kirjan Patterns of Commoning ensimmäinen luku, kirjoittaja: Helmut Leitner

Elokuun 6. päivänä 2000 törmäsin koruttomaan verkkosivustoon, jossa oli arvokasta tietoa ja mielenkiintoisia keskusteluja. Jokaisella sivulla oli muokkauspainike, jonka avulla pääsin osallistujaksi ja kirjoittajaksi samoilla oikeuksilla kuin muutkin. Se oli uutta ja riemastuttavaa, kuin olisi saanut odottamattoman lahjan. En tiennyt, että kyseessä oli ensimmäinen wiki-prototyyppi, jonka kehittyneempi versio sai maailmanlaajuisen tunnustuksen Wikipediana muutamaa vuotta myöhemmin. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että vuonna 2001 olisin yksi ensimmäisistä saksankielisistä, jotka rekisteröityivät ja osallistuivat. Sain tietää, että tämä prototyyppi Wiki Wiki Web oli keksitty, jotta ihmiset voisivat yhdessä kerätä ja kehittää ohjelmistomalleja, ja että Portland Pattern Repository -nimisenä se oli osaltaan mullistamassa ohjelmistokehitystä koskevaa ajattelua. Tuolloin en voinut mitenkään tietää, että olisin mukana järjestämässä ensimmäistä Wiki-konferenssia WIKISYM, että kirjoittaisin myöhemmin kirjan mallien teoriasta ja että tämä ja monet muut tapahtumat muuttaisivat ja vaikuttaisivat pysyvästi ajatteluuni — erityisesti yhteisöön ja yhteiskuntaan.

Tässä luvussa ei voida kertoa tätä tarinaa, vaan siinä käsitellään tärkeitä näkökohtia, joiden avulla yhteisistä hyödykkeistä kiinnostuneet ihmiset (yhteisvaurausliikkeeseen osallistujat) voivat tutustua mallien käsitteeseen. Mallien avulla ihmiset voivat helpommin kommunikoida yhteisiä ajatuksia monimutkaisista suhteista ja yhdistää saumattomasti teoreettisen tutkimuksen ja sen käytännön soveltamisen.

Vuonna 1977 arkkitehti ja epäsovinnainen ajattelija Christopher Alexander julkaisi kirjan A Pattern Language, josta tuli tietokirjallisuuden bestseller englanninkielisessä maailmassa (Alexander et al. 1977). Kirjassa kuvataan tärkeitä arkkitehtonisia rakenteita. Vaikka toinen teos The Timeless Way of Building muodostaa kokonaisuuden ensimmäisen teoksen kanssa, sillä oli paljon pienempi yleisö (Alexander 1979). Siinä kuvataan universaaleja suunnitteluprosesseja. Nämä kaksi kirjaa käsittelevät yhdessä huippulaadukasta suunnittelua suurissa ja pienissä mittakaavoissa, ja niiden tavoitteena on luoda eläviä kaupunkeja, eläviä alueita ja elämää tukevaa arkkitehtuuria.

Tavoitteena on, että kaikki ihmiset tuntevat olevansa täynnä elämää ja voivat elää hyvin ja vapaasti. Tämä edellyttää heidän osallistumistaan suunnitteluprosessiin ja arkkitehtuuria koskevien päätösten tekemiseen. Teoriaansa kehittäessään Alexander tutki arkkitehtuurihistoriaa kokonaisuudessaan ja osoitti omissa projekteissaan, että tällainen käytäntö on mahdollista. Hänen työnsä hylkää valtavirta-arkkitehtuurin, joka yleensä noudattaa kapitalistisen rakennusteollisuuden sääntöjä, ja askel askeleelta hän tarjoaa vaihtoehtoisen ohjelman rakennuspalikoita ja yhdistäviä palasia.

Näiden ajatusten siirtäminen arkkitehtonisista rakenteista muihin rakenteisiin omissa kulttuurisissa ja yhteiskunnallisissa ympäristöissään oli monille lukijoille mielekästä. Tämä johti uudistushenkisiin lähestymistapoihin suunnittelua ja päätöksentekoa varten kaikenlaisilla aloilla: demokratia, koulutusjärjestelmä, organisaatiosuunnittelu, terveydenhuoltojärjestelmä ja henkilökohtainen kehitys. Missä tahansa jotain suunnitellaan tai muotoillaan, siellä tuntuu uskottavalta soveltaa Alexanderin ajattelutapoja. Lähes jokaisella yhteiskunnan alalla ihmisillä on tunne, että tarvitaan muutosta kohti yhteisöllisempää rationaalisuutta ja osallistumista. Kesällä 2015, tämän kirjan painoon mennessä, kansainvälinen konferenssi ”PURsuit of Pattern Languages for SOcietal Change” (PURPLSOC) kutsui ensimmäistä kertaa koolle kaikkien tieteenalojen tutkijoita pohtimaan yhteiskunnan muutokseen liittyviä malleja (PURPLSOC 2014).

