2. KESKITY NAAPURIYHTEISIIN. Hoivan ja ruoantuotannon palauttaminen yhteisiin siirtää rahan pois lapasesta lähteneestä kapitalismista takaisin yhteisvaurauteen, se keskittää elämän uudelleen naapurustoihimme niin, että tarvitsee matkustaa vähemmän ja käyttää vähemmän bensaa, ja se johtaa tavaroiden jakamiseen mikä vähentää kulutusta. Tämä helpottaa myös eriarvoisuutta. Katso lisää sivuilta Transition Towns ja Shareable.

3. TEE TALOUDESTA UUDELLEEN PAIKALLISTA. Asioiden tuottaminen paikallisesti vähentää öljyn kulutusta. Se auttaa joustavien paikallisyhteisöjen rakentamista ja vähentää eriarvoisuuttta. Paikalliset toimitusketjut eivät romahda niin usein kuin globaalit ketjut kriisitilanteissa (monet yritykset ovat riippuvaisia kiinalaisista osista ja ja aineksista, ja ne ovat olleet helisemässä koronakriisin aikaan).

4. HARJOITA KOSMOLOKALISMIA. Termissä kosmo-etuliite tarkoittaa, että me voimme jakaa tietoa avoimesti. Teknologia- ja tuotedesignit jaetaan ilman patentteja niin, että ihmiset jokaisessa paikallisyhteisössä voivat valmistaa ja korjata tuotteita paikallisesti. Verstaiden ja pajojen lukumäärä kasvaa. Tämä vähentää riippuvuuttamme monikansallisista korporaatioista ja siitä tavasta millä markkinointi vaikuttaa siihen mitä me ostamme. Siten voimme kehittää tuotteita ympäristöystävällisemmiksi. Tuotteita ei valmisteta tarkoituksella enää niin, että ne hajoavat muutaman käyttökerran jälkeen. Lue Michel Bauwensin tekstejä kosmolokalismista.

5. SYÖ PAIKALLISTA LUOMURUOKAA. Suurmaatiloista elävöittävän luomumaatalouden tekniikoihin siirtyminen tekee maaperästä terveempää ja mahdollistaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen. Se parantaa myös veden kiertoa. Ruokapiirien avulla välitetty paikallinen luomuruoka tarkoittaa, että globaalisti käytetään vähemmän öljyä, vähemmän FC-kaasuja (pahimpia kasvihuonekaasuja), vähemmän pakkausmateriaaleja ja vähemmän prosessoitua ruokaa. Se tarkoittaa terveempiä ihmisiä ja vähemmän rahaa sairaanhoitoon. Se vahvistaa immuunijärjestelmäämme, joka on avuksi epidemia-aikoina. Laajalti yhteisöinvestoinnein tuettu ja ympäristöliikkeen promoama yhteisömaanviljely voi muuttua halvemmaksi kuin supermarketin ruoka skaalaeduista johtuen, koska se on yhteisön itsensä rahoittamaa (joka ei maksa itseään kipeäksi korkoina pankille), ja koska se leikkaa välistä välimiehen kulut. Kustannukset laskevat myös jos kunta tai valtio päättää tukea yhteisömaanviljelyä suurmaatalouden sijaan johtuen luomumaaperän ekologisista hyödyistä. Lue lisää tästä artikkelista

6. YHTEISOMISTEISET MAAT. Vuokrat nousevat inflaatiota nopeammin, koska ne muutetaan korporaatioiden ja ammattivuokraloordien kassavirraksi. Paikallishallinnot auttavat köyhiä löytämään asuntoja, mutta pitävät silti vuorkat korkeina. Rahan kanavointi maan yhteisomistukseen auttaa pitämään vuokrat matalana. Ekokylät ja tietoiset yhteisöt tarjoavat ekologista elämäntyyliä ja yhteisöllisiä paikkoja ihmisille siirtymän keskellä. Matalammat vuokrat mahdollistavat ihmisten siirtyä pois ympäristölle haitallisista korporaatiotyöympäristöistä. Yhteisöt voivat itse päättää miten maata hoidetaan. Lue lisää George Monbiot’n työstä maaomaisuutta ja omistuksen reformia koskien. Katso myös tämä artikkeli.

7. LUO EKOLOGISIA AUTOKATALYYTTISILMUKOITA. Nämä ovat itseään ylläpitäviä kehiä ekotalousjärjestelmässä. Esimerkiksi, jos sinulla on paikallinen ruokametsä, jonne yhteisö kokoontuu kokkaamaan ruokaa, tämä on itseään ylläpitävä autokatalyyttinen silmukka.

8. KÄYTÄ LUONNON ETEENPÄIN VIEVÄÄ VOIMAA JA RYTMEJÄ TALOUDEN VOIMANA: Esimerkiksi talot voidaan suunnitella keräämään passiivisesti lämpöä auringosta. Puiden varjo voi vähentää tarvetta ilmanvaihdolle. Vesialueet, kasvit ja maaperä voidaan ottaa käyttöön veden puhdistukseen vedenpuhdistuslaitosten sijaan. Lue lisää ekorakentamisesta ja permakulttuurista.

9. SIIRRY DEKONSTRUKTIOON JA TALOUDEN VILLIINNYTTÄMISEEN: Tämä liittyy teiden päällystysten purkuun ja sen korvaamiseen maaperällä. Se liittyy rakennusten purkuun ja siihen, että annetaan luonnon kasvaa sen tilalle. Teiden päällysteiden purku ja luonnon palauttaminen suojelee kaupunkeja (kuten New Orleans ja Houston) tulvilta veden imeytyessä maaperään. Urbaanin maaperän ja puiden takaisin tuominen auttaisi merestä tulevan veden vesikiertoa ja elävöittämään ekologiaa sisämaahan päin. Me voimme purkaa tiet ja laittaa viereen ruokayhteisvaurautta tuottavia ruokametsiä paikallisyhteisöille. Päällystysten purkuun keskittyviä yrityksiä voidaan perustaa purkamaan valtateitä, takapihojen, koulujen ja parkkipaikkojen asfalttia, jotta voidaan tehdä tilaa permakulttuuripuutarhoille.

