”Yksi tämän neljännen teollisen vallankumouksen piirteistä on, että se ei muuta sitä mitä me teemme, vaan se muuttaa meitä.”

— Klaus Schwab, WEF:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja, joka on perustanut San Fransiscoon Center for the Fourth Industrial Revolutionin

Teollinen vallankumous on taloudellinen, sosiaalinen, filosofinen ja poliittinen tapahtuma, jossa eliitti vetää välistä sen mikä on ilmaista — maat, luonnon, kyvyt, sosiaaliset suhteet, osaamisen ja unelmat — ja paketoi ja transformoi ne agenteiksi liikevoiton ja vallan mekanismeihin. Tämän saavuttamiseksi he riistävät suurimmalta osalta kansaa autonomian, itsemääräämiskyvyn, omavaraisuuden, itsetunnon, keskinäisen avunannon, ihmissuhteet ja vapauden.

Meillä on ollut viimeisten 250 vuoden aikana kolme teollista vallankumousta. Me olemme nyt neljännen ja viidennen vallankumouksen kynnyksellä. Kaikki nämä vallankumoukset ovat olennaisesti perustuneet kaivannaisteollisuuteen ja ekosysteemin tuhoamiseen.

Ensimmäinen teollinen vallankumous tapahtui vuosina 1760-1870, kun vesi- ja höyrykäyttöisiä laitteita käytettiin koneistamaan tuotanto höyrykoneen keksimisen jälkeen, joka vaikutti myös globalisaatioon tai de-lokalisaatioon rautateiden keksimisen kautta. Ensimmäinen teollinen vallankumous rikkoi ihmisten luontosuhteen ja käynnisti kaupunkien ajan. Toinen teollinen vallankumous oli vuosina 1870-1914 ja se toi mukanaan sähkövoiman länsimaihin, sekä teräksen, öljyn ja polttomoottorin jonka avulla mahdollistettiin massatuotanto ja hävitettiin artisaanikäsityöläisteollisuus.

Kolmas teollinen vallankumous alkoi 1980-luvulla, jolloin elektroniikka ja informaatioteknologia automatisoivat tuotannon ja alkoivat hajauttaa digitaalisen vallankumouksen kehitystä, joka lopulta demokratisoi henkilökohtaisen tietokoneen ja internetin, kehitys joka nopeutti länsimaisen ihmiskunnan luontosuhteen ja keskinäisten suhteidemme rapautumista, kun kansalaisista tuli osa globaalia yhteisöä lokaalin sijaan, joka oli nopeasti katoamassa. Kolmas teollinen vallankumous ja neljännen siinto horisontissa ovat luoneet systemaattisen yksinäisyyden, eristäytymisen, laajalti mielenterveysongelmia ja hienovaraisemman mutta suuren riippuvuuden systeemistä: kun ihmissuhteet ja perheverkostot eivät enää voi taata selviytymistämme, meille uskotellaan että luottamus koneeseen voi niin tehdä.

Nämä toisiaan seuraavat teolliset vallankumoukset ovat keskittäneet ja syventäneet tätä irtaantumista sekä luonnonmaailmasta monille ihmisille ympäri maailman, jotka nyt ovat urbaaneja ja riippuvaisia sivistyneen kulttuurin mekanismeista, että johtaneet myös aina vain suurempaan railoon rikkaiden ja köyhien välillä.

Neljännen teollisen vallankumouksen (4IR) tavoite on fyysisen, biologisen ja digitaalisen teknologian konvergenssi uudenlaisen ihmiskunnan ja planeetan uuden vision aikaansaamiseksi. 4IR tai Industry 4.0 käyttää hyväksi massakonnektiivisuutta, tekoälyä, robotiikkaa, internetin tietovarantoja, tiedon tallentamista, itseajavia autoja, 5G:n mahdollistamaa massiivista prosessointitehoa, 3D-tulostusta, nanoteknologiaa, bioteknologiaa, geenimanipulointia, biotulostusta (solujen, elinten ja ruumiinosien valmistamista), elämänlaajennusta, laajennettua todellisuutta, materiaalitiedettä, energian säilömistä, kvanttilaskentaa, esineiden internetiä, älyrakentamista ja älykaupunkeja, lohkoketjuja ja kryptovaluuttoja. Nämä ovat kaikin tavoin ”disruptiivisia” teknologioita: hallinto, rahoitus, logistiikka, yhteiskunta ja ihmisyyden ontologia. 4IR mahdollistaa myös tottelevaisuuden sen vedotessa meidän mukavuudenhaluun, harmonian ja mielihyvän tarpeisiin. Tätä tarkoitetaan kitkattomalla teknologialla teknomaailmassa.

Tässä uudessa maailmassa COVID-19 on antanut teknoeliitille suurimman mahdollisuuden: eristää globaalit populaatiot fyysisesti toisistaan, joissain maissa populaatioiden harventaminen sallitaan niiden osalta, jotka kuormittavat systeemiä joka ei heitä tarvitse, täydellinen riippuvuus teknologiasta jotta voisimme viestiä toisillemme, tehdä työtä tai viihdyttää itseämme, käyttää näitä teknologioita massavalvontaan ja pitämään heidät kurissa mittakaavassa, joka on täysin mahdotonta kuvitella, ja luoda kokemus ovelle-normaalia-enemmän-kolkuttelevasta kuolemasta suuressa mittakaavassa. Se on myös näyttänyt meille joitain totuuksia: että huolimatta kahden vuosisadan ”edistyksestä”, kaikki mitä on oikeasti tapahtunut on, että eliitti on sulkenut omat kauppansa, sosiaalitukien järjestelmät on kaikkea muuta kuin tuhottu, että ihmiskunta on itse ”irroittautunut” luonnosta niin täydellisesti, että me emme voi itse asiassa elättää itseämme kriisin keskellä ilman systeemiä, ja että eliitin lupaukset — olivatpa ne sitten poliittisia, taloudellisia tai teknologisia — ei tulla koskaan pitämään.

Jos 4IR on keinojen esittely — uudet teknologiat itsessään — joita eliitti yrittää käyttää kohdatakseen resurssien epätasaisesta jakautumisesta, ilmastonmuutoksesta ja teollisuudenjälkeisen vallan noususta seuraavan eriarvoisuuden, silloin viides teollinen vallankumous (5IR) alkaa siinä kohtaa jossa kansa on hyväksynyt laajalti nämä uudet teknologiat, jotka sulautuvat kehoihimme, ympäristöihimme ja todellisuuksiimme niin suuressa määrin, että konemaailma on aina läsnä, jopa nanomittakaavassa tai kauimmaisissa avaruuden kolkissa.

Siksi jos tutkii vähänkään 5IR:ää, löytää ainoastaan kapitalistien viherpesua niinkutsutusta ”kestävästä kehityksestä” ja ”elämän parantamisesta kaikille”, tekno-utopian markkinointipuppaa. Se johtuu siitä, että teknokraatit ja eliitit eivät halua näiden teknologisten kehitysten todellisia totuuksia julki ennenkuin se on liian myöhäistä tehdä asialle yhtään mitään. Teknologinen kehitys, meille sanotaan, on ”väistämätöntä”. 5IR tulee tuomaan mukanaan niin suuria käsitteellisiä muutoksia siihen miten me näemme kehomme, teknologian ja ”luonnonmaailman”, että monet niiden väliset erot alkavat sumentua. ”Muinaisjäänneihmisille” kuten me, jotka pitävät proteeseja ainoastaan ratkaisuna vammaisuuteen, 4IR tarjoaa teknologian, ja pian 4IR:n tulokset ovat kehityksen myötä tarkoitettu paremmiksi kuin alkuperäinen raaja. 5IR ei tarkoita ainoastaan neljännen kumouksen teknologioiden ja niiden elämäämme tunkeutumisen laajentamista ja korjaamista, se tarkoittaa sen valkopesua, kansan saattamista ruotuun niiden teknologioiden kanssa puskemalla propagandaa kaikkein perustavimpien ihmisvaistojen tasolla. 5IR tarkoittaa sen hyväksymistä, että kyberneettinen robottiraaja on parempi kuin orgaaninen, ja että keinotekoista halutaan enemmän kuin orgaanista ja kaoottista.

Täydellisen keinotekoistamisen uunituoreen ja kehittyvän todellisuuden sisään kehikoitu, ja tekoälyteknologian kutistuessa, jokaiseen asiantuntijoiden mielikuvittelemaan asiaan tunkeutuva 4IR-todellisuuden lopputulos on visio uudesta Maapallosta ja uudesta ”ihmiskunnasta”. ”Ihmiskunta+” elää vankilamaailmassa, joka on riippuvainen ”vihreästä energiasta” ja jota sääntelee ja jonka elämään puuttuu funktionäärit, tieteentekijät ja teknokraatit menetelmillä kuten tekoäly, bioteknologia ja nanoteknologia. Jos 4IR on varsinainen näiden teollisuudenjälkeisten teknologioiden synty ja konvergenssi, 5IR sitten tapahtuu kiihtyvällä kehitystahdilla ja tuon saman teknoteollisen kompleksin kansan hyväksynnällä. 5IR:ää määrittää ennennäkemätön eksponentiaalinen nopeus (koneaika) verrattuna lineaariseen/epälineaariseen (ihmisaika), mikä tarkoittaa että jopa tämän uuden maailman suunnittelijat myöntävät, että he eivät voi kontrolloida näiden uusien teknologioiden lopputulemaa. Se pyrkii kohti jotain vieläkin karmaisevampaa kuin fiktionaalinen Skynet Terminaattori-sarjassa, teknologiseen singulariteettiin.

Ray Kurzweil kirjoittaa teoksessa The Singularity is Near, että ”On vaikeaa ajatella mitään ongelmaa jota superäly ei voisi ratkaista tai ainakaan auttaa meitä ratkaisemaan. Sairaudet, köyhyys, ympäristön tuhoutuminen, kaikenlainen tarpeeton kärsimys: nämä ovat asioita joita kehittyneellä nanoteknologialla varustettu superäly kykenisi eliminoimaan.” Hän lisää vielä, että ”Koneet voivat yhdistää resursseja tavoilla, joilla ihmiset eivät voi.” Lukiessa näitä lausuntoja on vaikeaa ajatella mitään ongelmaa mitä me emme voisi ratkaista omalla älyllämme ja planeetan älyllä yksinkertaisemmin keinoin, päättäväisyydellä ja omaa näkökantaamme ja käyttäytymistämme muuttamalla. Lisäksi on selvää, että ihmiset ovat varsin kyvykkäitä yhdistämään resursseja, mutta ne jotka ne omistavat ja hyötyvät niistä kieltävät sen kaikilta muilta voimakeinoin, ja muut uskovat tämän. Valinta olla muuttamatta tilannetta ja valinta olla taistelematta ”tulevaisuutta” vastaan ovat niitä kantoja joihin useimmat päätyvät.

Joten, kun teknologia on edistynyt vuosisadan verran ja olemme kuulleet lupauksia ruokkia maailma nälkäänäkevät ja siivota planeetan saasteet, muutamat ovat käsittämättömän rikkaita kun taas suurin osa kansasta edelleen kamppailee perustoimeentulonsa puolesta; lääketieteen kehitys ja yleisimmät lääkkeet ovat edelleen niukkoja monissa maissa. Meille syydetään sirkushuveja jotta olisimme hiljaisia: internet, älypuhelimet, applikaatiot, sosiaalinen media, tietokonepelit, livelähetykset ja podcastit ja kaikensorttiset lupaukset tulevasta. Mutta todellisia edistyksen hedelmiä ei tulla jakamaan sen tasaisemmin kuin aiemmankaan teollisen vallankumouksen hedelmiä, ja todennäköisesti me joudumme sietämään: täydellistä valvontaa tulevaisuudessa ilman yksityisyyttä, vaatimuksia täydellisestä mielenhallinnasta, täydellistä tottelevaisuutta, täydellistä muottiin mukautumista ehdollistamalla, yhteiskunnallisella riippuvuudella, kansalaisuudella, ”yhteisöllä” ja hyötymekanismeilla kuten (minimi) perustulo.

Jos teollinen vallankumous ei kykene tyydyttämään enemmistöihmiskunnan tarpeita, jotta se voitaisiin täysin hyväksyä, se joko pyyhkii nuo tarpeet kokonaan pois tai se tapahtuu pakottamalla. Neljännen ja viidennen teollisen vallankumouksen kontekstissa ne ominaisuudet, jotka tällä hetkellä uupuvat koneilta, empatia, rakkaus, intimiteetti, esimerkiksi — ovat niitä joita teknoteollinen kompleksi itsessään vahingoittaa, lähtien sosiaalisen median käytöstä ihmisiin aiheutuvasta intimiteettipelosta ja reaaliaikaisista ihmissuhteista empatianpuutteeseen, jonka nyt tiedämme aiheutuvan teollisista lääkkeistä kuten parasetamoli sekä ruoka- ja vesijohtojärjestelmiemme myrkyistä — niin että teknologian voidaan sanoa todella tyydyttävän meidän (nyt muokatut) tarpeemme. Materialismin mekanistiselle järjestelmälle, ahneudelle ja itsekeskeisyydelle kesyttyjä ja kaltoinkohdeltuja orjia.

Tämä on osa konemaailman ylivaltaa: puheet vammaisuuden korjaamisesta ja sairauden parantamisesta tarkoittavat kehon koneistamista; puheet elämän pidentämisestä tarkoittavat eliitin ikuista ylivaltaa. Vaikka teknopapit veistelevät värssyjä orgaanisista kehoistamme, biologisesta vankilastamme, vapautumisesta lataamalla tietoisuutemme koneisiin, saavuuttamalla kuolemattomuuden ja olemalla kykeneviä pitämään kehojamme pelkkinä vaihdettavina kuorina aina silloin kun on tarvis, se mitä oikeasti tapahtuu on, että muutama harva muuttaa suurimman osan ihmiskuntaa kehot kirjaimellisesti vankiloiksi. Nämä harvat oikeasti hyötyvät elämän pidentämisen ja tautien torjunnan kehityksestä, aivan kuten ne tekevät nytkin (rahoitusvajeesta kärsivät julkisen terveydenhuollon järjestelmät rutiininomaisesti saavat kaikkein vanhinta ja halvinta teknologiaa ja monilta järjestelmiltä ne puuttuvat kokonaan). Mutta nämä uudet transhumanistiset teknologiat eivät ole tarkoitettu vapauttamaan kaikkia.

Huolimatta futuristien valheista, näiden teknologioiden käyttöönotto laajentaa kuilua mukanaolevien ja ulkopuolelle jätettyjen välillä. Syntyy vallan linnakkeita, jotka ovat kauempana rahvaan raivosta kuin koskaan aiemmin. Kun keho muuttuu raaka-aineeksi uudenlaiselle biotieteen alalle, maailmassa jossa koneet tekevät suurimman osan työstä ihmiskeho itsessään muuttuu Pääoman reserviksi uudenlaisten hyväksikäytön ja teollisuuden muotojen keskellä. Itse asiassa tämä on jo tapahtumassa. Kantasolututkimuksen, geenimanipuloinnin, biologisten ehostusten, uusien lääketieteen tuotteiden, proteesien, DNA:n ja solujen suuren mittakaavan analyysien ja tietokantojen avulla. Suvereeni ja yksityinen itseys yksinkertaisesti astuu uudenlaiseen arvottamisen, hyödykkeellistämisen, muutosten ja yhteiskunnallisen jakaantumisen maailmaan Pääomaa, biovalvontaa, turhuutta ja eriarvoisuutta palvelemaan. Neljännessä teollisessa vallankumouksessa kulutusyhteiskunta menee paljon syvemmälle ja pimeämpään kuin pelkkien asioiden ostaminen. Neljännen teollisuuden tavoitteena on _erkaannuttaa_ meidät itse kehoistamme sekä omasta ymmärryksestämme osana biosfääriä ja biorytmejä niin, että myös niitä pidetään jonain ostettavana, päivitettävänä ja korjattavana, aina manipuloitavana ja vaihdettavana mekaanisten osien joukkona, joita voidaan tuottaa keinotekoisesti ja vaihtaa maksusta, ja joita voidaan mainostaa jonain joilla on parempia ominaisuuksia kuin orgaaninen perusta. Keinotekoistettu olento, joka kun se kerran on astunut teknologian temppeliin pysyy aina riippuvaisena lääkkeistä, kirurgisista operaatioista, teknopsykiatriasta, päivityksistä, laitteista ja korporaatioista.

Ihmiskehon teknologinen tulevaisuus ei välttämättä ole kuolema (niille harvoille joilla on varaa olla kuolemattomia), vaan se on kuolettavuus, kylmä pimeä eloton nälkäinen kyber-istutuksen sairastavuus.

Samaan aikaan Maa on kuolemassa ja teknologinen kehitys, joka on kaukana mainostamiensa ratkaisujen tarjoamisesta, tuhoaa sitä aina vain kiihtyvällä tahdilla, raaka-aineiden, sähkön ja harvinaisten maametallien nälän kurniessa. Pelkästään puhelinten valmistamiseen tarvittavat harvinaiset maametallit aiheuttavat ennennäkemätöntä tuhoa ympäristölle ja ihmisterveydelle.

Baotou, Sisä-Mongoliassa, on pääasiallinen harvinaisten maametallien kaivamisen keskus, jota ympäröi myrkyllinen kaivosjäte, joka on suurelta osin radioaktiivista thoriumia. Kongossa harvinasen koltaanin (https://fi.wikipedia.org/wiki/Koltaani) kaivamisen tiedetään tuhonneen ja aiheuttaneen mittaamatonta kärsimystä maalle, ihmisyhteisöille ja luonnonvaraiselle elämälle. Kaivosyhtiö Molycrop Kaliforniassa tykkää esitellä itsensä eettisenä kaivosyhtiönä, mutta sen neodyymi-kaivanta kaiuttimien magneetteihin, europium-kaivanta iPhonen näyttöjen värielementtejä varten ja cerium-kaivanta näyttöjen kiillottamiseksi yhdessä liuottimen kanssa edelleen riistävät kestämättömällä tavalla raaka-aineita, jotka pitäisi jättää maahan ja joiden kaivanta vaatii kokonaisien maa-alueiden haaskaamista kaivosten luomiseksi. Tällä hetkellä perustodellisuutta ei pääse pakoon: teknologia on riippuvaista ekosysteemien tuhoamisesta, mukaanlukien jäljellä olevien viimeisten villieläinten ja alkuperäiskansojen yhteisöjen tuhoamisesta, joissa sivistyneet ihmispopulaatiot yhä enemmän eristetään älykaupunkien teknologisiin elinympäristöihin.

Tulee olemaan yhä pienempiä railoja missä elää, ja verkostomme ja yksilölliset elämämme tulevat olemaan yhä tarkemman syynäyksen kohteena ja suvereniteettiimme ja autonomiaamme tunkeudutaan yhä syvemmälle, mutta onko se sen kamalampaa kuin mitä maatilallisen pakottaminen pois mailtaan töihin tehtaisiin uusiin kaupunkeihin? Tai alkuperäiskansojen taistelut, joita he ovat taistelleet ja jatkavat edelleen taisteluaan ympäri maailman?

Meille annetaan tehtäväksi pyrkiä suojelemaan se minkä me pystymme hauraasta ja katoavasta luonnonvaraisesta tilasta samalla kun hyökkäämme sekä infrastruktuuria että myös valtion, pääoman ja teknologian symboleita ja edustajia vastaan. Meidän tarvitsee ajatella ja valmistautua nyt, hankkia osaaminen ja keinot, joita me ja muut tarvitsemme navigoimaan tässä uudessa maailmassa, sekä pohtia mitä anarkistina olo tarkoittaa. Meidän on pakko yrittää rajoittaa petosivilisaation tekemää vahinkoa, pitää taistelumuistia yllä ja muistaa miksi ja mitä varten taistelemme. Meillä on vastassamme ei vähempää kuin pyrkimys hävittää villi ja kesyttämätön elämä ja lopettaa kokonaisia ajattelun ja olemisen tapoja yhteiskunnallisella ehdollistamisella, sorrolla, pakottamisella ja vapaaehtoisella osallistammisella. Rakenteet pysyvät samoina: päättymätön eriarvoisuus, orjuus, etuoikeus, sorto, autoritarismi, alienaatio, ja tuho.

Heidän järjestelmissään on halkeamia, niissä on aina. Ja näin anarkia, vapaudenhalu ja suveeniudenhalu tulevat kukoistamaan, ne puskevat jokaisesta halkeamasta ja raosta. Kamppailun jatkuvuus pysyy vapauden, henkilökohtaisen autonomian ja orjuuden kysymyksissä, kysymyksessä massojen valvonnasta ja kontrolloinnista harvain agendojen hyväksi. Nämä asiat eivät muutu huolimatta siitä miten paljon me puhumme ensimmäisestä tai N:nnestä teollisesta vallankumouksesta.

— Research and Training Cell – N.T.

Lähde:

https://325.nostate.net/2020/12/03/325-12-against-the-fourth-and-fifth-industrial-revolutions-acn/

Tämän esimerkillisen katsauksen on kirjoittanut Paul Cudenec, jonka kanssa työskentelen No Deal For Nature -kampanjassa — joka on projekti kouluttaa kansalaisia pysäyttämään tuleva globaalin mittakaavan luonnon aitaaminen ja finansialisaatio. (World Economic Forum on sen luonut yhteistyössä YK:n, Maailman luonnonsäätiön ja Al Goren Climate Reality Projectin kanssa, ja lainsäädäntöä ollaan luomassa vuodelle 2021). “Ekosysteemipalveluja” tullaan ostamaan, myymään ja seuraamaan Wall Streetilla. Kirjanpito korvataan “Luonnonpääoman tilinpidolla”. Ne jotka ovat tuhonneet planeettamme biodiversiteetin omistavat tämän jälkeen jäljelle jääneet varat. Tähän kuuluu myös meret. Yhteismaan aitaukset tulevat siirtämään alkuperäiskansat pois asuinpaikoiltaan. Käynnissä oleva kansanmurha kiihtyy. Luonnon täydellistä hyödykkeellistämistä/yksityistämistä seuraa kaiken inhimillisen ja sosiaalisen finansialisaatio. Tämä kuuluu uuteen “globaalin hallinnon” infrastruktuuriin, joka on neljännen teollisen vallankumouksen taustalla, jota ollaan tuomassa julki kansalle “suurena uudelleenkäynnistyksenä”. COVID-19 on sen katalyytti. [seuraa No Deal For Naturea twitterissä] [No Deal For Nature UK -sivut]

Kaikki tämä on paketoitu holistiseen kielenkäyttöön, keskeisiin avainsanoihin (kukoistaa, kukoistaa, kuvitella, mielikuvitus, reimagine, build back better), uusiin diileihin ja tunteita herättäviin kuviin, joita pääomaa ja nykyisiä valtarakenteita palvelevat on komennettu rakentamaan ja joille heidät on patistettu hankkimaan yhteiskunnallinen lupa.

Mutta mikä oikein tämän kaiken visio onkaan? Tässä Paul vie teidät matkalle, lainaten Klaus Schwabin sanomisia, mm. tuoreesta kirjasta “COVID-19, The Great Reset”.

Teksti on mukaansatempaava ja kauhistuttava, johtuen siinä kuvattujen ideologioiden ja tavoitteiden turmeltuneisuudesta, ja suosittelenkin ihmisille etsimään hiljaisen paikan ja lukemaan jokaisen sanan tästä yleiskatsauksesta. Levittäkää sitä myös muille piireille.

Ravensburgissa vuonna 1938 syntynyt Klaus Schwab on Adolf Hitlerin Saksan lapsi, poliisivaltiohallinnon, joka perustui pelkoon ja väkivaltaan, aivopesuun ja valvontaan, propagandaan ja valheisiin, teollistumiseen ja eugeniikkaan, epäinhimillistämiseen ja ”desinfiointiin” sekä hyytävään ja mahtipontiseen visioon ”uudesta järjestyksestä”, joka kestäisi tuhannen vuoden ajan.

Schwab näyttää omistaneen elämänsä tuon painajaisen uudelleen keksimiselle ja pyrkimykselle muuttaa se todellisuudeksi paitsi Saksassa myös koko maailmassa.

