Puhtaaksikirjoitus

Seuraava esitys on kaksiosainen, ensin yleiskatsaus siihen, miksi nykyinen markkinataloudellinen järjestelmä on luonnostaan epävakaa ja miksi sitä on muutettava, jos meillä on mitään toiveita kestävästä tulevaisuudesta. Toiseksi esitetään yleinen arvio siitä, millainen olisi kestävä talousjärjestelmä, joka perustuu kansanterveyden ja kestävän kehityksen perustutkimuksen nykyaikaisiin oppeihin, ja tarkastellaan, miten nykyisestä tilanteesta voidaan siirtyä tähän elinkelpoisempaan ja toimivampaan talouteen.

Kirjoittaja on sitä mieltä, että nykyistä talousjärjestelmää on mukautettu hyvin pitkän ajan kuluessa neoliittisen vallankumouksen keskeisestä käännekohdasta lähtien, ja vaikka järjestelmä on luonut jonkin verran vaurautta ja edistänyt yhteiskuntaa, se on tehnyt sen tavalla, jota ei voida pitää yllä, sillä nyt ilmenevät kielteiset seuraukset ovat suuremmat kuin myönteiset seuraukset.

Lisäksi, kuten jäljempänä mainitaan, perinteinen poliittinen tapa vaikuttaa yhteiskunnalliseen muutokseen on nykyään vain marginaalisen tehokas. Vaikka koulutus ja yhteiskunnallisten arvojen muuttaminen ovat ratkaisevan tärkeitä, perinteinen demokratia ja hallitusten edustajien julkinen lobbaaminen institutionaalisten tai taloudellisten muutosten aikaansaamiseksi näyttää estyneen siinä määrin, ettei tällaiseen prosessiin voi enää luottaa tai luottaa, ainakaan yksinomaan.

Tarvitaan ruohonjuuritasolta lähtien sellaisen sisäisen rinnakkaisen talousjärjestelmän rakentaminen, jota voidaan strategisesti laajentaa, jolloin nykyinen järjestelmä saadaan tehokkaasti tyhjäksi ja ihmiset saadaan vetämään vanhasta järjestelmästä uuteen järjestelmään uusien kannustimien avulla, joista palkitaan aktiivisesti. Ennen kuin aloitamme, huomioikaa kuitenkin, että seuraava on karkea yhteenveto. Joitakin ehdotuksia ei ole tarkoitus laajentaa kovinkaan paljon, koska niiden kehittämiseen on käytettävissä vain vähän aikaa ja koska täydellinen käsittely kestäisi monia, monia tunteja.

Aiempien teosten jatkoksi luodaan kirja ja valkoinen kirja, ja olen myös kehittämässä elokuvaa, jossa tutkitaan samankaltaisia ajatuksia. Haluaisin tarjota kaikille tätä esitystä katsoville ilmaisen kopion vuoden 2017 kirjastani The New Human Rights Movement, jos haluatte ymmärtää aiheesta hieman enemmän. Lähetä minulle sähköpostia verkkosivuni PeterJoseph.info kautta, niin lähetän sinulle PDF-kopion.

Aloitetaan siis.

Osa 1, Anti-talous

Kreikan kielessä sanan ekonomia juuri tarkoittaa ”taloudenhoitoa”. Useimmat meistä kokevat tämän strategisen perusajattelun, kun tuomme tavaroita kaupasta ja pyrimme säilyttämään ja käyttämään ne tehokkaasti, jotta mikään ei mene hukkaan. Jo käsite ”säästäminen” tarkoittaa ostamiemme tavaroiden hyötyjen optimoimista, jotta tulevien ostojen tarve ilmeisesti vähenisi, sillä se edellyttää ihmistyötä ostovoiman saamiseksi rahan avulla.

Siksi meitä kannustetaan olemaan konservatiivisia, tehokkaita ja mahdollisimman kestäviä. Valtion- tai makrotalous toimii päinvastoin ja sillä on täysin päinvastaiset kannustimet. Kuten John Maynard Keynes korosti efektiivisen kysynnän teoriassaan, markkinatalouden järjestelmä perustuu kulutukseen. Peruslähtökohtana on kysyntä. Järjestelmä pysyy elossa kulutuksen ja siten kyvyn toimia kysynnän mukaan ostamalla.

Vaikka monimutkaisista klassisista ja uusklassisista malleista, joilla pyritään selittämään markkinajärjestelmän sisäistä dynamiikkaa, ei ole puutetta, kaikkein perustavimmalla tasolla talous ei yksinkertaisesti toimi oikein ilman rahan jatkuvaa liikettä, ja mitä enemmän liike hidastuu, sitä enemmän ongelmia syntyy, mistä seuraa talouden supistuminen ja kaikki ne piirteet, jotka ymmärrämme yritysten epäonnistumisena, työttömyytenä ja niin edelleen.

Toisin sanoen, jälleen kerran suora vastakohta tyypilliseen kotitalouteemme verrattuna, järjestelmän perusta on vastoin kaikkein perustavimpia taloudellisia periaatteita, jotka koskevat säilyttämistä, kestävyyttä ja tehokkuutta järjestelmän endogeenisina ominaisuuksina. Sykli on tietysti yksinkertainen: jos ihmiset eivät osta, ei voida luoda työpaikkoja tarvittavien tavaroiden valmistamiseksi. Jos työpaikkoja ei voida luoda, tuloja ei voida ansaita, ja näin ollen ei ole ostovoimaa kierron jatkamiseksi, ja näin ollen talous supistuu aiheuttaen ongelmia.

Vertailun vuoksi voidaan sanoa, että järjestelmien perusta toimii kuin auton kaasupoljin. Kaasua on syötettävä moottoriin jatkuvasti tasaiseen tahtiin, jotta vauhti tai vakaus säilyy, eli kun poljinta painetaan tasaisesti, kun taas polkimen paineen kasvattaminen kiihdyttää autoa lisäämällä polttoaineen määrää. Markkinajärjestelmä vaatii tätä jatkuvaa kaasua toimijoiden ylläpitämiseksi, mutta se suosii jatkuvaa kiihtyvyyttä — toisin sanoen talouskasvua.

Toisin sanottuna markkinatalous on niukkuuteen perustuva järjestelmä, joka on täysin ristiriidassa aikomustensa kanssa ja pyrkii äärettömään talouskasvuun. Ja voin vakuuttaa teille, että jos yrittäisitte johtaa kotitaloutenne taloutta esimerkiksi perheen kanssa samalla tavalla, lakkaisitte vaurastumasta ja siirtyisitte nopeasti köyhyyteen. Juuri se rakenne ja systeemidynamiikka, jotka määrittelevät markkinatalouden endogeenisen luonteen, on vastoin kaikkia perusperiaatteita, joilla ylläpidetään ja laajennetaan lajeja rajallisella planeetalla, koska säilyttämiseen, tehokkuuteen ja kestävyyteen ei kannusteta, kun taas jatkuvaan käyttöön, tuhlaamiseen, poisheittämiseen, liikevaihtoon ja kulutukseen kannustetaan.

