Edellisessä artikkelissani käsiteltiin maanviljelijöihin kohdistuvia hyökkäyksiä eri puolilla maailmaa. Tämänpäiväisessä artikkelissa tarkastelemme joitakin syyllisiä tämän agendan takana. Kaikille, jotka ovat perehtyneet Covidin tyrannimaisen politiikan taustalla oleviin tahoihin, monet alla olevassa luettelossa olevat nimet tuntuvat tutuilta.

Bayer/Monsanto

Bayer fuusioitui Monsanton kanssa vuonna 2018, jolloin yhdistettiin yritykset, jotka ovat vastuussa Agent Orange -ohjelmasta ja kemiallisen sodankäynnin uranuurtajista. Vuonna 1999 Monsanton toimitusjohtaja Robert Shapiro kehuskeli, että yhtiö aikoi hallita ”kolmea maailman suurinta teollisuudenalaa — maataloutta, elintarvikkeita ja terveydenhuoltoa — jotka nyt toimivat erillisinä yrityksinä. Mutta on olemassa joukko muutoksia, jotka johtavat niiden yhdentymiseen.” Nykyään nämä kemikaalivalmistajat hallitsevat valtavaa osaa maailman elintarvikehuollosta.

Cargill ja Yhdysvaltain maatalousministeriö (USDA)

Cargill on Maailman talousfoorumin yhteistyökumppani ja Yhdysvaltojen suurin yksityinen yritys. Tämä jättiläinen monopolisoi käsittämättömän laajoja alueita maailmanlaajuisesta elintarviketeollisuudesta, mukaan lukien lihanjalostus Yhdysvalloissa. Cargillin liiketoimintakäytännöt sekä sen kavereiden Yhdysvaltain maatalousministeriössä noudattamat ”isompi on parempi” –periaatteet ovat johtaneet monien paikallisten teurastamojen sulkemiseen, mikä on pakottanut maanviljelijät riippuvaisiksi muutamista suuryritysten megateurastamoista. Tämän vuoksi maanviljelijät joutuvat odottamaan 14 kuukautta tai pidempään teurastuspaikkoja, joita varten heidän on usein kuljetettava eläimiään satojen kilometrien päähän — maanviljelijöiden ja karjankasvattajien on varattava jalostusajankohdat jopa vuosi ennen eläimen syntymää. Cargillin teurastamojen perimät korkeat maksut vaikuttavat osaltaan lihan hinnan nousuun — ja kaikki tämä, vaikka maanviljelijät saavat hädin tuskin tarpeeksi palkkaa karjan kasvatuskustannusten kattamiseksi. Yhdysvaltain maatalousministeriö USDA puolestaan huolehtii siitä, että maanviljelijät eivät pääse jalostamaan lihaa itse omilla tiloillaan.

Wellcome Trust

Wellcome Trust, Glaxon entinen omistaja ennen sen sulautumista SmithKlineen, oli merkittävässä roolissa Britannian Covid-hässäkässä, ja se ei pyydä anteeksi tavoitettaan vähentää ruokasuvereniteettiasi. Wellcome Trust rahoittaa Livestock, Environment and People (LEAP) -järjestöä, joka on omistautunut kehittämään ja testaamaan käyttäytymismuutoksia, joilla yleisö pakotetaan poistamaan liha ja maitotuotteet ruokavaliostaan. LEAP:n toinen johtaja Susan Jeffs valittelee, että ihmisten motivoiminen elintarvikkeiden ympäristövaikutuksia koskevilla merkinnöillä ei näytä toimivan: ”Ihmiset ovat jo urautuneet hyvin vakiintuneisiin tottumuksiin”, ja hän ehdottaa sen sijaan, että muutettaisiin teollisuuden tarjoamia tuotteita ja pakotettaisiin näin kuluttajat tekemään valintoja. Wellcome Trustin tutkijat suosittelevat ”saatavuuteen liittyviä toimenpiteitä”, jotka ”perustuvat vähemmän yksilön omaan toimijuuteen”, jotta eläinperäisten elintarvikkeiden saatavuutta voitaisiin vähentää. Tutkija Rachel Pechey on sitä mieltä, että ”lihaverot osoittavat lupaavaa näyttöä tehokkuudesta, mutta ne ovat olleet vähemmän hyväksyttäviä kyselytutkimuksissa… emme halua valita vain kaikkein hyväksyttävimpiä [ratkaisuja]”.

Maailman terveysjärjestö

WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus haluaa teidän uskovan, että elintarviketuotanto on vastuussa lähes kolmanneksesta maailmanlaajuisesta tautitaakasta. Hän kehottaa muuttamaan maailmanlaajuista ruokajärjestelmää kasvipohjaisten elintarvikkeiden suuntaan, vähentämään lihan ja maitotuotteiden saantia ja panemaan täytäntöön politiikkaa ilmaston pelastamiseksi ruokavaliota rajoittamalla. WHO:n vuonna 2022 julkaisemassa raportissa todettiin, että ”huomattava määrä näyttöä tukee väestön siirtymistä kohti terveellistä kasvisruokavaliota, joka vähentää eläintuotteiden saantia tai poistaa sen kokonaan”.

Maailman talousfoorumi

Tunnet todennäköisesti Maailman talousfoorumin ja sen Great Reset -ohjelman. Vieraile heidän verkkosivuillaan ja tutustu esimerkiksi 5 syyhyn, miksi hyönteisten syöminen voisi vähentää ilmastonmuutosta, miksi hyönteisille on annettava niille kuuluva asema elintarvikejärjestelmissämme ja miksi saatamme pian syödä hyönteisiä. Riittää, kun sanon, että heidän suunnitelmansa ruokavaliosi tulevaisuudesta ovat selvät.

EAT Forum, Lancet-lehti, sekä heidän teknologian ja kemian alan yhtiökumppaninsa

EAT Forum on ”omistautunut muuttamaan maailmanlaajuista elintarvikejärjestelmäämme vankan tieteen, kärsimättömän häirinnän ja uusien kumppanuuksien avulla”. Sen perustajina toimivat edellä mainittu Wellcome Trust, Strawberry Foundation ja Tukholman Resilience Centre. Heidän FRESH-aloitteensa — Food Reform for Sustainability and Health — tähtää maailmanlaajuisen elintarvikejärjestelmän muuttamiseen. FRESH-aloitteen yhteistyökumppaneihin kuuluvat Google, Cargill, Syngenta, Unilever, Pepsico ja monet kemianteollisuuden yritykset, kuten BASF, Bayer ja DuPont – melko outo joukko henkilöitä terveellisen ja kestävän ruokavalion kehittämiseksi. EAT:n Shifting Urban Diets Initiative -aloitteessa kehotetaan kaupunkeja omaksumaan Lancetissa hyväksytty Planetary Health Diet -ruokavalio, jossa kasvipohjaiset proteiinit korvaavat lihan ja maitotuotteet. Punaisen lihan määrä rajoitetaan 30 kaloriin päivässä. EAT:n laatimassa raportissa todettiin, että muutos, jonka he haluavat pakottaa ruokavalioomme, ”ei todennäköisesti onnistu, jos se jätetään yksilön tehtäväksi”, ja ”se edellyttää uudistamista järjestelmätasolla kovilla poliittisilla toimenpiteillä, joihin kuuluu lakeja, verotuksellisia toimenpiteitä, tukia ja rangaistuksia, kaupan uudelleenjärjestelyjä ja muita taloudellisia ja rakenteellisia toimenpiteitä”.

Rockefeller-säätiö

Rockefellerin suvun jäseniä voidaan syyttää enemmän kuin ketään muuta historiassa siitä, että maatalous on kääntynyt pois itsenäisiltä perheviljelmiltä kohti monialayrityksiä.

