokaisessa yksittäisessä kampanjassa ovat taipuvaisia toimimaan ”pikemminkin vasemmistolaisten kuin oikeistolaisten tavoin”. Siksi kampanja ”kasvaa” suunnitellun asteikon ulkopuolelle, koska ihmiset asettavat vapaaehtoisesti itselleen eritasoisia rajoituksia taatakseen oman turvallisuutensa. Mitä ahtaampia nämä rajat ovat, sitä julmempi kampanjasta tulee. Tällainen vapaaehtoinen, koko yhteiskuntaa koskevan terrorin lisääminen johtuu KKP:n mielivaltaisesta tappamisesta.

Pitkän tappamisen historiansa aikana KKP:sta on tullut moraalisesti turmeltunut sarjamurhaaja. Puolue tyydyttää tappamisella kieroutunutta tarvettaan päättää ihmisten elämästä ja kuolemasta. Se vaimentaa tappamalla oman sisäisen pelkonsa. Tappamalla se tukahduttaa aikaisemmista murhistaan aiheutuvan yhteiskunnallisen levottomuuden ja tyytymättömyyden. Nykyään KKP:n kasaantunut verivelka on tehnyt myötämielisen ratkaisun mahdottomaksi. Puolue voi vain turvautua voimaperäiseen tukahduttamiseen ja totalitaariseen hallintoon pysyäkseen vallassa viimeiseen hetkeensä asti. Vaikka KKP silloin tällöin naamioituu antamalla hyvitystä murhan uhreille, sen verenhimoinen luonne ei ole koskaan muuttunut. On entistäkin mahdottomampaa, että puolue muuttuisi tulevaisuudessa.

Alaviitteitä

[1] Mao Zedongin kirje vaimolleen Jiang Qingille (1966)

[2] Marxilaisessa yhteiskuntateoriassa ylärakenteella tarkoitetaan inhimillisen subjektiivisuuden ja materiaalisen substanssin välistä vuorovaikutusta yhteiskunnassa.

[3] Hu Feng, oppinut ja kirjallisuuskriitikko, esitti vastaväitteitä KKP:n ahtaan teoreettista kirjallisuuspolitiikkaa vastaan. Hänet suljettiin pois puolueesta ja tuomittiin 14 vuodeksi vankilaan.

[4] Ote teoksen Keskusteluja Konfutsen kanssa (Lunyu) alkusanoista.

[5] Leviticus 19:18

[6] Marx, Kommunistinen manifesti (1848)

[7] Mao Zedong, Kansan demokraattinen diktatuuri (1949)

[8] Mao Zedong, ”Meidän täytyy varauksetta tukea [vastavallankumouksellisten tukahduttamista] niin että jokainen perhe saa siitä tiedon” (30. maaliskuuta 1951)

[9] Mao Zedong, ”Meidän on iskettävä voimakkaasti ja tarkasti vastavallankumouksellisia vastaan” (1951)

[10] Taipingin taivaallinen valtakunta (1851–1864), joka tunnetaan myös nimellä Taipingin kapina, oli yksi Kiinan historian verisimmistä taisteluista. Se oli taistelu Kiinan keisarillisen armeijan ja Hakkan vähemmistökansaan kuuluneen, kristinuskoon kääntyneen Hong Xiuguan -nimisen mystikon innoittamien joukkojen välillä. Ainakin 30 miljoonan ihmisen uskotaan saaneen surmansa.

[11] Ote hongkongilaisen aikakauslehden Chengming’in julkaisemasta kirjasta; lokakuun 1996 numero. (www. chengmingmag.com)

[12] ”Suuri harppaus” (1958–1960) oli kommunistisen puolueen kampanja, jonka tarkoituksena oli vauhdittaa Kiinan teollisuutta, erityisesti terästeollisuutta. Sitä pidetään yleisesti suurena taloudellisena katastrofina.

[13] Red Flag Publishing Housen helmikuussa 1994 julkaisema teos. Lainaus on käännetty englannista suomeksi.

[14] Kiinalainen pinta-alanmitta. 1 mu = 1/6 hehtaaria

[15] Peng Dehuai (1898–1974): kommunistinen kiinalainen kenraali ja poliittinen johtaja. Peng oli korkein armeijan komentaja Korean sodassa, valtioneuvoston varapääministeri, politbyroon jäsen ja puolustusministeri vuosina 1954–1959. Hänet erotettiin virallisista tehtävistään kommunistipuolueen Lushanin kokouksessa vuonna 1959 hänen vastustettuaan Maon vasemmistolaisia menetelmiä.

[16] De Jaegher, Raymond J., Enemy Within. Guild Books, Catholic Polls, Inc. (1968).

[17] Daxingin verilöyly tapahtui elokuussa 1966 Pekingissä puoluesihteerien vaihdon aikana. Yleisen turvallisuuden ministeri Xie Fuzhi piti tuolloin Pekingissä yleisen turvallisuustoimiston kokouksessa puheen, jossa hän esitti, ettei punakaartilaisten toimiin ”viittä mustaa luokkaa” vastaan puututtaisi. Puhe toimitettiin pian Daxingin yleisen turvallisuuden toimistolle. Kokouksen jälkeen Daxingin toimisto pani heti toimeksi ja laati suunnitelman siitä, miten Daxingin asukkaita kannustettaisiin tappamaan ”viisi mustaa luokkaa”.

[18] Zheng Yi, Scarlet Memorial (Taipei: Chinese Television Publishing House, 1993).
Tämä teos on saatavissa myös englanniksi: Scarlet Memorial: Tales of Cannibalism in Modern China, kirjoittanut Yi Zheng, kääntänyt ja toimittanut T. P. Sym (Boulder, Colorado: Westview Press, 1998).

[19] ”Vanha yhteiskunta”, kuten kommunistinen puolue sitä kutsuu, viittaa aikaan ennen vuotta 1949, ja ”uusi yhteiskunta” vuoden 1949 jälkeiseen aikaan, jolloin KKP on ollut vallassa.

[20] Pakkopaita on kidutusvälineenä käytetty takki. Uhrin käsivarret väännetään selän taakse ja sidotaan yhteen köydellä, minkä jälkeen ne vedetään pään yli etupuolelle. Tämä kidutusmenetelmä voi heti rampauttaa henkilön käsivarret. Sen jälkeen uhrin päälle laitetaan pakkopaita ja uhri laitetaan riippumaan käsivarsista. Tämä julma kidutus aiheuttaa välittömästi murtumia olkapäihin, kyynärpäihin, ranteisiin ja selkään ja johtaa uhrin tuskalliseen kuolemaan. Useita Falun Gongin harjoittajia on kuollut tähän kidutukseen. Lisätietoja seuraavissa linkeissä:
kiinaksi: http://search.minghui.org/mh/articles/2004/9/30/85430.html
englanniksi: http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2004/9/10/52274.html

[21] Vuonna 1930 Mao käski puolueen tappaa tuhansia puolueenjäseniä, puna-armeijan sotilaita ja viattomia siviilejä Jiangxin maakunnassa yrittäessään lujittaa valtaansa KKP:n hallitsemilla alueilla. Lisätietoja löytyy (kiinaksi) seuraavasta linkistä: http://kanzhongguo.com/news/articles/4/4/27/64064.html

[22] Gao Gang ja Rao Shushi olivat molemmat kommunistisen puolueen keskuskomitean jäseniä. Kun he olivat hävinneet valtataistelun vuonna 1954, heitä syytettiin juonittelusta puolueen hajottamiseksi ja heidät erotettiin puolueesta.

[23] Zhou Enlai (1898–1976) oli KKP:n historiassa Maon jälkeen toiseksi korkea-arvoisin henkilö. Hän oli KKP:n johtohenkilö ja Kiinan kansantasavallan pääministeri vuodesta 1949 kuolemaansa asti.

[24] Wang Xiangen, Documentary of Supporting Vietnam and Fighting with America. (Peking: International Cultural Publishing Company, 1990)

[25] Zhang Zhixin oli intellektuelli, jonka KKP kidutti kuoliaaksi kulttuurivallankumouksen aikana, koska Zhang oli arvostellut Maon epäonnistumista ”Suuressa harppauksessa” ja sanonut totuuden liian avoimesti. Vanginvartijat riisuivat hänet monta kertaa alastomaksi, laittoivat hänelle käsiraudat ja heittivät hänet miesvankien selleihin, joissa nämä joukkoraiskasivat hänet, kunnes hän tuli hulluksi. Koska vankilan johto pelkäsi, että hän huutaisi iskulauseita teloituksen aikana, hänen kurkkunsa leikattiin auki ennen teloitusta.

26] Laogain Tutkimussäätiön raportti (Laogai Research Foundation) 12. lokakuuta 2004: http://www.laogai.org/news2/newsdetail.php?id=391 (kiinaksi).

[27] Yksi kolmesta työkalusta (tuotantoväline, tuotantotapa, tuotanto-olosuhteet), joita Marx käytti yhteiskuntaluokkien analysointiin. Tuotantosuhteilla tarkoitetaan tuotantovälineitä omistavien ja tuotantovälineitä omistamattomien välistä suhdetta, esimerkiksi maanomistajan ja maatyöläisen tai kapitalistin ja työläisen välistä suhdetta.

[28] Mencius, Book 3. Penguin Classics series, D.C. Laun englanninkielinen käännös.

[29] Kirjoittanut Fan Zhongyan (989–1052) kuuluisa kiinalainen lääkäri, kirjailija ja valtion virkamies Pohjoisen Son-dynastian aikana. Lainaus on hänen kuuluisasta teoksestaan Yueyangin torniin kiipeäminen.

[30] Kirjoittanut Gu Yanwu (1613–1682), huomattava oppinut varhaisen Qing-dynastian aikana.

[31] Mencius, Book 7. Penguin Classics series, D.C. Laun englanninkielinen käännös.

[32] ”Kolmen perheen kylä” oli 1960-luvulla kolmen kirjailijan, Den Kuon, Wu Hanin ja Liao Moshan, salanimi. Wu oli kirjoittanut teatteriesityksen Hai Rui eroaa virastaan, jonka Mao katsoi olevan poliittinen satiiri hänen suhteestaan kenraali Peng Dehuaihin.

[33] Valkohiuksinen tyttö on kiinalainen kansantarina, joka kertoo luolassa asuvasta kuolemattomasta, jolla oli yliluonnollisia kykyjä, joilla hän kykeni palkitsemaan hyvyyttä ja rankaisemaan pahuutta, tukemaan oikeamielisyyttä ja estämään pahuutta. ”Moderneissa” kiinalaisissa draamoissa, oopperoissa ja baleteissa hänet kuitenkin kuvataan tyttönä, jonka oli pakko paeta luolaan sen jälkeen kun hänen isänsä oli tapettu tämän kieltäydyttyä antamasta tytärtään vaimoksi vanhalle maanomistajalle. Hänen hiuksensa tulivat valkoisiksi ravinnon puutteesta. KKP:n kirjailijoiden käsissä tästä tuli tunnetuimpia kiinalaisia ”moderneja” draamoja, ja sen tarkoituksena oli lietsoa luokkavihaa maanomistajia kohtaan.

[34] Lin Biao (1907–1971) oli yksi KKP:n korkea-arvoisimmista johtajista, ja hän toimi Mao Zedongin alaisena Kiinan politbyroon jäsenenä, varapuheenjohtajana (1958) ja puolustusministerinä (1959). Hänen pidettiin Kiinan suuren kulttuurivallankumouksen arkkitehtina. Hänestä oli määrä tulla Maon vallanperijä vuonna 1966, mutta hän joutui epäsuosioon vuonna 1970. Hänen väitetään osallistuneen vallankaappaushankkeeseen aavistettuaan menettävänsä asemansa, ja hän yritti paeta Neuvostoliittoon väitetyn salajuonen paljastuttua. Hän kuoli lentokoneen maahansyöksyssä paetessaan syytöksiä.

[35] Yu Luoke oli ihmisoikeusajattelija ja ihmisoikeuksien puolustaja, jonka KKP tappoi kulttuurivallankumouksen aikana. Hänen 18. tammikuuta 1967 kirjoitettu suurenmoinen esseensä Perhetaustasta oli kulttuurivallankumouksen ajan laajimmalle levinneitä ja pysyvimmin vaikuttaneita kommunismista vapaita ajatuksia ilmaisseita kirjoituksia. Pekingin yliopistossa pääaineenaan lehdistöoppia opiskellut Lin Zhao luokiteltiin vuonna 1957 oikeistolaiseksi itsenäisen ajattelunsa ja kommunistista liikettä vastaan suunnatun selvän kritiikkinsä takia. Häntä syytettiin juonittelusta kansan demokraattisen diktatuurin kaatamiseksi ja hänet vangittiin vuonna 1960. Vuonna 1962 hänet tuomittiin 20 vuodeksi vankilaan. Kommunistinen puolue tappoi hänet 29. huhtikuuta 1968 syytettyään häntä vastavallankumouksellisuudesta.

[36] http://www.laojiao.org/64/article0211.html (kiinaksi).

[37] ”Song Meilingin avoin kirje Liao Chengzhille” (17. elokuuta 1982). Lähde: http://www.blog.edu.cn/more.asp?name=fainter&id=16445 (kiinaksi).

Lähde:

http://www.tuidang.se/pages/posts/yhdeksaen-kommentaaria-kiinan-kommunistisesta-puolueesta-ndash-osa-7-27.php

Kulttuuri on kansan sielu. Tämä hengellinen tekijä on ihmiskunnalle yhtä tärkeä kuin rodun ja maan tapaiset fyysiset tekijät.

Kulttuuriset kehityskulut määrittelevät kansakunnan sivistyksen historian. Kansan kulttuurin täydellinen tuho johtaa kansan turmioon. Muinaisten kansojen katsottiin kadonneen niiden kulttuurin kadottua, vaikka niiden sukuiset ihmiset säilyivätkin. Kiina on ainoa maa maailmassa, jonka vanhaa kulttuuria on siirretty jälkipolville yhtäjaksoisesti yli 5000 vuoden ajan. Sen perinteisen kulttuurin tuhoaminen on anteeksiantamaton rikos.

Kiinalainen kulttuuri, jonka uskotaan olevan peräisin Jumalalta, alkoi sen tapaisilla myyteillä kuin että Pangu loi taivaan ja maan [1], Nüvan loi ihmiskunnan [2], Shennong teki luettelon sadoista lääketieteellisistä yrteistä [3] ja Cangjie keksi kiinalaisen kirjaimiston [4]. ”Ihminen seuraa maata, maa seuraa taivasta, taivas seuraa Taoa ja Tao seuraa sitä mikä on luonnollista [5].” Taolainen viisaus taivaan ja ihmiskunnan yhteydestä on virrannut kiinalaisen kulttuurin suonissa. ”Suuri oppineisuus edistää hyveellisyyttä.”[6] Konfutse avasi yli 2000 vuotta sitten koulun opettaakseen oppilaita ja antoi yhteiskunnalle konfutselaiset ihanteet, joita edustivat viisi päähyvettä: inhimillisyys, oikeudenmukaisuus, hyvät tavat, uskollisuus ja viisaus. Ensimmäisellä vuosisadalla Itä-Kiinaan levinnyt Sakyamunin (Siddhartan) buddhalaisuus painotti laupeutta ja kaikkien olentojen pelastumista. Kiinalaisesta kulttuurista tuli avarampi ja syvällisempi. Sen jälkeen konfutselaisuudesta, buddhalaisuudesta ja taolaisuudesta tuli Kiinan yhteiskunnassa täydentäviä uskontoja, ja ne veivät Tang-dynastian (618–907 jKr.) loistonsa ja kukoistuksensa huipulle, kuten kaikki taivaan alla tietävät.

Vaikka Kiinan kansa on historiansa aikana monta kertaa kokenut maahantunkeutumisia ja hyökkäyksiä, kiinalainen kulttuuri on osoittanut suurta kestävyyttä ja elinvoimaa, ja sen olennainen osa on aina jätetty jälkipolville. Taivaan ja maan yhteys edustaa esi-isiemme oppia maailman rakenteesta. Terve järki sanoo, että ystävällisyys palkitaan ja pahuus rangaistaan. Perustavanlaatuinen hyve on ettei tee muille sitä, mitä ei halua itselleen tehtävän. Lojaalisuus, vanhempainrakkaus, arvokkuus ja oikeudenmukaisuus ovat olleet yhteiskunnan normien perustana, ja Konfutsen viisi päähyvettä inhimillisyys, oikeudenmukaisuus, hyvät tavat, uskollisuus ja viisaus ovat luoneet yhteiskunnan ja yksilön moraalin perustan. Näille periaatteille perustunut kiinalainen kulttuuri ilmensi rehellisyyttä, ystävällisyyttä, sopusointua ja kärsivällisyyttä. Tavallisten kiinalaisten hautamuistomerkit osoittavat kunnioitusta ”taivaalle, maalle, hallitsijalle, vanhemmille ja opettajille”. Tämä on kulttuurinen ilmaisu syvään juurtuneesta kiinalaisesta perinteestä, johon kuuluu jumalan (taivaan ja maan) palvonta, uskollisuus maata (hallitsijaa) kohtaan, perheen (vanhempien) arvostaminen ja opettajien kunnioittaminen. Perinteinen kiinalainen kulttuuri pyrki sopusointuun ihmisen ja maailmankaikkeuden välillä ja korosti yksilön etiikkaa ja moraalisuutta. Se perustui konfutselaisten, buddhalaisten ja taolaisten uskontojen harjoitukseen ja tarjosi kiinalaisille kärsivällisyyttä, yhteiskunnallista edistystä, inhimillisen moraalin suojelua ja oikeamielisyyttä.

Toisin kuin ankaria määräyksiä antava laki, kulttuuri toimii hillitsevinä ohjaksina. Laki panee rangaistuksen täytäntöön sen jälkeen kun rikos on tehty, kun taas kulttuuri, moraalia tukiessaan, estää rikoksien tapahtumisen jo ennalta. Yhteiskunnan moraalisuus ilmenee usein sen kulttuurissa.

Kiinan perinteinen kulttuuri saavutti huippunsa vauraan Tang-dynastian aikana Kiinan vallan ollessa suurimmillaan. Myös kiinalainen tiede oli korkealla tasolla ja nautti ainutlaatuista mainetta kansojen keskuudessa. Euroopasta, Lähi-idästä ja Japanista tuli oppineita opiskelemaan Tang-dynastian pääkaupunkiin Chang’aniin. Naapurimaat pitivät Kiinaa yliherravaltiona. ”Monista maista tuli lähettiläitä osoittamaan kunnioitustaan Kiinalle, vaikka heidän puheensa oli käännettävä moneen kertaan ja heidän oli maksettava monia peräkkäisiä tulleja.” [7]

Qin-dynastian jälkeen (221–207 eKr.) Kiina oli usein vähemmistökansojen miehittämä. Näin tapahtui Sui-dynastian (581–618 jKr.), Tang-dynastian (618–907 jKr.), Yuan-dynastian (1271–1361 jKr.) ja Qing-dynastian (1644–1911 jKr.) aikana ja joinakin muina aikoina, jolloin etniset vähemmistöt perustivat omat hallintonsa. Silti melkein kaikki etniset ryhmät omaksuivat kiinalaiset tavat. Tämä osoittaa kiinalaisen kulttuurin suurta yhdistävää voimaa. Kuten Konfutse sanoi: ”(Näin ollen) jos kaukaisten maiden ihmiset eivät mukaudu tahtoonne, voittakaa heidät puolellenne kulttuurimme ja hyveidemme avulla.”[8]

Saavutettuaan vallan vuonna 1949, KKP on keskittänyt kansakunnan voimavarat perinteisen kiinalaisen kulttuurin tuhoamiseen. Tämä paha pyrkimys ei johtunut KKP:n teollistamisinnosta eikä liioin pelkästä tyhmästä länsimaisen sivistyksen palvonnasta. Syynä oli pikemminkin KKP:n myötäsyntyinen ideologinen vastustus perinteistä kiinalaista kulttuuria kohtaan. Näin ollen KKP:n kiinalaisen kulttuurin tuhoaminen on ollut huolellisesti suunniteltua, systemaattisesti järjestettyä ja valtion käyttämällä väkivallalla tuettua. Perustamisestaan lähtien KKP ei ole koskaan luopunut kiinalaisen kulttuurin ”perinpohjaisesta muuttamisesta,” ja se on pyrkinyt kokonaan tuhoamaan sen hengen.

Vieläkin halveksittavampaa kuin KKP:n perinteisen kulttuurin tuhoaminen on se, että se harkitusti väärinkäyttää ja salakavalasti muuntelee perinteistä kulttuuria. KKP on korostanut Kiinan historian kehnoja puolia, asioita joita tapahtui ihmisten poiketessa perinteisistä arvoista kuten sisäistä valtataistelua keisarillisessa perheessä, taktikointia ja juonittelua sekä yksinvaltaisuutta ja sortoa. Se on käyttänyt näitä historiallisia esimerkkejä apuna KKP:n omien moraalinormien, ajatus- ja argumentointitapojen luomisessa. Näin tehdessään KKP on antanut virheellisen kuvan siitä, että ”puoluekulttuuri” itse asiassa olisi perinteisen kiinalaisen kulttuurin jatke. KKP on jopa käyttänyt hyväkseen joidenkin ihmisten ”puoluekulttuuria” kohtaan tuntemaa vastenmielisyyttä vauhdittaakseen aidon kiinalaisen perinteen hylkäämistä.

KKP:n suorittama kiinalaisen kulttuurin tuhoaminen on Kiinassa johtanut katastrofaalisiin seurauksiin. Paitsi että ihmiset ovat menettäneet moraalisen suuntansa, heidän mieleensä on väkisin iskostettu KKP:n pahat teoriat

I. Miksi KKP haluaa tuhota perinteisen kulttuurin?

Kiinalaisen kulttuurin uskontoon ja hyveen kunnioittamiseen pohjautuva pitkä perinne

Kiinan kansan alkuperäinen kulttuuri sai alkunsa noin 5 000 vuotta sitten legendaarisesta keisari Huangista, jota pidetään kiinalaisen sivistyksen varhaisimpana esi-isänä. Keisari Huangin uskottiin itse asiassa myös perustaneen taolaisuuden – jota kutsuttiin myös Huang-Lao (Lao Zi) -koulukunnaksi. Taolaisuuden syvällinen vaikutus konfutselaisuuteen näkyy sellaisissa konfutselaisissa sanonnoissa kuin ”Tavoittele Taoa, pitäydy hyveeseen, noudata hyväsydämisyyttä ja syvenny taiteeseen” ja ”Jos kuuntelee Taoa aamulla, voi kuolla ilman katumusta illalla”. [9] Konfutselaiset pitivät muutosten kirjaa (I Ching), johon on talletettu tieto taivaasta ja maasta, yinistä ja yangista, kosmisista muutoksista, yhteiskunnan noususta ja tuhosta ja ihmiselämän laista, Kiinan klassisistista teoksista tärkeimpänä. Kirjan profeetallinen voima on ylittänyt pitkälti nykyajan tieteen kuvittelukyvyn. Taolaisuuden ja konfutselaisuuden lisäksi myös buddhalaisuudella ja erityisesti zen-buddhalaisuudella on ollut hienovarainen mutta syvällinen vaikutus kiinalaisiin oppineisiin.

Konfutselaisuus on se osa perinteistä kiinalaista kulttuuria, joka keskittyi ”maalliseen maailmaan astumiseen”. Se painotti perheeseen perustuvaa etiikkaa, jossa vanhempainrakkaus näytteli erittäin tärkeää osaa, ja opetti, että ”kaikki ystävällisyys alkaa vanhempainrakkaudesta”. Konfutse puhui inhimillisyyden, oikeudenmukaisuuden, hyvien tapojen, uskollisuuden ja viisauden puolesta mutta sanoi myös: ”Eikö hyväntahtoisuus perustukin vanhempainrakkauteen ja veljesrakkauteen?”

Perhelähtöinen etiikka voidaan luonnollisesti laajentaa yhteiskunnan moraalin ohjaukseen. Vanhempainrakkaus voidaan laajentaa alamaisten uskollisuuteen kuningasta kohtaan. On sanottu, että ”henkilö, joka kunnioittaa vanhempiaan ja rakastaa sisaruksiaan on harvoin taipuvainen loukkaamaan ylempänä olevia.” [10] Veljesrakkaus voidaan laajentaa käsittämään ystävien välisen reiluuden ja oikeudenmukaisuuden. Konfutse opetti, että perheessä isän pitäisi olla hyvä, pojan rakastaa vanhempiaan, vanhemman veljen tulisi olla ystävällinen ja nuoremman veljen kunnioittava. Tässä isän hyvyys voidaan edelleen laajentaa käsittämään kuninkaan suopeuden alamaisiaan kohtaan. Niin kauan kun perheen perinteitä voidaan ylläpitää, yhteiskunnan moraali pysyy luonnollisesti yllä. ”Kehittää itseään, ohjata perhettä, hallita valtiota oikein ja tehdä koko valtakunta rauhalliseksi ja onnelliseksi.”[11]

Buddhalaisuus ja taolaisuus ovat kiinalaisen kulttuurin osia, jotka korostavat ”maallisesta maailmasta poistumista”. Buddhalaisuuden ja taolaisuuden vaikutuksen voi nähdä läpäisevän kaikki arkielämän alueet. Syvälle taolaisuuteen juurtuneita menetelmiä ovat kiinalainen lääketiede, qigong, geomantia (Feng Shui) ja ennustaminen. Nämä menetelmät, sekä buddhalaiset käsitykset taivaallisesta kuningaskunnasta ja helvetistä, hyvästä saatavasta karmisesta palkkiosta ja pahasta saatavasta rangaistuksesta yhdessä konfutselaisen etiikan kanssa ovat muodostaneet perinteisen kiinalaisen kulttuurin ytimen.

Konfutselaisuus, buddhalaisuus ja taolaisuus tarjosivat kiinalaisille erittäin vakaan moraalisen järjestelmän, joka tuntui pysyvän muuttumattomana ”yhtä kauan kuin taivas”. [12] Tämä eettinen järjestelmä loi perustan jatkuvuudelle, rauhalle ja yhteiskunnalliselle sopusoinnulle.

Moraalisuus kuuluu hengellisyyden piiriin ja on siksi usein käsitteellistä. Kulttuuri ilmaisee tällaista käsitteellistä moraalijärjestelmää yleisesti ymmärrettävällä kielellä.

Ottakaamme esimerkiksi ”Neljä kiinalaista klassikkoa”, kiinalaisen kulttuurin neljä tunnetuinta romaania. Matka länteen [13] on myyttinen tarina. Uni punaisista kartanoista [14] alkaa vuoropuheella henkevän kiven, Loputtoman Avaruuden Jumalolennon ja Rajattoman Ajan Taon kanssa Suuren Aution Vuoren Pohjattomalla Kalliolla. Tämä vuoropuhelu antaa vihjeitä romaanissa avautuvasta inhimillisestä draamasta. Suon lainsuojattomat [15] alkaa kertomuksella siitä, kuinka sotilasasioista vastaava pääministeri Hong vapauttaa vahingossa 108 demonia. Tämä tarina selittää ”108 taitavan lainsuojattoman taistelijan” alkuperän. Kolme kuningaskuntaa [16] alkaa taivaallisella varoituksella onnettomuudesta ja päättyy Jumalan tahdon väistämättömään toteutumiseen: ”Maailman asiat kohisevat kuin loputon virta; suuruudessaan ääretön taivaan säätämä kohtalo tuomitsee kaikki.” Muut tunnetut kertomukset kuten Itä-Zhoun romanssi [17] ja Täydellinen kertomus Yue Feistä [18] alkavat kaikki samantapaisilla tarinoilla.

Näiden kirjailijoiden tapa käyttää myyttejä ei ollut sattumaa vaan heijastusta kiinalaisten oppineiden luontoa ja ihmiskuntaa koskevasta perusfilosofiasta. Näillä romaaneilla on ollut syvällinen vaikutus kiinalaisten mieleen. Puhuttaessa ”oikeamielisyydestä” ihmiset ajattelevat Kolmen Kuningaskunnan Guan Yuta [160–219 jKr.] pikemminkin kuin käsitettä sinänsä – sitä kuinka hänen oikeamielisyytensä ystäviään kohtaan ylitti pilvet ja saavutti taivaan; kuinka hän järkähtämättömällä lojaalisuudellaan päällikköään ja veriveljeään Liu Beitä kohtaan voitti vihollistensakin kunnioituksen; kuinka hän oli urhoollinen taistelussa kauheimmissakin tilanteissa; hänen lopullista tappiotaan taistelussa lähellä Main kaupunkia; ja lopuksi hänen keskusteluaan poikansa kanssa sen jälkeen kun hänestä oli tullut jumalolento. Puhuttaessa ”lojaalisuudesta” kiinalaiset ajattelevat luonnollisesti Song-dynastian kenraalia Yue Feitä (1103–1141 jKr.), joka palveli maataan varauksettoman arvokkaasti ja uskollisesti, ja Zhuge Liangia (181–234 jKr.), joka toimi Shu-valtion pääministerinä Kolmen kuningaskunnan aikana ja ”antoi kaikkensa kunnes hänen sydämensä lakkasi lyömästä.”

Perinteisen kiinalaisen kulttuurin lojaalisuuden ja oikeamielisyyden ylistys on kattavasti esitetty näiden kirjailijoiden värikkäissä kertomuksissa. Heidän omaksumansa abstraktit moraaliset periaatteet on täsmennetty ja saatettu osaksi kulttuurisia ilmaisuja.

Taolaisuus painottaa totuudellisuutta. Buddhalaisuus painottaa laupeutta ja konfutselaisuus arvostaa lojaalisuutta, kärsivällisyyttä, hyväntahtoisuutta ja oikeamielisyyttä. ”Vaikka ne eroavat muodoltaan, niiden tarkoitus on sama … ne kaikki kannustavat ihmisiä palaamaan takaisin hyvyyteen.” [19] Nämä ovat konfutselaisuuteen, buddhalaisuuteen ja taolaisuuteen perustuvan perinteisen kiinalaisen kulttuurin kaikkein arvokkaimmat piirteet.

Perinteinen kiinalainen kulttuuri on täynnä sen tapaisia käsitteitä ja periaatteita kuin taivas, Tao, Jumala, Buddha, kohtalo, ennalta määräytyminen, hyväntahtoisuus, oikeamielisyys, säädyllisyys, viisaus, uskollisuus, rehellisyys, häpeä, lojaalisuus, vanhempainrakkaus, arvokkuus jne. Monet kiinalaiset voivat olla lukutaidottomia, mutta perinteiset näytelmät ja oopperat ovat heille silti tuttuja. Nämä kulttuurin muodot ovat olleet tärkeitä keinoja, joilla tavalliset ihmiset ovat oppineet perinteisen moraalin. KKP:n suorittama perinteisen kulttuurin tuhoaminen on sen vuoksi suora hyökkäys kiinalaista moraalia vastaan ja heikentää yhteiskunnallisen rauhan ja sopusoinnun perustaa.

Tuhoisa kommunistinen teoria vastustaa perinteistä kulttuuria

Kommunistisen puolueen ”filosofia” on täydellisesti ristiriidassa alkuperäisen perinteisen kiinalaisen kulttuurin kanssa. Perinteinen kulttuuri kunnioittaa taivaan päätösvaltaa. Kuten Konfutse kerran sanoi: ”Elämä ja kuolema on ennalta määrätty, ja rikkauden ja yhteiskunnallisen aseman määrää taivas” [20]. Sekä buddhalaisuus että taolaisuus ovat teismin muotoja ja uskovat uudelleensyntymiseen elämän ja kuoleman kierrossa ja pahan ja hyvän karmiseen syysuhteeseen. Kommunistinen puolue sen sijaan ei pelkästään ole ateistinen, vaan se uhmaa kiivaasti Taoa ja loukkaa taivaallisia periaatteita. Konfutselaisuus arvostaa perhettä, mutta kommunistisen puolueen manifesti kannattaa selvästi perheen hävittämistä. Perinteinen kiinalainen kulttuuri erottaa kiinalaisen ulkomaalaisesta, mutta Kommunistinen manifesti ajaa kansallisuuden lopettamista. Konfutselainen kulttuuri kannattaa hyväntahtoisuutta muita kohtaan, mutta kommunistinen puolue kehottaa luokkataisteluun. Konfutselaiset kehottavat lojaalisuuteen hallitsijaa ja rakkauteen omaa kansakuntaa kohtaan. Kommunistinen manifesti kannattaa kansallisten erojen hävittämistä.

Saadakseen vallan Kiinassa ja säilyttääkseen sen, kommunistisen puolueen oli aluksi juurrutettava epämoraaliset aatteensa Kiinan maaperään. Mao Zedong väitti: ”Jos haluamme kumota auktoriteetin, meidän on ensin tehtävä propagandaa ja ideologista työtä.” [21]. KKP ymmärsi, että asevoimin ylläpidettävä väkivaltainen kommunistinen teoria oli länsimaisen ajattelun kuona-ainetta eikä kestäisi kilpailussa Kiinan syvällisen 5000-vuotisen kulttuurin kanssa. ”Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.” Sitten KKP tuhosi kokonaan perinteisen kiinalaisen kulttuurin, jotta marxismi ja leninismi voisivat ottaa vallan Kiinan poliittisella näyttämöllä.

Perinteinen kulttuuri on este KKP:n diktatuurille

Mao Zedong totesi kerran osuvasti, ettei hän seuraa Taoa eikä taivasta [22]. Perinteinen kiinalainen kulttuuri oli epäilemättä suunnaton este KKP:n Taon uhmaamiselle ja taistelulle taivasta vastaan.

Perinteisessä kiinalaisessa kulttuurissa lojaalisuus ei tarkoita sokeaa tottelevaisuutta. Ihmisten silmissä keisari on ”taivaan poika” – mutta taivas on hänen yläpuolellaan. Keisari ei voi olla oikeassa koko ajan. Sen vuoksi tarvittiin tarkkailijoita, jotka jatkuvasti huomauttivat keisarin virheistä. Kiinalaisessa muistiinmerkitsemisjärjestelmässä historiankirjoittajat tallensivat kaikki keisarin sanat ja teot. Oppineista virkamiehistä saattoi tulla viisaiden kuninkaidensa opettajia, ja keisarin käytöstä arvioitiin klassisten konfutselaisten teosten perusteella. Jos keisari oli epämoraalinen – ei ollut Taon valaisema – ihmiset saattoivat kapinoida ja kukistaa hänet, kuten tapahtui Chengtangin hyökätessä Jien kimppuun tai kuningas Wun pannessa Zhoun viralta. [23] Perinteisen kulttuurin perusteilla näiden vallankumousten ei katsottu olevan lojaalisuuden tai Taon loukkaamista. Sen sijaan niiden katsottiin olevan Taon voimaan saattamista taivaan valtuuksin. Kun tunnettu Song-dynastian sotapäällikkö Wen Tianxiang (1236–1283 eKr.) [24] joutui vangiksi, hän kieltäytyi antautumasta mongolialaisille maahantunkeutujille, vaikka keisarikin yritti suostutella häntä antautumaan. Tämä johtui siitä, että konfutselaisena hän uskoi, että ”kansa on kaikkein tärkein, sen jälkeen tulee valtio ja viimeisenä hallitsija”. [25]

Yksinvaltainen KKP ei voinut mitenkään hyväksyä tällaisia perinteisiä käsityksiä. KKP halusi julistaa omat johtomiehensä pyhimyksiksi ja pönkittää henkilökulttia, eikä se siksi tunnustanut taivaan, Taon ja Jumalan tapaisten pitkään vaalittujen käsitysten hallitsevan yläpuolellaan. KKP tiesi tekojensa olevan perinteisen kulttuurin mittapuilla mitaten kaikkein katalin ja suurin rikos taivasta ja Taoa vastaan. Se tajusi, että niin kauan kun perinteinen kulttuuri olisi olemassa, ihmiset eivät ylistäisi KKP:ta ”suurenmoisena, maineikkaana ja oikeana”. Oppineet jatkaisivat perinnettä, jonka mukaan oli oikein ”vaarantaa elämänsä ojentaakseen hallitsijaa”, ”ylläpitää oikeudenmukaisuutta oman henkensä kustannuksella” [26], ja asettaa kansa hallitsijoiden yläpuolelle. Näin ihmisistä ei olisi tullut KKP:n sätkynukkeja eikä KKP olisi voinut pakottaa massoja ajattelemaan yhdenmukaisesti.

Perinteisen kulttuurin kunnioitus taivasta, maata ja luontoa kohtaan tuli esteeksi KKP:n ”taistelulle luontoa vastaan” sen pyrkimyksessä ”muuttaa taivas ja maa”. Perinteinen kulttuuri arvostaa ihmiselämää ja opettaa, että ”kaikkia ihmishengen vaarantavia tilanteita on tarkasteltava äärimmäisen huolellisesti”. Tällainen käsitys oli este KKP:n joukkomurhille ja hirmuvallalle. Perinteisen kulttuurin korkein moraalinormi ”taivaallisesta Taosta” oli ristiriidassa KKP:n suorittaman moraaliperiaatteiden manipuloinnin kanssa. Näiden syiden vuoksi KKP kohteli perinteistä kulttuuria vihollisena pyrkiessään vahvistamaan omaa valtaansa.

Perinteinen kulttuuri haastaa KKP:n vallan oikeutuksen

Perinteinen kiinalainen kulttuuri sisältää uskon ”Jumalaan” ja ”taivaalliseen valtuutukseen”. Valtuutuksen hyväksyminen tarkoittaa, että hallitsijoiden pitää olla viisaita, seurata Taoa ja sopeutua kohtaloon. Jumaluskon hyväksyminen tarkoittaa, että hyväksyy ihmisiin kohdistuvan vallan olevan lähtöisin taivaasta.

KKP:n hallitseva periaate voidaan tiivistää sanoihin: ”Pohja vanhan järjestelmän horjuu. Orjajoukko taistohon! Alas lyökää koko vanha maailma, ja valta teidän silloin on! [27]

KKP kannattaa historiallista materialismia ja väittää, että kommunismi on maallinen paratiisi, jonka polulle proletariaatin tienraivaajat eli kommunistinen puolue ohjaavat. Usko Jumalaan haastoi täten suoraan KKP:n vallan oikeutuksen.

II. Kuinka kommunistinen puolue tuhoaa perinteisen kulttuurin

Kaikki KKP:n teot palvelevat sen poliittisia tarkoitusperiä. Voidakseen ottaa, ylläpitää ja lujittaa hirmuvaltansa, KKP:n täytyy korvata ihmisluonto pahalla puolueluonteella ja kiinalainen perinteinen kulttuuri puolueen ”petoksen, pahuuden ja väkivallan” kulttuurilla. Tämä tuhoaminen ja korvaaminen ei koske ainoastaan kulttuuristen pyhäinjäännösten, historiallisten paikkojen ja ikivanhojen kirjojen tapaisia konkreettisia asioita, vaan myös perinteisiä käsityksiä moraalista, elämästä ja maailmasta. Se koskettaa kaikkia ihmiselämän alueita, ihmisten toiminta, ajatukset ja elämäntyyli mukaan lukien. Samanaikaisesti KKP pitää merkityksettömiä ja pinnallisia kulttuurin ilmentymiä sen ”olennaisena ytimenä” ja säilyttää ne ja käyttää sen jälkeen tätä ”olennaista ydintä” julkisivuna. Puolue säilyttää perinteen muodon samalla kun todellinen perinne korvataan puolueen kulttuurilla. Sen jälkeen se pettää kansaa ja kansainvälistä yhteisöä esittäessään ”jatkavansa ja kehittävänsä” perinteistä kiinalaista kulttuuria.

Kolmen uskonnon samanaikainen tuhoaminen

Koska kiinalainen kulttuuri on juurtunut konfutselaisuuteen, buddhalaisuuteen ja taolaisuuteen, KKP:n ensimmäinen askel perinteisen kulttuurin tuhoamisessa oli hävittää näiden taivaallisten periaatteiden ilmeneminen ihmisten maailmassa tuhoamalla niitä vastaavat kolme uskontoa.

Kaikki kolme uskontoa – konfutselaisuus, buddhalaisuus ja taolaisuus – kärsivät tuhoa eri ajanjaksoina historiassa. Ottakaamme esimerkiksi buddhalaisuus. Se on kärsinyt historiassa neljä suurta koettelemusta, neljän Kiinan keisarin buddhalaisiin kohdistamat vainot, jotka historiassa tunnetaan nimellä ”kolme Wuta ja yksi Zong.” Pohjois-Wein dynastian (386–534 jKr.) keisari Taiwu [28] ja Tang-dynastian (618–907 jKr.) keisari Wuzong [29] yrittivät molemmat tukahduttaa buddhalaisuuden tukeakseen taolaisuutta. Pohjois-Zhoun dynastian (557–581 jKr.) keisari Wu [30] yritti tuhota buddhalaisuuden ja taolaisuuden, mutta kunnioitti konfutselaisuutta. Myöhäisemmän Zhou-dynastian (951–960 jKr.) keisari Shizong [31] yritti tuhota buddhalaisuuden vain voidakseen lyödä buddha-patsaat rahaksi, mutta jätti rauhaan taolaisuuden tai konfutselaisuuden.

KKP on ainoa hallinto, joka tuhoaa kolme uskontoa samanaikaisesti

Pian vuonna 1949 tapahtuneen perustamisensa jälkeen KKP:n hallitus alkoi tuhota temppeleitä ja polttaa pyhiä kirjoituksia ja pakotti buddhalaiset munkit ja nunnat palaamaan maalliseen elämään. Yhtään helläkätisempi se ei ollut uskonnollisia paikkoja tuhotessaan. Vuoteen 1960 mennessä Kiinassa oli jäljellä tuskin yhtään uskonnollista paikkaa. Suuri kulttuurivallankumous toi mukanaan vielä suurempia uskonnollisia ja kulttuurisia katastrofeja kampanjassa nimeltä ”Neljän vanhan hylkääminen” [32] ­– näillä tarkoitettiin vanhoja aatteita, vanhaa kulttuuria, vanhoja käytäntöjä ja vanhoja tapoja.

Yksi esimerkki oli Henanin maakunnassa Luoyangin kaupungin ulkopuolella sijaitseva Kiinan ensimmäinen buddhalainen temppeli, Valkoisen hevosen temppeli (Bai Ma -temppeli) [33], joka oli rakennettu varhaisen itäisen Han-dynastian aikana (25–220 jKr.). Sitä on kunnioitettu ”Buddhalaisuuden kehtona Kiinassa” ja ”Perustajan kotina”. ”Neljän vanhan hylkäämisen” aikana Valkoisen hevosen temppeli ei tietenkään voinut välttää rosvoamista.

Temppelin läheisyydessä toimi Valkoisen hevosen temppelin tuotantoprikaati. Puolueosaston sihteeri johti maatyöläiset rikkomaan temppelin ”vallankumouksen” nimissä. Liao-dynastian (916–1125 jKr.) ajalta peräisin oleva yli 1000 vuotta vanha 18 Arhatia esittänyt savipatsas tuhottiin. Beiyen kirjoitukset [34], jotka korkea-arvoinen intialainen munkki toi Kiinaan 2000 vuotta sitten, poltettiin. Hyvin harvinainen aarre, Jade-hevonen, murskattiin palasiksi. Useita vuosia myöhemmin maanpaossa oleva Kambodžan kuningas Norodom Sihanouk pyysi erityisesti, että hän saisi mennä osoittamaan kunnioitusta Valkoisen hevosen temppelille. Kiinan tuolloinen pääministeri Zhou Enlai antoi kiireesti käskyn viedä Lyoyangiin Beiyen kirjoitukset, joita oli säilytetty Pekingin keisarillisessa palatsissa, sekä 18 Arhatin patsaat, jotka oli tehty Qing-dynastian aikana ja joita oli säilytetty Taivaansinisten pilvien temppelissä (Biyun-temppelissä) Xiangshanin puistossa [35] Pekingin lähellä. Tämä ovela hämäys “ratkaisi” diplomaattisen ongelman. [36]

Kulttuurivallankumous alkoi toukokuussa 1966. Itse asiassa se ”mullisti” Kiinan kulttuuria tuhoisalla tavalla. Elokuusta 1966 alkaen Neljän vanhan hylkäämiskampanjan roihu poltti Kiinassa koko maan. Buddhalaisia temppeleitä, taolaisia temppeleitä, Buddha-patsaita, historiallisia ja luonnonkauniita paikkoja, kalligrafiaa, maalauksia ja antiikkiesineitä pidettiin ”feodaalisina, kapitalistisina ja revisionistisina kohteina”, ja ne joutuivat punakaartilaisten tuhoamisen pääasiallisiksi kohteiksi [37]. Ottakaamme esimerkiksi Buddha-patsaat. Pitkäikäisyyden kukkulan huipulla Kesäpalatsissa [38] Pekingissä, on 1000 värikästä kiiltäväpintaista buddhareliefiä. ”Neljästä vanhasta luopumisen” jälkeen ne kaikki olivat vaurioituneet. Yhdelläkään niistä ei enää ole kaikkia viittä aistielintä tallella.

Näin olivat asiat maan pääkaupungissa, ja samalla tavalla ne olivat muuallakin maassa. Kaukaiset piirikunnatkaan eivät välttyneet tuhoamiselta.

Dain piirikunnassa Shanxin maakunnassa sijaitsee Tiantai-temppeli. Se rakennettiin Taiyan-kaudella pohjoisen Wei-dynastian aikana 1600 vuotta sitten, ja siellä oli kallisarvoisia patsaita ja freskomaalauksia. Vaikka temppeli sijaitsi kukkula-alueella melko kaukana piirikunnan keskuksesta, ”neljän vanhan hylkäämisen” osallistujat eivät välittäneet vaikeuksista, vaan turmelivat kaikki siellä olevat patsaat ja freskomaalaukset … Louguan-temppeli [39], jossa Lao Zi luennoi ja jonne hän 2500 vuotta sitten jätti kuuluisan Tao Te Chinginsä, sijaitsee Zhouzhin piirikunnassa Shaanxin maakunnassa. Lao Zi -luentojen puhujakorokkeen ympäristössä ja 10 lin [40] säteellä siitä, on yli 50 historiallista paikkaa, mm. ’Viisaan kunnioittamisen’ temppeli (Zongsheng Gong), jonka keisari Tang Gaozu Li Yuan [41] rakennutti yli 1300 vuotta sitten Lao Zin kunniaksi. Nyt Louguan-temppeli ja muut historialliset paikat on tuhottu ja taolaiset papit ajettu pois temppelistä. Taolaisen uskonnollisen säännön mukaan taolaiset papit eivät saa leikata hiuksiaan tai ajaa partaansa papeiksi tulonsa jälkeen. Nyt kuitenkin taolaiset papit pakotetaan leikkaamaan tukkansa, riisumaan taolaiset kaapunsa ja liittymään kansankommuunien jäseniksi [42]. Jotkut heistä menivät naimisiin paikallisten talonpoikien tyttärien kanssa ja heistä tuli talonpoikien vävyjä. … Shandongin maakunnassa Laoshanin vuorilla sijaitsevilla taolaisilla pyhillä paikoilla kuten Ylimmän rauhan temppelissä, Korkeimman selkeyden temppelissä, Äärimmäisen selkeyden temppelissä, Doumu-temppelissä, Huayanin nunnaluostarissa, Ningzhenin temppelissä ja Guanyun temppelissä, ’jumalolentojen patsaat, uhrausastiat, buddhasutrien kirjakääröt, kulttuuriset pyhäinjäännökset ja temppelin muistotaulut murskattiin kaikki palasiksi ja poltettiin’… Jilinin maakunnassa sijaitseva Kirjallisuuden temppeli on yksi neljästä kuuluisasta Konfutsen temppelistä Kiinassa. ”Neljän vanhan hylkäämisen” aikana sitä vaurioitettiin pahasti.” [43]

Erityinen tapa tuhota uskonto

Lenin totesi kerran: ”Helpoin tapa valloittaa linnoitus on tehdä se sisältäpäin.” KKP, joka on marxismi-leninismin lapsi ja lapsenlapsi, ymmärtää luonnollisesti tämän.

”Mahayana Mahaparinirvana Sutrassa” [44] Buddha Sakyamuni ennusti, että hänen nirvanansa jälkeen demonit syntyisivät uudelleen munkkeina, nunnina ja mies- ja naispuolisina maallikkobuddhalaisina turmelemaan Dharmaa. Emme tietenkään voi olla varmoja, mitä Buddha Sakyamuni tarkalleen tarkoitti. KKP:n Kiinassa suorittama buddhalaisuuden tuhoaminen alkoi todellakin ”yhteisrintaman” muodostamisella joidenkin buddhalaisten kanssa. KKP lähetti jopa salaisia kommunistisen puolueen jäseniä soluttautumaan uskontoihin ja turmelemaan niitä sisältäpäin. Kulttuurivallankumouksen aikaisessa kritisointikokouksessa joku kyseli kiinalaisen buddhalaisen yhdistyksen tuolloiselta varapuheenjohtajalta Zhao Puchulta: ”Olet kommunistisen puolueen jäsen, miksi uskot buddhalaisuuteen?”

Buddha Sakyamuni saavutti korkeimman ja täydellisen valaistumisen ”käyttäytymissääntöjen, meditaation ja viisauden” kautta. Ennen nirvanaansa hän kehotti opetuslapsiaan: ”Ylläpitäkää ja noudattakaa käyttäytymissääntöjä. Älkää pettäkö niitä älkääkä rikkoko niitä vastaan.” Hän varoitti myös: ”Taivas, lohikäärmeet, haamut ja pyhät olennot inhoavat ihmisiä, jotka rikkovat käyttäytymissääntöjä vastaan. Heidän paha maineensa leviää kauas ja laajalti… Kun heidän elämänsä päättyy, he kärsivät helvetissä karmastaan ja kohtaavat vääjäämättömän tuomionsa. Sen jälkeen he tulevat sieltä pois. He jatkavat sitten kärsimistä kantamalla nälkäisten haamujen ja eläinten kehoa. He kärsivät tällaisessa kierrossa loputtomasti ilman lievitystä [45].”

Poliittiset buddhalaiset munkit olivat kuuroja Buddhan varoituksille. Vuonna 1952 kommunistinen puolue lähetti edustajiaan ottamaan osaa Kiinan buddhalaisen yhdistyksen avajaiskokoukseen. Kokouksessa monet yhdistyksen buddhalaiset ehdottivat, että buddhalaiset käyttäytymissäännöt poistettaisiin. He väittivät, että nämä säännöt olivat aiheuttaneet monien nuorten miesten ja naisten kuoleman. Jotkut jopa olivat sitä mieltä, että ”ihmisten tulisi olla vapaita uskomaan mihin tahansa uskontoon. Munkeilla ja nunnilla tulisi olla vapaus mennä naimisiin, juoda alkoholia ja syödä lihaa. Kenenkään ei pitäisi sekaantua siihen.” Mestari Xuyun otti osaa kokoukseen ja näki, että buddhalaisuus joutuisi Kiinassa vaarallisen hävityksen kohteeksi. Han astui esiin vastustaen näitä ehdotuksia ja vetosi buddhalaisten käyttäytymissääntöjen ja puvun säilyttämisen puolesta. Mestari Xuyunia paneteltiin ja hänet leimattiin ”vastavallankumoukselliseksi.” Hänet pantiin lukkojen taakse apotin huoneeseen ilman ruokaa ja juomaa. Hänen ei annettu edes mennä pesuhuoneeseen. Hänen käskettiin antaa pois kultansa, hopeansa ja aseensa. Kun Xuyun sanoi, että hänellä ei ollut sellaisia, häntä hakattiin niin, että hänen kallonsa murtui ja vuoti verta ja hänen kylkiluunsa menivät poikki. Xuyun oli siihen aikaan 112-vuotias. Sotilaspoliisi työnsi hänet sängystä lattialle. Kun he tulivat takaisin seuraavana päivänä, he huomasivat että Xuyun oli vielä elossa, joten he hakkasivat häntä julmasti vielä kerran.

Kun Kiinan buddhalainen yhdistys perustettiin vuonna 1952 ja Kiinan taolainen yhdistys vuonna 1957, molemmat julistivat perustuskirjassaan toimivansa ”Kansan hallituksen johdon alaisina”. Todellisuudessa he olivat ateistisen KKP:n johdon alaisina. Molemmat yhdistykset antoivat ymmärtää, että ottaisivat aktiivisesti osaa tuotantoon ja rakennustyöhön ja toteuttaisivat hallituksen politiikkaa. Ne muutettiin täysin maallisiksi järjestöiksi. Hurskaat taolaiset ja buddhalaiset, jotka tästä huolimatta noudattivat käyttäytymissääntöjä, leimattiin vastavallankumouksellisiksi tai taikauskoisten lahkojen ja salaseurojen jäseniksi. ”Buddhalaisten ja taolaisten puhdistamista” koskevien vallankumouksellisten iskulauseiden myötä heidät vangittiin, pakotettiin ”muuntumaan työn kautta” tai jopa teloitettiin. Myöskään läntisiä uskontoja, kuten kristinuskoa tai katolilaisuutta, ei säästetty.

Vuonna 1958 julkaistun kirjan Kuinka Kiinan kommunistinen puolue vainoaa kristittyjä, tilastotietojen mukaan rajoitetusta määrästäkin julkaistuja käsikirjoituksia käy ilmi, että ”maanomistajiksi” tai ”paikallisiksi tyranneiksi” syytetyistä kirkonmiehistä peräti 8 840 henkilöä oli surmattu ja 39 200 oli lähetetty työleireille. ”Vastavallankumouksellisiksi” syytetyistä kirkonmiehistä 2 450 oli surmattu ja 24 800 lähetetty työleireille.[46]

Uskonnot antavat ihmisille mahdollisuuden siirtyä pois maallisesta maailmasta ja kehittää itseään. Ne painottavat ”toista rantaa” (täydellisen valaistumisen rantaa) ja ”taivasta”. Sakyamuni oli syntyjään intialainen prinssi. Etsiäkseen muktia [47], tilaa missä voi saavuttaa mielenrauhan, korkeamman viisauden, täydellisen valaistumisen ja nirvanan [48], hän luopui valtaistuimestaan ja meni metsäisille vuorille harjoittamaan uskontoa kokemalla vaikeuksia ja vaivalloista elämää. Ennen kuin Jeesuksesta tuli valaistunut, paholainen vei hänet vuoren huipulle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat loistossaan. Paholainen sanoi: ”Jos kumarrat minulle ja palvot minua, annan sinulle kaiken tämän.” Mutta Jeesus ei antanut viekoitella itseään. Poliittiset munkit ja kirkonmiehet jotka liittyivät yhteisrintamaan KKP:n kanssa, keksivät petoksia ja valheita kuten ”ihmismaailman buddhalaisuus” ja ”uskonto on totuus ja niin on myös sosialismi”. He väittivät, ettei tämän rannan ja toisen rannan välillä ”ole mitään ristiriitaa”. He kannustivat buddhalaisia ja taolaisia etsimään onnea, mainetta, loistoa, rikkautta ja kunniaa tässä maailmassa, ja muuttivat uskonnollisia opinkappaleita ja niiden sisältöä.

Buddhalaisuus kieltää tappamisen. KKP tappoi ihmisiä kuin kärpäsiä ”vastavallankumouksellisia” kukistaessaan [49]. Poliittiset munkit keksivät sen jälkeen puolustuksen, että ”vastavallankumouksellisten surmaaminen on vielä suurempaa myötätuntoa”. ”Yhdysvaltain hyökkäyksen vastaisen ja Koreaa tukevan sodan” [1950–1953] aikana munkkeja lähetettiin jopa suoraan rintamalinjalle tappamaan.

Vuonna 1950 Wu Yaozong [51] muodosti ”Kolminkertaisesti omaehtoisen isänmaallisen kirkon”, joka noudatti itsehallinnon, omavaraisuuden ja omin voimin laajenemisen periaatteita. Hän väitti, että he murtautuisivat irti ”imperialismista” ja liittyisivät aktiivisesti ”Yhdysvaltain hyökkäyksen vastaiseen ja Koreaa tukevaan sotaan”. Eräs hänen hyvistä ystävistään oli vangittuna yli 20 vuotta, koska kieltäytyi liittymästä Kolminkertaisesti omaehtoisen isänmaallisen kirkkoon ja kärsi kaikenlaista kidutusta ja nöyryytystä. Kun hän kysyi Wu Yaozongilta: ”Mitä mieltä olet Jeesuksen tekemistä ihmeistä?”, Wu vastasi: ”Olen hylännyt ne kaikki.”

Se, ettei tunnusta Jeesuksen ihmeitä, on samaa kuin ettei tunnusta Jeesuksen paratiisia. Kuinka jonkun voi katsoa olevan kristitty, jos hän ei edes tunnista paratiisia, jonne Jeesus meni? Wu Yaozongista, Kolminkertaisesti omaehtoisen isänmaallisen kirkon perustajasta, tuli kuitenkin poliittisen neuvoa-antavan konferenssin pysyvän komitean jäsen. Kun hän astui Kansan suureen saliin, [52] hänen on täytynyt täysin unohtaa Jeesuksen sanat: ”Rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.” (Matteus, 22:37-38) ”Antakaa siis keisarille mitä keisarin on ja Jumalalle mitä Jumalan on.” (Matteus, 22:21)

KKP takavarikoi temppelien omaisuuden, pakotti nunnat ja munkit opiskelemaan marxismi-leninismiä aivopestäkseen heidät ja pakotti heidät jopa tekemään työtä. Ningbon kaupungissa, Zhejiangin maakunnassa oli buddhalainen työpaja, jossa yli 25 000 munkkia ja nunnaa pakotettiin tekemään työtä. Vielä järjettömämpää oli, että KKP kannusti munkkeja ja nunnia menemään naimisiin tuhotakseen buddhalaisuuden. Juuri ennen naisten päivää 8. maaliskuuta 1951, naisten liitto Changshan kaupungissa Hunanin maakunnassa käski kaikkien maakunnan nunnien päättää, että he menevät naimisiin muutaman päivän sisällä. Lisäksi nuoret ja terveet munkit pakotettiin liittymään armeijaan ja lähetettiin taisteluun tykinruoaksi![53]

Monet uskonnolliset ryhmät ovat Kiinassa hajonneet KKP:n väkivaltaisen sorron alla. Buddhalaisuuden ja taolaisuuden todellinen eliitti on tukahdutettu. Monet jäljellä olevista palasivat takaisin maalliseen elämään, ja monet olivat salaisia kommunistisen puolueen jäseniä, jotka pukeutuivat kesa-kaapuun, [54] taolaiseen pukuun tai papin pitkään kaapuun vääristelläkseen buddhalaisia pyhiä kirjoituksia, taolaisia kaanoneja ja raamattua etsiäkseen näistä opeista oikeutusta KKP:n kampanjoille.

Kulttuuriaarteiden tuhoaminen

Kulttuuriaarteiden hävittäminen on tärkeä osa KKP:n suorittamasta perinteisen kulttuurin tuhoamisesta. ”Neljän vanhan hylkäämisen” aikana monet uniikit kirjat ja oppineiden keräämät kalligrafiat ja maalaukset poltettiin tai revittiin paperimassaksi. Zhang Bojunilla [55] oli yli 10 000 kirjan perhekokoelma. Punakaartilaisten päälliköt sytyttivät niillä nuotion lämmitelläkseen itseään. Jäljelle jääneet kirjat lähetettiin paperitehtaisiin, joissa ne revittiin paperimassaksi.

Kalligrafian ja kehystyksen asiantuntija Hong Qiusheng oli vanhahko mies, joka tunnettiin vanhan kalligrafian ja maalaustaiteen ”ihmeidentekijänä”. Hän kehysti lukemattomia maailmanluokan mestariteoksia, kuten Song-keisari Huizongin [56] maisemamaalaukset, Su Dongpon [57] bambumaalauksen ja Wen Zhengmingin [58] ja Tang Bohun [59] maalaukset. Hänen monien vuosikymmenten aikana pelastamistaan sadoista vanhoista kalligrafioista ja maalauksista oli tullut ensiluokkainen kansallinen kokoelma. Kalligrafiat ja maalaukset, joita hän oli suurella vaivalla kerännyt, leimattiin ”neljäksi vanhaksi” ja poltettiin. Hong Qiusheng sanoi myöhemmin kyyneleet silmissä: ”Yli 100 jiniä [60] (50 kiloa) kalligrafioita ja maalauksia; niiden polttaminen kesti niin kauan aikaa!” [61]

”Kun maalliset asiat tulevat ja menevät,
Vanha ja uusi vaihtelevat,
Joet ja vuoret ovat muuttumattomia loistossaan
Ja näkyvät yhä tältä metsäpolulta … [62]

Jos tämän päivän kiinalaiset muistaisivat jotain historiastaan, he luultavasti tuntisivat olonsa erilaiseksi lausuessaan tätä Meng Haoranin runoa. Kuuluisien vuorten ja jokien historialliset paikat ovat tuhoutuneet ja kadonneet ”neljän vanhan hylkäämisen” myrskyssä. KKP ei tuhonnut ainoastaan orkideapaviljonkia, jossa Wang Xizhi [63] kirjoitti kuuluisan teoksensa Prologi Orkideapaviljongissa kirjoitetulle runokokoelmalle [64], vaan myös Wang Xizhin hauta turmeltiin. Wu Cheng’enin [65] entinen asunto Jiangsun maakunnassa hävitettiin, ja Wu Jingzin [66] entinen asunto Anhuin maakunnassa tuhottiin. Kivilaatan, jossa oli Su Dongpon käsin kirjoittama Vanhan juomarin tienvarsimaja, [67] ”nuoret vallankumoukselliset” [68] työnsivät nurin ja raaputtivat kirjaimet pois kivilaatasta.

Kiinalaisen kulttuurin ydin on useiden tuhansien vuosien aikana rakentunutta perintöä. Kun se kerran on tuhottu, sitä ei voi saada takaisin. KKP kuitenkin tuhosi sen barbaarisesti ”vallankumouksen” nimissä ilman surua tai häpeää. Kun kaipailimme ”palatsien palatsina” tunnettua englantilais-ranskalaisten joukkojen polttamaa Vanhaa kesäpalatsia, kun kaipailimme monumentaalista Yonglen tietosanakirjaa [69], joka tuhoutui maahantunkeutujien tulituksessa, kuinka olisimme voineet aavistaa, että KKP:n aiheuttama tuho olisi niin paljon laajempi, pitkäaikaisempi ja perinpohjaisempi kuin minkään maahanhyökkääjän aiheuttamat tuhot?

Hengellisten uskomusten tuhoaminen

Uskonnon ja kulttuurin aineellisten muotojen tuhoamisen lisäksi KKP on kaikin keinoin pyrkinyt tuhoamaan ihmisten uskosta ja kulttuurista muodostuvan hengellisen identiteetin. Ottakaamme esimerkiksi tapa, jolla KKP on kohdellut etnisiä uskomuksia. KKP katsoi Hui-muslimiryhmän perinteiden olevan yksi ”neljästä vanhasta” – vanhaa ajattelua, kulttuuria, perinnettä ja tapaa. Se pakotti sen vuoksi Hui-kansan syömään sianlihaa. Muslimimaanviljelijöitä ja moskeijoita vaadittiin kasvattamaan sikoja, ja jokaisen talouden oli hankittava valtiolle kaksi sikaa vuodessa. Punakaartilaiset pakottivat jopa toiseksi korkeimman tiibetiläisen elävän Buddhan, Panchen Laman, syömään ihmisulostetta. Suurimman nykyaikana rakennetun (1921) buddhalaisen temppelin Harbinin kaupungissa Heilongjiangin maakunnassa sijaitsevan Autuuden temppelin kolmen munkin käskettiin kantamaan julistetta jossa luki: ”Viekää sutrat helkkariin – ne ovat täynnä paskaa.”.

