Tämä essee on päivitys tutkimukseen ja teoriaan pitkistä kehityskaarista, jota on työstänyt Schumpeter ja Kondratieff, sekä viimeaikaisempana Carlota Perez kirjassaan Technological Revolutions and Financial Capital: The Dynamics of Bubbles and Golden Ages.

Lyhyesti, kapitalistinen kehitys elää pitkissä 50-60 vuotta kestävissä sykleissä. Ensimmäisessä dynaamisessa vaiheessa useat teknologiset innovaatiot yhdessä sovitetaan yhteen tärkeisiin rahoituksellisiin innovaatioihin, jotka tarjoavat tarvittavat investointikeinot jotta innovaatio tulisi mahdolliseksi (suom. huom. innovaatio on mahdollista ilman rahoitusta). Mutta toisessa vaiheessa, finansialisaation aiheuttama poikkeama johtaa kasvun leikkaantumiseen, joka väistämättä johtaa yhtäkkiseen systeemin pysähtymiseen, eli kriisiin jota käymme tällä hetkellä läpi.

Jotta saataisiin aikaan uusi aalto, tarvitaan uusi sarja teknologisia innovaatioita, joiden tulee vastata uuteen rahoitusjärjestelmään.

Tässä on kriittinen kappale:

”Kirjoittajat määrittelevät markkinatasapainon periodiksi jolloin markkina toimii täydellä kapasiteetilla, ja näyttävät että tämä kestää vain muutaman vuosikymmenen heilurin keskivaiheilla. Kun kysyntä-tarjonta -epätasapainot pikkuhiljaa pahenevat, tapahtuu yhtäkkinen Systeeminen Stoppi (3S), eli perustavaa laatua oleva markkinoiden vika, jossa on skenaarioita jotka vaihtelevat 1980-luvun stagflaatiosta 1930-luvun suureen lamaan, ja samanlaisiin dramaattisiin tapahtumiin menneinä ja nykyisinä aikoina. Nämä erilaiset tilanteet yhdisti yksinkertainen seikka — puhtaan markkinasuuntautuneet voimat eivät osanneet ratkaista niitä yksin, lähtien pitkistä taantumista, tai vielä pahempaa, vallankumouksista ja sodista. Radikaalisti uuden teknologian käyttöönotto, joka kykenee palauttamaan kasvun 3S:n jälkeen, riippuu uuden Akkumulaatiomoottorin löytämisestä. Badalianin ja Krivorotovin markkinaheiluri näyttää, että suuret historialliset muutokset teknologiassa ja talouskehityksessä aiheutuivat kesytettävien alueiden loppumisesta ja sen kyvyttömyydestä ruokkia globalisoituvan maailman kasvava ihmismäärä. Tarve suuremmalle määrälle tarvikkeita puski eteenpäin entisten kaatopaikkojen uudelleenkäytön, kehittämällä radikaaleja teknologioita joilla kasvattaa tuotantoa. Skaalatehokkuuksien tarve sitten käänsi tilanteen kysynnän aiheuttamaksi pulaksi. Tässä lähestymismallissa rahoitusjärjestelmällä on ratkaiseva rooli. Historiallisesti ankarissa oloissa eläminen vaati suuria investointeja, joiden tuotto oli epävarmaa. Kirjoittajat näyttävät, että vuoden 2008 kriisi saattaa viitata USA:n tyylisen rahoitusjärjestelmän ylärajaan, joka on venytetty äärimmilleen pelkästään globalisoituvan maailman koon takia. Tämä tekee 3S:sta valtavan suuren samalla kun se vaatii uusia rahoituksen muotoja, paljon tehokkaampia keräämään varoja ja motivoimaan ihmisiä.”

Mutta mistä tällainen uusi rahoitusjärjestelmä tulee?

Kirjoittajien vastaukset ovat yllätäviä, ja luovat juotoksen P2P Foundationin tutkimustyöhön rahasysteemin muuntamisesta ja vertaisvaluuttavaihtoehdoista.

