López Obrador tulee presidentiksi vasemmiston miehenä, mutta hänen liikkumavaransa vasemmistolaiselle agendalle on minimaalinen. Meksikon talous on maantieteen ja kauppasopimusten vuoksi sulautunut yhteen Yhdysvaltojen talouden kanssa. Yli 80 prosenttia Meksikon viennistä menee pohjoiseen naapuriin, ja Meksikon rahoitussektori on lähes kokonaan pohjoisen pankkien armoilla.

López Obrador on jo nyt joutunut käsittelemään pohjoisten pankkien hihnaa, joka on tiukasti Meksikon kurkun ympärillä. Vaalien jälkeen 28. lokakuuta López Obrador perui hankkeen uuden lentokentän rakentamiseksi Mexico Cityyn. Tätä uutta lentokenttää — jonka kustannukset ovat 13,4 miljardia dollaria — pidetään aivan liian kalliina (Istanbulissa avattiin juuri uusi, paljon suurempi lentokenttä, joka maksoi lähes kaksi miljardia dollaria vähemmän). Peso laski, Meksikon osakemarkkinat laskivat, Fitch laski Meksikon luottoluokituksen ”negatiiviseksi” ja kansainväliset sijoittajat paheksuivat.

Marraskuun 2018 alussa López Obradorin puolueen lainsäätäjät, Morena, ehdottivat lakeja pankkimaksujen rajoittamiseksi. Meksikon osakemarkkinat romahtivat. Se oli BMV-osakeindeksin pahin yksittäisen päivän tappio seitsemään vuoteen. Pankkiirit lähettivät López Obradorille viestin: älkää keikuttako venettä.

Hätäisesti López Obradorin valtiovarainministeriksi valitsema Carlos Urzúa haukkui lainsäätäjät ja vinkkasi pankeille. Taloustieteilijä Urzúa on ollut vuosia konsultoimassa Maailmanpankkia ja muita vastaavia virastoja. Nykyään on vaikea löytää taloustieteilijää, joka ei olisi ollut konsultoimassa Maailmanpankkia tai Kansainvälistä valuuttarahastoa (IMF). Taloustieteilijöiden ammatti on liukunut melkein kokonaan sellaisten kansainvälisten virastojen taskuun, jotka ovat sitoutuneet hyvin tukahduttavaan versioon julkisesta politiikasta — sellaiseen, jota kutsutaan uusliberalismiksi. Se on poliittinen kehys, joka suosii monikansallisia yrityksiä työntekijöiden sijaan ja joka pyrkii hallitsemaan inflaatiota sen sijaan, että etsisi keinoja ihmisten toimeentulon parantamiseksi. Rahoitus on uskonto ja raha on jumala.

López Obradorilla ja Urzúalla ei ole poliittista valtaa haastaa asioiden järjestystä.

IMF saapuu Mexico Cityyn

Vain kuukausi ennen López Obradorin virkaanastumista IMF lähetti Meksikoon ryhmän. Ryhmä tuli tekemään IMF:n peruskirjan IV artiklaan perustuvan tutkimuksen. Sen raportissa asetettiin rajoja sille, mitä López Obradorin hallitus voi tehdä. Siinä ilmaistaan tavanomainen sanallinen huoli eriarvoisuudesta ja köyhyydestä, mutta se on vain silmänlumetta. Mikään IMF:n henkilökunnan lausunnossa ei viitannut politiikkaan, jolla puututtaisiin Meksikon vakaviin köyhyys- ja eriarvoisuusongelmiin.

Sen sijaan mietinnössä varoitetaan, ettei López Obradorin pidä yrittää investoida varoja Meksikon kansalle hyödylliseen infrastruktuuriin, kuten vaikkapa skleroottiseen öljyteollisuuteen (Pemex). Meksiko, joka on öljynviejävaltio, tuo öljyä maahan, koska sen jalostuskapasiteetti on rajallinen. López Obrador on sanonut haluavansa, että Meksiko kehittää kunnolla valtion öljy-yhtiötä Pemexiä. IMF:n henkilökunnan lausunnossa todetaan kuitenkin, että ”Pemexin taloudellisen tilanteen parantaminen edelleen on edellytys sille, että uusia investointeja jalostukseen voidaan harkita”. López Obrador joutuu tekemään rajuja leikkauksia Pemexissä ja jatkamaan valtionkassan tyhjentämistä öljyn tuontia varten. Mikään rakennemuutos ei tule olemaan mahdollinen ilman IMF:n kielteistä raporttia, mikä kannustaisi entisestään investointilakkoon Meksikossa.

