2. KESKITY NAAPURIYHTEISIIN. Hoivan ja ruoantuotannon palauttaminen yhteisiin siirtää rahan pois lapasesta lähteneestä kapitalismista takaisin yhteisvaurauteen, se keskittää elämän uudelleen naapurustoihimme niin, että tarvitsee matkustaa vähemmän ja käyttää vähemmän bensaa, ja se johtaa tavaroiden jakamiseen mikä vähentää kulutusta. Tämä helpottaa myös eriarvoisuutta. Katso lisää sivuilta Transition Towns ja Shareable.

3. TEE TALOUDESTA UUDELLEEN PAIKALLISTA. Asioiden tuottaminen paikallisesti vähentää öljyn kulutusta. Se auttaa joustavien paikallisyhteisöjen rakentamista ja vähentää eriarvoisuuttta. Paikalliset toimitusketjut eivät romahda niin usein kuin globaalit ketjut kriisitilanteissa (monet yritykset ovat riippuvaisia kiinalaisista osista ja ja aineksista, ja ne ovat olleet helisemässä koronakriisin aikaan).

4. HARJOITA KOSMOLOKALISMIA. Termissä kosmo-etuliite tarkoittaa, että me voimme jakaa tietoa avoimesti. Teknologia- ja tuotedesignit jaetaan ilman patentteja niin, että ihmiset jokaisessa paikallisyhteisössä voivat valmistaa ja korjata tuotteita paikallisesti. Verstaiden ja pajojen lukumäärä kasvaa. Tämä vähentää riippuvuuttamme monikansallisista korporaatioista ja siitä tavasta millä markkinointi vaikuttaa siihen mitä me ostamme. Siten voimme kehittää tuotteita ympäristöystävällisemmiksi. Tuotteita ei valmisteta tarkoituksella enää niin, että ne hajoavat muutaman käyttökerran jälkeen. Lue Michel Bauwensin tekstejä kosmolokalismista.

5. SYÖ PAIKALLISTA LUOMURUOKAA. Suurmaatiloista elävöittävän luomumaatalouden tekniikoihin siirtyminen tekee maaperästä terveempää ja mahdollistaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen. Se parantaa myös veden kiertoa. Ruokapiirien avulla välitetty paikallinen luomuruoka tarkoittaa, että globaalisti käytetään vähemmän öljyä, vähemmän FC-kaasuja (pahimpia kasvihuonekaasuja), vähemmän pakkausmateriaaleja ja vähemmän prosessoitua ruokaa. Se tarkoittaa terveempiä ihmisiä ja vähemmän rahaa sairaanhoitoon. Se vahvistaa immuunijärjestelmäämme, joka on avuksi epidemia-aikoina. Laajalti yhteisöinvestoinnein tuettu ja ympäristöliikkeen promoama yhteisömaanviljely voi muuttua halvemmaksi kuin supermarketin ruoka skaalaeduista johtuen, koska se on yhteisön itsensä rahoittamaa (joka ei maksa itseään kipeäksi korkoina pankille), ja koska se leikkaa välistä välimiehen kulut. Kustannukset laskevat myös jos kunta tai valtio päättää tukea yhteisömaanviljelyä suurmaatalouden sijaan johtuen luomumaaperän ekologisista hyödyistä. Lue lisää tästä artikkelista

6. YHTEISOMISTEISET MAAT. Vuokrat nousevat inflaatiota nopeammin, koska ne muutetaan korporaatioiden ja ammattivuokraloordien kassavirraksi. Paikallishallinnot auttavat köyhiä löytämään asuntoja, mutta pitävät silti vuorkat korkeina. Rahan kanavointi maan yhteisomistukseen auttaa pitämään vuokrat matalana. Ekokylät ja tietoiset yhteisöt tarjoavat ekologista elämäntyyliä ja yhteisöllisiä paikkoja ihmisille siirtymän keskellä. Matalammat vuokrat mahdollistavat ihmisten siirtyä pois ympäristölle haitallisista korporaatiotyöympäristöistä. Yhteisöt voivat itse päättää miten maata hoidetaan. Lue lisää George Monbiot’n työstä maaomaisuutta ja omistuksen reformia koskien. Katso myös tämä artikkeli.

7. LUO EKOLOGISIA AUTOKATALYYTTISILMUKOITA. Nämä ovat itseään ylläpitäviä kehiä ekotalousjärjestelmässä. Esimerkiksi, jos sinulla on paikallinen ruokametsä, jonne yhteisö kokoontuu kokkaamaan ruokaa, tämä on itseään ylläpitävä autokatalyyttinen silmukka.