Fumagalli ei tarjoa yksityiskohtaisia vaihtoehtoja mutta lainaa Badaliania ja Krivorotovia loppuosassa:

”Yllättävää kyllä, nämä rahoitusmekanismit aikaisimmassa muodossaan, saattavat olla jo tarjolla, ja ne kertovat vanhojen yhteisöllisten tapojen uudelleennoususta. Niiden monimuotoisuus peilaa paikallisten geo-ilmastollisten olosuhteiden variaatiota, mm. valtiolliset finanssisijoittajat, yhteisöjä auttavat ryhmät, ruohonjuuritason organisaatiot, itseorganisoituvat virtuaaliset kauppapaikat internetissä ja muut yhteisvaurauden itseorganisoituvat muodot.”

Kirjoittajat tekevät analyyttisen kvanttihypyn:

uusia rahoitusinnovaatioita ei nähdä pelkästään puolustustoimina romahdusta vastaan, joita paikallisyhteisöt ja lähipiiri ottavat käyttöön jotta heistä tulisi kestävämpiä, vaan he todella näkevät sen tärkeänä askeleena poliittisen talouden radikaalin reformaation suuntaan, ehdottomana edellytyksenä uudelle pitkälle kehitysaallolle.

Lähde: P2P Foundation

Video on puoliksi englantia ja puoliksi espanjaa. Kielivalinta tapahtuu äänikanavan kautta. Vasen kanava espanjaksi, oikea englanniksi.

Esitykset:

Julkishallinnon käytännöt commons-talouksissa

Avoin design ja teollisuus-commons

Mikä talous? Liikevoitto vs. kestävyys (I)

Commons ja kaupungit

Vapaat ja hajautetut teknologiat

Euroopan Komission kuulutus hajautetulle arkkitehtuurille ja rahoitusinstrumenteille

Mikä talous? Liikevoitto vs. kestävyys (II)

Julkishallinnon käytännöt commons-talouksissa (II)

Vertaisosuustalous: Yhteistyö, feminismi & sosiaalinen solidaarisuustalous

Lohkoketju ja julkishallinto

Open Source -kiertotalous

Arvonluonti ja yhteistuotanto

Viimeinen kutsu lokaalista ja julkisesti omistetusta ”kansanpankista” liittyy kasvavaan liikkeeseen joka haluaa demokraattista muutosta pankkitoimintaan USA:ssa, Euroopassa ja kaikkialla maailmassa.

Raportin nimi on ”Banking for the Common Good: Laying the foundations of safe, sustainable, stakeholder banking in Scotland,” ja se on New Economics Foundationin, Skotlannin Maan Ystävien, Move Your Moneyn ja Common Wealin käsialaa.

”Vaihtoehtoisia instituutioita on mutta ne ovat pieniä ja kituuttelevat kilpailussa etuoikeutettuja suuria pankkeja vastaan”, raportissa todetaan.

Raportti argumentoi demokraattisen pankkireformin puolesta lokaalilla, alueellisella ja kansallisella tasolla, ja se haluaa kolmeen asiaan muutoksen joka on toteutettavissa myös muissa maissa:

* Voittoa tuottamattomat ”Kansanpankit” jokaiselle Skotlannin alueelle tarjoamaan pankkipalveluja paikallisille ihmisille ja yrityksille.

* Paikalliset pankit olisivat osa ”Kansanpankkiverkostoa” joka jakaa riskejä ja toimii yhteistyössä kouluttaen, markkinoiden ja muiden avaintoimintojen kuten maksuliikenteen toteuttajana.

* Skotlantiin tulisi ”Skotlannin kansallinen investointipankki” joka auttaisi perustamaan nämä instituutiot tarjoamalla siemenrahoitusta ja rakenteellista tukea. Pankki olisi institutionaalisesti riippumaton hallinnosta, mutta julkisesti omistettu ja toimii kansan mandaatilla lainaten rahaa kestävään kehitykseen ja työllistymiseen.

