Peter Kropotkin: Mutual aid. Anarkokommunismin teoriaa, joka on idea tribaaliperustaisesta, ei-hierarkisesta, itseorganisoituvasta lahjataloudesta.

Marcel Mauss: “The Gift” by Marcel Mauss. Eri yhteiskuntien lahjojen antamisen antropologista tarkastelua.

Browne & Milgram: “Economics and morality : anthropological approaches”. Antologia, joka tarkastelee lahjoja ja hyödykkeitä.

Lewis Hyde:  “The Gift: the erotic life of property”. Kertoo lahjojen antamisen motivaatiosta, idea kiertävästä vastavuoroisuudesta, lahjojen antamisesta ja yhteisöstä.

Herbert Gintis, Samuel Bowles, Robert T. Boyd, Ernst Fehr: “Moral Sentiments and Material Interests: The Foundations of Cooperation in Economic Life (Economic Learning and Social Evolution) “ Anthologia. Kirjan johdatuskappale löytyy verkosta.

Herbert Gintis: “The bounds of reason: Game theory and the unification of the behavioral sciences”. Tarkastelee sitä miten taloustiede, sosiologia, antropologia ja sosiaalipsykologia voivat integroida peliteorian uskomuksiinsa, joilla esittää uusi kokonaiskuva yhteistyöstä. Ensimmäinen kappale verkossa. Kirja-arvioita: Arvio 1. Arvio 2

Irma Thoen: “Strategic affection : gift exchange in the 17th century”

Fehre & Gintis: “Human motivation and Social Cooperation” tarkastelee yhteistyötä ryhmätasolla ja julkishyödykkeissä.

Kappale The neuroeconomics of cooperation and sharing kirjasta Handbook of Social Capital.

Kolm & Yhtier: “Handbook of the economics of giving, altruism, and reciprocity”. Tarkastelee ei-altruistista ja altruistista antamista.

Latitude Research & Shareable.net: New Sharing Economy Study tarkastelee luottamusta yhteiskuntaamme, miten jakaminen verkossa vaikuttaa IRL-jakamiseen.

James Fowler & lääketiedesosiologi Nicholas Chritstakis: “How cooperation spreads in a social network“,  “Is Sharing contagious?” on spekulaatiota siitä mitkä ovat tämän tutkimuksen vaikutukset

Zak, Stanton, Ahmadi: “Oxytocin Increases Generosity” , tieteellinen tutkimus

Reciprocal exchange in game theoretic experimental economics. Tutkimus.

Nowak & Roch: “Upstream reciprocity and the evolution of gratitude”, teoreettinen tutkimus, Proceedings of the Royal Society B 2007

Engelmann, D. & Fischbacher: “Indirect reciprocity and strategic reputation building in an experimental helping game.”, U. 2002, Univ. Zürich working paper no. 132. http://www.iew.unizh.ch/wp/iewwp132.pdf.

Bartlett & Desteno: “Gratitude and prosocial behavior” , Psychological Science 2005

Barry Shwartz: “The social psychology of the gift”, essee ja paperi johon se perustuu The American Journal of Sociologyssa July 1967. Aiheena se miten lahjojen antaminen luo sosiaalisia identiteettejä

Greiner, Levati:  “Indirect reciprocity in cyclical networks”

James Andreoni: “Giving gifts to groups : how altruism depends on the size on the number of recipients”, Journal of Public Economics 2007

Lähde:

Gift economy intellectual resources

Huomaan olevani yhä enemmän tyrmistynyt ja yllättynyt vaihtoehtovaluuttoja ajavia kohtaan, jotka ehdottavat ja ajavat järjestelmiä, jotka periaatteessa tarjoavat varsin vähän muutosta nykysysteemiin. Useimmissa tapauksissa nämä “vaihtoehdot” ovat yksinkertaisesti ei-valtiollisia versioita samasta transaktionaalisen niukkuuden mallista. Suurin osa innovaatiosta tapahtuu tällä hetkellä yltäkylläisissä informaatiohyödykkeissä, ja niukan transaktiovaluutan sekä yltäkylläisten hyödykkeiden välillä on sisäänrakennettu epäyhteensopivuus. Tämä luo mahdollisuuden uudelle arvokirjanpitomallille, joka itsessään perustuu yltäkylläisyyteen.

