Michel Bauwensin luento ZDAYssa Quitossa 2014:

Historiassa on tehty kaksi epäonnistunutta yritystä luoda resurssipohjainen talous. Kuten useimmat teistä varmaan tietävät, Internetiä ei keksitty Yhdysvalloissa, vaan venäläiset keksivät sen 10-15 vuotta aiemmin. Siitä on olemassa hieno kirja nimeltä Red Plenty. Periaatteessa neuvostoliittolaisilla oli keskusjohtoinen suunnittelu ja paljon byrokraattisia ongelmia, eikä se toiminut kovin hyvin, joten he yrittivät luoda Internetin talouden koordinointia varten, mutta valitettavasti neuvostoliittolaiset huomasivat, että tämä Internet oli yhteensopimaton byrokratian kanssa, ja he vetivät pistokkeen irti, he todella tuhosivat sen, mikä puolestaan merkitsi neuvostojärjestelmän itsemurhaa.

Toisen kerran sitä kokeiltiin Chilessä vuonna 1973, ei kovin kaukana täältä. Hankkeen nimi oli Cybersyn. Kuorma-autoyhtiöiden omistajat ryhtyivät lakkoon Allenden hallitusta vastaan, ja Allende kutsui paikalle Stafford Beerin, joka oli yksi kompleksisuusteorian ja elinkelpoisten järjestelmien lähestymistavan perustajista. Beer kehitti Allendelle tuotannon ja kuljetusten keskinäisen koordinointijärjestelmän, jota kutsuttiin Cybersyniksi.

Tämä hanke todella toimi, sillä vain 25 prosenttia kuljetusajoneuvoista, lähinnä paloautoja, ambulansseja…. Allende pystyi saamaan saman määrän tavarankuljetuksia aikaan tällä kyberneettisellä koordinointijärjestelmällä ilman tietokoneita. Kun Pinochet teki vallankaappauksen, hän lähetti lentokoneensa pommittamaan, mutta ei presidentin palatsia, vaan ensin hän pommitti kyberkeskusta.

Nyt, kolmannen kerran, sitä kokeillaan täällä Ecuadorissa FLOK-projektissa, mutta älkää kertoko hallitukselle, koska he eivät vielä tiedä siitä. Nyt haluan siis tehdä ehdotuksen siitä, miten voisimme käyttää keskinäistä koordinointijärjestelmää tavaroiden ja palveluiden tuotannossa ja miten se voisi toimia.

On tärkeää ymmärtää, että meillä on jo nyt resurssipohjainen talous aineetonta tuotantoa varten, aineettomien tuotteiden tuotantoa varten. Meillä on jo resurssipohjainen talous, ja se on vapaiden ohjelmistojen, avoimen suunnittelun ja avoimen laitteiston talous, jossa on palkattomien tai palkallisten osallistujien yhteisö, jotka päättävät omien taitojensa ja energiansa avulla antaa panoksensa yhteiseen tieto-, ohjelmisto- tai suunnitteluvarantoon.

Yhdysvalloissa The Fair Use Economy -nimisessä tutkimuksessa arvioidaan, että avoimen tiedon ympärille rakentuva talous on kuudesosa bruttokansantuotteesta ja että 70 miljoonaa työntekijää saa palkkaa enimmäkseen markkinoilta, mutta he tekevät työtä, joka perustuu avoimen tiedon saatavuuteen, jota tuotetaan omatoimisen järjestelmän avulla.

Tässä taloudessa on kolme osaa. Ensimmäinen on rahoittajien yhteisö. Toinen on FLOSS-yhteisöt, jotka ovat syntyneet, koska nämä yhteisöt työskentelevät saman kohteen parissa: universaalin tietosanakirjan luominen, vaihtoehtoisen käyttöjärjestelmän luominen, Arduino-emolevyn luominen. Ihmiset luovat omia demokraattisia organisaatioitaan, jotka mahdollistavat ja vahvistavat yhteistoiminnallista infrastruktuuria. Järjestelmän kolmas osa on niin sanottu yrittäjäkoalitio, eli kaikki markkinoilla toimivat yksiköt, jotka luovat arvoa yhteisen tietovarannon pohjalta.

Yksinkertaistaen hieman:

Meillä on yhteisvaurauden kierto: vapaat panokset, osallistavat prosessit, yhteisvauraussuuntautuneet tuotokset. Tämän rinnalla meillä on pääoman kierto. Paradoksaalista on se, että meillä ei ole uusintamista yhteisvaurauden piirissä, koska jos haluamme ansaita elantomme, meidän on löydettävä työtä pääoman piiristä. Tämä on nykypäivän keskeinen ongelma, mutta uskon, että voimme ratkaista tämän ongelman kahdella tai kolmella hakkeroinnilla.

Vapaiden ohjelmistojen käyttämät lisenssit ovat kommunismia suosivia lisenssejä, ja tämä on paradoksaalista: mitä kommunismia suosivampi lisenssi, sitä kapitalistisempi käytäntö, koska monikansalliset yritykset voivat käyttää avointa tietoa ilman vastavuoroisuutta, joten ehdotan ensimmäisenä keinona kommunismia suosivien lisenssien käyttämistä vastavuoroisuuden periaatteen mukaisesti. Jos siis monikansallinen yritys vain ottaa tiedon käyttöönsä antamatta mitään takaisin, sitä pyydetään antamaan jotain takaisin, esimerkiksi tuloja. Toinen hakkerointi: miksi ette loisi ohjelmistokehittäjänä tai avoimen designin tai open source -koneiden luojana omaa osuustoiminnallista yritystä? Näin lisäarvo ei menisi pääomalle, vaan suoraan yhteisön työntekijöille.

Kolmas hakkerointi: avoin kirjanpito ja avoimet toimitusketjut. Avoimen lähdekoodin maailma toimii jo nyt sillä mitä kutsumme stigmergiaksi, se on sosiaalisten hyönteisten kieli, joten jos haluan kirjoittaa wikipediaan, katson, ettei aiheesta ole artikkelia, jonka hallitsisin, ja sanon: ”Voin kirjoittaa tämän artikkelin”, ja jos huomaat, että siinä on virhe, voit muuttaa sen, se on toinen signaali, joten meillä on valtava vapaiden ohjelmistojen, avoimen suunnittelun ja avoimen laitteiston järjestelmä, joka toimii stigmergian avulla.

Tässä meillä on siis mekanismi fyysisen tuotannon keskinäistä koordinointia varten, joka syntyy yhteisvaurausperusteisesta vertaistuotannosta orgaanisesti, emergenttinä käyttäytymisenä. Toisin sanoen meillä on nyt mahdollisuus siirtää aineettomassa tuotannossa jo olemassa oleva keskinäinen koordinointi fyysiseen tuotantoon.

Toisin sanoen meillä on mahdollisuus siirtyä maailmaan, poliittiseen talouteen ja yhteiskuntaan, jossa vertaisdynamiikasta tulee tulevan maailman arvonluonnin ja -jakelun ydin.

Katso Michel Bauwensin koko esitys Zeitgeist Day 2014 -tapahtumassa Quitossa:

Lähde: https://blog.thezeitgeistmovement.com/es/blog/andr-s-delgado/el-tercer-intento-de-una-econom-basada-en-recursos

Euroopan komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille esitellyssä raportissa todetaan, että EU:n kasvu on hidastunut tuottavuuden kasvun heikkenemisen vuoksi.

Raportissa yksilöidään kolme kiireellistä painopistettä: kiihdytetään innovointia ja etsitään uusia kasvumoottoreita, alennetaan korkeita energian hintoja ja jatketaan samalla hiilidioksidipäästöjen vähentämistä ja siirtymistä kiertotalouteen sekä reagoidaan epävakaamman geopolitiikan maailmaan, jossa riippuvuussuhteet ovat muuttumassa haavoittuviksi ja jossa Eurooppa ei voi enää luottaa muiden turvallisuuteen.

Näiden muutosten hallitsemiseksi raportissa ehdotetaan Euroopan uutta teollisuusstrategiaa, jossa keskitytään neljään pääalueeseen: Euroopan hidastuvan tuottavuuden kasvun korjaaminen kuromalla umpeen innovaatiokuilu, energian hintojen alentaminen ja hiilidioksidipäästöjen vähentämisen tarjoamien teollisten mahdollisuuksien hyödyntäminen, turvallisuuden lisääminen ja riippuvuuksien vähentäminen sekä investointien mobilisoiminen siirtymävaiheen edistämiseksi.

Cooperatives Europe, Euroopan osuuskuntien äänitorvi, suhtautui raporttiin myönteisesti ja totesi, että ”monet tämän raportin näkökohdat vastaavat Cooperatives Europen pitkäaikaisia huolenaiheita”.

Niitä ovat muun muassa sen tunnustaminen, että osaamisvaje on kurottava umpeen strategisilla teollisuudenaloilla, ja liiallisen hallinnollisen taakan tunnustaminen innovoinnin ja rahoituksen saatavuuden esteenä, jotka ovat ”tiiviisti linjassa” niiden asioiden kanssa, joiden puolesta huippukokouksessa on puhuttu.

Raportissa ei nimenomaisesti mainita osuus- ja yhteisötaloutta tai osuuskuntia, mutta Cooperatives Europe toteaa, että ”sen painotus sosiaalisen osallisuuden säilyttämisessä ja yritysten kilpailukyvyn parantamisessa vastaa hyvin osuustoiminnallisia arvoja ja käytäntöjä”. Osuustoimintajärjestö suhtautui myönteisesti raportin tasapainoiseen lähestymistapaan ja lisäsi, että se on ”lupaava suunta tulevalle politiikan kehittämiselle”.

Cooperatives Europe varoittaa kuitenkin myös, että ”joissakin asioissa on syytä noudattaa varovaisempaa lähestymistapaa”.

”Draghin näkemys ’EU:n hajanaisesta lähestymistavasta valtiontukeen’ ja ajatus ’uuden EU:n laajuisen innovatiivisia start-up-yrityksiä koskevan oikeudellisen perussäännön’ käyttöönotosta on yksi tällainen alue”, Cooperatives Europe toteaa. ”Vaikka se voi olla hyödyllinen, meidän on tehtävä työtä varmistaaksemme, että siinä otetaan huomioon osuustoiminnalliset periaatteet ja että se ei vahingossa aseta osuuskuntamallia epäedulliseen asemaan.

”Samoin EU:n valtiontukia koskevaan lähestymistapaan tehtävät muutokset vaativat meiltä tarkkaa huomiota, jotta voimme puolustaa osuuskuntien oikeudenmukaista kohtelua mahdollisissa uusissa puitteissa.”

Cooperatives Europe sanoo, että se aikoo seurata, miten raportin suositukset sisällytetään tuleviin EU:n poliittisiin päätöksiin.

”Olemme sitoutuneet ajamaan osuuskuntien etuja koko prosessin ajan ja varmistamaan, että jäsentemme ääni tulee kuulluksi”, etujärjestö lisäsi. ”Draghin raportti edustaa merkittävää hetkeä Euroopan talouden tulevaisuuden muotoilussa. Osuuskuntina meillä on ainutlaatuinen tilaisuus vaikuttaa näihin ehdotettuihin muutoksiin ja hyötyä niistä, jotta voimme varmistaa, että Euroopan tuleva kilpailukyky rakentuu yhteistyön, kestävyyden ja sosiaalisen vastuun periaatteille.”

Lähde: https://www.thenews.coop/co-ops-respond-to-mario-draghis-report-on-eu-competitiveness/

Mikä on työntekijäosuuskunta?

Se on liikeyritys, jonka työntekijät omistavat, jota he valvovat demokraattisesti ja jota pyöritetään työntekijöiden hyväksi. Osuuskuntia on loputtomasti erilaisia, mikä tarkoittaa, että on monia kysymyksiä, joita kannattaa pohtia ennen oman ainutlaatuisen yritysmuodon perustamista. Muista, että olet perustamassa oikeaa yritystä, ja jos et ole koskaan aiemmin perustanut yritystä, tarvitset tukea.