Jonkun pitäisi kannustaa IMF:ää lopettamaan henkilöstöryhmien lähettäminen Meksikon kaltaisiin maihin. Jokainen raportti on identtinen edellisen kanssa. Nämä ryhmät eivät näytä oppivan mitään. Vuosia sitten eräs IMF:n vanhempi taloustieteilijä kertoi minulle, että kun hän saapui Keski-Aasian maahan, hän ei tiennyt siitä mitään, hän ei nähnyt sitä yhtään siellä ollessaan eikä tiennyt käytännössä mitään laatiessaan IV artiklan mukaista arviointia. Kaikki mitä hän teki maassa oli istua ilmastoidussa huoneessa toisensa jälkeen, kuunnella hermostuneiden valtiovarainministeriön virkamiesten purkitettuja raportteja ja laatia sitten raportti IMF:n saman vanhan reseptin pohjalta — leikataan, kohdennetaan hyvinvointia, yksityistetään ja varmistetaan, että pankit ovat tyytyväisiä.

Luovalle poliittiselle päätöksenteolle ei yksinkertaisesti ole liikkumavaraa. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF tulee kaupunkiin käskemään uusia hallituksia käyttäytymään. López Obradorin ja hänen kabinettinsa on kuunneltava. Kaikki poikkeamat IMF:n reseptistä saavat sijoittajat pakenemaan ja ulkomaiset investoinnit kuivumaan. Nykyään on niin helppoa tukehduttaa maa.

IMF saapuu Buenos Airesiin

Kahden viime vuosikymmenen aikana IMF:n oli ollut vaikea sanella ehtoja Latinalaisessa Amerikassa. Vuosina 2002-2007 suurinta osaa aluetta hallitsivat vasemmistolaiset hallitukset, joiden taloudellista toimintaa edistivät korkeat raaka-aineiden hinnat (myös öljyn hinta) ja suuret rahalähetykset.

Jopa Meksikon konservatiivisen presidentin Felipe Calderónin (2006-2012) oli nojattava bolivarianismin vallitseviin tuuliin. Vuonna 2011 Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden yhteisössä Calderón puhui Latinalaisen Amerikan yhdentymisen puolesta — jotain, mitä ei voi odottaa Meksikon hallituksen päämieheltä, koska Meksiko on integroitunut tiukasti Yhdysvaltoihin.

Vuoden 2007 maailmanlaajuinen finanssikriisi iski voimakkaasti Latinalaiseen Amerikkaan. Calderón meni seuraavana vuonna Davosiin ja sanoi, että Latinalainen Amerikka olisi eristetty kriisistä. Meksiko oli jo alkanut kärsiä työpaikkojen menetyksistä, kun sen tärkeimmän kauppakumppanin, Yhdysvaltojen, talous supistui. IMF:n tutkimuksen mukaan Latinalainen Amerikka menetti 40 prosenttia varallisuudestaan vuonna 2008. Julkinen talous supistui ja julkiset investoinnit vähenivät. Inflaatio johti köyhyysasteen nousuun ja sosiaaliseen epävakauteen.

Lyhyt yhteenveto: Miksi Latinalaisen Amerikan taloudet kärsivät kriisistä vuoden 2007 jälkeen? Se ei johtunut vasemmistolaisista hallituksista ja niiden politiikasta. Syynä oli ylivelkaantunut rahoitusjärjestelmä, jonka varallisuuskuplista vain yksi — Yhdysvaltain asuntojen hinnat — romahti. Syvä integroituminen Yhdysvaltojen hallitsemaan rahoitusjärjestelmään ja riippuvuus siitä sekä maiden talouksien heikko hajauttaminen Yhdysvaltojen markkinoilta merkitsivät sitä, että Yhdysvaltojen pankkien supistuessa Latinalainen Amerikka sai tuntea kipua. Yli 80 prosenttia Argentiinan yksityisestä velasta oli dollareissa vuonna 2002, vaikka vain neljännes Argentiinan taloudesta oli suuntautunut vientiin. Tämä oli polttoaine, jonka kohtalona oli syttyä tuleen. Tätä dollaririippuvuutta ei voitu korjata.