Lähde: http://www.commondreams.org/news/2016/03/10/people-demand-banks-common-good-overthrow-multinational-behemoths

Kyvyttömyys ymmärtää tämä fakta hallitusten ja taloustieteilijöiden taholta — sillä sen sijaan he uskovat myyttiin että ihmiset tallettavat rahaa pankkiin ja tätä rahaa sitten lainataan eteenpäin — on suurin osasyy valloillaan olevaan epätasa-arvoon ja taloudellisiin ongelmiimme.

Mutta kuinka pankit käytännössä luovat lainoja vaikka niillä ei ole talletuksia käytettävänään?

Taloustieteen professori Richard Werner — QE:n luoja — huomautti syyskuussa että taloustieteen tutkimusala on mennyt päin mäntyä jo vuosisata sitten koska se ei ole kyennyt ymmärtämään sitä kuinka pankit oikeasti luovat rahaa.

Professori kirjoitti akateemisessa julkaisussaan vuonna 2014:

Se mitä pankit tekevät, on yksinkertaisesti uudelleenluokittelevat ostovelkansa, joka syntyy antolainauksen yhteydessä, yleisön ja ’asiakkaiden talletuksiksi’, ja kun he vastaanottavat talletuksia pankkisiirron muodossa, he uskovat että se mitä pankkiin on maksettu on rahaa.

***

’Lainaava’ pankki kirjaa uuden ’asiakkaan talletuksen’ ja ilmoittaa ’lainanantajalle’ että rahat on ’talletettu’ lainanantajan tilille. Koska sekä lainanantaja että pankki kumpikaan eivät oikeasti talleta mitään pankkiin — eikä, liittyen tähän transaktioon, myös kukaan muukaan, jää tarpeelliseksi analysoida pankkioperaatioiden laillisia puolia. Erityisesti pankkien vastattavien (ostovelat, accounts payable, velka ulos tallettajalle) uudelleenluokittelun tulkinta fiktiivisenä asiakkaiden talletuksena vaatii erillistä analyysia. Tämä etenkin siitä syystä, että mikään laki, asetus tai pankkisäännöstö ei oikeasti anna tätä oikeutta (yleensä sitä pidetään suvereenina etuoikeutena) luoda ja allokoida rahan tarjontaa. Lisäksi säännöt sallivat ainoastaan pankin luoda tällaisia tilejä (asiakasvaratilien säilyttämistä, Client Money Rules, koskeva erivapaus), jota potentiaalisesti käytetään väärin silloin kun ’uudelleennimetään’ pankkien vastattavat tilit ’asiakkaan talletuksiksi’ silloin kun varsinaista talletusta ei ole koskaan tehty, sillä tähän ei myöskään eksplisiittisesti viitata pankkien erivapaudessa koskien asiakasvaratilejä, eikä missään muussakaan laissa, asetuksessa tai säännöstössä.

Professori Werner selittää:

Vaikka pankkitoiminnan palveluiden toteuttaminen nojaa vahvasti kirjanpitoon, ei löydy melkein mitään akateemista kirjallisuutta joka selittäisi yksityiskohtaisesti kirjanpidon toiminnan pankkien luotonannossa sen miten pankkien kirjanpito eroaa ei-pankkikorporaatioiden kirjanpidosta.

***

Voidaan päätellä että tämä pankkien kyky on johdettu toiminnasta, eli siis pankkitoiminnan kirjanpitokäytännöistä ja säännöksistä. Nämä eroavat ei-pankkien käytännöistä, niin että vain pankeilla on kyky luoda rahaa, tai muuten kaikki ei-pankit ovat missanneet suuren mahdollisuuden luoda rahaa omaan käyttöönsä.