Lue alta, miten osuuskunnan perustaminen tapahtuu, kysy neuvoja osuuskuntien kehittämisjärjestöiltä ja keskustele osuuskuntaystävällisten lakimiesten ja kirjanpitäjien kanssa. Tarvitset liiketoimintasuunnitelman, osuuskuntakohtaiset oikeudelliset perustamisasiakirjat ja alkupääomaa osuuskunnan rahoittamiseen. Lisäksi tarvitset järjestämissuunnitelman, jossa kerrotaan yksityiskohtaisesti, miten aiot hoitaa osuuskuntaasi osuustoiminnallisesti.

Ovatko työntekijäosuuskunnat uusi juttu?

Suurilla ja pienillä työntekijäosuuskunnilla on pitkä ja rikas historia Yhdysvalloissa ja kansainvälisesti. Rochdale Society of Equitable Pioneers -järjestö loi Rochdalen periaatteet vuonna 1844, ja sitä pidetään osuustoimintaliikkeen perustajana. Orjuutetut afroamerikkalaiset alkoivat harjoittaa osuustoiminnallista taloutta heti, kun heidät tuotiin väkisin Yhdysvaltoihin. Ensimmäinen Rochdale-tyyppinen musta osuuskunta perustettiin vuonna 1901 Ruthvilleen, Virginiaan.

Espanjassa toimivaan Mondragon Corporationiin kuuluu nykyään yli 90 osuuskuntaa, ja se työllistää yli 70 000 ihmistä. Italian Emilia-Romagnan alueella suurin osa 4,5 miljoonasta asukkaasta kuuluu johonkin osuuskuntaan, ja osuuskunnat tuottavat noin 30 prosenttia alueen BKT:stä. Vuonna 2021 Yhdysvalloissa oli 612 todennettua työntekijäosuuskuntaa, mutta Democracy at Work Institute arvioi määrän olevan lähempänä 1 000 osuuskuntaa, jotka työllistävät noin 10 000 ihmistä.

Miksi perustaa työntekijäosuuskunta?

Työntekijäomisteiset osuuskunnat voivat olla tyydyttävämpiä kuin ”pomolle” työskentely. Työntekijäomistajia ei pakoteta hierarkiaan, ja heillä on enemmän sananvaltaa yrityksen toimintaan kuin perinteisillä työntekijöillä. Osuuskunnan hallinnoinnista on silti vastattava, mutta työtoverisi-omistajat ovat todennäköisesti mukavampia ja ymmärtäväisempiä henkilökohtaisia tarpeitasi ja omituisuuksia kohtaan kuin minkä tahansa yrityksen keskijohto.

Saat todennäköisesti enemmän rahaa, jos jätät sijoittajat ja johtajat pois. Tyypillisillä matalapalkka-aloilla työntekijäomistajat voivat tienata moninkertaisesti siihen verrattuna, mitä he saivat työntekijöinä. Esimerkiksi Petalumassa, Kaliforniassa, Alvarado Street Bakery -leipomon työntekijät saavat noin 60 000 dollaria vuodessa – paljon enemmän kuin minimipalkalla työskentelevät. Työntekijä-omistajana irtisanominen on epätodennäköisempää, koska osuuskunnat pitävät vakaata työllisyyttä tärkeämpänä kuin lyhytaikaisia voittoja ja koska ne ovat kestävämpiä kuin perinteiset leipomot.

Kuinka perustaa työntekijäomisteinen osuuskunta?

Luettelo perustuu U.S. Federation of Worker Co-ops -järjestön julkaisemaan asiakirjaan).

1. Kootkaa alustava järjestäytymisryhmä ja tiedot ja selvittäkää sitten tarpeet.

• Ryhmän muodostaminen
  

Yksi ensimmäisistä vaiheista työntekijäosuuskunnan perustamisessa on löytää muita halukkaita osallistumaan aloittajaryhmään. Jos olet muuttamassa yritystä osuuskunnaksi, sinulla saattaa jo olla jäseniä.

• Tunnista ja kutsu koolle noin 5-15 ihmistä, joilla on yhteisiä tarpeita ja jotka ovat kiinnostuneita työntekijäosuuskunnan perustamisesta.
• Henkilöiden olisi oltava käytettävissä viikoittaisiin tai kahden viikon välein pidettäviin kokouksiin ja pystyttävä käyttämään paljon aikaa tarvittavien tutkimusten tekemiseen.
• Kartoita ryhmän taidot ja kokemukset roolien ja tehtävien arvioimiseksi.
• Valitse roolit ja jaa tehtävät.

• Kerää tarvittavat tiedot ja materiaalit.

• Suoritetaan markkinatutkimus liiketoimintaehdotuksen elinkelpoisuuden määrittämiseksi.
• Tutki osuuskunnan muuttamiseen tai perustamiseen liittyviä oikeudellisia seikkoja.
• Määritä oikeudellinen rakenne: LLC vai osuustoiminnallinen yhtiö?
• Päätä, mistä alkupääoma tulee:
  • Työntekijä-omistajilta ja/tai laina entiseltä omistajalta;
  • Laina pankista (kokeile pankkia, joka on myöntänyt lainaa osuuskunnille menestyksekkäästi);
  • Tai avustus työntekijöiden osuuskuntien perustamiseen.

2. Kokoa aloitusryhmä arvioimaan etenemistä.

• Jäsenet kokoontuvat keskustelemaan, suunnittelemaan ja organisoimaan seuraavia vaiheita.

• Käy läpi kaikki kerätyt materiaalit, anna aikaa keskustelulle ja äänestä sitten etenemisestä (tai siitä luopumisesta).
• Valitse keskeiset päätöksentekoprosessit ja hallintorakenteet.
• Perusta komiteoita, jotka työskentelevät liiketoimintasuunnitelman laatimiseksi ja rahoituksen hankkimiseksi.

3. Vie organisaatio kaupparekisteriin, luo säännöt ja käynnistä rahoitus.

• Hahmottele yrityksesi tarkoitus (missio), yleiskatsaus tavaroista ja palveluista, organisaatiorakenne ja määrittele prosessi, jonka avulla uudet työntekijäomistajat voivat liittyä yritykseen.
• Viimeistele kaikki lakisääteiset asiakirjat.
• Varmista jäsenyys ja rahoitus.

4. Käynnistä uusi työntekijäosuuskuntasi!

• Aloita toiminta avaamalla ovet ja toteuttamalla liiketoimintasuunnitelma.

Vaikka tämä kuulostaa työläältä (ja sitä se onkin), työntekijäomistajat, joiden kanssa olen keskustellut, sanovat, että pitkällä aikavälillä se on täysin sen arvoista. Alla on lueteltu resursseja, jotka auttavat sinua pääsemään alkuun, mukaan lukien työntekijöiden osuuskuntien kehittämisorganisaatiot.

Uuden osuuskunnan perustaminen voi luoda työpaikkoja — ei vain sinulle, vaan myös ihmisille, joilla ei ehkä ole koskaan ollut mahdollisuutta omistaa yritystä tai ansaita elämiseen tarvittavaa palkkaa. Työntekijäosuuskunnat ovat osa laajempaa liikettä, jonka tavoitteena on luoda demokraattinen ja oikeudenmukainen talous, joka huolehtii kaikista. Se voi alkaa sinusta ja työtovereistasi.

Linkkejä ja lisätietoa

• Erilaisia osuuskuntamuotoja
• Osuuskunnan perustajan opas (Osuustoimintakeskus Pellervo)
• Att grunda ett andelslag (Pellervo Coop Center)
• Yrittäminen osuuskunnassa (YouTube-video)
• Osuuskunnan rekisteröinti (PRH)

Organisaatioita muualla:

• The U.S. Federation of Worker Cooperatives
• The National Cooperative Business Association
• Sustainable Economies Law Center 
• Canadian Worker Co-operative Federation
• International Cooperative Alliance

Lähde: https://www.shareable.net/how-to-start-a-worker-co-op

Kun perinteisiä osuuskuntia hallinnoi ja ne omistaa yhdenlainen omistajien joukko (esim. työntekijät), MSC:tä hallinnoi ja niitä usein myös omistaa useamman tyyppiset sidosryhmät. Jäsenluokkiin saattaa kuulua käyttäjät (esim. kuluttajat tai asiakkaat), tukihenkilöt (esim. yhteisön jäsenet tai sijoittajat) tai työntekijät, ja se voi saada monenlaisia muotoja: panimoravintola, jnka omistaa työntekijät ja kuluttajat; asuntokunta, jonka omistaa yhteisön jäsenet, sijoittajat, asukkaat ja työntekijät; supermarketti- ja päivittäistavarakauppaketju, jolla on yli 1000 kauppaa, 33000 työntekijäjäsentä ja 7 miljoonaa kuluttajajäsentä; tai “solidaarisuusosuuskunnat”, jotka tarjoavat hoivapalveluja ja niihin voi kuulua käyttäjiä, työntekijöitä tai tukijäseniä. MSC:t  käyttävät “yksi jäsen, yksi ääni”-sääntöjä valitsemaan johtokuntansa jäsenet, mutta jokaisella jäsenryhmällä (esim. työntekijät tai kuluttajat) normaalisti on kiinteä määrä paikkoja johtokunnassa.

Potentiaaliset vaikutukset

MSC:t voivat käyttää joustavaa hallintorakennettaan parantamaan palvelujaan tarjoamalla institutionalisoituja keinoja jäsenilleen, kuten terveydenhuoltoalan työntekijöille, kommunikoida omia tarpeitaan. Organisaatiot voivat pienentää transaktiokustannuksiaan lisääntyneellä luottamuksella ja parantuneella informaationkululla, joka syntyy kun monet eri sidosryhmät ovat mukana suunnittelussa, päätöksenteossa ja arviointiprosesseissa heti alusta alkaen — eikä niinkään kauan päätösten tekemisen jälkeen. Ottamalla mukaan toisia sidosryhmiä, MSC-muotoiset organisaatiot voivat ottaa käyttöön uudenlaista osaamista, asiantuntemusta, kokemuksia, sosiaalisia verkostoja ja rahoitusyhteyksiä lisäämään niille saatavilla olevien resurssien syvyyttä ja monipuolisuutta. Viimeisenä, MSC:t “vaikuttavat olevan yllättävän hyviä määrittelemään ja perustamaan uusia markkinoita” ja antamaan marginalisoitujen ihmisryhmien tulla mukaan “valvoviin ja hallinnollisiin instituutioihin, joilla on heidän elämiinsä tärkeä vaikutus”, sanoo MSC-tutkija Margaret Lund.

Transformatiivisia ominaisuuksia

Ottamalla sidosryhmät mukaan johtokuntaan, MSC:t institutionalisoivat niinkutsuttujen “asianomaisten etujen periaatteen”: sen että ihmisillä tulisi olla sanavaltaa instituutioiden päätöksentekoon, joka merkittävästi vaikuttaa heidän elämäänsä. Maailmassa jossa johtamisen ja omistamisen oikeudet on laajennettu niille, jotka kontribuoivat yhteiseen toimintaan, MSC:t voivat laajentaa “kontribuution” määritelmää ja näin laajentaa omistamisen maailmaa. Viimeisenä, MSC:t luovat strukturoituja (eli suunniteltuja) suhteita ryhmien välillä, jotka muuten ovat keskenään kanssakäymisissä markkinoiden tai kaoottisessa kilpailun kautta, tai ei ollenkaan (kun markkinat puuttuvat). MSC:ssä sen sääntöjä “valvotaan” määriteltyjen valtasuhteiden kautta. Suunniteltu struktuuri voi myös tukea pitkäaikaisempaa tai yhteisöllisempää järjestäytymistä, jossa jäsenet asettavat lyhytaikaiset intressinsä yritysten tai paikallisalueen pitkäaikaisen hyvinvoinnin alapuolelle.

Hylättyjen tehtaiden keskeltä Wisconsinin Viroquan maaseudulla ponnistava Fifth Season Cooperative tukee kestävää ja lokalisoitua alueellista ruoantuotantoa auttamalla pieniä ja keskisuuria maatiloja ja ruoantuottajia saamaan yhteyden ostajiin aina Madisonista Chicagoon asti. Tämän se tekee tuomalla yhteen kokonaisia toimitusketjuja yhdeksi demokraattiseksi struktuuriksi: tuottajat, tuottajaryhmät, ruoan jatkokäsittelijät, jakelijat, ostajat ja työntekijät muodostavat MSC:n kuusi jäsenluokkaa. Työntekijäjäsenet pyörittävät ruokapiiriä, joka kerää yhteen 140 erilaista ruokatavaraa — muunmuassa kurpitsoita, perunaa, porkkanoita, kananmunia, hilloja, hunajaa ja laadukkaita lihoja — sen tuottajajäseniltä. Näitä ruokatavaroita sitten jaellaan ostajille, muunmuassa ruokaosuuskunnille, ravintoloille, ruokakaupoille, sairaaloille, kouluille ja yliopistoille.