Vuonna 1947 Nelson Rockefeller perusti International Basic Economy Corporation -yhtiön nykyaikaistamaan ja yhtiöittämään maataloutta Etelä-Amerikassa, erityisesti Brasiliassa ja Venezuelassa. IBEC muutti maanviljelyn riippuvaiseksi kalliista koneista ja tuotantopanoksista, jotka hinnoittelivat omavaraisten talonpoikaisviljelijöiden elinkelpoisuuden. Rockefellerin rahoittama Amerikan kansainvälinen taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen järjestö (AIA) auttoi rakentamaan markkinat, joiden avulla IBEC saattoi rikastuttaa omistajiaan. Vaikka IBEC:n mainoslehtisissä väitettiin, että yritys auttoi anteliaasti kolmatta maailmaa tarjoamalla välttämättömiä kulutustuotteita ja tekemällä samalla voittoa, tarkemmin tarkasteltuna kyseessä oli yksinkertaisesti Rockefellerien vanhaan Standard Oil -malliin perustuva liikeyritys, jossa pienemmät kilpailijat pakotetaan monopolikäytäntöjen avulla pois markkinoilta ennen hintojen nostamista.

Tämä taktiikka vietiin aivan uudelle tasolle niin sanotun vihreän vallankumouksen myötä, ensin Meksikossa 1940-luvulla, sitten Filippiineillä ja Intiassa 1960-luvulla sekä Yhdysvalloissa. Perinteiset viljelykäytännöt, kuten lannan käyttö lannoitteena alkuperäisten perinnekasvien viljelyssä, korvattiin koneellistetun kemiallisen viljelyn mallilla, jossa käytettiin Rockefellerin rahoittamia uusia siemenlajikkeita, jotka oli kehitetty siten, että ne vaativat petrokemiallisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttöä, jotta sadot olisivat huomattavasti suuremmat kuin näiden maiden talonpoikaisviljelijöiden viljelemät perinteiset kasvit.

On syytä huomata, että Rockefellerit saivat öljyoligarkkeina komeaa hyötyä öljypohjaisista lannoitteista ja torjunta-aineista, joita tämä uusi menetelmä vaati. Viljellyt kasvit olivat lähes kaikki viljakasveja, kuten riisiä, ja ne korvasivat ravinteikkaammat perinteiset viljelykasvit, kuten hirssi. Intiassa ruoan määrä lisääntyi, mutta ravintoarvo väheni: kun tyhjät kalorit lisääntyivät mutta hedelmät, vihannekset ja eläinproteiinit vähenivät, mikroravintoaineet katosivat ruokavaliosta. Anemia, sokeus, hedelmällisyysongelmat, alhainen syntymäpaino ja immuunijärjestelmän heikkeneminen lisääntyivät.

Vihreää vallankumousta pidettiin ratkaisuna maailman nälänhätään ja köyhyyteen, mutta se myös myrkytti paikalliset vesivarannot, köyhdytti maaperän ja jätti maanviljelijät korviaan myöten velkoihin, koska he eivät enää pystyneet tuottamaan itsenäisesti tarvitsemiaan lannoitteita ja siemeniä. Asiasta perillä olevat lukijat voivat nähdä, miten Monsanton myöhempi GMO Roundup-Ready -siemenmalli noudatti tätä Rockefellerien laatimaa pelikirjaa.

Vuonna 2006 Rockefeller-säätiö, Bill Gates ja muut edistivät Afrikan vihreän vallankumouksen liittouman (AGRA) perustamista, ja he noudattivat jälleen tätä hyväksi havaittua toimintamallia. AGRAn käynnistämisen jälkeen Afrikan biologinen monimuotoisuus on hävinnyt, ja vakavasti aliravittujen ihmisten määrä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on kasvanut lähes 50 prosenttia, jopa YK:n omien raporttien mukaan. Samoin kuin Intiassa, maanviljelijöitä huijataan luopumaan ravinteikkaista ja kuivuutta kestävistä viljelykasveista, kuten perinnehirsistä, ja vaihtamaan ne GMO-maissin tyhjiin kaloreihin. Sadat afrikkalaiset järjestöt ovat vaatineet, että tämä uuskolonialistinen hanke on lopetettava ja että Afrikan maatalouden tulevaisuus on jätettävä alkuperäisten maanviljelijöiden käsiin, jotka tuntevat maan parhaiten.

Nyt Rockefeller-säätiö on asettanut tähtäimiinsä Yhdysvaltain elintarvikejärjestelmän Reset the Table -ohjelmallaan, joka käynnistettiin vuonna 2020 vain viikkoja sen jälkeen, kun Great Reset -ohjelma julkistettiin. Raportin ruusuisen, osallisuutta ja oikeudenmukaisuutta korostavan kielenkäytön alla todetaan, että ”onnistuminen edellyttää lukuisia muutoksia politiikkoihin, käytäntöihin ja normeihin”. Tähän sisältyy merkittävä keskittyminen tiedonkeruuseen ja tavoitteisiin, jotka ovat tiiviisti yhden terveysohjelman mukaisia — tästä lisää tulevassa artikkelissa.

Bill Gates & Gates Foundation

Bill Gates on noudattanut Rockefellerin pelikirjaa, jonka avulla hän on hävittänyt omaisuutensa ja muuttanut imagoaan — samalla kun hän on kartuttanut varallisuuttaan — filantrokapitalismin kyynisen tempun avulla.

Hänen sormensa ovat syvällä jokaisessa kansanterveyden piirakassa, ja hänen vaikutusvaltansa on lähes yhtä suuri ruokasodissa. Sen lisäksi, että hän rahoittaa feikkilihojen kehittämistä, hän on edellä mainitun AGRA-ohjelman takana, investoi geoteknisiin ohjelmiin auringon himmentämiseksi, ja tammikuussa 2021 hän omisti 242 000 hehtaaria ensiluokkaista yhdysvaltalaista viljelymaata, mikä tekee hänestä Yhdysvaltain suurimman yksityisen viljelymaan omistajan. On hämmentävää ajatella, että mies, jonka mielestä meidän pitäisi luopua vähitellen oikeasta lihasta, hallitsee niin suurta osaa tuotantomenetelmästä.

USAID & BIFAD

Toinen organisaatio, joka patistaa sinua syömään ötököitä, on USAID. Tämä saattaa yllättää jotkut, jotka pitävät USAIDia pikemminkin kolmannen maailman maiden auttamiseen keskittyvänä järjestönä kuin CIA:n operaatioiden pitkäaikaisena Troijan hevosena. (Epäiletkö tätä väitettä? Käy kaninkolossa täällä ja täällä ja täällä ja täällä.) Kansainvälisen elintarvike- ja maatalouskehityksen lautakunta (Board for International Food and Agricultural Development, BIFAD) julkaisi raportin ”Systemic Solutions for Climate Change Adaptation and Mitigation”. Raportissa vaaditaan elintarvikehuollon ja maailmanlaajuisen maatalouden täydellistä muuttamista. He ehdottavat, että tämä toteutetaan ESG-pisteytysten, hiilidioksidipäästöjen seurannan ja hyönteisten syömisen avulla.

Miten nämä järjestöt siis onnistuvat tyrkyttämään agendaansa maailman väestölle? Käsittelemme sitä tulevassa artikkelissa.

Lähde: https://brownstone.org/articles/the-enemies-of-food-freedom/

Pål Steigan julkaisi artikkelin alunperin täällä. Kääntänyt Graham Healey.