8. KÄYTÄ LUONNON ETEENPÄIN VIEVÄÄ VOIMAA JA RYTMEJÄ TALOUDEN VOIMANA: Esimerkiksi talot voidaan suunnitella keräämään passiivisesti lämpöä auringosta. Puiden varjo voi vähentää tarvetta ilmanvaihdolle. Vesialueet, kasvit ja maaperä voidaan ottaa käyttöön veden puhdistukseen vedenpuhdistuslaitosten sijaan. Lue lisää ekorakentamisesta ja permakulttuurista.

9. SIIRRY DEKONSTRUKTIOON JA TALOUDEN VILLIINNYTTÄMISEEN: Tämä liittyy teiden päällystysten purkuun ja sen korvaamiseen maaperällä. Se liittyy rakennusten purkuun ja siihen, että annetaan luonnon kasvaa sen tilalle. Teiden päällysteiden purku ja luonnon palauttaminen suojelee kaupunkeja (kuten New Orleans ja Houston) tulvilta veden imeytyessä maaperään. Urbaanin maaperän ja puiden takaisin tuominen auttaisi merestä tulevan veden vesikiertoa ja elävöittämään ekologiaa sisämaahan päin. Me voimme purkaa tiet ja laittaa viereen ruokayhteisvaurautta tuottavia ruokametsiä paikallisyhteisöille. Päällystysten purkuun keskittyviä yrityksiä voidaan perustaa purkamaan valtateitä, takapihojen, koulujen ja parkkipaikkojen asfalttia, jotta voidaan tehdä tilaa permakulttuuripuutarhoille.

10.  MULTIMODAALINEN TALOUS: Käytä aikapankkeja, lahjojen antamista, vaihtotaloutta ja paikallisvaluuttoja talouden muotoina. Meillä on enemmän kuin tarpeeksi tavaraa maailmassa, jotta kenenkään ei tarvitse kärsiä. Kyse on useasti uudelleenjaon ongelmasta, eikä niinkään uuden tuottamisesta. Useat modaliteetit mahdollistavat tavaroiden ja palvelujen virrata niitä tarvitseville. Esim. terveysruokakauppa voi antaa mahdollisuuden maksaa ostoksista myös työllä. Ja työn vaihtaminen voidaan tehdä jossain toisessa yrityksessä, jolla on sopimus terveysruokakaupan kanssa siitä miten se auttaa ruokakauppaa työllään.

11. SIIRRY KIERTOTALOUTEEN: Luo talous, joka tuottaa tuotteensa biohajoavaksi, jotta ne voisivat palata takaisin maahan. Kiertotalous ei tarkoita ettei tuotettaisi ollenkaan jätteitä. Tuotteet pidetään käytössä. Osia valmistetaan käytettäväksi uudelleen alkuperäisen tuotteen elinkaaren lopussa. Katso tämä kiertotaloussivusto sekä Cradle To Cradle

12. LUO ITSEORGANISOITUVA EKOTALOUSVERKOSTO: Ekoyrityksillä voi olla insentiivejä ja sopimuksia muiden yritysten kanssa, mikä palkitsee ekologisemmasta toiminntasta. Ne voivat myös luoda osallistavaa yhteisvaurautta, joka liittää yhteen ekoyritykset vapaaehtoisvoimiin.

14. SIJOITA YHTEISÖÖN JA YMPÄRISTÖÖN: Osakkeisiin sijoittamisen sijaan yhteisön kannattaa sijoittaa sinne mikä tuottaa yhteisölle ja ympäristölle. Esimerkiksi monet ihmiset voivat investoida rahaa yhteisömaanviljelyyn, muuttaa monokulttuurimaatilat permakulttuuritiloiksi, joiden sijoituksen tuottona voi toimia tulevaisuuden usean vuoden ruokalähetykset. Katso esimerkiksi Slow Money, jossa yhteisöverkosto edesauttaa tällaisia sijoituksia.

