2. KESKITY NAAPURIYHTEISIIN. Hoivan ja ruoantuotannon palauttaminen yhteisiin siirtää rahan pois lapasesta lähteneestä kapitalismista takaisin yhteisvaurauteen, se keskittää elämän uudelleen naapurustoihimme niin, että tarvitsee matkustaa vähemmän ja käyttää vähemmän bensaa, ja se johtaa tavaroiden jakamiseen mikä vähentää kulutusta. Tämä helpottaa myös eriarvoisuutta. Katso lisää sivuilta Transition Towns ja Shareable.

3. TEE TALOUDESTA UUDELLEEN PAIKALLISTA. Asioiden tuottaminen paikallisesti vähentää öljyn kulutusta. Se auttaa joustavien paikallisyhteisöjen rakentamista ja vähentää eriarvoisuuttta. Paikalliset toimitusketjut eivät romahda niin usein kuin globaalit ketjut kriisitilanteissa (monet yritykset ovat riippuvaisia kiinalaisista osista ja ja aineksista, ja ne ovat olleet helisemässä koronakriisin aikaan).

4. HARJOITA KOSMOLOKALISMIA. Termissä kosmo-etuliite tarkoittaa, että me voimme jakaa tietoa avoimesti. Teknologia- ja tuotedesignit jaetaan ilman patentteja niin, että ihmiset jokaisessa paikallisyhteisössä voivat valmistaa ja korjata tuotteita paikallisesti. Verstaiden ja pajojen lukumäärä kasvaa. Tämä vähentää riippuvuuttamme monikansallisista korporaatioista ja siitä tavasta millä markkinointi vaikuttaa siihen mitä me ostamme. Siten voimme kehittää tuotteita ympäristöystävällisemmiksi. Tuotteita ei valmisteta tarkoituksella enää niin, että ne hajoavat muutaman käyttökerran jälkeen. Lue Michel Bauwensin tekstejä kosmolokalismista.

5. SYÖ PAIKALLISTA LUOMURUOKAA. Suurmaatiloista elävöittävän luomumaatalouden tekniikoihin siirtyminen tekee maaperästä terveempää ja mahdollistaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen. Se parantaa myös veden kiertoa. Ruokapiirien avulla välitetty paikallinen luomuruoka tarkoittaa, että globaalisti käytetään vähemmän öljyä, vähemmän FC-kaasuja (pahimpia kasvihuonekaasuja), vähemmän pakkausmateriaaleja ja vähemmän prosessoitua ruokaa. Se tarkoittaa terveempiä ihmisiä ja vähemmän rahaa sairaanhoitoon. Se vahvistaa immuunijärjestelmäämme, joka on avuksi epidemia-aikoina. Laajalti yhteisöinvestoinnein tuettu ja ympäristöliikkeen promoama yhteisömaanviljely voi muuttua halvemmaksi kuin supermarketin ruoka skaalaeduista johtuen, koska se on yhteisön itsensä rahoittamaa (joka ei maksa itseään kipeäksi korkoina pankille), ja koska se leikkaa välistä välimiehen kulut. Kustannukset laskevat myös jos kunta tai valtio päättää tukea yhteisömaanviljelyä suurmaatalouden sijaan johtuen luomumaaperän ekologisista hyödyistä. Lue lisää tästä artikkelista

6. YHTEISOMISTEISET MAAT. Vuokrat nousevat inflaatiota nopeammin, koska ne muutetaan korporaatioiden ja ammattivuokraloordien kassavirraksi. Paikallishallinnot auttavat köyhiä löytämään asuntoja, mutta pitävät silti vuorkat korkeina. Rahan kanavointi maan yhteisomistukseen auttaa pitämään vuokrat matalana. Ekokylät ja tietoiset yhteisöt tarjoavat ekologista elämäntyyliä ja yhteisöllisiä paikkoja ihmisille siirtymän keskellä. Matalammat vuokrat mahdollistavat ihmisten siirtyä pois ympäristölle haitallisista korporaatiotyöympäristöistä. Yhteisöt voivat itse päättää miten maata hoidetaan. Lue lisää George Monbiot’n työstä maaomaisuutta ja omistuksen reformia koskien. Katso myös tämä artikkeli.

7. LUO EKOLOGISIA AUTOKATALYYTTISILMUKOITA. Nämä ovat itseään ylläpitäviä kehiä ekotalousjärjestelmässä. Esimerkiksi, jos sinulla on paikallinen ruokametsä, jonne yhteisö kokoontuu kokkaamaan ruokaa, tämä on itseään ylläpitävä autokatalyyttinen silmukka.

8. KÄYTÄ LUONNON ETEENPÄIN VIEVÄÄ VOIMAA JA RYTMEJÄ TALOUDEN VOIMANA: Esimerkiksi talot voidaan suunnitella keräämään passiivisesti lämpöä auringosta. Puiden varjo voi vähentää tarvetta ilmanvaihdolle. Vesialueet, kasvit ja maaperä voidaan ottaa käyttöön veden puhdistukseen vedenpuhdistuslaitosten sijaan. Lue lisää ekorakentamisesta ja permakulttuurista.

9. SIIRRY DEKONSTRUKTIOON JA TALOUDEN VILLIINNYTTÄMISEEN: Tämä liittyy teiden päällystysten purkuun ja sen korvaamiseen maaperällä. Se liittyy rakennusten purkuun ja siihen, että annetaan luonnon kasvaa sen tilalle. Teiden päällysteiden purku ja luonnon palauttaminen suojelee kaupunkeja (kuten New Orleans ja Houston) tulvilta veden imeytyessä maaperään. Urbaanin maaperän ja puiden takaisin tuominen auttaisi merestä tulevan veden vesikiertoa ja elävöittämään ekologiaa sisämaahan päin. Me voimme purkaa tiet ja laittaa viereen ruokayhteisvaurautta tuottavia ruokametsiä paikallisyhteisöille. Päällystysten purkuun keskittyviä yrityksiä voidaan perustaa purkamaan valtateitä, takapihojen, koulujen ja parkkipaikkojen asfalttia, jotta voidaan tehdä tilaa permakulttuuripuutarhoille.

10.  MULTIMODAALINEN TALOUS: Käytä aikapankkeja, lahjojen antamista, vaihtotaloutta ja paikallisvaluuttoja talouden muotoina. Meillä on enemmän kuin tarpeeksi tavaraa maailmassa, jotta kenenkään ei tarvitse kärsiä. Kyse on useasti uudelleenjaon ongelmasta, eikä niinkään uuden tuottamisesta. Useat modaliteetit mahdollistavat tavaroiden ja palvelujen virrata niitä tarvitseville. Esim. terveysruokakauppa voi antaa mahdollisuuden maksaa ostoksista myös työllä. Ja työn vaihtaminen voidaan tehdä jossain toisessa yrityksessä, jolla on sopimus terveysruokakaupan kanssa siitä miten se auttaa ruokakauppaa työllään.