Jotta voitaisiin identifioida kirjanpitokäytäntöjen erot pankkien antolainausoperaatioissa, otamme käyttöön vertailevan kirjanpitotarkastelun.

***

Kun ei-rahoitusyhtiö, eli esimerkiksi tuotantoyhtiö, antaa lainan toiselle yritykselle, lainasopimus näkyy kasvaneina varoina: yrityksellä on nyt saamisoikeus velalliseen — eli siis lainanottajan lupaukseen maksaa laina. Lainanantaja ostaa lainasopimuksen, jota käsitellään vekselinä. Kun lainan antanut firma maksaa sopimuksen mukaisen summan (ja pääsee irti velvoitteestaan tarjota rahaa lainanottajalle), sen tili käteisreservien osalta pienenee pankissa. Tämän tuloksena yksi bruttomääräinen varan kasvu sovitetaan yhteen yhden bruttomääräisen varan pienenemisen kanssa, joka jättää kokonaisvarojen määrän nettona samansuuruisiksi.

Toisessa tapauksessa instituutio, joka ei ole pankki, esimerkiksi osakkeenvälittäjä toteuttaa osakkeenvälitystä velaksi position mennessä miinukselle, lainasopimus on lainanantajan saaminen joka lisätään taseeseen varaksi, ja kun laina maksetaan — esimerkiksi siirtämällä rahat asiakkaalle tai pörssiin asiakkaan velkaisen position sovittelemiseksi — yrityksen rahavarat pienenevät (jotka todennäköisesti ovat pankissa). Tästä johtuen kokonaisvarat ja kokonaisvelat eivät muutu.

Vaikka taseen kokonaissumma ei muutu lainanannosta tai sen maksamisesta muiden yritysten tapauksessa, kuva näyttää todella erilaiselta pankin tapauksessa. Lainasopimus näkyy kasvavina varoina kaikentyyppisillä yrityksillä, pankin tapauksessa lainan maksaminen… näkyy positiivisena vieraan pääoman kasvuna sen sijaan että se olisi varojen pieneneminen kuten ei-pankkien tapauksessa on. Tästä johtuen vastaava bruttomääräisten varojen kasvu ei mene tasan. Sen sijaan, sekä varat että velat kasvavat. Pankin tase kasvaa molemmilta puolilta lainan suuruisen määrän (empiiristä todistusaineistoa tutkimuksissa Werner, 2014a ja Werner, 2014c). Täten on selvää että pankit suorittavat kirjanpitonsa eri tavalla kuin toiset yritykset, jopa eri tavalla kuin lähisukulaisensa muut rahoitusinstituutiot.

***

Yllättävää kyllä, huomaamme että toisin kuten muut yritykset joiden tase kutistui kohdassa 2, pankkien tilit tuntuvat olevan paikallaan, muuttumattomia kohdasta 1. Kokonaistase on kasvanut. Miltään tililtä ei veloteta kun maksu tehdään lainanottajalle.

Kuinka on siis mahdollista että lainanottaja tuntee että pankin velvoite tuoda rahaa saataville on täytetty? (Jos se yleensäkään täyttyy.)

Tämä tapahtuu pienen, mutta kriittisen, kirjanpidon muutoksen avulla joka ilmenee pankin taseen vieraan pääoman puolella kohdassa 2: pankki pienentää sen ’ostovelkoja’ lainasummalla ja käyttäytyy kuin raha olisi maksettu asiakkaalle, ja samaan aikaan se esittää asiakkaalle tilityksen joka identifioidaan samaan pankin velvoitteeseen maksaa lainanottajalle, mutta nyt vain yksinkertaisesti uudelleenluokiteltuna lainanottajan ’asiakkaan talletukseksi’ pankissa.