15. TERVEYDENHUOLTONA TOIMIVA BIODIVERSITEETTI. Yrtit ovat luonnon tapa parantaa ihmisiä. Yhteisön omat yrttitarhat jokaisessa naapurustossa ovat luonnon oma apteekki. Tutkimus on osoittanut, että kädet savessa palstalla kuokkiminen parantaa immuunijärjestelmää, monimuotoisemman luonnon keskellä olo parantaa immuunijärjestelmää. Maalla kasvavilla lapsilla on vähemmän allergioita ja parempi immuuniterveys kuin kaupunkilaislapsilla. Betonin ja asfaltin purkaminen teiltä ja biodiversiteetin ja ruokametsien istuttaminen tilalle toimivat osana universaalia terveydenhoitojärjestelmää. Mitä enemmän ympärillämme on luontoa, sitä vähemmän todennäköisiä ovat epidemiat ja sairaudet ylipäätään. Terveydenhuoltoon kulutetuista biljoonista voitaisiin kanavoida uudelleen kaupunkiemme villiinnyttämiseen.

16. LUO LUONTOYHTEYS TALOUTEEN, joka tuo ihmiset takaisin kuuntelemaan luontoa ja viettämään aikaa luonnon keskellä. Viettämällä enemmän aikaa luonnossa meillä on mahdollisuus purkaa omat markkinoinnin ja kulutuskulttuurin meille syöttämät ohjelmat ja pakottavat tarpeet. Luonto myös ohjaa meitä pois ilmastokriisistä, jos me vain kuuntelemme sitä.

17. KASVATA EKOYHTEISÖN TIETOTALOUTTA vaihtamalla fokus pois bruttokansantuotteesta mittareihin, jotka mittaavat yhteisön yhteisön varallisuutta ja ekologiaa.

Lähde:

https://opencollaboration.wordpress.com/2020/03/09/how-to-align-the-economy-with-ecology/

Vihreä vallankumous -vertaus onkin sangen osuva, joskaan ei gm-ruuan puolustajien tarkoittamassa mielessä. Nälkäongelman ratkaisun sijaan Vihreää vallankumousta ja uutta “geenivallankumousta“ yhdistävät niiden arveluttavat vaikutukset kolmannen maailman maissa. Kumpikin mullistus on hyödyttänyt vain harvalukuista suurviljelijöiden ja ylikansallisten agribisnesyhtiöiden joukkoa, kun taas etenkin köyhien maiden pienviljelijät on ajettu ahtaalle uuden teknologian käyttöönoton myötä.

Geenimuuntelukeskustelun velloessa kuumimmillaan onkin sangen valaisevaa luoda katsaus vihreän vallankumouksen sosiaalisiin vaikutuksiin.

Kallista ja haavoittuvaa maatalousteknologiaa

“Vihreäksi vallankumoukseksi“ kutsutaan 1950-luvulla käynnistynyttä maatalouden voimakasta rakennemuutosta, joka aikana maatalous voimaperäistyi nopeasti mm. kasvi- ja kotieläinjalostuksen, keinolannoitteiden, torjunta-aineiden ja kastelujärjestelmien käyttöönoton vuoksi. “Kovan“ maatalousteknologian käyttöönoton avulla maailman ruuantuotantoa onnistuttiin usean vuosikymmenen ajan kasvattamaan nopeasti.

Myös kehitysmaiden maaseudun ongelmien uskottiin ratkeavan markkinoille tuoduilla uusilla, suurempituottoisilla riisi- ja kasvilajikkeilla ja länsimaisilla viljelystekniikoilla. Toisin kuitenkin kävi. Vaikka maatalouden tuotto saattoikin parantua joissakin kehitysmaissa, uudet lajikkeet eivät ratkaisseet tuotantoresurssien ja ruoan epätasaiseen jakautumiseen liittyviä perusongelmia.

Köyhille pienviljelijöille vihreästä vallankumouksesta oli ennemminkin vain haittaa. Uudet lajikkeet tarvitsivat menestyäkseen tasaista vedensaantia ja runsasta lannoitusta, ja vaativat näin ollen suuria investointeja kastelulaitteisiin, kasvinsuojeluaineisiin ja koneisiin. Nopeakasvuiset uudet lajikkeet osoittautuivat myös alttiimmiksi huonon sään, tautien ja tuholaisten aiheuttamille suurille satotappioille kuin hitaammin kasvavat paikallislajikkeet.