1980-luvun puolivälissä syrjäisellä Quebecin alueella (asukkaita arviolta 2100) Kanadassa sijaitseva saha oli sulku-uhan alla talousvaikeuksien ja kolmen konkurssin jälkeen. Paikalliset asukkaat pyrkivät pitämään työpaikat ja nuoret ihmiset alueella, ja he liittyivät yhteen ja ostivat sahan Desjardinsin luotto-osuuskunnan ja valtion avustuksella. Firman omistaa nykyään sahalla työskentelevien osuuskunta sekä ryhmä paikallisia yrityksiä. Jokaisella ryhmällä on veto-oikeus suuriin päätöksiin, millä pyritään edistämään konsensuspäätöksentekoa sidosryhmien keskuudessa. Melkein kolmannes sahatyöläisistä on joskus istunut johtokunnassa. Kun firma on saavuttanut kannattavuuden, MSC on suostunut jakamaan liikevoitosta 27% kolmelle osakkeenomistajalle, 18% työntekijöille bonuksina ja 55% tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Voitot on nyt investoitu muihin alueen yrityksiin ja Bosiacon saha auttaa tukemaan 600 työpaikkaa alueella.

Haasteita

Monipuoliset sidosryhmät voivat tehdä päätöksenteosta hankalaa. MSC:n johtaminen voi saada hyötyä ottamalla mukaan kaikki jäsenryhmän kun päätetään perussäännöistä, oikeuksista ja velvollisuuksista, kun ratkaistaan konflikteja tasapuolisesti ja tasapainotetaan eri luokkien kontribuutioita (tai riskejä) ja heidän saamiaan hyötyjä. Jäsenryhmien äänimäärien minimit ja maksimit sekä säännöt sille miten suunnitellaan, osallistutaan, jaetaan informaatiota ja auditoidaan voivat myös fasilitoida intressien harmonisaatiota. Monenlaiset näkökulmat voivat tulla “kalliimmaksi” ajan mittaan tai konflikteissa, mutta tapaustutkimukset eivät tue väitettä, että kustannukset nousisivat merkittävästi. Viimeisenä, MSC:ltä usein puuttuu niitä tukeva juridinen tausta ja joissain amerikkalaisissa osavaltioissa ne ovat jopa kiellettyjä.

Lähteitä

• Margaret Lund, Solidarity as a Business Model (Kent, OH: Cooperative Development Center at Kent State University, 2011).
• Urban Sustainability Directors Network’s Sustainable Consumption Toolkit
• Catherine Leviten-Reid and Brett Fairbairn, “Multi-stakeholder governance in cooperative organizations: toward a new framework for research?,” Canadian journal of nonprofit and social economy research 2, no. 2 (2011).

Nykyään hän on startup-yrityksen perustaja. Hän kuuluu Spectrumin teknikkojen ryhmään, joka perusti viime keväänä Yhdysvaltojen pisimpään jatkuneen työtaistelulakon keskellä People’s Choice Communications -nimisen osuuskuntaomisteisen internet-palveluntarjoajan. Ryhmä, johon kuuluu tällä hetkellä noin 30 sähköalan työntekijöiden kansainvälisen veljeskunnan paikallisyhdistyksen Local 3:n teknikkoa, on pyrkinyt tuomaan uuden internet-vaihtoehdon Bronxiin, joka Walcottin mukaan on ollut pitkään sivuutettu alue.

”Ajattelimme, että kerätään yhteinen kokemuksemme yhteen. Olemme rakentaneet tämän järjestelmän jo kerran”, Walcott sanoi. ”Ihmiset eivät pidä kaapeliyhtiöistä. Tarjotaan jotain erilaista.” People’s Choice Communications on osa pientä mutta kasvavaa joukkoa yrityksiä, jotka tuovat vanhan mallin teknologiateollisuuteen: osuuskunnan. Tällaiset yksiköt ovat työntekijöiden, käyttäjien tai asiakkaiden demokraattisesti omistamia ja hallinnoimia. New Yorkissa työntekijöiden osuuskuntarakennetta sovelletaan muun muassa kyytien jakamiseen, asuntojen siivoukseen ja musiikin suoratoistopalveluihin.

Mallilla on edessään pitkä tie haastamaan teknologiateollisuuden status quo. Kannattajat kuitenkin mainostavat osuuskuntia keinona käyttää teknologiaa työntekijöiden voimaannuttamiseen ja paikallisten ongelmien ratkaisemiseen, sillä lainsäätäjät Albanysta Washingtoniin tutkivat Piilaakson nousun jättämää eriarvoisuutta ja vallan keskittymistä.

Annetaan ihmisille ääni

Tällä mantereella osuuskunnat juontavat juurensa Benjamin Frankliniin, joka perusti vuonna 1752 Philadelphian Contributionshipin, joka oli yhteisesti omistettu palovakuutusyhtiö. Luotto-osuuskunnat ovat kuluttajaosuuskuntia, jotka ovat jäsenten omistamia. Bronxissa toimivalla Cooperative Home Care Associatesilla on yli 2 200 kotisairaanhoitajaa, joten se on maan suurimpia työntekijöiden omistamia osuuskuntia.

”Osuuskuntia pidetään yleisesti ottaen erittäin myönteisenä asiana, joka antaa äänen ihmisille, joilla ei aina ole ääntä työpaikalla. Kysymys oli siitä, miten tämä malli voitaisiin tuoda internetiin”, sanoo Trebor Scholz, joka on New Schoolin Platform Cooperativism Consortiumin perustajajohtaja. Konsortio tukee teknologiapohjaisten osuuskuntien tutkimusta ja yrittäjyyttä.

Uusia malleja on syntymässä. Elintarvikekuriirit ovat järjestäneet osuuskuntia eri puolilla maailmaa, ja ne ovat keskittyneet voimakkaasti Eurooppaan. Brittiläisessä Kolumbiassa toimiva Stocksy on taiteilijoiden ja työntekijöiden omistama valokuvien verkkopalveluntarjoaja.

Sunset Parkin voittoa tavoittelemattoman Center for Family Life -järjestön perustama Up & Go tarjoaa asuntojen siivousta sovelluksen avulla, jonka siivoojat omistavat yhdessä. ”Kun joku palkkaa minut, hän saa pomon itsensä”, yksi työntekijöistä, Maria Carmen Tapia, kertoi New York Timesille vuonna 2020.

Brooklynin Ampled on taiteilijoiden omistama alusta, jonka avulla käyttäjät voivat tilata suoraan muusikoiden töitä.

New York City Network of Worker Cooperatives -verkoston jäsenjohtaja Emmanuel Pardilla kehystää työntekijöiden osuuskuntia vastauksena ”keikkatalouden epävarmuuteen, joka on hyödyntänyt teknologiaa ammattiliittojen ja työntekijöiden vallan kustannuksella”.

Digitaalinen kuilu

Sekä People’s Choice että Drivers Cooperative, joka on vaihtoehto Uberille, aloittivat toimintansa kaupungissa viime vuonna, ja ne ovat kasvussa.

People’s Choice toivoo voivansa auttaa kuromaan umpeen kaupungin varakkaiden ja vähävaraisten asuinalueiden väliset suuret erot internet-yhteyksissä, joita kutsutaan digitaaliseksi kuiluksi. People’s Choice keskittyy puuttumaan tähän kuiluun ja löytää samalla jäsenilleen kestäviä töitä. Suuri osa sen alkuvaiheen työstä tapahtuu Bronxissa, jossa kolmasosalla asukkaista ei ole koulunkäyntiin ja työntekoon tarvittavaa laajakaistainternetin nopeutta.

”Kaikki olivat pandemian aikana enemmän kotona”, Walcott sanoi, ”ja monet joutuivat kamppailemaan, koska heillä ei ollut pääsyä internetiin.”

People’s Choice on tehnyt yhteistyötä BlocPower-yrityksen ja voittoa tavoittelemattoman MetroIAF-järjestön kanssa tarjotakseen nopeita laajakaistayhteyksiä noin 10 000:lle New Yorkin kaupungin asuntohallinnon asukkaalle noin 15-20 dollarin kuukausihintaan.

Asiakasmäärän kasvaessa People’s Choice aikoo luovuttaa verkon omistusoikeuden kunkin rakennuksen asukkaille. Näin asiakkaat voivat äänestää verkon toimintatapojen, kuten kerättävien henkilötietojen määrän, määrittelyssä. Walcott kutsui äänioikeutta valvontajärjestelmäksi.

”Asiakkailla on sananvaltaa järjestelmässä ja oikeudenmukaisissa hinnoissa”, hän sanoi. ”Työntekijät saavat oikeudenmukaisen palkan oikeudenmukaisesta työstä.”

Lähde:

https://www.crainsnewyork.com/technology/how-employee-owned-firms-hope-disrupt-new-york-citys-tech-industry

Kaksi liikettä on syntynyt hiljattain, jotka ehdottavat toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja Piilaakso-henkiselle ”jakamistaloudelle”:

Alusta- ja  Avoin Osuustoiminta. Alustaosuuskunnat vastaavat digitaalisen prekarisaation kiireelliseen ongelmaan, kun taas Avoimet Osuuskunnat katsovat tulevaisuuteen ja kysyvät: Minkälaisen talouden me haluamme?

Kaksi liikettä on syntynyt hiljattain, jotka ehdottavat toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja Piilaakso-henkisee ”jakamistalouden” turmiollisille käytännöille: alusta- ja avoimet osuuskunnat.

Voittoa tavoitteleva jakamistalous yrittää omia käsitteet ja mielikuvat Yhteisvauraudelta peittääkseen identiteettinsä liikevoittoa maksimoivana deregulatorisena kartellina, joka uhkaa vaarantaa työväenliikkeiden aikaansaannokset yhteiskunnassa ja luoda suuren, taipuvaisen alaluokan: Prekariaatin.

Tämän vastavoimaksi nämä kaksi liikettä tarjoavat strategisia vasteita.

Alustaosuustalous pyrkii demokratisoimaan digitaalisten alustojen omistusta ja hallintaa, jotka yhä enemmän toimivat päivittäisessä elämissämme. Avoin osuustoiminta tutkii konvergenssejä yhteisvaurauspohjaisen vertaistuotannon ja osuustoimintamaailman yhteisvaurauden sekä sosiaalisen ja solidaarisuustalouden välillä. Avoimet osuuskunnat eivät pyri luomaan parempia Ubereita tai eettisempiä AirBnb:tä, eikä välttämättä digitaalisia. Sen sijaan ne pyrkivät enemmän suoraan ottamaan kantaa laajempiin ongelmiin kuten julkiseen liikenteeseen ja asumiseen.

Nämä liikkeet ovat yhteensopivia, mutta eri suuntauksilla. Lyhyellä aikavälillä alustaosuuskunnat ottavat kantaa digitaalisen prekarisaation kiireelliseen ongelmaan, kun taas avoimet osuuskunnat katsovat tulevaisuuteen ja kysyvät millaisen talouden me haluamme.