Vuonna 1971 KKP:n keskuskomitean varapuheenjohtaja Lin Biao [70] yritti paeta Kiinasta mutta sai surmansa lentokoneen maahansyöksyssä Undurkhanissa, Mongoliassa. Myöhemmin Linin Pekingin asunnosta Maojiawanissa löydettiin joitakin konfutselaisia lainauksia. KKP aloitti silloin raivoisan ”Arvostelkaa Konfutsea” -kampanjan. Nimimerkki Liang Xiao [71] julkaisi KKP:n lippulehdessä ”Punalipussa” artikkelin ”Kuka on Konfutse?”. Artikkelissa Konfutse esitettiin ”hulluna, joka halusi kääntää historian taaksepäin” ja ”petollisena ja viekkaana kansankiihottajana”. Kirjoitusta seurasi sarja Konfutsea mustamaalaavia pilapiirroksia ja lauluja.

Näin hävitettiin uskonnon ja kulttuurin arvokkuus ja pyhyys.

Loputonta tuhoamista

Muinaisessa Kiinassa keskushallinnon valvonta ulottui vain piirikuntatasolle. Sen alapuolella patriarkaaliset klaanit ylläpitivät itsehallintoa. Näin ollen Kiinan historiassa sen tapaiset tuhotoimet kuin keisari Qin Shi Huangin [72] Qin-dynastian aikana (221–207 eKr.) toimeenpanema ”kirjojen polttaminen ja konfutselaisten oppineiden hautaaminen elävältä” ja viidennen ja kymmenennen vuosisadan välillä toteutetut neljä buddhalaisuuden tuhoamiskampanjaa ”kolme Wuta ja yksi Zong” olivat ylhäältä johdettuja, mikä ei mitenkään voinut tuhota kulttuuria. Näin konfutselaiset ja buddhalaiset klassikot ja ideat säilyivät laajoissa osissa yhteiskuntaa. Sen sijaan KKP:n lietsoma teini-ikäisten opiskelijoiden ”neljän vanhan hylkääminen” oli ”spontaanisen innostuksen ilmaisuna” yleisvaltakunnallinen liike. Kommunistipuolueen leviäminen joka kylään kyläntasoisten puolueosastojen kautta hallitsi yhteiskuntaa niin tiukasti, että KKP:n ”vallankumouksellinen” liike levisi kaikkialle ja vaikutti Kiinassa jokaiseen ihmiseen maan jokaisessa kolkassa.

Historian aikana yksikään keisari ei ole KKP:n tavoin tuhonnut ihmisten mielistä heidän kauneimpia ja pyhimpiä näkemyksiään panettelevalla ja solvaavalla propagandalla ja väkivallalla. Uskon tuhoaminen voi usein olla tehokkaampaa ja pitkäaikaisempaa kuin pelkkä fyysinen tuhoaminen.

Älymystön uudelleenkoulutus

Kiinalaiset kirjainmerkit sisältävät 5000-vuotisen sivistyksen ytimen. Jokaisen merkin muoto ja ääntäminen sekä merkkiyhdistelmien muodostamat idiomit ja kirjalliset viittaukset ilmentävät syvällisiä kulttuurisia merkityksiä. KKP ei ainoastaan yksinkertaistanut kiinalaisia merkkejä, vaan yritti myös korvata ne latinalaisella kirjoituksella (pinyin), mikä poistaisi kiinalaisista merkeistä ja kielestä kaiken kulttuuriperinteen. Mutta korvaussuunnitelma ei onnistunut, mikä säästi kiinan kielen enemmältä tuholta. Saman perinteisen kulttuurin välittäjinä toimivat kiinalaiset oppineet eivät kuitenkaan säästyneet tuholta yhtä onnekkaasti.

Ennen vuotta 1949 Kiinassa oli noin kaksi miljoonaa älymystön edustajaa. Vaikka jotkut heistä olivat opiskelleet länsimaissa, he olivat silti perineet konfutselaisia ajatuksia. KKP ei mitenkään voinut hellittää valtaansa heistä, sillä perinteisen ”oppineiden aristokraattien” luokan jäseninä heidän tapansa ajatella näytteli tärkeää osaa tavallisen ihmisen ajatuksien muokkaamisessa.

Syyskuussa vuonna 1951 kommunistinen puolue käynnisti suurimittaisen ”ajattelun uudistamiskampanjan”, joka aloitettiin Pekingin yliopistossa älymystön parissa. KKP vaati ”järjestämään (yliopistojen, keskikoulun ja peruskoulun opettajien ja yliopiston opiskelijoiden keskuudessa) kampanjan, jossa he totuudenmukaisesti ja rehellisesti tunnustaisivat oman historiansa”, jotta kaikki vastavallankumoukselliset ainekset saataisiin puhdistetuksi.[73]

Mao Zedong ei koskaan pitänyt älymystöstä. Hän totesi: ”Heidän (oppineiden) tulisi tajuta, että monet niin kutsutut oppineet ovat suhteellisesti katsoen sangen tietämättömiä ja että työläiset ja maanviljelijät tietävät joskus enemmän kuin he.” [74] ”Verrattuna työläisiin ja maalaisiin, oppineet, jotka eivät olleet tehneet parannusta, eivät olleet puhtaita, ja viimeisessä katsannossa työntekijät ja maalaiset olivat ihmisistä puhtaimpia, vaikka heidän kätensä olivat likaiset ja heidän jaloissaan oli lehmänlantaa…” [75]

Kommunistisen puolueen älymystöön kohdistama vaino alkoi erimuotoisilla syytöksillä alkaen siitä kun Wu Xunia [76] vuonna 1951 arvosteltiin ”koulujen hoitamisesta kerjätyillä rahoilla” aina Mao Zedongin kirjailija Hu Fengiin [77] kohdistamaan hyökkäykseen vuonna 1955, jossa tätä väitettiin vastavallankumoukselliseksi. Aluksi oppineita ei luokiteltu taantumuksellisiksi, mutta vuoden 1957 paikkeilla, kun useita merkittäviä uskonnollisia ryhmiä oli antautunut ”yhteisrintama”-kampanjan seurauksena, KKP saattoi keskittää tarmonsa älymystöön. Näin käynnistettiin ”Oikeistolaisuuden vastainen kampanja”.

Helmikuun lopulla vuonna 1957 KKP väitti ”antavansa satojen kukkien kukkia ja satojen koulukuntien kilpailla” ja kehotti älymystöä kertomaan ehdotuksensa ja arvostelunsa puolueelle ja lupasi olla ryhtymättä rankaisutoimiin. Älymystön edustajat olivat pitkään olleet tyytymättömiä KKP:hen siksi, että se kontrolloi kaikkia aloja, vaikka oli niillä aloilla maallikko, ja että se tappoi viattomia ihmisiä ”vastavallankumouksellisten tukahduttamiskampanjan” aikana vuosina 1950–1953 ja vuosina 1955–1957 tapahtuneen ”vastavallankumouksellisten tuhoamiskampanjan” aikana. He arvelivat, että KKP oli lopulta avartanut näkemyksiään. Niin he alkoivat kertoa todellisista tunteistaan, ja heidän arvostelunsa kävi yhä voimakkaammaksi.

Vielä nytkin, monia vuosia myöhemmin, on edelleen ihmisiä, jotka uskovat, että Mao Zedong alkoi hyökätä älymystöä vastaan vasta tuskastuttuaan heidän liian kovaan kritiikkiinsä. Totuus oli kuitenkin aivan toinen.

Mao Zedong kirjoitti 15. toukokuuta 1957 artikkelin nimeltä ”Asiat alkavat muuttua” ja levitti sitä tärkeiden KKP:n virkailijoiden keskuuteen. Artikkelissa todettiin: ”Viime päivinä oikeistolaiset … näyttävät olleen erittäin päättäväisiä ja hurjia… Kommunismia vastustavat oikeistolaiset yrittävät epätoivoisesti nostattaa Kiinassa yli seitsemännen asteen taifuunin … ja pyrkivät tuhoamaan kommunistisen puolueen.” [78] Tämän jälkeen nekin virkailijat, jotka olivat olleet välinpitämättömiä ”antakaa satojen kukkien kukkia ja satojen koulukuntien kilpailla keskenään” -kampanjan suhteen, yhtäkkiä kiinnostuivat ja vakavoituivat. Muistelmissaan ’Menneisyys ei katoa kuin savu’ Zhang Bojunin tytär muisteli:

Yhteisrintaman työosaston ministeri Li Weihan soitti henkilökohtaisesti Zhang Bojunille kutsuakseen hänet oikaisukokoukseen esittämään mielipiteensä KKP:sta. Järjestettiin niin, että Zhang sai istua eturivin sohvalla. Koska Zhang ei tiennyt, että tämä oli ansa, hän esitti KKP:hen kohdistamansa arvostelun. Tilaisuuden aikana ”Li Weihan näytti rauhalliselta. Zhang ajatteli luultavasti, että Li oli hänen kanssaan samaa mieltä. Hän ei tiennyt, että Li oli tyytyväinen nähdessään uhrinsa putoavan ansaan.” Kokouksen jälkeen Zhang luokiteltiin Kiinan oikeistolaiseksi numero yksi.

Voimme mainita vuoden 1957 päivämääriä, jolloin älymystön edustajat tekivät ehdotuksia tai pitivät puheita, joissa he esittivät arvostelua ja parannusehdotuksia: Zhang Bojunin ”Poliittinen suunnitteluinstituutti” toukokuun 21. päivänä; Long Yunin ”Päättömiä neuvostoliittolaisten vastaisia näkemyksiä” toukokuun 22. päivänä; Luo Longjin ”Oikaisukomitea” toukokuun 22. päivänä; Lin Xilingin puhe ”KKP:n feodaalisen sosialismin arvostelua” Pekingin yliopistossa toukokuun 30. päivänä; Wu Zuguangnin ”Puolueen pitäisi lopettaa taiteen ohjaaminen” toukokuun 31. päivänä ja Chu Anpingin ”Puolue hallitsee maailmaa” kesäkuun 1. päivänä. Kaikki nämä ehdotukset ja puheet oli pyydetty pitämään ja pidettiin vasta sen jälkeen kun Mao Zedong oli teroittanut teurastusveitsensä.

Kaikki nämä älymystön edustajat leimattiin odotetusti oikeistolaisiksi. Valtakunnan tasolla tällaisia ”oikeistolaisia” oli yli 550 000.

Kiinalainen perinne sanoo, että ”oppineet voi surmata mutta heitä ei voi nöyryyttää”. KKP kykeni nöyryyttämään älymystön edustajia kieltämällä heiltä oikeuden jäädä henkiin ja jopa syyttämällä heidän perheitään, jolleivät nämä hyväksyneet nöyryytystä. Monet älymystön edustajat antautuivat. Prosessin aikana jotkut heistä antoivat ilmi muita pelastaakseen itsensä, mikä särki monen ihmisen sydämen. Ne, jotka eivät alistuneet nöyryytykseen, surmattiin – heistä tuli varoittava esimerkki muille.

Näin perinteinen ”oppineiden luokka”, yhteiskuntamoraalin esikuvat, pyyhkäistiin pois. Mao Zedong totesi:

”Mitä syytä keisari Qin Shi Huangilla on kerskua? Hän tappoi vain 460 konfutselaista oppinutta, kun me tapoimme 46 000 henkisen työn tekijää. Emmekö myös surmanneet vastavallankumouksellisia intellektuelleja kukistaessamme vastavallankumouksellisia? Kiistelin demokratiaa puolustavien ihmisten kanssa, jotka väittivät meidän käyttäytyvän kuten keisari Qin Shi Huang. Sanoin, että he olivat väärässä, sillä olemme ylittäneet hänen tekonsa satakertaisesti.”

Mao ei todellakaan pelkästään tappanut älymystön edustajia. Surullisempaa oli, että hän tuhosi heidän mielensä ja sydämensä.

Näennäisen kulttuurin luominen säilyttämällä perinteen pinnallinen muoto mutta muuttamalla sen sisältöä

Sen jälkeen kun KKP aloitti talousuudistuksen ja avoimien ovien politiikan, se kunnosti monia kirkkoja ja buddhalaisia ja taolaisia temppeleitä. Se järjesti myös joidenkin temppelien näyttelyitä Kiinassa ja kulttuurinäyttelyitä ulkomailla. Tämä oli KKP:n viimeisin yritys käyttää hyväkseen perinteistä kulttuuria ja tuhota se. KKP:lla oli toimiinsa kaksi syytä. Toisaalta ihmisten luontainen hyväsydämisyys, jota KKP ei todellakaan voinut tuhota, johtaisi ”puoluekulttuurin” tuhoamiseen ja toisaalta KKP halusi käyttää perinteistä kulttuuria kosmeettisesti peittääkseen petollista, katalaa ja väkivaltaista luonnettaan.

Kulttuurin olennainen ydin on sen sisäinen moraalinen merkitys, kun taas pinnallisilla muodoilla on vain viihdearvoa. KKP palautti kulttuurin pinnalliset, viihdyttävät elementit, peittääkseen aikomuksensa tuhota moraali. Ei ole väliä kuinka monia taide- ja kalligrafianäyttelyjä KKP on pannut pystyyn, kuinka monia kulttuurifestivaaleja, lohikäärme- ja leijonatansseja se on järjestänyt, kuinka monia ruokamarkkinoita se on isännöinyt, tai kuinka paljon klassista arkkitehtuuria se on rakentanut; puolue yksinkertaisesti ennallistaa kulttuurin pinnallista ulkomuotoa, ei sen olennaista ydintä. Samalla KKP mainosti kulttuurisia näyttelyesineitään sekä Kiinassa, että Kiinan ulkopuolella pohjimmiltaan vain poliittisen valtansa ylläpitämiseksi.

Ottakaamme taas temppelit esimerkiksi. Temppelit ovat uskonnonharjoituspaikkoja, joissa kuunnellaan kelloja aamulla ja rumpuja auringon laskiessa ja palvotaan Buddhaa öljylamppujen palaessa. Tavallisessa inhimillisessä yhteiskunnassa ihmiset voivat siellä myös tunnustaa syntinsä ja rukoilla. Uskonnonharjoitus vaatii puhtaan sydämen, joka ei tavoittele mitään. Syntien tunnustaminen ja rukoileminen edellyttävät myös arvokasta ja juhlallista ympäristöä. Temppelit on kuitenkin taloudellisen hyödyn nimissä muunnettu matkailukohteiksi. Kuinka monet niistä, jotka käyvät temppeleissä Kiinassa, ovat tulleet miettimään harha-askeleitaan ja kunnioittamaan Buddhaa vilpittömällä ja kunnioittavalla sydämellä käytyään ensin kylvyssä ja vaihdettuaan ylleen puhtaat vaatteet?

Muodon palauttaminen, mutta perinteisen kulttuurin sisäisen merkityksen tuhoaminen on taktiikka, johon KKP on turvautunut ihmisten hämäämiseksi. Oli kyseessä sitten buddhalaisuus, muut uskonnot tai niistä lähtöisin olevat kulttuurimuodot, KKP on tarkoituksella alentanut niiden arvoa tällä tavalla.

III. Puoluekulttuuri

Samalla kun KKP tuhosi perinteisen puolijumalallisen kulttuurin, se loi jatkuvien poliittisten kampanjoiden avulla vaivihkaa oman ”puoluekulttuurinsa”. Puoluekulttuuri on muuttanut vanhemman sukupolven, myrkyttänyt nuoremman sukupolven, ja sillä on ollut vaikutusta myös lapsiin. Sen vaikutus on ollut erittäin syvällinen ja laaja. Vaikka monet ihmiset yrittivät paljastaa KKP:n julmuuden, he eivät voineet olla omaksumatta KKP:n tapaa arvioida hyvää ja pahaa, analysoimatta ja käyttämättä sen kehittämää sanastoa, jolla väistämättä on puoluekulttuurin leima.

Paitsi että puoluekulttuuri peri siihen olennaisena osana kuuluvan julmuuden ulkomailta tulleelta marxismi-leninismin kulttuurilta, se myös yhdisti taitavasti tuhatvuotisen kiinalaisen kulttuurin kaikki kielteiset elementit puoluepropagandan väkivaltaisen vallankumouksen ja taistelun filosofian kanssa. Noita kielteisiä piirteitä ovat keisarillisen perheen sisäinen valtataistelu, klikkien muodostaminen oman edun tavoittelemiseksi, poliittiset temput, joista muut saavat kärsiä, likaiset taktiikat ja salajuonet. Kun KKP menneiden vuosikymmenien aikana kamppaili eloonjäämisestään, sen petollisia, katalia ja väkivaltaisia luonteenominaisuuksia rikastutettiin, hoivattiin ja edistettiin.

Despotismi ja diktatuuri ovat puoluekulttuurin luonto. Tämä kulttuuri palvelee puoluetta sen poliittisissa taisteluissa ja luokkataisteluissa. Tapaa, jolla se muodostaa KKP:n hirmuvallan ja despotismin ”humanistisen” ympäristön, on mahdollista ymmärtää neljästä näkökulmasta.

Vallan ja valvonnan näkökulma

A. Eristämisen kulttuuri

Kommunistisen puolueen kulttuuri on eristynyt yksinvalta, jossa ei ole ajatuksen, puheen, kokoontumisen eikä uskonnon vapautta. Puolueen vallan mekanismi muistuttaa hydraulisen systeemin mekanismia, joka on riippuvainen korkeasta paineesta ja eristämisestä. Pienen pienikin vuoto saisi systeemin romahtamaan. Puolue ei esimerkiksi suostunut neuvottelemaan opiskelijoiden kanssa kesäkuun neljännen päivän liikkeen aikana [80] pelätessään, että jos tämä reikä vuotaisi, niin myös työläiset, maalaiset, älymystö ja sotilaat vaatisivat neuvotteluja. Sen seurauksena Kiina olisi siirtynyt lähemmäs demokratiaa, ja yhden puolueen diktatuuri olisi asetettu kyseenalaiseksi. Se päätti sen vuoksi mieluummin tappaa kuin myöntyä opiskelijoiden vaatimuksiin. Nykyään KKP palkkaa kymmeniä tuhansia ”cyberpoliiseja” tarkkailemaan internetiä ja sulkemaan heti kaikki ulkomaalaiset verkkosivut, joista KKP ei pidä.

B. Terrorin kulttuuri

Viimeisten 55 vuoden aikana KKP on käyttänyt terroria kiinalaisten ajattelun tukahduttamiseen. Se on säilyttänyt piiskansa ja teurastusveitsensä – ihmiset eivät koskaan tiedä, milloin onnettomuus kohtaa heitä – ja pakottanut ihmiset mukautumaan. Kun ihmiset elävät pelossa, heistä tulee kuuliaisia. Demokratian puolestapuhujia, itsenäisiä ajattelijoita, (KKP:n) järjestelmän sisäpuolisia epäilijöitä ja erilaisten uskonnollisten ryhmien jäseniä on surmattu varoittavina esimerkkeinä. Puolue haluaa tukahduttaa kaiken vastarinnan alkuunsa.

C. Verkostokontrollin kulttuuri

Kiinan kommunistisen puolueen hallinta käsittää koko yhteiskunnan. Sen käytössä on kotitalouksien rekisteröintijärjestelmä, naapurustojen komiteajärjestelmä ja puolueen eri tasojen komitearakenne. ”Puolueosastoja perustetaan yritystasolla.” ”Jok’ikisellä kylällä on oma puolueosasto.” Puolueen ja kommunistisen nuorisoliiton jäsenillä on vakituisia toimintoja. KKP suositteli myös vastaavia iskulauseita. Tässä joitakin esimerkkejä: ”Vartioi omaa oveasi ja tarkkaile omaa väkeäsi.” ”Estä omaa väkeäsi vetoamasta muihin.” ”Toteuta päättäväisesti tehtävien määräämisjärjestelmä, varmista, että tehtävät suoritetaan ja selvitä kuka on vastuussa. Vartioi ja valvo tarkasti. Ota vakavasti kurinpito ja säännöt, ja varmista ehkäisytoimet ja ylläpidä valvontaa ympäri vuorokauden.” ”610-virasto [81] muodostaa valvontakomitean tarkastamaan ja tarkkailemaan toimintoja jokaisella alueella ja jokaisessa työyksikössä epäsäännöllisin väliajoin.”

D. Syytösten kulttuuri

KKP vähät välitti modernin yhteiskunnan laillisuusperiaatteista, vaan ajoi tarmokkaasti osallisuuden politiikkaa. Se käytti ehdotonta valtaansa rankaisemaan ”maanomistajiksi, rikkaiksi”, ”taantumuksellisiksi”, ”huonoiksi aineksiksi” ja ”oikeistolaisiksi” leimattujen sukulaisia. Se kannatti ”luokka-alkuperän” teoriaa. [82]

Nykyisin KKP haluaa ”vahvistaa varsinaisten johtajien vastuuta ja julkisesti soimata heitä, jos he johtajan roolissaan eivät onnistu ryhtymään tarpeellisiin toimiin estääkseen Falun Gongin harjoittajia menemästä Pekingiin aiheuttamaan ongelmia. Vakavissa tapauksissa ryhdytään kurinpitotoimiin. ”Jos yksi perheenjäsen harjoittaa Falun Gongia, jokainen perheenjäsen saa potkut.” ”Jos joku harjoittaa Falun Gongia, jokaisen työntekijän lisäpalkkio koko yhtiössä pidätetään.” KKP otti käyttöön myös syrjiviä menettelytapoja, jotka luokittelivat lapset niihin, ”jotka voidaan uudelleenkouluttaa”, ja ”viiteen mustaan luokkaan” (maanomistajiin, rikkaisiin talonpoikiin, taantumuksellisiin, huonoihin aineksiin ja oikeistolaisiin). Puolue kannusti mukautumista puolueeseen ja ”oikeudenmukaisuuden asettamista perheen lojaalisuuden yläpuolelle”. Henkilökunta-arkistot, organisaatioarkistot ja tilapäisen sijoitusjärjestelmän tapaiset järjestelmät perustettiin varmistamaan sen toimintatapojen toteuttamista. Ihmisiä kannustettiin syyttämään ja paljastamaan muita ihmisiä ja palkittiin puolueelle antamastaan avusta.

Propagandan näkökulmia

A. Yksiääninen kulttuuri

Kulttuurivallankumouksen aikana Kiina oli täynnä seuraavanlaisia iskulauseita: ”Korkeimmat toimintaohjeet”, ”Yksi (Maon) lause kantaa kymmenen tuhannen lauseen painoa; jokainen niistä on totuus”. Kaikki tiedotusvälineet valjastettiin laulamaan puolueen ylistystä ja puhumaan kollektiivisesti puolueen puolesta. Kaikilla hallinnon tasoilla puolueen, hallituksen, armeijan, työntekijöiden, nuorisojärjestöjen ja naisjärjestöjen johtajien oli tarvittaessa tultava ilmaisemaan tukeaan. Kaikkien oli läpäistävä tämä tulikoe.

B. Väkivaltaa edistävä kulttuuri

Mao Zedong sanoi: ”Kuinka 800 miljoonan ihmisen kanssa voisi onnistua ilman taistelua?” Falun Gongin vainosta Jiang Zemin totesi: ”Falun Gongin harjoittajien kuoliaaksi hakkaamisesta ei rangaista.” KKP kannatti ”totaalista sotaa”, ja sen mielestä ”atomipommi on yksinkertaisesti paperitiikeri … vaikka puolet väestöstä kuolisi, jäljelle jäänyt toinen puoli rakentaisi silti kotimaamme raunioista”.

C. Vihaa lietsova kulttuuri

Perustavanlaatuiseksi kansalliseksi toimintaperiaatteeksi tulee se ”ettei unohda (köyhän) luokan kärsimyksiä ja että kyynelissä ja veressä vakaasti muistaa tämä vihan”. Julmuutta luokkavihollisia kohtaan ylistettiin hyveenä. KKP opetti: ”Pureudu vihaasi, pureksi sitä ja nielaise se. Istuta viha sydämeesi niin, että se versoo.” [83]

D. Petoksen ja valheiden kulttuuri

Tässä joitakin esimerkkejä KKP:n valheista: ”Sato mu’ta [84] kohti on yli kymmenentuhatta jin’iä” Suuren harppauksen aikana (1958). ”Ei yhtäkään ihmistä surmattu Taivaallisen rauhan aukiolla” kesäkuun neljännen päivän verilöylyn aikana 1989. ”SARS-virus on saatu hallintaan” vuonna 2003. ”Ihmisoikeudet eivät koskaan ole Kiinassa olleet paremmalla tolalla” ja ”Kolme Edustusta.” [85]

E. Aivopesun kulttuuri

Seuraavassa muutamia iskulauseita, joita KKP keksi ihmisten aivopesemiseksi: ”Ei olisi uutta Kiinaa ilman kommunistista puoluetta.” ”Asiaamme edistävä perustavanlaatuinen voima on KKP, ja ajatteluamme ohjaava teoreettinen perusta on marxismi-leninismi” [86]. ”Ole puolueen keskuskomitean kanssa samoilla linjoilla niin paljon kuin suinkin on mahdollista.” ”Tottele puolueen käskyä, jos ymmärrät sen. Vaikket ymmärtäisikään, tottele sitä silti. Ymmärryksesi syvenee käskyä totellessasi.”

F. Mielistelyn kulttuuri

”Taivas ja maa ovat suuret, mutta puolueen hyväntahtoisuus on suurempi”; ”Olemme kaikista saavutuksistamme kiitollisuudenvelassa puolueelle”; ”Pidän puoluetta äitinäni”; ”Puolustan omalla elämälläni puolueen keskuskomiteaa.” ”Suuri, loistava ja virheetön puolue.” ”Voittamaton puolue”, jne.

G. Teeskentelyn kulttuuri

Puolue loi jatkuvasti uusia malleja ja esimerkkejä ja otti käyttöön ”sosialistisen ideologian ja etiikan kehittämiskampanjat” ja ”ideologiset koulutuskampanjat”. Seurauksena oli, että ihmiset tekivät asioita samalla lailla kuin ennen kampanjoitakin. Kaikista julkisista luennoista, opiskelukokouksista ja kokemusten jakamisista on tullut ”intoilun näytöskappaleita”, ja yhteiskunnan moraalinen taso on edelleen taantunut.

Ihmissuhteiden näkökulma

A. Kateuden kulttuuri

Puolue kannattaa ”ehdotonta tasa-arvoisuutta”, niin että ”jokainen, joka eroaa muista, joutuu hyökkäyksen kohteeksi”. Ihmiset ovat kateellisia itseään kyvykkäämmille ja rikkaammille (ns. ”punasilmäsyndrooma”). [87]

B. Kulttuuri, jossa ihmiset polkevat toisiaan

KKP kannusti ”taistelua kasvotusten ja raportointia selätysten”. Omien kollegojen ilmiantamista, kirjallisen aineiston luomista heidän lavastamisekseen syyllisiksi, tosiasioiden väärentämistä ja heidän virheittensä liioittelemista – näitä petollisia toimia on käytetty mittaamaan läheisyyttä puolueeseen ja halua edetä uralla.

Hienovaraisia vaikutuksia ihmisten sisäiseen sielunelämään ja ulkoiseen käytökseen

A. Kulttuuri, joka muuttaa ihmiset koneiksi

Puolue haluaa, että ihmiset ”ovat ruostumattomia ruuveja vallankumouksen koneistossa”, ”puolueen kesytetty työkalu” ja ”valmiita hyökkäämään minne puolue käskee”. ”Puhemies Maon sotilaat kuuntelevat ennen muuta puoluetta; he menevät minne tahansa missä heitä tarvitaan, ja kotiutuvat minne tahansa missä on koettelemuksia.”

B. Kulttuuri, joka sekoittaa oikean ja väärän

Kulttuurivallankumouksen aikana KKP ”valitsi mieluummin sosialistiset rikkaruohot kuin kapitalistiset sadot”. Kesäkuun neljännen päivän verilöylyssä armeijan käskettiin ampua ja tappaa ”20 vuoden vakauden vastineeksi”. KKP myös ”tekee muille mitä ei halua itselleen tehtävän”.

C. Vapaaehtoisen aivopesun ja ehdottoman kuuliaisuuden kulttuuri

”Alempiarvoiset tottelevat ylempiarvoisten käskyjä, ja koko puolue tottelee puolueen keskuskomiteaa.” ”Pyri säälimättömästi tuhoamaan jokainen mielesi läpi välähtävä itsekäs ajatus.” ”Anna vallankumouksen purkautua sielusi syvyydestä.” ”Pyri olemaan samoilla linjoilla puolueen keskuskomitean kanssa niin paljon kuin suinkin on mahdollista” ”Yhdistäkää mielet, yhdistäkää askeleet, yhdistäkää käskyt ja yhdistäkää käskyvalta.”

D. Nöyristelyn kulttuuri

”Kiina olisi kaaoksessa ilman kommunistista puoluetta.” ”Kiina on niin suuri. Kuka muu kuin KKP voisi johtaa sitä?” ”Kiinan sortuminen olisi maailmanlaajuinen katastrofi, joten meidän pitää auttaa KKP:ta säilyttämään valtansa.” Pelosta ja suojatakseen itseään KKP:n jatkuvasti tukahduttamat ryhmät näyttävät usein olevan vasemmistolaisempia kuin KKP itse.

Tästä on monia esimerkkejä. Jokainen lukija voisi luultavasti löytää erilaisia puoluekulttuurin elementtejä omasta kokemuspiiristään.

Kulttuurivallankumouksen kokeneet ihmiset saattavat vielä muistaa elävästi modernin oopperan ”malliesitykset”, Maon sanoihin sävelletyt laulut ja Lojaalisuustanssin. Monet muistavat yhä Valkohiuksisen Tytön, [88] Tunnelisodan [89] ja Kaivossodan vuorosanat [90]. Näiden kaunokirjallisten teosten avulla KKP on aivopessyt ihmisiä, täyttänyt väkisin heidän mielensä viesteillä siitä, ”kuinka loistava ja suurenmoinen” puolue on; kuinka ”suurin ponnistuksin ja urhoollisesti” puolue on taistellut vihollista vastaan; kuinka ”täysin omistautuneita puolueelle” puolueen sotilaat ovat; kuinka halukkaita he ovat uhraamaan itsensä puolueen puolesta; ja kuinka tyhmiä ja ilkeitä viholliset ovat. Päivästä toiseen KKP:n propagandakoneisto pakkoruiskuttaa jokaiseen ihmiseen kommunistisen puolueen tarvitsemia uskomuksia. Joka nykyään menisi uudelleen katsomaan musikaalista tanssia sisältävää ”eeppistä runoelmaa” Itä on punainen, tajuaisi, että esityksen koko aihe ja tyyli käsittelevät ”tappamista, tappamista, ja vielä enemmän tappamista”.

Samalla KKP loi omat puheen ja esityksen järjestelmänsä, kuten joukkoarvostelujen herjaavan kielenkäytön, puolueen ylistyksessä käytetyt imartelevat sanat ja ”kahdeksanosaista esseetä” muistuttavat kuluneet viralliset fraasit [91]. Ihmiset saadaan huomaamattaan käyttämään puheessaan ajatusmalleja, jotka edistävät ”luokkataistelun” käsitettä, ”ylistävät puoluetta” ja käyttävät määräilevää kieltä rauhallisen ja järkevän perustelun sijasta. KKP väärinkäyttää myös uskonnollista sanavarastoa ja vääristää sen termien sisältöä.
Yksi askel totuuden tuolle puolen merkitsee harhakäsitystä. KKP:n puoluekulttuuri myös tietyssä määrin väärinkäyttää perinteistä moraalia. Perinteinen kulttuuri esimerkiksi arvostaa ”uskollisuutta” – ja niin arvostaa kommunistinen puoluekin. Mutta se edistää ”uskollisuutta ja rehellisyyttä puoluetta kohtaan”, kun taas perinteinen kulttuuri korostaa ”kuuliaisuutta vanhempia kohtaan”. KKP saattaa laittaa ihmisiä vankilaan, jos he eivät pidä huolta vanhemmistaan, mutta todellinen syy on, että näistä vanhemmista muuten tulisi ”taakka” hallitukselle. Kun puolueen tarpeet niin edellyttävät, lapsia vaaditaan tekemään selvä pesäero vanhempiinsa. Perinteinen kulttuuri korostaa ”lojaalisuutta”. Silti ” tärkeimpiä ovat ihmiset; seuraavaksi tulee valtio; viimeiseksi tulee hallitsija”. KKP:n hellimä ”lojaalisuus” on ”sokeaa palvontaa” – niin täysin sokeaa, että ihmisiä vaaditaan uskomaan KKP:hen ehdoitta ja tottelemaan sitä kyselemättä.

KKP:n käyttämät sanat ovat tavallisesti harhaanjohtavia. Se kutsui esimerkiksi Guomindangin ja kommunistien välistä sisällissotaa ”vapautussodaksi”, aivan kuin ihmiset olisi ”vapautettu” sorrosta. KKP kutsui vuoden 1949 jälkeistä aikaa ”valtion perustamisen jälkeiseksi”, vaikka Kiina oli olemassa kauan aikaa ennen sitä. KKP yksinkertaisesti pystytti uuden poliittisen hallituksen. Kolmen vuoden suurta nälänhätää [92] kutsuttiin ”kolmen vuoden luonnononnettomuudeksi”, vaikka se itse asiassa ei ollut luonnononnettomuus vaan ihmisten aiheuttama onnettomuus. Kuullessaan näitä sanoja käytettävän jokapäiväisessä elämässä ja joutuessaan huomaamattaan niiden vaikutuksen alaisiksi ihmiset hyväksyivät tietämättään ne ideologiat, jotka KKP tahtoi juurruttaa heihin.

Perinteisessä kulttuurissa musiikkia pidetään keinona hillitä ihmisten haluja. Laulun kirjan (Yue Shu) Historioitsijan aikakirjojen (Shi Ji) 24. osassa Sima Qian (145–85 eKr.) [93] sanoi, että ihmisen luonne on rauhallinen. Ulkoisten asioiden aistiminen vaikuttaa ihmisen tunteisiin ja kiihottaa rakkauden tai vihan tunnetta riippuen henkilön luonteenpiirteistä ja viisaudesta. Jos näitä tunteita ei hillitä, loputtomat ulkopuoliset viekoitukset viettelevät ihmistä tekemään paljon pahoja tekoja noudattaessaan omia sisäisiä tunteitaan. Sima Qian sanoi, että muinaiset keisarit käyttivät tämän vuoksi rituaaleja ja musiikkia hillitsemään ihmisiä. Laulujen tuli olla ”ilahduttavia, mutta ei säädyttömiä, surullisia, mutta ei liian riipaisevia”. Niiden tulisi ilmaista tunteita ja haluja ja kuitenkin pitää nämä tunteet hallinnassa. Konfutse sanoi puheissaan (Lunyussa): ”Oodien (yksi Konfutsen laatimista ja editoiduista kuudesta klassikosta) kolmesataa säettä voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: Älä ajattele mitään pahaa.”

KKP käytti kuitenkin musiikin kaltaista kaunista asiaa ihmisten aivopesuun. Lauluja ”Sosialismi on hyvä”, ”Ei olisi uutta Kiinaa ilman kommunistista puoluetta” ja monia muita samanlaisia on laulettu lastentarhasta yliopistoon asti. Laulaessaan näitä lauluja ihmiset ovat huomaamattaan omaksuneet sanojen merkityksen. Lisäksi KKP varasti soinnikkaimmista kansanlauluista sävelen ja korvasi sanat puoluetta ylistävillä sanoituksilla. Tämä on sekä edistänyt perinteisen kulttuurin tuhoamista, että mainostanut puoluetta.

Yhdessä KKP:n klassisista dokumenteista, Maon ”Puheessa Yan’anin kirjallisuuden ja taiteen foorumissa” [94], kulttuuripyrinnöt ja armeija esitettiin ”kahtena taistelurintamana”. Siinä todettiin, että pelkkä aseistettu armeija ei riittänyt vaan tarvittiin myös ”kaunokirjallisen taiteen armeijaa”. Siinä määrättiin, että ”kaunokirjallisen taiteen piti palvella politiikkaa” ja että proletariaatin kaunokirjallinen taide … on vallankumouksen koneiston ’hammasrattaat ja ruuvit’. Tästä kehitettiin täydellinen ”puoluekulttuurin” järjestelmä, jonka ytimenä olivat ”ateismi” ja ”luokkataistelu”. Tämä järjestelmä on täysin ristiriidassa perinteisen kulttuurin kanssa.

”Puoluekulttuuri” on todella merkittävästi auttanut KKP:ta saamaan yhteiskunnan valtaansa ja hallintaansa. Puolueen armeijan, vankiloiden ja poliisivoimien tavoin myös puoluekulttuuri on väkivaltakoneisto. Se vain välittää erilaista julmuutta – ”kulttuurista julmuutta”. Tuhoamalla 5000 vuoden perinteisen kulttuurin tämä kulttuurinen julmuus on heikentänyt ihmisten tahtoa ja murentanut Kiinan kansallista yhteenkuuluvuutta.

Nykyisin monet kiinalaiset ovat täysin tietämättömiä perinteisen kulttuurin olemuksesta. Jotkut jopa panevat yhtäläisyysmerkin 50 vuoden ”puoluekulttuurin” ja Kiinan 5000-vuotisen perinteisen kulttuurin välille. Tämä on surullista Kiinan kansalle. Monet eivät ymmärrä, että vastustaessaan niin kutsuttua perinteistä kulttuuria, he itse asiassa vastustavat KKP:n ”puoluekulttuuria”, eivät Kiinan todellista perinteistä kulttuuria.

Monet haluavat korvata Kiinan nykyisen järjestelmän länsimaisella demokraattisella järjestelmällä. Myös länsimainen demokratia perustuu todellisuudessa kulttuurisille perusteille, varsinkin kristinuskolle, joka kunnioittaa ihmisluontoa ja ihmisten valintoja, koska katsoo, ”kaikkien olevan samanarvoisia Jumalan silmissä”. Kuinka KKP:n despoottista ja epäinhimillistä ”puoluekulttuuria” voisi käyttää länsimaistyylisen demokraattisen järjestelmän perustana?

Johtopäätös

Kiina alkoi poiketa perinteisestä kulttuurista Song-dynastian aikana (960–1279 jKr.), ja tämä kulttuuri on siitä lähtien joutunut jatkuvan rosvouksen kohteeksi. Toukokuun neljännen päivän liikkeen jälkeen vuonna 1919 [95] jotkut älymystön edustajat, jotka olivat innokkaita menestymään nopeasti ja saavuttamaan hetkellistä hyötyä, yrittivät löytää Kiinalle tien kääntymällä pois perinteisestä kulttuurista kohti länsimaista kulttuuria. Ristiriidat ja muutokset kulttuurin alalla pysyivät kuitenkin akateemisen kiistelyn kohteina ilman valtion sekaantumista asiaan. Kun Kiinan kommunistinen puolue perustettiin, se kuitenkin näki kulttuuria koskevat ristiriidat puolueen kannalta elämän ja kuoleman kysymyksinä. Näin ollen KKP alkoi hyökätä perinteistä kulttuuria vastaan paitsi suoraan käyttäen tuhoavia menetelmiä myös sitä epäsuorasti väärinkäyttäen ”valitsemalla kuonan ja hylkäämällä sen mikä on olennaista”.

Kansallisen kulttuurin tuhoaminen oli samalla myös ”puoluekulttuurin” perustamisprosessi. KKP turmeli ihmisen omantunnon ja moraalisen arvostelukyvyn ja sai näin ihmiset kääntämään selkänsä perinteiselle kulttuurille. Sinä päivänä jolloin kansallinen kulttuuri tuhotaan täydellisesti, kansan sielu kuolee, vaikka nimi säilyisikin. Tämä ei ole mikään liioiteltu varoitus.

Samalla perinteisen kulttuurin tuhoaminen on tuonut meille odottamatonta fyysistä vahinkoa.

Perinteinen kulttuuri arvostaa taivaan ja ihmisen yhteenkuuluvuutta ja ihmisen ja luonnon harmonista rinnakkaiseloa. KKP on julistanut ”taistelun taivasta ja maata vastaan” olevan loputonta iloa. Tämä KKP:n kulttuuri on johtanut suoraan luonnollisen ympäristön vakavaan rappeutumiseen, josta Kiina nyt kärsii. Ottakaamme esimerkiksi vesivoima. Hylättyään perinteiset arvot, joiden mukaan ”aatelismies arvostaa rikkautta mutta hankkii rikkautensa säädyllisellä tavalla”, kiinalaiset ovat turhaan tuhonneet ja saastuttaneet luonnollisen ympäristönsä. Tällä hetkellä yli 75 % Kiinan yhteensä 50 000 kilometrin pituisista joista on kaloille elinympäristönä käyttökelvottomia. Jo vuosikymmen sitten yli kolmasosa pohjavedestä oli saastunut, ja tilanne tulee nyt huonommaksi. Huaihe-joella sattui outo tapaus. Pieni tyttö leikki öljyisessä joessa aiheuttaen kipinän, joka joen pintaan osuessaan sytytti viiden metrin korkuisen liekin. Kun tuli syöksyi ilmaan, yli kymmenen pajua joen läheisyydessä paloi tuhkaksi. On helppo ymmärtää, ettei ole mahdollista juoda vettä joesta saamatta syöpää tai muita outoja sairauksia. Muutkin ympäristöongelmat, kuten aavikoituminen ja maan suolapitoisuuden kasvu Luoteis-Kiinassa sekä teollisuuden aiheuttama saastuttaminen kehittyneillä alueilla, ovat kaikki yhteydessä siihen, että yhteiskunta on lakannut kunnioittamasta luontoa.

Perinteinen kulttuuri kunnioittaa elämää. KKP tähdentää, että ”kapinointi on oikeutettua” ja että ”taistelu ihmisiä vastaan on täynnä iloa”. Vallankumouksen nimissä puolue saattoi murhata ja näännyttää nälkään kymmeniä miljoonia ihmisiä. Tämä on saanut ihmiset menettämään kunnioituksen elämää kohtaan, mikä puolestaan kannustaa epäaitojen ja myrkyllisten tuotteiden levittämistä markkinoille. Esimerkiksi Fuyangin kaupungissa Anhuin maakunnassa monille terveinä syntyneille lapsille kehittyi imetysaikana lyhyet raajat, laiha ja heikko keho ja suurentunut pää. Kahdeksan lasta kuoli tähän outoon sairauteen. Tutkimuksen jälkeen todettiin, että sairauden aiheutti pahojen ja ahneiden tehtailijoiden valmistama myrkyllinen maitojauhe. Jotkut ihmiset syöttävät taskuravuille, käärmeille ja kilpikonnille hormoneja ja antibiootteja, sekoittavat teollisuusalkoholia juomaviiniin, puhdistavat riisiä teollisuusrasvalla ja valkaisivat leipäjauhoja teollisuusvalkaisuaineilla. Kahdeksan vuotta sitten eräs tehtailija Henain maakunnassa tuotti joka kuukausi tuhansia litroja ruokaöljyä käyttäen aineksia, jotka sisälsivät syöpää aiheuttavia aineita kuten jäteöljyä, ruoantähteistä saatua öljyä tai öljyjäämiä sisältävää jätesavea. Myrkyllisten elintarvikkeiden valmistus ei ole paikallinen tai rajoitettu ilmiö, vaan yleistä kaikkialla Kiinassa. Tämä liittyy ennen muuta häikäilemättömään aineellisen voiton tavoitteluun, joka on seurausta kulttuurin tuhoutumisesta ja siitä aiheutuvasta inhimillisen moraalin rappeutumisesta.

Toisin kuin ehdotonta monopolia ja yksinoikeutta vaativalla puoluekulttuurilla, perinteisellä kulttuurilla on suunnaton yhdistävä kyky. Kukoistavan Tang-dynastian aikana buddhalaiset opetukset, kristinusko ja muut länsimaiset uskonnot elivät harmonisesti rinnakkain taolaisen ja konfutselaisen ajattelun kanssa. Alkuperäinen kiinalainen kulttuuri olisi suhtautunut moderniin länsimaiseen kulttuuriin avoimesti ja suvaitsevaisesti. Aasian neljä ”tiikeriä” (Singapore, Taiwan, Etelä-Korea ja Hongkong) ovat kehittäneet ”uuden konfutselaisen” kulttuuri-identiteetin. Niiden huikea taloudellinen kehitys on osoittanut, että perinteinen kulttuuri ei ole yhteiskunnallisen kehityksen este.

Alkuperäinen perinteinen kulttuuri myös mittasi ihmiselämän laatua pikemminkin sisäisen onnellisuuden kuin ulkopuolisen aineellisen mukavuuden perusteella. ”On parempi, ettei kukaan moiti minua selkäni takana kuin että joku ylistää minua kasvojeni edessä. Asetan mielenrauhan ruumiillisen hyvinvoinnin edelle.” [97] Tao Yuanming (365–427 jKr.) [98] eli köyhyydessä, mutta säilytti iloisen mielensä ja ”poimi aikansa kuluksi itäisen aitauksen alla astereita katsellen kaukaisuudessa siintäviä Eteläisiä vuoria”.

Kulttuuri ei tarjoa vastauksia sen tapaisiin kysymyksiin kuin miten teollisuustuotantoa voidaan kasvattaa tai mikä on paras yhteiskuntajärjestelmä. Sen merkitys on siinä, että se antaa moraalisia ohjeita ja opettaa itsehillintää. Perinteisen kulttuurin aito entiselleen palauttaminen on sitä, että tunnetaan taas nöyryyttä taivasta, maata ja luontoa kohtaan, elämän kunnioitusta ja Jumalan pelkoa. Sen myötä ihmiskunta voi elää sopusoinnussa taivaan ja maan kanssa ja nauttia taivaan suomasta vanhuudesta.

Alaviitteitä

[1] Kiinalaisen mytologian mukaan Pangu oli ensimmäinen elävä olento ja kaiken luoja.

[2] Kiinalaisen mytologian mukaan Nüwa oli äiti-jumalatar, joka loi ihmiskunnan.

[3] Shennong (sananmukaisesti ”Taivaallinen maanviljelijä) on kiinalaisessa mytologiassa noin 5 000 vuotta sitten elänyt taruhenkilö. Hän opetti entisajan ihmisille, kuinka viljellään maata. Hänen uskotaan myös vaarantaneen henkensä nimetessään satoja lääkeyrttejä (ja myrkkykasveja) ja muita samantapaisia kasveja, jotka olivat ratkaisevan tärkeitä perinteisen kiinalaisen lääketieteen kehitykselle.

[4] Cangjie tai Cang Jie on tarunomainen ja legendaarinen muinaiskiinalainen henkilö. Hänen sanotaan olleen Keltaisen keisarin virallinen historioitsija ja kiinalaisten kirjoitusmerkkien keksijä. Tietokoneissa käytetty kiinalaisten kirjoitusmerkkien Cangjie-menetelmä on saanut nimensä hänen mukaansa.

[5] Ote Tao-te Chingistä (Dao De Jingistä), joka on yksi tärkeimmistä Lao Zin (Laotsen) kirjoittamista taolaisista teksteistä.

[6] Konfutsen Suuren opin alkuhuomautukset.

[7] Sima Qianin (145–85 eKr.) Historioitsijan muistiinpanoista. Sima Qian oli ensimmäinen merkittävä kiinalainen historioitsija. Hän tallensi Kiinan ja naapurimaiden historian muinaisista ajoista alkaen omaan aikaansa asti. Sima Qianin historiankirjoituksellinen työ oli ainutlaatuinen, ja sitä käytettiin mallina keisarillisen dynastian virallisille historioille seuraavien 2000 vuoden aikana.

[8] Konfutsen ”Keskusteluista”

[9] Sama

[10] Sama

[11] Konfutse kirjoitti Suuressa Opissa: Kun he pitivät huolta omasta olemuksestaan, heidän perheensä asiat olivat järjestyksessä. Koska perheet olivat järjestyksessä, heidän maitaan hallittiin oikein. Koska heidän maitaan hallittiin oikein, koko kuningaskunnasta tuli rauhallinen ja onnellinen.”

[12] Han-dynastian aikainen konfutselainen ajattelija Dong Zhongshu (noin 179–104 eKr.), , totesi tutkielmassaan Kolme tapaa saattaa ihmiset sopusointuun taivaan kanssa (Tian Ren San Ce): ”Jos taivas pysyy, Tao ei muutu.”

[13] Wu Cheng’enin (1506?-1582?) kirjoittama Matka Länteen, jonka länsimaalaiset tuntevat nimellä Apinakuningas, on yksi kuuluisista kiinalaisista klassisista romaaneista. Se perustuu todelliseen tarinaan kuuluisasta Tang-dynastian aikaisesta munkista Xuan Zangista (602–664), joka matkusti jalkaisin etsimään sutria nykyiseen Intiaan, buddhalaisuuden syntymäpaikkaan. Tässä romaanissa Buddha järjesti niin, että Apinakuninkaasta, Nassusta ja Sandysta tuli Xuan Zangin opetuslapsia, ja he seurasivat häntä länteen sutrienhakumatkalla. He joutuivat kokemaan 81 vaaraa ja onnettomuutta ennen kuin lopulta saapuivat Länteen ja saavuttivat Aidon täydellistymisen.

[14] Uni punaisista kartanoista (A Dream of Red Mansions) (Hung Lou Meng, käännetty myös nimellä Uni punaisesta kamarista, A dream of the red chamber), jonka Cao Xueqin (tai Tsao Hsueh-Chin) (1715–1763) kirjoitti Qing-dynastian (Ching) aikana. Se on traaginen rakkauskertomus, jonka taustalla on aristokraattisen perheen rappeutumisen. Tämä romaani esittää keskusteemanaan laajan ja muuttuvan sosiaalihistoriallisen panoraaman. Myös henkilögalleria on mieleenpainuva ja häikäisevä: keskushenkilöitä ovat Jia Baoyu ja Lin Daiyu. Laajamittaisen ja yksityiskohtaisen rakenteensa ja kirjallisesti ansiokkaan, erittäin kauniin kielensä kanssa ansiosta sitä pidetään yleisesti Kiinan klassisen romaanitaiteen huipentumana.

[15] Suon lainsuojattomat on yksi suurista klassisista kiinalaisista romaaneista, jonka Shi Nai‘an kirjoitti 1400-luvulla. Satakahdeksan miestä ja naista liittyy yhteen suon laittomiksi. Juonet, seikkailu, murha, sota ja romanttiset tarinat kerrotaan tarinankertojien perinteisellä jännitystä luovalla tavalla.

[16] Kolmen kuningaskunnan ajan (220–280 jKr.) historiaan perustuva Luo Guangzhon (1330?-1400?) kirjoittama Kolme kuningaskuntaa, yksi kuuluisimmista kiinalaisista klassisista romaaneista. Se kuvaa kolmen poliittisen valtakeskuksen Liu Bein, Cao Caon ja Sun Quanin välisiä kiperiä ja kiihkeitä taisteluita valtaistuimesta ja keskittyy kuvaamaan aikakauden suuria lahjakkuuksia ja rohkeita strategioita.

[17] Itä-Zhoun romanssi, Yu Shaoyun alun perin Ming-dynastian aikana kirjoittama romaani, jota Feng Menglong paranteli ja kirjoitti uudelleen Ming-dynastian loppupuolella. Cai Yuanfang teki siihen Qing-dynastian aikana lisäparannuksia. Se kattaa yli 500 vuoden historian Kevään ja Syksyn kauden (770–476 eKr.) ja Sotaakäyvien maiden kauden (475–221 eKr.) aikana.

[18] Qiang Cai kirjoitti Qing-dynastian aikana romaanin Täydellinen kertomus Yue Feistä. Se kuvasi eteläiseen Song-dynastiaan kuuluneen Yue Fein (1103–1142) elämää. Yue Fei oli yksi Kiinan historian kuuluisimmista ja isänmaallisimmista sankareista. Kenraali Yue Fei ansioitui taisteluissa pohjoisesta Jin-valtiosta tulleita tunkeilijoita vastaan. Häntä syytettiin väärin perustein rikoksista, joita hän ei ollut tehnyt, lähetettiin vankilaan ja teloitettiin, koska pääministeri Qin Hui halusi tuhota sotaa kannattavan puolueen. Yue Fei puhdistettiin myöhemmin perusteettomista syytöksistä, ja hänen muistokseen rakennettiin temppeli. Hänen haudalleen pystytettiin neljä valurautaveistosta. Nämä haudan eteen polvistuneet paljasrintaiset hahmot, joiden kädet on sidottu selän taakse, edustavat Yue Fein murhaan syyllisiä. Yue Feistä on tullut kiinalaisessa kulttuurissa malliesimerkki uskollisuudesta isänmaata kohtaan.

[19] Tämä lainaus on peräisin kirjasta Tiivistelmä kootuista taolaisista teoksista (Dao Cang Ji Yao) jotka koottiin Qing-dynastian aikana.

[20] Ks. [8]

[21] Maon puheesta KKP:n kymmenennen täysistunnon kahdeksannessa kokouksessa.

[22] Maon alkuperäiset kiinankieliset sanat muodostavat sanaleikin: Olen kuin sateenvarjoa pitelevä munkki – ei Taoa (tai Fa, ”tukkaa”) eikä taivasta.

[23] Jie on Xia-dynastian (n. 21–16 eKr.) viimeisen hallitsijan nimi, ja Zhou on Shang-dynastian (n. 16–11 eKr.) viimeisen hallitsijan nimi. Molemmat olivat tyranneja.

[24] Wen Tianxiang (1239–1283 eKr.) oli sotapäällikkö joka taisteli Mongolian sotajoukkoja vastaan suojatakseen eteläistä Song-dynastiaa. Hänet surmattiin 9. tammikuuta 1283, koska hän kieltäytyi antautumasta Mongolialle jouduttuaan vangiksi.

[25] Mengtse.

[26] Mengtsen kuuluisista sanoista: ”Elämä, janoan sitä; oikeudenmukaisuus, janoan myös sitä. Jos en voi saada molempia, valitsen mieluummin oikeudenmukaisuuden kuin elämän.”

[27] Kommunistisesta Internationaali-hymnistä. Kiinalainen käännös tarkoittaa kirjaimellisesti: ”Ei ole koskaan ollut pelastajaa, emmekä luota Jumalaankaan; ihmisen onnen luomisessa luotamme vain itseemme.”

[28] Pohjois-Wein keisari Taiwu, toiselta nimeltään Tuo Tao (hallitsi 424–452 jKr.)

[29] Tang-dynastian keisari Wuzong, toiselta nimeltään Li Yan (hallitsi 840–846 jKr.)

[30] Pohjoisen Zhou-dynastian keisari Wu, toiselta nimeltään Yu Yong (hallitsi 561–579 jKr.)

[31] Myöhäisemmän Zhou-dynastian keisari Shizong, toiselta nimeltään Chairong (hallitsi 954–959 jKr.)

[32] 1960-luvun keskivaiheilla Kiinan kulttuurivallankumouksessa käytetty iskulause.

[33] Valkoisen Hevosen temppeli, ensimmäinen buddhalainen munkkiluostari, rakennettiin vuonna 68 jKr. Yong Pingin yhdentenätoista vuonna itäisen Han-dynastian aikana (25–220 jKr.).

[34] Dai-kielellä Beiyen kirjoitukset äännetään Tanlan. Beiye on palmujen sukuun kuuluva subtrooppinen kasvi. Se on korkeahko puu, jolla on paksut lehdet, jotka ovat koinkestäviä ja kuivuvat hyvin hitaasti. Muinaisina aikoina, kun paperia ei ollut vielä keksitty, Dai-kansan esi-isät kirjoittivat kirjeitä tai artikkeleita beiyen lehdille. Lehtiin kaiverrettuja tekstejä kutsuttiin Beiyen kirjeenvaihdoksi ja kirjoituksia Tanlaniksi (Beiyen kirjoitukset).

[35] Xiangshanin puisto, joka tunnetaan myös nimellä Tuoksuvien kumpujen puisto, on Pekingin keskustasta 28 kilometriä luoteeseen. Se rakennettiin alun perin vuonna 1186 Jin-dynastian aikana, ja siitä tuli keisarillisten perheiden kesäpaikka Yuan-, Ming- ja Qing-dynastioiden aikana.

[36] Ding Shun teoksesta Kuinka monta kulttuuriaarretta joutui liekkien saaliiksi.

[37] Punakaartilaisilla tarkoitetaan kulttuurivallankumouksen eturintamassa olleita siviilihenkilöitä. Useimmat olivat 13–17-vuotiaita nuorukaisia.

[38] 15 kilometrin päässä Pekingistä sijaitseva Kesäpalatsi on Kiinan suurin ja parhaiten säilynyt kuninkaallinen puutarha, jolla on yli 800-vuotinen historia.

[39] Louguanin temppeli on kuuluisa taolainen pyhiinvaelluspaikka Kiinassa. Sitä kutsutaan ”siunattujen ensimmäiseksi maaksi taivaan alla”. Temppeli sijaitsee mäenrinteellä Zhongnan-vuorista pohjoiseen, 15 kilometriä Zhouzhin piirikunnasta kaakkoon, 70 kilometrin päässä Xi’anin kaupungista.

[40] li on kiinalainen pituusyksikkö (1 li on 0,5 km tai 0,3 mailia)

[41] Tang-dynastian keisari Gaozu, toiselta nimeltään Li Yuan, (hallitsi 618–626 jKr.) oli Tang-dynastian ensimmäinen keisari.

[42] Kansankommuunit (Renmin Gongshe) olivat vuodesta 1958 noin vuoteen 1982 saakka Kiinan kansantasavallan maaseutualueilla ylimmät kolmesta hallintotasosta. Kommuuneilla oli hallinnollisia, poliittisia ja taloudellisia tehtäviä. Ne olivat suurimmat kollektiiviset yksiköt ja jakautuivat edelleen tuotantoprikaateihin ja tuotantoryhmiin. Vuoden 1982 jälkeen ne korvattiin kaupunkikunnilla.

[43] Ks. [36]

[44] Mahayana Mahaparinirvana Sutra väittää olevansa Buddhan lopullinen mahayanasutra jonka hän puhui maallisen elämänsä viimeisenä päivänä. Sen väitetään sisältävän kaikkien mahayanasutrien ytimen.

[45] Taisho Tripitaka Vol. T01, No. 7, Mahayana Mahaparinirvana Sutra. Väliaikaiskäännös, johon on tulossa parannuksia.

[46] Bai Zhin teoksesta Kiinan kommunistisen puolueen toimeenpaneman uskontojen tukahduttamisen teoria ja käytäntö. Kiinankielinen verkkosivusto:
http://www.dajiyuan.com/gb/3/4/15/n300731.htm

[47] Mukti tarkoittaa Ensimmäistä lakia tai Lain opettamista tai levittämistä. Mukti voidaan myös kääntää sanoilla ”menettäminen, irtipäästäminen, pelastus, vapautus, vapauttaminen, pääsy sitoumuksista ja vapauden saavuttaminen, vapautus sielunvaelluksesta, karmasta, harhasta, kärsimyksestä”. Se kuvaa Nirvanaa ja meditaatiossa (Dhyana) saavutettavaa vapautta. Siinä pelastuu Samsarasta (uudelleensyntymisestä).

[48] Buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa Nirvana on autuaallinen rauhan ja harmonian tila ihmisenä olemisen kärsimyksen ja intohimon tuolla puolen; ykseyden tila ikuisen hengen yhteydessä.

[49] Vastavallankumouksellisten tukahduttamiskampanja kohteli väkivaltaisesti salaseurojen, uskonnollisten yhdistyksien ja Guomingdangin entisiä jäseniä 1951-luvun alussa.

[50] ”Yhdysvaltain hyökkäyksen vastainen sota Korean tukemiseksi”, kuten KKP sitä kutsui, alkoi vuonna 1950. Se tunnetaan länsimaissa yleisesti ”Korean sotana”.

[51] Wu Yaozong (1893–1975 jKr.) ym. julkaisivat vuonna 1950 teoksen ”Miten kiinalainen kristinusko voi osallistua Uuden Kiinan rakentamisponnistuksiin”, joka tunnetaan myös nimellä ”Kolminkertaisen omaehtoisuuden uudistusmanifesti”, ja muodostivat sen jälkeen ”Kolminkertaisesti omaehtoisen” kirkon.

[52] Vuonna 1959 rakennettu Kansan suuri sali sijaitsee Taivaallisen rauhan aukion länsipuolella. Se on Kiinassa Kansankongressin kokoontumispaikka.

[53] Ks. [46]

[54] Kesa-kaapu, munkin puku tai kauhtana.

[55] Zhang Bojun [1895–1969 jKr.] oli yksi ”Kiinan demokraattisen liiton” perustajista. Mao Zedong luokitteli hänet vuonna 1957 ”oikeistolaiseksi nro 1” ja hän oli yksi harvoista ”oikeistolaisista”, joka ei saanut hyvitystä kulttuurivallankumouksen jälkeen.

[56] Song-dynastian keisari Huizong, toiselta nimeltään Zhao Ji (hallitsi 1100-1126 jKr.)

[57] Su Dongpo, (1036–1101 jKr.) kuuluisa Song-dynastian aikainen kiinalainen runoilija ja kirjailija. Yksi ”Tang- ja Song-dynastioiden kahdeksasta suuresta proosamestarista”.

[58] Wen Zhengming, (1470-1559 jKr.) Ming-dynastian aikana elänyt kiinalainen taidemaalari.

[59] Tang Bohu, (1470–1523) kuuluisa Ming-dynastian aikana elänyt kiinalainen oppinut, taidemaalari ja runoilija.

[60] Jin on kiinalainen painoyksikkö. Yksi jin on 0,5 kg.
[61] Ks. [36]

[62] Meng Haoranin (689–740 jKr.) runosta. Meng oli tunnettu Tang-dynastian aikana elänyt runoilija.

[63] Wang Xi Zhi (321–379 jKr.), Tang-dynastian aikana elänyt kaikkien aikojen kuuluisin kalligrafiataiteilija.

[64] Alkuperäistä Lan Ting -prologia, jonka Wang Xi Zhin väitetään kirjoittaneen kalligrafiuransa huipulla (51 vuoden ikäisenä, vuonna 353 jKr.), pidetään yksimielisesti kiinalaisen kalligrafian merkittävimpänä saavutuksena.

[65] Wu Cheng’en (1506?-1582?) oli Ming-dynastian aikana elänyt kiinalainen kirjailija ja runoilija. Hän kirjoitti teoksen Matka länteen, joka on yksi tunnetuimmista kiinalaisista romaaneista.

[66] Wu Jingzi (1701–1754 jKr.), Qing-dynastian aikana elänyt elegantti kirjailija. Hän kirjoitti romaanin Oppineet (Rulin Waishi, tunnetaan myös nimellä Epävirallinen oppineiden historia).

[67] Ouyang Xiun (1007–1072 jKr.) kirjoittama proosateos. Hän oli yksi ” Tang- ja Song-dynastioiden kahdeksasta suuresta proosamestarista”. Ouyang Xiu kutsui itseään ”vanhaksi juopoksi.”

[68] Punakaartin toinen nimi.

[69] Kiinalainen Ming-dynastian keisari Yongle laaditutti Yongle-tietosanakirjan (Yongle Dadianin) vuonna 1403. Sitä pidetään maailman ensimmäisenä ja suurimpana tietosanakirjana. Kaksituhatta oppinutta työskenteli projektissa, johon kuului 8000 tekstiä muinaisista ajoista varhaiseen Ming-dynastiaan asti. Tietosanakirja valmistui vuonna 1408 ja sisälsi yli 22 000 käsikirjoitusnidosta, joiden yhteinen tilavuus oli 40 kuutiometriä.

[70] Lin Biao (1907–1971) oli yksi KKP:n merkittävimmistä johtajista ja toimi Mao Zedongin alaisuudessa Kiinan politbyroon jäsenenä, varapuheenjohtajana (1958) ja puolustusministerinä (1959). Linistä oli määrä tulla Maon vallanperijä vuonna 1966, mutta hän joutui epäsuosioon vuonna 1970. Hänen sanottiin yrittäneen paeta Kiinasta. Hän sai surmansa lentokoneen maahansyöksyssä Mongoliassa.

[71] ”Liang Xiao” edustaa tehtävään määrättyjen kirjailijoiden ryhmää, johon kuului mm. Zhou Yiliang, joka kirjailijaryhmään osallistumisensa takia, sai vanhalta ystävältä nimettömän kirjeen, jossa viitattiin ”äärimmäiseen häpeämättömyyteen.”