10.  MULTIMODAALINEN TALOUS: Käytä aikapankkeja, lahjojen antamista, vaihtotaloutta ja paikallisvaluuttoja talouden muotoina. Meillä on enemmän kuin tarpeeksi tavaraa maailmassa, jotta kenenkään ei tarvitse kärsiä. Kyse on useasti uudelleenjaon ongelmasta, eikä niinkään uuden tuottamisesta. Useat modaliteetit mahdollistavat tavaroiden ja palvelujen virrata niitä tarvitseville. Esim. terveysruokakauppa voi antaa mahdollisuuden maksaa ostoksista myös työllä. Ja työn vaihtaminen voidaan tehdä jossain toisessa yrityksessä, jolla on sopimus terveysruokakaupan kanssa siitä miten se auttaa ruokakauppaa työllään.

11. SIIRRY KIERTOTALOUTEEN: Luo talous, joka tuottaa tuotteensa biohajoavaksi, jotta ne voisivat palata takaisin maahan. Kiertotalous ei tarkoita ettei tuotettaisi ollenkaan jätteitä. Tuotteet pidetään käytössä. Osia valmistetaan käytettäväksi uudelleen alkuperäisen tuotteen elinkaaren lopussa. Katso tämä kiertotaloussivusto sekä Cradle To Cradle

12. LUO ITSEORGANISOITUVA EKOTALOUSVERKOSTO: Ekoyrityksillä voi olla insentiivejä ja sopimuksia muiden yritysten kanssa, mikä palkitsee ekologisemmasta toiminntasta. Ne voivat myös luoda osallistavaa yhteisvaurautta, joka liittää yhteen ekoyritykset vapaaehtoisvoimiin.

14. SIJOITA YHTEISÖÖN JA YMPÄRISTÖÖN: Osakkeisiin sijoittamisen sijaan yhteisön kannattaa sijoittaa sinne mikä tuottaa yhteisölle ja ympäristölle. Esimerkiksi monet ihmiset voivat investoida rahaa yhteisömaanviljelyyn, muuttaa monokulttuurimaatilat permakulttuuritiloiksi, joiden sijoituksen tuottona voi toimia tulevaisuuden usean vuoden ruokalähetykset. Katso esimerkiksi Slow Money, jossa yhteisöverkosto edesauttaa tällaisia sijoituksia.

15. TERVEYDENHUOLTONA TOIMIVA BIODIVERSITEETTI. Yrtit ovat luonnon tapa parantaa ihmisiä. Yhteisön omat yrttitarhat jokaisessa naapurustossa ovat luonnon oma apteekki. Tutkimus on osoittanut, että kädet savessa palstalla kuokkiminen parantaa immuunijärjestelmää, monimuotoisemman luonnon keskellä olo parantaa immuunijärjestelmää. Maalla kasvavilla lapsilla on vähemmän allergioita ja parempi immuuniterveys kuin kaupunkilaislapsilla. Betonin ja asfaltin purkaminen teiltä ja biodiversiteetin ja ruokametsien istuttaminen tilalle toimivat osana universaalia terveydenhoitojärjestelmää. Mitä enemmän ympärillämme on luontoa, sitä vähemmän todennäköisiä ovat epidemiat ja sairaudet ylipäätään. Terveydenhuoltoon kulutetuista biljoonista voitaisiin kanavoida uudelleen kaupunkiemme villiinnyttämiseen.

16. LUO LUONTOYHTEYS TALOUTEEN, joka tuo ihmiset takaisin kuuntelemaan luontoa ja viettämään aikaa luonnon keskellä. Viettämällä enemmän aikaa luonnossa meillä on mahdollisuus purkaa omat markkinoinnin ja kulutuskulttuurin meille syöttämät ohjelmat ja pakottavat tarpeet. Luonto myös ohjaa meitä pois ilmastokriisistä, jos me vain kuuntelemme sitä.

17. KASVATA EKOYHTEISÖN TIETOTALOUTTA vaihtamalla fokus pois bruttokansantuotteesta mittareihin, jotka mittaavat yhteisön yhteisön varallisuutta ja ekologiaa.

Lähde:

https://opencollaboration.wordpress.com/2020/03/09/how-to-align-the-economy-with-ecology/

New Yorkin pörssi (NYSE) ilmoitti kehittäneensä uuden omaisuusluokan ja siihen liittyvän listautumisvälineen, jonka tarkoituksena on ”säilyttää ja palauttaa ne luonnonvarat, jotka viime kädessä tukevat elämän olemassaoloa maapallolla”. Luonnonvarayhtiöksi (Natural Asset Company, NAC) kutsuttu väline mahdollistaa sellaisten erikoistuneiden yhtiöiden perustamisen, jotka ”omistavat oikeudet tietyllä maa-alueella tuotettuihin ekosysteemipalveluihin, kuten hiilensidontaan tai puhtaaseen veteen”. Nämä NAC-yhtiöt ylläpitävät, hallinnoivat ja kasvattavat sitten hyödykkeeksi muuttamiaan luonnonvaroja, ja niiden päämääränä on maksimoida ne luonnonvarojen osatekijät, jotka yhtiö katsoo kannattaviksi.