Avoimia talouksia määrittää neljä ei-ohjailevaa, eettistä ohjesääntöä:

1. 1. Sääntömääräisesti suuntauduttu yhteiseen hyvään: Avoimissa osuuskunnissa tuotantoa ei ohjata liikevoitolla vaan yhteiskunnallisiilla ja ympäristöllisillä prioriteeteilla. Yksittäisten organisaatioiden säännöt ottavat nämä arvot huomioon kaikissa tuotannollisissa ja organisationaalisissa prosesseissa.
   2. Luonteeltaan moniääninen: Avoimet osuuskunnat laajentavat päätöksenteon ja omistuksen yrityksen rakenteen ulkopuolelle vapauttaakseen kaikki arvoketjussa mukana olevat kontribuuttorit tai ne joihin osuuskunnan toiminta vaikuttaa. Työntekijöiden lisäksi tähän voi kuulua viereiset yhteisöt, toimittajat, asiakkaat, lastenkasvatus ja affektiivinen työ, rahoittajat jne.
   3. Aktiivisesti yhteisvaurautta luova: Avoimet osuuskunnat eivät ole vain yhteisvaurauden muodossa, ne toimivat vastavuoroisesti isännöimällä olemassaolevaa yhteisvaurautta tai luomalla prosessin aikana uutta. Tämä voi olla digitaalista (koodi, design, dokumentaatio, juridiset protokollat ja parhaat käytännöt jne.) tai fyysistä (tuottava infra, tilojen käyttötarkoituksen suunnittelu, koneet jne.).
   4. Monikansallinen suuntautuneisuus: Vaikka fyysinen tuotanto pidetään paikallisena ja tarveperusteisena (seuraten “Design Global, Manufacture Local”-logiikkaa), avoimet osuuskunnat jakavat tietoa ja resursseja globaalilla tasolla samanhenkisten yritysten kanssa luodakseen poliittisen ja kulttuurisen vastavoiman nykypäivän korporaatiotaloudelle.

Näiden ohjeiden kelpoisuus tulee arvioida yhteisöjen ja osuustoimijoiden reaalisten, materiaalisten olosuhteiden pohjalta.

Avoimen osuuskunnan esimerkkeihin kuuluu Enspiral, monimuotoinen yhteiskunnallisten yritysten verkosto; Fairmondo, eettinen, avoimen lähdekoodin markkinapaikka verkossa; Sensorica, uudenlaisia arvonseurannan muotoja edistävä yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon avoimen arvon verkosto; ja Mutual Aid Network, paikallinen osuustoimintarakenne joka tarjoaa työkaluja generatiivisille talouksille. Kaikki nämä toimivat tällä hetkellä ja ne ovat kansainvälisesti järjestäytyneet.

Avoimen osuustoiminnan pitkäaikaisen tärkeyden paremmin ymmärtämiseksi tutkikaamme kahta tämän hetken tunnusomaista piirrettä: finansialisaatiota ja dekommodifikaatiota.

Finansialisaatio kiihdyttää aitaamisen prosessia (luonnon muuttamista hyödykkeiksi ja suhteiden muuttamista maksullisiksi palveluiksi) kohti rahoituksen abstraktioita, ja lappaa varallisuutta pois reaalitaloudesta. Dekommodifikaatio näyttää, että a) tietyt hyödykkeet (musiikki, elokuvat, digitaalisesti jaeltu kulttuuri, avoimet tietosanakirjat, ohjelmistojen käyttöjärjestelmät) eivät käy helposti kaupaksi ja b) ihmiset yhä enemmän kääntyvät toistensa puoleen tarpeittensa tyydyttämiseksi aurinkoenergian, asumisen, vertaisverkkojen, keskinäisten luottojärjestelmien tai yhteisömaatalouden tuluttajina (tuottajina ja kuluttajina).

Vähentämällä työllisyyttä, palkkaa ja verotusta finansialisaatio ja dekommodifikaatio vaarantavat keynesiläisen sopimuksen, joka lepää koko sosiaalidemokratian alla. Kuitenkin, vaikka dekommodifikaatio voi olla tuhoisaa nykytaloudelle, se voi signaloida siirtymästä niukkuusperustaisesta taloudesta kohti runsautta. Tässä kohtaa avoimet osuuskunnat astuvat mukaan kuvioihin: asettamalla yhteistekemisen elinkeinojemme luonnin keskelle, me pyrimme vähentämään riippuvuutta markkinoista, palkoista ja valtiosta tarjoamalla yhteisövetoisia, joustavia vaihtoehtoja.

Yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon periaatteet, joita sovelletaan hajautettuun valmistukseen ja avoimeen osuustoimintaan, tarjoavat pilkahduksen taloudesta joka voisi olla ja on vaivannäön arvoinen. Vaikka me emme voi varmasti ennustaa miltä laajempi, generatiivinen P2P-talous näyttäisi, me ehdotamme että sitä luonnehtii:

• Runsaus: Suljetut liiketoimintamallit perustuvat keinotekoiseen niukkuuteen. P2P-taloudet tunnustavat luonnollisen runsauden, joka löytyy digitaalisesti jaettavasta tiedosta, ja jakavat sitä kansainvälisesti. Yhteiskunnallisesti tuottava tieto tulee avoimesti mahdollistamaan uusia tiedontuotannon syklejä.
• Avoimuus: Toisin kuin hintasignalointi tai keskussuunnittelu, P2P-talous priorisoi läpinäkyvyyttä, keskinäistä koordinaatiota ja avoimia toimitusketjuja. Mikä on lopputulos? Sopeutuva ja verkottunut tuotantomuoto, joka perustuu aitojen tarpeiden reaaliolosuhteisiin, sen sijaan että ne perustuisivat pääoman vaatimuksiin ylituotannosta, haaskauksesta sekä boom&bust-sykleistä.
• Hoivatyö: Työvoiman erikoistamisen aikaansaaman työvoiman jaottelun pakottamisen sijaan, avoimet osuuskunnat voivat tarjota työkaluja dynaamiseen ja joustavaan osallistumiseen, vapauttaa kaiken tyyppiset kontribuutiot talouden arvoketjussa. Tähän kuuluu lastenkasvatus ja affektiivinen työ, joka jää nykytaloudessa jatkuvasti näkymättömäksi.
• Vastavuoroisuus: Copyleft-lisensointi mahdollistaa monikansallisille yrityksille yhteisvauraussisällön kaupallistamisen, mikä asettaa osuuskunnat ja yhteiskunnalliset sekä solidaarisuusyritykset kilpailulliseen altavastaajan asemaan. CopyFair-lisensointi vahvistaa kommonerien taloudellista mukautuvaisuutta sallimalla heidän kapitalisoida sisältöä ja samalla jakaa sitä täydellä teholla sekä vaatia vastavuoroisuutta (tai rahamaksuja) voittoa tavoittelevilta tahoilta.
• Yhteiset resurssivarannot: Tuotantomuotomme, joihin kuuluu tieto ja tuotantokapasiteetti, voidaan keskinäistää ja ne voivat olla kaikkien arvontuottajien yhteisomistuksessa. Strategiat kuten Avoin Osuustoiminta ja Hajautettu Valmistus voivat vahvistaa yhteisomistusta ja yhteishallintaa ja auttaa luomaan todellista Yhteisvauraus-Avunantotaloutta, jota määrittää tehokkaampi resurssien käyttö, esim. yhteinen data tai valmistustilat.

Tulevissa artikkeleissa tutkitaan sitä miten yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon, hajautetun valmistuksen ja avoimen osuustoiminnan logiikat voivat tarjota työkaluja yhteisvauraussiirtymän toteuttamiseksi, mitä voidaan soveltaa taloudellisiin, poliittisiin ja yhteiskunnallisiin suhteisiin ja tavoitteisiin. Erityisesti me tarkastelemme P2P/yhteisvaurauskehityksen roolia kansalaisten edistämässä politiikassa.

Tämän kirja-arvostelun on kirjoittanut P2Pvalue -kollegamme Mayo Fuster Morell ja se on alunperin julkaistu CCCBLab-sivustolla. Kuva: CC-BY Democracy Chronicles

Caset kuten Airbnb, Uber ja eBay ovat popularisoineet jakamistalouden käsitettä. Digitaaliset alustat sallivat tuotteiden ja palvelujen vaihdannan, uhmaten perinteisten yritysten bisnesmalleja. Kuitenkin, osoittautuu että näiden alustojen laajentuminen tapahtuu usein vastoin työvoiman oikeuksia. Tämä on dilemma jota Trebor Scholz on analysoinut kirjassaan Platform Cooperativism. Challenging the Corporate Sharing Economy (Rosa Luxemburg Stiftung, 2016). Vaihtoehtona hän ehdottaa alustaosuustaloutta joka täydentää digitaalisten alustojen teknologista perustaa osuustoiminnallisilla malleilla höystetyillä digialustoilla.

Platform cooperativism-konferenssi oli Trebor Scholzin ja Nathan Schneiderin vuonna 2015 järjestämä, ja se auttoi laajentamaan jakamistalouden ympärillä pyörivää keskustelua, joka tiivistetään kirjassa Platform Cooperativism. Challenging the Corporate Sharing Economy. Tässä kirjassa Scholz selittää kuinka korporaatioiden jakamistalouden ilmiö käytti hyväkseen tilannetta, joka kehittyi vuoden 2008 kriisin jälkeen, mahdollisuutena romuttaa työolosuhteet, ei keinona miettiä uudelleen talousjärjestelmää ja tehdä siitä reilumpaa. Ratkaisu on nyt palata osuustoimintaperinteeseen vaihtoehtona korporaatioiden jakamistaloudelle. Kuten Scholz sanoo, ”Osuustoimintaliikkeen tulee tulla samalle viivalle 21. vuosisadan teknologioiden lanssa.”

Korporaatioiden jakamistalous

Eräs yhteistyöpohjaisen tuotannon ominaisuus on monipuolisuus: digialustojen tukemien yhteistyöaloitteille perustuvien vertaistuotannon ja -kulutuksen tapauksia on tullut esiin laajalti eri sektoreilla ja liiketoiminnan alueilla. P2PValuen luoma yhteistuotannon aloitteiden kartta sisältää ainakin 33 aktiviteettityyppiä ja yli 1300 tapausta Cataloniassa. Toinen yhteistuotannon ominaisuus on sen ambivalenssi: se voi saada sosiaalitalouden muodon, skaalata osuuskuntia ylöspäin, tai sitten se voi syntyä kaikkein raaimmasta kapitalistisesta korporaatiohengestä.

Kirjassaan Platform Cooperativism, Scholz aloittaa analyysin korporaatiopuolelta tarkastelemalla esimerkkejä Uberista ja Amazonin Mechanical Turkista (mikrotöiden markkinapaikka), painottaen aspektia jota he molemmat vahvasti tukevat: huonoja työolosuhteita. Nämä ovat yrityksiä joilla on valtavat reservit mahdollisia ”työntekijöitä” heidän kysyntänsä tyydyttämiseksi, mutta heitä ei pidetä sellaisina. Sen sijaan heidät nähdään ”ei-työntekijöinä”, freelancereina tai itsenäisinä työläisinä, joten he voivat ulkoistaa työnteon välineet (pyytää työläisiä käyttämään omaa autoaan, esimerkiksi), kuten myös sosiaalituen ja riskit. Tämä tarkoittaa, että he eivät kontribuoi terveydenhuoltoon, työttömyysvakuutukseen, onnettomuusturvaan tai sosiaaliturvaan. Scholz kuvaa korporaatioiden jakamistaloutta tilanteena jossa työläiset ovat ”menettämässä minimipalkkansa ja ylityökorvauksensa, kuten myös suojan syrjinnän vastaiselta työlainsäädännöltä”.

Hän myös mainitsee tasa-arvon puutteen luokkien suhteen, huomauttaen että ”mukavuudellamme on varjo joka maksaa työläisille paljon sosiaalikuluissa”, erityisesti sinikaulustyöläisillä. Juliet Schoria lainaten hän myös huomauttaa, että jakamistalous yhä enenevässä määrin sallii kouluttamattomien keskiluokan työläisten päästä käsiksi matalan tason töihin. Se seikka että keskiluokat voivat nyt ajaa taksia saadakseen leipää pöytään tarkoittaa myös, että he ovat syrjäyttämässä matalapalkkaiset työläiset näiden töistä — sekä tasaisista ansioista.

Korporaatiojakamistalouden vaikutus sääntelyviitekehykseen on yhtä kauhea. ”Jakamistalouden” metodien laittomuus on metodi, ei bugi. Meidän ei tulisi nähdä sitä virheenä tai jonain joka tulee jossain vaiheessa korjatuksi, vaan strategiana markkinoiden luomiselle ja konsolidaatiolle. Lisäksi nämä korporaatiot käyttävät miljoonia julkisten instituutioiden lobbaamiseen tehdäkseen sääntömuutoksia heidän edukseen. Scholz uskoo, että korporaatioiden jakamistalous ”ei ole pelkästään jatketta esidigitaaliselle kapitalismille niinkuin me sen tunnemme, on olemassa huomattavia epäjatkuvuuskohtia — riiston ja vaurauden keskittymisen uusia tasoja.”

