Raha ei syntynyt vaihdannasta

Mutta miten raha kehittyi vaihdannan välineeksi? Tavanomainen viisaus on, että ihmistaloudet perustuivat vaihdantaan. Jollain oli paljon munia, mutta ei hunajaa (esimerkiksi). Jos he halusivat hunajaa, heidän tarvitsi löytää joku jolla oli hunajaa, mutta joka halusi myös munia — muuten he joutuivat vaihtamaan munia johonkin jota hunajaa omistava haluaisi, ennenkuin tämä voitaisiin vaihtaa hunajaan.

Kaikki on monimutkaista, joten väistämättä jossain kohtaa joku sai älynväläyksen ehdottaa jotain jota käytettäisiin vaihdannan välineenä — toivottavasti kestävää, kuin metalli, kuoret tai arvokkaat kivet — tai jopa hyödyllistä itsessään, kuin karja tai maissi.

Taloustieteen kirjat tuntuvat toistelevan tätä tarinaa, mutta ongelma on, että se ei ole totta. Ei ole ehdottomasti yhtään historiallista todistusaineistoa siitä että talous olisi perustunut päittäiseen vaihdantaan.

Joten kuinka tämä myytti tuli hyväksytyksi? Se saattaa olla koska se oli Aristoteleen käyttöönottama, ja tuhansia vuosia Aristoteles nähtiin kaiken viisauden lähteenä eikä kukaan uskaltanut häntä haastaa. Aristoteles myös esitti, että maapallo oli kaiken universumin keskus, kämmätty uskomus joka pysyi valloillaan 1800 vuotta. Samalla tavoin hänen käsityksensä siitä että vaihdantataloudet synnyttivät rahataloudet pysyy edelleen suurelta osin haastamattomana, vaikka Aristoteleella ei ollut suoraa tietoa vaihdantataloudesta. Hänen ideansa päittäisestä vaihdannasta ja aurinkokunnan luonteesta olivat puhtaita otaksumia.

Aristoteles: ei aina oikeassa kaikesta

Adam Smith, modernin taloustieteen isä, toisti vaihdanta/rahatalousteorian ja näin vahvisti myyttiä edelleen. Toki päittäistä vaihdantaa tapahtui marginaalisesti (ja edelleen tapahtuu), mutta ei ole viitteitä siitä että päittäinen vaihdanta olisi ollut muuta kuin marginaalista.

Kuinka rahaa edeltävät taloudet toimivat?

Joten kuinka sitten taloudet toimivat ennen rahaa? Yksi teoria on ”lahjatalous”, joka perustui perheisiin ja ystävien ryhmiin. Perheen kesken kukaan ei laske työn arvoa — se on vain heidän kontribuutionsa perheelle. Tämä voi toimia myös tiiviissä ryhmissä kuin suurperheet tai pienet heimot, mutta voiko se toimia suurissa ryhmissä joilla ei ole yhteisiä tavoitteita (kuten itsensä ruokkiminen, asuttaminen tai puolustaminen)?

Maataloudellisen vallankumouksen ja kaupunkien kasvun jälkeen, kauan ennen rahan keksimistä, miten vaihdanta toimi, jos ei päittäin tai lahjoja antamalla? Vihje voidaan löytää ensimmäisestä muinaisten sumerialaisten nuolenpäätekstistä, yli 5000 vuoden takaa. Savitauluihin tehdyt raapustukset olivat itseasiassa tilikirjanpitoa, joihin kirjattiin se kuka oli velkaa ja kenellä oli saamisia. Rahan ei tarvinnut vaihtaa käsiä, sillä ihmisten kontribuutiot ja velvoitteet kirjattiin kaikkien nähtäville temppeliin, missä savitauluja säilytettiin.

Vanhin tunnettu kirjoitus, sumerilaisilla savitauluilla, on itse asiassa tilikirjanpito.

