Tämä tutkimus analysoi osallisuustalouden suoria ja epäsuoria vaikutuksia työmarkkinoihin. Perustuen kasaan empiirisiä tutkimuksia, tämän tutkimuksen löydöt viittaavat siihen että suurin osa työntekijöistä ei tienaa pääosaa tuloistaan verkkoalustojen kautta ja he saavat tienestinsä eri tyyppisten alustojen kautta. Tulot fyysisistä / paikallisista palveluista ovat, yleensä, huomattavasti suuremmat kuin virtuaalipalvelut jotka voidaan potentiaalisesti toimittaa mistä päin vain maapalloa. Tämä tutkimus arvioi myös olosuhteita, tehtyjä työtunteja ja työllisyysstatusta verrattuna offline-työmarkkinoihin, ja havaitsemme suuria eroja työntekijätyyppien, alustojen ja maiden välillä.

Verkossa toimivat osallisuustalouden alustat tuovat mukanaan haasteita ja tilaisuuksia päättäjille. Toisaalta ne saatetaan haastaa tarjoamaaan minimipalkka, reilu arviointi, verojen ilmoittaminen ja sosiaaliturva, sekä pienentää administratiivista painolastia. Toisaalta uudet teknologiat saattavat tarjota mahdollisuuksia (osittain) vapauttaa jotkut ammattilaispalvelut ja aktivoida tiettyjä ryhmiä jotka eivät ole mukana työmarkkinoilla.

Tämä tutkimus oli Euroopan Komission teettämä osana sen European Agenda for the Collaborative Economy’a. Tämä agenda huomioi suorat ja epäsuorat vaikutukset jotka osallisuustaloudella on työmarkkinoihin.

Lataa tutkimus tästä.

Lähde:

https://www.ceps.eu/publications/impact-collaborative-economy-labour-market

Uudessa kirjassa Sharing Cities puhutaan siitä kuinka kaupungit ovat kohtaamassa sekä haasteita että suuria mahdollisuuksia ohjata ja suunnata tätä muutoksta kohti julkista hyvää. Kirjassa tutkitaan sitä mitä jakamiskaupunki voisi olla:

* mahdollistaa yhteisöllinen jakaminen yleishyödyllisten ja yhteisöpohjaisten välittäjien kuten työkalupankkien, korjaamokahviloiden ja yhteisökeskusten kautta

* säännellä kaupallisia jakamistalouden toimijoita kuten Uber ja AirBnb jotta parannetaan ympäristötehokkuutta ja varmistetaan sosiaalinen mukanaolo

* tarjota jaettuja julkisia palveluja kuten kirjastoja ja julkista liikennettä, ja tuottaa omat resurssit (rakennukset, liikkumisvälineet jne) jaettuina koko yhteisölle

* auttaa rakentamaan allaolevia yhteisiä ja infrastruktuureja joita jaetaan todellisissa ja virtuaalisissa tiloissa — mukaanlukien kaikille avoin internet ja turvalliset mutta ei-kliiniset julkiset tilat

Mutta kaikkien näiden asioiden aikaansaamiseksi vaaditaan julkista osallistumista ja se tarkoittaa — tavalla tai toisella — kaupungin erään resurssin jakamista: sähkö. Kaupunkilaisilla tulee olla kyky ei ainoastaan päättää kuinka paljon osallistua jakamiseen, mutta myös rooli jakamisen säännöistä päätettäessä ja muokattaessa. Aito jakamiskaupunki jakaa myös sähkön ja auktoriteetin kaikkien asukkaidensa kanssa.

Useat kaupungit kokeilevat yhä enemmän asukkaiden osallistumisella eri tavoin. Osallistava budjetointi antaa kansalaisille mahdollisuuden toimia äänitorvena sille miten verorahoja käytetään, ja se on yhä yleisempää — Pariisista Bostoniin ja Seouliin, ja myös latinalaisen Amerikan kaupungit kuten Porto Allegre ovat näyttäneet suuntaa muutokselle. Mutta kuitenkin sen aivan kaikkein kehittyneimmissäkin muodoissa se on silti rajoitettu, harvoin nähdään enempää kuin aivan minimaalinen osuus budjetista jolla olisi vaikutusta laajemmalti.

Kansalaisten mukanaolo julkisten palveluiden tuottamisessa, kuten terveydenhuolto, sosiaalipalvelut ja koulutus on myös yleistä. Mutta liian monessa kaupungissa ja maassa tämä on suurelta osin kyynistä vastuunpallottelua — vastuun siirtämistä kansalaisille ilman resursseja tai auktoriteettia toteuttaa niitä kunnolla. Aito yhteistuotanto, jossa kansalaiset ovat mukana ei ainoastaan joko palvelun tuottamisessa tai suunnittelussa vaan molemmissa, on harvinaista.

