Vaikka tämä systeemi voi kestää merkittävää painetta, asiat alkavat hajota tietyn rajan jälkeen — ja se on se mitä nyt on tapahtumassa. Nämä tieteilijät varoittavat siitä, että ihmisten taloudellinen toiminta on mennyt yli useimmista planeetan rajoista ja on nyt epävakauttamassa Maapallon järjestelmää. Me olemme astuneet vaarallisen epävarmuuden alueelle ja riskinä on ylittää potentiaalisesti peruuttamaton rajapyykki.

Ylijäämää ei kannata juhlia

Kun puhutaan ekologisesta impaktista, me tiedämme että mitä rikkaampi on, sitä enemmän vahinkoa tekee. Tämä kuvio käy selväksi useista indikaattoreista. Katsokaa vaikka hiilidioksidipäästöjä — globaalia lämpenemistä aiheuttava pääkaasu. Rikkain 10% maailman populaatiosta on vastuussa yli puolesta kokonaispäästöjen määrästä sitten vuoden 1990. Se on huikea luku. Pieni osa ihmiskuntaa kuluttaa ilmakehää johon me kaikki nojaamme. Ja asiat muuttuvat vieläkin toispuoleisemmiksi kun me nousemme tulotasoissa. Rikkain 1% saastuttaa sata kertaa enemmän kuin köyhin puolikas populaatiosta.

Miksi näin? Tuoreen Leedsin yliopiston tutkimuksen mukaan,Nature Energy: 'Large inequality in international and intranational energy footprints between income groups and across consumption categories.' ” aria-expanded=”false” aria-controls=”contentitem-infocard-contents-6c061799-9a4d-4840-8887-d6ff9dbeddbd” data-initialized-as=”a”> rikkaat eivät ainoastaan kuluta enemmän tavaraa kuin kaikki muut, vaan johtuen myös siitä että heidän kulutuksensa on enemmän energiaintensiivistä: jättiläismäisiä taloja, isoja autoja, yksityislentokoneita, bisnesluokan lentoja, kaukolomia, luksustuontitavaraa jne. Eikä kyse ole ainoastaan heidän kulutuksestaan joka merkkaa — kyse on myös investoinneista. Kun rikkailla on enemmän rahaa kuluttaa, mikä on käytännössä aina asian laita, he pyrkivät investoimaan ylijäämän kasvualoihin, jotka ovat usein ekologisesti tuhoisia, kuten fossiiliset polttoaineet ja kaivosteollisuus.

Kun tiedämme miten tulotaso korreloi ekologiseen tuhoon, sen tulisi saada meidät miettimään kahdesti sitä miten kulttuurimme idolisoi rikkaita. Heidän ylijäämänsä juhlistamisessa ei ole mitään hienoa. Ekologisen tuhon aikana ylijäämä on kirjaimellisesti kuolettavaa.

Eriarvoisuus on tuhoisaa myös salakavalammin tavoin. Sosiologit ovat saaneet selville, että eriarvoisuus luo statusahdistusta. Se saa ihmiset tuntemaan, että se mitä heillä on ei riitä. Se luo jatkuvaa painetta ihmisille tienata ja ostaa enemmän — ei siksi että he oikeasti tarvitsisivat sitä, vaan koska he haluavat approksimoida rikkaiden kulutuskäyttäytymistä tunteakseen itsensä edes hivenen arvokkaiksi.

Warwickin yliopiston tutkijat saivat selville, että ihmiset jotka elävät eriarvoisissa yhteiskunnissa todennäköisemmin ostavat luksusbrändejä kuin tasa-arvoisemmissa yhteiskunnissa. Eikä se koskaan riitä: me jatkamme lisätavaran hankkimista tunteaksemme olomme paremmaksi, mutta se ei toimi koska verrokki on puskettu ikuisesti meidän saavuttamattomiin. Tämä ahdistuksen aikaansaama kulutusmylly tuottaa uskomattoman paljon ekologista tuhoa.

Kuka hyötyy kasvusta?