Kauan, kauan ennen kirjoitustaitoa, päiväpulkkia käytettiin samaan tarkoitukseen, ja nykyään uskotaan että pulkkajärjestelmät (merkit kepeissä tai luissa esittivät kredit ja debet -puolia) menevät yli 20 tuhannen vuoden taakse. Näitä olisi käytetty kirjanpitosysteeminä työskentelemään ihmisten kanssa, jotka ovat välittömän suurperheen/heimoyhteisön ulkopuolella, jossa lahjatalous olisi muuten ollut vallitseva.

Ensimmäiset oikeat rahat/kolikot esiintyivät noin 2700 vuotta sitten. Ihmiset ovat olleet olemassa noin 100-200 tuhatta vuotta, joten on virhe ajatella että raha on olennainen osa ihmistaloutta. David Graeber, kirjassa Debt: the First 5000 years, väitti että raha on kehittynyt luottona vaihdannan korvaamisen sijaan. Tämä tuli laajasti tarpeelliseksi ainoastaan maatalousvallankumouksen jälkeen, kun ihmisten päivittäinen elämä toi heidät kontaktiin toisten ihmisten kanssa joita he eivät tunteneet. Raha ei koskaan olisi voinut kehittyä heimoyhteiskunnassa, jossa varat ja velat pidettiin ihmisten päissä. Joko tunsit jonkun joka ”oli sinulle velkaa” tai henkisiä päiväpulkkia ei edes pidetty, kuten perheissä. Yhteisön paineet yleisesti olivat tarpeeksi varmistamaan että kaikki vetivät samaa köyttä. Elettyäni 13 vuotta tarkoituksellisessa yhteisössä, tiedän tämän todeksi.

Maatalousvallankumouksen jälkeen, ja heimoyhteiskunnan tullessa korvatuksi kaupungeilla ja ”kansalaisyhteiskunnalla”, jonkinsortin päiväpulkkajärjestelmää kaivattiin. Olivatpa nämä sitten savilaattoja tai päiväpulkkia, se mitä ne esittivät oli kirjanpito. Ihmisten tilit alkoivat nollasta, ja jos he tarjosivat hyödyllistä palvelua tai tuotetta jollekin toiselle, he saivat kredittiä, ja tuotteen tai palvelun saajalle tilitettiin debettiä.

Rahan ongelma

Uskon että ihmisyhteiskunnalle tämä keskinäisen luoton järjestelmä on mieluisampi kuin rahaan perustuva talous. Ongelma rahan kanssa on se, että se keskittyy. Ihmiset ottavat annettuna sen, että raha houkuttelee rahaa, ja uskon asian olevan niin koska se on totta. Jos yrität rikastua omalla työlläsi, huomaat että se on käytännössä mahdotonta, ellei sinulla ole sitten jotain uskomattoman harvinaista taitoa. Muuten tie rikkauksiin on päällystetty muitten ihmisten työllä. Voit joko työllistää useita ihmisiä ja vetää välistä liikevoittoa heidän tekemästä työstään; voit omistaa suuria maa-alueita ja periä niistä maanvuokraa; voit omistaa osakkeita, jotka lopulta palauttavat tuhansien, mahdollisesti miljoonien, ihmisten tekemästä työstä; tai (ja tämä on tärkein tapa jolla raha houkuttelee rahaa), voit lainata sitä korolla.

Tämän takia todellinen vauraus nykypäivänä sijaitsee pankkijärjestelmässä, ja sen mukana myös kontrolli taloudesta, sekä ennen kaikkea poliittisesta järjestelmästä. Ei ole yhteensattumaa että Trump on täyttänyt kabinettinsa Goldman Sachsin kavereilla kouluttajien, terveysammattilaisten tai akateemikkojen sijaan. Ja ei ole myöskään sattumaa, että pankeilla on hallituksen mandaatti laillisen maksuvälineen liikkeellelaskemiseen lainaamalla rahaa jota sillä ei ole, korkoa kasvattaen, lainaajan tarjotessa takauksia tälle (yleensä asuntojen muodossa). Kun ymmärrät tämän (ja nykyään onneksi virkistävän moni nykyään tajuaa), tajuat että kyseessä on ihmiskunnan suurin koskaan näkemä huijaus.