[72] Keisari Qin Shi Huang (259–210 eKr), toiselta nimeltään Ying Zheng, oli yhdistyneen Kiinan ensimmäinen keisari. Hän yhdenmukaisti lakikokoelmat, kirjoituskielen, rahayksikön ja mitat ja käynnisti Kiinan muurin rakentamisen. Kaikilla näillä toimenpiteillä oli suuri ja syvällinen vaikutus Kiinan historiaan ja kulttuuriin. Hän antoi käskyn eri koulukuntien, mm. konfutselaisuuden ja taolaisuuden, kirjojen polttamisesta, ja käski kerran haudata 460 Konfutselaista elävältä. Näitä tapahtumia kutsuttiin myöhemmin historiassa ”kirjojen polttamiseksi ja konfutselaisten oppineiden hautaamiseksi”. Hän rakennutti itselleen valtavan mausoleumin, ja keisari Qinin haudan terrakotta-armeija tuli tunnetuksi maailman kahdeksantena ihmeenä.

[73] Mao Zedongin kirjoituksista 1949-1976 (2. osa)

[74] Maon kirjoituksesta ”Oikaiskaa puolueen työtyyli” (1942)

[75] Maon teoksesta ”Puheita Yan’an kirjallisuus- ja taidefoorumissa” (1942)

[76] Wu Xun (1838–1896 jKr.), alkuperäiseltä nimeltään Wu Qi, syntyi Shandongin Tangyissa. Koska hän oli varhain menettänyt isänsä, hänen perheensä oli köyhä. Hänen oli kerjättävä ruokaa voidakseen elättää äitinsä, ja hänet tunnettiin vanhempia kunnioittavana kerjäläisenä. Sen jälkeen kun hänen äitinsä kuoli, kerjäämisestä tuli hänen ainoa tulolähteensä. Kerjäämisestä saamillaan rahoilla hän ylläpiti maksuttomia kouluja.

[77] Hu Feng (1902–1985), oppinut ja kirjallisuuskriitikko, vastusti KKP:n ahtaan teoreettista kirjallisuuspolitiikkaa. Hänet erotettiin puolueesta vuonna 1955 ja tuomittiin 14 vuodeksi vankilaan.

[78] Mao Zedongin Valitut teokset (5. osa). ”Asiat alkavat muuttua.” (1957)

[79] Qian Bocheng, Itämainen kulttuuri, neljäs painos (2000).

[80] Kesäkuun neljännen päivän opiskelijaliikkeen aloittivat yliopisto-opiskelijat, jotka huhtikuun 15. päivän ja kesäkuun 4. päivän välisenä aikana vuonna 1989 puhuivat demokraattisten uudistusten puolesta Kiinassa. Myöhemmin Kansan vapautusarmeija tukahdutti liikkeen tavalla, jota kansainvälinen yhteisö kutsuu kesäkuun neljännen päivän verilöylyksi.

[81] Erityisesti Falun Gongia vainoamaan perustettu virasto, jolla on puolueen kaikki hallinnolliset tasot ja kaikki poliittiset ja oikeudelliset järjestelmät ylittävä ehdoton valta.

[82] ”Luokka-alkuperä”-teorian mukaan ihmisen luonteen määrää sen perheen luokka, johon hän on syntynyt.

[83] Laulusta suositussa modernissa oopperassa ”Punaisen lyhdyn tarina”, joka oli ”kulttuurivallankumouksen” aikana (1966-1976) kehitetty virallinen ”esikuvallinen näytelmä”.

[84] Mu on Kiinassa käytetty pinta-alayksikkö. Yksi mu on 1/16 hehtaaria.

[85] ”Kolmen edustuksen” mukaan puolueen on aina edustettava Kiinan edistyneiden tuotantovoimien kehityssuuntausta, Kiinan edistyneen kulttuurin suuntausta ja Kiinan kansan ylivoimaisen enemmistön perustavanlaatuisia etuja..

[86] Avauspuhe Kiinan kansantasavallan ensimmäisen kansankongressin ensimmäisessä istunnossa (15. syyskuuta 1954).

[87] ”Punasilmäsyndroomaa” käytetään kuvaamaan henkilöä, joka kokee olevansa erilainen ja tuntee olonsa epämukavaksi, kun muilla asiat ovat paremmin kuin hänellä, ja joka ajattelee, että hänen pitäisi olla se, joka pärjää muita paremmin.

[88] Suosittu ”kulttuurivallankumouksen” aikana (1966–76) luotu virallinen ”esikuvallinen näytelmä”. Kansantarussa Valkohiuksinen tyttö esiintyy naispuolinen kuolematon, joka asuu luolassa ja joka yliluonnollisilla kyvyillään voi palkita hyvyyttä ja rangaista pahuutta, tukea oikeamielisyyttä ja ehkäistä pahuutta. Mutta kiinalaisessa ”nykyaikaisessa” oopperassa hänet kuvattiin tyttönä, jonka oli pakko paeta luolaan sen jälkeen kun hänen isänsä oli hakattu kuoliaaksi kun hän ei antanut tytön mennä naimisiin vanhan maanomistajan kanssa. Tytön hiukset tulivat valkoisiksi ravinnon puutteesta. Tästä tuli yksi Kiinan tunnetuimmista ”nykyaikaisista” murhenäytelmistä, ja se lietsoi vihaa maanomistajaluokkaa kohtaan.

[89] Tunnelisota (Didao Zhan) vuodelta 1965 on mustavalkoinen elokuva, jonka mukaan partisaanit Keski-Kiinassa taistelivat 1940-luvulla japanilaisia valloittajia vastaan erilaisten maanalaisten tunnelien avulla.

[90] Miinasota (Dilei Zhan) vuodelta 1962 on mustavalkoinen elokuva, jonka mukaan partisaanit taistelivat 1940-luvulla Hebein maakunnassa japanilaisia maahanhyökkääjiä vastaan kotitekoisilla miinoilla.

[91] Keisarillisen siviilihallinnon tutkinnoissa vaadittu kaunokirjallinen aine, joka oli tunnettu muodollisuudestaan ja ajatuksellisesta tyhjyydestään.

[92] Kiinan vuosien 1959–1961 suuri nälänhätä on ihmiskunnan historian suurin nälänhätä. Nälänhädässä ”epänormaalisti kuolleiden” arvioitu määrä vaihtelee 18:sta 43 miljoonaan.
[93] Ks. [7].

[94] Mao Zedong (1942)

[95] Toukokuun neljännen päivän liike oli Kiinan modernin historian ensimmäinen joukkoliike. Se alkoi 4. toukokuuta 1919.

[96] Chen Guili, Huaihejoen varoitus (1995)

[97] See Li Yuanin prologista Han Yu’n (768–824 jKr.) teokseen Pangun paluu. Han Yu oli yksi ”Tang- ja Song-dynastioiden kahdeksasta suuresta proosamestarista”.

[98] Tao Yuanming (365–427 jKr.), tunnetaan myös nimellä Tao Qian, suuri kiinalainen runoilija.

Lähde:

http://www.tuidang.se/pages/posts/yhdeksaen-kommentaaria-kiinan-kommunistisesta-puolueesta-ndash-osa-6-26.php

Yang Lirong, 34, asui Beimen-kadulla, Dingzhoun kaupungissa, Baodingin prefektuurissa, Hebein maakunnassa. Poliisi ahdisteli ja pelotteli hänen perhettään usein, koska hän harjoitti Falun Gongia. Kotietsinnän jälkeen yöllä 8. helmikuuta 2002 Jangin mies, joka oli autonkuljettajana standardisointi- ja ilmatieteen laitoksella (Bureau of Standards and Meteorology), järkyttyi suuresti ja pelkäsi menettävänsä työnsä. Mies, joka ei ollut harjoittaja, ei kestänyt valtavaa painostusta viranomaisten taholta. Varhain seuraavana aamuna, kun heidän iäkkäät vanhempansa olivat poistuneet kotoa, hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja kuristi vaimonsa kuoliaaksi. Yang Lirong kuoli traagisesti. Häneltä jäi kymmenvuotias poika. Pian tämän jälkeen Yangin mies raportoi tapahtuneesta viranomaisille ja poliisi kiirehti paikalle tehdäkseen ruumiinavauksen vielä lämpimälle ruumiille. He ottivat useita hänen sisäelimiään, kun ne olivat vielä lämpimiä, ja ruumiista purskahteli verta. Eräs työntekijä Dingzhoun yleisen turvallisuuden virastosta sanoi: ”Tämä ei ole ruumiinavaus, tämä on vivisektio!” (Clearwisdom.net -artikkeli 25. syyskuuta, 2004) [2]

Heilongjiangin maakunnassa sijaitsevalla Wanjian pakkotyöleirillä eräs nainen, joka oli seitsemännellä kuukaudella raskaana, ripustettiin palkkiin. Hänen molemmat kätensä oli sidottu karkealla köydellä, joka vedettiin palkilla olevaan väkipyörään. Jakkara, jolla hän seisoi, potkaistiin alta, ja hän jäi roikkumaan ilmaan. Palkki oli 3-4 metrin korkeudella. Köysi meni väkipyörän päältä, ja sen toista päätä pitelivät vanginvartijat. Kun vartijat vetivät köydestä, hän riippui ilmassa, ja kun he päästivät köyden vapaaksi, hän putosi rajusti maahan. Tämä raskaana oleva nainen kärsi tuskallista kidutusta, kunnes hän sai keskenmenon. Vieläkin julmempaa oli se, että hänen miehensä pakotettiin seuraamaan vaimonsa kidutusta (Wang Yuzhin haastattelu; Wangia kidutettiin 100 päivää Wanjian pakkotyöleirillä. Clearwisdom.net -artikkeli 15. marraskuuta, 2004). [3]

Nämä hätkähdyttävät murhenäytelmät tapahtuivat tämän päivän Kiinassa. Ne sattuivat Falun Gongin harjoittajille, joita vainotaan raakalaismaisesti, ja ne ovat vain muutamia niistä lukemattomista kidutustapauksista, joita on ilmennyt viimeiset viisi vuotta (kahdeksan vuotta kulunut vuoteen 2007 mennessä) jatkuneen vainon aikana.

Siitä lähtien, kun Kiina aloitti talousuudistuksensa 70-luvun lopulla, Kiinan kommunistinen puolue (KKP) on ponnistellut luodakseen positiivisen ja liberaalin kuvan ulkomaille. Viimeisen viiden vuoden ajan (kahdeksan vuotta kulunut vuoteen 2007 mennessä) Falun Gongin vaino on verisyydessään, mielettömyydessään, laajuudessaan ja häikäilemättömyydessään antanut kansainväliselle yhteisölle jälleen tilaisuuden nähdä KKP:n todelliset kasvot ja sen ihmisoikeusloukkausten historian synkimmän häpeätahran. Tavalliset kiinalaiset kuvittelevat puolueen parantuvan ja edistyvän, ja ihmiset ovat tottuneet syyttämään poliisien heikkoa moraalia Kiinan oikeusjärjestelmän ja lainvalvojien julmuuksista. Mutta Falun Gongin julma ja järjestelmällinen vaino on käynnissä kiinalaisen yhteiskunnan joka tasolla, ja se on täydellisesti rikkonut harhakuvitelmat ihmisoikeuksien paranemisesta. Monet miettivät, kuinka tämä verinen ja pöyristyttävä vaino voi tapahtua Kiinassa. Kaoottisen kulttuurivallankumouksen jälkeen yhteiskunnalliset olot rauhoittuivat yli kaksikymmentä vuotta sitten. Miten on mahdollista, että painajainen jatkuu jälleen? Miksi Falun Gongia, joka perustuu ”totuudenmukaisuuteen, myötätuntoon ja kärsivällisyyteen”, ja joka on levinnyt yli 60 maahan ympäri maailman, vainotaan ainoastaan Kiinassa eikä muualla maailmassa? Mikä on Jiang Zeminin ja KKP:n suhde tässä vainossa?

Jiang Zeminillä ei ole pätevyyttä eikä moraalista selkärankaa. Ilman KKP:n kaltaista väkivaltaan, verilöylyihin ja valheisiin erikoistunutta koneistoa hän ei olisi koskaan voinut aloittaa tätä kansanmurhaa, jonka vaikutus ulottuu koko Kiinaan ja myös ulkomaihin. KKP ei myöskään olisi itsessään lähtenyt vastustamaan nykyistä kansainvälistä mielipidettä ja viimeaikaisten talousuudistusten sekä ulkomaiden lähentymisen luomaa ilmapiiriä; vain Jiang Zeminin kaltainen omapäinen ja peräänantamaton diktaattori sai tämän aikaan. Vehkeily ja samanmielisyys Jiang Zeminin ja KKP:n pahan hengen kanssa on kiihdyttänyt vainon julmuutta ennennäkemättömälle tasolle. Se muistuttaa resonanssia, jonka vuorikiipeilijä voi saada aikaan paksulla lumipeitteellä – ja joka voi johtaa lumivyöryyn ja katastrofaalisiin seurauksiin.

1. Samankaltainen tausta luo saman turvattomuuden tunteen

Jiang Zemin syntyi levottomana vuonna 1926. Samoin kuin KKP salaa verisen historiansa, Jiang Zemin on puolueen ja Kiinan kansan edessä peittänyt menneisyytensä maanpetturina.

Jiang Zeminin ollessa 17-vuotias maailmanlaajuinen anti-fasistinen sota raivosi voimakkaana. Kun isänmaalliset nuorukaiset lähtivät rintamalle taistelemaan fasistista Japania vastaan ja pelastamaan Kiinaa, Jiang Zemin päätti vuonna 1942 pyrkiä korkeakoulutukseen Keskusyliopistoon, jonka oli perustanut Wang Jingwein nukkehallitus japanilaisten hallitsemassa Nanjingissa. Eri tietolähteiden mukaan todellinen syy oli se, että Jiang Zeminin biologinen isä Jiang Shijun oli korkea-arvoinen virkamies Japanin armeijan Kiinan vastaisen propagandan ministeriössä sen jälkeen, kun Japani oli miehittänyt Jiangsun maakunnan. Jiang Shijun siis kavalsi Kiinan.

Kavaluus ja maanpetos kuuluvat yhtä lailla Jiang Zeminin ja KKP:n luonteeseen: ne suhtautuvat niin tunteettomasti ja välinpitämättömästi Kiinan kansaan, että ne uskaltavat täysin piittaamatta tappaa syyttömiä ihmisiä.

Ujuttautuakseen puolueeseen sekä parantaakseen varallisuuttaan ja asemaansa KKP:n voitettua sisällissodan Jiang Zemin sepitti valheen, että hänet oli adoptoitu ja että hänet kasvatti hänen setänsä Jiang Shangqing, joka oli liittynyt puolueeseen nuorella iällä ja jonka bandiitit myöhemmin ampuivat kuoliaaksi. Sepitetyn ”perhetaustansa” ansiosta hänet ylennettiin alemmasta virkamiehestä elektroniikkateollisuuden apulaisministeriksi vain muutamassa vuodessa. Jiangin ylennys ei johtunut hänen ammattitaidostaan vaan henkilökohtaisista yhteyksistään ja palveluksistaan. Virassaan Shanghain puoluesihteerinä hän ei säästellyt vaivoja järjestellessään etuisuuksia KKP-pohatoille, kuten Li Xiannianille ja Chen Yunille [4], jotka vierailivat kaupungissa vuosittain kevätfestivaalin aikaan. Shanghain puoluesihteerinä hän erään kerran seisoi ja odotti useita tunteja lumessa ojentaakseen henkilökohtaisesti syntymäpäiväkakun Li Xiannianille.

Kesäkuun neljännen päivän verilöyly Taivaallisen rauhan aukiolla vuonna 1989 oli toinen käännekohta Jiang Zeminin elämässä. Hänestä tuli KKP:n pääsihteeri lakkauttamalla liberaalin sanomalehden World Economic Heraldin, asettamalla kansankongressin johtajan Wan Li’n kotiarestiin ja tukemalla verilöylyä. Jo ennen verilöylyä Jiang Zemin oli kirjoittanut salaisen kirjeen Deng Xiaopingille ja pyytänyt ”määrätietoista toimintaa” opiskelijoita vastaan; muussa tapauksessa ”sekä valtio että puolue kukistettaisiin”. ”Vakaudella on suurin prioriteetti” – tämän iskulauseen nimissä Jiang on viimeisten 15 vuoden ajan johtanut kaikkien toisinajattelijoiden sekä itsenäisesti uskovien ryhmien mielivaltaista tukahdutusta ja tappamista.

Siitä lähtien, kun Venäjä ja Kiina alkoivat tarkistaa rajojaan vuonna 1991, Jiang Zemin on täysin tunnustanut Venäjän tsaarin ja entisen Neuvostoliiton miehitysalueet sekä hyväksynyt varauksetta kaikki epäoikeudenmukaiset sopimukset Venäjän ja Kiinan välillä Aigunin sopimuksesta lähtien. Kiina on joutunut pysyvästi luopumaan yli miljoonan neliökilometrin alueesta hänen vuokseen.

Väittämällä olevansa KKP:n marttyyrin orpolapsi – vaikka hän todellisuudessa on maanpetturin vanhin lapsi – hän seurasi henkilökohtaisesti KKP:n esimerkkiä kavaluudesta; tukemalla kesäkuun neljännen päivän verilöylyä sekä tukahduttamalla demokratialiikkeitä ja uskonnollisia vakaumuksia hän on omaksunut KKP:n tavan tappaa ihmisiä; ja aivan kuin KKP aiemmin Kommunistisen internationaalin kaukoidän haarana kumarteli Neuvostoliiton käskyvallalle, Jiang Zemin luovuttaa nyt maata ilmaiseksi; hän harjoittaa juuri sellaista petturuutta, joka on KKP:lle niin tyypillistä

Jiang Zemin ja KKP jakavat samankaltaisen häpeällisen alkuperän ja historian. Tästä johtuen molemmat tuntevat valtansa jatkuvasti uhatuksi.

II. Sekä Jiang Zemin että KKP pelkäävät ”totuudenmukaisuutta, myötätuntoa ja kärsivällisyyttä”

Kansainvälisen kommunistiliikkeen historia on kirjoitettu satojen miljoonien ihmisten verellä. Melkein kaikki kommunistiset valtiot ovat käyneet läpi vastaavan prosessin kuin Stalinin Neuvostoliitossa, kun vastavallankumoukselliset tukahdutettiin: miljoonia syyttömiä ihmisiä on teurastettu. Neuvostoliitto hajosi 1990-luvun alussa ja Itä-Eurooppa muuttui dramaattisesti. Yhdessä yössä kommunistinen ryhmittymä menetti yli puolet alueistaan. KKP oppi tästä, että sorron lopettaminen ja ilmaisuvapauden salliminen tarkoittaisivat sen omaa tuhoa. Jos ihmiset saisivat ilmaista itseään vapaasti, kuinka KKP voisi silloin kätkeä veriset laittomuudet? Kuinka se voisi silloin oikeuttaa petollisen ideologiansa? Jos painostus lakkaisi ja ihmiset vapautettaisiin pelosta ja uhkasta, eivätkö he silloin uskaltaisi itse valita oman elämäntyylinsä ja uskoisivat johonkin muuhun kuin kommunismiin? Kuinka kommunistinen puolue pystyisi säilyttämään kansanjoukkojen tuen, joka on ratkaisevaa sen olemassaololle?

Riippumatta pinnallisista muutoksista KKP pysyy perustaltaan muuttumattomana. Kesäkuun neljännen päivän verilöylyn jälkeen Jiang Zemin vaati ”kaikkien epävakautta aiheuttavien tekijöiden tuhoamista jo alkuvaiheessa”. Suuren pelon vallassa hän päätti, ettei hän koskaan lakkaisi valehtelemasta massoille ja että hän jatkaisi kansan vaientamista, kunnes se olisi täysin lamaantunut.

Näihin aikoihin Falun Gongia alettiin opettaa Kiinassa. Aluksi monet pitivät sitä qigongina [5], jonka avulla pystyi erikoisen hyvin saavuttamaan terveyttä ja yleiskuntoa. Myöhemmin ihmiset vähitellen huomasivat, että Falun Gongin ydin ei ollut sen viisi helppoa liikesarjaa, vaan kaikkein olennaisinta oli ihmisten opettaminen tulla paremmiksi – opettamalla heidät mukautumaan periaatteisiin ”totuudenmukaisuus, myötätunto ja kärsivällisyys”.

Falun Gong opettaa ”totuudenmukaisuutta, myötätuntoa ja kärsivällisyyttä”; kommunistinen puolue synnyttää ”vääryyttä, vihaa ja taistelua”

Falun Gong edistää ”totuudenmukaisuutta”, mikä tarkoittaa totuudellisuutta sekä puheessa että toiminnassa. KKP turvautuu valheisiin ja ihmisten aivopesuun. Jos kaikki alkaisivat puhua totta, ihmiset ymmärtäisivät, että KKP:n alkuvaiheet olivat Neuvostoliiton mielistelyä, murhia, sieppauksia, vastuun pakoilua ja oopiumin viljelyä sekä syyn hankkimista japanilaisten miehittäjien vastaiseen taisteluun, ja niin edelleen. KKP on väittänyt, että ”mitään merkityksellistä ei saada aikaan ilman valheita”. KKP:n vallankaappauksen jälkeen se pani alulle omia poliittisia liikkeitään mikä aiheutti sille lukemattomia verivelkoja. Totuudenmukaisuuden edistäminen tarkoittaisi KKP:n varmaa tuhoa.

Falun Gong edistää ”myötätuntoa”, mihin kuuluu toisten huomioon ottaminen ja ystävällisyys kaikissa tilanteissa. KKP on aina puhunut ”brutaalista kamppailusta ja armottomista tehoiskuista”. KKP:n ”mallisankari” Lei Feng sanoi kerran: ”käsittelemme vihollista armottomasti ja yhtä kylmästi kuin ankara talvi”. Itse asiassa KKP ei ole kohdellut vain vihollisiaan tällä tavoin; se ei ole kohdellut omia jäseniään sen paremmin. Kommunistisen puolueen perustajia, korkeimpia upseereita ja marsalkoita, jopa puolueen puhemiestä on armottomasti ja julmasti kuulusteltu, pahoinpidelty ja kidutettu oman puolueen taholta. Niin kutsuttujen ”luokkavihollisten” teurastus oli pöyristyttävän julmaa. Jos ’hyvyys’ olisi vallinnut yhteiskunnassa, ei tällaisia kommunistisen puolueen aloittamia ’paheeseen’ perustuvia massaliikkeitä olisi koskaan syntynyt.

Kommunistisen manifestin mukaan ”yhteiskunnan historia on luokkataistelun historiaa”. Tämä edustaa kommunistisen puolueen käsitystä historiasta ja maailmasta. Falun Gong painottaa omien puutteiden etsimistä ja itsetutkiskelua konfliktitilanteissa. Tämä sisältäpäin etsiminen ja itsekontrolli on täydellinen vastakohta KKP:n taistelun ja hyökkäyksen filosofialle.

Taistelu on ollut pääasiallinen menetelmä, jolla kommunistinen puolue on saavuttanut poliittisen vallan ja pysynyt koossa. Kommunistinen puolue on jaksoittain käynnistänyt poliittisia liikkeitä painostamaan määrättyjä ihmisryhmiä, tarkoituksenaan uudistaa itseään ja ”elvyttää vallankumouksellista taisteluhenkeä”. Tähän prosessiin liittyivät jälleen väkivalta ja valheet, jotta ihmisten pelko vahvistuisi ja uudistuisi – jotta puolue pysyisi vallassa.

Ideologisesta näkökulmasta katsoen se filosofia, jota kommunistinen puolue käyttää selviytyäkseen, on Falun Gongin opetusten täydellinen vastakohta.

Oikeamielisiin asioihin uskovat ihmiset ovat pelottomia; KKP tukeutuu ihmisten pelkoon pysyäkseen vallassa

Ihmiset, jotka ymmärtävät totuuden, ovat pelottomia. Kristinuskoa vainottiin melkein 300 vuotta. Lukemattomia kristittyjä teloitettiin, poltettiin roviolla, hukutettiin tai syötettiin leijonille, mutta he eivät koskaan luopuneet vakaumuksestaan. Kun buddhalaisuus koki vaikeuksia historiassa, buddhalaiset käyttäytyivät yhtä uskollisesti ja päättäväisesti.

Ateistien propaganda uskottelee ihmisille, että taivasta, helvettiä ja karmista takaisinmaksua ei ole olemassa, eikä ihmisten omatunto näin ollen enää hillitse heitä. Sen sijaan se keskittyy rikkauteen ja mukavuuteen tämän maailman todellisuutena. Sen avulla inhimillisen luonteen heikkouksia käytetään hyväksi, ja täten kansaa voidaan hallita pelottelulla ja houkutuksilla. Oikeasti vakaumukselliset ihmiset näkevät elämän ja kuoleman läpi; heitä tämän maailman illuusiot eivät liikuta. He ottavat maalliset houkutukset ja kuoleman uhan kevyesti, ja näin ollen kaikki kommunistisen puolueen yritykset heidän manipuloimisekseen ovat ponnettomia.

Falun Gongin korkea moraalinen taso nolostuttaa KKP:ta

Vuoden 1989 kesäkuun neljännen päivän verilöylyn jälkeen KKP:n ideologia on luhistunut täydellisesti. Elokuussa 1991 kommunistinen puolue romahti entisessä Neuvostoliitossa, mikä johti voimakkaisiin muutoksiin Itä-Euroopassa. Tapahtumat pelästyttivät KKP:n ja aiheuttivat sille suunnattomia paineita. Odottamattomat haasteet kotona ja ulkomailla asettivat sen hallinnon oikeutuksen ja tulevaisuudennäkymät kyseenalaisiksi. Tällöin KKP ei enää pystynyt yhdistämään jäseniään alkuperäisillä marxismin, leninismin ja maolaisuuden opeilla. Sen sijaan se panosti laajaan korruptioon voittaakseen puolueen jäsenten uskollisuuden. Ne, jotka seurasivat puoluetta, saivat henkilökohtaisia etuisuuksia korruption ja kavallusten kautta – etuisuuksia, joita oli mahdoton saada ilman puolueen jäsenyyttä. Erityisesti Deng Xiaopingin Etelä-Kiinan-matkan jälkeen vuonna 1992 [6] hallituksen virkamiesten kiinteistö- ja osakemarkkinoihin liittyvä koronkiskonta ja korruptio kukoistivat Kiinassa. Prostituutiota ja salakuljetusta oli kaikkialla. Pornografia, uhkapelit ja huumeet levisivät valtoimenaan koko Kiinaan. Vaikka ei liene oikeudenmukaista väittää, ettei koko kommunistipuolueessa ollut yhtään hyvää ihmistä, suuri yleisö on jo kauan sitten kadottanut luottamuksensa puolueen korruption vastaisiin kampanjoihin ja katsoo, että yli puolet hallituksen keski- ja korkean tason virkamiehistä on sekaantunut korruptioon.

Samanaikaisesti moraalin taso, jota ”totuudenmukaisuuteen, myötätuntoon ja kärsivällisyyteen” mukautuvat Falun Gongin harjoittajat ovat osoittaneet, on vedonnut myötätuntoon ihmisten sydämissä. Falun Gong veti puoleensa yli 100 miljoonaa ihmistä, jotka alkoivat harjoittaa sitä. Falun Gong on oikeamielisyyden peili, joka luonteensa mukaisesti paljastaa KKP:n vääryyden.

KKP oli äärimmäisen kateellinen siitä, kuinka Falun Gongia levitettiin ja ylläpidettiin

Falun Gongia levisi ihmiseltä toiselle ja sydämestä sydämeen. Sen toiminta on rakenteellisesti väljää, ja kuka tahansa voi tulla ja mennä mielensä mukaan. Se poikkeaa suuresti kommunistisen puolueen tiukasta organisaatiosta. KKP:n tiukasta rakenteesta huolimatta sen alaosastojen viikoittaiset poliittiset opinnot ja ryhmätoiminnot ovat vain muodollisia. Harvat puolueen jäsenet ovat yhtä mieltä puolueen ideologiasta. Toisaalta Falun Gongin harjoittajat seurasivat määrätietoisesti periaatteita ”totuudenmukaisuus, myötätunto ja kärsivällisyys”. Koska Falun Gong parantaa tehokkaasti ihmisten henkistä ja ruumiillista terveyttä, harjoittajien määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Oppilaat opiskelivat vapaaehtoisesti Li Hongzhi’n kirjoja ja tiedottivat Falun Gongista omalla kustannuksellaan. Seitsemän vuoden aikana Falun Gongin harjoittajien lukumäärä kasvoi nollasta sataan miljoonaan. Kun he aamuisin tekivät harjoituksiaan, Falun Gongin harjoitusmusiikkia saattoi kuulla melkein kaikissa Kiinan puistoissa.

Kommunistinen puolue sanoi Falun Gongin ”kilpailevan” ihmisjoukoista puolueen kanssa ja väittivät sen olevan ”uskonto”. Todellisuudessa se, mitä Falun Gong antaa ihmisille, on kulttuuri ja elämäntapa. Se juontaa juurensa syvältä historiasta – se on perinteistä kulttuuria, jonka kiinalaiset kadottivat kauan sitten. Jiang Zemin ja kommunistinen puolue pelkäsivät Falun Gongia, sillä jos yhteiskunta hyväksyisi perinteisen moraalin, mikään ei voisi estää sen nopeaa leviämistä. Vuosikymmeniä KKP on tukahduttanut ja manipuloinut Kiinan perinteitä. Historian valinta on ollut paluu perinteisiin. Koettelemuksien ja kurjuuksien jälkeen suurin osa ihmisistä valitsee polun takaisin. Kun ihmisille annetaan mahdollisuus tällaiseen valintaan, he pystyvät todella erottamaan oikean ja väärän sekä jättämään paheellisuuden taakseen. Tämä todella tarkoittaisi täydellistä kieltäytymistä ja luopumista siitä, mitä kommunistinen puolue on edistänyt. Tämä olisi isku KKP:n heikoimpaan kohtaan. On helppoa kuvitella puolueen syvä pelko ja kateus, kun Falun Gongin harjoittajien lukumäärä ylitti KKP:n jäsenmäärän.

KKP harjoittaa täydellistä kontrollia kiinalaisen yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Maaseudulla on puolueosastoja jokaisessa kylässä. Taajamissa on KKP:n haarakonttoreita kaikissa asutusalueiden hallintovirastoissa. Armeijassa, hallituksessa ja yrityksissä puolueen haarat ulottuvat aivan ruohonjuuritasolle. Ehdoton monopoli ja manipulaatio ovat ne keinot, joilla KKP pysyy vallassa. Kiinan perustuslaki käyttää tästä kiertoilmaisua ”puolueen johtoon mukautuminen”. Falun Gongin oppilaat sen sijaan ottivat mieluummin periaatteikseen ”totuudenmukaisuuden, myötätunnon ja kärsivällisyyden”. KKP ei nähnyt tätä muuna kuin puolueen johtoaseman kieltämisenä, mikä oli sille täydellisen sopimatonta.

Kommunistinen puolue pitää Falun Gongin teismiä uhkana kommunistihallinnon oikeutukselle

Oikea teistinen vakaumus on väistämättä merkittävä haaste kommunistiselle puolueelle. Koska kommunistihallinnon laillisuus perustuu niin kutsuttuun dialektiseen materialismiin ja toiveeseen luoda ”taivas maan päälle”, se saattoi luottaa vain ”eturintaman” valtaan, toisin sanoen puolueeseen. Samalla ateismin harjoittaminen antoi kommunistiselle puolueelle vapaat kädet määritellä, mikä on siveellistä ja mikä on hyvää tai pahaa. Tämän johdosta moraalia tai erottelua hyvän ja pahan välillä ei käytännössä enää ole. Ihmisten on vain muistettava, että puolue on aina ”suuri, mahtava ja oikeassa”.

Teistinen vakaumus antaa ihmisille kuitenkin muuttumattoman standardin hyvään ja pahaan. Falun Gongin harjoittajat arvioivat oikeaa ja väärää ”totuudenmukaisuutta, myötätuntoa ja kärsivällisyyttä” vasten. Tämä on tietysti este KKP:n alituisille yrityksille ”yhdenmukaistaa ihmisten ajattelu”.

Analyysia jatkettaessa löytyy myös muita syitä. Mikä tahansa viidestä yllä mainitusta syystä on kuitenkin kohtalokas KKP:lle. Juuri samoista syistä Jiang Zemin tukahduttaa Falun Gongia. Jiang aloitti uransa valehtelemalla menneisyytensä, joten on itsestään selvää, että hän pelkää ’totuudenmukaisuutta’. Nujertamalla ihmisiä hänestä tuli pian menestynyt ja voimakas, joten hän ei tietenkään pidä ’myötätunnosta’. Hän on pysynyt vallassa puolueen sisäisten poliittisten taistelujen tuloksena, eikä hän siis tietenkään pidä ’kärsivällisyydestä’.

Erään pienen tapahtuman perusteella voi saada kuvan siitä, kuinka äärimmäisen pikkumainen ja kateellinen Jiang Zemin on. Hemudun museo [7] Yuyaon piirikunnassa (joka nykyään on luokiteltu kaupungiksi), Zhejiangin maakunnassa on kulttuurihistoriallisesti merkittävä valtiollinen suojelukohde. Alun perin Qiao Shi [8] laati omistuskirjoituksen Hemudun rauniomuseon kylttiin. Kun Jiang Zemin vieraili museossa syyskuussa 1992, hän näki Qiao Shin kaiverruksen, ja hänen ilmeensä synkistyi. Museon henkilökunta hermostui tästä suuresti, sillä he tiesivät, ettei Jiang sietänyt Qiao Shi’tä. Jiang halusi niin kiivaasti tuoda itseään esille, että hänellä oli tapana jättää puumerkkinsä kaikkialle – jopa silloin, kun hän vieraili yleisen turvallisuuden viraston liikennepoliisiosastossa ja eläkkeelle siirtyneiden insinöörien yhdistyksessä Zhengzhoussa. Museon henkilökunta ei uskaltanut loukata Jiang Zeminin pikkumaisuutta. Tämän seurauksena museo korvasi toukokuussa 1993 muiden korjaustöiden yhteydessä Qiao Shi’n kaiverruksen Jiang Zeminin kaiverruksella ennen kuin museo avattiin uudelleen.

Mao Zedongilla sanotaan olevan ”neljä teosta syvällistä ja vahvaa tekstiä”, kun taas Deng Xiaopingin valituissa teoksissa mainitaan niin sanottu ”kissateoria” [9], jolla on varsin käytännöllinen tuntuma asioihin. Jiang Zemin mietti päänsä puhki, mutta ei saanut aikaan kuin ”Kolme edustusta” (”Three Represents”). Ne julkaistiin kirjana, jota levitettiin KKP:n hallinnon kaikilla tasoilla. Kirja myi vain siitä syystä, että ihmiset pakotettiin ostamaan se. Jiangia ei silti arvostettu vähääkään puoluetovereiden parissa. He levittivät huhuja hänen suhteestaan erääseen laulajattareen, kiusallisista tapauksista hänen laulaessaan O Sole Mio’a ulkomailla matkustellessaan ja siitä, kuinka hän kampasi hiuksensa Espanjan kuninkaan edessä. Kun Falun Gongin perustaja Li Hongzhi – joka syntyi tavallisena siviilinä – piti luennon, luentosali täyttyi professoreista, asiantuntijoista ja ulkomailla opiskelevista kiinalaisista opiskelijoista. Monet väitelleet tohtorit ja maisterin tutkinnon suorittaneet lensivät tuhansia kilometrejä kuullakseen hänen luentojaan. Li Hongzhi luennoi esiintymislavalla sujuvasti useita tunteja ilman muistiinpanoja. Luennot kirjattiin ylös ja julkaistiin myöhemmin kirjana. Kaikki tämä oli sietämätöntä turhamaiselle, kateelliselle ja pikkusieluiselle Jiang Zeminille.

Jiang Zemin elää äärimmäisen ylellistä, hekumallista ja korruptoitunutta elämää. Hän tuhlasi 900 miljoonaa Yuania (noin 91 miljoonaa euroa) ostamalla luksuslentokoneen omia matkojaan varten. Jiang otti usein varoja julkisista rahastoista, yhteensä kymmeniä miljardeja, joilla hänen poikansa teki kauppoja. Hän suosi sukulaisiaan sekä ylensi omaisiaan ja suojattejaan korkeisiin virkoihin ministeritason yläpuolelle, ja hän turvautui epätoivoisiin ja äärimmäisiin keinoihin peitelläkseen kavereidensa korruptiota ja rikoksia. Kaikista näistä syistä johtuen Jiang Zemin pelkää Falun Gongin moraalista auktoriteettia. Vielä enemmän hän pelkää, että taivaan ja helvetin kaltaiset asiat ovat oikeasti olemassa – ja että pitää todella paikkansa, että paha ja hyvä palkitaan ansionsa mukaan, kuten Falun Gong opettaa.

Vaikka Jiangilla oli käsissään KKP:n suurin valta, hän oli usein huolissaan siitä, että poliittisten ansioiden ja lahjakkuuden puutteessa hänet pakotettaisiin luopumaan vallasta KKP:n häikäilemättömien valtataistelujen tuloksena. Hän on erittäin tarkka asemastaan vallan ”ytimenä”. Erimielisyyksien hävittämiseksi hän suunnitteli salakähmäisiä juonia päästäkseen eroon poliittisista vihollisistaan, kuten Yang Shangkunista ja tämän veljestä Yang Baibingista. Kommunistisen puoluekomitean 15. kansankongressin aikana vuonna 1997 ja 16. kansankongressin aikana vuonna 2002 Jiang pakotti vastustajansa jättämään virkansa. Samalla hän itse jätti asianmukaiset säädökset huomiotta ja takertui ahnaasti omaan virka-asemaansa.

Vuonna 1989 KKP:n uusi pääsihteeri Jiang Zemin piti lehdistötilaisuuden kotimaiselle ja ulkomaiselle medialle. Eräs ranskalainen toimittaja esitti kysymyksen naispuolisesta korkeakouluopiskelijasta, joka oli ollut mukana kesäkuun neljännen päivän Taivaallisen rauhan aukion opiskelijaliikkeessä, ja joka oli kuljetettu maatilalle Sichuanin maakuntaan kantamaan tiiliä paikasta toiseen, minkä jälkeen paikalliset maanviljelijät raiskasivat hänet useita kertoja. Jiang vastasi: ”En tiedä, onko tämä totta, mutta kyseinen nainen on väkivaltainen mellakoitsija. Vikka se pitäisi paikkansa, hän on ansainnut sen”. Suuren kulttuurivallankumouksen aikana Zhang Zhixin [10] joutui joukkoraiskauksen uhriksi ja hänen kurkkunsa viillettiin auki, jotta hän ei paljastaisi totuutta. Luultavasti Jiang Zeminin mielestä hänkin oli ansainnut sen. Jiang Zeminin roistomainen, kieroutunut mielenlaatu ja julmuus ovat ilmiselviä.

Tiivistettynä Jiang Zeminin diktatorinen vallanhalu, julmuus sekä ”totuudenmukaisuuden, myötätunnon ja kärsivällisyyden” pelko ovat johtaneet hänen mielettömään kampanjaansa Falun Gongia vastaan. Tämä on Kiinan kommunistisen puolueen toiminnalle hyvin tyypillistä.

III. Jiang Zeminin ja KKP:n salajuoni

Jiang Zemin tunnetaan poliittisesta kieroilusta ja halustaan tuoda itseään esille. Hänen epäpätevyytensä ja tietämättömyytensä ovat tunnettuja. Vaikka hän täydestä sydämestään ja silkkaa pahansuopuuttaan päätti ”tuhota” Falun Gongin, hän ei itse kyennyt tekemään paljoa, sillä Falun Gongin juuret ovat perinteisessä kiinalaisessa kulttuurissa, ja siitä on tullut niin suosittu, että sen sosiaalinen perusta on laaja. Kiinan kommunistisen puolueen tyranniakoneisto – monien liikkeiden myötä täydellistynyt – oli täydessä toimintavalmiudessa, kun KKP aikoi kitkeä pois Falun Gongin. Jiang Zemin käytti hyväkseen asemaansa KKP:n pääsihteerinä ja käynnisti henkilökohtaisesti Falun Gongin vainon. Kommunistisen puolueen reaktio Jiang Zeminin aloitteeseen oli vuorikiipeilijän huudon aiheuttaman lumivyöryn kaltainen.

Ennen kuin Jiang virallisesti antoi käskyn Falun Gongin tuhoamisesta, kommunistinen puolue oli jo alkanut tukahduttaa, tarkkailla ja tutkia Falun Gongia sekä tekaista syytöksiä sitä vastaan. Kiinan kommunistinen puolue tunsi itsensä ”totuudenmukaisuuden, myötätunnon ja kärsivällisyyden” uhkaamaksi, puhumattakaan harjoituksen ennätyksellisestä ja kasvavasta suosiosta. Turvallisuuspoliisin henkilöstöä soluttautui Falun Gongiin jo vuonna 1994, mutta he eivät löytäneet siitä mitään vikaa, ja osa heistä jopa alkoi oikeasti harjoittaa menetelmää. Vuonna 1996 Guanming Daily -sanomalehti rikkoi valtion politiikan mukaista ”kolmea rajoitusta”, jotka koskivat qigongia (toisin sanoen valtio ei ”suosi tai tuomitse qigong-tapahtumia eikä sekaannu niihin”) ja julkaisi artikkelin, joka tuomitsi Falun Gongin ideologian. Sen jälkeen alkoivat poliitikot, joilla oli tausta turvallisuuspalvelussa tai niin kutsuttuina ”tiedemiehinä”, jatkuvasti hätyytellä Falun Gongia. Vuoden 1997 alussa KKP:n keskuskomiteaan kuuluvan politiikka- ja oikeuskomitean sihteeri Luo Gan käytti valtaansa ja määräsi yleisen turvallisuuden viraston aloittamaan maanlaajuiset Falun Gong -tutkimukset. Niiden tarkoitus oli löytää todisteita, jotka oikeuttaisivat menetelmän kieltämisen. Sen jälkeen, kun koko maan raporteissa todettiin, ettei ”todisteita vielä ole löydetty”, Luo Gan laati kiertokirjeen (nro. 555) nimeltä ”Ilmoitus Falun Gong -tutkimusten aloittamiseksi” ja kierrätti sitä yleisen turvallisuuden ministeriössä (joka tunnetaan myös nimellä ’poliittisen turvallisuuden virasto’). Ensin hän väitti Falun Gongin olevan ”paha kultti” ja määräsi sitten maan kaikki poliisilaitokset aloittamaan Falun Gongin järjestelmälliset tutkimukset sekä käyttämään salaisia agentteja todisteiden keräämiseen. Tutkimukset eivät löytäneet todisteita, jotka olisivat tukeneet hänen syytteitään.

Ennen kuin kommunistinen puolue – pahan hengen hallitsema organisaatio – pystyi aloittamaan hyökkäyksen Falun Gongia vastaan, se tarvitsi henkilön, joka käynnistäisi vainokoneiston. Olennaista oli se, kuinka kommunistisen puolueen johtaja käsittelisi tätä kysymystä. Yksilönä hänellä oli kyky sekä hyvään että pahaan – ihmisluonnon kahteen vastakkaiseen ominaisuuteen. Jos hän seuraisi hyvää puoltaan, hän voisi hetkellisesti estää puolueen halpamaisen luonteen purkauksia; muussa tapauksessa KKP:n ilkeä luonto näyttäytyisi täydessä mitassaan.

Demokratiaa puoltavan opiskelijaliikkeen aikana vuonna 1989 Kiinan kommunistisen puolueen silloinen pääsihteeri Zhao Ziyang ei aikonut tukahduttaa opiskelijoita, vaan tämän vaatimuksen esittivät KKP:n ”kahdeksan vanhinta”. Deng Xiaoping sanoi tällöin, että ”tappaisimme 200 000 ihmistä saadaksemme 20 vuotta vakautta”. Nämä ”20 vuotta vakautta” tarkoittivat itse asiassa kahtakymmentä vuotta KKP:n valtaa. Tämä ajatus oli kommunistisen puolueen diktatoristen päämäärien mukainen, joten se hyväksyttiin.

Falun Gongin kysymyksessä Jiang Zemin oli KKP:n keskuskomitean politbyron pysyvän toimikunnan seitsemästä jäsenestä ainoa, joka vaati tukahduttamista. Hänen selityksensä mukaan tämä oli välttämätöntä ”puolueen ja maan selviytymiselle”. Tämä kosketti puolueen herkintä kohtaa ja provosoi KKP:n taipumusta väkivaltaiseen taisteluun. Tällä tavoin Jiang Zeminin halu säilyttää henkilökohtainen valtansa ja kommunistisen puolueen halu säilyttää diktatuurinsa kohtasivat yhteisellä rajapinnalla.

Heinäkuun 19. päivän iltana vuonna 1999 Jiang Zemin järjesti kokouksen kommunistisen puolueen korkeimpien virkamiesten kanssa. Hän ylitti laillisen toimivaltansa ja henkilökohtaisesti ”yhdenmukaisti” kaikkien osallistujien ymmärryksen asiasta sekä päätti käynnistää valtavan vainokampanjan Falun Gongia vastaan. Kiinan hallituksen nimissä hän kielsi Falun Gongin ja johti yleisön harhaan. KKP, Kiinan hallitus ja puolueen väkivaltakoneisto ottivat koko laajuudellaan osaa miljoonien Falun Gongin harjoittajien musertavaan tukahduttamiseen.

Jos KKP:n pääsihteeri olisi tällöin ollut joku muu kuin Jiang Zemin, Falun Gongin vainoa ei olisi koskaan tapahtunut. Tässä mielessä voidaan sanoa, että kommunistinen puolue käytti Jiang Zeminiä hyväkseen.

Toisaalta, jos kommunistinen puolue ei olisi syyllistynyt raakalaismaisen ja moraalittoman luonteensa ansiosta niin moniin verilöylyihin, se ei olisi nähnyt Falun Gongia uhkana. Ilman kommunistisen puolueen täydellistä ja läpitunkevaa kontrollia, joka ulottuu yhteiskunnan jokaiseen osaan, Jiang Zeminin aikeet tukahduttaa Falun Gong eivät olisi saaneet taakseen organisaatiota, rahoitusta ja propagandaa, tai diplomaattien, henkilöstön ja kaluston tukea, tai vankiloiden, poliisin, kansallisen turvallisuuden jaoston ja armeijan kannatusta, tai niin kutsuttua ”tukea” uskonnollisilta, tieteellisiltä ja teknologisilta piireiltä sekä demokraateilta, ammattiliitoilta, nuoriso-osastoilta, naistenjärjestöiltä ja niin edelleen. Tässä mielessä voidaan sanoa, että Jiang Zemin käytti hyväkseen kommunistista puoluetta.

IV. Miten Jiang Zemin käyttää KKP:tä vainotessaan Falun Gongia

Jiang Zemin hyödynsi KKP:n valtiollista koneistoa vainotakseen Falun Gongia ja käytti hyväkseen kommunistisen puolueen periaatetta ”kaikkien puolueen jäsenten on alistuttava Keskuskomitean alaisuuteen”. Tämä käsittää armeijan, median, julkisen turvallisuushenkilöstön, poliisin ja puolisotilaalliset poliisijoukot, kansalliset turvallisuusjoukot, oikeusjärjestelmän, Kansankongressin, diplomaattihenkilöstön sekä myös kierot uskonnolliset ryhmät. Armeija ja puolisotilaallinen poliisi, joita kontrolloi kommunistinen puolue, ovat suoraan osallistuneet Falun Gongin harjoittajien sieppauksiin ja pidätyksiin. Kiinan tiedotusvälineet ovat avustaneet Jiangin hallitusta levittämällä valheita ja mustamaalaamalla Falun Gongia. Jiang Zemin on henkilökohtaisesti käyttänyt kansallista turvallisuusjärjestelmää keräämään ja välittämään informaatiota, tehtailemaan valheita ja väärentämään tietoja. Kansankongressi ja oikeusjärjestelmä ovat antaneet vaikutelman siitä, että ne edustavat ”lakia”, ja ne ovat pukeutuneet ”laillisuuden” kaapuun oikeuttaakseen Jiang Zeminin ja KKP:n rikokset, mikä on tehokkaasti johtanut harhaan ihmisiä kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Niistä on tullut Jiang Zeminiä palvelevia ja suojaavia välineitä. Samalla diplomaattisin keinoin on levitetetty valheita kansainvälisessä yhteisössä sekä houkuteltu vieraita hallituksia, korkea-arvoisia virkamiehiä ja kansainvälistä mediaa taloudellisilla ja poliittisilla kannustimilla, jotta ne vaikenisivat Falun Gongin vainosta.

Keskuskomitean konferenssissa, jossa päätettiin Falun Gongin vainosta, Jiang Zemin väitti: ”En suostu uskomaan, ettei kommunistinen puolue pysty kukistamaan Falun Gongia”. Strategia Falun Gongin harjoittajien vainoamiseksi sisälsi kolme periaatetta: ”tärvellä heidän maineensa, saattaa heidät taloudellisesti perikatoon sekä tuhota heidät fyysisesti”. Tämän jälkeen käynnistettiin täysimittainen vainokampanja.

Median hyväksikäyttö vapaan tiedonvälityksen estämiseksi

Periaate ”tärvellä [Falun Gongin harjoittajien] maine” on toteutettu tiedotusvälineiden avulla. Ne ovat kommunistisen puolueen ehdottomassa kontrollissa. Heinäkuun 22. päivästä 1999 – joka oli Falun Gongin harjoittajien pidätyskampanjan kolmas päivä – alkoi täysimittainen Falun Gongin vastainen propagandamyrsky. Mainittakoon esimerkiksi pekingiläinen China Central Television (CCTV): se lähetti loppuvuoden ajan seitsemän tuntia päivässä ennakkoon tuotettua materiaalia, joka levitti valheita Falun Gongista. Näiden ohjelmien tuottajat aloittivat vääristelemällä ja väärentämällä Falun Gongin perustajan Li Hongzhi’n puheita, minkä jälkeen alkoivat kertomukset niin kutsutuista itsemurha- ja surmatapauksista sekä väitetyistä kuolemantapauksista, jotka johtuivat lääkehoidosta kieltäytymisestä. He tekivät kaikkensa herjatakseen Falun Gongia ja sen perustajaa.

Mainostetuin oli tapaus, jossa sana ”ei” poistettiin Li Hongzhi’n antamasta lausunnosta ”maapallo ei ole räjähtämässä”. CCTV muutti tämän muotoon ”maapallo on räjähtämässä” ja väitti Falun Gongin levittävän tuomiopäivän kiihkoa. Eräs veruke, jota käytettiin väestön harhaanjohtamiseen, oli syyttää Falun Gongin harjoittajia toisten ihmisten rikoksista. Murha, jonka teki mieleltään häiriintynyt Fu Yibin Pekingissä, sekä eräs uhrinsa myrkyttänyt kerjäläinen Zhejiangin maakunnassa, yhdistettiin Falun Gongiin. KKP käyttää mediaa lietsomaan vihaa harhaanjohdetuissa kansalaisissa ja hakee tällä tavoin oikeutusta muuten epäsuosittuun, veriseen vainoon.

Yli 2000 päivälehteä, yli 1000 aikakauslehteä ja satoja kommunistisen puolueen tiukasti johtamia paikallisia radio- ja TV-asemia täyttyi perinpohjaisesta Falun Gongin panettelusta. Tätä propagandaa levittivät edelleen ulkomaille virallinen Xinhua-uutistoimisto, China News Services, Hong Kong China News Agency ja muut KKP:n hallitsemat ulkomaiset mediat. Epätäydellisten tilastojen mukaan vain puolessa vuodessa julkaistiin tai lähetettiin yli 300 000 artikkelia ja ohjelmaa, jotka panettelivat Falun Gongia ja hyökkäsivät sitä vastaan, mikä myrkytti lukemattomien harhaanjohdettujen ihmisten mielet.

Kiinan ulkomaisissa suurlähetystöissä ja konsulaateissa järjestettiin näyttelyitä sekä esiteltiin CD-levyjä ja muita julkaisuja, jotka arvostelivat Falun Gongia ja pyrkivät ”paljastamaan” sen todellisen luonteen. Ulkoministeriön kotisivuilla julkaistiin erityisiä kritisoivia ja ”paljastavia” kolumneja. Lisäksi vuoden 1999 lopulla Aasian ja Tyynenmeren taloudellisen yhteistyöjärjestön APEC:in huippukokouksessa Uudessa Seelannissa Jiang Zemin jakoi täysin julkeasti Falun Gongia halventavia kirjasia jokaiselle kokoukseen osallistuneelle valtionpäämiehelle, joita oli yli kymmenestä maasta. Ranskassa Jiang Zemin nimitti Kiinan perustuslain vastaisesti Falun Gongia ”pahaksi kultiksi” ulkomaisen median edessä ”tärvelläkseen harjoittajien maineen”.

Sorron mustat pilvet kerääntyivät Kiinan taivaalle ja kertoivat, että jotakin yhtä äärimmäistä kuin kulttuurivallankumous oli jälleen alkamassa.

Kaikkein halpamaisin tapaus oli niin kutsuttu ”itsemurhapoltto”, joka lavastettiin tammikuussa 2001. Falun Gongin mustamaalaamiseksi Xinhua-uutistoimisto ilmoitti siitä ennätysmäisen nopeasti kaikkialle maailmaan. Myöhemmin lukuisat ulkomaiset järjestöt, muun muassa YK:n tiloissa Genevessä toimiva NGO International Education and Development Agency, ovat pitäneet tapahtumaa hallituksen lavastamana toimenpiteenä ihmisten huijaamiseksi. Asiaa kysyttäessä eräs TV-tiimin jäsen myönsi, että osa CCTV:n lähettämästä materiaalista oli kuvattu jälkikäteen. Sortajien roistomaisuus on päivänselvää. Miten kummallista, että nämä ”Falun Gongin harjoittajat, jotka järkähtämättä kohtaavat kuoleman” (millä viitattiin itsemurhapolttajiin) olivat niin yhteistyökykyisiä KKP:n viranomaisten kanssa, että he antoivat kuvata polttoitsemurhansa uudelleen!

Kun valheet tuodaan päivänvaloon, mikään niistä ei kestä. Samalla, kun KKP on levittänyt huhuja ja tehtaillut valheita, se on myös tehnyt kaikkensa estääkseen vapaan tiedonvälityksen. Se on heltymättä tukahduttanut kaikkia ulkomaisia raportteja Falun Gongin aktiviteeteista sekä estänyt Falun Gongin harjoittajien puolustuspuheenvuorot. Poikkeuksetta kaikki Falun Gongin kirjat ja muut dokumentit on tuhottu. Äärimmäisiä toimenpiteitä on käytetty estämään ulkomaisen median yritykset haastatella Falun Gongin harjoittajia Kiinassa: toimittajia on muun muassa karkotettu maasta, ja ulkomaisia tiedotusvälineitä on painostettu tai pakotettu vaikenemaan uhkaamalla estää niiden toiminta Kiinassa.

Kiinalaiset Falun Gongin harjoittajat, jotka ovat yrittäneet viedä ulkomaille tietoa Falun Gongista sekä dokumentteja viranomaisten epäinhimillisestä vainosta, ovat KKP:n brutaalin sorron kohteena. Li Yanhua, noin 60-vuotias nainen Dashiqianin kaupungista, Lianningin maakunnasta, joutui poliisin sieppaamaksi helmikuun 1. päivänä 2001, kun hän jakoi vainosta kertovaa materiaalia. Poliisi hakkasi hänet kuoliaaksi ja pyrki peittämään rikoksensa sanoen hänen kuolleen ”Falun Gongista hurmioitumiseen”.

Jo yksistään Tsinghuan yliopistossa on yli kymmenelle opettajalle ja oppilaalle annettu pitkiä vankeusrangaistuksia Falun Gongia käsittelevän materiaalin levittämisestä. Seitsemän harjoittajaa asetettiin syytteeseen ja tuomittiin pitkiin rangaistuksiin, kun he levittivät tietoa erään Falun Gongia harjoittavan graduvaiheen opiskelijan raiskauksesta vankilassa.

Sakkoja ja kotien penkomista ilman oikeusturvaa

Kommunistisen puolueen koko valtiollinen koneisto on noudattanut käskyä ”saattaa [Falun Gongin harjoittajat] perikatoon”. Yli viisi vuotta (kahdeksan vuotta kulunut vuoteen 2007 mennessä) kestäneen vainon aikana – yrityksissä pelotella ja aiheuttaa harjoittajille vakavia taloudellisia menetyksiä – satojatuhansia Falun Gongin harjoittajia on sakotettu summilla, jotka vaihtelevat muutamasta tuhannesta kymmeniin tuhansiin yuaneihin [1 yuan on noin 10 senttiä]. Ilman minkäänlaista oikeudellista perustetta paikallishallinnot, työyksiköt, poliisiasemat ja yleisen turvallisuuden laitokset ovat mielivaltaisesti määränneet näitä sakkoja. Sakotetut eivät saa maksustaan kuittia, eikä heille selvitetä, mihin lainkohtaan tällainen menettely perustuu. Mitään oikeusturvaa ei yksinkertaisesti ole.

Kotien penkominen on toinen tapa ryövätä ja pelotella Falun Gongin harjoittajia. Ne, jotka vankkumattomasti eivät ole suostuneet luopumaan harjoituksesta, ovat joutuneet alistumaan kotiensa penkomiseen ilman kotietsintälupaa mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Heidän rahansa ja arvoesineensä on takavarikoitu ilman selvitystä. Maaseudulla edes varastoitua viljaa ja muita elintarvikkeita ei ole säästetty. Mitään Falun Gongin harjoittajilta takavarikoitua ei dokumentoida, eikä siitä anneta kuittia. Tavallisesti takavarikoinnin suorittaneet henkilöt pitävät tavarat itsellään.

Samaan aikaan Falun Gongin harjoittajia on erotettu työpaikoiltaan. Maaseudulla viranomaiset ovat uhanneet takavarikoida harjoittajien maat. KKP ei ole unohtanut edes iäkkäitä eläkeläisiä. Heidän eläkkeensä on peruutettu ja hallitus on häätänyt heidät asunnoistaan. Joidenkin Falun Gongia harjoittavien liikemiesten omaisuus on takavarikoitu ja pankkitilit jäädytetty.

Tätä politiikkaa toteuttaessaan kommunistinen puolue on leimannut syyllisiksi myös ne, jotka jollakin tavoin yhdistetään harjoittajiin. Tämä tarkoittaa sitä, että jos Falun Gongin harjoittajia löydetään työpaikoilta tai valtiollisista yrityksistä, johtajat ja muut työntekijät eivät saa bonuksia tai ylennyksiä. Tarkoitus on ollut luoda yhteiskunnassa vihan ilmapiiriä Falun Gongin harjoittajia vastaan. Harjoittajien perheenjäseniä ja omaisia on myös uhattu irtisanomisilla, häädöillä asunnoistaan tai lapsien erottamisella koulusta. Kaikki tämä palvelee samaa päämäärää: Falun Gongin harjoittajien kaikki tulonlähteet halutaan tyrehdyttää, jotta he luopuisivat vakaumuksestaan.

Julma kidutus ja mielivaltainen tappaminen

Karmeaa politiikkaa, joka pyrkii ”tuhoamaan [Falun Gongin harjoittajat] fyysisesti”, toimeenpanevat lähinnä poliisi, prokuraattorit [11] ja Kiinan oikeusjärjestelmä. Clearwisdom-verkkosivun tilastojen mukaan ainakin 1143 harjoittajaa on kuollut vainon uhreina viimeisen viiden vuoden aikana [11. joulukuuta 2007 luku on 3109 kahdeksan vuoden vainon jälkeen]. Kuolemantapauksia on ollut yli 30 maakunnassa, itsehallintoalueella ja piirikunnassa, jotka ovat suoraan alisteisia keskushallinnolle. Lokakuun 1. päivänä 2004 Heilongjiangin maakunnassa kuolemantapauksia oli rekisteröity eniten; sitä seurasivat Jilin, Liaoning, Hebei, Shandong, Sichuan ja Hubei. Nuorin uhri oli vain kymmenen kuukauden ikäinen ja vanhin 82-vuotias. Naisia oli 51.3 % ja yli 50-vuotiaita 38.8 %. Puolueen virkamiehet ovat yksityisesti myöntäneet, että vainossa kuolleiden Falun Gongin harjoittajien todellinen lukumäärä on paljon suurempi.

Falun Gongin harjoittajiin käytetyt julmat kidutusmenetelmät ovat moninaisia. Iskut, ruoskimiset, sähköshokit, kylmyys, pitkäaikainen köyttäminen ja käsiraudoissa pitäminen, avotulella käristäminen, savukkeilla ja kuumilla raudoilla polttaminen, riiputtaminen, paikallaan seisottaminen tai kyykyttäminen, bambutikuilla tai metallilangalla pistely sekä seksuaalinen väkivalta ja raiskaukset ovat vain muutamia esimerkkejä. Lokakuussa 2000 Masanjian pakkotyöleirillä Liaoningin maakunnassa vartijat riisuivat 18 naispuolista Falun Gongin harjoittajaa ja heittivät heidät miesvankien selliin, jossa vangit raiskasivat heidät. Kaikki nämä rikokset on dokumentoitu yksityiskohtaisesti, ja niitä on liian paljon tässä lueteltavaksi.

Usein käytetty menetelmä – monen muun epäinhimillisen kidutusmenetelmän ohella – on niin sanottu ”psykiatrinen käsittely”. Normaalit, järkevät ja terveet Falun Gongin harjoittajat on laittomasti lukittu psykiatrisiin laitoksiin, ja heihin on injektoitu keskushermostoa tuhoavia lääkeaineita. Muutamat harjoittajat ovat tämän seurauksena osittain tai täysin halvaantuneet. Eräät ovat täysin sokeutuneet tai kuuroutuneet. Joidenkin lihakset tai sisäelimet ovat tuhoutuneet. Jotkut ovat osittain tai kokonaan menettäneet muistinsa tai mielenterveytensä, ja jotkut ovat täysin luhistuneet henkisesti. Jotkut ovat myös kuolleet pian pistoksen jälkeen.

Tilastojen mukaan Falun Gongin harjoittajia on vainottu ”psykiatrisella käsittelyllä” 23:ssa Kiinan 33 maakunnasta, itsehallintoalueesta ja kunnasta, jotka ovat suoraan keskushallinnon alaisuudessa. Ainakin 100 psykiatrista laitosta maakunta-, kaupunki- ja piiritasolla on osallistunut vainoon. Tapausten lukumäärän ja levinneisyyden perusteella on selvää, että psykiatristen lääkeaineiden väärinkäyttö Falun Gongin harjoittajiin on ollut suunnitelmallista ja systemaattista, ja siitä on päätetty hallinnollisesti korkealla tasolla. Ainakin 1000 psyykkisesti tervettä Falun Gongin harjoittajaa on vastoin tahtoaan lähetetty psykiatrisiin laitoksiin tai huumevieroituskeskuksiin. Monia on pakkolääkitty tai -syötetty erilaisilla lääkeaineilla, jotka voivat tuhota keskushermoston. Kyseisiä Falun Gongin harjoittajia on myös sidottu köysillä ja kidutettu sähköshokeilla. Heistä ainakin 15 on kuollut vammoihinsa.

