Kaksi liikettä on syntynyt hiljattain, jotka ehdottavat toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja Piilaakso-henkiselle ”jakamistaloudelle”:

Alusta- ja  Avoin Osuustoiminta. Alustaosuuskunnat vastaavat digitaalisen prekarisaation kiireelliseen ongelmaan, kun taas Avoimet Osuuskunnat katsovat tulevaisuuteen ja kysyvät: Minkälaisen talouden me haluamme?

Kaksi liikettä on syntynyt hiljattain, jotka ehdottavat toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja Piilaakso-henkisee ”jakamistalouden” turmiollisille käytännöille: alusta- ja avoimet osuuskunnat.

Voittoa tavoitteleva jakamistalous yrittää omia käsitteet ja mielikuvat Yhteisvauraudelta peittääkseen identiteettinsä liikevoittoa maksimoivana deregulatorisena kartellina, joka uhkaa vaarantaa työväenliikkeiden aikaansaannokset yhteiskunnassa ja luoda suuren, taipuvaisen alaluokan: Prekariaatin.

Tämän vastavoimaksi nämä kaksi liikettä tarjoavat strategisia vasteita.

Alustaosuustalous pyrkii demokratisoimaan digitaalisten alustojen omistusta ja hallintaa, jotka yhä enemmän toimivat päivittäisessä elämissämme. Avoin osuustoiminta tutkii konvergenssejä yhteisvaurauspohjaisen vertaistuotannon ja osuustoimintamaailman yhteisvaurauden sekä sosiaalisen ja solidaarisuustalouden välillä. Avoimet osuuskunnat eivät pyri luomaan parempia Ubereita tai eettisempiä AirBnb:tä, eikä välttämättä digitaalisia. Sen sijaan ne pyrkivät enemmän suoraan ottamaan kantaa laajempiin ongelmiin kuten julkiseen liikenteeseen ja asumiseen.

Nämä liikkeet ovat yhteensopivia, mutta eri suuntauksilla. Lyhyellä aikavälillä alustaosuuskunnat ottavat kantaa digitaalisen prekarisaation kiireelliseen ongelmaan, kun taas avoimet osuuskunnat katsovat tulevaisuuteen ja kysyvät millaisen talouden me haluamme.

Avoimia talouksia määrittää neljä ei-ohjailevaa, eettistä ohjesääntöä:

1. 1. Sääntömääräisesti suuntauduttu yhteiseen hyvään: Avoimissa osuuskunnissa tuotantoa ei ohjata liikevoitolla vaan yhteiskunnallisiilla ja ympäristöllisillä prioriteeteilla. Yksittäisten organisaatioiden säännöt ottavat nämä arvot huomioon kaikissa tuotannollisissa ja organisationaalisissa prosesseissa.
   2. Luonteeltaan moniääninen: Avoimet osuuskunnat laajentavat päätöksenteon ja omistuksen yrityksen rakenteen ulkopuolelle vapauttaakseen kaikki arvoketjussa mukana olevat kontribuuttorit tai ne joihin osuuskunnan toiminta vaikuttaa. Työntekijöiden lisäksi tähän voi kuulua viereiset yhteisöt, toimittajat, asiakkaat, lastenkasvatus ja affektiivinen työ, rahoittajat jne.
   3. Aktiivisesti yhteisvaurautta luova: Avoimet osuuskunnat eivät ole vain yhteisvaurauden muodossa, ne toimivat vastavuoroisesti isännöimällä olemassaolevaa yhteisvaurautta tai luomalla prosessin aikana uutta. Tämä voi olla digitaalista (koodi, design, dokumentaatio, juridiset protokollat ja parhaat käytännöt jne.) tai fyysistä (tuottava infra, tilojen käyttötarkoituksen suunnittelu, koneet jne.).
   4. Monikansallinen suuntautuneisuus: Vaikka fyysinen tuotanto pidetään paikallisena ja tarveperusteisena (seuraten “Design Global, Manufacture Local”-logiikkaa), avoimet osuuskunnat jakavat tietoa ja resursseja globaalilla tasolla samanhenkisten yritysten kanssa luodakseen poliittisen ja kulttuurisen vastavoiman nykypäivän korporaatiotaloudelle.

Näiden ohjeiden kelpoisuus tulee arvioida yhteisöjen ja osuustoimijoiden reaalisten, materiaalisten olosuhteiden pohjalta.

Avoimen osuuskunnan esimerkkeihin kuuluu Enspiral, monimuotoinen yhteiskunnallisten yritysten verkosto; Fairmondo, eettinen, avoimen lähdekoodin markkinapaikka verkossa; Sensorica, uudenlaisia arvonseurannan muotoja edistävä yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon avoimen arvon verkosto; ja Mutual Aid Network, paikallinen osuustoimintarakenne joka tarjoaa työkaluja generatiivisille talouksille. Kaikki nämä toimivat tällä hetkellä ja ne ovat kansainvälisesti järjestäytyneet.

Avoimen osuustoiminnan pitkäaikaisen tärkeyden paremmin ymmärtämiseksi tutkikaamme kahta tämän hetken tunnusomaista piirrettä: finansialisaatiota ja dekommodifikaatiota.

Finansialisaatio kiihdyttää aitaamisen prosessia (luonnon muuttamista hyödykkeiksi ja suhteiden muuttamista maksullisiksi palveluiksi) kohti rahoituksen abstraktioita, ja lappaa varallisuutta pois reaalitaloudesta. Dekommodifikaatio näyttää, että a) tietyt hyödykkeet (musiikki, elokuvat, digitaalisesti jaeltu kulttuuri, avoimet tietosanakirjat, ohjelmistojen käyttöjärjestelmät) eivät käy helposti kaupaksi ja b) ihmiset yhä enemmän kääntyvät toistensa puoleen tarpeittensa tyydyttämiseksi aurinkoenergian, asumisen, vertaisverkkojen, keskinäisten luottojärjestelmien tai yhteisömaatalouden tuluttajina (tuottajina ja kuluttajina).

Vähentämällä työllisyyttä, palkkaa ja verotusta finansialisaatio ja dekommodifikaatio vaarantavat keynesiläisen sopimuksen, joka lepää koko sosiaalidemokratian alla. Kuitenkin, vaikka dekommodifikaatio voi olla tuhoisaa nykytaloudelle, se voi signaloida siirtymästä niukkuusperustaisesta taloudesta kohti runsautta. Tässä kohtaa avoimet osuuskunnat astuvat mukaan kuvioihin: asettamalla yhteistekemisen elinkeinojemme luonnin keskelle, me pyrimme vähentämään riippuvuutta markkinoista, palkoista ja valtiosta tarjoamalla yhteisövetoisia, joustavia vaihtoehtoja.

Yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon periaatteet, joita sovelletaan hajautettuun valmistukseen ja avoimeen osuustoimintaan, tarjoavat pilkahduksen taloudesta joka voisi olla ja on vaivannäön arvoinen. Vaikka me emme voi varmasti ennustaa miltä laajempi, generatiivinen P2P-talous näyttäisi, me ehdotamme että sitä luonnehtii:

• Runsaus: Suljetut liiketoimintamallit perustuvat keinotekoiseen niukkuuteen. P2P-taloudet tunnustavat luonnollisen runsauden, joka löytyy digitaalisesti jaettavasta tiedosta, ja jakavat sitä kansainvälisesti. Yhteiskunnallisesti tuottava tieto tulee avoimesti mahdollistamaan uusia tiedontuotannon syklejä.
• Avoimuus: Toisin kuin hintasignalointi tai keskussuunnittelu, P2P-talous priorisoi läpinäkyvyyttä, keskinäistä koordinaatiota ja avoimia toimitusketjuja. Mikä on lopputulos? Sopeutuva ja verkottunut tuotantomuoto, joka perustuu aitojen tarpeiden reaaliolosuhteisiin, sen sijaan että ne perustuisivat pääoman vaatimuksiin ylituotannosta, haaskauksesta sekä boom&bust-sykleistä.
• Hoivatyö: Työvoiman erikoistamisen aikaansaaman työvoiman jaottelun pakottamisen sijaan, avoimet osuuskunnat voivat tarjota työkaluja dynaamiseen ja joustavaan osallistumiseen, vapauttaa kaiken tyyppiset kontribuutiot talouden arvoketjussa. Tähän kuuluu lastenkasvatus ja affektiivinen työ, joka jää nykytaloudessa jatkuvasti näkymättömäksi.
• Vastavuoroisuus: Copyleft-lisensointi mahdollistaa monikansallisille yrityksille yhteisvauraussisällön kaupallistamisen, mikä asettaa osuuskunnat ja yhteiskunnalliset sekä solidaarisuusyritykset kilpailulliseen altavastaajan asemaan. CopyFair-lisensointi vahvistaa kommonerien taloudellista mukautuvaisuutta sallimalla heidän kapitalisoida sisältöä ja samalla jakaa sitä täydellä teholla sekä vaatia vastavuoroisuutta (tai rahamaksuja) voittoa tavoittelevilta tahoilta.
• Yhteiset resurssivarannot: Tuotantomuotomme, joihin kuuluu tieto ja tuotantokapasiteetti, voidaan keskinäistää ja ne voivat olla kaikkien arvontuottajien yhteisomistuksessa. Strategiat kuten Avoin Osuustoiminta ja Hajautettu Valmistus voivat vahvistaa yhteisomistusta ja yhteishallintaa ja auttaa luomaan todellista Yhteisvauraus-Avunantotaloutta, jota määrittää tehokkaampi resurssien käyttö, esim. yhteinen data tai valmistustilat.