Ihmisten halu olla mukana suunnittelussa sekä toteutuksessa näkyy koko jakamistalouden alueella — jopa siellä missä kaupalliset toimijat ovat pääosassa. Jakamiselle on keskeistä, että ihmisiä kohdellaan enemmän kansalaisina kuin kuluttajina. Se on myös syy miksi yhteistyömallit jakamistaloudelle ovat parempia kuin kaupalliset vaihtoehdot, ja miksi kaupunkien tulisi pitää yllä virallisia osuuksia jakamisoperaatioissa.

Voimaannutettu kansalaistoiminta ei ainoastaan rohkaise jakamaan, se myös auttaa sosiaalisen pääoman uudelleenrakentamisessa ja — mikä vielä tärkeämpää — vahvistaa niitä tapoja joilla jakaminen voi muuttaa julkisia normeja, identiteettiä ja arvoja pois konsumerismista. Tämä potentiaali arvojen muutokselle on yksi perustavanlaatuisimmista syistä sille miksi jakaminen on niin innostavaa.

Jollain tavalla ei ollut yllättävää havaita että jakamistalouden uusia bisnesmalleja tutkiessaan Boyd Cohen ja Pablo Munoz havaitsivat, että USA:n jakamistalouden bisnekset eivät päässeet hyville pistesijoille kollaboratiivisessa johtamisessa. Kaupungeissa sitävastoin jaettu kansalaisuus on yhteisön keskiössä. Michael Sandelin mukaan monet jaetuista julkisista instituutioista ovat turvaverkkoja köyhille, mutta myös ”paikkoja joissa kehittää yhteistä kansalaisuutta, niin että ihmiset eri puolilta voivat tavata toisiaan ja näin saada yhteisen tunteen jaetusta elämästä, että me voimme merkityksellisellä tavalla nähdä toisemme kansalaisina yhteisessä projektissa.”

Mutta nykypäivänä kaupallisten intressien läpitunkeminen kansalaisten elämään ja kaupunkipolitiikkaan uhkaa sitä yhteisön perustarkoitusta ja yhteistä huolenpitoa kanssaihmisistä. Jakaminen on kriittinen areena jolla tätä tunkeutumista voidaan vastustaa. Uusimalla ja rakentamalla sosiaalista pääomaa yhteisöpuutarhoissa, ruokapiireissä, kierrätyspaikoissa, kadunvaltausjuhlissa ja muissa yhteistä hyvää tuottavissa jakamisen tilanteissa yhteisöt voivat hylätä ne identiteetit jotka ovat muokkautuneet puhtaasti oman ostokäyttäytymisemme pohjalta, ja samaan aikaan vastustaa ”demokratiavajetta” jota monet ihmiset tuntevat.

Mitä enemmän näemme itsemme kansalaisina kuluttajien sijaan, sitä toteuttamiskelpoisempaa on vastustaa ja jopa kääntää kokonaan kaupallisten intressien ja rahan vaikutus politiikassa. Valistuneet jakamiskaupungit voivat auttaa toimittamaan tämän, osallistaen kansalaisia yhdessä johtamaan kaupunkia, esimerkiksi avoimien konsultaatiotilaisuuksien, avoimien hallinnon aloitteiden, commons-talouden aloitteiden ja muiden tapojen kautta, käyttämällä hyväksi digitaalisia keinoja ihmisten osallistamisessa.

Mutta toisissa kaupungeissa tällaiset mahdollisuudet ovat taistelun takana — ja vaikka kaupunki auttaisikin, normien ja identiteettien siirtämine pois kulutuksesta tarvitsee vastakulttuurillisia arvoja joiden tulee muuttua mainstreamiksi. Joten jakamiskaupungit tarvitsevat paikkoja ja tiloja kutsutun osallistumisen lisäksi myös kapinalliseen toimintaan — ei ainoastaan kansalaistoimintaan mutta myös aktivismiin ja vastakulttuuriin. Tämän takia ehdotetaan, että talonvaltaus on tärkeämpää jakamiskaupungille kuin sohvasurffailu: säännöt ja normit jotka kaupunki ottaa käyttöön talonvaltaukselle tarjoavat paljon suuremmat mahdollisuudet mahdollistaa ja rajata kulttuurista muutosta kuin sohvasurffaus.

Tietysti myös sohvasurffaus, mikäli sitä tuetaan oikein, voi auttaa parantamaan paljon kaivattua kulttuurinvälistä kontaktia ja rakentamaan empatiaa monikulttuuristen populaatioiden kesken. Mutta kaupunkien tulee varmistaa, ennen kaikkea, että julkiset tilat mahdollistavat tämän ja kulttuurienvälisen kontaktin, että kaikki otetaan mukaan tähän, että kansalaisvetoiset paikat kohtaamiselle ja yhteistyölle ovat olemassa. Kaupunkiemme tulee muuttua jälleen kerran julkisen politiikan ja kansalaisdemokratian keskuksiksi, sen sijaan että ne olisivat eksklusiivisesti konsumerismin katedraaleja, markkinoinnin ja mainonnan dominoimia.