Vaikka NAC:ia kuvaillaan toimivan kuten ”mikä tahansa muu yhteisö” NYSE:ssä, väitetään, että ne ”käyttävät varoja sademetsän säilyttämiseen tai muihin suojelutoimiin, kuten maatilan tavanomaisten maataloustuotantokäytäntöjen muuttamiseen”. Kuitenkin, kuten tämän artikkelin loppupuolella selitetään, jopa NAC-yhtiöiden perustajat myöntävät, että perimmäisenä tavoitteena on saada lähes rajattomat voitot luonnonprosesseista, joita ne pyrkivät kvantifioimaan ja sitten rahaksi muuttamaan.

NYSE:n COO Michael Blaugrund viittasi tähän, kun hän sanoi seuraavaa NAC:ien käynnistämisestä: ”Toivomme, että luonnonvarayhtiöiden omistaminen on tapa, jolla yhä useammat sijoittajat voivat sijoittaa johonkin, joka on luonnostaan arvokas, mutta joka on tähän asti ollut rahoitusmarkkinoiden ulkopuolella.”

Fortunen kaltaisissa tiedotusvälineissä julkaistut tiedotusvälineiden raportit ”kestävyydestä” ja ”säilyttämisestä” kehystävät asiaa korkealentoisilla puheilla, ja ne eivät voineet välttyä toteamasta, että NAC-rahastot avaavat ovet ”uudenlaiselle kestävälle investoinnille”, joka ”on viime vuosina innostanut BlackRockin toimitusjohtajan Larry Finkin kaltaisia henkilöitä, vaikka siihen liittyy edelleen suuria, vastaamattomia kysymyksiä”. Fink, yksi maailman vaikutusvaltaisimmista rahoitusoligarkeista, on ja on ollut jo pitkään yritysten ryöstelijä, ei ympäristöaktivisti, ja hänen innostuksensa NAC-rahastoista pitäisi saada jopa sen innokkaimmat kannattajat pysähtymään, jos kyse on todella luonnonsuojelun edistämisestä, kuten väitetään.

Miten perustaa NAC

NAC:ien perustaminen ja käynnistäminen on kestänyt kaksi vuotta, ja NYSE teki yhteistyötä Intrinsic Exchange Groupin (IEG) kanssa, jossa NYSE:llä itsellään on vähemmistöosakkuus. IEG:n kolme sijoittajaa ovat Inter-American Development Bank, Latinalaisen Amerikan kehityspankki, joka on monenvälisen kehityspankkijärjestelmän Latinalaiseen Amerikkaan keskittyvä haara, joka velkakierteellä toteuttaa uusliberalistisia ja uuskolonalistisia ohjelmia, Rockefeller Foundation, joka on amerikkalaisen oligarkkidynastian säätiö, jonka toiminta on jo pitkään ollut tiiviisti kytköksissä Wall Streetiin, ja Aberdare Ventures, joka on pääasiassa digitaaliseen terveydenhuoltoon keskittyvä pääomasijoitusyhtiö. IADB ja Rockefeller-säätiö ovat läheisesti sidoksissa keskuspankkien digitaalisten valuuttojen (CBDC) ja biometristen digitaalisten henkilöllisyystodistusten edistämiseen.

IEG:n tehtävänä on ”pioneerityönä luoda uusi omaisuusluokka, joka perustuu luonnonvaroihin ja mekanismiin niiden muuntamiseksi rahoituspääomaksi”. IEG:n mukaan ”nämä varat” tekevät ”elämän maapallolla mahdolliseksi ja miellyttäväksi… Niihin kuuluvat biologiset järjestelmät, jotka tarjoavat puhdasta ilmaa, vettä, elintarvikkeita, lääkkeitä, vakaan ilmaston, ihmisten terveyden ja yhteiskunnallisen potentiaalin”.

Toisin sanottuna, kansallisten tietokantojen avulla ekosysteemeistä voi tulla taloudellista omaisuutta, mutta myös oikeuksia ”ekosysteemipalveluihin” eli ihmisillä luonnosta saataviin hyötyihin. Näihin kuuluvat elintarviketuotanto, matkailu, puhdas vesi, biologinen monimuotoisuus, pölytys, hiilensidonta ja paljon muuta. IEG tekee parhaillaan yhteistyötä Costa Rican hallituksen kanssa pilotoidakseen NAC-pyrkimyksiään kyseisessä maassa. Costa Rican ympäristö- ja energiaministeri Andrea Meza Murillo on väittänyt, että IEG:n kanssa toteutettava pilottihanke ”syventää taloudellista analyysia, joka koskee luonnon taloudellisen arvon antamista, sekä jatkaa rahoitusvirtojen mobilisointia luonnonsuojeluun”.

NYSE ja IEG tarjoavat nyt NAC:ien avulla luonnon kokonaisuuden myyntiin. Vaikka ne väittävät, että näin ”muutamme taloutemme oikeudenmukaisemmaksi, joustavammaksi ja kestävämmäksi”, on selvää, että luonnon ja luonnonprosessien tulevat ”omistajat” ovat ainoat todelliset hyötyjät.