11. SIIRRY KIERTOTALOUTEEN: Luo talous, joka tuottaa tuotteensa biohajoavaksi, jotta ne voisivat palata takaisin maahan. Kiertotalous ei tarkoita ettei tuotettaisi ollenkaan jätteitä. Tuotteet pidetään käytössä. Osia valmistetaan käytettäväksi uudelleen alkuperäisen tuotteen elinkaaren lopussa. Katso tämä kiertotaloussivusto sekä Cradle To Cradle

12. LUO ITSEORGANISOITUVA EKOTALOUSVERKOSTO: Ekoyrityksillä voi olla insentiivejä ja sopimuksia muiden yritysten kanssa, mikä palkitsee ekologisemmasta toiminntasta. Ne voivat myös luoda osallistavaa yhteisvaurautta, joka liittää yhteen ekoyritykset vapaaehtoisvoimiin.

14. SIJOITA YHTEISÖÖN JA YMPÄRISTÖÖN: Osakkeisiin sijoittamisen sijaan yhteisön kannattaa sijoittaa sinne mikä tuottaa yhteisölle ja ympäristölle. Esimerkiksi monet ihmiset voivat investoida rahaa yhteisömaanviljelyyn, muuttaa monokulttuurimaatilat permakulttuuritiloiksi, joiden sijoituksen tuottona voi toimia tulevaisuuden usean vuoden ruokalähetykset. Katso esimerkiksi Slow Money, jossa yhteisöverkosto edesauttaa tällaisia sijoituksia.

15. TERVEYDENHUOLTONA TOIMIVA BIODIVERSITEETTI. Yrtit ovat luonnon tapa parantaa ihmisiä. Yhteisön omat yrttitarhat jokaisessa naapurustossa ovat luonnon oma apteekki. Tutkimus on osoittanut, että kädet savessa palstalla kuokkiminen parantaa immuunijärjestelmää, monimuotoisemman luonnon keskellä olo parantaa immuunijärjestelmää. Maalla kasvavilla lapsilla on vähemmän allergioita ja parempi immuuniterveys kuin kaupunkilaislapsilla. Betonin ja asfaltin purkaminen teiltä ja biodiversiteetin ja ruokametsien istuttaminen tilalle toimivat osana universaalia terveydenhoitojärjestelmää. Mitä enemmän ympärillämme on luontoa, sitä vähemmän todennäköisiä ovat epidemiat ja sairaudet ylipäätään. Terveydenhuoltoon kulutetuista biljoonista voitaisiin kanavoida uudelleen kaupunkiemme villiinnyttämiseen.

16. LUO LUONTOYHTEYS TALOUTEEN, joka tuo ihmiset takaisin kuuntelemaan luontoa ja viettämään aikaa luonnon keskellä. Viettämällä enemmän aikaa luonnossa meillä on mahdollisuus purkaa omat markkinoinnin ja kulutuskulttuurin meille syöttämät ohjelmat ja pakottavat tarpeet. Luonto myös ohjaa meitä pois ilmastokriisistä, jos me vain kuuntelemme sitä.

17. KASVATA EKOYHTEISÖN TIETOTALOUTTA vaihtamalla fokus pois bruttokansantuotteesta mittareihin, jotka mittaavat yhteisön yhteisön varallisuutta ja ekologiaa.

Lähde:

https://opencollaboration.wordpress.com/2020/03/09/how-to-align-the-economy-with-ecology/

Vaikka tämä systeemi voi kestää merkittävää painetta, asiat alkavat hajota tietyn rajan jälkeen — ja se on se mitä nyt on tapahtumassa. Nämä tieteilijät varoittavat siitä, että ihmisten taloudellinen toiminta on mennyt yli useimmista planeetan rajoista ja on nyt epävakauttamassa Maapallon järjestelmää. Me olemme astuneet vaarallisen epävarmuuden alueelle ja riskinä on ylittää potentiaalisesti peruuttamaton rajapyykki.

Ylijäämää ei kannata juhlia

Kun puhutaan ekologisesta impaktista, me tiedämme että mitä rikkaampi on, sitä enemmän vahinkoa tekee. Tämä kuvio käy selväksi useista indikaattoreista. Katsokaa vaikka hiilidioksidipäästöjä — globaalia lämpenemistä aiheuttava pääkaasu. Rikkain 10% maailman populaatiosta on vastuussa yli puolesta kokonaispäästöjen määrästä sitten vuoden 1990. Se on huikea luku. Pieni osa ihmiskuntaa kuluttaa ilmakehää johon me kaikki nojaamme. Ja asiat muuttuvat vieläkin toispuoleisemmiksi kun me nousemme tulotasoissa. Rikkain 1% saastuttaa sata kertaa enemmän kuin köyhin puolikas populaatiosta.

Miksi näin? Tuoreen Leedsin yliopiston tutkimuksen mukaan,Nature Energy: 'Large inequality in international and intranational energy footprints between income groups and across consumption categories.' ” aria-expanded=”false” aria-controls=”contentitem-infocard-contents-6c061799-9a4d-4840-8887-d6ff9dbeddbd” data-initialized-as=”a”> rikkaat eivät ainoastaan kuluta enemmän tavaraa kuin kaikki muut, vaan johtuen myös siitä että heidän kulutuksensa on enemmän energiaintensiivistä: jättiläismäisiä taloja, isoja autoja, yksityislentokoneita, bisnesluokan lentoja, kaukolomia, luksustuontitavaraa jne. Eikä kyse ole ainoastaan heidän kulutuksestaan joka merkkaa — kyse on myös investoinneista. Kun rikkailla on enemmän rahaa kuluttaa, mikä on käytännössä aina asian laita, he pyrkivät investoimaan ylijäämän kasvualoihin, jotka ovat usein ekologisesti tuhoisia, kuten fossiiliset polttoaineet ja kaivosteollisuus.

Kun tiedämme miten tulotaso korreloi ekologiseen tuhoon, sen tulisi saada meidät miettimään kahdesti sitä miten kulttuurimme idolisoi rikkaita. Heidän ylijäämänsä juhlistamisessa ei ole mitään hienoa. Ekologisen tuhon aikana ylijäämä on kirjaimellisesti kuolettavaa.

Eriarvoisuus on tuhoisaa myös salakavalammin tavoin. Sosiologit ovat saaneet selville, että eriarvoisuus luo statusahdistusta. Se saa ihmiset tuntemaan, että se mitä heillä on ei riitä. Se luo jatkuvaa painetta ihmisille tienata ja ostaa enemmän — ei siksi että he oikeasti tarvitsisivat sitä, vaan koska he haluavat approksimoida rikkaiden kulutuskäyttäytymistä tunteakseen itsensä edes hivenen arvokkaiksi.

Warwickin yliopiston tutkijat saivat selville, että ihmiset jotka elävät eriarvoisissa yhteiskunnissa todennäköisemmin ostavat luksusbrändejä kuin tasa-arvoisemmissa yhteiskunnissa. Eikä se koskaan riitä: me jatkamme lisätavaran hankkimista tunteaksemme olomme paremmaksi, mutta se ei toimi koska verrokki on puskettu ikuisesti meidän saavuttamattomiin. Tämä ahdistuksen aikaansaama kulutusmylly tuottaa uskomattoman paljon ekologista tuhoa.

Kuka hyötyy kasvusta?