Mutta on myös toinen ongelma joka kaipaa huomiotamme tässä, ja se liittyy siihen miten talous toimii. Me elämme taloudessa, joka on järjestäytynyt ikuisen talouden laajenemisen, tai “kasvun”, ympärille mitä me mittaamme bruttokansantuotteellaRead my article 'Outgrowing growth: why quality of life, not GDP, should be our measure of success' ” aria-expanded=”false” aria-controls=”contentitem-sidenote-contents-4acf6003-d98b-4107-aad1-a1137b22806e” data-initialized-as=”a”> (BKT). BKT on kasvanut eksponentiaalisesti vain että systeemi voisi pysyä käynnissä. Tämä voisi olla ok jos BKT vedettäisiin lukuna täysin hatusta, mutta niin ei tehdä. Päinvastoin, se on tiukasti kiinni ekologisissa vaikutuksissa; mitä enemmän me kasvatamme taloutta, sitä enemmän paineita me asetamme planeetan rajoille.

Yksi tavoista joilla tieteilijät seuraavat tätä suhdetta on katsomalla indikaattoria nimeltä Materiaalinen Jalanjälki, mikä laskee yhteen kaikki materiaaliset asiat joita kansantaloudet kaivavat maasta ja kuluttavat joka vuosi — kaikki muovista kalaan, puusta metalliin — kaikki millä on vaikutusta eläviin ekosysteemeihin. Kun me piirrämme Materiaalisen Jalanjäljen ajan funktiona, me näemme sen kasvavan tasaisesti BKT:n kanssa.

Tämä asettaa meidät eräänlaiseen kytkökseen. Me tiedämme, että BKT ajaa ekologista tuhoa; todellakin data tästä on niin selvää että tieteentekijät pyytävät nyt hallituksia jättämään kasvun taakseen taloustavoitteena. Mutta vuosikymmenten ajan meille on sanottu että me tarvitsemme lisää kasvua parantaaksemme ihmisten elämää. Miten meidän tulisi ratkaista tämä?

Ensimmäinen askel on tunnustaa, että mitä tulee inhimilliseen hyvinvointiin, se ei ole kasvu joka merkitsee — se on tulojen ja resurssien jakautuminen. Ja juuri nyt ne on jaettu erittäin, erittäin epätasaisesti. Rikkain 1% yksin saa $19 biljoonaa tuloja joka vuosi, mikä on lähes neljännes koko maailman BKT:sta. Se on enemmän kuin 169:n maan BKT yhteensä — listaan kuuluu Norja, Ruotsi, Sveitsi, Argentiina, koko Lähi-Itä ja koko Afrikan manner. Rikkaat omistavansa lähes uskomattoman osuuden globaalista BKT:n kasvun tuloista.

Ja mikäli luulet että loppuosa BKT:sta on jakautunut tasaisemmin, se ei ole. Rikkain 5% (joiden keskitulot ovat $100 tuhatta vuodessa) kaappaavat 46% globaaleista tuloista. Toisin sanoen, puolet kaikesta taloudellisesta toiminnasta — kaikki kaivokset, kaikki voimalaitokset, kaikki konttiliikenne ja kaikki ekologiset vaikutukset jotka näihin liittyvät — pyörivät tehdäkseen rikkaista rikkaampia. Ensi kerralla kun joku sanoo sinulle että me tarvitsemme talouskasvua voidaksemme parantaa ihmisten elämää, kannattaa muistaa kenen elämää oikeasti parannetaankaan.

Kun me tajuamme tämän faktan, selkenee se että kasvu on tehoton ja ekologisesti tuhoisa tapa saavuttaa tavoitteemme. Me emme tarvitse lisää kasvua — ainakaan rikkaat maat eivät. Se mitä me tarvitsemme on reilumpi tulonjako. Jakamalla sitä mitä meillä jo on reilummin, me voimme parantaa ihmisten elämää ilman tarvetta ryöstää Maapalloa saadaksemme enemmän.

Aina vaan ja uudestaan todisteet osoittavat siihen seikkaan, että miljardöörit — ja totta puhuen myös miljonäärit — ovat epäyhteensopivia planeetan rajojen kanssa. Jos me haluamme elää turvallisella ja asuttavalla planeetalla, meidän tulee tehdä jotain eriarvoisuudelle. Tämä argumentti voi kuulostaa radikaalilta, mutta monet tutkijat ovat laajalti sitä mieltä. Ranskalainen ekonomisti Thomas Piketty, eräs maailman nimekkäimmistä eriarvoisuuden ja ilmaston asiantuntijoista, ei säästele sanojaan:

“Reilu vähennys kaikkein rikkaimpien ostovoimassa voisi itsessään vaikuttaa huomattavasti päästöjen vähentämiseen globaalilla tasolla.”