IEG:n mukaan kansalliset neuvonta- ja konsultointimenetelmät alkavat luonnonvarojen, kuten metsän tai järven, tunnistamisella, minkä jälkeen ne määritetään kvantifioimalla ne erityisten protokollien avulla. Tällaisia protokollia ovat jo kehittäneet asiaan liittyvät ryhmät, kuten Capitals Coalition, joka toimii yhteistyössä useiden IEG:n yhteistyökumppaneiden, Maailman talousfoorumin ja monikansallisten yritysten yhteenliittymien kanssa. Tämän jälkeen perustetaan kansallinen pääoma-asiamies, ja yrityksen rakenne päättää, kenellä on oikeudet kyseisen luonnonvaran tuottavuuteen sekä oikeus päättää, miten kyseistä luonnonvaraa hallinnoidaan ja hallitaan. Lopuksi kansallinen omaisuuserä ”muunnetaan” rahoituspääomaksi käynnistämällä listautuminen pörssissä, kuten NYSE:ssä. Tämä viimeinen vaihe ”tuottaa pääomaa luonnonvarojen hallintaan”, ja sen hinnan vaihtelu pörssissä ”kertoo sen luonnonvarojen arvosta”.

Kansallinen viranomainen ja sen työntekijät, johtajat ja omistajat eivät kuitenkaan välttämättä ole itse luonnonvarojen omistajia tämän viimeisen vaiheen jälkeen. Sen sijaan, kuten IEG toteaa, kansallinen siirtoverkkoyhtiö on vain liikkeeseenlaskija, kun taas kansallisen siirtoverkkoyhtiön edustaman luonnonvaran potentiaalisia ostajia voivat olla institutionaaliset sijoittajat, yksityiset sijoittajat, yksityishenkilöt ja laitokset, yritykset, valtion sijoitusrahastot ja monenväliset kehityspankit. Siten omaisuudenhoitoyhtiöt, jotka jo nyt omistavat suuren osan maailmasta, kuten Blackrock, voivat tulla pian rahaksi muutettavien luonnonprosessien, luonnonvarojen ja itse luonnollisen elämän perustan omistajiksi.

Sekä NYSE että IEG ovat markkinoineet tätä uutta sijoitusvälinettä siten, että sen tarkoituksena on tuottaa varoja, jotka palautetaan luonnonsuojeluun tai kestävään kehitykseen. IEG:n verkkosivustolla todetaan kuitenkin, että tavoitteena on todella saada loputtomasti voittoa luonnonprosesseista ja ekosysteemeistä, joita aiemmin pidettiin osana ”yhteistä omaisuutta” eli kulttuuri- ja luonnonvaroja, jotka ovat kaikkien yhteiskunnan jäsenten käytettävissä, mukaan lukien luonnonmateriaalit, kuten ilma, vesi ja asumiskelpoinen maapallo. IEG:n mukaan ”kun luonnonvarat kukoistavat ja tuottavat ekosysteemipalveluja tasaisesti tai lisääntyvässä määrin, yrityksen oman pääoman pitäisi arvostaa vastaavasti ja tuottaa sijoitustuottoa. Yhtiön osakkeenomistajat ja sijoittajat voivat toissijaisten tarjousten kautta saada voittoa myymällä osakkeita. Nämä myynnit voidaan mitata siten, että ne heijastavat osakkeen pääoman arvon nousua, joka on suunnilleen linjassa sen kannattavuuden kanssa, ja luovat kassavirtaa, joka perustuu yrityksen ja sen omaisuuden terveyteen.”

Tutkija ja toimittaja Cory Morningstar on ollut jyrkästi eri mieltä NYSE/IEG:n lähestymistavasta, ja hän pitää NAC-järjestelmää järjestelmänä, joka vain pahentaa yritysten harjoittamaa luonnon saalistusta, vaikka toisin väitetäänkin. Morningstar on kuvaillut NAC-järjestelmiä niin, että ”Rockefeller ja muut antavat markkinoiden sanella, mikä luonnossa on arvokasta – ja mikä ei. Kapitalististen instituutioiden ja globaalin rahoituksen tehtävänä ei kuitenkaan ole päättää, mikä elämässä on arvokasta. Ekosysteemit eivät ole ’omaisuutta’. Biologiset yhteisöt ovat olemassa omia tarkoituksiaan varten, eivät meidän tarkoituksiamme varten.”

Uusi tapa ryöstää

NAC:ien perimmäinen tavoite ei ole kestävyys tai suojelu – se on luonnon rahastointi, eli luonnon muuttaminen hyödykkeeksi, jota voidaan käyttää nykyisen, korruptoituneen Wall Streetin talouden pitämiseen kukoistavana ympäristön suojelun ja ympäristön tilan heikkenemisen estämisen varjolla. IEG tekeekin tämän selväksi todetessaan, että NAC-rahastojen ”mahdollisuus” ei piile niiden mahdollisuuksissa parantaa ympäristön hyvinvointia tai kestävyyttä, vaan tämän uuden omaisuusluokan koossa, jota he kutsuvat ”luonnon taloudeksi”.

Nykyisen talouden omaisuusluokkien arvo on noin 512 biljoonaa dollaria, kun taas NAC:ien vapauttamat omaisuusluokat ovat huomattavasti suuremmat, 4 000 biljoonaa dollaria (eli 4 biljoonaa dollaria). Näin ollen NAC:t avaavat Wall Streetin petopankeille ja rahoituslaitoksille uuden ruokailualustan, jonka avulla ne voivat hallita paitsi ihmiskunnan taloutta myös koko luontoa. Maailmassa, jota nämä ja niihin liittyvät tahot parhaillaan rakentavat ja jossa jopa vapautta ei enää pidetä oikeutena vaan ”palveluna”, luonnon prosessit, joista elämä on riippuvainen, muotoillaan samalla tavoin uudelleen omaisuudeksi, jolla on omistajat. Näillä ”omistajilla” on tässä järjestelmässä viime kädessä oikeus määrätä, kuka saa käyttöönsä puhdasta vettä, puhdasta ilmaa ja itse luontoa, ja millä hinnalla.