Taloudellisen ongelman viennillä oli poliittinen vaikutus. Se heikensi vasemmistolaisia hallituksia, vaikka nämä hallitukset yrittivät lieventää kriisiä. Monet näistä hallituksista Argentiinasta Brasiliaan menettivät vaalit, ja sosiaalinen kuohunta iski muihin Venezuelasta Nicaraguaan. Kansainvälinen valuuttarahasto palasi Latinalaiseen Amerikkaan kiivaasti juuri tässä tilanteessa.

Kahden vuosikymmenen suhteellisen poissaolon jälkeen Kansainvälinen valuuttarahasto on nyt palannut Argentiinaan (ks. tästä Tricontinental: Institute for Social Researchin asiakirja). Sen viime vuoden joulukuussa antamassa IV artiklan mukaisessa lausunnossa viitattiin ongelmiin, jotka liittyvät suureen lainanottoon ulkomaanvaluutassa, joka tunnustettiin jo vuosina 2001-2002. Kansainvälisen rahoituksen valta — jonka keskus on Wall Streetillä ja Lontoon Cityssä — esti kuitenkin ongelman helpon ratkaisun. Oli helpompaa vaatia leikkauksia tavallisten ihmisten jo ennestään niukoista tuloista.

Vuonna 1994 Meksiko kärsi niin sanotusta ”tequila-kriisistä”, kun peso romahti ja kansainvälinen pääoma pakeni maasta. Hallitus ei halunnut ottaa käyttöön pääomavalvontaa suojellakseen pesoa valuuttakeinottelijoilta. Tequila-ilmiö levisi sitten Etelä-Amerikkaan. Kukaan ei ollut valmis vastustamaan dollaria ja keinottelijoita. Chiapasin metsistä Zapatistojen Subcomandante Marcos puhui unohdettujen taskujen puolesta, niiden ihmisten puolesta, jotka eivät aiheuttaneet kriisiä, mutta jotka joutuisivat maksamaan näiden rahoitushuijausten kustannukset. Jälleen kerran IMF:n avustuksella unohdettujen taskut Argentiinasta Meksikoon kärsivät, jotta rahoitus jää koskemattomaksi.

Lähde: https://www.alternet.org/2018/11/international-monetary-fund-flexes-its-muscles-latin-america

Mikä on romahdus?

Globaali rahoitusjärjestelmä on sekasotku. Energiahuippu on näkyvillä. Kasvu kehittyneissä talouksissa on hidastunut nollaan. Valtiot ovat kykenemättömiä mihinkään. Tuloerot ovat kasvussa. Koulutus ja terveydenhuolto ovat ikuisessa pulmatilanteessa. Mikään ei tunnu turvalliselta ja tuhon äänet kuuluvat yhä kovempina yhteiskunnassa.

On houkuttelevaa lytätä kaikki nämä haasteet yhteen niinkuin ne olisivat massiivinen salaliittoisku (jota selvästikin poliittinen oppositio ajaa), mutta sellaisella hysterialla ei ole paljoakaan meriittiä todellisuudessa. Pelolla mässäilijät haluaisivat sinun uskovan, että sivilisaatio tuhoutuu ellet usko heitä. Tässä postauksessa hahmottelen useita romahduksen muotoja. Toivon tämän tarjoavan jotain kontekstia lukemattomiin apocalyptisiin ennusteisiin joita tasaiseen tahtiin pusketaan ulos. Seuraavan kerran kun kuulet jonkun ennustavan maailmanlopun, toivottavasti kysyt itseltäsi “Puhummeko me romahduksesta vai ROMAHDUKSESTA?” On mahis, että kuulet todisteita romahduksesta (pienellä ärrällä), mutta sinua koitetaan saada uskomaan että todisteet tarkoittavat ROMAHDUSTA.

Ehdotan kolmenlaista kaavaa romahdukselle, jotka kasvavat vakavuudeltaan; ensimmäiset kaksi ovat tässä sekä niiden alatyypit:

• Rahoitusjärjestelmän romahdus
  • Nimellinen
  • Perustavanlaatuinen
• Instituutioiden romahdus
  • Jonkin tietyn instituution
  • Perustavanlaatuinen
• Systeeminen romahdus
  • ei tarvetta alalajeille…

Tarjoan muutaman esimerkin siten kun sellaiselle on tarve. Valitettavasti aivoni ei ole rakennettu satunnaisesti kaivamaan tarkkoja yksityiskohtia. Ne lukijat, joilla on ylivertaiset tiedot historiasta, voivat vapaasti tarjota omia esimerkkejään meidän tarkasteltavaksemme.