Kun pankki on ’siirtänyt’ lainasumman, se on edelleen tilassa jossa se on pystyssä rahaa. Toisin sanoen, pankki ei oikeasti tarjoa rahaa lainanottajalle: mitään varojen siirtoa asiakkaalle tai asiakkaan tilille ei tapahdu. Vastaavaa siirtoa joka pienentäisi toista tiliä lainanottajan kustannusten kattamiseksi ei tapahdu. Sen sijaan, pankki yksinkertaisesti uudelleenluokittelee sen vastattavan vieraan pääoman, muuttaen sen ’ostovelan’ (accounts payable, velka ulos tallettajalle), velvoitteen joka syntyy pankin lainasopimuksesta, toiseksi vieraan pääoman nimikkeeksi ’asiakkaan talletukset’.

Kun lainanottajalle annetaan kuva että pankki on siirtänyt rahat sen pääomista, reserveistä tai muilta tileiltä lainanottajan tilille (kuten suuret pankkiteoriat, rahanvälitysteoriat ja vähimmäisvarantoteoriat virheellisesti väittävät), tämä ei ole se mitä todellisuudessa tapahtuu. Kumpikaan ei pankki eikä asiakas talleta mitään rahaa, eikä rahoja siirtynyt pankin ulkopuolelta pankkiin jotta asiakkaan talletustilisummaa voitaisiin kasvattaa. Mitään talletusta ei tapahtunut.

Kohdassa 1 pankilla oli maksuvelvoite. Kuinka pankki vapautui tästä velvoitteesta? Lakisanakirjassa lukee:

”Yleisin tapa vapautua velvoitteesta… on maksamalla.”

“The most common way to be discharged from liability … is through payment.” linkki

Ja kuitenkaan mitään maksua ei tapahdu kohdassa 2 (ja ei myöskään koko ’lainaus’prosessissa), joka on syy siihen miksi pankin tase on samassa tilassa kuin kohdassa 1 jolloin kaikki lainanantajat ovat edelleen velkaa rahaa lainanottajille. Pankin maksuvelvoite on vain nimetty uudestaan ’pankkitalletukseksi’. Kuitenkin pankkitalletukset määrittelee keskuspankki viralliseksi osaksi rahavarantoja (sellaisten virallisten rahan tarjonnan aggregaattien kuin M1, M2, M3 tai M4 kautta). Tämä vahvistaa sen että pankit luovat rahaa kun ne antavat lainoja: ne keksivät fiktiivisen asiakkaan talletuksen, jota keskuspankki ja muut rahajärjestelmän käyttäjät pitävät ’rahana’, jota ei voida erottaa ’todellisesta’ talletuksesta jota pankki ei ole luonut tyhjästä. Täten pankit eivät ainoastaan tarjoa luottoa, ne luovat luottoa, ja samalla luovat rahaa.

***

Sen sijaan että ne vapautuisivat velvoitteestaan siirtää laina tilille, pankit vain luokittelevat lainasopimuksista aiheutuvat vieraan pääoman velvoitteensa uudelleen ’asiakkaan talletuksiksi’ (ja täten käytännössä skippaavat kohdan 1 kokonaan ja näin eivät merkitse velvoitetta tilille). Pankki esittää tilityksen lainanottajalle joka kirjaa velvoitteen lainanottajan ’talletukseksi’ pankkiin.

***

Sen mikä sallii pankkien luoda luottoa ja täten rahaa on niiden asiakasvaratilien säilyttämistä koskeva erivapaus. Kiitos tämän erivapauden, pankkien sallitaan pitää asiakkaan talletukset omassa taseessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että tallettajat jotka tallettavat rahaansa pankkiin eivät enää ole tämän rahan laillisia omistajia. Sen sijaan heitä pidetään vain yhtenä yleisenä luotottajana pankille jolle pankki on velkaa. Tämä tarkoittaa myös, että pankilla on pääsy talletuksiin joita se pitää hallussaan ja kehittää uusia ’asiakastalletuksia’ joita ei pankkiin ole alunperinkään maksettu, vaan luokiteltu uudelleen lainasopimusten maksuvelvoitteista.

