Jälleen yksi merkki työmarkkinoiden heikkoudesta on se, että Yhdysvaltojen työllisten kokonaismäärä laski lokakuussa kuukaudesta toiseen. Tämä on kolmas kerta viimeisten seitsemän kuukauden aikana, kun kokonaismäärä laski noin 158 miljoonaan.

Työvoimatilastoviraston perjantaina julkaisemien uusien työllisyystietojen mukaan lokakuussa oli kausitasoitettuna 328 000 ihmistä vähemmän työllisiä kuin syyskuussa.

Tämä jatkaa seitsemän kuukautta jatkunutta trendiä, jossa työllisten kokonaismäärä on liikkunut sivusuunnassa. Maaliskuusta 2022 lokakuuhun työllisten kokonaismäärä on kasvanut vain 150 000 hengellä, noin 158,45 miljoonasta 158,6 miljoonaan. Lokakuun pudotuksen myötä myös lokakuun kokonaistyöllisyys jää alle helmikuun 2020 huippulukeman, joka oli 158,8 miljoonaa. Toisin sanoen kotitaloustutkimus osoittaa, että työllisiä on nyt vähemmän kuin ennen Covid-paniikkia.

Lisäksi kotitaloustutkimus osoitti myös, että työttömien kokonaismäärä kasvoi noin 250 000 hengellä syyskuusta lokakuuhun. Se on kahdeksan kuukauden huippu.

Työllisten kokonaismäärän lasku johtui kokoaikaisten työntekijöiden vähenemisestä. Tutkimus osoittaa, että lokakuussa kokoaikaiset työntekijät vähenivät 433 000:lla, kun taas osa-aikaiset työntekijät lisääntyivät 164 000:lla.

Silti talouslehdistön tämänpäiväisissä otsikoissa kerrottiin, että ”Yhdysvaltojen palkkasumma kasvoi lokakuussa 261 000:lla” ja että ”kokonaistyöllisyys” on nyt 800 000 työpaikkaa vuoden 2020 helmikuun huippua korkeammalla tasolla.

Nämä luvut ovat peräisin ”toimipaikkatutkimuksesta”, joka eroaa kotitaloustutkimuksesta siinä, että toimipaikkatutkimuksessa mitataan työpaikkoja. Kotitaloustutkimus mittaa työntekijöitä. Historiallisesti nämä kaksi lukua ovat usein seuranneet toisiaan, mutta viime kuukausina näiden kahden luvun välillä on ollut huomattava ero. Tammikuusta lähtien työpaikkojen kokonaismäärä on kasvanut huomattavasti — 3,5 miljoonaa työpaikkaa. Samaan aikaan kotitaloustutkimus on kuitenkin osoittanut vain 1,4 miljoonan työllisen kasvua. Toisin sanoen molemmat tutkimukset yhdessä viittaavat siihen, että työpaikkojen määrä on kasvanut paljon enemmän kuin todelliset työntekijät, joilla on työpaikka.

Yksi johtopäätös, jonka voimme tehdä, on se, että yhä useammat ihmiset työskentelevät toisissa töissä selvitäkseen toimeentulosta. Tämä olisi järkevää, kun otetaan huomioon muut tiedot, joita meillä on kotitalouksien talouden tilasta tällä hetkellä.

Esimerkiksi talousanalyysitoimiston mukaan käytettävissä olevat tulot ovat nyt pienemmät kuin ennen Covid-paniikkia, 15 130 dollaria. Vuoden 2020 helmikuussa tämä summa oli 15 232 dollaria. Samaan aikaan henkilökohtainen säästämisaste laski syyskuussa 3,1 prosenttiin. Se on toiseksi alhaisin taso sitten vuoden 2007. Luottokorttivelka sen sijaan saavutti syyskuussa uuden huippulukeman, ja se on nyt reilusti yli vuoden 2020 huippulukeman.

Työntekijät ja kuluttajat todennäköisesti kuluttavat kaikki säästönsä, koska palkat eivät pysy hintainflaation vauhdissa huolimatta siitä, mitä väitetysti ”vahvat” työpaikkatutkimuksen luvut kertovat. Huhtikuusta 2021 lähtien kuluttajahintainflaatio on toistuvasti ylittänyt keskimääräisten tuntiansioiden kasvun vuosittain. Syyskuussa palkat kasvoivat 5,12 prosenttia, mutta kuluttajahintaindeksi kasvoi 8,2 prosenttia (vuoden takaisesta). Viimeisimmät työllisyysluvut osoittavat, että nämä tuntiansiot ovat nousseet 4,86:lla, mutta hintainflaation on laskettava hyvin pitkälle, jotta reaalipalkkojen kasvu toteutuisi jälleen.

Kaikki tämä viittaa siihen, että kotitalouksilla on todellisia vaikeuksia selviytyä kasvavista menoista ja lisätulojen tarpeesta. Esimerkiksi CNBC kertoi viime kuussa, että yhä useammat amerikkalaiset elävät palkkashekistä toiseen:

Koska hintojen nousu on edelleen nopeampaa kuin palkkojen nousu, perheiden kuukausibudjetissa on vähemmän liikkumavaraa.