Rahoitusjärjestelmän romahdus

Taantuma, lama, romahdus, voi hitsi! Me aloitamme kaikkein yleisimmällä ja vähiten kuumottavalla romahduksen muodolla. Rahoitusjärjestelmän romahdus on enemmän tai vähemmän rajoittunut talouteen. Ihmiset menettävät toimeentulonsa, omaisuuden arvo laskee ja elintaso heikkenee. Kuitenkaan vaikutukset eivät leviä yhteikunnan muihin osiin laajemmalti. Voi olla mielenosoituksia ja jopa mellakoita. Varmasti on enemmän kuin tarpeeksi poliittista retoriikkaa. Mutta suurimmaksi osaksi systeemi jyllää edelleen.

Nimellinen romahdus

Nimellinen romahdus on perinteinen taantuma, joka usein seuraa kuplaa. Kuplan merkki on resurssien väärinallokointi johtuen omaisuuserien hinnoittelun vääristymistä. Lähihistoriamme on täynnä esimerkkejä — tekno-osakkeet, strukturoidut velkakirjat, raaka-aineet (kulta), internet-yritykset, jne.

Se mikä erottaa taantuman/laman syvemmistä romahduksen muodoista on se, että resurssien väärinallokointi tapahtuu marginaalissa. Inflatoidut hinnat johtavat liikainvestointeihin tietyillä sektoreilla. Kuplan puhjettua voi kestää hetken aikaa ennen kuin investointi ja työmarkkinat on restrukturoitu uudelleen. Siitä huolimatta omaisuuserien hinnat kuplien aikaan eivät ole perustavanlaatuisella tavalla vääriä vaan yksinkertaisesti niistä on markkinoilla liikaa tarjontaa.

Teknokuplan jälkeen teknoyritykset eivät kadonneet. Monet sijoittajat menettivät paljon rahaa nimellisesti dollareina, ja kuitenkin merkittävä määrä yrityksistä jatkoi toimintaansa. Lisäksi useat yritykset, jotka joutuivat konkurssiin, jättivät jälkeensä omaisuuseriä ja infrastruktuuria jotka tarjosivat mahdollisuuden rakentaa uusia yrityksiä niiden päälle.

Me voimme nyt katsoa taaksemme 90-luvun lopun euforiaa ja tunnustaa, että monet ennustuksista osoittautuivat oikeiksi. Kyse oli vain sen laajuudesta, aikaikkunasta ja rahallisista ennusteista jotka olivat väärin. Samalla tavoin tietyt oikeutukset asuntokuplalle eivät olleet täysin järjettömiä. Rahoituksesta oli tullut tehokkaampi (vaikkakin myös löysempi). Ihmisten määrä oli kasvussa. Hinnat kasvoivat nopeimmin halutuilla alueilla. Kyse oli vain hinnoista, jotka johdettiin näistä loppupäätelmistä, jotka osoittautuivat järjettömiksi.

Uhka – vaarallista elämäntyylille

Perustavanlaatuinen romahdus

Perustavanlaatuinen romahdus tapahtuu kun omaisuuserät, joita kuplan aikaan on tuotettu, ovat harhaanjohdettuja. Investoinnit eivät ole yksinkertaisesti väärin allokoitu marginaalissa, vaan kohdistettu sen sijaan toimiin, jotka osoittautuvat lopulta arvottomiksi. Talouden perustuksien rakennusta ohjaava viisaus on pahasti vialla.

Perustavanlaatuinen romahdus syntyy kun pyramiditaloudet (ponzi) rakennetaan kestämättömälle pohjalle. Kun pyramidirakenne romahtaa, se ei jätä taakseen järjesteltäviä omaisuuseriä. Kun Bernie Madoff pidätettiin talousrikoksista, kukaan ei kysynyt tulisiko hänen yrityksensä omaisuuserät myydä legitiimille ostajalle. Siellä ei ollut mitään myytävää…. pelkkää sumutusta. Tämä on perustavanlaatuinen romahdus. Omaisuuserät, joilla piti olla arvoa, ovat kadonneet hetkessä.

Sellainen tapaus ei välttämättä vaadi edes petosta. Samat vaarat ovat olemassa aina kun arvostustasot läpi talouden ovat paisuneet yksittäisen herkän premissin avulla. Tuo premissi saattaa tarkoittaa tietyn resurssin jatkuvaa tarjontaa, tai odotusta siitä että jokin ilmiö skaalautuu äärettömästi. Jos infrastruktuurin kerroksia (fyysisiä tai kulttuurillisia) rakennetaan tuollaisen viallisen premissin päälle, koko systeemi muuttuu särkyväksi.