Mutta on myös toinen ongelma joka kaipaa huomiotamme tässä, ja se liittyy siihen miten talous toimii. Me elämme taloudessa, joka on järjestäytynyt ikuisen talouden laajenemisen, tai “kasvun”, ympärille mitä me mittaamme bruttokansantuotteellaRead my article 'Outgrowing growth: why quality of life, not GDP, should be our measure of success' ” aria-expanded=”false” aria-controls=”contentitem-sidenote-contents-4acf6003-d98b-4107-aad1-a1137b22806e” data-initialized-as=”a”> (BKT). BKT on kasvanut eksponentiaalisesti vain että systeemi voisi pysyä käynnissä. Tämä voisi olla ok jos BKT vedettäisiin lukuna täysin hatusta, mutta niin ei tehdä. Päinvastoin, se on tiukasti kiinni ekologisissa vaikutuksissa; mitä enemmän me kasvatamme taloutta, sitä enemmän paineita me asetamme planeetan rajoille.

Yksi tavoista joilla tieteilijät seuraavat tätä suhdetta on katsomalla indikaattoria nimeltä Materiaalinen Jalanjälki, mikä laskee yhteen kaikki materiaaliset asiat joita kansantaloudet kaivavat maasta ja kuluttavat joka vuosi — kaikki muovista kalaan, puusta metalliin — kaikki millä on vaikutusta eläviin ekosysteemeihin. Kun me piirrämme Materiaalisen Jalanjäljen ajan funktiona, me näemme sen kasvavan tasaisesti BKT:n kanssa.

Tämä asettaa meidät eräänlaiseen kytkökseen. Me tiedämme, että BKT ajaa ekologista tuhoa; todellakin data tästä on niin selvää että tieteentekijät pyytävät nyt hallituksia jättämään kasvun taakseen taloustavoitteena. Mutta vuosikymmenten ajan meille on sanottu että me tarvitsemme lisää kasvua parantaaksemme ihmisten elämää. Miten meidän tulisi ratkaista tämä?

Ensimmäinen askel on tunnustaa, että mitä tulee inhimilliseen hyvinvointiin, se ei ole kasvu joka merkitsee — se on tulojen ja resurssien jakautuminen. Ja juuri nyt ne on jaettu erittäin, erittäin epätasaisesti. Rikkain 1% yksin saa $19 biljoonaa tuloja joka vuosi, mikä on lähes neljännes koko maailman BKT:sta. Se on enemmän kuin 169:n maan BKT yhteensä — listaan kuuluu Norja, Ruotsi, Sveitsi, Argentiina, koko Lähi-Itä ja koko Afrikan manner. Rikkaat omistavansa lähes uskomattoman osuuden globaalista BKT:n kasvun tuloista.

Ja mikäli luulet että loppuosa BKT:sta on jakautunut tasaisemmin, se ei ole. Rikkain 5% (joiden keskitulot ovat $100 tuhatta vuodessa) kaappaavat 46% globaaleista tuloista. Toisin sanoen, puolet kaikesta taloudellisesta toiminnasta — kaikki kaivokset, kaikki voimalaitokset, kaikki konttiliikenne ja kaikki ekologiset vaikutukset jotka näihin liittyvät — pyörivät tehdäkseen rikkaista rikkaampia. Ensi kerralla kun joku sanoo sinulle että me tarvitsemme talouskasvua voidaksemme parantaa ihmisten elämää, kannattaa muistaa kenen elämää oikeasti parannetaankaan.

Kun me tajuamme tämän faktan, selkenee se että kasvu on tehoton ja ekologisesti tuhoisa tapa saavuttaa tavoitteemme. Me emme tarvitse lisää kasvua — ainakaan rikkaat maat eivät. Se mitä me tarvitsemme on reilumpi tulonjako. Jakamalla sitä mitä meillä jo on reilummin, me voimme parantaa ihmisten elämää ilman tarvetta ryöstää Maapalloa saadaksemme enemmän.

Aina vaan ja uudestaan todisteet osoittavat siihen seikkaan, että miljardöörit — ja totta puhuen myös miljonäärit — ovat epäyhteensopivia planeetan rajojen kanssa. Jos me haluamme elää turvallisella ja asuttavalla planeetalla, meidän tulee tehdä jotain eriarvoisuudelle. Tämä argumentti voi kuulostaa radikaalilta, mutta monet tutkijat ovat laajalti sitä mieltä. Ranskalainen ekonomisti Thomas Piketty, eräs maailman nimekkäimmistä eriarvoisuuden ja ilmaston asiantuntijoista, ei säästele sanojaan:

“Reilu vähennys kaikkein rikkaimpien ostovoimassa voisi itsessään vaikuttaa huomattavasti päästöjen vähentämiseen globaalilla tasolla.”

Joten mitä meidän olisi tehtävä?

Yksi lähestymistapa olisi ottaa käyttöön palkkojen suhde-erojen yläraja — mitä jotkut ovat nimittäneet maksimipalkkapolitiikaksi. Sam Pizzigati, Institute for Policy Studiesin osakas,esittää että meidän kannattaisi laittaa katto verojen jälkeiselle palkkasuhteelle 10:1.

Tämä on elegantti ratkaisu, joka välittömästi jakaisi tuloja reilummin, eikä se ole ennenkuulumaton.

Mondragon, esimerkiksi — suuri työntekijäosuuskunta Espanjassa — on luonut säännöt, että johtajien palkat eivät voi olla yli kuusinkertaiset kuin vähitenpalkattu työntekijä saa samasta firmasta. Tämä voitaisiin toteuttaa kansallisella tasolla myös, sanomalla että suuremmat kuin kertoimen verran olevat tulot verotettaisiin 100-prosenttisesti.

Tällaiset politiikat ovat intuitiivisesti järkeviä ihmisille. Vuoden 2017 gallup havaitsi, että suurin osa Britannian kansalaisista on maksimipalkkapolitiikan kannalla.

Loppujen lopuksi me valitsemme rajata kaikenlaisia asioita, jotka ovat vaarallisia kun niitä on liikaa. Me rajoitamme sitä miten kovaa saa ajaa autolla, miten paljon alkoholia voi juoda ennen ajamista, miten paljon sokeria saa olla lasten muroissa. Me rajoitamme tupakointia julkisilla paikoilla, addiktiivisia aineita ja aseiden myyntiä. Kun me tajuamme, että ylimääräiset tulot tuhoavat ympäristön josta meidän sivilisaatiomme riippuu, me voimme valita myös tulojen rajoittamista.

Se mikä tässä lähestymistavassa on kiinnostavaa on, että sillä on suora positiivinen impakti ihmisten hyvinvointiin ja elävään maailmaan. Yhteiskuntien muuttuessa tasa-arvoisemmiksi, ihmiset muuttuvat onnellisemmiksi, vähemmän ahdistuneiksi ja tyytyväisemmiksi omaan elämäänsä. Heille syntyy suurempi solidaarisuuden tunne naapureita ja kanssaihmisiään kohtaan, mikä tarkoittaa että he tuntevat vähemmän painetta tavoitella yhä vain suurempia palkkatasoja ja hohdokkaita statushyödykkeitä. Tasa-arvo auttaa ihmisiä vapautumaan jatkuvan kuluttamisen oravanpyörästä. Tämän takia tutkijoiden mielestä tasa-arvoisemmilla yhteiskunnilla on merkittävästi vähemmän ekologista impaktia.

Epätasapainoinen yhteiskunta tarkoittaa epätasapainoista ekologiaa

Kyseessä ei ole vain tuloerot jotka ovat ongelma, myös vaurauden eriarvoisuus on ongelma. USA:ssa esimerkiksi rikkaimmalla 1%:llla on lähes 40% kansakunnan varallisuudesta omistuksessaan.