Tulevissa artikkeleissa tutkitaan sitä miten yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon, hajautetun valmistuksen ja avoimen osuustoiminnan logiikat voivat tarjota työkaluja yhteisvauraussiirtymän toteuttamiseksi, mitä voidaan soveltaa taloudellisiin, poliittisiin ja yhteiskunnallisiin suhteisiin ja tavoitteisiin. Erityisesti me tarkastelemme P2P/yhteisvaurauskehityksen roolia kansalaisten edistämässä politiikassa.

Paola Tubaro raportoi viimeaikaisesta tapahtumasta “How to coop the collaborative economy” Brysselistä. Alunperin julkaistu @ Data Big and Small.

Paola Tubaro: Olin eilen ja kivassa ja kiinnostavassa konferenssissa Brysselissä aiheesta “Kuinka osuustoiminnallistaa kollaboratiivinen talous“, jonka järjesti Belgian osuustoimintaliikkeen suuret toimijat, ja joka perustui kokemuksiin kasvavasta ihmisten ja organisaatioiden verkostosta joka ehostaa internetin osuustoiminnallista puolta. Useat teemat, jotka liittyivät yhteistyötalouden tutkimuksiini, tulivat vastaan, ja haluaisin summata tässä mitkä mielestäni ovat päivän pääopit.

1. On heräämässä konsensus “alustakapitalismin” ja “alustaosuustalouden” välisistä eroista. Ensimmäinen on vain perinteistä kapitalismia — tuotantovälineiden yksityisomistusta ja niiden käyttämistä liikevoiton yksityiseen tuottamiseen — uuden teknologian digitaalisten alustojen kautta, ennemminkin kuin perinteisten yritysten kautta. Jälkimmäinen on pyrkimys tuoda alustojen maailmaan perinteisen osuustoimintaliikkeen periaatteet — jaettu, kollektiivinen omistus. Kaikki ovat samaa mieltä, että kaksi tunnetuinta tämän päivän alustaa — AirBnb ja Uber — kuuluvat alustakapitalismiin.

2. Kiinnostava terminologinen hajaannus: kun hollannin ja englanninkieliset puhuvat ”jakamistaloudesta” ja aloittavat aiheen määrittelyn kuluttajista (ja heidän muuttuvista käyttäytymismalleistaan), ranskankieliset puhuvat mieluummin “yhteistyötaloudesta” ja ottavat tuottajat / työntekijät lähtökohdaksi määritelmälleen. Onko kyseessä vain sattuma vaiko periaatteellisempi erimielisyys? Vielä ei olla varmoja. Oli miten oli, kaikki johtavat siihen että AirBnb ja Uber suljetaan pois määritelmistä — oli fokus sitten “jakamisessa” tai “yhteistyössä”.

3. Kutsuimmepa sitä sitten “jakamistaloudeksi” tai “yhteistyötaloudeksi”, sen globaali vaikutus ei aina ole niin positiivinen kuin asian puuhamiehet väittävät. Koen Frenken University of Utrechtista näytti, että jos taloudelliset vaikutukset ovat yleisesti positiivisia, ympäristövaikutukset ovat ristiriitaisia ja sosiaaliset vaikutukset ovat varsin negatiivisia.

4. Kaupungit, ei valtiot. ovat relevantti hallinnon taso jakamis/yhteistyötaloudelle. “Jakavat kaupungit” ovat uusi hype ja ovat melkein korvanneet jo “älykkäät kaupungit” julkisessa keskustelussa. Tämä nostattaa uutta toivoa: Michel Bauwens, P2P Foundationin johtohahmo, kiinnostavalla tavalla puhui kaupunkien alliansseista uutena ratkaisuna jolla tuodaan yhteen lokaali ja globaali, ohittaen kansallisvaltiokehityksen joka on uuden aallon populismin keskiössä, sekä vasemmiston että oikeiston puolella. Kuitenkin keskittyminen kaupunkeihin tuo mukanaan riskin liiasta urbanisoitumisesta — maaseudun jakaannus, huomasi filosofi Edouard Delruelle University of Liègesta – on yhä huolestuttavampaa kun geografiset eriarvoisuudet tuntuvat olevan suuressa roolissa juuri populismin nousussa (Brexit-äänestys, Trumpin valinta).

5. Alustaosuustalouden yleistymiseksi maailmassa Trebor Scholz, liikkeen eräs johtohahmoista, vaatii uusien narratiivien keksimistä — vakuuttavien tarinoiden kertomista, aivan kuten AirBnb (yhteinen “vihollinen”?) on tehnyt itsensä asemoimiseksi.

6. Suurin osa nykypäivän digitaalisista alustoista, olivatpa ne kapitalistisia tai eivät, ovat kannattamattomia nykypäivänä. Mieti vaikka Twitteriä, joka yli 10 vuoden toiminnan jälkeen tekee siltikin suuria tappioita; ja niin tekevät monet muutkin. Kuitenkin suuret kapitalistialustat ovat onnistuneet houkuttelemaan tarpeeksi riskirahoitusta pysyäkseen pinnalla; tämä on usein vaikeampaa osuustalousmallilla toimiville alustoille, jotka kamppailevat tarvittavan rahoituksen saannin kanssa. Useat osuuskuntien edustajat ovat jakaneet kokemuksiaan yleisölle: julkinen rahoitus on yhä niukempaa ja yksityiset sijoittajat haluavat heidän tarjoavan näytteitä kestävyydestä liian aikaisin, kun taas oikeat tulokset ovat todennäköisemmin nähtävissä vasta pitkällä aikavälillä.

7. “Avoimen osuuskunnan” käsite on innostava, ja se tuntuu olevan parhaiten sopeutunut alustojen maailmaan, mutta se on silti edelleen varsin epäselvä. Perusidea on mennä jaetun omistamisen idean tuolle puolen ryhmän sisällä, ja kehittää todellinen yhteisvaurauden kulttuuri, joka on avoin ulkopuolisille. Esimerkiksi osuuskunnan varat olisivat sen jäsenien omaisuutta, mutta jotkut niistä (erityisesti immateriaaliset kuten koodi ja data) voitaisiin saattaa avoimesti kaikkien saataville. Tämä on usein vaikeaa toteuttaa, esimerkiksi datan kohteiden yksityisyyden ylläpitämiseksi. Vielä vakavammin on joskus vaikeaa vetää rajaa sen välille mitä voi ja ei voi jakaa, ja rajat “avoimen” ja “klassisen” osuuskunnan välillä ovat usein hämärtyneet.

8. Sekä kapitalististen että osuustoiminnallisten alustojen olemassaololle on haasteita. Työvoiman transformointi (silpputyön yleisyys, freelancerointi, työnantajien monimuotoisuus) ovat kaikki tunnusomaisia digitaalisen maailman ominaisuuksia ja koskettavat kaikkia sen toimijoita. Niin koskettavat myös dataan liittyvät ongelmat (yksityisyys, luottamuksellisuus, läpinäkyvyys…).

Paljon on työtä vielä tehtävänä — määritelmissä, teoriassa sekä myös konkreettisten kokemusten sekä empiirisen evidenssin keräämisen piirissä. Tämä oli jokatapauksessa hyvä ensimmäinen askel oikeaan suuntaan.

Lähde: http://febecoop.be/fr/cases/conference-sur-les-plateformes-cooperatives/

Teknologia disruptoi vanhentuneita teollisuudenaloja ennennäkemättömällä tahdilla. Neoliberaalin mallin gyroskooppisten vaikutusten lähtiessä lapasesta Paul Mason ilmoittaa kapitalismin lopun alkaneen ja jopa IMF kyseenalaistaa onko heidän kapitalistinen agendansa ollut 30-vuotinen virhe. Tämä artikkeli analysoi sitä miten alustayritykset disruptoivat teollisuudenaloja ja väittää, että uudet teknologiat ja omistusmallit tuovat mukanaan perustavanlaatuisesti uuden, demokraattisen talouden.

Disruptiivisten alustojen nousu

Uberista on tullut kaikkien aikojen arvokkain startup ja se on täysin disruptoinut taksialan jokaisessa maassa joka on ollut sen kohteena. Samalla tavoin Airbnb on disruptoinut hotellimarkkinoita tehden suuria voittoja lappaamalla asiakkailta ja toimittajilta maksuja tuottamatta mitään konkreettista tuotetta tai omistamatta ollenkaan fyysistä infrastruktuuria. Mitkä ovat niiden menestyksen avaintekijät?

Teollisuudenalan disruptoimiseen ei riitä että julkaisee applikaation puhelimeen, täytyy poistaa kipupiste, parantaa palvelua tai yksinkertaisesti parantaa perinteistä transaktioprosessia. Uber ja Airbnb ovat tehneet tämän pröystäilevästi. Uber ei ainoastaan ole parantanut perinteistä taksinbuukkausprosessia, vaan se on myös siirtänyt maksuprosessin fyysisestä digitaaliseen maailmaan. Kaukana ovat päivät jolloin piti taistella löytääkseen taksin numeron, miettiäkseen tuleeko se ollenkaan ja löytääkseen sopivasti käteistä rahaa samalla kun sählää matkalaukkujen kanssa. Uberin kanssa sanotaan vain kiitos ja kävellään pois.