610-virasto ulottaa lonkeronsa kauas laillisuuden ulkopuolelle

Kesäkuun 7. päivänä 1999 Jiang Zemin panetteli Falun Gongia KKP:n politbyron kokouksessa aivan perusteetta. Hän kutsui Falun Gong -kysymystä ”luokkataisteluksi” ja leimasi Falun Gongin harjoittajat KKP:n poliittisiksi vihollisiksi, provosoi KKP:n taisteluintoa ja antoi määräyksen perustaa Keskuskomiteaan ”virasto käsittelemään Falun Gong -kysymystä”. Koska se perustettiin 10. kesäkuuta (6-10), se sai nimekseen ”610-virasto”. Tämän jälkeen 610-virastoja perustettiin kaikkialle maahan sekä hallituksen kaikille tasoille ylimmästä alimpaan, ja niiden erityinen tarkoitus oli vastata kaikista Falun Gongin vainoon liittyvistä tehtävistä. Puolueen alaisuudessa toimiva poliittis-oikeudellinen komitea, media, yleiset ja kansalliset turvallisuuselimet, prokuraattorit ja kansantuomioistuimet palvelevat 610-virastoa sen kanssarikollisina. Teknisesti 610-virasto raportoi valtioneuvostolle, mutta todellisuudessa se on puolueen organisaatio, joka toimii Kiinan hallituksen ja vakiintuneen valtiollisen toiminnan ulkopuolella ja on vapaa kaikista oikeudellisista rajoitteista, sääntelyistä ja sovinnaisista toimintatavoista. Se on valtava organisaatio, joka suuresti muistuttaa Natsi-Saksan Gestapoa; sen valta ylittää kaikki lailliset ja oikeudelliset järjestelmät, ja se saa käyttää maan resursseja oman harkintansa mukaan. Heinäkuun 22. päivänä 1999 – sen jälkeen, kun Jiang Zemin oli määrännyt Falun Gongin vainon aloitettavaksi – Xinhua-uutistoimisto julkaisi KKP:n organisaatio- ja propagandaministeriöissä työskentelevien ihmisten puheita. Niissä he avoimesti tukivat Jiang Zeminin käynnistämää vainoa. Kaikki nämä elimet tekivät yhteistyötä KKP:n tiukan organisaation alaisina pannakseen toimeen Jiang Zeminin ilkeän suunnitelman.

Lukemattomat tapaukset ovat osoittaneet, että yleisen turvallisuuden osastoilla, prokuraattoreilla ja kansantuomioistuimilla ei ole valtaa tehdä omia päätöksiä, kun kyseessä ovat Falun Gongiin liittyvät asiat. Niiden täytyy noudattaa 610-viraston käskyjä. Kun pidätettyjen, vangittujen ja kuoliaaksi kidutettujen Falun Gongin harjoittajien perheenjäsenet pyysivät tietoja tapahtuneesta ja tekivät valituksia, heille kerrottiin, että kaikki päätökset tekee 610-virasto.

Kuitenkaan 610-viraston olemassaololla ei ole laillista pohjaa. Käskyt KKP:n kaikille elimille olivat suullisia – komentoja ja tiedonantoja ei yleensä annettu kirjallisina. Virasto myös vaati, että käskyjen vastaanottajat eivät saaneet tehdä niistä ääni- tai videonauhoitteita tai edes muistiinpanoja.

Tällaisen diktatuurin ”esiliinan” väliaikainen käyttö on taktiikka, johon puolue on usein turvautunut täysin laista piittaamatta. Kaikkien aiempien poliittisten puhdistuskampanjoidensa aikana puolue on aina käyttänyt säännöttömiä menetelmiä ja perustanut tällaisia elimiä; mainittakoon esimerkiksi ”kulttuurivallankumouksen keskusryhmä”, joka levitti Kiinan kommunistisen puolueen tyranniaa kaikkialle maahan.

Pitkään jatkuneen tyranniansa ja lujaotteisen vallankäyttönsä myötä puolue on väkivallalla, valheilla ja sensuurilla luonut mitä väkevimmän ja pahimman valtioterrorijärjestelmän. Sen epäinhimillisyys ja petollisuuden taso ovat erittäin ammattimaisia. Sen laajuus on ennennäkemätöntä. Kaikkien aiempien poliittisten liikkeidensä myötä puolue on kerännyt itselleen kokemusta sekä systemaattisia ja tehokkaita menetelmiä ihmisten rankaisemiseen, vahingoittamiseen ja tappamiseen mitä julmimmilla, ovelimmilla ja petollisimmilla kuviteltavissa olevilla tavoilla. Tapauksessa, joka aiemmin mainittiin, aviomies ei kestänyt poliisin uhkailua ja ahdistelua, vaan tappoi hyväsydämisen vaimonsa. Tämä on KKP:n valtioterrorin pahuuden hedelmä, joka käsittää myös petolliset tiedotusvälineet, poliittisen painostuksen, vainottuun henkilöön liitettyjen ihmisten syyllistämisen sekä uhkailun – kaikenlaisen ihmisluonnon kierouttamisen ja vihan lietsonnan.

Armeijan ja valtion taloudellisten voimavarojen käyttö vainokampanjassa

Puolue hallitsee valtion kaikkia sotavoimia, mikä antaa sille mahdollisuuden toimia halunsa mukaan ja vailla pelkoa ihmisiä sortaessaan. Falun Gongin vainossa Jiang Zemin ei ainoastaan käyttänyt poliisia ja puolisotilaallisia poliisijoukkoja, vaan heinä- ja elokuussa 1999 käytettiin myös aseistettuja sotavoimia, kun sadattuhannet, jopa miljoonat tavalliset ihmiset ympäri maata aikoivat mennä tyhjin käsin Pekingiin vetoamaan Falun Gongin puolesta. Sotilaat asemoitiin Pekingin kaupungin sisälle. Kaikki Pekingiin johtavat suuret kulkuväylät olivat aseistautuneiden sotilaiden reunustamia. He auttoivat poliisia pysäyttämään ja pidättämään ne Falun Gongin harjoittajat, jotka olivat menossa vetoamaan. Jiang Zeminin antaessa määräyksen sotavoimien käytöstä hän loi pohjaa veriselle vainolle.

Puolue hallitsee valtion raha-asioita, ja tämä on antanut Jiang Zeminille taloudelliset mahdollisuudet Falun Gongin vainoon. Eräs korkea virkamies Liaoningin maakunnan oikeuslaitokselta sanoi eräässä konferenssissa Masanjian pakkotyöleirillä, että ”Falun Gongia vastaan käytetyt taloudelliset resurssit ovat ylittäneet sodan kustannukset”.

Tänä päivänä ei tarkasti tiedetä, kuinka paljon valtion taloudellisia resursseja ja ihmisten kovalla työllä ansaitsemia rahoja Kiinan kommunistinen puolue on käyttänyt Falun Gongin vainoamiseen. Ei kuitenkaan ole vaikea päätellä, että kyseessä on valtava summa. Vuonna 2001 puolueen yleisen turvallisuuden viraston sisäinen lähde paljasti, että yksinomaan Taivaallisen rauhan aukion pidätyksien kustannukset olivat 1,7—2,5 miljoonaa yuania päivässä, mikä tekee 620—910 miljoonaa yuania (62—92 miljoonaa euroa) vuodessa. Koko maahan – kaupunkeihin ja maaseudulle, poliisiasemille ja yleisen turvallisuuden laitoksille sekä 610-viraston kaikkiin haaroihin – Jiang Zemin on palkannut ainakin muutamia miljoonia ihmisiä vainoamaan Falun Gongia. Pelkät palkkakustannukset saattavat nousta yli 100 miljardiin yuaniin vuodessa. Tämän lisäksi Jiang Zemin on käyttänyt suuria summia pakkotyöleirien laajennukseen ja uusien aivopesukeskuksien rakentamiseen. Esimerkiksi joulukuussa 2001 Jiang Zemin investoi 4,2 miljardia yuania rakennuttaakseen aivopesukeskuksia, joita käytettäisiin Falun Gongin harjoittajien ”käännyttämiseen”. Jiang Zemin on myös jakanut rahallisia kannustimia rohkaistakseen suurempia ihmisjoukkoja osallistumaan Falun Gongin vainoon. Monilla alueilla yhdestä vangitusta Falun Gongin harjoittajasta maksettiin useiden tuhansien palkkio – jopa kymmenentuhatta yuania. Masanjian pakkotyöleiri Liaoningin maakunnassa on yksi Falun Gongin vainon synkimmistä paikoista. Erään kerran puolue antoi leirinjohtaja Su’lle 50 000 yuania ja apulaisjohtaja Shaolle 30 000 yuania.

Jiang Zemin, Kiinan kommunistisen puolueen entinen pääsihteeri, on se henkilö, joka käynnisti ja suunnitteli Falun Gongin vainon ja johti sitä. Hän käytti kommunistisen puolueen koneistoa vainon käynnistämiseen. Hän kantaa väistämättömän vastuun tästä historiallisesta rikoksesta. Ilman monien poliittisten liikkeiden hiomaa KKP:n väkivaltakoneistoa Jiang Zemin ei kuitenkaan olisi pystynyt aloittamaan ja toteuttamaan tätä hirvittävää vainoa.

Jiang Zemin ja puolue käyttivät toisiaan. Ne asettivat itsensä alttiiksi kaikkien tuomiolle vastustaessaan ”totuudenmukaisuutta, myötätuntoa ja kärsivällisyyttä” ja ajaessaan tällä tavoin henkilökohtaisia ja puolueen etuja. Niiden salajuoni on todellinen syy siihen, miksi tämä traaginen ja mieletön rikos on päässyt tapahtumaan.

V. Jiang Zemin tuhoaa Kiinan kommunistista puoluetta sisältä käsin

Henkilökohtaisten etujensa vaikuttamana Jiang Zemin käytti KKP:n luontaista pahuutta ja käynnisti suunnattoman vainon syyttömiä ihmisiä vastaan, jotka seuraavat ”totuudenmukaisuutta, myötätuntoa ja kärsivällisyyttä.” Hän aloitti rangaistustoimet tuhotakseen sosiaalisen ilmiön, joka oli mitä suotuisin ja vaarattomin maalle ja yhteiskunnalle. Tämä vaino ei ainoastaan vedä maata ja sen asukkaita rikokseen ja onnettomuuteen, vaan myös hävittää puolueen omaa perustaa.

Jiang Zemin sai puolueen käyttämään aivan kaikenlaista pahuutta Kiinassa ja ulkomailla ratkaistakseen Falun Gong -kysymyksen. Laki, moraali ja ihmisyys kärsivät valtavaa vahinkoa, mikä on johtanut puolueen vallan uskottavuuden perusteelliseen tuhoutumiseen.

Jiangin hallinto hyödynsi kaikkia saatavilla olevia taloudellisia, materiaalisia ja inhimillisiä resursseja Falun Gongin tukahduttamiseksi, mikä aiheutti suunnattoman taakan maalle ja yhteiskunnalle sekä valtavia taloudellisia paineita. Puolueen ei ole mahdollista ylläpitää tuhoon tuomittua vainoa enää kovin kauaa. Se voi ainoastaan käyttää tavallisten ihmisen säästöjä, jakaa kansallisia obligaatioita ja houkutella ulkomaisia investointeja saadakseen sen vielä kestämään jonkin aikaa.

Vainon aikana Jiang Zemin ja puolue ovat kehitelleet kaikenlaisia kieroja, julmia ja petollisia suunnitelmia sekä käyttäneet ilkeiden ja kavalien keinojen valikoimaansa kokonaisuudessaan.

Puolue ja Jiang Zemin käyttivät kaikkia mahdollisia propagandan välineitä tekaistakseen huhuja, mustatakseen Falun Gongia sekä pyrkiessään oikeuttamaan sortoa ja vainoa. Mikään valhe ei kuitenkaan elä ikuisesti. Kun valheet viimein paljastetaan, ja kun kaikki pahuus paljastuu vainon epäonnistumisen myötä, heidän propagandansa luonne paljastuu. Puolue menettää täydellisesti uskottavuutensa ja ihmisten sydämet.

Falun Gongin vainon alkuvaiheessa 1999 Jiang Zemin aikoi ratkaista ”Falun Gong -ongelman” kolmessa kuukaudessa. Puolue kuitenkin aliarvioi Falun Gongin, perinteiden ja vakaumuksen voiman.

Ammoisista ajoista lähtien pahuus ei ole ikinä onnistunut tuhoamaan oikeamielisyyttä. Se ei koskaan voi tuhota ihmisten sisällä asuvaa hyvyyttä. Nyt on yli viisi vuotta (kahdeksan vuotta vuoteen 2007 mennessä ) kulunut. Falun Gong on yhä Falun Gong. Sitä paitsi Falun Gong on levinnyt kaikkialle maailmaan. Jiang Zemin ja puolue ovat kärsineet suuren takaiskun tässä hyvän ja pahan taistelussa, ja niiden kavala, julma ja ilkeä luonne on täysin paljastettu. Pahamaineista Jiang Zeminiä vaivaavat nyt ongelmat kotona ja ulkomailla, ja häntä odottavat useat kanteet sekä vetoomukset, jotka vaativat häntä oikeuden eteen.

Alun perin puolue aikoi käyttää sortoa vahvistaakseen tyranniaansa. Seurauksena kuitenkin oli, ettei se onnistunut ”latautumaan”, vaan kulutti omaa energiaansa. Puolue on vajonnut niin syvälle, ettei sitä enää voi elvyttää. Se on kuin laho ja kuihtunut puu. Tuulenpuuska tulee kaatamaan sen itsestään. Kaikki unelmat Kiinan kommunistisen puolueen pelastamiseksi ovat historian suuntaa vastaan. Ne eivät ole vain turhia, vaan myös tuhoavat osallisten oman tulevaisuuden.

Johtopäätös

Kiinan kommunistisen puolueen entinen pääsihteeri Jiang Zemin on se, joka aloitti ja suunnitteli tämän ilkeän vainon ja toimi sen johtajana. Jiang Zemin on ottanut kaiken irti kommunistisen puolueen vallasta, asemasta, rangaistusmenetelmistä ja poliittisesta koneistosta aloittaakseen vainon Falun Gongia vastaan. Hän kantaa kiistämättömän vastuun tästä historiallisesta rikoksesta. Toisaalta, jos KKP:ta ei olisi ollut, Jiang Zeminillä ei olisi ollut mahdollisuutta käynnistää ja organisoida vainoa. Siitä päivästä lähtien, kun Kiinan kommunistinen puolue perustettiin, se on kääntynyt oikeamielisyyttä ja hyvyyttä vastaan. Se on käyttänyt työkalunaan mieluimmin vainoa, se on sorron asiantuntija, ja sen valta perustuu ihmisten mielten tiukkaan kontrolliin yhden keskuspuolueen ideologian alaisuudessa. Oman luonteensa vuoksi kommunistinen puolue pelkää ”totuudenmukaisuutta, myötätuntoa ja kärsivällisyyttä” ja pitää Falun Gongia vihollisenaan. Täten sorto ja vaino olivat väistämättömiä. Hyökkäämällä ”totuudenmukaisuutta, myötätuntoa ja kärsivällisyyttä” vastaan Jiang Zemin ja KKP ovat antaneet tilaisuuden vääryyden, pahuuden, väkivallan, myrkyn, kieroilun ja korruption leviämiselle. Tästä on Kiinassa seurannut moraalisen tason yleinen lasku, millä on ollut vaikutus kaikkeen.

Kommunistisen puolueen ja Jiang Zeminin välinen salahanke on kytkenyt heidän kohtalonsa yhteen. Falun Gong on nyt aloittanut oikeusprosesseja Jiang Zeminiä vastaan. Päivänä, jolloin Jiang saadaan oikeuden eteen, on myös kommunistisen puolueen kohtalo itsestään selvä.

Taivaalliset periaatteet eivät suvaitse niitä, jotka harjoittavat epäinhimillistä vainoa ”totuudenmukaisuutta, myötätuntoa ja kärsivällisyyttä” seuraavia hyviä ihmisiä vastaan. Jiang Zeminin ja kommunistisen puolueen pahuus tulevat antamaan ikimuistoisen ja syvän opetuksen ihmiskunnalle.

Alaviitteitä

[1] Lisätietoa tapauksesta:
http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2004/7/23/50560p.html
http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2004/6/7/48981p.html

[2] Lisätietoa tapauksesta:
http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2004/9/25/52796.html

[3]Lisätietoa tapauksesta:
http://search.minghui.org/mh/articles/2004/7/9/79007.html (kiinaksi)

[4] Li Xiannian (1902 – 1992), Kiinan entinen presidentti (1988—1992) ja Kiinan kansan poliittisen neuvonantokonferenssin (Chinese People’s Political Consultative Conference) johtaja vuosina 1988–1992. Hän oli Jiang Zeminin appi. Chen Jun (1905—1995), yksi kommunistisen Kiinan vaikutusvaltaisimmista johtajista. Chen oli vuosikymmeniä politbyron pysyvän toimikunnan jäsen ja 1987—1992 Keskusneuvokomitean (Central Advisory Committee) puheenjohtaja.

[5] Qigong on kiinalainen yleiskäsite energiaharjoituksille. Qigong-koulukuntia on lukuisia, ja useimpien juuret ovat perinteisessä henkisyydessä. Falun Gong on yksi qigongin muoto.

[6] Vuonna 1992 Deng Xiaoping palasi osa-aikaeläkkeeltään ja kierteli Shenzhenissä, Etelä-Kiinassa lähellä Hongkongia. Hän piti puheen edistääkseen sosialistista markkinataloutta Kiinassa. Tämän kiertuetta pidetään yleisesti Kiinan nykyisten talousuudistusten alkuna, vaikka alkuvaihetta värittikin Taivaallisen rauhan aukion verilöyly vuonna 1989.

[7] Hemudun 7000 vuotta vanhat kulttuurirauniot löydettiin 1973; kyseessä on raunioitunut kylä Kiinan nuoremmalta kivikaudelta.

[8] Kiinan kansankongressin entinen puheenjohtaja.

[9] Deng on sanonut: ”Musta tai valkoinen kissa on hyvä kissa, kunhan se pyydystää hiiriä”. Hän tarkoitti, että talousuudistusten tavoite on tuoda kansalle hyvinvointia riippumatta siitä, onko niiden muoto sosialistinen vai kapitalistinen.

[10] Zhang Zhixin oli naispuolinen intellektuelli, jonka kommunistinen puolue kidutti kuoliaaksi kulttuurivallankumouksen aikana, koska hän kertoi suorapuheisesti totuuden.

[11] Prokuraattori on Kiinassa valtiollinen elin, joka vastaa syytteeseenpanosta ja laillisesta valvonnasta. Sen toimintaan kuuluvat päätökset pidätyksistä ja syytteistä suurissa oikeusjutuissa, tutkinnat, yleiset syytteet, lain soveltaminen erityistapauksissa, tuomioistuinten päätösten ja oikeusprosessien valvonta, sekä vankiloiden, eristyslaitosten ja työleirien ylivalvonta.

Lähde:

http://www.tuidang.se/pages/posts/yhdeksaen-kommentaaria-kiinan-kommunistisesta-puolueesta-ndash-osa-5-25.php

Kiinalaiset arvostavat suuresti ”Taoa” eli Tietä. Muinaisina aikoina julmaa keisaria kutsuttiin ”turmeltuneeksi hallitsijaksi, jolta puuttui Tao”. Käytös, joka ei vastannut moraalisia normeja, ”ei noudattanut Taon periaatteita”, joita kiinaksi merkitään merkeillä ”Dao De”, joiden merkitys on ”Tao” ja ”Hyve”. Kapinoivien talonpoikien banderollien teksteissäkin kehotettiin ”taivaan tähden seuraamaan Taoa.” Lao Zi [1] sanoi: ”On olemassa jotain salaperäistä ja koskematonta, joka oli olemassa ennen taivasta ja maata. Se on äänetöntä, muodotonta, täydellistä ja ikuisesti muuttumatonta. Se elää ikuisesti täydellisenä kaikessa ja on kaikkien olentojen äiti. En tiedä mikä sen nimi on; kutsun sitä Taoksi.” Tällä annetaan ymmärtää, että maailma syntyy ”Taosta”.

Viimeisten sadan vuoden aikana tapahtunut kommunistisen haamun äkillinen tunkeutuminen maailmaan on synnyttänyt luonnon ja ihmisyyden vastaisen voiman ja aiheuttanut suunnatonta tuskaa ja tuhoa. Se on myös vienyt sivistyksen tuhon partaalle ja tehnyt julmuuksia, jotka rikkovat Taoa, taivasta ja maata vastaan, ja siitä on tullut erittäin pahansuopa kaikkeudenvastainen voima.

”Ihminen seuraa maata, maa seuraa taivasta, taivas seuraa Taoa ja Tao seuraa luonnollisuutta” [2]. Muinaisessa Kiinassa uskottiin, että ihmisen tulee sopeutua taivaan lakeihin ja elää sopusoinnussa taivaan kanssa. Ihmiskunta on yhtä taivaan ja maan kanssa ja riippuvaisuussuhteessa niihin. Maailmankaikkeuden Tao ei muutu. Maailmankaikkeus toimii Taon lakien mukaisesti. Maa seuraa taivaan muutoksia, minkä vuoksi sillä on neljä selvästi erotettavaa vuodenaikaa. Kun ihminen kunnioittaa taivasta ja maata, hän voi elää kiitollisena sopusointuista ja siunauksentäyteistä elämää. Tämä näkemys kuvastuu ilmaisussa: ”Taivaan suhteen oikea ajoitus, maan suhteen suotuisa maasto ja ihmisten kesken sopusointu.” [3] Kiinalaisen ajattelun mukaan niin tähtitieteen, maantieteen, ajanlaskun, lääketieteen, kirjallisuuden kuin yhteiskunnan rakenteenkin on noudatettava tätä järjestystä.

Mutta kommunistinen puolue ei piittaa taivaasta, maasta ja luonnosta, vaan edistää ”taistelun filosofiaa” ja ajattelua, jonka mukaan ”ihminen voittaa luonnon”. Mao Zedong sanoi: ”Taistelu taivasta vastaan on loputonta iloa, kamppailu maata vastaan on loputonta iloa ja kilvoittelu ihmiskunnan kanssa on loputonta iloa.” Ehkä kommunistinen puolue sai todellista iloa näistä taisteluista, mutta ihmisille ne ovat aiheuttaneet sanoinkuvaamatonta tuskaa.

I. Taistelu ihmisten kanssa ja ihmisluonnon tuhoaminen

Hyvän ja pahan sekoittaminen toisiinsa ja ihmisluonnon tuhoaminen

Ihminen on ennen kaikkea luonnollinen olento ja vasta toissijaisesti yhteiskunnallinen olento. ”Ihmiset ovat syntyessään luonnollisesti hyviä” [4] ja ”Kaikilla ihmisillä on myötätuntoinen sydän” [5] ovat ihmisille synnynnäisiä arviointiperusteita, joiden avulla he erottavat oikean väärästä ja hyvän pahasta. KKP:lle ihmiset ovat kuitenkin eläimiä tai jopa koneita. KKP:n mukaan porvaristo ja proletariaatti ovat vain aineellisia voimia.

KKP:n tavoitteena on hallita ihmisiä ja muuttaa heidät vähitellen kapinoiviksi, vallankumouksellisiksi rettelöitsijöiksi. Marx sanoi: ”Aineelliset voimat voidaan kumota vain aineellisilla voimilla.” ”Teoriastakin tulee aineellinen voima heti, kun massat ovat omaksuneet sen.” [6] Hän uskoi, että koko ihmiskunnan historia on vain jatkuvaa ihmisluonnon kehitystä ja että ihmisluonto itse asiassa on luokkaluonto, ja oletti, ettei mikään ole luontaista ja synnynnäistä, vaan että kaikki on ympäristön tuotetta. Hän väitti, että ihminen on ”yhteiskunnallinen olento”, eikä uskonut Feuerbachin luonnonlapsi-käsitteeseen. Lenin uskoi, ettei marxismi voi syntyä proletariaatin keskuudessa luonnollisesti, vaan että sen täytyy tulla ulkopuolelta. Lenin teki parhaansa, muttei saanut työläisiä siirtymään taloudellisesta kamppailusta taisteluun poliittisesta vallasta. Niinpä hän pani toivonsa nobelisti Ivan Petrovitsh Pavlovin ”teoriaan ehdollisesta refleksistä.” Leninin mukaan tällä teorialla oli tärkeä merkitys proletariaatille kaikkialla maailmassa. Trotski [7] toivoi turhaan, että ehdollinen refleksi muuttaisi ihmistä paitsi psykologisesti myös fyysisesti. Samalla tavoin kuin koira erittää sylkeä kuullessaan ruokakellon soiton, sotilaiden odotettiin ryntäävän eteenpäin kuullessaan tykinlaukauksia ja omistavan elämänsä kommunistiselle puolueelle.

Ihmiset ovat ammoisista ajoista alkaen uskoneet, että palkkiot ovat ponnistusten ja työn tulosta. Kovalla työllä ihminen ansaitsee menestystä elämässään. Ihmiset halveksivat laiskuutta ja katsovat, että etujen saaminen ilman työntekoa on epämoraalista. Kommunistisen puolueen levittyä kaikkialle Kiinaan kulkutaudin tavoin se kuitenkin kannusti roskaväkeä ja laiskottelijoita jakamaan maat, ryöstämään yksityisomaisuutta ja terrorisoimaan ihmisiä – ja tekemään tämän kaiken julkisesti laillisuuden varjolla.

Kaikki tietävät, että on oikein kunnioittaa vanhempia ihmisiä ja pitää huolta lapsista ja että on väärin olla piittaamatta vanhemmistaan ja opettajista. Vanhassa konfutselaisessa kasvatuksessa oli kaksi osaa: Xiao Xue (pieni opetus) ja Da Xue (suuri opetus). Alle viisitoistavuotiaille tarkoitettu Xiao Xue -kasvatus keskittyi pääasiallisesti tapoihin ja käsitteli puhtautta, sosiaalista kanssakäymistä ja hyvää käytöstä (ts. siisteyskasvatusta, yhteiskuntaelämää, puhetta ym.). Da Xue -opetus painotti hyvettä ja pyrkimystä Taon mukaiseen toimintaan. [8] Lin Biaoa ja Konfutsea kritisoineissa KKP:n kampanjoissa kehotettiin hylkäämään kunnioitus opettajia kohtaan. Puolue pyyhki pois kaikki moraalinormit nuoremman sukupolven mielestä.

Vanha sanonta kuuluu: ”Vaikka joku olisi opettajanani vain yhden päivän, minun tulisi kunnioittaa häntä koko loppuelämäni samalla tavoin kuin kunnioitan isääni.” Elokuun 5. päivänä 1966 Pekingin yliopiston yhteydessä toimivan tyttökoulun opettajan Bian Zhongyunin naispuoliset oppilaat marssittivat häntä pitkin katuja mustalla musteella tahrituissa vaatteissa, korkea narrinhattu päässä ja häpäisevä musta taulu kaulassa oppilaiden
rummuttaessa roskapönttöjä. Hänet pakotettiin polvistumaan maahan, häntä lyötiin nauloja täynnä olevalla puukepillä ja poltettiin kiehuvalla vedellä. Hänet kidutettiin kuoliaaksi.

Oppilaat pakottivat Pekingin yliopiston yhteydessä toimivan oppikoulun naisrehtorin paukuttamaan rikkoontunutta pesuvatia ja huutamaan: ”Olen vahingollista ainesta.” Hänen tukkansa oli leikattu siivottomasti hänen nöyryyttämisekseen. Samanaikaisesti kun hänet pakotettiin ryömimään maassa, häntä hakattiin päähän saaden veren valumaan.

Kaikkien mielestä puhtaus on hyvää ja likaisuus huonoa. Mutta KKP mielestä ”koko kehon pitää kuraantua ja käsien peittyä känsillä”, ja se ylisti ihmisiä, joiden ”kädet ovat likaiset ja jalat lehmänlannassa.” [10] Tämän kaltaisten ihmisten katsottiin olevan kaikkein vallankumouksellisimpia, ja he saattoivat opiskella yliopistossa, liittyä puolueeseen, saada ylennyksiä ja tulla viimein puoluejohtajiksi.

Ihmiskunta kehittyi saadessaan lisää tietoa, mutta KKP:n hallinnon alla tiedosta hyötymistä pidetään pahana. Henkisen työn tekijöitä pidettiin haisevana yhdeksäntenä luokkana – kehnoimpana yhdestä yhdeksään ulottuvalla asteikolla. Koulutetut ihmiset lähetettiin oppimaan lukutaidottomilta ja hakemaan uudelleenkoulutusta köyhiltä talonpojilta, jotta voisivat uudistua ja aloittaa uuden elämän. Henkisen työn tekijöiden uudelleenkoulutuksessa Tsinghuan yliopiston professoreita karkotettiin Nantšangissa Jiangxin maakunnassa sijaitsevalle Karppisaarelle. Bilhartsiatartunta eli Schistosomiasis (vesipohjainen loistauti) oli tällä alueella yleistä, ja siellä toimineen työleirinkin oli muutettava pois. Kosketettuaan joen vettä nämä professorit saivat heti tartunnan ja heille kehittyi maksakirroosi ja he menettivät näin kykynsä tehdä työtä ja ansaita elantonsa.

Kiinan entisen pääministerin Zhou Enlain yllytyksestä Kambodžan kommunistinen puolue (Khmer Rouge) pani toimeen kaikkien aikojen julmimman henkisen työn tekijöihin kohdistuneen vainon. Itsenäisesti ajattelevat henkilöt joutuivat uudistustoimien sekä henkisen että fyysisen tuhoamisen kohteeksi. Vuodesta 1975 vuoteen 1978 neljäsosa Kambodžan väestöstä tapettiin. Jotkut heistä surmattiin vain siitä syystä, että heidän kasvoissaan oli jälkiä silmälasien käytöstä.

Kambodžan kommunistisen puolueen voiton jälkeen vuonna 1975 Pol Pot alkoi suoraa päätä perustaa sosialismia – ”ihmisyhteiskunnan maanpäällistä taivasta”, jossa ei olisi luokkaeroja, ei eroa maaseudun ja kaupungin välillä, ei rahaa eikä kaupankäyntiä. Lopulta perheet hajotettiin ja korvattiin mies- ja naispuolisilla työryhmillä. Kaikki pakotettiin työskentelemään ja syömään yhdessä ja pukeutumaan samaan mustaan vallankumouspukuun tai sotilaspukuun. Aviopuolisot saivat harkinnanvaraisesti tavata toisiaan kerran viikossa.
Kommunistinen puolue väittää, että se ei pelkää taivasta eikä maata, mutta se on yrittänyt korskeasti uudistaa taivaan ja maan. Tämä on täydellistä välinpitämättömyyttä maailmankaikkeuden kaikkia oikeamielisiä toimijoita ja voimia kohtaan. Ollessaan opiskelijana Hunanissa Mao Zedong kirjoitti:

”Kaikkina vuosisatoina kansat ovat toteuttaneet suuria vallankumouksia. Vanha pestään pois ja korvataan uudella. On tapahtunut suuria muutoksia, joista on seurannut elämää ja kuolemaa, menestystä ja tuhoa. Samoin on maailman tuhoutumisen laita. Tuho ei missään tapauksessa ole lopullinen tuho, ja tuhoutuminen yhtäällä merkitsee uuden syntymistä toisaalla. Odotamme kaikki sellaista tuhoa, koska tuhotessamme vanhan maailman luomme uuden. Eikö tämä ole parempi kuin vanha maailma?!”

Rakkaus on ihmiselle luonnollinen tunne. Rakkaus miehen ja vaimon, lasten, vanhempien ja ystävien välillä, ja yhteiskunnassa yleisesti on normaalia. Jatkuvilla poliittisilla kampanjoilla KKP on muuttanut ihmiset susiksi tai vielä suttakin raivoisammiksi ja julmemmiksi pedoiksi. Julmimmat tiikeritkään eivät syö omia pentujaan. KKP:n vallan alla on kuitenkin ollut yleistä, että lapset ja vanhemmat ovat kertoneet toistensa toimista viranomaisille tai että mies ja vaimo ovat ilmiantaneet toinen toisensa; sukulaisuussuhteista ei useinkaan piitattu.

1960-luvun puolivälissä erään pekingiläisen peruskoulun naisopettaja laittoi sattumalta vierekkäin ”sosialismin” ja ”kaatumisen” merkit opettaessaan oppilailleen kiinalaisia kirjainmerkkejä. Oppilaat tekivät hänestä ilmoituksen. Tämän jälkeen häntä arvosteltiin päivittäin, ja miespuoliset oppilaat läimäyttelivät häntä. Hänen tyttärensä katkaisi yhteyden äitiinsä. Aina taistelun kiihtyessä tytär arvosteli poliittisissa kokouksissa äitinsä ”uutta liikettä luokkataistelussa”. Tämän onnettoman tapauksen jälkeen opettajan ainoana työnä oli useiden vuosien ajan koulun ja sen käymälöiden päivittäinen siivoaminen.

Kulttuurivallankumouksen kokeneet eivät koskaan unohda Zhang Zhixiniä, joka lähetettiin vankilaan hänen arvosteltuaan Maoa tämän epäonnistumisesta Suuressa harppauksessa. Vankilan vartijat riisuivat hänet usein alasti, laittoivat hänen kätensä käsiraudoilla selän taakse ja heittivät hänet miesvankien selliin raiskattavaksi. Hän tuli lopulta hulluksi. Kun häntä oltiin teloittamassa, vartijat pelkäsivät hänen huutavan iskulauseita protestiksi. He painoivat hänen päänsä tiiliskiven päälle ja leikkasivat hänen kurkkunsa auki ilman puudutusta.

Viime vuosina toteutetussa Falun Gongin vainossa KKP käyttää edelleen samoja vanhoja menetelmiään lietsoen vihaa ja kiihottaen ihmisiä väkivaltaan.

Kommunistinen puolue tukahduttaa ihmisten luontaisen hyveellisyyden ja edistää, rohkaisee ja hyödyntää ihmisten pimeää puolta oman valtansa vahvistamiseksi. Kampanja seuraa toistaan, ja omantunnon omistavat ihmiset pakotetaan vaikenemaan väkivallan pelosta. Kommunistinen puolue on järjestelmällisesti rikkonut yleismaailmallisia moraalinormeja pyrkiessään tyystin tuhoamaan ihmiskunnan vuosituhansia vaalimat hyvän ja pahan, kunnian ja häpeän käsitteet.

Yhtaikaisen edistämisen ja ehkäisyn lain ylittävä pahuus

Lao Zi sanoi:

Taivaan alla kaikki voivat nähdä kauneuden kauneutena
vain siksi, että on olemassa rumuutta
Kaikki voivat tuntea hyvyyden hyvyytenä
vain siksi, että on olemassa pahuutta
Näin olevainen ja ei-olevainen
saavat alkunsa toisistaan
Vaikea ja helppo täydentävät toisiaan
Pitkä ja lyhyt ovat toistensa vastakohtia
Korkea ja matala lepäävät toistensa päällä
Ääni ja sointu ovat sopusoinnussa keskenään
Etuosa ja takaosa seuraavat toinen toistaan. [12]

Yksinkertaisesti sanoen ihmisten maailmassa vallitsee yhtaikaisen edistämisen ja estämisen laki. Ei ole pelkästään niin, että on hyviä ja pahoja ihmisiä, vaan hyvä ja paha ovat samanaikaisesti läsnä samassa ihmisessä.

Dao Zhi, joka oli kuuluisa rosvo muinaisessa Kiinassa, sanoi seuraajilleen: ”Rosvojenkin pitäisi noudattaa Taoa.” Hän jatkoi ja selitti tarkemmin, että rosvonkin pitäisi olla ”kunniallinen, rohkea, oikeamielinen, viisas ja myötätuntoinen”. Toisin sanoen rosvokaan ei voi tehdä mitä tahansa, vaan hänen on noudatettava tiettyjä sääntöjä.

KKP:n historian voidaan sanoa olevan loputonta huijausta ja petosta. Rosvot esimerkiksi kunnioittavat eniten ”oikeudenmukaisuutta”. Ryöstösaaliin jakopaikkaa kutsutaan nimellä ”Oikeudenmukaisen saalinjaon sali”. Mutta aina kun KKP:n tovereiden välille syntyy kriisi, he paljastavat ja syyttävät toinen toisiaan ja keksivät jopa vääriä syytöksiä saadakseen toiset näyttämään syyllisiltä ja pahentavat näin vääryyttä entisestään.

Ajatellaan vaikkapa kenraali Peng Dehuaita. Maaseudun kasvattina Mao Zedong luonnollisesti tiesi, että oli mahdotonta tuottaa 130 000 jiniä jyviä mu’ta kohti [13] ja että Peng oli aivan oikeassa. Hän tiesi myös, että Pengillä ei ollut aikomustakaan syöstä häntä vallasta. Kaiken kukkuraksi Peng oli useita kertoja pelastanut hänen henkensä KKP:n ja GMD:n välisen sodan aikana taistellessaan Hu Zongnanin 200 000 miehen joukkoja vastaan omilla 20 000 miehen joukoillaan. Mutta heti kun Peng oli eri mieltä Maon kanssa, Mao raivostui ja heitti roskakoriin Pengin ylistykseksi kirjoittamansa runon – ”Kuka uskaltaa ratsastaa edellä miekka paljastettuna – ainoastaan kenraalimme Peng!” Mao päätti surmauttaa Pengin huolimatta siitä, että tämä oli jalosti pelastanut hänen henkensä.

KKP mieluummin tappaa julmasti kuin hallitsee myötätunnolla; se vainoaa omia jäseniään ja ylenkatsoo toveruutta ja henkilökohtaista uskollisuutta; se luovuttaa Kiinan alueita vieraille valloille ajaakseen omaa etuaan ja toimii pelkurimaisesti; se tekee itsestään oikean uskon vihollisen, koska siltä puuttuu viisautta; se käynnistää joukkoliikkeitä ja rikkoo viisaiden hallintotapaa vastaan. Kaiken kaikkiaan KKP on mennyt niin pitkälle, että se on luopunut vähäisimmistäkin moraalin rippeistä, joiden mukaan ”rosvojenkin tulisi noudattaa Taoa”. Sen pahuus on jo ajat sitten ylittänyt yhtaikaisen edistämisen ja ehkäisyn lain. KKP on täysin luonnon ja ihmisyyden vastainen pyrkiessään sekoittamaan hyvän ja pahan ja kumoamaan maailmanjärjestyksen. Sen julkea ylimielisyys on saavuttanut huippunsa, ja se tulee vääjäämättä täydellisesti romahtamaan.

II. Luonnon lakien vastainen taistelu maata vastaan johtaa jatkuvaan tuhoon

Luokkataistelun laajentaminen luontoon

Jin Xunhua oli vuonna 1968 suorittanut korkeakoulututkinnon shanghailaisessa Wusongin 2. koulussa ja oli Shanghain keskimmäisen koulun punakaartien pysyvän komitean jäsen. Hänet lähetettiin maaseudulle Heilongjiangin maakuntaan maaliskuussa 1969. Elokuun 15. päivänä 1969 rajut tulvat syöksyivät alas vuorilta ja peittivät pian Shuang-jokea ympäröivän alueen tulvaveden alle. Jin hyppäsi vuolaaseen virtaan pelastaakseen työryhmälleen kaksi ajelehtivaa sähkötolppaa ja hukkui.

Jin kirjoitti ennen kuolemaansa seuraavat kaksi päiväkirjamerkintää [14].

4. heinäkuuta
Alan tuntea maaseudulla käytävän luokkataistelun kovuuden ja voiman. Puhemies Maon punakaartilaisena seison valmiina taistelemaan eturintamassa vastavallankumouksellisia voimia vastaan aseenani Mao Zedongin voittamattomat ajatukset. Olen valmis tekemään sen oman henkeni uhallakin. Taistelen, taistelen, taistelen ja taistelen parhaan kykyni mukaan lujittaakseni proletariaatin diktatuuria.

19. heinäkuuta
Tämän työprikaatin luokkaviholliset ovat vielä ylimielisiä. Kouluja käyneet nuorukaiset tulivat maaseudulle nimenomaan osallistuakseen kolmeen tärkeimpään maaseudulla käytävään vallankumoukselliseen kampanjaan. Ja ennen muuta luokkataisteluun. Meidän tulisi luottaa köyhien ja alemman keskitason talonpoikien luokkaan, mobilisoida massat ja kukistaa vihollisten ylimielisyys. Meidän koulutettujen nuorten tulisi aina pitää Mao Zedongin ajattelun ylväitä lippuja korkealla emmekä saisi koskaan unohtaa luokkataistelua emmekä proletariaatin diktatuuria.

Jin lähti maaseudulle taistelemaan taivasta ja maata vastaan ja uudistamaan ihmiskuntaa. Hänen päiväkirjoistaan käy ilmi, että hänen mielensä oli täynnä ”taisteluja”. Hän laajensi ajatuksen ”ihmisten kanssa taistelemisesta” taisteluun taivasta ja maata vastaan, ja menetti lopulta henkensä sen vuoksi. Jin on tyypillinen esimerkki taistelun filosofiasta, ja tämä filosofia epäilemättä myös koitui hänen kohtalokseen.

Engels totesi kerran, että vapaus on väistämättömyyden tajuamista. Mao Zedong oli samaa mieltä ja lisäsi, että vapaus oli ”myös maailman uudistamista.” Tässä täydennyksessä tuli esiin KKP:n luontonäkemys, joka tähtäsi luonnon muuttamiseen. ”Väistämättömyys” on kommunistien ajattelussa asia, joka on heidän näkökenttänsä ulkopuolella, ja ”kuvio” jonka alkuperää he eivät kykene selvittämään. He uskovat, että luontoa ja ihmiskuntaa voidaan ”hallita”, jos subjektiivinen inhimillinen tietoisuus saadaan ymmärtämään luonnon objektiivisia lakeja. Kommunistit ovat epäonnistuneet surkeasti sekä Venäjällä että Kiinassa, jotka olivat heidän luonnon muuttamiseen tähtäävien ponnistelujensa koekenttiä.

Suuren harppauksen aikaisista kansanlauluista käy ilmi KKP:n ylimielisyys ja typeryys. ”Vuoret kumartukoot ja joet väistykööt”; ”Taivaassa ei ole jadekeisaria eikä maan päällä lohikäärmekuningasta. Minä olen jadekeisari ja minä olen lohikäärmekuningas. Käsken kolmen vuoren ja viiden solan väistyä, täältä minä tulen!” [15]

Kommunistinen puolue on tullut! Ja sen myötä luonnon tasapainon ja alkuperäisen sopusointuisen maailman tuhoutuminen.

Luonnon tuhoutuminen pakottaa KKP:n niittämään mitä on kylvänyt

Viljanviljelyn tehostamista painottavan maatalouspolitiikkansa mukaisesti KKP otti viljelykseen suuria alueita vuorenrinteitä ja ruohoaroa, jotka eivät sopineet viljelyyn, ja täytti jokia ja järviä muuttaakseen ne viljelymaaksi. Ja mikä oli tulos? KKP:n mukaan viljantuotanto oli vuonna 1952 suurempi kuin kansallismielisen hallinnon aikana, mutta KKP ei paljastanut, että vasta 1972 viljan kokonaistuotanto oli Kiinassa suurempi kuin rauhallisella Qianlongin valtakaudella Qing-dynastian aikana. Vielä nykyäänkin Kiinan viljantuotanto henkeä kohden on paljon pienempi kuin Qing-dynastian aikana ja vain kolmasosa siitä, mitä se oli Song-dynastian aikana, joka oli maanviljelyn huippukausi Kiinan historiassa.

Harkitsemattomat hakkuut, jokien patoaminen ja järvien täyttäminen ovat johtaneet Kiinan ekologisen tilanteen dramaattiseen huonontumiseen. Tällä hetkellä Kiinan ekosysteemi on tuhon partaalla. Huai-joen ja Keltaisen joen kuivattaminen ja Huai-joen ja Jangtse-joen saastuminen katkaisevat kansakunnalle elintärkeän yhteyslinjan. Sitä mukaa kuin ruohoarot ovat hävinneet Gansussa, Qinhaissa, Sisä-Mongoliassa ja Xinjiangissa, hiekkamyrskyt ovat edenneet keskustasangoille.

Neuvostoliittolaisten asiantuntijoiden johdolla KKP rakensi 1950-luvulla Keltaiselle joelle Sanmenxian hydraulisen voimalaitoksen. Vielä nykyäänkin tämän voimalaitoksen tuotantokapasiteetti on vain keskikokoisen joen luokkaa, vaikka Keltainen joki on Kiinan toiseksi suurin joki. Asiaa pahentaa se, että tämä projekti on saanut mudan ja hiekan kasaantumaan joen ylempiin osiin ja mataloittanut joenuomaa. Tämän vuoksi tavanomainenkin tulva aiheuttaa valtavia henkilö- ja omaisuusvahinkoja joen molemmin puolin. Wei-joen tulvan aikana vuonna 2003 veden virtaus oli suurimmillaan 3700 kuutiometriä sekunnissa; tämän tasoisia tulvia on 3-5 vuoden välein. Tämä tulva aiheutti kuitenkin tuhon jollaista ei ollut nähty 50 vuoteen.

Henanin maakunnassa sijaitsevalle Zhumadianin alueelle on rakennettu paljon suuria tekojärviä. Vuonna 1975 näiden tekojärvien padot romahtivat yksi toisensa jälkeen. Kahdessa tunnissa 60 000 ihmistä hukkui. Kuolonuhrien kokonaismäärä oli 200 000.

KKP jatkaa järjettömiä tuhotoimiaan Kiinan maaperällä. Jangtse-joen Kolmen solan pato ja etelä-pohjoissuuntainen vesitiehanke ovat kaikki KKP:n yrityksiä muuttaa luonnon ekosysteemiä satojen miljardien dollarien investoinneilla, puhumattakaan pienistä ja keskisuurista hankkeista ”taistelussa maata vastaan”. KKP:n piirissä jopa ehdotettiin kerran, että Qinghain-Tiibetin tasangolle räjäytettäisiin atomipommilla väylä Länsi-Kiinan luonnollisen ympäristön muuttamiseksi. Vaikka KKP:n ylimielisyys ja ylenkatse maata kohtaan on järkyttänyt maailmaa, siinä ei ole mitään yllättävää.

Muutosten kirjan heksagrammeissa (Ba Gua) Kiinan esi-isät katsoivat taivaan olevan Qian eli luova ja kunnioittivat sitä taivaallisena Taona. He katsoivat maan olevan Kun eli vastaanottava ja kunnioittivat vastaanottavia hyveitä.

Qiania seuraava heksagrammi Kun on Muutosten kirjassa selitetty seuraavalla tavalla: ”Koska Maa on Kunin heksagrammissa, sen luontona on laajeta ja reagoida. Tämän mukaisesti viisaat ihmiset käsittelevät ja ylläpitävät kaikkia asioita runsailla hyveillä.”
Konfutsen Muutosten kirjan kommentaarissa [16] sanotaan: ”Täydellinen on Kunin suuruus; se synnyttää kaikki olennot.”

Konfutse kuvaili vielä Kunin luonnetta: ”Kun on pehmein kaikista, mutta liikkeessä luja. Se on hyvin hiljainen, mutta luonteeltaan selkeä. Mukautumalla se saa herransa omakseen, mutta pysyy omana itsenään ja säilyy. Se sisältää kaikki asiat ja on muuntumisen mestari. Tällainen on Kunin tie – kuinka taipuisa se onkaan kantaen taivasta ja liikkuen ajan mukana.”
On selvää, että vain maaäidin pehmeyden, hiljaisuuden ja taivaan tiellä pitäytymisen vastaanottavaisten hyveiden avulla kaikki olennot voivat säilyä ja kukoistaa maan päällä. Muutosten kirja opettaa meille oikeaa asennetta taivaallista Taoa ja maallisia hyveitä kohtaan: noudata taivaan tahtoa, sopeudu maahan ja kunnioita luontoa.

KKP kannattaa kuitenkin Qianin ja Kunin vastaisesti ”taistelua taivasta ja maata vastaan”. Se on omavaltaisesti ryövännyt maan voimavaroja. Taivas, maa ja luonnon laki rankaisevat sitä lopulta väistämättömästi.

III. Taistelu taivasta vastaan, uskon tukahduttaminen ja Jumalaan uskomisen hylkääminen

Kuinka rajallinen elämä voi ymmärtää rajatonta avaruusaikaa?

Albert Einsteinin poika Edward kysyi kerran isältään, miksi tämä oli kuuluisa. Einstein osoitti nahkapallon päällä mönkivää sokeaa kovakuoriaista ja totesi, että se ei tiennyt ryömivänsä kaarevalla kulkureitillä, mutta ”Einstein tiesi.” Einsteinin vastauksella on todella syvällistä sisältöä. Kiinalainen sanonta tuo mieleen samanlaisen ajatuksen: ”Ette tiedä, miltä Lu-vuori todella näyttää juuri sen vuoksi, että olette vuorella.” Ymmärtääkseen jotakin järjestelmää ihmisen on mentävä tarkkailemaan sitä järjestelmän ulkopuolelle. Mutta jos ihmiskunta yrittää tutkia rajatonta avaruusaikaa rajallisten käsitteiden avulla, se ei voi koskaan täydellisesti ymmärtää maailmankaikkeuden rakennetta, ja näin maailmankaikkeus jää ihmiskunnalle ikuisesti arvoituksesi.

Tieteen ulottumattomissa oleva alue kuuluu hengellisyyteen tai metafysiikkaan, joka luonnollisesti kuuluu ”uskon” piiriin.

Usko on mielen toimintaa, johon liittyy kokemus ja ymmärrys elämästä, avaruusajasta ja maailmankaikkeudesta, ja se on poliittisen puolueen toimenpiteiden ulottumattomissa. ”Antakaa siksi keisarille mikä keisarin on ja Jumalalle mikä Jumalan on” [18]. Säälittävien ja takaperoisten maailmankaikkeutta ja elämää koskevien käsitystensä perusteella kommunistinen puolue kutsuu kuitenkin kaikkea sen omien teorioiden ulkopuolella olevaa ”taikauskoksi” ja alistaa uskovaiset aivopesulle ja käännytykselle. Niitä, jotka eivät halua muuttaa uskoaan, on häpäisty ja jopa surmattu.

Oikeilla tiedemiehillä on hyvin laajakatseinen näkemys maailmankaikkeudesta, eivätkä he kiistä rajattoman ”tuntemattoman” olemassaoloa yksilön rajallisten käsitysten perusteella. Kuuluisa tiedemies Isaac Newton selitti vuonna 1678 julkaistussa merkittävässä teoksessaan Matematiikan periaatteet yksityiskohtaisesti mekaniikan perusajatukset, vuoroveden synnyn ja planeettojen radat ja laski aurinkokunnan liikkeet. Vaikka Newton oli erittäin taitava, hän korosti aina, että hänen kirjansa tarjosi vain kuvauksen pintailmiöistä ja että hän ei missään tapauksessa rohjennut arvailla, mikä oli korkeimman Jumalan todellinen tarkoitus maailmankaikkeuden luomisessa. Matematiikan periaatteiden toisessa painoksessa Newton kirjoitti puhuessaan uskostaan: ”Tämä auringon, kiertotähtien ja komeettojen uskomattoman kaunis järjestelmä voi olla lähtöisin vain älyllisen ja mahtavan olennon suunnitelmasta ja valtakunnasta… Aivan niin kuin sokealla ei ole käsitystä väreistä, niin meillä ei ole mitään käsitystä siitä, miten kaikkivaltias Jumala asiat näkee ja ymmärtää.”

Sivuuttakaamme kysymykset siitä, onko tämän avaruusajan ylittävää taivaallista valtakuntaa olemassa ja voivatko Taon etsijät palata taivaalliseen alkuperäiseen olemukseensa ja aitoon itseensä. Yhdestä asiasta voimme kuitenkin kaikki olla samaa mieltä: ”Oikeaoppisen uskon seuraajat uskovat kaikki syysuhteeseen, jonka mukaan hyvyys synnyttää hyvyyttä ja pahuus rangaistaan. Oikeamieliset uskonnot näyttelevät erittäin tärkeää osaa ihmisen moraalin ylläpitämisessä. Aristoteleesta Einsteiniin monet uskovat maailmankaikkeudessa vallitsevaan lakiin. Ihmiskunta ei ole koskaan lakannut eri menetelmin etsimästä totuutta maailmankaikkeudesta. Miksei uskontoa, uskoa ja uskonnonharjoitusta voida hyväksyä tieteellisen tutkimuksen ohella vaihtoehtoisina ratkaisumalleina, joiden kautta universaalinen totuus voidaan löytää?

KKP tuhoaa ihmiskunnan oikeamielisen uskon

Kaikki kansat ovat historiassa uskoneet Jumalaan. Juuri uskosta Jumalaan ja hyvän ja pahan karmiseen syysuhteeseen, ihmiset pyrkivät hillitsemään itseään ja ylläpitämään yhteiskuntamoraalia. Kaikkina aikoina ja kaikkialla maailmassa oikeaoppiset uskonnot lännessä, ja Konfutselaisuus, buddhalaisuus ja taolaisuus idässä, ovat kaikki opettaneet ihmisille, että aidon onnen saa kun uskoo Jumalaan, rukoilee taivaanvaltakuntaa, on laupias, pitää arvossa sitä mitä hänellä on ja on kiitollinen siitä ja vastaa toisten ystävällisyyteen samalla mitalla.

Kommunismin ohjaavana perusoletuksena on ollut ateismi – usko siihen, ettei ole Buddhaa, Taoa, ei aikaisempia elämiä, ei elämää kuoleman jälkeen eikä syysuhteesta riippuvaa rangaistusta. Kommunistit eri maissa ovat sen vuoksi kertoneet köyhille ja ryysyköyhälistölle [18] että heidän ei tarvitse uskoa Jumalaan; ei tarvitse vastata teoistaan; ei tarvitse noudattaa lakia ja käyttäytyä kunniallisesti. Heidän pitäisi päinvastoin käyttää petosta ja väkivaltaa vaurauden saavuttamiseksi.

Muinaisessa Kiinassa keisarit, joita pidettiin ihmisistä ylhäisimpinä, asettivat silti itsensä taivaan alapuolelle kutsuen itseään taivaan pojiksi. ”Taivaan tahdon” hallitsemina ja hillitseminä he antoivat aika ajoin keisarillisia julkilausumia, joissa he syyttivät itseään ja tunnustivat rikkoneensa taivasta vastaan. Kommunistit kuitenkin katsovat edustavansa taivaan tahtoa. Lakien tai taivaan rajoittamatta he ovat vapaita tekemään mitä haluavat. Tämän seurauksena he ovat luoneet maan päälle helvetin toisensa jälkeen

Kommunismin patriarkka Marx uskoi, että uskonto on hengellistä oopiumia kansalle. Hän pelkäsi, että ihmiset uskoisivat jumaluuteen ja Jumalaan ja kieltäytyisivät hyväksymästä hänen kommunismiaan. Friedrich Engelsin kirjan Luonnon dialektiikka ensimmäinen luku sisältää Mendelejevin ja hänen ryhmänsä mystiikan tutkimusta koskevaa kritiikkiä.

Engels totesi, että keskiajalla tai sitä ennen kaiken oli oikeutettava olemassaolonsa oikeudenkäynnissä, jossa kriteerinä oli ihmisen rationaalisuus. Tämän huomautuksen tehdessään hän piti itseään ja Marxia tuomareina sellaisessa oikeudenkäynnissä. Anarkisti ja Marxin ystävä Mihail Bakunin kommentoi Marxia seuraavasti: ”Hän näytti olevan Jumala ihmisille. Hän ei hyväksynyt ketään muuta kuin itsensä Jumalaksi. Hän halusi ihmisten palvelevan häntä, kuten he palvelivat Jumalaa, ja kunnioittavan häntä epäjumalanaan. Muuten hän alistaisi heidät sanallisen hyökkäyksen tai vainon kohteeksi.”

Perinteinen oikeaoppinen usko muodostaa luonnollisia esteitä kommunismin ylimielisyydelle. KKP menetti täysin mielenmalttinsa raivokkaassa uskontoon kohdistuneessa vainossa. Lukemattomia temppeleitä ja moskeijoita hajotettiin kulttuurivallankumouksen aikana, ja munkkeja nöyryytettiin marssittamalla heitä pitkin katuja. 90 % Tiibetin temppeleistä vaurioitui. Vielä nykyäänkin KKP jatkaa uskonnollisten vainoa, vangiten kymmeniä tuhansia kotikirkon kristittyjä. Katolilaista shanghailaispappia Gong Pinmeitä KKP piti vankina yli 30 vuotta. Hän pääsi Yhdysvaltoihin 1980-luvulla. Ennen kuin hän kuoli yli 90 vuoden ikäisenä, hän teki testamentin, jossa luki: ”Siirtäkää hautani Shanghaihin, kun KKP ei enää hallitse Kiinaa.” Niiden 30 vuoden aikana, jotka hän vietti uskonsa vuoksi yksinäissellissä, KKP oli useaan otteeseen painostanut häntä luopumaan uskostaan, ja hänen oli luvattu pääsevän vapaaksi, jos hän hyväksyisi KKP:n ”Kolminkertaisesti omaehtoisen isänmaallisen komitean” [19] johtoaseman.

Se, että KKP viime vuosina on vainonnut totuudenmukaisuuden, myötätunnon ja kärsivällisyyden periaatteita puolustavia Falun Gongin harjoittajia, on ollut sovellusta KKP:n ”taivasta vastaan taistelemisen” opista ja myös johdonmukaista seurausta siitä, että se pakottaa ihmisiä toimimaan vastoin tahtoaan.

Ateistiset kommunistit yrittävät kanavoida ja hallita ihmisten uskoa Jumalaan ja nauttivat voidessaan taistella taivasta vastaan. Heidän järjettömyytensä on sanoinkuvaamatonta. Se on enemmän kuin vain ylimielistä tai pöyhkeää.

Johtopäätös

Käytännössä kommunismi on epäonnistunut täydellisesti kaikkialla maailmassa. Viimeisen merkittävän kommunistihallinnon entinen johtaja Jiang Zemin totesi Washington Postin kirjeenvaihtajalle maaliskuussa 2001: ”Kun olin nuori, ajattelin että kommunismi toteutuisi hyvin nopeasti, mutta nyt minusta ei tunnu siltä.” [20] Tällä hetkellä aidosti kommunismiin uskovia on harvassa.

Kommunistinen liike on tuomittu epäonnistumaan, koska se rikkoo maailmankaikkeuden lakia ja on ristiriidassa taivaan kanssa. Taivaan tahto ja taivaalliset olennot tulevat varmasti rankaisemaan tällaista maailmankaikkeuden vastaista voimaa.

Vaikka KKP on selvinnyt kriiseistä muuttamalla jatkuvasti muotoaan ja turvautumalla epätoivoisiin temppuihin, sen väistämätön tuhoutuminen on kaikille jo selvää. Riisuessaan naamion toisensa jälkeen KKP paljastaa todellisen ahneen, julman, häpeämättömän, pahan ja kaikkeudenvastaisen luonteensa. Se hallitsee kuitenkin edelleen ihmisten mieliä, vääristelee eettisiä periaatteita ja vahingoittaa näin moraalia, rauhaa ja edistystä.

Valtavassa maailmankaikkeudessa on mukana taivaan kumoamaton tahto, jota voidaan kutsua myös jumalan tahdoksi tai luonnon laiksi ja voimaksi. Ihmiskunta voi menestyä vain, jos se kunnioittaa taivaan tahtoa, mukautuu luonnon voimiin, ottaa huomioon maailmankaikkeuden lain ja rakastaa kaikkia olentoja taivaan alla.

Alaviitteet

[1] Lao Zi (tunnetaan myös nimellä Laotse, Li Er tai Li Dan), 600-luvulla eKr. elänyt kiinalainen filosofi. Hänen uskotaan kirjoittaneen Dao De Jingin (Tao-Te Chingin), joka on taolaisuuden perusteos.

[2] Dao De Jing, 25. luku.

[3] Nämä ilmaisut ovat peräisin Mengtseltä, 2. kirja.

[4] Kolmen säkeet (San Zi Jing), perinteinen kiinalainen alkeisopetuksessa käytetty teksti.

[5] Mengtse, 6. kirja.

[6] Karl Marx, ”Hegelin oikeusfilosofian kritiikkiä”.

[7] Leon Trotski (1879–1940), venäläinen kommunistinen teoreetikko, historioitsija ja sotilaspäällikkö, Venäjän puna-armeijan perustaja. Stalinin agentit murhasivat hänet Mexico Cityssä 22. elokuuta 1940.

[8] Uuskonfutselaisen Song-dynastian aikaisen oppineen Zhu Xin (tunnetaan myös nimillä Chu Hsi, Zhu-zi ja Chu-tzu) mukaan (1130–1200) pieni opetus käsittelee oikeaa käytöstä, kun taas suuri opetus selittää käytöksen perustana olevia periaatteita. Lähde: Classified Conversations of Master Zhu (Zhu Zhi Yu Lei), Volume 7 (Learning 1).

[9] Lin Biao (1907–1971) oli yksi KKP:n tärkeimmistä johtajista ja toimi Mao Zedongin alaisena Kiinan politbyroon jäsenenä, varapuheenjohtajana (1958) ja puolustusministerinä (1959). Liniä pidetään Kiinan suuren kulttuurivallankumouksen arkkitehtinä. Lin nimettiin Maon seuraajaksi vuonna 1966, mutta hän joutui epäsuosioon vuonna 1970. Väitetään, että Lin osallistui erottamisensa aavistettuaan vallankaappaushankkeeseen ja että hän yritti paeta Neuvostoliittoon salajuonen paljastuttua. Hän sai surmansa lentokoneen maahansyöksyssä syytetoimia paetessaan.

[10] Maon teoksesta ”Puheita Yan’anin kirjallisuus- ja taidefoorumissa” (1942).

[11] Skistosomiaasi on loismatojen aiheuttama sairaus. Tartunta tapahtuu saastuneen makean veden välityksellä. Yleisiä oireita ovat kuume, kylmänväreet, yskä ja lihaskivut. Vakavammissa tapauksissa sairaus voi vahingoittaa maksaa, suolistoa, keuhkoja ja virtsarakkoa, joskus harvoin se voi johtaa sydänkohtaukseen, halvaantumiseen tai selkäydintulehdukseen.

[12] Dao De Jing, 2. luku.

[13] ”Jin” on kiinalainen painoyksikkö. 1 jin = 0,5 kg. ”Mu” on kiinalainen pinta-alayksikkö. 1 mu = 668 m2.

[14] Käännös kiinasta englanniksi ja siitä suomeksi.

[15] Jadekeisari ja Lohikäärmekuningas ovat kiinalaisen mytologian hahmoja. Jadekeisari, joka muodollisesti tunnetaan Kunnianarvoisana Jadehenkilönä ja jota lapset ja oppimattomat kutsuvat Taivaan isoisäksi, on taivaan hallitsija ja Kiinan taolaisuuden tärkeimpiä jumalia. Lohikäärmekuningas on neljän meren taivaallinen hallitsija. Jokainen meri vastaa yhtä pääilmansuuntaa, ja jokaista merta hallitsee yksi lohikäärmekuningas. Lohikäärmekuninkaat asuvat kristallipalatseissa, joita vartioivat katkarapusotilaat ja taskurapukenraalit. Paitsi että lohikäärmekuningas hallitsee vesielämää, hän vallitsee myös pilviä ja sateita. Sanotaan, että suurinta aluetta hallitsee Itäisen Meren Lohikäärmekuningas.

[16] Täydellinen I Ching (The Complete I Ching), kääntänyt Alfred Huang, Rochester, VT: Inner Traditions (1998).

[17] Raamattu, Matteus 22:21.

[18] Ryysyköyhälistö. Tällä termillä tarkoitetaan hylkiöitä, rappiolle joutuneita tai rikollisia aineksia, jotka muodostavat osan teollisuuskeskusten väestöstä. Siihen kuuluvat kerjäläiset, prostituoidut, gangsterit, rikolliset, huijarit, pikkurikolliset, kulkurit, pitkäaikaistyöttömät ja työhön kelpaamattomat, ihmiset, jotka teollisuus on hylännyt, sekä kaikenlaiset yhteiskunnan alimpaan luokkaan joutuneet tai rappeutuneet ainekset. Marx loi tämän termin vuosina 1848–1850 kirjoittamassaan kirjassa Luokkataistelut Ranskassa.