Maalaukset vuohilaumoista ja maatilan eläimistä klassisen Rooman aikaisen infrastruktuurin ja temppelien raunioiden keskellä ovat kuin kuvat ihmisistä korkean teknologian sivilisaation raunioiden keskellä, johon heillä ei enää ole kykyä päästä. Rooman kaupunki oli sen huippuaikoina miljoonan asukkaan koti. Se vaati erittäin kehittynyttä infrastruktuuria veden ja ruoan jakelulle, kuljetukselle, joukkoliikenteelle, kaupalle ja niin edelleen. Kaupunki oli, tuohon aikaan, eturintaman esimerkki rakennusmateriaaliteollisuudesta, jolla oli kapasiteettia ja osaamista toimittaa uskomattomia määriä rakennusmateriaaleja joita kaupunki tarvitsi.

Kun imperiumi romahti, infrastruktuuria ei enää ylläpidetty. Akveduktit hajosivat ja kaupungit ja kylät menettivät veden lähteensä. Tiet ja sillat rapautuivat ja niitä ei enää korjattu. Hyödykkeiden kuljetus ja kauppa kuihtui valtavasta joesta hiljaiseksi notkoksi. 1200 vuotta Rooman kunnian päivien jälkeen kaupungin asukasmäärä oli alle 10 tuhatta.

Etruskit, ja myöhemmin roomalaiset, olivat kuivanneet suot kasvattaakseen ruoan tuotantoaan. Täten he myös hävittivät malarian. Mutta koko imperiumin tuhoutuessa viemäriojia ei enää ylläpidetty ja malaria palasi takaisin. Vasta 1930-luvulla, fasistien tullessa valtaan, suot kuivattiin uudelleen ja malaria katosi Italiasta.

Nykypäivän ’imperiumi’ on äärimmäisen haavoittuvainen

Meillä, jotka elämme aikana jolloin toinen imperiumi näyttää paljolti samoja merkkejä hajoamisesta kuin Rooman imperiumilla oli loppua kohden mentäessä, on kaikki syyt miettiä asiaa syvällisemmin.

Rooman keisarit leikkasivat hopearahojaan enemmän ja enemmän lyijyllä, niin että lopulta hopeaa ei ollut nimeksikään jäljellä. Se oli aikansa hyperinflaatio. Rooman kansalaiset eivät halunneet tapella armeijassa, joten armeijasta tuli palkka-armeija. Sana sotilas on perua tästä. Sotilas oli joku joka sai rahaa taistelusta (solidus – kultakolikko). Jotta sotilaille voitaisiin maksaa, täytyi lyödä lisää rahoja. Imperiumin sodat olivat kalliita ja imperiumi oli suuri, joten ongelma ratkaistiin lyömällä lisää kolikoita jotka olivat vieläkin arvottomampia.

Maailmaa dominoi nykyään Amerikan imperiumi. Se vaikuttaa kaikkeen globaalissa tuotannossa, rahajärjestelmässä, maailmankaupassa, maataloudessa, energiajärjestelmässä ja niin edelleen.

Imperiumi julkisti vesileimansa noin vuonna 1971. Silloin USA luopui kultakannasta. Sen jälkeen imperiumin kasvu on perustunut paperirahan painamiseen jatkuvalla syötöllä, ja nykyisin digitaalisen rahan. Mutta imperiumi perustuu myös muun maailman näiden symbolien hyväksyntään oikeina asioina. USA:n sodat 2000-luvulla ovat suurimmaksi osaksi rahoitettu myymällä Amerikan hallituksen arvopapereita Kiinalle, toisin sanoen Kiinan lainarahalla Amerikan valtiolle.

Globalisoitu tuotanto- ja kauppajärjestelmä on hienosäädetty toimittamaan hyödykkeitä ja komponentteja juuri ajoissa. Norjalainen lihantuotanto riippuu siitä että vene saapuu Fredrikstadiin  soijalastin kanssa Brasiliasta kerran kuukaudessa. Jos vene ei saapuisi sinne, norjalainen lihantuotanto olisi täydessä kriisissä.

Kun niinkutsuttu hevosenlihaskandaali puhkesi vuonna 2013, Financial Times näytti miten Euroopan kauppa- ja kuljetusjärjestelmät lihalle toimivat.

Teurastamot ovat pääomaintensiivisiä ja energiaa vaativia, siksi on yhä vähemmän ja vähemmän teurastamoja toimittamassa enemmän ja enemmän tuotetta markkinoille. Marginaalit ovat paperinohuet, joten he vetävät mutkat suoriksi milloin vain pystyvät.

Suuret kauppaketjut haluavat ostaa halvinta mahdollista ruokaa. Heidän toimittajansa jatkuvasti puhuvat puhelimessa suurimpien kimppatilausten toimittajien kanssa. FT lainaa professori Karel Williamsia Manchester Business Schoolista, joka selittää miten kylmäautot jonottavat teurastamojen edustoilla Alankomaissa viikon loppupuolella ja kuskeilla ei ole mitään ideaa minne he ajavat ennen kuin lähtevät liikkeelle. Jokaisella toimittajalla on 10-20 teurastamoa jolta ostaa lihaa. Yhtenä viikkona hän ostaa yhdestä paikasta ja seuraavana toisesta. Diilit tehdään viime hetkillä ennen kuin kuski pääsee lähtemään liikkeelle. “Meillä on jatkuva eurooppalainen kauppa jossa eläinten osia kuskataan 40 tonnin rekoissa.”

FAO (Food and Agriculture Organisation – YK) sanoo, että neljännesmiljoona syötävää kasvia on mahdollista kasvattaa. Mutta ihmiskunta on muuttunut riippuvaiseksi 3 orosentista näistä kasveista.

Maailman ruokatarjonta riippuu 150 kasvilajista. Kolme neljännestä kaikesta kasviruoasta saamastamme energiasta tulee vain 12 kasvista. Kilpailu ja tarve kasvattaa tuotantomääriä ovat johtaneet suureen geneettisen monimuotoisuuden rajoittamiseen. Systeemi myös vaatii yhä enemmän ja enemmän energiaa ja harvinaisia raaka-aineita eksponentiaalisesti kasvavalla vauhdilla.

Tämä tekee nykyisestä imperiumista äärimmäisen haavoittuvan. Maanviljely voi hyvin kokea samanlaisen kriisin kuin Perunanälänhätä Irlannissa vuonna 1847, jolloin miljoona ihmistä kuoli nälkään. On helppoa kuvitella miten tuhoisa ja dramaattinen se tulee olemaan.

Lyhyesti: kun tämä systeemi romahtaa, se tulee niin tekemään samoin kuin Rooman imperiumi, kokemaan romahduksen sen kriittisessä infrastruktuurissa. Ei enää ole yksinkertaisesti mahdollista ruokkia niin montaa ihmistä kuin ennen. Tuloksena on laajalle levinneet nälähädät jollaisia ihmiskunta ei ole koskaan nähnyt. Maailmassa on nykyään 37 megakaupunkia ja suurimmassa niistä asuu yli 30 miljoonaa asukasta. Jos vesiverkko hajoaa tai energiaa ja ruokaa ei enää saada toimitetuksi, silloin sellaisista kaupungeista tulee asumiskelvottomia.

Ruoka ja vesi ovat perustarpeita. Ilman ruokaa ja vettä me emme elä. Mutta monet järjestelmistämme ovat myös äärimmäisen riippuvaisia öljystä ja harvinaisista maametalleista, joita meillä on yhä vähemmän. Kun tämä systeemi romahtaa, sillä voi helposti olla dramaattisia seuraamuksia. Esimerkki Rooman imperiumista näyttää, että saattaa kestää kauan ennen kuin mitään muuta tulee tilalle.