Cory Morningstarin mukaan yksi ”luonnon talouden” luomisen ja sen siistiin pakkaamiseen Wall Streetille NAC:ien kautta on edistää huomattavasti Wall Streetin ja oligarkkiluokan viime vuosina toteuttamia massiivisia maankaappauspyrkimyksiä. Tähän kuuluvat myös Wall Streetin yritysten sekä miljardöörien, kuten Bill Gatesin kaltaisten ”hyväntekijöiden”, viimeaikaiset maankaappaukset COVID-kriisin aikana. NAC:ien kehittämisen kautta helpotetut maankaappaukset kohdistuvat kuitenkin suurelta osin alkuperäisyhteisöihin kehitysmaissa.

Morningstar kirjoittaa:

“Luonnonvarayhtiöiden julkinen lanseeraus tapahtui strategisesti ennen biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen sopimuspuolten viidettätoista kokousta, joka on suurin biologista monimuotoisuutta käsittelevä konferenssi vuosikymmeneen. Sillä verukkeella, että 30 prosenttia maapallosta muutetaan ”suojelualueiksi”, on meneillään historian suurin maailmanlaajuinen maankaappaus. Valkoisen ylivallan perustalle rakennettu ehdotus syrjäyttää satoja miljoonia ihmisiä ja edistää alkuperäiskansojen kansanmurhaa. Traaginen ironia on tämä: vaikka alkuperäiskansat edustavat alle 5 prosenttia maailman väestöstä, ne ylläpitävät noin 80 prosenttia kaikesta biologisesta monimuotoisuudesta.“

IEG huomauttaa kansallisista keskushallinnoista keskustellessaan, että kansallisen keskushallinnon listautumisannista saatuja tuloja voidaan käyttää sen määräysvaltaa käyttävien yksiköiden maanhankintaan tai niiden budjettien tai varojen lisäämiseen, jotka saavat pääomaa listautumisannista. Tämä on kaukana NYSE:n/IEG:n myyntipuheesta, jonka mukaan NAC:t ovat ”erilaisia”, koska niiden listautumisannit käytetään luonnonalueiden ”säilyttämiseen ja suojeluun”.

Ilmastonmuutospaniikkia, joka on nyt nousemassa COVID-19-paniikin tilalle, käytetään varmasti siihen, että NAC:ia ja vastaavia taktiikoita markkinoidaan taitavasti tarpeellisina planeetan pelastamiseksi, mutta — voitte olla varmoja — NAC:ia ei käytetä planeetan pelastamiseksi, vaan siksi, että ne mahdollistavat sen, että samat eturyhmät, jotka ovat vastuussa nykyisistä ympäristökriiseistä, voivat aloittaa uuden aikakauden, jolloin niiden riistohyödyntäminen nousee uusiin korkeuksiin, joita aiemmin ei voitu edes kuvitella.

Lähde:

Wall Street’s Takeover of Nature Advances with Launch of New Asset Class

Otetaan parrasvaloihin neljä pankkiiria jotka ovat asettuneet ”luonnonpääomasektorin” ympärille globaalin finanssikriisin aikaan. Tarkastellaan hieman heidän verkostojaan.

Syy sille että nämä pankkiirit ovat positioituneet rahoitusalan ja luonnonsuojelun leikkauskohtaan on heidän intiimissä tietoisuudessaan siitä miten rahoitusinstrumentit sekä niinkutsuttu ”rahoitusinnovaatio” toimivat. He noudattavat sääntöä ”mittaa se ja voit johtaa sitä”.

He ovat täydellinen lisä vuosikymmenien työhön — osana kestävän kehityksen agendaa — jonka tarkoitus on määrittää luonnon taloudellinen arvo, jotta sitä voidaan käyttää hyväksi uuden talouden alaskirjaamisen vakuutena.

Pankkiiri 1

John Fullerton on entinen JPMorganin toimitusjohtaja. Hän perusti Capital Instituten vuonna 2010, vuonna 2014 hänestä tuli Rooman Klubin jäsen, hän on kirjoittanut kirjan Regenerative Capitalism.

“Epäilemättä siirtymä rahoituksessa tulee vaatimaan sekä keppiä että porkkanaa, ja ehkä joitain klubeja.” [Lähde]

Ensimmäinen Fullertonin tärkeimmistä verkoston jäsenistä on Gus Speth joka konsultoi Capital Institutea. Hän istuu 350.orgin USA:n johtokunnassa sekä New Economy Coalitionin johtokunnassa, ja hänellä on hyvät suhteet ”ekosysteemipalvelujen” kummisetään Bob Costanzaan. Hänellä on pitkä historia kestävän kehityksen projektien tukemisessa ja hänellä on joitain todella vaikutusvaltaisia verkostoja. Hän on perustanut kaksi ympäristönsuojeluorganisaatiota joissa hän oli aktiivisesti mukana vuoteen 2012 asti, jotka molemmat jatkavat ”luonnonpääomaprojektien” tukemista muiden pirullisten toimien lisäksi.

Toinen verkostoista löytyvä henkilö on Hunter Lovins, palkintoja voittanut kirjailija ja ympäristöaktiivi, joka johtaa Natural Capital Solutionsia. Hän on myös Capital Instituten johtokunnassa. Hän on pitkäaikainen vihreän kapitalismin, ilmastokapitalismin ja kestävän kehityksen kannattaja.

