kirjoittaja: Tracy Thurman

Tarkkaa tietoa tästä aiheesta ei ole helppo löytää. Yhdysvaltain maatalousministeriön ja lääkkeiden kehittäjien ei tarvitse julkaista tietoja kehitteillä olevista eläinlääkkeistä, joten riippumattomien etsivien on etsittävä vertaisarvioituja julkaisuja, yliopistojen julkaisuja, Yhdysvaltain maatalousministeriön sopimuksia, apurahailmoituksia, yritysten valkoisia kirjoja ja yliopistojen verkkosivuja saadakseen selville, mitä on luvassa. Tämä järjestelmä on kaukana avoimuudesta, enkä suoraan sanottuna usko, että se on sattumaa.

Ennen kuin mitään rokoteteknologiaa käytetään ihmisiin, sitä kokeillaan yleensä ensin eläinlääkintämarkkinoilla uskomattoman löyhien säännösten vuoksi. Kun tämä tiedetään, ei liene yllätys, että karjaeläimillemme oli annettu mRNA-injektioita jo vuosia ennen Covid-rokotteen käyttöönottoa.

Noin vuonna 2014 Yhdysvaltain maatalousministeriö myönsi ehdollisen luvan mRNA-rokotteelle, joka on tarkoitettu käytettäväksi sioilla sikojen ripuliepidemiavirusta vastaan. Tämä vastaa hätäkäyttölupaa, ja sillä kierretään USDA:n rokotteiden lisensointi- ja lupaprosessi.

Vuonna 2015 Merck osti Harrisvaccinesin hankkiakseen sen RNA-alustan. Merckin vuoden 2015 lehdistötiedotteessa todettiin, että tämä ”RNA-hiukkasteknologia… edustaa läpimurtoa rokotekehityksessä. Sillä on myös erittäin monipuolinen tuotantoalusta, joka pystyy kohdistumaan monenlaisiin viruksiin ja bakteereihin. Taudinaiheuttajat kerätään maatilalta, ja tietyt geenit sekvensoidaan ja lisätään RNA-partikkeleihin, jolloin saadaan aikaan turvallisia, tehokkaita rokotteita, jotka pystyvät tarjoamaan karjakohtaisen suojan.”

Vuonna 2018 käyttöönotettu Sequivity on Merckin RNA-rokotealusta, joka perustuu Harrisvaccinesin teknologiaan. Näitä RNA-injektioita käytetään jo sioilla. Ne räätälöidään eri viruksille, eikä jokaista räätälöityä injektiota tarvitse testata uudelleen turvallisuustestien avulla; uudet formulaatiot otetaan käyttöön välittömästi. Supermarketista ostamasi sianliha on todennäköisesti jo käsitelty näillä geeniterapioilla.

Vuonna 2016 BioNtech ja Bayer kehittivät yhdessä eläinlääkinnällisiä mRNA-rokotteita, joissa käytetään Bayerin eläinlääketieteellistä osaamista ja BioNtechin MRNA-alustaa (jota käytetään Pfizerin Covid-rokotteessa). Kun otetaan huomioon välissä olevat kehitysvuodet, lähitulevaisuudessa saatetaan julkaista lukuisia uusia mRNA-eläinrokotteita.

Lokakuussa 2021 Iowan osavaltionyliopisto aloitti hankkeen, jossa testattiin uutta mRNA-rokotetta RSV-infektioita vastaan lehmissä ihonalaisena implanttina, joka vapauttaa jatkuvasti mRNA:ta lehmään. Tutkimuksen odotettu valmistumisajankohta on 2026.

Jos luulet, että mRNA-rokotteet ovat ainoa ongelma, mieti uudestaan: Frontiers in Veterinary Science -lehdessä vuonna 2021 julkaistun artikkelin mukaan kehitteillä on DNA-, RNA- ja rekombinantti-virusvektorirokotteita. Niiden mainostetaan soveltuvan nopeaan käyttöön: ei ole aikaa ärsyttäviin turvallisuustesteihin, saati sitten siihen, kärsivätkö ihmiset, jotka syövät näiden eläinten lihaa, pitkäaikaisista terveysvaikutuksista. Asiakirjassa huomautetaan myös, että viljelty lohi saa jo nyt useita DNA-injektioita eri tauteja vastaan.

Merckin eläinlääketieteellisen käsikirjan mukaan kokeellisia DNA-rokotteita on tuotettu lintuinfluenssaa, raivotautia, naudan virusripulivirusta, sian herpesvirusta, naudan herpesvirus-1:tä, suu- ja sorkkatautia ja muita eläinlääkintäviruksia vastaan.

Tämä herättää kysymyksen: voivatko DNA-rokotteet muuttaa eläimen tai ihmisen geneettistä koodia? Modernan vuonna 2017 julkaiseman tutkielman mRNA Vaccines: Disruptive Innovation in Vaccination mukaan, ”DNA-rokotteisiin liittyvä keskeinen haaste on se, että niiden on tunkeuduttava solun tumaan… Kun DNA-rokotteet ovat kerran tuman sisällä, on vaarana, että ne muuttavat pysyvästi ihmisen DNA:ta.”

Voivatko eläimille annetut geneettiset injektiot vaikuttaa eläintuotetta käyttävään ihmiseen? Kiinalaiset tutkijat ovat julkaisseet tutkimuksen, jossa mRNA:lla varustettua maitoa ruiskutettiin hiirten suolistoon. MRNA imeytyi onnistuneesti ruoansulatuskanavan läpi ja aktivoitui niiden elimistössä. Tutkijat aikovat jatkaa tutkimusta versiolla, jossa hiirille syötetään mRNA:ta sen sijaan, että sitä ruiskutettaisiin, ja artikkelin johtopäätöksessä he toteavat, että ”lähitulevaisuudessa maidosta peräisin oleviin eksosomeihin perustuva mRNA:n kuljetusjärjestelmä toimii alustana mRNA-terapeuttisten lääkkeiden kehittämiselle”.

Tiedämme, että ihmisen rintamaito oli saastunut mRNA-lipidin nanohiukkasilla Covid-19-injektioiden jälkeen. Tämä herättää huolta Iowan osavaltion hankkeessa, jossa kehitetään lehmille tarkoitettua, jatkuvasti vapautuvaa RNA-istutetta. Miten voimme olla varmoja siitä, ettei se pääse maidonjakeluun?

Eläimille tarkoitettujen rokotteiden jälkeen on vuorossa vihanneksia, jotka on geneettisesti muunnettu tuottamaan mRNA:ta ihmisiin, jotka syövät niitä. Kansallinen tiedesäätiö rahoittaa yhtä monista tutkimuksista, joissa käytetään salaatin ja pinaatin kaltaisia kasveja tuottamaan mRNA-geenihoitoja, jotka pääsevät ihmiskehoon, kun kasvi syödään. Kasvipohjaiset immunisaatiokokeet alkoivat yli kaksi vuosikymmentä sitten: Vuonna 2002 Prodigene-niminen yritys sai miljoonien dollarien sakot, kun sen rokotteita tuottava muuntogeeninen maissi saastutti 500 000 kiloa soijapapuja.

RNAi-torjunta-aineet aiheuttavat myös merkittävän riskin ihmisten terveydelle. Nämä muuntogeenisiin viljelykasveihin käytettävät ruiskut on suunniteltu muuntamaan geneettisesti eläviä organismeja maatalousympäristössä. RNAi-sumutteet voivat puhaltaa vapaasti tuulessa saastuttaen laajoja alueita hedelmällistä viljelymaata ja muuten puhtaita viljelykasveja, aiheuttaen mahdollisesti geneettisiä muutoksia moniin lajeihin, jotka eivät ole niiden aiottuja kohteita, ja jopa muuttaen tuulen alapuolella viljeltyjä luomuvihanneksia. Vuonna 2017 EPA hyväksyi Monsanton ja Dow’n RNAi Smartstax PRO -maissin, jonka osuus Yhdysvalloissa viljellystä maissista on nyt jopa 17 prosenttia, joten tortillasipseissä ja muissa jalostetuissa elintarvikkeissa käyttämäsi maissi saattaa hyvinkin sisältää tätä geeninvaimennusteknologiaa.

Bioscience Research Projectin Jonathan R. Lathamin ja Allison K. Wilsonin raportissa todetaan RNAi-sumutteiden ihmisille ja eläinlajeille mahdollisesti aiheuttamista geneettisistä vaurioista, että ”nisäkkäiden ruoansulatus on monimutkainen prosessi, jossa ruokamolekyylit kulkeutuvat elimistöön monia reittejä. Nisäkkäillä on osoitettu, että jotkin näistä reiteistä mahdollistavat makromolekyylien, kuten DNA:n ja ehjien proteiinien, rajoitetun pääsyn verenkiertoon. Näin imeytyneet makromolekyylit voivat päästä sisäelimiin, lihaskudokseen ja jopa alkioihin. Ainakin joissakin kudoksissa vierasta DNA:ta pääsee yksittäisten solujen ytimiin.” Kirjoittajat toteavat myös, että ”pitkät dupleksoidut dsRNA:t on aiemmin hylätty lääketieteellisinä hoitokeinoina siitä syystä, että ne aiheuttavat haittavaikutuksia pienillä annoksilla. Analyysimme perusteella vaikuttaa epätodennäköiseltä, että niiden turvallista sisällyttämistä elintarvikkeisiin voitaisiin perustella vakuuttavasti.”

Livestock Research Innovation Corporationin vuonna 2021 julkaisemassa tutkielmassa ”The Future of Livestock Vaccines” kirjoittajat ovat innostuneita siitä, että: ”Nykyinen COVID-19-pandemia on opettanut meille monia asioita, muun muassa sen, että rokotteiden kehitys-, massatuotanto- ja hyväksymisprosessi voitaisiin lyhentää useista vuosista (tai vuosikymmenistä) 8-9 kuukauteen. Tällä on merkittävä ja pitkäaikainen vaikutus siihen, miten kotieläinrokotteita tuotetaan ja käytetään tulevaisuudessa.”

He muistuttavat meitä siitä, että ”hyvä terveys alkaa bioturvallisuudesta” ja että ”pandemian seurauksena yhteiskunta on asennoitunut enemmän yhden terveyden käsitteeseen, joten karjan rokottaminen nähdään osana laajempaa terveyskokonaisuutta, joka kattaa myös ihmiset ja ympäristön”.

Lähde: https://brownstone.org/articles/are-there-vaccines-in-our-food-supply/

kirjoittaja: Tracy Thurman

Kahdessa aiemmassa (ensimmäinen, toinen) artikkelissani käsittelimme maailmanlaajuista sotaa maanviljelijöitä vastaan ja syyllisiä tämän agendan takana. Tänään perehdymme taktiikkaan, jota nämä järjestöt käyttävät tyrkyttääkseen dystooppista visiotaan meille muille.

Ehkä muistat Event 201:n, vuoden 2019 lopulla toteutetun pandemiasimulaation, joka toimi vuoden 2020 Covid-vastatoimien kenraaliharjoituksena. Tällaisia simulaatioita on käytetty myös ruokasodassa. Otetaan esimerkiksi Food Chain Reaction Game, vuonna 2015 toteutettu sotapeli, jossa simuloitiin ajanjaksoa 2020-2030. Cargill ja muut osallistujat ovat poistaneet Food Chain Reaction Game -tiedot verkkosivuiltaan, mutta riippumattomat tutkijat arkistoivat Cargillin version, joten sen voi edelleen nähdä täällä.

Simulaatiossa vuosikymmen toi mukanaan ”kaksi suurta elintarvikekriisiä, joiden hinnat olivat lähes 400 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvosta, useita ilmastoon liittyviä äärimmäisiä sääilmiöitä, Pakistanin ja Ukrainan hallitusten kaatumisen sekä nälänhädän ja pakolaiskriisit Bangladeshissa, Myanmarissa, Tšadissa ja Sudanissa”. Kun peli päättyi, sen järjestäjät olivat asettaneet Euroopassa lihaveroja, rajoittaneet hiilidioksidipäästöjä ja ottaneet käyttöön maailmanlaajuisen hiilidioksidiveron. Ruokaketjureaktiopelin aikajakso osuu kätevästi yksiin vuoden 2020 Covid-kriisin kanssa ja päättyy Agenda 2030:n huipentumaan. Jos et pidä näitä päivämääriä merkittävinä, et ole kiinnittänyt huomiota.

Simulaation takana ovat muun muassa World Wildlife Fund, Center for American Progress, Center for Naval Analyses ja Cargill. Huomaa, että simulaatiossa on mukana Yhdysvaltain armeijan ja tiedustelupalvelun alaisia organisaatioita, aivan kuten ne esiintyivät koko Covidin vallankaappauksen ajan. Cargill, kuten aiemmin mainitsin, on yksi globaalin Big Ag -kartellin vaikutusvaltaisimmista jäsenistä, ja se on onnistunut erinomaisesti murskaamaan itsenäiset viljelijät maailmanlaajuisesti saadakseen elintarvikehuollon täydellisen hallinnan. Center For American Progress on Sorosin ja Podestan ajatushautomo.

Maailman luonnonsäätiöllä on hämärä malthusilainen historia, joka juontaa juurensa sen eugeenisiin perustajiin, kuten Alankomaiden prinssi Bernhardiin, joka on Bilderberg-ryhmän perustaja, transhumanisti Julian Huxleyyn (Uljas uusi maailma -kirjan kirjoittajan Aldous Huxleyn veli) ja Ison-Britannian prinssi Philipiin, joka kertoi haluavansa reinkarnoitua ”kuolettavaksi virukseksi, jotta voisin vaikuttaa jotenkin liikakansoituksen ratkaisemiseen”.