Itse asiassa rahan ja imperiumien kehitys sattui samaan aikaan, ja en usko tämän olevan sattumaa. Tottakai imperiumi on mahdollista perustaa valloittamiselle, mutta on paljon vaikeampaa saada maat pysymään itsellä kuin raha. Lisäksi jos haluaa kaiken valloittavan armeijan, se tulee ruokkia. Kyllä, maa on mahdollista vallata suoraan ja pakottaa paikalliset maanviljelijät antamaan ruoka — mutta kuinka paljon helpompaa on ostaa se? Se seikka, että imperiumia ylipäätään on edes olemassa, on mahdollista lakaista maton alle. Tämä pätee nykyään USA:n (tai tarkemmin korporaatio-) imperiumiin.

Rahan keskittyminen kiihtyy, ja ongelma ei ole että joillain on enemmän kuin toisilla (koska yksi ihminen voi kuluttaa vain niin paljon), ongelma on että vaurauden keskittyminen tuo mukanaan valtaa, ja niin myös demokratian tuhon (tai tarkemmin sen toteutumisen estymisen), ylijäämävaurauden valuessa poliittiseen prosessiin, lobbausteollisuuteen ja poliitikkojen työpaikkojen säilyttämisen kaikkien muiden poliittisen järjestelmän toiminnan heikentämisen metodien joukossa. Silloin sodasta tulee erittäin tuottoisaa bisnestä aseenvalmistajakorporaatioille, lähestulkoon valloittamisen väline — äärimmäisen vaarallinen skenaario, ja sellainen joka pitää valtion ikuisessa sotatilassa, sen sijaan että vallitsisi rauha.

Raha ympäristövahinkojen lähteenä

Rahan lainaaminen korolla, joka aiemmin oli kiellettyä kristinuskossa sekä islamissa — kielto joka on jätetty ensimmäisessä ja tällä hetkellä ollaan jättämässä jälkimmäisessä — tarkoittaa myös että talouden täytyy jatkuvasti kasvaa. Kun lainoja maksetaan takaisin, velka kuittaantuu, mutta ei korko. Tasapainoisessa taloudessa velkaa ei voida maksaa takaisin, minkä takia maailman hallitukset ajavat ikuista, mahdotonta kasvua. Tämä taistelu kasvusta on maapallon ekologian tuhoutumisen ytimessä joka on niin haitallista ihmisten selviytymiselle. Luonto on silti elämää ylläpitävä järjestelmä — me emme ole niin välkkyjä kuin luulemme olevamme.

1800-luvun alkupuolella William Greene ehdotti keskinäisen velkakirjanpidon käyttöönottoa — systeemi joka oli kuin päiväpulkat/savitaulut, mutta luottoa annettiin ihmisille jotka ovat yhteisössä luotettavia ja tunnettuja. Hän katsoi, että raha oli keskittymässä liian harvoihin käsiin, joka tarkoitti että vaikka oli paljon resursseja ja taidokkaita ihmisiä, suurin osa ihmisistä eli köyhyydessä. Köyhyys tarkemmin määriteltynä tarkoitti vaurauden keskittymistä harvojen käsiin, ja tämä on ainoastaan mahdollista rahataloudessa. Hänen luottojärjestelmäänsä oli sisäänrakennettu rajat sille miten paljon yksilö sai omistaa. Yksilöt saivat varoja ainoastaan omasta työstään, ei kenenkään muun työstä — eikö tämä ole sivistyneen yhteiskunnan merkki?