Samalla tavoin kämpän tai huoneen vuokraaminen on aina ollut maksuprosessin hapattama. Aivan sama kuinka paljon luotat toisiin ihmisiin, siinä on aina jotain ”likaista” pyytää muita ihmisiä maksamaan sinulle. Airbnb:n maksu tapahtuu etukäteen verkossa, joten isäntä voi yksinkertaisesti lyödä avaimet kouraan luottavaisena siitä että maksu on jo tapahtunut.

Ihmiset pitävät yksinkertaisista asioista. Nämä uudet, disruptiiviset startupit ovat yksinkertaistaneet ihmisten elämää hyödyntämällä teknologiaa, joka on auttanut niitä kasvamaan eksponentiaalisesti.

Disruptio toimii. Ja se toimii varsin hyvin kun kohteena oleva teollisuudenala on kypsä, mutta hieman ”kalkkeutunut”. Hieman ”vanhanaikainen” ja täynnä ihmisiä jotka eivät tajua mitä on tapahtumassa kunnes on liian myöhäistä; siinä vaiheessa kun uusi ratkaisu on jo hyvällä mallilla syrjäyttämässä vanhaa.

Mikä saa minut ajattelemaan Whitehallia.

Mistä muualta voisi löytää niin erinomaisen ryhmän vanhanaikaisia, umpimielisiä kapitalisteja, jotka ovat hieman ”kalkkeutuneita”? Mistä muualta voi löytää teollisuudenalan joka toimii täysin mooseksenaikaisten ja törkeän epätehokkaiden prosessien avulla jotka hyötyisivät pikkaisesta disruptiosta?

Kapitalismi on alistanut demokratian ja tehnyt siitä teollisuudenalan

Me emme elä todellisessa demokratiassa. Ihmiset väittävät että elämme, mutta ei ole mitenkään mahdollista että se on totta. Jos me eläisimme demokratiassa, meillä olisi sanavaltaa ainakin osaan niistä päätöksistä jotka meitä koskettavat. Mutta meillä ei ole, ei oikeastaan, ei siten kuin meillä olisi demokraattisessa yhteiskunnassa. Aivan sama miten kovaa yritämme. Aivan sama miten paljon osallistumme. Aivan sama miten monta kertaa kirjoitan kansanedustajille, tai twiittaan heille, mielipiteelläni ei ole mitään merkitystä kentän kovalle todellisuudelle. Sosiaalinen paradigma jossa elämme on suuryritysten intressien dominoima. Kapitalismi on alistanut demokratian.

Antakaa kun annan esimerkin. Kuinka, demokratiassa, jotain sellaista kuin TTIP voisi yleensäkään olla mahdollinen? Niille jotka ovat elänet kiven alla viimeiset kaksi vuotta, TTIP on paras esimerkki ahneesta neoliberalismista joka tekee parhaansa saadakseen lisää valtaa planeetalla. Idea on voimaannuttaa jättiläiskorporaatioita antamalla niille oikeus haastaa hallituksia oikeuteen niiden lainsäädännöstä aiheutuneiden liikevoittojen menetyksistä. Fakta on, että tämä “idea”, joka vaikuttaa kaikkiin sillä se yrittää saada valtaa syrjäyttää minkä tahansa ympäristölainsäädännön joka on “vapaakaupan” esteenä, on globaalin eliitin suljettujen ovien takana käytyjen keskustelujen aiheena, ja se näyttää kuinka epädemokraattiseksi asiat ovat muuttuneet. Mitä tapahtui meidän äänellemme? Mitä tapahtui miljoonien ja miljardien ihmisten äänille joihin tämä lainsäädäntö vaikuttaa? Ihmisten äänet eivät ole tervetulleita suuryritysten ”omistamaan” keskusteluun.

Näyttääksemme kuinka pitkälle olemme tässä kehityksessä tulleet, tarkastelkaamme kuinka suuryritykset pelaavat sikaa. Suuryritykset käyttävät kaikkia saatavilla olevia keinoja saadakseen läpi mitä ne haluavat ja lobbaaminen on yksi niiden lempityökaluista. Neal Gorenflo kuvaa kuinka “kuolemantähtialustat” kuten Uber ja AirBnb yhdistävät lobbaamisen muihin vaikuttamisstrategioihin taivutellakseen markkinat tahtonsa valtaan:

Uberin David Plouffe, entinen presidentti Obaman kampanjamanageri, kirjaimellisesti saartoi Portlandin pormestarin, lopulta pakottaen hänet luomaan suotuisat pelisäännöt. Bloombergin “This is How Uber Takes Over a City” kuvaa valaisevasti Uberin pakkokeinotaktiikkaa. Tätä kirjoitettaessa Airbnb pyörittää $8.3 miljoonan kampanjaa voittaakseen San Fransiscon ehdotuksen (Prop F) joka on suunniteltu rajoittamaan Airbnb:n negatiivista vaikutusta kaupungin raketoiviin asumiskustannuksiin. Tämä lobbaustoiminta on vain jäävuoren huippu. Uber ja Airbnb käyttävät hyvän osuuden yli $10 miljardin kollektiivisesta sotarahastosta palkatakseen globaalin lobbaajien armeijan. Heidän kielellään sanottuna he ovat panneet ”saappaat maahan satoihin kaupunkeihin.”

Rajoittamattoman neoliberaalin kaptelismin moderni maailma on kaukainen asia niistä kylämarkkinoista mitä se joskus oli… Gorenflo kuvaa uuden aallon ”ammattilaisia” jotka käyttävät kollektiivisia kykyjään luomaan startuppeja “rynnäkköyrityksiksi” joissa sääntöjä rikotaan, rajoja venytetään ja kirjoitetaan uusiksi kapitalismin hyväksi!

Se on aivan kuin 1+1=10. Mitä enemmän rahaa Kuolemantähtialustat saavat markkinoilta, sitä enemmän palstamillimetrejä ja asiakkaita ne saavat. Mitä enemmän ne rikkovat sääntöjä, sitä enemmän palstamillimetrejä ja asiakkaita ne saavat, joka mahdollistaa niiden taas hankkia muutamat lainat lisää markkinoilta. Taksikuskien lakko? Lottovoitto! Ja sykli toistaa itseään. Se on salamasotaa. Se on rynnäkköyrittämistä. Se on uuden hegemonian valtaannousun ääni.

Demokratia ei välttämättä ole perinteinen ”teollisuudenala”, mutta kampanjalahjoitusten ollessa ennätyssuuria, se on sitä nyt enemmän kuin koskaan. Demokratia siten kuin se oli ennen ja tulisi vieläkin olla määritelty, ei enää toimi niinkuin sen pitäisi. Se ei ole enää ”kansan valta, kansan kautta, kansan hyväksi”, se on enemmänkin ”kansan valta, eliitin kautta, suuryritysten hyväksi”, jossa yksi ”ääni” tyynnyttää äänestäjiä kerran muutamassa vuodessa, ja se on jotain minkä me voimme disruptoida.

Kuinka disruptoida kapitalistinen demokratia?

Kuten olemme nähneet Uberin ja Airbnb:n esimerkeistä, onnistunut disruptio vaatii perustavan tasoisia muutoksia sekä allaoleviin sopimuksiin (käyttöehdot joita et koskaan lue mutta jotka hyväksyt ennenkuin voit käyttää heidän alustojaan) sekä prosesseihin ja transaktioihin (se mitä saat tehdä applikaatiossa ja mitä tapahtuu fysikaalisessa maailmassa) teollisuudenalalla.

Koko taloutemme, itseasiassa koko rahan käsite itsessään, ei ole muuta kuin sopimus. Sanat ”lupaan maksaa velanhaltijalle summan…” jotka ovat edelleen Britannian sterling-puntaan printattuna kiteyttävät sen mille koko taloutemme perustuu. Voisin jauhaa vaikka miten paljon siitä kuinka pankit ovat juosseet karkuun tuon idean kanssa mutta kaksi perusideaa on silti jäljellä: raha on sopimus. Jos haluamme uuden rahajärjestelmän, meidän tulee perustaa se uudenlaisille sopimuksille, kuten esimerkiksi Bitcoin.

Samalla tavoin, yritykset perustuvat sopimuksille, ja vuoden 1976 jälkeen osakeyhtiöiden sopimuksiin on kuulunut olennainen tavoite ”maksimoida osakkeenomistajien voitto”, joka on pääasiallinen ongelma koko sopimuksessa. Tämä on syy korporaatioiden psykoosille joka manifestoituu ympäristön tuhoutumisena ja hyväksikäyttönä samalla kun kasvatetaan eriarvoisuutta.

Kapitalistisen demokratian disruptoimiseksi meidän tulee luoda uudenlaisia sopimuksia jotka kaappaavat nykyiset taloudelliset ja bisneksen omistusmallit JA parantavat prosesseja joilla ”kansa” on interaktiossa näiden systeemien kanssa, jotta tehtäisiin niistä kiinnostavampia, responsiivisempia ja käyttäjäystävällisempiä kuin mitä tällä hetkellä on tarjolla.

Kun ihmiset voivat saada suurimman osan tarvitsemistaan tavaroista ja palveluista demokraattisesti omistetuilta ja hallinnoiduilta organisaatioilta, hajautettujen kryptovaluuttojen avulla tai joillain muilla keinoin, helpommin kuin miten he nykypäivänä pääsevät käsiksi niihin, kapitalismista tulee menneen talven lumia. Siksi siis osuuskunta ja sen digitaalinen isoveli, alustaosuuskunta.