Huomaa, että näiden salaliittolaisten keksimillä toimenpiteillä — lihaveroilla ja maailmanlaajuisella hiilidioksidiverolla — ei ole mitään tekemistä elintarviketarjonnan lisäämisen kanssa nälänhädän lopettamiseksi — aivan kuten Event 201:n osanottajilla oli pakkomielle rokotteista ja väärän tiedon hallinnasta sen sijaan, että he olisivat tarjonneet tehokasta varhaista hoitoa sairauksiin. Ilmiselvästi totean, että kummassakaan simulaatiossa ei oikeastaan ole kyse nälänhädän tai virustartuntojen ratkaisemisesta. Ne on suunniteltu peliksi, jossa selvitetään, miten agenda voidaan tunkea alas vastentahtoisen kansan kurkusta.

Molemmat harjoitukset ovat klassisia esimerkkejä ongelma-reaktio-ratkaisu –strategiasta, jossa ongelma luodaan tai sitä käytetään ratkaisun julkisen kysynnän stimuloimiseksi. Ratkaisuun liittyy aina ennalta suunniteltuja toimia tai lainsäädäntöä, jotka eivät olisi koskaan saaneet julkista hyväksyntää ennen ongelman syntymistä. Presidentti Obaman esikuntapäällikköä Rahm Emanuelia lainatakseni: ”Älä koskaan anna vakavan kriisin mennä hukkaan. Tarkoitan tällä, että se on tilaisuus tehdä asioita, joita ei ole ennen voinut tehdä.”

Elintarvikeketjureaktiopelin ja sen vision jakavan globaalin eliitin tavoite on yksinkertainen mutta tuhoisa: nykyisen elintarvikehuollon ja toimitusketjuverkoston hallittu tuhoaminen — ei tehtaanviljelyn lopettaminen ja korvaaminen uusiutuvalla, Maapalloa parantavalla maanviljelyllä — vaan sen korvaaminen maailmanlaajuisella, keskitetyllä, täydellisesti valvotulla ja tiukasti kontrolloidulla elintarvikejärjestelmällä, jonka perustana ovat laboratoriossa valmistetut ja teollisesti prosessoidut niin sanotut elintarvikkeet, joissa on vain vähän valinnanvaraa ja joiden terveystulokset ovat surkeat kaikille muille, paitsi eliitille, ja joissa käytetään ilmastonmuutoksen tekosyynä kaikkeen.

Kuten Bertrand Russell ennusti, ruokavaliota ei jätetä yksilöiden varaan, vaan se on sellainen, jota parhaat biokemistit suosittelevat.

Jos olet untuvikko tämän aiheen parissa, saatat pitää tätä lausumaa liioiteltuna. On vaikea käsittää, että on olemassa ihmisiä, jotka suunnittelevat jotakin näin kauaskantoista ja pirullista — se on yhtä kaukaa haettua kuin globaalin eliitin verkosto, joka käyttää laboratoriosta karannutta virusta tekosyynä tuhota maailman taloudet ja ruiskuttaa miljardeihin ihmisiin väkisin kokeellisia myrkkyjä. Mutta se on todellisuutta, ja kuten Bertrand Russellin ja Monsanton toimitusjohtajan lainaukset vihjaavat, tämä agenda on ollut työn alla vuosikymmeniä.

Seuraavassa artikkelissani tarkastelemme joitakin julkisesti tunnustettuja hankkeita, jotka ovat valmisteilla tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Lähde: https://brownstone.org/articles/their-strategy-in-the-war-on-food/

Edellisessä artikkelissani käsiteltiin maanviljelijöihin kohdistuvia hyökkäyksiä eri puolilla maailmaa. Tämänpäiväisessä artikkelissa tarkastelemme joitakin syyllisiä tämän agendan takana. Kaikille, jotka ovat perehtyneet Covidin tyrannimaisen politiikan taustalla oleviin tahoihin, monet alla olevassa luettelossa olevat nimet tuntuvat tutuilta.

Bayer/Monsanto

Bayer fuusioitui Monsanton kanssa vuonna 2018, jolloin yhdistettiin yritykset, jotka ovat vastuussa Agent Orange -ohjelmasta ja kemiallisen sodankäynnin uranuurtajista. Vuonna 1999 Monsanton toimitusjohtaja Robert Shapiro kehuskeli, että yhtiö aikoi hallita ”kolmea maailman suurinta teollisuudenalaa — maataloutta, elintarvikkeita ja terveydenhuoltoa — jotka nyt toimivat erillisinä yrityksinä. Mutta on olemassa joukko muutoksia, jotka johtavat niiden yhdentymiseen.” Nykyään nämä kemikaalivalmistajat hallitsevat valtavaa osaa maailman elintarvikehuollosta.

Cargill ja Yhdysvaltain maatalousministeriö (USDA)

Cargill on Maailman talousfoorumin yhteistyökumppani ja Yhdysvaltojen suurin yksityinen yritys. Tämä jättiläinen monopolisoi käsittämättömän laajoja alueita maailmanlaajuisesta elintarviketeollisuudesta, mukaan lukien lihanjalostus Yhdysvalloissa. Cargillin liiketoimintakäytännöt sekä sen kavereiden Yhdysvaltain maatalousministeriössä noudattamat ”isompi on parempi” –periaatteet ovat johtaneet monien paikallisten teurastamojen sulkemiseen, mikä on pakottanut maanviljelijät riippuvaisiksi muutamista suuryritysten megateurastamoista. Tämän vuoksi maanviljelijät joutuvat odottamaan 14 kuukautta tai pidempään teurastuspaikkoja, joita varten heidän on usein kuljetettava eläimiään satojen kilometrien päähän — maanviljelijöiden ja karjankasvattajien on varattava jalostusajankohdat jopa vuosi ennen eläimen syntymää. Cargillin teurastamojen perimät korkeat maksut vaikuttavat osaltaan lihan hinnan nousuun — ja kaikki tämä, vaikka maanviljelijät saavat hädin tuskin tarpeeksi palkkaa karjan kasvatuskustannusten kattamiseksi. Yhdysvaltain maatalousministeriö USDA puolestaan huolehtii siitä, että maanviljelijät eivät pääse jalostamaan lihaa itse omilla tiloillaan.

Wellcome Trust

Wellcome Trust, Glaxon entinen omistaja ennen sen sulautumista SmithKlineen, oli merkittävässä roolissa Britannian Covid-hässäkässä, ja se ei pyydä anteeksi tavoitettaan vähentää ruokasuvereniteettiasi. Wellcome Trust rahoittaa Livestock, Environment and People (LEAP) -järjestöä, joka on omistautunut kehittämään ja testaamaan käyttäytymismuutoksia, joilla yleisö pakotetaan poistamaan liha ja maitotuotteet ruokavaliostaan. LEAP:n toinen johtaja Susan Jeffs valittelee, että ihmisten motivoiminen elintarvikkeiden ympäristövaikutuksia koskevilla merkinnöillä ei näytä toimivan: ”Ihmiset ovat jo urautuneet hyvin vakiintuneisiin tottumuksiin”, ja hän ehdottaa sen sijaan, että muutettaisiin teollisuuden tarjoamia tuotteita ja pakotettaisiin näin kuluttajat tekemään valintoja. Wellcome Trustin tutkijat suosittelevat ”saatavuuteen liittyviä toimenpiteitä”, jotka ”perustuvat vähemmän yksilön omaan toimijuuteen”, jotta eläinperäisten elintarvikkeiden saatavuutta voitaisiin vähentää. Tutkija Rachel Pechey on sitä mieltä, että ”lihaverot osoittavat lupaavaa näyttöä tehokkuudesta, mutta ne ovat olleet vähemmän hyväksyttäviä kyselytutkimuksissa… emme halua valita vain kaikkein hyväksyttävimpiä [ratkaisuja]”.

Maailman terveysjärjestö

WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus haluaa teidän uskovan, että elintarviketuotanto on vastuussa lähes kolmanneksesta maailmanlaajuisesta tautitaakasta. Hän kehottaa muuttamaan maailmanlaajuista ruokajärjestelmää kasvipohjaisten elintarvikkeiden suuntaan, vähentämään lihan ja maitotuotteiden saantia ja panemaan täytäntöön politiikkaa ilmaston pelastamiseksi ruokavaliota rajoittamalla. WHO:n vuonna 2022 julkaisemassa raportissa todettiin, että ”huomattava määrä näyttöä tukee väestön siirtymistä kohti terveellistä kasvisruokavaliota, joka vähentää eläintuotteiden saantia tai poistaa sen kokonaan”.

Maailman talousfoorumi

Tunnet todennäköisesti Maailman talousfoorumin ja sen Great Reset -ohjelman. Vieraile heidän verkkosivuillaan ja tutustu esimerkiksi 5 syyhyn, miksi hyönteisten syöminen voisi vähentää ilmastonmuutosta, miksi hyönteisille on annettava niille kuuluva asema elintarvikejärjestelmissämme ja miksi saatamme pian syödä hyönteisiä. Riittää, kun sanon, että heidän suunnitelmansa ruokavaliosi tulevaisuudesta ovat selvät.

EAT Forum, Lancet-lehti, sekä heidän teknologian ja kemian alan yhtiökumppaninsa

EAT Forum on ”omistautunut muuttamaan maailmanlaajuista elintarvikejärjestelmäämme vankan tieteen, kärsimättömän häirinnän ja uusien kumppanuuksien avulla”. Sen perustajina toimivat edellä mainittu Wellcome Trust, Strawberry Foundation ja Tukholman Resilience Centre. Heidän FRESH-aloitteensa — Food Reform for Sustainability and Health — tähtää maailmanlaajuisen elintarvikejärjestelmän muuttamiseen. FRESH-aloitteen yhteistyökumppaneihin kuuluvat Google, Cargill, Syngenta, Unilever, Pepsico ja monet kemianteollisuuden yritykset, kuten BASF, Bayer ja DuPont – melko outo joukko henkilöitä terveellisen ja kestävän ruokavalion kehittämiseksi. EAT:n Shifting Urban Diets Initiative -aloitteessa kehotetaan kaupunkeja omaksumaan Lancetissa hyväksytty Planetary Health Diet -ruokavalio, jossa kasvipohjaiset proteiinit korvaavat lihan ja maitotuotteet. Punaisen lihan määrä rajoitetaan 30 kaloriin päivässä. EAT:n laatimassa raportissa todettiin, että muutos, jonka he haluavat pakottaa ruokavalioomme, ”ei todennäköisesti onnistu, jos se jätetään yksilön tehtäväksi”, ja ”se edellyttää uudistamista järjestelmätasolla kovilla poliittisilla toimenpiteillä, joihin kuuluu lakeja, verotuksellisia toimenpiteitä, tukia ja rangaistuksia, kaupan uudelleenjärjestelyjä ja muita taloudellisia ja rakenteellisia toimenpiteitä”.

Rockefeller-säätiö

Rockefellerin suvun jäseniä voidaan syyttää enemmän kuin ketään muuta historiassa siitä, että maatalous on kääntynyt pois itsenäisiltä perheviljelmiltä kohti monialayrityksiä.

Vuonna 1947 Nelson Rockefeller perusti International Basic Economy Corporation -yhtiön nykyaikaistamaan ja yhtiöittämään maataloutta Etelä-Amerikassa, erityisesti Brasiliassa ja Venezuelassa. IBEC muutti maanviljelyn riippuvaiseksi kalliista koneista ja tuotantopanoksista, jotka hinnoittelivat omavaraisten talonpoikaisviljelijöiden elinkelpoisuuden. Rockefellerin rahoittama Amerikan kansainvälinen taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen järjestö (AIA) auttoi rakentamaan markkinat, joiden avulla IBEC saattoi rikastuttaa omistajiaan. Vaikka IBEC:n mainoslehtisissä väitettiin, että yritys auttoi anteliaasti kolmatta maailmaa tarjoamalla välttämättömiä kulutustuotteita ja tekemällä samalla voittoa, tarkemmin tarkasteltuna kyseessä oli yksinkertaisesti Rockefellerien vanhaan Standard Oil -malliin perustuva liikeyritys, jossa pienemmät kilpailijat pakotetaan monopolikäytäntöjen avulla pois markkinoilta ennen hintojen nostamista.

Tämä taktiikka vietiin aivan uudelle tasolle niin sanotun vihreän vallankumouksen myötä, ensin Meksikossa 1940-luvulla, sitten Filippiineillä ja Intiassa 1960-luvulla sekä Yhdysvalloissa. Perinteiset viljelykäytännöt, kuten lannan käyttö lannoitteena alkuperäisten perinnekasvien viljelyssä, korvattiin koneellistetun kemiallisen viljelyn mallilla, jossa käytettiin Rockefellerin rahoittamia uusia siemenlajikkeita, jotka oli kehitetty siten, että ne vaativat petrokemiallisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttöä, jotta sadot olisivat huomattavasti suuremmat kuin näiden maiden talonpoikaisviljelijöiden viljelemät perinteiset kasvit.