Se mikä tekee pankeista uniikkeja ja selittää antolainauksen ja talletusten keräämisen saman katon alla on perustavanlaatuisempi fakta että niiden ei tarvitse erotella asiakkaiden tilejä, ja siten niiden on mahdollista uudelleennimetä tilejä ja sekoittaa velvoitteita keskenään.

***

Vaikuttaisi siltä että ne jotka argumentoivat pankkisääntelyn vapauttamisen puolesta jotta voitaisiin luoda pelikenttä ei-pankkien kanssa toimimiseen ovat jättäneet vaatimatta pankkien uniikin asiakasvaratilien säilyttämistä koskevan erivapauden — sääntöjen joka hyödyttää vain pankkeja — vapauttamista koskemaan myös kaikkia niin että pankkien tulisi myös noudattaa asiakasvarojen säilyttämistä koskevaa säännöstöä.

***

Vaihtoehtoisesti voitaisiin argumentoida että pelikenttä muuttuisi jos pankkien nykyinen erivapaus asiakasvaratilien säilyttämisestä annettaisiin myös muille yrityksille — toisin sanoen että asiakasvaratilien säilyttämistä koskevat säännöt purettaisiin. Tämä mahdollistaisi myös muiden yritysten kaikenlaiset luovat kirjanpitomenettelyt jotka ovat nykyään pankkien käytäntöjä. Se ainakin varmistaisi että kilpailu pankkien ja rahalaitosten jotka eivät ole pankkeja välillä olisi tarkoituksenmukaisempaa, sillä erivapaus asiakasvaratilien säilyttämisestä, yhdessä pankkien velvoitteiden uudelleennimeämiskäytännön kanssa  on antanut pankeille merkittävää kilpailuetua toisenlaisiin yrityksiin nähden: pankeilla on ollut kyky luoda ja allokoida rahaa — virtuaalisesti koko money supplyn verran taloudessa — kun muilla yrityksillä ei ole mahdollisuutta tehdä samoin.

***

Basel-säännöt oli tuomittu epäonnistumaan, sillä ne pitävät pankkeja rahoituksen välittäjinä, vaikka oikeasti pankit ovat rahan luojia. Koska pankit taikovat rahaa fiktiivisinä talletuksina, voidaan osoittaa että pääomavaatimukseen perustuva pankkien regulointi ei rajoita pankkitoimintaa millään tavalla: pankit voivat luoda rahaa ja täten järjestellä luotavaa rahaa saataville ostaakseen juuri markkinoille tuotuja osakkeita jotka kasvattavat niiden pääomaa. Toisin sanoen, pankit voivat keksiä rahaa jota sitten käytetään niiden oman pääoman kasvattamiseen.

Tämä on itseasiassa se mitä Barclays teki vuonna 2008 välttääkseen käyttämästä verorahoja pankin pääomittamiseen: Barclays ”hankki” £5.8 miljardin pääomituksen Persianlahden suvereeneilta sijoittajilta — lainaamalla heille lisää rahaa! Kuten selitetään Werner 2014a -tutkimuksessa, Barclays käytti standardilainaoperaatiota, ja täten se keksi tyhjästä £5.8 miljardin ”talletuksen” joka ”lainattiin” sijoittajille. Tätä talletusta sen jälkeen käytettiin hankkimaan juuri myytäväksi asetettuja osakkeita. Täten tässä tapauksessa pankin velvoite joka oli peräisin Persianlahden sijoittajille tehtävästä lainasta muuttui (1) vastattavaa-puolen maksuvelvoitteesta (2) asiakkaan talletusvastattavaksi, ja siitä edelleen (3) omaksi pääomaksi – taseen vastattavaa-puolen toiseen kategoriaan.