Syyskuussa 63 prosenttia amerikkalaisista eli LendingClubin tuoreen raportin mukaan palkkashekistä palkkashekkeihin, mikä on lähellä maaliskuussa saavutettua 64 prosentin historiallista huippua. Vuosi sitten tiukan paikan tullen elävien aikuisten määrä oli lähempänä 57 prosenttia. …

”Työssäkäynti ei enää riitä tavalliselle amerikkalaiselle”, [Anuj] Nayar sanoi. ”Palkkojen nousu on ollut riittämätöntä, minkä vuoksi yhä useammalle kuluttajalle jää kuukausittaisten menojen hoitamisen jälkeen vain vähän tai ei lainkaan rahaa.

Moody’s Analyticsin tuoreessa tutkimuksessa todetaan myös, että keskimääräinen amerikkalainen kotitalous maksoi syyskuussa 445 dollaria enemmän perustavaroista ja -palveluista kuin viime vuoden syyskuussa.

Uutiset eivät myöskään todennäköisesti muutu paljon paremmiksi. On yhä enemmän todisteita siitä, että Yhdysvallat – ellei se ole jo taantumassa – on menossa kohti taantumaa. Ensinnäkin vuoden 2022 kaksi ensimmäistä vuosineljännestä osoittivat negatiivista kasvua. Kolmannella vuosineljänneksellä kasvua oli jonkin verran, mutta se johtui suurelta osin kauppavajeen kertaluonteisesta supistumisesta ja julkisista menoista. Kolmannen neljänneksen kasvuraporteista huolimatta CNBC myöntää, että taantuma on tulossa, ja ekonomisti Paul Ashworth toteaa: ”Vienti hiipuu pian, ja kotimainen kysyntä murskautuu korkeampien korkojen painon alla.”

Toinen suuri taantumaan viittaava tekijä on tuottokäyrä, joka on nyt kääntynyt, mikä viittaa tulevaan taantumaan. Itse asiassa tuottokäyrän käänteet ovat viime vuosikymmeninä ennustaneet taantumia täydellisesti. Viime viikosta lähtien 10 vuoden ja 3 kuukauden valtionlainojen välinen korkoero on nyt negatiivinen. Sama tapahtui toukokuussa 2019, heinäkuussa 2006 ja heinäkuussa 2000. Näissä tapauksissa viive voi olla kuusi kuukautta tai enemmän, mutta tulos on ollut sama: taantuma.

Sekä Bidenin hallinto että Yhdysvaltain keskuspankki pitävät edelleen kiinni työpaikkatiedoista todisteena siitä, että talous on ”vahva”. Kuten olemme kuitenkin nähneet, suurin osa työllisyystiedoista osoittaa itse asiassa pysähtyneisyyttä tai jopa työllisten määrän vähenemistä. Niinpä ”talous on hyvä” -yleisö pitää kiinni siitä pienestä siivusta työllisyystietoja, joka on toimipaikkatutkimus, joka viittaa siihen, että kaikki on hyvin. Jos tässä on jokin hyvä puoli, se on se, että työpaikkojen kasvu on vahvaa -narratiivi on tarjonnut jonkin verran suojaa Federal Reservelle, joka on kaukana, kaukana jäljessä inflaatiota kiihdyttävän kevytrahapolitiikkansa lopettamisesta. Koska Fed kieltäytyi kääntämästä kurssia erittäin alhaisen korkotason politiikassaan ennen kuin talous oli jo selvästi matkalla kohti 40 vuoden hintainflaation huippua, Fedillä on nyt edessään stagflaatiokriisi, jos se ei saa hintainflaatiota laskemaan ennen kuin taantuma on ilmeinen. Työpaikkatietojen huonontuessa tämä laukaisee yhä enemmän poliittisen painostuksen vyöryn, jotta ”kääntyisi” ja alkaisi jälleen kerran ”stimuloida” taloutta.

Tässä vaiheessa ei ole mitään tietoa siitä, onko Fedillä sisua todella saada hintainflaatio laskuun ja todella luopua 13 vuotta kestäneestä erittäin kevyen rahan ja niin sanotun epätavanomaisen rahapolitiikan aikakaudesta. On paljon todennäköisempää, että Fed palaa takaisin korkojen alentamiseen heti, kun se voi väittää saavuttaneensa jonkinlaisen ”voiton” hintainflaatiosta, oli se sitten kuinka vähäistä tahansa. Tämä keskeytetty perääntyminen Fedin meneillään olevista inflaatiokokeiluista johtaisi todennäköisesti siihen, että Yhdysvallat ajautuisi kohti vähintään yhtä pahaa kuin 1970-luvun stagflaatio.

Lähde:

https://mises.org/wire/number-employed-workers-fell-october-and-price-inflation-continues-outpace-wages

Bilateraalinen – Kahdenvälinen. Esimerkiksi sopimus, jonka kaksi maata on keskenään sopinut, sen sijasta että sopimus olisi useamman maan allekirjoittama.

Bilderberg – ryhmä, ”aikuisten versio” Trilateraalisesta komissiosta. Huippusalainen teollisuus- ja valtiomiesten järjestö, joka kokoontuu vuosittain pohtimaan maailmanpolitiikan tulevaisuutta. Nimi tulee Belgialaisesta hotellista, jossa ryhmä ensimmäistä kertaa 50-luvulla kokoontui.

Codex Alimentarius – Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike-säännöstö. Kriitikot väittävät sen suosivan rikkaita teollisuusmaita ja suurimpia maatalousyrityksiä.