Pohjalla oleva 50% sitä vastoin omistaa tuskin mitään: ainoastaan 0.4%. Globaalilla tasolla tilanne on vielä pahempi: rikkain 1% omistaa arviolta puolet maailman varallisuudesta.

Tämän kaltaisen eriarvoisuuden ongelma on, että rikkaat muuttuvat koroillaeläjiksi. Johtuen siitä, että he akkumuloivat rahaa ja varoja paljon yli sen mitä he voisivat koskaan käyttää itse, he vuokraavat ne muille jotka eivät omista näitä asioita — oli se sitten asuntojen, patenttien, lisenssien, lainojen, minkä tahansa muodossa. Heidän saamansa tulot ovat niinkutsuttua ”passiivista tuloa”, koska se kilahtaa automaattisesti niiden tilille jotka varat omistavat ilman mitään työtä heidän osaltaan. Mutta kaikkien muiden perspektiivistä se on kaikkea muuta kuin passiivista: ihmiset joutuvat taistelemaan työpaikoista, tuottamaan ja tienaaman yli sen mitä heidän muuten olisi pakko — mikä luo lisärasitteita luonnolle — yksinkertaisesti maksaakseen vuokransa ja velkansa rikkaille.

Tavallaan se on modernin ajan maaorjuutta.

Ja aivan kuten maaorjuus, sillä on vakavia seuraamuksia elämismaailmallemme. Maaorjuus oli ekologinen onnettomuus, koska maaherrat pakottivat maaorjat repimään irti maasta enemmän kuin mitä heidän normaalisti olisi tarvinnut — sen takia jotta he voisivat maksaa suojelurahansa. Maaorjuuden aikaan Euroopassa tämä johti asteittaiseen metsien ja maaperän köyhtymiseen. Kun yhteiskunnat ovat epätasapainossa, ekologiat muuttuvat myös epätasapainoisiksi. Jotain samanlaista on tapahtumassa nykyään: jokainen joka on velkaa lainoissa tai vuokrissa on kovien paineiden alaisena löytää tapoja maksaa suojelurahoja rikkaille.

Yksi tapa ratkaista tämä ongelma on varallisuusverolla, idea joka on saamassa paljon pontta. Ekonomistit Emmanuel Saez ja Gabriel Zucman ovat ehdottaneet 10-prosenttista vuosittaista marginaaliveroa varallisuudelle, jota on yli $1 miljardi.

Tämä pakottaisi rikkaat myymään osan varallisuudestaan ja näin jakamaan varallisuuttaan reilummin ja lopettamaan rent-seekingin. Positiivista olisi, että rikkaat menettäisivät valtansa pakottaa meidät tuottamaan yli tarpeidemme, ja sen seurauksena poistuisi painetta elämismaailmalta.

Progressiivinen verotus on toinen ekologinen hyöty: se luo tuloja jotka voidaan sijoittaa universaaleihin julkisiin palveluihin kuten terveydenhuolto, koulutus, joukkoliikenne jne. Tämä on tärkeää, koska yleisten palvelujen laajentaminen on yksittäinen tehokkain tapa välittää suuria määriä hyvinvointia kaikille ilman tarvetta tavoitella korkeita BKT-tasoja.

Eriarvoisuuden vaara

Ottaen huomioon ekologisen kriisimme, mahdollisesti meidän tulisi olla kunnianhimoisempia kuin mitä Saez ja Zucman ehdottavat. Loppujen lopuksi kukaan ei ”ansaitse” äärimmäistä vaurautta. (LueRead Ingrid Robeyns's piece on why nobody should be allowed to be a billionaire here ” aria-expanded=”false” aria-controls=”contentitem-sidenote-contents-3af37d32-02bf-4417-9cfe-3b7b26118efc” data-initialized-as=”a”> Ingrid Robeyns teksti siitä miksi kenenkään ei sallittaisi olla miljardööri.) Sitä ei ansaita, se riistetään alipalkatuilta työntekijöiltä, luonnosta, monopoleista, poliittisesti kaappaamalla ja niin edelleen. Meidän tulisi käydä demokraattista keskustelua tästä: missä kohtaa hamstraaminen muuttuu yhteiskunnallisesti tarpeettomaksi, mutta aktiivisesti tuhoisaksi? 100 miljoonaa euroa? 10 miljoonaa? $5m?

Ekologinen kriisi — ja planeetan rajojen tiede — keskittää huomiomme yhteen yksinkertaiseen, kiistämättömään faktaan: että me elämme rajallisella planeetalla, ja että jos me aiomme selviytyä 2000-luvulla, silloin meidän tulee oppia elämään sillä yhdessä. Tästä tavoitteesta voimme oppia esi-isiltämme. Antropologit sanovat, että suurimman osan ihmishistoriaa ihmiset elivät yhteisöissä, jotka aktiivisesti ja tarkoituksella olivat tasa-arvoisia. He näkivät tämän adaptiiviseksi teknologiaksi. Jos haluat selvitä ja kukoistaa ilman tiettyä ekosysteemiä, on nopeasti tajuttava että eriarvoisuus on vaarallista, ja että sen varalta on tehtävä erikoistoimia. Sellaista ajattelua me tarvitsemme.

Tälle on nyt juuri avautunut huikea mahdollisuus. COVID-19 -kriisi on paljastanut ihmistarpeiden ja elämismaailman kanssa epätasapainossa olevan talouden vaarat. Ihmiset ovat jo valmiita johonkin erilaiseen.

Lähde:

Kestävä yhteisösuunnittelu tarkoittaa tulemista tietoiseksi näistä sisäkkäisistä suhteiden verkostoista ja prosesseista ja sen jälkeen optimoida niitä tavoilla, jotka tukevat yhteisön ja sen jäsenten terveyttä. Tarkoitus on synergistisesti integroida sosiaaliset, ekologiset, ekonomiset ja kulttuurilliset (maailmankuva/narratiivi) yhteisön ulottuvuudet, luoda yhteistyön tekemisen ja solidaarisuuden kulttuuri, joka kykenee regeneroitumaan pitkällä aikavälillä. Tässä menestyvät yhteisöt ovat kukoistavia, terveitä ja inspiroivia paikkoja, jotka tarjoavat poikkeuksellisen laadukasta elämää asukkailleen samalla kun niillä on positiivinen vaikutus paikalliseen ja alueelliseen ympäristöön.

Ekologisten yhteisöjen (ekosysteemien) ymmärtäminen voi paremmin auttaa meitä sovittamaan ja optimoimaan ihmisyhteisöjä symbioosiin muun elämän kanssa. Sen sijaan, että maksimoitaisiin numeroita ja lyhyen tähtäimen yksittäisen lajin tavoitteita, ekosysteemit pyrkivät optimoimaan koko systeemiä tavoilla, jotka tukevat erilaisuutta, terveyttä, resilienssiä ja kykyä ekosysteemin regeneroimiseen kokonaisuutena. Kaikkein menestyksekkäin ja pitkäikäisin strategia yksilölle tai yhteisölle on emuloida luonnon prosesseja ja suhteita. Kaikkien osallistujien pitkän aikavälin menestys ja elinvoima riippuu koko järjestelmän terveydestä.

Miten luomme ihmisasutusta, joka perustuu oppimiseen ekosysteemeistä löytyvistä organisoinnin ja yhteistyön kaavoista?