Kalifornian maineikkaan Berkeleyn yliopiston professorina Alexander teki vuosikymmeniä tutkimusta, työskenteli arkkitehtina ja kirjoitti kymmeniä kirjoja. Tässä yhteydessä on syytä mainita erityisesti hänen viimeinen neliosainen pääteoksensa The Nature of Order (Alexander 2002), jossa yhdistetään biologisten järjestelmien tutkimus ja löydetään kauaskantoisia yhtäläisyyksiä luonnon ja kulttuurin rakenteiden ja prosessien välillä.¹

Tässä vaiheessa lukua, joka on käännös saksasta, sekä kääntäjä että kirjoittaja haluaisivat kertoa lukijoille englannin kielen ongelmasta. Alexanderin tutkimus sai hänet ymmärtämään monimutkaiset järjestelmät — kuten kaupungit ja taide- ja kulttuuriteokset — elävinä järjestelminä, jotka kasvavat ja kehittyvät biologisten organismien ja biosfäärien tavoin. Molemmat järjestelmätyypit, biologiset elävät järjestelmät ja ei-biologiset kompleksiset järjestelmät sekä näiden kahden yhdistelmät, noudattavat samoja periaatteita.

Koska Alexanderilla ei ollut englanninkielistä sanaa tällaisten elävien järjestelmien laadulle yleisessä merkityksessä, hän kirjoitti ”laadusta ilman nimeä”, mikä antoi hänen teksteilleen hieman mystisen sävyn. Muut kirjoittajat lyhensivät tämän lyhenteeksi QWAN. Tämä laatu on keskeinen, koska suunnittelijan tulisi optimoida se. Alexander yritti määritellä tätä laatua kahdellakymmenellä sivulla The Timeless Way of Building -teoksessa käyttäen sanoja kuten elävä, kokonainen, mukava, vapaa, tarkka, egoton, ikuinen, ei pelkästään kauneus, ei vain tarkoituksenmukaisuus ja hieman katkera. Myöhemmissä kirjoissa hän käytti sen sijaan sanaa kokonaisvaltaisuus.

Toiset kirjoittajat puhuvat järjestelmistä, jotka ovat eloisia, elinvoimaisia tai elämää ylläpitäviä, tai viittaavat niiden elinvoimaisuuteen tai eloisuuteen. Nämä korvikkeet eivät koskaan toimi täysin: lukijoiden on rakennettava käsite mielessään ilman, että heillä on yhtään vastaavaa sanaa. Tämä on useimmille vaikeaa, ainakin alussa. Kummallista kyllä, tätä ongelmaa ei ole saksan kielessä, koska siinä on adjektiivi lebendig ei-biologisessa merkityksessä, joka sopii täsmälleen Alexanderin käsitteisiin. Saksaksi puhutaan ”einen lebendigen Unterricht” (eläväinen/elävä opetus) tai ”die Lebendigkeit einer Geschichte” (tarinan kokonaisvaltaisuus/eläväisyys/voima). Siksi Christopher Alexanderin perinteeseen kuuluvaa monimutkaisten elävien järjestelmien teoriaa on paljon helpompi ymmärtää, opettaa ja kirjoittaa saksaksi. Seuraavassa tekstissä tällaiset rajaavat sanat on kursivoitu, jotta lukijat ymmärtäisivät, että ne viittaavat yhteiseen yleiskäsitteeseen.

Mutta takaisin tarinaan. A Pattern Language -teoksessa Alexander kuvaa arkkitehtuurin perustavanlaatuisia tietomoduuleja ja viisauksia. Kirjan 1 171 sivua esittelee 253 ongelmanratkaisukykyä edistävää, uudelleenkäytettävää käsitettä, joita hän kutsuu malleiksi, joista kunkin esittely kirjassa vie noin 3-6 sivua. Näitä  malleja kutsutaan toisinaan designmalleiksi, erityisesti ohjelmistokehityksen alalla, ja ne kuvaavat asiantuntijatietoa maallikoiden ja opiskelijoiden ymmärrettävässä muodossa. Mallien kuvaukset noudattavat samaa muotoa. Kutakin voidaan lukea ja ymmärtää sellaisenaan, ja sitä voidaan käyttää ikään kuin rakennuspalikkana hyvin erilaisten projektien ja prosessien oppimisessa ja suunnittelussa. Voimme valita ne mallit, jotka ovat meille tärkeitä tietyllä hetkellä, aivan kuten otamme yksittäisiä työkaluja työkalupakista. Alexander antaa jokaiselle meistä mahdollisuuden kulkea omaa oppimispolkuaan tämän tietopaketin läpi, samaan tapaan kuin käytämme keittokirjaa tai tietosanakirjaa. Aivan kuten tietosanakirjan sanat saavuttavat ilmaisuvoimansa vasta sääntöihin perustuvien suhteidensa kudelmassa ja muuttuvat siten kieleksi, niin yksittäisistä malleista tulee mallikieli, suunnittelun ideoiden ilmaisuväline, vasta muiden kuvioiden ja niiden toiminnallisten suhteiden kudelmassa (kuva 1).

Käytännössä useimmat projektit ovat väistämättä ”keskeneräisiä töitä”, joten on helpointa puhua ”X:n malleista (esim. X=yhteistekeminen)”, jotta voidaan yksilöidä kokoelma jatkuvasti parempaan laatuun tähtääviä malleja. Ajan myötä mallien kattavuus ja niiden kuvausten laatu paranevat, kunnes mallien kokoelma todella ansaitsee nimityksen ”mallikieli”. Silloin se on kuin työkalupakki, jossa on kaikki tarvittava. Termejä ”mallikokoelma” ja ”mallikieli” käytetään kuitenkin usein kritiikittömästi ja käytännössä synonyymisesti.