Pankkiiri 2

Mark Tercek oli Goldman Sachsin toimitusjohtaja ja hänestä tuli Nature Conservancyn TJ vuonna 2008. Hän on kirjoittanut kirjan Nature’s Fortune: How Business and Society Thrive by Investing in Nature

“Tämä muistuttaa minua Wall Streetin ajoistani. Tarkoitan että kaikki uudet markkinat — tuottavat markkinat, eri vaihtomarkkinat, tämä on se miten ne saavat alkunsa.” [Lähde]

Yksi Tercekin verkoston henkilöistä on konservaatiobiologi Gretchen Daily, henkilö jonka Hank Paulson lähetti hänet tapaamaan kun hän otti vastaan Nature Conservancyn johtajan pestin. Daily perusti Natural Capital Projectin vuonna 2005 WWF:n, TNC:n ja Minnesotan yliopiston avulla.

Toinen keskeinen hahmo TNC:ssä on Peter Kareiva, vanhempi tiedeneuvonantaja sekä Natural Capital Projectin eräs perustajista, hän on myös TNC:n entinen päätiedemies ja sen entinen varajohtaja.

Taylor Ricketts on myös eräs Natural Capital Projectin perustajista, tuohon aikaan hän oli WWF:n luonnonsuojelutieteen johtaja. Hän on nyt Gund Institute for Ecological Economiesin johtaja, jonka hän on perustanut Bob Costanzan kanssa.

Pankkiiri 3

Hank Paulson on entinen Goldman Sachsin toimitusjohtaja. Hän oli USA:n valtiovarainministeri finanssikriisin aikaan. Hän on entinen Nature Conservancyn hallituksen puheenjohtaja ja vuoden 2008 bailoutin vetohahmo. Vuonna 2011 hän starttasi Paulson Instituten joka keskittyy Kiinaan. Hän on kirjoittanut muistelmat On the Brink: Inside the Race to Stop the Collapse of the Global Financial System.

Jo ennen kuin hänestä tehtiin G.W. Bushin valtiovarainministeri, Paulsonilla oli kiinnostus luonnonsuojelun rahoittamista sekä suurteollisuuden vihreäksi muuttamista kohtaan. Hän on Al Goren ja DaviD Bloodin aisapari Generation Investment Managementin perustajana, joka pyörittää ”kestävää kapitalismia” joka on keskittynyt Generation Foundationin ympärille. Hän on työskennellyt Gus Spethin kanssa World Resources Institutessa sekä Natural Resources Defense Councilissa kehittämässä Goldmanin ympäristöpolitiikkaa. Vuonna 2004 hän fasilitoi Goldmanin 680 tuhannen eekkerin erämaalahjoituksen Wildlife Conservation Societylle eteläisessä Chilessä ja vuosina 2002-04 hän ja hänen vaimonsa Wendy lahjoittivat 608 tuhatta dollaria League of Conservation Votersille. Hän on myös työskennellyt planeetan toiseksi suurimmalle luonnonsuojeluorganisaatiolle Conservation Internationalille.

“Ympäristö ja talous ovat tulleet täysin väärin tulkituiksi keskenään epäyhteensopivina,”[Lähde]

 

“[…] On selvää että markkinoihin perustunut luonnonsuojelurahoitus on tärkeää ympäristön suojelun tulevaisuudelle.” [Lähde]

Pankkiiri 4

Pavan Sukhdev on entinen Deutsche Bankin Global Markets -liiketoiminnan johtaja Intiassa. Hän oli G8+5-projektin tutkimusjohtaja, hän perusti Green Accounting for Indian States Projectin, hän perusti ja johti kolmannen sektorin organisaatiota Intiassa nimeltään Conservation Action Trust, hän johti YK:n ympäristöohjelmaa Green Economy Initiative joka perustettiin vuonna 2008. Hän on kirjoittanut kirjan Corporation 2020: Transforming Business for Tomorrow’s World.

Sukhdevin työ läpileikkaa yli tusinan verran YK:n virastoja ja useita kansainvälisiä toimistoja sekä aloitteita. Tässä muutama niistä: IUCN, ILO, WHO, UNESCO, IPBES, WEF, IMF, OECD. Kaiken tyyppiset hyödykkeet ja taloudellinen toiminta ovat tämän työn aiheina olleet.

“Me käytämme luontoa koska se on arvokas, mutta me menetämme luonnon koska se on vapaa.” [Lähde]

Näiden pankkiirien ja ympäristöliikkeiden välillä on vain yhden- tai kahdenlaista eroa jonka me tunnemme. Näiden kaikkien finanssieliittiin verkottuneden yksilöiden tarkastelu auttaa valaisemaan monen ympäristöliikkeen asiantuntijan korkean tason pestejä sekä heidän hiljaiseloaan vakavista ongelmista. Suosittujen ympäristöliikkeiden ”johtajat” eivät halua tulla nähdyiksi tai kuulluiksi yhteisvaurauden yksityistämisen tukemisesta, mutta he ovat hiljaa kasvavan maapallon panttaamisen äärellä. Ehkä he myös uskovat, että luonnon käyttäminen kulutustalouden pääomittamiseen on suotavaa mieluummin kuin käyttää toksisia derivatiiveja jotka saivat aikaan finanssikriisin. Oli miten oli, allaoleva motivaatio — kenelle tahansa joka saattaa olla sitä mieltä että ekosysteemipalveluiden ajattelu on hyväksi maapallolle — on halu jatkaa nykyistä kulutustaloutta.