Vielä pahempaa on se, että kuten hänen omat sanansa kerta toisensa jälkeen vahvistavat, hänen teknokraattinen fasistinen visionsa on myös kieroutunut transhumanistinen visio, jossa ihmiset ja koneet sulautuvat yhteen ”digitaalisen ja analogisen elämän kummallisissa sekoituksissa”, jotka tartuttavat kehoihimme ”älypölyä” ja joissa poliisi ilmeisesti pystyy lukemaan aivojamme.

Ja kuten tulemme näkemään, hän ja hänen rikoskumppaninsa käyttävät Covid-19-kriisiä ohittaakseen demokraattisen vastuuvelvollisuuden, ohittaakseen vastustuksen, vauhdittaakseen agendaansa ja pakottaakseen sen muulle ihmiskunnalle vastoin tahtoamme ”suuressa uudelleenkäynnistyksessä”, kuten hän sitä kutsuu.

Schwab ei tietenkään ole natsi klassisessa mielessä, sillä hän ei ole kansallismielinen eikä antisemitisti, mistä on osoituksena Israelin hänelle vuonna 2004 myöntämä miljoonan dollarin Dan David -palkinto.

Mutta 2000-luvun fasismi on löytänyt erilaisia poliittisia muotoja, joiden avulla se voi jatkaa ydinhankettaan eli ihmiskunnan muokkaamista kapitalismille sopivaksi räikeän autoritaarisin keinoin.

Tätä uutta fasismia edistetään nykyään globaalin hallinnon, bioturvallisuuden, ”uuden normaalin”, ”luonnon uuden sopimuksen” ja ”neljännen teollisen vallankumouksen” varjolla.

Schwab, kahdeksankymppinen Maailman talousfoorumin perustaja ja toimitusjohtaja, istuu tämän matriisin keskellä kuin hämähäkki jättimäisessä verkossa.

Alkuperäisessä fasistisessa hankkeessa Italiassa ja Saksassa oli kyse valtion ja liike-elämän yhdistämisestä.

Kommunismissa valtio ottaa haltuunsa liike-elämän ja teollisuuden, mikä — teoriassa! — toimii teoriassa kansan etujen mukaisesti, fasismissa oli kyse valtion käyttämisestä rikkaan eliitin etujen suojelemiseen ja edistämiseen.

Schwab jatkoi tätä lähestymistapaa toisen maailmansodan jälkeisessä tilanteessa, kun hän perusti vuonna 1971 Euroopan johtamisfoorumin, joka kokoontui vuosittain Davosissa Sveitsissä.

Täällä hän edisti ideologiaansa ”sidosryhmäkapitalismista”, jossa yritykset tehtiin tiiviimpää yhteistyötä hallitusten kanssa.

Forbes-talouslehti kuvaa ”sidosryhmäkapitalismia” seuraavasti: ”yritys keskittyy kaikkien sidosryhmiensä tarpeiden täyttämiseen: asiakkaiden, työntekijöiden, kumppaneiden, yhteisön ja koko yhteiskunnan tarpeisiin”.

Jopa tietyn yrityksen yhteydessä se on poikkeuksetta tyhjä etiketti. Kuten Forbesin artikkelissa todetaan, se tarkoittaa itse asiassa vain sitä, että ”yritykset voivat jatkaa yksityisesti rahan jakamista osakkeenomistajilleen ja johtajilleen ja samalla pitää julkisuudessa yllä hienoa sosiaalista herkkyyttä ja esimerkillistä altruismia”.

Yleisessä yhteiskunnallisessa kontekstissa sidosryhmien käsite on kuitenkin vielä häijympi, sillä se hylkää kaiken ajatuksen demokratiasta, kansan vallasta, yritysten etujen hallinnan hyväksi.

Yhteiskuntaa ei enää pidetä elävänä yhteisönä vaan liiketoimintana, jonka kannattavuus on ihmisen toiminnan ainoa pätevä tavoite.

Schwab esitti tämän ohjelman jo vuonna 1971 kirjassaan Moderne Unternehmensführung im Maschinenbau (Moderni yritysjohtaminen koneenrakennuksessa), jossa hän käytti termiä ”sidosryhmät” (die Interessenten), jossa hän määritteli ihmiset uudelleen, ei kansalaisiksi, vapaiksi yksilöiksi tai yhteisöjen jäseniksi, vaan toissijaisiksi osallistujiksi massiivisessa kaupallisessa yrityksessä.

Jokaisen ihmisen elämän tavoitteena oli ”saavuttaa pitkän aikavälin kasvu ja vauraus” tälle yritykselle — toisin sanoen suojella ja lisätä kapitalistisen eliitin varallisuutta.

Tämä kaikki kävi vielä selvemmäksi vuonna 1987, kun Schwab nimesi Euroopan johtamisfooruminsa uudelleen Maailman talousfoorumiksi.

WEF kuvailee itseään omalla verkkosivustollaan ”julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön maailmanlaajuiseksi foorumiksi”, ja sen ihailijat kuvaavat, kuinka se luo ”kumppanuuksia liikemiesten, poliitikkojen, älymystön ja muiden yhteiskunnan johtajien välille, jotta voidaan määritellä, keskustella ja edistää globaalin asialistan avainkysymyksiä”.

WEF:n luomien ”kumppanuuksien” tarkoituksena on korvata demokratia käsin valittujen ja valitsemattomien henkilöiden globaalilla johdolla, jonka tehtävänä ei ole palvella yleisöä, vaan pakottaa 1 prosentin johto määräämään yleisölle mahdollisimman vähän meidän muiden puuttuessa asiaan.

Kirjoissaan, joita Schwab kirjoittaa julkiseen kulutukseen, hän ilmaisee itseään kaksinaamaisilla kliseillä, jotka liittyvät yritysten pyörittelyyn ja viherpesuun.

Samoja tyhjiä termejä levitetään kerta toisensa jälkeen. Kirjassa Shaping the Future of the Fourth Industrial Revolution: A Guide to Building a Better World Schwab puhuu ”sidosryhmien osallistamisesta ja hyötyjen jakamisesta” sekä ”kestävistä ja osallistavista kumppanuuksista”, jotka johtavat meidät kaikki ”osallistavaan, kestävään ja vauraaseen tulevaisuuteen”! (1)

Tämän räksytyksen takana hänen ”sidosryhmäkapitalisminsa” todellinen motiivi on liikevoitto ja hyväksikäyttö, ja sitä hän ajoi hellittämättä WEF:n Davosin konferenssissa vuonna 2020.

Esimerkiksi vuonna 2016 ilmestyneessä kirjassaan The Fourth Industrial Revolution Schwab kirjoittaa työn Uberisoitumisesta ja siitä yrityksille ja erityisesti digitaalitalouden nopeasti kasvaville startup-yrityksille koituvista eduista: ”Koska ihmisten pilvipalvelualustat luokittelevat työntekijät itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi, he ovat — toistaiseksi — vapautettuja vähimmäispalkkojen, työnantajaverojen ja sosiaalietuuksien maksamisesta”. (2)

Sama kapitalistinen sydämettömyys näkyy hänen suhtautumisessaan ihmisiin, jotka ovat työuransa loppupuolella ja tarvitsevat ansaittua lepoa: ”Ikääntyminen on taloudellinen haaste, sillä ellei eläkeikää nosteta huomattavasti, jotta ikääntyneet yhteiskunnan jäsenet voivat jatkaa työelämässä (mikä on taloudellisesti välttämätöntä ja mistä on monia taloudellisia hyötyjä), työikäisen väestön määrä vähenee samaan aikaan, kun huollettavien vanhusten osuus kasvaa.” ”Ikääntyminen on taloudellinen haaste, sillä ellei eläkeikää nosteta huomattavasti, jotta ikääntyneet voivat jatkaa työelämässä (mikä on taloudellisesti välttämätöntä ja mistä on monia taloudellisia hyötyjä). (3)

Kaikki tässä maailmassa pelkistyy taloudellisiin haasteisiin, taloudellisiin välttämättömyyksiin ja hallitsevan kapitalistiluokan taloudellisiin etuihin.

Edistyksen myyttiä on jo pitkään käyttänyt 1 prosentti ihmisistä suostuttelemaan ihmisiä hyväksymään teknologiat, joiden tarkoituksena on riistää ja hallita meitä, ja Schwab käyttää tätä hyväkseen, kun hän julistaa, että ”neljäs teollinen vallankumous on merkittävä toivon lähde inhimillisen kehityksen jatkumiselle, joka on johtanut miljardien ihmisten elämänlaadun dramaattiseen nousuun vuodesta 1800 lähtien”. (4)

Hän innostuu: ”Neljäs teollinen vallankumous on uusi luku ihmiskunnan kehityksessä, joka on samaa luokkaa kuin ensimmäinen, toinen ja kolmas teollinen vallankumous ja jonka taustalla on jälleen kerran poikkeuksellisten teknologioiden lisääntyvä saatavuus ja vuorovaikutteisuus”. (5)

Hän on kuitenkin hyvin tietoinen siitä, että teknologia ei ole ideologisesti neutraalia, kuten jotkut haluavat väittää. Hänen mukaansa teknologia ja yhteiskunta muokkaavat toisiaan. ”Loppujen lopuksi teknologia on sidoksissa siihen, miten tiedämme asioita, miten teemme päätöksiä ja miten ajattelemme itsestämme ja toisistamme. Ne ovat yhteydessä identiteettiimme, maailmankuvaamme ja mahdollisiin tulevaisuuksiimme. Ydinteknologiasta avaruuskilpaan, älypuhelimiin, sosiaaliseen mediaan, autoihin, lääketieteeseen ja infrastruktuuriin — teknologioiden merkitys tekee niistä poliittisia. Jopa käsite ”kehittynyt” kansakunta perustuu epäsuorasti teknologian käyttöönottoon ja siihen, mitä se merkitsee meille taloudellisesti ja sosiaalisesti”. (6)

Teknologian takana oleville kapitalisteille teknologia ei ole koskaan ollut yhteiskunnallista hyvää vaan puhtaasti voittoa, ja Schwab tekee varsin selväksi, että sama pätee myös hänen neljänteen teolliseen vallankumoukseensa.

Hän innostuu: ”Neljännen teollisen vallankumouksen teknologiat ovat todella häiritseviä — ne mullistavat nykyiset tavat havaita, laskea, organisoida, toimia ja toimittaa. Ne edustavat täysin uusia tapoja luoda arvoa organisaatioille ja kansalaisille”. (7)

Jos ”arvon luomisen” merkitys ei ollut selvä, hän antaa muutamia esimerkkejä: ”(8) ja ”yhä älykkäämpien algoritmien käyttö laajentaa nopeasti työntekijöiden tuottavuutta — esimerkiksi chat-robottien avulla, jotka täydentävät (ja yhä useammin korvaavat) live-chat-tuen asiakaskohtaamisissa”. (9)

Schwab käsittelee yksityiskohtaisesti hänen uljaan uuden maailmansa kustannuksia leikkaavia ja voittoja lisääviä ihmeitä kirjassaan The Fourth Industrial Revolution.

Hän selittää: Niinkin erilaisten ammattien kuin lakimiesten, rahoitusanalyytikkojen, lääkäreiden, toimittajien, kirjanpitäjien, vakuutuksenvälittäjien tai kirjastonhoitajien työ saattaa olla osittain tai kokonaan automatisoitua…”.

”Teknologia kehittyy niin nopeasti, että automaattiseen kerronnan tuottamiseen erikoistuneen Narrative Science -yrityksen perustaja Kristian Hammond ennustaa, että 2020-luvun puoliväliin mennessä 90 prosenttia uutisista voisi olla algoritmin tuottamia, ja suurin osa niistä ilman minkäänlaista inhimillistä väliintuloa (algoritmin suunnittelua lukuun ottamatta)”. (10)

Juuri tämä taloudellinen välttämättömyys on Schwabin innostus ”vallankumoukseen, joka muuttaa perusteellisesti tapaa, jolla elämme, työskentelemme ja suhtaudumme toisiimme”. (11)

Schwab puhuu lyyrisesti 4IR:stä, joka on hänen mukaansa ”erilainen kuin mikään muu, mitä ihmiskunta on ennen kokenut”. (12)

Hän pursuaa: ”Ajatelkaa, millaisia rajattomia mahdollisuuksia miljardeilla ihmisillä on, jotka ovat yhteydessä toisiinsa mobiililaitteilla ja jotka mahdollistavat ennennäkemättömän prosessointitehon, tallennuskapasiteetin ja tiedonsaannin. Tai ajatelkaa uusien teknologisten läpimurtojen huikeaa yhtymäkohtaa, joka kattaa laajoja aloja, kuten tekoälyn, robotiikan, esineiden internetin, autonomiset ajoneuvot, 3D-tulostuksen, nanoteknologian, bioteknologian, materiaalitieteen, energian varastoinnin ja kvanttilaskennan, vain muutamia mainitakseni”. Monet näistä innovaatioista ovat vasta alkuvaiheessa, mutta ne ovat jo saavuttamassa käännekohdan kehityksessään, kun ne rakentuvat toistensa päälle ja vahvistavat toisiaan fysikaalisen, digitaalisen ja biologisen maailman tekniikoiden yhdistymisessä.” (13)

Hän odottaa myös enemmän verkko-opetusta, johon liittyy ”virtuaalisen ja lisätyn todellisuuden käyttö”, jolla ”parannetaan merkittävästi koulutustuloksia” (14), sekä ”koteihin, vaatteisiin ja asusteisiin, kaupunkeihin, liikenne- ja energiaverkkoihin” (15) asennettavia antureita ja älykkäitä kaupunkeja ja niiden tärkeitä ”tietoalustoja”. (16)

”Kaikki asiat ovat tulevaisuudessa älykkäitä ja yhteydessä internetiin”, Schwab sanoo, ja tämä koskee myös eläimiä, sillä ”karjaan kytketyt anturit voivat kommunikoida keskenään matkapuhelinverkon kautta”. (17)

Hän rakastaa “älypuhelintehtaiden” ideaa, joka voisi mahdollistaa “kiihdytetyn rokotetuotannon” (18) sekä “big-data -teknologiat”. (19)

Hän vakuuttaa meille, että nämä ”tarjoavat uusia ja innovatiivisia tapoja palvella kansalaisia ja asiakkaita” (20), ja meidän on lakattava vastustamasta sitä, että yritykset hyötyvät henkilökohtaisen elämämme jokaista osa-aluetta koskevien tietojen hyödyntämisestä ja myynnistä.

”Luottamuksen luominen päätöksenteossa käytettäviin tietoihin ja algoritmeihin on elintärkeää”, Schwab vaatii. ”Kansalaisten huoli yksityisyydestä ja vastuullisuuden vakiinnuttaminen liike-elämän ja oikeudellisten rakenteiden osalta edellyttää ajattelutavan muuttamista”. (21)

Loppujen lopuksi on selvää, että kaikki tämä teknologinen jännitys pyörii puhtaasti voiton tai ”arvon” ympärillä, kuten Schwab mieluummin kutsuu sitä 2000-luvun yrityskieltä käyttäen.

Lohkoketjuteknologia on siis fantastinen ja aiheuttaa ”räjähdysmäisen kasvun vaihdettavissa olevissa omaisuuserissä, koska kaikenlainen arvonvaihto voi tapahtua lohkoketjussa”. (22)

Hajautetun pääkirjateknologian käyttö, lisää Schwab, ”voi olla liikkeellepaneva voima digitaalisten tuotteiden ja palvelujen massiivisten arvovirtojen taustalla, sillä se tarjoaa turvallisia digitaalisia identiteettejä, joiden avulla uudet markkinat voivat olla kaikkien internetiin yhteydessä olevien ulottuvilla”. (23)

Yleisesti ottaen 4IR on hallitsevan liike-elämän eliitin kannalta kiinnostava, koska se ”luo täysin uusia arvonlähteitä” (24) ja ”synnyttää arvonluonnin ekosysteemejä, joita on mahdotonta kuvitella kolmanteen teolliseen vallankumoukseen jämähtäneellä ajattelutavalla”. (25)

4IR:n teknologiat, jotka otetaan käyttöön 5G:n kautta, aiheuttavat ennennäkemättömiä uhkia vapaudellemme, kuten Schwab myöntää: ”Neljännen teollisen vallankumouksen välineet mahdollistavat uudenlaisen valvonnan ja muut valvontakeinot, jotka ovat vastoin terveitä ja avoimia yhteiskuntia”. (26)

Tämä ei kuitenkaan estä häntä esittämästä niitä myönteisessä valossa, kuten silloin, kun hän julistaa, että ”julkinen rikollisuus todennäköisesti vähenee sensoreiden, kameroiden, tekoälyn ja kasvojentunnistusohjelmistojen lähentymisen ansiosta”. (27)

Hän kuvailee hieman nautiskellen, miten nämä teknologiat ”voivat tunkeutua tähän asti yksityiseen mielemme tilaan, lukea ajatuksiamme ja vaikuttaa käyttäytymiseemme”. (28)

Schwab ennustaa: ”Lainvalvontaviranomaisten ja tuomioistuinten houkutus käyttää tekniikoita rikollisen toiminnan todennäköisyyden määrittämiseksi, syyllisyyden arvioimiseksi tai jopa muistojen hakemiseksi suoraan ihmisten aivoista kasvaa, kun tämän alan valmiudet paranevat. Jopa valtion rajan ylittämiseen saattaa jonain päivänä liittyä yksityiskohtainen aivoskannaus, jonka avulla arvioidaan henkilön turvallisuusriski”. (29)

Toisinaan WEF:n johtaja innostuu innostuksestaan sci-fi-tulevaisuuteen, jossa ”ihmisen pitkän matkan avaruusmatkailu ja ydinfuusio ovat arkipäivää” (30) ja jossa ”seuraava trendikäs liiketoimintamalli” voisi olla se, että joku ”vaihtaa ajatuksensa ajatuksiaan aikaa säästävään vaihtoehtoon, jossa hän voi kirjoittaa sosiaalisen median viestin pelkällä ajatuksella”. (31)

Puheet ”avaruusturismista” otsikolla ”Neljäs teollinen vallankumous ja viimeinen raja” (32) ovat lähes hauskoja, samoin kuin hänen ehdotuksensa siitä, että ”maailma täynnä lennokkeja tarjoaa maailman täynnä mahdollisuuksia”. (33)

Mutta mitä pidemmälle lukija etenee Schwabin kirjojen kuvaamaan maailmaan, sitä vähemmän naurettavalta kaikki vaikuttaa.

Totuus on, että tämä erittäin vaikutusvaltainen henkilö, joka on parhaillaan perustettavan uuden globaalijärjestyksen keskipisteessä, on suoranainen transhumanisti, joka haaveilee luonnollisen, terveen ihmiselämän ja -yhteisön loppumisesta.

Schwab toistaa tätä viestiä yhä uudestaan ja uudestaan, ikään kuin varmistaakseen, että meitä on varoitettu asianmukaisesti.

”Neljännen teollisen vallankumouksen käynnistämät mielettömät innovaatiot bioteknologiasta tekoälyyn määrittelevät uudelleen, mitä tarkoittaa olla ihminen”, hän kirjoittaa (34).

”Tulevaisuus haastaa käsityksemme siitä, mitä tarkoittaa olla ihminen, sekä biologisesta että sosiaalisesta näkökulmasta”. (35)

”Jo nyt neuro- ja bioteknologian edistysaskeleet pakottavat meidät kyseenalaistamaan, mitä tarkoittaa olla ihminen”. (36)

Hän selittää sen yksityiskohtaisemmin kirjassaan Shaping the Future of the Fourth Industrial Revolution: ”Neljännen teollisen vallankumouksen teknologiat eivät pysähdy siihen, että niistä tulee osa meitä ympäröivää fyysistä maailmaa — niistä tulee osa meitä. Joistakin meistä tuntuu jo nyt, että älypuhelimesta on tullut osa meitä itseämme. Nykyisistä ulkoisista laitteista — puettavista tietokoneista virtuaalitodellisuuskuulokkeisiin — tulee lähes varmasti kehoihimme ja aivoihimme istutettavia. Ulkoiset luurangot ja proteesit lisäävät fyysistä voimaamme, ja neuroteknologian kehitys parantaa kognitiivisia kykyjämme. Pystymme entistä paremmin manipuloimaan omia ja lastemme geenejä. Tämä kehitys herättää syvällisiä kysymyksiä: Mihin vedämme rajan ihmisen ja koneen välille? Mitä tarkoittaa olla ihminen?” (37)

Kirjan kokonainen osa on omistettu aiheelle ”Ihmisen muuttaminen”. Siinä hän kuolaa ”uusien teknologioiden kyvystä tulla kirjaimellisesti osaksi meitä” ja puhuu kyborgien tulevaisuudesta, johon liittyy ”digitaalisen ja analogisen elämän outoja sekoituksia, jotka määrittelevät uudelleen luontomme”. (38)

Hän kirjoittaa: ”Nämä teknologiat toimivat omassa biologiassamme ja muuttavat sitä, miten olemme yhteydessä maailmaan. Ne pystyvät ylittämään kehon ja mielen rajat, parantamaan fyysisiä kykyjämme ja jopa vaikuttamaan pysyvästi itse elämään”. (39)

Mikään rikkomus ei tunnu menevän liian pitkälle Schwabille, joka haaveilee ”aktiivisista implantoitavista mikrosiruista, jotka rikkovat kehomme ihoesteen”, ”älykkäistä tatuoinneista”, ”biologisesta tietojenkäsittelystä” ja ”räätälöidyistä organismeista”. (40)

Hän on iloinen voidessaan kertoa, että ”anturit, muistikytkimet ja virtapiirit voidaan koodata ihmisen tavallisiin suolistobakteereihin”, (41) että ”älypölyt, antenneilla varustetut täydelliset tietokoneet, jotka ovat kukin paljon hiekanjyvää pienempiä, voivat nyt järjestäytyä kehon sisällä” ja että ”istutetut laitteet auttavat todennäköisesti myös viestimään ajatuksista, jotka tavallisesti ilmaistaan sanallisesti sisäänrakennetun älypuhelimen avulla, ja mahdollisesti ilmaisemattomista ajatuksista tai mielialoista lukemalla aivoaaltoja ja muita signaaleja”. (42)

Schwabin 4IR-maailmassa on näköpiirissä ”synteettinen biologia”, joka antaa maailman teknokraattisille kapitalistisille hallitsijoille ”kyvyn muokata organismeja kirjoittamalla DNA:ta”. (43)

Ajatus neuroteknologiasta, jossa ihmisten aivoihin istutetaan täysin keinotekoisia muistoja, saa jotkut meistä voimaan pahoin, samoin kuin ”mahdollisuus yhdistää aivomme virtuaalitodellisuuteen aivokuoren modeemien, implanttien tai nanorobottien avulla”. (44)

Ei ole kovin lohdullista kuulla, että tämä kaikki on — tietenkin! — kapitalistisen voitontavoittelun etujen mukaisesti, koska se ”enteilee uusia teollisuudenaloja ja järjestelmiä arvon luomista varten” ja ”tarjoaa mahdollisuuden luoda kokonaan uusia arvojärjestelmiä neljännessä teollisessa vallankumouksessa”. (45)

Entä ”orgaanisten kudosten bioprinttaus” (46) tai ehdotus, jonka mukaan ”eläimiä voitaisiin mahdollisesti muokata tuottamaan lääkkeitä ja muita hoitomuotoja”? (47)

Eettisiä vastalauseita, onko ketään?

Kaikki on ilmeisesti hyvin Schwabille, joka on iloinen voidessaan ilmoittaa: ”Päivä, jolloin lehmät muunnetaan tuottamaan maidossaan [sic] veren hyytymistä estävää ainetta, jota hemofiliaa sairastavilta puuttuu, ei ole kaukana. Tutkijat ovat jo alkaneet muokata sikojen genomia, jotta niistä voitaisiin kasvattaa ihmiselle siirrettäväksi sopivia elimiä”. (48)

Tilanne muuttuu vieläkin huolestuttavammaksi. Schwabin synnyinseudun natsi-Saksan synkästä eugeniikkaohjelmasta lähtien tätä tiedettä on pidetty ihmisyhteiskunnan kannalta mahdottomana.