Mikä on alustaosuuskunta?

Osuuskunnat perustuvat vakiintuineisiin Rochdale-periaatteisiin, jotka ovat luonteensa mukaan avoimia, inklusiivisia ja jäseniensä demokraattisesti hallinnoimia. Ne tulevat monissa eri muodoissa, ja ne ovat monin eri tavoin järjestetty, mutta yksi olennainen piirre erottaa ne täysin ”normaaleista” yrityksistä: jäsenomisteinen hallintorakenne. Osuuskunnat voidaan rakentaa myös usean sidosryhmän hallinnoimiksi, jolla taataan se että kaikilla joilla on suhde organisaatioon (esim. työntekijät, asiakkaat, toimittajat, sijoittajat) saavat aidosti sanavaltaa siihen miten organisaatio toimii.

Alustaosuuskunnat ovat verkko-organisaatioita, normaalisti mukaa on virtuaalinen markkina- tai tapaamispaikka jotka, aivan kuten osuuskunnat, ovat niiden jäseniensä omistamia ja hallinnoimia.

Osuuskunnat eivät ole mitenkään erityisen vallankumouksellisia, ne ovat olleet olemassa jo 1800-luvulta asti. Mutta sem ikä on uutta on kiinnostus osuuskuntamallia kohtaan ja miten sitä voidaan soveltaa verkossa toimiviin alustoihin. Olemme nähneet miten hyvin open source -ohjelmistot ovat kaapanneet suljetun lähdekoodin vaihtoehdot ja kuinka nyt alustaosuuskuntamalli, joka itsessään on open sourcea, synnyttää joukon uusia, verkossa toimivia, jäseniensä omistamia ja demokraattisesti hallinnoimia organisaatioita joiden tarkoitus on kaapata alustat korporaatioiden ”kuolemantähtien” tieltä.

Kuinka alustaosuuskunnat voivat disruptoida kapitalistisem demokratian?

Avainsana tässä on ”omistus”. Kuten Marjorie Kelly huomauttaa kirjassaan Owning our future, “Omistus on se painovoimakenttä joka pitää talouden kiertoradallaan”. Perinteisesti välistä vetävät pörssiyhtiöt ovat edustaneet 80% globaalista tuotannosta, mutta niitä hallitsee vain 10% yhteiskunnasta. Eliitin omistamat organisaatiot sallivat niiden vetää välistä vaurautta joka kuuluu meille.

Alustaosuuskunnat toisaalta, jotka tulee aina olla demokraattisessa omistuksessa, ovat omistusvallankumouksen rakennuspalikoita joissa valta siirtyy harvalta enemmistölle. Alustaosuuskunnilla on luonnollinen rahoituslähde joukoissa joista verkostot koostuvat, ovat luonteeltaan generatiivisia, ja ne ottavat huomioon toiminnassaan yhteiset arvot. Niiden tarkoitus on hyödyttää yhteisöjä.

Kaikilla jäsenillä on sanavaltaa siihen miten alustaosuuskuntia johdetaan, ja täten, sillä mitä osuuskunnat tekevät on vaikutusta heihin. Kuvittele paikallinen koulu, kauppa, pubi tai ravintola jotka kaikki ovat osuuskuntia ja sinä olet osa niitä. Sinun tulisi voida vaikuttaa asioihin jotka vaikuttavat päivittäiseen elämääsi tavoilla jotka tällä hetkellä ovat mahdottomia olemassaolevassa ”demokratiassa”. Sinun ei tarvitsis kirjoittaa kansanedustajallesi turhien toiveiden kera vastausta odotellen. Kykenisit esittämään ideoita, keskustelemaan muiden ideoista ja äänestämään suoraan ideoista jotka koskettavat sinua, saaden aikaan todellista muutosta paikallisyhteisössäsi sekä elämänlaadussasi.

Osuuskunnat kannustavat myös yhteisvaurauden kehittämiseen siirtämällä tietoa yksityisestä julkiseen omistukseen. Katso vaikka miten Wikipedia tuhosi Encyclopaedia Britannican ja miten WikiHouse on mahdollistanut open source -asumisen, tai miten WikiSpeed pyrkii valmistamaan open source -autoja. Nämä muutokset ovat perustavanlaatuisia talouden rakenteille. Tietoa ei ikinä voida siirtää takaisin yksityisiin käsiin sen jälkeen kun se on open sourcea. Tämä on yhteisvaurauspohjaisen talouden ensimmäinen elementti, tiedon ja ideoiden keskinäistäminen.

Vain suunnittelemalla uudelleen omistusmallit organisaatioille, joilta me ostamme, joiden leipiin me työskentelemme ja joihin me luotamme, alamme todella disruptoida perinteistä kapitalistista mallia. Kuten Mason huomauttaa:

Looginen postkapitalismin tukijoiden fokus on rakentaa vaihtoehtoja systeemin sisään; käyttää hallituksen voimaa radikaalilla ja disruptiivisella tavalla; ja suunnata kaikki toimet siirtymää kohti — ei puolustaa vanhan systeemin satunnaisia elementtejä. Meidän tulee oppia mikä on kiireellistä ja mikä on tärkeää…

Omistusmallien muuttaminen ei riitä

Kuten Uberin ja Airbnb:n esimerkeissä, disruptio vaatii yhdistelmän uusia sopimuksia ja muutoksia prosesseihin sekä teollisuudenalan transaktioihin. Osuustoiminnallinen omistusmalli on toimiva vaihtoehto ”sitoumuksille” joihin suurin osa yrityksistä perustuu, mutta uudet sitoumukset yksin eivät riitä disruptioon. Teollisuudenalan todellinen disruptio, erityisesti yhtä monimutkainen ja salakavala kuten kapitalistinen demokratia, vaatii myös sen tavan muuttamista miten bisnestä tehdään, tehdä osuustoimintamallista oletus poikkeuksen sijaan.

Jotta disruptio todella toimisi, osuuskuntien perustaminen ja pyörittäminen tulee olla paljon helpompaa. Teknologiaa voidaan käyttää ja sitä käytetäänkin, mutta silti on paljon työtä tehtävänä jotta saadaan uberinkaltainen käyttökokemus joka kannustaa massoja siirtymään pois osakeyhtiöistä ja tekemään osuuskunnista vallitsevan organisaatiomallin.

Niinkin vakiintuneesta järjestelmästä poiskehittyminen ei tule olemaan helppoa, ja moninaiset haasteet vaativat useita teknisiä innovaatioita. Tämän takia “avoin applikaatioekosysteemi”, toistensa kanssa yhteen toimivat open source -appit jotka ovat suunniteltu helpottamaan hajautettua yhteistyötä. Avoin applikaatioekosysteemi ei ole vielä kunnolla olemassa, mutta Sandstorm on hyvä esimerkki tämänhetkisestä kehityksestä ja useita muita appeja joilla pyöritetään osuustoiminnallisia organisaatioita on jo olemassa muualla verkossa. Otetaan esimerkiksi vaikka Loomio, Enspiral:n kehittämä päätöksentekojärjestelmä, joka sallii satojen tuhansien ihmisten tehdä kollektiivisia päätöksiä verkon kautta yksinkertaisen käyttöliittymän avulla. Se on vain yksi applikaatioiden kokonaisuus jota tarvitaan pyörittämään alustaosuuskuntia. Yhdistä Loomio samanlaisten ”avoimien” projektinhallintatyökalujen, kirjanpito-ohjelmistojen, verkkosivujen, ostoskärryjen ja lahjoitusjärjestelmien kanssa, ja osuuskunnan pyörittäminen olisi paljon enemmän ubermaisempaa. Mutta se ei siltikään disruptoisi niitä.

Loomio päätöksistä äänestämiseen.

Osuuskunnille ja alustaosuuskunnille kaikkialla läsnäolevaksi muuttuminen, sekä startupien oletusmallin muuttaminen maailmanlaajuisesti, edellyttää byrokratian riisumista ja juridisten esteiden purkua. Lisäksi osuuskuntien rahoittamisesta pitää tehdä yhtä helppoa kuin taksin tilaaminen. Suurin este yhteistyötä tekevien henkilöyhtiöiden muodostamiselle on lähinnä aina ollut sopimusprosessi. Kuinka monta kertaa oletkaan nähnyt hyvän idean ystävien kesken muuttuvan rämpimiseksi ”yhteisyrityksen” tai ”kumppanuussopimuksen” vaiheessa? Me tarvitsemme prosessin jolla konvertoidaan uudet ideat oikean elämän yhteistyöprojekteiksi jotka eksplisiittisesti välttävät omistusongelmat ja voitonjaon, jotka ovat yleensä suurimmat esteet yhteistyölle.

Jotta tämä voisi toimia, meidän tulee yhdistää idea One Click Co-ops:n taustalla

 joukkoon mukautuia ja helposti ymmärrettäviä organisaatiovaihtoehtoja. Loppujen lopuksi hyviä voitonjakomalleja on vain muutama; jaetaan voitot sidosryhmien kesken, ajan suhteen ja/tai investoitujen resurssien suhteen, joten mallien tulisi toimia suurimmalle osalle organisaatioita heti alussa. Avoimen arvon verkostot tarjoavat toisen varteenotettavan mallin voitonjaolle jossa ”arvokirjanpitojärjestelmä” laskee oman pääoman suhteessa omiin hommiin automaattisesti, mikä poistaa voitonjaon prosessissa olevan kipupisteen.