Davosin tapaaminen – joka helmikuussa järjestettävä tapaaminen, jossa teollisuus- ja valtiomiehet keskustelevat maailman kaupan vapauttamisen edellytyksistä Sveitsiläisessä kylässä. Avoimempi instituutio kuin Bilderberg -ryhmä ja Trilateraalinen komissio.

EBRD – European Bank on Reconstruction and Development, Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki. Euroopan Unionin hallinnoima Maailmanpankkia vastaava instituutio, joka on kunnostautunut Itä-Euroopan ympäristöä tuhoavien ja puhdistavien hankkeiden rahoittajana.

GATT – General Agreement of Tariffs and Trade. Maailman kauppajärjestön ITA:n kariuduttua 50-luvun alussa monet maat kuitenkin laskivat hyötyvänsä maailmankaupan vapauttamisesta, ja halusivat perustaa GATT:in ITA:n suppeammaksi versioksi. GATT oli sopimus enimmäistulleista, jota uudistettiin useaan otteeseen vuosikausia kestäneillä neuvotteluilla, viimeisin niistä oli ns. Uruguayn kierros 1986-1994. Uruguayn kierroksen päätteeksi syntyi WTO, joka on siis GATT:in laajennus.

G8 – Rikkaimman seitsemän teollisuusmaan klubi johon Venäjä on huolittu mukaan suurvaltapoliittisista syistä huolimatta siitä, että entisen suurvallan kansantuote ei siihen oikeuta. Muita jäseniä ovat USA, Kanada, Ranska, Saksa, Englanti, Italia ja Japani. G8 on todella isojen poikien kerho, siinä missä OECD on kerho ”vain” isoille pojille.

GMO – Genetically Manipulated Organism. Kasvi tai eläin jonka geenejä on muunneltu, yleensä tähän tai johonkin esi-isään on istutettu uusia geenejä alkiovaiheessa.

FDI – Foreign Direct Investiment, Suorat investoinnit ulkomailta. Keskeinen globalisaatiokeskustelun kiistakapula on, ovatko suorat investoinnit aina ja kaikkialla positiivinen ilmiö – globalisaatiokriitikot uskovat, että pelkkä lyhytnäköisen voitontavoittelun takia esimerkiksi kehitysmaan pörssiin tai valuuttaan sijoitettu raha vain epävakauttaa maan taloutta, eikä siitä siksi ole juurikaan hyötyä maan köyhille.

IMF – International Monetary Fund, Maailman valuuttarahasto. 1944 Bretton Woodsissa perustettiin kolme instituutiota sodanjälkisen maailman vapauttamiseksi – kansainvälinen kauppajärjestö ITA, Maailmanpankki ja IMF. ITA kaatui Yhdysvaltain kongressin kieltäydyttyä allekirjoittamasta perustamiskirjaa, ja sille suoraa jatkumoa oleva WTO saatiin perustettua vasta 50 vuotta myöhemmin GATT-sopimuksen laajentamiseksi. IMF:n ero Maailmanpankkiin on lähinnä se että Maailmanpankki rahoittaa yksittäisiä hankkeita, IMF taas antaa valtioille lainoja lähinnä valuuttojen ja yleisen finanssitilanteen vakauttamiseksi. Näistä kahdesta IMF pyörittää suurempia rahoja ja on suurempi valtakeskittymä, Maailmanpankin aiheuttamat tuhot ovat enemmän paikallista laatua sen rahoittamien projektien alueella.

Maailmanpankki – IMF:n sisar, josta oli puhetta edellisessä.

MAI – Multilateral Agreement on Investiment, ”Monenkeskinen investointisopimus”. Vuonna 1998 laajaan kansalaisvastarintaan kaatunut yritys ”uudeksi maailmanlaiksi”, joka toteutuessaan olisi antanut ylikansallisille suuryhtiöille suuret oikeudet, muun muassa haastaa kansallisvaltioita oikeuteen jos he olisivat kokeneet tulleensa väärin kohdelluksi. MAI-klooneiksi kutsutaan uusia yrityksiä vastaavanlaiseksi sopimukseksi, joita poliittiset päättäjät eivät tietenkään julkisesti uskalla kutsua MAI-sopimukseksi.

Multilateraalinen – Monenkeskinen. Sopimus johon monta maata on sitoutunut, vastakohdat bilateraalinen ja unilateraalinen.

MIA – Maailman kauppajärjestön WTO:n investointisopimus, suppeampi kuin vuonna 1998 kaatunut OECD:n piirissä neuvoteltu MAI-sopimus.

NAFTA – North American Free Trade Agreement. Vuoden 1994 alussa voimaan astunut Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon välinen vapaakauppasopimus, Euroopan Unionin sisämarkkinoiden rinnalla maailman pisimmälle kauppaa vapauttava sopimus. NAFTA- sopimukseen sisältyy paljon sellaisia elementtejä, joita yritettiin MAI-sopimuksessa saattaa koko maailman laajuisiksi, muun muassa yritysten mahdollisuus haastaa valtioita oikeuteen. NAFTA-sopimus on laajalti vastustettu ympäristö-, ay- ja alkuperäiskansojen parissa. Zapatistien kapina Meksikossa alkoi samana päivänä kun sopimus astui voimaan. Ympäristöjärjestöt ovat sanoneet, että NAFTA-sopimus on vienyt Yhdysvaltain ympäristölainsäädäntöä 20 vuotta taaksepäin.