Alustaosuustalous

“Piilaakso rakastaa disruptiota, joten annetaan sille sellainen” sanoo Scholz, joka uskoo että alustaosuustalous on ratkaisu, tapa lopettaa ”pelkästään digitaalisiin infrastruktuureihin luottaminen, jotka ovat suunniteltu vetämään välistä liikevoittoa erittäin pienelle määrälle alustojen omistajia ja osakkeenomistajia.” Hän lisää: “Ihmisten Internet on mahdollinen!”

Scholzin lähestymistapa alustaosuustalouteen perustuu kolmeen ydinelementtiin: aloitteiden, kuten Uber, Task Rabbi, Airbnb ja UpWork, teknologiseen designiin; demokraattisempaan omistusmalliin — alustat voivat olla liittojen, kaupunkien ja erilaisten osuuskuntien omistamia ja pyörittämiä; ja taloudelliseen toimintaan joka hyödyttää monia, vähentää eriarvoisuutta ja suosii yhteiskunnallista voitonjakoa. Scholz kategorisoi seuraavat alustaosuustalouden tyypit, jotka ovat jo toiminnassa:

1. Osuuskuntamalliin omistettu työnvälitys (kuten freelancer-omisteinen osuuskunta Loconomics)
2. Osuustoimintamalliin omistetut verkon markkinapaikat (kuten Fairmondo)
3. Kaupungin omistamat alustaosuuskunnat (kuten MinuBnB ja AllBnb, erityisillä niche-markkinoilla toimivat AirBnB:n vaihtoehdot)
4. Tuottajaomisteiset alustat jotka luovat ja hakevat sisältöä yhteisiltä alustoilta (kuten Stocksy, taiteilijaomisteinen osuuskunta stock-photoille)
5. Liiton tukemat työvoima-alustat (joista hän mainitsee useita esimerkkejä taksisektoriin liittyen)

Ja kaksi mallia jotka ovat vielä lapsenkengissään:

6.  “Sisäiset osuuskunnat”, organisaatioiden ja solidaarisuuden muodot korporaatiojakamistalouden alustojen käyttäjien keskuudessa
7. Alusta protokollana, hajautetut mallit jotka perustuvat esimerkiksi vertaisinteraktioihin.

Scholz ehdottaa, että alustaosuustalous ei rajoittuisi ainoastaan osuustoimintaan tietynlaisena liiketoimintana, vaan että se voisi mennä myös pidemmälle. Hän määrittelee Alustaosuustalouden 10 periaatetta: alustan kollektiivinen omistus; kohtuullinen palkka ja ansioturva; läpinäkyvyys ja datan siirrettävyys; luodun arvon arvostus ja tunnustus; keskinäisesti määritelty työ kollektiivisella päätöksenteolla; suojaava juridinen viitekehys; siirrettävä työntekijöiden suoja ja hyödyt; suoja mielivaltaista käyttäytymistä vastaan arviointijärjestelmissä; liiallisen työpaikkavalvonnan torjuminen; ja viimeisenä työntekijöiden oikeus kirjautua ulos. Scholz huomauttaa myös, että osuuskunta-alustat eivät ole saaria, ja että on tärkeää luoda yhteistyön ekosysteemi niiden ympärille.

Onko luokka ainoa epätasa-arvo?

Scholz puhuu eriarvoisuudesta luokan, tulotason ja koulutuksen suhteen, mutta hän ei mainitse muita syrjimisen ja eriarvoisuuden lähteitä kritiikissään korporaatiojakamistaloutta kohtaan tai hänen vaihtoehtoisessa ehdotuksessaan. Eräs kirjan heikkous voi olla sen rajoittunut sukupuolinäkökulma — vaikka, epäonneksi, tuo tuntuu olevan enemmän sääntö jakamistalouden ympärillä pyörivässä keskustelussa ja kritiikissä hegemonisia talousnäkökulmia kohtaan. Vähän on painotettu linkkejä tai riippuvuuksia jakamistalouden ja kotona tehtävän työn välillä, tai feminististä näkökulmaa ilmiöön. Samalla tavoin, viitteet mieskirjoittajiin pysyvät, naisajattelijat loistavat poissaolollaan, kuten Elinor Ostrom yhteisvaurauteen liittyen, ja Tiziana Terranova suhteessa “vapaaseen työvoimaan”. Aspekteihin, jotka saavat yllättävän vähän huomiota, kuuluu mm. syrjinnän ja eriarvoisuuden lähteet kuten alkuperä, ympäristötietoisuuden puute ja yhteyden korporaatiojakamistalouden sekä kiertotalouden välillä.

Jakamistalous: Osuustoiminta vs. Yhteisvauraus

Yhteisvaurausperinne ei ole vaste korporaatiojakamistalouteen: se on paljon vanhempi ja se on inspiroinut jakamistaloutta. Digitaalinen yhteisvauraus, projektien yhteisen vertaistuotannon merkityksessä, jota tukee kollektiivisesti omistetut ja hallinnoidut alustat jotka luovat vapaita ja/tai julkisia resursseja, on ollut olemassa jo pitkään. Esimerkkeihin kuuluvat open source -ohjelmistoyhteisöt, Wikipedia, Guifi.net ja Goteo.org. Digitaalinen yhteisvauraus on myös nähty kapitalistisen innovaation aaltoina: lähtien “Web 2.0”:sta YouTuben ja Facebookin nousuun ja vasteena teknokuplaan vuonna 2000, sekä jakamistalous, mm. Uber ja Airbnb, vasteena vuoden 2008 kriisiin. Nämä muodot ottavat käyttöön kollaboratiivisen diskurssin ja digitaalisten alustojen tuotantovälineet, mutta samaan aikaan kääntävät selkänsä vapaiden, läpinäkyvien teknologioiden käytölle, luojien yhteisön roolille prosessin hallinnoinnissa, tiedon kollektiiviselle omistamiselle ja arvon jakamiselle niiden kesken jotka sen luomiseen osallistuvat.

Digitaalisen yhteisvaurauden perinne esittää haasteen yksilöiden kestävyydelle jotka osallistuvat yhteisen hyvän tuottamiseen. Jotkut suunnitelluista ja toteutetuista malleista ovat Philip Agrainin kuvaamia hänen vuoden 2011 kirjassaan Sharing. Yhteisvauraudessa on jännite yhtäältä pääosin epäkaupallisen luonteisten projektien säilyttämisen ja toisten, epärahallisten arvonlähteiden painottamisen, sekä toisaalta tarpeen turvata ansiotulot niille jotka siihen osallistuvat, välillä.

Osuuskuntien pystyttämisen vaihtoehto on myös ollut vaihtoehto digitaaliselle yhteisvauraudelle, erityisesti vapaiden ohjelmistojen maailmassa — vaikka perusta on ollut yhteisessä institutionaalisen organisaation mallissa. Toinen ongelma on tarve luoda juridisia muotoja, jotka sallivat sen että verkon yhteistuottamisen luo todella erilaisia osallistumisen kaavoja (joissa 1% yleensä luo suurimman osan sisällöstä, 9% ottaa osaa joskus ja 90% osallistuu passiivisesti ”yleisönä”). Toinen haaste digitaaliselle yhteisvauraudelle on siirtyä kohti desentralisaatiota, joka ei tunnu adaptoituvan kauhean hyvin ”perinteiseen” osuustoiminnan jäsenmalliin.

Scholzin lähestymistapa asettaa valokeilaan digitaalisilla alustoilla kontribuoivien työolosuhteet, sekä osuuskuntien luomisen keinona taata omistus. Nämä toki ovat avainongelmia, mutta ne puskevat aspekteja digitaalisesta yhteisvauraudesta taustalle. Yhtäältä, avoin tieto, tieto yhteishyvänä, ja yhteistuottamisen julkinen dimensio lisenssienkäytön kautta (kuten Creative Commons), mikä sallii pääsyn resursseihin; toisaalta, vapaa teknologia — vapaisiin ohjelmistoihin perustuvat alustat — tuotantovälineiden yhteisöllisen kontrolloimisen tapana digitaalisessa ympäristössä.

Tässä mielessä paras perspektiivi jolla lukea Scholzia on keskittyä integroimaan aspektit joihin hän kiinnittää huomion — osuustoimintaan tapana varmistaa demokraattinen taloudellisen toiminnan johtaminen ja yhteistuotannon olosuhteet jotka kunnioittavat perusoikeuksia — samalla pitäen mielessä toisten prosessien vahvuudet, mukaanlukien digitaalinen yhteisvauraus — joka painottaa julkisen ja yhteisen tärkeyttä, kuten myös vapaata infrastruktuuria — feminististä taloutta ja kiertotaloutta. Ja siitä eteenpäin kehittää uusi sosiaalinen, feministinen, ympäristöllinen yhteisvauraustalous.

Lähde:

https://blog.p2pfoundation.net/new-economy-social-commons-feminist-environmental/2016/07/25

Paola Tubaro raportoi viimeaikaisesta tapahtumasta “How to coop the collaborative economy” Brysselistä. Alunperin julkaistu @ Data Big and Small.

Paola Tubaro: Olin eilen ja kivassa ja kiinnostavassa konferenssissa Brysselissä aiheesta “Kuinka osuustoiminnallistaa kollaboratiivinen talous“, jonka järjesti Belgian osuustoimintaliikkeen suuret toimijat, ja joka perustui kokemuksiin kasvavasta ihmisten ja organisaatioiden verkostosta joka ehostaa internetin osuustoiminnallista puolta. Useat teemat, jotka liittyivät yhteistyötalouden tutkimuksiini, tulivat vastaan, ja haluaisin summata tässä mitkä mielestäni ovat päivän pääopit.

1. On heräämässä konsensus “alustakapitalismin” ja “alustaosuustalouden” välisistä eroista. Ensimmäinen on vain perinteistä kapitalismia — tuotantovälineiden yksityisomistusta ja niiden käyttämistä liikevoiton yksityiseen tuottamiseen — uuden teknologian digitaalisten alustojen kautta, ennemminkin kuin perinteisten yritysten kautta. Jälkimmäinen on pyrkimys tuoda alustojen maailmaan perinteisen osuustoimintaliikkeen periaatteet — jaettu, kollektiivinen omistus. Kaikki ovat samaa mieltä, että kaksi tunnetuinta tämän päivän alustaa — AirBnb ja Uber — kuuluvat alustakapitalismiin.

2. Kiinnostava terminologinen hajaannus: kun hollannin ja englanninkieliset puhuvat ”jakamistaloudesta” ja aloittavat aiheen määrittelyn kuluttajista (ja heidän muuttuvista käyttäytymismalleistaan), ranskankieliset puhuvat mieluummin “yhteistyötaloudesta” ja ottavat tuottajat / työntekijät lähtökohdaksi määritelmälleen. Onko kyseessä vain sattuma vaiko periaatteellisempi erimielisyys? Vielä ei olla varmoja. Oli miten oli, kaikki johtavat siihen että AirBnb ja Uber suljetaan pois määritelmistä — oli fokus sitten “jakamisessa” tai “yhteistyössä”.

3. Kutsuimmepa sitä sitten “jakamistaloudeksi” tai “yhteistyötaloudeksi”, sen globaali vaikutus ei aina ole niin positiivinen kuin asian puuhamiehet väittävät. Koen Frenken University of Utrechtista näytti, että jos taloudelliset vaikutukset ovat yleisesti positiivisia, ympäristövaikutukset ovat ristiriitaisia ja sosiaaliset vaikutukset ovat varsin negatiivisia.

4. Kaupungit, ei valtiot. ovat relevantti hallinnon taso jakamis/yhteistyötaloudelle. “Jakavat kaupungit” ovat uusi hype ja ovat melkein korvanneet jo “älykkäät kaupungit” julkisessa keskustelussa. Tämä nostattaa uutta toivoa: Michel Bauwens, P2P Foundationin johtohahmo, kiinnostavalla tavalla puhui kaupunkien alliansseista uutena ratkaisuna jolla tuodaan yhteen lokaali ja globaali, ohittaen kansallisvaltiokehityksen joka on uuden aallon populismin keskiössä, sekä vasemmiston että oikeiston puolella. Kuitenkin keskittyminen kaupunkeihin tuo mukanaan riskin liiasta urbanisoitumisesta — maaseudun jakaannus, huomasi filosofi Edouard Delruelle University of Liègesta – on yhä huolestuttavampaa kun geografiset eriarvoisuudet tuntuvat olevan suuressa roolissa juuri populismin nousussa (Brexit-äänestys, Trumpin valinta).