Uskon että keskinäinen luottojärjestelmä on ratkaisu köyhyyteen, luonnon tuhoutumiseen, sotaan ja jopa maahanmuuttoon (luottojärjestelmä on mahdollinen missäpäin maapalloa, joten kenenkään ei tarvitse muuttaa muualle löytääkseen työtä),  ja nykyisenä lohkoketjun ja internetin aikana on täysin mahdollista toteuttaa se globaalisti — ei teknologisen tumpelon kuten minä tekemänä, vaan teknisesti lahjakkaiden ja jo kryptovaluuttojen, alustatalouden ja vapaan/avoimen lähdekoodin kanssa työskentelevien tekemänä.

Tässä on eräs heistä, itseasiassa hän on myöntänyt olevansa luddiitti, mutta hänellä on visio toteutettavasta keskinäisestä ”raha”-järjestelmästä ja hän selittää miksi se on tarpeellinen, ja tässä on toinen (kannattaa todella lukea).

Kenellä tahansa voi olla tottakai hyviä ideoita, mutta toteutus on tärkein. Kuitenkin jos me emme ajattelisi systeemin olevan toteutettava, kolmannen sektorin kautta joka on jo tapahtumassa, en kirjoittaisi koko asiasta. Mutta uskon että se on saavutettavissa, vaikka vain muutama ihminen ymmärtäisi sitä (lisää tähän sopiva Margaret Mead -lainaus). Bloggaan aiheesta lisää sillä uskon sen olevan ainoa talousjärjestelmä joka voisi korvata kapitalismin — joka on olennaista jos me aiomme pysäyttää ekologisen tuhon.

Lähde:

http://www.lowimpact.org/money-causes-poverty-plus-war-ecological-destruction-replace/

Kirjoittanut Katha Pollitt

Mitä jos vallalla oleva diskurssi köyhyydestä on vain yksinkertaisesti väärin? Mitä jos ongelma ei olekaan se, että köyhillä on huono moraali — että he ovat laiskoja ja impulsiivisia ja vastuuttomia ja että heillä ei ole perhearvoja — tai että heiltä puuttuu kykyjä ja älyä sopeutua nykyiseen kiiltävään 2000-luvun talouteen?

Mitä jos ongelma onkin se, että köyhyydestä hyödytään rahallisesti?

Nämä ovat keskeisiä kysymyksiä kirjassa Evicted, Matthew Desmondin epätavallisessa etnografisessa tutkimuksessa matalan tulotason ihmisten asumisesta keskikokoisessa teollisuuden hylkäämässä Milwaukeen kaupungissa, Wisconsinin osavaltiossa.

Voisi luulla ettei ole hirveästi rahaa jäljellä revittävänä ränsistyneestä asuntoautojen täyttämästä asumisalueesta tai mustien asuttamasta ”roikkuvien paritalojen, haalistuvien seinämaalausten ja ympärivuorokautisen päivähoidon” naapurustosta. Mutta saatat olla väärässä. Tobin Charney tekee 400 tuhatta dollaria vuodessa 131 asuntovaunullaan, joista jotkut ovat rähjäisiä murjuja. Sherrena Tarver, entinen opettaja joka oli yksi ainoista mustista naisvuokranantajista kaupungissa, tekee tarpeeksi vuokratuloja hänen useilla asunnoillaan — jotkut hyvässä kunnossa, toiset surkeassa — käydäkseen lomalla Jamaicalla ja ottaakseen osaa asuntomarkkinoiden konferensseihin.

 Desmond seuraa kahdeksan perheen sekä usean muun sivuroolissa olijan toisiinsa kietoutuneita kohtaloita. Arleen Belle ja Doreen Hinkston ovat mustia äitejä, jotka juuri ja juuri pysyvät matalapalkkaisen leivän syrjässä kiinni; Crystal ja Trisha ovat hauraita nuoria mustia naisia joiden nuoruus oli väkivaltaista ja kaoottista; Lamar on ystävällinen musta kahden lapsen isä joka menetti molemmat jalkansa pakkasenpuremaan kun hän sammui crackin käytön seurauksena hylättyyn taloon; Scott on valkoinen sairaanhoitaja joka menetti toimilupansa varastettuaan opiaatteja potilailtaan; Larraine, myös valkoinen, on hieman aivovauriota kärsinyt suloinen sielu.