[19] Kolminkertaisesti omaehtoinen isänmaallinen komitea (tai Kolminkertaisesti omaehtoinen isänmaallinen kirkko, KOIK) on KKP:n luomus. ”Kolminkertaisesti omaehtoinen” viittaa ”itsehallintoon, omavaraisuuteen ja omin voimin laajenemiseen.” Komitea vaatii kiinalaisia kristittyjä katkaisemaan yhteydet kristittyihin Kiinan ulkopuolella. KOIK kontrolloi Kiinan kaikkia virallisia kirkkoja. Kirkot, jotka eivät liittyneet KOIK:iin, pakotettiin sulkemaan ovensa. Itsenäisten kotikirkkojen johtajia ja uskovaisia vainotaan ja tuomitaan usein vankeusrangaistuksiin.

[20] John Pomfret. ”Jiang varoittaa Yhdysvaltoja – Kiinan johtaja sanoo, että Taiwanin asesopimus kiihdyttää varustelua.” Washington Post, 24. maaliskuuta 2001.

Lähde:

http://www.tuidang.se/pages/posts/yhdeksaen-kommentaaria-kiinan-kommunistisesta-puolueesta-ndash-osa-4-24.php

Tyranniasta puhuttaessa, useimmille kiinalaisille tulee mieleen Qin-dynastian ensimmäinen keisari, Qin Shi Huang (259–210 eKr.), jonka tyrannimainen hallitus poltti filosofisia kirjoja ja hautasi konfutselaisia oppineita elävältä. Qin Shi Huangin kovat otteet kansaansa kohtaan olivat seurausta hänen politiikastaan ”tukea valtaansa kaikilla taivaan alla olevilla keinoilla” [1]. Tällä politiikalla oli neljä pääpiirrettä: ylettömän raskas verotus; ihmistyön haaskaus keisaria ylistäviin hankkeisiin; julma kidutus ja ankara lainsäädäntö, jonka mukaan myös rikollisten perheenjäseniä ja naapureita rangaistiin; sekä ihmisten mielen hallitseminen tukahduttamalla sanan- ja ajatuksen vapaus polttamalla kirjoja ja jopa hautaamalla oppineita elävältä. Qin Shi Huangin valtakaudella Kiinassa oli noin 10 miljoonaa asukasta; Qinin hovi määräsi yli kaksi miljoonaa ihmistä pakkotyöhön. Qin Shi Huangin ankarat lait kohdistuivat myös sivistyselämään, ja ajatuksen vapauden tukahduttaminen sai valtavat mittasuhteet. Hänen valtakaudellaan tapettiin tuhansia hallitusta arvostelleita konfutselaisia oppineita ja virkamiehiä.

Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) väkivalta ja väärinkäytökset ovat nykyään pahempia kuin tyrannimaisen Qin-dynastian. KKP:n filosofiana on ”taistelu”, ja KKP:n valta perustuu jatkuviin “luokkataisteluihin”, ”linjataisteluihin” ja ”ideologisiin taisteluihin” sekä Kiinassa että suhteissa muihin maihin. Kiinan kansantasavallan ensimmäinen KKP-johtaja Mao Zedong ilmaisi asian suorasukaisesti sanomalla: ”Mitä syytä keisari Qin Shi Huangilla on kerskua? Hän tappoi vain 460 konfutselaista oppinutta, kun me tapoimme 46 000 henkisen työn tekijää. Jotkut syyttävät meitä siitä, että harjoitamme diktatuuria keisari Qin Shi Huangin tavoin, ja myönnämme tämän auliisti. Se on aivan totta. Valitettavasti he vain eivät antaneet meille tarpeeksi tunnustusta, minkä vuoksi meidän on tiukennettava toimiamme.” [2]

Tarkastelkaamme Kiinan 55 vaikeaa vuotta KKP:n vallan alla. Koska KKP:n perusfilosofiana on ”luokkataistelu”, se on valtaan pääsystään lähtien kaikin tavoin pyrkinyt tuhoamaan vastustamiaan luokkia kansanmurhan keinoin ja pystyttänyt hirmuhallituksen väkivaltaisen vallankumouksen avulla. Sekä tappamista, että aivopesua on käytetty kaikkien kommunistisista teorioista poikkeavien oppien tukahduttamiseksi. KKP on käynnistänyt kampanjan toisensa jälkeen esittääkseen itsensä erehtymättömänä ja jumalallisena. Luokkataistelua ja väkivaltaista vallankumousta koskevien teorioidensa mukaisesti KKP on yrittänyt pyyhkiä pois toisinajattelijat ja itseään vastustavat yhteiskuntaluokat, ja yrittänyt väkivallalla ja valheilla pakottaa Kiinan kansan tyrannimaisen hallintonsa tottelevaisiksi palvelijoiksi.

I. Maareformi – maanomistajaluokan eliminointi

Vajaan kolmen kuukauden kuluttua kommunistisen Kiinan perustamisesta KKP vaati maanomistajaluokan eliminointia yhtenä maanlaajuisen maareformiohjelmansa keskeisistä tavoitteista. Puolueen iskulause ”maa kuuluu viljelijälle” vetosi maattomien maatyöläisten itsekkyyteen ja rohkaisi heitä taistelemaan maanomistajia vastaan millä keinoin hyvänsä ja välittämättä tekojensa moraalisista seurauksista. Maareformikampanjan nimenomaisena tarkoituksena oli maanomistajaluokan eliminointi, ja kampanja jakoi maaseutuväestön eri yhteiskuntaluokkiin. Kaksikymmentä miljoonaa maaseudun asukasta leimattiin ”maanomistajiksi, rikkaiksi talonpojiksi, taantumukselliseksi tai vahingolliseksi ainekseksi”. Näiden uusien hylkiöiden osaksi tuli syrjintä, nöyryytys ja kansalaisoikeuksien menetys. KKP:n organisaatio laajeni nopeasti maareformikampanjan levitessä syrjäisille alueille ja etnisten vähemmistöjen kyliin. Pikkukaupunkien puoluekomiteat ja kylien puolueosastot levisivät ympäri Kiinan. Paikalliset osastot antoivat ohjeita KKP:n keskuskomitean äänitorvina ja olivat luokkataistelun eturintamassa yllyttäen maatyöläisiä nousemaan kapinaan maanomistajia vastaan. Melkein 100 000 maanomistajaa menetti henkensä tämän kampanjan aikana. Pyyhkiäkseen pois koko maanomistajaluokan, KKP ja maatyöläiset tappoivat tietyillä alueilla maanomistajien kaikki perheenjäsenet ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Samaan aikaan KKP käynnisti ensimmäisen propaganda-aaltonsa julistaen, että “puhemies Mao on kansan suuri pelastaja” ja että “ainoastaan KKP voi pelastaa Kiinan”. Maareformin aikana maattomat maatyöläiset saivat mitä halusivat. Tämä oli seurausta KKP:n politiikasta, jonka mukaan satoa sai korjata työtä tekemättä ja ryöstää millä keinolla tahansa. Köyhät maatyöläiset pitivät elinehtojensa paranemista KKP:n ansiona ja hyväksyivät näin KKP:n propagandan, jonka mukaan puolue toimi kansan hyväksi.

Maan uusille omistajille ”maa kuuluu viljelijälle” -periaatteesta seuranneet hyvät ajat päättyivät pian. Kahden vuoden kuluessa KKP määräsi maanviljelijät liittymään yhteisapuryhmiin, peruskollektiiveihin, erityiskollektiiveihin, kansankommuuneihin ja muihin samantapaisiin järjestelmiin. Käyttäen arvostelussa iskulauseita ”naisista joiden jalat on sidottu” – jolla tarkoitettiin hidasvauhtisia työntekijöitä – KKP kehotti, hoputti ja yllytti maanviljelijöitä vuodesta toiseen ”syöksymään” sosialismiin. Kun vilja, puuvilla ja ruokaöljy olivat yhteisen valtakunnallisen hankintajärjestelmän piirissä, tärkeimmät maataloustuotteet jäivät markkinoilla tapahtuvan kaupankäynnin ulkopuolelle. Lisäksi KKP loi asuntorekisterijärjestelmän, joka esti maaseudun asukkaita lähtemästä työnhakuun kaupunkeihin tai muuttamasta niihin asumaan. Maaseudun asukkaiksi rekisteröidyt eivät saaneet mennä ostamaan jyviä valtion omistamista kaupoista, ja heidän lapsiltaan kiellettiin koulutus kaupungeissa. Maalaisten lapset saattoivat vain olla maalaisia, mikä teki 1950-luvun alussa 360 miljoonasta maaseudun asukkaasta toisen luokan kansalaisia.

Vuoden 1978 alussa kollektiivijärjestelmä muutettiin talousjärjestelmään minkä seurauksena ensimmäisten viiden vuoden aikana osa 900 miljoonasta maatyöläisestä sai paremmat olot, ja heidän tulonsa ja yhteiskunnallisen asemansa paranivat jonkin verran. Tämä vähäinen etu menetettiin pian tehdastuotteita maataloustuotteiden sijasta suosivan hintarakenteen vuoksi; maanviljelijät suistuivat jälleen kerran köyhyyteen. Tuloerot kaupunkilaisten ja maalaisten välillä ovat lisääntyneet voimakkaasti, ja taloudellinen epäsuhta pahenee jatkuvasti. Maanomistajat ja rikkaat maanviljelijät ovat ilmestyneet uudelleen maaseudulle. KKP:n äänitorven, uutistoimisto Xinhuan, tiedot osoittavat, että vuodesta 1997 lähtien tulot tärkeimmillä viljan tuotantoalueilla ja useimmissa maalaisperheissä ovat pysyneet paikoillaan tai joissakin tapauksissa jopa pienentyneet. Maanviljelijöiden maataloustuotteista saamat tulot eivät itse asiassa ole kasvaneet. Ero kaupunkilaisten ja maalaisten tulojen välillä on kasvanut: 1980-luvun puolivälissä suhdeluku oli 1,8:1, kun se tällä hetkellä on 3,1:1.

II. Uudistuksia teollisuudessa ja kaupassa – kapitalistiluokan tuhoaminen

Toinen luokka, jonka KKP halusi tuhota, oli kansallinen porvaristo, joka omisti pääomaa kaupungeissa. Uudistaessaan Kiinan teollisuutta ja kauppaa KKP väitti, että kapitalistiluokka ja työväenluokka olivat luonteeltaan erilaisia: edellinen oli riistävä luokka, kun taas jälkimmäinen luokka ei riistänyt vaan vastusti riistoa. Tämän logiikan mukaan kapitalistiluokka oli luonnostaan riistävä eikä lopettaisi riistoa ennen kuin se tuhoutuisi; sitä ei voitu uudistaa vaan ainoastaan tuhota. KKP käytti kapitalistien ja kauppiaiden käsittelyyn sekä tappamista, että aivopesua. KKP käytti hyväksi havaittua menetelmäänsä, jonka mukaan se tuki niitä, jotka olivat sille kuuliaisia, ja tuhosi eri mieltä olevat. Jos luovutit omaisuutesi valtiolle ja kannatit KKP:ta, sinun katsottiin olevan vain vähäinen ongelma. Mutta jos olit eri mieltä tai valitit KKP:n politiikasta, sinut leimattiin taantumukselliseksi ja jouduit KKP:n julmien sortotoimien kohteeksi.

Näitä uudistuksia seuranneen hirmuvallan aikana kaikki kapitalistit ja yritysten omistajat luopuivat omaisuudestaan. Monet heistä eivät voineet kestää kohtaamaansa nöyryytystä vaan tekivät itsemurhan. Shanghain silloinen pormestari, Chen Yi, kysyi joka päivä: ”Kuinka monta laskuvarjohyppääjää meillä on tänään?” millä hän tarkoitti kapitalisteja, jotka olivat sinä päivänä riistäneet henkensä hyppäämällä talojen katoilta. Vain muutamassa vuodessa KKP tuhosi täydellisesti yksityisomistuksen Kiinassa.

Toteuttaessaan maan ja teollisuuden uudistusohjelmaansa KKP käynnisti monta suurta vainokampanjaa. Tällaisia kampanjoita olivat mm. ”vastavallankumouksellisten” tukahduttaminen, ajatustenuudistuskampanjat, Gao Gangin ja Rao Shushin johtaman KKP:n vastaisen klikin puhdistaminen ja Hu Fengin [3] ”vastavallankumouksellisen” ryhmän tutkiminen, Kolmen epäkohdan vastainen kampanja, Viiden epäkohdan vastainen kampanja ja vastavallankumouksellisiin kohdistuvien puhdistusten jatkaminen. Näiden kampanjoiden avulla KKP hyökkäsi lukemattomia viattomia ihmisiä vastaan ja vainosi heitä julmasti. Jokaisessa poliittisessa kampanjassa KKP käytti täysimittaisesti hyödykseen sitä, että se hallitsi hallituksen voimavaroja puoluekomiteoissaan, paikallisosastoissa ja alaosastoissa. Kolmesta puolueen jäsenestä koostuvat pienet taisteluryhmät soluttautuivat kaikkiin kyliin ja kaikille asuntoalueille. Nämä taisteluryhmät olivat kaikkialla läsnä, eikä mikään paikka välttynyt niiden tarkkailulta. Tämä syvälle juurtunut puolueen kontrolliverkosto oli perua KKP:n sotavuosien aikaisesta verkostosta, jonka avulla ”Puolueosastot saivat jalansijan asevoimissa”, ja se on siitä lähtien näytellyt keskeisestä osaa myöhemmissä poliittisissa kampanjoissa.

III. Tehoisku uskontoja ja uskonnollisia ryhmiä vastaan

Kiinan kansantasavallan perustamisen jälkeen KKP syyllistyi toiseen julmuuteen tukahduttamalla kovaotteisesti uskonnon harjoittamisen ja kieltämällä kokonaan kaikki ruohonjuuritason uskonnolliset ryhmät. Vuonna 1950 KKP määräsi paikallishallitukset kieltämään kaikki epäviralliset uskonnot ja salaseurat. KKP väitti noiden ”feodaalisten” maanalaisten ryhmien olevan pelkkiä maanomistajien, rikkaiden talonpoikien, taantumuksellisten ja Kuomingtangin agenttien työkaluja. Maanlaajuisessa tehoiskussa hallitus mobilisoi ne luokat, joihin se luotti, etsimään ja vainoamaan uskonnollisten ryhmien jäseniä. Eri tasojen hallitukset olivat suoraan osallisia kristittyjen, katolilaisten, taolaisten (erityisesti I-Kuan Tao -uskoisten) ja buddhalaisten kaltaisten ”taikauskoisten ryhmien” hajottamiseen. He määräsivät kaikki näiden kirkkojen, temppeleiden ja uskonnollisten yhteisöjen jäsenet rekisteröimään itsensä hallituksen virastoissa ja katumaan sitä, että olivat osallistuneet näiden yhteisöjen toimintaan. Tämän määräyksen noudattamatta jättämisestä rangaistaisiin ankarasti. Vuonna 1951 hallitus julkaisi virallisesti säädökset, joiden mukaan niitä, jotka jatkoivat toimintaa epävirallisissa uskonnollisissa ryhmissä, uhkasi elinkautinen vankilatuomio tai kuolemanrangaistus.

Tämän kampanjan uhriksi joutui suuri määrä hyväsydämisiä ja lainkuuliaisia uskovaisia. Epätäydellisten tilastotietojen perusteella näyttää siltä, että KKP:n vainon kohteeksi joutui 1950-luvulla vähintään kolme miljoonaa uskovaista tai maanalaisen ryhmän jäsentä, joista osa tapettiin. KKP tutki lähestulkoon maan jokaisen kodin ja kuulusteli perheenjäseniä ja rikkoi jopa kiinalaisten talonpoikien perinteisesti palvomia keittiöjumalien patsaita. Teloitukset vahvistivat KKP:n viestiä, että kommunistinen ideologia oli ainoa laillinen ideologia ja usko. Pian syntyi käsite ”isänmaallisista” uskovaisista. Valtion perustuslaki suojasi ainoastaan ”isänmaallisia” uskovaisia. Todellisuus oli se, että mihin tahansa uskontoon uskomisessa oli vain yksi kriteeri: oli noudatettava KKP:n ohjeita ja tunnustettava, että KKP oli kaikkien uskontojen yläpuolella. Jos olit kristitty, KKP oli kristittyjen Jumalan Jumala. Jos olit buddhalainen, KKP oli Pää-Buddhan Buddha-mestari. Muslimeille KKP oli Allahin Allah. Tiibetinbuddhalaisuuden elävän Buddhan osalta KKP puuttui asiaan ja valitsi itse, kenestä tuli elävä Buddha. KKP ei jättänyt muuta vaihtoehtoa kuin sanoa ja tehdä mitä KKP vaati sanottavan ja tehtävän. Kaikki uskovaiset pakotettiin täyttämään KKP:n tavoitteet samalla kun he nimellisesti säilyttivät oman uskonsa. Joka näin ei tehnyt, joutui KKP:n vainon ja sortotoimien kohteeksi.

Humanity and Human Rights -internetlehden 22. helmikuuta vuonna 2002 julkaiseman raportin mukaan kaksikymmentätuhatta kristittyä teki 207 Kiinan kaupungissa ja 22 maakunnassa sijaitsevissa kotikirkoissa. tutkimuksen, johon osallistui 560 000 kristittyä. Tutkimuksessa todettiin, että kotikirkoissa kävijöistä 130 000 oli hallituksen valvonnassa. Kirjassa Kuinka Kiinan kommunistinen puolue vainosi kristittyjä (1958) todetaan, että vuoteen 1957 mennessä KKP oli tappanut yli 11 000 uskovaista ja mielivaltaisesti vanginnut paljon useampia ja kiristänyt heiltä rahaa.

Tuhoamalla maanomistaja- ja kapitalistiluokan ja vainoamalla suurta määrää uskovaisia ja lainkuuliaisia ihmisiä KKP pyrki tekemään kommunismista Kiinan kaiken käsittävän uskonnon.

IV. Oikeiston vastainen kampanja – maanlaajuinen aivopesu

Vuonna 1956 joukko unkarilaisia intellektuelleja muodosti Petöfi-piirin, joka arvosteli Unkarin hallitusta foorumeissaan ja keskusteluissaan. Ryhmä pani Unkarissa alulle vallankumouksen, jonka Neuvostoliiton sotilaat murskasivat. Mao otti oppia näistä “Unkarin tapahtumista.” Vuonna 1957 Mao kehotti kiinalaisia intellektuelleja ja muita ihmisiä “auttamaan KKP:ta parantamaan itseään”. Tämän “Satojen kukkien kampanjan” iskulauseena oli ”antakaa satojen kukkien kukkia ja satojen koulukuntien kilpailla keskenään.” Maon tarkoituksena oli houkutella esiin ”puolueenvastaiset ainekset” kansan keskuudesta. Kirjeessään maakuntien puoluejohtajille vuonna 1957 Mao Zedong puhui aikomuksestaan ”houkutella käärmeet ulos koloistaan” antamalla heidän ilmaista vapaasti mielipiteensä ajatuksenvapauden ja KKP:n kehittämisen varjolla.

Tällaiset iskulauseet rohkaisivat ihmisiä sanomaan suoraan mielipiteensä, koska niissä ei uhattu kostotoimenpiteillä – puolue ei ”vetäisi tukasta, löisi kepillä, jakelisi hattuja eikä vaatisi ketään tilille syksyn jälkeen”, millä tarkoitettiin, että puolue ei etsisi virheitä, kävisi kenenkään kimppuun, leimaisi ketään eikä ryhtyisi kostotoimiin. Pian tämän jälkeen KKP kuitenkin käynnisti ”oikeistonvastaisen” kampanjan, jossa se julisti 540 000 mielipiteensä esittäneen olevan ”oikeistolaisia.” Näistä 270 000 menetti työnsä ja 230 000 leimattiin ”keskitason oikeistolaisiksi” tai ”KKP:n ja sosialismin vastaisiksi aineksiksi.” Myöhemmin KKP:n poliittisen vainon strategiasta on löydetty neljä keskeistä kohtaa: 1) Houkutellaan käärmeet ulos koloistaan 2) Sepitetään rikoksia, hyökätään yllättäen ja rangaistaan yhdellä ainoalla syytöksellä 3) Hyökätään säälimättömästi kansan pelastamisen varjolla 4) Pakotetaan uhrit harjoittamaan itsekritiikkiä ja käytetään kaikkein pahimpia nimityksiä.

Mitä sitten olivat ne “taantumukselliset puheet”, joiden vuoksi niin moni oikeistolainen ja antikommunisti karkotettiin lähes 30 vuodeksi maan syrjäseuduille? “Kolme tärkeintä taantumuksellista teoriaa”, jotka tuolloin olivat yleisten ja voimaperäisten hyökkäysten kohteina, koostuivat Luo Longjin, Zhang Bojunin ja Chu Anpingin puheista. Lähempi tarkastelu osoittaa, että heidän toiveensa ja esityksensä olivat sangen hyväntahtoisia.

Luo ehdotti, että KKP ja eri “demokraattiset” puolueet muodostaisivat yhteisen komitean tutkimaan “Kolmen epäkohdan vastaisen kampanjan”, ”Viiden epäkohdan vastaisen kampanjan” ja taantumuksellisten puhdistamiskampanjan ylilyöntejä. Valtioneuvostokin esitti usein poliittiselle neuvoa-antavalle komitealle ja kansankongressille asioita, joita olisi syytä tarkkailla ja selvittää, ja Zhang ehdotti, että poliittinen neuvoa-antava komitea ja kansankongressi olisivat mukana päätöksentekoprosessissa.

Chu ehdotti, ettei KKP:n jäseniä tarvitsisi laittaa maan jokaisen työryhmän eikä jokaisen työryhmän alaryhmän johtoon, koska myös ihmisillä, jotka eivät olleet KKP:n jäseniä, oli hyviä ideoita, omanarvontuntoa ja vastuuntuntoa. Ei ollut myöskään tarpeen tehdä kaikkia asioita juuri sillä tavalla kuin KKP:n jäsenet ehdottivat. Kaikki kolme olivat ilmaisseet halunsa noudattaa KKP:n linjaa, eikä mikään heidän ehdotuksistaan ylittänyt rajoja, jotka oli määritelty kirjailijan ja kriitikon Lu Xunin [4] kuuluisilla sanoilla: ”Mestarini, pukunne on tullut likaiseksi. Ottakaa se pois päältänne, niin minä pesen sen teille.” Lu Xunin tavoin nämä ”oikeistolaiset” osoittivat säyseyttä, nöyryyttä ja kunnioitusta.

Kukaan näistä tuomituista ”oikeistolaisista” ei ehdottanut, että KKP kukistettaisiin, vaan he esittivät vain rakentavaa kritiikkiä. Mutta juuri näiden ehdotusten vuoksi kymmenet tuhannet ihmiset menettivät vapautensa, ja miljoonat perheet joutuivat kärsimään. Seurasi useita kampanjoita kuten ”turvatkaa KKP:hen”, jonka tarkoituksena oli kaivaa niskoittelijat koloistaan, uusi ”kolmen epäkohdan vastainen kampanja”, intellektuellien lähettäminen maaseudulle pakkotyöhön ja edellisellä kerralla tavoittamatta jääneiden oikeistolaisten kiinni ottaminen. Jokainen, jolla oli työpaikalla erimielisyyttä johtajan ja varsinkin puoluesihteerin kanssa, leimattiin KKP:n vastaiseksi. KKP otti heidät usein jatkuvan arvostelun kohteeksi tai lähetti heidät työleireille tai pakolliseen uudelleenkoulutukseen. Joskus puolue siirsi koko perheen uuteen paikkaan maaseudulle ja esti perheen lasten pääsyn yliopistoon tai armeijaan. He eivät myöskään voineet etsiä työtä suurkaupungeista eivätkä maaseutukaupungeista. Perheet menettivät työturvaetunsa ja yleiset terveysetunsa. Heistä tuli vähäarvoisia maalaisia ja hyljeksittyjä jopa toisen luokan kansalaisten joukossa.

Intellektuellien vainon jälkeen jotkut oppineet kehittivät ”kaksinaamaisen” persoonallisuuden. He seurasivat kiinteästi “Punaista aurinkoa”, ja heistä tuli KKP:n “hoviälykköjä”, jotka tekivät ja sanoivat kaiken mitä KKP pyysi. Jotkut muut tulivat välinpitämättömiksi ja etääntyivät politiikasta. Kiinalainen älymystö, jolla perinteisesti on ollut voimakas vastuuntunne kansakuntaa kohtaan, on siitä lähtien vaiennettu.

V. Suuri harppaus – Valehtelua ihmisten lojaalisuuden koettelemiseksi

Oikeistonvastaisen kampanjan jälkeen Kiina alkoi pelätä totuutta. Kaikki alkoivat kuunnella valheita, kertoa valheita, sepittää valheita, välttää totuutta ja peitellä totuutta valheilla ja huhuilla. Suuri harppaus oli yhteinen maanlaajuinen valehteluharjoitus. KKP:n pahan hengen johdolla koko kansakunta teki monia naurettavia asioita. Petetyiksi joutuivat sekä valehtelijat että valehtelun uhrit. Tällä valehtelun ja naurettavien tekojen täyttämällä kampanjalla KKP juurrutti väkivaltaisen, pahan energiansa Kiinan kansan henkiseen maailmaan. Siihen aikaan monet ihmiset lauloivat Suurta harppausta tukevia lauluja: ”Olen Jadekeisari, olen Lohikäärmekuningas. Käsken kolmea vuorta ja viittä solaa väistymään, tässä minä tulen.” [5]” Vuosi toisensa jälkeen tavoitteena oli saavuttaa ”75 000 kilon viljantuotanto hehtaaria kohti”, ”kaksinkertaistaa teräksen tuotanto” ja ”ohittaa Britannia kymmenessä vuodessa ja Yhdysvallat 15 vuodessa”. Nämä ohjelmat johtivat vakavaan maanlaajuisen nälänhätään, jossa kuoli miljoonia ihmisiä.

Useimmat Lushanissa vuonna 1959 pidetyn KKP:n keskuskomitean kahdeksannen kokouksen osanottajista olivat kenraali Peng Dehuain [6] kanssa yhtä mieltä siitä, että Maon käynnistämä ”Suuri harppaus” oli järjetön. Mutta Maon politiikan tukeminen tai sen vastustaminen muodosti rajan lojaalisuuden ja petollisuuden välillä tai elämän ja kuoleman välillä. Kun Zhao Gao [7] eräässä vanhassa kiinalaisessa kertomuksessa väitti hirveä hevoseksi, hän osasi kyllä erottaa hirven hevosesta mutta kutsui tarkoituksella hevosta hirveksi hallitakseen yleistä mielipidettä, vaientaakseen keskustelut ja laajentaakseen omaa valtaansa. Lushanin täysistunnon päätös oli, että myös Peng Dehuai pakotettiin allekirjoittamaan lausunto, jossa hän tuomitsi itsensä ja erosi keskushallituksesta. Näin tapahtui myös kulttuurivallankumouksen myöhempinä vuosina, jolloin Den Xiaoping pakotettiin lupaamaan, ettei koskaan valittaisi hallituksen päätöksestä panna hänet viralta.

Yhteiskunta tarvitsee historiaa ymmärtääkseen maailmaa ja laajentaakseen näköalojaan. KKP on kuitenkin riistänyt ihmisiltä tilaisuuden oppia historiallisista kokemuksista ja opetuksista. Tiedotusvälineiden sensurointi on vain entisestään huonontanut ihmisten kykyä erottaa hyvä pahasta. Jokaisen poliittisen kampanjan jälkeen nuoremmalle sukupolvelle on tarjottu vain puolueen mieltäylentävät selitykset, mutta heiltä on riistetty analyysit, ihanteet ja vanhemman sukupolven viisaiden ihmisten kokemukset. Tämän seurauksena ihmisillä on vain hajanaista tietoa, joiden perusteella he voivat yrittää ymmärtää historiaa ja uusia tapahtumia, jolloin he luulevat olevansa oikeassa vaikka ovatkin kaukana totuudesta. Näin KKP on perusteellisesti onnistunut tavoitteessaan pitää ihmiset tietämättöminä.

VI. Kulttuurivallankumous – riivaaja kääntää maailman ylösalaisin

Kulttuurivallankumous oli loistelias näytös, jonka kommunismin paha henki järjesti koko Kiinan ollessa sen vallassa. Vuonna 1966 Kiinan yli vyöryi uusi väkivallan aalto, ja hillitön punainen terrori järisytti vuoria ja jäädytti joet. Kirjailija Qin Mu kuvasi kulttuurivallankumousta synkillä sanoilla:
”Se oli todella ennennäkemätön onnettomuus: [KKP] vangitsi miljoonia sillä perusteella, että he olivat olleet yhteydessä [syytettyyn] perheenjäseneen, otti hengiltä miljoonia muita, särki perheitä, teki lapsista huligaaneja ja roistoja, poltti kirjoja, hajotti ikivanhoja rakennuksia, tuhosi vanhojen oppineiden hautapaikat ja teki kaikenlaisia rikoksia vallankumouksen nimissä.”

Varovaisen arvion mukaan 7,73 miljoonaa ihmistä kuoli Kiinassa kulttuurivallankumouksen aikana luonnottoman kuoleman.

Ihmiset ajattelevat usein, että kulttuurivallankumouksen aikana väkivaltaa ja tappamista tapahtui enimmäkseen kapinaliikkeiden aikana, ja että tappamiseen syyllistyivät punakaartit ja kapinalliset. Tuhansista virallisesti julkaistuista kiinalaisten piirikuntien vuosikirjoista käy kuitenkin ilmi, että luonnottomien kuolemien määrä kulttuurivallankumouksen aikana ei ollut suurimmillaan vuonna 1966, jolloin punakaartit hallitsivat useimpia hallituksen järjestöjä, eikä vuonna 1957, jolloin kapinalliset kävivät aseellista taistelua eri ryhmien keskuudessa, vaan pikemminkin vuonna 1968, jolloin Mao sai koko maan uudelleen hallintaansa. Murhaajia noissa häpeällisissä tapauksissa olivat usein armeijan upseerit ja sotilaat, aseistetut miliisit ja KKP:n jäsenet kaikilla hallinnon tasoilla.

Seuraavat esimerkit osoittavat, miten kulttuurivallankumouksen aikainen väkivalta oli KKP:n ja aluehallituksen tietoista politiikkaa eikä johtunut punakaartien ylilyönneistä. KKP on peitellyt sitä, että puoluejohtajat ja hallituksen virkamiehet suoraan yllyttivät ja osallistuivat väkivaltaan.

Vuoden 1966 elokuussa punakaartit karkottivat sellaisia Pekingin asukkaita, jotka aikaisemmin oli luokiteltu ”maanomistajiksi, rikkaiksi talonpojiksi, taantumukselliseksi, vahingollisiksi aineksiksi ja oikeistolaisiksi”, ja karkotti heidät maaseudulle. Epätäydellisten tilastojen mukaan 33 695 kotia tutkittiin ja 81 196 pekingiläistä karkotettiin kaupungista ja lähetettiin vanhempiensa kotiseudulle. Punakaartit kaikkialla maassa seurasivat esimerkkiä ja karkottivat yli 400 000 kaupunkilaista maaseudulle. Jopa korkeita virkamiehiä ajettiin maanpakoon maaseudulle, jos heidän vanhempansa olivat maanomistajia,.

KKP suunnitteli karkotuskampanjan itse asiassa jo ennen kulttuurivallankumouksen alkamista. Pekingin entinen pormestari Peng Zhen julisti, että Pekingin kaupungin asukkaiden olisi oltava ideologisesti yhtä puhtaita kuin ”lasiruudut ja kristallit”, millä hän tarkoitti, että kaikki asukkaat, joilla oli huono luokkatausta, karkotettaisiin kaupungista. Toukokuussa 1966 Mao käski alaistensa ”suojata pääkaupunkia”. Ye Jianyingin, Yang Chengwun ja Xie Fuzhin johdolla perustettiin pääkaupungissa toimiva ryhmä. Yksi tämän ryhmän tehtävistä oli poliisin avulla karkottaa Pekingistä asukkaat, joilla oli huono luokkatausta.

Tämä historia auttaa ymmärtämään, miksi hallitus ja poliisilaitokset eivät puuttuneet asiaan vaan pikemminkin tukivat punakaarteja niiden tehdessä kotietsintöjä ja karkottaessa yli kaksi prosenttia Pekingin asukkaista. Yleisen turvallisuuden ministeri Xie Fuzhi käski poliisia olemaan sekaantumatta punakaartien toimiin vaan pikemminkin neuvomaan ja opastamaan heitä. Puolue yksinkertaisesti käytti punakaartilaisia hyväkseen jo pitkään suunnitellun toimenpiteen toteuttamisessa ja jätti heidät sitten pulaan vuoden 1966 lopulla. Monet leimattiin vastavallankumouksellisiksi ja vangittiin, ja toiset lähetettiin maaseudulle muiden kaupunkilaisnuorten kanssa tekemään työtä ja uudistamaan ajatteluaan. Läntisen kaupungin punakaartijärjestö, joka johti kaupungin asukkaiden karkottamista, perustettiin KKP:n johtajien ”huolehtivan” ohjauksen alla. Myös määräys näiden punakaartilaisten asettamisesta syytteeseen annettiin vasta valtioneuvoston pääsihteerin tarkastettua sen.

Pekingin huonon luokkataustan omaavien asukkaiden karkottamisen jälkeen maaseutualueet aloittivat toisen kierroksen vahingollisten luokka-ainesten vainoamisessa. Elokuun 26. päivänä 1966 Xie Fuzhin puhe toimitettiin Daxingin poliisiviraston työkokoukseen. Xie käski poliiseja avustamaan punakaarteja ”viiden mustan luokan” (maaomistajien, rikkaiden talonpoikien, taantumuksellisten, vahingollisten ainesten ja oikeistolaisten) koteihin tehtävissä ratsioissa antamalla neuvoja, tietoja ja apua. Pahamaineinen Daxingin verilöyly [8] tapahtui poliisilaitoksen suorien käskyjen seurauksena; järjestäjinä olivat poliisilaitoksen johtaja ja KKP:n sihteeri, ja tappajat olivat enimmäkseen miliisejä, jotka eivät säästäneet edes lapsia.

Tämäntapaisten verilöylyjen aikana monia ihmisiä otettiin KKP:n jäseniksi heidän “hyvän käytöksensä” takia. Guangxin maakunnan epätäydellisten tilastotietojen mukaan noin 50 000 KKP:n jäsentä otti osaa tappamiseen. Heistä yli 9 000 hyväksyttiin puolueen jäseniksi pian sen jälkeen, kun he olivat tappaneet jonkun; yli 20 000 syyllistyi murhiin sen jälkeen kun heidät oli hyväksytty puolueeseen, ja yli 19 000 muuta puolueen jäsentä oli tavalla tai toisella osallisina murhiin. Kulttuurivallankumouksen aikana luokkateoriaa sovellettiin myös pahoinpitelyihin. Pahoille ihmisille oli aivan oikein joutua hyvien ihmisten pahoinpitelemiksi. Pahalle ihmiselle oli kunniaksi jos hän pahoinpiteli toista pahaa ihmistä. Jos hyvä ihminen pahoinpiteli toista hyvää ihmistä, kyseessä oli väärinkäsitys. Tämä Maon keksimä teoria levisi laajalle kapinallisliikkeessä. Logiikka, jonka mukaan luokkataistelun viholliset ansaitsivat kaiken heihin kohdistuvan väkivallan, edesauttoi väkivallan ja verilöylyjen leviämistä.

Vuoden 1967 elokuun 13. päivästä lokakuun 7. päivään miliisit teurastivat ”Xiangjiangin Tuuli ja Ukkonen” -järjestön ja ”viiden mustan luokan” jäseniä Daon läänissä Hunanin maakunnassa. Verilöyly kesti 66 päivää; yli 4519 ihmistä 2778 taloudessa tapettiin 468 prikaatissa (hallinnollisessa kylässä) 36 kansankommuunin kymmenellä eri alueella. Koko kymmenestä läänistä koostuvassa prefektuurissa, surmattiin yhteensä 9093 ihmistä, joista 38 % oli ”viiden mustan luokan” jäseniä ja 44 % heidän lapsiaan. Vanhin surmattu henkilö oli 78-vuotias ja nuorin vain 10 päivän ikäinen.

Tämä on vain yksi väkivaltainen tapaus yhdellä pienellä alueella kulttuurivallankumouksen aikana. ”Vallankumouksellisen komitean” perustamisen jälkeen. Sisä-Mongoliassa vuoden 1968 alussa, luokan sisäiset puhdistukset ja tekaistun ”Sisä-Mongolian kansan vallankumouksellisen puolueen” puhdistaminen johti yli 350 000 ihmisen kuolemaan. Vuonna 1968 tuhansia ihmisiä osallistui Guangxin maakunnassa nimellä ”422” tunnetun kapinallisryhmän verilöylyyn, jossa tapettiin yli 110 000 ihmistä.

Nämä tapaukset osoittavat, että kaikki kulttuurivallankumouksen aikaiset suuren mittakaavan murhatyöt toteutettiin KKP:n johdon suorasta yllytyksestä ja sen ohjeiden mukaan. Johtajat rohkaisivat väkivaltaan, jonka avulla he vainosivat ja tappoivat kansalaisia. Varsinaiset tappokäskyjen antajat ja toimeenpanijat olivat enimmäkseen armeijan, poliisivoimien ja aseistetun miliisin virkailijoita ja puolueen ja nuorisoliiton avainasemissa olevia jäseniä.

Jos KKP oli maareformin aikana maatyöläisten avulla kukistanut maanomistajat saadakseen maata, ja teollisuuden ja kaupan uudistuksen aikana työläisten avulla kukistanut kapitalistit saadakseen omaisuutta ja oikeistonvastaisen kampanjan aikana tuhonnut kaikki sitä vastustaneet intellektuellit, niin mikä tarkoitus oli kaikella kulttuurivallankumouksen aikana tapahtuneella tappamisella? KKP käytti yhtä ryhmää tuhoamaan toisen eikä mihinkään luokkaan luotettu. Vaikka olisitkin ollut työläinen tai maatyöläinen ja kuuluit luokkiin, joihin puolue aikaisemmin oli luottanut, henkesi oli vaarassa, jos mielipiteesi erosi puolueen mielipiteestä. Mikä tarkoitus tällä kaikella siis loppujen lopuksi oli?

Tarkoituksena oli tehdä kommunismista maan ainoa uskonto, joka hallitsisi paitsi valtiota myös jokaisen yksityisen ihmisen mieltä.

Kulttuurivallankumous nosti KKP:n ja Mao Zedongin henkilökultin huippuunsa. Maon teoriaa oli käytettävä kaikessa, ja yhden ihmisen näkemys oli iskostettava kymmenien miljoonien ihmisten mieleen. Kulttuurivallankumous, joka omalla tavallaan oli ennennäkemätön ja vertaansa vailla, jätti tarkoituksella määrittelemättä asiat, joita ei voinut tehdä. Puolue painotti sen sijaan sitä ”mitä voi tehdä ja kuinka se pitää tehdä. Sitä, mikä oli tämän rajaviivan ulkopuolella, ei voitu tehdä eikä edes ajatella.”

Kulttuurivallankumouksen aikana kaikki maan kansalaiset noudattivat uskontoa muistuttavaa rituaalia: ”Kysy puolueelta ohjeita aamulla ja anna puolueelle selonteko illalla”, tee kunniaa puheenjohtaja Maolle useita kertoja päivässä, toivota hänelle loputtoman pitkää ikää ja lue joka päivä poliittiset aamu- ja iltarukoukset. Melkein jokainen lukutaitoinen kansalainen joutui kirjoittamaan itsekritiikkiä ja raportoimaan ajatuksistaan. Seuraavia Mao-sitaatteja luettiin usein ääneen. ”Taistelkaa raivokkaasti jokaista ohimenevää itsekästä ajatusta vastaan.” ”Noudata ohjeita ymmärsitpä niitä tai et; syvennä ymmärrystäsi niitä noudattaessasi.”

Ihmiset saivat palvoa vain yhtä ”jumalaa” (Maoa); he saivat opiskella vain yhtä pyhää kirjoitusta (Maon opetuksia). Pian tämä ”jumalaksikorottamisprosessi” eteni siihen pisteeseen, että ihmiset eivät voineet ostaa ruokaa ruokaloissa toistamatta Mao-sitaatteja tai tekemättä kunniaa Maolle. Ostoksilla, bussissa tai puhelinkeskusteluissa ihmisten oli toistettava Mao-sitaatteja, vaikka se olisi ollut täysin asiaankuulumatonta. Näissä palvontarituaaleissa ihmiset olivat joko kiihkoilevia tai kyynisiä ja kummassakin tapauksessa kommunismin pahan hengen vallassa. Valehtelusta, valheiden sietämisestä ja valheisiin turvautumisesta tuli Kiinan kansan elämäntyyli.

VII. Reformi ja avautuminen – väkivalta jatkuu

Kulttuurivallankumous oli verenvuodatuksen, tappamisen, vääryyden ja häikäilemättömyyden täyttämä ajanjakso, jolloin käsitykset oikeasta ja väärästä hämärtyivät. Kulttuurivallankumouksen jälkeen KKP:n johto muutti banderollejaan usein, sillä hallitus vaihtui kuusi kertaa 20 vuoden aikana. Yksityisomistus on palannut takaisin Kiinaan, kaupungin ja maaseudun väliset elintasoerot ovat kasvaneet, aavikkoalueet ovat nopeasti laajentuneet, joet ovat kuivuneet ja huumeiden käyttö ja prostituutio ovat lisääntyneet. Kaikki ne “rikokset”, joita vastaan KKP oli taistellut, ovat taas sallittuja.

KKP:n häikäilemättömyys, petollisuus, pahat teot ja kyky viedä maa tuhoon, lisääntyivät. Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn aikana vuonna 1989 puolue lähetti sotajoukkoja ja panssarivaunuja tappamaan mieltään osoittavia opiskelijoita Taivaallisen rauhan aukiolle. Falun Gongin harjoittajiin kohdistuva julma vaino on vielä pahempi. Lokakuussa vuonna 2004 yli 1600 mellakkapoliisia, jotka Shaanxin maakunnassa sijaitseva Yulin kaupunki oli lähettänyt ajamaan maanviljelijät pois mailtaan, vangitsivat ja ampuivat yli 50 maanviljelijää. Kiinan hallituksen poliittinen kontrolli perustuu edelleenkin KKP:n taistelun ja väkivallan filosofiaan. Aino ero menneisyyteen verrattuna on se, että puolueesta on tullut entistäkin kavalampi.

Lainsäädäntö: KKP on aina pyrkinyt luomaan ristiriitoja ihmisten välille. Se on vainonnut suurta määrää kansalaisia sillä perusteella, että nämä ovat taantumuksellisia, sosialismin vastaisia, vahingollisia aineksia tai pahan kultin jäseniä. KKP:n totalitaarinen luonne on edelleenkin ristiriidassa kaikkien muiden kansalaisryhmien ja järjestöjen kanssa. ”Järjestyksen ylläpitämisen ja yhteiskunnan vakauttamisen” nimissä puolue on jatkuvasti muuttanut peruslakeja, lakeja ja säädöksiä ja vainonnut taantumuksellisina kaikkia, jotka ovat eri mieltä hallituksen kanssa.

Vastoin useimpien politbyroon jäsenten tahtoa Jiang Zemin päätti yksin heinäkuussa 1999, että Falun Gong pitäisi tuhota kolmessa kuukaudessa – ja pian koko maa peittyi panettelun ja valheiden verhoon. Kun Jiang Zemin pian tämän jälkeen oli todennut ranskalaisen Le Figaro -sanomalehden haastattelussa Falun Gongin olevan ”paha kultti”, Kiinan virallinen propagandakoneisto seurasi nopeasti perässä julkaisemalla artikkeleita, joissa kaikkia maan asukkaita painostettiin kääntymään Falun Gongia vastaan. Kiinan kansankongressi pakotettiin antamaan ylimalkainen ”päätös” pahoista kulteista. Vähän myöhemmin korkein oikeus ja yliprokuraattori julkaisivat yhdessä ”selityksen päätöksestä.”

Kesäkuun 22. päivänä vuonna 1999 uutistoimisto Xinhua julkaisi KKP:n järjestelyosaston ja propagandaosaston johtajien puheita, jotka julkisesti tukivat Jiangin Falun Gongiin kohdistamaa vainoa. Kiinan kansa kiedottiin vainon verkkoon yksinkertaisesti siksi, että puolue niin päätti. Kiinalaiset eivät voi muuta kuin totella käskyjä uskaltamatta esittää vastalauseita.

Vuodesta 1999 lähtien hallitus on käyttänyt 1/4 kansakunnan taloudellisista voimavaroista Falun Gongin vainoamiseen. Maan kaikkien asukkaiden on ollut läpäistävä testi; useimmat niistä, jotka ovat myöntäneet harjoittavansa Falun Gongia, mutta kieltäytyneet luopumasta siitä, ovat menettäneet työnsä; monet on tuomittu pakkotyöhön. Falun Gongin harjoittajat eivät ole rikkoneet mitään lakeja eivätkä syyllistyneet maanpetokseen tai vastustaneet hallitusta; he ovat vain uskoneet ”Totuuteen, Laupeuteen ja Kärsivällisyyteen.” Kuitenkin satoja tuhansia on vangittu. Vaikka KKP pyrki tarkkaan estämään tiedonvälityksen, perheiden antamien tietojen perusteella on varmuudella saatu tietää, että yli 1 100 ihmistä on kidutettu kuoliaaksi [11. joulukuuta 2007 luku on 3109]; kuolleiden todellinen määrä on paljon korkeampi.

Uutisointi: Hongkongilaislehti Wenweipao kertoi 15. lokakuuta 2004, että palatessaan maan pinnalle Kiinan kahdeskymmenes satelliitti putosi Penglain pikkukaupungissa, Dayinin piirikunnassa, Sichuanin maakunnassa sijainneen Huo Jiyun talon päälle ja tuhosi sen. Uutisen mukaan Dayinin piirikunnan hallintoviraston johtaja Ai Yuqing oli todennut, että ”musta möhkäle” oli vahvistettu satelliitiksi. Ai itse oli paikallisen satelliitin talteenottoprojektin varajohtaja. Uutistoimisto Xinhua kertoi kuitenkin vain satelliitin löytämisajan ja korosti, että tämä oli kahdeskymmenes tieteellis-tekninen koesatelliitti, jonka Kiina oli saanut takaisin. Xinhua ei maininnut sanallakaan siitä, että satelliitti oli tuhonnut asuintalon. Tämä on tyypillinen esimerkki siitä, miten Kiinan tiedotusvälineet puolueen ohjeiden mukaisesti johdonmukaisesti kertovat vain hyvät uutiset ja salaavat huonot.

Lehdistön ja television levittämät valheet ja panettelut ovat huomattavasti edesauttaneet KKP:n politiikan toimeenpanoa kaikissa aikaisemmissa kampanjoissa. Media pani puolueen käskyt heti täytäntöön. Kun puolue halusi aloittaa oikeiston vastaisen kampanjan, media kertoi kaikkialla Kiinassa yhteen ääneen oikeistolaisten rikoksista. Kun puolue halusi perustaa kansankommuunit, kaikki maan sanomalehdet alkoivat ylistää kansankommuunien erinomaisuutta. Falun Gongin vainoamisen ensimmäisen kuukauden aikana kaikki televisio- ja radioasemat panettelivat Falun Gongia jatkuvasti parhaina lähetysaikoina ihmisten aivopesemiseksi. Jiang on siitä lähtien saanut kaikki tiedotusvälineet keksimään ja levittämään valheita Falun Gongista ja panettelemaan sitä kertomalla valheellisia uutisia, joiden mukaan Falun Gongin harjoittajat tappavat ihmisiä ja tekevät itsemurhia. Yksi esimerkki tällaisesta valheellisesta uutisoinnista oli lavastettu ”Taivaallisen rauhan aukion polttoitsemurha”, jota kansalaisjärjestö International Educational Development sanoi hallituksen lavastamaksi toimenpiteeksi, jonka tarkoituksena oli johtaa ihmisiä harhaan. Vuoden 1999 jälkeen yksikään Manner-Kiinan sanomalehti tai TV-asema ei ole kertonut totuutta Falun Gongista.

Kiinalaiset ovat tottuneet valheelliseen uutisointiin. Eräs uutistoimisto Xinhuan vanhempi toimittaja sanoi kerran: “Kuinka voitte luottaa Xinhuan uutiseen?” Ihmiset ovat jopa kuvanneet kiinalaisia uutistoimistoja puolueen koiraksi. Eräässä kansanlaulussa sanotaan: “Puolueen kasvattama koira vartioi puolueen porttia. Se puree kaikkia, joita puolue haluaa sen purevan, ja se puree niin monta kertaa kun puolue haluaa sen purevan.”

Koulutus: Kiinassa koulutuksesta tuli ihmisten valvonnan väline. Koulutuksen alkuperäinen tarkoitus oli auttaa opiskelijoita hankkimaan tietoa ja arvostelukykyä. Tiedolla tarkoitetaan tiedon, aineiston ja historiallisten tapahtumien ymmärtämistä. Arvostelukyvyllä tarkoitetaan tällaisen tiedon erittelyä, tutkimusta, kritiikkiä ja uudelleen tuottamista – henkistä kehitystä. Kunnollista arvostelukykyä vailla olevia sanotaan lukutoukiksi, ei todellisiksi yhteiskunnallisesti tietoisiksi oppineiksi. Sen vuoksi Kiinan historiassa on kunnioitettu suuresti sellaisia oppineita, joilla on oikeamielisyyttä ja arvostelukykyä, ei sellaisia, joilla on pelkkää tietoa. KKP:n hallitsema Kiina on kuitenkin täynnä koulutettuja ihmisiä, joilla on tietoa, mutta ei arvostelukykyä tai jotka eivät uskalla käyttää arvostelukykyään. Kouluissa keskityttiin opettamaan oppilaita olemaan tekemättä asioita, joita puolue ei halunnut heidän tekevän. Joitakin vuosia sitten kaikissa kouluissa alettiin opettaa politiikkaa ja KKP:n historiaa yhdenmukaistettujen oppikirjojen avulla. Opettajat eivät uskoneet tekstin sisältöön, mutta puolueen ”kuri” pakotti heidät opettamaan sitä. Oppilaat eivät uskoneet tekstiin eivätkä opettajiin, mutta heidän oli opeteltava kaikki tekstit läpäistäkseen kokeet. Viime aikoina lukukauden päättökokeisiin ja oppikoulujen ja yliopistojen sisäänpääsykokeisiin on laitettu kysymyksiä Falun Gongista. Oppilaat, jotka eivät osaa vastata halutulla tavalla, eivät saa korkeita pisteitä, joilla pääsisi hyvään oppikouluun tai korkeakouluun. Jos oppilas uskaltaa sanoa totuuden, hänet erotetaan koulusta heti, ja hän menettää kaikki mahdollisuudet viralliseen koulutukseen.

Sanomalehtien ja hallituksen asiakirjojen vaikutuksesta monet tunnetut sanonnat ja sanakäänteet ovat levinneet julkisessa opetusjärjestelmässä yleisinä totuuksina. Tällainen on esimerkiksi Mao-sitaatti: ”Meidän tulisi tukea kaikkea mitä vihollinen vastustaa ja vastustaa kaikkea mitä vihollinen tukee.” Sen kielteinen vaikutus on levinnyt laajalle: se on myrkyttänyt ihmisten sydämet, syrjäyttänyt hyväntahtoisuuden ja tuhonnut moraalisen periaatteen, jonka mukaan ihmisten tulisi elää rauhallista ja sopusointuista elämää.

Vuonna 2004 China Information Center teki analyysin Sina Netin tekemästä kartoituksesta, ja tulokset osoittivat, että 82,6 prosenttia Kiinan nuorisosta oli sitä mieltä, että sodan aikana voi pahoinpidellä naisia, lapsia ja vankeja. Tulos on järkyttävä, mutta se kuvastaa kiinalaisten mielentilaa ja erityisesti nuorempaa sukupolvea, jolta puuttuu perustavanlaatuinen ymmärrys kulttuurin perinteisistä hyväntahtoisuuskäsityksistä ja yleismaailmallisen ihmisrakkauden käsitteestä.

Syyskuun 11. päivänä 2004 muuan fanaatikko viilsi 28 lasta puukolla Suzhoun kaupungissa. Saman kuukauden 20. päivänä muuan mies vahingoitti Shandongin maakunnassa puukolla 25 peruskoulun oppilasta. Jotkut peruskoulun opettajat pakottivat oppilaat valmistamaan käsin ilotulitteita hankkiakseen rahaa koululle, mikä aiheutti räjähdyksen, jossa kuoli oppilaita.

Ohjelmien toteuttaminen: KKP:n johto on usein käyttänyt uhkauksia ja pakkokeinoja politiikkansa toteuttamisen varmistamiseksi. Yksi heidän keinoistaan on iskulauseiden käyttö. KKP käytti pitkään julisteisiin kirjoitettujen iskulauseiden lukumäärää henkilön poliittisten saavutusten arvioinnissa. Kulttuurivallankumouksen aikana Pekingistä tuli yhdessä yössä julisteiden ”punainen meri”, ja kaikkialla oli sen tapaisia iskulauseita kuin: ”Alas hallitsevat kapitalistit puolueessa!”. Maaseudulla tekstejä oli ironista kylläkin lyhennetty niin, että ne tarkoittivat: ”Alas hallitseva puolue!”

Äskettäin valtion metsävirasto ja kaikki sen asemat ja metsänsuojelutoimistot määräsivät tiukasti julkaisemaan vakiomäärän iskulauseita metsälain edistämiseksi. Jos kiintiötä ei olisi täytetty, olisi katsottu, ettei metsävirasto ollut suoriutunut tehtävästään. Tämän seurauksena paikalliset hallintovirastot julkaisivat suuren määrän iskulausetta ”Kaikki, jotka sytyttävät tulipaloja vuorilla, joutuvat vankilaan” ja muita sen tapaisia iskulauseita. Syntyvyydensäännöstelyn hallinnoinnissa on viime vuosina esiintynyt vieläkin pelottavampia iskulauseita kuten: ”Jos yksi henkilö rikkoo lakia vastaan, koko kylä steriloidaan”, ”Parempi uusi hauta kuin uusi lapsi”, tai ”Jos mies ei steriloi itseään säädetyllä tavalla, hänen talonsa hajotetaan; jos nainen ei tee aborttia säädetyllä tavalla, hänen lehmänsä ja riisipeltonsa takavarikoidaan”. Oli paljon muitakin ihmisoikeuksien ja perustuslain vastaisia iskulauseita kuten esimerkiksi: ”Jos et maksa veroja tänään, virut huomenna vankilassa.”

Iskulauseiden käyttö on pohjimmiltaan mainostamista, vaikkakin suorasukaisemmalla ja toistuvammalla tavalla. Tästä syystä Kiinan hallitus käyttää usein iskulauseita tuodakseen esiin poliittisia aatteita, uskomuksia ja kannanottoja. Poliittisten iskulauseiden voi myös katsoa olevan hallituksen puhetta kansalle. KKP:n politiikan iskulauseissa ei kuitenkaan ole vaikeaa olla havaitsematta taipumusta väkivaltaan ja julmuuteen.

VIII. KKP aivopesee koko maan ja muuttaa sen ”mielen vankilaksi”

Tehokkain ase, jolla KKP pitää yllä sortovaltaansa, on sen valvontajärjestelmä. Taitavasti organisoidulla tavalla KKP iskostaa kuuliaisuuden jokaiseen kansalaiseen. Niin kauan kun puolueella on käytössään menetelmä, jolla se voi järjestelmällisesti riistää ihmisiltä heidän luonnolliset ihmisoikeutensa, ei ole väliä vaikka puolueen opit ovat sisäisesti ristiriitaisia tai vaikka se muuttaa koko ajan ohjelmiaan. Hallituksen lonkerot ulottuvat kaikkialle. Niin kutsutut katu- tai kaupunkikomiteat hallitsevat kansalaisia sekä kaupungeissa että maaseudulla. Aivan viime aikoihin asti avioliittoon, avioeroon ja lasten hankkimiseen tarvittiin näiden komiteoiden hyväksyminen. Puolueen ideologia, ajatustapa, organisaatiot, sosiaalinen rakenne, propagandamekanismit ja hallintojärjestelmät palvelevat vain sen omaa tyrannimaista päämäärää. Puolue pyrkii hallintojärjestelmänsä kautta kontrolloimaan jokaisen yksityisen ihmisen ajatuksia ja tekoja.

KKP:n kovaotteinen hallinto ei rajoitu sen aiheuttamaan fyysiseen kidutukseen. Puolueen pakkotoimien takia ihmiset myös menettävät kykynsä ajatella itsenäisesti, ja heistä tulee pelokkaita, itseään suojelevia pelkureita, jotka eivät uskalla sanoa mielipidettään. KKP:n hallinnon päämääränä on aivopestä kansalaiset niin, että he ajattelevat ja puhuvat kuten KKP ja toteuttavat sen tahtoa.

On olemassa sanonta, jonka mukaan: ”Puolueen ohjelma on kuin kuu, se muuttuu joka viidestoista päivä.” Riippumatta siitä kuinka usein puolue muuttaa ohjelmiaan, kaikkien kansalaisten on seurattava niitä tarkasti. Kun sinua käytetään välineenä muita vastaan, sinun on kiitettävä KKP:ta siitä, että se arvostaa voimaasi; kun olet loukkaantunut, sinun on kiitettävä KKP:ta siitä, että se ”antoi sinulle opetuksen”. Kun sinua syrjitään epäoikeudenmukaisesti, ja KKP myöhemmin antaa sinulle hyvityksen, sinun on kiitettävä KKP:ta siitä, että se on jalomielinen, avarakatseinen ja kykenee korjaamaan virheensä. KKP ylläpitää tyranniaansa jatkuvalla sortotoimien ja hyvitysten vuorottelulla.

55 vuotta kestäneellä tyrannialla KKP on saanut vangituksi kansakunnan mielen ja sulkenut sen sallimiensa ahtaiden rajojen sisään. Jos jollakulla on tämän rajan ylittäviä ajatuksia, se katsotaan rikokseksi. Jatkuvien taistelujen jälkeen tyhmyyttä ylistetään viisautena; pelkuruus on keino säilyä hengissä. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa, jossa internet on tärkein tiedonvälityskanava, KKP kehottaa kansalaisia harjoittamaan itsekuria ja olemaan lukematta ulkopuolelta tulevia uutisia tai kirjautumasta nettisivuille, joilla on ”ihmisoikeuksien” ja ”demokratian” tapaisia avainsanoja.

KKP:n kampanja kansan aivopesemiseksi on järjetön, julma ja halveksittava, mutta se on kaikkialla läsnä. Se on vääristänyt Kiinan yhteiskunnan moraaliset arvot ja periaatteet ja mullistanut täysin kansakunnan käyttäytymisnormit ja elämäntyylin. KKP käyttää jatkuvasti henkistä ja fyysistä kidutusta vahvistamaan ehdotonta käskyvaltaansa hallitakseen Kiinaa kaikenkattavalla ”KKP-uskonnolla.”

Johtopäätös

Miksi KKP:n on jatkuvasti taisteltava säilyttääkseen valtansa? Miksi KKP uskoo, että niin kauan kuin on elämää, taistelu ei lopu? Saavuttaakseen päämääränsä KKP ei epäröi tappaa ihmisiä tai tuhota ympäristöä, eikä KKP välitä siitä, että suurin osa maatyöläisistä ja monet kaupunkien asukkaat elävät köyhyydessä.

Onko kommunismin ideologia syynä siihen, että KKP käy loputonta taistelua? Vastaus on ”ei.” Yksi kommunistisen puolueen periaatteista on yksityisomistuksen lopettaminen, minkä KKP yritti toteuttaa päästyään valtaan. KKP uskoi, että yksityisomistus oli kaiken pahan alku ja juuri. 1980-luvulla toteutetun talousuudistuksen jälkeen yksityisomistus kuitenkin sallittiin uudelleen Kiinassa, ja se sai perustuslain suojan. Jos ihmiset näkevät KKP:n valheiden läpi, he havaitsevat, että 55 vuotta kestäneen valtakautensa aikana KKP vain lavasti näytelmän omistuksen uusjaosta. Useiden tällaisten jakokierrosten tuloksena KKP yksinkertaisesti siirsi muiden pääoman omaan yksityiseen omistukseensa.

KKP väittää olevansa ”työväenluokan tienraivaaja”. Sen tehtävänä oli tuhota kapitalistiluokka. KKP:n sääntöjen mukaan nyt on aivan selvästi sallittua, että kapitalistit liittyvät puolueen jäseniksi. KKP:n jäsenet eivät enää usko puolueeseen eivätkä kommunismiin, eikä KKP:n olemassaololle ole mitään oikeutusta. KKP:sta on jäljellä vain tyhjä kuori, jonka sisältö on aivan muuta kuin mitä väitetään.

Oliko pitkällisen taistelun tarkoituksena pitää KKP:n jäsenet erossa korruptiosta? Ei. KKP on ollut vallassa 55 vuotta, mutta korruptio, kavallukset, laittomuudet sekä maata ja sen asukkaita vahingoittavat toiminnot ovat yleisiä KKP:n virkailijoiden keskuudessa kaikkialla maassa. Viime vuosina Kiinan kaikkiaan noin 20 miljoonasta puoluevirkailijasta kahdeksan miljoonaa on asetettu syytteeseen ja tuomittu korruptioon liittyvistä rikoksista. Joka vuosi noin miljoona ihmistä valittaa ylemmille virkamiehille lahjotuista virkamiehistä, joiden toimia ei ole tutkittu. Vuoden 2004 tammikuun ja syyskuun välisenä aikana Kiinan valuuttavirasto tutki laittomia ulkomaan valuutan siirtoja 35 pankissa ja 41 liikeyrityksessä ja sai selville 120 miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvosta laittomia liiketoimia. Viime vuosien tilastotietojen mukaan peräti 4 000 KKP:n virkailijaa oli paennut Kiinasta kavaltamiensa rahojen kanssa, ja heidän valtiolta varastamiensa rahavarojen arvo on kymmeniä miljardeja Yhdysvaltain dollareita.

Oliko taistelujen tavoitteena parantaa ihmisten koulutusta ja tietoisuutta ja pitää heidät kiinnostuneina maan asioista? Vastaus on jälleen raikuva ”ei.” Tämän päivän Kiinassa aineellisia asioita tavoitellaan estoitta, ja ihmiset ovat menettämässä perinteisen rehellisyyden hyveen. On tullut hyvin tavalliseksi petkuttaa sukulaisiaan ja huijata ystäviään. Moniin tärkeisiin asioihin, kuten ihmisoikeuksiin tai Falun Gongin vainoon, monet kiinalaiset joko suhtautuvat välinpitämättömästi tai kieltäytyvät puhumasta niistä. Omien ajatusten salaaminen ja totuuden puhumisesta luopuminen on tullut Kiinassa keskeinen selviytymiskeino. Samalla KKP on tilaisuuden tullen toistuvasti kiihottanut nationalistisia mielialoja. KKP voi esimerkiksi järjestää kiinalaisia kivittämään Yhdysvaltain suurlähetystöä ja polttamaan Yhdysvaltain lippuja. Kiinalaisia on kohdeltu joko tottelevaisena massana tai väkivaltaisena väkijoukkona, mutta ei koskaan kansalaisina, joille on taattu ihmisoikeudet. Kulttuuri luo perustan, jolle ihmisten tietoisuus voi kasvaa. Konfutsen ja Mengtsen moraaliset periaatteet ovat tuhansien vuosien ajan olleet moraalisten normien ja periaatteiden perustana. ”Jos nämä [moraaliset] periaatteet hylättäisiin, ihmisillä ei olisi lakeja, joita he noudattaisivat eivätkä he pystyisi erottamaan hyvää pahasta. He eivät tietäisi minne ovat menossa…. Tao tuhoutuisi.” [9]

KKP:n luokkataistelun tarkoituksena on luoda jatkuvasti kaaosta, jonka kautta KKP voi lujittaa asemansa Kiinan ainoana hallitsevana puolueena ja uskontona ja käyttää puolueen ideologiaa kiinalaisten hallitsemiseen. Hallituksen laitokset, sotavoimat ja tiedotusvälineet ovat kaikki KKP:n väkivaltaisen diktatuurin välikappaleita. Tuotuaan parantumattomia sairauksia Kiinaan, KKP on nyt itse henkitoreissaan, ja sen romahtaminen on väistämätöntä.
Jotkut pelkäävät, että maa joutuisi kaaokseen, jos KKP hajoaisi. Kuka hallitsisi Kiinaa KKP:n sijasta? Kiinan 5000-vuotisessa historiassa, Kiinan kommunistisen puolueen 55 vuoden mittainen valtakausi on kuin ohimenevä pilvi. Tänä lyhyenä 55 vuoden aikana KKP on valitettavasti kuitenkin tuhonnut perinteiset uskomukset ja normit; romuttanut perinteiset moraaliset periaatteet ja yhteiskunnalliset rakenteet; muuttanut ihmisten keskinäisen huolenpidon ja rakkauden taisteluksi ja vihaksi ja korvannut taivasta, maata ja luontoa kohtaan tunnetun kunnioituksen korskeudella, jonka mukaan ”ihmiset alistavat luonnon valtaansa.” Toinen toistaan turmiollisempien tekojen jälkeen puolue on tuhonnut sosiaaliset, moraaliset ja ekologiset järjestelmät ja jättänyt Kiinan kansan syvään kriisiin.
Kiinan historiassa jokainen hyväntahtoinen hallitsija katsoi, että hallituksen velvollisuutena oli rakastaa, ravita ja kouluttaa kansalaisia. Ihmisluonto pyrkii hyväsydämisyyteen, ja hallituksen tehtävänä on tuoda esiin tämä ihmisen synnynnäinen kyky. Mengtse sanoi: ”Ihmisten laita on näin: vakavaraisten ihmisten mieli on vakaa, kun taas taloudellisessa epävarmuudessa elävien mieli on levoton.” [10] Koulutus ilman vaurautta on ollut tuloksetonta; kiinalaiset ovat halveksineet itsevaltaisia hallitsijoita, jotka eivät rakastaneet ihmisiä vaan tappoivat viattomia.