Mallien kuvauksista mallikieleksi

Mallikokoelman yksittäisten mallien kuvaukset noudattavat tiettyä pääpiirteittäistä mallia, josta tulee siten kuvausten standardi, jota kaikki kyseisen mallikokoelman parissa työskentelevät soveltavat. Muut tutkijaryhmät ottavat usein käyttöön tällaisia hahmotelmia, mutta joskus niitä muutetaan, kun alkuperäinen ryhmä soveltaa niitä; näin voi syntyä uusi standardi.

Alexander valitsi yhden formaatin arkkitehtuuria varten, Kent Beck toisen ohjelmointia varten, Rob Hopkins kolmannen siirtymäprosesseja varten jne. (kuva 2). Jonkun, joka kehittää mallikielen, on hahmotettava tiettyjä näkökohtia kuvausta varten ja sitten pidettävä kiinni valitusta mallista. Tarvittaessa sitä on aina mahdollista laajentaa ja muuttaa. Tärkeää on, että jokaisella tiedolla on tarkka paikkansa ja että eri näkökohtia ei sekoiteta lausumia johdettaessa. Tämä helpottaa yksilöiden ja ryhmien yhteistyötä sekä tietyllä alalla että eri tieteenalojen ja aiheiden välillä.

Mallikokoelmat ovat perusta kaikkien osapuolten väliselle vuoropuhelulle. Maailmaamme voidaan ymmärtää ikään kuin se olisi kietoutunut yhteen tietoisten ja tiedostamattomien mallien avulla, jolloin jokainen malli on yhteydessä toisiin mallleihin. Muutokset maailmassamme näkyvät uusien mallien syntymisenä tai olemassa olevien mallien muuttumisena. Kaikki suunnittelumallit muodostavat kokonaisuutena ihmiskunnan kulttuuriperinnön, joka voi kuulua vain meille kaikille yhdessä. Mallien kuvaaminen on eräänlainen tapa jakaa tätä perintöä muiden kanssa ja tuoda se kaikkien ihmisten saataville heidän omassa elämässään ja ympäristössään. Mallimerkinnät ovat välineitä, joiden avulla voi osallistua päätöksentekoon sekä osallistua maailman jatkuvaan parantamiseen yhteisessä, luovassa, yhteistyöhön perustuvassa ja yhteisymmärrykseen perustuvassa prosessissa. Meidän on kuitenkin vielä ryhdyttävä tekemään sitä järkevästi ja laajemmassa mittakaavassa.

Christopher Alexander tuli hyvin tunnetuksi lukijoilleen ja seuraajilleen. Hän osoitti sekä teoreettisesti että käytännöllisesti, miten ihmiset voivat yhdessä suunnitella osia maailmasta elämää tukevalla tavalla ja hylätä liikevoiton optimoinnin päämääränä, minkä vuoksi häntä pidetään arkkitehtuurin moraalisena auktoriteettina. Silti vain harvat yksittäiset arkkitehdit ovat kyenneet vapautumaan rakennusalan kapitalistisista säännöistä. Rakennusteollisuus kokonaisuutena on edelleen kapitalistisen taloudellisen logiikan tiukkojen sääntöjen vanki ja siten törmäyskurssilla sellaisen maailman todellisuuden kanssa, jota ei voi riistää rajattomasti. Se pahentaa nykypäivän ongelmia: ympäristön tuhoutumista, luonnonvarojen liikakäyttöä ja ilmastonmuutosta, vain muutamia mainitakseni. Toisin sanoen toivottua arkkitehtuurin vallankumousta ei ole vielä tapahtunut, mutta lähestymistapa — päästä elämää ylläpitäviin rakenteisiin osallistavan suunnittelun avulla — on tällä välin osoittautunut hedelmälliseksi monilla muillakin aloilla kuin arkkitehtuurissa.

Mallitutkimuksesta design-prosessiin

Eri tieteenaloilla on julkaistu satoja kirjoja malleista (kuva 3). Myös opinnäytetöitä ja väitöskirjoja sekä tieteellisiä artikkeleita julkaistaan yhä enemmän. Joissakin yliopistoissa opetetaan ohjelmistokehityksessä mallien avulla työskentelyä, ja siitä on tullut valtavirtaa. Yksi osoitus malliajattelun merkityksestä on Wikipedia, jota ei olisi olemassa ilman Christopher Alexanderia ja hänen mallien teoriaansa, kuten edellä johdannossa hahmotettiin.

Polku malleihin muodostuu siitä, että lähdetään liikkeelle käytännön kokemuksesta ja käytetään sitä perustana hyödyllisen kokemustiedon laatimiselle yhteisessä prosessissa sekä sen pohtimiselle, jalostamiselle ja syventämiselle teoriaan viitaten. Kun mallit ovat olemassa teksti- ja tietokokoelmana, jota kutsutaan myös tietovarastoksi, niitä voidaan työstää ja valmistella käytännön työhön eri tavoin (kuva 4).