Professorit Declan Kennedy ja Margrit Kennedy omistivat suurimman osan heidän ammatillisesta ja yhteisöllisestä elämästään kestävän yhteisösuunnittelun ja alueellisten talouden vaihdantamekanismien tutkimiselle. Molemmat työskentelivät akatemiassa kaupungin kaavoituksen professoireina Berliinissä ja samanaikaisesti kokeilivat kestävällä yhteisösuunnittelulla ‘Lebensgarten’-ekokylässä, jonka he auttoivat perustamaan Steyerbergiin lähelle Hannoveria, Saksassa.

Vuonna 1996 EU:n rahoittamassa heidän aloittamassaan projektissa tutkittiin monia parhaita keinoja ja parhaita prosessiesimerkkejä yhteisökaavoittamisesta Euroopassa. Projektin tuloksena oli kirja Designing Ecological Settlements (Kennedy & Kennedy, 1997) jossa he ehdottavat ekologisesti tietoista standardia yhteisön uudelleensuunnittelulle. Tässä on joitain kysymyksiä, joita he pyysivät meitä kysymään:

Miten me voimme suunnitella ekologisia ja kestäviä asuinalueita?

Miten me juhlistamme ja vaalimme ihmisten ja luonnon diversiteettiä yhteisössämme?

Miten me voisimme keskittää yhteisömme henkilökohtaisten interaktioiden ja ihmisten keskinäisen yhteistyön inhimilliselle skaalalle niin, että asukkaat voisivat muodostaa henkilökohtaisia siteitä keskenään?

Miten voimme luoda lyhyen etäisyyden asumisratkaisuja ja integroida tärkeitä yhteisön funktioita kävelyetäisyydelle?

Miten voimme käyttää niin vähän tilaa kuin mahdollista ihmisten infrastruktuuriin ja luoda korkean tiheyden elintiloja, jotka integroivat luonnon yhteisön kudokseen?

Miten voimme rohkaista osallistumista ja inspiroida koko yhteisön jäsenistöä luomaan yhdessä vastuullisen osallistumisen yhteistekemisen edun?

Miten voimme käyttää paikallisia ja alueellisia energianlähteitä ja energiaa säästävää designia luomaan energiatehokkaita asumisratkaisuja?

Miten voimme luoda ympäristövastuullisia ja päästövapaita yhteisöjä?

Miten voimme luoda hiljaisen ja kauniin asumisratkaisun?

Miten voimme käyttää integroitua designia arvottamaan vettä ja auttamaan paikallisten vesistöjen regeneraatiossa?

Miten voimme luoda tehokkaita resurssienkäytön kiertotalouskaavoja paikalliselle ja alueelliselle skaalalle tehdäksemme asuinratkaisuistamme pääosin jätevapaita?

Miten voimme suunnitella terveitä rakennuksia terveille yhteisöille?

Miten voimme integroida luonnonlajien ja kasvien (satokasvit, metsäpuutarjat jne.) elintilan asuinratkaisumme rakenteeseen?

Miten voimme vaalia ekologista ja yhteiskunnallista lukutaitoa yhteisössä ja luoda tehokkaita luovan konfliktinratkaisun prosesseja?

Miten me voimme luoda yhdessä yhteisöä ohjaavan kaikille jäsenille yhteisten inhimillisten arvojen narratiivin?

Nämä kysymykset haastavat meitä suunnittelemaan yhteisömme osaksi luontoa. “Mikä näitä kaikkia aspekteja yhdistää […] on että ne pyrkivät […] kokonaisuuden optimointiin, sen sijaan että pyrittäisiin yksittäisten osien maksimointiin, ja näin pyritään asumisen ja elämän itsensä uudenlaiseen laatuun” (Kennedy & Kennedy, 1997, s. 211). Tämä kokonaisuuden optimointi on kriittinen oppitunti siinä miten elämä luo elämälle suotuisat olosuhteet.

Kestävä yhteisö ja ihmisten asuinratkaisujen suunnittelu, joka perustuu tähän systeemiseen ekologian tuntemukseen, tulee auttamaan regeneraatioon, sopeutumiseen ja transformaatioon kykenevien yhteisöjen luomisessa. Kokonaisuuden optimointi menee nykysukupolvien välittömimpien huolien tuolle puolen luomaan yltäkylläisyyttä tuleville sukupolville.

Transformatiivinen innovaatio olemassaolevissa yhteisöissä tarkoittaa näistä kysymyksistä inspiroituneiden design-elementtien sovittamista olemassaoleviin kulttuurikaavoihin ja infrastruktuureihin. On melkein mahdotonta (ja epähaluttavaa) pakottaa niitä ylhäältäpäin. Politiikan tulee rohkaista ja mahdollistaa kansalaisia tulemaan mukaan yhteisön kudoksen uudelleensuunnitteluun. Paikan ja yhteisöllisyyden tunnetta ruokitaan osallistumalla näihin kollektiivisiin visiointiprosesseihin.

‘Kysymyksien eläminen’ on yhteisöprosessi. Ylläolevat kysymykset kutsuvat meitä dialogiin ja suhteeseen ympärillämme olevien ihmisten kanssa sekä asuinpaikkamme kanssa. Ne kutsuvat meitä ottamaan ensiaskeleen osallistumiseen ja tietoiseen yhdessä luomiseen yhteisön tasolla. Tutkailemalla yhdessä sitä miten yhteisömme saattaa muuttua regeneratiivisen kulttuurin esimerkkitapaukseksi, me annamme toisillemme mahdollisuuden oppia yhdessä.

Tämä kollektiivinen oppimismatka itsessään luo polun kohti viisaisiin päätöksiin ja regeneraatioon kykenevää yhteisöä. Yhteisö luo olosuhteet regeneratiivisen kulttuurin synnylle. Miten me suunnittelemme luontona ja yhteisössä elegantin adaptaation tähän uniikkiin paikkaan ja kulttuuriin? Monimuotoiset regeneratiiviset kulttuurit voivat kehittyä kysymällä tätä kysymystä.

[Tämä on alaluku kirjasta Designing Regenerative Cultures, julkaissut Triarchy Press, 2016.]

—

Daniel Christian Wahl katalysoi transformatiivista innovaatiota yhteensulautuvien kriisien alla, antaa neuvoja regeneratiivisesta kokonaisjärjestelmädesignista, regeneratiivisesta johtajuudesta ja regeneratiivisen kehityksen ja bioregionaalisen regeneraation koulutuksesta.

Hän on myös kirjan Designing Regenerative Cultures kirjoittaja.

Lähde:

https://medium.com/hackernoon/natures-whole-system-optimization-informs-community-design-546d484050bd

Se mitä seuraavaksi tapahtuu on yhdellä tasolla ennustamatonta ja täysin ennustettavaa toisella. Huolimatta siitä mitä me ihmiset päätämme tehdä, 21. vuosisata tulee olemaan ”odottamattoman ja peruuttamattoman” muutoksen aikaa elämän verkossa. Maapallon järjestelmätieteilijöillä on varsin kuiva termi kuvaamaan sellaista perustavanlaatuista käännekohtaa biosfäärisen järjestelmän elämässä: tilasiirtymä. Valitettavasti ekologia, josta tämä geologinen muutos on saanut alkunsa, on myös tuottanut ihmisiä, joilla ei ole kykyä vastaanottaa uutisia tästä tilasiirtymästä. Nietzschen hullu joka julistaa jumalan kuolemasta sai samanlaisen vastaanoton: vaikka teollinen Eurooppa oli redusoinut jumalallisen vaikutuksen semipakolliseksi sunnuntaiaamun kirkkokäynniksi, 1800-luvun yhteiskunta ei kyennyt kuvittelemaan maailmaa ilman jumalaa. 21. vuosisadalla on analogiansa: suurimmalle osalle ihmisistä on helpompaa kuvitella planeetan tuhoutuminen kuin kuvitella kapitalismin loppu.