On helppo näyttää nykypäivän kasvuun perustuvan kapitalismin elävän jatkoajalla. Se on kaukana robustista tai kestävästä. Päinvastoin, se on erittäin haavoittuvainen ja epävakaa. Tämä on yksi niistä syistä miksi on tärkeää työskennellä systeemin korvaamisen puolesta niin pian kuin mahdollista ja opetella pyörittämään yhteiskuntaa terveemmin ja kestävämmällä tavalla.

Globalistit oikealla ja vasemmalla voivottelevat sitä seikkaa, että ihmiset kääntävät selkänsä heidän vuosikymmeniä saarnaamalleen globalismille. He kääntyvät sen sijaan populistisen politiikan puoleen ja ovat niin ”reaktionaarisia” että he haluavat säilyttää kansallisvaltionsa, paikallistuotantonsa ja muuta. Mutta globalistit pelaavat venäläistä rulettia. Heidän systeeminsä on tehnyt meistä niin haavoittuvaisia. Ruokaturvallisuuden ja elinkelpoisen yhteisön turvaaminen, yhteiskunnan ja luonnon välisen rikkinäisen metabolismin palauttamiseksi, on todellisen edistysmielistä. Se on se tulevaisuus, ja meidän tulee kiireellisesti päästä eroon imperiumista ja sen vapaamatkustajien sekä loisten taloudesta.

Jos me emme tee niin, ehkäpä maisemamaalarit muutaman sadan vuoden päästä maalaavat vuohilaumoja laiduntamassa pilvenpiirtäjien ja moottoriteiden raunioilla.

Lähde:

It hurts when empires fall

Onko geneettisesti muunneltujen organismien (GMO) kehittäminen vaarallinen teknologia, joka luo suuria riskejä ihmisen ja ekologian terveydelle? Vai ovatko GMOt vahva uusi työkalu modernin maatalousteknologian kehityksessä sen pyrkiessä ruokkimaan maailman?

Viimeaikaisessa mielipidekirjoituksessa – Avoiding GMOs Isn’t Just Anti-science, It’s Immoral – Purdue Universityn johtaja Mitch Daniels esittää intohimoisen vetoomuksen että ottaisimme GMOt käyttöön maataloudessa. Danielsin argumentti kuuluu seuraavasti: GMOien terveydellinen ja ekologinen turvallisuus on kiistämättömästi ”vakiintunutta tiedettä”. Täten on moraalitonta kieltää kehittyviltä mailta heidän tarvitsemansa maatalousteknologia ruoantuotannon parantamisesta ja kasvavien populaatioiden ruokkimisesta. Tämä tuntuu läpihuutojutulta: omahyväinen anti-GMO -villitys rikkaitten kuluttajien keskuudessa uhkaa vähemmän onnekkaita nälkiintymisellä. Kuten Daniels sanoo, on moraalitonta heille “saastuttaa köyhiä ja nälkäisiä heidän taikauskollaan”.

Mutta tarkastellaanpa joitain oletuksia jotka tämä argumentti ottaa annettuna: (1) Että GMOt ovat todellakin turvallisia, ja (2) että GMOt ja teollinen maatalous yleensäkin mahdollistavat korkeammat satomäärät kuin perinteiset maatalouden muodot.

GMOien ekologinen ja terveysturvallisuus on kyseenalaisempi tieteellisesti kuin Danielsin kirjoitus antaa ymmärtää. Ongelma on, että on vaikeaa tietää mikä tiede — ja ketkä tiedemiehet — ovat luotettavia. USA:ssa useimmat yliopistojen maataloustiedekunnat saavat suuret rahat maatalousyrityksiltä, jotka Scientific Americanin mukaan “ovat antaneet itselleen veto-oikeuden riippumattomien tutkijoiden työhön.” Koska GMOt ovat yksityisomistuksellisia, yritykset jotka voivat rajata sitä kuka voi tutkia niiden tuotteita. Kun tutkimus tekee hallaa, se ja sen kirjoittajat syynäyksen, urat lopettavien hyökkäysten ja jopa oikeudenkäyntien kohteiksi. Kuvittele itsesi jatko-opiskelijana esim. Purdue Universityssa. Miten tervetulleena pidät tutkimussuunnitelmaa GMOien terveysriskeistä?

Kuitenkin, on suuri ja kasvava tutkimustuotanto joka epäilee vahvasti GMOien turvallisuutta. Tutkimukset, jotka suurimmalta osin ovat julkaistu Euroopassa ja Venäjällä, jossa tuki GMOille on heikompi. Metodologinen ja läpikotainen esitys aiheesta löytyy @ GMO Myths and Truths, jossa on satoja lainauksia vertaisarvioiduista artikkeleista. Tätä ei voi sivuuttaa pelkkänä ”taikauskona”.

Yhtä kaikki, on helppoa nähdä Danielsin pallilta miten vastustus GMOja kohtaan on epätieteellistä. Suureksi osaksi tiedemaailma tukee GMOja. Niitä vastustaakseen täytyy myös kyseenalaistaa tieteellisten instituutioiden (yliopistot, julkaisut ja hallituksien virastot) puolueettomuus ja pätevyys. GMO-vastustus on järkeenkäypää vain osana suurempaa yhteiskunnallista institutionaalisen tieteen kritiikkiä. Jos uskot, että yhteiskunnan pääinstituutiot ovat pääosin päteviä, silloin on todellakin epärationaalista vastustaa GMOja.

Samalla tavalla havainnot pätevät jälkimmäiseen oletukseen, että vain korkean teknologian maatalous voi ruokkia maailman. Jälleen, vastustus on järkeenkäypää kyseenalaistamalla suuret järjestelmät.

Todellakin, jos vertailet yksikasvista GMO-maissipeltoa tai -soijaa toiseen peltoon ei-GMO -soijaa tai -maissia, kaikki muut muuttujat pidettäessä samoina, ensimmäinen peittoaa toisen. Mutta mitä tapahtuu jos vertaat ei ainoastaan yhtä peltoa toiseen, vaan kokonaista maatalousjärjestelmää toiseen?

,Sellaiset vertailut näyttävät, että oletus siitä, että enemmän teknologiaa on yhtä kuin suurempi sato, eivät ole välttämättä oikeutettuja. Yksi indikaattori on, että ympäri maailman pienemmät tilat pieksevät suuremmat sadon määrässä. Ensimmäisen kerran tämän havaitsi Nobel-ekonomisti Amartya Sen vuonna 1962, ja se on monissa maissa tehtyjen tutkimusten varmentama. Tunnetuin viimeaikainen tutkimus tarkasteli pieniä maataloja Turkissa, joka on edelleen vahva perinteisen maanviljelyksen maa. Pienet maatilat siellä tuotteivat suuria enemmän 20-kertaisesti, huolimatta (tai ehkäpä siitä syystä?) niiden hitaammasta modernien metodien käyttöönotosta.

Kuitenkin on myös totta, että tieteelliset tutkimukset tyypillisesti näyttävät luomusatomäärien olevan matalampia kuin perinteiset sadot. Tässä jälleen kerran meidän tulee tarkastella mitä tutkimukset olettavat. Pienten sekatilojen korkeat satomäärät ovat vaikeampia mitata, koska ne tyypillisesti tuottavat useita kasveja jotka eivät löydä tietään raaka-ainemarkkinoille, vaan sen sijaan ne kulutetaan paikallisesti, joskus ulkona rahataloudesta. Lisäksi perinteiset maanviljelyksen muodot käyttävät usein monia eri satokasveja pellossa. Joten vaikka luomumaissipelto tuottaisikin vähemmän kuin GMO-maissipelto, mitä se kertoo kokonaistuotannosta jossa kasvaa myös papuja ja kurpitsoja, ja jota vartioi vapaat kanat syömässä näiden tuholaiset? Mitäs sitten kun hyönteistuhoa kärsinyt hedelmä tai kasvis syötetään sioille tai muulle karjalle?