Olin täten varsin mielissäni huomata kaksi postausta Alan Rosenblithilta rahan uudelleenkonseptoinnista. Puhuessaan informaatiohyödykkeistä Alan huomauttaa:

Se mikä on kaikkein tärkeintä tässä uudessa tuotantomuodossa on, että se EI OLE quid-pro-quo, jotain-jostakin -yhteiskunnallinen konstrukti. Pääasiallinen motivaattori osallistumiselle on sisäänrakennettu eikä niinkään ulkoinen. Täten kaikkein perustavanlaatuisimmalla tavalla tämä uusi valuutta EI PERUSTU quid-pro-quo -yhteiskuntasopimukseen. Tämä on vaikeaa meille käsittää, sillä kaikki moderni raha perustuu oletukseen siitä, että arvon tuottajien tulisi saada motivaationsa markkinoiden määrittämästä palkkiosta. Kaikkein vaihtoehtoisimmatkin rahasubstituutit yksinkertaisesti toistavat tätä samaa kaavaa. Quid-pro-quo -markkinoiden logiikka menee kutakuinkin näin: “Annan sinulle palveluani €50/tunti mutta ei €30/tunti, ja jos sinulla on varaa tähän, olet aikani arvoinen.”

Sen sijaan nämä uudet valuutat keskittyvät tekemään oikean paikan löytämisestä helppoa omalle vaivannäölle, joka ei perustu ulkoiseen palkkioon vaan sisäiseen arvoon. Toisin sanoen, missä vaivannäköni tulee olemaan minulle kaikkein tyydyttävintä ja eniten harmoniassa yhteisöni kanssa? Puhutaan oikeasta sijoittelusta ja taloudellisesta yhteydestä ihmisten kanssa ympäri palloa.

Olen äärimmäisen optimistinen, että tämänkaltainen maailma ei ole ainoastaan mahdollinen, vaan väistämätön.

Olen samaa mieltä, aina ihan loppukaneettiin saakka siitä, että tämä siirtymä on väistämätön. Alan esittää joitain syitä sille miksi aiemmassa postauksessa:

Kuvittele maailma, jossa joka kerta kun näet hieman vaivaa ja käytät aikaa interaktio on tädellinen sen tapahtumahetkellä. Toisin sanoen, kontribuutiosi ei riipu siitä että saisit arvoa joskus tulevaisuudessa. Yksinkertaisesti teet juttuja koska itsevaltaisesti niin päätät.

Tuntuuko tämä pilvilinnojen perään haikailulta? Usko tai älä, tämä perusyhteiskuntasopimus on jo toiminnassa ja mahdollistaa suuren mittakaavan ryhmäprojektit. Kun tietyn alan asiantuntija päättää käyttää aikaa kirjoittamiseen tai Wikipedia-artikkelin editointiin, hän ei kuvittele saavansa siitä rahaa. Interaktio on täydellinen heti kun artikkeli on valmis. Kun muusikko valitsee Creative Commons -lisenssin työlleen, hän ei odota saavansa rojalteja. Jälleen kerran interaktio on valmis heti kun hän valitsee tuon lisenssin. Molemmissa tapauksissa kontribuutio perustuu sisäiseen motivaatioon ulkoisen sijaan.

Haluaisin puhua lisää ylläolevan järkeilyn kolmesta seurauksesta, jotka tukevat sitä kantaa, että siirtymä tuottavassa toiminnassa kohti vastavuoroisia tai lahjatalouteen perustuvia markkinoita on väistämätön:

• Laajempi vapaus/itsemääräämiskyky: Kun puhutaan “vapaista markkinoista”, me usein ylenkatsomme transaktiomallin rajoitteita. Ja kuitenkin transaktionaaliset markkinat ovat luonnostaan sopimusperusteiset markkinat. Kun sopimusperusteinen suhde syntyy, molemmat osapuolet ovat velvoitettuja noudattamaan omaa osaansa sopimuksesta. Tämä rajoittaa kaikkien osapuolten vapautta ja johtaa tehottomuuksiin neuvottelun muodossa ennen sopimusta sekä mahdolliseen sopimuksen käräjöintiin sen jälkeen. Tämä konfliktipotentiaali luo myös tarpeen oikeusstandardeille, jotka rajoittavat yksilövapauden skooppia lisää. Lahjatalouden markkinat välttävät käräjöinnin eliminoimalla sopimusperustaiset velvoitteet kokonaan. Lahjamarkkinoilla tuottajat näkevät potentiaalisen palkkion sopimuskompensaation sijaan. Markkinatoimijat uhraavat taatun kompensaation vapauden puolesta kontribuoida sillä tavalla kuin he haluavat sekä kyvyn puolesta saavuttaa paljon suurempi yleisö. Psykologian tutkimus ja empiiriset havainnot osoittavat molemmat sen seikan, että kun perustarpeet on tyydytetty, kyky tavoitella luontaisia tavoitteita on paljon motivoivampaa kuin ekstra (rahallinen) kompensaatio. Siinä määrin kuin tämä on totta, tuottavat toimet siirtyvät pois transaktionaalisesta toiminnasta ja kohti alustoja, jotka perustuvat vastavuoroiseen vapaaehtoislahjoittamiseen.
• Yksinkertaisuus: Aiempi pointti antaa ymmärtää, että osallistuminen lahjatalouksiin on yksinkertaista. Lait ja säännökset korvataan löyhemmillä sosiaalisilla konventioilla. Markkinoille tulon rajat eliminoituvat. Meritokratia helpottuu, koska arvoa voidaan tarjota ilman aiempaa sopimusta kompensaatiosta, mikä tarjoaa uusille markkinoille tulijoille mahdollisuuden näyttää arvoa ilman portinvartijoihin turvautumista. Kitka vähenee kasvaneen epävarmuuden hinnalla, kuitenkin epävarmuuden kanssa tulee helpommin toimeen, sillä vähentynyt kitka mahdollistaa kasvaneen kokeilun ja yrittäjämäisyyden. Tämä yksinkertaisuus mahdollistaa tehokkaan vaivannäön siirron transaktiomarkkinoilta lahjamarkkinoille.
• Ei kilpailevia valuuttoja: Transaktiomarkkinat ovat täynnä perinteisiä valtioiden liikkeellelaskemia valuuttoja. Pyrkimykset innovoida transaktiomallia tulevat rampautumaan tarpeesta kääntää ihmiset pois perinteisistä valuutoista. Toisaalta lahjamarkkinat ovat kypsiä innovaatiolle, koska ketään ei ole tiellä. Sosiaalinen pääoma on tähän asti pysynyt suurelta osin mittaamattomana ja vaatimukset yhteensopivasta kirjanpitojärjestelmästä ovat näkyviä. Innovaatio tällä alalla tulee kokemaan perinteisten toimijoiden vastarintaa, sillä monet eivät onnistu tunnustamaan runsauteen perustuvaa kirjanpitojärjestelmää valuutaksi itsessään. Tämä kyky innovoida ilman vastarintaa tulee lisäämään vetoa näille markkinoille.

Nämä kolme ominaisuutta tulevat houkuttelemaan uusia toimijoita lahjatalouteen ja vetämään puoleensa tuottavaa toimintaa pois transaktiomarkkinoilta. Poislukien jotkut dramaattiset muutokset teknologisessa kehityksessä, olen samaa mieltä siitä että hänen kuvaavansa maailma on väistämätön.

Lähde: http://onthespiral.com/why-gift-economy-will-grow-unnoticed

Kirjoittaja: Arjo Klamer

Lahja on hyödykkeen siirtämistä ilman odotusta vastaavasta teosta takaisin. Hyödyke voi olla aineellinen asia tai rahaa, mutta myös jotain aineetonta, kuten aikaa, huomiota, informaatiota tai tietoa. Lahja voi olla yhden henkilön ’antama’ huomio toiselle, tai aika jonka henkilö lahjoittaa taideinstituutille vapaaehtoisena. Yleensä lahja tuo mukanaan vastavuoroisuuden: antaja odottaa saavansa jotain takaisin vastalahjaksi. Ystävät odottavat toisilta ystäviltä huomionosoituksia vastineeksi heidän ystävällisistä teoistaan; lahjoittajat odottavat jonkinlaista arvostusta; ja ne jotka antavat joululahjoja odottavat saavansa lahjoja takaisin. Lahjan antamisen ilmiön ymmärtäminen tapahtuu vastavuoroisuuden luonnetta ymmärtämällä.