Taloustieteen perusta ja tieteellisen edistyksemme voimakkain kehityskulku on ”enemmän vähemmällä”. Hämmästyttävää on, että mitä enemmän edistämme tehokkuutta teknologisesti tekemällä enemmän vähemmällä tai mitä Buckminster Fuller kutsui ”katoavaistamiseksi”, sitä enemmän itse asiassa estämme markkinatalouden sisäistä menestystä.

Ajan puutteen vuoksi en aio käydä läpi kaikkia niitä takaisinkytkentöjä, jotka vahvistavat vetovoimaa kohti loputonta kasvua. Sanon kuitenkin nopeasti, että niitä on suunnilleen neljä, joista ensimmäinen ja perustavanlaatuisin on se, mistä juuri puhuttiin ja jota kutsun ”syklisen kulutuksen” tarpeeksi. Jatkuva vaihtuvuus työpaikkojen luomiseksi, ostovoiman luomiseksi, ikään kuin yksi ihminen kaivaisi ojaa ja heittäisi mullan ulos, kun taas toinen ihminen ottaa mullan ja heittää sen takaisin, jotta toisella ihmisellä olisi kannustin tai motivaatio palata ja tehdä se uudelleen, jatkuvassa ojien kaivamisen ja täyttämisen syklissä, mikä ei ole järjetön vertaus sille, mitä tämä talous todellisuudessa on.

Toinen asia, jota on kuitenkin hyvin nopeasti tarkasteltava, on velkaan perustuva rahajärjestelmä, jossa raha luodaan velasta. Tästä velasta peritään korkoa, ja tätä korkoa ei ole olemassa pääasiallisessa rahan määrässä, mikä luo jatkuvasti alijäämää, joka on korvattava joko lisäämällä työllisyyttä, kulutusta ja kasvua, jotta ihmiset voivat yrittää päästä eroon velasta, mikä tietysti vain syrjäyttää velan, tai sillä, että velka, joka on rahan perusta, tarkoittaa aina sitä, että jonkun on kannettava velkaa olemassa olevan rahan määrän rinnalla.

Toisin sanoen, jotta taloudessa olisi triljoona dollaria, siellä on oltava myös triljoonan dollarin arvosta velkaa, ja vaikka joillakin ihmisillä voi olla tuo raha varallisuutena tai tulona, toisilla on sitä velkana tai velkavastuuna. Tämä rahoitusjärjestelmän aiheuttama paine luo jatkuvan kannustimen alistua järjestelmälle, jotta talouden liikevaihto pysyisi käynnissä loputtomassa pyrkimyksessä lievittää henkilökohtaista velka-stressiä, jota on loppujen lopuksi mahdotonta lievittää makrotasolla, sillä se toimii kuin tuolimusiikkipeli.

Kolmas nopeasti käsiteltävä asia liittyy kilpailun itsesääntelyn luonteeseen, eli siihen, miten yritysten välinen dynamiikka pakottaa jokaisen yrityksen ponnistelemaan yhä kovemmin pääoman kartuttamiseksi säilyttääkseen markkinaosuutensa. Tästä asiasta voitaisiin puhua paljon yksityiskohtaisemmin, mutta todettakoon, että tämä hyvin perustavanlaatuinen kilpailujärjestely pakottaa tarpeettomaan taloudelliseen laajenemiseen, koska yrityksen on saatava mittakaavaetuja, jotta se voi säilyttää kilpailukykynsä markkinoiden tehokkuuden avulla.

Tämä on monien muiden puutteiden ohella kohtalokas heikkous, joka liittyy kilpailuun perustuvaan järjestelmään. Ja lopuksi neljäs asia, josta on puhuttava, on kulutuksen etiikan kyllästämän kulttuurin sosiologinen seuraus. Toisen maailmansodan ajalta jotkut saattavat muistaa, että länsimaissa kulutusta pidettiin kansalaisvelvollisuutena, jotta ihmiset saisivat työtä sotaponnistelujen tai sodanjälkeisten ponnistelujen tukemiseksi ja niin edelleen. Ei ole liioiteltua sanoa, että on tapahtunut sosiologinen siirto siitä, mitä tämä järjestelmä vaatii vakauden säilyttämiseksi, eli jatkuva kulutus ja kasvu, jossa ihmisten arvoista ja etiikasta on tullut osa tätä pyrkimystä.

Materialismi, turhamaisuus ja sosiaalinen asema ovat nykyään kaikki kietoutuneet yhteen niin sanotun henkilökohtaisen menestyksen kanssa. Kyseessä on hyvin ikävä sosiologinen silmukka, joka luo kestämättömän arvojärjestelmän, josta päästään todennäköisesti yli vasta sitten, kun järjestelmän perusta on muutettu ja kulttuuri voi sopeutua uudelleen. Kukaan ei tarvitse filosofian tohtorin tutkintoa ymmärtääkseen moraalisen ongelman, joka liittyy ihmisiin, joilla on pakkomielle loputtomiin haluihin, materialismiin ja kulutukseen, joilla ei ole minkäänlaista tuntoa rajoitteista ja jotka pyrkivät olemaan miljardöörejä, joilla on 50 huoneen kartanot ja yksityiset suihkukoneet, ja kuinka täysin neuroottista ja väärää se on minkä tahansa lajin kannalta, joka asuu rajallisella planeetalla.

Liiallisuudella ei ole sijaa kestävässä mallissa. Minimalismi on tärkeä arvo strategisen tehokkuuden ohella. Tämä on siis silmukka, josta on oltava tietoinen, järjestelmän jatkuva pyrkimys kulutukseen, kasvuun ja lopulta jatkuvan tuhlauksen ilmenemiseen, mikä on kiistatta epätaloudellista.

Toinen markkinatalouden endogeenisiin puutteisiin liittyvä silmukka liittyy taloudelliseen eriarvoisuuteen. Epidemiologisesta näkökulmasta katsottuna taloudellinen epätasa-arvo ja sen monet seurannaisvaikutukset ovat väkivaltainen loukkaus alaluokkaa tai köyhiä kohtaan sekä absoluuttisesti että suhteellisesti. Niille, jotka eivät ole perehtyneet epätasa-arvoisen yhteiskunnan kansanterveydellisiin seurauksiin, suosittelen alustavaksi tutkimukseksi Richard Wilkinsonin ja Kate Pickettin teosta ”The Spirit Level”.