Kapitalistisen demokratian disruptoimiseksi osuuskunnan perustamisen ja pyörittämisen tulee olla yhtä helppoa kuin:

1. Kirjautuminen verkkopalveluun tai applikaatioon ja sidoryhmien sekä perustajajäsenten määrittäminen

2. Sen määritteleminen haluatko tehdä voittoa, hankkia pääomaa tai tehdä jonkin muun rahoitustoimenpiteen

3. Organisaation nimeäminen

4. Applikaatioiden kustomointi ja asentaminen (verkkosivu, varainhankinta / maksaminen, projektien / työtehtävien / ihmisten ohjaus, päätöksenteko, palkkiojärjestelmät jne) uudelle organisaatiolle

Ylläolevan prosessin tulisi mahdollisesti olla myös ilmainen. Ylläoleva saattaa tuntua haaveelliselta listalta, mutta yksimielisen open source -yhteisön panoksen ja/tai sopivan sponsorin avulla se voitaisiin mahdollisesti toimittaa paljon nopeammin kuin kuvittelemmekaan.

Visio

Joten, sanotaanko että meillä on teknologia, joka sallii meidän perustaa ja pyörittää uusia organisaatioita, jotka perustuvat uusiin sopimuksiin, miten tämä sitten aikoo disruptoida kapitalistista demokratiaa? Tähän visioon liittyy muutamia yksinkertaisia elementtejä, jotka alustaosuuskunnat luovat.

Desentralisoidut hajautetut valuutat (samalla tavoin kuin sisäiset valuutat joita monikansalliset yritykset käyttäät siirtämään varoja yritysten ja valtioiden välillä jotta vältyttäisiin tulleilta ja veroilta) muuttavat sitä tapaa jolla taloutemme toimii suuntaamalla pääomavirtoja toisella tapaa. Esimerkiksi, jos voisin ansaita “osuustoimintakolikoita” yhdessä osuuskunnassa ja käyttää niitä toisessa, osuuskunnan jäsenenä minulla olisi insentiivi tehdä niin, sillä saisin osuuteni liikevoitosta.

Yhteisvaurauden luominen kannustaa siirtymään niukkuudesta yltäkylläisyyteen. Pääsy informaatioon on muuttumassa halvemmaksi, ellei jopa ilmaiseksi, mikä muuttaa yhteiskuntamme luonnetta, mutta alustaosuuskunnat mahdollistavat myös materiaalin kehittämisen (jaetut tavarat) sekä taloudellisen yhteisvaurauden (jaettu pääsy rahoitukseen). Esimerkiksi jos ammatinharjoittamista osuuskunnassa verotettaisiin (demokraattisesti sovitulla asteella) jotta ”yhteisvaurausrahaston” perustamiseksi, johon jäsenet voisivat liittyä, meillä voisi olla demokraattisesti kontrolloitu rahoituslähde uusilla osuustoiminnallisille palveluille.

Delegoiva demokratia muuttaa tapaa jolla yhteisöjä hallitaan, lokaalista globaaliksi.

Koska osuuskuntien jäsenet ja alustaosuuskunnat äänestävät kaikesta ja mistä tahansa mikä niitä koskettaa, yhteisö, jossa jäseninä on erilaisia osuuskuntia, tarjoaa vaihtoehtoisen poliittisen järjestelmän. Kuvittele että sinulla on mahdollisuus äänestää, digitaalisesti, mistä tahansa joka sinua kiinnostaa. Tämä loisi radikaalisti erilaisen interaktiivisen yhteisön ja takaisinkytkennän ”yksi ääni kerran muutamassa vuodessa”-ideaan ”demokratiasta” joka meillä nykyään on. Jos et pidä äänestämisestä, jos sinulla ei ole aikaa tai jos et ole perillä käsiteltävistä asioista, ei hätää, voit vain delegoida äänesi jollekin toiselle johon luotat tai jollekin jolla on hyvä maine käsiteltävän aiheen piirissä.

Osuuskuntien osuuskunta voisi suorittaa organisationaalisia tehtäviä millä tahansa skaalalla, samalla kun varmistetaan demokraattinen hallinto tuomalla päätökset alimmille mahdollisille tasoille. Jos tämäntyyppisiä organisaatioita olisi olemassa, olisi vaikeaa kuvitella miksi tarvitsisimme nykyistä edustuksellista demokratiaa, jos olisi helpompaa nähdä osuustoiminnallisen järjestelmän äänestysten tulokset, mihin tarvitsemme nykysysteemiä ollenkaan?

Kaiken huipuksi osuuskuntia ei aja välistä vetävä, liikevoittoa maksimoiva motiivi, mikä tekee niistä vähemmän alttiita suhdannevaihteluille. Sen sijaan ne ovat normaalisti suunniteltu hyödyttämään yhteisöjä pitkäaikaisilla elämää ylläpitävillä ja hyvinvointia kasvattavilla tavoitteilla, jotka sallivat elämän kukoistaa kestävyyden ja reiluuden arvojen kautta.

Visio on yksinkertainen sovellus nykyteknologiasta vanhentuneeseen teollisuudenalaan joka on kypsä disruptiolle. Mutta ainoa tapa saada se toteutumaan on jos me lakkaamme väittelemästä, valittamasta ja kampanjoimasta nykysysteemiä vastaan ja käärimme hihat uuden teknologian suunnittelemiseksi ja rakentamiseksi. Sopimukset, prosessit ja omistusmallit generatiivisessa taloudessa kaipaavat yksimielistä yhteistyötämme.

Yritysostot ja transformaatio osuuskunnaksi esitetään yleensä askeleena yhteisvaurauden luonnissa, kun eri sidosryhmät — työläiset ja asiakkaat — ovat mukana resurssien säilyttämisen ja kehittämisen prosessissa. Kuitenkin vaikka osuuskuntamuoto eroaakin perinteisestä pääoman toimintamekaniikasta, joka johtaa usein kapitalistiksi ajautumiseen kun osuuskunta on menestyksekäs. Mitkä muutokset osuuskuntamalliseen toimintaan paremmin mahdollistaisivat yhteisvaurauden luomisen?

Kun yhteisvaurauden rakentamisen havaitaan olevan yhteistoimintaa useiden eri sidosryhmien välillä jotka hallinnoivat resurssia²⁵, osuusomistus pysyy luonteeltaan yksityisenä. Kaikki sidosryhmät eivät voi olla edustettuina osuuskunnassa, ja samalla tavoin jokainen joka osallistuu osuuskunnan elämään ei voi välttämättä olla sen jäsen, sillä hakemuksia joskus hylätään ja jäsenyys ei vain ole ajankohtaista tai tarpeellista. Samalla tavoin, tullakseen osuuskunnan jäseneksi täytyy ostaa osuus, tulee tehdä investointi, vaikkakin usein minimaalinen.

Samalla tavoin jotta voisi tulla osuuskunnan jäseneksi, täytyy ostaa osuus, tehdä sijoitus, vaikkakin minimaalinen²⁶, ja tämä on omistamista. Lisäksi osuuksia ei voida siirtää vapaasti; osuuskunta ostaa ne yleensä takaisin itselleen²⁷. Vaikka kaikki nämä elementit ovat selviä poikkeamia perinteisestä kapitalistisluonteisesta yksityisoistuksesta, on silti totta että osuuskuntaosuudet kuuluvat selkeästi määritellylle luonnolliselle tai oikeushenkilölle.

Kolmas osuuskunnan periaate²⁸ on että yrityksen reservejä ei voi tilittää. Kun yritys tekee voittoa jota ei tilitetä palkkoina tai osinkoina, se kirjataan kirjanpitoon reserveinä jotka kasvattavat yrityksen oman pääoman arvoa²⁹. Klassisessa osakeyhtiön mallissa osakkeenomistajilla on oikeus omaan pääomaan suhteessa heidän omistustensa määrään. Tämä tarkoittaa että osakkeen myyntihinta pitää sisällään tämän osan reserveistä. Osuuskuntaoikeudessa tehtyä liikevoittoa ei voida jakaa jäsenille, joka tarkoittaa että ne kuuluvat yksinomaan osuuskunnalle eivätkä sen jäsenille. Tämän takia transaktiot tehdään aina osuuden nimellisarvoon. Povaavatko nämä jakamattomat reservit yhteisvaurauden rakentamisen? Se ei ole mitenkään varmaa.

Reservit kasautuvat heti kun yritys alkaa tuottaa voittoa. Nykytalouden kilpailuympäristössä nämä reservit, kuten jäseniensä osakkeiden hinnat, ovat voima joka ajaa yrityksen kehitystä. Aivan kuin kuka tahansa kapitalistinen osakkeenomistaja, osuuskunnan jäsenet eivät halua nähdä osuutensa arvon romahtavan. Eivätkä he myöskään halua irroittautua reserveistä, sillä ne edustavat sekä turvaverkkoa osuuksille sekä tapaa kehittää yhteistyötä eteenpäin. Kun osuuskunta kasvaa taloudellisesti, osuustoiminnan hengen monesti voidaan nähdä antavan voimaa organisaatiolle alussa, mutta myöhemmin muuttuvan kapitalistiseksi käyttäytymiseksi. Eräs kaikkein selkeimmistä esimerkeistä tästä osuustoiminnallisesta käyttäytymisestä on Mondragón.