On syytä huomata, että Rockefellerit saivat öljyoligarkkeina komeaa hyötyä öljypohjaisista lannoitteista ja torjunta-aineista, joita tämä uusi menetelmä vaati. Viljellyt kasvit olivat lähes kaikki viljakasveja, kuten riisiä, ja ne korvasivat ravinteikkaammat perinteiset viljelykasvit, kuten hirssi. Intiassa ruoan määrä lisääntyi, mutta ravintoarvo väheni: kun tyhjät kalorit lisääntyivät mutta hedelmät, vihannekset ja eläinproteiinit vähenivät, mikroravintoaineet katosivat ruokavaliosta. Anemia, sokeus, hedelmällisyysongelmat, alhainen syntymäpaino ja immuunijärjestelmän heikkeneminen lisääntyivät.

Vihreää vallankumousta pidettiin ratkaisuna maailman nälänhätään ja köyhyyteen, mutta se myös myrkytti paikalliset vesivarannot, köyhdytti maaperän ja jätti maanviljelijät korviaan myöten velkoihin, koska he eivät enää pystyneet tuottamaan itsenäisesti tarvitsemiaan lannoitteita ja siemeniä. Asiasta perillä olevat lukijat voivat nähdä, miten Monsanton myöhempi GMO Roundup-Ready -siemenmalli noudatti tätä Rockefellerien laatimaa pelikirjaa.

Vuonna 2006 Rockefeller-säätiö, Bill Gates ja muut edistivät Afrikan vihreän vallankumouksen liittouman (AGRA) perustamista, ja he noudattivat jälleen tätä hyväksi havaittua toimintamallia. AGRAn käynnistämisen jälkeen Afrikan biologinen monimuotoisuus on hävinnyt, ja vakavasti aliravittujen ihmisten määrä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on kasvanut lähes 50 prosenttia, jopa YK:n omien raporttien mukaan. Samoin kuin Intiassa, maanviljelijöitä huijataan luopumaan ravinteikkaista ja kuivuutta kestävistä viljelykasveista, kuten perinnehirsistä, ja vaihtamaan ne GMO-maissin tyhjiin kaloreihin. Sadat afrikkalaiset järjestöt ovat vaatineet, että tämä uuskolonialistinen hanke on lopetettava ja että Afrikan maatalouden tulevaisuus on jätettävä alkuperäisten maanviljelijöiden käsiin, jotka tuntevat maan parhaiten.

Nyt Rockefeller-säätiö on asettanut tähtäimiinsä Yhdysvaltain elintarvikejärjestelmän Reset the Table -ohjelmallaan, joka käynnistettiin vuonna 2020 vain viikkoja sen jälkeen, kun Great Reset -ohjelma julkistettiin. Raportin ruusuisen, osallisuutta ja oikeudenmukaisuutta korostavan kielenkäytön alla todetaan, että ”onnistuminen edellyttää lukuisia muutoksia politiikkoihin, käytäntöihin ja normeihin”. Tähän sisältyy merkittävä keskittyminen tiedonkeruuseen ja tavoitteisiin, jotka ovat tiiviisti yhden terveysohjelman mukaisia — tästä lisää tulevassa artikkelissa.

Bill Gates & Gates Foundation

Bill Gates on noudattanut Rockefellerin pelikirjaa, jonka avulla hän on hävittänyt omaisuutensa ja muuttanut imagoaan — samalla kun hän on kartuttanut varallisuuttaan — filantrokapitalismin kyynisen tempun avulla.

Hänen sormensa ovat syvällä jokaisessa kansanterveyden piirakassa, ja hänen vaikutusvaltansa on lähes yhtä suuri ruokasodissa. Sen lisäksi, että hän rahoittaa feikkilihojen kehittämistä, hän on edellä mainitun AGRA-ohjelman takana, investoi geoteknisiin ohjelmiin auringon himmentämiseksi, ja tammikuussa 2021 hän omisti 242 000 hehtaaria ensiluokkaista yhdysvaltalaista viljelymaata, mikä tekee hänestä Yhdysvaltain suurimman yksityisen viljelymaan omistajan. On hämmentävää ajatella, että mies, jonka mielestä meidän pitäisi luopua vähitellen oikeasta lihasta, hallitsee niin suurta osaa tuotantomenetelmästä.

USAID & BIFAD

Toinen organisaatio, joka patistaa sinua syömään ötököitä, on USAID. Tämä saattaa yllättää jotkut, jotka pitävät USAIDia pikemminkin kolmannen maailman maiden auttamiseen keskittyvänä järjestönä kuin CIA:n operaatioiden pitkäaikaisena Troijan hevosena. (Epäiletkö tätä väitettä? Käy kaninkolossa täällä ja täällä ja täällä ja täällä.) Kansainvälisen elintarvike- ja maatalouskehityksen lautakunta (Board for International Food and Agricultural Development, BIFAD) julkaisi raportin ”Systemic Solutions for Climate Change Adaptation and Mitigation”. Raportissa vaaditaan elintarvikehuollon ja maailmanlaajuisen maatalouden täydellistä muuttamista. He ehdottavat, että tämä toteutetaan ESG-pisteytysten, hiilidioksidipäästöjen seurannan ja hyönteisten syömisen avulla.

Miten nämä järjestöt siis onnistuvat tyrkyttämään agendaansa maailman väestölle? Käsittelemme sitä tulevassa artikkelissa.

Lähde: https://brownstone.org/articles/the-enemies-of-food-freedom/

”Uusi geenitekniikka” mitätöi perinteisten kasvien suojan

Itse asiassa ympäristöaktivistien viimeaikaiset tutkimukset ovat nyt osoittaneet, miten niin sanottua ”uutta geenitekniikkaa” käytetään väärin perinteisesti jalostettujen kasvien tiukan patenttisuojan heikentämiseksi. Lähestymistapa: Monissa tapauksissa CRISPR/Cas-geenisaksilla luodaan uudelleen ominaisuuksia, jotka ovat jo olemassa olevissa ravintokasveissa, niin sanotusti ”luodaan uudelleen”, jotta saadaan aikaan vaikutelma keksinnöstä. Jos nämä patentit myönnetään vastaavan patentin jälkeen, ne ulottuvat hyvin usein myös perinteisesti jalostettuihin kasveihin.

Viljelijöille on säilytettävä selkeä oikeus kerätä, siirtää, vaihtaa ja lopulta myydä arvokasta viljelykasviensa geneettistä materiaalia.

— Greenpeacen Euroopan johtaja Alexander Egit

Ryhmät keräävät yksinoikeudet tomaatteihin ja olueen

BASFin, Bayerin, Carlsbergin, Cortevan, Heinekenin ja Syngentan kaltaiset yritykset ovat jo varmistaneet yksinoikeudet tomaatteihin, meloniin, salaattiin, mallasohraan ja olueen. Ja ne haluavat vielä enemmän. ”Viljelijät ja jalostajat eivät pian enää voi vapaasti päättää lajien ja lajikkeiden monimuotoisuudesta. Uhattuna on myös koko joukko elintarvikkeita ja makuja”, varoittaa Greenpeace Europen johtaja Alexander Egit.

Viljelijöiden ja kuluttajien oikeudet ovat uhattuina

Tuplahyökkäys maanviljelijöitämme ja elintarviketurvaamme vastaan! ”Me täällä Schilternissä Langenloisin lähellä Ala-Itävallan sydämessä sijaitsevassa Arche Noah’ssa vaadimme, että viljelykasvien monimuotoisuus asetetaan etusijalle asiaa koskevassa EU-lainsäädännössä. Viljelijöille on säilytettävä selkeä oikeus kerätä, siirtää, vaihtaa ja lopulta myydä arvokasta viljelykasviensa geneettistä materiaalia.” Ruoka, siemenet ja viljelijöidemme oikeudet ovat siis tällä hetkellä uhattuina!

”Vuoristoluontomme kaikkien ihmeiden säilyttäminen”

Alppiruusut, orkideat, hopeajuuri, mutta myös edelweissit ja gentianit reunustavat retkeilyopas Elmedina Hanakin polkuja, kun hän lähtee Wellness Hotel Katschbergistä auringonnousuun. ”Täällä ylhäällä Aineckilla, mutta myös kaksoishuipulla, Kareckilla, kasvisto on erityisen haavoittuvainen”, vakuuttaa huippujohtaja. Hän on tietysti huolissaan myös Salzburgin ja Kärntenin rajakaupungin laakson kulttuureista, jotka — kuten uutisoitiin — ovat jo pitkään nostattaneet maailmanlaajuista kohua maailman ensimmäisenä virallisena ilmastohuippukokouksena.

”Säilytämme runsaasti erilaisia ruokayrttejä, kuten iisoppia, koiruohoa, tilliä, korianteria, suolakurkkua ja fenkolia, vuoristoalueen lehtikuusipuusta valmistetuissa vihanneslaatikoissa. Ne itävät satoja kertoja”, vakuuttaa vuoristo-opas Elemedina. Ekosydämisen naisen liekehtivä viesti kuuluu: on tärkeää kunnioittaa, säilyttää ja käyttää sitä, mitä luonto antaa meille niin runsaasti. Ettei auringonnoususta tule ihmiskunnalle jumalten hämärää.

Lähde: https://www.krone.at/3451423

Alunperin julkaistu @ Degrowth.de

 

Kirjoittajista

Näemme itsemme ruokasuvereniteettiliikkeen osana ja olemme mukana ryhmissä Österreichische Berg- und Kleinbäuer_innenvereinigung ÖBV – Via Campesina Austria¹(Irmi Salzer) sekä maatalouspoliittisessa  AgrarAttac (Julianna Fehlinger).

Me olemme pääosin aktiivisia Itävallan verkostoissa ja osallistumme Nyéléni -ruokasuvereniteettiliikkeeseen. Olemme myös mukana Nyéléni-prosessissa ja näin yhteydessä eri partnereihin ympäri Euroopan. Irmi Salzer on luomufarmari Burgenlandissa ja Julianna Fehlinger on joskus yhteisöviljelijä ja joskus alppiviljelijä.

———————–

1. Mitä on ruokasuvereniteetti?

Kaikkien ihmisten oikeus päättää demokraattisesti siitä miten ruoka tuotetaan, jaellaan ja kulutetaan

Ruokasuvereniteetin esitti käsitteenä vuonna 1996 YK:n Food and Agriculture Organisationin World Food Summitissa La Via Campesina² , globaali pienviljelijöiden, maatyöläisten, kalastusyhteisöjen ja maattomien sekä alkuperäiskansojen järjestö. Siitä lähtien ruokasuvereniteetti on kehittynyt poliittiseksi johtoaiheeksi kasvavalle määrälle yhteiskunnallisia toimijoita eri aloilta, jotka kamppailevat globaalien ruoka- ja maatalousjärjestelmien transformoimiseksi pois teollisuuden  liikevoittokeskeisten intressien hallinnasta.

1990-luvun alussa pienviljelijöiden liikkeet (aluksi pääosin latinalaisessa Amerikassa ja Euroopassa, sen jälkeen muualla maailmassa) tajusivat, että maantalousmarkkinoiden kansainvälistyessä ja instituutioiden kuten WTO poliittisen vallan kasvaessa maataloussektorilla oli tarpeellista muodostaa globaalisti aktiivinen viljelijöiden liitto. La Via Campesinan perustamisella he pyrkivät vastustamaan vahvoja kansainvälisiä neoliberalistisia liikkeitä jotka rajoittivat miljoonien viljelijöiden elinmahdollisuuksia ja selviytymistodennäköisyyttä ja pahensivat nälkäisten ihmisten tilannetta ympäri maailman. Vastauksena ”ruokaturvallisuuden” tekniseen termiin, jonka FAO otti käyttöön ja joka epäonnistuu vastaamaan useisiin ongelmiin, nuori liike kehitti ”ruokasuvereniteetin” käsitteen. Ruokasuvereniteetti ottaa kantaa valtarakenteisiin joilla ruokajärjestelmämme pyörii; se ottaa kantaa ruoantuotannon ja ruoan jakelun olosuhteisiin; se kysyy tuotantometodiemme aikaansaamista seuraamuksista tuleville sukupolville; ja se asettaa ruokaa tuottavat ja kuluttavat ihmiset näyttämön keskelle.

Ruokasuvereenit periaatteet

Ruokasuvereenius voidaan ymmärtää viitekehyksenä, jota jatkuvasti tulee ”täyttää” konkreettisilla, paikallisilla teoilla. Ruokasuvereenius ei voi tulla määritellyksi ylhäältä alas jatkuvasti, vaan se voi muokkautua ainoastaan kollektiivisen dialogiprosessin seurauksena. Nyéléni-prosessissa (Nyéléni on nimi jota globaali ruokasuvereeniusliike käyttää viittaamaan itseensä; katso alempaa) pyritään määrittelemään ruokasuvereeniuden pääperiaatteet perustuen laajaan sekä viljelijöiden että ”syöjien” realiteettien kirjoon. Sellaiset periaatteet ottavat mukaan ruoan tuottajien arvostamisen, populaation ruokkimisen pääperiaatteen (sen sijaan että tuotettaisiin vientiin), paikallisten tuotantojärjestelmien perustamisen ja paikallisen ruoanhallinnan vahvistamisen, tietojen ja taitojen kehittämisen ja viimeisenä muttei vähäisimpänä luonnon kanssa työskentelyn, eikä sitä vastaan.