Jo nyt kaikkein suosituin liha USA:ssa on kana, ja sen ennustetaan olevan koko planeetan suosituin liha ihmisten kulutuksen määrissä vuoteen 2020 mennessä. Se tulee vaatimaan suuria määriä työtä. Siipikarjatyöläisille maksetaan erittäin vähän: USA:ssa kaksi senttiä jokaisesta pikaruokakanaan kulutetusta dollarista menee työntekijöille, ja joidenkin kanojen tapauksessa käytetään vankilatyövoimaa, jolle maksetaan 25 senttiä tunnilta. Voit pitää tätä Halpana Työnä.

Kapitalismi syntyi tästä rikkinäisestä asiaintilasta. Johtavat luokat yrittivät ylijäämän palauttamisen lisäksi kasvattaa sitä. Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Itä-Aasia oli vauraampi, joten vaikka sen hallitsijat kokivat myös sosioekologisia koettelemuksia, he löysivät keinoja sopeutua mullistuksiin, metsien katoamiseen ja resurssipulaan heidän omin vasallivaltiollisin keinoin. Yksi ratkaisu, joka keksi uudestaan ihmisen suhteen elämän verkostoon, tuli vahingossa Iberian aristokratian keksimäksi — Portugalissa ja Kastiliassa etenkin. 1400-luvun loppuun mennessä nämä kuningaskunnat ja niiden yhteisöt olivat sotineet Reconquistassa, vuosisatoja kestäneessä konfliktissa niemimaan muslimivaltoja vastaan, ja ne olivat niin pahasti riippuvaisia Italian pankkiireista rahoittaakseen sotatoimensa, että Portugal ja Kastilia olivat uudestisyntyneet sodasta ja velasta.

Tämä avaa meille tilan tarkastella miten tavat, jotka meille on opetettu ajatella muutoksesta — ekologiset, taloudelliset ja kaikki muut — ovat itsessään yhdistyneet nykypäivän kriiseissä. Tuo tila on kriittinen jos me aiomme ymmärtää suhdetta maailmassa toimimisen ja sen nimeämisen välillä. Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden liikkeet ovat pitkään halunneet ehdoin tahdoin ”systeemin nimeämistä” koska suhteet ajattelun, kielen ja emansipaation välillä ovat intiimejä ja vallalle olennaisia. Maailma-ekologia sallii meidän nähdä miten meidän itsestään selvinä pitämämme käsitteet — kuten Luonto ja Yhteiskunta — ovat ongelmia ei ainoastaan koska ne hämärtävät oikean elämän ja historian, vaan myös koska ne ovat syntyneet siirtomaavallan ja kapitalismin käytäntöjen väkivallasta.

Haastattelussa kirjailijan, kouluttajan ja aktivistin Fritjof Capran kanssa me keskustelimme Earth Charterista, eettisestä viitekehyksestä oikeudenmukaisen, kestävän ja rauhallisen globaalin yhteiskunnan rakentamiselle. Halusin palata keskusteluun puhumalla Ekologisen Talousteorian käsitteestä — talousteorian, luonnon ja yhteiskunnan leikkauspisteestä, alat ylittävästä lähestymistavasta talousteoriaan jonka minä ja Maria Moraes Robinson esittelimme kirjassamme Holonomics: Business Where People and Planet Matter, ja jonka Sustainable Brands on esitellyt monissa konferensseissaan ympäri maialman.

Uudessa kirjassaan Transformative Ecological Economics professori Ove Jakobsen Nordlandin yliopistosta esittää, että meidän tulee siirtyä pois ”vihreästä” taloudesta, missä ainoa fokus on negatiivisten oireiden vähentäminen jotta olemassaoleva neoklassinen talousparadigma voidaan säilyttää, uuteen talousparadigmaan jonka juuret ovat orgaanisessa maailmankuvassa. Transformative Ecological Economics oli todella mielenkiintoinen lukukokemus — erityisesti koska prof. Jakobsen on myös saanut inspiraatiota termodynamiikasta, evoluutioteoriasta, antropologiasta ja buddhalaisuudesta. Ekologinen talousteoria on enemmän kuin talouden oppiaine.

FC: Prof. Jakobsen on tutkinut ja opettanut ”ekologiseksi talousteoriaksi” nimittämäänsä oppiainetta yli 20 vuoden ajan, ja kirjassaan hän käy läpi noina vuosina saatuja ajatuksia yhtenäisenä narratiivina. Jakobsen näin tehdessään käyttää termistä ”ekologinen” kahta merkitystä. Tiukimmassa tieteellisessä merkityksessään ekologia on ekologisen yhteisön jäsenten ja sen ympäristön välisiä  suhteita tutkiva tieteenala. Siinä merkityksessä ekologinen talousteoria viittaa talousjärjestelmään joka on yhdenmukainen ekologian periaatteiden kanssa ja joka kunnioittaa niitä. Laajemmassa merkityksessä ekologia viittaa suhteiden kaavaan joka määrittää kontekstin tietyille ilmiöille. Tässä laajemmassa merkityksessä ekologinen talousteoria viittaa talousteoriaan ja käytänteisiin jotka näkevät talouden toimivan luonnon, yhteiskunnan ja kulttuurin sisällä, sen sijaan että niitä dominoitaisiin.

Maailmalla on kasvava kiinnostus futurologiaa kohtaan, kysellään aikamme tärkeimpiä kysymyksiä ja tutkitaan suhdetta tulevaisuuteen. Tällä orgaanisella todellisuusperspektiivilla on seuraamuksia siihen miten keräämme, hallitsemme ja vaihdamme tietoa, ja myös siihen miten me ymmärrämme elämää ja näemme itsemme yhtenä ihmiskuntana.

FC: Ekologisen talousteorian radikaalin luonteen ilmaisemiseksi Jakobsen ottaa käyttöön kontrastin ideologian (joukko arvoja ja ideologioita jolla määritellään dominantti paradigma, tai status quo) ja utopian (joukko arvoja ja ideoita jotka ylittävät nykyisen järjestyksen) välillä. Vastaavasti hän tekee eron vihreän talouden ja ekologisen talousteorian välillä. Siinä missä ensimmäinen yrittää vähentää nykyisen neoliberalistisen ideologian negatiivisia vaikutuksia, jälkimmäinen pitää sisällään perustavanlaatuisempia muutoksia dominanttiin käsiteviitekehykseen.

Perustavanlaatuisemmat muutokset voidaan nähdä osana laajempaa paradigmanmuutosta pois mekanistisesta kohti systeemistä käsitystä elämästä, joka on tasaisesti orastanut viime vuosikymmeninä. Nykytieteen eturintamassa universumia ei enää nähdä koneena joka koostuu yksinkertaisista rakennuspalikoista. Me olemme havainneet, että materiaalinen maailma, lopulta, on erottamattomien suhdekuvioiden verkosto; että planeetta kokonaisuutena on elävä, itseään säätelevä järjestelmä.