Nyt hän kuitenkin ilmeisesti uskoo, että eugeniikka on herättämässä henkiin, ja hän ilmoittaa, että se koskee geneettistä muokkausta: ”Se, että ihmisen perimää on nyt paljon helpompi manipuloida tarkasti elinkelpoisissa alkioissa, tarkoittaa, että tulevaisuudessa syntyy todennäköisesti design-vauvoja, joilla on tiettyjä ominaisuuksia tai jotka ovat vastustuskykyisiä tietylle sairaudelle”. (49)

Vuonna 2002 julkaistussa pahamaineisessa transhumanistisessa teoksessa I, Cyborg Kevin Warwick ennustaa: ”Ihmiset pystyvät kehittymään valjastamalla tulevaisuuden koneiden tarjoaman superälyn ja ylimääräiset kyvyt ja liittymällä niihin. Kaikki tämä viittaa uuden ihmislajin kehittymiseen, joka tieteiskirjallisuuden maailmassa tunnetaan nimellä ”kyborgit”. Se ei tarkoita, että kaikkien on tultava kyborgeiksi. Jos olet tyytyväinen oloosi ihmisenä, niin olkoon niin, voit pysyä sellaisena kuin olet. Mutta olkaa varuillanne — aivan kuten me ihmiset erosimme simpanssiserkuistamme vuosia sitten, niin myös kyborgit tulevat erkaantumaan ihmisistä. Niistä, jotka pysyvät ihmisinä, tulee todennäköisesti alalaji. Heistä tulee käytännössä tulevaisuuden simpansseja”. (50)

Schwab näyttää vihjailevan samasta tulevaisuudesta, jossa ”ylivoimainen” paranneltu keinotekoinen transhumanistinen eliitti erottautuu luonnostaan syntyneestä väkijoukosta, tässä erityisen tuomitsevassa kohdassa Neljännestä teollisesta vallankumouksesta: ”Olemme sellaisen radikaalin systeemisen muutoksen kynnyksellä, joka vaatii ihmisiltä jatkuvaa sopeutumista. Tämän seurauksena saatamme todistaa, että maailma polarisoituu yhä enemmän, ja sitä leimaavat ne, jotka omaksuvat muutoksen, ja ne, jotka vastustavat sitä.

”Tämä aiheuttaa epätasa-arvoa, joka ylittää aiemmin kuvatun yhteiskunnallisen epätasa-arvon. Tämä ontologinen eriarvoisuus erottaa ne, jotka sopeutuvat, ja ne, jotka vastustavat — aineelliset voittajat ja häviäjät sanan kaikissa merkityksissä. Voittajat saattavat jopa hyötyä jonkinlaisesta radikaalista inhimillisestä parannuksesta, joka syntyy neljännen teollisen vallankumouksen tietyillä osa-alueilla (kuten geenitekniikka) ja josta häviäjät jäävät paitsi. Tämä saattaa aiheuttaa luokkakonflikteja ja muita yhteenottoja, jollaisia emme ole ennen nähneet”. (51)

Schwab puhui ”suuresta muutoksesta” jo vuonna 2016 (52), ja hän on selvästi päättänyt tehdä kaiken voitavansa saadakseen aikaan eugeniikasta inspiroituneen transhumanistisen maailman, jossa vallitsee keinotekoisuus, valvonta, valvonta ja eksponentiaalinen liikevoitto.

Mutta kuten edellä mainitussa viittauksessa ”luokkakonflikteihin” käy ilmi, hän on selvästi huolissaan ”yhteiskunnallisen vastarinnan” (53) mahdollisuudesta ja siitä, miten edetä, ”jos teknologia saa suuren vastarinnan yleisöltä”. (54)

Schwabin vuotuiset WEF-tapahtumat Davosissa ovat jo pitkään saaneet vastaansa antikapitalistisia protesteja, ja radikaalivasemmiston nykyisestä halvaantumisesta huolimatta hän on hyvin tietoinen siitä, että hänen hankettaan vastaan voi tulla uutta ja ehkä laajempaa vastustusta, mikä voi aiheuttaa ”mielipahaa, pelkoa ja poliittisia vastareaktioita”. (55)

Tuoreimmassa kirjassaan hän tarjoaa historiallisen kontekstin ja toteaa, että ”globalisaation vastaisuus oli voimakasta ennen vuotta 1914 ja vuoteen 1918 asti, sitten vähemmän 1920-luvulla, mutta se syttyi uudelleen 1930-luvulla suuren laman seurauksena”. (56)

Hän toteaa, että 2000-luvun alussa ”globalisaation vastaiset poliittiset ja yhteiskunnalliset vastareaktiot voimistuivat hellittämättä”, (57) sanoo, että ”yhteiskunnalliset levottomuudet” ovat olleet laajalle levinneet eri puolilla maailmaa viimeisten kahden vuoden aikana, ja mainitsee muun muassa Gilets Jaunes -liikkeen Ranskassa, ja viittaa ”synkkään skenaarioon”, jonka mukaan ”sama voi toistua”. (58)

Miten rehellisen teknokraatin pitäisi siis suunnitella maailmalle haluamansa tulevaisuus ilman maailmanlaajuisen yleisön suostumusta? Miten Schwab ja hänen miljardööriystävänsä voivat pakottaa meidät muut haluamaansa yhteiskuntaan?

Yksi vastaus on armoton aivopesupropaganda, jota 1 prosentin eliitin omistamat joukkotiedotusvälineet ja akateemiset oppilaitokset levittävät — sitä, mitä he kutsuvat mielellään ”narratiiviksi”.

Schwabin mielestä ihmiskunnan enemmistön haluttomuus hypätä hänen 4IR-pikajunansa kyytiin kuvastaa sitä tragediaa, että ”maailmasta puuttuu johdonmukainen, myönteinen ja yhteinen kertomus, jossa hahmotellaan neljännen teollisen vallankumouksen mahdollisuudet ja haasteet. Tämä kertomus on olennaisen tärkeä, jos aiomme antaa erilaisille yksilöille ja yhteisöille vaikutusvaltaa ja välttää kansan vastareaktion meneillään olevia perustavanlaatuisia muutoksia vastaan”. (59)

Hän lisää: ”Siksi on ratkaisevan tärkeää, että kiinnitämme huomiota ja panostamme energiaa sidosryhmäyhteistyöhön yli akateemisten, sosiaalisten, poliittisten, kansallisten ja alakohtaisten rajojen. Tällaista vuorovaikutusta ja yhteistyötä tarvitaan, jotta voidaan luoda myönteisiä, yhteisiä ja toivoa herättäviä kertomuksia, joiden avulla yksilöt ja ryhmät eri puolilta maailmaa voivat osallistua meneillään oleviin muutoksiin ja hyötyä niistä”. (60)

Yksi näistä ”kertomuksista” peittää alleen syyt, joiden vuoksi 4IR-teknologia on asennettava kaikkialle maailmaan mahdollisimman pian.

Schwab on turhautunut siitä, että ”yli puolet maailman väestöstä — noin 3,9 miljardia ihmistä — ei vieläkään pääse internetiin” (61), ja 85 prosenttia kehitysmaiden väestöstä on edelleen verkkoyhteyden ulkopuolella ja näin ollen tavoittamattomissa, kun taas kehittyneissä maissa vastaava osuus on 22 prosenttia.

4IR:n todellinen tavoite on näiden väestöryhmien hyväksikäyttö voittoa varten globaalin teknoimperialismin avulla, mutta sitä ei tietenkään voida mainita suunnitelman myymiseen tarvittavassa propagandan ”narratiivissa”.

Sen sijaan heidän tehtävänsä on esitettävä, kuten Schwab itse tekee, pyrkimyksenä ”kehittää teknologioita ja järjestelmiä, jotka palvelevat taloudellisten ja sosiaalisten arvojen, kuten tulojen, mahdollisuuksien ja vapauden jakamista kaikille sidosryhmille”. (62)

Hän esiintyy hurskaasti heränneiden liberaalien arvojen vartijana ja julistaa: ”Osallistava ajattelu ei tarkoita sitä, että köyhyyttä tai syrjäytyneitä yhteisöjä pidettäisiin vain poikkeavuutena — asiana, jonka voimme ratkaista. Se pakottaa meidät tajuamaan, että ”meidän etuoikeutemme sijaitsevat samalla kartalla kuin heidän kärsimyksensä”. Se ei tarkoita vain tuloja ja oikeuksia, vaikka ne ovatkin edelleen tärkeitä. Sen sijaan sidosryhmien mukaan ottaminen ja etuuksien jakaminen laajentavat kaikkien vapauksia”. (63)

Samaa tekniikkaa, väärennettyä ”narratiivia”, jonka tarkoituksena on huijata hyväuskoisia kansalaisia tukemaan imperialistista kapitalistista järjestelmää, on käytetty laajasti ilmastonmuutoksen yhteydessä.

Schwab on tietysti suuri Greta Thunbergin fani, joka oli hädin tuskin noussut jalkakäytävältä yhden tytön mielenosoituksen jälkeen Tukholmassa, ennen kuin hänet vietiin puhumaan WEF:lle Davosiin.

Hän tukee myös ehdotettua maailmanlaajuista New Deal for Nature -aloitetta, erityisesti Voice for the Planet -aloitteen kautta, jonka Global Shapers -järjestö, Schwabin vuonna 2011 perustama nuorisoa kasvattava järjestö, lanseerasi Davosin WEF-tapahtumassa vuonna 2019 ja jota tutkiva journalisti Cory Morningstar kuvaili osuvasti ”irvokkaaksi näytökseksi hyviksi naamioiduista yritysten väärinkäytöksistä”.

Vuonna 2020 ilmestyvässä kirjassaan Schwab itse asiassa kertoo, miten valheellista ”nuorisoaktivismia” käytetään hänen kapitalististen tavoitteidensa edistämiseen.

Hän kirjoittaa huomattavan suorasukaisessa kohdassa: ”Nuorten aktivismi lisääntyy maailmanlaajuisesti, ja sitä mullistaa sosiaalinen media, joka lisää mobilisaatiota siinä määrin, mikä olisi ollut ennen mahdotonta. Se ilmenee monissa eri muodoissa, jotka vaihtelevat ei-institutionalisoituneesta poliittisesta osallistumisesta mielenosoituksiin ja protesteihin, ja siinä käsitellään niinkin erilaisia kysymyksiä kuin ilmastonmuutos, talousuudistukset, sukupuolten välinen tasa-arvo ja LGBTQ-oikeudet”. Nuori sukupolvi on vahvasti yhteiskunnallisen muutoksen eturintamassa. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö se olisi muutoksen katalysaattori ja ratkaisevan tärkeän vauhdin lähde suurelle uudelleenkäynnistykselle”. (64)

Itse asiassa Schwabin ehdottama ultrateollinen tulevaisuus on kaikkea muuta kuin vihreä. Hän ei ole kiinnostunut luonnosta vaan ”luonnonpääomasta” ja ”investointien kannustamisesta vihreille ja sosiaalisille rajamarkkinoille”. (65)

Saastuminen merkitsee voittoa ja ympäristökriisi on vain yksi liiketoimintamahdollisuus lisää, kuten hän tarkentaa kirjassaan The Fourth Industrial Revolution: ”Tässä vallankumouksellisessa uudessa teollisessa järjestelmässä hiilidioksidi muuttuu kasvihuoneen saastuttajasta omaisuuseräksi, ja hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin taloudellisuus muuttuu kustannusten ja saasteiden nielujen sijaan kannattaviksi hiilidioksidin talteenotto- ja käyttö-tuotantolaitoksiksi. Vielä tärkeämpää on, että se auttaa yrityksiä, hallituksia ja kansalaisia tiedostamaan ja sitoutumaan strategioihin, joilla luonnonpääomaa voidaan aktiivisesti elvyttää, jolloin luonnonpääoman älykäs ja uudistuva käyttö voi ohjata kestävää tuotantoa ja kulutusta ja antaa tilaa luonnon monimuotoisuuden elpymiselle uhanalaisilla alueilla”. (66)

Schwabin ”ratkaisut” teollisen kapitalismin luontoympäristöllemme aiheuttamiin sydäntäsärkeviin vahinkoihin sisältävät lisää samaa myrkkyä, mutta pahempaa.

Geomekaniikka on yksi hänen suosikeistaan: ”Ehdotuksiin sisältyy jättimäisten peilien asentaminen stratosfääriin auringonsäteiden ohjaamiseksi, ilmakehän kemiallinen kylväminen sateiden lisäämiseksi ja suurten koneiden käyttäminen hiilidioksidin poistamiseksi ilmasta”. (67)

Ja hän lisää: ”Uusia lähestymistapoja kuvitellaan parhaillaan neljännen teollisen vallankumouksen teknologioiden, kuten nanohiukkasten ja muiden kehittyneiden materiaalien, yhdistämisen avulla”. (68)

Kuten kaikki yritykset ja kapitalismimyönteiset kansalaisjärjestöt, jotka tukevat uhkaavaa New Deal for Nature -hanketta, Schwab on täysin ja perusteellisesti vihertymätön.

Hänen mielestään ”puhtaan” ja ”kestävän” energian ”perimmäinen mahdollisuus” on ydinfuusio (69), ja hän odottaa innolla päivää, jolloin satelliitit ”peittävät planeetan viestintäkanavilla, jotka voivat auttaa yhdistämään ne yli neljä miljardia ihmistä, joilla ei vielä ole verkkoyhteyttä”. (70)

Schwab pahoittelee myös suuresti kaikkea sitä byrokratiaa, joka estää muuntogeenisten elintarvikkeiden esteettömän etenemisen, ja varoittaa, että ”maailmanlaajuinen elintarviketurva saavutetaan kuitenkin vain, jos muuntogeenisiä elintarvikkeita koskevia säännöksiä mukautetaan vastaamaan todellisuutta, jonka mukaan geenimuokkaus tarjoaa tarkan, tehokkaan ja turvallisen menetelmän viljelykasvien parantamiseen”. (71)

Schwabin kaavailema uusi järjestys kattaa koko maailman, joten sen toteuttaminen edellyttää globaalia hallintoa, kuten hän toistuvasti toteaa.

Hän vaatii, että hänen toivomansa tulevaisuus ”toteutuu vain parantuneen globaalin hallinnon avulla” (72). Tarvitaan ”jonkinlaista tehokasta globaalia hallintotapaa” (73).

Tämänhetkinen ongelmamme on mahdollinen ”globaalin järjestyksen vaje” (74), hän väittää ja lisää epätodennäköisesti, että Maailman terveysjärjestön ”resurssit ovat rajalliset ja hupenevat”. (75)

Todellisuudessa hän tarkoittaa, että hänen 4IR- ja suuri reset-yhteiskuntansa toimii vain, jos se otetaan käyttöön samanaikaisesti kaikkialla planeetalla, sillä muuten ”lamaannumme pyrkimyksissämme käsitellä maailmanlaajuisia haasteita ja vastata niihin”. (76)

Hän myöntää: ”Lyhyesti sanottuna globaali hallinto on kaikkien näiden muiden kysymysten ydin”. (77)

Tämä kaikkialle ulottuva imperiumi paheksuu kovasti ajatusta siitä, että jokin tietty väestö päättäisi demokraattisesti valita toisen tien. Nämä ”ovat vaarassa eristäytyä globaaleista normeista, jolloin nämä kansakunnat ovat vaarassa jäädä uuden digitaalisen talouden jälkeenjääneiksi”, (78) Schwab varoittaa.

Kaikenlaista autonomian ja ruohonjuuritason yhteenkuuluvuuden tunnetta pidetään Schwabin imperialistisesta näkökulmasta uhkana, ja se on tarkoitus hävittää 4IR:n myötä.

Hän kirjoittaa: ”Ennen yksilöt tunnistivat elämänsä läheisimmin paikkaan, etniseen ryhmään, tiettyyn kulttuuriin tai jopa kieleen. Verkkosivistyksen ja muiden kulttuurien ideoille altistumisen lisääntyminen tarkoittaa, että identiteetit ovat nyt aiempaa helpommin vaihdettavissa… Historiallisten muuttoliikkeiden ja halpojen yhteyksien yhdistelmän ansiosta perherakenteet määritellään uudelleen.” Näin ollen on myös mahdollista, että identiteetti on muuttunut. (79)

Aito demokratia kuuluu Schwabille pohjimmiltaan samaan kategoriaan. Hän tietää, että suurin osa ihmisistä ei suostu vapaaehtoisesti suunnitelmiin, joiden tarkoituksena on tuhota heidän elämänsä ja orjuuttaa heidät globaaliin teknofasistiseen riistojärjestelmään, joten sananvapauden antaminen heille ei yksinkertaisesti ole vaihtoehto.

Siksi ”sidosryhmien” käsite on ollut niin tärkeä Schwabin hankkeelle. Kuten edellä on todettu, se on demokratian kumoaminen, ja sen sijaan siinä korostetaan ”sidosryhmien tavoittamista ratkaisujen löytämiseksi”. (80)

Jos yleisö, ihmiset, otetaan mukaan tähän prosessiin, se on vain pinnallisella tasolla. Asialista on jo ennalta laadittu ja päätökset tehty kulissien takana.

Schwab myöntää tämän tehokkaasti kirjoittaessaan: ”Meidän on käynnistettävä uudelleen vuoropuhelu kaikkien sidosryhmien välillä, jotta varmistetaan keskinäinen ymmärrys, joka edelleen rakentaa luottamuksen kulttuuria sääntelyviranomaisten, kansalaisjärjestöjen, ammattilaisten ja tutkijoiden välille. Myös yleisö on otettava huomioon, koska sen on osallistuttava yhteiskuntaan, yksilöihin ja kulttuureihin vaikuttavan bioteknologisen kehityksen demokraattiseen muotoiluun”. (81)

Yleisö on siis otettava huomioon ”myös”, jälkikäteen ajateltuna. Ei edes suoraan kuultu, vain ”otettu huomioon”! Ja kansan, kansanjoukkojen rooli on vain ”osallistua” bioteknologisen kehityksen ”muotoiluun”. Mahdollisuus siihen, että kansalaiset itse asiassa torjuisivat bioteknologian kehityksen ajatuksen, on poistettu kokonaan sidosryhmien kaavan tarkoituksellisesti sisäänrakennettujen oletusten ansiosta.

Sama viesti sisältyy Schwabin neljännen teollisen vallankumouksen tulevaisuuden muotoilua käsittelevän teoksen johtopäätökseen: ”What You Can Do to Shape the Fourth Industrial Revolution”. (82) Teknologiatyranniaa ei voida haastaa tai pysäyttää, sitä voidaan vain ”muokata”.

Schwab käyttää termiä ”systeemijohtaminen” kuvaamaan sitä syvästi epädemokraattista tapaa, jolla 1 prosentti tyrkyttää asialistaansa meille kaikille antamatta meille mahdollisuutta sanoa ”ei”.

Hän kirjoittaa: ”Systeemijohtajuudessa on kyse jaetun muutosvision kehittämisestä — työskentelemällä yhdessä kaikkien globaalin yhteiskunnan sidosryhmien kanssa — ja sen jälkeen toimimalla sen mukaisesti muutetaan sitä, miten järjestelmä tuottaa hyötyjä ja kenelle. Systeemijohtajuus edellyttää toimia kaikilta sidosryhmiltä, kuten yksilöiltä, yritysjohtajilta, yhteiskunnallisilta vaikuttajilta ja poliittisilta päättäjiltä.”. (83)

Hän kutsuu tätä ylhäältä alaspäin suuntautuvaa kokonaisvaltaista hallintaa ”ihmisten olemassaolon järjestelmäjohtamiseksi” (84), vaikka toiset saattavat pitää termiä ”totalitarismi” parempana.

Yksi Italian ja Saksan historiallisen fasismin erityispiirteistä oli sen kärsimättömyys demokratian ja poliittisen liberalismin hallitsevalle luokalle (fasistien kielellä ”kansalle”) asettamia epämukavia rajoituksia kohtaan.

Kaikki tämä oli pyyhkäistävä pois tieltä, jotta nopeutetun ”modernisaation” salamasota olisi mahdollista.

Sama henki herää henkiin Schwabin vaatimuksissa ”ketterän hallinnon” puolesta, joissa hän väittää, että ”teknologisen kehityksen vauhti ja eräät teknologian ominaisuudet tekevät aiemmista poliittisista päätöksentekosykleistä ja -prosesseista riittämättömiä”. (85)

Hän kirjoittaa: ”Ajatus hallintomallien uudistamisesta uusien teknologioiden huomioon ottamiseksi ei ole uusi, mutta sen kiireellisyys on paljon tärkeämpää nykyisten uusien teknologioiden voiman vuoksi… ketterän hallinnon käsitteellä pyritään vastaamaan itse teknologioiden ja niitä käyttöön ottavien yksityisen sektorin toimijoiden ketteryyttä, sujuvuutta, joustavuutta ja sopeutumiskykyä”. (86)

Ilmaisu ”hallintomallien uudistaminen uusien teknologioiden mukaisiksi” antaa tässä yhteydessä todella paljon osviittaa. Kuten fasismissa, yhteiskunnalliset rakenteet on keksittävä uudelleen, jotta ne sopivat kapitalismin ja sen voittoa lisäävien teknologioiden vaatimuksiin.

Schwab selittää, että hänen ”ketterään hallintoonsa” kuuluisi niin sanottujen politiikkalaboratorioiden perustaminen — ”suojattujen tilojen luominen hallintoon, joilla on nimenomainen toimeksianto kokeilla uusia politiikan kehittämismenetelmiä ketteriä periaatteita käyttäen” — ja ”hallitusten ja yritysten välisen yhteistyön kannustaminen kehittämishiekkalaatikoiden ja kokeellisten testialustojen luomiseksi sääntelyn kehittämiseksi iteratiivisten, monialaisten ja joustavien lähestymistapojen avulla”. (87)

Schwabille valtion tehtävänä on edistää kapitalistisia tavoitteita, ei asettaa niitä minkäänlaisen tarkastelun kohteeksi. Vaikka hän kannattaa valtion roolia, joka mahdollistaa yritysten valtauksen elämässämme, hän ei ole yhtä innostunut sen sääntelytehtävästä, joka saattaisi hidastaa voittojen valumista yksityisiin käsiin, ja niinpä hän kaavailee ”markkinoilla kilpailevien yksityisten sääntelyviranomaisten ekosysteemien kehittämistä”. (88)

Vuonna 2018 ilmestyneessä kirjassaan Schwab käsittelee ärsyttävien säännösten ongelmaa ja sitä, miten nämä rajoitukset voidaan parhaiten ”ylittää” tietojen ja yksityisyyden yhteydessä.

Hän ehdottaa ”julkisen ja yksityisen sektorin datanjakosopimuksia, jotka ’rikkovat lasin hätätilanteessa'”. Nämä sopimukset tulevat voimaan vain ennalta sovituissa hätätapauksissa (kuten pandemian yhteydessä), ja ne voivat auttaa vähentämään viivästyksiä ja parantamaan ensivasteyksiköiden koordinointia sallimalla tilapäisesti tietojen jakamisen, joka normaalioloissa olisi laitonta”. (89)

Hassua kyllä, kaksi vuotta myöhemmin oli todellakin ”pandemia” ja nämä ”ennalta sovitut hätäolosuhteet” toteutuivat.

Tämän ei olisi pitänyt olla Schwabille kovin suuri yllätys, sillä hänen WEF:nsä oli lokakuussa 2019 järjestänyt yhdessä surullisenkuuluisan Event 201 -konferenssin, jossa mallinnettiin kuvitteellista koronaviruspandemiaa.

Hän ei myöskään tuhlannut aikaa uuden kirjan, Covid-19, julkaisemiseen: The Great Reset, joka on kirjoitettu yhdessä Thierry Malleret’n kanssa, joka ylläpitää Monthly Barometer -nimistä julkaisua, joka on ”tiivis ennakoiva analyysi yksityisille sijoittajille, globaaleille toimitusjohtajille sekä mielipide- ja päätöksentekijöille”. (90)

Heinäkuussa 2020 julkaistavassa kirjassa pyritään edistämään ”arveluja ja ajatuksia siitä, miltä pandemian jälkeinen maailma voisi ja ehkä sen pitäisi näyttää”. (91)

Schwab ja Malleret myöntävät, että Covid-19 on ”yksi vähiten tappavista pandemioista, joita maailma on kokenut viimeisten 2000 vuoden aikana”, ja lisäävät, että ”COVID-19:n seuraukset terveyden ja kuolleisuuden kannalta tulevat olemaan lieviä verrattuna aiempiin pandemioihin”. (92)

He lisäävät: ”Se ei muodosta eksistentiaalista uhkaa tai iskua, joka jättäisi jälkensä maailman väestöön vuosikymmeniksi”. (93)

Silti, uskomatonta kyllä, tämä ”lievä” sairaus esitetään samanaikaisesti tekosyynä ennennäkemättömälle yhteiskunnalliselle muutokselle ”Suuren uudelleenkäynnistyksen” nimissä!