 

Ruokasuvereenius käsittää yksilönoikeudet, yhteisöjen ja instituutioiden oikeudet (mukaanlukien valtiot) sekä vastuullisen suhteen luontoon, eläimiin ja muihin ihmisiin. Vallitsevassa ruoka- ja maatalousjärjestelmässä suurimmalta osalta tuottajia kielletään oikeus demokraattisesti osallistua niille poliittisille areenoille, jotka koskettavat ruoan tuotantoa, prosessointia tai jakelua. Kansainväliset kauppasopimukset, maataloustuet, GM-lainsäädäntö, hygieniasäädökset, markkinadirektiivit, tuotannon sääntely jne. ovat kokonaisuudessaan käyttöön otettuja ilman että ihmiset, joita ne koskettavat, saavat osallistua prosessiin mukaan. Oikeus demokraattisesti valita ja monitoroida maataloutta, ruokaa, kalastusta, yhteiskuntaa tai energiaa koskettavia sääntöjä on tarpeellinen ensiaskel jotta vahvistetaan sellaisia oikeuksia kuten oikeus ruokaan, koulutukseen ja resursseihin käsiksipääsyyn.

Vasta sitten, kun näitä oikeuksia ylläpidetään, on tuottajien mahdollista toteuttaa vastuunsa koskien luonnonvaroja kuten maaperä ja biodiversiteetti ja ilmasto, niin että tulevat sukupolvet voivat myös tuottaa hyvälaatuista ruokaa.

Ruokasuvereniteetti tarkoittaa, että meidän tulee toimia solidaarisesti. Kansainvälinen solidaarisuus, verkostoituminen ja keskinäinen tuki ovat tarpeellisia kun kamppaillaan riistoa ja alistavia mekanismeja vastaan. Paikallinen vastustus ja paikalliset vaihtoehdot tulee viedä läpi globaalilla perspektiivillä.

———————–

2. Kuka on osa ruokasuvereenia liikettä ja mitä he tekevät?

Ruokasuvereniteettiä on kehitetty 1990-luvulta asti vaihtoehtona Globaalille Pohjoiselle ja Etelälle. Alussa keskustelu ruoan suvereeniudesta oli lähinnä La Via Campesinan vetämää. Kuitenki La Via Campesina tunnusti alkuvaiheessa, että perustavan laatuinen muutos ja demokratisaatio maanviljelyn ja ruokajärjestelmien piirissä voidaan saavuttaa vain jos liike pyrkii muodostamaan liittoutumia muidenkin kuin tuottajien kanssa, ja solmimaan siteitä toisiin liikkeisiin. Täten ensimmäinen International Forum for Food Sovereignty, Nyéléni Forum, pidettiin Malissa vuonna 2007. Yhdessä ympäristön, ihmisoikeuksien, kuluttajansuojan, naisten ja muiden urbaanien liikkeiden aloitteiden ja järjestöjen kanssa kehitettiin ruokasuvereeniuden periaatteet ja yhteiset tavoitteet, ja identifioitiin vastustajat sekä vaatimukset. Siitä lähtien sekä alueellisia foorumeja (esim. Europe Forum for Food Sovereignty Itävallan Kremsissä vuonna 2011) että kansallisia foorumeja on pidetty. Perustuen demokratisaation, solidaarisuuden, paikallishallinnoinnin ja ympäristöstä välittämisen yhteisille periaatteille, ruokasuvereeniuden liikkeet jatkuvasti pyrkivät sekä luomaan että edistämään vaihtoehtoisia käytäntöjä.

 

Mitä tulee tuotantomalleihin, adaptoituvat (resilientit) agroekologiset tuotantomallit ovat tällä hetkellä testaus vaiheessa, joissa esimerkiksi käytetään avopölytettyjä, ei-GMO -siemeniä, vähennetäään maataloudellista riippuvuutta öljystä ja jotka perustuvat luonnonsykleihin.

Ruoan tarjonnan piirissä rakennetaan tuottaja-kuluttajaverkostoja, esim. korvaamalla perinteiset markkinat solidaarisuuteen perustuvilla suhteilla (Community Supported Agriculture, CSA), tai varmistamalla että tuottajat saavat palkan jolla pärjää kollektiivisten ostojen kautta. Partisipatoriset takuujärjestelmät (Participatory Guarantee Systems, PGS) ovat luottamuspohjaisia sertifikaattijärjestelmiä jotka korvaavat valtion kontrollin ja valvonnan, ja vaihtoehtoiset koulutusverkostot mahdollistavat tiedonjaon tasa-arvoisemmin. Tämä luo kollektiivisen tilan kaikille mukanaolijoille maataloudessa ja ruoantuotannossa.

 

Jotta lopetettaisiin kilpailu maa-alasta ja maaperästä ja sallittaisiin pääsy maahan kaikille jotka sitä haluavat viljellä, malleja ollaan kehittämässä jotka poistavat maan kapitalistisesta riistokierrosta ja ajavat maankäyttöä yhteismaana.

Ruokasuvereeniusliike vaatii globaaleja sosiaalioikeuksia ja kunniakkaita työoloja kaikille ihmisille — huolimatta heidän sosiaalisista taustoistaan tai sukupuolestaan — läpi koko maatalous- ja ruokajärjestelmän.

 

Emansipatorisen prosessin avulla kansalaiset voimaantuvat osallistumaan aktiivisesti ja tasa-arvoisina maatalouden ja ruokajärjestelmän poliittisen viitekehyksen muokkaamiseen. Tässä mielessä Globaalin Etelän ja Pohjoisen toimijat kohtaavat samanlaisia ja erilaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia ongelmia. Eri ruokasuvereniteetin monimuotoisten ryhmien saapuminen saman ”ison teltan” alle (Patel 2009) on vahvuus, mutta myös haaste globaalille ruokasuvereeniusliikkeelle.

Demokratisaatio ja oikeus oikeuksiin

Vahvistaaksemme oikeuksia osallistua demokraattisesti maatalouteen ja ruoantuotantojärjestelmään on tarpeellista luoda olosuhteet, jotka eivät synny omasta poissulkemiseen ja alistamiseen perustuvista sopimuksista yhteiskunnissa. Pienituloiset ihmiset, maahanmuuttajat ja naiset ovat usein erityisen poissuljettuja osallistumisesta. Ruokasuvereeniusliike kamppailee täten sellaisten olosuhteiden puolesta, jotka mahdollistavat kaikkien ihmisten vaatia ja vahvistaa heidän sosiaalisia, taloudellisia ja kulttuurillisia oikeuksia sekä heidän oikeuksiaan osallistua päätöksentekoprosessiin.

3. Millaisena pidät ruokasuvereniteetin ja degrowthin välistä suhdetta?

Työskennellään yhdessä vääriä vaihtoehtoja vastaan ja sosioekologisen transformaation puolesta

Saksankielisessä maailmassa degrowth ja ruokasuvereenius liittyvät läheisesti toisiinsa, ja niitä tukee samat aktivistit ja samanlaiset aloitteet (kuten Yhteisömaatalous eli CSA, urbaani viljely, ekologinen maanviljely, ruokaosuuskunnat, peltojen haltuunotto) tai jotka perustuvat samoihin vaihtoehtoisten polkujen lähestymistapoihin (esim. toimeentulo, ehdoton perustulo, yhteisvauraus, ympäristö- ja ilmasto-oikeudenmukaisuus). Kaikki nämä lähestymistavat ja aloitteet ovat kokeilualuja sekä ruokasuvereeniudelle että degrowthille. Molemmissa liikkeissä — pääosin epäinstitutionaalisen — tieteen, yhteisunnallisten liikkeiden ja käytännön (kollektiivisen) kokemuksen yhdistelmä on tärkeässä roolissa.

Sekä ruokasuvereniteetti että degrowth visioivat uuden tyyppistä menestystä ja hyvinvointia, sellaista joka ottaa yhtäältä mukaan sosioekologiset tuotannon muodot ja toisaalta yhteiskunnan (sekä talouden) läpikotaisen demokratisaation. Molemmissa tapauksissa tarkoitus on luoda uudenlaisia arvoja, jotka mahdollistavat hyvän elämän perustuen solidaarisuuteen ja ekologiseen elämäntyyliin. Molemmat liikkeet tulisi nähdä globaalisti eikä vain kansallisesta perspektiivistä. Eräs tuore esimerkki molempien perspektiivien saapumisesta saman pöydän ääreen on vuoden 2016 kampanja, jonka aloitti Attac Germany ja Aktion Agrar otsikolla Kühe und Bauern nicht verpulvern! (kääntyy kutakuinkin ‘Älä heitä viljelijöitä ja lehmiä roskiin!’), jossa kasvunjälkeinen diskurssi yhdistetään ympäröivään ruokasuvereeniuteen.

Ruokasuvereniteetin käsitteellä on yli 20 vuoden historia ja sitä kehitetään jatkuvasti käytännön kamppailuilla sekä Globaalissa Etelässä että Pohjoisessa. Degrowth-diskurssi (laajasti debatoituna käsitteenä) on nuorempi ja selkeämmin Globaalin Pohjoisen akateemisten virtausten muotoilema. Monet aktivistiryhmät ja ruohonjuuritason aloitteet ovat ottaneet sen ja kehittäneet suuren mobilisaatiopotentiaalin viime aikoina.

Seuraavassa osiossa haluaisimme ottaa käyttöön tiettyjä kriteereitä degrowthin ja ruokasuvereeniuden käsitteiden yhteen tuomisen mahdollisuuden analyysiin³ .

Vallan ja alistamisen rakenteiden analysointia

Meidän mielestä degrowth-liikkeen hedelmälliset suuntaukset ovat niitä jotka selkeästi osoittavat kapitalistisesta akkumulaatiomallista hyötyvät ja tutkivat kapitalistisen markkinatalouden kasvupakkoa. Ruokasuvereeniuden käsitteellä on vain rajallinen kapasiteetti paljasta tämän kasvupakon taustalla olevia voimia ja ymmärtää sosiaalisia seuraamuksia jotka sen kukistamisesta syntyisivät. Ruokaturvallisuuden pääfokus on liikevoittomentaliteetin perustavanlaatuinen kritiikki. Tuo mielenlaatu epäonnistuu ihmistarpeiden huomioimisessa ja se luo tarpeita kasvattaa kysyntää ja kulutusta. Markkinat näin paljastuvat huonoksi mekanismiksi allokoida ja jaella mitään (josta esimerkkinä viimeisin kriisi maitomarkkinoilla). Ruokasuvereniteettiliikkeen asian ajamiseksi degrowth-debatin tulisi kyetä näyttää miksi talouden tulee kasvaa kapitalismin alaisuudessa, minkä tyyppistä kasvua täytyy vähentää ja miksi alistavat rakenteet sisältyvät kasvupakkoon. Täten on tärkeää ymmärtää valtaa sekä omistuksena että sosiaalisena voimana, valtasuhteena.

Yhteinen tutkimus sosiaalisista ja ekologisista kriiseistä

Degrowth-liikkeessä on sekä yhteiskunnallinen että ekologinen kasvukritiikin suuntaus. Vain silloin kun on mahdollista tuoda yhteen kritiikin kysymykset ja pointit molemmista liikkeistä ja kääntää nämä yhteiseksi perspektiiviksi ja vaatimuksiksi, eli kun degrowth pyrkii saavuttamaan yhteiskunnallisen ja ekologisen — sosioekologisen — transformaation, kykenee degrowth tuolloin rikastamaan ruokasuvereniteettiliikettä. Ruokasuvereniteettiliike itse on jatkuvasti etsimässä tasapainoa kahden pointin välillä.

Maailma ei ole hyödyke — asemoituminen kapitalistisen aitaamisen suhteen

Nykyinen kapitalistinen dynamiikka pyrkii muuttamaan yhä useamman yhteiskunnan osa-alueen markkinoitavaksi hyödykkeeksi. Työvoiman lisäksi, joka muuttui hyödykkeeksi kapitalismin alkuaikoina, tietyt prosessoidun luonnon aspektit (kuten ruokatuotteet), toiset luonnon aspektit (kuten kasvihuonekaasut) ja yhteiskunnan vastaavat (erityisesti hoivatyö) ovat yhä enenevässä määrin tietoisen työn tuloksena muuttumassa hyödykkeiksi. Itsemme positioimalla selkeästi näitä prosesseja vastaan, ja pyrkimällä saavuttamaan järjestäytymistä alueilla kuten yhteisvauraus, ovat tärkeä askel yhteisellä polulla kohti degrowthia ja ruokasuvereniteettiä.

Yhdessä vääriä vaihtoehtoja vastaan

Sekä degrowthia ja ruokasuvereniteettiä myötäilevät pääargumentit ovat jo tukevasti ankkuroitu monien kriittisten kansalaisten maailmankuviin — ja molemmat liikkeet voivat hyötyä tästä. Useimmat olisivat samaa mieltä tämän lauseen kanssa: ”Me elämme rajallisella planeetalla jolla ei voi olla ääretöntä kasvua” sekä teollisen maanviljelyn kritiikin kanssa. Sekä degrowthin että ruokasuvereniteetin olemus, kutienkin, on se että ne pyrkivät politisoimaan ihmisiä ja näyttämään selkeästi, että supermarkettien myymät luomutuotteet eivät auta maailman pelastamisessa eikä auta niinkutsuttu ”vihreä kasvukaan”. Tätä varten on tarpeellista eskaloida taloudellisia ja sosiopoliittisia perspektiivejä edistysmielisistä yhteiskunnan sektoreista kohti kysymyksiä vaurauden uusjaosta eikä antaa niiden taantua anti-konsumeristiseksi moraalisaarnaksi. Tämä on ainoa tapa jättää taaksemme väärät vaihtoehdot (kuten ”vihreä talous”, kriittinen kulutus ja luomusertifikaatit) ja vaihtoehdot, jotka ovat liian syvällisesti juurtuneet käytännön politiikkaan, ja työskennellä utopioiden, kuten degrowth ja ruokasuvereniteetti, puolesta.