Lopputulos ei välttämättä ole kirja. Myös kevyemmät muodot voivat olla sopivia, kun halutaan tehdä mallitietoa tunnetuksi ja auttaa sen vaikuttavuutta: esitteet, verkkosivut tai pinot seminaarikortteja. Jälkimmäiset ovat suosittuja erityisesti työpajoissa, koska niitä voidaan käyttää joustavasti auttamaan ihmisiä puhumaan kokemuksista, ideoista ja käsitteistä sekä soveltamaan opittua käytäntöön. Kuvassa 5 näkyy ryhmä opiskelijoita Keion yliopistossa Tokiossa laatimassa ”esitysmalleja” oppitunnin aikana (Iba 2012).

Kuviot ovat vain yksi puoli Alexanderin lähestymistavasta, vaikkakin se, joka havaitaan ja josta keskustellaan intensiivisimmin. Lisäksi Alexander esitti kehämäisen mallin (Alexander 1979) ideaalisesta ja tyypillisestä luovasta prosessista, jonka voidaan kuvitella muodostavan perustan jokaiselle suunnittelutapaukselle (ks. kuva 6).

Se koostuu kuudesta sektorista. Sektorilla 1 järjestelmä hahmotetaan kokonaisvaltaisesti, sektorilla 2 etsitään kohta, josta lähdetään seuraavaan kehitysvaiheeseen, sektorilla 3 valitaan malli asiaankuuluvasta mallikielestä, joka sektorilla 4 sovitetaan käsillä olevaan konkreettiseen ongelmatilanteeseen, sektorilla 5 testataan, onnistuuko tai epäonnistuuko juuri kehitetty järjestelmätilanne, ja lopuksi sektorilla G muutos — lopputulos — joko hyväksytään tai kumotaan. Tämän jälkeen luova sykli alkaa uudelleen.

Alexanderin etiikka — Design-etiikka

Tämän luovan kehän, joka on ideaalinen ja tyypillinen malli, on perustuttava eettisiin periaatteisiin, jotta se toimisi ja tuottaisi hedelmää kaikille (kuva 7). Muuten se on vain arvoton ja arvoton mekanismi, jota voidaan käyttää väärin kuten mitä tahansa työkalua.

Ensimmäinen vaatimus: Onnistunut suunnittelu edellyttää kokonaisvaltaista käsitystä järjestelmästä ja sen mahdollisuuksista. Tämä voi onnistua vain, jos perehdytään tilanteen erityispiirteisiin paikan päällä sekä ihmisiin, joita asia koskee, ja heidän tarpeisiinsa; ja mikä tärkeintä: myös ihmiset, joita asia koskee, olisi parasta ottaa mukaan suunnitteluprosessiin. Alexander oli siis osallistavan rakentamisen ja suunnittelun varhainen edustaja. Hän ei kuitenkaan kannattanut sitä moralistina, vaan hänen perusteensa oli suunnittelijoiden empiirinen oivallus: optimaalinen suunnittelu on mahdollista vain osallistumisen avulla. Valtiomme, demokratiamme, yhteisömme, koulumme, yliopistomme, järjestömme jne. ovat kestäviä vain siinä määrin kuin ne toteuttavat tätä ajatusta — avautumalla ihmisille, heidän sitoutumiselleen ja luovuudelleen. Tämä teoreettisesti perusteltu avoimuus on syy siihen, miksi avoin lähdekoodi, avoin tieto ja avoin kaikki menestyvät. Yksi syy avoimen Wikipedian menestykseen oli Alexanderin vaiheittaisen parantamisen ja osallistumisen avoimuuden periaatteiden tarkoituksellinen soveltaminen. Wikipediaa edeltänyt suljettu hanke Nupedia, jonka konsepti perustui asiantuntijoiden kirjoittamiin artikkeleihin, oli aiemmin epäonnistunut toivottomasti.

Toiseksi, kuten edellä mainittiin, kuviot ovat yhteistä kulttuuriperintöämme. Jokainen ihminen ammentaa tästä ikivanhasta lähteestä, olipa hän siitä tietoinen tai ei. Sillä, käytetäänkö malleja nimenomaisesti vai epäsuorasti, ei ole merkitystä. Antamalla osaamista kuvioiden käyttöön, kuvioiden ja kuviokielten eksplisiittiset kuvaukset yksinkertaisesti antavat ihmisille mahdollisuuden parantaa itseorganisoitumistaan ja luovuuttaan.

Kolmanneksi, järjestelmää muuttavan muutoksen arviointi vaiheessa 5 kohdistuu järjestelmän elinvoimaisuuteen. Elinvoimaisuus on arvo, johon järjestelmän parannusten etsiminen, mallien valinta ja mukauttaminen sekä kaikkia muutoksia koskevat lopulliset päätökset perustuvat. Oikein ymmärrettynä tämä elinvoimaisuuden käsite sisältää sellaiset käsitteet kuin kestävyys, elämän tukeminen ja joustavuus ja pyöristää niitä.

Neljänneksi tämä suunnitteluteoria johtaa siihen, että ihmiset ja elämä kokonaisuudessaan asetetaan etusijalle tehokkuuden ja voiton maksimoinnin sijaan. Tämä mahdollistaa luovan imperatiivin muotoilun: ”Suunnittele ja toimi aina niin, että ihmiset ja elämä ovat etusijalla yksilöllisiin etuihin ja liikevoittoon nähden.” Lyhyesti sanottuna: ”Suunnittele ihmisiä, älä liikevoittoa varten.”