Historian ajan kaupungit ovat olleet demokratian keskittymiä, rooli joka nykyajan kaupungeissa jää liian vähälle huomiolle, taloudellisen kilpailun jalkoihin. Jakamiskaupungit voivat rakentaa julkiset kokoontumispaikat ja palauttaa kansalaisen kaupunkiin, mahdollistaen näin julkisen pohdiskelun ja julkisen järkeilyn jotka ovat olennaisia sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle. Kuten olemme nähneet, kansalaisten mukanaolo ja aktivistien mielenosoitukset ovat yhtä valideja ja tärkeitä muotoja kollektiiviselle demokraattiselle päätöksenteolle, molemmat riippuvat terveestä julkisesta sektorista.

Modernina aikana julkisten tilojen ja kaupunkien katujen lisäksi myös verkon eri tilat kaipaavat samaa. Jakamiskaupungit voivat olla tärkeässä roolissa kun virtuaalipaikoista tehdään saavutettavia, mutta se vaatii myös niiden suojelua liialta kaupallisuudelta.

Me näemme jo osallistuvia demokratian muotoja jotka nousevat sinne missä kansalaiset ovat halunneet ottaa julkiset tilat takaisin haltuun. Meille ei tule yllätyksenä että progressiiviset populistiset liikkeet ovat nousseet eri muodoissaan. Kreikan Syriza, Espanjan Podemos, Britannian Corbynistit ja Bernie Sandersin seuraajat haluavat puolustaa progressiivisia äänenpainoja politiikassa, mutta myös pyrkiä muutokseen tavoilla joilla politiikka ei aiemmin ole toiminut. Erityisesti hylkäämällä rahan ja kaupallisuuden.

Jakamiskaupunkien tulee tarttua hetkeen. Niiden tulee ottaa omiin käsiinsä partisipatorinen politiikka — ei ainoastaan etuoikeutena elämän, tilojen ja resurssien jakaminen; vaan myös oikeus kollektiivisesti muuttaa ja keksiä kaupunki uudelleen, sen kansalaisten identiteetti ja politiikka.

Feodalismin tuho keskiajan lopussa kiihtyi kun maaorjat etsivät vapautta kaupungeista. Saksalainen sanonta ”stadtluft macht frei” eli ”kaupunki-ilma vapauttaa” on peräisin tältä ajalta. Jakaminen signaloi jälkikapitalistisen yhteiskunnan mahdollisuuksista, kaupunki-ilma on jälleen vapaata hengittää kun jakamiskaupungit tarjoavat asukkailleen uusia vapauksia kaupallisuuden ylivallasta; uusia kykyjä elää sellaista elämää kuin arvostamme; ja uusia identiteettejä jotka eivät riipu materiaalisesta omistuksesta, vaan suhteestamme niihin joiden kanssa ne jaamme. Demokratisoimalla jakamistalouden ja jakamalla vallan asukkaiden kesken jakamiskaupungit voivat muuttua demokratian käytännön alustoiksi, jotka tukevat kukoistavaa julkista valtapiiriä, rakentavat sosiaalista pääomaa ja uudistavat vastavuoroisuuden verkostoa.

Lähde: Shareable

Yksi avain tähän ehdotettuun emansipaatioon on päästä ulos valtioiden aikaansaamasta fiat-valuutan monopolista, ”hakkeroimalla forex-markkinat syöttämällä sinne osuustoimintaviirus työkaluksi globaalille taloudelliselle tasa-arvolle”. Tätä varten käytetään kryptovaluutta FairCoinia virallisena FairCoopin valuuttana, vaikka pian FairCredit liitetään mukaan kun se on kasvanut tarpeeksi arvonsäilyttäjänä osuuskunnalle. FairCredittiä on saatavilla osuuskunnan jäsenille, kun taas FairCoin on avoimesti treidattavissa oleva kryptovaluutta joka on rakennettu Bitcoinin muottiin. FairCreditistä on tarkoitus tulla keskinäinen luottojärjestelmä ja sen päätarkoitus on toimia vaihdannan välineenä osuuskunnan jäsenille kun se on julkaistu.