Lähde:

The Bankers at the Helm of the ‘Natural Capital’ Sector

Viimeisen parin vuosikymmenen aikana kiinnostus on kasvanut suuresti yhteisvaurauden käsitettä kohtaan, joka liittyy nykyhetken kamppailuun luonnonvaroista mm. maakaappausten ja vesiresurssien yksityistämisen muodossa (Ross, 2014; Shiva, 1998) sekä keskusteluun urbaanista ja digitaalisesta yhteisvauraudesta (Bollier & Selfrich, 2012; Walljasper, 2010). Keskustelut siitä mitä materiaaliset ja immateriaaliset resurssit sekä yhteiskunnallis-ympäristölliset suhteet ovat, tai tulisi olla, osana markkinajärjestelmää, valtion alaisuudessa ja/tai itsehallinnollisena yhteivaurautena (valtion ja markkinoiden ulkopuolella) ovat historiallisesti olleet, ja ovat edelleen, sekä keskeinen poliittinen kysymys että kuumana käyvän akateemisen keskustelun aihe (esim. De Angelis, 2007; Hardt & Negri, 2009; Klein, 2001; Linebaugh, 2008; Neeson, 1993; Thompson, 1991).

Tärkeä merkkipaalu yhteisvaurauskirjallisuudessa oli Garrett Hardinin paljon siteerattu essee “The tragedy of the commons” (1968). Hardin ehdotti että jokaiselle yhteiselle resurssille pätee, että yksilö joka toimii itsenäisesti ja rationaalisesti, esim. heidän oman etunsa mukaan, tulee väistämättä maksimoimaan henkilökohtaista hyötyään. On siis täten jokaisen yksilön (esimerkiksi paimenen) intressissä ylikäyttää yhteistä resurssia (esimerkiksi laidunmaata). Koska jokainen yksilö pyrkii toimimaan oman etunsa mukasesti, tämä väistämättä johtaa pitkäaikaisen maan kantokapasiteetin ylittämiseen ja tästä johtuvaan alioptimaaliseen lopputulokseen koko ryhmälle sekä jokaiselle yksilölle. Vaikka hän toimi oman yksilöllisen lyhyen tähtäimen edun mukaan, sama yksilö (sekä jokainen heidän naapureistaan) samaan aikaan toimii pitkän koko ryhmän pitkän tähtäimen etua vastaan. Hardinin lopputulema tämän dilemman suhteen oli että yhteisvauraus tulisi joko yksityistää maapalstoiksi, tai omistus tulisi siirtää hallitukselle, joka sitten kantaisi vastuun maankäytön sääntelystä.

Toinen merkkipaalu yhteisvaurauskirjallisuudessa oli Ostromin kirja Governing the Commons: The Evolution of Institutions for Collective Action (Canto Classics). Siinä missä Hardinin ankea näkökylma perustui ekstrapolaatioon ja teoreettiseen spekulaatioon yhteisvaurauden (väärin)käytöstä, Ostrom sen sijaan perustaa kirjansa laajaan empiiriseen tutkimukseen luonnonvaroista lokalisoidussa kontekstissa ja jossa käyttäjät olivat riippuvaisia laidunmaidensa, kalastamoidensa, metsiensä sekä kastelujärjestelmiensä laadusta heidän elinkeinoissaan. Ostrom teki useita tutkimuksia yhteisöissä ympäri maailma jotka itseasiassa olivat menestyksekkäästi hallinnoineet yhteisvaurautta vuosikymmeniä ja joskus jopa vuosisatoja. Nämä yhteisöt olivat, ajan mittaan, kehittäneet sopivia instituutioita (normeja ja sääntöjä) yhteisten resurssivarantojen turvaamiseksi ja hallinnoimiseksi. Esimerkkinä Sveitsin kylät, joilla on yksityiset maatilkut joita viljellään sekä yhteisiä kesantoja joilla lehmät voivat laiduntaa. Sääntö joka ulottuu vuoteen 1517 sanoo, että ”yksikään kansalainen ei voi lähettää enempää lehmiä alpeille kuin hän kykenee ruokkimaan talvella”. Koska lehmän pito talven yli on kallista, tämä sääntö tehokkaasti rajasi pääsyä yhteisvaurauteen sitomalla ne yksityiseen omistusoikeuteen tavalla joka välttää yhteisten kesantojen ylikulutuksen. Perustuen empiiriseen tutkimukseen, Ostrom on formuloinut seuraavan joukon design-periaatteita menestyksekkäälle yhteisten resurssivarantojen instituuioille (Ostrom, 1990, p. 90):

1. Määrittele selkeät ryhmän rajat.
2. Sovita yhteisten hyödykkeiden käyttöä rajaavat säännöt paikallisiin tarpeisiin ja olosuhteisiin.
3. Varmista että ne joihin nämä säännöt vaikuttavat voivat osallistua sääntöjen muokkaamiseen.
4. Varmista että yhteisön jäsenten sääntöjen luomisoikeutta kunnioittavat myös ulkopuoliset auktoriteetit.
5. Kehitä systeemi, yhteisön jäsenten toteuttamana, monitoroimaan jäsenten käyttäytymistä.
6. Käytä porrastettuja sanktioita sääntöjen rikkojiin.
7. Tarjoa saatavilla olevia, matalan kustannustason keinoja riita-asioiden sovitteluun.

David Bollier (2012, p. 212) ytimekkäästi summaa Hardinin ja Ostromin yhteisvaurausperspektiivien erot: “Ulkoavaruus, meret ja internet ovat yhteisvarantojen resursseja. Ne eivät kuulu yksittäin kenellekään henkilölle tai millekään valtiolle. Mutta ne eivät ole yhteisvaurautta. Yhteisvauraus vaatii aktiivista ihmisten osallistumista yhteisvaurautta hallitsevien sääntöjen luomiseen ja valvomiseen”. Avain sen ymmärtämiseen, mistä yhteisvauraus muodostuu, on siis että niihin kuuluu jonkin asteista itsesääntelyä markkinoiden ja valtion ulkopuolella (Bollier and Helfrich, 2012). Se mistä Hardin puhuu ei ole niinkään yhteisvauraus tulkittuna resurssien yhteisvarannoksi avoimen pääsyn hallintotavalla josta puuttuu normit ja säännöt joilla hallita ja käyttää kyseessä olevaa resurssia.