Mitä epätasa-arvoisempi yhteiskunta on, sitä sairaampi, aggressiivisempi, neuroottisempi ja kestämättömämpi se on. On myös syytä huomauttaa, että matala sosioekonominen asema, köyhyys ja kehitys, joka on kytkenyt tietyt väestöryhmät köyhyyteen, on edistänyt kiihkoilua, rasismia, muukalaisvihaa ja muita ominaisuuksia, jotka ovat pelkästään negatiivisia. Itse asiassa, jos tarkastellaan tarkkaan maailman kansalais- ja ihmisoikeusliikkeitä, ne ovat lähes yksinomaan pyörineet ihmisten ympärillä, jotka ovat yrittäneet päästä pois ahdistavasta köyhyyden tilasta, joka käsittelee tehokkaasti luokkasotaa omistajien ja varattomien, omistajien ja työntekijöiden, kolonialistien ja vasallien ja niin edelleen välillä.

Tämä pyrkimys sosioekonomiseen hierarkiaan ei ole myönteinen piirre yhteiskunnassa, ja se on viime kädessä erittäin epävakaa, ja se pahenee huomattavasti konflikteja synnyttävissä jännitteissä, kun ympäristökriisit alkavat pahentua. Sodat, joukkomuutto, jengikäyttäytyminen, terrorismi, yleinen rikollisuus, kaikki nämä piirteet liittyvät sosioekonomiseen eriarvoisuuteen. Itse asiassa Harvardin tutkija James Gilligan, joka on väkivallan syiden johtava asiantuntija, toteaa nimenomaisesti, että paras asia, jonka voidaan tehdä väkivallan vähentämiseksi planeetalla, on taloudellisen eriarvoisuuden vähentäminen.

Kaiken tämän sanottuani kysymys kuuluu nyt, mikä aiheuttaa epätasa-arvoa? Jos tarkastellaan uusklassista teoriaa, sen mukaan syynä on yleensä teknologinen muutos ja vaadittavat taidot. Populaaripsykologiassa ja popkulttuurissa on myös näkökulmia, joiden mukaan sosiaalinen eriytyminen on jotenkin sisäänrakennettu meihin ihmisluontona. Tämä virheellinen intuitio, joka on siirretty esimerkiksi simpanssien ja muiden kädellisten veljien analyysistä, on itse asiassa kestämätön. Ihmiskunnan antropologinen historia on täynnä joustavuutta, ei kiinteitä reaktioita.

Yritän sanoa, että sosioekonominen eriarvoisuus, taloudellinen eriarvoisuus, jota näemme nykymaailmassa valtavine eroavaisuuksineen, Gini-kertoimineen, kaksi tai kolme ihmistä, jotka omistavat enemmän rahaa kuin miljardit ja miljardit, ei ole seurausta mistään muusta kuin markkinatalouden todellisesta matemaattisesta mekaniikasta. Kuten nykyaikaiset matemaatikot alkavat ymmärtää, vaikka kaikille annettaisiin yhtäläiset toimintaedellytykset ja heidät laitettaisiin kilpailemaan keskenään niin, että kaikilla olisi yhtä paljon rahaa, kilpailuun liittyvä prosessi johtaa väistämättä siihen, että raha siirtyy enemmistöltä vähemmistölle.

Matemaatikko Bruce Boghosianin esittämissä malleissa, joka on myös kirjoittanut erinomaisen tieteellisen amerikkalaisen artikkelin nimeltä ”Is Inequality inevitable?”, ilman mitään väliintuloa järjestelmän dynamiikka kulkee aina kohti oligarkiaa eli sitä, että hyvin pieni joukko ihmisiä omistaa valtaosan varallisuudesta. Tämäntyyppisiä teoksia on vahvistettu myös eri näkökulmista, kuten Thomas Pikettyn Capital in the 21st century, jossa hän tulee eri näkökulmasta siihen johtopäätökseen, että järjestelmä liikkuu luonnostaan kohti eriarvoisuutta.

Kyseessä on siis talous, joka pakottaa ihmisten varallisuuden ja tulojen välille valtavia eroja riippumatta heidän sisukkuudestaan, lahjakkuudestaan ja taidoistaan. Tämä tarkoittaa laajimmassa merkityksessä sitä, että järjestelmä tekee sen, mitä se tekee joka tapauksessa, riippumatta ihmisten välisten erojen vivahteista, kilpailukäyttäytymisestä, innovaatiosta, omistautumisesta ja niin edelleen.

Tämä on toinen silmukka, joka on tunnistettava, kun tarkastellaan markkinoiden endogeenisesti tuhoavaa luonnetta. Ja aivan kuten ensimmäisen silmukan kohdalla, joka koskee ympäristön kestävyyden puutetta, perinteemme sanoo, että ”No, meidän on vain osallistuttava politiikkaan, äänestettävä parempia ihmisiä, lobattava hallitusta, kehitettävä kansalaisjärjestöjä ja muita lainsäädäntöjä, instituutioita ja protokollia, jotka haluavat suoristaa kulkusuunnan käsivoimin”.

Jotkut saattavat muistaa Beersin kuuluisan lainauksen, jonka mukaan elinkelpoinen järjestelmä ei tarvitse valvontaa, ja voimme arvioida järjestelmän eheyttä tai elinkelpoisuutta sen perusteella, kuinka tasapainoinen ja itsesäätelevä se on ilman ulkopuolista väliintuloa. Korostan tätä esipuheena seuraavassa jaksossa, koska jos tarkastellaan sitä, mitä järjestelmä tekee endogeenisesti, se toimii lähes kaikkea sitä vastaan, mitä järjestelmän on tehtävä säilyttääkseen elinkelpoisuutensa siinä ympäristössä, jossa se on olemassa. Henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan en usko, että olisi mahdollista luoda vielä vähemmän elinkelpoista järjestelmää kuin mitä tämä järjestelmä tekee luonnostaan.

Tästä pääsenkin tämän jakson kolmanteen tai viimeiseen tuhoavaan silmukkaan, jota kutsun yksinkertaisesti ”intervention sabotoinniksi”. Kuvitelkaa analogiana klassinen höyrykone ja sen Wattsin säädin. Säädin on suunniteltu säätämään moottoria, jotta nopeus pysyisi vakaana. Mutta entä jos moottori olisi jotenkin tietoinen ja sillä olisi agentteja, jotka eivät jostain syystä olisi kiinnostuneita tällaisesta vakaudesta. Ne siis puuttuvat prosessiin ja poistavat mahdollisuuden säätävään ohjaukseen. Tämä saattaa tuntua typerältä analogialta, mutta todellisuudessa juuri tätä näemme nyky-yhteiskunnassa. Markkinajärjestelmä on palkinnut eturyhmien edut, joten tulojen ja varallisuuden hallussaan pitämät ylemmät prosenttiosuudet sattuvat olemaan myös niitä, joilla on eniten vaikutusvaltaa ja valtaa, kun on kyse yhteiskunnallisesta toiminnasta.

Ja ajatus sen järjestelmän perusteellisesta muuttamisesta, joka on palkinnut heidät niin ansiokkaasti, aiheuttaa syvän protektionistisen reaktion itsesuojelun vuoksi. Tämä näkyy yleisessä poliittisessa lojaalisuudessa ja jatkuvassa poliittisessa työntämisessä ja vetämisessä. Siirtyminen keynesiläisyydestä reaganilaisuuteen tai tarjontapuolen talouteen toi tuottajat, yritysten omistajat ja käytännössä omistus- tai yläluokan etusijalle, kun taas keskivertokuluttaja ja työntekijät jäivät toissijaisiksi.