5. Alustaosuustalouden yleistymiseksi maailmassa Trebor Scholz, liikkeen eräs johtohahmoista, vaatii uusien narratiivien keksimistä — vakuuttavien tarinoiden kertomista, aivan kuten AirBnb (yhteinen “vihollinen”?) on tehnyt itsensä asemoimiseksi.

6. Suurin osa nykypäivän digitaalisista alustoista, olivatpa ne kapitalistisia tai eivät, ovat kannattamattomia nykypäivänä. Mieti vaikka Twitteriä, joka yli 10 vuoden toiminnan jälkeen tekee siltikin suuria tappioita; ja niin tekevät monet muutkin. Kuitenkin suuret kapitalistialustat ovat onnistuneet houkuttelemaan tarpeeksi riskirahoitusta pysyäkseen pinnalla; tämä on usein vaikeampaa osuustalousmallilla toimiville alustoille, jotka kamppailevat tarvittavan rahoituksen saannin kanssa. Useat osuuskuntien edustajat ovat jakaneet kokemuksiaan yleisölle: julkinen rahoitus on yhä niukempaa ja yksityiset sijoittajat haluavat heidän tarjoavan näytteitä kestävyydestä liian aikaisin, kun taas oikeat tulokset ovat todennäköisemmin nähtävissä vasta pitkällä aikavälillä.

7. “Avoimen osuuskunnan” käsite on innostava, ja se tuntuu olevan parhaiten sopeutunut alustojen maailmaan, mutta se on silti edelleen varsin epäselvä. Perusidea on mennä jaetun omistamisen idean tuolle puolen ryhmän sisällä, ja kehittää todellinen yhteisvaurauden kulttuuri, joka on avoin ulkopuolisille. Esimerkiksi osuuskunnan varat olisivat sen jäsenien omaisuutta, mutta jotkut niistä (erityisesti immateriaaliset kuten koodi ja data) voitaisiin saattaa avoimesti kaikkien saataville. Tämä on usein vaikeaa toteuttaa, esimerkiksi datan kohteiden yksityisyyden ylläpitämiseksi. Vielä vakavammin on joskus vaikeaa vetää rajaa sen välille mitä voi ja ei voi jakaa, ja rajat “avoimen” ja “klassisen” osuuskunnan välillä ovat usein hämärtyneet.

8. Sekä kapitalististen että osuustoiminnallisten alustojen olemassaololle on haasteita. Työvoiman transformointi (silpputyön yleisyys, freelancerointi, työnantajien monimuotoisuus) ovat kaikki tunnusomaisia digitaalisen maailman ominaisuuksia ja koskettavat kaikkia sen toimijoita. Niin koskettavat myös dataan liittyvät ongelmat (yksityisyys, luottamuksellisuus, läpinäkyvyys…).

Paljon on työtä vielä tehtävänä — määritelmissä, teoriassa sekä myös konkreettisten kokemusten sekä empiirisen evidenssin keräämisen piirissä. Tämä oli jokatapauksessa hyvä ensimmäinen askel oikeaan suuntaan.

Lähde: http://febecoop.be/fr/cases/conference-sur-les-plateformes-cooperatives/

Teknologia disruptoi vanhentuneita teollisuudenaloja ennennäkemättömällä tahdilla. Neoliberaalin mallin gyroskooppisten vaikutusten lähtiessä lapasesta Paul Mason ilmoittaa kapitalismin lopun alkaneen ja jopa IMF kyseenalaistaa onko heidän kapitalistinen agendansa ollut 30-vuotinen virhe. Tämä artikkeli analysoi sitä miten alustayritykset disruptoivat teollisuudenaloja ja väittää, että uudet teknologiat ja omistusmallit tuovat mukanaan perustavanlaatuisesti uuden, demokraattisen talouden.

Disruptiivisten alustojen nousu

Uberista on tullut kaikkien aikojen arvokkain startup ja se on täysin disruptoinut taksialan jokaisessa maassa joka on ollut sen kohteena. Samalla tavoin Airbnb on disruptoinut hotellimarkkinoita tehden suuria voittoja lappaamalla asiakkailta ja toimittajilta maksuja tuottamatta mitään konkreettista tuotetta tai omistamatta ollenkaan fyysistä infrastruktuuria. Mitkä ovat niiden menestyksen avaintekijät?

Teollisuudenalan disruptoimiseen ei riitä että julkaisee applikaation puhelimeen, täytyy poistaa kipupiste, parantaa palvelua tai yksinkertaisesti parantaa perinteistä transaktioprosessia. Uber ja Airbnb ovat tehneet tämän pröystäilevästi. Uber ei ainoastaan ole parantanut perinteistä taksinbuukkausprosessia, vaan se on myös siirtänyt maksuprosessin fyysisestä digitaaliseen maailmaan. Kaukana ovat päivät jolloin piti taistella löytääkseen taksin numeron, miettiäkseen tuleeko se ollenkaan ja löytääkseen sopivasti käteistä rahaa samalla kun sählää matkalaukkujen kanssa. Uberin kanssa sanotaan vain kiitos ja kävellään pois.

Samalla tavoin kämpän tai huoneen vuokraaminen on aina ollut maksuprosessin hapattama. Aivan sama kuinka paljon luotat toisiin ihmisiin, siinä on aina jotain ”likaista” pyytää muita ihmisiä maksamaan sinulle. Airbnb:n maksu tapahtuu etukäteen verkossa, joten isäntä voi yksinkertaisesti lyödä avaimet kouraan luottavaisena siitä että maksu on jo tapahtunut.

Ihmiset pitävät yksinkertaisista asioista. Nämä uudet, disruptiiviset startupit ovat yksinkertaistaneet ihmisten elämää hyödyntämällä teknologiaa, joka on auttanut niitä kasvamaan eksponentiaalisesti.

Disruptio toimii. Ja se toimii varsin hyvin kun kohteena oleva teollisuudenala on kypsä, mutta hieman ”kalkkeutunut”. Hieman ”vanhanaikainen” ja täynnä ihmisiä jotka eivät tajua mitä on tapahtumassa kunnes on liian myöhäistä; siinä vaiheessa kun uusi ratkaisu on jo hyvällä mallilla syrjäyttämässä vanhaa.

Mikä saa minut ajattelemaan Whitehallia.

Mistä muualta voisi löytää niin erinomaisen ryhmän vanhanaikaisia, umpimielisiä kapitalisteja, jotka ovat hieman ”kalkkeutuneita”? Mistä muualta voi löytää teollisuudenalan joka toimii täysin mooseksenaikaisten ja törkeän epätehokkaiden prosessien avulla jotka hyötyisivät pikkaisesta disruptiosta?

Kapitalismi on alistanut demokratian ja tehnyt siitä teollisuudenalan

Me emme elä todellisessa demokratiassa. Ihmiset väittävät että elämme, mutta ei ole mitenkään mahdollista että se on totta. Jos me eläisimme demokratiassa, meillä olisi sanavaltaa ainakin osaan niistä päätöksistä jotka meitä koskettavat. Mutta meillä ei ole, ei oikeastaan, ei siten kuin meillä olisi demokraattisessa yhteiskunnassa. Aivan sama miten kovaa yritämme. Aivan sama miten paljon osallistumme. Aivan sama miten monta kertaa kirjoitan kansanedustajille, tai twiittaan heille, mielipiteelläni ei ole mitään merkitystä kentän kovalle todellisuudelle. Sosiaalinen paradigma jossa elämme on suuryritysten intressien dominoima. Kapitalismi on alistanut demokratian.

Antakaa kun annan esimerkin. Kuinka, demokratiassa, jotain sellaista kuin TTIP voisi yleensäkään olla mahdollinen? Niille jotka ovat elänet kiven alla viimeiset kaksi vuotta, TTIP on paras esimerkki ahneesta neoliberalismista joka tekee parhaansa saadakseen lisää valtaa planeetalla. Idea on voimaannuttaa jättiläiskorporaatioita antamalla niille oikeus haastaa hallituksia oikeuteen niiden lainsäädännöstä aiheutuneiden liikevoittojen menetyksistä. Fakta on, että tämä “idea”, joka vaikuttaa kaikkiin sillä se yrittää saada valtaa syrjäyttää minkä tahansa ympäristölainsäädännön joka on “vapaakaupan” esteenä, on globaalin eliitin suljettujen ovien takana käytyjen keskustelujen aiheena, ja se näyttää kuinka epädemokraattiseksi asiat ovat muuttuneet. Mitä tapahtui meidän äänellemme? Mitä tapahtui miljoonien ja miljardien ihmisten äänille joihin tämä lainsäädäntö vaikuttaa? Ihmisten äänet eivät ole tervetulleita suuryritysten ”omistamaan” keskusteluun.

Näyttääksemme kuinka pitkälle olemme tässä kehityksessä tulleet, tarkastelkaamme kuinka suuryritykset pelaavat sikaa. Suuryritykset käyttävät kaikkia saatavilla olevia keinoja saadakseen läpi mitä ne haluavat ja lobbaaminen on yksi niiden lempityökaluista. Neal Gorenflo kuvaa kuinka “kuolemantähtialustat” kuten Uber ja AirBnb yhdistävät lobbaamisen muihin vaikuttamisstrategioihin taivutellakseen markkinat tahtonsa valtaan:

Uberin David Plouffe, entinen presidentti Obaman kampanjamanageri, kirjaimellisesti saartoi Portlandin pormestarin, lopulta pakottaen hänet luomaan suotuisat pelisäännöt. Bloombergin “This is How Uber Takes Over a City” kuvaa valaisevasti Uberin pakkokeinotaktiikkaa. Tätä kirjoitettaessa Airbnb pyörittää $8.3 miljoonan kampanjaa voittaakseen San Fransiscon ehdotuksen (Prop F) joka on suunniteltu rajoittamaan Airbnb:n negatiivista vaikutusta kaupungin raketoiviin asumiskustannuksiin. Tämä lobbaustoiminta on vain jäävuoren huippu. Uber ja Airbnb käyttävät hyvän osuuden yli $10 miljardin kollektiivisesta sotarahastosta palkatakseen globaalin lobbaajien armeijan. Heidän kielellään sanottuna he ovat panneet ”saappaat maahan satoihin kaupunkeihin.”

Rajoittamattoman neoliberaalin kaptelismin moderni maailma on kaukainen asia niistä kylämarkkinoista mitä se joskus oli… Gorenflo kuvaa uuden aallon ”ammattilaisia” jotka käyttävät kollektiivisia kykyjään luomaan startuppeja “rynnäkköyrityksiksi” joissa sääntöjä rikotaan, rajoja venytetään ja kirjoitetaan uusiksi kapitalismin hyväksi!

Se on aivan kuin 1+1=10. Mitä enemmän rahaa Kuolemantähtialustat saavat markkinoilta, sitä enemmän palstamillimetrejä ja asiakkaita ne saavat. Mitä enemmän ne rikkovat sääntöjä, sitä enemmän palstamillimetrejä ja asiakkaita ne saavat, joka mahdollistaa niiden taas hankkia muutamat lainat lisää markkinoilta. Taksikuskien lakko? Lottovoitto! Ja sykli toistaa itseään. Se on salamasotaa. Se on rynnäkköyrittämistä. Se on uuden hegemonian valtaannousun ääni.

Demokratia ei välttämättä ole perinteinen ”teollisuudenala”, mutta kampanjalahjoitusten ollessa ennätyssuuria, se on sitä nyt enemmän kuin koskaan. Demokratia siten kuin se oli ennen ja tulisi vieläkin olla määritelty, ei enää toimi niinkuin sen pitäisi. Se ei ole enää ”kansan valta, kansan kautta, kansan hyväksi”, se on enemmänkin ”kansan valta, eliitin kautta, suuryritysten hyväksi”, jossa yksi ”ääni” tyynnyttää äänestäjiä kerran muutamassa vuodessa, ja se on jotain minkä me voimme disruptoida.

Kuinka disruptoida kapitalistinen demokratia?