Suurimman kasvunsa aikaan Mondragón koostui 125 osuuskunnasta jotka olivat toisiinsa kytkeytyneitä ylätason osuuskuntien kautta. Sillä oli hallintoelin joka koostui eri osuuskuntien edustajista. Pääosin teollisuusosuuskunnista koostuva ryhmä joutui kohtaamaan globalisaation kun Espanja liittyi Euroopan unioniin vuonna 1996. Se otti käyttöönsä käytännön jossa se hankki ulkomaisia yrityksiä jotka jäivät Mondragónin tytäryrityksiksi ja joita ei muutettu uusiksi osuuskunniksi. Näiden tytäryhtiöiden työntekijät pidettiin työntekijästatuksella, ja he raportoivat yrityksen johdolle eikä heistä tullut osuuskunnan jäseniä niinkuin kollegansa Espanjassa. Joten kysymys onkin nyt, miksei näistä työntekijöistä tullut jäseniä? Useita eri selityksiä on kehitelty (lailliset vaikeudet, jäsenyys joka on varattu vain Baskimaalle yms) jotka ovat jääneet epäuskottavaksi. On olemassa kuitenkin toinen syy joka on paljon arkipäiväisempi.

Vuoden 2012 lopussa osuusryhmän oman pääoman arvo oli 3,95 miljardia euroa, jossa 2,05 miljardia oli osuuspääomaa ja 1,9 miljardia oli jakamattomia reservejä. Toisin kuten ranskalaisten työntekijöiden osuuskunnat (SCOP:t), Mondragónin osuuskunnat revalvoitiin. Voisi luulla että tämä seikka auttaisi uusien jäsenien hankinnassa heidän liittyessään osuuskuntien jäseneksi osuuskuntaosuuden kasvaessa vuosi vuodelta. Mutta kyseessä ei ole täysi revalvaatio, kuten voimme nähdä jakamattomien varojen määrästä joka on lähes yhtä paljon kuin osuuksien määrä. Vaikka nämä jakamattomat varat eivät kuuluisikaan Mondragónin jäsenille yksittäin, ne edustavat silti turvaverkkoa heille ja mahdollisuutta investoida ja kehittää. Joten on helppoa ymmärtää että he ovat kiintyneet näihin varoihin ja haluavat pitää niistä kiinni. Mutta tiukan rahoitukselliselta näkökannalta Mondragónin osuuskunnan uusi jäsen hyötyy noin puoleen tippuneesta hinnasta pääsylle ryhmän omaan pääomaan yksinkertaisesti siksi että reservit ovat kasvaneet. Ei ole epäilystäkään etteivätkö nykyjäsenet olisi onnellisia toivottaessaan uusia jäseniä tervetulleeksi osuuskunnan jokapäiväiseen toimintaan, mutta tehden niin suuressa mittakaavassa. Ostettujen tytäryritysten työntekijöiden integroiminen on kokonaan toinen ongelma.

Toisin sanoen, vaikka jakamattomat reservit ovat kiistämättömästi kollektiivista omaisuutta, se on silti yksityisomaisuutta osuuskunnan ulkopuolisen silmissä. Reservit ovat jakamattomia osuuskuntien kolmannen peruspilarin, rajallisen pääomaosuuden (taloudellinen vastuu), takia. Tämä ei ratkaise omistuksen ongelmaa, joka kytkeytyy oman pääoman olemassaoloon. Voitaisiin testata uutta lähestymistapaa, jossa yritystä rahoitetaan pelkästään velalla. Tämä olisi ennennäkemätön poliittinen vallankumous joka tavoittelisi yhteisen omaisuuden luonnin ideaa: valtaa ei enää voitaisi määritellä omistusosuuksien avulla, vaan sen kautta mikä kunkin suhde tuotantoyksikköön on. Yhteistoiminta antaa vallan päättää. Työntekijät voisivat yhdessä hallita tuotantoa ja käyttäjät voisivat sanoa sanottavansa tuotannon laadusta ja suunnasta. Mutta onko tämä uskottavaa? Onko oma pääoma jotain sellaista mitä meidän tulisi vältellä?

Rahoituksen maailma oikeuttaa oman pääoman olemassaolon sanomalla että lainaajien tarvitsee nähdä omistajilla olevan enemmän hävittäjää kuin lainaajilla on: laina tarkoittaa sitoutumista takaisinmaksuun, huolimatta siitä kuinka yritys pärjää. Osakkeenomistajat kuitenkin kärsivät ensin aktiivisuuden vähenemisestä tai pienenevistä katteista, olettaen että pääomaa on merkittävästi ja että osakkeenomistajilla on jotain hävittävää. Tämän takia rahoituspuolen kaverit aina tarkistavat oman pääoman määrän yrityksessä ennenkuin antavat luottoa osakeyhtiölle. Työntekijäosuuskuntien maailmassa kuitenkin voimme nähdä aggressiivisempia lähestymistapoja.

Voimme viitata Ceralesp SCOP:n esimerkkiin, joka sijaitsee Saint Vallierissa, Ranskan Drômessa. Korkeajännite-eristeiden valmistajayritys tuli amerikkalaisomistajiensa likvidoimaksi vuonna 2004. Työntekijät saivat aikaan suunnitelman tehdä yrityksestä osuuskunta jotta työpaikat säilyisivät. Tarvittiin rahoitusta 900 tuhatta euroa. Kaikki pankit, paitsi Crédit coopératif, kieltäytyivät rahoittamasta projektia. Osuustoimintaliike — riskipääoma SCOP-liikkeen puolelta sekä Crédit coopératif — raapivat kasaan 800 tuhatta lainoina ja pääomasijoituksina. Työntekijöiltä pyydettiin 100 tuhatta sijoituksina, jota heillä ei ollut. Lopulta he antoivat 51 tuhatta ja loppu tuli lahjoituksina paikallisilta jotka halusivat tukea työllistymistä. Yritys on juuri juhlinut 10-vuotista taivaltaan jonka aikana se on nostanut palkkoja samalla kun se on palkannut lisää henkilöstöä. Kaikki tämä vain  5.67%:n alkusijoituksella tuotantokustannuksista, joka on rahoituksen maailmassa aivan täysin ennenkuulumatonta.

Viimeaikaisempi tapaus sattui kun teknologiayritys muutettiin työntekijäomisteiseksi SCOP:ksi, nimeltään SET. Yritys, joka kuului vararikkoon joutuneelle sveitsiläiselle startupille, oli pantu myyntiin. Amerikkalais-singaporelainen K&S esitti tarjouksen yrityksestä. Henkilöstö pelkäsi menettävänsä kehittämänsä teknologian jota he olivat työstäneet vuosia³⁰, ja halusivat tarjota itse yrityksestä. Heillä ei kuitenkaan ollut käsillään paljoakaan varoja (€160,000), mutta heidän onnistui löytää rahoituskumppaneita. Vaikka he eivät olleet suunnitelleet muuttavansa yritystä työntekijäomisteiseksi, osuustoimintaliike löysi ratkaisun myymällä osakkeita osakepääomaa varten jotta yritys voisi lainata Crédit coopératif ja CIC -pankeilta. Työntekijät toivat pöytään vain 8% lopullisestia €2 miljoonan rahamäärästä. Kaksi vuotta oltuaan markkinoilla, yritys menestyi hyvin ja jatkaa tuloskasvua ja innovoimista.

Nämä kaksi esimerkkiä — voisimme ottaa satoja samanlaisia — näyttävät meille että osuustoimintaliike ja rahoitusmaailma toimivat eri maailmankuvista. Oma pääoma ei ole se joka palvelee takeena, vaan työntekijöiden halu pitää työpaikkansa. Itse asiassa, jos osuuskunnan laillinen muoto ei vaatisi jäseniä ja täten osuuksia, osuuskunnat toimisivat aivan yhtä hyvin ilman rahoitusta työntekijöiltään. Jos tämä on usein homman nimi (ilman että väitetään että se on aina sitä), voiko yritys käytännössä toimia kun sen ainoa rahoitusmuoto on velka?

Velkarahoitus tarkoittaa että työntekijät eivät rahoita yritystä itse³¹ ja että he täten saavat täyden markkina-arvon kaikesta siitä mitä he tuottavat³². Ensisilmäyksellä tämä vaikuttaa tukalalta kun puhutaan omasta pääomasta ja eri kirjanpitokäytäntöjen soveltaminen johtaa eri suuruisiin arvioihin omasta pääomasta. Vaikeus on osuuksien arvioinnissa³³. Mutta sen sijaan että yrittäisimme antaa niille arvon, miksemme hyväksyisi sitä että kaikki varat, aineettomat ja aineelliset, täytyy rahoittaa? Tämä on jo asian laita pitkävaikutteisten aineellisten varojen sijoituksissa. Yritys joka haluaa investoida koneeseen ja käyttää sitä 20 vuotta joutuisi, esimerkiksi,  rahoittamaan hankintansa samanpituisella pankkilainalla³⁴. Sama tulisi tehdä minkä tahansa aineettoman varan kuten tutkimuksen ja tuotekehittelyn tai julkisuustoiminnan kampanjan tapauksessa. Tutkimus ja tuotekehitysohjelma täytyy ensin määritellä ja se rahoitettaisiin vaihtuvakorkoisella riskipääomalla riippuen tutkimuksen tavoitteista. Samalla tavoin markkinointikampanjaa tulee rahoittaa etukäteen tietyn ajan jonka aikana yritys toivoo näkevänsä tuloksia, mahdollisesti takaisinmaksuaikataulun kera joka auttaisi nopeasti maksamaan suurimman osan kampanjasta, jonka jälkeen pienemmät maksut vastaisivat sitä julkisuutta jonka kampanja on tuonut. Viimeisenä suuri osa varoista luottaa lyhytaikaisiin elementteihin kuten osakkeisiin, myynti- ja muihin saamisiin joista on vähennetty lyhytaikaiset velat. Tämä on klassinen liiketoimintakulujen arviointi. Idea on täten että pankit antavat yrityksille lainaa määrän joka vastaa juoksevien kulujen määrää, jota jatkuvasti arvioidaan uudelleen perustuen kirjanpitoon.