Vaikka haluammekin uskoa, että ihmiset osaavat ajatella älykkäästi ja objektiivisesti, useimmiten ihmiset valitsevat sen, mikä heitä operatiivisesti palkitsee. Tässä yhteiskunnassa endogeenisesti korruptoituneen taloutemme palkitsemien eturyhmien ylivoimainen vaikutusvalta muodostaa valtavan jatkuvan esteen, kuten ne ovat tehneet kirjaimellisesti tuhansien vuosien ajan, kun halutaan muuttaa järjestelmää kestäväksi, koska sitä varten on lievennettävä mekanismeja, jotka vahvistavat niiden vaurautta ja valtaa.

Samaan aikaan oletukset markkinoiden moraalisesta luonteesta on omaksuttu kulttuuriin siinä määrin, että kaikkea vapaiden markkinoiden dynamiikan vastaista pelätään suuresti. Esimerkiksi kommunismin nousu on toiminut huomattavana mörkönä, jossa jopa vaatimattomat yritykset säännellä yhteiskuntaa vaurauden uudelleenjakamiseksi saavat osakseen syytöksiä siitä, että jotenkin olemme siirtymässä totalitaariseen painajaiseen, ja ainoa turvasatama on uskollisuus vapaiden markkinoiden periaatteille.

Siinäpä se. Kolmas asia, jota on syytä tarkastella tässä yhteydessä, on yksinkertaisesti päivittäinen rutiini, johon keskivertoihminen on pakotettu niukkuuteen perustuvassa yhteiskunnassa, kun hän elää kädestä suuhun, kuten useimmat tekevät. Näin ollen selviytymisstressi pakottaa oma-aloitteisuuteen, kun ihmisille sanotaan, että heidän on ”nostettava itsensä ylös” ja ”saatava se, minkä eteen he työskentelevät”, ja muita merkityksettömiä fraaseja, jotka edelleen kuvaavat ajan henkeä.

Lyhyen aikavälin olemassaolon päivittäiset paineet vähentävät useimpien ihmisten kohdalla todennäköisyyttä horjuttaa venettä, vaikka se merkitsisi ennakoitavissa olevaa pitkän aikavälin tuhoa. Kun siis yhdistetään kulttuurinen ehdollistuminen ja taipumus säilyttää valta, todennäköisyys sellaiselle järjestelmämuutokselle, jota tarvitaan nykyisten valtavien kielteisten kehityskulkujen lieventämiseksi, näyttää yhä vähäisemmältä.

Itse asiassa on hyviä sosiologisia ja psykologisia todisteita siitä, että mitä kireämmäksi asiat tulevaisuudessa muuttuvat, sitä itsekkäämmiksi, heimokeskeisemmiksi ja kiihkoilevammiksi ihmiset tulevat, eikä minkäänlaista heräämistä järjestelmän todellisista virheistä. Siksi on harkittava erilaista prosessia ainakin yhteisen poliittisen toiminnan rinnalla.

Tästä pääsemmekin tämän esityksen toiseen osaan.

Osa 2, Järjestelmämuutoksen suunnittelu

Mitkä ovat siis kansanterveyden ja kestävän kehityksen kannalta terveen järjen vaatimukset toimivalle taloudelle? Ensinnäkin, fyysisesti meidän on oltava dynaamisessa tasapainossa ympäristön kanssa, emme saa käyttää enemmän resursseja ajassa, jossa ne uusiutuvat, emmekä kärsi biologisen monimuotoisuuden vähenemisestä, saastekriiseistä ja muista ilmeisistä ongelmista.

Tämä tarkoittaa sitä, että luonnonvarojen tieteellisen hallinnan on oltava eksplisiittistä, eikä sitä saa vain sivuuttaa, kuten markkinataloustiede tekee. Kestävä resurssienhallinta on teknisesti sisällytettävä itse malliin, kun pyritään maksimoimaan strateginen suunnittelu ja tehokkuus — siis todellinen taloudenpito. Toiseksi järjestelmän olisi oltava rakenteellisesti ei-kilpailullinen ja hierarkiaa heikentävä. Yhteistoiminnalliset talousprosessit ovat osoittautuneet paljon vakaammiksi ja tehokkaammiksi, ja kaikki puolustelut, joissa sanotaan, että kilpailu edistää innovointia, mikä on klassinen vastaus, jättävät huomiotta sen, että kilpailu edistää innovointia kaikista vääristä syistä, sillä se aiheuttaa myös äärimmäistä tuhlausta, inhimillisiä konflikteja ja sosiaalista sortoa sosioekonomisen porrastumisen kautta.

Kolmanneksi järjestelmän on vastaavasti oltava yltäkylläisyyteen keskittyvä eikä perustuttava niukkuuden hyväksikäyttöön, kuten markkinatalous nykyään tekee, mikä estää stressiä lievittävän ja kansanterveyttä parantavan yltäkylläisyyden lisääntymisen. On päätä selkiyttävä oivallus ymmärtää, että minkä tahansa asian, kuten veden, runsaus on itse asiassa negatiivinen piirre, kun on kyse markkinoiden sisäisestä menestyksestä.

Runsaudella ei ole arvoa. Itse asiassa mitä enemmän maailmassa on ongelmia, myös niukkuutta, sitä enemmän taloudellista toimintaa syntyy vastauksena siihen. Markkinatalous itse asiassa ei kukoista ongelmien ratkaisemisesta vaan mieluummin niiden pitkittämisestä, jotta niitä voidaan hyödyntää työpaikkojen ja tulojen saamiseksi. Ei ole helpompaa tapaa romahduttaa markkinatalous kuin runsauden käyttöönotto.

Nyt nämä peruskohdat on esitetty ja on muitakin. Sanotaan nyt vain, että lyhyesti sanottuna pyrimme hierarkiaa lieventävään yltäkylläisyyteen keskittyvään ei-kilpailulliseen talouteen, jossa resurssien strateginen hallinta ja suunnittelu on järjestetty dynaamisen tasapainon ympärille. Tavoitteena on maksimoida kansanterveys ja olla samalla kestävä sukupolvien ajan. Hyvin yksinkertaista ja näyttöön perustuvaa. Kun nämä tavoitteet on otettu huomioon, miten siirrymme nykyisestä järjestelmästä rakentamaan tulevaa järjestelmää?