Thaimaan perinteiset riisikylät ovat hyvä esimerkki kovan maatalousteknologian tuhoisista vaikutuksista. Riisikylissä perinteiset pehmeän teknologian riisinviljelymenetelmät perustuivat paikallisiin resursseihin, yhteisöllisyyteen ja luonnon ehdoilla toimimiseen. Kova uusteknologia sen sijaan muutti maanviljelyn luonnonsuhteista riippumattomaksi, ulkopuolisen energian varassa toimivaksi ja koneita, teknologista siemenviljaa, keinolannoitteita ja torjunta-aineita vaativaksi. Näin riisinviljely muuttui traditionaalisen tiedon ja taidon varassa lepäävästä itsenäisestä ja omavaraisesta systeemistä ulkopuolisesta tieteellis-teknisestä tiedosta, muista ammattiryhmistä ja superteknologian kansainvälisistä järjestelmistä riippuvaiseksi elinkeinoksi.

Teknologistumiskehityksen myötä suurin osa riisikylien viljelyn tuotosta alkoi ohjautua oman kyläyhteisön sijasta ulkopuolisille keinolannoitteiden, torjunta-aineiden ja koneiden tuottajille, eli teollistuneiden maiden suuryrityksille. Satomäärien kasvusta huolimatta itse riisinviljelijöiden ansiotaso laski investointien moninkertaistumisen vuoksi.

Kova teknologia syrjäyttää naiset

Erityisen tuhoisaa kovan maatalousteknologian läpimurto on ollut kolmannen maailman naisille. Perinteisissä yhteisöissä naisilla on ollut suuri merkitys ruoantuottajina ja yhteisön ruokkijoina. Vihreän vallankumouksen myötä jo kolonisaation horjuttama naisten perinteinen maankäyttöoikeus ja ruoantuotanto kärsi entisestään, ja perinteinen naisvaltainen maatalous korvautui yksipuoliseen miesvaltaisella kovan teknologian maatalouskulttuurilla. Vaikka naisten rooli yhteisön ruokaturvan takaajina on edelleen suuri, on heidän roolinsa virallisissa maatalouden kehittämisohjelmissa jäänyt useimmiten näkymättömäksi. Intialainen tutkimussäätiön johtaja Vandana Shiva kutsuukin maatalouden länsimaisen mallin mukaista kehitystä “länsimaisen patriarkaatin uudeksi projektiksi“ ja “kolonisaation jatkeeksi“.

Geeniteknologiaan liittyvien ympäristö- ja terveysriskien ohella olisi siis syytä pitää mielessä, minkälaisia seurauksia uudesta maatalousteknologiasta voi olla kolmannen maailman pientuottajille. Gm-lajikkeiden käyttöönotto ajaa pienviljelijät aina vain kasvavaan riippuvuuteen uusien lajikkeiden siementuotannon monopolisoituneista ylikansallisista agribisnesyrityksistä. Samalla se ohjaa entistä varmemmin rahavirtoja paikallisyhteisöistä länsimaissa päämajaansa pitävien yritysjättien käsiin. Lajikkeiden tekeminen lisääntymiskyvyttömiksi varmistaa sen, että pienviljelijän on joka vuosi ostettava niin uudet siemenet, kuin uusien lajikkeiden vaatimat torjunta- ym. aineetkin siementuotannon monopolisoineilta agribisnesjäteiltä.

Ongelma ei koske vain kolmannen maailman maita, vaan yhtälailla myös pohjoisen pienviljelijää. Luomujärjestöt ovatkin ilmaisseet huolensa siitä, että geenimuunneltujen siementen käyttöönotto katkaisisi maatiloilla itsenäisen ja kestävän maatalouden ydinosan, siemenhuollon, perinteen tietotaitoineen ja asettaisi maatilojen taloudellisen riippumattomuuden vaakalaudalle.

Lähteet: Maasta kasvaa kehitys. Oppikirja kehitysmaiden maataloudesta ja kehitysyhteistyöstä. Maaseudun sivistysliitto, Maataloustuottajain Keskusliitto; Sarmela, Matti: Paikalliskulttuurin rakennemuutos. Raportti Pohjois-Thaimaan riisikylistä. Suomen antropologinen seura. Helsinki 1979; Shiva, Vandana: Maatalous käy yhä sotaisammaksi, Keskisuomalainen 15.12.1998.; Shiva, Vandana: Luonnon monimuotoisuus: Kolmannen maailman näkökulma. Teoksessa Lassi Salve (toim.), Taistelu Paratiisista. Luonnon suojelu ja hyväksikäyttö kolmannessa maailmassa. Maailmankauppojen liitto ry. Tampere 1997.

Lähde:

https://kulma.net/mkevat/mk17/vihreakumous.html

Mitä älymaatalous (tarkkuusmaatalous) on?