Kuten olemme nähneet Uberin ja Airbnb:n esimerkeistä, onnistunut disruptio vaatii perustavan tasoisia muutoksia sekä allaoleviin sopimuksiin (käyttöehdot joita et koskaan lue mutta jotka hyväksyt ennenkuin voit käyttää heidän alustojaan) sekä prosesseihin ja transaktioihin (se mitä saat tehdä applikaatiossa ja mitä tapahtuu fysikaalisessa maailmassa) teollisuudenalalla.

Koko taloutemme, itseasiassa koko rahan käsite itsessään, ei ole muuta kuin sopimus. Sanat ”lupaan maksaa velanhaltijalle summan…” jotka ovat edelleen Britannian sterling-puntaan printattuna kiteyttävät sen mille koko taloutemme perustuu. Voisin jauhaa vaikka miten paljon siitä kuinka pankit ovat juosseet karkuun tuon idean kanssa mutta kaksi perusideaa on silti jäljellä: raha on sopimus. Jos haluamme uuden rahajärjestelmän, meidän tulee perustaa se uudenlaisille sopimuksille, kuten esimerkiksi Bitcoin.

Samalla tavoin, yritykset perustuvat sopimuksille, ja vuoden 1976 jälkeen osakeyhtiöiden sopimuksiin on kuulunut olennainen tavoite ”maksimoida osakkeenomistajien voitto”, joka on pääasiallinen ongelma koko sopimuksessa. Tämä on syy korporaatioiden psykoosille joka manifestoituu ympäristön tuhoutumisena ja hyväksikäyttönä samalla kun kasvatetaan eriarvoisuutta.

Kapitalistisen demokratian disruptoimiseksi meidän tulee luoda uudenlaisia sopimuksia jotka kaappaavat nykyiset taloudelliset ja bisneksen omistusmallit JA parantavat prosesseja joilla ”kansa” on interaktiossa näiden systeemien kanssa, jotta tehtäisiin niistä kiinnostavampia, responsiivisempia ja käyttäjäystävällisempiä kuin mitä tällä hetkellä on tarjolla.

Kun ihmiset voivat saada suurimman osan tarvitsemistaan tavaroista ja palveluista demokraattisesti omistetuilta ja hallinnoiduilta organisaatioilta, hajautettujen kryptovaluuttojen avulla tai joillain muilla keinoin, helpommin kuin miten he nykypäivänä pääsevät käsiksi niihin, kapitalismista tulee menneen talven lumia. Siksi siis osuuskunta ja sen digitaalinen isoveli, alustaosuuskunta.

Mikä on alustaosuuskunta?

Osuuskunnat perustuvat vakiintuineisiin Rochdale-periaatteisiin, jotka ovat luonteensa mukaan avoimia, inklusiivisia ja jäseniensä demokraattisesti hallinnoimia. Ne tulevat monissa eri muodoissa, ja ne ovat monin eri tavoin järjestetty, mutta yksi olennainen piirre erottaa ne täysin ”normaaleista” yrityksistä: jäsenomisteinen hallintorakenne. Osuuskunnat voidaan rakentaa myös usean sidosryhmän hallinnoimiksi, jolla taataan se että kaikilla joilla on suhde organisaatioon (esim. työntekijät, asiakkaat, toimittajat, sijoittajat) saavat aidosti sanavaltaa siihen miten organisaatio toimii.

Alustaosuuskunnat ovat verkko-organisaatioita, normaalisti mukaa on virtuaalinen markkina- tai tapaamispaikka jotka, aivan kuten osuuskunnat, ovat niiden jäseniensä omistamia ja hallinnoimia.

Osuuskunnat eivät ole mitenkään erityisen vallankumouksellisia, ne ovat olleet olemassa jo 1800-luvulta asti. Mutta sem ikä on uutta on kiinnostus osuuskuntamallia kohtaan ja miten sitä voidaan soveltaa verkossa toimiviin alustoihin. Olemme nähneet miten hyvin open source -ohjelmistot ovat kaapanneet suljetun lähdekoodin vaihtoehdot ja kuinka nyt alustaosuuskuntamalli, joka itsessään on open sourcea, synnyttää joukon uusia, verkossa toimivia, jäseniensä omistamia ja demokraattisesti hallinnoimia organisaatioita joiden tarkoitus on kaapata alustat korporaatioiden ”kuolemantähtien” tieltä.

Kuinka alustaosuuskunnat voivat disruptoida kapitalistisem demokratian?

Avainsana tässä on ”omistus”. Kuten Marjorie Kelly huomauttaa kirjassaan Owning our future, “Omistus on se painovoimakenttä joka pitää talouden kiertoradallaan”. Perinteisesti välistä vetävät pörssiyhtiöt ovat edustaneet 80% globaalista tuotannosta, mutta niitä hallitsee vain 10% yhteiskunnasta. Eliitin omistamat organisaatiot sallivat niiden vetää välistä vaurautta joka kuuluu meille.

Alustaosuuskunnat toisaalta, jotka tulee aina olla demokraattisessa omistuksessa, ovat omistusvallankumouksen rakennuspalikoita joissa valta siirtyy harvalta enemmistölle. Alustaosuuskunnilla on luonnollinen rahoituslähde joukoissa joista verkostot koostuvat, ovat luonteeltaan generatiivisia, ja ne ottavat huomioon toiminnassaan yhteiset arvot. Niiden tarkoitus on hyödyttää yhteisöjä.

Kaikilla jäsenillä on sanavaltaa siihen miten alustaosuuskuntia johdetaan, ja täten, sillä mitä osuuskunnat tekevät on vaikutusta heihin. Kuvittele paikallinen koulu, kauppa, pubi tai ravintola jotka kaikki ovat osuuskuntia ja sinä olet osa niitä. Sinun tulisi voida vaikuttaa asioihin jotka vaikuttavat päivittäiseen elämääsi tavoilla jotka tällä hetkellä ovat mahdottomia olemassaolevassa ”demokratiassa”. Sinun ei tarvitsis kirjoittaa kansanedustajallesi turhien toiveiden kera vastausta odotellen. Kykenisit esittämään ideoita, keskustelemaan muiden ideoista ja äänestämään suoraan ideoista jotka koskettavat sinua, saaden aikaan todellista muutosta paikallisyhteisössäsi sekä elämänlaadussasi.

Osuuskunnat kannustavat myös yhteisvaurauden kehittämiseen siirtämällä tietoa yksityisestä julkiseen omistukseen. Katso vaikka miten Wikipedia tuhosi Encyclopaedia Britannican ja miten WikiHouse on mahdollistanut open source -asumisen, tai miten WikiSpeed pyrkii valmistamaan open source -autoja. Nämä muutokset ovat perustavanlaatuisia talouden rakenteille. Tietoa ei ikinä voida siirtää takaisin yksityisiin käsiin sen jälkeen kun se on open sourcea. Tämä on yhteisvaurauspohjaisen talouden ensimmäinen elementti, tiedon ja ideoiden keskinäistäminen.

Vain suunnittelemalla uudelleen omistusmallit organisaatioille, joilta me ostamme, joiden leipiin me työskentelemme ja joihin me luotamme, alamme todella disruptoida perinteistä kapitalistista mallia. Kuten Mason huomauttaa:

Looginen postkapitalismin tukijoiden fokus on rakentaa vaihtoehtoja systeemin sisään; käyttää hallituksen voimaa radikaalilla ja disruptiivisella tavalla; ja suunnata kaikki toimet siirtymää kohti — ei puolustaa vanhan systeemin satunnaisia elementtejä. Meidän tulee oppia mikä on kiireellistä ja mikä on tärkeää…

Omistusmallien muuttaminen ei riitä

Kuten Uberin ja Airbnb:n esimerkeissä, disruptio vaatii yhdistelmän uusia sopimuksia ja muutoksia prosesseihin sekä teollisuudenalan transaktioihin. Osuustoiminnallinen omistusmalli on toimiva vaihtoehto ”sitoumuksille” joihin suurin osa yrityksistä perustuu, mutta uudet sitoumukset yksin eivät riitä disruptioon. Teollisuudenalan todellinen disruptio, erityisesti yhtä monimutkainen ja salakavala kuten kapitalistinen demokratia, vaatii myös sen tavan muuttamista miten bisnestä tehdään, tehdä osuustoimintamallista oletus poikkeuksen sijaan.

Jotta disruptio todella toimisi, osuuskuntien perustaminen ja pyörittäminen tulee olla paljon helpompaa. Teknologiaa voidaan käyttää ja sitä käytetäänkin, mutta silti on paljon työtä tehtävänä jotta saadaan uberinkaltainen käyttökokemus joka kannustaa massoja siirtymään pois osakeyhtiöistä ja tekemään osuuskunnista vallitsevan organisaatiomallin.

Niinkin vakiintuneesta järjestelmästä poiskehittyminen ei tule olemaan helppoa, ja moninaiset haasteet vaativat useita teknisiä innovaatioita. Tämän takia “avoin applikaatioekosysteemi”, toistensa kanssa yhteen toimivat open source -appit jotka ovat suunniteltu helpottamaan hajautettua yhteistyötä. Avoin applikaatioekosysteemi ei ole vielä kunnolla olemassa, mutta Sandstorm on hyvä esimerkki tämänhetkisestä kehityksestä ja useita muita appeja joilla pyöritetään osuustoiminnallisia organisaatioita on jo olemassa muualla verkossa. Otetaan esimerkiksi vaikka Loomio, Enspiral:n kehittämä päätöksentekojärjestelmä, joka sallii satojen tuhansien ihmisten tehdä kollektiivisia päätöksiä verkon kautta yksinkertaisen käyttöliittymän avulla. Se on vain yksi applikaatioiden kokonaisuus jota tarvitaan pyörittämään alustaosuuskuntia. Yhdistä Loomio samanlaisten ”avoimien” projektinhallintatyökalujen, kirjanpito-ohjelmistojen, verkkosivujen, ostoskärryjen ja lahjoitusjärjestelmien kanssa, ja osuuskunnan pyörittäminen olisi paljon enemmän ubermaisempaa. Mutta se ei siltikään disruptoisi niitä.

Loomio päätöksistä äänestämiseen.

Osuuskunnille ja alustaosuuskunnille kaikkialla läsnäolevaksi muuttuminen, sekä startupien oletusmallin muuttaminen maailmanlaajuisesti, edellyttää byrokratian riisumista ja juridisten esteiden purkua. Lisäksi osuuskuntien rahoittamisesta pitää tehdä yhtä helppoa kuin taksin tilaaminen. Suurin este yhteistyötä tekevien henkilöyhtiöiden muodostamiselle on lähinnä aina ollut sopimusprosessi. Kuinka monta kertaa oletkaan nähnyt hyvän idean ystävien kesken muuttuvan rämpimiseksi ”yhteisyrityksen” tai ”kumppanuussopimuksen” vaiheessa? Me tarvitsemme prosessin jolla konvertoidaan uudet ideat oikean elämän yhteistyöprojekteiksi jotka eksplisiittisesti välttävät omistusongelmat ja voitonjaon, jotka ovat yleensä suurimmat esteet yhteistyölle.

Jotta tämä voisi toimia, meidän tulee yhdistää idea One Click Co-ops:n taustalla

 joukkoon mukautuia ja helposti ymmärrettäviä organisaatiovaihtoehtoja. Loppujen lopuksi hyviä voitonjakomalleja on vain muutama; jaetaan voitot sidosryhmien kesken, ajan suhteen ja/tai investoitujen resurssien suhteen, joten mallien tulisi toimia suurimmalle osalle organisaatioita heti alussa. Avoimen arvon verkostot tarjoavat toisen varteenotettavan mallin voitonjaolle jossa ”arvokirjanpitojärjestelmä” laskee oman pääoman suhteessa omiin hommiin automaattisesti, mikä poistaa voitonjaon prosessissa olevan kipupisteen.