Ekonomistit erityisesti voivat olla halukkaita pitämään lahjojen vaihtamista markkinavaihdantana, vastasuorituksineen. Kuitenkin lahja eroaa perustavanlaatuisella tavalla päittäisestä markkinavaihdannasta. Markkinavaihdantaa mitataan sillä, että kaupan ehdot ovat selkeästi määritetyt ja kauppa tapahtuu yhdellä kertaa. Vaihdettava hyödyke on hinnoiteltu ja vaihtaa omistajaa rahaa tai velkakirjaa vastaan. Osapuolet voivat sopia myöhemmästä maksusta tai myöhemmästä toimituksesta, mutta he asettavat ehdot vaihdannan hetkellä, eksplisiittisen tai implisiittisen sopimuksen muodossa. Tätä vastoin lahjan arvoa ei yleensä hinnoitella tai eksplisiittisesti mitata millään tavalla — annan aikaani ja me emme puhu siitä miten arvokasta se on — ja, kun esiintyy odotuksia vastavuoroisuudesta, vaihdannan olosuhteet pysyvät määrittelemättöminä ja ympäripyöreinä. Odotan jotain takaisin lahjastani, mutta me emme puhu siitä mitä, milloin ja miten. Kiinnitän nyt huomioni sinun avio-ongelmiisi ja sinä, toivottavasti, teet vastapalveluksen myöhemmin, ehkä auttamalla minua muuttamaan, tai tarjoamalla minulle illallisen ensi viikolla, tai antamalla minulle alennuksen taide-esineestä.

Antelias lahjan antamisen tulkinta pitää lahjaa minä tahansa ’hyvänä’, mukaanlukien rahaa, joka siirretään, välitetään tai kuljetetaan yhdeltä taholta toiselle. Vastineen arvoa, ajoitusta tai palautusta ei ole määritelty. Tuon määritelmän avulla tulkittuna lahjat muodostavat suurimman osan kirjatuista taloudellisista transaktioista. Palkansaajat voivat vuokrata ja ostaa elintarvikkeita ja muita esineitä kaupasta tarjotakseen asumuksen, ruokaa ja lomia muille kotitalouden jäsenille (kuten lapsilleen), sekä perheelle ja ystävilleen. Suurin osa joulun kulutuksesta on kohdistettu lahjoihin joulukuusen alle. Mutta osa veroista voidaan pitää lahjoina, mitä tulee siihen että ne ovat siirtoja tukea tarvitseville.  Vaikka nämä jälkimmäiset lahjat eivät ole voluntaarisia, ne täyttävät määritelmän: vastalahjalle ei anneta mitään määritettä.

Kaikkein tärkeimmät lahjat, kuitenkin, eivät jää kirjoihin. Mieti erityisesti äitien lapsien edestä tekemää palkatonta työtä, sitä kun lapset hoivaavat vanhempiaan, ja sitä miten vapaaehtoiset antavat omaa aikaansa hyväntekeväisyyteen, kirkoille ja kulttuurijärjestöille. On olemassa myös tyypillisiä rahamuotoisia lahjoja organisaatioille. Maassa kuten USA kaikkein tärkeimmät edunsaajat ovat kirkot. Muita tärkeitä edunsaajia ovat hyväntekeväisyysjärjestöt, tieteelliset instituutiot ja kulttuuri-instituutiot.