Optimaalisia tuloksia saadaan pitkästä, jopa usean sukupolven pituisesta, kokemuksesta jokaisella tilalla. Luomun ja perinteisen maanviljelyn vertailu usein käyttää luomutiloja, jotka ovat hetki sitten ottaneet käytäntönsä käyttään perinteisistä menetelmistä; harvoin he tarkastelevat kaikkein pisimmälle kehittyneitä tiloja joissa maaperä, tieto ja käytännöt ovat rakentuneet vuosikymmeniä.

Toinen huomiotta jätetty seikka on se, että luomumaatalouden metodit paranevat myös jatkuvasti. Uudemmat luomun suorakylvömenetelmät voivat itse asiassa päästä samalle tasolle ja jopa päihittää perinteiset menetelmät. Eräs parhaiten tunnetuista innovaattoreista, Brownin Ranch Pohjois-Dakotassa, käyttää monimutkaista pintasatokasvien ja monikerroksisen usean kasvin viljelyä maksimoimaan auringonvalon käytön ja saamaan aikaan synergioita eri kasvien välillä. Sellaiset käytännöt ovat erittäin spesifejä tiettyihin maaperän olosuhteisiin ja mikroilmastoon, mikä tekee niistä vaikeita standardoitavia ja täten vaikeita tutkia tieteellisesti. Tiede riippuu muuttujien kontrollista. Jos haluat tutkia tietyn käytännön tehokkuutta, sitä tulee soveltaa tasaisesti useaan testimaatilkkuun ja vertailla useita kontrollimaatilkkuja. Mutta luomumaatalous parhaimmillaan ei kohtelisi kahta maatilkkua samalla tavalla.

Luomumaatalouden toiminta edellyttää, että standardisoitujen osien ja proseduurien tehdasmallin on väistyttävä relaatiomallin tieltä, joka tunnustaa jokaisen Maapallon osan uniikkiuden. Niinkutsutut ”luomu”-käytännöt, jotka käyttävät tehdasmallia, ovat yksinkertaisesti perinteisen maatalouden huonompi versio.

Jos malli otetaan itsestäänselvyytenä, Daniels on oikeassa. Me tarvitsemme loputtoman määrän uusia kemikaaleja ja GMOja kompensoimaan mekanisoidun kemiallisen maatalouden seurauksia, joihin kuuluu maaperän ehtyminen, kasvimyrkkyjä kestävät rikkaruohot ja hyönteismyrkkyjä sietävät hyönteiset. Jotta nykyinen systeemi saataisiin pidettyä toiminnassa, meidän tulee tehostaa käytäntöjä edelleen.

Eräs vaihtoehto on siirtyä oikeasti luomuun maanviljelyn järjestelmään. Tämä ei ole pieni koitos. Yksi tekijä on, että se vaatisi paljon enemmän ruoan kasvattamiseen sitoutuneita ihmisiä, koska paljon satoa tuottavat luomukäytännöt ovat usein työvoimaintensiivisiä. (Pluspuolella, pienet, monipuoliset maatilat eivät tarvitse ot raskasta rutiiniraadantaa, niinkuin suuret teollisuustyyliset tilat.) Nykyään, kiitos äärimmäisen koneistamisen, noin yksi tai kaksi prosenttia populaatiosta kehittyneissä maissa työskentelee maataloussektorilla. Tuo luku voi joutua nousemaan kymmeneen prosenttiin — kutakuinkin se määrä suhteessa ihmisiä joita heitä oli USA:ssa alalla 1950-luvulla. Se vaatisi myös paljon enemmän ruokaa kasvatettavan puutarhoissa. Toisen maailmansodan aikaan “Victory Gardens” USA:ssa tuottivat noin 40% kaikista kulutetuista kasviksista; Venäjällä nykyään pienet dachat tuottavat 80% maan hedelmistä, kaksi kolmasosaa maan kasviksista ja lähes puolet sen maidosta.

Puutarhurointi tällä mittakaavalla ei mahdu helposti olemassaolevaan konsumeristiseen elämäntyyliin ja ajattelutapaan. Jos pidämme itsestäänselvästi ruokaturvallisuutta ”kaupan hyllyjen täyttämisenä”, silloin ei ole paljoakaan vaihtoehtoa nykysysteemille.

Jos pidämme itsestäänselvyytenä maasta, maaperästä ja paikasta irroittautumista, silloin ei ole paljoakaan vaihtoehtoa nykysysteemille.

Jos pidämme itsestäänselvyytenä maaseudun tyhjentymistä vähemmn kehittyneissä maissa, silloin ei ole paljoakaan vaihtoehtoa nykysysteemille.

Toisin sanoen, jos pidämme itsestäänselvyytenä suuren mittakaavan teollista maataloutta ja sen raaka-ainekasveja, silloin ehdottomasti auttaa käyttää koko laidalta maatalousteknologiaa, kuten GMOa, kasvimyrkkyjä, kemiallisia lannoitteita, sienimyrkkyjä, hyönteismyrkkyjä jne.

Valtaapitävien tiede suureksi osaksi pitää näitä asioita itsestäänselvyyksinä. Ajatukset kuten Danielsin ovat aitoja, erittäin älykkäiden ihmisten ärsyyntyneitä protesteja, ihmisten jotka yrittävät tekevät parhaansa saadakseen systeemin toimimaan sen mukaan mikä on heidän ymmärryksensä maailmasta.

Toisenlainen tulevaisuudenvisio on syntymässä, sellainen joka ei pidä mitään yllämainitusta itsestäänselvyyksinä. Se on tulevaisuus jossa ruoantuotanto on uudelleenlokalisoitu, jossa monilla ihmisillä on kädet savessa; jossa maanviljely ei enää ole aliarvostettu ammatti, ja jossa maatalous pyrkii regeneroimaan maaperän ja muuttumaan ekologian jatkeeksi, ei poikkeukseksi ekologiaan. GMOiden puolestapuhujat ja vastustajat pysyvät leppymättömästi kannoissaan polarisoituina niin kauan kunnes nämä suuremmat kysymykset ovat tutkimatta. Pelissä on paljon enemmänkin kuin pelkkä valinta GMOsta. Se on valinta kahden erittäin erilaisen ruoantuotantojärjestelmän välillä, kahden vision välillä yhteiskunnasta, ja kahden pohjimmiltaan erilaisen tavan välillä suhtautua kasveihin, eläimiin ja maaperään.

Lähde: Huffinton Post

“Jos 100% ihmisistä viljelisi maata, se olisi ideaalista.”
—Masanobu Fukuoka

Kasvatan puolisen tusinaa hedelmäpuuta kadun reunallani. Antelias viikunapuu on juuri valmistunut, kaksi nuorta omenapuuta ja granaattiomena ovat täynnä hedelmiä, ja kumkvatti ja persimoni ovat kypsymässä. Niin paljon kun rakastankin puutarhurointia, minulla on myös radikaali visio ruoasta ja taloudesta losangelesilaisessa Altadenan yhteisössä. Mitä jos kaikki naapurini myös kasvattaisivat ruokaa pihoillaan? Mitä jos jakaisimme satomme keskenämme? Mitä jos voisit syödä herkullisen, vaihtelevan ja terveellisen aterian yltäkylläisistä naapurustosi puista?

40% tuotetusta ruoasta USA:ssa menee haaskuun. Suuri osa tästä päätyy kaatopaikalle, missä se tuottaa metaania, vahvaa kasvihuonekaasua. Ruoka-ilmasto -neksus on ikkuna erittäin rikkinäiseen systeemiin; sen tutkiminen — ja kokeilut vaihtoehtotalouksilla yhteisöissämme — voivat paljastaa ratkaisuja jotka hyödyttävät kaikkia.