Kuten aiemmin todettiin, oletamme, että perinteinen poliittinen aktivismi, jota 99,9 prosenttia ihmisistä tekee nykyään, ei toimi. Yrityksiin ja lainsäätäjiin vetoamisella voi olla vaikutusta, ja sitä olisi jatkettava julkisen valistuksen ohella, mutta jälkimmäisessä on kyse vakuuttamisesta tekemällä, ei vaatimalla, että muut ryhtyvät toimiin vallassa ollessaan. Tarkastellaan siis karkeaa siirtymämallia. Ensinnäkin emme voi siirtyä pisteestä A pisteeseen B ilman yhteisiä ominaisuuksia, joita voidaan hyödyntää. Jonkin on yhdistettävä nämä kaksi järjestelmää siirtymämekanismeiksi.

Kuten hetken kuluttua käsitellään, markkinapohjaisessa evoluutiossamme on ilmennyt tiettyjä elementtejä, jotka ovat itse asiassa ristiriidassa järjestelmän sisäisen eheyden kanssa, mutta jotka ovat silti saavuttaneet suosiota. Ja nämä ristiriidat itse asiassa tukevat uutta järjestelmää, ja siksi niitä voidaan käyttää hyväksi vipuvoimana. Toiseksi tällaisten siirtymävaiheen mekanismien on oltava olennainen osa uutta järjestelmää, kuten juuri mainittiin, ja niiden on mahdollistettava skaalautuvuus.

Toisin sanoen yhteisen näkökohdan on oltava uuden järjestelmän toiminnan kannalta ratkaiseva, ei toissijainen, ja sen on mieluiten toimittava perustana, jolle muut asiaan liittyvät taloudelliset ominaisuudet voidaan ajan mittaan rakentaa. Kolmanneksi, kun uusi järjestelmä rakentuu tällaisten vipuvaikutteisten siirtymäkohtien varrelle, prosessin olisi oltava pohjimmiltaan vastakkainen vanhalle järjestelmälle, jotta järjestelmän merkitys ja toimivuus vähenisi.

Siitä ei ole paljon hyötyä, jos on olemassa rinnakkainen talousjärjestelmä, joka ei aiheuta todellista uhkaa nykyisen järjestelmän selviytymiselle. Mekanismeihin ja kehittyvään rakenteeseen on rakennettava perustavanlaatuinen pakko ja paine, joka kannustaa ihmisiä liittymään uuteen järjestelmään, kun vanha järjestelmä jatkaa horjumistaan.

Seuraavassa ja viimeisessä osiossa puhumme tämän kahdesta tasosta. Ensinnäkin nykyiset taloudelliset ominaisuudet, vaikka ne ovat rakenteellisesti rajoitettuja nykyisen järjestelmän vuoksi, voivat johtaa siihen, että ne ovat olennainen osa uuden talouden organisointia. Ja toiseksi, kun kyse on siirtymästä kaikkein alustavimmassa vaiheessa, ruohonjuuritason sitoutuminen, joka on päällekkäistä näiden taloudellisten ominaisuuksien kanssa ja joka on myös jo olemassa järjestelmissä, kuten työkalulainaamot tai aikapankit, vaikka ne ovatkin rakenteellisesti hyvin rajallisia ja rajoitettuja, voivat toimia julkisen sitoutumisen alkuvaiheina.

Ensimmäisen kohdan osalta tämä on luku kirjani The New Human Rights Movement viidennestä luvusta, jossa esitellään viisi juuri kuvattua kokonaisvaltaista järjestelmätason taloudellista siirtymää. Automaatio, saavutettavuus, avoin lähdekoodi, lokalisointi ja verkottunut digitaalinen takaisinkytkentä. Kukin näistä ei ainoastaan ole ristiriidassa nykyisten markkinarakennekannustimien kanssa, vaan ne ovat myös tehokkaampia taloudellisia mekanismeja, joilla saavutetaan suurempi tehokkuus ja tuottavuus ja edistetään samalla lisääntynyttä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta.

Ensin on siis automaatio. Automaatio on merkittävä haaste markkinoiden perustana olevalle työstä tuloja -mallille. Ei ole juurikaan syytä olla odottamatta, ettei ihmistyövoimaa korvattaisi jatkuvasti koneilla, ei ainoastaan siksi, että se on tuottavampaa, vaan myös siksi, että markkinoiden objektiivi tulee yhä halvemmaksi kuin ihmistyövoima, kun se kehittyy.

Ihmisten työllisyys muuttuu jatkuvasti käänteiseksi tuottavuuteen nähden, kuten se on jo tapahtunut monilla aloilla. Lisäksi automatisointi ei ole ainoastaan ristiriidassa työstä tuloja -mallin kanssa, vaan se myös haastaa oletetun niukkuuden. Vaikka resurssien hallinnan on aina oltava tiukkaa, automaation kykyä vastata inhimillisiin tarpeisiin ja siten luoda suhteellista yltäkylläisyyttä nykyisiä menetelmiä enemmän ei pitäisi rajoittaa.

Teollisen vallankumouksen jälkeinen teollisuuden runsaus perustuu lähes yksinomaan automaatioon. Toisin kuin nykyiset rajoitukset, runsautta tuottava ja työvoimaa säästävä automaatio on jotain, jota on kiihdytettävä. Strateginen automaatio ei ole vain tehokkaampaa, vaan myös tuottavampaa ja inhimillisempää, ja tulevien taloudellisten näkökohtien olisi loogisesti omaksuttava se täysin, ei torjuttava sitä, ja siirrettävä pois työstä tuloja -järjestelmästä.

Toinen ominaisuus on saavutettavuus, resurssiin käsiksi pääsy omistamisen sijaan, millä tarkoitan siirtymistä pois yleisestä omistajuudesta yhteismenetelmien hyväksi, kuten on asianlaita, kun markkinoiden rakenteessa oletetaan yleisesti, että työ tuottaa tuloja, omaisuus ja omistus ovat yhtä lailla määritteleviä ja juurtuneita. Vaikka me kaikki voimme samaistua tiettyjen esineiden, kuten kannettavan tietokoneen, käyttöön hyvin henkilökohtaisesti, yleinen omistusperinne on yhä tuhlaavaisempi ja epäkäytännöllisempi monilla aloilla.

Tehokkuuden näkökulmasta yleinen ajatus siitä, että jokainen omistaa yhden kappaleen kaikkea, on järjenvastainen kestävyyden ja käytännöllisyyden kannalta. Hyvin harvoja hyödykkeitä käytetään johdonmukaisesti koko ajan, ja jotkin hyödykkeet, kuten autot, ovat suurimman osan ajasta käyttämättömiä. Vaikka tiettyjä jakamisperinteitä, kuten kirjasto, on olemassa, ne ovat poikkeuksia. Se, mitä nykyään usein kutsutaan ”jakamistaloudeksi”, on itse asiassa vain vuokratalous, mutta se on parannus. Aivan kuten yhteiskunta ihannoi nykyään automatisoituja autoja, jotka toimivat tulevaisuudessa takseina, joissa ihmisten ei tarvitse omistaa omaa autoa, vaan he saavat sen käyttöönsä tarpeen mukaan.