Peak oil -teoreetikot ennustavat tietynlaista perustavanlaatuista romahdusta, kuten myös inflaatiofanaatikot. Molemmat ehdottavat, että koko talous on rakennettu epätodellisten oletusten päälle tietyn resurssin jatkuvasta tarjonnasta, öljyn ja halvan luoton. Jos kummankaan tarjonta kuivuu kasaan yhtäkkiä, taloudellinen infrastuktuuri muuttuu arvottomaksi kerros kerrokselta.

Historialliset esimerkit ovat mm. yhteiskuntia, jotka ovat riippuvaisia jatkuvasta uuden elintilan hankkimisesta, orjakaupasta tai lakkaamattomasta kullan ja muiden ryöstettyjen raaka-aineiden tuonnista. Kun nuo ulkoiset tulovirrat kuivuvat kasaan, maa löytää itsensä äärimmilleen kiristyneestä tilasta. Suuret sotavoimat, jotka joskus olivat varoja, muttuvatkin yhtäkkiä velvoitteiksi.

Yhtäkkinen ulkoisen vaurauden virta tunnetaan ilmiönä nimeltä Hollannintauti. Hollannintaudin vakavuus on sen funktio, miten korkea pyramidi on systeemin päälle rakennettu. Pikku flirtti on kuin voitto kasinolla…. siitä voi nauttia mutta se ei ole tarpeeksi suuri korruptoimaan. Pitkäaikainen riippuvuus on kuin syntyisi lapsi…. saattaa olla tiedossa suuri romahdus jos todellista maailmaa ei kohtaa silmästä silmään.

Uhka – vaaraksi hyvinvoinnille mutta ei elinajanodotteelle

Instituutioiden romahdus

Instituutioiden romahdus signaloi epävakauden leviämisestä talouden piiristä yhteiskuntaan. Talouden vika alkaa kaataa siihen liittyviä instituutioita. Uhatut instituutiot saattavat olla niitä, jotka pyörivät suoraan menetetyn taloudellisen toiminnan päällä, tai niitä jotka liittyvät romahduksen aikaansaajiin.

Tietyn instituution romahdus

Talous on romahtanut ja siihen liittyvät instituutiot ovat myös romahtamassa. Siihen saattaa kuulua sääntelyelimet, ponzin infrastruktuurin tarjoajat, kokonaiset teollisuudenalat tai osioita valtiosta. Relevantti kysymys kun instituutiot romahtavat on: Ovatko nämä instituutiot edelleen tarpeellisia? Saako romahdus aikaan tuhoa vai onko romahdus tehnyt romahtavista instituutioista tarpeettomia?

Aiheuttiko romahduksen disruptio vaiko resurssien loppuminen? Jos jokin uusi innovaatio on saanut vanhan talouden perustukset vanhentumaan, onko mahdollista että uudet syntyvät instituutiot voivat jo olla liikkuneet asemiinsa. Potentiaali vahingolle on suurempi kun romahduksen saa aikaan yhtäkkinen perusresurssien loppuminen.

Romahdus, joka saavuttaa tämän pisteen, mutta ei edisty siitä enää, tulkitaan usein vallankumoukseksi. Vanhat instituutiot heitetään romukoppaan, mutta korvaajat ovat valmiina, tai ainakin näköpiirissä horisontissa. Epävakaus saattaa häilyä, mutta korruptoituneen (tai fataalisti vikaantuneiden) instituutioiden väheneminen tarjoaa tuoreen alkupisteen, mikä mahdollistaa edistysmielisen kehityksen edistyä nopeasti.

Egyptin vallankumouksen aikaan harva sympatisoi kaatunutta johtoa. Kukaan ei oikeastaan ilmaissut huoltaan siitä, että julkinen turvallisuus olisi uhattuna johtuen virkaa tekevän poliisivoiman rahoituksen puutteesta. Poliisivoimat itsessään olivat uhka julkiselle turvallisuudelle. Huoli selvästi oli julkisesta turvallisuudesta yleisesti, mutta ei erityisestä instituutiosta.

Instituution romahdus on listattu alla molemmille rahoituksen eri muodoille koska vallankumoukselliset tapahtumat harvoin tapahtuvat ilman, että talous sakkaa. Kuten ’kommunistinen’ Kiina meille näyttää, yhteiskunnallinen epävakaus harvoin vie kohti systeemistä epävakautta niin kauan kun talous jatkaa kasvuaan. Ihmiset, jotka tuntevat itsensä rikkaammaksi vuosi toisensa jälkeen harvoin haluavat vallankumousta.