Yhteiskunnallisten yritysten velkarahoittaminen on täten teknisesti mahdollista. Se sallisi yritysten perustamisen ilman omaa pääomaa joka ei kuuluisi kenellekään erityisesti, vaan se olisi kaikkien työntekijöidensä ja asiakka saatavilla. Tässä formaatissa, toisin kuin osuuskunnat jotka eroavat kapitalistisesta ajattelusta vain osittain, yritys ei keräisi voittoja itselleen. Tämä tarkoittaa, että työntekijöille korvattaisiin eksaktisti heidän työnsä markkina-arvon verran, mahdollisesti korjattuna subventioilla tai vähennyksillä. Tämä olettaa pankkitoiminnan ja rahoitussektorin olemassaolon, mikä sallisi tuotantovälineiden kollektiivisen omistuksen eri tasoilla ja edustaisi yhteisvaurautta kaikkein korkeimmilla yrityksen tasoilla. Tässä kontekstissa investointipäätökset olisivat yrityksen työntekijöiden yhdessä tekemiä, ja sosialisoitu luottolaitos suostuisi rahoitussuunnitelmaan, täten ennustaen yhteisvaurauden esimerkkitapahtuman jota edistetään luomalla yhteisvaurauden keskusjärjestö.

Viitteet:

²⁵ Commun, Essai sur la révolution au XXe siècle, [Commons, an essay on the revolution of the 20th century] Pierre Dardot and Christian Laval, Editions La Découverte, 2014

²⁶ Which is not always the case of workers’ cooperative, in particular those in the Mondragón group in Spain.

²⁷ This is why they are variable capital companies.

²⁸ http://www.entreprises.coop/7-principes-cooperatifs/85-decouvrir-les-cooperatives/quest-ce-quune-cooperative/166.html

²⁹ Reserves are defined, among other things, as being the difference between the assets and liabilities.

³⁰ The SET was set up in 1975. It was then bought out by a German electronics group and then by the Swedish start-up which saw the technology developed by SET as an asset to its own expansion.

³¹ Which would lead to the creation of equity.

³² By disregarding the regulatory mechanisms of redistribution of the wealth produced such as social security contributions.

³³ Although debts are relatively easy to quantify, as they are sums of money that must be repaid, the lack of certainty in relation to evaluating equity is due to the assets, as the liabilities are always equal to the assets.

³⁴ Or sometimes leasing. In this case, the equipment does not even belong to the company and is not listed as an asset.

Lähde:

http://www.workerscontrol.net/authors/cooperative-and-common-ownership

Osuuskunnat pysyivät kehityksessä mukana vielä ensimmäisen ja toisen teollisen vallankumouksen aikana. Kolmannen vallankumouksen aikana niiden kyky pysyä mukana kehityksessä on kuitenkin jäänyt jälkeen. Miksi?

Nyt kysyntä ja tarjonta kohtaavat paremmin digitaalisilla markkina-alustoilla. Ay-liikkeellä ja osuuskunnilla on varsin vähän sanottavaa tähän kehitykseen, joka on kohtuullisen paljon teknologiavetoista. Alustojen arkkitehtuuri ei ole keskitetty niinkuin työväenliikkeen toiminta on, se on hajautettu. Se ei ole ylhäältä alas, se on kollaboratiivinen, yhteistyöhön perustuva. Se ei ole suljettuihin omistusoikeuksiin perustuva, se on suunniteltu avoimeksi ja läpinäkyväksi.

Ay-liikkeen pohjimmainen filosofia edelleen on oikea. Meidän tulee kyetä jakamaan tuotannon hedelmät paremmin keskenämme. Erityisesti antaa työntekijälle hänen osuutensa. Ay-liike kuitenkin elää edelleen toisen teollisen vallankumouksen mielentilassa. Samoin osuuskunnat. Niiden molempien täytyy organisoitua uudelleen digitaalisen lateraalisesti skaalautuneen ja levittäytyneen nuoren sukupolven tarpeisiin. Niiden tulee kyetä pääsemään sisään 2000-luvun nuorten maailmaan ja palkata heitä kertomaan osuuskunnille ja ay-liikkeelle miten nykyajan ihminen toimii ja ajattelee.

Työväenliike voi olla todella voimakas taho. Nykynuoret ovat avoimia jakamistaloudelle, he ovat avoimia palvelujen ja tuotteiden tuottamiselle hajautetusti (kaikilta kykyjensä mukaan, kaikille tarpeensa mukaan). Tämä on kuitenkin elävän elämän kamppailu, sillä jotkut yritykset ovat luomassa alustoja ja näiden avulla monopoleja. Jotkut nousevat jakamistaloudella huipulle, niinkuin Uber, Google ja Facebook. Jakamistalous on kuitenkin muutakin kuin nämä firmat. Se on sohvasurffausta. Se on Wikipedia. Se on paljon asioita joilla ei tehdä voittoa.

Ratkaisu ongelmaan on järjestäytyminen. Järjestäytyminen tarkoittaa paljon enemmän kuin appsin lataamista puhelimeen. Järjestäytyminen on läsnäoloa yhteisöissä. Se on läsnäoloa neuvottelupöydissä. Teknologia on niin disruptiivista ja hajautettua, että sitä ei voi monopolisoida. Siksi nuorilla on mahdollisuus saada asiat ajettua läpi yhteistyötä tekemällä.

Ay-liikkeen ja osuuskuntien rooli tässä muutoksessa on seuraava. Niillä on kokemusta. Niillä on viisautta. Tämä viisaus ja kokemus kamppailusta on siirrettävä seuraavalle sukupolvelle. Peli, säännöt ja strategiat on muutettava. Meidän on järjestäydyttävä yhteen jotta voimme saada hallintaamme jonkin osuuden tuotannosta itsellemme. Se on ay-liikkeen ja osuuskuntien historia, niiden perintö. Uuden sukupolven on opittava tuntemaan tuo historia. Heidän on järjestäydyttävä sen sijaan että pilkkaisivat ay-liikettä sen rajoittavasta mentaliteetista. Sen sijaan että haukuttaisiin ay-liikettä, on muodostettava uuden maailman liike, joka ottaa huomioon nuorten tarpeet ja maailmankuvan, joka kirjoittaa pelin säännöt uusiksi, ja joka ottaa kaikki mukaan keskusteluun työn, toimeentulon ja tuotannon hedelmien jakautumisen tulevaisuudesta. Diskurssi on kirjoitettava uusiksi.

Uusi sukupolvi on jakanut omaa tietoaan vanhemmille sukupolville, sillä uusi sukupolvi on diginatiivi. Uusi sukupolvi on ollut luomassa jakamistaloutta. Nollamarginaalikustannuksin tuottaminen on täysin yhteensopivaa kaiken sen kanssa mitä ay-liike ja osuuskunnat ovat, mutta sen yhdistymisen täytyy alkaa nyt. Kolmannen teollisen vallankumouksen disruptiot ovat täysin käsityskykymme ulottumattomissa niiden impaktin suhteen. Emme koskaan ole nähneet yhteiskunnan mullistuvan yhtä paljon yhtä lyhyessä ajassa. Pörssiyritysten hallitukset ovat täysin ymmällään siitä mistä voitot revitään kun marginaalikustannukset ovat nolla. Pörssiyritykset ovat kuitenkin askeleen edellä ay-liikettä ja osuuskuntia.

Kolmas teollinen vallankumous suosii osuuskuntia ja niiden toimintamalleja. Saksassa pienosuuskunnat tuottavat yhdessä energian yhteisöille. Isot firmat ovat pelistä pois. Uusiutuvan energian käyttö vaatii hajautusta ja yhteistyötä. Sitä tuotetaan joka paikasta keräämällä: aurinko, tuuli, lämpö. Sellainen hajallaan oleva lähteiden kokoelma toimii parhaiten osuuskuntien avulla. Osuuskunnat ovat jo voittaneet. Ne tuottavat paikallisesti energian tulevaisuudessa. Sähköyhtiöt saattavat pyörittää verkkoja, mutta kansalla on jo valta tuotannossa. Jos sähköä pystytään tuottamaan hajautetusti, niin pystytään varmasti paljon muutakin. Tämä ei ole teoriaa, tämä tapahtuu tällä hetkellä, Tämä on todellisuutta.

Ay-liikkeen ja osuuskuntien on nyt otettava homma haltuun. Niiden on keksittävä itsensä uudelleen ilman että ne menettävät taustafilosofiaansa ja motivaatiotaan, joka tarkoittaa tuotannon hedelmien JAKAMISTA. Meidän tulee ottaa aktiivisempi rooli uuden yhteiskunnan luomisessa ja kehittämisessä. Ja se tulee ottaa nyt.

http://ouisharefest.com

Muut OuiShare Fest -sessiot http://www.youtube.com/user/OuiShareTV

Bauwens näkee neljä suuntaa tulevaisuuden taloudelle.