Älymaatalous, tai tarkkuusmaatalous, on moderni maanviljelyn hallinnointikonsepti, joka hyödyntää digitaalitekniikkaa monitoroimaan ja optimoimaan maanviljelyn tuotantoprosesseja. Esimerkiksi, sen sijaan että annettaisiin sama määrä lannoitetta pellolle tai ruokittaisiin suurta eläinpopulaatiota samalla määrällä rehua, tarkkuusmaatalous auttaa mittaamaan ja sovittamaan tarpeen mukaan lannoitteet, hyönteismyrkyt ja sadonkorjuustrategiat. Tarkkuusmaatalous on lähinnä yhdistelmä sensoriteknologioita, satelliittinavigointia, paikannusteknologiaa ja datankeruuta joilla vaikuttaa maatilojen päätöksentekoon. Tavoite on kustannussäästöt, vähentää ympäristön kuormitusta ja tuottaa enemmän ruokaa.

Epäilemättä tehokkaampi maanviljelys, suuremmat sadot ja ympäristön kestävyys kuulostavat houkuttelevilta. Mutta joku voisi ihmetellä miten sellainen markkinaorientoitunut meininki vaikuttaa maatalousalaan. Megakoneet, kemialliset lannoitteet ja siemenlobbarit puskevat rahoitusta näille innovaatioille CAP-rahaston kautta, ja herää vakavia kysymyksiä siitä kenellä on pääsy näihin teknologioihin, kuka kontrolloi dataa ja mikä näiden innovaatioiden ympäristönsuojelun taso.

Onko tarkkuusmaatalous tie kohti kestävyyttä?

Monet EU-päätöksentekijät kuvaavat älymaataloutta vastauksena maatalouden kestävyysongelmaan. Vaikka se ei jätäkään epäilyksiä sille etteikö se pärjäisi paremmin tuotannossa kuin perinteinen maatlaous ympäristön kannalta, silti tuntuu olevan epäselvyyttä siinä mitä kestävyys yleensäkään tarkoittaa. Tieteellinen konsensus on syntynyt vuosien mittaan, että kestävyyden käsitteen tulisi kattaa ekologiset, ekonomiset ja sosiaaliset aspektit. Näiden aspektien alaisuudessa lyhyt analyysi näyttää tarkkuusmaatalouden vaikutusten rajoitteet kestävyydestä puhuttaessa.

Ensinnäkin, tämä uusi paradigma sivuuttaa ekologiset prosessit, ja se perustuu yksinkertaisesti perinteisen tuotannon optimointimalleihin ja turhien tarpeiden luomiseen. Esimerkiksi kemiallisen maaperän lannoittamisen tietylle alueelle ruiskutettavien hyönteismyrkkyjen määrien optimointi voivat olla hyödyllisiä työkaluja perinteisen tuotannon kontekstissa. Tarkkuusmaatalous saattaa auttaa lannoitteiden ja hyönteismyrkkyjen käytön vähentämisessä, mutta sen perusoletus on steriili maaperä ja köyhä biodiversiteetti. Sitä vastoin tasapainoisessa maatalousekosysteemissä elävä maaperä toimii puskurina sekä tuhohyönteisten että ravinteiden säädölle, mikä tarkoittaa että ei ole tarvetta sortua hyönteismyrkkyihin tai lannoitteisiin.

Maanviljelijät olisivat jumissa hierarkiaan perustuvien työkalujen ja ”teknosentrisen” maailmankuvan kanssa, mikä selvästikin on sopivaa vain liikevoiton tuottamistavoitteeseen

Toiseksi, älymaatalous, siten kuin sitä nykyisellään kehitetään, ei ole taloudellisesti kestävää useimmille maanviljelijöille. Viimeisen 50 vuoden ajan valtavirran maatalouskehitys on edistynyt ”enemmän on parempi”-kaarta, ja se on pakottanut ylhäältä käsin kemiallisia ja bioteknologioita sekä energiaintensiivisiä koneita. Logiikka sen taustalla, että kasvatetaan tuotantoa kaikin mahdollisin keinoin on saanut maanviljelijät kasvattamaan velkataakkaansa. Euroopan maatilat ovat katoamassa, ja muutama suuri maatila on nielemässä ne. Vuodesta 2003 vuoteen 2013 yksi neljästä maatilasta on kadonnut Euroopan kartalta. Saman paradigman mukaisesti digitalisaatio uhkaa upottaa maanviljelijät yhä syvempään velkasuohon ja riippuvuuteen. Maanviljelijät joutuisivat ostamaan koneita ja antamaan dataa. Kerättyä dataa sitten myytäisiin eteenpäin. Nämä uudet markkinaorientoituneet teknologiat, joita tiedon hyödykkeellistämisen ja yksityistämisen trendit ohjailevat, kasvattaisivat riippuvuutta kalliista koneista, jotka olisivat suuremmaksi osaksi liian kalliita pienviljelijöille, mikä kiihdyttäisi niiden katoamista.