NTM – New Transatlantic Market, ”Uudet poikki-atlanttiset markkinat”. Sir Leon Brittanin kunnianhimoinen ehdotus Euroopan ja Yhdysvaltain väliseksi vapaakauppasopimukseksi, joka poistaisi runsaasti kaupan esteitä Euroopan ja Yhdysvaltain väliltä. Haudattiin (ilmeisen väliaikaisesti) Ranskan kovan vastustuksen takia.

NTEP – New Transatlantic Economic Partnership, ”Uusi poikki-atlanttinen taloudellinen kumppanuussopimus”. NTM uuteen kuoreen pakattuna, Clintonin ja Blairin toukokuussa 1998 esittelemä hanke Euroopan ja Yhdysvaltain väliseksi vapaakauppasopimukseksi.

OECD – Organization for Economic Cooperation and Development, teollisuusmaiden ”etujärjestö” joka jakaa jäsenilleen ohjeita esim. siitä miten työelämän joustoja kannattaisi lisätä. Tällä hetkellä OECD:llä on 32 jäsentä.

PGA – People’s Global Action Against ”Free” Trade and WTO, Ihmiset ”vapaa”kauppaa ja WTO:ta vastaan. Genevessä keväällä 1998 perustettu löyhä verkosto etelän ja pohjoisen kansanliikkeitä, joiden tiet alunperin yhtyivät taistelussa MAI-sopimusta vastaan kamppaillessa. Suomessa PGA-verkoston jäseniä ovat muun muassa Maan ystävät ry ja Suomen Rauhanpuolustajat ry.

Trilateraalinen komissio – lähinnä tulevien mahtimiesten kansoittama salainen keskustelukerho, jonka alkuperäinen tarkoitus oli Eurooppa-USA-Japani kolmion yhteisymmärryksen lisääminen ja maailmanvallan pönkittäminen.

TRIPs – Trade Related Intellectual Property Rights, Kauppaan liittyvät tekijänoikeudet. Voi tarkoittaa esimerkiksi elämänmuotojen patentointia.

UNCTAD – United Nations Commission on Trade and Development. YK:n kauppa- ja kehityskomissio. YK:ta pidetään WTO:ta demokraattisempana

Unilateraalinen – yksipuolinen. Yksipuolisia ovat säädökset joita yksi päättää ja muut tottelevat – esimerkiksi USA:n EU:lle määräämät rangaistustullit EU:n banaanipolitiikan vuoksi.

Uusliberalismi. Likimääräinen nimitys Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin politiikan takana olevalle ideologialle, jonka pääideana on, että verotus ja kaupan rajoitukset hidastavat rikkaiden rikastumista. Uusliberalismin mukaan rikkaiden rikastuminen on kaikkien etu, koska ennen pitkää myös köyhät saavat osansa rikkaiden omaisuuden liikkuessa talousjärjestelmässä, raha kiertää eikä pysy paikallaan. Empiirinen todistusaineisto väitteelle on ristiriitaista – mediaanitulot, eli rikkaudeltaan keskimmäisen kansalaisen tulot uusliberalismia eniten soveltaneissa maissa (Englanti, Yhdysvallat) ovat pitkän alamäen jälkeen kääntyneet nousuun 90-luvun toisella puoliskolla, mutta heikoimmin toimeentuleva viidennes väestöstä on köyhtynyt yhä edelleen, mikä on jo 20 vuotta jatkunut kehityskulku.

WB – katso maailmanpankki.

WTO – World Trade Organization, Maailman kauppajärjestö. WTO:n päämäärä on maailman kaupan vapauttaminen. Niille maille, jotka katsovat hyötyvänsä kaupan vapauttamisesta WTO on hyvä areena, koska toisin kuin YK, se on ”yhden asian järjestö” jonka ei pidä välittää ympäristö- tai sosiaalinormeista. Tai ainakin oli, kunnes kansalaisjärjestöjen ja -liikkeiden vastarinta kaatoi ns. Millenium Roundin, kunnianhimoisen suunnitelman neuvottelukierroksesta joka olisi käytännössä merkinnyt uutta MAI-sopimusta.

Lähde:

https://kulma.net/mkevat/sanakirja.html

Sen sijaan että he näkisivät meidän tutkivan ihmisyhteisöjä, suurin osa ekonomisteista tavoittelee enemmän fysiikan kaltaista tieteenalaa. Me mallinnamme markkinoita, kansallisia ja kansainvälisiä ilmiöitä käyttäen ideoita jotka oletettavasti ovat universaaleja “periaatteita”, “lakeja” ja “voimia”. Me pidämme äärimmäistä matematisointia, kuten myös etäisyyttä normatiivisista seikoista, objektiivisuuden ja perusteellisuuden merkkeinä. Yhteiskuntatutkimus, mielestämme, on sosiologeille. Normatiiviset argumentit ovat filosofeille. Ja tämä on tarkalleen se miksi vakavat eettiset keskustelut taloustieteessä tulevat liian, liian myöhässä.