Kiinan 5000-vuotinen historia tuntee monia hyväsydämisiä hallitsijoita kuten muinaisajan keisarit Yao ja Shun, Zhou-dynastian keisarit Wen ja Wu, Han-dynastian keisarit Wen ja Jing, Tang-dynastian keisarin Tang Taizongin ja Qing-dynastian keisarit Kangxi ja Qianlong. Näiden dynastioiden menestys oli seurausta siitä, että hallitsijat harjoittivat taivaallista Taoa, noudattivat keskitien oppia ja pyrkivät rauhaan ja vakauteen. Hyväsydämiselle hallitsijalle on luonteenomaista, että hän valitsee palvelukseensa moraalisesti korkeatasoisia ja kyvykkäitä ihmisiä, on avoin erilaisille mielipiteille, edistää oikeudenmukaisuutta ja rauhaa ja pyrkii täyttämään ihmisten tarpeet. Tällöin kansalaiset noudattavat lakeja, säilyttävät arvokkuutensa, elävät onnellisina ja työskentelevät tehokkaasti.

Maailmanpolitiikkaa tarkasteltaessa kysytään usein kuka määrää kukoistaako joku valtio vai häviääkö se pois, vaikka tiedetään, että kansakuntien nousulla ja tuholla on syynsä. Kun KKP on poissa, voimme odottaa rauhan ja sopusoinnun palaavan Kiinaan. Ihmiset pitäytyvät jälleen totuudenmukaisuuteen, hyväsydämisyyteen, vaatimattomuuteen ja suvaitsevaisuuteen, valtio pitää taas huolta ihmisten perustarpeista, ja kaikki ammatit kukoistavat.

Alaviitteitä

[1] “Ruoan ja kauppatavaroiden aikakirjoista” teoksessa Muinaisen Han-dynastian historia (Han Shu). “Kaikki taivaan alla” viittaa keisariajan Kiinaan.

[2] Qian Bocheng, Itämainen kulttuuri , neljäs painos, 2000.

[3] Gao Gang ja Rao Shushi olivat molemmat keskuskomitean jäseniä. Heidän hävittyään valtataistelussa vuonna 1954 heitä syytettiin juonittelusta, jonka tarkoituksena oli hajottaa puolue, ja heidät erotettiin sittemmin puolueesta. Hu Feng oli oppinut kirjallisuuskriitikko, joka vastusti KKP:n ahtaan teoreettista kirjallisuuspolitiikkaa. Hänet erotettiin puolueesta vuonna 1955 ja tuomittiin 14 vuodeksi vankeuteen. Vuosien 1951 ja 1952 aikana KKP käynnisti ”Kolmen epäkohdan vastaisen kampanjan” ja ”Viiden epäkohdan vastaisen kampanjan”, joiden tarkoituksena oli kitkeä korruptio, haaskaus ja byrokratia puolueesta, hallituksesta, sotavoimista ja joukkojärjestöistä

[4] Lu Xunia (tai Lu Hsüniä) (25.9.1881–19.10.1936) pidetään usein modernin kansankielisen (Baihua) kiinalaisen kirjallisuuden perustajana. Hän oli myös tunnettu kääntäjä. Vasemmistolaisena kirjailijana Lu näytteli tärkeää osaa Kiinan kirjallisuuden historiassa. Hänen teoksensa vaikuttivat voimakkaasti moniin kiinalaisiin nuoriin. Palattuaan vuonna 1909 Kiinaan Sendaista, Japanista, missä hän oli opiskellut lääketiedettä, hän sai lehtorin viran Pekingin yliopistosta ja aloitti kirjallisen uransa.

[5] Jadekeisari ja Lohikäärmekuningas ovat kiinalaisen mytologian hahmoja. Jadekeisari, joka muodollisesti tunnetaan Kunnianarvoisana Jadehenkilönä ja jota lapset ja oppimattomat kutsuvat Taivaan isoisäksi, on taivaan hallitsija ja Kiinan taolaisuuden tärkeimpiä jumalia. Lohikäärmekuningas on neljän meren taivaallinen hallitsija. Jokainen meri vastaa yhtä pääilmansuuntaa, ja jokaista merta hallitsee yksi lohikäärmekuningas. Lohikäärmekuninkaat asuvat kristallipalatseissa, joita vartioivat katkarapusotilaat ja taskurapukenraalit. Paitsi että lohikäärmekuningas hallitsee vesielämää, hän vallitsee myös pilviä ja sateita. Sanotaan, että suurinta aluetta hallitsee Itäisen Meren Lohikäärmekuningas.

[6] Peng Dehuai (1898 – 1974): Kenraali ja poliittinen johtaja kommunistisessa Kiinassa. Peng oli ylipäällikkö Korean sodassa, varapääministeri, politbyroon jäsen ja puolustusministeri vuosina 1954–1959. Hänet erotettiin tehtävistään hänen oltuaan eri mieltä Maon vasemmistolaisista lähestymistavoista KKP:n Lushanin täysistunnossa vuonna 1959.

[7] Zhao Gao (syntymäaikaa ei tunneta, kuoli vuonna 210 eKr.): Pääeunukki Qin-dynastian aikana. Keisari Qin Shi Huangin kuoleman jälkeen vuonna 210 eKr. Zhao Gao, pääministeri Li Si ja keisarin toinen poika Hu Hai väärensivät kaksi keisarin testamenttia, tekivät Hu Haista uuden keisarin ja määräsivät kruununprinssi Fu Su’n tekemään itsemurhan. Myöhemmin Zhao Gaon ja Hu Hain välille syntyi ristiriitoja. Zhao toi kuninkaalliseen hoviin hirven ja väitti, että se oli hevonen. Vain kourallinen virkamiehiä uskalsi olla eri mieltä ja sanoa sitä hirveksi. Zhao Gao uskoi, että ne virkamiehet, jotka kutsuivat eläintä hirveksi, olivat häntä vastaan, ja hän erotti heidät viroistaan hovissa.

[8] Daxingin verilöyly tapahtui elokuussa 1966 Pekingissä, kun puoluejohtoa oltiin vaihtamassa. Tuolloin yleisen turvallisuuden ministeri Xie Fuzhi piti eräässä Pekingin yleisen turvallisuuden viraston kokouksessa puheen, jossa hän kehotti olemaan puuttumatta punakaartien toimiin ”viittä mustaa luokkaa” vastaan. Tämä puhe välitettiin pian Daxinin yleisen turvallisuuden viraston pysyvän komitean kokoukselle. Daxinin yleisen turvallisuuden virasto ryhtyi heti kokouksen jälkeen toimenpiteisiin ja laati suunnitelman, jossa väkijoukkoja yllytettiin Daxinin piirikunnassa tappamaan ”viisi mustaa luokkaa.”

[9] Kang Youwei, Kokoelma poliittisia kirjoituksia (1981). Zhonghua Zhuju. Kang Youwei (1858–1927) oli merkittävä Qing-kauden lopun uudistusmielinen ajattelija.

[10] Mengtseltä.

Lähde:

http://www.tuidang.se/pages/posts/yhdeksaen-kommentaaria-kiinan-kommunistisesta-puolueesta-ndash-osa-3-23.php

Xu Shenin (kuollut 147 jKr. itäisessä Han-dynastiassa) Yksinkertaisten kirjoitusmerkkien selittäminen ja yhdistettyjen kirjoitusmerkkien analyysi (Shuowen Jiezi) nimisen teoksen mukaan, perinteinen kiinalainen merkki Dang, joka tarkoittaa ”puolue” tai ”liittoutuma”, koostuu kahdesta kantasanasta, jotka tarkoittavat ”kannattaa tai puoltaa” ja ”pimeä tai musta”. Kun nämä kantasanat yhdistetään, syntyy merkki, joka tarkoittaa ”kannattaa pimeyttä”. ”Puolue” tai ”puolueen jäsen” (jotka voi myös ymmärtää sanoilla ”liittoutuma” tai ”liittoutuman jäsen”) ovat merkitykseltään halventavia. Konfutse sanoi: ”Aatelismies on ylpeä, mutta ei hyökkäävä, seurallinen mutta ei puolueellinen.” Teoksen Keskusteluja Konfutsen kanssa (Lunyu) alaviitteissä selitetään: ”Ihmisten, jotka auttavat toisiaan peittääkseen rikkomuksensa, sanotaan muodostavan liittoutuman (puolueen). ”Kiinan historiassa poliittisia klikkejä kutsuttiin usein Peng Dangeiksi (salaliitoiksi). Perinteisessä kiinalaisessa kulttuurissa Peng Dang tarkoittaa ”rosvojoukkoa” ja viittaa liittoutumiseen itsekkäiden päämäärien ajamiseksi.

Miksi kommunistinen puolue syntyi ja kasvoi ja otti lopulta vallan tuon ajan Kiinassa? Kiinan kommunistinen puolue (KKP) on jatkuvasti iskostanut kiinalaisten mieleen, että historia valitsi KKP:n, että kansa on valinnut KKP:n ja että ”ilman KKP:ta ei olisi uutta Kiinaa”.

Valitsivatko kiinalaiset kommunistisen puolueen? Vai muodostiko kommunistinen puolue Peng Dangin ja pakotti kiinalaiset hyväksymään sen? Vastaukset on löydettävä historiasta.

Kiina koki valtavia ulkoisia iskuja ja laajamittaisia sisäisiä uudistusyrityksiä Qing-dynastian (1644–1911) lopulta tasavallan (1911–1949) alkuvuosiin asti. Kiinan yhteiskunta oli tuskallisen sekasorron tilassa. Monet oppineet ja ylevämieliset ihmiset halusivat pelastaa maan ja kansan. Kansallisen kriisin ja kaaoksen keskellä heidän levottomuutensa kuitenkin kasvoi, ja he kokivat ensin pettymyksiä ja vaipuivat sitten täydelliseen epätoivoon. Samalla tavoin kuin ihmiset sairaina menevät kenen tahansa saatavissa olevan lääkärin luo, he etsivät ratkaisuja ongelmiinsa Kiinan ulkopuolelta. Kun englantilaiset ja ranskalaiset mallit epäonnistuivat, he vaihtoivat venäläiseen menetelmään. He eivät epäröineet määrätä kaikkein ankarintakaan lääkettä siinä toivossa, että Kiina nopeasti vahvistuisi.

Vuonna 1919 perustettu Toukokuun neljännen päivän liike oli heijastusta tästä epätoivosta. Jotkut sen jäsenet kannattivat anarkismia, toiset esittivät Konfutsen opinkappaleiden hylkäämistä ja kolmannet ehdottivat, että maahan tuotaisiin ulkomaalaista kulttuuria. He hylkäsivät Kiinan perinteisen kulttuurin ja vastustivat Konfutsen oppia keskitiestä. He halusivat käyttää oikotietä ja kannattivat kaiken perinteisen tuhoamista. Radikaaleimmat heistä eivät tienneet, miten voisivat olla maalle hyödyksi, ja uskoivat toisaalta vakaasti omiin ihanteisiinsa ja tahtoonsa. Heistä tuntui, että maailma oli toivoton, ja uskoivat, että vain he olivat keksineet oikean tavan kehittää Kiinaa. He kiihkoilivat vallankumouksen ja väkivallan puolesta.

Erilaiset kokemukset johtivat eri ryhmissä erilaisiin teorioihin, periaatteisiin ja linjavalintoihin. Viimein joukko ihmisiä tapasi Neuvostoliiton kommunistipuolueen edustajia. Marxilais-leniniläisestä teoriasta saatu ajatus ”vallan ottamisesta väkivaltaisen vallankumouksen avulla” vetosi heidän levottomiin mieliinsä ja näytti olevan heidän kaipaamansa keino pelastaa maa ja sen kansa. He solmivat liiton heti keskenään. He toivat maahan kommunismin, joka oli kiinalaisille täysin vieras käsite. KKP:n ensimmäiseen kokouksen osallistui yhteensä kolmetoista edustajaa. Myöhemmin osa heistä kuoli, osa pakeni, osa luopui opportunistisista syistä KKP:sta ja työskenteli japanilaismiehittäjien hyväksi syyllistyen maanpetokseen ja osa erosi KKP:sta liittyäkseen Guomindangiin (kansallismieliseen puolueeseen, jota tästä lähtien kutsutaan GMD:ksi). Vuonna 1949, jolloin KKP tuli valtaan Kiinassa, vain Mao Zedong (käytetään myös kirjoitusasua Mao Tse Tung) ja Dong Biwu olivat jäljellä alkuperäisestä kolmestatoista puolueen jäsenestä. On epäselvää, olivatko KKP:n perustajat tuolloin selvillä siitä, että heidän Neuvostoliitosta tuomansa ”jumalolento” oli todellisuudessa paha henki ja että lääke, jolla he halusivat voimistaa maata, oli itse asiassa tappavaa myrkkyä.

Voittajana vallankumouksestaan selvinneellä Venäjän kommunistipuolueella (bolsevikeilla, jotka sittemmin tulivat tunnetuiksi Neuvostoliiton kommunistipuolueena) oli kunnianhimoisia pyrkimyksiä Kiinan suhteen. Neuvostoliitto perusti vuonna 1920 Kaukoidän viraston, joka oli kolmannen kommunistisen internationaalin eli Kominternin alaosasto. Se oli vastuussa kommunistisen puolueen perustamisesta Kiinaan ja muihin maihin. Viraston johtajana toimi Sumiltsky ja varajohtajana Grigori Voitinsky. He alkoivat valmistella KKP:n perustamista Chen Duxiaon ja muiden kanssa. Heidän Kaukoidän virastolle kesäkuussa 1921 tekemänsä ehdotus Kominternin Kiinan osaston perustamisesta osoittaa, että KKP oli Kominternin johtama alaosasto. KKP perustettiin virallisesti 23. heinäkuuta 1921 Kaukoidän viraston virkailijoiden Nikolskyn ja Maringin avulla.

Kommunistinen liike tuotiin siis Kiinaan kokeiluna. Sen jälkeen KKP on asettanut itsensä kaiken yläpuolelle kukistaen kaiken tiellään olevan ja aiheuttanut näin Kiinalle loputtomasti onnettomuuksia.

I. KKP kasvoi muuttumalla koko ajan pahemmaksi

Kiinaan – maahan, jolla on 5000-vuotinen kulttuurihistoria – ei ole helppo tuoda ulkopuolelta kommunistisen puolueen kaltaista pahaa henkeä, joka ei millään tavoin sovi maan perinteisiin. Lupauksillaan ”kommunistisesta utopiasta” KKP petti tavallista kansaa ja niitä isänmaallisia intellektuelleja, jotka halusivat palvella maataan. Lisäksi se vääristi entisestään Leninin jo ennestään vääristelemää kommunistista teoriaa luodakseen teoreettisen pohjan kaikkien perinteisten tapojen ja moraalin tuhoamiselle. Tämän ohella KKP:n vääristynyttä kommunismin teoriaa käytettiin tuhoamaan kaikki, mikä oli KKP:n vallan esteenä, sekä tuhoamaan kaikki yhteiskuntaluokat ja ihmiset, jotka saattaisivat uhata sen ylivaltaa. Erilaisten uskomusten tuhoamisessa KKP otti mallia teollisesta vallankumouksesta ja omaksui lisäksi kommunismiin kuuluvan entistäkin täydellisemmän ateismin. KKP peri myös kommunismiin kuuluvan yksityisomistuksen kieltämisen ja otti käyttöön Leninin teorian väkivaltaisesta vallankumouksesta. Samalla KKP omaksui ja vahvisti kiinalaisen yksinvallan huonoimpia puolia.

KKP:n historia on prosessi, jossa se vähitellen on kerännyt yhteen kaikki yksittäiset pahat asiat, olivatpa ne kotimaisia tai ulkomaisia. KKP on kehittänyt huippuunsa ja ”kiinalaistanut” yhdeksän perittyä ominaisuutta: pahuuden, petollisuuden, kiihotuksen, roskaväen päästämisen valloilleen, vakoilun, ryöstämisen, taistelun, tuhoamisen ja hallinnan. Reagoimalla jatkuviin kriiseihin KKP on kyennyt lujittamaan ja vahvistamaan näiden turmiollisten ominaisuuksien vaikutuskeinoja ja laajuutta.

1. Ensimmäinen peritty ominaisuus: Pahuus – marxismi-leninismin pahan muodon omaksuminen

Marxilaisuus veti puoleensa alusta alkaen kiinalaisia kommunisteja julistuksellaan ”tuhota väkivaltaisella vallankumouksella vanha hallintokoneisto ja pystyttää proletariaatin diktatuuri”. Juuri tämä on marxilaisuuden ja leninismin pahuuden ydin.

Marxilainen materialismi perustuu kapeisiin taloudellisiin käsitteisiin tuotantovoimista, tuotantosuhteista ja lisäarvosta. Kapitalismin aikaisempien alikehittyneiden vaiheiden aikana Marx teki lyhytnäköisiä ennustuksia kapitalismin kuolemasta ja proletariaatin voitosta, jotka historia ja todellisuus ovat osoittaneet vääräksi. Marxismi-leninismin väkivaltainen vallankumous ja proletariaatin diktatuuri edistävät valtapolitiikkaa ja proletariaatin valtaa. Kommunistinen manifesti asetti kommunistisen puolueen historiallisen ja filosofisen perustan luokkien välisen ristiriidan ja luokkataistelun yhteyteen. Proletariaatti murtautui vapaaksi perinteisistä moraaleista ja yhteiskunnallisista suhteista ottaakseen vallan. Kommunismin opit on alun pitäen asetettu kaiken perinteisen vastakohdaksi.

Ihmisluonto vastustaa poikkeuksetta väkivaltaa. Väkivalta tekee ihmiset häikäilemättömiksi ja tyrannimaisiksi. Ihmiskunta on näin ollen kaikkialla ja kaikkina aikoina pohjimmiltaan vastustanut kommunistisen puolueen teoriaa väkivallasta, teoriaa, josta ei ole ennakkotapausta missään aikaisemmassa ajatusjärjestelmässä, filosofiassa tai perinteessä. Kommunistisen terrorin järjestelmä putosi maan päälle kuin tyhjästä.

KKP:n paha ideologia rakentuu olettamukselle, että ihminen voi kukistaa luonnon ja muuttaa maailman. Kommunistipuolue veti puoleensa monia ”koko ihmiskunnan vapauttamisen” ja ”maailman yhtenäisyyden” ihanteillaan. KKP petkutti monia ihmisiä, varsinkin niitä, jotka olivat huolissaan ihmiskunnan tilasta ja halusivat vaikuttaa yhteiskuntaan. Nämä ihmiset unohtivat, että kaiken yllä on taivas. Innoittuneina kauniista mutta eksyttävästä ajatuksesta ”rakentaa taivas maan päälle”, he väheksyivät perinteitä ja halveksivat muiden elämää, mikä puolestaan alensi heidän omaa arvoaan. He tekivät tämän kaiken yrittäessään palvella KKP:ta ansiokkaasti ja saada kunniaa.

Kommunistinen puolue esitti totuutena unelman ”kommunistisesta paratiisista” ja innosti ihmisiä taistelemaan sen puolesta: ”Työn orjat, sorron yöstä nouskaa, maan ääriin kuuluu kutsumus. Nyt ryskyin murtuu pakkovalta, tää on viime ponnistus.” [1] Tällaisella absurdilla ajatuksella KKP katkaisi yhteydet ihmiskunnan ja taivaan välillä ja sulki henkireiän, jonka kautta kiinalaiset olivat yhteydessä esi-isiinsä ja kansan perinteisiin. Vaatiessaan ihmisiä antamaan elämänsä kommunismille, KKP vahvisti kykyään tehdä vahinkoa.

2. Toinen peritty ominaisuus: Petollisuus – pahuuden on teeskenneltävä olevansa oikeamielinen

Pahuuden täytyy valehdella. Hyötyäkseen työväenluokasta, KKP käytti siitä mm. nimityksiä ”kehittynein luokka”, ”epäitsekkäin luokka” ja ”proletaarisen vallankumouksen tienraivaajat”. Kun kommunistinen puolue tarvitsi talonpoikia, se lupasi ”maan viljelijälle”. Mao ylisti talonpoikia sanoen: ”Ilman köyhiä talonpoikia ei olisi ollut vallankumousta; heidän osallisuutensa kieltäminen olisi samaa kuin vallankumouksen kieltäminen.” [2] Kun kommunistinen puolue tarvitsi apua kapitalistien luokalta, se kutsui heitä ”proletaarisen vallankumouksen matkatovereiksi” ja lupasi heille ”demokraattista tasavaltalaisuutta”. Kun Guomindang (GMD) oli melkein tuhonnut kommunistisen puolueen, KKP vetosi äänekkäästi: ”Kiinalaiset eivät taistele kiinalaisia vastaan!” ja lupasi alistua GMD:n valtaan. Japaninvastaisen sodan (1937–1945) jälkeen KKP kääntyi täysin voimin GMD:tä vastaan ja kukisti sen hallituksen. Samalla tavalla KKP tuhosi kapitalistiluokan pian saatuaan vallan Kiinassa, ja lopuksi se teki talonpojista ja työläisistä todella rahattoman köyhälistön.

Yhteisrintaman käsite on tyypillinen esimerkki KKP:n valheista. Voittaakseen kansalaissodan GMD:tä vastaan, KKP poikkesi tavallisesta taktiikastaan tappaa maanomistajien ja rikkaiden talonpoikien kaikki perheenjäsenet ja omaksui ”tilapäisen eheytyspolitiikan” luokkavihollistensa kanssa, joita olivat mm. maanomistajat ja rikkaat talonpojat. Heinäkuun 20. päivänä vuonna 1947 Mao Zedong julisti: ”Meidän tulisi omaksua lievempi asenne maanomistajien luokkaa kohtaan joitakin taantumuksellisia aineksia lukuun ottamatta …. voidaksemme vähentää vihamielisten ainesten määrää.” KKP:n päästyä valtaan maanomistajat ja rikkaat talonpojat eivät kuitenkaan välttäneet kansanmurhaa.

Kommunistiselle puolueelle on normaalia sanoa asia yhdellä tavalla ja tehdä se toisella tavalla. Kun KKP:lla oli tarve käyttää hyödykseen demokraattisia puolueita, se kehotti kaikkia puolueita ”ponnistelemaan pitkäaikaisen rinnakkaiselon hyväksi, valvomaan toinen toisiaan, olemaan rehellinen toisilleen ja jakamaan kunnian ja häpeän”. Ne, jotka eivät olleet samaa mieltä tai ei halunneet mukautua puolueen käsitteisiin, sanoihin, tekoihin tai järjestykseen, tuhottiin. Marx, Lenin ja KKP:n johtohenkilöt ovat kaikki sanoneet, että kommunistisen puolueen poliittista valtaa ei jaeta muiden henkilöiden tai ryhmien kanssa. Kommunismissa oli alun pitäen diktatuurin geeni. KKP on itsevaltainen ja elitistinen. Se ei ole koskaan vilpittömästi toiminut rinnan muiden poliittisten puolueiden tai ryhmien kanssa, ei valtaan pyrkiessään eikä sen saavutettuaan. Niin kutsutun ”liennytyksen” aikanakin KKP:n rinnakkaiselo muiden kanssa oli parhaimmillaan pelkkää näytöstä.

Historia opettaa, ettei koskaan pidä uskoa KKP:n lupauksiin eikä luottaa siihen, että se täyttäisi sitoumuksensa. KKP:n sanoihin uskominen missä tahansa kysymyksessä on hengenvaarallista.

3. Kolmas peritty ominaisuus: Kiihotus – taitavaa vihan lietsontaa ja kiihotusta taisteluun massojen keskuudessa

Petollisuudella lietsotaan vihaa. Taistelu on riippuvainen vihasta. Missä vihaa ei ole, sitä voidaan luoda.

Kiinan maaseudun syvälle juurtunut patriarkaalinen klaanijärjestelmä oli perustavanlaatuinen este kommunistipuolueen poliittisen vallan lujittamiselle. Maaseutuyhteisö oli alun perin sopusointuinen, eivätkä maanomistajien ja torpparien väliset suhteet olleet tulehtuneet. Maanomistajat tarjosivat maalaisille elinkeinon, minkä vastineeksi maalaiset tukivat maanomistajia.

KKP vääristi tämän paljolti molemminpuolisen riippuvaisuuden äärimmäisyyksiin meneväksi luokkavihamielisyydeksi ja -riistoksi. Sopusointu muutettiin vihollisuudeksi, vihaksi ja taisteluksi. Järjellinen tehtiin järjettömäksi, järjestys kaaokseksi ja tasa-arvoisuus, tasavaltalaisuus tyranniaksi. KKP rohkaisi pakkolunastusta, murhaamista rahan tähden ja maanomistajien, rikkaiden talonpoikien ja heidän perheittensä ja sukujensa tappamista. Monet talonpojat eivät halunneet ottaa muiden omaisuutta. Jotkut palauttivat yöllä maanomistajilta päivällä otetun omaisuuden, mutta KKP:n maaseudulla toimivat työryhmät arvostelivat heitä ”heikosta luokkatietoisuudesta”.

Kiihottaakseen luokkavihaa, KKP muutti kiinalaisen teatterin propagandavälineeksi. Tunnettu kertomus luokkasorrosta, Valkohiuksisesta tytöstä [3], oli alun perin naispuolisesta kuolemattomasta kertova tarina, jolla ei ollut mitään tekemistä luokkataistelun kanssa. Sotilaskirjoittajien kynät tekivät siitä kuitenkin ”nykyaikaisen” draaman, oopperan ja baletin, joita käytettiin luokkavihan lietsomiseen. Kun Japani valloitti Kiinan toisen maailmansodan aikana, KKP ei taistellut japanilaisia vastaan. Se hyökkäsi sen sijaan Guomindangin hallituksen kimppuun syyttäen GMD:tä, että se petti maan olemalla taistelematta japanilaisia vastaan. Kaikkein kriittisimmälläkin kansallisen onnettomuuden hetkellä se kiihotti kansaa vastustamaan GMD:n hallitusta.

KKP:n klassinen temppu on saada kiihotuksen avulla massat taistelemaan toinen toisiaan vastaan. KKP loi suhteessa 95:5 tehtävän luokkamäärittelyn: 95 % väestöstä sijoitettiin luokkiin, jotka KKP saattoi voittaa puolelleen, kun taas jäljellä olevat 5 % määriteltiin luokkavihollisiksi. 95 %:iin kuuluvat olivat turvassa, kun taas 5 %:iin kuuluvia vastaan taisteltiin. Pelosta ja suojatakseen itseään ihmiset pyrkivät kuulumaan 95 %:iin. Tämän seurauksena he useissa tapauksissa vahingoittivat muita ja pahensivat näin asiaa entisestään. KKP on käyttänyt kiihotusta monissa poliittisissa kampanjoissaan ja vienyt tämän tekniikkansa täydellisyyteen.

4. Neljäs peritty ominaisuus: Roskaväen valloilleen päästäminen yhteiskunnassa – KKP:n joukot ovat huligaaneja ja yhteiskunnan pohjasakkaa

Roskaväen valloilleen päästäminen johtaa pahuuteen, ja pahuuden on välttämättä käytettävä hyväkseen yhteiskunnan pohjasakkaa. Kommunistiset vallankumoukset ovat usein käyttäneet hyväkseen huligaanien ja yhteiskunnan pohjasakan kapinaa. Yhteiskunnan pohjasakan johtama ”Pariisin kommuuni” käytti murhia, murhapolttoja ja väkivaltaa. Marxkin halveksi ”ryysyköyhälistöä” [4]. Kommunistisessa manifestissa Marx sanoi: ”Proletaarinen vallankumous saattaa toisinaan vetää liikkeeseen mukaan ’vaarallisen’ luokan, yhteiskunnan pohjasakan, tämän passiivisesti mädäntyvän massan, jonka vanhan yhteiskunnan alimmat kerrokset ovat karistaneet harteiltaan. Sen elinehdot tekevät siitä kuitenkin ennemminkin taantumuksellisen salajuonittelun lahjotun työkalun.” Marx ja Engels katsoivat toisaalta, että talonpoikia ei voitu pitää yhteiskuntaluokkana heidän hajanaisuutensa ja tietämättömyytensä vuoksi.

KKP kehitti edelleen Marxin teorian synkempää puolta. Mao Zedong sanoi: ”Yhteiskunta on aina halveksinut yhteiskunnan pohjasakkaa ja huligaaneja, mutta maaseudulla ne itse asiassa ovat rohkeimmat, perinpohjaisimmat ja vakaimmat vallankumouksen toteuttajat” [2]. Roskaproletariaatti vahvisti KKP:n väkivaltaista luonnetta ja lujitti alkuvaiheessa kommunistisen puolueen valtaa maaseudulla. Kiinan kirjallisuudessa sana ”vallankumous” tarkoittaa ”ottaa hengiltä”, mikä kaikista hyvistä ihmisistä kuulostaa kauhealta ja tuhoisalta. Puolue onnistui kuitenkin antamaan ”vallankumoukselle” positiivisen merkityksen. Kun kulttuurivallankumouksen aikana samalla tavalla keskusteltiin termistä ”roskaproletariaatti”, ”roska” ei KKP:n mielestä kuulostanut hyvältä, joten se korvasi sen yksinkertaisesti sanalla ”proletariaatti”.

Yhteiskunnan pohjasakan toinen käyttäytymistapa on veijarin roolin esittäminen. Kun puoluevirkailijoita arvosteltiin diktaattorimaisiksi, he saattoivat paljastaa öykkäröintitaipumuksensa ja sanoa häpeämättömästi esimerkiksi: ”Olette oikeassa, niin me juuri teemme. Kiinassa viimeisten vuosikymmenien aikana saadut kokemukset edellyttävät, että käytämme tätä demokraattisen diktatuurin valtaa. Kutsumme sitä ’kansan demokraattiseksi yksinvallaksi’.”

5. Viides peritty ominaisuus: Vakoilu – soluttautua, kylvää erimielisyyttä, hajottaa ja korvata

Petkutuksen, väkivallan lietsonnan ja yhteiskunnan roskaväen hyväksikäyttämisen lisäksi käytettiin myös vakoilua ja erimielisyyden kylvämistä. KKP oli taitava soluttamaan. Vuosikymmeniä sitten KKP:n kolme parasta mestarivakoilijaa, Qian Zhuangfei, Li Kenong ja Hu Beifeng, työskenteli itse asiassa Chen Gengille, KKP:n keskuskomitean vakoiluosaston toisen haaran johtajalle. Toimiessaan Xu Enzengin, Guomindangin keskuskomitean tutkimusviraston johtajan luottamusta nauttivana sihteerinä ja luotettuna alaisena, Qian Zhuangfei lähetti Li Kenongille salaista tietoa GMD:n ensimmäisestä ja toisesta strategisesta suunnitelmasta saartaa KKP:n joukot Jiangxin maakunnassa. Hän käytti tiedon lähettämiseen Guomindangin keskuskomitean järjestysosaston sisäistä postia, jonka Li Kenong sitten vei henkilökohtaisesti Zhou Enlaille (kirjoitetaan myös Chou En-lai) [5]. Huhtikuussa 1930 Kiinan koillisosaan perustettiin erityinen kaksoisagenttijärjestö, jonka GMD:n keskustutkimusosasto rahoitti. Päältä katsoen se kuului GMD:lle ja sitä johti Qian Zhuangfei, mutta kulissien takana sitä kontrolloi KKP ja sitä johti Chen Geng.

Myös Li Kenong tuli GMD:n armeijan päämajaan salakirjoittajana. Juuri Li purki salatun kiireellisen viestin, joka koski KKP:n turvallisuusviraston johtajan, Gu Shunzhangin vangitsemista ja kapinaa [6]. Qian Zhuangfei lähetti heti puretun viestin Zhou Enlaille ja esti siten monen vakoojan ilmitulon.

Yang Dengying oli GMD:n keskustutkimusvirastossa Shanghaissa toimiva kommunistimielinen erikoisagentti. KKP käski hänen vangita ja teloittaa epäluotettavina pitämiään puolueen jäseniä. Eräs Henanin maakunnasta kotoisin ollut vanhempi KKP:n virkailija loukkasi kerran puolueen kaaderia, jolloin hänen oma väkensä veti joistakin naruista ja sai hänet pantua GMD:n vankilaan useiksi vuosiksi.

Vapaussodan jälkeen [7] KKP onnistui soluttamaan salaisen agentin, josta tuli Chiang Kai-Shekin (myös nimellä Jiang Jieshi) [8] läheinen uskottu. Kenraaliluutnantti ja puolustusministeriön varaministeri Liu Pei vastasi GMD:n armeijan lähettämisestä taisteluun. Liu oli itse asiassa KKP:n salainen agentti. Ennen kuin GMD:n armeija sai tietää seuraavasta tehtävästään, tieto suunnitellusta joukkojensiirrosta oli jo saapunut KKP:n Yan’anissa sijaitsevaan päämajaan. Kommunistinen puolue suunnitteli sen pohjalta oman puolustuksensa. Xiong Xianghui, Hu Zongnanin [9] sihteeri ja luotettu alainen, paljasti Zhou Enlaille Hu’n aikomuksen valloittaa Yan’an. Joten kun Hu Zongnan ja hänen joukkonsa saapuivat Yan’aniin, se oli jo hylätty. Zhou Enlai sanoi kerran: ”Puheenjohtaja Mao oli selvillä Chiang Kai-shekin käskyistä jo ennen kuin ne saapuivat Chiangin armeijan komentajalle.”

6. Kuudes peritty ominaisuus: Rosvoaminen – huijaamalla tai väkivalloin tapahtuvasta ryöstämisestä tulee ”uusi järjestys”

KKP on saanut kaiken omaisuutensa ryöstämällä. Kun se kokosi puna-armeijan päästäkseen valtaan sotilaallisin keinoin, se tarvitsi rahaa aseisiin ja ammuksiin, ruokaan ja vaatteisiin. KKP hankki rahaa nujertamalla paikalliset tyrannit ja ryöstämällä pankkeja ja käyttäytyi rosvojen tavoin. KKP:n korkea-arvoisen johtajan Li Xiannianin [10] johtaman komennuksen aikana puna-armeija sieppasi Länsi-Hubein maakunnassa piirikuntien hallintokaupunkien rikkaimmat perheet. He eivät siepanneet vain yhtä henkilöä, vaan yhden henkilön jokaisesta klaanin rikkaasta perheestä. Siepatut henkilöt pidettiin hengissä, jotta perheet lunastaisivat heidät takaisin antamalla jatkuvaa rahallista tukea armeijalle. Vasta kun puna-armeija oli tyytyväinen tai siepattujen perheiden varat oli kulutettu loppuun, panttivangit lähetettiin kotiin, monet nääntymäisillään. Joitakin oli terrorisoitu tai kidutettu niin pahasti, että he kuolivat ennen kuin he pystyivät palaamaan takaisin.

”Lannistamalla paikalliset tyrannit ja takavarikoimalla heidän omaisuutensa”, KKP levitti rosvotessaan koko yhteiskuntaan petosta ja väkivaltaa korvaten perinteen ”uudella järjestyksellä”. Kommunistinen puolue on tehnyt kaikenlaisia pahoja tekoja, sekä suuria että pieniä, mutta mitään hyvää se ei ole tehnyt. Se tarjoaa pieniä etuja kaikille yllyttääkseen ihmisiä ilmiantajiksi. Tämän seurauksena armeliaisuus ja hyvyys katoavat täysin, ja niiden tilalle tulevat taistelu ja tappaminen. ”Kommunistinen utopia” on itse asiassa kaunisteleva nimitys väkivaltaiselle ryöstämiselle.

7. Seitsemäs peritty ominaisuus: Taistelu – tuhoaa kansallisen järjestelmän ja perinteiset arvohierarkiat

Petoksen, kiihottamisen, roskaväen valloilleen päästämisen ja vakoilun tarkoituksena on ryöstö ja taistelu. Kommunistinen filosofia tukee taistelua. Kommunistinen vallankumous ei suinkaan ollut vain satunnaista pahoinpitelyä, hakkaamista tai ryöstämistä. Mao sanoi: ”Maaseutuväestön hyökkäyksien pääkohteena olivat paikalliset tyrannit, paha herrasväki ja laittomat maanomistajat, mutta he iskivät myös kaikenlaisia patriarkaalisia ajatuksia ja laitoksia ja turmeltuneita virkamiehiä vastaan kaupungeissa ja pahoja menetelmiä ja tapoja vastaan maaseudulla [2].” Mao antoi selvät ohjeet perinteisen järjestelmän ja maaseudun tapojen täydellisestä tuhoamisesta.

Kommunistinen taistelu käsittää myös asevoimat ja aseellisen taistelun. ”Vallankumous ei ole päivälliskutsuja tai romaanin kirjoittamista, taulun maalaamista tai koruompelua; se ei voi olla niin hienostunutta, niin kiireetöntä ja lempeää, niin maltillista, ystävällistä, kohteliasta, hillittyä ja jalomielistä. Vallankumous on kapina, väkivaltainen teko, jossa yksi luokka kukistaa toisen” [2]. KKP käytti taistelua yrittäessään ottaa hallitusvallan väkisin. Muutamia vuosikymmeniä myöhemmin KKP käytti samoja taistelun piirteitä ”kouluttaakseen” seuraavaa sukupolvea Suuren kulttuurivallankumouksen aikana.

8. Kahdeksas peritty ominaisuus: Tuhoaminen – luo täydellisen kansanmurhan ideologian

Kommunismi on tehnyt monia asioita tavattoman julmasti. KKP lupasi intellektueille ”taivaan maan päällä”. Myöhemmin se leimasi heidät ”oikeistolaisiksi” ja sijoitti heidät maanomistajien ja vakoojien seuraan vainottujen ihmisten häpeälliseen yhdeksänteen kategoriaan [11]. Se riisti maanomistajilta ja kapitalisteilta heidän omaisuutensa, tuhosi maanomistajien ja rikkaiden talonpoikien luokan, hävitti arvoasteet ja järjestyksen maaseudulla, otti pois määräysvallan paikallisilta ihmisiltä, sieppasi rikkaita ihmisiä ja kiristi heiltä lunnaita, aivopesi sotavankeja, ”uudelleenkoulutti” teollisuusjohtajat ja kapitalistit, soluttautui Guomindangiin ja tuhosi sen, erosi kommunistisesta internationaalista ja kavalsi sen, pyyhkäisi pois kaikki toisinajattelijat toistuvilla poliittisilla kampanjoilla tultuaan valtaan vuonna 1949 ja uhkasi omia jäseniään pakkokeinoilla. Missään se ei jättänyt mitään pelivaraa muille.

Yllämainitut tapahtumat perustuivat kaikki KKP:n teoriaan kansanmurhasta. Sen jokainen poliittinen kampanja on ollut kansanmurhaan tähtäävä terrorikampanja. KKP aloitti teoreettisen kansanmurhajärjestelmänsä luomisen jo varhaisessa vaiheessa. Siinä yhdistyvät sen luokkaa, vallankumousta, taistelua, väkivaltaa, diktatuuria, kampanjoita ja poliittisia puolueita koskevat teoriat, ja se sisältää kaikki sen aikaisemmista kansanmurhatoimista saamat kokemukset.

KKP:n kansanmurhan pääasiallinen tarkoitus on omantunnon ja itsenäisen ajattelun hävittäminen perin pohjin. Tällä tavalla hirmuhallinto palvelee KKP:n perusluonteisia pyrkimyksiä. KKP ei tuhoa pelkästään niitä, jotka sitä vastustavat, vaan saattaa tuhota myös kannattajansa. Se tuhoaa jokaisen, joka sen mielestä on tuhottava. Siksi kaikki elävät terrorin varjossa ja pelkäävät KKP:ta.

9. Yhdeksäs peritty ominaisuus: Hallinta – puolueluonteen käyttäminen koko puolueen ja myös muun yhteiskunnan hallitsemiseen

Kaikki perityt ominaisuudet tähtäävät yhteen ainoaan päämäärään: kansan hallitsemiseen terrorin keinoin. Pahoilla teoillaan KKP on osoittanut olevansa kaikkien olemassa olevien yhteiskunnallisten voimien luonnollinen vihollinen. KKP on alusta alkaen jatkuvasti käynyt läpi kriisejä, joista eloonjäämisen kriisi on ollut kriittisin. KKP on koko ajan huolissaan säilymisestään. Sen ainoana tarkoituksena on ollut ylläpitää omaa olemassaoloaan ja valtaansa – maksimoida omaa hyötyään. Vahvistaakseen heikentyvää valtaansa KKP:n on turvauduttava yhä pahempiin toimenpiteisiin. Puolueen etu ei ole kenenkään yksityisen puolueen jäsenen etu eikä myöskään yksityisten etujen yhdistelmä. Se on pikemminkin etu, joka puolueella on kollektiivisena yhteisönä, joka ei välitä vähääkään yksilöstä.

Tämän pahan hengen kaikkein turmeltunein luonteenpiirre on ollut ”puolueluonne”. Puolueluonne musertaa ihmisen luonteen niin täydellisesti, että kiinalaiset ovat menettäneet inhimillisyytensä. Esimerkiksi Zhou Enlai ja Sun Bingwen olivat aikoinaan tovereita. Sun Bingwenin kuoltua Zhou Enlai adoptoi hänen tyttärensä Sun Weishin. Kulttuurivallankumouksen aikana Sun Weishi joutui arvostelun kohteeksi. Hän kuoli myöhemmin vankeudessa, kun hänen päähänsä oli isketty pitkä naula. Hänen pidätysmääräyksensä oli allekirjoittanut hänen isäpuolensa Zhou Enlai.

Yksi KKP:n varhaisimmista johtajista oli Ren Bishi, joka vastasi oopiumin myynnistä Japaninvastaisen sodan aikana. Oopiumi oli tuolloin ulkomaisen maahantunkeutumisen symboli, sillä britit käyttivät hyväkseen oopiumin vientiä Kiinaan pumpatakseen tyhjiin Kiinan talouden ja tehdäkseen kiinalaisista huumeenkäyttäjiä. Voimakkaasta kansallisesta oopiuminvastaisesta mielipiteestä huolimatta Ren uskalsi ”puoluetunteensa” vuoksi istuttaa oopiumia laajalle alueelle yleisen tuomitsemisen uhallakin. Oopiumikauppojen arkaluonteisuuden ja laittomuuden vuoksi KKP käytti oopiumista koodinimeä ”saippua”. KKP käytti naapurimaiden kanssa käymästään laittomasta huumekaupasta saatuja tuloja olemassaolonsa rahoittamiseen. Renin syntymän satavuotisjuhlassa yksi Kiinan uuden sukupolven johtajista kehui kovasti Renin taitavaa toimintaa puolueessa, eli hänen puolueluonnettaan sanoen: ”Renillä oli erittäin hyvä persoonallisuus ja hän oli esimerkillinen puolueen jäsen. Hän uskoi vakaasti kommunismiin ja oli rajattoman lojaali puolueen asialle.”

Zhang Side on esimerkki hyvästä mukautumisesta puolueen linjaan. Puolueen mukaan hän oli saanut surmansa polttouunin äkillisen romahtamisen seurauksena, mutta muut väittivät, että hän kuoli paahtaessaan oopiumia. Koska hän oli hiljainen ihminen, joka oli palvellut keskusvartiossa eikä ollut koskaan pyytänyt ylennystä, hänen kuolemaansa sanottiin ”raskaammaksi kuin Taishan-vuori,” [12] millä tarkoitettiin, että hänen elämällään oli erittäin tärkeä merkitys.

Toinen tyypillinen esimerkki ”puolueluonteesta” oli Lei Feng, joka tunnetaan ”vallankumouksen koneiston ruostumattomana ruuvina”. Sekä Leitä, että Zhangia käytettiin pitkään hyväksi opetettaessa kiinalaisille puolueuskollisuutta. Mao Zedong totesi: ”Esimerkkien voima on rajaton.” Monia puolueen sankareita käytettiin hyväksi muokkaamaan ”puoluehengen rautaista tahtoa ja periaatetta”.

Valtaan päästyään KKP aloitti aggressiivisen mielenhallintakampanjan muokatakseen seuraavista sukupolvista uusia ”työvälineitä” ja ”ruuveja”. Puolue loi sarjan ”oikeita ajatuksia” ja joukon stereotyyppisiä käyttäytymismalleja. Tätä protokollaa käytettiin aluksi puolueen sisällä, mutta pian sitä levitettiin koko kansalle. Kansakunnan nimissä näitä ajatuksia ja tekoja käytettiin aivopesemään ihmisiä näiden mukauttamiseksi KKP:n pahaan mekanismiin.

II. KKP:n häpeällinen perusta

KKP:n mukaan sillä on loistava ja voitokas historia. Tällä pyritään vain kaunistelemaan todellisuutta ja antamaan KKP:sta kansalle hohdokas kuva. Itse asiassa KKP:lla ei ylipäätään ole mitään ylpeilemisen aihetta. Se kykeni pääsemään valtaan ja ylläpitämään sitä vain yhdeksällä perityllä pahalla ominaisuudellaan.

1. KKP:n perustaminen – Neuvostoliiton sylilapsi

”Lokakuun vallankumouksen ensimmäisten tykinlaukausten myötä puolue toi meille marxismin ja leninismin.” Näin puolue kuvasi itseään ihmisille. Alun perin se oli kuitenkin vain Neuvostoliiton aasialainen haaraosasto. Se oli alusta alkaen petollinen puolue.

Perustamisvaiheessaan puolueella ei ollut rahaa, ideologiaa eikä kokemusta. Sillä ei ollut mitään perustaa, johon tukeutua. KKP liittyi Kominterniin ja liitti kohtalonsa olemassa olevaan väkivaltaiseen vallankumoukseen. KKP:n väkivaltainen vallankumous oli vain Marxin ja Leninin vallankumouksen jälkeläinen. Komintern oli vallankumouksen maailmanlaajuinen päämaja, ja KKP oli yksinkertaisesti neuvostokommunismin itäinen haara, joka toteutti Venäjän puna-armeijan imperialismia. KKP omaksui Neuvostoliiton kommunistisen puolueen kokemuksen väkivaltaisesta poliittisesta vallanotosta ja proletariaatin diktatuurista, ja noudatti Neuvostoliiton kommunistipuolueen ohjeita politiikassaan, ajattelussaan ja organisaatiossaan. KKP oppi Neuvostoliitolta ne salaiset ja maanalaiset menetelmät, joiden avulla ulkopuolinen, laiton järjestö pystyi säilymään hengissä, ja otti käyttöön äärimmäiset valvonta- ja kontrollitoimet. Neuvostoliitto oli KKP:n selkäranka ja suojelija.

KKP:n ensimmäinen kongressi hyväksyi KKP:lle Kominternin muotoileman hallitusmuodon, joka perustui marxismi-leninismiin ja teoriaan luokkataistelusta, proletariaatin diktatuurista ja puoluejärjestelmästä. Se perustui olennaisilta osiltaan Neuvostoliiton kommunistipuolueen hallitusmuotoon. KKP:n sielu koostuu Neuvostoliitosta tuodusta ideologiasta. Chen Duxiu, yksi KKP:n huomattavimmista virkailijoista, oli eri mieltä Kominternin edustajan Maringin kanssa. Maring kirjoitti Chenille muistion, jossa hän totesi, että jos Chen oli kommunistisen puolueen aito jäsen, hänen oli noudatettava Kominternin käskyjä. Vaikka Chen Duxiu oli yksi KKP:n perustajista, hänen oli pakko vain kuunnella ja totella käskyjä. Hän ja puolue olivat pelkkiä Neuvostoliiton käskyläisiä.

KKP:n kolmannen kongressin aikana vuonna 1923 Chen Duxiu myönsi julkisesti, että puolueen rahoitus perustui lähes kokonaan neuvostoliittolaisen Kominternin tukeen. Yhden vuoden aikana Komintern avusti KKP:ta yli 200 000 yuanilla, mutta tulokset eivät olleet tyydyttäviä. Komintern moitti KKP:ta siitä, ettei se ollut tarpeeksi ahkera ponnistuksissaan.

Puolueen aiemmin salassa pidetyistä asiakirjoista peräisin olevien puutteellisten tilastotietojen mukaan KKP otti vastaan 16 655 Kiinan yuania lokakuun 1921 ja kesäkuun 1922 välisenä aikana. Vuonna 1924 se sai 1 500 Yhdysvaltain dollaria ja 31 927,17 yuania, ja vuonna 1927 18 7674 yuania. Kominternin kuukausittainen avustus oli keskimäärin noin 20 000 yuania. Jo siihen aikaan olivat käytössä KKP:ssa nykyään yleisesti käytetyt taktiikat, kuten käytäväpolitiikka, kähmintä, lahjonta ja uhkailu. Kominternin mielestä KKP oli jatkuvasti kärttämässä rahaa.

”He käyttävät hyväkseen eri rahoituslähteitä (Kansainvälistä kommunikaatiovirastoa, Kominternin edustajia ja sotilaallisia järjestöjä ym.) saadakseen varoja, sillä yksi järjestö ei tiedä, että toinen on jo jakanut avustusta… Huvittavaa on se, että he eivät pelkästään ymmärrä neuvostotovereittemme psykologiaa, vaan mikä tärkeintä, he tietävät kuinka käsitellä eri tavalla niitä tovereita, jotka ovat vastuussa avustusten antamisesta. Kun he saavat tietää, että he eivät voi saada niitä tavallisilla menetelmillä, he jarruttavat kokouksia. He käyttävät mitä karkeinta kiristystä: he levittävät esimerkiksi huhuja, joiden mukaan joillakin alemmilla virkailijoilla olisi ristiriitaa neuvostoliittolaisten kanssa ja että rahaa annetaan sotapäälliköille KKP:n sijasta.” [13]

2. Guomindangin ja KKP:n ensimmäinen liitto – Loinen soluttautuu ytimeen ja sabotoi pohjoisen sotaretken [14]

KKP on opettanut kansalleen, että Chiang Kai-shek petti Kansallisen vallankumouksellisen liikkeen [15] ja pakotti KKP:n nousemaan aseelliseen kapinaan.

Todellisuudessa KKP on loinen tai riivaaja. Se oli yhteistyössä Guomindangin kanssa GMD-KKP:n ensimmäisessä liittokunnassa laajentaakseen vaikutustaan kansallisen vallankumouksen avulla. Mutta KKP halusi myös aloittaa Neuvostoliiton tukeman vallankumouksen ja ottaa vallan itselleen. Itse asiassa juuri sen vallanhalu tuhosi ja petti Kansallisen vallankumouksellisen liikkeen.
KKP:n heinäkuussa 1922 pidetyssä toisessa Kansankongressissa enemmistö vastusti Guomindangin kanssa liittoutumista, koska puolueen jäsenet olivat innokkaita ottamaan vallan. Komintern kuitenkin esti kongressissa tehdyn päätöksen veto-oikeudellaan ja määräsi KKP:n liittoutumaan Guomindangin kanssa.

Ensimmäisen GMD-KKP-liiton aikana KKP piti neljännen kansankongressinsa Shanghaissa tammikuussa 1925 juuri ennen Sun Yat-senin [16] kuolemaa 12. maaliskuuta 1925. Kokouksessa otettiin esiin kysymys siitä, kenen tulisi johtaa Kiinaa. Jos Sun Yat-sen ei olisi kuollut, hän olisi Chian Kai-shekin sijasta joutunut valtaa janoavan KKP:n maalitauluksi.

Neuvostoliiton tuella KKP otti omavaltaisesti poliittisen vallan Guomindangissa puolueiden liiton aikana. Tan Pingshanista [1886–1956, yksi KKP:n varhaisista johtajista Guangdongin maakunnassa] tuli ministeri GMD:n henkilökunnan keskusosastoon. Työministeriön sihteeri Feng Jupo [1899–1954, yksi KKP:n varhaisista johtajista Guandongin maakunnassa] sai täydet valtuudet käsitellä kaikkia työvoimaan liittyviä asioita. Lin Zuhan [tai Lin Boqu, 1886–1960, yksi varhaisista KKP:n jäsenistä] oli maaseutuasioiden ministeri, kun taas Pen Pai [1896–1929, yksi KKP:n johtajista] oli tämän ministeriön sihteeri. Mao Zedong otti toimivan propagandaministerin viran GMD:n propagandaministeriössä. Sotilaskoulut ja armeijan johto olivat aina KKP:n kiinnostuksen keskipisteessä: Zhou Enlai toimi Huangpun (Whampoan) sotilasakatemian poliittisen osaston johtajana ja Zhang Shenfu (tai Zhang Songnian, 1893–1986, yksi KKP:n perustajista, joka sai Zhou Enlain liittymään KKP:n jäseneksi) sen varajohtajana. Zhou Enlai oli myös sotatuomariosaston päällikkö ja sijoitti venäläisiä sotilasneuvonantajia eri tahoille. Monet kommunistit toimivat poliittisina kouluttajina ja tiedekunnan viroissa GMD:n sotilaskouluissa KKP:n jäsenet palvelivat myös GMD:n puolueen edustajina Kansallisen vallankumousarmeijan eri tasoilla [17]. Määrättiin myös, että mitään käskyä ei voitu toimeenpanna ilman puolueen edustajan allekirjoitusta. Tästä loissuhteesta Kansalliseen vallankumoukselliseen armeijaan seurasi, että KKP:n jäsenmäärä kasvoi voimakkaasti alle tuhannesta vuonna 1925 kolmeenkymmeneentuhanteen vuonna 1928.

Pohjoinen sotaretki alkoi helmikuussa vuonna 1926. Lokakuun 1926 ja maaliskuun 1927 välisenä aikana KKP käynnisti kolme aseistettua kapinaa Shanghaissa. Myöhemmin se hyökkäsi pohjoisen sotaretken sotilaspäämajaa vastaan, mutta epäonnistui. Guandongin maakunnan yleislakon lakkovahdit ottivat joka päivä väkivaltaisesti yhteen poliisin kanssa. Tällaiset kansannousut saivat Guomindangin vuonna 1927 suorittamaan KKP:hen kohdistuvan huhtikuun 12. päivän puhdistuksen [18].

Elokuussa 1927 Guomindangin vallankumousarmeijassa toimivat KKP:n jäsenet panivat alulle Nanchangin kapinan, joka kukistettiin nopeasti. Syyskuussa KKP aloitti Syksyn sadonkorjuukapinan, jonka tarkoituksena oli hyökätä Changshaan, mutta tämäkin hyökkäys kukistettiin. KKP alkoi luoda armeijaan valvontaverkostoa ”komppaniatason puolueosastojen perustamiseksi armeijaan” ja pakeni Jiangxin maakunnassa sijaitsevalle Jinggangshanin vuoriseudulle [19] ja otti hallintaansa sikäläisen maaseudun.

3. Hunanin talonpoikaiskapina – roskaväki yllytetään kapinaan

Kansallisen vallankumousarmeijan käydessä sotaa sotapäälliköitä vastaan KKP nostatti Pohjoisen sotaretken aikana kapinoita maaseudulla tarkoituksenaan kaapata valta.

Vuoden 1927 Hunanin talonpoikaiskapina oli vuoden 1871 Pariisin kommuunin, ensimmäisen kommunistikapinan tavoin roskaväen eli yhteiskunnan pohjasakan kapina. Pariisissa tuolloin oleskelleiden ranskalaisten ja ulkomaalaisten mukaan Pariisin kommuuni koostui periaatteettomista, mellastavista rosvojoukoista. Rosvoilijat asuivat loistorakennuksissa ja suurissa kartanoissa syöden ylellistä ja hyvää ruokaa ja välittivät vain hetken onnesta eivätkä piitanneet tulevaisuudesta. Pariisin kommuunin kapinan aikana he sensuroivat lehdistön. He ottivat panttivangiksi Pariisin arkkipiispan Georges Darboyn ja ampuivat hänet myöhemmin. Arkkipiispa piti jumalanpalveluksia kuninkaalle. Omaksi huvikseen he tappoivat julmasti 64 kirkonmiestä, sytyttivät tuleen palatseja ja tuhosivat hallituksen virastoja, yksityisasuntoja ja muistomerkkejä. Ranskan pääkaupungin rikkaus ja kauneus oli ollut Euroopassa vertaansa vailla. Pariisin kommuunin kapinan aikana rakennukset kuitenkin muuttuivat tuhkaksi ja ihmiset luurangoiksi. Vastaavia julmuuksia ja raakuuksia oli historiassa harvoin nähty.
Kuten Mao Zedong myönsi,

’On totta, että talonpojat ovat maaseudulla jossain mielessä ”kurittomia”. Ylivoimaisella käskyvallallaan talonpoikien järjestö ei anna maanomistajalle mitään sananvaltaa ja pyyhkii pois hänen arvovaltansa. Tämä tarkoittaa, että maanomistaja poljetaan maan tomuun ja pidetään siellä. Talonpojat uhkaavat: ”Laitamme sinut toiseen rekisteriin [taantumuksellisten rekisteriin]!” He sakottavat paikallisia tyranneja ja pahaa herrasväkeä, vaativat heiltä avustusta ja rikkovat heidän kantotuolinsa. Ihmisiä virtaa talonpoikien yhdistystä vastustavien paikallisten tyrannien ja pahan herrasväen taloihin, tappavat heidän sikansa ja syövät heidän jyvänsä. He jopa loikoilevat hetkisen norsunluukoristeisilla sängyillä, jotka kuuluvat paikallisten tyrannien ja pahan herrasväen talouden nuorille naisille. Vähäisimmästäkin syystä he vangitsevat ihmisiä, laittavat heidän päähänsä paperihattukruunun ja marssittavat heitä kylän läpi sanoen: ”Te likaiset maanomistajat, nyt tiedätte keitä olemme!” Tekemällä mitä haluavat ja kääntämällä kaiken päälaelleen he ovat pystyttäneet maaseudulle jonkinlaisen hirmuvallan. [2]’

Mutta Mao antoi tällaisille ”kurittomille” toimille täyden hyväksymisensä sanoen:

’Suoraan sanoen kaikilla maaseutualueilla on tarpeen luoda vähäksi aikaa terroria; muuten olisi mahdotonta tukahduttaa vastavallankumouksellisten toiminnot maaseudulla tai kumota säätyläisten arvovalta. Säädyllisyyden rajat täytyy ylittää vääryyden oikaisemiseksi tai muuten vääryyttä ei voi oikaista… Vaikka monet heidän vallankumouksellisen toiminnan aikaiset tekonsa näyttivät menevän liian pitkälle, ne olivat itse asiassa juuri sitä, mitä vallankumous vaati [2]. ’

Kommunistinen vallankumous luo terrorijärjestelmän.

4. ”Japanin vastainen” pohjoinen operaatio – hävinneiden pako

KKP kutsui ”Pitkää marssia” pohjoiseen suuntautuvaksi Japanin vastaiseksi sotatoimeksi. Se teki ”Pitkästä marssista” kiinalaisen vallankumouksellisen sadun. Sen mukaan ”Pitkä marssi” oli ”manifesti”, ”propagandaryhmä” ja ”kylvökone”, joka päättyi KKP:n voittoon ja sen vihollisten tappioon.

Peitelläkseen epäonnistumisiaan KKP keksi tällaisia päivänselviä valheita marssista pohjoiseen taistelemaan japanilaisia vastaan. Lokakuun 1933 ja tammikuun 1934 välisenä aikana kommunistinen puolue kärsi täydellisen tappion. GMD:n viidennessä operaatiossa, joka tähtäsi KKP:n saartamiseen ja tuhoamiseen, KKP menetti maaseututukikohdan toisensa jälkeen. Kun puna-armeijan tukialueet koko ajan supistuivat, sen pääosan oli paettava. Tämä on ”Pitkän marssin” todellinen syy.

Pitkän marssin” tarkoituksena oli itse asiassa murtautua saarron läpi Ulko-Mongoliaan ja Neuvostoliittoon, ensin länteen ja sitten pohjoiseen menevää kaarta pitkin. Marssin jälkeen KKP voisi paeta Neuvostoliittoon, jos se kärsisi tappion. KKP kohtasi monia vaikeuksia matkalla Ulko-Mongoliaan. Se päätti mennä Shanxin ja Suiyanin kautta. Yhtäältä se saattoi väittää taistelevansa Japania vastaan ja voittaa ihmisten sydämet marssiessaan pohjoisten maakuntien läpi. Nuo alueet olivat toisaalta turvallisia, koska sinne ei ollut sijoitettu japanilaisia sotajoukkoja. Japanin armeijan valloittamat alueet sijaitsivat Kiinan muurin viereisillä alueilla. Kun KKP vuotta myöhemmin vihdoin saapui Shanbeihin (Pohjois-Shanxin maakunnassa), puna-armeijan päävoimat olivat huvenneet 80 000:sta 6000:een.

5. Xi’anin tapaus – KKP onnistui kylvämään epäsopua ja liittoutui toisen kerran Guomindangin kanssa

Joulukuussa 1936 GMD:n kenraalit Zhang Xueliang ja Yang Hucheng sieppasivat Chiang Kai-shekin Xi’anissa. Tätä on sen jälkeen kutsuttu Xi’anin tapaukseksi.

KKP:n oppikirjojen mukaan Xi’anin tapaus oli Zhangin ja Yangin alulle panema ”sotilasvallankaappaus”, jossa Chiang Kai-shekille esitettiin uhkavaatimus. Hänet pakotettiin ottamaan tiukka kanta japanilaisiin maahantunkeutujiin. Kertoman mukaan Zhou Enlai kutsuttiin Xi’aniin KKP:n edustajana auttamaan rauhanomaiseen lopputulokseen pääsemiseksi. Eri ryhmien välityksellä tapaus ratkaistiin rauhanomaisesti, mikä päätti kymmenen vuotta kestäneen kansalaissodan ja synnytti yhtenäisen kansallisen liittokunnan japanilaisia vastaan. KKP:n historiankirjojen mukaan tämä tapahtuma oli ratkaiseva käännekohta Kiinalle sen kriiseissä. KKP kuvaa siinä itsensä isänmaallisena puolueena, joka ottaa huomioon koko kansakunnan toiveet.