Taiteellisen (tai minkä tahansa muun) aktiviteetin sponsorointi viittaa lahjaan vain kun diili ei määrittele vaihdannan ehtoja. Kun sponsori tulkitsee diilistä aiheutuvan kuluja liiketoiminnalle, se on markkinavaihdantaa. Tuossa tapauksessa sponsori odottaa julkisuutta, erityispalveluksia asiakkailleen tai työntekijöilleen, tai muunlaisia etuja vaihdannasta. Käytännössä vaihdannan osapuoli ei ole aina helppoa erottaa lahjasta, sillä yritykset saattavat odottaa jotain takaisin mutta ei diilin koon suhteessa. Ja usein vaihdannan ehdot eivät ole hyvin määriteltyjä, ja ne ovat verhottu epävarmuuteen. Kuka tietää saako yritys mainetta ja hyvää, kun sen nimi kytketään oopperaan tai näyttelyyn museossa?

Joten lahjoja on kaikkialla. Ihmiset antavat omastaan toimistolla. He tekevät enemmän tunteja pomolleen kuin sopimuksessaan lukee, jonkin määrittelemättömän hyödyn toivossa. Lahjat ovat erityisen kokonaisvaltaisia tietyillä aloilla: mieti kirkkoja, sosiaalipalveluja, tiedettä ja taidetta. Jälkimmäiseen keskittyäksemme, monet taidemuodot elävät lahjoista. Metropolitan Opera ei selviäisi suorilla maksuilla sen palveluksista, samalla tavalla kuin vaihdannassa lippukassalla. Noin 70% kustannuksista täytyy kattaa lahjoilla, kuten valtion apurahoilla, yritysten lahjoituksilla (silloinkin niitä voitaisiin myös pitää maksuina mainonnasta ja maineesta), ja, kaikkein tärkeimpänä kaikista, yksilöiden lahjoilla. Ihmiset, ja erityisesti hyvin toimeentulevat ihmiset, antavat avokätiesesti oopperan toimintaan. Amerikkalaiset museot saavat apurahoja ja yksityisiä lahjoituksia, sekä lisäksi paljon ilmaista työvoimaa vapaaehtoistyönä. Britanniassa kulttuuriperintöorganisaatiot ja -rahastot ovat kaikkein nimekkäimpiä yksittäisten lahjojen saajista. Länsi-Euroopan maissa, kuitenkin, yksityislahjoittaminen kulttuuri-instituutioille on yleistä. Perinteisesti taiteet menestyivät parhaiten hoveissa ja uskonnollisissa ympäristöissä, ja tämän takia niitä pääosin rahoittivat hovit ja uskonnolliset henkilöt ja instituutiot. Vain muutamissa maissa kuten Alankomaat, 1500-luvun puolesta välistä alkaen, yksityiset kansalaiset — erityisesti kauppiaat — alkoivat näyttää kiinnostusta ja rahoituksellista vastuuta taiteilijoista ja heidän työstään. Kuitenkin, tuo maa liittyisi muiden eurooppalaisten maiden seuraan toisen maailmansodan jälkeen ja siirtäisi vastuun taiteen rahoittamisesta. Teatteriryhmät, museot, oopperat ja orkesterit odottavat valtion kattavan jopa 85% kuluista. Vaihdossa tästä he joutuvat antautumaan byrokraattisten sääntöjen alaisuuteen, mm. taideneuvostojen ylistävien arvioiden pakkokierroksille. Valtiot eivät anna vapaasti!

Kun me tutkimme lahjan antamisen ilmiötä, meidän tulisi tarkastella sen monia muotoja, rahasta huomioon, sekä lisäksi mukana olevia osapuolia. Kahden osapuolen välillä voi esiintyä vastavuoroisuutta. Kun ystävät antavat toisileen, he odottavat jotain vastalahjaksi toisiltaan. Piiri on kytketty yhtenäiseksi. Siinä tapauksessa tutkimus voi keskittyä lahjojen rooliin, joka niillä on tuossa suhteessa. Perheissä voi esiintyä myös suhteellisen suljettua lahjojen antamista. Lahjat kiertävät vanhemmilta lapsille, sediltä ja tädeiltä vanhemmille ja takaisin, sediltä ja tädeiltä lapsille, ja lapsilta vanhemmille. Vastavuoroiset suhteet eivät ole ainoita, mutta esiintyvät perheen kontekstissa. Tässä tapauksessa lahja toimii perhesuhteiden tuen elementtinä. Taideinstituutioiden lahjojen tapauksessa piiri voi sulkeutua, kun on selkeä ymmärrys osapuolten välillä vastavuoroisesta suhteesta. Usein tämä ei ole asian laita. Lahjoittaja voi antaa hyväntekeväisyyteen, museolle tai yliopistolle ilman odotusta vastapalveluksesta, mikä se sitten onkin, instituutiolta. Instituutio ei välttämättä edes tunne lahjoittajan identiteettiä. Sellaisessa tapauksessa kysymys kuuluu: miksi ihmiset tekevät sellaisia lahjoituksia? Mikä on tässä vastavuoroinen suhde? Samalla tavalla, kun ihmiset antavat omaa aikaansa tai rahaa hyvään tarkoitukseen, ei välttämättä ole mitään toista osapuolta joka voi antaa takaisin. Sotilaat saattavat antaa elämänsä maalleen, mutta miten tuo maa voi antaa vastalahjan? Perheen saama mitali ei todellakaan ole muuta kuin poletti. Mitä muuta tähän ilmiöön kuuluu?