Barclays käytännössä keksi tyhjästä oman pääomansa. Tämä oli selvästi halvempaa kuin Britannian veronmaksjien pussilla käyminen. Julkisesti listatuista yrityksistä yleensä mikään muu ei saa lainata rahaa muille yrityksille siinä tarkoituksessa että ostaisi omia osakkeitaan, se ei ole sallittua Britannian vuoden 2006 yrityslain (Companies Act 2006 Section 678, Prohibition of assistance for acquisition of shares in public company) mukaan. Mutta valvovat viranomaiset katsoivat tätä läpi sormien. Kuten Werner (2014b) kuvaa, keskuspankkien tai pankkien luoton luominen on eräs tapa puhdistaa pankkijärjestelmä ja taata pankkien luottokannan nopea eheytyminen. Barclaysin tapauksessa todistusaineisto viittaisi siihen että tiukemmat pääomavaatimukset eivät välttämättä estä pankkien luoton ja rahan luontia, sillä niiden talletusten luominen luo lisää ostovoimaa jolla voidaan sitten edelleen rahoittaa pankkien pääomittamista.

Toisin sanoen, pankeille on annettu porsaanreikä — joka ei ole olemassa muulle liiketoiminnalle — käyttää fiktiota siitä että pankin velat ovatkin varoja, mikä antaa niille suuren kilpailuedun muihin nähden.

2. Jatkuva rahoitusjärjestelmän rikkinäisyys. Säännösten tahattomat vaikutukset, kuten prosyklisyys ja velan suosiminen verotuksessa varojen yli pitävät systeemin hajalla.

3. Kasvavat haasteet tehokkaan valvonnan suhteen. Johtuen silkasta volyymista, ja erityisesti rahoitusalan säännösten monimutkaisuudesta.

4. Kehittyvät taloudet ovat löytämässä rahoitusalan uuden normaalin kolikon kääntöpuolet. Rauhalliset, globaalit kapitaalivirrat ovat muuttuneet niukoiksi ja kalliiksi, osittain siitä syystä, että uudet säännökset rajaavat niiden liikkeitä, joka jättää kehittyvät taloudet pahaan välikäteen hidastuvan globaalin kasvun alla.

5. Epäsuhta jälki-2008 ’fixit’-agendan ja pikaisen rahoitusalan kestävän kehityksen välillä. Tarve lyhytaikaisille likvideille ja homogeenisille asseteille — erityisesti velkakirjoille — tarkoittaa että rahoitusjärjestelmä jatkaa yhteiskunnallisten ongelmien ulkoistamista kuten luonnon tuhoamista ja epätasa-arvon kasvattamista. Korkeat julkiset velat ja fiskaalisen tilan puuttumattomuus tarkoittavat, että julkiset investoinnit eivät saa tuotettua $90 biljoonan infrastruktuuria joka tarvitsee rakentaa tämän hetken ja vuoden 2030 välillä.

Ympäristön asettamat rajat vaikeuttavat yhtälöä, sillä massiiviset investoinnit tulee olla matala(hiili)päästöisiä, ilmastoystävällisiä ja luonnonmukaisesti tuotettuja mahdollisimman pienin luonnonvarojen kuluin. Olemassaolevat fyysiset assetit kuten hiilikaivokset täytyy arvioida uudelleen, sillä niitä kaikkia ei voida ottaa käyttöön mikäli maapallon keskilämpötila jatkaa nousuaan nykyiseen tahtiin. Hiili tulee vaihtaa energiamixistä pois jotta pitkäaikaiseen ilmastonmuutokseen voidaan varautua, ja jotta niistä aiheutuvat kustannukset terveydelle, sen huollolle ja laajemmalti ilmastolle (ilmansaasteet) voitaisiin minimoida. Jälkimmäinen tekee IMF:n viimeisimpien arvioiden mukaan $5,3 biljoonaa energiasubventioissa.

Lähde: https://agenda.weforum.org/2015/06/5-reasons-we-need-to-reshape-global-finance/