Monista asiakirjoista on kuitenkin käynyt ilmi, että Yang Huchengin ja Zhang Xueliangin ympärillä toimi monia KKP:n vakoojia ennen Xi’anin tapausta. Sun Yat-senin vaimo Song Qingling, joka oli Madame Chiangin sisko ja KKP:n jäsen, esitteli Zhang Xueliangille maanalaisen KKP:n jäsenen Liu Dingin. Xi’anin tapauksen jälkeen Mao Zedong kehui: ”Liu Ding teki ansiokkaita palveluksia Xi’anin tapauksessa.” Yang Huchengin rinnalla työskenteli muun muassa hänen oma vaimonsa Xie Baozhen, joka oli KKP:n jäsen ja toimi Yangin armeijan poliittisella osastolla. Xie meni naimisiin Yang Huchengin kanssa tammikuussa 1929 KKP:n siunauksella. Lisäksi KKP:n jäsen Wang Bingnan oli tuohon aikaan kunnioitettu vieras Yangin kodissa. Wangista tuli myöhemmin varaministeri KKP:n ulkoministeriössä. Nämä Yangin ja Zhangin ympärillä toimivat KKP:n jäsenet olivat suoraan tämän sieppauksen alkuunpanijoita.

Xi’anin tapauksen alussa KKP:n johtajat halusivat surmata Chiang Kai-shekin kostaakseen hänen aikaisemmat hyökkäyksensä KKP:ta vastaan. Tuohon aikaan KKP:lla oli Pohjois-Shanxin maakunnassa hyvin heikko tukikohta, joka oli ollut vaarassa tulla täysin tuhotuksi eräässä taistelussa. Kaikilla oppimillaan petollisilla keinoilla KKP yllytti Zhangin ja Yangin kapinaan. Pitääkseen japanilaiset aloillaan ja estääkseen heitä hyökkäämästä Neuvostoliittoa vastaan Stalin kirjoitti henkilökohtaisesti KKP:n keskuskomitealle ja pyysi, että he eivät tappaisi Chiang Kai-shekia vaan tekisivät vielä kerran yhteistyötä hänen kanssaan. Mao Zedong ja Zhou Enlai ymmärsivät, että he eivät pystyisi tuhoamaan GMD:tä KKP:n rajallisilla sotavoimilla. Jos he tappaisivat Chiang Kai-shekin, GMD:n kostoa vaativa armeija kukistaisi ja tuhoaisi heidät. Tässä tilanteessa KKP muutti äänensävyä. KKP pakotti Chiang Kai-shekin vielä kerran hyväksymään yhteistyön yhdistetyn Japanin vastaisen vastarinnan nimissä.

Aluksi KKP lietsoi kapinaa ja suuntasi aseensa Chiang Kai-shekia vastaan, mutta teki sitten täyskäännöksen ja toimi kuin teatterisankari pakottamalla hänet uudelleen hyväksymään KKP:n. KKP ei pelkästään välttänyt tuhoisaa kriisiä vaan käytti myös tilaisuutta hyväkseen tulemalla toisen kerran GMD:n hallitukseen. Puna-armeija muutettiin pian Kahdeksannen Reitin Armeijaksi ja siitä tuli entistä suurempi ja voimakkaampi. On pakko ihailla KKP:n vertaansa vailla olevia pettämistaitoja.

6. Japanin vastainen sota – KKP kasvoi tappamalla lainatuilla aseilla

Japanin vastaisen sodan puhjetessa vuonna 1937 GMD:llä oli yli 1,7 miljoonaa aseistettua sotilasta, 110 000 tonnin laivasto ja noin 600 taistelulentokonetta. KKP:n koko armeijan vahvuus, vastikään marraskuussa 1937 muodostettu uusi neljäs armeija mukaan lukien, ei ylittänyt 70 000 henkilöä. Sen voimaa heikensi entisestään sisäinen ryhmäkuntaisuus, ja se olisi voinut tuhoutua yhdessä ainoassa taistelussa. KKP ymmärsi, että jos se aikoi taistella japanilaisia vastaan, se ei kykenisi voittamaan edes yhtä japanilaista divisioonaa. KKP:n silmissä ”kansallisessa yhdistymisessä” oman voiman ylläpitäminen oli tärkeämpää kuin kansakunnan säilymisen turvaaminen. Ollessaan yhteistyössä GMD:n kanssa, KKP noudatti sen vuoksi sisäpolitiikkaa, jossa ”etusijalle asetetaan poliittinen valtataistelu, josta ei puhuta ulospäin, mutta jota toteutetaan käytännössä”.

Japanin miehitettyä Shenyangin 18. syyskuuta 1931 ja laajennettuaan näin valtaansa suureen osaan Koillis-Kiinaa, KKP taisteli rinta rinnan japanilaisten miehittäjien kanssa GMD:n kukistamiseksi. Julistuksessa, joka kirjoitettiin reaktiona Japanin miehitykseen, KKP kehotti kansaa Guomindangin hallinnassa olevilla seuduilla kapinoimaan ja pyysi ”työläisiä lakkoilemaan, maatyöläisiä järjestämään ikävyyksiä, opiskelijoita boikotoimaan opetusta, köyhiä lopettamaan työnteon ja sotilaita kapinoimaan” Kansallismielisen hallituksen kaatamiseksi.

KKP kehotti julisteissaan vastarintaan japanilaisia vastaan, mutta sillä oli vain paikallisia sotavoimia ja sissijoukkoja, joiden leirit olivat kaukana rintamalinjalta. Muutamaa taistelua lukuun ottamatta, Pingxingin solassa käyty taistelu mukaan lukien, KKP ei juurikaan panostanut Japanin vastaiseen sotaan. Sen sijaan se keskittyi oman tukialueensa laajentamiseen. Kun japanilaiset antautuivat, KKP liitti antautuneet sotilaat omaan armeijaansa ja väitti vakinaisen armeijansa vahvuuden kasvaneen yli 900 000 sotilaaseen kahden miljoonan miliisitaistelijan lisäksi. GMD:n armeija taisteli rintamalla käytännössä yksin japanilaisia vastaan ja se menetti sodassa yli 200 sotamarsalkkaa. KKP menetti vain hyvin vähän upseereja. KKP:n oppikirjoissa on kuitenkin väitetty, että GMD ei vastustanut japanilaisia, vaan että juuri KKP johti joukot suureen voittoon Japanin vastaisessa sodassa.

7. Yan’anin ojennuskampanja – pelottavien vainoamismenetelmien luominen

KKP veti puoleensa lukemattomia isänmaallisia nuorukaisia, jotka saapuivat Yan’aniin liittyäkseen taisteluun Japania vastaan, mutta kymmenettuhannet heistä joutuivat KKP:n vainon kohteeksi Yan’anin ojennuskampanjan aikana. Saatuaan Kiinan valtaansa, KKP kuvasi Yan’ania vallankumouksellisena ”pyhänä maana”, mutta ei maininnut mitään puhdistuksen aikana tekemistään rikoksista.

Yan’anin ojennuskampanja oli suurin, synkin ja julmin valtataistelu, joka ihmisten maailmassa on koskaan käyty. Mitättömien porvarillisten myrkkyjen puhdistamisen nimissä puolue puhdisti pois moraalin, itsenäisen ajattelun, toiminnan vapauden, suvaitsevaisuuden ja arvokkuuden. Ensimmäinen askel puhdistuksessa oli laatia jokaisesta henkilöstä henkilökohtaiset arkistot, jotka sisälsivät 1) henkilökohtaisen lausunnon, 2) henkilön poliittisen toiminnan historian, 3) perhetaustan ja sosiaaliset suhteet, 4) omaelämäkerran ja ideologisen muuntumisen, 5) puolueluonteen mukaisen arvioinnin.

Jokaisen oli laadittava henkilökohtaiseen arkistoon lista tuttavistaan syntymästään lähtien, kaikki tärkeimmät tapahtumat ja tapahtuma-ajat ja -paikat. Ihmisiä pyydettiin toistuvasti kirjoittamaan arkistoon, ja jokaisen tekemättä jättämisen katsottiin olevan epäpuhtauden merkki. Henkilön oli kuvattava kaikki yhteiskunnalliset toiminnot, joissa hän oli joskus ollut mukana; varsinkin sellaiset, joilla oli yhteyttä puolueeseen liittymisen kanssa. Painopiste pantiin näiden yhteiskunnallisten toimintojen aikaisille henkilökohtaisille ajatusprosesseille. Puolueluonteen mukainen arviointi oli vielä tärkeämpi, ja henkilön oli tunnustettava kaikki puolueenvastaiset ajatukset tai käytökset omassa tietoisuudessaan, puheessaan, asenteessaan työhön, jokapäiväisessä elämässään ja yhteiskunnallisissa toiminnoissaan. Oman tietoisuutensa arvioinnissa henkilöä esimerkiksi vaadittiin tutkimaan tarkoin, oliko hän toiminut omanvoitonpyynnöstä, oliko käyttänyt työntekoa puolueen hyväksi saavuttaakseen henkilökohtaisia tavoitteita, oliko luottamus vallankumoukselliseen tulevaisuuteen horjunut, oliko hän pelännyt kuolemaa taistelujen aikana tai kaivannut perheenjäseniään ja aviopuolisoaan puolueeseen tai armeijaan liittymisen jälkeen. Mitään riippumattomia normeja ei ollut, minkä vuoksi melkein jokaisella todettiin olevan ongelmia.

Kuulustelluilta kaadereilta kiristettiin ”tunnustuksia” pakkokeinoin ”piilevien petturien” eliminoimiseksi. Tästä seurasi lukemattomia syylliseksi lavastamisia, valheellisia tai vääriä syytöksiä, ja suuri joukko kaadereita joutui vainon kohteeksi. Puhdistuksen aikana Yan’anin sanottiin olevan ”paikka ihmisen luonteen puhdistamiseksi”. Yksi työryhmä meni Sotilasasioiden ja -politiikan yliopistoon tutkimaan kaadereiden henkilökohtaista historiaa ja loi näin kahden kuukauden mittaisen punaisen terrorin. Tunnustusten kiristämiseksi käytettiin erilaisia menetelmiä, esimerkiksi ex tempore -tunnustuksia, avoimia tunnustuksia, ”ryhmäsuostutteluja”, ”viiden minuutin taivutteluja”, yksityisiä neuvontatuokioita, kokousraportteja ja ”retiisien” (punainen päältä ja valkoinen sisältä) tunnistamisia. Oli myös ”kuvien ottamista” – kaikki laitettiin lavalle riviin tutkittavaksi. Ne, jotka näyttivät hermostuneilta, todettiin epäilyttäviksi ja otettiin tutkittaviksi.

Kominternin edustajatkin kavahtivat puhdistuksen aikana käytettyjä menetelmiä sanoen, että Yan’anin tilanne oli masentava. Ihmiset eivät uskaltaneet olla tekemisissä toistensa kanssa. Jokaisella oli oma kirveensä hiottavana, ja kaikki olivat hermostuneita ja peloissaan. Kukaan ei uskaltanut puhua totta tai suojella väärinkohdeltuja ystäviä, koska jokainen yritti pelastaa oman henkensä. Turmeltuneet – ne jotka imartelivat, valehtelivat ja solvasivat toisia – korotettiin; nöyryytyksestä – joko omasta tai toverien nöyryytyksestä – tuli Yan’anissa elämän tosiasia. Ihmiset ajettiin mielipuolisuuden partaalle, koska heidät oli pakotettu luopumaan arvokkuudestaan, kunnian tai häpeän tunteesta ja rakkaudesta toinen toistaan kohtaan voidakseen säilyttää oman henkensä ja työpaikkansa. He lakkasivat ilmaisemasta omia mielipiteitään ja lukivat sen sijaan ääneen puolueen johtajien artikkeleita.
Tätä samaa sortojärjestelmää on käytetty kaikissa KKP:n poliittisissa toimissa siitä lähtien kun se tuli valtaan Kiinassa.

8. Kolmen vuoden sisällissota – maanpetos vallan anastamiseksi

Venäjän porvarillisessa vallankumouksessa helmikuussa 1917 käytettiin suhteellisen lieviä keinoja. Tsaari asetti maan edun etusijalle ja luopui valtaistuimesta sen sijaan että olisi tehnyt vastarintaa. Lenin palasi kiireesti Saksasta takaisin Venäjälle, toteutti uuden vallankaappauksen ja murhautti kommunistisen vallankumouksen nimissä tsaarin kukistaneet kapitalistisen luokan vallankumoukselliset ja tukahdutti näin porvarillisen vallankumouksen. Leninin tavoin KKP poimi kansallisen vallankumouksen hedelmät. Kun Japanin vastainen sota oli ohi, KKP aloitti niin kutsutun ”Vapaussodan” (1946–1949) GMD:n hallituksen kukistamiseksi ja toi vielä kerran sodan kauhut Kiinaan.

KKP on tunnettu suuriin miestappioihin johtavasta ”massastrategiastaan” ja pidäkkeettömästä ihmishenkien uhraamisesta taistelun voittamiseksi. Useissa GMD:tä vastaan käymissään taisteluissa, kuten Liaoxi-Shenyangissa, Peking-Tianjininissä ja Huai Haissa, [20] KKP käytti näitä kaikkein alkukantaisimpia, raakalaismaisimpia ja epäinhimillisimpiä taktiikkoja uhraamalla suuren määrän omaa väkeään. Jilinin maakunnassa Koillis-Kiinassa sijaitsevan Changchunin kaupungin piirityksen aikana Kansan vapautusarmeijan (KVA) käskettiin kieltää siviilejä poistumasta kaupungista, jotta kaupungin ruokavarastot kuluisivat loppuun. Changchunin kaksi kuukautta kestäneen piirityksen aikana melkein 200 000 ihmistä kuoli nälkään ja kylmyyteen, mutta siitä huolimatta KVA ei antanut ihmisten lähteä pois. Kun taistelu oli ohi, KKP väitti häpeilemättä, että he olivat ”vapauttaneet Changchunin ampumatta laukaustakaan”.

Vuosina 1947 ja 1948 KKP solmi Neuvostoliiton kanssa Harbinin ja Moskovan sopimukset, joilla se luovutti kansallisomaisuutta ja antoi pois Koillis-Kiinan voimavaroja saadakseen vastineeksi Neuvostoliiton täyden tuen ulkomaan suhteissa ja sotilasasioissa. Sopimuksen mukaan Neuvostoliitto hankkisi KKP:lle 50 lentokonetta; antaisi KKP:lle kahtena osasuorituksena antautuneiden japanilaisten jättämiä aseita ja myisi kommunistipuolueelle Kiinan koillisosassa neuvostojoukkojen hallinnassa olevia ammuksia ja sotatarvikkeita halvalla. Jos GMD nousisi maihin vesiteitse koillisessa, Neuvostoliitto tukisi salaa KKP:n sotajoukkoja. Sen lisäksi Neuvostoliitto auttaisi kommunistipuoluetta saamaan valvontaansa Koillis-Kiinassa sijaitsevan Xinjiangin; KKP ja Neuvostoliitto loisivat ilmavoimaliittouman; Neuvostoliitto auttaisi varustamaan 11 KKP:n sotavoimien divisioonaa ja kuljettamaan yhden kolmasosan Yhdysvalloilta saamistaan (13 miljardin dollarin arvoisista) aseista Koillis-Kiinaan.

Saadakseen Neuvostoliiton tuen KKP lupasi Neuvostoliitolle erityisiä kuljetusoikeuksia koillisessa, sekä maalla että ilmassa; tarjosi Neuvostoliitolle tietoa sekä Guomindangin hallituksen että Yhdysvaltojen sotavoimien toimista; toimitti Neuvostoliittoon koillisen tuotteita (puuvillaa, soijapapuja) ja sotatarvikkeita kehittyneiden aseiden vastineeksi; myönsi Neuvostoliitolle etuoikeutettuja kaivausoikeuksia Kiinassa; antoi Neuvostoliiton sijoittaa sotajoukkoja koilliseen ja Xinjiangiin; antoi Neuvostoliitolle luvan perustaa Kiinaan Kaukoidän tietotoimiston. Jos Euroopassa syttyisi sota, KKP lähettäisi sotaan 100 000 sotilaan armeijan ja 2 miljoonaa työläistä tukemaan Neuvostoliittoa. Lisäksi KKP lupasi tarvittaessa liittää Pohjois-Koreaan tiettyjä Liaoningin maakunnan alueita.

III. Julmien ominaisuuksien osoittaminen

1. Ikuinen pelko viitoittaa puolueen historiaa

KKP:n huomattavin luonteenpiirre on sen ikuinen pelko. KKP:n tärkein pyrkimys on alusta alkaen ollut eloonjääminen. Tämä pyrkimys auttoi sitä selviytymään sen jatkuvasti muuttuvan ulkoasun alle kätkeytyvästä pelosta. KKP on kuin syöpäsolu, joka leviää ja soluttautuu jokaiseen kehon osaan, tappaa ympärillä olevat normaalit solut ja kasvaa pahanlaatuiseksi ja hallitsemattomaksi. Yhteiskunta ei ole historiamme aikana kyennyt hajottamaan KKP:n kaltaista mutanttia, eikä sillä ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa sen lisääntyä vapaasti solujen jakautumisen tuloksena. Tämä mutantti on niin voimakas, ettei mikään sen laajentumisen tason ja ulottuvuuden sisällä voi sitä pysäyttää. Suuri osa yhteiskunnasta on saastunut, ja entistä laajemmat alueet ovat peittyneet kommunismin tai kommunististen ainesten alle. KKP vahvistaa näitä aineksia entisestään ja käyttää niitä hyödykseen, ja se on perustavanlaatuisella tavalla huonontanut yhteiskunnan ja ihmisten moraalia.

KKP ei usko mihinkään yleisesti tunnustettuihin moraali- ja oikeusperiaatteisiin. Kaikki sen periaatteet on valjastettu täysin sen omiin tarkoituksiin. Se on pohjimmiltaan itsekäs, eivätkä mitkään periaatteet voi ehkäistä tai hillitä sen haluja. Puolueen on omien periaatteidensa mukaisesti jatkuvasti muutettava ulkoasuaan ja luotava nahkansa. Kun sen olemassaolo aikaisemmin oli vaarassa, KKP takertui Neuvostoliiton kommunistipuolueeseen, Guomindangiin, Guomindangin johtoon ja Kansalliseen vallankumoukseen. Saatuaan valtaa, KKP takertui opportunismin eri muotoihin, kansalaisten mieleen ja tunteisiin, yhteiskunnallisiin rakennelmiin ja tarkoituksiin – kaikkeen mihin se vain pääsi käsiksi. Se on käyttänyt hyödykseen jokaista kriisiä valtansa kasvattamiseksi ja hallintansa keinojen vahvistamiseksi.

2. KKP:n ”maaginen ase” on vakaa pyrkimys pahuuteen

KKP väittää, että vallankumouksen voitto riippuu kolmesta ”maagisesta aseesta”: puolueen rakenteesta, aseellisesta taistelusta ja yhtenäisestä rintamasta. GMD:sta saatu kokemus antoi KKP:lle kaksi muuta tällaista ”asetta”: propagandan ja vakoilun. Puolueen erilaiset ”maagiset aseet” ovat kaikki valettu KKP:n yhdeksään perittyyn ominaisuuteen: pahuuteen, petollisuuteen, kiihotukseen, yhteiskunnan roskaväen valloilleen laskemiseen, vakoiluun, ryöstöön, taisteluun, tuhoamiseen ja hallintaan.

Marxismi-leninismi on luonteeltaan paha. Niin hullunkuriselta kuin se kuulostaakin, Kiinan kommunistinen puolue ei oikeastaan ymmärrä marxismi-leninismiä. Lin Biao [2] sanoi, että hyvin harvat KKP:n jäsenet ovat lukeneet Marxin ja Leninin teoksia. Qu Qiubai’ta [22] pidettiin ideologina, mutta hän myönsi lukeneensa hyvin vähän marxismi-leninismiä. Mao Zedongin ajattelu, joka puhuu talonpoikien vallankumouksen puolesta, on marxismi-leninismin maatiaisversio. Deng Xiaopingin teoria sosialismin varhaisvaiheesta on eräänlaista kapitalismia. Jiang Zeminin ”Kolme edustusta” [23] luotiin tyhjästä. KKP ei ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt, mitä marxismi-leninismi on, mutta on perinyt siltä sen julmat puolet, joihin se on lisännyt omat vielä pahemmat järjestelynsä.

KKP:n yhtenäinen rintama on petoksen ja lyhyen aikavälin hyödyn yhdentymä. Yhtenäisyyden tarkoituksena oli vahvistaa sen valtaa, auttaa sitä kasvamaan yksinäisestä sudesta valtavaksi klaaniksi ja muuttaa sen ystävien ja vihollisten välinen suhde. Yhtenäisyys vaati terävää huomiokykyä – oli tunnistettava, ketkä olivat vihollisia ja ketkä ystäviä, ketkä olivat vasemmalla, keskellä tai oikealla, keitä pitäisi kohdella ystävinä ja milloin, ja kenen kimppuun pitäisi käydä ja milloin. Aikaisemmista vihollisista tuli helposti ystäviä ja sitten taas vihollisia. Demokraattisen vallankumouksen aikana puolue esimerkiksi liittoutui kapitalistien kanssa, mutta sosialistisen vallankumouksen aikana kapitalistit tuhottiin. Toinen esimerkki oli tilanne, jossa muiden demokraattisten puolueiden johtajia, kuten Zhang Bojunia [24] ja Luo Longjia [25], ”Kiinan demokraattisen liiton” perustajia, käytettiin hyväksi KKP:n tukijoina valtiovallan kaappaamisessa, mutta vainottiin myöhemmin ”oikeistolaisina”.

3. Kommunistinen puolue on pitkälle kehitettyjä keinoja käyttävä rikollisjärjestö

Kommunistisella puolueella on kaksiosainen strategia, toinen puoli on pehmeä ja joustava ja toinen kova ja tyly. Sen pehmeämmät strategiat ovat propaganda, yhteisrintamat, epäsovun kylväminen, vakoilu, kapinaan yllyttäminen, kaksinaamaisuus, tunkeutuminen ihmisten ajatuksiin, aivopesu, valheet ja petos, totuuden peitteleminen, psykologinen väärinkäyttö ja pelon ilmapiirin luominen. Tehdessään näitä asioita KKP luo ihmisten sydämiin pelon syndrooman, joka saa heidät helposti unohtamaan puolueen rikkomukset. Nämä lukemattomat menetelmät voisivat tukahduttaa ihmisluonnon ja kasvattaa ihmiskunnan pahantahtoisuutta. KKP:n kovat taktiikat ovat väkivalta, aseellinen taistelu, vaino, poliittiset kampanjat, todistajien murhaaminen, ihmisryöstöt, toisinajattelun tukahduttaminen, aseelliset hyökkäykset, toistuvat ratsiat ym. Nämä aggressiiviset menetelmät luovat ja ylläpitävät pelkoa.

KKP käyttää yhtä aikaa sekä pehmeitä että kovia menetelmiä. Joskus ne ovat joissakin tapauksissa sallivia ja toisissa tiukkoja, tai ne voivat olla ulospäin sallivia ja sisäisissä asioissa tiukkoja. Vapaassa ilmapiirissä KKP kannusti eri mielipiteiden ilmaisua, mutta se toimi kuin olisi houkutellut käärmettä ulos kolostaan, niin että mielipiteensä ilmaisseita vainottiin taas seuraavalla tiukan hallinnon kaudella. KKP käytti usein demokratiaa asettaakseen GMD:n kyseenalaiseen valoon, mutta kun intellektuellit KKP:n valvonnassa olevilla alueilla olivat eri mieltä puolueen kanssa, heitä kidutettiin ja jopa mestattiin. Esimerkkinä mainittakoon häpeällinen ”Villililjojen tapaus”, jossa KKP vuonna 1947 Yan’anin ojennuskampanjan aikana puhdisti pois ja hakkasi kirveellä kuoliaaksi intellektuelli Wang Shiwein (1906–1947), joka kirjoitti esseen ”Villililjoja”, jossa hän ilmaisi tasa-arvoa, demokratiaa ja ihmisyyttä koskevat ihanteensa.

Eräs Yan’anin ojennuskampanjan aikana pahoinpidelty sotaveteraani muisteli, että kun hän oli kovan painostuksen alla, raahattuna ja pakotettuna tunnustamaan, ainoa asia minkä saattoi tehdä, oli pettää omatuntonsa ja keksiä valheita. Aluksi hänestä tuntui pahalta, kun hän oli sekoittanut mukaan muita ja keksinyt heistä vääriä syytöksiä. Hän inhosi itseään niin paljon, että hän halusi riistää henkensä. Sattumalta ase oli jätetty pöydälle. Hän otti sen, suuntasi sen päätänsä kohti ja veti liipaisimesta. Aseessa ei ollut panoksia! Häntä kuulustellut henkilö astui sisään ja sanoi: ”On hyvä, että olet myöntänyt tehneesi väärin. Puolueen menetelmät ovat lempeitä.” Kommunistipuolue tiesi, että olit saavuttanut rajasi, tiesi että olit ”lojaali” puolueelle, joten olit läpäissyt kokeen. KKP laittaa ihmisen aina ensimmäiseksi kuolemanloukkuun, ja nauttii sen jälkeen hänen tuskistaan ja nöyryytyksestään. Kun ihminen on saavuttanut rajansa ja toivoo vain voivansa kuolla, puolue tulee ”ystävällisesti” esiin näyttämään tavan elää. Sanotaan, että on ”parempi elää pelkurina kuin kuolla sankarina”. Ihmisestä tulee kiitollinen puolueelle, koska se on pelastanut hänet. Vuosia myöhemmin tämä virkamies sai tietää Falun Gongista, Kiinassa alkaneesta qigongista ja harjoittamismenetelmästä. Hänestä harjoitus oli hyvä. Kun Falun Gongin vainoaminen alkoi 1999, tuskalliset muistot menneisyydestä palasivat eikä hän enää uskaltanut sanoa, että Falun Gong oli hyvä.

Kiinan viimeisen keisarin Puyin [26] kokemus oli samantapainen kuin tämän virkamiehen. Ollessaan vankina KKP:n selleissä ja nähtyään ihmisten yksi toisensa jälkeen tulevan tapetuiksi, hän ajatteli, että kuolisi pian. Pysyäkseen hengissä hän antoi heidän aivopestä itsensä ja oli yhteistyössä vankilan vartijoiden kanssa. Hän kirjoitti myöhemmin omaelämäkerran Elämäni ensimmäinen puolisko, jota KKP käytti onnistuneena esimerkkinä ideologisesta uudelleen muokkaamisesta.

Modernien lääketieteellisten tutkimusten mukaan monet voimakkaan painostuksen kohteeksi joutuneet ja eristyksissä olevat uhrit joutuvat epänormaalin riippuvaisuussuhteeseen vangitsijoihinsa, mikä tunnetaan Tukholman syndroomana. Uhrin mielentilat – onnellisuus tai kiukku, ilo tai suru, riippuivat hänen vangitsijoistaan. Pieninkin uhrille tehty palvelus otetaan vastaan syvällä kiitollisuudella. On tapauksia, joissa uhrit alkavat tuntea ”rakkautta” vangitsijoitaan kohtaan. KKP on jo pitkään onnistuneesti käyttänyt tätä psykologista ilmiötä hyväkseen sekä vihollisiaan vastaan että kansalaistensa mielen hallinnassa ja uudelleen muokkaamisessa.

4. Puolue on kaikkein pahin

Suurin osa KKP:n pääsihteereistä on leimattu antikommunisteiksi. KKP elää selvästi omaa elämäänsä omassa itsenäisessä ruumiissaan. Puolue hoitaa virkailijoita eikä päinvastoin. Kun GMD oli saartanut KKP:n ja se hädin tuskin selviytyi hengissä, se silti johti Jiangxin maakunnan ”neuvostoalueilla” sisäisiä puhdistusoperaatioita iskemällä ”bolshevikkien vastaisia joukkoja” vastaan, teloittaen omia sotilaitaan öisin tai kivittäen heitä kuoliaaksi ammusten säästämiseksi. Ollessaan ahtaalla japanilaisten ja Guomindangin välissä Pohjois-Shaanxin maakunnassa KKP aloitti Yan’anin ojennuskampanjan massapuhdistuksella tappaen lukemattomia ihmisiä. Tämän tapaiset toistuvat joukkomurhat niin valtavassa mittakaavassa eivät estäneet KKP:tä laajentamasta valtaansa ja lopulta hallitsemaan koko Kiinaa. KKP laajensi tämän sisäisen kilpailun ja tappamisen kuvion pieniltä neuvostoalueilta koko kansakuntaan.

KKP on kuin pahanlaatuinen kasvain: sen kehitys on nopeaa, kasvaimen keskus on jo kuollut, mutta se jatkaa leviämistään terveisiin elimiin ulkoreunoilla. Uusia kasvaimia kasvaa sen jälkeen kun se on tunkeutunut elimiin ja kehoon. Ei ole väliä kuinka hyvä tai huono ihminen alun perin on, KKP:hen liittymisen jälkeen hänestä tulee osa sen tuhoavasta voimasta. Mitä rehellisempi ihminen on, sitä tuhoisampi hänestä tulee. Tämä KKP-kasvain jatkaa vääjäämättä kasvamistaan, kunnes sillä ei ole mitään eloonjäämiskeinoa. Silloin kasvain varmasti kuolee.

KKP:n perustaja Chen Duxiu oli oppinut ja Toukokuun neljännen päivän opiskelijaliikkeen johtaja. Hän ei itse näytä olleen mikään väkivallan kannattaja, ja hän varoitti KKP:n jäseniä, että jos nämä yrittäisivät käännyttää GMD:tä kommunismiin tai olisivat liian kiinnostuneita vallasta, tämä johtaisi varmasti suhteiden kiristymiseen. Paitsi että Chen oli Toukokuun neljännen päivän sukupolven aktiivisimpia edustajia, hän oli myös suvaitsevaisin. Hän oli kuitenkin ensimmäinen, joka leimattiin ”oikeistolaiseksi opportunistiksi”.

Eräs toinen KKP:n johtaja, Qu Qiubai, uskoi että KKP:n jäsenten pitäisi osallistua taisteluihin ja tappeluihin, järjestää kapinoita, syöstä vallanpitäjät vallasta ja käyttää äärimmäisyyteen meneviä keinoja kiinalaisen yhteiskunnan palauttamiseksi normaaleihin uomiinsa. Hän tunnusti kuitenkin ennen kuolemaansa: ”En halua kuolla vallankumouksellisena. Olen jättänyt liikkeen jo kauan aikaa sitten. No, historia teki tempun viedessään minut, oppineen ihmisen, vallankumouksen poliittiselle näyttämölle ja pitäessään minut siellä kauan aikaa. En kuitenkaan lopulta voinut päästä yli omista yläluokkaisista käsityksistäni. Minusta ei kaikesta huolimatta voi tulla proletariaattiluokan soturia.[27]”

Kominternin neuvon mukaisesti KKP:n johtaja Wang Ming esitti syitä tehdä yhteistyötä GMD:n kanssa Japanin vastaisessa sodassa KKP:n tukialueen laajentamisen sijasta. KKP:n kokouksessa Mao Zedong ja Zhang Wentian [28] eivät kyenneet suostuttelemaan tätä toveriaan eivätkä myöskään voineet paljastaa omaa todellista tilannettaan: puna-armeijan rajoitetun sotilaallisen voiman vuoksi he eivät voisi itse pidätellä yhtäkään japanilaista divisioonaa. Jos KKP olisi sittenkin päättänyt taistella, Kiinan historia olisi ollut varmasti toisenlainen. Mao Zedongin oli pakko vaieta kokouksissa. Myöhemmin Wang Ming karkotettiin, ensin ”vasemmistolaisuutensa” vuoksi ja myöhemmin hänet leimattiin oikeistolaiseksi opportunistiksi.

Hu Yaobang, puoluesihteeri, joka pakotettiin eroamaan tammikuussa 1987, oli onnistunut voittamaan takaisin kiinalaisten tuen KKP:lle tuomalla oikeutta monille viattomille uhreille, jotka oli leimattu rikollisiksi Kulttuurivallankumouksen aikana. Hänet kuitenkin lopulta erotettiin.

Zhao Ziyang, tuorein hairahtunut puoluesihteeri [29], halusi saada KKP:n edistämään uudistuksia, mutta hänen toimensa aiheuttivat hänelle ikäviä seurauksia.
Mitä KKP:n uusi johtaja siis voisi tehdä? KKP:n aito uudistaminen merkitsisi puolueen kuolemaa. Uudistajat huomaisivat nopeasti, että KKP olisi ottanut heiltä vallan. On tietty raja sille, mitä KKP:n jäsenet voivat tehdä KKP:n järjestelmän muuttamiseksi. KKP:llä ei näin ollen ole mitään mahdollisuutta onnistua uudistuksissa.

Jos kaikista puolueen johtajista on tullut ”pahoja ihmisiä”, kuinka KKP olisi voinut laajentaa vallankumousta? Monissa tapauksissa KKP:n ollessa vahvimmillaan – sen kaikkein pahimmatkin edustajat, korkeimmat virkailijat, epäonnistuivat viroissaan. Näin siksi, että heidän pahuuden määränsä ei vastannut puolueen korkeaa vaatimustasoa. Puolue on kerran toisensa jälkeen valinnut vain kaikkein pahimmat. Monien puolueen johtajien poliittinen elämä on päättynyt tragediaan, mutta KKP on kuitenkin selvinnyt. Ne puolueen johtajat, jotka selvisivät kunnialla viroistaan, eivät olleet niitä, jotka pystyivät vaikuttamaan puolueeseen vaan niitä, jotka ymmärsivät puolueen julmat aikomukset ja toimivat niiden mukaisesti. He vahvistivat KKP:n kykyä selviytyä kriiseistä ja antoivat itsensä täydellisesti puolueelle. Ei ihme, että puolueen jäsenet kykenivät taistelemaan taivasta, maata ja muita ihmisiä vastaan. He eivät kuitenkaan koskaan voineet vastustaa puoluetta. He ovat puolueen kesyjä aseita tai kuuluvat kaikkein symbioottisimmin yhteen puolueen kanssa.

Häpeämättömyydestä on tullut nykyisen KKP:n silmiinpistävin ominaisuus. Puolueen mukaan kaikki sen virheet johtuivat yksittäisten puoluejohtajien, kuten Zhang Guotaon [30] tai Neljän koplan [31] toimista. Puolue arvioi, että Mao Zedongin toimista 30 prosenttia oli virheitä ja 70 prosenttia aikaansaannoksia, kun taas Deng Xiaoping arvioi toimistaan 40 prosentin olleen virheitä ja 60 prosentin aikaansaannoksia, mutta itse puolue ei ole koskaan väärässä. Ja vaikka puolue olisikin ollut väärässä, no, puoluehan on itse korjannut virheensä. Puolue käskee sen vuoksi jäseniään ”katsomaan eteenpäin” eikä ”märehtimään menneitä”. Monet asiat voivat muuttua: kommunistinen paratiisi on vaihtunut ruoan ja suojan vaatimattomaksi sosialistiseksi tavoitteeksi, marxismi-leninismi on korvattu ”Kolmella edustuksella”. Ihmisten ei pitäisi hämmästyä, jos KKP alkaisi tukea demokratiaa ja uskonnonvapautta tai jos se hylkäisi Jiang Zeminin yhdessä yössä tai lopettaisi Falun Gongin vainon, jos se katsoisi tämän olevan tarpeellista valtansa säilyttämiseksi. Yksi asia ei KKP:ssä kuitenkaan koskaan muutu: puolueen perustavoitteet – puolueen säilyminen ja sen vallan ja hallinnan ylläpitäminen.

KKP on valinnut teoreettiseksi perustakseen väkivallan, terrorin ja häikäilemättömän aivopesun sekoituksen, joka sitten muuntuu puolueluonteeksi, puolueen pääperiaatteiksi, sen johtajien luonteeksi, koko puolueen toimintamekanismiksi ja kaikkien KKP:n jäsenten tekojen tunnusmerkeiksi. Kommunistinen puolue on teräksenkova ja sen kuri on raudanluja. Kaikkien jäsenten on pyrittävä samaan päämäärään ja jäsenten tekojen täytyy olla täysin sopusoinnussa puolueen poliittisen ohjelman kanssa.

Johtopäätös

Miksi historia on Kiinassa valinnut kommunistisen puolueen eikä jotain toista poliittista voimaa? Kuten kaikki tiedämme, tässä maailmassa on kaksi voimaa, kaksi vaihtoehtoa. Toinen on vanha ja julma, jonka päämääränä on tehdä pahaa ja valita negatiivinen vaihtoehto. Toinen on oikeamielinen ja hyvä, joka valitsee sen, mikä on oikeaa ja hyväntahtoista. Vanhat voimat valitsivat KKP:n. Syy valintaan on juuri se, että KKP on koonnut yhteen kaiken maailman pahuuden, kiinalaisen ja ulkomaisen, menneen ja nykyisen. Se on pahojen voimien tyypillinen edustaja. KKP käytti erittäin suuressa määrin hyväkseen ihmisten luontaista viattomuutta ja hyväntahtoisuutta pettääkseen heitä, ja askel askeleelta se on onnistunut saavuttamaan nykyisen tuhovoimansa.

Mitä puolue tarkoitti väittäessään, ettei uutta Kiinaa olisi ilman kommunistista puoluetta? Todisteet puolueen perustamisen ja valtaantulon välisiltä vuosilta 1921–1949 osoittavat selvästi, että KKP ei olisi vallassa ilman petosta ja väkivaltaa. KKP eroaa kaikista muunlaisista organisaatioista siinä, että se noudattaa vääristynyttä marxismi-leninismin ideologiaa ja tekee mitä haluaa. Se pystyy selittämään kaikki toimensa ylevillä teorioilla ja kytkemään ne taitavasti tiettyihin yhteiskunnallisiin ryhmiin ja ”oikeuttamaan” tällä tavoin toimensa. Se lähettää joka päivä propagandaa ja pukee strategiansa erilaisiin periaatteisiin ja teorioihin todistellen olevansa ikuisesti oikeassa.

KKP:n kehitys on ollut pahuuden kasaantumisprosessi, jossa ei ole mitään loistokasta. KKP:n historia osoittaa meille juuri sen laittomuuden. Kiinalaiset eivät valinneet KKP:tä, vaan KKP pakotti kiinalaiset kommunismin, tämän vierasmaalaisen julman haamun alaisuuteen käyttämällä kommunistiselta puolueelta perimiään pahoja ominaisuuksia – pahuutta, petollisuutta, kiihotusta, yhteiskunnan roskaväen valloilleen laskemista, vakoilua, ryöstöä, taistelua, tuhoamista ja hallintaa.

Alaviitteitä

[1] Ote kommunistisesta hymnistä ”Kansainvälinen”

[2] Maon teoksesta ”Raportti Hunanin talonpoikaisliikettä koskevasta tutkimuksesta” (Maaliskuu, 1927)

[3] Kiinalainen kansantarina Valkohiuksinen tyttö kertoo luolassa asuvasta naispuolisesta kuolemattomasta, joka yliluonnollisilla kyvyillään saattoi palkita hyveellisyyttä ja rangaista paheellisuutta, tukea oikeamielisyyttä ja ehkäistä pahuutta. Mutta ”uudessa” kiinalaisessa näytelmässä, oopperassa ja baletissa hänet kuvattiin tyttönä, jonka oli paettava luolaan, sen jälkeen kun hänen isänsä oli hakattu kuoliaaksi, koska hän ei antanut tytön mennä naimisiin vanhan maanomistajan kanssa. Tytön hiukset tulivat valkoisiksi ravinnon puutteesta. Tästä tuli yksi tunnetuimmista ”nykyaikaisista” kiinalaisista näytelmistä, ja se lietsoi vihaa maanomistajaluokkaa kohtaan.

[4] Ryysyköyhälistö. Tämä termi tarkoittaa hylkiöiden, rappeutuneiden tai rikollisten ainesten luokkaa, joka muodosti osan teollisuuskeskusten väestöstä. Siihen kuuluivat kerjäläiset, prostituoidut, gangsterit, rikolliset, huijarit, pikkurikolliset, kulkurit, pitkäaikaistyöttömät tai työhön kykenemättömät, ihmiset jotka eivät kelvanneet teollisuuden palvelukseen ja kaikenlaiset yhteiskunnan arvoasteikossa pudonneet tai rappeutuneet ainekset. Marx loi termin Ranskassa vuosina 1848–1850 teoksessaan Luokkataistelut.

[5] Zhou Enlai (5.3.1898 – 8.1.1976) oli Maon jälkeen KKP:n historian toiseksi tärkein hahmo. Hän oli KKP:n johtohenkilö ja Kiinan kansantasavallan pääministeri vuodesta 1949 kuolemaansa asti.

[6] Gu Shunzhang oli alun perin yksi KKP:n vakoilujärjestelmän johtajista. Vuonna 1931 GMD vangitsi hänet, ja hän auttoi GMD:tä paljastamaan monia KKP:n vakoojia. Kaikki kahdeksan Gun perheenjäsentä kuristettiin myöhemmin kuoliaaksi ja haudattiin Shanghain ranskalaiselle toimilupa-alueelle. Lisätietoja teoksessa “The CCP’s History of Assassinations” (http://english.epochtimes.com/news/4-7-14/22421.html).

[7] KKP:n ja GMD:n välillä kesäkuussa 1946 käyty sota. Tämä sota koostui kolmesta peräkkäisestä sotaretkestä: Liaoxi-Shenyang, Huai-Hai ja Peking-Tianjin. Niiden jälkeen KKP kukisti GMD:n hallinnon, mikä johti Kiinan kansantasavallan perustamiseen 1. lokakuuta 1949.

[8] Chiang Kai-shek oli GMD:n johtaja. Hän lähti myöhemmin maanpakoon, ja hänestä tuli Taiwanin hallitsija.

[9] Hu Zongnan (1896–1962) oli syntyisin Zheijiangin maakunnassa sijaitsevasta Xiaofengin piirikunnasta (nykyään osa Anjin piirikuntaa). Hänestä tuli asteittain GMD:n varakomentaja, pääkomentaja ja lounaisen sotilas- ja hallintopäämajan henkilökuntapäällikkö.

[10] Li Xiannian (1909–1992), yksi KKP:n merkittävimmistä johtajista. Hän oli Kiinan presidentti vuonna 1983. Hänellä oli tärkeä osa Deng Xiaopingin auttamisessa takaisin valtaan lokakuussa 1976 Kulttuurivallankumouksen päättyessä.

[11] Kun KKP aloitti maareformin, se jakoi ihmiset luokkiin. Vihollisiksi määriteltyjen luokissa maanomistajat olivat sijalla 9 intellektuellien, taantumuksellisten, vakoojien ym. Jälkeen.

[12] Sima Qianin runosta (noin 145–135 eKr. noin vuoteen 87 eKr.). Hän oli läntisen Han-dynastian aikainen historioitsija ja oppinut. Hänen kuuluisassa runossaan todetaan: ”Kaikkien on kuoltava; ihminen kuolee joko Taishan-vuorta mahtavampana tai höyhentä kevyempänä.” Taishan on yksi Kiinan suurimmista vuorista.
[13] Yang Kuisong: ”Yhteenveto Moskovan rahallisesta tuesta Kiinan kommunistiselle puolueelle vuodesta 1920 vuoteen 1940 (1),” Nro 27, 2000-luvulla (30.6.2004) julkaistu verkkoeditio. Sivusto http://www.cuhk.edu.hk/ics/21c/supplem/essay/040313a.htm (kiinaksi).
Kirjoittaja Yang Kuisong toimi nykyajan historian tutkijana Kiinan yhteiskuntatieteellisessä korkeakoulussa. Nykyisin hän toimii professorina Pekingin yliopiston historian osastolla ja apulaisprofessorina Itä-Kiinan normaali-yliopistossa.

[14] Pohjoinen sotaretki oli Chiang Kai-shekin vuonna 1927 johtama sotaretki. Sen tarkoitus oli yhdistää Kiina GMD:n vallan alle ja lopettaa paikallisten sotapäälliköiden hallinto. Näissä tavoitteissaan se suureksi osaksi onnistuikin. Pohjoisen sotaretken aikana KKP oli liitossa GMD:n kanssa.

[15] Vallankumouksellinen liike KKP:n ja GMD:n liiton aikana, josta osoituksena oli Pohjoinen sotaretki.

[16] Sun Yat-sen (1966–1925), nykyaikaisen Kiinan perustaja

[17] GMD:n hallitsema Kansallinen vallankumousarmeija oli Kiinan tasavallan kansallinen armeija. KKP:n ja GMD:n liiton aikana siihen kuuluivat myös liittoon liittyneet KKP:n jäsenet.

[18] 12.4.1927 Guomindang aloitti Chiang Kai-shekin johdolla sotilasoperaation KKP:tä vastaan Shanghaissa ja useissa muissa kaupungeissa. 5000–6000 KKP:n jäsentä vangittiin ja monet heistä tapettiin Shanghaissa huhtikuun 12. päivän ja vuoden 1927 lopun välisenä aikana.

[19] Jinggangshanin vuoristoalueen katsotaan olevan KKP:n ensimmäinen vallankumouksellinen tukikohta maaseudulla, ja sitä kutsuttiin ”puna-armeijan kehdoksi”.

[20] Liaoxi-Shenyangin, Peking-Tianjinin ja Huai Hain taistelut olivat KKP:n kolme tärkeintä taistelua Guomindangia vastaan vuoden 1948 syyskuun ja vuoden 1949 tammikuun välisenä aikana. Näissä kolmessa taistelussa tuhottiin monta GMD:n iskujoukkoa ja niissä kuoli miljoonia ihmisiä.

[21] Lin Biao (1907–1971) oli yksi KKP:n merkittävimmistä johtajista. Hän toimi Mao Zedongin alaisuudessa Kiinan politbyroon jäsenenä, varapuheenjohtajana (1958) ja puolustusministerinä (1959). Liniä pidetään Kiinan suuren kulttuurivallankumouksen arkkitehtinä. Lin oli määrä nimittää Maon seuraajaksi vuonna 1966, mutta hän joutui epäsuosioon vuonna 1970. Joidenkin tietojen mukaan Lin osallistui vallankaappausyritykseen tajutessaan menettävänsä asemansa ja yritti paeta Neuvostoliittoon väitetyn salajuonen paljastuttua. Hän sai surmansa lentokoneen maahansyöksyssä yrittäessään paeta syytöksiä.

[22] Qu Qiubai (1899–1935) oli yksi KKP:n varhaisemmista johtajista ja kuuluisista vasemmistolaisista kirjailijoista. GMD vangitsi hänet 23. helmikuuta 1935, ja hän kuoli 18. kesäkuuta samana vuonna.

[23] ”Kolme edustusta” mainittiin ensi kertaa Jiang Zeminin puheessa helmikuussa 2000. Tämän doktriinin mukaan puolueen on aina edustettava Kiinan edistyneiden tuotantovoimien kehityssuuntausta, Kiinan edistyneen kulttuurin suuntautumista ja Kiinan kansan ylivoimaisen enemmistön perustavanlaatuisia etuja.

[24] Zhang Bojun (1895–1969) oli yksi demokraattisen kiinalaisen puolueen ”Kiinan demokraattisen liiton” perustajista. Mao Zedong luokitteli hänet oikeistolaiseksi nro 1, ja hän oli yksi harvoista ”oikeistolaisista”, jotka eivät saaneet hyvitystä Kulttuurivallankumouksen jälkeen.

[25] Luo Longji (1898–1965) oli yksi demokraattisen puolueen ”Kiinan demokraattisen liiton” perustajista. Mao Zedong luokitteli hänet nro 1 oikeistolaiseksi 1958, ja hän oli yksi harvoista ”oikeistolaisista”, jonka mainetta ei palautettu Kulttuurivallankumouksen jälkeen

[26] Pu-yi, mantšurialaiselta nimeltään Aisin Gioro (1906–1967), oli Kiinan viimeinen keisari (1908–1912). Hän hallitsi nimellä Hsuan T’ung. Hänen luovuttuaan vallasta uuden tasavallan hallitus myönsi hänelle suuren eläkkeen ja antoi hänen asua Kielletyssä kaupungissa vuoteen 1924 asti. Vuoden 1925 jälkeen hän asui Japanin toimilupa-alueella Tianjinissa. Vuonna 1934 hänestä tuli japanilaisen nukkevaltion Mantšukuon eli Mantšurian keisari nimellä K’ang Te. Venäläiset vangitsivat hänet 1945. Vuonna 1946 Pu Yi todisti Tokion sotarikosoikeudenkäynnissä, että hän oli ollut tahtomattaan japanilaisten militaristien työväline eikä ollut ajanut Mantšurian itsemääräämisoikeutta toisin kuin nämä väittivät,. Vuonna 1950 hänet luovutettiin Kiinan kommunisteille, ja hän oli vankina Shenyangissa vuoteen 1959 asti, jolloin Mao armahti hänet.

[27] Qu Qiubai, ”Vielä joitakin sanoja” 23. toukokuuta 1935 ennen hänen kuolemaansa 18. kesäkuuta 1935.

[28] Zhang Wentian (1900–1976), yksi KKP:n tärkeistä johtajista 1930-luvulta lähtien. Hän toimi Kiinan varaulkoministerinä vuodesta 1943 vuoteen 1960. Hän sai surmansa vuonna 1976 Kulttuurivallankumouksen vainoissa. Hänen maineensa palautettiin elokuussa 1979.

[29] Viimeinen KKP:n kymmenestä pääsihteeristä. Hänet erotettiin koska hän ei halunnut käyttää väkivaltaa opiskelijoiden Taivaallisen Rauhan Aukiolla pitämän mielenosoituksen lopettamiseksi vuoden 1989 kesäkuussa.

[30] Zhang Guotao (1897–1979), yksi KKP:n perustajista. Hänet erotettiin KKP:stä huhtikuussa 1938. Hän lähti Taiwaniin marraskuussa 1948 ja sieltä Hongkongiin vuonna 1949. Hän muutti Kanadaan vuonna 1968.

[31] ”Neljän koplan” muodostivat Mao Zedongin vaimo Jiang Qing (1913–1991), Shanghain propagandaosaston virkamies Zhang Chunqiao (1917–1991), kirjallisuuskriitikko Yao Wenyuan (1931) ja shanghailainen turvamies Wang Hongwen (1935–1992). He nousivat valtaan Kulttuurivallankumouksen aikana (1966–1976) ja hallitsivat Kiinan politiikkaa 1970-luvun alkupuolella. 

Lähde:

http://www.tuidang.se/pages/posts/yhdeksaen-kommentaaria-kiinan-kommunistisesta-puolueesta-ndash-osa-2-22.php

Yli viiden tuhannen vuoden aikana Kiinan kansa on luonut loistavan sivilisaation Keltaisen joen ja Jangtsejoen ympäristöön. Tämän pitkän ajanjakson aikana dynastioita on tullut ja mennyt, ja Kiinan kulttuuri on vuoroin kukoistanut ja lakastunut. Kiinan historian näyttämöllä on nähty loisteliaita ja liikuttavia draamoja.

Historioitsijat katsovat tavallisesti Kiinan modernin aikakauden alkaneen vuonna 1840. Se merkitsi alkua Kiinan matkalle perinteestä nykyaikaistamiseen. Kiinan sivilisaatio on käynyt läpi neljä suurta haasteiden ja vastavaikutuksien vaihetta. Ensimmäiset kolme vaihetta olivat 1860-luvun alussa englantilaisten ja ranskalaisten tunkeutuminen Pekingiin, Kiinan-Japanin sota (tunnetaan myös nimellä ”Jiawu-sota”) vuonna 1894 ja Venäjän-Japanin sota Koillis-Kiinassa vuonna 1906. Kiina vastasi näihin kolmeen haasteelliseen vaiheeseen suuntautumalla länteen. Tämä näkyi nykyaikaisten tavaroiden ja aseiden tuonnissa, vuoden 1898 ”Sadan päivän uudistuksen” [1] institutionaalisissa uudistuksissa, myöhäisen Qing-dynastian lopun yrityksessä luoda maalle valtiosääntö ja myöhemmin Xinhai-vallankumouksessa (tai Hsinhai-vallankumous) vuonna 1911. [2]

Ensimmäisen maailmansodan lopussa Kiinaa ei pidetty kovin vahvana valtiona huolimatta sen sodassa saavuttamista voitoista. Monien kiinalaisten mielestä nämä kolme vaihetta epäonnistuivat. Toukokuun neljännen päivän liike [3] johti neljänteen yritykseen vastata aikaisempiin haasteisiin, mikä huipentui Kiinan kulttuurin täydelliseen länsimaiseen suuntaukseen kommunistisen liikkeen ja sen äärimmäisyyksiin menevän vallankumouksen myötä.

Tämä artikkeli käsittelee kommunistisen liikkeen ja kommunistisen puolueen vaikutusta Kiinan yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Viimeisten 160 vuoden aikana melkein sata miljoonaa ihmistä on Kiinassa kuollut väkivallan seurauksena, ja suurin osa Kiinan perinteisestä kulttuurista ja sivistyksestä on hävitetty. Jos jätämme huomioimatta valitsivatko kiinalaiset kommunistisen puolueen, tai painostettiinko maata ulkoapäin – mitkä sen seuraukset ovat olleet?

I . Väkivalta ja terrori vallan saavuttamisen ja säilyttämisen keinoina

”Kommunistit pitävät halveksittavana salata mielipiteitään ja aikomuksiaan. He selittävät avoimesti, että heidän päämääränsä voidaan saavuttaa ainoastaan väkivaltaisesti kumoamalla koko tähänastinen yhteiskuntajärjestys.”[4] Tämä lainaus on kommunistisen puolueen tärkeimmän dokumentin Kommunistisen manifestin viimeisestä kappaleesta. Väkivalta on kommunistiselle puolueelle tärkein tapa saavuttaa valta. Tämä piirre on puolueen syntymästä lähtien kulkenut perintönä puolueen kaikille myöhemmille muodoille.

Maailman ensimmäinen kommunistinen puolue perustettiin itse asiassa vasta monta vuotta Karl Marxin kuoleman jälkeen. Vuonna 1917 tapahtuneen lokakuun vallankumouksen jälkeisenä vuonna syntyi ”Yleisvenäläinen kommunistipuolue” (Bolševikit, myöhemmin ”Neuvostoliiton Kommunistinen Puolue”). Puolue kasvoi käyttämällä väkivaltaa ”luokkavihollisia” vastaan, ja sitä ylläpidettiin puolueen jäseniin ja tavallisiin kansalaisiin kohdistetulla väkivallalla. Stalinin puhdistusten aikana 1930-luvulla Neuvostoliiton kommunistinen puolue tappoi yli 20 miljoonaa ns. vakoilijaa, petturia ja toisinajattelijaa.

Kiinan kommunistinen puolue (KKP) perustettiin aluksi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen haarana Kolmannessa kommunistisessa internationaalissa. Näin se peri myös tappamishalun. Kommunistien ja Guomindangin välillä vuosina 1927–1936 käydyn Kiinan ensimmäisen sisällissodan aikana Jiangxin maakunnan väkiluku laski yli 20 miljoonasta noin 10 miljoonaan. Nämä luvut auttavat ymmärtämään KKP:n väkivallan aiheuttaman tuhon määrää.

Väkivallan käyttöä ei ehkä voi välttää poliittista valtaa tavoiteltaessa, mutta mikään hallitus ei ole ollut yhtä innokas tappamaan kuin Kiinan kommunistinen puolue, erityisesti muutoin rauhallisten jaksojen aikana. Vuoden 1949 jälkeen KKP:n aiheuttamien kuolemien määrä on ylittänyt vuosien 1921–1949 sisällissodissa kuolleiden määrän.

Erinomainen esimerkki Kiinan kommunistisen puolueen väkivallan käytöstä on sen Kambodžan kommunistiselle puolueelle (Khmer Rougelle) antama tuki. Punaiset khmerit murhasivat neljännesosan väestöstä, josta suuri osa oli joko Kiinasta tulleita siirtolaisia tai kiinalaisten jälkeläisiä. Kiina estää edelleen kansainvälistä yhteisöä saattamasta punaisia khmerejä oikeuden eteen ja tekee kaikkensa peittääkseen kommunistisen puolueen roolin kansanmurhassa.

KKP:lla on läheiset yhteydet maailman julmimpiin vallankumouksellisiin asevoimiin ja itsevaltaisiin hallituksiin. Näitä ovat punaisten khmerien lisäksi Indonesian, Filippiinien, Malesian, Vietnamin, Burman, Laosin ja Nepalin kommunistipuolueet, jotka kaikki on perustettu KKP:n tuella. Monet näiden kommunistipuolueiden johtajat ovat kiinalaisia, ja jotkut heistä piileskelevät Kiinassa vielä tänäkin päivänä.

Muita maolaisuuteen perustuvia kommunistisia liikkeitä ovat eteläamerikkalainen terroristijärjestö Loistava polku (Sendero Luminoso) ja japanilainen Punainen armeijakunta, joiden julmuudet kansainvälinen yhteisö on tuominnut.

Yksi kommunistisen puolueen käyttämistä teorioista on darwinismi. Kommunistinen puolue soveltaa darwinistista näkemystä kilpailusta ihmissuhteisiin ja ihmiskunnan historiaan väittäen, että luokkataistelu on yhteiskunnallisen kehityksen ainoa liikkeellepaneva voima. Kamppailusta tulee sen vuoksi kommunistisen puolueen ensisijainen poliittista valtaa palveleva ja ylläpitävä ”usko” ja työväline. Maon kuuluisat sanat: ”Kuinka asioita 800 miljoonan ihmisen kanssa voisi hoitaa ilman taistelua”, ovat hyvä esimerkki heidän elämänlogiikastaan.

Toinen Maon yhtä tunnettu väite on, että Kulttuurivallankumous pitäisi suorittaa ”joka seitsemäs tai kahdeksas vuosi.”[5] Jatkuva väkivallan käyttö on tärkeä keino, jolla KKP ylläpitää valtaansa Kiinassa. Väkivallan käytön tarkoituksena on synnyttää pelkoa. Jokainen taistelu ja kampanja on ollut terrorin soveltamista käytäntöön siten, että Kiinan kansan sydämet on täytetty pelolla. Ihmiset ovat alistuneet terroriin ja tulleet asteittain orjuutetuiksi KKP:n vallan alle.

Terrorismista on nykyään tullut sivistyneen ja vapaan maailman päävihollinen. Kommunistipuolueen valtionkoneiston avulla harjoittama väkivaltainen terrori on kuitenkin ollut laajempaa, pitempiaikaista ja tuhoisampaa. Nyt 2000-luvulla emme saa unohtaa kommunistisen puolueen perittyä luonnetta, sillä se tulee näyttelemään ratkaisevaa osaa KKP:n kohtaloa ratkaistaessa.

II. Väkivallan oikeuttaminen valheilla

Yhteiskunnan sivistystasoa voidaan mitata hallituksen väkivallan käytön määrällä. Väkivallan käyttäminen osoittaa selvästi, että Kiinan kommunistinen puolue on ottanut valtavan askeleen taaksepäin. Valitettavasti ne, jotka uskovat, että väkivalta on tarpeellinen väline yhteiskunnan kehitykselle ovat pitäneet kommunistipuolueita edistysmielisinä.

Tällainen väkivallan hyväksyminen on nähtävä yhdessä kommunistisen puolueen toisen perityn piirteen kanssa: vertaansa vailla olevan petosten ja valheiden käytön kanssa.

”Nuoruudestamme lähtien olemme pitäneet Yhdysvaltoja sympaattisena maana. Tämä johtuu luultavasti osittain siitä, että Yhdysvallat ei ole koskaan valloittannut Kiinaa eikä hyökännyt sinne. Kiinalaisilla on pohjimmiltaan Yhdysvalloista hyvä käsitys, joka perustuu amerikkalaisten demokraattiseen ja vapaamieliseen mielenlaatuun”.

Tämä on ote KKP:n virallisen sanomalehden Xinhuan päivälehden pääkirjoituksesta 4. heinäkuuta 1947. Vain kolme vuotta myöhemmin puolue lähetti sotilaita taistelemaan amerikkalaisia joukkoja vastaan Pohjois-Koreassa ja esitti amerikkalaiset maailman pahimpina imperialisteina. Jokainen mannerkiinalainen hämmästyisi, jos saisi lukea tämän 50 vuotta sitten kirjoitetun pääkirjoituksen. KKP on kieltänyt kaikki lainaukset samantapaisista aikaisemmista teksteistä ja julkaissut niistä uudelleenkirjoitettuja versioita.

Valtaantulonsa jälkeen KKP on käyttänyt samantapaisia temppuja jokaisessa kampanjassaan, muun muassa vastavallankumouksellisten eliminoinnissa (1950–1953), ”kumppanuudessa” julkisten ja yksityisten yrityksien kanssa (1954–1957), oikeistonvastaisessa liikkeessä (1957), Kulttuurivallankumouksessa (1966–1976), Taivaallisen rauhan aukion verilöylyssä (1989) ja nyt viimeksi Falun Gongin vainoamisessa, joka alkoi vuonna 1999. Häpeällisin esimerkki on intellektuellien vaino vuonna 1957. Puolue pyysi intellektuelleja esittämään mielipiteitään. Heitä vainottiin myöhemmin ”oikeistolaisina” ja heidän sanojaan käytettiin todisteena heidän ”rikoksestaan”. Kun vainoa kritisoitiin ”salaisena juonitteluna”, Mao väitti julkisesti, ettei se ollut ”salaista vaan avointa juonittelua”.

Petoksella ja valheilla on ollut erittäin tärkeä osa siinä, miten Kiinan kommunistinen puolue on saavuttanut valtansa ja säilyttänyt sen. Kiinalla on pisin ja täydellisin historia maailmassa ja Kiinan oppineet ovat ammoisista ajoista lähtien tukeutuneet voimakkaasti historiaan. Kiinalaiset ovat käyttäneet historiaa tämänhetkisen todellisuuden arviointiin ja henkilökohtaiseen ”henkiseen kehitykseen.” Pannakseen historian palvelemaan nykyhallitusta, puolue on käyttänyt menetelmää, jolla historiallisia totuuksia muutetaan ja salataan. Puolue on propagandassaan ja tiedotteissaan kirjoittanut historiaa uudelleen alkaen Kevät- ja syyskronikoista (770–476 eKr.) ja Taistelevien valtioiden ajasta (475–221 eKr.) aina Kulttuurivallankumoukseen asti. Tällainen historian vääristely on jatkunut yli 50 vuoden ajan vuodesta 1949 lähtien, ja puolue on säälimättömästi estänyt ja tuhonnut kaikki historiallisten totuuksien palauttamiseen tähtäävät ponnistelut.

Kun väkivalta ei riitä ylläpitämään hallintaa, KKP turvautuu petokseen ja valheisiin oikeuttaakseen ja salatakseen hallintonsa väkivaltaisuuden.

On kuitenkin myönnettävä, että Kiinan kommunistinen puolue ei keksinyt petosta ja valheita, vaan se on häpeämättä omaksunut ikivanhat roistomaiset menettelyt. KKP lupasi maata maatyöläisille, tehtaita työntekijöille, vapautta ja demokratiaa intellektuelleille ja rauhaa kaikille. Mitään näistä lupauksista ei koskaan toteutettu. Yksi kiinalainen sukupolvi on kuollut harhaanjohdettuna ja toista sukupolvea petetään edelleen. Tämä on Kiinan kansan suurin murhe ja Kiinan kansakunnan suurin onnettomuus.

III. Alituisesti muuttuvat periaatteet

Vuoden 2004 Yhdysvaltojen presidentinvaalikampanjan aikana yksi presidenttiehdokkaista sanoi TV-keskustelussa, että taktiikkaa voi tarvittaessa muuttaa muttei koskaan ”uskoaan” tai ”perusarvojaan”, muuten hän ”yksinkertaisesti ei ole uskottava” [6]. Tämä lausunto tekee selväksi yleispätevän periaatteen.

Kommunistinen puolue on tyypillinen esimerkki. 80 vuotta sitten tapahtuneesta perustamisestaan lähtien se on pitänyt kuusitoista kansalliskokousta ja muuttanut puolueen sääntöjä kuusitoista kertaa. Viisikymmenvuotisen valtansa aikana se on tehnyt viisi merkittävää muutosta Kiinan peruslakiin.
Kommunistisen puolueen ihanne on sosiaalinen tasa-arvo, joka johtaa kommunistiseen yhteiskuntaan. Tämän päivän Kiinasta on kuitenkin tullut yhteiskunta, jossa varallisuuserot ovat maailman suurimmat. Monista puolueen jäsenistä on tullut suunnattoman rikkaita samalla kun 800 miljoonaa kiinalaista elää köyhyydessä.