Viimeisenä tarkkuusmaatalouden lähestymismalli ei ole sosiaalisesti kestävä. Tarkkuusmaatalouden tiedonsiirtomalli pääosin seurailee ylhäältä-alas -prosessia, jossa innovaatio tulee yksityisiltä yrityksiltä, jotka kehittävät ja tarjoavat teknologiaratkaisuja. Maanviljelijät olisivat vangittuina hierarkisiin työkaluihin ja ”teknosentrisiin” tapoihin tehdä asioita, mitkä selvästikin palvelisivat suurpääoman liikevoittotavoitetta, pahentaisivat riippuvuutta ja sivuuttaisivat käytännön tiedonjakamisen ja osallistavan tutkimuksen. Lisäksi digiteknologian ja big datan lupaukset ovat pääosin osoitettu perinteisille teollisen mittakaavan maatiloille, mikä mahdollistaa yksistään niiden menestyä pienten kustannuksella.

Älykäs ja todella kestävä maatalouden toimintamalli on jo täällä

Viimeisen vuosikymmenen aikana agroekologia on kasvanut suureksi menestykseksi, ja se on saanut aikaan siirtymän EU:ssa. Agroekologia on tapa suunnitella ruokajärjestelmät uudelleen aidosti ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden saavuttamiseksi. Monialaisuuden, osallistavuuden ja siirtymäorientoituneen tutkimuksen kautta agroekologia linkittää yhteen tieteen, käytännön ja yhteiskunnalliseen muutokseen keskittyneet liikkeet. Vaikka se onkin kaukana ”menneen ajan maataloudesta”, niinkuin jotkut sen vastustajat ovat sitä nimittäneet, agroekologia yhdistelee tieteellistä tutkimusta ja yhteisöperustaista kokeilua, painottaen teknologiaa ja innovaatiota jotka ovat tietointensiivisiä, edullisia ja helposti käyttöönotettavia pienillä ja keskisuurilla maatiloilla. Agroekologia tarkoittaa metodologioita, joilla kehitetään vastuullisia innovaatioita, joilla mahdollistetaan teknologioita joilla vastata todellisiin käyttäjien tarpeisiin. Se kehittää systemaattista lähestymistapaa ekologisten prosessien, matalien ulkoisten panosten, biodiversiteetin käytön ja maataloustiedon kultivoinnin täydelliseen harmonisointiin.

Tästä syntyvä teknologia on yhtä ”älykästä” ja ”tarkkaa” ja toimii yhtä hyvin kuin big data -firmojen hehkuttamat jutut. Tiputuskastelu (eräänlainen mikrokastelu), typpilannoittaminen sienillä, adaptiiviset monen aitauksen laiduntamisjärjestelmät (systeemi jossa karjaa liikutellaan toistuvasti yhdestä laitumelta toiselle ylilaiduntamisen ehkäisemiseksi) sekä bokashi-kompostointi (fermentoitu orgaaninen jäte) ovat vain muutamia esimerkkejä kehittyneistä agroekologisista teknologioista, jotka vastaavat adaptiivisuuden, tehokkuuden ja saavutettavuuden tarpeisiin. Matalan teknologian menetelmät voivat olla yhtä tehokkaita, ja ne voivat olla jopa soveliaampia pienille ja kaukaisille maatiloille, ja ne vaativat vähemmän velanottoa ja aiheuttavat vähemmän riippuvuutta panoksista. Suurin osa useimpien maanviljelijöiden tarvitsemista laitteista on edullisia, mukautuvia ja helppoja korjata.

Ovatko agroekologia ja digitalisaatio vastakkaisia napoja?