———————

4. Mitä ehdotuksia heillä on toisilleen?

Kasvukritiikin kohdentaminen tuotantoon ja puuttuminen resurssienkäytön valtasuhteisiin

Weder Wachsen noch Weichen! (karkeasti ‘Me emme kasvata emmekä myöskään tuota satoa!’) on eurooppalaisen viljelijäliikkeen yksi pääsloganeista. Se kritisoi muutosta maatalouden rakenteissa joka aiheuttaa massiivisia paineita pienviljelijöille ja on aiheuttanit tilojen hylkäämisiä vuosikymmenten ajan. Tämä rakennemuutos on itsessään sidottu maatalousmarkkinoiden vapauttamiseen ja maatalouden teollistamiseen. Slogan viittaa maatiloihin itseensä, joita — voidakseen jatkaa maatilaperusteista maatalousjärjestelmää — ei tulisi kasvattaa (viljellyllä maapinta-alalla mitattuna) eikä niitä tulisi lakkautaakaan. Tässä mielessä kasvu ei viittaa suoraan bruttokansantuotteen käsitteeseen, jota degrowth-liike kritisoi kun se asetetaan taloustieteen ja politiikan keskiöön. Kuitenkin molemmat kasvutyypit ovat läheisessä suhteessa toisiinsa. Omalta osaltaan se kasvutyyppi johon slogan viittaa, jota viljelijäliike vastustaa, on miestyötunnin tehokkuuden kasvattaminen tiloilla — ei pinta-ala. Maatalouden alan mukaan koko maataloustuotannon täytyy ja se tulee muuttumaan tehokkaammaksi, kiitos alan rakennemuutoksen, jotta oletettavasti ”ruokittaisiin nälkäiset”. Kuitenkin, World Agriculture Report on selkeästi osoittanut, että pinta-alayksikköä ja investoitua energiayksikköä kohden pienemmät, agroekologiset maanviljelyjärjestelmät ovat paljon tehokkaampia kuin teollis-taloudelliset maatilat jotka perustuvat monokulttuuriin ja koneelliseen viljelyyn. Lisäksi pienet maatilat ovat nyt kyvykkäämpiä mukautumaan ihmisten tarpeisiin ja näin takaamaan riittävän ruoantuotannon kaikille.

Tällä hetkellä, johtuen maitokiintiöiden poistosta ja maataloustuotteiden hintakriisistä (erityisesti maidon, mutta myös sianlihan), yllämainittu slogan on monen huulilla jälleen kerran. Me näemme tämän mahdollisuutena debatoida aiheesta, joka on kriittinen kasvun suhteen ja joka ottaa kantaa tuotantopuolen ongelmaan eikä, niinkuin yleensä on tapana, ainoastaan kulutukseen. Ruokasuvereeniudella on paljon kokemusta suorasta mukanaolosta maataloudessa ja ruokapolitiikassa, ja tämä voi olla arvokasta degrowth-liikkeelle.

Ruokasuvereeniusliikkeessä on usein riittämättömästi systematisoitua ajattelua kasvun käsitteestä. Liike pääosin käsittelee näiden päätöksien negatiivisia vaikutuksia maataloudelle ja ruokaan yleisesti, mutta kysymykset kuten miksi talouskasvu on absoluuttisen tarpeellista kapitalismissa ja mikä on sen tärkeys työkaluna yhteiskunnan tyytyväisenä pitämisessä (kasvava kakku helpottaa jakamisen ongelmaa….) jäävät melkein kokonaan käsittelemättä. Kuitenkin sellainen keskustelu merkittävästi kasvattaisi liikkeen kykyä toimia.

Elanto, yhteiskuntaromantiikka ja resurssikiintiöt

Elanto tai omavaraisuus tunnustetaan ruokasuvereeniusliikkeen segmenteissä positiivisena käsitteenä, kun se viittaa ruoantuotannon alueellistamiseen. Kuitenkin, se ei ole keino itsessään. Erityisesti Globaalissa Etelässä, elanto ja semi-elättävä maatalous ovat usein riittämättömiä tarjoamaan ruoantuottajille hyvää elämää. Täten, ruokasuvereeniusliikkeen pääfokus on luoda ja vahvistaa paikallista ja alueellista tuotanto- ja jakelujärjestelmää ja elvyttää yhteisön kontrollia sellaisista järjestelmistä — ja yksilöllisesti yhteiskunnan hylkääminen nähdään depolitisaation muotona. Liike perustuu kollektiiviseen toimintaan ja solidaarisuudeen ja mitään vaateita ei esitetä (yksilön) itsehillinnälle tai säästäväisyydelle. Lisäksi liike ei tyydy luomaan antiyhteiskunnallista rinnakkaisyhteiskuntaa / vaihtoehtoprojektia. Eurooppafoorumissa Kremsissä vuonna 2011 Nyélén-liike asetti seuraavan strategian:  Vastusta — Transformoi — Rakenna vaihtoehtoja. Merkittävää kyllä, nämä kolme strategiaa sovelletaan samanaikaisesti samalla prioriteetilla. Mielestämme degrowthin riittävyyteen keskittynyt suuntaus ja  (ainakin tietyissä segmenteissä) yksilölliseen käyttäytymisen muuttamiseen keskittynyt fokus voi erityisesti hyötyä sellaisesta politisaatiosta.

Paluu entisen tyylisiin elintapoihin, usein moralistiseen tyyliin degrowth-liikkeen saarnaamana, ei ole ruokasuvereeniusliikkeen visio. Tämän luonteiset ambitiot suodattavat pois historialliset voimasuhteet ja redusoivat ekologisesti ja yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisen talouden kysymyksen pelkästään mitattaviksi indikaattoreiksi (kuten ekologinen jalanjälki) tai ne muutoin pyrkivät olemaan epärealistisen romanttisia. Vaikka menneiden vuosisatojen pientilamaatalous suurimmassa osassa Eurooppaa yleisesti noudattikin kiertotalouden periaatteita, se oli myös äärimmäisen hierarkinen ja patriarkaalinen järjestäytymisessään. Lisäksi edistys kommunikaatioteknologiassa on avannut historiallisia mahdollisuuksia ylikansallisille solidaarisuusliikkeille. Hedelmällinen yhteys modernien innovaatioiden, yhtäältä, ja perinteisten kulttuuriteknologioiden sekä organisaatiomuotojen (esim. yhteisvauraus), toisaalta, tulee olla minkä tahansa emansipatorisen liikkeen tavoitteena.

Vaatimus resurssienkäytön systeemikiintiöille, jota usein kuullaan post-growth -liikkeiden kontekstissa, on tulkittu olevan erittäin problemaattinen ruokasuvereniteettiliikkeessä. Kaikki resurssien, kuten veden ja maan, rajallista luonnetta ja niiden suojelua tutkivat tulee ottaa mukaan niitä koskettavat valtasuhteet, poissulkemisen mekanismit ja jakelukysymykset. Esimerkiksi, mitä tarkoittaa vaatimus vähentää hiilidioksidipäästöjä yhdelle miljardille ihmiselle tällä planeetalla joilla ei ole pääsyä sähköön? Yksilöllinen — ja pahimmassa tapauksessa markkinoitava — resurssikiintiö on autoritäärinen ja teknokraattinen pseudoratkaisu joka epäonnistuu ottamaan kantaa valtasuhteisiin ja ei auta meitä saavuttamaan sosioekologista transformaatiota. Se perustuu luonnon ja elämän näkemiseen rahassa, ja vain edistää hyödykkeellistämistä.

5. Tulevaisuus: Tilaa visioille, ehdoktuksille ja toiveille

‘Hyvä elämä kaikille!’ — solidaarisuuden ja keskinäisen oppimisen kautta yhteiskunnallisissa ja ekologisissa liikkeissä

Yhteisten emansipatoristen liikkeiden lähtöpiste tulee olla solidaarisuus yksittäisten kamppailujen ja sen havainnon välillä, että tulevat onnistumiset perustuvat vastavuoroiseen suhteeseen näiden liikkeiden välillä. Meidän tulee täten olla avoimia oppimaan toisiltamme ja jakaa kokemuksia. Lisäksi se vaatii jatkuvaa debattia kapitalistisen kasvun alistavasta luonteetsa (Brand 2015). Tuotanto ja kulutus tulee analysoida niiden suhteessa luontoon ”kapitalistisina, patriarkaalisina, rodullistettuina tai post-kolonialistisina yhteiskuntasuhteina” (Brand 2015: 34) jotta luotaisiin perustukset yhteiskunnallis-ekologiselle solidaarisuuteen perustuvalle transformaatiolle.

Hyvän elämän puolesta kamppailun tavoite tuntuu olevan kaikkein tärkein yhteinen emansipatoristen liikkeiden viesti. Hyvän elämän määritelmää kehitetään päivittäin toisiaan täydentävissä liikkeissä ja niiden kamppailujen piirissä.

Jälleen kerran, niinkutsuttu ”vapautus ylenpalttisuudesta” ei voi olla emansipatoristen liikkeiden tavoite. Tähän päivään mennessä tämä on ollut mahdollista ainoastaan Globaalin Etelän maiden postkoloniaalisella hyväksikäytöllä ja erityisesti Globaalin Etelän sekä Pohjoisen alempien sosiaaliluokkien hyväksikäytöllä. Kaikkein tärkein yhteiskunnallinen kamppailu kapitalistisessa yhteiskunnassamme on köyhien ja rikkaiden välinen. Homogenisoiva kysymys siitä miten kaikki yhteiskuntamme voivat vapauttaa itsensä ylenpalttisuudesta on kyyninen. Nyt kun niin monet ihmiset odottavat Euroopan porteilla päästäkseen osallistumaan edes vähään ylenpalttisuuteen, on tehty erittäin brutaalin selväksi, että lähes kukaan Euroopassa ei ole valmistautunut luopumaan mistään, saatika että sellainen olisi mahdollista. Yhtäältä, suurin osa ihmisistä hyötyvät vähemmän ja vähemmän ylenpalttisuudesta johtuen reaalipalkkojen putoamisesta; toisaalta me näemme selvän esimerkkitapauksen isoisän aikaisista käytännöistä. Joten ikään kuin tätä ei myönnettäisi avoimesti, ne jotka pakenevat muista maista saavat kärsiä rikollisen kohtelun. Se, että tämä on yleensäkään mahdollista, johtuu mielestämme massiivisesta yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta jota ajaa globaali neoliberaali politiikka. Osaltaan ne joiden meidän mielestämme tulisi olla vapauttamassa itseään omasta ylenpalttisuudestaan yksinkertaisesti vain vaipuvat taustalle.

Solidaarisuuden lisäksi me haluaisimme puhua myös samanaikaisen monimuotoisen poliittisen strategian soveltamisesta. Kuten ylempänä jo mainittiin, ruokasuvereeniusliike pyrkii mahdollistamaan transformaation kolmen erilaisen mutta toisiaan täydentävän ja vastavuoroisen strategian kautta: Vastusta — Transformoi — Rakenna vaihtoehtoja.

Neolibaali-kapitalistisen maiden haltuunoton, elämän perustan tuhoamisen ja ihmisten väkivaltaisen poissulkemisen valossa on kiireellisen tärkeää kehittää yhteisiä strategioita ja rakentaa yhteisiä vaihtoehtoja. On mahdollisesti epärealistista ja meidän kannaltamme ei edes haluttavaa lyödä kaikki energiat yhteen yksittäiseksi, yhtenäistetyksi liikkeeksi. Yhteiskunnallisten liikkeiden tulee ottaa toisensa huomioon ja täydentää toisiaan solidaarisuuden kontekstissa. Mutta jokaisen liikkeen tulee taistella omia taistelujaan.

Linkit

> Österreichisches Forum für Ernährungssouveränität
> Meine Landwirtschaft – Kampagnenseite
> Solidarische Landwirtschaft
> Uniterre – Schweizer Bauerngewerkschaft
> Nyéléni Europe – Bewegung für Ernährungssouveränität
> FIAN International – Menschenrechtsorganisation mit dem Fokus Recht auf Nahrung
> La Via Campesina International
> afrique-europe-interact – transnationale Initiative zu Migration, Flucht und Landwirtschaft
> Hands on the Land for Food Sovereignty – Kampagne gegen Landgrabbing

Kansikuva: Tina Goethe

---

Degrowth ei ole pelkkä leima nykyään käytävälle keskustelulle vaihtoehdoista, eikä pelkkä akateeminen keskustelu, vaan myös kasvava yhteiskunnallinen liike. Huolimatta monista samankaltaisuuksista, on aikamoinen puute tiedoissa ja paljon skeptisismiä, ennakkoluuloja ja väärinymmärrystä niistä eri perspektiiveistä, argumenteista, perinteistä, strategioista ja liikkeiden päähenkilöistä sekä degrowthin että muiden liikkeiden piirissä. Syntyy tila oppia — ja vältellä virheiden toistamisen vaaraa, jonka muut liikkeet ovat tehneet.

Samaan aikaan degrowth on perspektiivi tai ehdotus joka on tai voi muuttua integraaliksi osaksi muita näkökulmia ja yhteiskunnallisia liikkeitä. Vaihtoehtojen integrointi, josta puhutaan degrowthin diskurssin alla, muihin näkökulmiin epäonnistuu usein johtuen yllämainitusta skeptisismistä, ennakkoluuloista ja väärinymmärryksistä.