Puolueen ohjaava teoria on peräisin marxismi-leninismistä. Siihen lisättiin maolaisuutta, sitten Deng Xiaopingin ajatuksia ja äskettäin Jiang Zeminin ”Kolme edustusta”. Marxismi-leninismi ja maolaisuus eivät sovi lainkaan yhteen Dengin teorioiden ja Jiangin ideologian kanssa – ne ovat itse asiassa toistensa vastakohtia. Tämä KKP:n käyttämä kommunististen teorioiden sekasotku on todella harvinaislaatuinen ihmiskunnan historiassa.

Kommunistisen puolueen muuttuvat periaatteet ovat suuressa määrin olleet ristiriidassa keskenään. Kun maailmanlaajuisen yhdentymisen ideasta on siirrytty tämän päivän äärimmäisyyksiin menevään nationalismiin ja kaiken yksityisomistuksen tuhoamisesta ideaan, että kapitalisteja tulee suosia ja ohjata heitä liittymään puolueeseen, eilispäivän periaatteet ovat tämän päivän politiikassa kääntyneet päälaelleen, ja lisää muutoksia on odotettavissa tulevaisuudessa. Mutta riippumatta siitä kuinka usein KKP muuttaa periaatteitaan, päämäärä pysyy selvänä: saada valtaa ja pysyä vallassa ja pitää yhteiskunta täydellisesti hallinnassa.

KKP:n historiassa on ollut yli tusina erilaista kampanjaa, joissa on väitetty olevan kyse ”elämästä ja kuolemasta”. Todellisuudessa kaikki nämä kamppailut ovat sattuneet samaan aikaan vallanvaihdon kanssa perustavanlaatuisten puolueperiaatteiden muutoksen seurauksena.

Jokainen periaatteiden muutos on johtunut puoluetta kohdanneista väistämättömistä kriiseistä, jotka ovat uhanneet sen legitimiteettiä ja olemassaoloa. Ja ovatpa ne koskeneet yhteistyötä Guomindangin kanssa, Amerikka-myönteistä ulkopolitiikkaa, taloudellisia uudistuksia ja markkinoiden laajenemista tai nationalismin edistämistä, niin kukin näistä päätöksistä tehtiin kriisiaikana ja niiden tarkoituksena oli saada valtaa tai vahvistaa sitä. Jokainen vaihe jonkin ryhmän vainoamisessa tai saman vainon lopettamisessa tähtäsivät kaikki tähän samaan päämäärään.

Muuan länsimainen sananlasku sanoo: ”Totuus pysyy samana, mutta valheet muuttuvat alati.” Se on todellakin viisas sanonta.

IV. Kuinka puolueluonne korvaa ja tuhoaa ihmisluonnon

KKP on autoritaarinen leniniläinen hallintojärjestelmä. Puolueessa on sen perustamisen jälkeen vakiintunut kolme johtolinjaa: intellektuaalinen linja, poliittinen linja ja järjestöllinen linja. Intellektuaalinen linja koskee kommunistisen puolueen filosofista perustaa. Poliittisella linjalla tarkoitetaan tavoitteenasettelua. Järjestöllisellä linjalla tarkoitetaan sitä, kuinka päämäärät saavutetaan tiukan organisaation sisällä.

Ehdoton kuuliaisuus on tärkein vaatimus, jonka KKP on asettanut jäsenilleen ja johdettavilleen. Järjestön linjassa on kysymys juuri tästä.

Suurin osa ihmisistä Kiinassa on selvillä puolueen jäsenten ”kaksinaisesta luonteesta”. Yksityisesti he ovat tavallisia ihmisiä, joilla on onnen, vihan, surun ja ilon tunteita. Heillä on tavallisen ihmisen hyviä ja huonoja puolia. He voivat olla vanhempia, aviopuolisoita tai ystäviä. Mutta heidän ihmisluontonsa ja tunteidensa yläpuolella on puolueluonne, joka kommunistisen puolueen väitteiden mukaan ylittää ihmisluonnon. Siksi ihmisluonnosta on tehty toissijainen ja muuttuva, kun taas puolueen luonteesta on tullut ehdoton, kaiken epäilyn ja kyseenalaistamisen yläpuolella oleva.

Kulttuurivallankumouksen aikana oli liiankin tavallista, että isät ja pojat kiduttivat toisiaan, aviomiehet ja -vaimot taistelivat toisiaan vastaan, äidit ja tyttäret antoivat ilmi toinen toisensa ja opiskelijat ja opettajat kohtelivat toisiaan vihollisina. Ristiriitojen ja vihan takana on juuri puolueluonne. Kommunistisen puolueen tullessa valtaan monet korkeassa asemassa olevat puolueen virkamiehet joutuivat avuttomina toteamaan, että heidän perheenjäsenensä luokiteltiin luokkavihollisiksi. Tähän oli jälleen syynä puolueen luonne.

Puolueluonteen valta yksilön yli on tulosta KKP:n pitkäaikaisesta indoktrinoinnista. Tämä valmennus alkaa jo esikoulussa, missä palkitaan puolueen hyväksymät vastaukset, jotka ovat terveen järjen ja lapsen ihmisluonnon vastaisia. Opiskelijat saavat poliittista koulutusta heti peruskoulun ala-asteella ja sittemmin koko ajan lukioon asti. He oppivat antamaan puolueen hyväksymiä vakiovastauksia, koska he muuten eivät läpäise kokeita eikä heidän anneta suorittaa loppututkintoa.

Puolueen jäsenen täytyy yksityisestä mielipiteestään riippumatta pysyä puolueen linjalla puhuessaan julkisuudessa. KKP:n organisatorinen rakenne on kuin jättiläismäinen pyramidi, jonka huipulla on koko hierarkiaa hallitseva keskusvalta. Tämä ainutlaatuinen rakenne on yksi KKP:n hallituksen tärkeimmistä peruspiirteistä, joka auttaa luomaan ehdottoman yhdenmukaisuuden.

Tällä hetkellä KKP on täysin rappeutunut, ja siitä on tullut poliittinen järjestelmä, joka taistelee ylläpitääkseen omia etujaan. Se ei enää tavoittele mitään kommunismin uljaista päämääristä. Silti kommunismin organisatorinen rakenne on jäljellä, eivätkä sen vaatimukset ehdottomasta yhdenmukaisuudesta ole muuttuneet. Puolue asettaa itsensä ihmiskunnan ja ihmisluonnon yläpuolelle. Se eliminoi kaikki organisaatiot ja ihmiset, joiden se katsoo olevan vahingollisia tai mahdollinen uhka omalle vallalleen riippumatta siitä, onko kysymys tavallisesta kansalaisesta tai korkeassa asemassa olevasta puolueen jäsenestä.

V. Paha haamu toimii luontoa ja ihmisluontoa vastaan

Kaikki taivaan alla käy läpi syntymän, kypsyyden, rappeutumisen ja kuoleman kierron.

Toisin kuin kommunistinen järjestelmä, ei-kommunistiset yhteiskunnat sallivat tietyn määrän itsejärjestymistä ja itsemääräämistä, vaikka niissä vallitsisikin ankara diktatuuri ja diktatoriset lait. Muinaisia kiinalaisia yhteisöjä hallittiin itse asiassa kaksinkertaisen rakenteen mukaan. Maaseutualueilla klaanit olivat itsenäisen yhteiskuntajärjestelmän keskuksena, kun taas kaupunkialueet oli organisoitu ammattikuntien ympärille. Huipulta johdettua hallintoa ei ollut läänin tason alapuolella.

Natsihallinto, joka kommunistista puoluetta lukuun ottamatta oli ehkä julmin diktatuurijärjestelmä, salli kuitenkin yksityisomistuksen. Kommunistihallinto hävitti kaikki puolueesta riippumattomat yhteiskunnallisen järjestäytymisen muodot ja yhteiskunnalliset ainekset ja korvasi ne vahvalla ylhäältä alas ulottuvalla keskusvallalla.

Siinä missä alhaalta ylöspäin kasvanut yhteiskuntajärjestelmä on luonnollisesti kehittynyt yhteiskunnan tila, kommunistinen hallintojärjestelmä on luonnonvastainen yhteiskunnallinen tila.

Kommunistinen puolue ei noudata yleismaailmallista normia siitä, mikä on ihmisluonto. Hyvän ja pahan käsitteitä ja kaikkia lakeja ja sääntöjä on mielivaltaisesti manipuloitu. Kommunistit eivät hyväksy murhaamista, paitsi jos uhrit on luokiteltu kommunistisen puolueen vihollisiksi. Kunnioitus vanhempia kohtaan on hyvä asia, mikäli nämä eivät satu olemaan luokkavihollisia. Hyvyydestä, oikeamielisyydestä, säädyllisyydestä, viisaudesta ja luottamuksesta saa puhua, paitsi silloin kun puolue ei sitä halua. Kommunistinen puolue perustuu ihmisluonnon vastaisille periaatteille ja hylkää tyystin yleismaailmalliset ihmisluontoa koskevat normit.

Ei-kommunistiset yhteiskunnat ottavat yleisesti huomioon ihmiskunnan kaksijakoisen luonnon, jossa on hyvää ja pahaa, ja luottavat yhteiskuntasopimuksiin yhteiskunnallisen tasapainon ylläpitämisessä. Kommunistisissa yhteiskunnissa kuitenkin kielletään ihmisluonto käsitteenä, eikä hyvän ja pahan olemassaoloa tunnusteta. Marxin mukaan hyvän ja pahan käsitteiden tuhoaminen auttaa kumoamaan vanhan yhteiskunnan rakenteen.

Kommunistinen puolue ei usko Jumalaan eikä arvosta edes fyysistä luontoa. ”Taistelu taivasta vastaan, kamppailu maata vastaan ja kilvoittelu ihmiskunnan kanssa on loputonta iloa.” Tämä oli KKP:n mottona Kulttuurivallankumouksen aikana. Kiinan kansalle ja maalle se aiheutti suurta kärsimystä.

Kiinalaiset uskovat perinteisesti sopusointuun taivaan ja ihmisen välillä. Laotse sanoi Dao de Jingissä (Tao-Te Ching), ”Ihminen seuraa maata, maa seuraa taivasta, taivas seuraa Taoa ja Tao seuraa luonnollisuutta” [7]. Ihminen ja luonto ovat sopusointuisessa suhteessa ikuisessa maailmankaikkeudessa.

Kommunistinen puolue on eräänlainen olento. Se kuitenkin vastustaa luontoa, taivasta, maata ja ihmiskuntaa. Se on maailmankaikkeudessa vaikuttava paha haamu.

VI. Joitakin riivajaisen ominaispiirteitä

Kommunistisen puolueen elimet eivät itse koskaan osallistu tuottaviin tai luoviin toimintoihin. Heti kun ne ovat saaneet vallan, ne kiinnittyvät ihmisiin, hallitsevat ja manipuloivat heitä. Ne laajentavat valtaansa yhteiskunnan pienimpiin yksikköihin asti pelätessään menettävänsä hallintansa. Ne ottavat tuotantoresurssit omaan käyttöönsä ja riistävät yhteiskunnan rikkauksia ja voimavaroja.

KKP ulottuu Kiinassa kaikkeen ja hallitsee kaikkea, mutta kukaan ei ole koskaan nähnyt sen tekevän tiliä toimistaan. On vain valtion vuosikertomuksia ja paikallishallintojen ja yritysten tilityksiä. Niin keskushallinnossa kuin maaseutualueiden kyläkomiteoissakin virkamiehet ovat aina alemmassa asemassa kuin kommunistisen puolueen kaaderit, joten kunnanhallituksien täytyy seurata saman tason kommunistisen puolueen komiteoiden ohjeita. Kunnalliset yksiköt kattavat puolueen kulut, jotka tilitetään kunnallisessa järjestelmässä.

Jättiläismäisen pahan riivaajahengen tavoin KKP:n organisaatio kiinnittyy varjona jokaiseen Kiinan yhteiskunnan yksikköön ja soluun. Se tunkeutuu ohuilla vertaimevillä lonkeroillaan syvälle jokaiseen hiussuoneen ja jokaiseen soluun, ja hallitsee ja manipuloi näin yhteiskuntaa.

Tämän pahan riivaajan omalaatuinen rakenne on esiintynyt ihmiskunnan historiassa aiemminkin, joko osittain tai tilapäisesti. Koskaan aikaisemmin se ei ole vaikuttanut näin pitkään ja hallinnut yhteiskuntaa niin täydellisesti kuin kommunistisen puolueen hallinnon aikana.

Tämän takia kiinalaiset talonpojat elävät niin suuressa köyhyydessä ja joutuvat tekemään ankarasti työtä. Heidän on tavanomaisten kunnallisten virkamiesten lisäksi elätettävä yhtä monta tai useampaakin kommunistikaaderia.

Tämän vuoksi valtava määrä kiinalaisia on menettänyt työpaikkansa. KKP:n kaikkialle ulottuvat, vertaimevät lonkerot ovat monien vuosien aikana vieneet työpaikoilta rahavaroja.

Sen vuoksi kiinalaisten intellektuellien mielestä on vaikeaa saavuttaa älyllistä vapautta. KKP:n hallintovirkailijoiden lisäksi kaikkialla on KKP:n varjoja valvomassa ihmisiä.

Riivaajan täytyy saada riivatun mieli kokonaan valtaansa, jotta se voisi imeä siitä elossa pysymiseen tarvitsemansa energian.

Modernin valtio-opin mukaan tärkeitä vallan lähteitä on kolme: väkivalta, vauraus ja tieto. Kommunistinen puolue ei ole koskaan epäröinyt ryöstää ihmisten omaisuutta valtamonopolin ja väkivallan avulla. Vielä tärkeämpää on, että se on riistänyt ihmisiltä puhe- ja painovapauden. KKP on tehnyt väkivaltaa ihmisten sielulle ja tahdolle voidakseen ylläpitää ehdotonta hallintaansa ja valtaansa. Tältä näkökannalta katsoen puolue hallitsee yhteiskuntaa niin tiukasti, että sitä tuskin voi verrata mihinkään muuhun hallitukseen maailmassa.

VII. Itsetutkiskelu ja erottautuminen KKP:n riivauksesta

Vuonna 1848 Marx julisti kommunistisen puolueen ensimmäisessä ohjelmadokumentissa, Kommunistisessa manifestissa: ”Aave kummittelee Euroopassa — kommunismin aave”. [8] Yli vuosisata myöhemmin kommunismi on enemmän kuin kummitteleva aave. Sillä on oma konkreettinen muotonsa. Se levisi epidemian tavoin kaikkialle maailmaan, surmasi kymmeniä miljoonia ihmisiä ja riisti sadoilta miljoonilta heidän omaisuutensa ja heidän henkisen ja sielullisen vapautensa.

Kommunistisen puolueen perusoppina on lakkauttaa kaikki yksityisomistus ”riistävän luokan” eliminoimiseksi. Yksityisomaisuus on kaikkien sosiaalisten oikeuksien ja usein myös kansallisen kulttuurin perusta. Ihmiset, joilta on ryöstetty yksityisomaisuus, menettävät myös mielensä ja sielunsa vapauden. He voivat menettää myös sosiaaliset ja poliittiset oikeutensa.

Kun KKP:n olemassaolo 1980-luvulla oli uhattuna, sen oli pakko uudistaa Kiinan talous. Kansalle palautettiin joitakin oikeuksia yksityisomistukseen. Tämä loi aukon KKP:n massiiviseen kontrollikoneistoon. Tämä aukko on laajentunut, koska KKP:n jäsenet pyrkivät lisäämään yksityisomistustaan.

KKP:n väkivallalla, petoksella ja toistuvilla ulkomuodon ja imagon muutoksilla tuettu paha aave osoittaa nyt rappeutumisen merkkejä, ja jokainen pieni häiriö hermostuttaa sitä. Puolue yrittää selviytyä kokoamalla itselleen enemmän vaurautta ja tiukentamalla kontrollia, mutta nämä toimenpiteet johtavat vain syvempään kriisiin.

Tämän päivän Kiina näyttää kukoistavan, mutta yhteiskunnalliset ristiriidat ovat kohonneet ennennäkemättömälle tasolle. Käyttämällä vanhoja poliittisia metkuja KKP saattaa perääntyä hyvittääkseen Taivaallisen Rauhan Aukion verilöylyn tai Falun Gongin vainon. Se valitsee ehkä jonkun toisen ryhmän vihollisekseen, jonka kautta se jatkaa terrorivallan käyttämistä.

Viimeisten sadan vuoden aikana Kiinan valtio on reagoinut haasteisiin tuomalla maahan aseita, uudistamalla järjestelmäänsä ja omaksumalla äärimmäisyyksiin meneviä ja väkivaltaisia vallankumouksia. Lukemattomia ihmiselämiä on menetetty, ja suurin osa Kiinan perinteisestä kulttuurista on hylätty. Näyttää siltä, että nämä reaktiot epäonnistuivat. Kun huoli ja levottomuus valtasivat kiinalaisten mielen, KKP käytti tilaisuutta hyväkseen ja otti näyttämön hallintaansa ja on siitä lähtien hallinnut maailman viimeistä jäljellä olevaa ikivanhaa kulttuuria.

Tulevissa haasteissa Kiinan kansa on väistämättä uusien valintojen edessä. Riippumatta siitä, mitä valintoja tehdään, kaikkien kiinalaisten täytyy ymmärtää, että KKP:n suhteen on turha elätellä toiveita; sellainen vain pahentaa Kiinan kansalle aiheutettua vahinkoa ja antaa ravintoa kansaa riivaavalle pahalle olennolle.

Meidän täytyy hylätä kaikki illuusiot, tutkia perin pohjin itseämme ilman vihan, ahneuden tai halujen vaikutusta. Vain silloin voimme vapautua pahan riivaajan 50 vuotta kestäneestä painajaismaisesta hallinnasta. Vapaan kansan nimissä voimme palauttaa kiinalaisen sivistyksen, joka perustuu ihmisluonnon kunnioittamiseen ja myötätuntoon kaikkia olentoja kohtaan.

Alaviitteitä

[1] Sadan päivän uudistus oli 11.6.–21.9.1898 toteutettu 103 päivän mittainen uudistus. Qing-dynastian keisari Guangxu määräsi sarjan uudistuksia tarkoituksenaan luoda perusteellisia sosiaalisia ja institutionaalisia muutoksia. Konservatiivinen hallitseva eliitti vastusti uudistusta voimakkaasti. Äärikonservatiivien tukemana ja poliittisen opportunistin Yuan Shikain hiljaisella tuella keisarinna Cixi teki 21. syyskuuta 1898 vallankaappauksen, ja pakotti nuoren uudistusmielisen Guangxun vetäytymään pois. Cixi otti vallan hallitsijana. Sadan päivän uudistus päätyi uusien käskyjen peruuttamiseen, ja kuusi uudistusten tärkeintä puolestapuhujaa teloitettiin.

[2] Xinhain (tai Hsinhain) vallankumous sai nimensä kiinalaisen vuoden (1911) mukaan. Se kukisti (10. lokakuuta 1911 ja 12. helmikuuta 1912 välisenä aikana) Kiinan hallitsevan Qing-dynastian ja perusti Kiinan tasavallan.

[3] Toukokuun neljännen päivän liike oli modernin Kiinan historian ensimmäinen joukkoliike. Se sai alkunsa 4. toukokuuta 1919.

[4] Ks. http://eserver.org/marx/1848-communist.manifesto/cm4.txt.

[5] Mao Zedongin kirje vaimolleen Jiang Qingille (1966).

[6] Tieto peräisin internet-sivulta http://www.debates.org/pages/trans2004a.html

[7] Tao Te Ching (myös nimellä Dao De Jing), 25. luku.

[8] Internet-sivulta http://marx.eserver.org/1848-communist.manifesto/cm1.txt

Lähde:

http://www.tuidang.se/pages/posts/yhdeksaen-kommentaaria-kiinan-kommunistisesta-puolueesta-ndash-osa-1-21.php

Jos nykyisyys pyörii kuolevan yksityisomistuksen ympärillä (suuret, voittoa tuottavat korporaatiot), tämä uusi konsensus ymmärtää, että tasa-arvoisempi, kestävämpi ja demokraattisempi systeemi tulee perustua pluralistiseen yhteismaan ja demokraattisen omistuksen kenttään. Tässä kentässä arvokasta on julkisomisteisuus — omaisuuserät, palvelut ja yritykset jotka ovat kaikkien tietyn maantieteellisen alueen ihmisten omistuksessa kollektiivisesti, joko suoraan tai edustavien rakenteiden kautta.

Rautateiden, maan, veden ja luonnonvarojen sekä sähkölaitosten, postien ja pankkien julkisomisteisuus on auttanut rakentamaan infrastruktuuria, instituutioita ja teknologiaa 1900-luvun puolivälissä olleen konsensuksen mukaisesti sosiaalidemokratian ja valtion kehittämisen sekataloudessa. Nykyään julkisomisteisuus on jälleen kerran keskeisessä roolissa luomassa perustuksia transformatiiviselle ja vauraalle 21. vuosisadan taloudelle.

Kuitenkin jos 21. vuosisata aikoo olla aidosti jaetun vaurauden aikaa, joka on suunniteltu demokraattiseksi ja kestäväksi, tarvitaan enemmän julkisen omistuksen demokraattisia malleja kuvittelemaan ja tekemään uusiksi syntyvä seuraavan talouden huippu: digitaaliteknologia, data ja infrastruktuuri, ja luonnon yhteismaa ja yhteiset resurssit, jotka ovat kriittisiä planeettamme jatkuvuudelle. Sitä tavoitetta kohden The Democracy Collaborative sekä Common Wealth käynnistävät vuonna 2020 projektin, joka tutkii julkisomistuksen rajoja 21. vuosisadalla. Tämä lanseerausessee johtavilta tutkijoilta projektista maalaa laajalla sudilla työohjelman rajat ja sen miksi me uskomme, että sellaista tarvitaan kiireisesti.

Tämän vuoden aikana me kehitämme politiikkaideoita neljällä alueella, joissa olemassaolevat omistamisen rakenteet Britanniassa ja USA:ssa vahvistavat korporaatiovaltaa, syövät työntekijöiden oikeuksia, lisäävät eriarvoisuutta ja kiihdyttävät ilmastonmuutosta. Me julkaisemme konkreettisen, uskottavan sääntökirjan demokraattisesta julkisomistamisesta seuraavien aiheiden tiimoilta, sekä Britanniassa että USA:ssa, pyrkien vaikuttakaan poliittisen päätöksenteon dialogiin, lopputulemiin sekä interventioihin kansallisella ja paikallisella tasolla:

• Digitaalinen infrastruktuuri: “Sääntelyvaltion” käsitteestä ja markkinaorientoituneista lähestymistavoista poiskasvaminen kohti digitaalisia infrastruktuureita, jotka ovat kestäviä, yksityisyyttä lisääviä, desentralisoituja, innovatiivisia ja demokraattisia.
• Data ja alustat: Datayhteisvaurauden rakentaminen alustajättiläisten pystyttämien seinien sijaan, joiden toimintaa yhä vain enemmän määrittää vakoilu ja aitaaminen; ja digitaalisten alustojen omistuksen ja kontrollin miettiminen uusiksi, jotka määrittävät enemmän ja enemmän taloudellisia suhteita ja transaktioita. 
• Patenttioikeudet (IP) sekä tutkimus&tuotekehitys (R&D): Mietitään uusiksi käsiksipääsy ideoihin, joita kansa on kehitellyt julkisin investointivaroin, jotta varmistetaan se että yhteinen vauraus kuuluu kaikille.
• Maa ja luonnonvarat: Uusien isännöintimallien rakentaminen kestämättömän luonnon hyväksikäytön tilalle, niin että kaikki voivat menestyä.

Omistamisen transformointi vaatii juridisten suhteiden ja instituutioiden uudelleenvisointia, jotka koodaavat pääomaa ja muokkaavat tuotantoa ja jakavat varallisuutta. Jos laki nykyään keskittyy taloudelliseen ja poliittiseen valtaan ja kaventaa demokraattisen väliintulon skooppia taloudessa, tarvitaan vaihtoehtoinen juridinen infrastruktuuri tuomaan demokraattinen julkisomistus eloon. Tuon tavoitteen mielessä pitäen jokaisessa politiikkasuositusten kirjasessa on mukana muistiinpanoja lainsäädännöstä, Britanniaa ja USA:ta koskien, jotka kuvaavat sitä miten uusi lainsäädäntö voi muuttaa ideamme institutionaaliseksi todellisuudeksi.

Kehkeytyvä kriisi

Meidän astuessamme uuden vuosisadan kolmannelle vuosikymmenelle, ympärillämme on kriisin merkkejä. Meillä on vain vuosia aikaa toimia päättäväisesti ja suojata itseämme kiihtyvän ilmaston lämpenemisen ja ekologisen romahduksen vaikutuksilta; taloudellinen eriarvoisuus eri puolilla maailmaa on saavuttanut sellaiset mittasuhteet joita ei ole nähty vuosisataan; työntekijöiden palkat ja oikeudet ovat prekaarin työvoiman lisääntyessä hyökkäyksen kohteena ja liittojen voima on laskussa; korporaatiovalta ja sentrismi kasvaa vieläkin pahemmaksi kun teollisuudenalat konsolidoivat toimintaansa ja finansialisaatio kiristää otettaan talous- ja poliittisesta järjestelmästämme; rasismi, naisviha ja ulkomaalaisten pelko ovat pysyneet juurtuneina yhteiskuntiimme; neofasismi ja oikeistopopulismi saavat jalansijaa politiikassa ja demokratia tuntuu ottavan takapakkia ympäri maailman.

Nämä eivät ole terveen talousmallin sivutuotteita. Meidän kohtaamamme kriisit ovat syvälle juurtuneet yhteiseen asiaamme: epädemokraattiseen vallan keskittymiseen taloudessamme, taloudessa joka vetää välistä ja on luonnostaan eriarvoinen. Työntekijöiltä puuttuu merkityksellinen sanavalta omalla työpaikallaan tai reilu osuus heidän luomaansa vaurauteen. Äänioikeudet taloudessa ovat lähes monopolisoitu institutionaalisten sijoittajien verkostolle ja ylemmälle johdolle, joiden intressessit eivät kauhean usein ole yleisen hyvän kanssa samoilla linjoilla. Ja pääoman omistajat ja välimiehet ovat etuoikeutettuja työvoiman ja luonnon kustannuksella.

Huolimatta vuosikymmenen takaisen suuren rahoituskriisin jälkeisen elpymisen kiiltokuvasta — ennätyskorkeat markkinalukemat ja ennätysmatala työttömyys, esim. — monet ihmiset tuntevat aivan oikeutetusti, että talous ei enää toimi heidän hyväkseen ja että säännöt on peukaloitu. Tämä osaltaan auttaa syvää kansan syvien rivien tyytymättömyyttä ja johtaa politiikkamme ja yhteiskuntamme uusjakovoimien kanssa linjautumiseen.

Samaan aikaan uudet teknologiat — jotka voivat tuoda mukanaan uudenlaisen jaetun vaurauden aikakauden — tällä hetkellä vahvistavat ja pönkittävät vallan ja palkitsemisen epätasapainoa. Internet, jolla on valta yhdistää ihmisiä kaikkeen historian aikana kerrytettyyn tietoon nanosekunneissa, on yhä vain enemmän suurten mainoskorporaatioiden kontrolloima ja manipuloima; sosiaalisen median alustat, jotka voivat tuoda ihmiset eri yhteisöissä ja ympäri maailman yhteen ennennäkemättömin tavoin, ovat muuttuneet disinformaation, epäluottamuksen ja vastakkainasettelun koneiksi korporaatiohallitsijoidensa käsissä; ja jakamistalous, joka lupasi tasa-arvoisemman kulutuksen ja tarjonnan tulevaisuuden, on muuttunut prekaarin työvoiman ja varallisuuden välistävedon dystopiaksi Piilaakson korporaatioiden sekoillessa valtoimenaan Wall Streetin investointipankkirien tukemina ja ajaessa paikallistalouksien ja -hallintojen yli.

Marginaaliset muutokset eivät ratkaise näitä epätasapainotiloja. Sen sijaan korporaatiovallan haastaminen ja edustustoiminnan ja työntekijöiden ja yhteisöjen kunnian palauttaminen vaatii niiden työkalujen rohkeaa käyttöä, joita neoliberalismi on pyrkinyt pitkään kuohimaan: kollektiivinen toiminta, kunnianhimoinen julkinen investointi, vahvistunut työvoiman neuvotteluvalta, demokraattinen suunnittelu ja demokraattiset työpaikat, yhteisen omistamisen pluralistisen maaston tarkoituksellinen skaalaaminen, resurssien yhteistuotanto ja julkisen maailman rajojen sekä yhteisomistuksen ulottaminen yksityisen kulutuksen tilalle.

Kaiken tämän taustalla tulee olla aidon demokraattisen omistamisen ja kontrollin konsepti. Tämä siitä syystä, että omistamisen kuviot ovat jokaisen poliittistaloudellisen ytimessä. Omitus on keskeinen määrittävä tekijä sille miten valta, edustus ja varallisuus jakautuvat yhteisöissämme ja se määrittää jokaista muuta elämämme aspektia. Omistuksen keskeisyyden ymmärsivät neoliberaalin projektin arkkitehdit, jotka priorisoivat sitä ja massiivisen globaalin ponnistelun kautta siirsivät omistuksen julkisista käsistä yksityisille.

Nykyiset moninaiset ja toisiinsa kytkeytyneet kriisit ovat syvästi toisiinsa kietoutuneet sen tietyn omistamisen mallin kanssa, joka muuttui dominantiksi neoliberalismin aikakaudella — suuret, voittoa tavoittelevat korporaatiot, joita kontrolloi ja kontrolloidaan ylemmän johdon, varainhoitoteollisuuden ja vauraiden osakkeenomistajien leipiin neksuksesta, joka toimii yhtäältä tarkoituksellisesti kutistuvan yritysoligopolin ytimestä ja toisaalta suurten osakkeenomistajien keskuudesta.

Omistusmallin mukanaan tuomat ongelmat ovat moninaiset ja hyvin dokumentoidut: työvoiman vallan kaventaminen ja todellisen tulotason kasvun heikkeneminen ulkoistuksilla, sisäisillä uudelleensiirroilla ja vihamielisyydellä liittoja kohtaan; varallisuuden siirto, kontrolli ja välitys monilta ihmisiltä harvalle eliitille; ulkoistamalla kustannukset jotka aiheutuvat yhteiskunnalle ja ympäristölle; nostamalla osakkeenomistajien arvon jalustalle yli kaikkien muiden tekijöiden; omaisuuden siirto julkisomistuksesta ja yhteisestä yksityisiin käsiin; kotitaloudessa tehtyyn palkattomaan työvoimaan luottaminen markkinoilla tapahtuvassa kuluttamisessa ja tuotannossa; paikallistalouksien ja pienyritysten romuttaminen; poliittisen ja markkinavallan käyttö kilpailun tyrehdyttämiseen, sääntöjen purkamiseen ja eriarvoisuuden kasvattamiseen; veroparatiisien ja muiden verovälttelykeinojen käyttö; ja vero- ja insentiivirakennelmien pystyttäminen, jotka kiihdyttävät rahoitusspekulaatioita tuottavien investointien kustannuksella.

Lyhytnäköisyyden ja yksilön edun kaikenkattava eetos läpäisee nykyiset liiketalouden omistusmallit, sen sijaan että julkisella hyvällä tai sosiaalisilla tavoitteillla olisi mitään virkaa. Jopa ryhmät kuten Business Roundtable, jotka edustavat monien maailman suurimpien korporaatioiden intressejä, alkavat nähdä tämän mallin rajoitteet (ja vaikutukset). Elokuussa 2019 ryhmä julkaisi lausunnon, jonka oli allekirjoittanut 181 toimitusjohtajaa, jossa todettiin että “osakkeenomistajien asettaminen kaiken muun edelle” (idea siitä että korporaatiot ovat olemassa ainoastaan palvellakseen osakkeenomistajia) ei enää olisi osa heidän korporaatiohallinnoinnin periaatteitaan.

Pikkuriikkiset muutokset tähän malliin eivät muuta rakenteellisia ongelmia ja niiden vaikutuksia. On vaikeaa kuvitella maailman suurimpien korporaatioiden — mm. asevalmistajien, lääkefirmojen, internetalustojen, pankkien ja fossiilisten polttoaineiden tuottajien — yhtäkkiä hylkäävänsä toimintamallin joka on tehnyt heidän omistajansa satumaisen rikkaiksi ja vapaaehtoisesti asettuvansa työväen, yhteisöjen ja planeetan puolelle. Todellakin aiemmat yritysten yhteiskuntavastuun yritykset ovat tuottaneet parhaimmillaankin ristiriitaisia tuloksia, ja pahimmillaan niitä on käytetty peittelemään korporaatioiden sikailuja ja väärinkäytöksiä.

Meidän tulee kokonaisvaltaisesti irtaantua tästä toisiinsa kytkeytyneiden suurkorporaatioiden, vauraiden sijoittajien ja autoritääristen työsuhteiden järjestelmästä, joka on keskittynyt lähes yksinomaan liikevoittoon ja akkumulointiin, sen sijaan että se laajentaisi demokraattista hallintamuotoa kaikkiin taloudellisen elämän aspekteihin ja muuttaisi yritysten ja omaisuuserien olemassaolon tarkoitusta palvelemaan yhteiskunnallisia ja ympäristöllisiä tarpeita, eikä niinkään eriarvoisen akkumulaation tarpeita.

Tälle systeemiselle muutokselle on keskeistä instituutioiden muuttaminen omistamisesta ja kontrollista demokratisoimaan talouden ja politiikan oikeuksia taloudessa.

Kapean omistusmuotojen monokulttuurin sijaan meidän tulisi skaalata pluralistiset ekosysteemit kaikkien omaisuusluokkien, resurssien, yritysten ja palvelujen katteeksi niin, että kollektiivisesti siirretään varallisuutta ja valtaa muutaman harvan käsistä monille. Mutta omistuksen laajentaminen ei riitä; monien tuntemaan voimattomuudentunteeseen vastaamiseksi meidän tulee demokratisoida taloudellinen valta. Se tarkoittaa instituutioiden sisäisen rakenteen muuttamista niin, että annetaan ihmisille ja yhteisöille todellinen, aito edustus ja kontrolli kriittisissä päätöksissä, jotka heidän elämäänsä vaikuttavat. Tavoite on yksinkertainen mutta transformatiivinen: syvä ja tarkoituksellinen taloutemme uudelleenjärjestäminen niin, että se on suunniteltu demokraattiseksi, kestäväksi ja tasa-arvoiseksi.

Poliittistaloudellinen uudelleenorganisointi voi kuulostaa radikaalilta, mutta se on vertailukelpoinen niiden ongelmien mittakaavan kanssa, joita me kohtaamme. Tuota enemmän tarvitaan syvää muutosta, joka on myös mahdollinen. Lainataksemme “Kuuhun laukaisua” etsivien Piilaakson johtajien tunnettua fraasia, joka monesti on liitetty Google X Laboratoriesin johtajaan, “on usein helpompaa tehdä jotain 10 yksittäistä kertaa paremmin kuin tehdä siitä 10 prosenttia parempi.” Yritys — muiden omaisuusregiimien lisäksi — on yhteiskunnallinen instituutio, sen uskomattomat voimat ja etuoikeudet on julkisesti määritelty. Me voimme organisoida sen eri tavalla: demokratian avulla, ei oligarkian. Esimerkkejä eri menestyksekkäistä malleista ja tärkeistä ennakkotapauksista on lukuisia läpi historian ja jopa nykytaloudessamme. Me emme ole voimattomia, eikä meiltä puutu heti käyttöönotettavia vaihtoehtoja.

Me emme voi myöskään yksinkertaisesti rajoittaa mielikuvitustamme ja vaivannäköämme talouden sektoreille, joiden me tiedämme aiemmin edistäneen demokraattisempia omistamisen ja kontrollin muotoja. Aivan kuten innovatiiviset julkisomistuksen, suunnittelun, investoinnin ja sääntelyn mallit ovat syntyneet rakentamaan 20. vuosisadan talouden infraa ja teknologiaa, me tarvitsemme samaa kunnianhimoa ja visiota niille, jotka luovat perustan 21. vuosisadalle. Lisäksi meillä vastassamme olevien toisensa leikkaavien kriisien skaala vaatii nyt sitä, että me käytämme ja otamme käyttöön niitä teknologioita tuomaan meille paljon tasa-arvoisemman, demokraattisemman ja ekologisesti kestävämmän yhteiskunnan.

Tuota tavoitetta lähestyvät The Democracy Collaborative ja Common Wealth aloittamalla projektin joka tulee kestämään läpi vuoden 2020. Tämän vuoden aikana me kehitämme politiikkaideoita neljällä alueella, joissa olemassaolevat omistamisen rakenteet Britanniassa ja USA:ssa vahvistavat korporaatiovaltaa, syövät työntekijöiden oikeuksia, lisäävät eriarvoisuutta ja kiihdyttävät ilmastonmuutosta: digitaalinen infrastruktuuri, IP ja R&D, data ja alustat, sekä maa ja luonnonvarat.

Vaikka tämä aloite keskittyy Britanniaan ja USA:han, pyrkien vaikuttamaan politiikan dialogiin ja lopputulemiin kansalliselta lokaalille tasolle, me toivomme että se on myös käyttökelpoinen ja informatiivinen partnereillemme, ystävillemme ja liittolaisillemme ympäri maailman. Me julkaisemme konkreettisen, uskottavat kirjasen jokaiselta alalta jossa mietitään uusiksi demokraattinen julkisomistus rakentamaan yhteiskuntaa joka toimii kaikkien hyväksi. 

Demokraattinen julkisomistus: Kasvava liike

Vuoden 2008 rahoituskriisi oli selkeä käännekohta maailmanhistoriassa, ja sen vaikutukset näkyvät edelleen politiikassa ja taloudessa tänä päivänä. Se oli tuhoisa tapahtuma, joka saattoi fataalisti huonoon maineeseen lähes neljä vuosikymmentä vanhan taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurillisen kokeen nimeltä neoliberalismi, ja synnytti uudelleen liikkeen joka etsi systeemisiä vaihtoehtoja. Kriisiä ennen julkista keskustelua kyllästi läpikotainen voitokkuuden tunne, erityisesti USA:ssa ja Britanniassa. Neuvostoliiton kommunismi oli kukistettu, bisnessykleistä saatu niskalenkki ja sijoittajat repivät hulluja voittoja uusien markkinoiden avautumisesta, markkinoiden vapauttamisesta ja massiivisesta julkisesti omistettujen omaisuuserien yksityistämisestä.

Vaikka kysymykset siitä miten jakaa voitot tasa-arvoisemmin ja miten säännellä joitain mallin pahimpia haittoja pysyivätkin tapetilla, perinteinen talouden maalaisjärki kaikkein suurimpien päätöstentekijöiden keskuudessa sanoi, että neoliberalismi toimi ja että vaihtoehtoja ei ollut. Avain neoliberalismin ylivaltaan pääsyyn oli se, että se epäpolitisoi perustavia kysymyksiä poliittisesta taloudesta, eristi keskeisiä talouden toimintapaikkoja demokraattiselta väliintulolta ja juurrutti tavan hallinnoida ja rationalisoida joka oli markkinaorientoitunut sen arvioidessa, muokatessa ja edistäessä poliittista päätöksentekoa, rajoittaessaan hyväksyttyjen puheenaiheiden kenttää ja kritiikkiä instituutioista, politiikasta, strategioista ja lopputulemista.

Lisäksi kriittisen tärkeää oli keskittyä omistamiseen, erityisesti siirryttäessä talouden keskeisten elementtien julkisesta tai yhteisestä omistamisesta yksityisomistukseen. Esimerkiksi Britanniassa, joka oli neoliberaalin mallin varhainen käyttöönottaja, käynnistettiin yksityistämisohjelma 1980- ja 1990-luvuilla, niin paljon että se oli 40% kaikista yksityistetyistä omaisuuseristä koko OECD:ssa vuosien 1980-1996 välillä. Tämä oli sekä talodellista agendaa, joka pyrki uudelleenjärjestelemään taloutta, että myös menestyksekäs poliittinen projekti, joka sitoi yhteen uusia poliittisia piirejä tukemaan konservatiivipuoluetta. Ei New Labour eikä eri 2010-luvun hallitukset kyenneet kääntämään tätä trendiä pois sen uralta — ja jossain mielessä ne jopa kiihdyttivät sitä.

USA:ssa, ehkäpä yllättävästi vapaana vellovan markkinakapitalismin oletetussa kotimaassa, yksityistämistä tavoiteltiin vähemmän innokkaasti. Tämä johtui osittain siitä, että suurten julkisten yksityistettävien yritysten määrä oli vähäisempi; ja osittain koska USA:n poliittisen järjestelmän desentralisoidumpi rakenne asetti julkiset yritykset paikallisten ja alueellisten hallinnointialueiden käsiin, joilla on yksityinen budjetointivalta ja suorempi tilivelvollisuus paikallispopulaatioille. Siellä missä yksityistämistä tapahtui USA:ssa, se oli usein julkisten palvelujen alihankintana yksityisille ja pitkäaikaisten vuokrasopimusten muodossa, jotka koskettivat julkisia omaisuuseriä, sen sijaan että oltaisiin myyty allaoleva omaisuuserä tai palvelu kokonaan. Kuitenkin, huolimatta siitä että laajamittaista yksityistämisagendaa ei ajettukaan kotimaassa, USA oli sen suuri kannattaja, ja neoliberaalin mallin kannattaja laajemminkin, kansainvälisesti vapaakauppasoppimuksin, ja USA:lla oli vaikutusta kansainvälisissä instituutioissa kuten Maailmanpankki, IMF ja WTO.

Vaikka yksityistäminen epäilemättä jatkuu, erityisesti matalan ja keskitason tulojen maissa, ja neoliberaali pysyy potenttina voimana, narratiivi on alkanut siirtyä viime vuosina USA:ssa ja Britanniassa — ja tottakai sitä ovat yhteiskunnalliset liikkeet ja hallitusket haastaneet Globaalissa Etelässä ja muualla paljon kauemminkin. Ennennäkemättömän peräänkuulutuksen valtion taloudelliselle väliintulolle, joita vaadittiin pelastamaan kapitalismi romahdukselta vuonna 2008, ja yksityisen sektorin roolin ilmastonmuutoksen vaikeuttamisessa vuosikymmenten ajan myötä on aktivistien, päätöksentekijöiden ja asiantuntijoiden keskuudessa tajuttu yhä enemmän, että tietyn tyyppisen yksityisomistamisen eri muotojen ylivalta on syntyvän kriisin keskiössä, ja vaihtoehtoja kaivataan epätoivoisesti.

Yksi sellainen vaihtoehto on julkinen omistaminen, minkä me määrittelemme omistamiseksi jota tietyn maantieteellisen alueen ihmisen harjoittavat kollektiivisesti tai jota harjoitetaan heidän puolestaan, joko suoraan tai edustusrakenteiden avulla. Tämä eroaa sekä yksityisestä omistamisesta että osuuskuntamuotoisesta tai työntekijöiden omistamisesta, joista molemmat asettavat omistamisen koko joukon valituksi alajoukoksi, vaikkakin eri tavoitteiden tähden ja varsin erilaisin vaikutuksin. [1]

Huolimatta parhaimmistakaan pyrkimyksistä neoliberalismi oli kyvytön täydellisesti tuhoamaan julkista omistusta (joko käsitteenä tai käytännössä), ja se on tällä hetkellä kokemassa paluuta ympäri maailman. Tähän kuuluu perinteiset kansallisen tason strategiat kuten suuret valtion omistamat yritykset, jättiläismäiset julkiset rahastot — jotka omistavat maata, kiinteistöjä, korporaatioiden pääomaa ja muita omaisuuseriä — ja jotka ovat luomassa uudelleen (tai laajentamassa) laajan mittakaavan infra- ja palveluverkostoja kuten vesi, energia ja joukkoliikenne. Kuitenkin siihen myös kuuluu uudenlainen pöhinä, joka kääntää yksityistämiskehityksen ja palauttaa julkisen omistuksen paikallisella ja alueellisella tasolla (tunnetaan myös nimellä uudelleenkunnallistaminen, remunisipalisaatio). Transnational Institute (TNI) on dokumentoinut ja varmentanut arviolta 1400 kunnallistamista ja remunisipalisaatiota 2400:ssa kaupungissa 58:ssa maassa vuodesta 2000 lähtien. Lisäksi tämä on lähes varmasti pelkkä jäävuoren huippu, kun otetaan huomioon resurssit joita vaaditaan kerätä dataa ympäri maailman.

Tämän nousun taustalla on syntyvä ymmärrys siitä, että yritysten, palvelujen ja omaisuuserien julkinen omistus voi olla voimakas työkalu, jolla taistellaan monia niitä ongelmia vastaan jotka meillä on tällä hetkellä vastassamme, mm. kasvava eriarvoisuus ja ilmastokatastrofi ja pettymys demokratiaan. Julkisomisteisuus haastaa yhä vain kärjistyvän välistävedon, jota finansialisoitu, konsolidoitu korporaatiovallan omistus harjoittaa, joka on kaikkien näiden kriisien ytimessä, ja se tuottaa todellista materiaalista hyötyä työntekijöille, kansalaisille ja heidän yhteisöilleen.

Tämän lisääntyvän kiinnostuksen julkisomisteisuutta kohtaan lisäksi tulee myös kasvava halu tutkia tapoja, joilla tehdä julkisomisteisuudesta niin tehokasta, vastuullista ja demokraattista kuin mahdollista. Tähän kuuluu työntekijöille ja heidän sidosryhmilleen todellisen vallan antaminen julkisomisteisten yritysten hallintarakenteissa, sekä paremmat oikeudet ja edut. Näihin kuuluu perinteiset kuten yhteistyö johdon kanssa päätöksenteossa ja työväen neuvostot, sekä uudemmat innovaatiot kuten monen sidosryhmän johtokunnat, yleiskokoukset, osallistava suunnittelu ja läpinäkyvämmät ja vastuullisemmat standardit.

Erityisen relevanttia tälle projektille on lisääntynyt kiinnostus sellaisiin käsitteisiin kuten copyleft-lisensointi, patenttivarannot ja verkon digitaalisten työkalujen käyttö suunnitteluun, vaatimustenmukaisuuteen ja valvontaan. Me nimitämme tätä tulokulmaa ja mallia “Demokraattiseksi Julkisomistamiseksi” tekemään pesäeroa sekä yksityisiin omistamisen muotoihin että joihinkin ylhäältä-alas -perinnemalleihin, jotka olivat laajemmalti käytössä 1900-luvulla, mutta jotka olivat liian keskittäviä ja epädemokraattisia hallinnossa.

Demokraattinen julkisomistus pyrkii myös ottamaan käyttöön uudenlaisia tapoja johdolle, jotka paremmin arvostaisivat työntekijöiden, käyttäjien ja kansalaisten tietoa ja kyvykkyyksiä. Se pyrkii perustamaan instituutioita ja prosesseja, joilla mahdollistaa tuotannon, jakelun ja palvelujen käytön eturintamassa työskentelevien merkityksellinen vaikuttaminen työpaikalla ja yritysten päätöksenteossa.

Tässä ei ole kyse pelkästään demokraattisesta periaatteesta. Sen sijaan demokraattisten käytänteiden syventäminen ja osallistaminen on tärkeä reitti parempiin työolosuhteisiin ja innovatiivisempiin ja tehokkaampiin tuloksiin ottamalla paremmin käyttöön kaikkien palveluja käyttävien ja niitä tuottavien käytännön tieto ja kyky. Luonnollisesti demokraattisen julkisomistuksen agenda vaatii myös Britannian ja USA:n epädemokraattisten luonteiden haastamista; talouden demokratisointi tulee kulkea käsikädessä poliittisen ja perustuslaillisen demokratisaation kanssa.

Ennenmuuta demokraattinen julkisomistus tulisi olla organisoitu tyydyttämään demokraattisesti määrätyt yhteiskunnan, talouden ja ympäristön tarpeet ja tarjota arvokkaita ja kunniakkaita työn muotoja, sekä yksilöille että yhteisöille. Eriarvoisuus, jätteet ja ekskluusio joita yksityisomistuksen dominantit mallit luoovat, jotka on suunnattu maksimoimaan ulkoisten osakkeenomistajien ja ylemmän johdon varallisuus, tulisi korvata keskittymällä rakentamaan demokraattisten taloussuhteiden uudenlaista joukkoa, joka edistäisi ihmisten kukoistusta ekologisten rajojen sisällä.

Uudet rajaseudut

Sekä Britanniassa että USA:ssa poliittinen case julkisomistukselle on suurelta osin keskittynyt palauttamaan sellaiset sektorit, teollisuudenalat ja infrastruktuurin julkiseen omistukseen (tai pitämään ne julkisessa omistuksessa), jotka olivat julkisessa omistuksessa 1900-luvulla, mutta jotka sen jälkeen on yksityistetty. Näihin kuuluu rautatiet ja joukkoliikenteen infra, vesi- ja sähkölaitokset sekä pankki- ja postilaitokset. Julkisomisteisuus näillä sektoreilla on ollut keskeisessä asemassa tuotekehityksessä ja infran laajentamisessa, mikä tuki 1900-luvun puolivälin sekataloutta ja oli vastuussa, ainakin osittain, monista taloudellisista menestyksistä ennen neoliberalismin nousua — kasvavasta varallisuudesta, köyhyyden vähentämisestä, kohentuneesta terveydentilasta ja hyvinvoinnista sekä taloudellisen eriarvoisuuden äkillisestä laskusta, vain muutama mainitaksemme.

Nämä sektorit ovat edelleen epäilemättä kriittisiä, erityisesti kun otetaan kantaa ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden hätätilojen leikkauskohtaan. Kuitenkin julkisomisteisuudella on rollinsa myös kriittisen uuden teknologian ja infran kehittämisessä, joka tulee olemaan 21. vuosisadan talouden taustalla — talouden, joak tulee olla, toisin kuin sen edeltäjät, juurtunut ilmastolliseen ja yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen. Julkisomisteisuuden ja investointien ollessa kriittisiä fossiilikapitalismin nousussa, niin myös demokraattisen julkisomistuksen agendan tulee olla fossiilisten jälkeisen vauraan talouden taustalla.

Tulevina vuosina me tulemme keskittymään neljään uuteen alueeseen julkisomistuksen laajentamisessa. Jokaisessa me ammennamme oikean elämän käytännöstä ja uusimmasta teoreettisesta ja juridisesta keskustelusta, ja esitämme politiikkatoimia hallinnon eri osille Britanniassa ja USA:ssa.

• Digitaalinen infrastruktuuri: Digitaalinen infra tässä viittaa keskeisiin laitoksiin, omaisuuseriin ja palveluihin, joihin suurin osa informaatioteknologiasta nojaa. Ne ovat 21. vuosisadalla moottoriteiden, rautateiden, puhelinverkkojen ja sähköverkkojen vastine. Yksi esimerkki on paikalliset ja alueelliset kuituverkot. Nämä ovat kriittisiä infrastruktuurin osia, jotka mahdollistavat suurien informaatiomäärien välittämisen (mm. internet, puhelimet ja televisio) suurilla nopeuksilla pitkiä matkoja. Kuitenkin Britanniassa ja USA:ssa markkinavetoiset kuituverkot ovat johtaneet hitaaseen kehitykseen ja syvään digitaaliseen eriarvoisuuteen, joka rajoittaa talouden kehitystä ja pahentaa alueellista, sosiaalista ja taloudellista eriarvoisuutta. Täysin markkinavetoinen säännöstely sopii huonosti keskeisen infraverkoston rakentamiseen tai ylläpitoon tehokkaasti, edullisesti ja kaikille. Lisäksi voittoa tavoittelevien yritysten harteille jätetty digi-infra kuten kuituverkot ovat yhä enemmän suunniteltu tyydyttämään datan välistävedon tarpeet. Ja kuitenkin julkisesti kehitetyt kuituverkot kohtaavat usein merkittäviä poliittisia ja lainsäädännöllisiä esteitä johtuen korporaatioiden poliittisesta ja taloudellisesta vallasta.
  
  Kuituverkkojen lisäksi me tarkastelemme muutakin digi-infraa kuten kännykkäverkkoja (erityisesti 5G ja sähkömagneettinen säteily) sekä Tier 1 -verkkoja (internet-protokolla). Näiden digitaalisten infrastruktuurien muokkaaminen voi edistää laajempia muutoksia yhteiskunnallisissa, taloudellisissa ja ekologisissa suhteissa, muuttaen konnektiivisuuden luonnetta. Tähän kuuluu alustojen ja algoritmien haastaminen, jotka hyväksikäyttävät työntekijöitä ja käyttäjiä, ja vaihtoehtoisten digiteknologioiden tukeminen, jotka tukevat Bruno Latourin sanoin ”progressiivista yhteisen maailman koostumusta”. Tutkimalla demokraattisen julkisomistuksen potentiaalista roolia digitaalisessa infrastruktuurissamme, me toivomme ehdottavamme politiikkasuosituksia, jotka varmistavat jaetun vaurauden digitaaliajassa, ei pahenevaa eriarvoisuutta.
• Data ja alustat: Datan kerääminen ja analysointi on älykkäiden konejärjestelmien taustalla ja se on kriittistä 21. vuosisadan digitalouden toiminnalle. Kuitenkin massiivisten korporaatioiden käsissä se tuottaa varallisuutta pienelle eliitille ja pahentaa eriarvoisuutta. Se myös muuttaa laajalti taloudellisia, poliittisia ja sosiaalisia suhteita. Se miten me rakennamme ’datamaailmoja’ — datatyyppejä ja datasettejä joita me keräämme ja rakennamme, kuka voi kontrolloida ja käyttää tuota dataa ja miten alustat toimivat sosiaalisten ja taloudellisten suhteiden välimiehinä — perustavanlaatuisesti muokkaa varallisuuden, vallan ja äänen jakautumista yhteiskunnassa.
  
  Nykypäivänä pieni joukko nopeasti laajenevia alustamonopoleja dominoi datan keräämistä ja analyysia, jota hallitsee aitaamisen, välistävedon ja valvonnan logiikka. Tämä luo suurta eriarvoisuutta korporaation ja työvopiman välille, tuottaa varallisuuden ja tulojen eroja, edistää rasistista ja ksenofobista valvontaa ja kontrollia, ja oletettavasti kaventaa sosiaalisen ja taloudellisen innovaation alaa.
  
  Julkishallinnon politiikka tulisi täten tavoitella sen määrittelemistä miten dataa tuotetaan ja jaellaan, ja määrittää rajat datan keruulle ja analysoinnille. Me tarkastelemme vaihtoehtoisia potentiaalisia järjestelyjä siitä minkä tyyppistä dataa voidaan ja tulisi kerätä, kuka kerää tuota dataa ja mihin sitä voidaan käyttää kaikenkattavan viitekehyksen alla, joka varmistaa kollektiiviset oikeutemme kollektiivisesti tuotettuun dataan — liikkuu aitaamisen olosuhteista datayhteisvaurauteen, jossa dataa hallinnoidaan turvallisesti yhteisenä resurssina.
  
  Erilainen data sopii paremmin eri kontrolli- ja pääsyvaatimuksiin. Me tutkimme vaihtoehtoista ekologiaa dataoikeuksiin ja omistusrakenteisiin, joka ylläpitäisi paremmin tasapainon yksityisyyden, vaurauden ja yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisen välillä. Me tutkimme myös vaihtoehtoja tällä hetkellä menestyville jättiläisalustoille, jotka keräävät, analysoivat ja väärinkäyttävät dataa. Näihin kuuluu sosiaalisen median alustoja, digitaalisia valuuttoja ja maksujärjestelmiä, verkon markkinapaikkoja, kuljetus- ja majoitusapplikaatioita. Erityisesti me tutkimme sitä miten julkiset alustat — joita ohjataan demokraattisesti sidosryhmien kesken — voivat tarjota hyödykkeitä ja palveluita tehokkaasti, samalla parantaen sekä käyttäjien että työntekijöiden asemaa alustalla.

• Immateriaalioikeudet sekä R&D: Immateriaalioikeudet (IP) on omaisuuskategoria, jota sovelletaan ihmisälyn tuotoksiin. IP on olennaisesti valtion suoma oikeus monopolisoida ja käyttää tiettyä informaatiota. Sellaiset oikeudet useimmiten saavat patentin tai kopiosuojan muodon ja ovat perustavanlaatuinen kapitalistisen järjestelmän piirre, sekä menneisyydessä että nykyään.
  
  Nykyisen IP-järjestelmän perusongelma on, että se on poissulkeva ja suunniteltu hyödyttämään yksityisiä intressejä eikä niinkään julkisia. Se on hyödyllinen yrityksille, jotka haluavat vetää välistä vuokria ja saada hyviä voittoja, mutta se ei välttämättä tuota maksimaalista tai tehokasta innovaatiota, takaa kriittisten tuotteiden ja palvelujen tasaista jakautumista (esim. lääkkeet), tai asianmukaisesti arvosta merkittävää julkisen puolen tai työntekijöiden kontribuutiota tuotekehitysprosesseihin.
  
  Me tutkimme vaihtoehtoisia lähestymistapoja immateriaalioikeuksille, jotka keskittyvät hyötyjen esilletuomiseen teknologisestä kehityksestä ja julkisista investoinneista yhteiskunnan, talouden ja ympäristön parantamiseen. Tähän kuuluu julkiset patenttivarannot, joissa lisensointi on copy-left tai commons-pohjainen alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla, sekä julkisen politiikan muutokset julkisen käytön pakkolisensointiin.
  
  Me tulemme myös arvioimaan sitä miten julkisomisteisuus voi tehostaa jo nyt merkittävää julkista investointia tutkimusprosesseihin ja ylittää rajat muihin vaihtoehtoihin immateriaalioikeuksille. Näihin kuuluu julkisomisteisten tutkimusinstituuttien laajentaminen ja niiden kytkeminen julkisesti ja yhteisesti omistettuihin tuotanto- ja jakeluverkostoihin.
  
  Viimeisenä, koska immateriaalioikeudet ovat keskeinen komponentti useimmissa kansainvälisissä kauppasopimuksissa, me tarkastelemme myös mahdollisuuksia, sekä rajoitteita, immateriaalioikeuksien ja tuotekehityksen julkisille sovellutuksille kaupparegiimien alaisuudessa, sekä julkishallinnon politiikalle joka voi johtaa toisenlaisiin immateriaalioikeuksien ja tuotekehityksen käsittelyihin tulevissa sopimuksissa.
• Maat ja luonnonvarat: Luonnonvarat ovat luonnon lahja kaikille ihmisille. Kuitenkin yksityisen maanomistuksen ja omaisuuden järjestelmä, joka tällä hetkellä dominoi maailman useimpia kolkkia, varmistaa sen että rikkaat maanomistajat ja korporaatiot riistävät noita resursseja oman akkumulaationsa sekä talouskasvun kiihdyttämiseen. Kapitalismin historia on aitaamisen historiaa, jatkuvaa ennen yhteisomistuksessa olevien maiden ja varallisuuden siirtoa yksityisiin käsiin, ja tämä dynamiikka on meitä uhkaavan ekologisen katastrofin ytimessä.
  
  Aivan kuten menneiden aikojen taloudet, 21. vuosisadan digitaalitalous on riippuvainen luonnonvaroista ja maankäytöstä. Useimmat sähkölaitteet kännyköistä mikrosiruihin vaativat erilaisia metalleja, muoveja, hiekkaa ja harvinaisia maametalleja; uudenlaiset akkuteknologiat vaativat litiumia; datakeskukset vaativat usein suuria määriä vettä jäähdyttämiseen; 3D-tulostimet vaativat muovia; ja suuren mittakaavan aurinkovoima ja tuulivoima vaatii maan lisäksi materiaaleja niiden rakentamiseen. Lisäksi sivuvirrat tuotannosta, kulutuksesta ja näiden materiaalien jätteiksi päätymisestä saastuttavat jokia ja vesistöjä, ilmaa ja maaperää.
  
  Johtuen tämänhetkisistä maanomistuksen ja maankäytön käytänteistä, se on usein juuri köyhät ja alkuperäisasukkaiden yhteisöt ympäri maailman, jotka saavat tuta sekä luonnonvarojen kaivamisen ja väärinkäytön että talouskasvun aiheuttaman saastuttamisen ja ekologisen tuhon.

Onneksi on vaihtoehtoja yksityiselle maanomistukselle ja resurssien käytölle 21. vuosisadan taloudessa, joka on nousemassa ympäri maailman, kuten yhteisöllinen maanomistus – tai isännöimismallit kuten Māorien kaitiakitanga – maaseuduilla ja alkuperäisasukkaiden yhteisöissä, maavarannot kaupungeissamme ja kunnissamme, uudenlaiset yhteistoiminnalliset, yhteiset ja sosiaaliset asumismuodot, kunnianhimoiset strategiat maan julkiselle omistukselle, jotka pitävät maata ja luonnonvaroja varannossa kaikille, ja sosiaalisen varallisuuden rahastoja, jotka keräävät luonnonvaroista luodun arvon yhteisöjen, työntekijöiden ja ympäristön hyväksi.

Turvallisemman, vähemmän finansialisoidun 21. vuosisadan talouden rakentaminen vaatii luontosuhteemme transformaation hyödykkeellistävästä, brutalisoivasta ja välistä vetävästä sellaiseksi, jonka juuret ovat talouden luontoon upottavassa isännöinnissä ja valheellisessa talouden erottelussa ympäristöstä.

Aivan kuten julkisomisteisuus oli keskeistä fossiilitalouden tukirakenteiden luomisessa – infran, teknologian, ja yritysten rakentaminen ja niiden avustaminen öljyn, hiilen ja kaasun keräämisessä ja hiilen pumppaamisessa taivaalle – niin se tulee olemaan myös keskeistä hiilenjälkeisen yhteiskunnan rakentamisessa, joka kohtelee maitamme ja luonnonvarojamme arvokkaana omaisuutena, joka on kriittistä kaikkien ihmisten ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnille.

Lopuksi

Demokraattinen julkisomisteisuus 21. vuosisadalla voi avata uusia innovatiivisia, kestäviä ja inklusiivisia tulevaisuudenkuvia – mutta sen tulee olla kunnianhimoinen, uskottava, kyettävä yhdistämään laaja koalitio sitä tukemaan, kyettävä esittämään itsensä integraalina osana tulevaa talouskonsensusta. Status quo – planeetan hätätila ja syvä eriarvoisuus – on se mikä on todella kestämätöntä; sitä vastoin uuden muotoiset demokraattisen omistamisen muodot ovat pelkkää maalaisjärjeä.

2020-luku on kaikkein tärkein vuosikymmen ihmiskunnan historiassa, sillä se liittyy ilmastoon ja ympäristöön. Tämän vuosikymmenen on saatettava meidät nopean jälkihiilitaloudellisen kehityksen polulle – tai vastaamme tulee kiihtyvä romahdus, jossa kriisistä kaikkein vähiten vastuussa olevat maksavat kaikkein suurimman hinnan. Mutta tuo siirtymä – kun sitä hallinnoidaan tehokkaasti ja kaikkien hyväksi – voi rakentaa arvokkuuden, turvallisuuden ja kyvykkyyden yhteiskunnan meille kaikille. Me emme voi tehdä sitä ellemme me vastaa syviin vallan eriarvoisuuksiin taloudessamme. Keskeistä tälle tulee olla uusi omistamisen ekologia, joka on suunniteltu demokraattiseksi ja inklusiiviseksi. Uudet strategiat demokraattisen julkisomisteisuuden laajentamiseksi uusiin nykytalouden korkeuksiin voivat olla ensiaskel kohti tuota tulevaisuutta.

Lähde:

https://www.common-wealth.co.uk/reports/ownership-futures-towards-democratic-public-ownership-in-the-twenty-first-century#chapter-1