Kun mietitään nykyistä big datan ja suurkoneyritysten agendaa, kyllä ne ovat. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että digitaaliset innovaatiot eivät sovi agroekologiaan. Suurin este digitaalisten innovaatioiden käytölle agroekologiassa liittyy niiden saavutettavuuteen ja maanviljelijöiden autonomian puutteeseen. Agroekologia perustuu inklusiivisuuteen, se painottaa dialogin tärkeyttä tuottajien, tutkijoiden ja yhteisöjen välillä osallistavassa oppimisprosessissa. Alhaalta-ylös -lähestymistapa, vaakatason integraatio ja täydellinen informaation vapaus ovat tarpeen kun tuetaan agroekologian innovaatioita.

Näin agroekologian ja digitaaliteknologian asettaminen vastakkain olisi kriittinen virhe. Valtavasti potentiaalia voidaan vapauttaa yhdistämällä digitaaliteknologiaa saavuttamaan kestävän maanviljelystuotannon tavoitteita. Viljelijältä viljelijälle -menetelmät, jotka perustuvat open source -informaation horisontaaliseen vaihdantaa, voidaan käyttää demokratisoimaan datankäyttö. Joukkoistettu maaperädata voi auttaa maanviljelijöitä jakamaan informaatiota ja hyötymään siitä. Esimerkkinä vaikka mySoil-applikaatio, joka pyrkii edistämään vapaasti saatavilla olevan datan jakelua digitaaliteknologian avulla. Tämä projekti on kehittänyt kansalaisroolin datankeruuseen, mikä mahdollistaa käyttäjien ladata omia havaintojaan maaperästä alueillaan. Sensorit voivat mitata kasvien tai eläinten tarpeita, informaatiota voidaan välittää ja jakaa eri yhteisöjen välillä nopeasti, ja uusia applikaatioita voidaan ottaa käyttöön maanviljelijöille myymään heidän tuotteitaan suoraan ja kehittämään tehokkaampia yhteisöperustaisia maanviljelystapoja. Kustannukset erikoistuneista laitteista, jotka hallinnoivat kestävää maaperää, tai kompostointia, voidaan saada madalletuksi edistämällä osuustoiminnallisia malleja ja yhteisöjen kontakteja bioalueilla.

Agroekologia on tapa suunnitella ruoantuotanto uudelleen todellisen ekologisuuden, taloudellisuuden ja yhteiskunnallisen kestävyyden saavuttamiseksi.

Esimerkkejä maanviljelijöiden teknologia- ja innovaatioyhteistyöprojekteista ovat sellaiset kuten l’Atelier Paysan Ranskassa, ja niitä löytyy ympäri Eurooppaa. Nämä paikalliset innovaatiot vaativat ympäristön, joita valtiot eivät tällä hetkellä onnistu tarjoamaan. Atelier Paysan on maanviljelijöiden, tieteentekijöiden ja tutkijoiden verkosto, joka on kehittänyt alhaalta-ylös -lähestymistavan innovaatioon maanviljelijöiden tiedon integroimiseksi uusien teknologioiden kehittämiseen agroekologiseen maanviljelykseen. Tavoite on voimaannuttaa maanviljelijöitä ottamaan takaisin haltuun tekniset valinnat. Lähtökohta on, että maanviljelijät ovat parhaassa asemassa vastata maanviljelyksen kehittämisen haasteisiin. Teknisten fasilitaattoreiden ja monialaisen ja kollektiivisen älyn tukemana maanviljelijät kehittävät asianmukaisia innovaatioita. Teknologian kehittää ja omistaa maanviljelijät, ja investoinnit ja hyödyt ovat kollektiivisia. Digiteknologian käyttöönotto samanlaisiin prosesseihin voi innostaa siirtymään paljon tehokkaammalla tavalla kuin vanhentunut ylhäältä-alas -teknokratia. Jos me haluamme todellista innovaatiota, meidän tulee alkaa kiinnostua itse innovaatioprosessista.

Käyttäjien mukaanottaminen agrolaitteiden suunnitteluun, luomaan rahoitusinsentiivejä innovatiivisille laitteille, kustannusten jakamiseen osuuskuntien ja viljelijäyhtesöjen välillä ja loppukäyttäjien kouluttamiseen näiden teknologioiden potentiaalista ovat käänteentekeviä aspekteja agroekologian digitaalisten työkalujen käyttöönotossa. Nämä prosessit tarvitsevat julkisrahoitteista tukea skaalaamiseen investointien avulla. Tämä tulee olemaan uuden CAP:n rooli, jotta sen suuret kassavirrat voitaisiin legitimoida. CAP-rahat palvelevat inklusiivista innovaatiota, saavutettavan ja adaptoituvan tiedon kehittämistä. Tulevien CAP-neuvottelujen aikana tuleva 38 prosenttia Euroopan budjetista tulee olemaan päätöksenteon kohteena. Kansan julkista rahaa tulee käyttää julkishyödykkeisiin. Kyse ei ole siitä millaista teknologiaa me haluamme maatalouteemme; kyse on siitä kuka hyötyy tästä teknologiasta, maanviljelijät vaiko yksityiset yritykset.