On joskus vaikeaa pysyä perässä tarinoiden kanssa niiden kietoutuessa yhteen tekstissä, mutta eipä siinä. Se mikä on tärkeää, on että Desmond kuvaa ihmisiä jotka yleensä nähdään arvottomina — asuntoautossa asuu jopa asukki nimeltä Heroin Susie — ja näyttää meille heidän täyden ihmisyytensä, kuinka vaikeaa heillä on kamppailla säilyttääkseen arvokkuutensa, huumorinsa ja kiltteytensä olosuhteissa jotka jatkuvasti ajavat heitä kohti pohjaa.

Pääasiallinen ehto joka heidän toimintaansa rajaa, Desmondin mielestä, on vuokra. Perusmitan mukaan vuokra ei saisi olla enempää kuin 30% tuloista, mutta köyhillä se voi olla 70% ja ylikin. Maksettuaan Sherrenalle hänen $550 vuokransa sossurahoistaan, Lamarille jäi käteen vain $2.19 päivässä elämiseen kuukauden ajaksi. Kun hän oli pakotettu maksamaan takaisin hänelle vahingossa maksettuja sosiaalitukia ja hänen vuokransa myöhästyessä, hän myy hänen ateriakuponkinsa puoleen hintaan nimellisarvostaan, ja vapaaehtoiset maalaavat yläkerran asunnon, mutta sekään ei riitä. Ihmiset kuten Lamar elävät kroonisissa veloissa vuokraisännälleen, jotka voivat täten heittää heidät ulos helposti silloin kun se heille soopii — mikäli he vaativat esim. korjauksia asuntoon, kuten Doreen, tai mikäli parempi vuokralainen tulee vastaan. Sherrena piti vuokraamisesta ihmisille, jotka olivat erään voittoa tavoittelevan yrityksen asiakkaita keille yritys hoiti — maksusta — vammaistukia saavien ihmisten raha-asioita kun eivät kyenneet hoitamaan niitä itse. Hallituksen ohjelmista saatavat rahat, jotka on tarkoitettu köyhien avustamiseen — tuet, vammaisavustukset, veronpalautukset — menevät suoraan vuokraisännän taskuun ja, ironista kyllä, ruokkivat vuokrien nousua. Julkinen asuminen ja asumistuet ovat niukassa. Kolme neljästä, jotka ovat oikeutettuja asumistukeen, eivät saa mitään.

Vinoutunut taloustiede

Kollektiivinen ihmiskunnan rikkaimpien 1%:n nettoarvo jokin aika sitten rikkoi yli 50%:n rajan kaikesta planeetan yksityisestä vauraudesta.

Rikkaat välittävät paljon siitä että he ovat rikkaita, sekä absoluuttisesti että verrattuna muihin. He ymmärtävät että suhteellinen vauraus tuo poliittista vaikutusvaltaa — jota voidaan käyttää hankkimaan lisää vaurautta. He onnistuvat käyttämään vaurauttaan ja poliittista vaikutusvaltaansa hankkimaan yhä suuremman siivun globaalista vauraudesta ja tulovirrasta.

Spektrin toisessa päässä on maailman köyhät. Kollektiivinen ihmiskunnan köyhemmän puolikkaan nettoarvo on vain 0.6% planeetan yksityisestä vauraudesta — yhtä paljon kuin 62 rikkainta miljardööriä omistavat. Luit oikein: 62 rikkainta ihmistä omistaa nyt yhtä paljon kuin 3,700,000,000 köyhintä ihmistä.