Pieni rako tässä ”etiikka ei ole meidän ongelma”-ajattelussa ilmeni vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Palstamillimetrit mediassa, mukaanlukien elokuva Inside Job, paljastivat törkeitä tapauksia taloustieteen ”tutkimuksesta” jota koitettiin pakottaa menemään sen rahoittajan vaatimusten mukaiseksi. Tästä seurasi vaatimaton määrä itsetutkiskelua, joka johti huomion suuntaamisen enemmälti rahoituslähteisiin. Paljon suurempia eettisiä ongelmia on kuitenkin vielä ratkaisematta.

Ensimmäisenä ja tärkeimpänä on tapa jolla tietyt taloustieteen doktriinit ovat soluttautuneet akateemiseen julkiseen keskusteluun ja aiheuttaneet sille laajaa vahinkoa. Taloustieteilijöiden ideat ovat ”myrkyttäneet kaivon” josta me nyt ammennamme ideat sopivalle henkilökohtaiselle, organisationaaliselle ja kansalliselle käyttäytymiselle. Tällä on vakavan tuhoisia vaikutuksia planeetan ihmiselämälle. Toinen, paljon sisäänpäin kääntyneempi, kritiikki liittyy ”tieteemme” petoksenomaiseen luonteeseen.

Kaivon myrkyttäminen

Taloustieteen peruskurssi opettaa, että ihmiset käyttäytyvät rationaalisen, individuaalisen oman edun pohjalta, että firmojen olennainen tarkoitus on maksimoida liikevoitto, ja että menestyksen mittari kansallisella tasolla on bruttokansantuote henkilöä kohden. Nämä opetukset ovat muuttuneet yhä suuremmassa määrin konkreettisen toiminnan pohjaksi. Samalla kun ne alunperin olivat vain tapa kuvata maailmaa, ne nykyään yhä suuremmassa määrin muokkaavat ihmisten käyttäytymistä ja organisaatioiden rakennetta.

Muutamat tutkimukset ovat vihjanneet, että taloustieteen peruskurssin käyminen rohkaisee itsekkääseen käyttäytymiseen. Talouden agenttien malli itsekkäinä, rationaalisina ja autonomisina yksittäisinä hyödynmaksimoijina voi tehdä ”parhaan etsimisestä” järkevää — ja jopa ainoan järkevän toimintatavan taloudessa. Taloustieteen kursseillani huomaan yhä enemmän oppilaiden käyttäytyvän opportunistisesti, sen ajatuksen pohjalta että mikäli he eivät käytä tilaisuutta hyväkseen, joku muu tekee niin. He ovat varsin anteeksipyytelemättömiä asian suhteen, uskoen että maailma yksinkertaisesti toimii näin, ja että toisin tekeminen olisi typerää.

”Firmat maksimoivat voiton”-tarina on jopa läpikotaisemmin ottanut haltuunsa käsitteellisen kaivon, josta me ilmeisesti kaikki juomme. Milton Friedmanin kuuluisa lausahdus ”harvaa trendi voi niin paljon kaivaa maata vapaan yhteiskuntamme jalkojen alta kuin yritysjohdon hyväksyntä siitä että ei ole muuta yhteiskuntavastuuta kuin tuottaa voittoa osakkeenomistajille niin paljon kuin mahdollista”. Idea siitä, että firmoilla on vain yksi tavoite, on kyllästymiseen saakka tuutattu joka mediassa, joka myös on perustana talouden ja johtamisen opetukselle. Kasvava kuilu toimitusjohtajien saamien palkkioiden ja tavallisten työläisten välillä USA:ssa on saanut lisäpontta taloustieteen teoriasta, joka sanoo että toimitusjohtajat tarvitsevat ”insentiivejä” toimiakseen osakkeenomistajien intressien mukaisesti.

Kuitenkin vahinkoa on syntynyt paljon enemmän. Monet korporaatioiden hyväksikäyttöä ja kasvavaa eriarvoisuutta kritisoineet ovat nyt myös hyväksyneet ekonomistien luoman dogman liiketoiminnan syvimmästä olemuksesta. Oikeudenmukaisuuden ja kestävyyden etiikasta keskusteleminen buddhalaiselta näkökannalta on saanut David Loyn väittämään, että ”korporaatiot ovat sellaisessa laillisessa asemassa että niiden ensimmäinen velvollisuus ei ole niiden työntekijät tai asiakkaat, eikä muut yhteisön jäsenet joihin ne kuuluvat, eikä maapallon ekosysteeemit, vaan ne jotka heidät omistavat, jotka ovat kiinnostuneita vain sijoituksen tuotosta, muutamin erittäin harvoin poikkeuksin”. Tämän johdosta ”vaihtoehtotalouksia” kohti pyrkiminen tuntuu kaartavan kohti utopiaa tai valtiojohtoista kommunitarismia joilla on vain vähän käytännön arvoa.