Alexander avasi järjestelmällisesti luovan alan kaikille ihmisille; hän vaati, että kaikille, joita asia koski, annettaisiin tietoa ja heidät vapautettaisiin, jotta he voisivat osallistua maailman suunnitteluun. Viesti: ”Jokainen on suunnittelija.”

Paradigmaattinen yleiskuva

Pysähdyn tähän ja teen visuaalisen yhteenvedon siitä, mitä tähän mennessä on esitetty. Mallitutkimus voi olla paljon muutakin kuin ongelmanratkaisumallien ja niitä vastaavien mallikielten laatimista. Seuraava pyramidi (kuva 8) havainnollistaa sovellusalueita.

Jokainen taso rakentuu alemman tason päälle, mutta ei välttämättä edellytä siirtymistä seuraavalle, korkeammalle tasolle. Esimerkiksi ohjelmistokehittäjät ovat tällä hetkellä tyytyväisiä tasoon 2, kun taas esimerkiksi pedagogiikan alalla tason 4 eettiset aiheet kiinnostavat erityisesti. Kullakin soveltamisalalla on yhteisten piirteiden lisäksi omat erityispiirteensä.

Mallit ja yhteismaaliike

Tulevaisuudessa yhteismaaliikkeen on kehityttävä siten, että liikkeessä ja sen toimijoissa elävän tiedon mobilisointia ja levittämistä on jatkettava. Tilanne vaikuttaa monimutkaiselta erityisesti siksi, että yhteisvaurausprojektien historialliset ja nykyiset ilmenemismuodot ovat moninaisia kaikissa kulttuureissa. On haasteellista tunnistaa peruskäsitteitä — ihanteellisia ja tyypillisiä malleja kaikille yhteismaaprojekteille — kaikessa tässä monimuotoisuudessa. Aivan kuin tämä ei olisi jo tarpeeksi monimutkaista, on vielä lisätehtävänä käsittää nykyelämän tärkeät ongelmat — esimerkiksi ilmastonsuojelu — yhteisöprojekteina ja löytää ratkaisuja tätä kautta.

Tilanne on kyllä monimutkainen, mutta tarvittavat käsitteet ja menetelmät ovat käytettävissä. Parhaillaan tehdään töitä mallien teorian ja yhteisten alueiden käytännön yhdistämiseksi. Alexandersin teorian kaksi muuta tärkeää osaa auttavat meitä ymmärtämään entistä yksityiskohtaisemmin elävien rakenteiden ominaisuuksia ja elävien prosessien periaatteita. Seuraavassa esseessä Silke Helfrich soveltaa tämän johdannon periaatteita malleihin ja osoittaa niiden merkityksen commons-liikkeen kannalta.

“Mikä on maailman voimakkain voima?
Suuri mallia muuttava ajatus.”

– Bill Drayton, Ashokan perustaja

Lähdeviitteet

Alexander, Christopher, Ishikawa, S., Silverstein, M. 1977. A Pattern Language: Towns, Buildings, Construction. New York: Oxford University Press. Alexander, Christopher. 1979. The Timeless Way of Building, New York: Oxford University Press.

——— . 2002. The Nature of Order: An Essay on the Art of Building and the Nature of the Universe, 4 Volumes. Berkeley, California: The Center for Environmental Structure.

Iba, Takashi. 2012. “Pattern Language 3.0: Writing Pattern Languages for Human Actions.” https://de.slideshare.net/takashiiba/plop2012.

Leitner, Helmut. 2007. Mustertheorie – Einflihrung und Perspektiven auf den Spuren von Christopher Alexander, Graz, Austria: Nausner & Nausner Verlag.

Leitner, H. 2015. Pattern Theory: Introduction and Perspectives on the Tracks of Christopher Alexander. Graz, Austria: Helmut Leitner. Printed by CreateSpace.

PURPLSOC. 2014. Conference PURPLSOC, July 3-5, 2015, Krems, Austria, https://purplsoc.org.

Schuler, Douglas. 2008. Liberating Voices: A Pattern Language for Communication Revolution. Cambridge, Massachusetts, and London: MIT Press.

Helmut Leitner (Itävalta) on luonnontieteilijä, joka on valmistunut kemiasta Grazin teknillisestä yliopistosta. Hän työskentelee itsenäisenä ohjelmistokehittäjänä, järjestelmäanalyytikkona ja konsulttina. Vuonna 2000 hän alkoi tutkia wikijärjestelmien edelläkävijänä verkkoyhteisöjä, sosiaalisen median edeltäjiä, käyttäen malleihin perustuvia lähestymistapoja. Hänen viimeaikainen työnsä keskittyy pattern-lähestymistavan levittämiseen ja pattern-tutkimusyhteisön kasvun tukemiseen.

1. Toimittajan huomautus: Tämän luvun kirjoittaja on julkaissut helppotajuisen johdannon Alexanderin teokseen: Helmut Leitner, Pattern Theory: Introduction and Perspectives on the Tracks of Christopher Alexander, Graz, Itävalta, 2015.

Lähde: https://patternsofcommoning.org/working-with-patterns-an-introduction/

Kaikki mallit ovat vääriä.