Joten mitä meidän olisi tehtävä?

Yksi lähestymistapa olisi ottaa käyttöön palkkojen suhde-erojen yläraja — mitä jotkut ovat nimittäneet maksimipalkkapolitiikaksi. Sam Pizzigati, Institute for Policy Studiesin osakas,esittää että meidän kannattaisi laittaa katto verojen jälkeiselle palkkasuhteelle 10:1.

Tämä on elegantti ratkaisu, joka välittömästi jakaisi tuloja reilummin, eikä se ole ennenkuulumaton.

Mondragon, esimerkiksi — suuri työntekijäosuuskunta Espanjassa — on luonut säännöt, että johtajien palkat eivät voi olla yli kuusinkertaiset kuin vähitenpalkattu työntekijä saa samasta firmasta. Tämä voitaisiin toteuttaa kansallisella tasolla myös, sanomalla että suuremmat kuin kertoimen verran olevat tulot verotettaisiin 100-prosenttisesti.

Tällaiset politiikat ovat intuitiivisesti järkeviä ihmisille. Vuoden 2017 gallup havaitsi, että suurin osa Britannian kansalaisista on maksimipalkkapolitiikan kannalla.

Loppujen lopuksi me valitsemme rajata kaikenlaisia asioita, jotka ovat vaarallisia kun niitä on liikaa. Me rajoitamme sitä miten kovaa saa ajaa autolla, miten paljon alkoholia voi juoda ennen ajamista, miten paljon sokeria saa olla lasten muroissa. Me rajoitamme tupakointia julkisilla paikoilla, addiktiivisia aineita ja aseiden myyntiä. Kun me tajuamme, että ylimääräiset tulot tuhoavat ympäristön josta meidän sivilisaatiomme riippuu, me voimme valita myös tulojen rajoittamista.

Se mikä tässä lähestymistavassa on kiinnostavaa on, että sillä on suora positiivinen impakti ihmisten hyvinvointiin ja elävään maailmaan. Yhteiskuntien muuttuessa tasa-arvoisemmiksi, ihmiset muuttuvat onnellisemmiksi, vähemmän ahdistuneiksi ja tyytyväisemmiksi omaan elämäänsä. Heille syntyy suurempi solidaarisuuden tunne naapureita ja kanssaihmisiään kohtaan, mikä tarkoittaa että he tuntevat vähemmän painetta tavoitella yhä vain suurempia palkkatasoja ja hohdokkaita statushyödykkeitä. Tasa-arvo auttaa ihmisiä vapautumaan jatkuvan kuluttamisen oravanpyörästä. Tämän takia tutkijoiden mielestä tasa-arvoisemmilla yhteiskunnilla on merkittävästi vähemmän ekologista impaktia.

Epätasapainoinen yhteiskunta tarkoittaa epätasapainoista ekologiaa

Kyseessä ei ole vain tuloerot jotka ovat ongelma, myös vaurauden eriarvoisuus on ongelma. USA:ssa esimerkiksi rikkaimmalla 1%:llla on lähes 40% kansakunnan varallisuudesta omistuksessaan.

Pohjalla oleva 50% sitä vastoin omistaa tuskin mitään: ainoastaan 0.4%. Globaalilla tasolla tilanne on vielä pahempi: rikkain 1% omistaa arviolta puolet maailman varallisuudesta.

Tämän kaltaisen eriarvoisuuden ongelma on, että rikkaat muuttuvat koroillaeläjiksi. Johtuen siitä, että he akkumuloivat rahaa ja varoja paljon yli sen mitä he voisivat koskaan käyttää itse, he vuokraavat ne muille jotka eivät omista näitä asioita — oli se sitten asuntojen, patenttien, lisenssien, lainojen, minkä tahansa muodossa. Heidän saamansa tulot ovat niinkutsuttua ”passiivista tuloa”, koska se kilahtaa automaattisesti niiden tilille jotka varat omistavat ilman mitään työtä heidän osaltaan. Mutta kaikkien muiden perspektiivistä se on kaikkea muuta kuin passiivista: ihmiset joutuvat taistelemaan työpaikoista, tuottamaan ja tienaaman yli sen mitä heidän muuten olisi pakko — mikä luo lisärasitteita luonnolle — yksinkertaisesti maksaakseen vuokransa ja velkansa rikkaille.

Tavallaan se on modernin ajan maaorjuutta.