Pidän siitä että Jakobsen lainaa chileläistä ekonomistia Manfred Max-Neefia, joka sanoi: ”Me olemme saavuttaneet ihmisolentojen evoluutiossamme sellaisen pisteen missä me tiedämme paljon, mutta ymmärrämme hyvin vähän.” Jos me tarkastelemme nykyistä talousjärjestelmäämme, se on järjestelmä joka kaivaa maata luonnon sekä olemassaolomme jalkojen alta. Ekologinen talousteoria tarkoittaa hajautettua talousjärjelmää joka koostuu useista pienemmistä yksiköistä, sellaista jota mallinnetaan elämää ylläpitävien periaatteiden avulla.

FC: Uudella elämäkäsityksellä on tärkeitä sovelluksia melkein kaikilla tutkimusaloilla sekä ihmiselämän areenoilla, koska useimmat ilmiöt henkilökohtaisessa sekä työelämässämme liittyvät eläviin järjestelmiin. Todellakin, perustavanlaatuinen muutos mekanistisesta elämäkäsityksestä on erittäin relevantti talousteoriassa. Jakobsenin sanoin, “Ainoa talouden pätevä tarkoitus on palvella elämän prosesseja kaikenlaisissa yhteiskunnallisissa ja ekologisissa järjestelmissä.”

Haluaisin alleviivata tätä perustavanlaatuista yhteyttä talouden ja elämän välillä muutaman esimerkin avulla, joista puhutaan laajasti kirjassa. Kaikkialla elävässä maailmassa me löydämme monitasoisia sisäkkäisten järjestelmien rakenteita. Jokainen yksittäinen järjestelmä on integroitu kokonaisuus ja samaan aikaan osa suurempaa järjestelmää. Esimerkiksi ihmisorganismi pitää sisällään kudoksista koostuvia elimiä, jotka vuorostaan koostuvat soluista. Toisaalta, organismi kokonaisuutena on suuremman yhteiskunnallisen järjestelmän osa, joka vuorostaan on ekosysteemin sisällä.

Talousteorialle tämä tarkoittaa, että luonto on taloutta ylempänä eikä toisinpäin. Talous on elävä järjestelmä joka on kaikkien muitten elävien järjestelmien sisällä — yhteiskunnan, kulttuurin, politiikan, luonnon ja lopulta Gaian, elävän maapallon. Täten ekologisessa talousteoriassa talous muuttuu rengiksi isännän sijaan. Talousjärjestelmä on integroitu orgaaniseen todellisuuden verkostoon, elämän verkkoon. Kaikki taloudellinen toiminta on suunniteltu myötävaikuttamaan elinkelpoisten yhteiskuntien kehitystä resilienteissä ekosysteemeissä.

Elävän systeemin organisaation peruskuvio on verkko. Ekosysteemit voidaan ymmärtää ruokaverkkojen avulla, eli organismien verkostojen; organismit ovat solujen verkostoja, ja solut ovat molekyylien verkostoja. Tarkemmin ilmaistuna elävä järjestelmä on itsensä luova verkosto. Jokainen verkoston komponentti auttaa transformoimaan ja korvaamaan muut komponentit, ja näin koko verkosto jatkuvasti luo, tai uusintaa, itsensä.

Eri kohdissa Jakobsen viittaa käsitteeseesi elämän systeeminäkökulmasta. Miten tämä suhtautuu Ekologisen Talousteorian käsitteeseen?

FC: Elämän systeemikäsityksen mukaan ei talous eikä yhteiskunta voida tulla ymmärretyksi esineiden kokoelmana, vaan ainoastaan subjektien välisten suhteiden kautta. Ne eivät selviä atomisoidussa tilassa enempää kuin organismi selviää palasina. Lisäksi, se seikka että kaikkien elävien järjestelmien organisaatiomuoto on verkosto sanoo suoraan että talous todellakin elää — joustavasti ja kykeväisinä luovasti sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin — vain jos se on organisoitu verkostoksi, koostuu pienemmistä elävistä verkostoista ja on integroitu suurempiin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin verkostoihin. Todellakin, Jakobsenin mielestä tämä uusi ekologinen talousteoria voi parhaiten kehittyä hajautetujen verkostojen ja globaalisti toisiinsa kytkeytyneiden ekokylien pohjalta.

Elävä järjestelmä on materiaalisesti ja energeettisesti avoin ja toimii aina kaukana tasapainosta. Järjestelmän läpi virtaa jatkuvasti energiaa ja materiaa. Kaikki elävät järjestelmät tarvitsevat energiaa ja ruokaa itsensä elättämiseen, ja kaikki elävät järjestelmät tuottavat jätettä. Mutta luonnossa organismit muodostavat yhteisöjä, ekosysteemejä, joissa yhden lajin jäte on ruokaa seuraavalle, niin että materia kiertää jatkuvasti ekosysteemissä.

Elävissä järjestelmissä energian ja materian aineenvaihduntavirrat ovat tarpeellisia orgaanisten kompinenttien jatkuvaan uusintamiseen ja kierrätykseen, kuten myös kasvuun ja kehitykseen. Kasvun käsitteessä on kuitenkin huomattava ero mekanistisen ja systeemisen perspektiivin välillä. Kasvu luonnossa ei ole lineaarista, tai rajatonta. Vaikka jotkin organismien tai ekosysteemien osat kasvavat, toiset kutistuvat, ja näin niiden komponentit vapautuvat kiertoon, mikä muuttuu resursseiksi uudelle kasvulle. Tämänkaltainen tasapainoinen, monitahoinen kasvu on biologien ja ekologien hyvin tuntema, ja se on jyrkästi vastoin rajoittamattoman  määrällisen kasvun käsitettä jota käytännössä kaikki nykypäivän ekonomistit käyttävät.

Eräs suurista nykyaikamme kysymyksistä on miten skaalata Ekologisen Talousteorian ymmärrys ja arvonanto. Kun ihmiskunta kohtaa niin monia systeemisiä ongelmia, monet organisaatiot ja yritykset ovat nyt tajuamassa että heidän tämänhetkinen tapansa ajatella ja toimia ei enää toimi epävakaassa, epävarmassa, monimutkaisessa ja tulkinnanvaraisessa maailmassamme. Kysymys näin on siis miten nopeasti saada ihmiset kehittämään perusteellinen kyky systeemiajatteluun, ja sellaisella tavalla joka nopeasti skaalautuu tuhansille, ellei sadoille tuhansille ihmisille.

FC: Kun katsot maailman nykytilaa, se mikä on kaikkein ilmiselvintä on että aikamme suurimmat ongelmat — energia, ympäristö, talous, ilmastonmuutos, yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus — eivät voi tulla ymmärretyiksi eristettyinä. Ne ovat systeemisiä ongelmia, mikä tarkoittaa että ne ovat kaikki toisiinsa kytkeytyneitä ja toisistaan riippuvia, ja ne vaativat vastaavia systeemisiä ratkaisuja. Tällä on suuria seurauksia koulutusjärjestelmällemme, ja eritoten yliopistoille, jotka tällä hetkellä eivät ole rakentuneet opettamaan oppilaille kuinka ratkaista maailman ongelmia systeemisellä tavalla. Joidenkin vuosien ajan mietin sitä miten käsitellä tätä, ja niin vuonna 2015 sain idean luoda Capra Coursen, verkkokurssini jossa ihmiset monilta elämän alueilta ja akateemisista taustoista voivat tulla yhteen keskustelemaan kaikista näistä teemoista holistiseen tapaan.