Kyse ei ole siitä että rikkaat vihaisivat köyhiä. He saattavat haluta että köyhillä menisi paremmin. Mutta rikkaita kiinnostaa erityisen paljon heidän oma osuutensa vauraudesta ja tuloista. Ja kun heidän osuutensa kasvaa, muiden osuuden täytyy kutistua — erityisesti köyhimpien. Vuosina 1988-2008 keskiverto tulotaso kaikkein rikkaimmalla 1%:lla kasvoi 66%, samalla kun globaali keskiarvo tuloissa kasvoi vain 24.34%.

Tämä on itseasiassa ihan ok, rikkaat sanovat meille: samaan aikaan kun köyhät häviävät suhteellisesti, he voittavat absoluuttisesti globaalin talouden kasvaessa. Millenium Development Goals on leivttänyt sanaa tästä kehityksestä, ja tämän jälkeen tullut Sustainable Development Goals (kestävän kehityksen tavoitteet) jatkaa viestin levittämistä: köyhillä menee paremmin. Aina kun joku piirtää kansainvälisen köyhyysrajan, suhteellinen ihmismäärä tuon rajan alla kutistuu.

Tämä informaatio on vähemmän lohduttavaa kun me käännämme huomiomme sitä köyhempää puolikasta kohtaan jolla on oikeasti varaa elää $4-$20 tuloilla viikossa. Suurin osa heistä kärsii suurta puutetta kuten asianmukaisen ravinnon puute, turvallisen juomaveden puute, riittävä asuinsija, sähkö, riittävä sanitaatio, lukutaito, koulutus tai pääsy oleellisiin lääkkeisiin. Joka vuosi noin 18 miljoonaa ihmistä kuolee ennenaikaisesti köyhyyteen liittyvien syiden takia kuten aliravitsemus, ripuli, synnytyksen komplikaatiot, lastentaudit, keuhkokuume, tuberkuloosi, malaria, HIV/AIDS — olosuhteet jotka eivät aiheuta yhtään ennenaikaista kuolemaa varakkaissa maissa.

Globaali katastrofi koskettaa ihmisoikeuksia, esimerkiksi artikla 25 YK:n ihmisoikeusjulistuksessa: ” Jokaisella on oikeus elintasoon, joka on riittävä turvaamaan hänen ja hänen perheensä terveyden ja hyvinvoinnin ravinnon, vaatetuksen, asunnon, lääkintähuollon ja välttämättömän yhteiskunnallisen huollon osalta. Jokaisella on myös oikeus turvaan työttömyyden, sairauden, tapaturman, leskeyden tai vanhuuden sekä muun hänen tahdostaan riippumatta tapahtuneen toimeentulon menetyksen varalta.” Siellä missä oikeudet ovat vaakalaudalla, vaaditaan välittömiä toimia. Ne jotka jatkavat nykymuotoisen, erittäin vääristyneen kansainvälisen talous- ja rahoitusjärjestelmän ylläpitämistä, viivyttävän ihmisoikeuksien toteutumista vuosikymmenillä, täten muuttuen vastuullisiksi satojen miljoonien köyhyydestä aiheutuvista kuolemista.

Jos kansainvälinen köyhyyttä vielä paremmin välttävä järjestelmä on mahdollista, meidän tulee ottaa sellainen käyttöön heti kuin vain mahdollista.

.

Globaalin talouden sääntöjen uudelleenkirjoitus

Me voimme nopeasti toteuttaa maailman köyhien ihmisoikeudet globaaleilla instituutioreformeilla jos nämä reformit pienentävät eriarvoisuutta — jos ne kääntävät ympäri hallitsemattoman kasvun globaalin vaurauden ja tulovirtojen jakautumisessa, joka tällä hetkellä menee 1%:n taskuun. Mieti. Globaalista yksityisestä vauraudesta tarvittaisiin 2.4% jotta köyhimmän puolikkaan vauraus viisinkertaistuisi, eli 0.6%:sta 3%:n. Jos tämä muutos tulisi täysin rikkaimpien 1%:n kustannuksella, heidän osuutensa pienenisi 50.4%:sta 48%:n globaalista yksityisestä vauraudesta. Eikö heillä silti olisi tarpeeksi?