Ja vaikka he nimenomaisesti ilmoittavat, että Covid-19 ei ole suuri ”sokki”, kirjoittajat käyttävät samaa termiä toistuvasti kuvaamaan kriisin laajempia vaikutuksia.

Schwab ja Malleret asettavat Covid-19:n osaksi niiden tapahtumien pitkää perinnettä, jotka ovat mahdollistaneet äkilliset ja merkittävät muutokset yhteiskunnissamme.

He vetoavat erityisesti toiseen maailmansotaan: ”Toinen maailmansota oli käänteentekevä muutossota, joka käynnisti perustavanlaatuisia muutoksia paitsi maailmanjärjestyksessä ja maailmantaloudessa myös aiheutti radikaaleja muutoksia yhteiskunnallisissa asenteissa ja uskomuksissa, jotka lopulta tasoittivat tietä radikaalisti uusille toimintalinjoille ja yhteiskuntasopimuksen määräyksille (kuten naisten liittyminen työelämään ennen kuin heistä tuli äänestäjiä). Pandemian ja sodan välillä on luonnollisesti perustavanlaatuisia eroja (joita tarkastelemme yksityiskohtaisesti seuraavilla sivuilla), mutta niiden muutosvoima on vertailukelpoinen. Molemmat voivat olla ennen näkemättömiä mittasuhteita omaavia muutoskriisejä”. (94)

He yhtyvät myös moniin nykyajan ”salaliittoteoreetikoihin”, jotka vertaavat suoraan Covid-19:a ja 9/11:ää: ”Näin tapahtui 11. syyskuuta 2001 tehtyjen terrori-iskujen jälkeen. Kaikkialla maailmassa otettiin käyttöön uusia turvatoimia, kuten laajalle levinneet kamerat, sähköisten henkilökorttien vaatiminen sekä työntekijöiden ja vierailijoiden kirjaaminen sisään ja ulos. Tuolloin näitä toimenpiteitä pidettiin äärimmäisinä, mutta nykyään niitä käytetään kaikkialla ja niitä pidetään ’normaaleina’.” (95)

Kun kuka tahansa tyranni julistaa oikeudekseen hallita kansaa ottamatta sen näkemyksiä huomioon, hän haluaa perustella diktatuuriaan väittämällä, että hänellä on siihen moraalinen oikeus, koska hän on ”valistunut”.

Sama pätee myös Schwabin suuren nollauksen Covid-pohjaiseen tyranniaan, joka kirjassa luokitellaan ”valistuneeksi johtajuudeksi” ja lisätään: ”Jotkut johtajat ja päätöksentekijät, jotka olivat jo ilmastonmuutoksen torjunnan eturintamassa, saattavat haluta hyödyntää pandemian aiheuttamaa järkytystä toteuttaakseen pitkäaikaisia ja laajempia ympäristömuutoksia. He käyttävät pandemiaa hyväkseen antamatta kriisin mennä hukkaan”. (96)

Maailmanlaajuinen kapitalistinen valtaeliitti on varmasti tehnyt parhaansa ”hyödyntääkseen paniikin aiheuttamaa järkytystä” ja vakuuttanut meille kaikille heti taudin puhkeamisen alkupäivistä lähtien, että jostain käsittämättömästä syystä mikään elämässämme ei voisi enää koskaan olla ennallaan.

Schwab ja Malleret käyttävät väistämättä innokkaasti New Normal -kuvausta, vaikka he myöntävätkin, että virus oli aina vain ”lievä”.

”Tämä on ratkaiseva hetki”, he kerskuvat. ”Monet asiat muuttuvat ikuisesti”. ”Uusi maailma syntyy”. ”COVID-19:n aiheuttama yhteiskunnallinen mullistus kestää vuosia, mahdollisesti jopa sukupolvia”. ”Monet meistä pohtivat, milloin asiat palaavat normaaliksi. Lyhyt vastaus on: ei koskaan”. (97)

He menevät jopa niin pitkälle, että he ehdottavat uutta historiallista erottelua ”pandemiaa edeltävän aikakauden” ja ”pandemian jälkeisen maailman” välille. (98)

He kirjoittavat: ”Tulevat radikaalit muutokset ovat niin merkittäviä, että jotkut asiantuntijat ovat viitanneet ’ennen koronavirusta’ (BC) ja ’koronaviruksen jälkeen’ (AC) -aikakauteen. Meidät yllättää jatkossakin sekä näiden muutosten nopeus että odottamattomuus – kun ne yhdistyvät toisiinsa, ne aiheuttavat toisen, kolmannen, neljännen ja useamman asteen seurauksia, kaskadivaikutuksia ja odottamattomia tuloksia. Näin ne muovaavat ”uutta normaalia”, joka eroaa radikaalisti siitä, jonka olemme asteittain jättämässä taaksemme. Monet uskomuksistamme ja oletuksistamme siitä, miltä maailma voisi tai sen pitäisi näyttää, murtuvat prosessin aikana.” (99)

Vuonna 2016 Schwab odotti ”uusia tapoja käyttää teknologiaa käyttäytymisen muuttamiseen” (100) ja ennusti: ”Käynnistymässä olevan teknologisen vallankumouksen mittakaava ja laajuus tuovat mukanaan taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia muutoksia, joiden mittasuhteet ovat niin ilmiömäiset, että niitä on lähes mahdotonta kuvitella”. (101)

Yksi tapa, jolla hän toivoi teknokraattisen agendansa etenevän, oli, kuten olemme todenneet, valheellisten vihreiden kapitalistien ehdottamat valheelliset ”ratkaisut” ilmastonmuutokseen.

Schwab ja Malleret toteavat otsikolla ”Ympäristön uudelleenkäynnistäminen” seuraavaa: ”Ensi silmäyksellä pandemia ja ympäristö saattavat vaikuttaa vain kaukaisilta sukulaisilta, mutta ne ovat paljon läheisempiä ja kietoutuneempia toisiinsa kuin luulemme”. (102)

Yksi yhteyksistä on se, että WEF ja sen kaltaiset tahot ovat käyttäneet sekä ilmasto- että virus ”kriisejä” edistääkseen globaalia hallintoa koskevaa agendaansa. Kuten Schwab ja hänen kanssakirjoittajansa sanovat, ”ne ovat luonteeltaan maailmanlaajuisia, ja siksi niihin voidaan puuttua asianmukaisesti vain maailmanlaajuisesti koordinoidulla tavalla”. (103)

Toinen yhteys on tapa, jolla ”pandemian jälkeinen talous” ja ”vihreä talous” (104) merkitsevät valtavia voittoja suurelta osin samoille suuryritysten sektoreille.

Covid-19 on ilmeisesti ollut loistava uutinen niille kapitalisteille, jotka toivovat saavansa rahaa ympäristötuhosta, kuten Schwab ja Malleret raportoivat: ”Useat tutkimukset ja raportit vahvistavat vakaumuksen siitä, että ESG-strategiat hyötyivät pandemiasta ja todennäköisesti hyötyvät siitä edelleen. Varhaiset tiedot osoittavat, että kestävyyssektori tuotti perinteisiä rahastoja paremmin vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä”. (105)

Niin sanotun ”kestävyyssektorin” kapitalistihait hierovat käsiään riemuissaan siitä, että he voivat tienata kaiken sen rahan, jonka he voivat saada Covidin esittelemästä suuresta fasistisesta uudelleenkäynnistyksestä, jossa valtiota käytetään välineenä heidän tekopyhän voitontavoittelunsa rahoittamiseen.

Huomautus Schwab ja Malleret: ”Avain yksityisen pääoman saamiseksi uusiin luontoa hyödyttäviin taloudellisiin arvolähteisiin on siirtää keskeisiä poliittisia vipuja ja julkisen rahoituksen kannustimia osana laajempaa talouden uudelleensuuntausta”. (106)

”Systemiqin yhteistyössä Maailman talousfoorumin kanssa laatimassa toimintapoliittisessa asiakirjassa arvioidaan, että luontopositiivisen talouden rakentaminen voisi olla yli 10 biljoonaa dollaria vuodessa vuoteen 2030 mennessä… Ympäristön uudelleensuuntaamista ei pitäisi nähdä kustannuksena vaan pikemminkin investointina, joka luo taloudellista toimintaa ja työllistymismahdollisuuksia”. (107)

Kun otetaan huomioon Schwabin esittämät ilmasto- ja Covid-kriisien yhteenkietoutuminen, voidaan arvella, että alkuperäisen suunnitelman mukaan uuden normaalin palauttaminen oli tarkoitus toteuttaa ilmastokriisin avulla.

Ilmeisesti Greta Thunbergin ja suuryritysten tukeman Extinction Rebellionin saama julkisuus ei kuitenkaan herättänyt riittävästi paniikkia, jotta tällaiset toimenpiteet olisivat olleet perusteltuja.

Covid-19 palvelee Schwabin tarkoituksia täydellisesti, sillä sen tarjoama välitön kiireellisyys mahdollistaa koko prosessin nopeuttamisen ja kiirehtimisen ilman asianmukaista tarkastelua.

”Tämä ratkaiseva ero pandemian sekä ilmastonmuutoksen ja luonnonkatastrofin aikajänteiden välillä tarkoittaa, että pandemiariski edellyttää välittömiä toimia, joista seuraa nopea tulos, kun taas ilmastonmuutos ja luonnonkatastrofi edellyttävät myös välittömiä toimia, mutta tulos (tai taloustieteilijöiden jargonissa ”tuleva palkkio”) seuraa vasta tietyllä viiveellä”. (108)

Schwabille ja hänen ystävilleen Covid-19 on suuri kiihdytin kaikelle sille, mitä he ovat halunneet tyrkyttää meille jo vuosia.

Kuten hän ja Malleret sanovat: ”Pandemia pahentaa ja kiihdyttää selvästi geopoliittisia suuntauksia, jotka olivat ilmeisiä jo ennen kriisin puhkeamista”. (109)

”Pandemia merkitsee käännekohtaa kiihdyttämällä tätä siirtymää. Se on kiteyttänyt asian ja tehnyt paluun pandemiaa edeltävään status quoon mahdottomaksi”. (110)

He pystyvät tuskin peittämään iloaan siitä, mihin suuntaan yhteiskunta on nyt menossa: ”Pandemia kiihdyttää innovointia entisestään, katalysoi jo käynnissä olevia teknologisia muutoksia (mikä on verrattavissa sen pahentavaan vaikutukseen, joka sillä on ollut muihin taustalla oleviin globaaleihin ja kotimaisiin ongelmiin) ja ”turboahdattaa” minkä tahansa digitaalisen liiketoiminnan tai minkä tahansa liiketoiminnan digitaalisen ulottuvuuden”. (111)

”Pandemian myötä ”digitaalinen muutos”, johon monet analyytikot ovat viitanneet jo vuosia, mutta eivät ole olleet aivan varmoja siitä, mitä se tarkoittaa, on löytänyt katalysaattorinsa. Yksi merkittävä rajoituksen vaikutus on digitaalisen maailman laajentuminen ja eteneminen ratkaisevalla ja usein pysyvällä tavalla.

”Huhtikuussa 2020 useat teknologiajohtajat havaitsivat, kuinka nopeasti ja radikaalisti terveyskriisin luomat tarpeet olivat saaneet monenlaisen teknologian käyttöönoton nopeutumaan. Vain yhden kuukauden aikana näytti siltä, että monet yritykset olivat teknologian käyttöönotossa siirtyneet useita vuosia eteenpäin”. (112)

Kohtalo ilmeisesti hymyilee Klaus Schwabille, sillä tämä Covid-19-kriisi on onneksi onnistunut edistämään lähes kaikkia niitä asioita, joita hän on edistänyt vuosikymmenien ajan.

Niinpä hän ja Malleret raportoivat tyytyväisinä, että ”pandemia nopeuttaa automaation käyttöönottoa työpaikoilla ja lisää robottien käyttöönottoa henkilökohtaisessa ja ammatillisessa elämässämme”. (113)

Lukitukset eri puolilla maailmaa ovat, sanomattakin on selvää, antaneet suuren taloudellisen sysäyksen niille yrityksille, jotka tarjoavat verkko-ostoksia.

Kirjoittajat kertovat: ”Kuluttajat tarvitsevat tuotteita, ja jos he eivät voi tehdä ostoksia, he turvautuvat väistämättä verkkokauppaan. Kun tottumus alkaa kehittyä, ihmiset, jotka eivät ole koskaan aiemmin tehneet verkko-ostoksia, alkavat tehdä sitä mielellään, kun taas ihmiset, jotka olivat aiemmin osa-aikaisia verkko-ostajia, luottavat siihen oletettavasti enemmän. Tämä kävi selväksi lukitusten aikana. Yhdysvalloissa Amazon ja Walmart palkkasivat yhteensä 250 000 työntekijää pysyäkseen kysynnän kasvussa mukana ja rakensivat massiivisen infrastruktuurin verkkokaupan toimituksia varten. Tämä sähköisen kaupankäynnin kiihtyvä kasvu tarkoittaa, että verkkokaupan jättiläiset selviävät kriisistä todennäköisesti entistä vahvempina kuin ennen pandemiaa”. (114)

He lisäävät: ”Kun yhä useammat ja erilaisemmat asiat ja palvelut tuodaan meille kännyköiden ja tietokoneiden välityksellä, yritykset niinkin erilaisilla aloilla kuin sähköinen kaupankäynti, kosketuksettomat toiminnot, digitaalinen sisältö, robotit ja lennokkitoimitukset (vain muutamia mainitakseni) tulevat menestymään. Ei ole sattumaa, että Alibaban, Amazonin, Netflixin tai Zoomin kaltaiset yritykset ovat nousseet ’voittajiksi’ lukituksista.” (115)

Vastaavasti voisi sanoa, että ”ei ole sattumaa”, että hallitukset, jotka suuryritykset ovat WEF:n kaltaisten tahojen ansiosta ottaneet haltuunsa ja valvoneet niitä, ovat luoneet ”uuden todellisuuden”, jossa suuryritykset ovat ”voittajia”….

Covidin innoittamat hyvät uutiset eivät lopu koskaan kaikilla niillä liiketoiminta-aloilla, jotka hyötyvät neljännestä teollisesta sorrosta.

”Pandemia voi osoittautua siunaukseksi verkkokoulutukselle”, Schwab ja Malleret raportoivat. ”Aasiassa siirtyminen verkko-opetukseen on ollut erityisen huomattavaa, sillä opiskelijoiden digitaalinen ilmoittautuminen on lisääntynyt voimakkaasti, verkko-opetusyritysten arvostus on noussut huomattavasti ja ’ed-tech’-start-up-yrityksille on tarjolla enemmän pääomaa… Kesällä 2020 suuntaus näyttää selvältä: koulutusmaailmasta, kuten niin monista muistakin teollisuudenaloista, tulee osittain virtuaalinen”. (116)

Myös verkko-urheilu on lähtenyt liikkeelle: ”Jonkin aikaa sosiaalinen etäisyys voi rajoittaa tiettyjen urheilulajien harrastamista, mikä puolestaan hyödyttää e-urheilun yhä voimakkaampaa leviämistä. Tekniikka ja digitaalisuus eivät ole koskaan kaukana!”. (117)

Pankkialalta on vastaavia uutisia: ”Verkkopankkivuorovaikutukset ovat nousseet kriisin aikana 90 prosenttiin 10 prosentista, eikä laatu ole heikentynyt ja sääntöjen noudattaminen on lisääntynyt”. (118)

Covidin innoittama siirtyminen verkkotoimintaan hyödyttää ilmeisesti Big Tech -yrityksiä, jotka tekevät valtavia voittoja kriisistä, kuten kirjoittajat kuvaavat: ”Johtavien teknologiayritysten yhteenlaskettu markkina-arvo saavutti lukitusten aikana ennätyksen toisensa jälkeen ja nousi jopa yli tasojen, jotka olivat ennen epidemian alkua… tämä ilmiö ei todennäköisesti hellitä lähiaikoina, päinvastoin”. (119)

Mutta se on myös hyvä uutinen kaikille mukana oleville yrityksille, joiden ei enää tarvitse maksaa ihmisille töitä. Automaatiossa on aina ollut ja on aina ollut kyse kustannussäästöistä ja siten kapitalistisen eliitin voittojen kasvattamisesta.

Fasistisen uuden normaalin kulttuuri tarjoaa myös tuottoisia oheishyötyjä tietyille liiketoiminta-aloille, kuten pakkausteollisuudelle, selittävät Schwab ja Malleret.

”Pandemia lisää varmasti keskittymistä hygieniaan. Uusi pakkomielle puhtauteen johtaa erityisesti uusien pakkausmuotojen luomiseen. Meitä kannustetaan olemaan koskematta ostamiimme tuotteisiin. Yksinkertaisia nautintoja, kuten melonin tuoksua tai hedelmän puristamista, paheksutaan, ja niistä voi tulla jopa menneisyyttä”. (120)

Kirjoittajat kuvaavat myös sitä, mikä kuulostaa hyvin paljon teknokraattiselta voittoon liittyvältä agendalta, joka on ollut keskeinen osa Covidin ”uudelleenkäynnistystä”.

He kirjoittavat: ”Sosiaalisia ja fyysisiä etäisyyksiä vähentävät toimenpiteet jatkuvat todennäköisesti muodossa tai toisessa pandemian häviämisen jälkeen, mikä oikeuttaa monien eri alojen yritysten päätöksen nopeuttaa automatisointia. Jonkin ajan kuluttua jatkuva huoli teknologisesta työttömyydestä väistyy, kun yhteiskunnat korostavat tarvetta järjestää työpaikat uudelleen siten, että läheinen ihmiskontakti minimoidaan. Automaatioteknologiat soveltuvat nimittäin erityisen hyvin maailmaan, jossa ihmiset eivät pääse liian lähelle toisiaan tai ovat halukkaita vähentämään vuorovaikutustaan. Pitkään jatkuva ja mahdollisesti pysyvä pelkomme saada virus (COVID-19 tai jokin muu virus) nopeuttaa näin ollen automaation armotonta etenemistä erityisesti automaatiolle alttiimmilla aloilla”. (121)

Kuten aiemmin mainittiin, Schwab on jo pitkään ollut turhautunut kaikkiin niihin rasittaviin säännöksiin, jotka estävät kapitalisteja tekemästä niin paljon rahaa kuin he haluaisivat keskittymällä taloudellisesti merkityksettömiin asioihin, kuten ihmisten turvallisuuteen ja hyvinvointiin.

Mutta – hurraa! – Covidin kriisi on tarjonnut täydellisen tekosyyn poistaa suuri osa näistä vanhentuneista hyvinvoinnin ja kasvun esteistä.

Yksi ala, jolla häiritsevästä byrokratiasta ollaan luopumassa, on terveydenhuolto. Miksi kukaan järkevästi ajatteleva sidosryhmä voisi kuvitella, että minkään erityisen huolellisuus- ja huolellisuusvelvoitteen pitäisi antaa vaikuttaa tämän erityisen liiketoiminta-alan kannattavuuteen?

Schwab ja Malleret ovat iloisia voidessaan todeta, että telelääketiede ”hyötyy huomattavasti” Covidin hätätilanteesta: ”Tarve torjua pandemiaa kaikin käytettävissä olevin keinoin (ja lisäksi epidemia-aikana tarve suojella terveydenhuollon työntekijöitä sallimalla heidän työskennellä etänä) poisti joitakin telelääketieteen käyttöönottoon liittyviä lainsäädännöllisiä ja lainsäädännöllisiä esteitä”. (122)

Kuten Schwab ja Malleret kertovat, sääntelystä luopuminen on yleinen ilmiö uuden normaalin globaalin järjestelmän aikana:

”Tähän mennessä hallitukset ovat usein hidastaneet uusien teknologioiden käyttöönottoa pohtimalla pitkään, millainen sääntelykehyksen tulisi olla paras mahdollinen, mutta kuten telelääketieteen ja lennokkitoimitusten esimerkki nyt osoittaa, pakon pakottama dramaattinen kiihtyminen on mahdollista. Lukitusten aikana sääntelyä, joka oli aiemmin haitannut kehitystä aloilla, joilla teknologia oli ollut käytettävissä jo vuosia, lievennettiin lähes maailmanlaajuisesti, koska parempaa tai muuta vaihtoehtoa ei ollut saatavilla. Se, mikä vielä äskettäin oli mahdotonta, tuli yhtäkkiä mahdolliseksi… Uudet säännökset pysyvät voimassa.”. (123)

He lisäävät: ”Nykyinen pakko vauhdittaa ”kontaktittoman talouden” kehitystä kaikin keinoin ja sääntelyviranomaisten halukkuus nopeuttaa sitä tarkoittavat, että mitään ei ole kielletty”. (124)

”Ei mitään esteitä”. Älkää erehtykö: tämä on kapitalismin käyttämää kieltä, kun se luopuu liberaalin demokratian teeskentelystä ja siirtyy täysin fasistiseen tilaan.

Schwabin ja Malleret’n teoksesta käy selvästi ilmi, että valtion ja liike-elämän fasistinen sulautuminen jälkimmäisen eduksi on heidän suuren nollauksensa taustalla.

Kuten he myöntävät, julkisista varoista on siirretty ilmiömäisiä summia 1 prosentin paisuviin taskuihin Covidin kriisin alusta lähtien: ”Huhtikuussa 2020, juuri kun pandemia alkoi nielaista maailmaa, hallitukset eri puolilla maailmaa olivat ilmoittaneet useiden biljoonien dollarien suuruisista elvytysohjelmista, aivan kuin kahdeksan tai yhdeksän Marshall-suunnitelmaa olisi otettu käyttöön lähes samanaikaisesti”. (125)

He jatkavat: ”COVID-19 on kirjoittanut monet julkisen ja yksityisen sektorin väliset pelisäännöt uudelleen. … Hallitusten hyväntahtoinen (tai muuten) suurempi tunkeutuminen yritysten elämään ja liiketoiminnan harjoittamiseen riippuu maasta ja toimialasta, ja siksi se saa monia eri muotoja.”. (126)

”Toimenpiteistä, jotka ennen pandemiaa olisivat tuntuneet mahdottomilta, voi hyvinkin tulla tavanomaisia kaikkialla maailmassa, kun hallitukset yrittävät estää talouden taantumaa muuttumasta katastrofaaliseksi lamaan.

”Yhä useammin vaaditaan hallitusta toimimaan ”viimeisenä maksumiehenä” estääkseen tai pysäyttääkseen pandemian aiheuttamat joukkoirtisanomiset ja yritystuhot. Kaikki nämä muutokset muuttavat talous- ja rahapolitiikan ’pelisääntöjä’.” (127)

Schwab ja hänen kirjoittajakollegansa suhtautuvat myönteisesti siihen, että valtion lisääntyviä valtuuksia käytetään suuryritysten voitontavoittelun tukemiseen.

He kirjoittavat: ”Yksi viimeisten viiden vuosisadan suurista opetuksista Euroopassa ja Amerikassa on tämä: akuutit kriisit lisäävät valtion valtaa. Näin on aina ollut, eikä ole mitään syytä, miksi sen pitäisi olla toisin COVID-19-pandemian kohdalla”. (128)

Ja he lisäävät: ”Tulevaisuutta ajatellen hallitukset todennäköisesti päättävät, joskin eriasteisesti, että on yhteiskunnan edun mukaista kirjoittaa joitakin pelisääntöjä uudelleen ja lisätä pysyvästi omaa rooliaan”. (129)

Ajatus pelisääntöjen uudelleenkirjoittamisesta muistuttaa taas hyvin paljon fasistista kielenkäyttöä, kuten tietysti myös ajatus valtion roolin pysyvästä lisäämisestä yksityisen sektorin auttamisessa.

Schwabin kantaa tässä asiassa kannattaa verrata Italian fasistidiktaattorin Benito Mussolinin kantaan, joka vastasi talouskriisiin vuonna 1931 perustamalla yritysten auttamiseksi erityisen hätäapuelimen, L’Istituto mobiliare italiano.