Tarkastellaan lahjataloutta, joka on loistavasti esillä joka sunnuntai Fruitvalen naapurustossa Kalifornian Oaklandissa. Pancho Ramos-Stierle on eteenpäinvievä voima tässä projektissa, FrutaGift, joka on maalattu kaikissa syksyn väreissä.

Kuuden vuoden ajan Ramos-Stierle ja hänen ystävänsä ovat menneet paikalliselle torille sen sulkeuduttua auttamaan viljelijöitä siivoamaan ja pakkaamaan. Viljelijät alkoivat tarjota myymättä jääneitä luomuhedelmiä ja kasviksia Ramos-Stierlelle jotta hän voisi viedä ne naapurustonsa ihmisille. Näiden vihannesten ja hedelmien avulla hän ja hänen ystävänsä saattoivat kokata ylellisen vegaaniaterian jonka he toivat joka viikko jaettavaksi väsyneille työläisille. Tästä syntyi piiri; kaikki hyötyivät. Oli satoa ja kiitosta.

Ja kuitenkin FrutaGift on vain yksi osa suurempaa lahjataloutta. Ramos-Stierlen inspiraatio oli San Fransiscon Mission Districtin Free Farm Stand, jonka perusti vuosia sitten mies nimeltä Tree. Ramos-Stierle kertoo, “Muistan edelleen sen ihmetyksen ja kiitollisuuden tunteen jonka hän sai aikaan minussa kun hänet tapasin ensi kerran. Kuin jättiläispunapuut, Treen jättiläismäinen sydän oli täynnä pyyteetöntä palvelusta ja rakkautta kaikkia kohtaan.”

Paikalliset nostelevat hedelmiä ja vihanneksia Free Farm Standilta. Joskus naapurit tuovat omia kasvattamiaan jaettavaksi. Kuva: YES! photo, Federica Armstrong.

Ramos-Stierle yrittää tuoda mukanaan samaa kiitollisuutta ruokaa ja yhteisöä kohtaan Oaklandin FrutaGiftiin.  “Ennen kuin alamme jakaa ruokaa, muodostamme kiitollisuuspiirin. Me pidämme kädestä kiinni, ja joku lausuu siunauksen omaan tapaansa kunnioittaakseen kaikkea joka teki mahdolliseksi kokoontua ja tulla ravituksi sillä tavoin.” FrutaGiftin ja Free Farm Standin vierailijat ovat jatkaneet samaa omissa yhteisöissään.

Kapitalismi ja rahatalous tuntuvat johtavan vääjäämättä hyväksikäyttöön ja eriarvoisuuteen, muutamien yltäkylläisyyteen ja suurten massojen niukkuuteen. Mutta ehkäpä ruoka voi johdattaa meidät kohti kestävää, resilienttiä yltäkylläisyyden taloutta.

Toisin kuin monet kapitalismin erikoistavarat ja -palvelut, ruokaa on käytännöllistä vaihtaa päittäin, tai vielä parempaa, antaa lahjaksi. Täällä Altadenassa olen osa ryhmää joka vaihtaa keskenään kotona kasvatettua ruokaa. Me tapaamme kerran kuussa paikallisessa puistossa, jokainen tuo mitä tahansa on sattunutkin jäämään yli. Me luomme yhteisön ja vaihdamme yltäkylläisesti rahatalouden ulkopuolella. Kuvittele jos vain yhden kotitalouden sijaan meillä olisi jokaisessa korttelissa kaikki kotitaloudet kasvattamassa ja vaihtamassa ruokaa. Tuoreiden hedelmien ja vihannesten määrä olisi niin suuri (poislukien ehkä jotkin satukasvit jotka kasvavat vain suuremmilla tiloilla kaupunkikeskusten ulkopuolella) että me tyydyttäisimme toistemme tarpeet, ja loisimme paikallisen, jätteettömän, rahattoman ruokajärjestelmän.

Lähde:

http://www.yesmagazine.org/issues/solidarity/a-radical-vision-for-food-everyone-growing-it-for-each-other-20171225

“Miten me hyväksyimme sen, että ruoka, eräs kolmesta elämän perusedellytyksestä ilman ja veden lisäksi, voidaan tuottaa, jaella, anastaa ja jopa tuhota puhtaiden ekonomisten syiden perusteella?”

Lataa Commons and ‘Commoning’: A ‘New’ Old Narrative to Enrich the Food Sovereignty and Right to Food Claims

Johdannosta

Tomaso Ferrando ja Jose Luis Vivero-Pol: Kymmenen viime vuoden aikana, Watchin lukijat ovat tulleet tutuiksi kapitalistisen talousmallin seuraamusten kanssa: luonnonvarojen loppumisesta ilmastonmuutokseen, vaurauden keskittymisestä korporaatioiden ruokajärjestelmän kaappaukseen. Huolimatta vuosikymmenen kestäneestä liikehdinnästä ja kamppailusta, jatkamme kapitalismin anastuksen ja luonnon transformaation vaikutusten todistamista: maan aitaukset, pienen mittakaavan maanviljelyn nopea katoaminen, tavanmukaisten kalastusoikeuksien yksityistäminen, siementen väärinkäyttö, metsien hakkaus nopean voiton satokasvien kasvattamisen tieltä teollisille ruokaketjuille, biodiversiteetin asteittainen katoaminen, ihmisen aikaansaamat saasteet, ruoan ravintopitoisuuden köyhtyminen, ultraprosessoitujen ruokien ravintoköyhyys ja laajalle levinneet nälänhädät, muutama mainitaksemme.

Päättäjät, yhteiskuntaliikkeet, ruohonjuuritason ryhmät ja tutkijat ovat kaikki puhuneet lakialoitteista, poliittisista vaihtoehdoista ja esimerkeistä kuinka ruohonjuuritason organisaatiot ja uudet hallintomuodot voivat fasilitoida, pukea uudelleen ja ehkäistä joitain globaalin kapitalismin toimintahäiriöitä ja vahingollisia vaikutuksia.

Kuitenkin, usein ne jäävät pelkkiin oireisiin, tai niiden yritykset ottaa käyttöön uusi visio siitä, miltä uusi ruoantuotantojärjestelmä näyttäisi, sivuutetaan. Tässä mielessä me kutsumme päättäjiä uudelleentulkitsemaan suhteet ihmisten, eläinten, luonnon ja ruoan välillä, ja esittämään arvoihin pohjautuvan paradigmanmuutoksen joka menee epäonnistuneen talousjärjestelmän juurille. Sen sjaan että nähtäisiin luonnonvarat ja ruoka hyödykkeinä, tämä artikkeli näyttää että paradigmanmuutos kohti luonnon, työvoiman ja ruoan arvostamista, hallinnointia ja ylläpitoa yhteisvaurautena voi rikastuttaa ruokasuvereeniuden väitteitä sekä ihmisten oikeutta riittävään ruokaan ja ravitsemukseen.

Tämä paradigmanmuutos ei ole ehdotus purkkaratkaisuksi, eikä se ole lyhytaikainen ratkaisu lähestyviin kriiseihin, vaan pikemminkin se on pitkäaikainen, ekologinen ja ruohonjuuritason vaihtoehto dominantille talousmallille. Käsitteemme yhteisvauraudesta menee sen taloustieteen ymmärryksen tuolle puolen, joka näkee yhteisvaurauden kilpailijana ja tuskin sivuutettavina luonnonvaroina joita yhteisö jakaa keskenään.