Lähde:

Degrowth in Movements: Food Sovereignty

Onko geneettisesti muunneltujen organismien (GMO) kehittäminen vaarallinen teknologia, joka luo suuria riskejä ihmisen ja ekologian terveydelle? Vai ovatko GMOt vahva uusi työkalu modernin maatalousteknologian kehityksessä sen pyrkiessä ruokkimaan maailman?

Viimeaikaisessa mielipidekirjoituksessa – Avoiding GMOs Isn’t Just Anti-science, It’s Immoral – Purdue Universityn johtaja Mitch Daniels esittää intohimoisen vetoomuksen että ottaisimme GMOt käyttöön maataloudessa. Danielsin argumentti kuuluu seuraavasti: GMOien terveydellinen ja ekologinen turvallisuus on kiistämättömästi ”vakiintunutta tiedettä”. Täten on moraalitonta kieltää kehittyviltä mailta heidän tarvitsemansa maatalousteknologia ruoantuotannon parantamisesta ja kasvavien populaatioiden ruokkimisesta. Tämä tuntuu läpihuutojutulta: omahyväinen anti-GMO -villitys rikkaitten kuluttajien keskuudessa uhkaa vähemmän onnekkaita nälkiintymisellä. Kuten Daniels sanoo, on moraalitonta heille “saastuttaa köyhiä ja nälkäisiä heidän taikauskollaan”.

Mutta tarkastellaanpa joitain oletuksia jotka tämä argumentti ottaa annettuna: (1) Että GMOt ovat todellakin turvallisia, ja (2) että GMOt ja teollinen maatalous yleensäkin mahdollistavat korkeammat satomäärät kuin perinteiset maatalouden muodot.

GMOien ekologinen ja terveysturvallisuus on kyseenalaisempi tieteellisesti kuin Danielsin kirjoitus antaa ymmärtää. Ongelma on, että on vaikeaa tietää mikä tiede — ja ketkä tiedemiehet — ovat luotettavia. USA:ssa useimmat yliopistojen maataloustiedekunnat saavat suuret rahat maatalousyrityksiltä, jotka Scientific Americanin mukaan “ovat antaneet itselleen veto-oikeuden riippumattomien tutkijoiden työhön.” Koska GMOt ovat yksityisomistuksellisia, yritykset jotka voivat rajata sitä kuka voi tutkia niiden tuotteita. Kun tutkimus tekee hallaa, se ja sen kirjoittajat syynäyksen, urat lopettavien hyökkäysten ja jopa oikeudenkäyntien kohteiksi. Kuvittele itsesi jatko-opiskelijana esim. Purdue Universityssa. Miten tervetulleena pidät tutkimussuunnitelmaa GMOien terveysriskeistä?

Kuitenkin, on suuri ja kasvava tutkimustuotanto joka epäilee vahvasti GMOien turvallisuutta. Tutkimukset, jotka suurimmalta osin ovat julkaistu Euroopassa ja Venäjällä, jossa tuki GMOille on heikompi. Metodologinen ja läpikotainen esitys aiheesta löytyy @ GMO Myths and Truths, jossa on satoja lainauksia vertaisarvioiduista artikkeleista. Tätä ei voi sivuuttaa pelkkänä ”taikauskona”.

Yhtä kaikki, on helppoa nähdä Danielsin pallilta miten vastustus GMOja kohtaan on epätieteellistä. Suureksi osaksi tiedemaailma tukee GMOja. Niitä vastustaakseen täytyy myös kyseenalaistaa tieteellisten instituutioiden (yliopistot, julkaisut ja hallituksien virastot) puolueettomuus ja pätevyys. GMO-vastustus on järkeenkäypää vain osana suurempaa yhteiskunnallista institutionaalisen tieteen kritiikkiä. Jos uskot, että yhteiskunnan pääinstituutiot ovat pääosin päteviä, silloin on todellakin epärationaalista vastustaa GMOja.

Samalla tavalla havainnot pätevät jälkimmäiseen oletukseen, että vain korkean teknologian maatalous voi ruokkia maailman. Jälleen, vastustus on järkeenkäypää kyseenalaistamalla suuret järjestelmät.

Todellakin, jos vertailet yksikasvista GMO-maissipeltoa tai -soijaa toiseen peltoon ei-GMO -soijaa tai -maissia, kaikki muut muuttujat pidettäessä samoina, ensimmäinen peittoaa toisen. Mutta mitä tapahtuu jos vertaat ei ainoastaan yhtä peltoa toiseen, vaan kokonaista maatalousjärjestelmää toiseen?

,Sellaiset vertailut näyttävät, että oletus siitä, että enemmän teknologiaa on yhtä kuin suurempi sato, eivät ole välttämättä oikeutettuja. Yksi indikaattori on, että ympäri maailman pienemmät tilat pieksevät suuremmat sadon määrässä. Ensimmäisen kerran tämän havaitsi Nobel-ekonomisti Amartya Sen vuonna 1962, ja se on monissa maissa tehtyjen tutkimusten varmentama. Tunnetuin viimeaikainen tutkimus tarkasteli pieniä maataloja Turkissa, joka on edelleen vahva perinteisen maanviljelyksen maa. Pienet maatilat siellä tuotteivat suuria enemmän 20-kertaisesti, huolimatta (tai ehkäpä siitä syystä?) niiden hitaammasta modernien metodien käyttöönotosta.

Kuitenkin on myös totta, että tieteelliset tutkimukset tyypillisesti näyttävät luomusatomäärien olevan matalampia kuin perinteiset sadot. Tässä jälleen kerran meidän tulee tarkastella mitä tutkimukset olettavat. Pienten sekatilojen korkeat satomäärät ovat vaikeampia mitata, koska ne tyypillisesti tuottavat useita kasveja jotka eivät löydä tietään raaka-ainemarkkinoille, vaan sen sijaan ne kulutetaan paikallisesti, joskus ulkona rahataloudesta. Lisäksi perinteiset maanviljelyksen muodot käyttävät usein monia eri satokasveja pellossa. Joten vaikka luomumaissipelto tuottaisikin vähemmän kuin GMO-maissipelto, mitä se kertoo kokonaistuotannosta jossa kasvaa myös papuja ja kurpitsoja, ja jota vartioi vapaat kanat syömässä näiden tuholaiset? Mitäs sitten kun hyönteistuhoa kärsinyt hedelmä tai kasvis syötetään sioille tai muulle karjalle?

Optimaalisia tuloksia saadaan pitkästä, jopa usean sukupolven pituisesta, kokemuksesta jokaisella tilalla. Luomun ja perinteisen maanviljelyn vertailu usein käyttää luomutiloja, jotka ovat hetki sitten ottaneet käytäntönsä käyttään perinteisistä menetelmistä; harvoin he tarkastelevat kaikkein pisimmälle kehittyneitä tiloja joissa maaperä, tieto ja käytännöt ovat rakentuneet vuosikymmeniä.

Toinen huomiotta jätetty seikka on se, että luomumaatalouden metodit paranevat myös jatkuvasti. Uudemmat luomun suorakylvömenetelmät voivat itse asiassa päästä samalle tasolle ja jopa päihittää perinteiset menetelmät. Eräs parhaiten tunnetuista innovaattoreista, Brownin Ranch Pohjois-Dakotassa, käyttää monimutkaista pintasatokasvien ja monikerroksisen usean kasvin viljelyä maksimoimaan auringonvalon käytön ja saamaan aikaan synergioita eri kasvien välillä. Sellaiset käytännöt ovat erittäin spesifejä tiettyihin maaperän olosuhteisiin ja mikroilmastoon, mikä tekee niistä vaikeita standardoitavia ja täten vaikeita tutkia tieteellisesti. Tiede riippuu muuttujien kontrollista. Jos haluat tutkia tietyn käytännön tehokkuutta, sitä tulee soveltaa tasaisesti useaan testimaatilkkuun ja vertailla useita kontrollimaatilkkuja. Mutta luomumaatalous parhaimmillaan ei kohtelisi kahta maatilkkua samalla tavalla.

Luomumaatalouden toiminta edellyttää, että standardisoitujen osien ja proseduurien tehdasmallin on väistyttävä relaatiomallin tieltä, joka tunnustaa jokaisen Maapallon osan uniikkiuden. Niinkutsutut ”luomu”-käytännöt, jotka käyttävät tehdasmallia, ovat yksinkertaisesti perinteisen maatalouden huonompi versio.

Jos malli otetaan itsestäänselvyytenä, Daniels on oikeassa. Me tarvitsemme loputtoman määrän uusia kemikaaleja ja GMOja kompensoimaan mekanisoidun kemiallisen maatalouden seurauksia, joihin kuuluu maaperän ehtyminen, kasvimyrkkyjä kestävät rikkaruohot ja hyönteismyrkkyjä sietävät hyönteiset. Jotta nykyinen systeemi saataisiin pidettyä toiminnassa, meidän tulee tehostaa käytäntöjä edelleen.

Eräs vaihtoehto on siirtyä oikeasti luomuun maanviljelyn järjestelmään. Tämä ei ole pieni koitos. Yksi tekijä on, että se vaatisi paljon enemmän ruoan kasvattamiseen sitoutuneita ihmisiä, koska paljon satoa tuottavat luomukäytännöt ovat usein työvoimaintensiivisiä. (Pluspuolella, pienet, monipuoliset maatilat eivät tarvitse ot raskasta rutiiniraadantaa, niinkuin suuret teollisuustyyliset tilat.) Nykyään, kiitos äärimmäisen koneistamisen, noin yksi tai kaksi prosenttia populaatiosta kehittyneissä maissa työskentelee maataloussektorilla. Tuo luku voi joutua nousemaan kymmeneen prosenttiin — kutakuinkin se määrä suhteessa ihmisiä joita heitä oli USA:ssa alalla 1950-luvulla. Se vaatisi myös paljon enemmän ruokaa kasvatettavan puutarhoissa. Toisen maailmansodan aikaan “Victory Gardens” USA:ssa tuottivat noin 40% kaikista kulutetuista kasviksista; Venäjällä nykyään pienet dachat tuottavat 80% maan hedelmistä, kaksi kolmasosaa maan kasviksista ja lähes puolet sen maidosta.

Puutarhurointi tällä mittakaavalla ei mahdu helposti olemassaolevaan konsumeristiseen elämäntyyliin ja ajattelutapaan. Jos pidämme itsestäänselvästi ruokaturvallisuutta ”kaupan hyllyjen täyttämisenä”, silloin ei ole paljoakaan vaihtoehtoa nykysysteemille.

Jos pidämme itsestäänselvyytenä maasta, maaperästä ja paikasta irroittautumista, silloin ei ole paljoakaan vaihtoehtoa nykysysteemille.

Jos pidämme itsestäänselvyytenä maaseudun tyhjentymistä vähemmn kehittyneissä maissa, silloin ei ole paljoakaan vaihtoehtoa nykysysteemille.

Toisin sanoen, jos pidämme itsestäänselvyytenä suuren mittakaavan teollista maataloutta ja sen raaka-ainekasveja, silloin ehdottomasti auttaa käyttää koko laidalta maatalousteknologiaa, kuten GMOa, kasvimyrkkyjä, kemiallisia lannoitteita, sienimyrkkyjä, hyönteismyrkkyjä jne.

Valtaapitävien tiede suureksi osaksi pitää näitä asioita itsestäänselvyyksinä. Ajatukset kuten Danielsin ovat aitoja, erittäin älykkäiden ihmisten ärsyyntyneitä protesteja, ihmisten jotka yrittävät tekevät parhaansa saadakseen systeemin toimimaan sen mukaan mikä on heidän ymmärryksensä maailmasta.

Toisenlainen tulevaisuudenvisio on syntymässä, sellainen joka ei pidä mitään yllämainitusta itsestäänselvyyksinä. Se on tulevaisuus jossa ruoantuotanto on uudelleenlokalisoitu, jossa monilla ihmisillä on kädet savessa; jossa maanviljely ei enää ole aliarvostettu ammatti, ja jossa maatalous pyrkii regeneroimaan maaperän ja muuttumaan ekologian jatkeeksi, ei poikkeukseksi ekologiaan. GMOiden puolestapuhujat ja vastustajat pysyvät leppymättömästi kannoissaan polarisoituina niin kauan kunnes nämä suuremmat kysymykset ovat tutkimatta. Pelissä on paljon enemmänkin kuin pelkkä valinta GMOsta. Se on valinta kahden erittäin erilaisen ruoantuotantojärjestelmän välillä, kahden vision välillä yhteiskunnasta, ja kahden pohjimmiltaan erilaisen tavan välillä suhtautua kasveihin, eläimiin ja maaperään.

Lähde: Huffinton Post

“Jos 100% ihmisistä viljelisi maata, se olisi ideaalista.”
—Masanobu Fukuoka

Kasvatan puolisen tusinaa hedelmäpuuta kadun reunallani. Antelias viikunapuu on juuri valmistunut, kaksi nuorta omenapuuta ja granaattiomena ovat täynnä hedelmiä, ja kumkvatti ja persimoni ovat kypsymässä. Niin paljon kun rakastankin puutarhurointia, minulla on myös radikaali visio ruoasta ja taloudesta losangelesilaisessa Altadenan yhteisössä. Mitä jos kaikki naapurini myös kasvattaisivat ruokaa pihoillaan? Mitä jos jakaisimme satomme keskenämme? Mitä jos voisit syödä herkullisen, vaihtelevan ja terveellisen aterian yltäkylläisistä naapurustosi puista?