Hän julisti, että tämä oli ”keino ajaa Italian taloutta tarmokkaasti kohti korporatiivista vaihetta eli järjestelmää, joka kunnioittaa pohjimmiltaan yksityisomaisuutta ja aloitteellisuutta, mutta sitoo ne tiukasti valtioon, joka yksin voi suojella, valvoa ja ruokkia niitä”. (130)

Epäilyt Schwabin suuren resetin fasistisesta luonteesta saavat tietysti vahvistusta poliisivaltiollisista toimenpiteistä, joita on toteutettu kaikkialla maailmassa sen varmistamiseksi, että Covidin ”hätätoimenpiteitä” noudatetaan.

Se raaka voima, joka ei koskaan ole kaukana kapitalistisen järjestelmän pinnan alla, tulee yhä selvemmin näkyviin, kun se siirtyy fasistiseen vaiheeseen, ja tämä on hyvin selvästi nähtävissä Schwabin ja Malleret’n kirjassa.

Sana ”voima” esiintyy kerta toisensa jälkeen Covid-19:n yhteydessä. Joskus tämä tapahtuu liike-elämän kontekstissa, kuten lausunnoissa, joiden mukaan ”COVID-19 on pakottanut kaikki pankit nopeuttamaan digitaalista muutosta, joka on nyt tullut jäädäkseen”, tai että ”mikroresetti pakottaa jokaisen yrityksen jokaisella alalla kokeilemaan uusia tapoja tehdä liiketoimintaa, työskennellä ja toimia”. (131)

Joskus sitä kuitenkin sovelletaan suoraan ihmisiin tai ”kuluttajiin”, kuten Schwab ja hänen kaltaisensa meistä mieluummin ajattelevat.

”Lukitusten aikana monet kuluttajat, jotka eivät aiemmin halunneet luottaa liikaa digitaalisiin sovelluksiin ja palveluihin, joutuivat muuttamaan tottumuksiaan lähes yhdessä yössä: katsoivat elokuvia verkossa sen sijaan, että olisivat menneet elokuvateatteriin, hankkivat ateriat toimitettuna sen sijaan, että olisivat menneet ravintolaan, juttelivat ystäviensä kanssa etäyhteyden välityksellä sen sijaan, että olisivat tavanneet heidät henkilökohtaisesti, puhuivat kollegoidensa kanssa ruudulta sen sijaan, että olisivat jutelleet kahviautomaatilla, harrastivat liikuntaa verkossa sen sijaan, että olisivat menneet kuntosalille, ja niin edelleen…”.

”Monet tekniikkakäyttäytymiset, jotka meidän oli pakko omaksua vankeuden aikana, muuttuvat tottumuksen myötä luonnollisemmiksi. Kun sosiaalinen ja fyysinen etäisyys jatkuu, digitaalisten alustojen käyttäminen viestinnässä, työskentelyssä, neuvojen hakemisessa tai tilaamisessa yleistyy pikkuhiljaa, ja entiset tottumukset yleistyvät”. (132)

Fasistisessa järjestelmässä yksilöille ei tarjota mahdollisuutta valita, haluavatko he noudattaa sen vaatimuksia vai eivät, kuten Schwab ja Malleret tekevät varsin selväksi niin sanotun kontaktin jäljittämisen osalta: ”Mikään vapaaehtoinen kontaktinseurantasovellus ei toimi, jos ihmiset eivät halua antaa omia henkilötietojaan järjestelmää valvovalle valtion virastolle; jos joku yksilö kieltäytyy lataamasta sovellusta (ja näin ollen pidättelemästä tietoja mahdollisesta tartunnasta, liikkeistä ja kontakteista), se vaikuttaa haitallisesti kaikkiin”. (133)

Tämä on heidän mukaansa toinen Covid-kriisin suuri etu verrattuna ympäristökriisiin, jota olisi voitu käyttää uuden normaalin määräämiseksi: ”Kun pandemian tapauksessa kansalaisten enemmistö on yleensä samaa mieltä siitä, että pakkotoimenpiteitä on toteutettava, he vastustavat rajoittavia politiikkoja ympäristöriskien tapauksessa, kun todisteet voidaan kiistää”. (134)

Nämä ”pakkotoimet”, joihin meidän kaikkien odotetaan suostuvan, tarkoittavat tietenkin käsittämättömän suurta fasistista valvontaa, joka kohdistuu elämäämme ja erityisesti rooliimme palkkaorjina.

Kirjoita Schwab ja Malleret: ”Yritykset tarkkailevat ja toisinaan tallentavat, mitä työntekijänsä tekevät, niin hyvässä kuin pahassa. Suuntaus voi saada monia eri muotoja, ruumiinlämmön mittaamisesta lämpökameroilla siihen, että sovelluksen avulla seurataan, miten työntekijät noudattavat sosiaalista etäisyyttä”. (135)

Jonkinlaisia pakkokeinoja tullaan todennäköisesti käyttämään myös pakottamaan ihmiset ottamaan nyt jonossa olevat Covid-rokotteet.

Schwabilla on tiiviit yhteydet tähän maailmaan, sillä hän juttelee Bill Gatesille ”etunimellä”, ja Pfizer Inc:n pääjohtaja Henry McKinnell on kehunut häntä ”todella jalolle asialle omistautuneeksi ihmiseksi”.

Ei siis ole yllättävää, että hän vaatii Malleret’n tavoin, että ”täyttä paluuta ”normaalitilaan” ei voida kuvitella ennen kuin rokote on saatavilla”. (136)

Hän lisää: ”Seuraava este on poliittinen haaste, joka liittyy siihen, että rokottaa tarpeeksi ihmisiä maailmanlaajuisesti (olemme yhdessä yhtä vahvoja kuin heikoin lenkki) ja että rokotuksia noudatetaan riittävän hyvin rokotevastustajien noususta huolimatta”. (137)

”Anti-vaxxerit” liittyvät näin Schwabin hankettaan uhkaavien uhkien luetteloon yhdessä globalisaation ja kapitalismin vastaisten mielenosoittajien, Gilets Jaunesin ja kaikkien niiden kanssa, jotka ovat mukana ”luokkakonflikteissa”, ”yhteiskunnallisessa vastarinnassa” ja ”poliittisessa vastareaktiossa”.

Suurin osa maailman väestöstä on jo suljettu päätöksentekoprosessien ulkopuolelle demokratian puutteen vuoksi, jota Schwab haluaa korostaa sidosryhmäpainotteisella yritysvaltaisuudellaan, ”ketterällä hallinnollaan” ja totalitaarisella ”ihmisten olemassaolon järjestelmähallinnallaan”.

Mutta miten hän aikoo suhtautua ”synkkään skenaarioon”, jossa ihmiset nousevat hänen suurta newnormalistista uudelleenkäynnistystään ja transhumanistista neljättä teollista vallankumousta vastaan?

Minkäasteisen ”voimankäytön” ja ”pakkokeinojen” hän olisi valmis hyväksymään, jotta hänen teknokraattinen uusi aikakautensa koittaisi?

Kysymys on pelottava, mutta meidän on myös pidettävä mielessä historiallinen esimerkki 1900-luvun järjestelmästä, johon Schwab syntyi.

Hitlerin uuden natsinormaalin oli tarkoitus kestää tuhat vuotta, mutta se romahti 988 vuotta ennen tavoitetta.

Se, että Hitler sanoi kaikella vallan itsevarmuudella, että hänen valtakuntansa kestäisi vuosituhannen, ei tarkoittanut, että se olisi totta.

Vaikka Klaus Schwab ja Thierry Malleret ja heidän ystävänsä sanovat, että olemme nyt siirtymässä neljänteen teolliseen vallankumoukseen ja että maailmamme muuttuu ikuisiksi ajoiksi, se ei tarkoita, että se on totta.

Meidän ei tarvitse hyväksyä heidän uutta normaaliaan. Meidän ei tarvitse myötäillä heidän pelonlietsontaansa. Meidän ei tarvitse ottaa heidän rokotteensa. Meidän ei tarvitse antaa heidän istuttaa meihin älypuhelimia tai muokata DNA:tamme. Meidän ei tarvitse kävellä kuonokopassa ja alistuneina suoraan heidän transhumanistiseen helvettiinsä.

Voimme tuomita heidän valheensa! Paljastamaan heidän agendansa! Kieltäytyä heidän kertomuksestaan! Hylätä heidän myrkyllinen ideologiansa! Vastustaa heidän fasismiaan!

Klaus Schwab ei ole jumala, vaan ihminen. Vain yksi iäkäs mies. Ja niitä, joiden kanssa hän työskentelee, globaalia kapitalistista eliittiä, on vähän. Heidän tavoitteensa eivät ole ihmiskunnan suuren enemmistön tavoitteita. Heidän transhumanistinen näkemyksensä on vastenmielinen lähes kaikille heidän pienen piirinsä ulkopuolella, eikä heillä ole suostumusta teknokraattiselle diktatuurille, jota he yrittävät tyrkyttää meille.

Tämän vuoksi heidän on loppujen lopuksi pitänyt nähdä niin paljon vaivaa pakottaakseen meidät siihen viruksen torjunnan väärän lipun alla. He ymmärsivät, että ilman ”hätätilan” perusteluja emme koskaan suostuisi heidän kieroutuneeseen suunnitelmaansa.

He pelkäävät potentiaalista voimaamme, koska he tietävät, että jos nousemme esiin, voitamme heidät. Voimme kaataa heidän hankkeensa ennen kuin se on edes kunnolla alkanut.

Me olemme kansa, me olemme 99 prosenttia, ja yhdessä voimme napata vapautemme takaisin fasistisen koneiston tappavista leuoista!

Lisäluettavaa

Resist the Fourth Industrial Repression!

Fascism, newnormalism and the left

Liberalism: the two-faced tyranny of wealth

Organic radicalism: bringing down the fascist machine

Viitteet

1. Klaus Schwab with Nicholas Davis, Shaping the Future of the Fourth Industrial Revolution: A Guide to Building a Better World (Geneva: WEF, 2018), e-book.
2. Klaus Schwab, The Fourth Industrial Revolution (Geneva: WEF, 2016), e-book.
3. Schwab, The Fourth Industrial Revolution.
4. Schwab, Shaping the Future of the Fourth Industrial Revolution.
5. Ibid.
6. Ibid.
7. Ibid.
8. Ibid.
9. Ibid.
10. Schwab, The Fourth Industrial Revolution.
11. Ibid.
12. Ibid.
13. Ibid.
14. Schwab, Shaping the Future of the Fourth Industrial Revolution.
15. Schwab, The Fourth Industrial Revolution.
16. Ibid.
17. Ibid.
18. Schwab, Shaping the Future of the Fourth Industrial Revolution.
19. Schwab, The Fourth Industrial Revolution.
20. Ibid.
21. Ibid.
22. Ibid.
23. Schwab, Shaping the Future of the Fourth Industrial Revolution.
24. Ibid.
25. Ibid.
26. Schwab, The Fourth Industrial Revolution.
27. Schwab, Shaping the Future of the Fourth Industrial Revolution.
28. Ibid.
29. Ibid.
30. Ibid.
31. Ibid.
32. Ibid.
33. Ibid.
34. Schwab, The Fourth Industrial Revolution.
35. Schwab, Shaping the Future of the Fourth Industrial Revolution.
36. Ibid.
37. Ibid.
38. Ibid.
39. Ibid.
40. Ibid.
41. Ibid.
42. Ibid.
43. Schwab, The Fourth Industrial Revolution.
44. Schwab, Shaping the Future of the Fourth Industrial Revolution.
45. Ibid.
46. Ibid.
47. Schwab, The Fourth Industrial Revolution.
48. Ibid.
49. Ibid.
50. Kevin Warwick, I, Cyborg (London: Century, 2002), p. 4. See also Paul Cudenec, Nature, Essence and Anarchy (Sussex: Winter Oak, 2016).
51. Schwab, The Fourth Industrial Revolution.
52. Ibid.
53. Schwab, Shaping the Future of the Fourth Industrial Revolution.
54. Ibid.
55. Ibid.
56. Klaus Schwab, Thierry Malleret, Covid-19: The Great Reset (Geneva: WEF, 2020), e-book. Edition 1.0.
57. Ibid.
58. Ibid.
59. Schwab, The Fourth Industrial Revolution.
60. Ibid.
61. Schwab, Shaping the Future of the Fourth Industrial Revolution.
62. Ibid.
63. Ibid.
64. Schwab, Malleret, Covid-19: The Great Reset.
65. Ibid.
66. Schwab, The Fourth Industrial Revolution.
67. Schwab, Shaping the Future of the Fourth Industrial Revolution.
68. Ibid.
69. Ibid.
70. Ibid.
71. Ibid.
72. Schwab, Malleret, Covid-19: The Great Reset.
73. Ibid.
74. Ibid.
75. Ibid.
76. Ibid.
77. Ibid.
78. Schwab, The Fourth Industrial Revolution.
79. Ibid.
80. Schwab, Shaping the Future of the Fourth Industrial Revolution.
81. Ibid.
82. Ibid.
83. Ibid.
84. Ibid.
85. Ibid.
86. Ibid.
87. Ibid.
88. Ibid.
89. Ibid.
90. Schwab, Malleret, Covid-19: The Great Reset.
91. Ibid.
92. Ibid.
93. Ibid.
94. Ibid.
95. Ibid.
96. Ibid.
97. Ibid.
98. Ibid.
99. Ibid.
100. Schwab, The Fourth Industrial Revolution.
101. Ibid.
102. Schwab, Malleret, Covid-19: The Great Reset.
103. Ibid.
104. Ibid.
105. Ibid.
108. Ibid.
107. Ibid.
108. Ibid.
109. Ibid.
110. Ibid.
111. Ibid.
112. Ibid.
113. Ibid.
114. Ibid.
115. Ibid.
116. Ibid.
117. Ibid.
118. Ibid.
119. Ibid.
120. Ibid.
121. Ibid.
122. Ibid.
123. Ibid.
124. Ibid.
125. Ibid.
126. Ibid.
127. Ibid.
128. Ibid.
129. Ibid.
130. Benito Mussolini, cit. Pierre Milza and Serge Berstein, Le fascisme italien 1919-1945 (Paris: Editions de Seuil, 1980), p. 246.
131. Schwab, Malleret, Covid-19: The Great Reset.
132. Ibid.
133. Ibid.
134. Ibid.
135. Ibid.
136. Ibid.
137. Ibid.

Lähde:

Klaus Schwab and His Great Fascist Reset – An Overview

Tämä artikkeli on julkaistu 325:n PDF:ssä #12

Tämä epidemia näyttää Italiassa kuinka eri elämämme koostavilla elementeillä on toisistaan eroavat päämäärät ja prioriteetit. Valtio, Pääoma ja Tekninen Järjestelmä kohtaavat saman ongelman (yhteiskunnan vakaus ja heidän vallan ja vaikutusvallan ylläpito muiden ihmisten elämästä) eri perspektiiveistä ja eri tavoitteista katsottuna, jotka ovat joskus avoimessa konfliktissa. Näissä pohdinnoissa oletan kokonaisen premissien joukon koskien eri Valtakunnan komponenttien välisiä eroja ja missä nämä erot alkavat ja loppuvat (lisätietoja kaivatessasi kts. Logbook from an Unexplored Sea, Editrice Cirtide 2020). Jatkuvasti muuttuva tilanne selvästikään ei mahdollista tarkan kuvan saamista, mutta sen sijaan on mahdollista identifioida joitain yleisiä trendejä.

Lisäksi johtuen siitä, että kriisi ei ole synonyymi romahdukselle vaan uudelleenorganisoinnille, transformaatiolle. Ja jos me tiedämme, että Valtakunnan suurin kyvykkyys on siirtää ongelmia tulevaisuuteen, odottaa sitä hetkeä kun ne kyetään ratkaisemaan tai kyetä siirtämään niitä jälleen kerran koska niihin ei enää kiinnitetä huomiota (kuka nykypäivänä enää tietää mitä Kreikan pakolaisleireillä tapahtuu sen jälkeen, kun Erdogan pyysi EU:lta lisää rahaa pitääkseen rajat suljettuina?), me tiedämme myös että tulevaisuuteen katsominen on osa sitä henkeä, joka mahdollistaa meidän kyetä vertailemaan nykyisiä olosuhteita.

Valtio

Tämä epidemia vaikuttaa populaatioon, eli, siihen konseptiin, joka yhdessä tämän alueen kanssa muodostaa perustan ja motivaation valtion olemassaololle. Yhdessä omien rajojen sisäpuolisen alueen yhtenäisyyden puolustamisen kanssa, Valtio toimii myös rauhanomaisen ja säyseän elämäntyylin takaajana sen kansalle, luottaa kansan lukumäärän kasvuun joka kulkee käsikädessä sen vallan kasvattamisen kanssa. Tällä hetkellä kansallisvaltio käsitteenä kokee vaikeuksia valtansa käytössä, kun se joutuu kamppailemaan vallan keskittymisen ja kasautumisen ilmiön kanssa globaalilla tai mantereiden tasolla.

Poliittinen puolue, joka tällä hetkellä on Italiassa muuttumassa Valtion pää-äänenkannattajaksi, on Salvinin Liiga, myös sen eri alueellisten johtajien avulla (Zaia, Fontana). Heti ensihetkestä lähtien keskeinen idea oli, että epidemian avulla olisi ollut mahdollista tehdä jotain vallan tasapainolle ja muuttaa sitä kansallisvaltion hyväksi (sulkea rajat, kontrolloida tilaa, puuttua tiukasti ihmisten elämään, täysin pysäyttää tuotantokone).

Liiga tietää myös oppositiossa ollessaan, että vastuu toimista ei lankea heille, ja että heidän tavoitellessaan globaalin talouden romahdusta vulgäärit ovat jo valmiina toistelemaan ”Made in Italy”-mantraa ja puolustamaan suvereenin autarkista taloutta, erityisesti kun saatiin tietää miten globalisaatio ja toimitusketjut ovat myös erittäin herkkiä ja alttiita paikallisille häiriöille (esim. Italiassa jotkut henkilökohtaisten suojavälineiden tuotantoketjut puuttuvat — maskit jne.).

Myöskin kun puhutaan valtion taloudellisista opinkappaleista, opposition kanta on vimmatusti puskea arvonlisäverolukuja (tämä sai aikaan muutamina viime kuukausina protesteja parlamentissa) ja selkeinä prioriteetteinaan pitää verojen maksun estämistä, budjettilogiikan heittämistä ikkunasta hätätilan uhatessa, aivan kuin se olisi ongelma joka pitkittää valtiota ja kansanterveyttä uhkaavaa vaaratilannetta, talousmaailman tarpeiden hyväksi. Älköönkä meille myöskään sanottako, että valtio olisi huolissaan kansan terveydestä. Vankiloissa esiintyneet mellakat ja tarve lisätä sosiaalista kontrollia ovat jo siirtäneet vaakakuppeja, esimerkiksi kun koko armeijalle määritellään oikeus toimia turvallisuushenkilöstönä, ei ainoastaan niille jotka valvovat teitä. Tulevina viikkoina rajoitukset saattavat kiristyä ja ihmisten liikkeiden tarkkailu kännyköiden datasta saatetaan ottaa käyttöön.

Pääoma

Tuottava talousmaailma ja kansainväliset markkinat ovat suurissa vaikeuksissa. Pääministeri Conte yrittää toimia välimiehenä Confindustrian vaatimuksille (Italian teollisuusliitto), joka koittaa olla laittamatta lappua maan tehtaiden luukulle, sekä deep statelle, joka sen sijaan kuolaa idealle siitä, että se kykenisi toteuttamaan vallan keskittämisen ja ihmismassojen kontrollointikokeet suuressa mittakaavassa täydellistä vihollista vastaan, näkymättömästi ja tieteellisesti, kaikkien mielipiteiden yläpuolella, sulkemalla kaiken.

Kiinan kasvun, sekä sen sisäisen kysynnän (-78% automarkkinoista) että valmistettujen ja puolivalmiiden tuotteiden viennin, hidastumisesta johtuvat raaka-aineiden kysynnän romahtaminen luo vaikutuksensa öljyn hintaan ja kasvuestimaatteihin. Hinta romahtaa syystä, että OPEC ja Venäjä eivät päässeet sopuun hinnoista. Amerikkalaisten toimet lopettaa lennot Schengen-alueen ja USA:n välillä, joka on täten rajavalvonnallinen toimi, vaikuttaa markkinoihin ja talouden tulevien trendien luottamukseen. EKP, joka pysyy kaukana valtioiden haasteista ja valinnoista sulkea maansa ja pysäyttää tuotanto, joka puuttuu sosiaalisten turvaverkkojen toimintaan ja velanluonnin määriin, antaa oman panoksensa luottamuskriisiin. Schengenin alue sulkeutuu, ja koko idea Euroopan talousyhteisöstä vavisee. Lennosta ilman varastoja tapahtuva tuotantomuoto näyttää rajoitteensa, kun logistiset rakenteet vikaantuvat ja kysyntä tietyille hyödykkeille muuttuu tilastollisesti ennustamattomaksi. Varastojen tyhjeneminen uhkaa kiihdyttää logistiikkakriisiä ja tyhjentää supermarkettien hyllyt.

Lisäksi kun joku pelkää tuotannon palauttamista ja näin työn kansallistamista, se ei käy laatuun sen kanssa mikä on tuotannon alunperin pysäyttänyt: selvästikin liian matalat liikevoittomarginaalit ”liiallisten” työvoimakustannusten, ”riittämättömien” verojen ja infrastruktuurin välillä (kts. TAV-luotijuna tai TAP-kaasuputki joita halutaan kaikin keinoin rakentaa). Jo nyt pakkolomautukset lisääntyvät. Mitä tapahtuu tulevaisuudessa? Pusketaanko automaatiota, jotta voitaisiin säästää työvoimakustannuksissa?

Tekninen Järjestelmä

Tekninen Järjestelmä vahvistuu ja siitä tulee aina vain tärkeämpi ihmisten elämässä, sekä ideologisesti (tieteellinen ajattelu) että materiaalisesti (teknologis-digitaalinen infrastruktuuri).

Kun me emme tiedä paljoakaan mikä tämä virus on ja miten hoitaa sen aiheuttamat ongelmat, totuuden attribuutti annetaan tieteellisen ajattelun määritettäväksi, joka kykenee tukemaan ja oikeuttamaan valtion käytänteet ja valinnat globaalilla tasolla. Siitä tulee myös toivon lähde ratkaisulle, joka suunniteltaisiin ex machina, rokote tai jokin muu lääke. Jokainen ihmissuhteen, viestinnän ja informaation välittämisen muoto annetaan virtuaaliselle sosiaalisten verkostojen mediajärjestelmälle ja videovalvontaverkostolle. Massiivinen informaation kerääminen ja liikkeiden ja ihmissuhteiden seuranta on ollut myös käytössä joissain maissa, kuten Etelä-Koreassa, valvonnan ja ihmisten eristämisen prosessin pystyttämisessä. Pakkokaranteenien aikana jotkut elämän peruskäsitteet ovat siirtymässä telemaattiseen maailmaan, kuten työ (etätyö) ja koulutus (digitaalinen koulu). Tämä on johtanut arviolta 30-50%:n liikenteen kasvuun viestintäverkoissa.

Se tekee niinkutsuttujen valkoisten alueiden laajakaistakaapeloinnista tärkeää ja kouluille tärkeää on saada opetustyökaluja ja/tai serveritilaa informaatiolle ja koulutusmateriaaleille yksityisiltä säätiöiltä tai yrityksiltä kuten Google. On selvää, että sosiaalisten suhteiden siirtyminen verkkoon, älypuhelimiin ja someihin muuttaa täysin tapaa, jolla ihmiset kommunikoivat yhteiskunnan kanssa, ja se sanoinkuvaamattomasti kasvattaa erilaisten FAANG-firmojen valtaa mutta myös haluaa digitalisoida kaikki hallintokäytännöt: sulkea parlamentit, äänestää digitaalisesti ja tehdä byrokratiasta sähköistä.