On tärkeää muistaa, että kyse on myös teollisten resurssien säästämisestä, maankäyttöpaineiden vähentämisestä ja muista taloudellisista tekijöistä, joiden avulla tämä saavutettavuuteen tähtäävä pyrkimys olisi ulotettava kaikkeen mahdollisuuksien mukaan. On myös syytä huomata, että sosiaalinen hyöty ulottuu tasa-arvon lisääntymiseen, kun useammat saavat käyttöönsä asioita, joita he eivät ennen voineet omistaa. Tulevaisuuden kestävämmän järjestelmän tavoitteena olisi luoda mahdollisimman monen tavaran ja palvelun saatavuuden runsaus ja pyrkiä luomaan dynaamisia verkostoja.

Jälleen kerran näkee tämän ytimen siemeniä, kuten kimppakyydit, Airbnb ja niin edelleen, ja mitä on karkeasti kutsuttu yhteistoiminnalliseksi kuluttamiseksi. Myös tätä kiinnostusta on lisättävä ja haastettava nykyinen tiukka omistusjärjestelmä, joka on luonnostaan tuhlaileva ja elitistinen. Kolmas ominaisuus on open sourcen sisällyttäminen, jolloin kaikki teollinen ja tieteellinen tieto on vapaasti saatavilla.

Jotkut ovat kutsuneet tätä yhteistoiminnallisen yhteismaan viljelemiseksi, ja kuten hetken kuluttua käsitellään tarkemmin, se toimii kehyksenä, jonka avulla tuleva tuotekehitys ja taloudelliset suunnitelmat voivat kukoistaa ja joka ihanteellisessa tapauksessa lopulta korvaa yritykset ja liiketoiminnan. Vaikka on olemassa jonkinlainen terve järki, jonka mukaan ideoita olisi jaettava, koska useampi mieli on strategisesti organisoituna parempi kuin yksi, markkinatalous ei pidä tästä, ja se toimii tätä vastaan nimenomaan yksityisen henkisen omaisuuden säilyttämisen varjolla omistajien tulevien tulojen ja voittojen vuoksi.

Tämä estää syvästi älyllistä kehitystä. Vaikka tällä hetkellä on todellakin olemassa avoimen lähdekoodin pioneeriyhteisö, kuten ne, jotka kehittivät Linuxin kauan sitten, on olemassa myös tämä perustavanlaatuinen rajoitus, joka estää sitä, ja se on voitettava siirtymävaiheessa, jossa avoimesta lähdekoodista tulee normi, ei poikkeus.

Neljäs ominaisuus on paikannus, joka on hyvin yksinkertainen. Toisin kuin globalisaatiossa, lokalisoinnissa on kyse tehokkuuden palauttamisesta ja siten jätteen vähentämisestä tuottamalla paikallisesti niin paljon kuin teknisesti on mahdollista ja virtaviivaistamalla toimitusketjua. Louhinnan, tuotannon, jakelun ja kierrätyksen tulisi olla itse suunnittelun kohteena, ja ne olisi järjestettävä mahdollisimman lähelle tiettyä väestöryhmää.

Kuulostaa järkevältä, mutta kustannustehokkuuden sekä resurssien ja työvoiman hyväksikäytön vuoksi hyödykkeitä ja tavaroita siirretään nykyään tarpeettomasti ympäri maailmaa. Keskimääräinen amerikkalainen ruokalautanen kulkee noin 2 000 kilometriä ennen kuin se päätyy jonkun pöytään. On täysin järjetöntä tuoda mansikoita Brasiliasta, kun meillä on keinot tuottaa niitä paikallisesti kehittyneiden maatalousmenetelmien avulla.

Makrotaloudellisen järjestelyn on siis oltava strategisesti sidoksissa yksittäisten alueiden tarpeisiin, jotka on paikallistettu hukan vähentämiseksi. Viides ja viimeinen ominaisuus tässä yhteydessä on siirtymävaiheen ominaispiirteiden osalta vahvistettava olennaisena osana uuden talouden rakennetta, verkottunut digitaalinen takaisinkytkentä. Paras esimerkki tästä on nykyään esineiden internet. Siinä on kyse verkkoteknologiasta tietovirtojen optimoimiseksi.

On sanomattakin selvää, että aktiivinen takaisinkytkentä on olennainen osa talouden ymmärtämistä ja kehittymistä. Kun tiedetään, mitä tapahtuu lähes reaaliajassa, taloudelliset ongelmat voidaan havaita nopeasti. Se myös kompensoi pitkään jatkunutta keskustelua, jonka itävaltalainen taloustieteilijä Ludwig Von Mises teki tunnetuksi teoksessaan Economic Calculation and the Socialist Commonwealth ja jota nykyään pidetään yllä väittäen, että hintojen dynamiikka luo kaupan kautta tietoa, jota ei yksinkertaisesti voida saada millään muulla tavalla, yleisön mieltymyksistä, tarjonnasta ja kysynnästä, arvosta ja niin edelleen.

Tämä on hyvin vanha ja salaperäinen oletus. Nykyaikaisen teknologian avulla yhteiskunta voi siirtyä pois hintariippuvuudesta ja monissa tapauksissa, kun runsautta syntyy, itse asiassa pois itse kaupasta. Ei ole mitään syytä käydä kauppaa yleisen yltäkylläisyyden vallitessa. Selvyyden vuoksi todettakoon, että emme puhu utopistisesta yltäkylläisyydestä. Puhumme tuotannon ylittämisestä, strategisesti, tietyn alueellisen väestön ja laajemmin koko maailman väestön nykyisten tarpeiden ylittämisestä, mikä johtuu palautteesta. Reaaliaikaisen verkottuneen strategisen taloushallinnon avulla, joka perustuu palautteeseen, voimme helposti selvittää, mitä on meneillään ja mitä tarvitaan, mitä on korjattava ja niin edelleen.

Aivan samalla tavalla itse asiassa yritysten nykyaikaiset tuotannon inventaariojärjestelmät tekevät sitä joka päivä, vaikka se on vain sisäistä ja lyhytnäköisempää. Nyt kun nämä viisi ominaisuutta on esitelty, pitäisi olla yhä selvempää, että tässä on kyse järjestelmästä, jossa ei ole enimmäkseen markkinoita, kuten aiemmin korostettiin, koska järjestelmässä on pohjimmiltaan puutteita. Tarkoittaako se, että markkinoita ei ole lainkaan? Ei välttämättä. Niitä käytettäisiin vain äärimmäisissä niukkuuden olosuhteissa.

Ennen kuin päätämme tämän esityksen yhteen subjektiivisimmista ja vaikeimmista painopistealueista, kun yritämme miettiä skaalautuvaa järjestelmää, joka voitaisiin rakentaa tyhjästä korvaamaan nykyinen talous, haluaisin kommentoida tämän pyrkimyksen tutkimus- ja kehityspuolta.