40% tuotetusta ruoasta USA:ssa menee haaskuun. Suuri osa tästä päätyy kaatopaikalle, missä se tuottaa metaania, vahvaa kasvihuonekaasua. Ruoka-ilmasto -neksus on ikkuna erittäin rikkinäiseen systeemiin; sen tutkiminen — ja kokeilut vaihtoehtotalouksilla yhteisöissämme — voivat paljastaa ratkaisuja jotka hyödyttävät kaikkia.

Tarkastellaan lahjataloutta, joka on loistavasti esillä joka sunnuntai Fruitvalen naapurustossa Kalifornian Oaklandissa. Pancho Ramos-Stierle on eteenpäinvievä voima tässä projektissa, FrutaGift, joka on maalattu kaikissa syksyn väreissä.

Kuuden vuoden ajan Ramos-Stierle ja hänen ystävänsä ovat menneet paikalliselle torille sen sulkeuduttua auttamaan viljelijöitä siivoamaan ja pakkaamaan. Viljelijät alkoivat tarjota myymättä jääneitä luomuhedelmiä ja kasviksia Ramos-Stierlelle jotta hän voisi viedä ne naapurustonsa ihmisille. Näiden vihannesten ja hedelmien avulla hän ja hänen ystävänsä saattoivat kokata ylellisen vegaaniaterian jonka he toivat joka viikko jaettavaksi väsyneille työläisille. Tästä syntyi piiri; kaikki hyötyivät. Oli satoa ja kiitosta.

Ja kuitenkin FrutaGift on vain yksi osa suurempaa lahjataloutta. Ramos-Stierlen inspiraatio oli San Fransiscon Mission Districtin Free Farm Stand, jonka perusti vuosia sitten mies nimeltä Tree. Ramos-Stierle kertoo, “Muistan edelleen sen ihmetyksen ja kiitollisuuden tunteen jonka hän sai aikaan minussa kun hänet tapasin ensi kerran. Kuin jättiläispunapuut, Treen jättiläismäinen sydän oli täynnä pyyteetöntä palvelusta ja rakkautta kaikkia kohtaan.”

Paikalliset nostelevat hedelmiä ja vihanneksia Free Farm Standilta. Joskus naapurit tuovat omia kasvattamiaan jaettavaksi. Kuva: YES! photo, Federica Armstrong.

Ramos-Stierle yrittää tuoda mukanaan samaa kiitollisuutta ruokaa ja yhteisöä kohtaan Oaklandin FrutaGiftiin.  “Ennen kuin alamme jakaa ruokaa, muodostamme kiitollisuuspiirin. Me pidämme kädestä kiinni, ja joku lausuu siunauksen omaan tapaansa kunnioittaakseen kaikkea joka teki mahdolliseksi kokoontua ja tulla ravituksi sillä tavoin.” FrutaGiftin ja Free Farm Standin vierailijat ovat jatkaneet samaa omissa yhteisöissään.

Kapitalismi ja rahatalous tuntuvat johtavan vääjäämättä hyväksikäyttöön ja eriarvoisuuteen, muutamien yltäkylläisyyteen ja suurten massojen niukkuuteen. Mutta ehkäpä ruoka voi johdattaa meidät kohti kestävää, resilienttiä yltäkylläisyyden taloutta.

Toisin kuin monet kapitalismin erikoistavarat ja -palvelut, ruokaa on käytännöllistä vaihtaa päittäin, tai vielä parempaa, antaa lahjaksi. Täällä Altadenassa olen osa ryhmää joka vaihtaa keskenään kotona kasvatettua ruokaa. Me tapaamme kerran kuussa paikallisessa puistossa, jokainen tuo mitä tahansa on sattunutkin jäämään yli. Me luomme yhteisön ja vaihdamme yltäkylläisesti rahatalouden ulkopuolella. Kuvittele jos vain yhden kotitalouden sijaan meillä olisi jokaisessa korttelissa kaikki kotitaloudet kasvattamassa ja vaihtamassa ruokaa. Tuoreiden hedelmien ja vihannesten määrä olisi niin suuri (poislukien ehkä jotkin satukasvit jotka kasvavat vain suuremmilla tiloilla kaupunkikeskusten ulkopuolella) että me tyydyttäisimme toistemme tarpeet, ja loisimme paikallisen, jätteettömän, rahattoman ruokajärjestelmän.

Lähde:

http://www.yesmagazine.org/issues/solidarity/a-radical-vision-for-food-everyone-growing-it-for-each-other-20171225

“Miten me hyväksyimme sen, että ruoka, eräs kolmesta elämän perusedellytyksestä ilman ja veden lisäksi, voidaan tuottaa, jaella, anastaa ja jopa tuhota puhtaiden ekonomisten syiden perusteella?”

Lataa Commons and ‘Commoning’: A ‘New’ Old Narrative to Enrich the Food Sovereignty and Right to Food Claims

Johdannosta

Tomaso Ferrando ja Jose Luis Vivero-Pol: Kymmenen viime vuoden aikana, Watchin lukijat ovat tulleet tutuiksi kapitalistisen talousmallin seuraamusten kanssa: luonnonvarojen loppumisesta ilmastonmuutokseen, vaurauden keskittymisestä korporaatioiden ruokajärjestelmän kaappaukseen. Huolimatta vuosikymmenen kestäneestä liikehdinnästä ja kamppailusta, jatkamme kapitalismin anastuksen ja luonnon transformaation vaikutusten todistamista: maan aitaukset, pienen mittakaavan maanviljelyn nopea katoaminen, tavanmukaisten kalastusoikeuksien yksityistäminen, siementen väärinkäyttö, metsien hakkaus nopean voiton satokasvien kasvattamisen tieltä teollisille ruokaketjuille, biodiversiteetin asteittainen katoaminen, ihmisen aikaansaamat saasteet, ruoan ravintopitoisuuden köyhtyminen, ultraprosessoitujen ruokien ravintoköyhyys ja laajalle levinneet nälänhädät, muutama mainitaksemme.

Päättäjät, yhteiskuntaliikkeet, ruohonjuuritason ryhmät ja tutkijat ovat kaikki puhuneet lakialoitteista, poliittisista vaihtoehdoista ja esimerkeistä kuinka ruohonjuuritason organisaatiot ja uudet hallintomuodot voivat fasilitoida, pukea uudelleen ja ehkäistä joitain globaalin kapitalismin toimintahäiriöitä ja vahingollisia vaikutuksia.

Kuitenkin, usein ne jäävät pelkkiin oireisiin, tai niiden yritykset ottaa käyttöön uusi visio siitä, miltä uusi ruoantuotantojärjestelmä näyttäisi, sivuutetaan. Tässä mielessä me kutsumme päättäjiä uudelleentulkitsemaan suhteet ihmisten, eläinten, luonnon ja ruoan välillä, ja esittämään arvoihin pohjautuvan paradigmanmuutoksen joka menee epäonnistuneen talousjärjestelmän juurille. Sen sjaan että nähtäisiin luonnonvarat ja ruoka hyödykkeinä, tämä artikkeli näyttää että paradigmanmuutos kohti luonnon, työvoiman ja ruoan arvostamista, hallinnointia ja ylläpitoa yhteisvaurautena voi rikastuttaa ruokasuvereeniuden väitteitä sekä ihmisten oikeutta riittävään ruokaan ja ravitsemukseen.

Tämä paradigmanmuutos ei ole ehdotus purkkaratkaisuksi, eikä se ole lyhytaikainen ratkaisu lähestyviin kriiseihin, vaan pikemminkin se on pitkäaikainen, ekologinen ja ruohonjuuritason vaihtoehto dominantille talousmallille. Käsitteemme yhteisvauraudesta menee sen taloustieteen ymmärryksen tuolle puolen, joka näkee yhteisvaurauden kilpailijana ja tuskin sivuutettavina luonnonvaroina joita yhteisö jakaa keskenään.

Me puhumme sellaisen yhteisvaurautta koskevan ymmärryksen puolesta joka heijastelee kombinaatiota materiaalisista ja aineettomista yhteisistä resursseista (esim. kalakannat ja ruoanlaittoreseptit). Yhteisvauraus myös käsittää yhteiset sosiaalikäytänteet, jotka ovat yhteiskuntien institutionalisoimia resurssien hallinnoimiseksi (johon viitataan yhteistekemisenä), ja kollektiivisen johtamisen jolla on yhteinen tarkoituksenmukaisuus (esim. kun taataan pääsy ruokaan kaikille yhteisön jäsenille). Näin yhteisvauraus ei ole ainoastaan resursseja, vaan myös käytänteitä jossa jokainen kollektiivin jäsen ajattelee,  oppii ja toimii kommonerina. Yhteistekemisen kauttta resursseista tulee osa yhteisvaurautta, eikä toisinpäin.

Yhteisvaurauteen pohjautunut tulokulma ihmisiin ja planeettaan tiedottaa siirtymästä luonnosta ihmistä palvelevana resurssina luonnoksi verkkona jota yhteisrakennetaan ja jossa yhteisasutaan — elämän mahdollistaja joka myös asettaa rajat ihmistoiminnalle. Tämä paradigmanmuutos perustuu historiallisiin ja tavanmukaisiin käytäntöihin (esim. alkuperäiskansojen ruoantuotantoon maaseudulla) sekä innovatiivisiin nykypäivän urbaaneihin toimiin (esim. nuoret asukit kuluttavat luomuruokaa joka on tuotettu urbaaneissa puutarhoissa tai jakavat ruokaa Internet-appien avulla). Siksi se on sekä vanha että uusi paradigma joka selkeästi vastaa dominanttiin neoliberaaliin narratiiviin jota leimaa voittoa maksimoiva markkinahegemonia ja individualismi. Me aloitamme ”yhteismaan tragedian” kritiikillä ja sen jälkeen puhumme yhteisvaurauden ja ”yhteistekemisen” roolista luonnon epähyödykkeellistämisessä. Viimeisessä osiossa me otamme käyttöön idean ruoasta ”uutena” vanhana yhteisvaurautena, vastoin ideaa ruoasta puhtaana hyödykkeenä, ja puhumme siitä miten tämä narratiivi ja praxis voisivat rikastaa muita transformationaalisia siviiliyhteiskunnan vaatimuksia.

Lataa raportti kokonaisuudessaaän täältä.

Lähde:

Commons and ‘Commoning’: A ‘New’ Old Narrative to Enrich the Food Sovereignty and Right to Food Claims

Ympäri maailman kasvinjalostajat vastustavat yritysten kontrollia ruoantuotannosta tuomalla siemenet kaikkien kasvattajien saataville.

Tämä artikkeli kertoo useammasta tärkeästä uudesta aloitteesta joilla on potentiaalia integroida erilaiset elävän materiaalin kaappaamista vastustavat projektit ja liikkeet, jotka työskentelevät siemen-yhteisvaurauden hyväksi. Ihmiskunnan ruoan tarjonta tällä hetkellä on vaarantunut.

Frank Morton on jalostanut salaatinlehteä 1980-luvulta lähtien. Hänen yrityksensä tarjoaa 114 erilaista sorttia, mm. Outredgeous, joka viime vuonna sai kunnian olla ensimmäinen kasvi jota NASAn astronautit kasvattivat ja söivät avaruudessa. Lähes 20 vuoden ajan, Mortonin työ on ollut ainoastaan hänen mielikuvituksensa rajoittamaa, sekä sen miten montaa eri salaatinlehteä hän saisi käsiinsä. Mutta 2000-luvun alussa hän alkoi havaita useamman ja useamman salaatinlehden olevan patentoitu, mikä tarkoitti sitä että hän ei voisi käyttää niitä jalostukseen. Patentit eivät olleet eri tyyppisille salaateille, vaan tietyille ominaisuuksille kuten vastustuskyky taudeille, tietyn värinen punainen tai vihreä väri, tai lehden kaarevuus. Tällaiset patentit ovat lisääntyneet ja ne tunkeutuvat yhä suurempaan määrään viljalajikkeita maissista porkkanoihin — trendi joka on saanut viljelijät, ympäristönsuojelijat ja ruoantuotannon asiantuntijat huolestumaan ruoantuotannon tulevaisuudesta.

Päättäväisenä kaverina, joka on omistautunut vuosituhansia vanhalle kasvinjalostuksen perinteelle, Morton edelleen jalostaa salaatinlehteä — se kestää kauemmin, koska monet rajoitteet tekevät hänen työstään vaikeamman.

”Se on vain kivi joenpohjassa ja minä kellun sen ympärillä. Meidän pitää periaatteessa tehdä noin, mutta tuo rikkoo jalostustradition”, hän sanoo. ”Mielestäni nämä salaatinlehtipatentit ovat liikaa ja jos niiden [tulisi kestää oikeudessa], kukaan ei voi jalostaa uutta salaatinlehteä enää koska kaikki ominaisuudet on jo patentoitu”. Hän jatkaa sen työstämistä mikä on vielä saatavilla, jalostaen ominaisuuksia joita hän kaipaa samalla kun on erittäin varovainen välttääkseen mitään materiaalia joka on immateriaalioikeuksien suojaama. Hän on myös liittynyt maailmalla kasvavaan liikkeeseen: “open source” -jalostus.