Editrice Cirtide

Yksi Googlen erityispiirteistä on se, että se omaksui poliittisen strategian jo hyvin varhaisessa vaiheessa eikä vain kaupallisen, taloudellisen ja rahoituksellisen strategian. Tämä erityinen poliittinen strategia, joka perustuu lakien puuttumiseen virtuaalimaailmasta ja moniselitteiseen sanamuotoon, on sopeutunut erityisen hyvin 2000-luvun kahdenkymmenen ensimmäisen vuoden muuttuvaan maailmaan. Sen kaksi tärkeintä inspiraation lähdettä ovat psykologi Skinner ja valtioajattelija Nozick.

Behaviorismi, minimivaltio ja Google

Täältä ei löydy jälkeäkään Googlen salaliitosta, täysin digitaalisen teknologian kannattajista tai aivoriihestä[1], joka on suunnitellut ja nostanut — keinolla millä hyvänsä — Googlen ”maailman herran” asemaan, jolla on oma valtastrategiansa. Joillakin ajatushautomoilla, kuten Heritage Foundationilla, on 1970-luvun lopusta lähtien ollut keskeinen poliittinen rooli Yhdysvalloissa. Ronald Reaganin ensimmäisen vaalikampanjan jälkeen tämä hyvin konservatiivinen säätiö on julkaissut sarjan laajoja asiakirjoja, joiden otsikkona on ”Mandate for Leadership” ja joissa hahmotellaan vain ”valmis ohjelma” vastavalittua hallitusta varten. Heritage-säätiö auttoi Ronald Reaganin valinnassa vuonna 1980, ja kun hänet oli valittu, se auttoi myös toteuttamaan hänen peruspolitiikkansa siinä määrin, että Washington Postin mukaan kirjasta oli tullut ”eräänlainen uuden hallinnon käsikirja”.

Google ei kuitenkaan ole sidottu mihinkään tiettyyn puolueeseen tai ryhmään: yhtiö kehittää omaa poliittista agendaansa. Tarkoituksena on osoittaa, että 1960-70-luvuilla Burrhus Frederic Skinnerin esittämän psykopoliittisen teorian, behaviorismin, ja Robert Nozickin samaan aikaan esittämän ”minimaalisen” valtion teorian sekä Googlen välillä on yhteys. Nämä kaksi näkemystä ovat yhdistyneet tässä nykymaailman symbolisessa yrityksessä, vuonna 1998 syntyneessä Googlessa, joka osoittautuu ennen kaikkea poliittiseksi välineeksi, joka palvelee niin sanottua ”ehdollistamisen ja hallinnan kapitalismia”. Eric Schmidt, joka toimi jonkin aikaa Googlen puheenjohtajana ja toimitusjohtajana, ilmaisi avoimimmin Googlen poliittisen akselin, ennen kuin hänestä tuli Pentagonin erityinen turvallisuusneuvonantaja.

Itsenäisestä ihmisestä manipuloiduksi ihmiseksi

”Autonominen ihminen”, jolle Skinner omistaa kirjansa Beyond Freedom and Dignity (Vapauden ja ihmisarvon tuolla puolen) ja akateemiset teoksensa, on vaarallinen olento, jota ohjaa vapaudenhalu ja pyrkimys tunnustukseen, joka antaisi hänelle ihmisarvon. Mutta Skinner taistelee tätä vapautta ja ihmisarvoa vastaan korkeamman edun nimissä: sivilisaatiomme jatkumisen nimissä. Hänen ratkaisunsa on yksinkertainen: ”Tarvitsemme käyttäytymisteknologiaa”. Jos emme voi muuttaa ihmisiä sisältäpäin psykologisin, uskonnollisin, poliittisin tai muilla keinoin, meidän on ohjattava heidän käyttäytymistään kannustimien ja vahvistimien avulla. Kyse ei ole siitä, että ihmisistä tehdään parempia, vaan siitä, että heidän käytöksensä tehdään ”hyväksi”.

Skinnerin työn tavoitteena on osoittaa, että yksilöiden ympäristöä valvomalla voidaan hallita yksilöitä ja siten pelastaa nykyaikainen kulttuuri ja yhteiskunta niitä uhkaavilta vaaroilta. Arvaamattomat yksilöt uhkaavat sivilisaatiota. Skinner kuitenkin pohtii, kuka tätä käyttäytymiseen liittyvää ehdollistumisjärjestelmää ohjaa:

”Kuka rakentaa ympäristön, joka harjoittaa valvontaa, ja mihin tarkoitukseen? [Kuka tietää, mikä vaikuttaa hyvältä hallitsevasta, ja kuka tietää, onko se yhteneväinen niiden olentojen hyvän kanssa, joita se hallitsee?”

Skinner ei vielä tiedä, miten kysymys ratkaistaan, mutta hän sanoo: ”Tieteellisen kehityksen luonteeseen kuuluu, että autonomisen ihmisen toimintoja hallitaan sitä mukaa, kun ympäristön roolia ymmärretään paremmin. Ehdollistamista perustellaan siis hypoteettisella ”tieteellisen edistyksen luonteella”. Tärkeintä on hylätä perinteinen ajatus siitä, että politiikka tai vallan muoto voi tehdä ihmisestä paremman. Tämä ympäristön muuttaminen johti myöhemmin virtuaaliympäristön keksimiseen ja yleistymiseen, ja se on nyt keskeisellä sijalla 2000-luvun ihmisten elämässä sekä yksilöllisesti että kollektiivisesti.

Skinner esitti perustavanlaatuisen ajatuksen, joka koski illuusiota autonomiastamme: ”Se, mitä olemme poistamassa, on autonominen ihminen, sisäinen ihminen, homunculus […]. Autonominen ihminen on väline, jota käytetään selittämään se, mitä ei voida selittää millään muulla tavalla. Se on rakennettu tietämättömyytemme varaan, ja kun ymmärryksemme kehittyy, materiaali, josta se on tehty, haihtuu. Tiede ei epäinhimillistä ihmistä, vaan se ”epäinhimillistää” häntä, ja sen on tehtävä niin, jos ihmislajin häviäminen halutaan välttää. ”Ihmiselle kuin ihmiselle” sanomme epäröimättä: hyvää jatkoa. Vain poistamalla sen voimme puuttua ihmisten käyttäytymisen todellisiin syihin. Vasta silloin voimme siirtyä päätelmistä havaittuun, ihmeellisestä luonnolliseen, saavuttamattomasta manipuloitavaan. Manipulointi ”käyttäytymistieteen” ylivertaisen käsityksen nimissä: ”Käyttäytymisen tieteellinen analyysi riistää autonomisen ihmisen ja siirtää ympäristölle sen hallinnan, jota hänen oli tarkoitus käyttää”.

Vapauden ja ihmisarvon ulkopuolella -kirjan viimeinen lause kuulostaa ennemminkin uhkaukselta kuin profeetalliselta ilmoitukselta: ”Emme ole vielä nähneet, mitä ihminen voi tehdä ihmiselle.” Luemme siitä vastauksen Norbert Wienerin 1950-70-luvuilla ilmaisemaan huoleen, kun hän oli huolissaan oman keksintönsä, kybernetiikan, seurauksista; jo vuonna 1954 Wiener totesi: ”Olemme teknisten parannuksiemme orjia […]. Olemme muuttaneet ympäristöämme niin radikaalisti, että meidän on nyt muutettava itseämme voidaksemme elää tässä uudessa ympäristössä. Emmekä voi enää elää vanhassa. […] Vaikuttaa melkein siltä, että itse edistyksen ja kasvavaa entropiaa vastaan käymämme taistelun on luonnostaan päätyttävä vertikaaliseen lopputulokseen, jota yritämme paeta. Wiener oli löytänyt Skinneristä vahvan vastustajan. Jotta Skinnerin visio voisi toteutua, jonkun tahon, oli se sitten valtio tai yritys, olisi kuitenkin otettava käyttöön hänen vaatimansa käyttäytymisen valvonta ja manipulointi ”kulttuurin pelastamiseksi”. Google huolehtii tästä…

Skinner ikään kuin olisi tarjonnut seuraajilleen valmiin skenaarion: yksilön käyttäytymisen hallitseminen, jotta se voitaisiin asettaa sellaisten päämäärien palvelukseen, jotka ovat yksilön itsensä ulkopuolella. Ainakin kaksi olennaista kysymystä on edelleen vailla vastausta. Ensinnäkin, mitä tehdä valtioiden ja demokratian kanssa? Toiseksi, kuka perustaisi tämän maailman hallinnan ja pitäisi sen hallinnassa? Unohtamatta kolmatta maailmanlaajuista haastetta, joka on niin ikään perustavanlaatuinen: kun otetaan huomioon, että ihmisten hallitseminen merkitsee suurelta osin ylikulutusta rikkaissa maissa, jotka ovat ainoa uskottava ”kannustin”, ja etelän maiden, jotka ovat raaka-aineiden ja erittäin halvan työvoiman toimittajia, köyhtymistä, miten planeetta selviytyy ennakoitavissa olevasta ekologisesta katastrofista, rikkaiden ja köyhien välisen kuilun syvenemisestä ja siitä väistämättä aiheutuvasta muuttoliikkeestä? Nämä kaikki ovat 2000-luvun perintöongelmia.

Anarkian lopettaminen minimaalisen valtion avulla…

Samaan aikaan Skinnerin kanssa tunnettu taloustieteilijä ja Harvardin professori Robert Nozick esitti teoksessaan Anarchy, State and Utopia taloudellisen ja poliittis-institutionaalisen skenaarion, jota hänen seuraajansa tarvitsisivat. Hän kutsui sitä ”anarkiaksi”, koska Nozick, joka on ”libertaristinen” ajattelija, on kuitenkin varsin herkkä sille hänen mukaansa anarkistiselle ja moraaliselle väitteelle, että mitään ei pitäisi tehdä yksilöä vastaan, mikä oikeuttaa valtion kritisoimisen moraalittomana kokonaisuutena. Nozick siis perustelee valtiomuodon, jota individualistiset anarkistit eivät voi kritisoida moraalisesta näkökulmasta.

Nozickin individualismi eroaa hyvin paljon anarkistisesta ajatuksesta; se koostuu lähinnä yrittäjänvapauden radikaalista puolustamisesta. Esimerkiksi terveyden alalla ”lääketieteen tutkija, joka löytää uuden synteettisen tuotteen, jolla voidaan tehokkaasti hoitaa uutta sairautta, ei huononna muiden asemaa riistämällä heiltä sen, mitä hän on ottanut itselleen, jos hän kieltäytyy myymästä sitä muulla tavoin kuin heidän ehdoillaan”. Nozickin puolustama moraali on puhtaasti individualistista kyynisyyteen asti… eikä sillä ole mitään tekemistä anarkian kollektiivisen ulottuvuuden kanssa.

Nozick lähtee liikkeelle luonnontilasta ja kysyy, mikä on paras ”moraalinen” ratkaisu tämän luonnontilan ”anarkian” ja pahimman kuviteltavissa olevan – vältettävissä olevan – tilan välillä. Valikoima on laaja. Nozick haluaa, että valtio kunnioittaa yksilöä; kuinka pitkälle valtion rakentamisessa voidaan mennä vahingoittamatta yksilöä? Kysymys, joka on aluksi abstrakti, antaa hänelle kuitenkin mahdollisuuden hahmotella valtion, jota hän kutsuu ”minimaaliseksi” valtioksi. Tämä rajoittuu poliisiin, armeijaan ja oikeusjärjestelmään, joka kunnioittaa kaikkia kansalaisia eikä vain niitä, jotka toimivat myönteisesti maan hyväksi (yhteistyöhaluton kansalainen voi luottaa poliisiin hyökkäyksen sattuessa); tämä on hänen ainoa myönnytyksensä, ja hän pyrkii jälleen kerran välttämään kaikenlaisen haasteen moraalin ja yksilön nimissä.

”Ensimmäisessä osassa [Anarkia, valtio ja utopia -teoksen] perustellaan minimaalinen valtio; toisessa osassa väitetään, että hieman kehittyneempää valtiota ei voida perustella”: tämä ajatus on olennainen; omassa poliittisessa teoriassaan Schmidt ja Cohen (Google) haluavat myös rajoittaa valtion roolia ja kiistävät samalla, että tämä rooli voisi olla ”hieman kehittyneempi”. Päämääränsä saavuttamiseksi Nozick kehittää ”oikeudenmukaisuuden teorian, joka ei edellytä valtion laajentamista”. Hän hyökkää kaikkea vastaan, mikä voisi oikeuttaa laajemman valtion perustamisen, ja kritisoi siten tasa-arvon käsitettä, työläisten valvontaa ja ”marxilaisia” teorioita.

Nozickille kehitys kohti minimivaltiota on väistämätöntä. Se johtaisi enemmän tai vähemmän siihen, mitä tunnemme nykyään, kun älypuhelimet, QR-koodit, koko teknologinen ekosysteemi, sosiaaliset verkostot, hakukoneiden kaikkivoipaisuus ja niin edelleen, asetetaan epätasa-arvoisesti ja ilman demokraattista keskustelua, kun samaan aikaan valtio laiminlyö terveydenhuoltoa, sosiaaliturvaa, kansallista koulutusta (jota se nyt avoimesti sabotoi), viestintäteitä, teitä tai rautatieverkkoa ja niin edelleen. Keltaiset liivit esittivät hyvän yhteenvedon poliittisen tilanteen nykytilasta: ”Kun kaikki on yksityistä, meille ei jää mitään”.

Ja sitten tulee Google!

Skinner ja Nozick olivat vain professoreita, toki kuuluisia ja arvostettuja, mutta maailmaa ei hallita Harvardista käsin! Schmidtin onni tai nerokkuus oli se, että hän löysi paikkansa liike-elämässä ja vieläpä aikamme johtavassa yrityksessä, mikä avasi hänelle tien oman valtateoriansa kehittämiseen.

Jared Cohenin kanssa yhdessä kirjoittamassaan uraauurtavassa kirjassa The New Digital Age Schmidt ei mainitse Skinneriä tai Nozickia. Koko teksti on kuitenkin läpäissyt näiden kahden teoreetikon ajatukset. Tavoitteenamme on kiinnittää huomiota tähän perustavanlaatuiseen tosiasiaan: yksilöt tai ajatushautomot suunnittelevat päivittäin strategioita, myös ”shokkistrategioita”, joiden tarkoituksena on varmistaa vallitsevan tilanteen jatkuminen – joka on ollut kriisissä jo vuosikymmeniä, sikäli kuin voidaan ajatella, että kapitalismi on järjestelmä, joka on jatkuvassa epätasapainossa ja että sen toistuvat kriisit hyödyttävät sitä viime kädessä niiden aiheuttaman pelon vuoksi, sillä pelko saa kansalaiset odottamaan vallitsevan tilanteen yksinkertaista jatkumista.

Google-ajattelulla on niin paljon yhteistä Skinnerin ja Nozickin työn kanssa, että pidämme tärkeänä korostaa sitä. Koska kun emme ymmärrä, mitä vihollinen tekee, vihollinen hallitsee meitä – ja tällä hetkellä tällä planeetalla on yli 8 miljardia älypuhelinta, joista suurin osa on yhteydessä Menlo Parkiin, Googlen pääkonttoriin….. Vihollisella on siis vasikkansa meidän taskuissamme!

Jos Schmidt haukkuu anarkisteja koko The New Digital Age -teoksessa ja yhdistää Anonymousin ja Julian Assangen samaan tapaan, se ei johdu siitä, että hän olisi anarkisminvastainen. Se johtuu siitä, että hän on syvästi vakuuttunut siitä, mitä hän väittää kirjan alkusivuilla: ”Internet on historian suurin anarkiakokeilu”. Käytännössä verkko on antanut valtavasti valtaa kaikille Internetin käyttäjille, myös järjestelmän vihollisille…”.

Schmidt on tässä samoilla linjoilla Timothy Learyn, 1960- ja 1970-luvun psykedeelisten kokeilujen apostolin kanssa, jonka ”profetia” teoksessa Chaos et Cyberculture perustuu anarkian ja kaaoksen sekoittamiseen, mutta Leary teki johtopäätöksiä, jotka ovat täysin vastakkaisia Schmidtin johtopäätöksiin nähden. Leary ylistää kaaosta konkreettisena mahdollisuutena vapauttaa ne, jotka eivät vielä kutsuneet itseään ”internaateiksi”. Leary ylisti kaaosta konkreettisena mahdollisuutena vapauttaa ne, jotka eivät vielä kutsuneet itseään ”internaateiksi”. Leary toisti varhaisten verkkohakkerien argumentit: verkon keksineet tiedemiehet loivat edellytykset byrokraattisen järjestelmän hajoamiselle. ”Ajatus siitä, että voisi olla yksilöitä, joilla on identiteetti ja valinnanvapaus”, hän sanoo vuosi verkon keksimisen jälkeen, ”vaikuttaa hullulta, todelliselta painajaiselta, ei vain hallitsevien byrokraattien vaan myös tervejärkisten liberaalien mielestä.” Todellisuudessa Leary, kuten monet muutkaan Internetin vapauden puolestapuhujat, ei vielä vuonna 1994 ymmärtänyt, että Internetistä tulisi hyvin monitulkintainen virtuaalinen paikka: toisaalta vapaus ja toisaalta rajoitukset, jotka kohdistuvat kaupallisiin sivustoihin ja niihin, jotka edistävät väkivaltaa kaikissa muodoissaan, myös pornografiaa. Learyn ylistämä vapaus oli vain ehdollinen: jotta internetin käyttäjä voisi nauttia siitä, hänellä on oltava jonkinlainen käsitys siitä, mitä hän etsii miljardien sivustojen valtameren keskellä. Serendipiteetti”, kyky löytää se, mitä ei alunperin etsitty, on sopiva myytti kuvaamaan kiertoilmaisulla todellisuutta… ajatusten sekaannusta.

Schmidt antaa sanalle ”anarkia” toisenlaisen merkityksen kuin ”kaaos”. Hän ymmärtää ne ominaisuudet, jotka synnyttivät verkon syntyessä todellisen villityksen tätä uutta viestintä- ja vaihtomuotoa, löytämisen ja kekseliäisyyden muotoa kohtaan. Kun Schmidt ja Cohen kirjoittavat esseensä alussa, että ”Internet on yksi niistä harvoista ihmisen tekemistä teoksista, joita ihminen ei oikeastaan ymmärrä”, tätä toteamusta ei pidä ottaa kevyesti. Se tarkoittaa, että he, Schmidt ja Cohen, ymmärtävät sen, ja mikä tärkeämpää, se tarkoittaa, että verkon alkulähteillä on henkilöitä, jotka eivät mitanneet seurauksia anarkian, ”kaaoksen” merkityksessä.

Tim Berners-Lee, hypertekstin keksijä ja näin ollen webin maailmanlaajuisen viestintäverkon pääasiallinen keksijä, ei siis ymmärtänyt, millaisen ”Pandoran lippaan” hän oli avaamassa. Berners-Lee uskoi monien muiden aikalaistensa, kuten Learyn, tavoin, että Internetin käyttäjät käyttäisivät verkkoa oppimiseen, tiedonvaihtoon, ongelmien ratkaisemiseen kokemuksen kautta ja arvojen välittämiseen. Sen sijaan suuri osa internetin käyttäjistä käyttää verkkoa ostamiseen ja myymiseen, uhkapelaamiseen, pornografisten fantasioidensa tyydyttämiseen, narsistiseen esittelyyn, johon usein liittyy muiden halventamista tai jopa loukkaamista. Berners-Leen maailmanlaajuiseen jakamiseen perustuva tietosanakirjaihanne on varmasti romahtanut, vaikka se ei olekaan kadonnut, kuten voimme nähdä, koska merkittävä osa Internetin käyttäjistä käyttää sitä edelleen älykkäästi ja sellaisten arvojen mukaisesti, jotka kuuluvat hallinnan ja alistumisen hylkäämisen piiriin, jotka ovat varsinaisia anarkistisia arvoja.

Berners-Lee itse kertoo verkkosivuillaan pettymyksestään, sillä hän seurasi monien muiden Internetin alkuaikojen aktivistien esimerkkiä, jotka väittivät, että ”tieto haluaa olla vapaata”, tajuamatta, että vapauden käyttö riippuu arvoista, joita haluamme puolustaa ja välittää. Kyseessä on todellakin eräänlainen ”anarkia”, kuten Schmidt sanoisi, joka on vallannut verkon maailmanlaajuisesti. Valitettavasti ei vain vapauttavaa anarkiaa, vaan myös kaaosta, absoluuttista hallintaa, joka sallii sekä vapauttavan että fasistisen ilmaisun (kunnianloukkaukset, salaliitot, kaikenlaiset valheet, disinformaatio jne.).

Maailma Googlen mukaan

Google esittelee työnsä täysin demokraattisena. Niinpä Googlen 10 perusperiaatteessa, jotka ovat saatavilla verkossa ja joita päivitetään jatkuvasti, todetaan, että ”demokratia verkossa toimii”. Googlen haku toimii, koska sen teknologia perustuu miljooniin ihmisiin, jotka linkittävät sen verkkosivustoille, jotta se voi määrittää muiden sivustojen sisällön arvon. Arvioimme jokaisen verkkosivun tärkeyttä yli 200 kriteerin ja erilaisten tekniikoiden perusteella, mukaan lukien oma PageRank-algoritmimme, joka määrittää, mitkä sivustot ”valitaan” parhaiksi tietolähteiksi muiden verkkosivujen joukossa.” (Periaate #4).

Tämä tarkoittaa sitä, että konsensus määrittää verkkosivuston sijoituksen, ei eettiset vaatimukset tai tieteellinen objektiivisuus. Se, että muut sivustot tunnistavat sivuston, vahvistaa sen asemaa halutuimpana. Määräävän markkina-aseman vahvistaminen on itse asiassa kapitalistisen järjestelmän oikeaoppinen periaate, eikä se todellakaan ole demokraattinen periaate! Demokratiassa todellinen arvo on nimittäin eriävä mielipide, enemmistön konsensuksesta poikkeavien mielipiteiden ilmaiseminen, sikäli kuin demokratian taso mitataan yhteiskunnan kyvyllä hyväksyä tai olla hyväksymättä mielipiteiden moninaisuuden mahdollisuus.

Periaatteessa 6 Google paljastaa lisää strategiastaan: ”Havaitsimme, että kohdennetut tekstimainokset saivat korkeamman klikkausprosentin kuin satunnaiset mainokset”. Jokainen mainostaja voi koosta riippumatta hyödyntää tätä välinettä kohdentaakseen yleisönsä hyvin tarkasti. Tunnustus on selvä: tämä on liiketoimintaa, ei demokratiaa. Klikkauksiemme ansiosta Google kerää tarpeeksi tietoa analysoidakseen hyvin tarkasti internetin käyttäjien käyttäytymistä ja tietääkseen aina paremmin, mitä he haluavat ostaa, katsella tai lukea. Tehokkaiden ”klikkausten” periaatteen ansiosta, jotka sitten myydään kaupallisille yrityksille, Google menestyy taloudellisesti tarjoamalla meille….. mitä emme vielä tienneet haluavamme!

Koska periaatteessa 10 sanotaan: ”Vaikka et tietäisi tarkalleen, mitä etsit, meidän tehtävämme on löytää vastaus”. Pyrimme ennakoimaan Internetin käyttäjien tarpeita kaikkialla maailmassa, jotta voimme vastata niihin innovatiivisilla tuotteilla ja palveluilla, jotka asettavat uusia standardeja. ”Tarpeiden ennakointi” on tämän varmuuden ideologian perusta, joka on varmuus vain markkinoijille ja jopa poliitikoille, sillä Google ennakoi myös ääniä manipuloimalla äänestäjiä, kuten Schmidt tunnusti kahden Obaman vaalin yhteydessä aiheuttamatta pienintäkään häiriötä poliittisessa maailmassa ja ”demokratioissa”. Kaikki tämä ”uusien normien luomiseksi”, mikä on anarkian vastakohta – ja on helppo ymmärtää, miksi anarkistit laajassa merkityksessä ovat Googlen vihollisia…. Se on myös demokratian vastakohta, varsinkin kun Google vaatii oikeutta seurata meitä kaikkialle, kuten periaatteessa 5 sanotaan: ”Yhä liikkuvammassa maailmassa ihmiset haluavat saada tarvitsemansa tiedon välittömästi, olivatpa he missä tahansa.” Tämä on myös demokratian vastakohta. Androidin, Google Now:n, Google-kalenterin jne. ansiosta Google pelkistää kaikki ihmiset niiden yritysten asiakkaiksi, jotka ostavat nämä kuuluisat klikkaukset, eikä kansalaisiksi, jotka voivat vapaasti paeta valtion silmiä. Google kutoo ”panoptista” verkkoa palvelujaan käyttävien Internet-käyttäjien ympärille: yhtiö tietää heistä kaiken ja ehdottaa, mitä he aikovat ostaa, ennen kuin he edes tietävät sitä….