Kuten hetki sitten mainittiin, yhteistoiminnallinen, avoimen lähdekoodin suunnittelu tarjoaa oikein organisoituna menetelmän, jolla voidaan korvata tuntemamme liike-elämän instituutiot. Aivan kuten yhteistyökumppanit kokoontuivat suunnittelemaan Linuxia, erittäin suosittua ja vakaata käyttöjärjestelmää, joka on avointa lähdekoodia, niin myös yhteistyökumppanit voivat kokoontua suunnittelemaan mitä tahansa, erityisesti nyt, kun tietokoneavusteinen suunnittelu on kehittynyt.

CAD-järjestelmät, eli tietokoneavusteinen suunnittelu, kuten niitä kutsutaan, ovat kehittyneet niin pitkälle, että tekoäly, fysiikka, ominaisuudet ja muut elementit on sisällytetty tuotesuunnittelun avuksi. Ei ole vaikea kuvitella online-järjestelmää, jonka avulla osapuolet voivat järjestää kierroksia tietyn tavaran, kuten auton, kannettavan tietokoneen, matkapuhelimen tai minkä tahansa muun tuotteen suunnittelussa.

Kun tekoäly lisääntyy, kuten näemme nykyään nopeasti, voimme odottaa, että hyvä suunnittelu alkaa muuttua puoliautomaattiseksi prosessiksi. Ihmiset eivät enää istu ja yritä koota vaikkapa autoa osa kerrallaan. Pikemminkin tekoäly sulattaa suunnittelutiedot ja pystyy tuottamaan alustavia malleja, jotka perustuvat ohjelmoijien tavoitteisiin. Siitä käsin voidaan tehdä parannuksia avoimen lähdekoodin yhteistyöympäristössä.

Sen lisäksi, mitä kuvaan seuraavaksi, on nyt alettava kehittää online-järjestelmiä, jotka jäljittelevät tai käyttävät tätä prosessia missä tahansa minimimuodossa. Vaikka meillä on samankaltaisia esimerkkejä, kuten GitHub, ajatus yhteistoiminnallisen suunnittelun laajentamisesta kehittyneissä avoimen lähdekoodin verkoissa tekoälyn avulla on ensiarvoisen tärkeä.

Vaikka tässä kehityksessä ei oteta huomioon sitä, miten resurssit saadaan käyttöön nykyisessä, yksityisomistukseen perustuvassa maailmassa, harjoitus itsessään osoittaisi sen mahdollisuudet. Tästä sitoutumis- ja koulutusaloitteesta voisi joka tapauksessa sanoa paljon enemmän, myös siitä, mitä tällaisen ohjelman konepellin alla tapahtuu, jotta voidaan varmistaa kestävyysprotokollat, dynaamisen tasapainon ylläpitäminen ja muut suodattimet, joista aion jättää keskustelun toiseen kertaan.

Aivan kuten meillä on kehittymässä olevia taloudellisia piirteitä, jotka ovat ristiriidassa markkinoiden peruslogiikan ja kannustimien kanssa ja joita voidaan hyödyntää ja valjastaa uuden järjestelmän voimaannuttamiseksi, niin meillä on myös ruohonjuuritason prosesseja ja aloitteita, jotka ovat nykyään olemassa mikromuodossa ja joita voidaan ihanteellisesti laajentaa ja vahvistaa samaa päämäärää varten. On mielenkiintoista nähdä, miten eri puolilla maailmaa on ajan mittaan syntynyt ihmisryhmiä, jotka ovat monin tavoin vastustaneet markkinoiden perustaa, mutta niiden välillä ei ole mitään yhdistävää tekijää. Se on epäyhtenäistä.

Työkalulainaamot, keskinäiset luottojärjestelmät, aikapankit, pakkauksettomat kaupat, nollahävikkiyhteisöt, tuotantokollektiivit, avoimen lähdekoodin ilmaisjakeluyhteisöt, muotoiluyhteisöt, vertaisverkkopohjainen hajauttaminen ja monet muut markkinoiden vastaiset ideat säilyvät pienissä erillisissä taskuissa. Ja monet näistä käytännöistä sisältävät yhden tai useamman ominaisuuden, joista juuri puhuimme automaation, saatavuuden, avoimen lähdekoodin, paikallistamisen ja digitaalisen verkostopalautteen osalta, jossain määrin.

Näin ollen ei ole mahdotonta pohtia, miten tällaiset käytännöt voidaan strategisesti organisoida yhdeksi siirtymävaiheen järjestelmäksi, jossa ihmiset alkavat osallistua näihin ei-markkinapohjaisiin verkostoihin taloudellisia tarpeitaan varten, kun järjestelmä skaalautuu laajemmaksi rinnakkaiseksi järjestelmäksi, joka lopulta syrjäyttää vanhan, jos se toteutetaan strategisesti riittävän hyvin.

Oman työni tässä vaiheessa ja tämän esityksen aikarajoitusten vuoksi en aio käydä läpi tämän täydellistä tutkimista, mutta riittää, kun sanon, että oikean suunnitelman avulla tämä on mielestäni paras reitti (ainakin mitä voin ajatella), jolla ihmiset saadaan asteittain pois epävakauttavan markkinajärjestelmän verkosta, korjataan kurssia ja luodaan uusi, kestävämpi järjestelmä.

Esimerkiksi aikapankin perustaminen voisi aluksi toimia keinona vaihtaa työvoimaa ja alkeismuotoa, jolloin syntyisi vaikkapa lohkoketjupohjainen luottojärjestelmä, jolla ei ole mitään nykyisen rahajärjestelmän ominaisuuksista. Emme puhu Bitcoinista. Tällaisessa luottojärjestelmässä olisi ei-siirrettäviä, arvoa muuttamattomia yksiköitä. Niille, jotka tuntevat aikapankit, kuten niitä on harjoitettu, on tärkeää ymmärtää, että ne ovat tässä vaiheessa hyvin raakileita, mutta kehitystä voitaisiin jatkaa keskimääräisen hyödyn ympärillä, jotta voitaisiin luoda enemmän osittamista aikayksiköiden välille, jotta eri työmuodot löytäisivät vastaavaa työtä ilman vastalauseita.

Toisin sanoen ilman arvoerojen ongelmaa: ”Osaako tämä henkilö lakia ja tekeekö hän samaa kuin joku, joka ohjelmoi tietokonetta?” Ja niin edelleen. Näin ollen aikapankkijärjestelmät eivät voi toimia ainoastaan mekanismina osapuolten välisessä suorassa aikavaihdossa, vaan tällaisia hyvityksiä voidaan käyttää myös muiden välineiden, kuten kirjastojen, yhteisön ruokaohjelmien, tuotantokollektiivien, kimppakyytijärjestelmien, viestintävälineiden ja niin edelleen, käyttöön saamiseksi.

Pahoittelen tämän kaiken epämääräisyyttä, mutta otetaanpa esimerkki tuotantokollektiivista, kuten minä sitä kutsun. Ja aion olla mahdollisimman realistinen tässä kuvauksessa olettaen, että olemme edelleen siirtymävaiheen mallissa, jossa maailman resurssien ja tuotantovälineiden yksityisomistus on edelleen normi, ja että maan, pääoman, koneiden ja niin edelleen hankkiminen vaatii rahaa.