Uhka – potentiaalisesti uusi alku ja vahva elpyminen… tai pitkittynyt epävakaus

Perustavanlaatuinen institutionaalinen romahdus

Tässä kohtaa tilanne alkaa muuttua vaaralliseksi. Tietyt instituutiot ovat romahtaneet ja toimivia vaihtoehtoja ei ole syntynyt korvaamaan niitä. Tämän seurauksena suurimmat yhteiskunnan funktiot puuttuvat. Laki ja järjestys voi rapaantua. Talouden perustoiminnot kuten raha saattavat kumoutua, mikä rampauttaa kaupankäynnin. Täysi valtion vikaantuminen saattaa jättää peruspalvelut ja infrastruktuurin sekasortoiseen tilaan. Lisäksi instituutioiden perustan puuttuminen hidastaa elpymistä.

Voisiko tämän kokoluokan romahdus syntyä disruptiivisesta teknologiasta? Eräs kiinnostava tapaus on se kaaos, jonka digitaalinen tiedostonjako on aiheuttanut teollisille malli-instituutioille. Tähän päivään mennessä digiteknologia on ollut pelkästään disruptiivista. Vanhat bisnesmallit ovat romahtaneet ja uudet mallit ovat syntyneet niiden tilalle. Nämä mallit näyttävät varsin erilaisilta kuin ne jotka ne korvasivat, mutta ne kuitenkin ovat osoittautuneet tarpeeksi motivoiviksi tuottaa luovaa sisältöä.

Mitä jos asian laita ei olisikaan näin? Mitä jos kehitettäisiinkin teknologia, joka auttaisi helpon ja rankaisemattoman ’varkauden’ tekemisessä, ilman että voimaannutettaisiin vaihtoehtoisia tuotantomalleja? Tämä on olennaisesti se mitä kleptokraattisessa yhteiskunnassa tapahtuu, josta puuttuu omistusoikeudet. Voluntaarinen tuottava toiminta tukahdutetaan todellisuudella jossa työsi hedelmät voidaan viedä sinulta helposti. Voisiko suhteellisen disruptiivinen teknologia uhata tuottavaa toimintaa samalla tavalla? Tämä on se mitä patenttioikeuksia ajavat pelolla mässäilijät haluavat meidän uskovan.

Todennäköisemmin perustavanlaatuinen romahdus vaatisi epätodennäköisen katastrofisen tapahtuman. Rehellisesti sanottuna minulla on vaikeuksia kuvitella sellaista tapahtumaketjua, joka loisi niin suuren määrän kaaosta. Kaikki historialliset esimerkit, joita olen tarkastellut, ovat liittyneet siihen kun naapurivaltiot hyökkäävät kimppuun. Miltä Rooman romahdus olisi näyttänyt ilman valtaavia ihmismassoja? Mutta mahdollisesti minä vain myönnän mielikuvituksettomuuteni. Uskooko kukaan, että tämän laajuinen romahdus voisi tapahtua?

Uhka – ei ihmiskunnan loppu, mutta kosiskelee pitkitettyä keskiaikaa

Systeeminen romahdus

Puhtaan Jared Diamond -tyylinen romahdus. Kaikki yhteiskunnallisen järjestäytymisen muodot vikaantuvat. Kriittiset resurssit ajautuvat yhteismaan tragediaan. Ihmisyhteisö on täysin raiskannut maapallon ja maapallo taistelee takaisin.

En syvenny tähän enempää. Kirjaimellisesti en voi kuvitella miten tällainen voisi tapahtua ilman napojen sulamista hetkessä.

Uhka – lähde menemään kun vielä pystyt, löydä mökki kaukaa metsästä kaukana sivilisaatiosta, varastoi tarvikkeita

Lähde: http://onthespiral.com/varieties-of-collapsonomics

Pål Steigan julkaisi artikkelin alunperin täällä. Kääntänyt Graham Healey.

Maalaukset vuohilaumoista ja maatilan eläimistä klassisen Rooman aikaisen infrastruktuurin ja temppelien raunioiden keskellä ovat kuin kuvat ihmisistä korkean teknologian sivilisaation raunioiden keskellä, johon heillä ei enää ole kykyä päästä. Rooman kaupunki oli sen huippuaikoina miljoonan asukkaan koti. Se vaati erittäin kehittynyttä infrastruktuuria veden ja ruoan jakelulle, kuljetukselle, joukkoliikenteelle, kaupalle ja niin edelleen. Kaupunki oli, tuohon aikaan, eturintaman esimerkki rakennusmateriaaliteollisuudesta, jolla oli kapasiteettia ja osaamista toimittaa uskomattomia määriä rakennusmateriaaleja joita kaupunki tarvitsi.