Skinner olisi saanut haluamansa yrityksen ja välineet kehittää ”käyttäytymisteknologiaansa”: Google-haku, Android, Gmail, Google Now, Google-kalenteri, Google-mainokset, Street View, automaattinen auto ja kaikki Googlen keksinnöt on suunniteltu tietämään kaiken jokaisen yksilön käyttäytymisestä näkymättömän ehdollistumisen hallitsemana – mitä Skinner halusi.

Google: valtaistuin?

Schmidt ja Cohen esittävät lopulta saman kysymyksen kuin Skinner tämän valvontajärjestelmän haltijan valvonnasta: ”Vastuullisille valtioille jää vakavia kysymyksiä. Tämän [digitaalisen] vallan väärinkäytön mahdollisuudet ovat valtavan suuret, puhumattakaan inhimillisistä virheistä, virheellisistä tiedoista ja pelkästä uteliaisuudesta aiheutuvista vaaroista. Täysin integroitu tietojärjestelmä, jossa on kaikenlaista tietoa, jossa on ohjelmistoja, jotka tulkitsevat ja ennustavat käyttäytymistä, ja jossa ihmiset valvovat sitä, on ehkä liian voimakas, jotta kukaan voisi hallita sitä vastuullisesti. Lisäksi kerran rakennettua järjestelmää ei koskaan pureta. Dilemma on kuitenkin taitavasti muotoiltu: kysymys valvonnasta pitäisi esittää ”vastuullisille valtioille”, ei Googlelle (jolla on vastaus) ….. Koska valtiot voivat käyttää valtaansa väärin, vaikka vain ”inhimillisen erehdyksen”, ”virheellisten tietojen” tai jopa hyvin innokkaan virkamiehen ”pelkän uteliaisuuden” vuoksi… Argumentti on säälittävä, mutta se toimii.

Google kuitenkin tietää, että jotkut ihmiset eivät hyväksy tällaista oman elämänsä hallintaa. Tässä Schmidt ja Cohen puhuvat minimivaltiomallin puolesta, joka on pelkistetty tiukkaan tukahduttamistehtäväänsä. Terrorismin torjunnassa ”teknologiayritykset ovat ainutlaatuisessa asemassa johtamaan tätä toimintaa kansainvälisesti”, he väittävät. Monilla suurimmista on kaikki demokraattisten yhteiskuntien arvot ilman valtion raskasta perintöä: ne voivat mennä sinne, minne hallitukset eivät voi, puhua ihmisten kanssa ilman diplomaattisia varotoimia ja toimia teknologian neutraalilla ja yleismaailmallisella kielellä. Lisäksi teollisuus, joka tuottaa videopelejä, sosiaalista mediaa ja matkapuhelimia: se tietää parhaiten, miten nuoria harhautetaan kaikilla aloilla, ja lapset ovat terroristiryhmien todellinen väestöryhmä. Yritykset […] ymmärtävät lapsia ja leluja, joilla he haluavat leikkiä. Vain kun saamme heidän huomionsa, voimme toivoa voittavamme heidän sydämensä ja mielensä.

Tämä uusi työnjako terrorismin torjunnan alalla on täydellinen esimerkki minimivaltiosta. Google, maailman uusi komentokeskus, hallitsee, koska Google tuntee parhaiten kaikki ne ”lapset”, jotka ”ovat terroristiryhmien todellista väestöä”. Koska Google ymmärtää ”lapsia ja leluja, joilla he haluavat leikkiä”, se on tietenkin paras yritys seuraamaan ja tarvittaessa tuomitsemaan niitä.

Googlen on vain pyydettävä valtiota hoitamaan tehtävänsä valvonnan ja sorron toteuttamisessa kentällä, mikä on juuri Nozickin minimivaltio: ”Kun terroristit kehittävät uusia menetelmiä, terrorismin vastaisen toiminnan strategioiden on sopeuduttava niihin”. Vangitseminen ei riitä terroristiverkoston hillitsemiseen. Hallitusten on esimerkiksi päätettävä, että on liian riskialtista, että kansalaiset pysyvät ”irrallaan”, irrallaan teknologisesta ekosysteemistä. Voimme olla varmoja siitä, että tulevaisuudessa, kuten nytkin, yksilöt kieltäytyvät omaksumasta ja käyttämästä teknologiaa eivätkä halua olla missään tekemisissä virtuaaliprofiilien, verkkotietokantojen tai älypuhelinten kanssa. Hallituksen on katsottava, että henkilöllä, joka ei ota käyttöön näitä tekniikoita, on jotain salattavaa ja että hän todennäköisesti suunnittelee lain rikkomista, ja hallituksen on laadittava luettelo näistä piileskelevistä henkilöistä terrorisminvastaisena toimenpiteenä. Jos sinulla ei ole rekisteröityä virtuaalista sosiaalista profiilia tai matkapuhelinta, jossa on yhteys, ja jos verkkotietosi ovat epätavallisen vaikeasti löydettävissä, sinun pitäisi harkita ehdokkaaksi sisällyttämistä tähän luetteloon. Sinuun sovelletaan myös tiukkoja uusia sääntöjä, kuten tiukkoja henkilöllisyystarkastuksia lentokentillä ja jopa matkustusrajoituksia.”

Juuri näin on käymässä QR-koodin, minimivaltioiden unelmavälineen, käytön myötä, sillä sen avulla se voi tietää napin painalluksella kaiken meistä ja asettaa meille matkustusrajoituksia. Valtion on vain täytettävä sortotehtävänsä, kun taas jokaisesta kansalaisesta tulee QR-koodin ja sen lukemisen mahdollistavan ”sovelluksen” ansiosta kansalaistoveriensa poliisi… Google valvoo itseään valvovaa yhteiskuntaa, jonka aseistettu siipi on minimaalinen valtio, jonka tehtävänä on saada vastahakoiset kansalaiset järkiinsä, jopa kieltämällä heitä pääsemästä tietyille julkisille paikoille, jopa demokraattisissa maissa, jopa sairaalahoitoon. Miten tämä kaikki syntyi niin helposti?

Shokkistrategia valvontakapitalismin pelastamiseksi

Skinnerin ja Nozickin teorioilla on epäilemättä ollut huomattava vaikutus Googlen maailmankuvaan, digitaaliseen visioon, jota Schmidt korostaa useissa puheissaan, myös henkilökohtaisilla ja yrityksen verkkosivuilla, joiden vaatimaton nimi on ”Schmidt Futures”. Tämä ohjelma ei ole salaisuus, eikä se ole salaliitto lainkaan; on vain luettava, mitä Schmidt ja muutamat muut kirjoittavat ja julkaisevat vakuuttuakseen siitä. Schmidt Futuresin verkkosivusto alkaa seuraavalla lausunnolla: ”Tuomme ihmiset yhteen, kuuntelemme heidän ideoitaan ja seuraamme parhaita ideoita. Se on ihmislähtöinen strategia”. Googlen tai sen entisen toimitusjohtajan, nykyisen Pentagonin asiantuntijan, nykyisessä työssä ei siis ole mitään salaliittoa. On vain jatkuva ”parhaiden ideoiden” ja skenaarioiden laatiminen, jotka ovat valmiina käytettäviksi heti, kun ”shokki” mahdollistaa erityisen tukahduttavien tai epäsuosittujen toimenpiteiden toteuttamisen.

Shokkistrategiasta, jota on testattu etelän maissa 1970-luvulta lähtien, on tullut valtastrategia hallitsevissa ja teollistuneissa maissa. Olemme todistamassa liikettä, joka on verrattavissa siihen, jota Karl Polanyi kuvasi teoksessaan The Great Transformation. 1800-luvulla teollisen vallankumouksen hallitsevana maana Iso-Britannia loi useilla strategisilla taloudellisilla virheillä kotimaassaan samanlaiset äärimmäisen kurjuuden olosuhteet, joita se oli aiemmin kokenut siirtomaissaan. Kansan syökseminen äärimmäiseen kurjuuteen on tietenkin erinomainen tapa säilyttää valta, kunhan kurjuuden syyt eivät ole näkyvissä. Muussa tapauksessa on suuri vaara, että vallassa oleva valta kaatuu tai jopa syntyy vallankumous. Teollisen vallankumouksen osalta Polanyin teesi on, että tämä kurjuus, jonka todellisia syitä eivät hänen mukaansa ymmärtäneet sen enempää ihmiset kuin eliititkään, johti yhteiskuntaelämän tuhoon ja vuoden 1918 jälkeen fasismiin ja toiseen maailmansotaan.

2000-luvulla tulemme todennäköisesti todistamaan samankaltaista ilmiötä siinä mielessä, että kuten Schmidt ja Cohen sanovat, ”Internet on yksi harvoista ihmisen tekemistä teoksista, joita ihminen ei oikeastaan ymmärrä”. Tältä pohjalta Googlella on oikeus rakentaa maailma, joka on melko väärinymmärretty, varsinkin kun Google liikkuu nopeasti ja ylpeilee sillä; tämä on sen ”filosofian” periaate 3: ”Aina nopeammin”. Edellytykset ovat olemassa väestön täydellisen hallinnan ilmiölle, joka on joutunut pandemian ympärillä vuoden 2019 lopusta lähtien harjoitetun valtioiden politiikan niin monien käsittämättömien kohtien vuoksi lopulta niin hämmentyneeseen tilaan, että vastaukset ovat toistaiseksi riittämättömiä. Todistamamme yhteiskuntaelämän uusi tuhoutuminen on kuitenkin vain vaihe, ei päätepiste.

Uusi poliittinen työnjako

Todellinen paradigman muutos on valtioiden ja maailmanlaajuisten käyttäytymistä valvovien yritysten välinen uusi työnjako. Google, jonka teknologia keskittyy yksilön käyttäytymisen ennustamiseen, ja Facebook, joka on luultavasti edistyneempi kasvojentunnistusteknologiansa ansiosta, ovat ottaneet haltuunsa osan valtioiden aiemmin hallussa olleesta vallasta, nimittäin väestönsä hallinnan, teknologisen etulyöntiaseman ja tapahtumien ymmärtämättömyyden ansiosta. Teknologinen etu on ilmeinen, sillä NSA itse käyttää Googlen ja Facebookin palveluja mahdollisten terroristien jäljittämiseen. Mitä tulee ymmärtämättömyyteen meneillään olevista syvällisistä muutoksista, se on uskottava selitys covid-19-pandemian aikana toteutettujen toimenpiteiden epäjohdonmukaisuudelle, jonka voidaan ajatella levittävän pelkoa väestön keskuudessa, mutta joka on myös seurausta johtajien kyvyttömyydestä päästä yhteisymmärrykseen tilanteesta, jota he eivät hallitse. Silloin olisimme siirtyneet uuteen ”suureen muutokseen”, jota voisimme luonnehtia valtioita johtavan eliitin kyvyttömyydeksi sopeutua digitaalisen ja virtuaalisen ekosysteemin megayritysten tyhjästä luomaan maailmaan, jolla ei ole mitään tekemistä maailmaa johtavan oletetun piilokomitean kanssa. Pandemia tarjoaa vain ”shokin mahdollisuuden”; ”shokin jälkeinen” politiikka muuttaa maailmaamme….

Pelko, joka syntyy huomispäivän absoluuttisesta epävarmuudesta, olipa kyse sitten taloudellisesta, ekologisesta, koulutuksellisesta tai poliittisesta epävarmuudesta, ja sosiaalisen siteen tuhoutuminen eivät ole koskaan olleet ihmisten syvin toive. On totta, että Google onnistuu epäilemättä keräämään tietoja internetin käyttäjien klikkauksista (”… kohdennetut tekstimainokset [mahdollistavat] suuremman klikkausprosentin kuin satunnaiset mainokset”), jotta se voi ennustaa ja jopa ennakoida heidän taloudellista ja jopa poliittista käyttäytymistään. Mutta näin tehdessään Googlen ideologit, kuten Skinner ennen heitä, eivät ymmärrä, että he yksinkertaisesti menevät sitä vastaan, mikä on biologista, inhimillistä, syvästi inhimillistä elämää….. Ei ole varmaa, että Googlella ja sen liittolaisilla on taloudellisia keinoja muuttaa planeetta sellaiseksi, että kaikki siellä tapahtuva on ennakoitavissa, ennakoitavissa ja organisoitavissa siten, että olemassa olevan jatkuvuus voidaan varmistaa. Tämä on luultavasti heidän järjestelmänsä syvin ristiriita, koska heidän on pystyttävä järjestämään se niin, että kaikki sujuu heidän ja niiden yritysten toiveiden mukaisesti, jotka maksavat Googlen ennustamista ja laskemista klikkauksista. Juuri tämä tekee siitä olemassa olevan jatkumon: kapitalistisen järjestelmän ja sen riistäjien luokan jatkumisen, joka tosin on riistettyjen silmissä yhä enemmän naamioitunut, ja tuotantojärjestelmän, joka perustuu suurelta osin digitaalisen maailman ensisijaisuuteen.

— Philippe Godard

[NdT]

Think tank: kirjaimellisesti ”aivoriihi”, tunnetaan myös nimellä aivoriihi, aivoriihi, tutkimuslaitos, aivoriihi, aivoriihi, aivoriihi, aivoriihi……

Ajatuspaja on tutkimuslaitos tai asiantuntijaryhmä, jonka tehtävänä on pohtia sosiaalipolitiikkaan, poliittiseen strategiaan, talouteen, sotilasasioihin, teknologiaan tai kulttuuriin liittyviä kysymyksiä. Niillä voi olla tai olla liittymättä poliittisiin puolueisiin, painostusryhmiin tai eturyhmiin, mutta niille on ominaista, että niillä on jonkinlainen ideologinen suuntaus, joka on enemmän tai vähemmän ilmeinen yleisölle. Ne tuottavat neuvoja tai suuntaviivoja, joita poliittiset puolueet tai muut organisaatiot voivat käyttää tai olla käyttämättä omilla toiminta-alueillaan.

Lähde: https://alasbarricadas.org/noticias/node/47015

Tämä artikkeli on julkaistu 325:n PDF:ssä #12

Ensimmäisen teollisen vallankumouksen alkamisen jälkeen 1700-luvulta lähtien toistuvat teolliset vallankumoukset ovat syvästi vaikuttaneet työvoimaan, työntekijöihin itseensä, ja luoneet jopa ’työväenluokan’ käsitteen, sen miten he elivät, heidän integraationsa eteenpäin kiitäviin urbaaneihin helvetinloukkoihin, tehtaisiin, konepajoihin ja kaivoksiin, eikä edes heidän lapsensa säästyneet kunniattomuudelta tai kuolemalta tuon ajan modernissa orjuudessa. Teollistuminen, teollisuuden mekanisaation tulos, ruokkii modernia orjuutta ja ihmisolentojen kesyttämistä laajentuvien imperiumien ja siirtokuntien joka kolkassa joka puolella elävää planeettaa.

Me olemme nyt neljännen teollisen vallankumouksen (4IR), jopa viidennen sellaisen (5IR), kynnyksellä, mikä tulee vaikuttamaan yhtä radikaalisti siihen, että joudumme teknologisen yhteiskunnan vangeiksi, kuten kävi aiempienkin vallankumousten kanssa. Koko työvoiman käsite, jopa itse työn käsite, tulee muuttumaan täysin tunnistamattomaksi jälleen kerran. Jo nyt ’koronaviruspandemiassa’ ja karanteenimääräyksissä, joita miljardien niskoille on pakotettu ympäri maailman, näkyy signaaleja tulevasta teollisesta vallankumouksesta, kun miljoonat ihmiset ilmoittavat työpaikkansa menettämisestä monissa maissa. Esimerkiksi, viidennes kaikista työntekijöistä, yli 7 miljoonan ihmisen odotetaan joutuvan työttömäksi Britanniassa, kun ’karanteeni’ jatkaa alas ajettuun talouteen vaikuttamista.

Meidän aloitettua analyysin tämän kirjoittaminen, sinä aikana on ollut vaikeaa löytää mistään konkreettisia lukuja työttömyydestä, sillä jopa 70% yrityksistä on laittanut heidän palkkaorjansa ’tauolle’, jolloin he saavat palkkaa mutta pysyvät pois töistä. Sillä aikaa monet näistä kapitalisteista väittävät eskaloituvan rahoituskriisin keskellä, että 59%:lla heistä on raporttien mukaan enintään kolmeksi kuukaudeksi varoja kassassa. Arviolta 140 000 yritystä on hakenut tukea koronaviruslomautuskassasta, joka maksaa 80% työntekijän palkasta aina £2500 asti, jotta he pysyisivät kotona. Kuka tietää miten pitkään tämä jatkuu, kun lomautukset siirtävät tulevaisuuteen sitä mikä väistämättä on jo tapahtumassa toisella puolella Atlanttia. USA:ssa 4.4 miljoonaa ihmistä on hakenut työttömyystukea yhden viikon aikana, lukema on yhteensä 30 miljoonaa koronaviruspandemian alkamisesta lähtien. Niinkutsutut talousasiantuntijat ennustavat vuoden 1929 Wall Streetin romahdukseen verrattavaa ’talouskriisiä’. [1]

Jopa Kiinassa, joka on keplotellut viime taantuman pahimmista vaikutuksista, viralliset työttömyysluvut nousivat 5.9 prosenttiin, eli 26 miljoonaan ihmiseen, maaliskuussa joulukuun 5.2 prosentista eli 23 miljoonasta ihmisestä, jolloin pandemia oletetusti sai alkunsa. Oikeasti tämä kaikki on alkanut jo ennen COVIDin esiintuloa, kun kapitalistiherrat kamppailivat viime ’finanssikriisin’ jälkimainingeissa. Tämä on suurelta osin kolmannen teollisen vallankumouksen yhden aspektin, internetin, ansiota, joka on korvannut fyysiset kaupat verkkotoimituksilla. Tästä alkaa meidän nykypäivän relaatiomme työvoimaan, automaatioon ja robotiikkaan.

Ihmistyöntekijöiden korvaaminen roboteilla tai automatisoiduilla prosesseilla on päässyt niin hurjaan vauhtiin, että nyt 50% pomoista 45 maassa ympäri maailman ovat kiihdyttämässä automaation käyttöönottoa firmoissaan työntekijöiden joutuessa pakolla pysymään kotona koronavirusepidemian takia. Kapitalismi valmistelee itseään kriisinjälkeiseen maailmaan. Lyhyellä aikavälillä arviolta 1.5 miljoonaa työntekijää Britanniassa ovat vaarassa menettää työpaikkansa automaatiolle, käy ilmi valtion estimaateista. Ajatellaan, että vuoteen 2035 mennessä olisi mahdollista automatisoida 86% ravintolatyöpaikoista, kolme neljännestä kaupan alan työpaikoista ja 59% vapaa-ajan työpaikoista. Kuinka sattuikaan, että nämä alat ovat niitä joihin ’epidemia’ on vaikuttanut eniten, ja nyt niiltä vaaditaan tuottavuuden kasvua hurjina hyppyinä jos firmat näillä aloilla aikovat säästyä konkalta. ’Supermarkettien kassat ovat jo kärsineet pahasti teknologiailmiöstä’, Britannian tilastokeskus sanoi vuonna 2019, ’kun 25.3% työpaikoista on kadonnut vuosien 2011-2017 aikana’. Yksi dramaattisesti automatisoiduista aloista viime vuosina on ollut koko logistiikan ja jakelun imperiumi supermarketteineen. Tämä ei ole yllättävää kun katselee nopeaa itsepalvelukassojen yleistymistä supermarketteihin, joissa CCTV-turvakamera kuvaa naamaasi etteivät ’perustarvikkeet’ lähde juosten matkaan. McDonaldsilla on jo digitaalinen tilauskioski, jottei tarvitsisi puhua kenellekään masentuneelle työntekijälle tiskin takana. Useimmat tietävät Amazonin, joka on laajentanut päivittäistavarakauppaan, sillä on supermarketti Seattlessa jossa ei ole kassamyyjiä ollenkaan, ainoastaan sensorit jotka seuraavat mitä shoppaajat hyllyistä ottavat (ne nopa estävät juoksukaljat). Amazonin kaupassa on käytössä ”walk-out”-teknologia, joka laskuttaa asiakkaita heidän kävellessään ulos kaupasta. [2]

Lisää tähän soppaan tuoreet todisteet siitä, että monet kauppiaat, jotka ovat pitäneet kauppansa auki COVID-19 pandemian aikaan, ovat kieltäytyneet ottamasta vastaan fyysistä käteistä johtuen pelosta, että kolikot ja setelit olisivat saastuneita. ’Cashless Society’ saa tukevan avustuksen, kun etämaksulaitteita otetaan lisää käyttöön ja pelkäävät kansalaiset siirtävät addiktiiviset käytöstapansa verkkomyynteihin, mikä pahentaa edelleen työttömyyslukemia. Amazonin ja muiden verkkokauppojen kaltaiset ovat ainoita kapitalistitahoja, jotka oikeasti hyötyvät tästä, poislukien supermarkettien imperiumit kuten Lidl, Tesco ja Walmart tai lääkkeillä eläinkokeita tekevät murhaajat kuten GlaxoSmithKline ja AstraZeneca tai bioteknojättiläiset kuten Gilead Science ja Moderna. Niinkutsutut kapitalistianalyytikot ovat laskeneet, että Amazonin liikevoitto on kasvanut lukemaan $10,000 per sekunti, jokaikinen yö ja päivä. Se ei ole yllättävää, kun Amazonin imperiumi on levinnyt jo ennen karanteeneja, ostanut pois kilpailua ja ruokatavaraketjuja, ja se on jo nyt yksi pahimmista kuviteltavissa olevista palkkaorjuuttajista. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä, jotka ovat kuluttajayhteiskunnassa erittäin näkyvästi pinnalla.

Pinnan alla koko logistiikkajärjestelmä on dramaattisesti muuttumassa, kun kokonaisia varastoja annetaan robottien ja automaation haltuun. Ocado, verkon jättiläisruokakauppa, otti käyttöön täysin robotisoidun jakelukeskuksen Britannian Andoverissa ennen kuin se paloi teknisen vian aiheuttamana. Robotiikkaa, tekoälyä ja 4G-verkkoa yhdistellyt varasto täyttää monet neljännen vallankumouksen merkit, ja väittää poimivansa hyllystä ruokatarvikkeita nopeammin kuin kukaan ihminen kykenee paljon halvemmalla. [3] Amazonin imperiumi on jo ollut mukana korkean teknologian logistiikkapelissä paljon aiemmin kuin kukaan muu, ja sen yhä vain kasvavassa jakeluverkostossa käytetään Kiva-robotteja kantamaan kokonaisia tuotehyllyjä ihmistyöntekijöille, jotka sitten poimivat tavarat hyllystä lähetettäväksi, ja robottikädet ja liukuhihnat liikuttelevat tuotteita. [4] Jopa toisilla yrityksillä kuten Alibaba, Amazonin jättiläisversio Kiinassa, on oma versionsa tästä nimeltään Quicktron. Asian pahentamiseksi monet yritkset ovat jo tutkimassa täysin automatisoitujen trukkien käyttöä, ja Toyota on kehittänyt jo [5] sellaisen, Autopilot AGV5, joka poistaa viimeisenkin tarpeen ihmiselle raskaiden tavaroiden siirtelyssä ympäri varastoa. Se ei edes tarvitse ihmistä vaihtamaan akkua.