Ja aivan kuten maaorjuus, sillä on vakavia seuraamuksia elämismaailmallemme. Maaorjuus oli ekologinen onnettomuus, koska maaherrat pakottivat maaorjat repimään irti maasta enemmän kuin mitä heidän normaalisti olisi tarvinnut — sen takia jotta he voisivat maksaa suojelurahansa. Maaorjuuden aikaan Euroopassa tämä johti asteittaiseen metsien ja maaperän köyhtymiseen. Kun yhteiskunnat ovat epätasapainossa, ekologiat muuttuvat myös epätasapainoisiksi. Jotain samanlaista on tapahtumassa nykyään: jokainen joka on velkaa lainoissa tai vuokrissa on kovien paineiden alaisena löytää tapoja maksaa suojelurahoja rikkaille.

Yksi tapa ratkaista tämä ongelma on varallisuusverolla, idea joka on saamassa paljon pontta. Ekonomistit Emmanuel Saez ja Gabriel Zucman ovat ehdottaneet 10-prosenttista vuosittaista marginaaliveroa varallisuudelle, jota on yli $1 miljardi.

Tämä pakottaisi rikkaat myymään osan varallisuudestaan ja näin jakamaan varallisuuttaan reilummin ja lopettamaan rent-seekingin. Positiivista olisi, että rikkaat menettäisivät valtansa pakottaa meidät tuottamaan yli tarpeidemme, ja sen seurauksena poistuisi painetta elämismaailmalta.

Progressiivinen verotus on toinen ekologinen hyöty: se luo tuloja jotka voidaan sijoittaa universaaleihin julkisiin palveluihin kuten terveydenhuolto, koulutus, joukkoliikenne jne. Tämä on tärkeää, koska yleisten palvelujen laajentaminen on yksittäinen tehokkain tapa välittää suuria määriä hyvinvointia kaikille ilman tarvetta tavoitella korkeita BKT-tasoja.

Eriarvoisuuden vaara

Ottaen huomioon ekologisen kriisimme, mahdollisesti meidän tulisi olla kunnianhimoisempia kuin mitä Saez ja Zucman ehdottavat. Loppujen lopuksi kukaan ei ”ansaitse” äärimmäistä vaurautta. (LueRead Ingrid Robeyns's piece on why nobody should be allowed to be a billionaire here ” aria-expanded=”false” aria-controls=”contentitem-sidenote-contents-3af37d32-02bf-4417-9cfe-3b7b26118efc” data-initialized-as=”a”> Ingrid Robeyns teksti siitä miksi kenenkään ei sallittaisi olla miljardööri.) Sitä ei ansaita, se riistetään alipalkatuilta työntekijöiltä, luonnosta, monopoleista, poliittisesti kaappaamalla ja niin edelleen. Meidän tulisi käydä demokraattista keskustelua tästä: missä kohtaa hamstraaminen muuttuu yhteiskunnallisesti tarpeettomaksi, mutta aktiivisesti tuhoisaksi? 100 miljoonaa euroa? 10 miljoonaa? $5m?

Ekologinen kriisi — ja planeetan rajojen tiede — keskittää huomiomme yhteen yksinkertaiseen, kiistämättömään faktaan: että me elämme rajallisella planeetalla, ja että jos me aiomme selviytyä 2000-luvulla, silloin meidän tulee oppia elämään sillä yhdessä. Tästä tavoitteesta voimme oppia esi-isiltämme. Antropologit sanovat, että suurimman osan ihmishistoriaa ihmiset elivät yhteisöissä, jotka aktiivisesti ja tarkoituksella olivat tasa-arvoisia. He näkivät tämän adaptiiviseksi teknologiaksi. Jos haluat selvitä ja kukoistaa ilman tiettyä ekosysteemiä, on nopeasti tajuttava että eriarvoisuus on vaarallista, ja että sen varalta on tehtävä erikoistoimia. Sellaista ajattelua me tarvitsemme.

Tälle on nyt juuri avautunut huikea mahdollisuus. COVID-19 -kriisi on paljastanut ihmistarpeiden ja elämismaailman kanssa epätasapainossa olevan talouden vaarat. Ihmiset ovat jo valmiita johonkin erilaiseen.