Kun imperiumi romahti, infrastruktuuria ei enää ylläpidetty. Akveduktit hajosivat ja kaupungit ja kylät menettivät veden lähteensä. Tiet ja sillat rapautuivat ja niitä ei enää korjattu. Hyödykkeiden kuljetus ja kauppa kuihtui valtavasta joesta hiljaiseksi notkoksi. 1200 vuotta Rooman kunnian päivien jälkeen kaupungin asukasmäärä oli alle 10 tuhatta.

Etruskit, ja myöhemmin roomalaiset, olivat kuivanneet suot kasvattaakseen ruoan tuotantoaan. Täten he myös hävittivät malarian. Mutta koko imperiumin tuhoutuessa viemäriojia ei enää ylläpidetty ja malaria palasi takaisin. Vasta 1930-luvulla, fasistien tullessa valtaan, suot kuivattiin uudelleen ja malaria katosi Italiasta.

Nykypäivän ’imperiumi’ on äärimmäisen haavoittuvainen

Meillä, jotka elämme aikana jolloin toinen imperiumi näyttää paljolti samoja merkkejä hajoamisesta kuin Rooman imperiumilla oli loppua kohden mentäessä, on kaikki syyt miettiä asiaa syvällisemmin.

Rooman keisarit leikkasivat hopearahojaan enemmän ja enemmän lyijyllä, niin että lopulta hopeaa ei ollut nimeksikään jäljellä. Se oli aikansa hyperinflaatio. Rooman kansalaiset eivät halunneet tapella armeijassa, joten armeijasta tuli palkka-armeija. Sana sotilas on perua tästä. Sotilas oli joku joka sai rahaa taistelusta (solidus – kultakolikko). Jotta sotilaille voitaisiin maksaa, täytyi lyödä lisää rahoja. Imperiumin sodat olivat kalliita ja imperiumi oli suuri, joten ongelma ratkaistiin lyömällä lisää kolikoita jotka olivat vieläkin arvottomampia.

Maailmaa dominoi nykyään Amerikan imperiumi. Se vaikuttaa kaikkeen globaalissa tuotannossa, rahajärjestelmässä, maailmankaupassa, maataloudessa, energiajärjestelmässä ja niin edelleen.

Imperiumi julkisti vesileimansa noin vuonna 1971. Silloin USA luopui kultakannasta. Sen jälkeen imperiumin kasvu on perustunut paperirahan painamiseen jatkuvalla syötöllä, ja nykyisin digitaalisen rahan. Mutta imperiumi perustuu myös muun maailman näiden symbolien hyväksyntään oikeina asioina. USA:n sodat 2000-luvulla ovat suurimmaksi osaksi rahoitettu myymällä Amerikan hallituksen arvopapereita Kiinalle, toisin sanoen Kiinan lainarahalla Amerikan valtiolle.

Globalisoitu tuotanto- ja kauppajärjestelmä on hienosäädetty toimittamaan hyödykkeitä ja komponentteja juuri ajoissa. Norjalainen lihantuotanto riippuu siitä että vene saapuu Fredrikstadiin  soijalastin kanssa Brasiliasta kerran kuukaudessa. Jos vene ei saapuisi sinne, norjalainen lihantuotanto olisi täydessä kriisissä.

Kun niinkutsuttu hevosenlihaskandaali puhkesi vuonna 2013, Financial Times näytti miten Euroopan kauppa- ja kuljetusjärjestelmät lihalle toimivat.

Teurastamot ovat pääomaintensiivisiä ja energiaa vaativia, siksi on yhä vähemmän ja vähemmän teurastamoja toimittamassa enemmän ja enemmän tuotetta markkinoille. Marginaalit ovat paperinohuet, joten he vetävät mutkat suoriksi milloin vain pystyvät.