FairCoop voi tuntua uuvuttavan kompleksilta projektilta, ja tosiasiassa ne jotka haluavat päästä sisään kaikkeen sen teoriaan, joutuvat menemään todella syvälle. Etenkin jos tarkastellaan niitä osia projektista jotka ovat vielä roadmappina konseptuaalisella tasolla. Tällä hetkellä kuitenkin riittää ajatella sitä osuuskuntana joka on avoin kaikille niille jotka hyväksyvät sen periaatteet, ja tämä edistää vaihtoehtoista vaihdantajärjestelmää jäsenien keskuudessa. Ihmiset yllättyvät kuinka helppoa on käyttää palveluja joita FairCoop tarjoaa.

Tästä päästään FairMarketiin, joka on keskusmarkkinapaikka FairCoopin jäsenille; kenelläkään ei tarvitse olla mitään tekemistä FairCoopin kanssa päästäkseen käsille markkinoihin, riittää ainoastaan ostaa FairCoineja ja myydäkseen täytyy avata tili ja olla FairCoin-lompakon osoite jotta voi saada varoja.

Nämä markkinoillepääsyn matalat esteet, plus se seikka että melkein mitä tahansa tuotetta tai palvelua voi ostaa ja myydä alustaa käyttämällä, tarkoittavat sitä että ihmiset jotka ostavat jäävät nykysysteemin ulkopuolelle, kuten pakolaiset, taloussiirtolaiset tai paperittomat ihmiset jotka eivät voi avata pankkitiliä (ja siten heillä ei ole mahdollisuutta ottaa osaa nettikauppaan) voivat nyt tehdä niin, niin kauan kun heillä on pääsy internetiin. He voivat käyttää hyväkeen maailmanlaajuista alustaa ja osallistua vaihtoehtoiseen talouteen, joka saattaa olla pelastusrengas ja ulospääsy nykysysteemin loukusta.

Me olemme tulleet pitkän matkan vaihtoehtoisen järjestelmän rakentamisessa ja FairMarket on tärkeä askel, mutta tämä on todellakin vasta alkua. Liity mukaan vallankumoukseen!

Lähde: https://blog.p2pfoundation.net/fairmarket-is-here/2016/03/19

Ensimmäinen osa on johdanto aiheeseen:

http://blog.p2pfoundation.net/reinventing-law-for-the-commons-part-i/2015/09/02

Toisessa osassa päästään jo itse aiheeseen, eli erilaisiin yhteistalouden piirteisiin (kohdat 1-4):

http://blog.p2pfoundation.net/legal-innovations-in-beating-the-bounds-part-ii-of-law-for-the-commons/2015/09/03

Niitä ovat mm.

1. Alkuperäiskansojen yhteiset [Indigenous Commons]
http://wiki.commonstransition.org/wiki/Indigenous_Commons

2. Eteläisen pallonpuoliskon elatusyhteiset (liittyy monesti alkuperäiskansoihin) [Subsistence Commons in the Global South]
http://wiki.commonstransition.org/wiki/Subsistence_Commons_in_the_Global_South

3. Digitaaliset yhteiset [Digital Commons]
http://wiki.commonstransition.org/wiki/Digital_Commons

4. Sidosryhmäjärjestöt [Stakeholder Trusts]
http://wiki.commonstransition.org/wiki/Stakeholder_Trusts

5. Yhteistyölainsäädäntö [Co-operative Law]
http://wiki.commonstransition.org/wiki/Cooperative_Law

6. Kaupunkialueiden yhteiset [Urban Commons]
http://wiki.commonstransition.org/wiki/Urban_Commons

7. Paikallisuus [Localism]
http://wiki.commonstransition.org/wiki/Localism

8. Uudet organisaatiomallit [New Organizational Forms]
http://wiki.commonstransition.org/wiki/New_Organizational_Forms

9. Valtion politiikan uudelleenmäärittely yhteisien voimaannuttamiseksi [Re-imagining State Policy to Empower Commons]
http://wiki.commonstransition.org/wiki/Re-imagining_State_Policy_to_Empower_Commons

Hahnel suosii ’osallisuustaloutta’. Wrightin mielestä systeemin pitäisi olla ’sosialistinen reaaliutopia’. Alternatives to Capitalism ottaa nämä käytännönläheiset ehdotukset äärimmäisen suoraan ja ohjeistavaan käsittelyyn tämän keskeisen kysymyksen ympärillä.

https://www.youtube.com/watch?v=wDNfplYF-wo

Tämä puhe on kirjan julkaisutilaisuudesta jossa puhujana on Robin Hahnel. Tilaisuuden järjesti Participatory Economics UK (http://www.pe-uk.org) ja New Left Project (http://www.newleftproject.org).

Kirjan voi ladata ilmaiseksi Kindlelle:
http://www.newleftproject.org/index.php/site/article_comments/alternatives_to_capitalism_proposals_for_a_democratic_economy

Osallisuustaloudesta:
http://www.participatoryeconomics.info
http://www.osallisuustalous.fi/

Reaaliutopioista:
https://www.ssc.wisc.edu/~wright/ERU.htm