Lähde:

Haastattelussa kirjailijan, kouluttajan ja aktivistin Fritjof Capran kanssa me keskustelimme Earth Charterista, eettisestä viitekehyksestä oikeudenmukaisen, kestävän ja rauhallisen globaalin yhteiskunnan rakentamiselle. Halusin palata keskusteluun puhumalla Ekologisen Talousteorian käsitteestä — talousteorian, luonnon ja yhteiskunnan leikkauspisteestä, alat ylittävästä lähestymistavasta talousteoriaan jonka minä ja Maria Moraes Robinson esittelimme kirjassamme Holonomics: Business Where People and Planet Matter, ja jonka Sustainable Brands on esitellyt monissa konferensseissaan ympäri maialman.

Uudessa kirjassaan Transformative Ecological Economics professori Ove Jakobsen Nordlandin yliopistosta esittää, että meidän tulee siirtyä pois ”vihreästä” taloudesta, missä ainoa fokus on negatiivisten oireiden vähentäminen jotta olemassaoleva neoklassinen talousparadigma voidaan säilyttää, uuteen talousparadigmaan jonka juuret ovat orgaanisessa maailmankuvassa. Transformative Ecological Economics oli todella mielenkiintoinen lukukokemus — erityisesti koska prof. Jakobsen on myös saanut inspiraatiota termodynamiikasta, evoluutioteoriasta, antropologiasta ja buddhalaisuudesta. Ekologinen talousteoria on enemmän kuin talouden oppiaine.

FC: Prof. Jakobsen on tutkinut ja opettanut ”ekologiseksi talousteoriaksi” nimittämäänsä oppiainetta yli 20 vuoden ajan, ja kirjassaan hän käy läpi noina vuosina saatuja ajatuksia yhtenäisenä narratiivina. Jakobsen näin tehdessään käyttää termistä ”ekologinen” kahta merkitystä. Tiukimmassa tieteellisessä merkityksessään ekologia on ekologisen yhteisön jäsenten ja sen ympäristön välisiä  suhteita tutkiva tieteenala. Siinä merkityksessä ekologinen talousteoria viittaa talousjärjestelmään joka on yhdenmukainen ekologian periaatteiden kanssa ja joka kunnioittaa niitä. Laajemmassa merkityksessä ekologia viittaa suhteiden kaavaan joka määrittää kontekstin tietyille ilmiöille. Tässä laajemmassa merkityksessä ekologinen talousteoria viittaa talousteoriaan ja käytänteisiin jotka näkevät talouden toimivan luonnon, yhteiskunnan ja kulttuurin sisällä, sen sijaan että niitä dominoitaisiin.

Maailmalla on kasvava kiinnostus futurologiaa kohtaan, kysellään aikamme tärkeimpiä kysymyksiä ja tutkitaan suhdetta tulevaisuuteen. Tällä orgaanisella todellisuusperspektiivilla on seuraamuksia siihen miten keräämme, hallitsemme ja vaihdamme tietoa, ja myös siihen miten me ymmärrämme elämää ja näemme itsemme yhtenä ihmiskuntana.

FC: Ekologisen talousteorian radikaalin luonteen ilmaisemiseksi Jakobsen ottaa käyttöön kontrastin ideologian (joukko arvoja ja ideologioita jolla määritellään dominantti paradigma, tai status quo) ja utopian (joukko arvoja ja ideoita jotka ylittävät nykyisen järjestyksen) välillä. Vastaavasti hän tekee eron vihreän talouden ja ekologisen talousteorian välillä. Siinä missä ensimmäinen yrittää vähentää nykyisen neoliberalistisen ideologian negatiivisia vaikutuksia, jälkimmäinen pitää sisällään perustavanlaatuisempia muutoksia dominanttiin käsiteviitekehykseen.

Perustavanlaatuisemmat muutokset voidaan nähdä osana laajempaa paradigmanmuutosta pois mekanistisesta kohti systeemistä käsitystä elämästä, joka on tasaisesti orastanut viime vuosikymmeninä. Nykytieteen eturintamassa universumia ei enää nähdä koneena joka koostuu yksinkertaisista rakennuspalikoista. Me olemme havainneet, että materiaalinen maailma, lopulta, on erottamattomien suhdekuvioiden verkosto; että planeetta kokonaisuutena on elävä, itseään säätelevä järjestelmä.