Lähde: https://www.greeneuropeanjournal.eu/agriculture-3-0-or-smart-agroecology/

Tämä permakulttuurin olemus on David Holmgrenin tiivistämä hänen kirjassaan Permaculture: Principles and Pathways beyond Sustainability seuraavin periaattein:

1.  Havaitse ja vuorovaikuta. Varaamalla aikaa luonnossa olemiseen voimme suunnitella ratkaisuja jotka sopivat parhaiten tiettyyn tilanteeseen.

2.  Kerää ja tallenna energiaa. Kehittämällä järjestelmiä jotka keräävät resursseja yltäkylläisyyden huipulla, voimme käyttää niitä sellaisena aikana kun on tarve.

3.  Hanki sato. Varmista että saat todella käyttökelpoisia palkkioita osana sitä työtä jota teet.

4.  Sovella itsesääntelyä ja hyväksy palaute.  Meidän tulee olla kannustamatta epäsopivaa toimintaa jotta systeemi voi jatkaa tervettä toimintaansa.

5.  Käytä ja arvosta uusiutuvia resursseja ja palveluja. Hyödynnä luonnon yltäkylläisyys pienentääksesi kulutuskäyttäytymistä ja riippuvuutta epäuusiutuvista resursseista.

6.  Älä tuota jätettä. Arvostamalla ja käyttämällä meille saatavilla olevia resursseja mikään ei mene hukkaan.

7.  Suunnittelu kuvioista yksityiskohtiin. Ottamalla askel taaksepäin, voimme havainnoida kuvioita luonnossa ja yhteiskunnassa. Nämä voivat muodostaa selkärangan luonnoksillemme, yksityiskohtien täydentyessä sitä mukaa kuin viedään eteenpäin.

8.  Integroi mieluummin kuin eristä. Asettamalla oikeat asiat oikeille paikoilleen kehittyy suhteita näiden asioiden välille ja ne työskentelevät yhdessä tukeakseen toisiaan.

9.  Käytä pieniä ja hitaita ratkaisuja. Pienet ja hitaat järjestelmät ovat helpompia ylläpitää kuin suuret, ja näin käytetään paremmin hyödyksi paikallisresursseja ja tuotetaan kestävämpiä tuloksia.

10.  Käytä ja arvosta diversiteettiä. Monimuotoisuus pienentää haavoittuvuutta eri uhille ja hyödyntää sen ympäristön uniikkia luontoa jossa se sijaitsee.

11.  Käytä reunoja ja arvosta marginaalia. Käyttöliittymä asioiden välillä on se missä kaikkein kiinnostavimmat asiat tapahtuvat. Nämä ovat usein kaikkein arvokkaimpia, monimuotoisimpia ja tuottavimpia systeemin osia.

12. Luovalla tavalla käytä muutosta ja vastaa siihen. Meillä voi olla positiivinen vaikutus väistämättömään muutokseen kun varovaisesti havainnoimme, ja sitten teemme intervention oikealla hetkellä.

Silke Helfrichin ja David Bollierin toimittama Patterns of Commoning toteutetaan sarjana P2P Foundationin blogissa. Käy katsomassa Patterns of Commoningin ja  Commons Strategies Groupin verkkosivuja jos kaipaat lisätietoja.

Lähde:

Patterns of Commoning: Twelve Design Principles of Permaculture

On selvää, että hampun juuret ovat syvällä Amerikan historiassa. Se on ollu raaka-aineiden lähde pergamentille, köysille, kuidulle, kankaille ja monelle muulle käyttöesineelle. Lisäksi hamppua voi syödä. Sitä voi pitää päällä. Siitä voi tehdä polttoainetta, ja se ei vaadi hyönteismyrkkyjä selviytyäkseen. Kuitenkin nykyään USA tuo maahan 500 miljoonan dollarin edestä hampusta tehtyjä tuotteita yksinkertaisesti siksi, että hamppu on edelleen vaarallisten huumausaineiden listalla vaikka kuituhampulla ei edes ole psykoaktiivisia ominaisuuksia.

Lähde: Overgrow the System