Entäpä tuotteiden lähettäminen? Juuri ennen COVIDia Milton Keynesissa, joka on ’uudenlaisen kaupungin’ malliesimerkki, Skypen yhden perustajan perustama Starship Technologies on alkanut käyttää autonomisia robotteja välittämään ruokaa urbaanien alueiden keskustoissa ensimmäistä kertaa Britanniassa Amerikan valloittamisensa jälkeen. [6] Starshipin robotit ovat välittäneet tavaraa eri puolilla Milton Keynesia huhtikuusta 2018 lähtien, mutta toiminta on laajentunut keskustaan vasta nyt. Älypuhelimen käyttäjät voivat tilata lähetyksensä Starshipin applikaatiolla ruoan ja juoman liikkeiltä. Heidän propagandansa puhuu ’viherkapitalismin’ hyödyistä, joilla vähennetään automääriä kaupunkien keskustoissa, moraalisesti tietoisia kuluttajia houkutellakseen. Se kykenee nauhoittamaan kaiken ja soittamaan myös poliisit jos sen päälle hyökätään, ja se jopa lähettää sinulle viestin jos tilauksen aikana niin käy. Ympäri maailmaa me kuulemme myös dronejen legitimisoinnista COVIDilla, vaikka samassa yhteydessä jätetäänkin mainitsematta että niillä pommitetaan kapitalismin vihollisia aavikoilla. Dronet tekevät nyt lääketoimituksia kaukaisille alueille ja eristetyille, haavoittuvaisille ihmisille, koska heillä ei ole mitään parempaakaan tekemistä kuin käyttää kaikkein heikoimpia omassa propagandassaan. Yritykset kokeilevat tuotteiden lähettämistä valtavirran tietoisuudessa jo tunnettujen dronejen ja robottien lisäksi myös täysin automatisoiduilla autoilla. [7] Robotit voivat kantaa mukanaan vain tietyn määrän, mutta nyt he kokeilevat raskaiden lähetysten välittämistä autoilla, jotka kykenevät samaan mitä uusimmat automatisoidut autot. Esimerkkeihin kuuluu Volvo Vera, täysin automatisoitu rekka, joka ei edes tarvitse varakuskia, ja Domino on mennyt kimppaan robottiyhtiö Nuron kanssa välittääkseen pizzoja itseajavalla R2:lla. Tai mitä jos vaikka koko ruokakauppaa pyöritettäisiin autonomisesti? Robomart tähtää pienten muutaman ostetun supermarkettitavaran markkinoille. Yritys yhdistää verkkokauppaa, itseajavia autoja ja jopa kortitonta maksamista, ja se tekee saman mitä maitomies teki ennen. Hyvästi kassahenkilökunta, hyllyttäjät, pakettikuskit ja koko kivijalkakaupan itsensä konsepti. [8] Kiinnostavaa on, että COVID-pandemian aikaan nämä samat työntekijät saavat ylistystä siitä, että he ovat ’olennaisia’ tai ’tarpeellisia’ työntekijöitä, vaikka ovatkin juuri niitä jotka ovat suurimman työpaikan menettämisen uhan alla.

Se määrä työntekijöitä, jotka potkitaan kilometritehtaalle näiden teknologisten korvaajien tieltä on täysin käsittämätön, logistiikka-ala on vain yksi monista siinä miten teollisuuteen voidaan vaikuttaa. Arvioidaan, että pelkästään USA:ssa 47% työpaikoista tullaan menettämään automaatiolle, kun taas EU:ssa 54% menettää työpaikkansa. [9] ’Luddiittien virhepäätelmä’ ja ’teknologinen työttömyys’ [10] eivät ole enää salaliittoteorioita, kun sekä tuotanto- että jakelualat ovat automaation uhkaamia, mutta myös palveluala kuten terveydenhuolto on jo saanut oman osansa, ja tämä on vain kiihtynyt ’pandemian’ aikana Kiinan ollessa etunenässä, jossa robotit välittävät lääkitystä ja skannaavat ihmisiä virusten varalta. [11] Jopa 3D-tulostus, eräs tekijä neljännessä teollisessa vallankumouksessa, on hypännyt eteenpäin ja jopa ihmissydän voidaan nyt tulostaa. [12] Ghost in the Shell alkaa kuulostaa olevan askeleen lähempänä todellisuutta, mutta sillä on vaikutuksia myös työvoimaan itseensä. Valtavirran media on viime aikoina ollut täynnä tarinoita yrityksistä ja henkilöistä, jotka ovat printanneet 3D-tulostimilla kärvisteleville terveysalan yrityksille kaikkea, jotka kärsivät valtion budjettileikkauksista. Tämä tarkoittaa isoja muutoksia 3D-tulostuksen laajamittaiselle käyttöönotolle ja oikeuttamiselle. Se ei tarkoita ainoastaan että joitain tuotteita, jopa monimutkaisia, voisi tulostaa kuka tahansa ympäri maailman jolla on rahaa sen verran että saa tulostimen kiinni, mutta se tarkoittaa myös tuotteiden tuottamisen koko luonteen vapautumista kaikille. Tuotteet eivät ole enää sidottu paikkaan, pian niitä tulostetaan eikä niinkään tuoteta, ja työntekijällä tulee olemaan vähemmän tarvetta olla tuotantoprosessissa mukana, kun tuote voidaan tulostaa kotona. Lisäksi se avaa mahdollisuuksia teknologian yhdistelemiselle muihin, kuten tehtiin tuoreessa MX3D:n kokeessa jossa 3D-tulostettiin jalankulkusilta, millä on vaikutuksia rakennusteollisuuteen. [14] Spekulatiivisemmat nanoteknologian muodot, kuten molekyylien kasaajat eli nanotehtaat (joita ei vielä ole olemassa), tuovat esiin mahdollisuuden tulevaisuuden laitteille, jotka voivat automaattisesti rakentaa minkä tahansa tavaran, kun sille annetaan oikeat ohjeet ja tarvittavat raaka-aineet ja energia. Tulevaisuus tulee näkemään siirtymän fyysisistä tehtaista ja niiden fyysisistä tuotantoprosesseista siihen miten me ohjelmoimme automaatioprosesseja, yksinkertaisesti ohjelmoimalla tietokoneella, tuottaaksemme jotain erilaista samalla laitteella. Jopa kykymme tuottaa uusia koneita on jo täällä 3D-tulostimien alkaessa tulla yleisempään käyttöön dronejen itsensä tuotannossa.

On varsin selvää, että robotiikka, tekoäly ja 3D-tulostus tulevat lisäämään työttömyyttä muiden neljännen teollisen vallankumouksen aspektien kanssa, kuten nanoteknologia, kvanttilaskenta, bioteknologia, esineiden internet, teollinen esineiden internet (IIoT), hajautettu konsensus ja viidennen sukupolven langattomat teknologiat. Panoksena on myös se miten valtio ja kapitalismi reagoi tulevaan, tai kuten ’koronaviruspandemia’ meille näyttää, jo esiintyvään ’teknologiseen työttömyyteen’. Jo nyt on ollut paljon teoretisointia valtioiden ja heidän neoliberaalien kapitalistiasiantuntijoidensa taholta siitä miten hoitaa tästä seuraava massatyöttömyys, joka voi olla seurauksena kun uudet teknologiat edistyvät lakkaamatta. Yksi lääke on, että viranomaiset turvautuisivat ’perustuloon’, joka vaatisi kaikkien mukanaoloa systeemin rahoittamisessa omilla verovaroillaan, aivan kuten työttömyysuki, mutta sen sijaan että pelkästään työttömille maksetaan, kaikille maksetaan perustukea huolimatta heidän työttömyysstatuksestaan. Jotkut sanovat, että vastikkeetonta rahaa saavilta ihmisiltä tulisi edellyttää pakollista vapaaehtoistyötä, jotta he antaisivat oman panoksensa takaisin yhteiskunnalle, samalla tavalla kuin Britannian työttömien odotetaan tekevän ’palkatonta työtä’. [15] Tämä loisi ilmeisen holistisen ’me olemme kaikki samassa veneessä’-kulttuurin, mutta missä olemmekaan kuulleet tämän aiemmin? Koko systeemin uudistaminen erottelisi tulojen idean työnteosta, mikä saisi aikaan ’utopistisen yhteiskunnan’ jossa kaikki ovat vapaita tavoittelemaan onneaan. Tämä tunnetaan myös ’niukkuuden jälkeisenä’ (Post-Scarcity) taloutena, joka perustuu hyödykkeiden tuottamiseen yltäkylläisesti minimaalisella määrällä ihmistyövoimaa. Sen sijaan että valtio sanelisi työlainsäädäntöä, valtio saneleekin kaikilla tasoilla miten käyttää vapaa-aikansa. Sen sijaan, että saisi oikeaa eläkettä, saakin subventoitua vapaa-aikaa. Sinun ei tarvitse olla kenenkään lähellä, ’turvavälit’ ovat olleet käytössä jo pitkän aikaa, alienaatio on fakta ja aina vain hehkuvat älypuhelinten ruudut ja etuoikeutetut työntekijät istuvat yksin kotonaan. Urbaani suunnittelu ja koulutus, terveyspalvelut ja kunnalliset palvelut, kaikki se tullaan mylläämään uusiksi, koko ’merkityksellisen elämän’ idea tullaan haastamaan, tai todennäköisemmin sellainen tullaan sanelemaan meille. Jo nyt luontoa, luonnon maailmaa johdetaan, seuraava teollinen vallankumous lupaa vieläkin vihreämmän, ekotietoisen ja puhtaamman maailman, niinkutsutun ’viherkapitalismin’ siintäessä horisontissa. Jotkut meistä Britannian ’vankilasaarella’ ja toverimme muissa maissa ovat jo näkemässä näiden muutosten alkuvaiheita, joissa paikoista koitetaan tehdä ’älykaupunkeja’, sitä miten koneet kommunikoivat keskenään eikä ole tarvetta fyysisille palvelutyöntekijöille, kun voi vain kysyä tekoälyalgoritmilta. [16]

Tuoko siis viides teollinen vallankumous mukanaan eettisemmän tietoisuuden paljastuksen teknologiasta? Enemmänkin siirtää ongelmaa syrjään, kaikki on mahdollista muuttaa vihreäksi, jopa fasismi, mutta Maapallon tuho jatkuu. Mutta kuka tästä kaikesta hyötyy? Jos teolliset vallankumoukset ja teknologian kehitys kertovat yhtään mitään, ne kertovat että useimmat tullaan ’syrjäyttämään’ niiden tuomista oletetuista hyödyistä.

Vaikuttaa, että nämä H.G. Wellsin tuotantoa muistuttavat utopistiset unet eivät hyödytä ketään, koska me anarkisteina ymmärrämme, että auktoriteetti ei koskaan voi päästää vallastaan irti, erityisesti omistettaessa etuoikeutettua tietoa uusista teknologioista. Alfredo Bonnano analyysissaan ’From Riot to Insurrection’ ennusti jo vuonna 1988, että me olemme uuden vankilapainajaisen kynnyksellä, joka tullaan luomaan teollisuuden jälkeisessä yhteiskunnassa. Hän selittää työntekijän poistamisen perinteisestä roolistaan, sen miten paljon tuotantoa tullaan korvaamaan roboteilla ja myös hajauttamaan tuottaville ’saarille’, joissa onnellisuus vallitsee, jota ympäröi vartioitavat fyysiset rajat. Nämä ’etuoikeuden saaret’ ovat jo olemassa, joista Britannia käy esimerkkinä. Bonnanon konsepteja ’mukanaolijoista’ ja ’syrjäytetyistä’ ollaan luomassa pikkutarkasti tekstin mukaan, ja jo nyt on muodostumassa juopa niiden välille jotka tietävät miten manipuloida koneita tai jotka ovat asiantuntijoita teknologian kielessä. ’Syrjäytetyt’, ne jotka eivät saa tätä etuoikeutta, hätistellään pois jo heti alusta pitäen, heidät suodatetaan pois, ne jotka ovat siitä kieltäytyneet tai jotka eivät sovi tähän utopistiseen kuvaan. ’Syrjäytetyt’ olivat elokuussa 2011 kaduilla erittäin tietoisia siitä, että heiltä on evätty se mitä tuleman pitää, jotkut jopa siitä kieltäytyneet, ja heidän riveihinsä liittyy nyt mukaan ne joiden mitta on tullut täyteen kaikista ikuisen työllisyyden valheista, kaikki he jotka eivät ole tyytyväisiä siitä että heidät on sysätty ’syrjäytettyjen’ uusghettoihin. Miten monella meistä on varaa, puhumattakaan tietoa kielestä jolla käyttää 3D-tulostinta? Kuka sanoi, että nykypäivän työpaikat tullaan korvaamaan tulevaisuudessa ja monet eivät kykene sopeutumaan kieleen, jota he nyt jo pitävät vaikeana ymmärtää, haluavatko he edes sitä? Ovatko he epäiltyjä jos he eivät sopeudu? Esimerkki siitä miten tekoäly on jo tekemässä massiivista juopaa niiden, jotka jatkavat ihmisten osaamista vaativissa uusissa digitaalisen työn palveluammateissa, joilta vaaditaan sellaisten työsuoritteiden tekemistä, joihin algoritmit eivät kykene, tai käyttämään algoritmeja tekemään muita työsuoritteita, ja niiden, jotka eivät koskaan kykene ymmärtämään näitä uusia töitä, eivät ymmärrä niiden kieltä tai kieltäytyvät ymmärtämästä, välille. On itse asiassa ennustettu, että tekoäly ei tule eliminoimaan palkkatyötä kokonaan, kyse on enemmän siitä ymmärtävätkö työntekijät sitä käyttää, jopa niin että tekoälyllä manipuloitaisiin muita enemmän kuin mitä koskaan aiemmin on kyetty. Teknokraatit, tieteentekijät ja psykiatrit uuden Niukkuudenjälkeisen Järjestyksen valkoisissa labratakeissaan antavat vain sen verran informaatiota, että muut saadaan tuntemaan olonsa sellaiseksi kuin he osallistuisivat, mutta kaikkia ei kuitenkaan höynäytetä niin helpolla.

Tekemällä jakolinjan heidän itsensä ja ’syrjäytettyjen’ välille, ’mukanaolijat’ ovat tehneet selväksi sen mitkä heidän suunnitelmansa ovat, mikä johtaa kapinoinnin purkauksiin syrjäyttämisprosessin jatkuessa yhä vain suuremmalla vauhdilla. Työttömyyslukujen kasvaessa COVIDin takia ja sen aiheuttaessa selvän talouskriisin, ja kun ei ole mitään takeita siitä, että valtiot ympäri maailman antaisivat tukea työpaikkansa menettäneille, polku kohti näitä muutoksia on jo avautumassa, mutta niin tapahtuu myös polulle kohti kansannousua. Ainakin 11 miljoonan ihmisen odotetaan päätyvän ’taloudellisiin vaikeuksiin’ Britannian vankilasaarella, ja monet ovat jo sanoneet tuoreessa Citizens Advicen gallupissa, että he eivät voi maksaa vuokraansa, sähkö- ja muita juoksevien kulujen laskujaan, veroja eikä heillä ole edes rahaa ruokaan. Entäpä miljoonat ihmiset maailmassa, joita kutsutaan ’epävarmoja töitä’ tai ’keikkatöitä’ tekeviksi? Kansainvälinen työjärjestö ILO arvioi, että vuoden 2008 viime ’talouskriisin’ jälkeen on tapahtunut massiivinen siirtymä nollatyösopimuksiin tai osa-aikatöihin, ja arviolta 75% on joutunut tekemään tämänkaltaisia töitä viimeisen vuoden aikana, ja arviolta 4.7 miljoonaa ihmistä Britanniassa tekee keikkatöitä. Mitä tapahtuu kun he eivät voi maksaa laskujaan tai heillä ei ole rahaa ruokaan tai kun häädöt ja oikeusapupalvelun tarve ovat alkaneet lisääntyä, niinkuin olemme nähneet Britanniassa heinäkuussa?

Jo nyt me näemme raivon kasvavan, sellaisen minkä näimme viime ’talouskriisin’ aikaan kuohahtavan, kun mellakoita on ollut Brysselissä, Wuhanissa ja Palestiinassa, Etelä-Italiassa ja Etelä-Afrikassa on ryöstelty supermarketteja ja Euroopassa on jopa hyökätty laajamittaisesti 5G:hen liittyvän viestintäinfrastruktuurin kimppuun, joka tulee olemaan se mikä pitää tämän alistavan teknologian viestimässä itsensä kanssa. Tämä kaikki on seurausta selvästi riistävistä toimista, jotka on tehty samaan aikaan tapahtuvan työn automatisoinnin kanssa, mikä johtaa siihen, että ’syrjäytetyt’ ottavat elämänsä takaisin heidän omiin käsiinsä. Bastillen linnakkeen tai Winter Palacen valtaamisen kaltaisten kansannousujen illuusio suurista joukoista nousemassa riistäjiä vastaan päätyy kuitenkin loppujenlopuksi olemaan reformistinen umpikuja, tai vieläkin karmaisevampi autoritäärinen painajainen, jossa Espanjan vallankumouksen jälkeisten organisaatioiden tai jopa ammattimaisen aktivistimentaliteetin koetaan olevan uhattuna. Tulevia kapinoita tulee esiintymään ilman etukäteisilmoitusta ja niitä tullaan järjestämään spontaaneilla tavoilla niin, että monet jotka pitävät kiinni vanhoista reliikeistään eivät kykene niitä ymmärtämään tai ovat liian ahtaalla kiinni omilla mukavuusalueillaan, että he olisivat näitä edes lähelläkään, minkä elokuun 2011 mellakat osoittivat erittäin selvästi.

Vallankumouksellinen metodi on nyt tärkeämpi kuin se on koskaan ollut, kun toisenlaisen ’toisinajattelun’ polkuja ollaan tukkimassa ja siistimässä. Epämuodollinen organisaatio, joka kykenee osallistumaan nyt ja jopa näiden kansannousujen hetkinä hyökkää ja pirstoo illuusion tästä ’yhteiskuntarauhasta’. Mikään ei korvaa muutamia tovereita, jopa ystäviä, jotka ovat mukana jatkuvassa kamppailussa, suorassa toiminnassa ja teknologisen vankilayhteiskunnan tuhotoimissa. Näiden kollektiivisten räjähdyspaikkojen ’sijainnit’ vaihtelevat suuresti. Tapahtumaketjut myös. Jokaisessa tapauksessa, kuitenkin, ne voidaan jäljittää kuoleman yhteiskunnan suvaitsemattomuuteen, jota pääoman ja valtion välinen kumppanuus johtaa.

Ei ole järkeä pelätä näiden ilmentymiä johtuen niistä perinteisistä ideoista, joita meillä on vallankumouksellisesta toiminnasta massaliikkeissä. Kyse ei ole pelosta, vaan siitä että ruvetaan käytännön hommiin heti, ennen kuin se on liian myöhäistä.”

— Alfredo Bonnano,
From Riot to Insurrection

Viitteet

[1] Tulisi huomauttaa, että massatyöttömyyttä on seurannut tai sellaista on esiintynyt jokaisen teollisen vallankumouksen aikaan, kun monia työntekijöitä on korvattu koneilla ja muunlaisella teknologialla, kun vanhempaa teknologiaa on korvattu uudella erittäin lyhyessä ajassa, jolloin samaan aikaan on ollut käynnisssä ’finanssikriisi’.

[2] https://www.youtube.com/watch?v=zdbumR6Bhd8

[3] https://www.youtube.com/watch?v=4DKrcpa8Z_E

[4] https://www.youtube.com/watch?v=Y55HJE9RRg0

[5] https://www.youtube.com/watch?v=8Jlo5C8ydb4

[6] https://www.youtube.com/watch?v=6xkp2J3D-fM

[7] https://prnewswire2-a.akamaihd.net/p/1893751/sp/189375100/thumbnail/entry_id/1_0ohsl2cp/def_height/1400/def_width/1143/version/100011/type/1

[8] https://www.youtube.com/watch?v=WxE_KtRfRKo

[9] ’Luddiittien virhepäätelmä’, eli että uusi teknologia johtaisi suurempaan kokonaistyöttömyyteen taloudessa. Sen sijaan, uusi teknologia ei tuhoa työpaikkoja, se ainoastaan muuttaa työn koostumusta taloudessa. Luddiitit olivat salainen Englannin tekstiilityöläisten järjestö 1800-luvulla, radikaali faktio joka tuhosi tekstiilikoneita protestina.

[10] Sanonta ”teknologinen työttömyys” oli John Maynard Keynesin popularisoima, 1930-luvun liberaaliekonomistin, joka sanoi että kyse on ainoastaan ”tilapäisestä sopeutumisvaiheesta”.

[11] https://www.youtube.com/watch?v=Ut1BCR1fzv0

[12] https://thenypost.files.wordpress.com/2019/04/3d-printing-human-heart-israel-tel-
aviv-university.jpg

[13] https://www.bbc.co.uk/news/health-52201696

[14] https://www.youtube.com/watch?v=QQZjaosDToU

[15] Vuoden 2011 alussa Britannian Tory-hallitus otti käyttöön ’työkokemussuunnitelman’, jonka sanottiin olevan vapaaehtoinen, mutta jos siihen ei suostunut, hänen tukiaan leikattiin, mikä teki siitä pakotettua palkattoman työn tekemistä!

[16] Älykaupunki on urbaani alue, joka käyttää eri tyyppisiä sähköisiä esineiden internetin (IoT) sensoreita keräämään dataa ja sitten käyttämään datasta johdettuja oivalluksia omaisuuden, resurssien ja palvelujen johtamiseen tehokkaasti. Tähän kuuluu datankeruu kansalaisilta, laitteista ja omaisuudesta, jota prosessoidaan ja analysoidaan ja sitä käytetään liikenteen järjestelmien, voimalaitosten, vesiverkostojen, jätelaitosten, rikosten ehkäisemisen, informaatiojärjestelmien, koulujen, kirjastojen, sairaaloiden ja muiden kunnallisten palvelujen hallinnointiin.

[17] Monet talonvaltaajat ovat joutuneet häädetyiksi uusien lakien alaisuudessa Britanniassa. Amerikan massahäädöt siintävät jo horisontissa kun USA:n valtio on jättänyt työttömät ja keikkatyöläiset oman onnensa nojaan. Britanniassa Uber-kuski potkittiin omasta asunnostaan johtuen hänen työnsä luonteesta jossa mahdollisesti saisi COVID-tartunnan ja hänet jätettiin kadulle kuolemaan koska hän oli jo saanut viruksen. Tällaiset tarinat ovat yhä vain yleisempiä.

Mellakasta vallankumoukseen

“ … Kun mellakoita esiintyy, meidän ei tulisi olla vierestä katsojia huikealle tapahtumalle, ja muutenkin me olemme anarkisteja ja tällainen tapahtuma täyttää meidät tyydytyksen tunteella. Meidän tulee olla paikalla projektin tekijöinä, projektin jota on tutkittu ja jonka yksityiskohtia on mietitty etukäteen.

Mikä tällainen projekti voisi olla? Syrjäytettyjen parissa tehtävä organisointi, joka ei ole enää ideologista toimintaa, joka ei ole enää järkeilyä joka perustuu vanhoihin luokkataistelun käsitteisiin, vaan joka perustuu johonkin välittömään ja joka kykenee kytkeytymään nykyiseen todellisuuteen, ja moniin erilaisiin todellisuuksiin.

Omassa tilanteessa tulee olla alueita, joilla syntyy jännitteitä. Kontakti näihin tilanteisiin, jos se jatkuu ideologiselta pohjalta, tulee päätymään siihen että sinut syrjäytetään. Kontakti tulee tapahtua eri pohjalta, organisoidusti mutta eri tavalla. Tätä ei voida tehdä millään suurella organisaatiolla jolla on perinteiset valistukselliset tai romanttiset väitteensä palvella referenssipisteenä ja eri tilanteiden synteesinä; se voidaan tehdä vain organisaatiolla, joka on muuntautumiskykyinen, joustava ja sopeutumiskykyinen. Epämuodollinen anarkistitoverien organisaatio on aivan tietynlainen organisaatio, joka koostuu tovereista joilla on luokkatietoisuutta, mutta jotka tunnustavat vanhojen mallien rajoitteet ja ehdottavat uudenlaista toimintatapaa, joustavampia malleja sen sijaan. Niiden tulee olla kosketuksissa todellisuuteen, kehitellä selvää analyysia ja tehdä se tunnetuksi, ehkäpä käyttäen tulevaisuuden instrumentteja, ei ainoastaan menneisyyden instrumentteja. … ”

— Alfredo M Bonanno, From Riot to Insurrection: Analysis for an Anarchist Perspective against Post-Industrial Capitalism; 1988, Elephant Editions