Viesti tuntuu olevan, sekä vasemmalta että oikealta, että liiketoiminta on — sen syvimmältä olemukseltaan — sfääri joka on vapaa etiikasta ja  huolenpidosta. Myrkkyaltaan jatkaessa laajentumistaan, jopa liikemaailman ulkopuolelle. Tuoreessa artikkelissa julistettiin, ”Pidimme siitä tai emme, ammattikorkeat ja yliopistot ovat firmoja. Ne myyvät koulutusta asiakkaille….Samalla kun tyypillinen voittoa maksimoiva yritys yrittää maksimoida liikevoittonsa, voittoa tuottamattomat yliopistot yleensä yrittävät maksioida säätiöpääomansa tai kokonaistulonsa…” Myrkky on levinnyt jopa kansallisvaltioita koskevaan ajatteluun: Ekonomistien sananpartta soveltamalla kansallisvaltioiden ainoa tehtävä on palvella omaa etua tavoitellen, Posner ja Weisbach väittävät että globaali ilmasto-”oikeudenmukaisuus” tulee todennäköisesti ottamaan köyhät valtiot mukaan, jotka kärsivät eniten ympäristökriisistä, maksavat rikkaille valtioille kompensoidakseen niitä bruttokansantuotteen menetyksestä joka niille aiheutuu ilmastonmuutostoimista.

Nämä kapeat, ahdasrajaiset ja eettisesti skansaalinomaiset väitteet voi — ja tulisikin — kuka tahansa tulkita naurettaviksi jolla on hiukkaakaan sosiaalista älyä ja humaania herkkyyttä. Mutta vaikka sivuutettaisiin etiikka kokonaan, standardit taloustieteen doktriinit eivät kestä pragmaatiaan ja empiriaan perustuvaa maailmankuvaa. Mikä tahansa vakava, perusteellinen analyysi näyttää että talousjärjestelmät vaativat oikeasti paljon eettistä tutkiskelua, ihmisten välistä luottamusta ja avuliasta käyttäytymistä toimiakseen hyvin. Puhtaan opportunistinen käyttäytyminen on kaukana markkinajärjestelmän kehittämisestä, se itseasiassa tuhoaa sen.

Organisaatioiden tasolle siirryttäessä laajalle levinnyt uskomus siitä että liikevoiton maksimointi on pakko kirjata korporaation peruskirjaan, tai muihin laillisiin tai taloustieteellisiin valtakirjoihin, on itseasiassa väärin (Stout, 2012). Vaikka korporaatioiden johtajat näyttävätkin siltä kuin he yrittäisivät ”maksimoida” jotain, käytännössä osakkeenomistajien voitto ei yleisesti ole tavoitteena. Henkilökohtainen vauraus ja/tai kasvu kasvun itsensä takia on paljon yleisempää kaikkien omaa etua ajavien tavoitteiden keskuudessa. Liikevoiton maksimoinnin tarina myös sekoittaa yhteiskunnallisesti positiivisia liiketoiminnan tavoitteita, joita monet laajemman ja pitkäjänteisemmän katsantokannan johtajat usein tukevat. Näihin kuuluu hyödyllisten ja terveellisten tuotteiden tarjoaminen; hyvien työympäristöjen luominen; ympäristöllisen kestävyyden edistäminen; ja innovaatioiden tukeminen.

Kolmannen sektorin keskuudessa jotkut johtajat käyttäytyvät kuin itsekkäät firmajohtajat, mutta jotkut yrittävät silti jakaa tietoa, edistää terveyttä tai palvella toista yhteiskunnallista tarkoitusta. Vaikka lyhytnäköinen kansallinen itsekkyys saattaa tarkastella bruttokansantuotetta per capita, alueellisiin valtataisteluihin ja ylpeyteen liittyvät pyrkimykset tuntuvat olevan ainakin yhtä silmiinpistäviä. Pidemmän aikavälin tarkastelussa kansallisten intressien tulee selvästikin ottaa mukaan globaali yhteistyö jota tarvitaan todella ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen. Firmat, kolmas sektori ja kansallisvaltiot ovat sosiaalisia ihmisyhteisöjä, jotka ovat juuri niin monimutkaisia kuin voisikin kuvitella. Tarkempi ja tasapainoisempi ymmärrys ihmisten henkilökohtaisesta ja organisaatiokäyttäytymisestä, joka ottaa huomioon sekä itsekkyyden että ympäristön ja toisten ihmisten kohtuullisen huomioon ottamisen, on paras tae selviytymisestä tulevaisuudessa.

Joten miksi talousideologioilla on niin paljon valtaa? Eräs selitys on, että koska sellaiset opetukset palvelevat eri varakkaiden ja voimakkaiden tahojen lyhytnäköisiä intressejä, ne voivat saada hyvin rahoitettuina viestinsä läpi koulutusjärjestelmässä ja mediassa. Kuitenkin on olemassa myös toinenkin tärkeä syy: Taloustieteen doktriinien tehokas naamiointi ”tieteellisiksi”.

Ollaan olevinaan “Kovaa Tiedettä”

Hyvä tiede voidaan kuvata systemaattiseksi ja avarakatseiseksi tutkimusprosessiksi. Tuloksia tulisi verrata varovaisesti ja älykkäästi laajalta ja monipuoliselta tutkijoiden joukolta saatuun todistusaineistoon ennenkuin se voidaan hyväksyä luotettavaksi. Mallit tulisi esittää sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat: välineinä joita tietty ihmisryhmä pitää hyödyllisinä tietyn ongelmavyyhdin tarkastelussa.