Suuret kauppaketjut haluavat ostaa halvinta mahdollista ruokaa. Heidän toimittajansa jatkuvasti puhuvat puhelimessa suurimpien kimppatilausten toimittajien kanssa. FT lainaa professori Karel Williamsia Manchester Business Schoolista, joka selittää miten kylmäautot jonottavat teurastamojen edustoilla Alankomaissa viikon loppupuolella ja kuskeilla ei ole mitään ideaa minne he ajavat ennen kuin lähtevät liikkeelle. Jokaisella toimittajalla on 10-20 teurastamoa jolta ostaa lihaa. Yhtenä viikkona hän ostaa yhdestä paikasta ja seuraavana toisesta. Diilit tehdään viime hetkillä ennen kuin kuski pääsee lähtemään liikkeelle. “Meillä on jatkuva eurooppalainen kauppa jossa eläinten osia kuskataan 40 tonnin rekoissa.”

FAO (Food and Agriculture Organisation – YK) sanoo, että neljännesmiljoona syötävää kasvia on mahdollista kasvattaa. Mutta ihmiskunta on muuttunut riippuvaiseksi 3 orosentista näistä kasveista.

Maailman ruokatarjonta riippuu 150 kasvilajista. Kolme neljännestä kaikesta kasviruoasta saamastamme energiasta tulee vain 12 kasvista. Kilpailu ja tarve kasvattaa tuotantomääriä ovat johtaneet suureen geneettisen monimuotoisuuden rajoittamiseen. Systeemi myös vaatii yhä enemmän ja enemmän energiaa ja harvinaisia raaka-aineita eksponentiaalisesti kasvavalla vauhdilla.

Tämä tekee nykyisestä imperiumista äärimmäisen haavoittuvan. Maanviljely voi hyvin kokea samanlaisen kriisin kuin Perunanälänhätä Irlannissa vuonna 1847, jolloin miljoona ihmistä kuoli nälkään. On helppoa kuvitella miten tuhoisa ja dramaattinen se tulee olemaan.

Lyhyesti: kun tämä systeemi romahtaa, se tulee niin tekemään samoin kuin Rooman imperiumi, kokemaan romahduksen sen kriittisessä infrastruktuurissa. Ei enää ole yksinkertaisesti mahdollista ruokkia niin montaa ihmistä kuin ennen. Tuloksena on laajalle levinneet nälähädät jollaisia ihmiskunta ei ole koskaan nähnyt. Maailmassa on nykyään 37 megakaupunkia ja suurimmassa niistä asuu yli 30 miljoonaa asukasta. Jos vesiverkko hajoaa tai energiaa ja ruokaa ei enää saada toimitetuksi, silloin sellaisista kaupungeista tulee asumiskelvottomia.

Ruoka ja vesi ovat perustarpeita. Ilman ruokaa ja vettä me emme elä. Mutta monet järjestelmistämme ovat myös äärimmäisen riippuvaisia öljystä ja harvinaisista maametalleista, joita meillä on yhä vähemmän. Kun tämä systeemi romahtaa, sillä voi helposti olla dramaattisia seuraamuksia. Esimerkki Rooman imperiumista näyttää, että saattaa kestää kauan ennen kuin mitään muuta tulee tilalle.

On helppo näyttää nykypäivän kasvuun perustuvan kapitalismin elävän jatkoajalla. Se on kaukana robustista tai kestävästä. Päinvastoin, se on erittäin haavoittuvainen ja epävakaa. Tämä on yksi niistä syistä miksi on tärkeää työskennellä systeemin korvaamisen puolesta niin pian kuin mahdollista ja opetella pyörittämään yhteiskuntaa terveemmin ja kestävämmällä tavalla.

Globalistit oikealla ja vasemmalla voivottelevat sitä seikkaa, että ihmiset kääntävät selkänsä heidän vuosikymmeniä saarnaamalleen globalismille. He kääntyvät sen sijaan populistisen politiikan puoleen ja ovat niin ”reaktionaarisia” että he haluavat säilyttää kansallisvaltionsa, paikallistuotantonsa ja muuta. Mutta globalistit pelaavat venäläistä rulettia. Heidän systeeminsä on tehnyt meistä niin haavoittuvaisia. Ruokaturvallisuuden ja elinkelpoisen yhteisön turvaaminen, yhteiskunnan ja luonnon välisen rikkinäisen metabolismin palauttamiseksi, on todellisen edistysmielistä. Se on se tulevaisuus, ja meidän tulee kiireellisesti päästä eroon imperiumista ja sen vapaamatkustajien sekä loisten taloudesta.

Jos me emme tee niin, ehkäpä maisemamaalarit muutaman sadan vuoden päästä maalaavat vuohilaumoja laiduntamassa pilvenpiirtäjien ja moottoriteiden raunioilla.

Lähde:

It hurts when empires fall