Kyllä. Se on totuus. Kuitenkin, kolikolla on myös kääntöpuolensa:

Kaikki mallit ovat vääriä, jotkut ovat hyödyllisiä.

Nuo ovat brittiläisen tilastotieteilijän George Boxin sanoja. Uraauurtavassa tutkimuksessa vuodelta 1976 Box paljasti virhepäätelmän halussamme kategorisoida ja organisoida maailmaa. Me luomme malleja (termi jolla on monenlaisia sovelluskohteita), vain sekoittaaksemme ne todellisuuden kanssa.

Box sanoi myös:

Muistakaa että kaikki mallit ovat vääriä; käytännön kysymys on se miten vääriä niiden tulee olla jotta ne eivät enää ole käyttökelpoisia.

Mikä itse asiassa onkaan malli?

Ensin meidän tulee ymmärtäää tarkkaan mikä malli on.

Sanakirjamääritelmä mallille on ”esitys, yleisesti pienoiskoossa, jolla näytetään jonkin rakenne tai ulkoasu, tai yksinkertaistettu kuvaus, erityisesti matemaattinen, systeemistä tai prosessista, jolla autetaan laskentaa ja ennusteita”.

Meidän tarpeitamme varten tässä palvelee paremmin jälkimmäinen määritelmä. Malli on yksinkertaistus joka kasvattaa ymmärrystämme.

Mieti arkkitehtonista mallia. Nämä ovat tyypillisesti pienoismalleja rakennuksista, jotka luodaan ennen kuin ne rakennetaan. Niiden tarkoitus on näyttää se miltä rakennus tulee näyttämään ja auttaa projektissa työskenteleviä saamaan selkeä yleistuntuma. Ikonisessa Zoolanderin maisemassa Derek (Ben Stillerin esittämä) katselee hänen ehdottamansa ”lapsille jotka eivät osaa lukea kunnolla tarkoitetun koulun” arkkitehtonista mallia ja huutaa ”Mikä tämä on? Keskus muurahaisille??”

Kohtaus esittää sen miten malleja tulkitaan väärin: Liian kirjaimellisesti.

Miksi me käytämme malleja — ja miksi ne toimivat

Farnam Streetilla me uskomme mallien käyttämisen kun rakennetaan massiivinen, mutta rajallinen määrä perustavaa laatua olevaa, muuttumatonta tietoa siitä miten maailma todella toimii. Tämän tiedon soveltaminen on olennaista kun tehdään hyviä päätöksiä ja vältellään tyhmyyttä.

Aikatestatut mallit sallivat meidän ymmärtää sitä miten asiat toimivat todellisessa maailmassa. Ja sen ymmärtäminen miten asiat toimivat valmistelevat meitä tekemään parempia päätöksiä ilman, että käytetään liikaa mentaalista energiaa prosessiin.

Sen sijaan että luotettaisiin ailahteleviin ja erikoisiin faktoihin, me voimme oppia monikäyttöisiä konsepteja. Mentaaliset mallit, joita tässä käsitellään, on tarkoitettu sovellettavaksi laajalti.

Meille on tärkeää ymmärtää niin montaa mentaalista mallia kuin mahdollista. Kuten sanonta kuuluu, vähäinen määrä tietoa voi olla vaarallista ja luo enemmän ongelmia kuin täysi tietämättömyys. Yksikään malli ei ole universaalisti sovellettava — huomaamme poikkeuksia kaikkialla. Jopa hardcorein fysiikka ei toimi näin.

Katsotaan melkein mitä tahansa kommenttisektiota internetissä, ja sieltä löytyy ainakin yksi pedantti raivoamassa jostain pikkuseikasta, heittäen lapsen pesuveden mukana. Vaikka tietämättömyys ja misinformaatio eivät varmastikaan ole ansiokasta, ei sitä ole myöskään täydellisyyden tavoittelu.

Heuristiikan tapaan mallit toimivat johtopäätöksinä sille että ne ovat yleensä avuksi monissa tilanteissa, ei siksi että ne ovat aina toimivia pienissä määrissä tilanteita.

Mallit voivat auttaa meitä ennustamaan tulevaa. Ennusteet eivät koskaan ole taattuja, kuitenkin ne tarjoavat meille tietyn verran valmiutta ja ymmärrystä tulevasta. Esimerkiksi, sääennusteen väite että tänään sataa saattaa olla väärin. Silti, se on tarpeeksi usein oikeassa jotta voimme asianmukaisesti valmistautua ja ottaa mukaan sateenvarjon.

Mentaalimallit ja Minimum Viable Product

Voit pitää mentaalimalleja minimum viable productina. MVP on konsepti (tai toimintastrategia), jonka avulla kasvuyritys pyrkii selvittämään mahdollisimman nopeasti ja ketterästi uuden tuoteidean markkinakelpoisuuden. Eli siis onko yritys löytänyt tarpeeksi suuren ongelman sekä riittävän hyvän ratkaisun siihen, että liiketoiminnan odotukset täyttyvät.

Toki kaikkia niitä voidaan parantaa. Mutta ainoa tapa tehdä niin on jos me kokeilemme niitä, koulutamme itseämme ja kollektiivisesti parannamme niitä.