Me yleensä pidämme lahjoja vapaaehtoisina, mutta lahjat voivat olla pakotettujakin. Jos veroja pidetään lahjoina, ne todellakin ovat kaikki pakotettuja. Toisissa tapauksissa yhteiskunnallinen paine on on niin suuri, että on tekopyhää puhua lahjan antamisesta. Kirkolle lahjoittaminen, esimerkiksi, voi olla velvollisuus, josta ei pääse irti. Bill Gates, josta tuli eräs Amerikan rikkaimmista ihmisistä, painostettiin muuttumaan anteliaaksi, ja hän myöntyi. Hänelle aiheutunut riski oli, että hänet eristettäisiin yhteiskunnallisesti. Lahjan antaminen suljetussa piirissä on usein pakotetun luonteista. Jos et anna lahjoja jouluna tai muina perhehetkinä, saatat ajautua marginaaliin perheessä, ellet jopa ulkopuolelle. Jos et elä osaasi vastavuoroisessa suhteessa ystäväsi kanssa, riskinä on, että menetät ystävyyden.

Taloudellisesta näkökulmasta lahja on poikkeama. Kun tarkoitus on kasvattaa hyötyä, lahjojen antaminen esim. jouluna on varsin tehotonta. Loppujen lopuksi, sinä tiedät paremmin mikä sinun hyvääsi parantaa kuin tätisi. Talouskontekstissa sitä muuttuu epäileväksi lahjoittamisen altruistisesta elementistä. ”Mikä hyöty?” kuuluu kysymys. ”Mitä se hyödyttää lahjan antajaa?” Jopa pyhimyksellisen äiti Teresan, joka omisti elämänsä köyhälle Intialle, täytyy saada jotain siitä, kuten esim. odotus pelastuksesta ja pyhyydestä, mahdollisesti. Tästä perspektiivistä analyysin painopiste tulee olemaan vaihtotapahtumassa. Ensimmäinen vakavasti otettava lahjoittamisen selonteko, jonka on kirjoittanut Marcel Maus, antaa paljon syytä keskittyä tähän painopisteeseen. Kyllä, antropologi Maus selkiyttää tutkimuksensa johdannossa hänen aikeitaan ”erottaa eräs tärkeä ilmiöiden joukko: nimittäin maksut, jotka teoriassa ovat vapaaehtoisia, epäsidonnaisia ja spontaaneja, mutta ovatkin itse asiassa pakollisia ja sidonnaisia.” Hän jatkaa: ”Yleensä lahjan muodossa annettu on tarjottu avokätisesti; mutta sen mukana tuleva käyttäytyminen on muodollista teeskentelyä ja yhteiskunnallista sumutusta, kun taas itse transaktio perustuu pakkoon ja taloudelliseen etuun” (Maus, 1925, 1960, p.1). Kaikki hänen esimerkkinsä ovat peräisin arkaaisten yhteiskuntien tutkimuksista, tunnetuimpina Pohjois-Amerikan heimojen nyyttikestit. Nyyttikesteissä heimon hyvin toimeentulevat jäsenet jakavat omasta rikkaudestaan toisten heimon jäsenten kanssa aterialla. Analyysi näyttää, että tähän anteliaisuuteen painostettiin sosiaalisesti, ja sosiaalinen status heimossa edellytti sitä.