Jos termi kuulostaa siltä niinkuin se kuuluisi tekniikan maailmaan enemmän kuin biologian kasvikirjaan, kyse ei ole vahingosta. Open Source Seed Initiative, ”suljetun lähdekoodin ohjelmistoille vaihtoehdon tarjoavan vapaiden ja avoimien ohjelmistojen liikkeen” inspiroima järjestö, perustettiin varmistamaan että joidenkin kasvien lajikkeet ja geenit pysyvät vapaina immateriaalioikeuksista ja ovat tarjolla kasvinjalostajille ikuisesti. Osana aloitetta, joka tunnetaan nimellä OSSI, jalostajat USA:ssa voivat nyt sitoutua antamaan kasvattamiensa kasvien siemenet muiden käyttöön jotta he voisivat jalostaa kasveja tulevaisuudessa.

Tämä ei tarkoita sitä etteivätkö he voisi tehdä bisnestä tai myydä niitä. Se mitä sitoutuminen tarkoittaa on sallia open source -siemeniä ostaville maanviljelijöille lupa risteyttää siemenet muiden kasvien kanssa kehittääkseen omia lajikkeita ja säästääkseen ne tulevia satokausia varten — kaksi asiaa jotka monet viljapatentit kieltävät. Kymmenet jalostajat ja siemenfirmat ovat sitoutuneet OSSI:n aloitteen vuoden 2014.

Uhattu tulevaisuus

Wisconsin–Madisonin yliopiston emeritusprofessori ja OSSI:n hallituksen jäsen Jack Kloppenburgille siemenien hallinta ja kyky jalostaa uusia lajikkeita ovat sekä ruoantuotannon turvallisuuden että ympäristönsuojelun kysymyksiä. Siemenet ovat tärkeässä roolissa suuremmissa kysymyksissä kuten biodiversiteetti, maanviljelijöiden oikeudet, ruokajärjestelmän hallinta ja maatalouskemikaalien käyttö, joita monet itsenäiset jalostajat pyrkivät välttämään tai vähentämään jalostamalla resistanssin itse lajikkeisiin.

Kloppenburg painottaa sitä että open source -liikkeen idea ei ole geenimanipulointi; patentit voivat vaikuttaa kaikkiin lajikkeisiin, vihanneksista viljoihin, geenimanipuloituihin ja tavallisiin, luomuun ja ei-luomuun. “Näiden siementen hallinta on kaiken ympäristöllisen kestävyyden keskiössä, minkä parissa me työskentelemme” hän sanoo, viitaten kasvaviin yritysfuusioihin maataloudessa, viimeisenä ilmoitettuun ChemChinan ja Syngentan fuusioon elokuussa 2016, sekä Monsanton ja Bayerin fuusioon syyskuussa. “Jos menet tuottajamarkkinoille ja haluat ostaa hyviä, paikallisia, kestävästi tuotettuja vihanneksia, sinun täytyy myös ymmärtää että suurin osa vihanneksista tulee ulos jalostusprosessista jonka olemassaolo on itsessään vaarantunut. Meillä ei ole suvereenia ruoantuotantoa ennenkuin meillä on siementen suvereniteetti.”

Riippuu näkökulmasta

Kasvattajat jalostavat kasveja valikoivasti tuodakseen esiin haluttuja ominaisuuksia — niistä jotka parantavat kasvin makua tai väriä niihin jotka auttavat kasvia menestymään tietyissä olosuhteissa ja vastustamaan uhkia kuten tuholaiset tai taudit. Kasvien ominaisuuksien patentoimisen vastustajat sanovat patenttien määrän kasvamisen pienentävän jalostajille saatavilla olevaa kasvimateriaalia nyt kun tarve geneettiselle vaihtelulle on suurempi kuin koskaan, kiitos vähemmän ennustettavien ilmastonmuutoksen mukanaan tuomien olosuhteiden.

Mortonin mielestä 20 vuoden odottelu patentin umpeutumiseksi ei ole tapa rohkaista innovaatiota, ja niin kauan kasvilajikkeen jalostamisen odottaminen jotta kasvi kerkeää sopeutua muuttuviin olosuhteisiin on hävitty taistelu. Tämä myös sivuuttaa Mortonin pääpointin: geneettiset resurssit ovat aina kuuluneet yhteisvaurauteen, ja niiden tulisi pysyä julkishyödykkeenä, hän sanoo. “[Itsenäisillä kasvinjalostajilla] ei ole aikaa eikä rahaa sellaisiin muodollisuuksiin, ja rahalliset insentiivit eivät meitä liikuta. Me haluamme parantaa maanviljelyä maanviljelijöille. Se on toisenlainen motivaattori, jota ei edistä vapaiden parhaiden ja uusimpien geneettisten resurssien tukahduttaminen.”

Lisäksi Morton vastustaa kasvin ominaisuuden patentoimisen käsitettä. “Sinä et itse luonut sitä”, hän sanoo. “Kasvi loi sen itse, ja kasvinjalostajalla ei ole mitään ideaa miten kasvi ominaisuuden loi. Kyse on luonnon toiminnasta.”

Carol Deppelle, oregonilaiselle kasvinjalostajalle ja OSSI:n hallituksen jäsenelle, jalostamisella on myös toinen tärkeä komponentti. “Kun jalostat lajiketta, jalostat omia arvojasi suoraan lajikkeeseen”, hän sanoo. “Jos uskot monokulttuurisiin jättiläismäisiin maatalousfirmoihin joita johdetaan massiivisilla määrillä rikkaruohomyrkkyjä, silloin maatalouden käsitteesi tulisi olla tuon mukainen. Minä teen täysin päinvastoin.”

Kun kourallinen keskisuuria yrityksiä (ne jotka ovat kansainvälisillä markkinoilla mutta pienempiä kuin Monsanto) panttaavat patentteja, suurin osa pienistä siemenfirmoista kykenee selviytymään ilman patentoimista — ne joko vastustavat käytäntöä, ovat päättäneet prosessin olevan liian kallis, tai molempia.

Mortonin mielestä immateriaalioikeuksien suojaamisen välttely kannustaa myös aktiivisempaan jalostamiseen. “Suntuu siltä kuin insentiivi kehittää uutta on vahvempi kuin niillä [yrityksillä jotka patentoivat]. Tarvitsen uutta materiaalia jatkuvasti luettelooni, tietäen että kilpailijani myyvät minun lajikkeitani muutaman vuoden päästä”, hän sanoo. Patentti luo 20-vuotisen eristyksen kilpailijoiden markkinoille tulolle, joka tuntuu aika helpolta minun näkökulmastani.”

Globaali vaste

Vaikka USA tuntuu johtavan open source -hyökkäystä, konsepti leviää nopeasti ympäri maailman. Intiassa Centre for Sustainable Agriculture, joka kuvaa itseään ammattimaiseksi resurssiorganisaatioksi, pyörittää open source -siemenohjelmaa, työskennellen perinteisten lajikkeiden siementen säilyttämiseksi ja uusien lajikkeiden mukaanottamiseksi jotka vastaavat tiettyihin tarpeisiin. Organisaatio auttaa myös viljelijöitä pääsemään open source -siementen markkinoille. Saksalainen Agrecol-järjestö on lanseeraamassa open source ”lisenssiä”, joka on olennaisesti muodollinen ja laillisesti sitova versio OSSI:n lupauksesta jalostajille Euroopan Unionissa. (Jalostamista koskevat säännökset vaihtelevat maasta toiseen, joten OSSI:n sitoumusta ei yksinkertaisesti voida ottaa käyttöön Euroopassa tai muualla sellaisenaan.) Euroopan komissio aikaisin marraskuussa julisti, että perinteisesti jalostetut kasvit tulisi olla patentoimattomia, joka merkitsee muutosta Euroopan patenttitoimiston nykyisessä kannassa, joka sallii perinteisesti jalostettujen kasvien patentoinnin. Lausunto ei ole laki; se on nyt kiinni Euroopan hallituksista haluavatko ne panna täytäntöön komission lausunnon.

Lokakuussa 2016 hollantilainen Hivos-järjestö piti konferenssin open source -siemenjärjestelmistä Etiopiassa, saaden paikalle maanviljelijöitä, siemenpankkien pitäjiä, hallituksen edustajia, kolmannen sektorin edustajia ja siemenyrityksiä ympäri itäistä Afrikkaa oppimaan open source -liikkeestä ja globaalista muutoksesta siementen patentoinnissa.

Willy Douma, joka pyörittää Hivoksen open source -siemenohjelmaa, sanoo järjestön olevan rakentamassa globaalia yhteenliittymää open source -siemenjärjestöjen välille ja toivoo että tämä virallisesti lähtisi ensi vuonna käyntiin. Ympäristö- ja kestävän kehityksen ryhmittymien koalitio (johon kuuluu Hivos, USC Canada ja Action Group on Erosion, Technology and Concentration) on koostanut tietokannan siemenistä ja biodiversiteetistä ympäri maailman joka julkaistaan Seed Map Project:n muodossa. Ja syyskuussa julkaistussa raportissa Global Alliance for the Future of Food — filantropisten yhteisöjen yhteisprojekti, johon kuuluu WK Kellogg Foundation, McKnight Foundation ja muita — sanoi että taataksemme resilientin ruoantuotannon, maanviljelijöiden tulee kyetä pääsemään käsiksi, vaihtamaan ja parantamaan siemeniä, ja toimimaan siemenlainsäädännön muokkauksen äänitorvena. Raportti painottaa myös roolia, joka monimuotoisilla, paikallisilla siementahoilla on kestävissä ruoantuotantojärjestelmissä — yhteys jonka OSSI:n Luby haluaa ihmisten saavan aikaiseksi nyt.

”Ruoantuotantoliike on liian keskittynyt siihen missä kasvatetaan ja miten kasvatetaan, ja siemenjärjestelmät eivät ole olleet keskusteluissa mukana”, hän sanoo. ”Me yritämme yhdistää ihmiset sanomaan ”’Hei, ruoassa on myös syvempi puoli’.”

Lähde:

How “open source” seed producers from the US to India are changing global food production

”Ennusteet kertovat, että kehittyvien maiden aliravitun väestön määrä laskee vuosien 1990-1992 23.3%:sta vuosien 2014-2016 12.9%:n. Tämä on erittäin lähellä MDG:n nälkätavoitetta.”

Pitäisikö meidän suoralta kädeltä uskoa ”historian kaikkein onnistuneinta köyhyyden vastaista liikettä”? Ei vielä.

Toisilla mittareilla nälkä ja aliravitsemus ovat kasvamassa. Huolimatta ennätyssuurista sadoista ja siitä että ruokaa riittäisi tarpeeksi kaikille 3000 kalorin saamiseksi päivässä, itsenäiset analyysit viittaisivat siihen että puolet maailmasta nälkiintyy. Nälän mittaaminen oikein on tärkeää. Se kertoo meille onko 30-vuotinen neoliberaali talouspolitiikka yhdistettynä vuosikymmenien multilateraaliseen kehitykseen oikeasti tehnyt maailman paremmaksi paikaksi elää — vai onko tilanne pahentunut. Miten laskelmat voivat olla niin erilaiset?

Miten aliravitsemusta mitataan?

FAO laskee ihmisen nälkää näkeväksi vain jos saatu kalorimäärä ei ole riittävä kattamaan minimivaatimuksia paikoillaan pysyttelevään elämäntyyliin vuoden aikana. Mutta suurin osa nälkää näkevistä ihmisistä ovat köyhiä maanviljelijöitä, ja he ovat raskaassa fyysisessä työssä ja tarvitsevan jopa 3000-4000 kaloria päivittäin — paljon enemmän kuin FAOn ”paikoillaan pysyttelevä” minimikalorimäärä on. Suurin osa näistä maanviljelijöistä on naisia, jotka monesti hoitavat lapsia ja tarvitsevat tämän takia ainakin 500 kaloria tämän lisäksi.

FAOn kalorirajat vaihtelevat maan mukaan, Timor Lesten 1651 kalorista päivässä Hollannin 1900 kaloriin päivässä. Raja on alempana Timor Lestelle koska he ovat lyhyempiä ihmisiä kuin hollantilaiset. Mutta lyhyt pituuskasvu populaatiossa on usein merkki aliravitsemuksesta, joka viittaa siihen että ihmiset tarvitsevat enemmän, ei vähemmän, kaloreita.

Jos mittaamme nälkää tarkemmin (ja silti konservatiivisesti) kalorimäärällä joka vaaditaan normaalitoimintaan, näemme että 1,5 miljardia ihmistä näkee edelleen nälkää, FAOn oman vuoden 2012 raportin mukaan, joka on tuplasti sen verran kuin YK haluaisi meidän uskovan. Jos me mittaamme nälkää todella suuren aktiviteetin vaatimien kalorimäärien mukaan, nälkäisten määrä on 2,5 miljardia ihmistä.

Lisäksi nälän mittaaminen laskemalla kaloreita on petollista. Vaikka FAO myöntää että 2,1 miljardia ihmistä kärsii vakavista vitamiini- ja ravinneainepuutteista, niitä ei lasketa silti näläksi. Se mitä FAO mittaa on kalorimääriä, ei varsinaista ravitsemusta. Ja ihmisiä, jotka elävät kuukausia nälässä, ei lasketa nälkäisiksi, sillä nälän määritelmä ottaa huomioon vain nälän joka kestää YLI VUODEN. Uskomatonta, että FAO haluaa meidän uskovan että 11 kuukautta nälän näkemistä ei ole terveydelle vaarallista.

Lähde:

http://foodfirst.org/publication/the-true-extent-of-hunger-what-the-fao-isnt-telling-you/#.V1DV0WVFg44.facebook