Me voimme soveltaa mentaalimalleista erästä, Occamin partaveistä, tähän. Occamin partaveitsi sanoo, että yksinkertaisin ratkaisu on yleensä oikein. Samalla tavoin yksinkertaisin mentaalimalli tuntuu olevan kaikkein käyttökelpoisin. Tämä johtuu siitä, että tuolloin on vähiten tilaa virheille ja väärin soveltamisella.

Keittiösi veitset eivät ole niin teräviä kuin ne voisivat olla. Onko sillä väliä niin kauan kunhan ne vain leikkaavat edelleen vihanneksia? Sänkysi ei ole yhtä mukava kuin sen tulisi. Onko sillä väliä jos saat siinä kuitenkin nukutuksi kunnolla? Internet ei ole niin nopea kuin se voisi. Onko sillä väliä niin kauan kun voit ladata tämän artikkelin? Selvästikään ei. Maailmamme pyörii funktionaalisen avulla, ei täydellisen avulla. Tämä on se mikä mentaalimallin tulisi olla — funktionaalinen työkalu. Työkalu joka voisi olla hiukan tervävämpi tai helpompi käyttä, mutta joka kuitenkin tekee hommansa.

Tilastotieteilijä David Hand käytti seuraavaa ilmaisua 2014;

Yleisesti, kun rakennetaan tilastollisia malleja, meidän ei tule unohtaa sitä että tarkoitus on ymmärtää jotain reaalimaailmasta. Tai ennustaa, valita toimi, tehdä päätös, tiivistää evidenssiä ja niin edelleen, mutta aina jotain reaalimaailmasta, ei abstraktista matemaattisesta maailmasta: mallimme eivät ole todellisuus.

Vuonna 1960 Georg Rasch sanoi näin:

Kun rakennat mallia, jätät pois yksityiskohtia, jotka sinä tiedot käytettävissäsi tulkitset olevan epäoleellisia…. Mallien ei tulisi olla totta, mutta on tärkeää että ne kaikki ovat sovellettavissa, ja se ovatko ne sovellettavissa siihen tarkoitukseen tulee tutkia. Tämä tarkoittaa myös, että mallia ei koskaan tule hyväksyä lopullisesti, ainoastaan koeajalle.

Kuvittele maailma, jossa fysiikankaltainen tarkkuus on tärkeämpää kuin käyttökelpoisuus.

Meillä ei olisi terveydenhoitoa koska lääketiede tai proseduuri ei koskaan voi olla täydellinen. Tuollaisessa maailmassa meillä ei olisi paljoakaan tieteellistä tietoa, koska tutkimus ei koskaan voi olla 100% tarkkaa. Meillä ei olisi taidetta, koska teos ei koskaan tule valmiiksi. Meillä ei olisi teknologiaa koska on aina jotain virheitä joita ei saada korjatuksi.

Meillä ei olisi mitään. Kaikki ympärillämme on epätäydellistä ja epävarmaa. Jotkut meistä ovat epätäydellisempiä kuin toiset, mutta ongelmat ovat aina olemassa. Ajan mittaan asteittaisia parannuksia tapahtuu loppumattoman kokeilun ja tutkimuksen seurauksena.

Kartta ei ole itse alue

Kuten tiedämme, kartta ei ole itse alue. Kartta voidaan nähdä paikan symbolina tai indeksinä.

Kun katsomme Pariisin karttaa, me tiedämme sen olevan esitys oikeasta kaupungista. Siellä on varmasti virheitä; katuja joudutaan nimeämään uusiksi, rakennuksia on romutettu, mahdollisesti uusi metrolinja on avattu. Kuitenkin kartta auttaa meitä löytämään tien. Se on paljon käyttökelpoisempaa käyttää karttaa Notre Damelta Gare du Nordille (työkalu) kuin tietää kuinka monta metriä ne ovat toisistaan etäällä (nippelitietoa).

Joku joka on käyttänyt paljon aikaa karttojen tutkimuseen kykenee käyttämään sitä helpommin, aivan kuin mentaalinen malli. Joku joka elää Pariisissa voi pitää karttaa helpompana ymmärtää kuin turisti, aivan samoin kuin joku joka käyttää mentaalimallia jokapäiväisessä elämässä soveltaa sitä paremmin kuin noviisi. Niin kauan kuin ei ole suuria virheitä, me voimme pitää karttaa käyttökelpoisena, vaikka se ei millään muotoa ole heijastus todellisuudesta. Gregory Bateson kirjoittaa teoksessa Steps to an Ecology of Mind että kartan tarkoitus ei ole olla totta, vaan että sillä on rakenne joka esittää totuutta nykyisessä kontekstissa.

Fyysinen kartta yleensä muuttuu ajan mittaan tarkemmaksi. Ei niin kauan sitten niissä oli mukana maita joita ei oikeasti ollut olemassa, niistä oli jätetty pois maita jotka olivat olemassa, ne esittivät maailman litteänä tai väärin etäisyyksin. Nykyään karttamme ovat tulleen kauas siitä mitä ennen.

Sama pätee mentaalimalleihin — ne kehittyvät jatkuvasti, ja niitä uusitaan — jotka eivät koskaan saavuta täydellisyyttä. Toki ajan mittaan parhaita malleja uusitaan vain vähän, mutta meidän ei koskaan tule pitää tietoa “lopullisena”.

Toinen seikka mitä miettiä mallien käytössä on ottaa huomioon se mihin niitä käytetään.