Me puhumme sellaisen yhteisvaurautta koskevan ymmärryksen puolesta joka heijastelee kombinaatiota materiaalisista ja aineettomista yhteisistä resursseista (esim. kalakannat ja ruoanlaittoreseptit). Yhteisvauraus myös käsittää yhteiset sosiaalikäytänteet, jotka ovat yhteiskuntien institutionalisoimia resurssien hallinnoimiseksi (johon viitataan yhteistekemisenä), ja kollektiivisen johtamisen jolla on yhteinen tarkoituksenmukaisuus (esim. kun taataan pääsy ruokaan kaikille yhteisön jäsenille). Näin yhteisvauraus ei ole ainoastaan resursseja, vaan myös käytänteitä jossa jokainen kollektiivin jäsen ajattelee,  oppii ja toimii kommonerina. Yhteistekemisen kauttta resursseista tulee osa yhteisvaurautta, eikä toisinpäin.

Yhteisvaurauteen pohjautunut tulokulma ihmisiin ja planeettaan tiedottaa siirtymästä luonnosta ihmistä palvelevana resurssina luonnoksi verkkona jota yhteisrakennetaan ja jossa yhteisasutaan — elämän mahdollistaja joka myös asettaa rajat ihmistoiminnalle. Tämä paradigmanmuutos perustuu historiallisiin ja tavanmukaisiin käytäntöihin (esim. alkuperäiskansojen ruoantuotantoon maaseudulla) sekä innovatiivisiin nykypäivän urbaaneihin toimiin (esim. nuoret asukit kuluttavat luomuruokaa joka on tuotettu urbaaneissa puutarhoissa tai jakavat ruokaa Internet-appien avulla). Siksi se on sekä vanha että uusi paradigma joka selkeästi vastaa dominanttiin neoliberaaliin narratiiviin jota leimaa voittoa maksimoiva markkinahegemonia ja individualismi. Me aloitamme ”yhteismaan tragedian” kritiikillä ja sen jälkeen puhumme yhteisvaurauden ja ”yhteistekemisen” roolista luonnon epähyödykkeellistämisessä. Viimeisessä osiossa me otamme käyttöön idean ruoasta ”uutena” vanhana yhteisvaurautena, vastoin ideaa ruoasta puhtaana hyödykkeenä, ja puhumme siitä miten tämä narratiivi ja praxis voisivat rikastaa muita transformationaalisia siviiliyhteiskunnan vaatimuksia.

Lataa raportti kokonaisuudessaaän täältä.

Lähde:

Commons and ‘Commoning’: A ‘New’ Old Narrative to Enrich the Food Sovereignty and Right to Food Claims

Ympäri maailman kasvinjalostajat vastustavat yritysten kontrollia ruoantuotannosta tuomalla siemenet kaikkien kasvattajien saataville.

Tämä artikkeli kertoo useammasta tärkeästä uudesta aloitteesta joilla on potentiaalia integroida erilaiset elävän materiaalin kaappaamista vastustavat projektit ja liikkeet, jotka työskentelevät siemen-yhteisvaurauden hyväksi. Ihmiskunnan ruoan tarjonta tällä hetkellä on vaarantunut.

Frank Morton on jalostanut salaatinlehteä 1980-luvulta lähtien. Hänen yrityksensä tarjoaa 114 erilaista sorttia, mm. Outredgeous, joka viime vuonna sai kunnian olla ensimmäinen kasvi jota NASAn astronautit kasvattivat ja söivät avaruudessa. Lähes 20 vuoden ajan, Mortonin työ on ollut ainoastaan hänen mielikuvituksensa rajoittamaa, sekä sen miten montaa eri salaatinlehteä hän saisi käsiinsä. Mutta 2000-luvun alussa hän alkoi havaita useamman ja useamman salaatinlehden olevan patentoitu, mikä tarkoitti sitä että hän ei voisi käyttää niitä jalostukseen. Patentit eivät olleet eri tyyppisille salaateille, vaan tietyille ominaisuuksille kuten vastustuskyky taudeille, tietyn värinen punainen tai vihreä väri, tai lehden kaarevuus. Tällaiset patentit ovat lisääntyneet ja ne tunkeutuvat yhä suurempaan määrään viljalajikkeita maissista porkkanoihin — trendi joka on saanut viljelijät, ympäristönsuojelijat ja ruoantuotannon asiantuntijat huolestumaan ruoantuotannon tulevaisuudesta.

Päättäväisenä kaverina, joka on omistautunut vuosituhansia vanhalle kasvinjalostuksen perinteelle, Morton edelleen jalostaa salaatinlehteä — se kestää kauemmin, koska monet rajoitteet tekevät hänen työstään vaikeamman.

”Se on vain kivi joenpohjassa ja minä kellun sen ympärillä. Meidän pitää periaatteessa tehdä noin, mutta tuo rikkoo jalostustradition”, hän sanoo. ”Mielestäni nämä salaatinlehtipatentit ovat liikaa ja jos niiden [tulisi kestää oikeudessa], kukaan ei voi jalostaa uutta salaatinlehteä enää koska kaikki ominaisuudet on jo patentoitu”. Hän jatkaa sen työstämistä mikä on vielä saatavilla, jalostaen ominaisuuksia joita hän kaipaa samalla kun on erittäin varovainen välttääkseen mitään materiaalia joka on immateriaalioikeuksien suojaama. Hän on myös liittynyt maailmalla kasvavaan liikkeeseen: “open source” -jalostus.

Jos termi kuulostaa siltä niinkuin se kuuluisi tekniikan maailmaan enemmän kuin biologian kasvikirjaan, kyse ei ole vahingosta. Open Source Seed Initiative, ”suljetun lähdekoodin ohjelmistoille vaihtoehdon tarjoavan vapaiden ja avoimien ohjelmistojen liikkeen” inspiroima järjestö, perustettiin varmistamaan että joidenkin kasvien lajikkeet ja geenit pysyvät vapaina immateriaalioikeuksista ja ovat tarjolla kasvinjalostajille ikuisesti. Osana aloitetta, joka tunnetaan nimellä OSSI, jalostajat USA:ssa voivat nyt sitoutua antamaan kasvattamiensa kasvien siemenet muiden käyttöön jotta he voisivat jalostaa kasveja tulevaisuudessa.

Tämä ei tarkoita sitä etteivätkö he voisi tehdä bisnestä tai myydä niitä. Se mitä sitoutuminen tarkoittaa on sallia open source -siemeniä ostaville maanviljelijöille lupa risteyttää siemenet muiden kasvien kanssa kehittääkseen omia lajikkeita ja säästääkseen ne tulevia satokausia varten — kaksi asiaa jotka monet viljapatentit kieltävät. Kymmenet jalostajat ja siemenfirmat ovat sitoutuneet OSSI:n aloitteen vuoden 2014.

Uhattu tulevaisuus

Wisconsin–Madisonin yliopiston emeritusprofessori ja OSSI:n hallituksen jäsen Jack Kloppenburgille siemenien hallinta ja kyky jalostaa uusia lajikkeita ovat sekä ruoantuotannon turvallisuuden että ympäristönsuojelun kysymyksiä. Siemenet ovat tärkeässä roolissa suuremmissa kysymyksissä kuten biodiversiteetti, maanviljelijöiden oikeudet, ruokajärjestelmän hallinta ja maatalouskemikaalien käyttö, joita monet itsenäiset jalostajat pyrkivät välttämään tai vähentämään jalostamalla resistanssin itse lajikkeisiin.