Näiden standardien valossa nähtynä iso osa taloustieteestä on humpuukitiedettä. Sen sijaan että oltaisiin avarakatseisia ydinmallien, oletusten ja metodien suhteen, olemme tuottaneet kapeakatseisen valikoiman ja sen jälkeen sallineet näiden kovettua dogmaksi. Kyseessä on selkeä “macho”-vääristymä jossa suositaan itsekkyyttä yhteisön hyödyn yli, suositaan matemaattista analyysia laadullisen analyysin yli, rationaalisten motivaatioiden harkintaa tunteiden mukaan ottamisen yli, ja niin edelleen. Oppikirjoissamme opetamme kapeakatseisia mallejamme totuuksina, sen sijaan että opettaisimme niiden olevan rajoittuneita työkaluja. Sen sijaan että vakavasti arvioisimme tietomme luotettavuuden, seuraamme totuttuja tapoja vaatien ”täsmällisyyttä” perustuen malliemme matematiikkaan ja ekonometrisiin “testeihin”. Viimeiaikainen satunnaiskokeiden suosio on pyrkinyt herättämään henkiin uudelleen uskoa siitä että objektiivisuus voidaan saavuttaa yksinkertaisesti seuraamalla kaavamaisia sääntöjä, ottamatta huomioon kontekstia tai mahdollisuutta sisäänrakennetuille ennakkoasenteille.

Voisin osoittaa miten nämä ennakkoasenteet muodostavat talouden käytänteet monien esimerkkien avulla, mutta lyhyesti sallitte minun keskittyä yhteen. Jokin aika sitten on tietoisuus kasvanut monella alalla — erityisesti biolääketieteellisillä aloilla ja psykologiassa — ”tilastotieteellisen merkitsevyyden” käyttämisestä sen päättämiseen mitkä tulokset ovat sen arvoisia että niitä kannattaa levittää eteenpäin. Nollahypoteesin hylkääminen perustuen p-arvoihin on ollut pitkään, ”täsmällisyyden” määritelmä empiirisessä käytännössä. Kuitenkin, kuten on osoitettu, sellaiset liian yksinkertaistetut, mielettömät säännöt  voivat aiheuttaa vakavia vääristymiä kirjallisuudessa. Datanäytteissä ja mallien määrittelyissä olevat vaihtelut ovat mahdollistaneet julkaistavien tulosten laajalle leviämisen “p-hakkeroinnilla”. Tuoreessa meta-analyysissa ryhdyin tutkimaan taloustieteen kirjallisuutta riskienoton preferensseistä, ja löysin julkaisujen harhaisuuden (preferenssi tilastotieteellisesti merkitseviä tuloksia kohtaan) lisäksi vahvistusharhan (preferenssi tuloksia kohtaan jotka vahvistavat kirjoittajan omia stereotyyppejä sukupuolikohtaisesta käyttäytymisestä). Kuitenkaan en ole nähnyt paljoakaan toimintaa taloustieteen alalla, paljon vähemmän taloustieteen koulutuksen alalla, jotta — rehellisesti ja eettisesti — kohdattaisiin silmästä silmään se fakta että totuttu uskomuksemme “täsmällisyydestä” on todella virheellinen.

Loppupäätelmät

Sabotoimme vakavasti talouden kykyä tehdä sen hommia — eli tarjota elämälle ylläpito ja kukoistus — jos me jatkamme sen pitämistä etiikasta ja huolenpidosta vapaana sfäärinä. Taloustieteen dogmat, jotka harhaanjohtavasti esitetään tieteellisinä ja joita levitetään laajalle koulutusjärjestelmän ja median kautta, ovat suurelti syypäitä tähän vahinkoon. Taloustieteen alalla läpikotainen eettinen herätyssoitto on jo pahasti myöhässä.

Alunperin julkaistu @ ISRF Bulletin 6.12.2016

Viitteet

Brennan, Jason and Phillip Magness (2016). “Estimating the Cost of Justice for Adjuncts: A Case Study in University Business Ethics.” Journal of Business Ethics.

Friedman, Milton (1982). Capitalism and Freedom. Chicago, University of Chicago Press.

Loy, David R. (2015). A New Buddhist Path: Enlightenment, Evolution, and Ethics in the Modern World. Boston, Wisdom publications.

Nelson, Julie A. (2014). “The Power of Stereotyping and Confirmation Bias to Overwhelm Accurate Assessment: The Case of Economics, Gender, and Risk Aversion.” Journal of Economic Methodology 21(3): 211-231.

Nelson, Julie A. (2016a). “Husbandry: a (feminist) reclamation of masculine responsibility for care.” Cambridge Journal of Economics 40(1): 1-15.

Nelson, Julie A. (2016b). Poisoning the Well, or How Economic Theory Damages Moral Imagination. The Oxford Handbook of Professional Economic Ethics. G. DeMartino and D. McCloskey. Oxford, Oxford Univesity Press: 184-199.

Posner, Eric A. and David Weisbach (2010). Climate Change Justice. Princeton, Princeton University Press.

Stout, Lynn (2012). The Shareholder Value Myth: How Putting Shareholders First Harms Investors, Corporations, and the Public. San Francisco, Berrett-Koehler.

Lähde:

Economist Julie Nelson Says Much of Economics is a Sham Science

Jos asuntosi tai osakeportfoliosi arvo nousee vuosikymmenen tai kolme, oletko saanut ”tuloa”? Se hitto soikoon tuntuu tulolta. Se kasvattaa omistustesi suuruutta ja nettoarvoasi. Se on uutta rahaa taskuusi jonka voit käyttää nyt tai eläkkeellä ollessasi. (Ehkä joudut myymään omistuksia tai ottamaan lainaa niitä vastaan. Mitä väliä?) Miten se ei olisi tuloa?