Internetin ja verkkoyhteisöjen kasvun mukana Ostromin teoretisointia on laajennettu ja siitä on keskusteltu suhteessa digialaan (Benkler, 2006; de Rosnay & Le Crosnier, 2012; Hess & Ostrom, 2003; Kollock & Smith, 1996; Kollock, 1996; Lev-On, 2013). Tietyt digitaalisten resurssien piirteet eroavat perustavanlaatuisella tavalla reaalimaailman rajatuista ja kilpailevista luonnonvaroista jotka toimivat taustakulissina Ostromin designperiaatteille. Intellektuaalisia ja digitaalisia resursseja voidaan joko pitää äärettömän toistettavina ja ei-kilpailullisina (Madison et al., 2010), ja internetperustaiset informaatioresurssit ovat globaaleja luonteeltaan, kuitenkin ne ovat epätasaisesti jakautuneet, sillä niiden saatavuus riippuu pääsystä tarvittavaan laitteistoon, ohjelmistoihin ja digitaaliseen osaamiskykyyn. Hess ja Ostrom (2003) ehdottavat, että termi ”hupenevuus” on parempi kuin termi ”kilpailu”. Jälkimmäinen termi viittaa enemmän kyseessä olevan resurssin binääriseen ominaisuuteen sekä enemmän vihamieliseen suhteeseen kommonerien välillä, kun termi ”hupenevuus” ei sulje pois mahdollisuutta, että kommonerit jakaisivat kyseessä olevaa resurssia enemmän tai vähemmän oikeudenmukaisesti. Monet nykypäivän digitaaliset kommonerit eivät ole — aivan kuten tieto — kilpailevia eikä hupenevia vaan tiettyyn pisteeseen asti äärettömän jaettavia. Informaatioresursseja itsessään ei näin voida pitää niukkoina, vaan tulee aina olemaan tarve huoltaa ja säästää toisen typpisiä, enemmän ”ohimeneviä” resursseja kuten keskustelutaso, huomio, innostus, sitoutumisen tunne ja vastuu yhteisöstä, jne. (Pargman, 2005). Tulisi kuitenkin huomauttaa, että tämä äärettömän jaettavan digitaalisen resurssin luominen silti vaatii rajallisten luonnonvarojen kuten mineraalien, metallien, muovien käyttöä rakentamaan tarpeellinen laitteisto, kuten myös fossiilisia polttoaineita käyttävä jäähdytysjärjestelmä joka ylläpitää serverihuoneiden lämpötilaa, jne. (Cubitt et al., 2011; Hilty and Aebischer, 2015), kuten myös monimutkaisia sosioteknisiä kokouksia luommaan softaa ja digitaalista sisältöä. Täten on siis paikallaan korvaamaton hupeneva yhteiskunnallisen materiaalin perusta, joka tukee loppumattomasti jaettavan tiedon resurssien luomista ja jakamista.

Internetin alkuvaiheen vuosina Kollock (1996) kommentoi Ostromin periaatteita suhteessa verkkoyhteisöihin, erityisesti graafista virtuaaliyhteisöä WorldsAwayta. Hän esitti, että selkeiden ryhmärajojen määrittelyn ensimmäiset periaatteet on vaikea ottaa käyttöön digitaalimaailmassa, mutta että kolmas periaate, eli että käyttäjien tulisi kyetä osallistumaan sääntöjen muokkaamiseen, on relevantti verkkoyhteisöille.

Tutkimuskysymys tässä artikkelissa on nykypäivän yhteisvauraus jota ajaa halu demokratisoida pääsy resursseihin, oli kyseessä sitten informaatiosta, työkaluista, tilasta tai sosiaalisesta tuesta, eli näiden resurssien tekemisestä helppopääsyisemmäksi ihmisille olemalla vaatimatta rahallista kontribuutiota tai suoraa vaihdantaa (Benkler, 2006; Rifkin, 2014). Lopullinen tavoite tälle yhteisvauraudelle on tehdä ihmisille helpoksi tehdä yhteistyötä ja ratkoa yhteisiä ongelmia, voimaannuttaa ja tehdä ihmisistä vähemmän riippuvia korporaatio- ja/tai valtiovallasta. Tämä eetos eroaa hieman Ostromin (1990) analyysista, joka keskittyi sen ympärille kuinka luonnonvarat voivat olla pitkäkestoisia jotta ne jatkaisivat niistä riippuvien yhteisöjen ylläpitämistä.

Toinen ero on, että moni nykyajan yhteisvauraus on paljon urbaanimmassa kontekstissa — kuten yhteisöpuutarjoissa, kulttuurillisissa urbaanitiloissa, hacklabeissa jne. — jossa käyttäjät eivät ole tiiviisti toisiinsa sidottu yhteisö joka riippuu resurssista selviytyäkseen samalla tavoin kuin Ostromin luonnonvarayhteisvauraus. Lisäksi digitaalisten alustojen kasvu on mahdollistanut hetkellisen fyysisen ”pop up -yhteisvaurauden” koordinoinnin, eli resurssin joka on yksityisomistuksessa mutta hetkellisesti muuttuu yhteisvauraudeksi, kuten parkkipaikat jotka hetkellisesti muuttuvat yhden päivän puistoiksi, kyydinjakoalustat jotka muuttavat yksityiset ajoneuvot hetkelliseksi yhteisvauraudeksi jne. (Bradley, 2015). Ottaen huomioon nämä nykyhetken yhteisvaurauden liikkuvat ominaisuudet, on tarve kehittä teoriaa ja designperiaatteita niitä tukemaan.