Kloppenburg painottaa sitä että open source -liikkeen idea ei ole geenimanipulointi; patentit voivat vaikuttaa kaikkiin lajikkeisiin, vihanneksista viljoihin, geenimanipuloituihin ja tavallisiin, luomuun ja ei-luomuun. “Näiden siementen hallinta on kaiken ympäristöllisen kestävyyden keskiössä, minkä parissa me työskentelemme” hän sanoo, viitaten kasvaviin yritysfuusioihin maataloudessa, viimeisenä ilmoitettuun ChemChinan ja Syngentan fuusioon elokuussa 2016, sekä Monsanton ja Bayerin fuusioon syyskuussa. “Jos menet tuottajamarkkinoille ja haluat ostaa hyviä, paikallisia, kestävästi tuotettuja vihanneksia, sinun täytyy myös ymmärtää että suurin osa vihanneksista tulee ulos jalostusprosessista jonka olemassaolo on itsessään vaarantunut. Meillä ei ole suvereenia ruoantuotantoa ennenkuin meillä on siementen suvereniteetti.”

Riippuu näkökulmasta

Kasvattajat jalostavat kasveja valikoivasti tuodakseen esiin haluttuja ominaisuuksia — niistä jotka parantavat kasvin makua tai väriä niihin jotka auttavat kasvia menestymään tietyissä olosuhteissa ja vastustamaan uhkia kuten tuholaiset tai taudit. Kasvien ominaisuuksien patentoimisen vastustajat sanovat patenttien määrän kasvamisen pienentävän jalostajille saatavilla olevaa kasvimateriaalia nyt kun tarve geneettiselle vaihtelulle on suurempi kuin koskaan, kiitos vähemmän ennustettavien ilmastonmuutoksen mukanaan tuomien olosuhteiden.

Mortonin mielestä 20 vuoden odottelu patentin umpeutumiseksi ei ole tapa rohkaista innovaatiota, ja niin kauan kasvilajikkeen jalostamisen odottaminen jotta kasvi kerkeää sopeutua muuttuviin olosuhteisiin on hävitty taistelu. Tämä myös sivuuttaa Mortonin pääpointin: geneettiset resurssit ovat aina kuuluneet yhteisvaurauteen, ja niiden tulisi pysyä julkishyödykkeenä, hän sanoo. “[Itsenäisillä kasvinjalostajilla] ei ole aikaa eikä rahaa sellaisiin muodollisuuksiin, ja rahalliset insentiivit eivät meitä liikuta. Me haluamme parantaa maanviljelyä maanviljelijöille. Se on toisenlainen motivaattori, jota ei edistä vapaiden parhaiden ja uusimpien geneettisten resurssien tukahduttaminen.”

Lisäksi Morton vastustaa kasvin ominaisuuden patentoimisen käsitettä. “Sinä et itse luonut sitä”, hän sanoo. “Kasvi loi sen itse, ja kasvinjalostajalla ei ole mitään ideaa miten kasvi ominaisuuden loi. Kyse on luonnon toiminnasta.”

Carol Deppelle, oregonilaiselle kasvinjalostajalle ja OSSI:n hallituksen jäsenelle, jalostamisella on myös toinen tärkeä komponentti. “Kun jalostat lajiketta, jalostat omia arvojasi suoraan lajikkeeseen”, hän sanoo. “Jos uskot monokulttuurisiin jättiläismäisiin maatalousfirmoihin joita johdetaan massiivisilla määrillä rikkaruohomyrkkyjä, silloin maatalouden käsitteesi tulisi olla tuon mukainen. Minä teen täysin päinvastoin.”

Kun kourallinen keskisuuria yrityksiä (ne jotka ovat kansainvälisillä markkinoilla mutta pienempiä kuin Monsanto) panttaavat patentteja, suurin osa pienistä siemenfirmoista kykenee selviytymään ilman patentoimista — ne joko vastustavat käytäntöä, ovat päättäneet prosessin olevan liian kallis, tai molempia.

Mortonin mielestä immateriaalioikeuksien suojaamisen välttely kannustaa myös aktiivisempaan jalostamiseen. “Suntuu siltä kuin insentiivi kehittää uutta on vahvempi kuin niillä [yrityksillä jotka patentoivat]. Tarvitsen uutta materiaalia jatkuvasti luettelooni, tietäen että kilpailijani myyvät minun lajikkeitani muutaman vuoden päästä”, hän sanoo. Patentti luo 20-vuotisen eristyksen kilpailijoiden markkinoille tulolle, joka tuntuu aika helpolta minun näkökulmastani.”

Globaali vaste

Vaikka USA tuntuu johtavan open source -hyökkäystä, konsepti leviää nopeasti ympäri maailman. Intiassa Centre for Sustainable Agriculture, joka kuvaa itseään ammattimaiseksi resurssiorganisaatioksi, pyörittää open source -siemenohjelmaa, työskennellen perinteisten lajikkeiden siementen säilyttämiseksi ja uusien lajikkeiden mukaanottamiseksi jotka vastaavat tiettyihin tarpeisiin. Organisaatio auttaa myös viljelijöitä pääsemään open source -siementen markkinoille. Saksalainen Agrecol-järjestö on lanseeraamassa open source ”lisenssiä”, joka on olennaisesti muodollinen ja laillisesti sitova versio OSSI:n lupauksesta jalostajille Euroopan Unionissa. (Jalostamista koskevat säännökset vaihtelevat maasta toiseen, joten OSSI:n sitoumusta ei yksinkertaisesti voida ottaa käyttöön Euroopassa tai muualla sellaisenaan.) Euroopan komissio aikaisin marraskuussa julisti, että perinteisesti jalostetut kasvit tulisi olla patentoimattomia, joka merkitsee muutosta Euroopan patenttitoimiston nykyisessä kannassa, joka sallii perinteisesti jalostettujen kasvien patentoinnin. Lausunto ei ole laki; se on nyt kiinni Euroopan hallituksista haluavatko ne panna täytäntöön komission lausunnon.

Lokakuussa 2016 hollantilainen Hivos-järjestö piti konferenssin open source -siemenjärjestelmistä Etiopiassa, saaden paikalle maanviljelijöitä, siemenpankkien pitäjiä, hallituksen edustajia, kolmannen sektorin edustajia ja siemenyrityksiä ympäri itäistä Afrikkaa oppimaan open source -liikkeestä ja globaalista muutoksesta siementen patentoinnissa.

Willy Douma, joka pyörittää Hivoksen open source -siemenohjelmaa, sanoo järjestön olevan rakentamassa globaalia yhteenliittymää open source -siemenjärjestöjen välille ja toivoo että tämä virallisesti lähtisi ensi vuonna käyntiin. Ympäristö- ja kestävän kehityksen ryhmittymien koalitio (johon kuuluu Hivos, USC Canada ja Action Group on Erosion, Technology and Concentration) on koostanut tietokannan siemenistä ja biodiversiteetistä ympäri maailman joka julkaistaan Seed Map Project:n muodossa. Ja syyskuussa julkaistussa raportissa Global Alliance for the Future of Food — filantropisten yhteisöjen yhteisprojekti, johon kuuluu WK Kellogg Foundation, McKnight Foundation ja muita — sanoi että taataksemme resilientin ruoantuotannon, maanviljelijöiden tulee kyetä pääsemään käsiksi, vaihtamaan ja parantamaan siemeniä, ja toimimaan siemenlainsäädännön muokkauksen äänitorvena. Raportti painottaa myös roolia, joka monimuotoisilla, paikallisilla siementahoilla on kestävissä ruoantuotantojärjestelmissä — yhteys jonka OSSI:n Luby haluaa ihmisten saavan aikaiseksi nyt.

”Ruoantuotantoliike on liian keskittynyt siihen missä kasvatetaan ja miten kasvatetaan, ja siemenjärjestelmät eivät ole olleet keskusteluissa mukana”, hän sanoo. ”Me yritämme yhdistää ihmiset sanomaan ”’Hei, ruoassa on myös syvempi puoli’.”

Lähde:

How “open source” seed producers from the US to India are changing global food production