Mutta taloustieteessä — itseasiassa kansantalouden tilinpidon kovassa ytimessä — pääomatulot eivät ole tuloa. Ja ne eivät kasvata ”säästämistä”. Niiden kasvu on täysin näkymätöntä suurelle osalle taloustieteen työsarkaa (sekä empiiristä että teoreettista) joka rakentuu palkkatulon ja säästämisen käsitteille ja mittareille.

Jopa Piketty ja kumppanit, jotka tärkeällä tavalla ottavat pääomatulot mukaan tulotietoihin, eivät ota niitä mukaan teoriaansa tuloista ja säästämisestä. Yllämainittu suurin osa modernista rahateoriasta (MMT), huolimatta (tai ehkäpä sen takia?) ryhmän tiukasta kirjanpitopohjaisesta lähestymistavasta.

Tähän on olemassa historiallinen syy: kun Franklin Roosevelt pyysi Simon Kuznetsia ja kohorttiaan luomaan kansantalouden tulo- ja tuotantotilit (National Income and Product Accounts, NIPA) 1930-luvulla, heillä ei ollut kykyä mitata tai estimoida ihmisten varoja, nettoarvoa, tai ”vaurautta”. (NIPAlla ei ollut tasetta, eikä ole edelleenkään. Pääomatulot eivät ole olemassa, eivätkä ne voi olla olemassa NIPAssa.) Joten he rakensivat epätäydellisen tilinpitorakenteen jota he kutsuivat ”Tuloiksi” ja ”Säästämisasteeksi” jotka he voisivat estimoida perustuen mitattaviin virtoihin tilikaudella.

Ne epätäydelliset rakennelmat laahustavat nykypäivänä FEDin tulovirta-matriisissa (Flow of Funds). Se on suljettu kirjanpitojärjestelmä joka on suljettu ainoastaan jotta se tasaisi keinotekoisen ja epätäydellisen ”Säästämisasteen” (joka perustuu epätäydelliseen määritelmään tuloista). Tulovirta ei summaudu nettoarvon muutoksen määrään — siihen joka taseessa menee ”tasan”. Koska pääomatulot puuttuvat.*

Teoria: Oikeutus on että tulot ovat maksuja ”tuotannontekijöille” — työvoimalle, pääomalle, luonnonvaroille jne. Mutta mieti sitä: kun olemassaolevat omaisuuserien markkinat nousevat, silloin markkinat silmäilevät aikaisemmin luotuja omaisuuseriä ja ”tajuavat” että ne ovat arvokkaampia kuin silloin kun ne tuotettiin ja myytiin. Joten pääomatulot toimittavat tuloja tuotannosta — aikaisempien kausien tuotannosta.

Data: Pääomatulot käsittävät 15-25% laajasta kotitalouksien tulojen määritelmästä (se vaihtelee vuosittain).

Estimaattien jakauma vaihtelee, mutta jotkut ovat silmiinpistäviä: niinkin paljon kuin 96% pääomatuloista saattaa mennä niille jotka saavat enemän kuin miljoona dollaria vuodessa.

Vuonna 2011 huipulla oleva 1% USA:n parhaiten tienaavista (mediaanitulo, $1,4 miljoonaa) sai 36% tuloistaan pääomatuloina — jotka kaikki ovat näkymättömiä tavalliselle ”tulojen” mittaamiselle. Tämä on vain realisoituneet pääomatulot, tottakai, ja se jättää huomiotta saadut tulot $20 biljoonaa+ näkymättöminä omaisuuserinä jotka pidetään mm. veroparatiiseissa.

Politiikka: tekemällä pääomatuloista suurimmaksi osaksi näkymättömiä kansantalouden tilinpidolle, nämä epätäydelliset tulo- ja säästötoimenpiteet tekevät näistä tulovirroista suurimmaksi osaksi näkymättömiä ekonomisteille, ja täten myös poliitikoille, ja koko poliittiselle keskustelulle eriarvoisuudesta ja tulonjaosta.

On pirun vaikea ymmärtää kuinka palkkatulot ja säästäminen toimivat taloudessa jos jätät ottamatta huomioon 15-25% kotitalouksien tuloista ja säästöistä.

Se ei ole vaikeaa arvata kumpi ryhmä hyötyy enemmän epätäydellisestä keskustelusta.

*Kirjanpitäjille: Tulovirtamatriisi (The Flow of Funds Matrix , sivut 1 ja 2 FEDin vuosineljännesraportista Z.1 report) jättävät huomiotta tilit revalvoinnissa ja muutokset muissa volyymeissa (Revaluation and Other Changes in Volume accounts), jotka löydät Z.1:n taulukosta S.3.a ja USA:n integroidusta makrotaloustilistä (the IMAs) — jotka molemmat perustuvat moderniin kansainväliseen kansantalouden tilinpidon (System of National Accounts, SNAs) järjestelmään.

Selitykset tästä läpikotaisesta market-to-market pääomat mukaan ottavasta kirjanpitotavasta löytyvät tästä linkistä. Haig-Simonsista on keskustelua myös Godleyn ja Lavoien Monetary Economicsissa.

Kirjoittanut Steve Roth

Lähde: Evonomics