Viimeaikaisemmat tutkimukset tuovat esiin vastavuoroisten suhteiden kompleksisuudet, mihin lahjan antamisen ilmiö viittaa (ks. Komter, 1996). Lahja ei ole taloudellista vaihdantaa johtuen sen avoimesta luonteesta. Vastavuoroisuus viittaa siihen, että vastalahjan mitä, miten ja milloin (näin myös keneltä) ei ole lahjan antamisen hetkellä tiedossa. Tähän liittyvä epävarmuus on kriittistä ja vaatii kontekstia, joka on erilainen verrattuna taloudelliseen vaihdantaan. Ihmisten täytyy pärjätä tämän epävarmuuden kanssa, ja yleensä he tekevät niin sosiaalisesti.  Ystävyyden ylläpitämiseksi molempien ystävien tulee kehittää tunne siitä, mitä vastavuoroisuuteen kuuluu. Kun kalliilla matkustan auttamaan ystävää, en odota ’kiitosta’ (maksun tarjoaminen olisi ystävyyden pettämistä). Kysymys kuuluu ennemminkin mitä odottaisin häneltä vastalahjana, miten ylläpitäisimme tätä vastavuoroisuuden tunnetta yllä ystävyydessä. Onko se kiva lahja, kuten digitaalikamera, syntymäpäiväkseni? Vai voisiko se olla muutama tärkeä keskustelu, jotka auttaisivat minua vaikeassa paikassa? Kukaan ei voi sanoa, ainoastaan ystävät voivat. Heidän ymmärryksensä vastavuoroisuudesta määrittää ystävyyden.

Esimerkki viittaa johonkin tärkeään: lahjan arvo ei välttämättä ole lahjan (rahallinen) arvo vaan jokin muu arvo, jota lahja tukee tai vahvistaa, kuten ystävyyden arvo. Lahjoitus taiteelle ei välttämättä tue juuri tiettyä edunsaajaa, vaan se voi tukea taidetta yleisesti. Lahja, täten, tulkitaan haavoittuvaisten arvojen ylläpitämiseksi, eli arvojen jotka eivät helposti syntyisi markkinoilla tai kolmannen sektorin keinoin. Näihin arvoihin kuuluu henkilökohtaiset suhteet, rakkaus, ystävyys, arvostus, sekä myös tieteet (totuus), uskonto (henkisyys) ja taiteet (estetiikka ja paljon muuta).

Lahjat palvelevat myös arvon siirtäjinä, kuitenkin ilman eksplisiittistä mittaa kuten markkinat hinnoittelevat (kts. Klamer, 1996). Antamalla rahaa taiteilijoille mesenaatit tukevat taiteilijoita ilman markkinoita tai kaupallisia suhteita. Taiteilijat saattavat tarjota myös jotain töitä vastalahjaksi, tai sitten ei. Jos he hinnoittelisivat transaktiot suoraan, suhteen luonne muuttuisi.

On huomattava, että suhteilla, joita ylläpidetään lahjoin, on etuja ja haittoja, positiivisia ja negatiivisia arvoja, verrattuna markkinoiden välineellisiin suhteisiin. Vaikka ne luovat riippuvuuden, ne mahdollistavat intimiteetin ja jonkinlaisen yhteyden. Lahja on yleensä sosiaalisempaa toimintaa kaikkine plussineen ja miinuksineen, jotka tulevat sosiaalisuuden mukana. Taiteet eivät todennäköisesti selviäisi ilman sitä.

Viitteet

Klamer, Arjo (ed.) (1996), The Value of Culture: on the relationship between economics and art, Amsterdam: Amsterdam University Press.

Komter, Aafke (ed.) (1996), The Gift. An Interdisciplinary Perspective, Amsterdam:Amsterdam University Press.

Maus, Marcel (1960 [1925]), The Gift: Forms and Functions of Exchange in Archaic Societies, New York: W.W. Norton.

Lähde: http://citeseerx.ist.psu.edu/viewdoc/download?doi=10.1.1.180.7725&rep=rep1&type=pdf