Monet mentaalimallit (esim. entropia, kriittinen massa ja aktivaatioenergia) perustuvat tieteelliseen tietoon ja matemaattisiin käsitteisiin. Ihminen joka työskentelee noilla aloilla selvästikin tajuaa enemmän kuin joku joka haluaa oppia ajattelemaan paremmin kun tehdään investointipäätöksiä. He tarvitsevat erilaisen kartan ja yksityiskohtaisemman sellaisen, jossa näkyy elementtejä joita me muut emme tarvitse.

Teoksessa Partial Enchantments of the Quixote, Jorge Luis Borges tarjoaa vieläkin kiinnostavamma analyysin mallien ja todellisuuden välisestä sekaannuksesta:

Kuvitellaan että osa Englannin maaperästä on vajonnut mereen ja että kartografi koittaa määrittää Englannin karttaa. Työ on täydellinen; maaperän yksityiskohdista ei näy tietoa, ei yksinkertaisesti mitään kartalla; kaikella siellä on vastaavuutensa. Tämä kartta, tuollaisessa tapauksessa, tulisi sisältää kartta kartasta, ja niin edelleen äärettömyyteen asti. Miksi se häiritsee meitä, että kartassa sisällä on kartta tai että kirjassa Tuhannen ja yhden yön tarinoita on oikeasti tuhat ja yksi yötä? Miksi se häiritsee, että Don Quixote lukisi Quixotea tai että Hamlet katsoisi Hamletia? Uskon löytäneeni syyn: nämä inversiot viittaisivat siihen, että jos fiktionaalisten teosten hahmot voivat olla lukijoita tai katselijoita, silloin me, niiden lukijoita tai katselijoita, voimme olla fiktiota.

Mistä tiedämme onko malli käyttökelpoinen?

Tämä on kenkku kysymys vastata. Kun tarkastelemme mitä tahansa mallia, auttaa kysyä seuraavia kysymyksiä:

• Miten kauan malli on ollut olemassa? Yleisenä sääntönä mentaaliset mallit, jotka ovat olleet kauan olemassa (kuten Occamin partaveitsi), ovat tarkkaan syynätty. Aika on loistava edunvalvoja, joka hioo pois tehottomat ideat. Mentaalimalli, joka on uusi, ei välttämättä ole mitenkään liian jalostunut tai mukautuva. Monet mentaalimalleistamme ovat perua Antiikin Kreikasta ja Roomasta, mikä tarkoittaa että niiden on pakko toimia kun ne ovat selvinneet tänne asti.
• Onko se todellisuuden representaatio? Toisin sanoen, heijasteleeko se todellista maailmaa? Vai perustuuko se abstraktioihin?
• Voiko mallia soveltaa useammilla aloilla? Mitä elastisempi malli on, sitä enemmän meillä on siitä opittavaa. (Totta kai, kannattaa varoa sitä ettei sovella mallia sinne minne se ei kuulu. Muista Feynman: “Älä huijaa itseäsi, ja sinä olet helpoin huijattava.”)
• Miten malli sai alkunsa? Monet mentaalimallit syntyvät tieteellisistä tai matemaattisista konsepteista. Mitä perustavanlaatuisempi ala, sitä todennäköisempää on että malli on totta ja kestää.
• Perustuuko se perusperiaatteisiin? Perusperiaate on perustavan laatuinen käsite jota ei voida johtaa muista konsepteista, ja se tulee tietää.
• Vaatiiko se ääretöntä ketjutusta? Ääretön ketjuttaminen on jotain joka oikeutetaan periaatteilla, jotka itsessään vaativat muilla periaatteilla oikeuttamista. Malli, joka perustuu äärettömään ketjuttamiseen, todennäköisesti vaatii laajaa pohjatietoa tietystä aiheesta, ja sillä on vain vähän reaalielämän sovellutuksia.

Meidän tulee välttää liikaa jäykkyyttä kaikkien mentaalimallien käytössä. Toki kaikkiin on poikkeuksia, ja tilanteita jolloin ne eivät sovellu.

Mieti hilaa työkaluna. Sen takia kannattaa työskennellä niin monen eri mallin kanssa niin syvällä tasolla. Jos sinulla on vain muutama, todennäköisesti yrität käyttää niitä paikoissa jotka eivät ole järkeviä. Jos olet absorboinut ne vain kevyesti, et kykene käyttämään niitä kun oikea aika tulee.

Toisaalta, jos sinulla on työkalupakki täynnä niitä ja olet niissä tosi syvällä, silloin todennäköisemmin osaat ottaa esiin parhaat silloin kun niitä tarvitaan.

Liian moni haaskaa aikaansa fysiikan tarkkuuteen käytännön elämän ongelmissa silloin kun sellaista tarkkuutta ei ole saatavilla. Parempi lähestymistapa on kysyä “Onko se käyttökelpoinen?” ja jos kyllä, “Miten hyvin?”

Mentaalimallit ovat hyvä tapa hahmottaa maailmaa, joka valmistelee meidät tekemään hyviä päätöksiä.

Lähde:

https://www.farnamstreetblog.com/2017/06/all-models-are-wrong/?utm_content=bufferff5fa&utm_medium=social&utm_source=facebook.com&utm_campaign=buffer