Minkä sortin institutionaalisia reformeja tarvittaisiin jotta maailman köyhien tilannetta voitaisiin parantaa? Vuosikymmenien vapaakaupan pakottamisen jälkeen rikkailta mailta tulisi vaatia viimeinkin protektionististen tullimuurien hävittämistä, jotka heikentävät köyhien maiden vientiä: subventiot, tariffit ja ”anti-dumping”-tullit. Vähintäänkin köyhiä maita tulisi kompensoida näiden muurien aiheuttamista tappioista.

Samalla tavoin ne, jotka tuottavat suhteettoman suuria määriä kasvihuonekaasupäästöjä, täytyisi vaatia tilille kompensoimaan maailman köyhimpiä, jotka saastuttavat todella vähän ja ovat paljon haavoittuvaisempia ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Tarvittavat rahat tulisi kerätä asettamalla hinta päästöille, josta lisähyötynä saataisiin päästöjen kasvun hidastuminen.

Rikkaat korporaatiot ja yksilöt tulisi viimeinkin panna maksamaan heidän oma osansa veroista. Perusteellinen veroparatiisien, salaisten hallintoalueiden, pöytälaatikkofirmojen ja huijarijärjestöjen verkosto työskentelee kovasti vaurauden ja liikevoiton piilottamiseksi ja porsaanreikien väärinkäyttämiseksi välkkyjen juristien, pankkiirien, kirjanpitäjien ja lobbaajien avulla. Tämä kyseenalainen verkosto imee köyhiltä mailta pääomaa ja leikkaa niiden hallitusten verotuloja. Se myös edistää aseiden ja huumeiden salakuljetusta, ihmiskauppaa, rahanpesua ja terrorismia. Reformeja on tulossa, mutta ne ovat rikkaiden maiden intressien ajamia, ja ne eivät ota huomioon köyhempiä populaatioita joiden tappiot ovat paljon suuremmat.

Meidän tulisi ottaa huomioon maailman köyhät ihmisinä joillaon oikeus osuuteen planeetan luonnonvaroista. Ei ole olemassa hyvää syytä miksi pieni vähemmistö ihmiskunnasta olisi oikeutettu omistamaan nämä resurssit ja veloittamaan muita niihin käsiksipääsystä. On erityisen turmiollista kohdella demokraattisesti valitsemattomia johtajia — sotilasjunttia ja diktaattoreja — oikeutettuina myymään luonnonvaroja ”heidän” maistaan tai käyttää niitä vakuuksina lainalle jonka kansa sen jälkeen velvoitetaan maksamaan takaisin. Sellaiset lainat ja resurssiostot epäoikeudenmukaisesti köyhdyttävät maata ja vahvistavat sen laittomia johtajia, täten pitkittäen tyranniaa.

Köyhien ihmisten ei tulisi olla rajattuja lääkkeiden, siementen ja muiden tärkeiden innovaatioiden ulkopuolelle patenttisuojattujen voittomarginaalien avulla. On järkeenkäypää palkita innovaattoreita jotta luodaan insentiivi meidän tarvitsemillemme innovaatioille, Mutta meidän tulee löytää tapa tehdä niin että se ei sulje köyhiä ulkopuolelle. Health Impact Fund on eräs sellainen tapa.

On nöyrä mutta äärimmäisen kireä vaatimus että me nousemme yhdessä muuttamaan globaalin järjestyksen sääntöjä niin että ne eivät enää riko puolikkaan ihmiskunnan ihmisoikeuksia. Yhdessä voimme tehdä tämän ja voimme rakentaa paljon kauniimman maailman.

Lähde: P2P Foundation