Mielestäni Ekologisen Talousteorian suurin kontribuutio on tapa jolla se voi tuoda siirtymän määrällisestä kasvusta laadulliseen kehitykseen.

FC: Tarkoitus on muuttaa taloutta suuntaan jossa on mahdollista luoda korkea elintaso ilman materiaalista kasvua. Ekologinen talousteoria on olennaisesti dynaaminen ja se olettaa jatkuvan kehityksen ilman kasvavaa luonnonvarojen kulutusta. Yksiulotteisen jatkuvasti lisääntyvään kasvuun ja liikevoittoon tähtäävän laiteajattelun sijaan energiamme ja ponnistelumme tulisi suunnata suurempaa kompleksisuutta, kauneutta ja harmoniaa kohtaan. Nämä perustavanlaatuinen perspektiivin muutos on ehkä kaikkein radikaalein, mutta myös kiireellisimmin tarvittu Ekologisen Talousteorian tarjoama ehdotus.

###

Fritjof Capra on eräs maailman johtavia systeemiteorian ajattelijoita ja monen vaikutusvaltaisen kirjan kirjoittaja. Näihin kuuluu mm. The Tao of Physics; Web of Life: A New Synthesis of Mind and Matter by Capra, Fritjof (1997) Paperback; The Turning Point: Science, Society, and the Rising Culture; The Hidden Connections: A Science for Sustainable Living ja
Learning from Leonardo: Decoding the Notebooks of a Genius.

Lähde:

http://www.sustainablebrands.com

Usein dokumentit voivat inspiroida sinua toimimaan tai nousemaan vastaan jossain aiheessa jota et ole aiemmin miettinyt tekeväsi. Tämä on näiden uskomattomien filmien todellinen voima. Haluamme aina oppia ympäristöstä ja eläimistä, ja dokumenttien katselu voi olla viihdyttävä tapa saada tietoa.

Joten, jos etsit tilaisuutta rentoutua popkornin parissa ja imeä itseesi hieman tietoa maapallosta ja eläimistä, tässä on hyvä lista! Dokumenttine katselu ystävien ja perheen kanssa on hyvä tapa kertoa omista kiinnostuksenkohteista — mistä sitä tietää vaikka se inspiroisi muitakin!

1. Racing Extinction

Oceanic Preservation Societyn uusi filmi, The Coven tekijöiltä,tarkastelee maailmamme nykyistä lajien massatuhon kriisiä. Kirjaten ylös ne monet ihmisen aiheuttamat lajien tuhoutumisten syyt, mukaanlukien ilmastonmuutos, elinalueiden tuhoutuminen, teollinen ruoantuotantojärjestelmä ja laiton luonnoneläinten kauppa, OPS avaa silmämme planeetan kuudennelle massatuholle. Vaikka filmin premissi saattaa olla enteilevä, viesti kertoo kuitenkin toivosta ja vapahduksesta. Racing Extinction sai juuri ensiesityksensä Sundance-elokuvafestivaaleilla ja se tullaan julkaisemaan myöhemmin tänä vuonna. Katso traileri alla sekä Racing Extinction -verkkosivut.

2. Cowspiracy

Karjantuotannon vaikutus planeetallemme on liian usein aliarvioitu ja ylenkatsottu. Itse asiassa monet ympäristöaktiivit ovat varovaisia edes harkitsemaan tutkia sitä massiivista määrää kasvihuonekaasuja, jonka tämä teollisuudenala tuottaa, johtuen sen heltymättömästä vallasta ja vaikuttamisesta maatalousteollisuuteen. Cowspiracyn tekijät eivät kuitenkaan pelkää kohdata tätä tärkeää totuutta. Tarkastellen kaikkia niitä tapoja joilla eläinmaatalous tuhoaa ympäristön, tämä dokumentti muuttaa varmasti sitä tapaa jolla näet ruokavaliosi. Voit striimata filmin netistä tai tilata DVD:llä, voit jopa järjestää näytännön Cowspiracyn verkkosivuilla.

3. Virunga

Tämä uraauurtava dokumentti on saatavilla ainoastaan Netflixissä. Virunga avaa silmämme vääjäämättömälle korvaamattoman arvokkaan elinalueen tuholle sen kertoessa meille kaikista vastaantulevista haasteista Afrikan vanhimmassa kansallispuistossa. Virunga on koti eräille maailman viimeisistä jäljelläolevista vuorigorilloista. Se näyttää kuinka öljyteollisuus ja salametsästäjät yrittävät systemaattisesti saada puiston itselleen. On tärkeämpää kuin koskaan että ihmiset antavat tukensa Virungan puistonvartijoille ja pyrkivät yhdessä pelastamaan tämän villin paikan, sillä se on yksi maailman viimeisistä biodiversiteetin pesäkkeistä.

4. Last Days of Ivory

Norsunluun laiton kauppa on suurin yksittäinn elefanttipopulaation sukupuuton syy. Joka 15:s minuutti elefantti murhataan sen syöksyhampaiden takia. Ottaen huomioon nämä tilastot, on arvioitu että villi Afrikan elefantti tulee kuolemaan sukupuuttoon seuraavan 2 vuosikymmenen aikana. Last Days of Ivory tarkastelee sitä miten tämä väkivalta elefantteja kohtaan on sidoksissa globaalin terrorismin ja muiden rikosten kanssa. Monet ihmiset eivät tunnusta sitä, että kun he ostavat norsunluuta, he rahoittavat hirmutekoja ihmisiä ja eläimiä kohtaan. Tämä lyhyt filmi on katsottavissa YouTubesta ilmaiseksi ja jaettavissa uskomattoman vaivattomasti. Joten levitetään tätä tärkeää sanaa!

5. Earthlings

Earthlings ei ole dokumentti heikkosydämisille, mutta sen viesti on uskomattoman totta ja voimakas. Se tarkastelee sitä miten eläimen kärsivät ihmisten käytöstä, oli kyseessä sitten ruoka, viihde, muoti tai jopa ystävyys. Filmi on saanut lempinimen “Vegan Maker.” Vaikka viesti voi olla vaikea ottaa vastaan, Earthlings pakottaa meidät kohtaamaan hyväksikäyttävän suhteemme eläimiin ja luonnolliseen maailmaan sekä kyseenalaistamaan sen miten olemme tulleet tähän. Voit katsoa koko videon Earthlingsin verkkosivuilla.

6. Chasing Ice

Maapallon jääpeitteen katoaminen on mahdollisesti yksi näkyvimpiä todisteita globaalista ilmastonmuutoksesta. Tässä dokumentissa ympäristövalokuvaaja James Balong suorittaa kyselyä pohjoisnavan jääpeitteistä ja todistaa shokeeraavan kadon henkilökohtaisesti. Chasing Ice näyttää meille ensi kädeltä miltä planeetta näyttää kun se on täynnä hiilidioksidia ja muita kasvihuonekaasuja, ja vaikka Balongin kuvat Islannista ovatkin henkeäsalpaavia, totuus jonka ne paljastavat ei ole kaunis.

Lähde:

6 Documentaries That Will Change the Way You Think About Animals and the Environment