Kapitalistisen demokratian disruptoimiseksi osuuskunnan perustamisen ja pyörittämisen tulee olla yhtä helppoa kuin:

1. Kirjautuminen verkkopalveluun tai applikaatioon ja sidoryhmien sekä perustajajäsenten määrittäminen

2. Sen määritteleminen haluatko tehdä voittoa, hankkia pääomaa tai tehdä jonkin muun rahoitustoimenpiteen

3. Organisaation nimeäminen

4. Applikaatioiden kustomointi ja asentaminen (verkkosivu, varainhankinta / maksaminen, projektien / työtehtävien / ihmisten ohjaus, päätöksenteko, palkkiojärjestelmät jne) uudelle organisaatiolle

Ylläolevan prosessin tulisi mahdollisesti olla myös ilmainen. Ylläoleva saattaa tuntua haaveelliselta listalta, mutta yksimielisen open source -yhteisön panoksen ja/tai sopivan sponsorin avulla se voitaisiin mahdollisesti toimittaa paljon nopeammin kuin kuvittelemmekaan.

Visio

Joten, sanotaanko että meillä on teknologia, joka sallii meidän perustaa ja pyörittää uusia organisaatioita, jotka perustuvat uusiin sopimuksiin, miten tämä sitten aikoo disruptoida kapitalistista demokratiaa? Tähän visioon liittyy muutamia yksinkertaisia elementtejä, jotka alustaosuuskunnat luovat.

Desentralisoidut hajautetut valuutat (samalla tavoin kuin sisäiset valuutat joita monikansalliset yritykset käyttäät siirtämään varoja yritysten ja valtioiden välillä jotta vältyttäisiin tulleilta ja veroilta) muuttavat sitä tapaa jolla taloutemme toimii suuntaamalla pääomavirtoja toisella tapaa. Esimerkiksi, jos voisin ansaita “osuustoimintakolikoita” yhdessä osuuskunnassa ja käyttää niitä toisessa, osuuskunnan jäsenenä minulla olisi insentiivi tehdä niin, sillä saisin osuuteni liikevoitosta.

Yhteisvaurauden luominen kannustaa siirtymään niukkuudesta yltäkylläisyyteen. Pääsy informaatioon on muuttumassa halvemmaksi, ellei jopa ilmaiseksi, mikä muuttaa yhteiskuntamme luonnetta, mutta alustaosuuskunnat mahdollistavat myös materiaalin kehittämisen (jaetut tavarat) sekä taloudellisen yhteisvaurauden (jaettu pääsy rahoitukseen). Esimerkiksi jos ammatinharjoittamista osuuskunnassa verotettaisiin (demokraattisesti sovitulla asteella) jotta ”yhteisvaurausrahaston” perustamiseksi, johon jäsenet voisivat liittyä, meillä voisi olla demokraattisesti kontrolloitu rahoituslähde uusilla osuustoiminnallisille palveluille.

Delegoiva demokratia muuttaa tapaa jolla yhteisöjä hallitaan, lokaalista globaaliksi.

Koska osuuskuntien jäsenet ja alustaosuuskunnat äänestävät kaikesta ja mistä tahansa mikä niitä koskettaa, yhteisö, jossa jäseninä on erilaisia osuuskuntia, tarjoaa vaihtoehtoisen poliittisen järjestelmän. Kuvittele että sinulla on mahdollisuus äänestää, digitaalisesti, mistä tahansa joka sinua kiinnostaa. Tämä loisi radikaalisti erilaisen interaktiivisen yhteisön ja takaisinkytkennän ”yksi ääni kerran muutamassa vuodessa”-ideaan ”demokratiasta” joka meillä nykyään on. Jos et pidä äänestämisestä, jos sinulla ei ole aikaa tai jos et ole perillä käsiteltävistä asioista, ei hätää, voit vain delegoida äänesi jollekin toiselle johon luotat tai jollekin jolla on hyvä maine käsiteltävän aiheen piirissä.

Osuuskuntien osuuskunta voisi suorittaa organisationaalisia tehtäviä millä tahansa skaalalla, samalla kun varmistetaan demokraattinen hallinto tuomalla päätökset alimmille mahdollisille tasoille. Jos tämäntyyppisiä organisaatioita olisi olemassa, olisi vaikeaa kuvitella miksi tarvitsisimme nykyistä edustuksellista demokratiaa, jos olisi helpompaa nähdä osuustoiminnallisen järjestelmän äänestysten tulokset, mihin tarvitsemme nykysysteemiä ollenkaan?

Kaiken huipuksi osuuskuntia ei aja välistä vetävä, liikevoittoa maksimoiva motiivi, mikä tekee niistä vähemmän alttiita suhdannevaihteluille. Sen sijaan ne ovat normaalisti suunniteltu hyödyttämään yhteisöjä pitkäaikaisilla elämää ylläpitävillä ja hyvinvointia kasvattavilla tavoitteilla, jotka sallivat elämän kukoistaa kestävyyden ja reiluuden arvojen kautta.

Visio on yksinkertainen sovellus nykyteknologiasta vanhentuneeseen teollisuudenalaan joka on kypsä disruptiolle. Mutta ainoa tapa saada se toteutumaan on jos me lakkaamme väittelemästä, valittamasta ja kampanjoimasta nykysysteemiä vastaan ja käärimme hihat uuden teknologian suunnittelemiseksi ja rakentamiseksi. Sopimukset, prosessit ja omistusmallit generatiivisessa taloudessa kaipaavat yksimielistä yhteistyötämme.

Paradoksi: mitä enemmän “kommunistinen” digitaalisen yhteisvaurauden jakamisessa käytetty lisenssi on (ei rajoituksia jakamiselle), sitä kapitalistisempi on niiden käyttö (monikansalliset yritykset käyttävät sitä ilmaiseksi).

Kaksi merkittävää yhteiskunnallista edistysmielistä liikettä kohtaa muutaman ristiriidan ja paradoksin.

Yhtäältä me havaitsemme osuuskuntaliikkeen ja työntekijäomisteisten yritysten uudelleennousun, mikä kärsii kuitenkin muutamista rakenteellisista heikkouksista. Niillä on löyhät yhteydet keskenään ja näin ne epäonnistuvat muodostamaan globaalin vastavoiman joka kykenee vastustamaan ylikansallista pääomaa.

Toisaalta meillä on nousevat yhteisvaurauteen perustuvan vertaistuotannon aloitteet, kuten vapaat ja avoimet ohjelmistot, jotka luovat tiedon, kulttuurin ja designin digitaalista yhteisvaurautta koko ihmiskunnalle. Yhtä kaikki, sellaiset aloitteet ovat usein riskipääomarahoitteisten startupien ja suurten monikansallisten yritysten dominoimia, jotka hyväksykäyttävät samaa yhteisvaurautta.

Täten meillä on paradoksi: mitä enemmän “kommunistinen” digitaalisen yhteisvaurauden jakamisessa käytetty lisenssi on (ei rajoituksia jakamiselle), sitä kapitalistisempi on niiden käyttö (monikansalliset yritykset käyttävät sitä ilmaiseksi). Otetaan esimerkiksi GNU/Linux yhteisvauraus joka on muuttunut myös ”korporaatioyhteisvauraudeksi”, rikastuttaen voittoa tavoittelevia yrityksiä kuten IBM. On selvää että tämä toimii tietyllä tavalla ja tuntuu hyväksyttävältä monista softakehittäjistä. Mutta onko se optimitapa?

Argumenttimme keskittyy yhteiskuntalogiikkaan, joita digitaalisen yhteisvaurauden jakamisessa käytettävät lisenssit usein mahdollistavat. Ne sallivat kenen tahansa ottaa osaa, ja ne sallivat kenen tahansa käyttää. Itse asiassa tämä suhteiden dynamiikka on teknisesti ”kommunismin” muoto: kultakin kykyjensä mukaan, kullekin tarpeidensa mukaan. Tämä paradoksaalisesti sallii, esimerkiksi, monikansallisen korporaation käyttää vapaan ohjelmiston koodia liikevoiton maksimointiin. Samaan aikaan suurin osa avustajista on mukana vapaaehtoisesti, ja ne jotka saavat tuloja ovat joko palkkatöissä tai liitoissa pääomavetoisten yhtiöiden kanssa.

Mitä voidaan siis tehdä?

Ehdotamme kaksivaiheista strategiaa tämän ”kommunistisen” paradoksin ratkaisemiseksi.

Ensinnäkin, väitämme että yhteivaurauteen pohjautuva vastavuoroinen lisensointi, jota myös copyfairiksi kutsutaan sanojen copyright ja copyleft sanaleikkinä, sallii yhteivaurauden eteen työtä tekevien käyttää yhteisiä materiaaleja ilmaiseksi, mutta ei-myötävaikuttavat kapitalistit joutuisivat maksamaan lisenssiä oikeudesta kaupallistaa tämä materiaali. Tässä lähestymistavassa säilytetään vapaa tiedon jakaminen, eli universaali digitaalisen yhteisvaurauden saatavuus, mutta kaupallistaminen on ehdollista vastavuoroisuudelle. Peer Production License esimerkillistää tätä argumenttia. Joten vastavuoroisuus luodaan kapitalististen markkinoiden ja yhteisvaurauden väliin. Tämä sallii samaan aikaan itsenäisten kokonaisuuksien ottaa osaa yhteisvaurauteen suuntautuneisiin yrittäjäkoalitioiden ekosysteemeihin yhdistääkseen ja keskinäistääkseen heidän digitaalisia resursseja ja hyötyäkseen niistä samaan aikaan.

Toiseksi, väitämme että yhteivaurauteen perustuvan vertaistuotantoliikkeen sekä osuuskuntaliikkeiden välillä on synergioita. Ehdotamme ”avoimen osuuskunnan” mallia, eli kokonaisuutta joka olisi juridisesti ja laillisesti sidottu luomaan yhteisvaurautta ja jakamaan resursseja. Avoimet osuuskunnat sisäistäisivät negatiivisia ulkoisvaikutuksia; ottaisivat käyttöön usean sidosryhmän hallintamalleja; myötävaikuttaisivat digitaalisen ja materiaalisen yhteivaurauden luomiseen; ja olisivat yhteiskunnallisesti ja poliittisesti järjestäytyneet globaalien huolenaiheiden ympärille, vaikka ne tuottaisivatkin lokaalisti.

Ehkäpä hyvä tapa ymmärtää tätä kaksinaista ehdotusta on tarkastella toimivaa keskiajan kiltajärjestelmää. Ulkoisesti ne myivät omia hyödykkeitään markkinapaikalla, mutta sisäisesti ne olivat veljeskuntia ja solidaarisuusjärjestelmiä. Tämä on historiallinen analogia jolla ymmärtää uusien yhteisvaurauteen kytkeytyneiden tahojen kaksinaista logiikkaa. Yhteisvaurauskeskisessä taloudessa tämä saavutettaisiin avoimien osallistavien järjestelmien avulla, jotka yhdistäisivät tuottajat ja kuluttaja/käyttäjäyhteisöt keskinäisen solidaarisuuden kautta, kuten tiedämme kuluttajien tukeman maatalouden mallin esimerkistä. Avoimet osuuskunnat kietoisivat mukanaolijat eri rooleihin solidaarisuus-ekosysteemiin.

Vastavoiman rakentaminen

Ainoa tapa saavuttaa systeeminen muutos koko planeetan tasolla on rakentaa vastavoima, eli vaihtoehto globaalille hallinnolle. Ylikansallisen kapitalistiluokan täytyy tuta, että sen valtaa suitsii globaaleja kommonereja sekä heidän elinkeino-organisaatioitaan edustavat voimat. Siksi me täten suosimme yhteisvaurauteen suuntautuneita yrittäjäkoalitioita jotka vahvistavat yhteisvaurautta ja siinä vaikuttavia yhteisöjä, mikä luo talouden heille.

Tällaisisia translokaaleja ja transnationaalisia toimintakoalitioita on jo olemassa. Eräät parhaiten tunnetuista ovat Enspiral (alunperin Uudesta Seelannista); Sensorica (alunperin Montrealista, Kanadasta); Las Indias (suurimmaksi osaksi Espanjassa mutta monia espanjankielisiä jäseniä latinalaisesta Amerikasta); ja Ethos VO (sijaitsee UK:ssa). Uskomme tämän tyypin translokaalin organisaation olevan tulevaisuuden globaalien koalitioiden siemenmuoto yhteisvaurauteen perustuvalle osuustoimintaekosysteemille.

• Essee perustuu Bauwens, M., & Kostakis, V. (2014). From the Communism of Capital to Capital for the Commons: Towards an Open Co-operativism. tripleC, 12(1), 356-361.
• Ristiinpostattu OpenDemocracysta