Pidän siitä että Jakobsen lainaa chileläistä ekonomistia Manfred Max-Neefia, joka sanoi: ”Me olemme saavuttaneet ihmisolentojen evoluutiossamme sellaisen pisteen missä me tiedämme paljon, mutta ymmärrämme hyvin vähän.” Jos me tarkastelemme nykyistä talousjärjestelmäämme, se on järjestelmä joka kaivaa maata luonnon sekä olemassaolomme jalkojen alta. Ekologinen talousteoria tarkoittaa hajautettua talousjärjelmää joka koostuu useista pienemmistä yksiköistä, sellaista jota mallinnetaan elämää ylläpitävien periaatteiden avulla.

FC: Uudella elämäkäsityksellä on tärkeitä sovelluksia melkein kaikilla tutkimusaloilla sekä ihmiselämän areenoilla, koska useimmat ilmiöt henkilökohtaisessa sekä työelämässämme liittyvät eläviin järjestelmiin. Todellakin, perustavanlaatuinen muutos mekanistisesta elämäkäsityksestä on erittäin relevantti talousteoriassa. Jakobsenin sanoin, “Ainoa talouden pätevä tarkoitus on palvella elämän prosesseja kaikenlaisissa yhteiskunnallisissa ja ekologisissa järjestelmissä.”

Haluaisin alleviivata tätä perustavanlaatuista yhteyttä talouden ja elämän välillä muutaman esimerkin avulla, joista puhutaan laajasti kirjassa. Kaikkialla elävässä maailmassa me löydämme monitasoisia sisäkkäisten järjestelmien rakenteita. Jokainen yksittäinen järjestelmä on integroitu kokonaisuus ja samaan aikaan osa suurempaa järjestelmää. Esimerkiksi ihmisorganismi pitää sisällään kudoksista koostuvia elimiä, jotka vuorostaan koostuvat soluista. Toisaalta, organismi kokonaisuutena on suuremman yhteiskunnallisen järjestelmän osa, joka vuorostaan on ekosysteemin sisällä.

Talousteorialle tämä tarkoittaa, että luonto on taloutta ylempänä eikä toisinpäin. Talous on elävä järjestelmä joka on kaikkien muitten elävien järjestelmien sisällä — yhteiskunnan, kulttuurin, politiikan, luonnon ja lopulta Gaian, elävän maapallon. Täten ekologisessa talousteoriassa talous muuttuu rengiksi isännän sijaan. Talousjärjestelmä on integroitu orgaaniseen todellisuuden verkostoon, elämän verkkoon. Kaikki taloudellinen toiminta on suunniteltu myötävaikuttamaan elinkelpoisten yhteiskuntien kehitystä resilienteissä ekosysteemeissä.

Elävän systeemin organisaation peruskuvio on verkko. Ekosysteemit voidaan ymmärtää ruokaverkkojen avulla, eli organismien verkostojen; organismit ovat solujen verkostoja, ja solut ovat molekyylien verkostoja. Tarkemmin ilmaistuna elävä järjestelmä on itsensä luova verkosto. Jokainen verkoston komponentti auttaa transformoimaan ja korvaamaan muut komponentit, ja näin koko verkosto jatkuvasti luo, tai uusintaa, itsensä.

Eri kohdissa Jakobsen viittaa käsitteeseesi elämän systeeminäkökulmasta. Miten tämä suhtautuu Ekologisen Talousteorian käsitteeseen?

FC: Elämän systeemikäsityksen mukaan ei talous eikä yhteiskunta voida tulla ymmärretyksi esineiden kokoelmana, vaan ainoastaan subjektien välisten suhteiden kautta. Ne eivät selviä atomisoidussa tilassa enempää kuin organismi selviää palasina. Lisäksi, se seikka että kaikkien elävien järjestelmien organisaatiomuoto on verkosto sanoo suoraan että talous todellakin elää — joustavasti ja kykeväisinä luovasti sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin — vain jos se on organisoitu verkostoksi, koostuu pienemmistä elävistä verkostoista ja on integroitu suurempiin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin verkostoihin. Todellakin, Jakobsenin mielestä tämä uusi ekologinen talousteoria voi parhaiten kehittyä hajautetujen verkostojen ja globaalisti toisiinsa kytkeytyneiden ekokylien pohjalta.

Elävä järjestelmä on materiaalisesti ja energeettisesti avoin ja toimii aina kaukana tasapainosta. Järjestelmän läpi virtaa jatkuvasti energiaa ja materiaa. Kaikki elävät järjestelmät tarvitsevat energiaa ja ruokaa itsensä elättämiseen, ja kaikki elävät järjestelmät tuottavat jätettä. Mutta luonnossa organismit muodostavat yhteisöjä, ekosysteemejä, joissa yhden lajin jäte on ruokaa seuraavalle, niin että materia kiertää jatkuvasti ekosysteemissä.