1. Netarkinen kapitalismi: Voittoa tavoitteleva, keskitetty vertaistuotannon dynamiikan kontrollointi. Esimerkkinä Facebook. Käyttäjät tuottavat sisältöä, mutta yhtään käyttöarvoa ei valu takaisin käyttäjille vaihdannasta. Yritys pitää voitot.
2. Henkilökohtainen kapitalismi: Voittoa tavoitteleva, hajautettu vertaistuotannon dynamiikan kontrollointi. Esimerkkinä Bitcoin.
3. Paikallinen resilienssi: Hyötyä, ei voittoa, tavoitteleva, hajautettu vertaistuotannon dynamiikan kontrollointi. Esimerkkinä paikallistaloudet, siirtokaupunkitaloudet.
4. Globaali yhteisvauraus: Hyötyä, ei voittoa, tavoitteleva, globaali vertaistuotannon koordinointi.

Termi osuuskunta (co-op) tuo mieleen kollektiivisen maanviljelyn tai käsityöläisolutpanimot. Mutta Virginie Perotin Leeds University Business Schoolista on syntetisoinut tutkimusta työntekijäomisteisista yrityksistä Euroopassa, ja havainnut, että lukuun ottamatta holistisia sosiaalisia työntekijän autonomiasta aiheutuvia hyötyjä, antamalla työntekijöille suora vastuu tuotannon järjestämisestä mahdollistaa liiketoiminnan operoinnin tehokkaammin. Vaakakupin toisella puolella Perotinin mukaan ”osuuskunnat ovat tuottavampia kuin tavalliset yritykset, ja niiden työntekijät työskentelevät paremmin ja fiksummin ja ne ovat tehokkaammin organisoituja”.

Työntekijäomisteisissa johtoryhmissä osuuskunnat välttävät sitä perinteistä kitkaa joka aiheutuu pomon käskiessä ylhäältä, ja henkilöstön väärinymmärtäessä tai kiistellessä päätöksistä tai vastustaessa epäreilua työnjakoa. Työvoiman ja johdon yhteensulauttaminen virtaviivaistaa toimintoja ja säästää energiaa joka muuten uppoaisi työvoiman kouluttamiseen ja valvomiseen.

Perotin alleviivaa tutkimusta ranskalaisista osuuskunnista, joka paljastaa että ”useilla teollisuudenaloilla tavalliset yritykset tuottaisivat enemmän nykyisillä työntekijämäärillä ja pääomalla jos ne muuttuisivat työntekijäomisteisiksi”.

Vastoin stereotyyppiä, Euroopan osuuskuntasektori on yleisesti monimuotoisempi kuin mikään muu omistusjärjestely. Osuuskunnaksi konvertoituminen nähdään tapana ”pelastaa” epäonnistunut yritys, Perotinin tutkimus paljastaa, että Ranskassa vuodesta 1997 vuoteen 2001, enemmän kuin kahdeksan kymmenestä osuuskunnasta, joka tuona aikana aloitti perustettiin tyhjästä, eikä yritysmuodon muuttamisen kautta (verrattuna uusiin yrityksiin osuuskunnat olivat paremmin edustettuina startuppien joukossa).

Priorisoimalla työntekijän autonomiaa, osuuskunnat tarjoavat kestävämmän pitkäaikaistyön mallin, mutta ei ainoastaan siksi että työntekijäomistajat pyrkivät suojaamaan omaa elinkeinoaan. Jos yritys päätyy taloudelliseen hätätilaan, Perotin sanoo, osuuskunnat yleensä ovat kykenevämpiä säilyttämään työpaikat samalla kun suunnitellaan pitkäaikaisia sopeuttamistoimia, kuten kasvun hidastaminen. Perinteiset yritykset taas keskittyvät vähemmän strategiseen suunnitteluun ja yksinkertaisesti leikkaavat työpaikkoja kulujen kattamiseksi.

Vaikka osuuskunnat vaihtelevat muodossa, allaoleva filosofia, erityisesti Euroopassa, on osuuskunnan olemus sekä demokraattisena yrityksenä että julkisena järjestönä. Usein työntekijäomisteiset yritykset ovat valtuutettuja — yrityslaeilla — varaamaan osuuden varoistaan pitkäaikaisen osuustoimintamallin säilyttämiseksi. Vaikka omistajat sulkisivat tai jättäisivät liiketoiminnan, nämä osuuspääomat kierrätetään takaisin tuleville sukupolville tai tukijärjestöille. Käytäntö on vähäisempää amerikkalaisissa osuuskunnossa, mutta eurooppalaisessa osuuskunta kulttuurissa Perotinin mukaan ”olemme saaneet aikaan yhteistä hyvää perustamalla instituution tuleville sukupolville”.

Amerikassa on vähemmän osuuskuntia kuin Ranskassa tai Espanjassa, arviolta noin 300-400 osuuskuntaa työllistää 7000 ihmistä ja tuottaa yli 400 miljoonaa dollaria liikevaihtoa vuosittain, United States Federation of Worker Cooperatives (USFWC): mukaan. Mutta kasvavan prekaari talous puskee työntekijäomisteisuuden kohti työvoiman tuotannontekijöiden yhteisomistusta. Osuuskunnat voivat buustata uraliikkuvuutta ja saada aikaan työpaikkoja, samalla kun yhteisöt hyötyvät omistusjärjestelystä joka pitää pääoman investoituna lokaalisti, ilman että kasvottomat korporaatioketjut siitä hyötyisivät ulkomailla.

”En näe syytä miksi tämän ei tulisi olla tapa jolla yritykset jatkavat seuraavalle sukupolvelle kun omistaja jää eläkkeelle, tai tapa jolla startupit lähtevät käyntiin”, sanoo Melissa Hoover, USFWC:n johtaja Democracy at Work Insitutessa. Koulutusohjelmien kautta USFWC auttaa kasvattamaan uusia osuuskuntia ja promoamaan käytänteitä ruohonjuuritason työntekijäomistukseen. Joillain alueilla osuuskuntien yhteenliittyminen on kehittynyt yhteisökehitysohjelman perustaksi: esim. New York City jokin aika sitten antoi rahaa käyttöön aluksi 1,2 miljoonaa, jota nostettiin 2,1 miljoonaan, paikallisten osuuskuntien verkoston kehittämiseen. Viime vuonna myös Kalifornia otti käyttöön lainsäädännön jolla virtaiviivaistetaan osuuskunnan perustamista.

Vaikka osuuskuntamalli ei ole laajalle levinnyt, jotkut ovat rakentaneet laajoja operaatioita, kuten bronxilainen Cooperative Home Care Associates, kotihoidon palveluja tuottava toimisto joka työllistää yli 2000 ihmistä palkalla jolla elää ja reilulla aikataulustandardilla. Muihin kuuluu printtipajoja, kahviloita, uusiutuvan energian tuottajia, ja nämä perustuvat yleensä sosiaalisesti tietoiselle eetokselle.

Voisivatko nämä osuuskunnat skaalautua ylöspäin kilpailemaan suuria korporaatioita vastaan? Hoover ennustaa että tuleva suurten ikäluokkien eläköityminen PK-sektorilla tarjoaa mahdollisuuksia osuuskunnaksi kääntymiselle. Monet näistä firmoista ovat toimintakykyisiä mutta ne eivät houkuttele suuria asiakkaita, joten sen sijaan että lopetettaisiin kokonaan, eläköityvä omistaja voi antaa avaimet suoraan veteraanityöntekijöiden kouraan. ”Jos on ostajien markkinat”, Hoover sanoo, ”miksei auttaa ostajia joilla ei ole aiemmin ollut mahdollisuutta omistaa firmaa?”

Jäätyneen palkkakehityksen ja kasvavan epätasa-arvon aikoina Hoover näkee kilpailuetua osuuskunnille, erityisesti ympärillämme murentuvassa maailmassa. Ympäristökriisit, pääomakriisit, ihmiset nälkiintyvät, on asunnottomuutta maailman rikkaimmassa maassa. Ja kun tuo kaikki alkaa filtteröityä jokapäiväiseen tietoisuuteen… kuinka me voimme visioida erilaisen järjestelmän? Tämä on todella systeemi joka tuo jäsenten edut ja yhteisön edut organisaatiomalliin mukaan.

Työntekijäomistajille liiketoiminnan tarjoama on jopa vieläkin suorasukaisempi: Max Perez, omistajatyöntekijä Arizmendi-leipomossa Bay Arealla puhuu USFWC:n raportissa siitä kuinka osuuskunta auttoi häntä pääsemään yli työllistymisrajoitteista jotka hän kohtasi vankilasta päästyään.

”Olin todella hermostunut enkä halunnut kertoa menneisyydestäni, mutta osuuskunta antoi siihen mahdollisuuden koska heitä kiinnosti enemmän minä kuin historiani”, hän kirjoittaa. Perheen elättävä osuuskuntatyö on mahdollisutanut hänelle ja muille työntekijöille selvitä korkeista elinkustannuksista ja pysyä yhteisön jäsenenä. ”Leipominen on kovaa hommaa, me emme aina ole samaa mieltä, mutta siksi minä välitän tästä paikasta niin paljon. Haluan toisille saman mahdollisuuden kuin itse sain.”

Osuuskunnat eivät välttämättä saa aikaan vallankumousta, mutta ne tuovat hyvän tuoton sijoitetulle pääomalle, ja antavat työntekijöille voiman vastata yhteen hyvään asiaan toisella.

Lähde: Films for Action