Elävissä järjestelmissä energian ja materian aineenvaihduntavirrat ovat tarpeellisia orgaanisten kompinenttien jatkuvaan uusintamiseen ja kierrätykseen, kuten myös kasvuun ja kehitykseen. Kasvun käsitteessä on kuitenkin huomattava ero mekanistisen ja systeemisen perspektiivin välillä. Kasvu luonnossa ei ole lineaarista, tai rajatonta. Vaikka jotkin organismien tai ekosysteemien osat kasvavat, toiset kutistuvat, ja näin niiden komponentit vapautuvat kiertoon, mikä muuttuu resursseiksi uudelle kasvulle. Tämänkaltainen tasapainoinen, monitahoinen kasvu on biologien ja ekologien hyvin tuntema, ja se on jyrkästi vastoin rajoittamattoman  määrällisen kasvun käsitettä jota käytännössä kaikki nykypäivän ekonomistit käyttävät.

Eräs suurista nykyaikamme kysymyksistä on miten skaalata Ekologisen Talousteorian ymmärrys ja arvonanto. Kun ihmiskunta kohtaa niin monia systeemisiä ongelmia, monet organisaatiot ja yritykset ovat nyt tajuamassa että heidän tämänhetkinen tapansa ajatella ja toimia ei enää toimi epävakaassa, epävarmassa, monimutkaisessa ja tulkinnanvaraisessa maailmassamme. Kysymys näin on siis miten nopeasti saada ihmiset kehittämään perusteellinen kyky systeemiajatteluun, ja sellaisella tavalla joka nopeasti skaalautuu tuhansille, ellei sadoille tuhansille ihmisille.

FC: Kun katsot maailman nykytilaa, se mikä on kaikkein ilmiselvintä on että aikamme suurimmat ongelmat — energia, ympäristö, talous, ilmastonmuutos, yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus — eivät voi tulla ymmärretyiksi eristettyinä. Ne ovat systeemisiä ongelmia, mikä tarkoittaa että ne ovat kaikki toisiinsa kytkeytyneitä ja toisistaan riippuvia, ja ne vaativat vastaavia systeemisiä ratkaisuja. Tällä on suuria seurauksia koulutusjärjestelmällemme, ja eritoten yliopistoille, jotka tällä hetkellä eivät ole rakentuneet opettamaan oppilaille kuinka ratkaista maailman ongelmia systeemisellä tavalla. Joidenkin vuosien ajan mietin sitä miten käsitellä tätä, ja niin vuonna 2015 sain idean luoda Capra Coursen, verkkokurssini jossa ihmiset monilta elämän alueilta ja akateemisista taustoista voivat tulla yhteen keskustelemaan kaikista näistä teemoista holistiseen tapaan.

Mielestäni Ekologisen Talousteorian suurin kontribuutio on tapa jolla se voi tuoda siirtymän määrällisestä kasvusta laadulliseen kehitykseen.

FC: Tarkoitus on muuttaa taloutta suuntaan jossa on mahdollista luoda korkea elintaso ilman materiaalista kasvua. Ekologinen talousteoria on olennaisesti dynaaminen ja se olettaa jatkuvan kehityksen ilman kasvavaa luonnonvarojen kulutusta. Yksiulotteisen jatkuvasti lisääntyvään kasvuun ja liikevoittoon tähtäävän laiteajattelun sijaan energiamme ja ponnistelumme tulisi suunnata suurempaa kompleksisuutta, kauneutta ja harmoniaa kohtaan. Nämä perustavanlaatuinen perspektiivin muutos on ehkä kaikkein radikaalein, mutta myös kiireellisimmin tarvittu Ekologisen Talousteorian tarjoama ehdotus.

###

Fritjof Capra on eräs maailman johtavia systeemiteorian ajattelijoita ja monen vaikutusvaltaisen kirjan kirjoittaja. Näihin kuuluu mm. The Tao of Physics; Web of Life: A New Synthesis of Mind and Matter by Capra, Fritjof (1997) Paperback; The Turning Point: Science, Society, and the Rising Culture; The Hidden Connections: A Science for Sustainable Living ja
Learning from Leonardo: Decoding the Notebooks of a Genius.

Lähde:

http://www.sustainablebrands.com