Kuten monet tietävät, bisneskollektiivit ovat harvassa eri puolilla maailmaa. Ajatus työntekijöiden omistamista yrityksistä on ollut olemassa jo pitkään. Nämä yritykset kilpailevat kuitenkin edelleen vapaassa markkinaympäristössä ulkopuolisten, ei-yhteisöllisten yritysten kanssa.

Vaikka ne saattavatkin olla sisäisesti tasa-arvoisia, ne ovat ulkoisesti täsmälleen samanlainen instituutio kuin muutkin yritykset. Näin ollen yrityskollektiivit, sellaisina kuin niitä yleisesti käytetään, ovat kaiken kaikkiaan vain vähän siirtymävaiheen hyödyksi. Ne ovat vain vanhoja, sosialistisia ajatuksia. Mutta jos muokkaamme tätä siihen, mitä voimme kutsua tuotantokollektiiviksi, ei-kilpailullisiksi tuotantokollektiiviksi, koska markkinaehtoinen liiketoiminta, sellaisena kuin me sen tunnemme, ei ole merkityksellistä tulevaisuuden taloudessa, voimme kuvitella, että tuotantokollektiivin tuotosten ympärille järjestäytyy eräänlainen kerho.

Ihmiset eivät siis osta rahalla sitä, mikä on tuotosta. Pikemminkin he osallistuvat tuotantokollektiiviin joko suoraan tai aikapankkijärjestelmästä saatujen krediittien avulla ja saavat tämän tuotannon hedelmät järjestelmään liittyneenä yhteisönä. Miten kollektiivi sai koneet ja rakennuksen tontin? Siihen tarvittaisiin epäilemättä samanhenkisten ihmisten tekemä ennakkoinvestointi, jossa käytettäisiin todellista tavanomaista fiat-valuuttaa. Mutta kun siitä on huolehdittu, samoin kuin muista hallinnollisista kysymyksistä, kuten verotuksesta, tuotantokollektiivin organisointi ei käytä mitään näistä välineistä irrallaan markkinoiden kannustimista ja menettelyistä.

Tämä perinteisten rahavarojen yhdistäminen toimii siirtymävaiheena, joka vaikuttaa investointeihin yhteisössä, joka ei enää käytä kyseistä järjestelmää, kun se on vakiintunut. Jotkut saattavat väittää, että tämä on epätodennäköistä, mutta ihmiset lahjoittavat vuosittain valtavan määrän rahaa eri tarkoituksiin ilman tuotto-odotuksia, satoja miljardeja dollareita. Itse uskon, että kun tämänkaltaisten asioiden infrastruktuuri on luotu ja vaihtoehdot ovat olemassa, monet ihmiset, jotka näkevät nykyisen järjestelmän syövyttävän luonteen, ovat halukkaita sijoittamaan taloudellista pääomaansa ei-markkinatuottoon perustuviin tuotantokollektiiviin ymmärtäen, että sen hedelmät, mitä luodaan, ovat yhteisön palvelua. Minä ainakin tekisin niin.

Kun meillä on tämä infrastruktuurin tasku, aikapankkiverkostossa aktiivisesti toiminut henkilö voisi osallistua aktiivisesti tämän kollektiivin tuotantoon, eikä hän saisi palkkiota rahasta, vaan kollektiivi, klubi, saisi hedelmät käyttöönsä. Tavoitteena on, että ajan myötä, kun tehokkuus kasvaa, luottojen tarve vähenee. Tuotantokollektiivin toimivuus alkaa tukea itseään yhteisön sitoutumisella ja yhä kehittyneemmällä teknologialla, erityisesti automaatiolla ja muilla tehokkuusparametreilla.

Ei ole esimerkiksi mahdoton ajatus, että vertikaalinen maatilajärjestelmä, joka tuottaa tuotteita, voitaisiin rahoittaa ja rakentaa paikalliseen yhteisöön, jossa vain tarpeeksi monta ihmistä hallinnoi järjestelmää hyvityksiä vastaan ja hyötyy näistä hyvityksistä tai itse järjestelmän hedelmistä, kun taas koko yhteisö pääsee käsiksi näihin viime kädessä ilmaisiin resursseihin yhä enenevässä määrin nollarajakustannusten ympäristössä.

Pyydän anteeksi, kun aion lopettaa tähän. Päätän puheenvuoroni toteamalla, että tällainen alustava kehitysyhteisöverkosto kehittyisi älypuhelinsovellukseksi, jossa kaikki rinnakkaiset instituutiot olisivat käytettävissä ja verkostoituisivat strategisesti yhteen ilmaisemieni tavoitteiden saavuttamiseksi. Koulutuksen kannalta tässä alkuvaiheessa tällaista sovellusta voitaisiin myös simuloida, kunnes nuo instituutiot pystyvät syntymään, jolloin ihmiset saisivat käsityksen siitä, miltä tuntuisi osallistua tällaiseen toimintaan. Lopullisena tavoitteena on tietysti siirtymäprosessi, jossa yhteisön sitoutumista laajennetaan tällaisten rinnakkaisten järjestelmien avulla, jotka lopulta ajan myötä ylittävät vanhan tuhoisan järjestelmän.

Nimeni on Peter Joseph, ja toivon, että tämä ajatusharjoitus innostaa muita harkitsemaan tällaista ohjelmaa, kun me kaikki työskentelemme yhdessä selvittääksemme, miten pääsemme ulos siitä sotkusta, jossa tällä hetkellä olemme. Kiitos ajastanne.

Lähde: https://peter-joseph.medium.com/a-viable-society-full-transcript-ac12c123fa53

(video artikkelin lopussa)

RADHIKA DESAI: Hei ja tervetuloa 31. Geopolitical Economy Hour -ohjelmaan, jossa tarkastellaan aikamme nopeasti muuttuvaa poliittista ja geopoliittista taloutta. Olen Radhika Desai.

MICHAEL HUDSON: Ja minä olen Michael Hudson.

RADHIKA DESAI: Kulissien takana työskentelevät isäntämme Ben Norton, videokuvaajamme Paul Graham ja puhtaaksikirjoittajamme Zach Weisser.

Voisi ajatella, että viime viikkojen tapahtumien vuoksi puhuisimme tänään sodista, jotka näyttävät riistäytyvän käsistä, etenkin kun Israel näyttää olevan niin päättänyt kiihdyttää vihamielisyyksiään Hizbollahin kanssa, että se on valmis esittämään syytöksiä täysin ja selvästi hatarilla perusteilla. Voisi luulla, että puhumme siitä, että ei ole lainkaan selvää, kuka hallitsee tilannetta, erityisesti tässä maassa, joka niin usein kuvittelee olevansa maailman poliisi tai nainen, tapauksesta riippuen. Ja todellakin, aiomme varmasti käsitellä näitä aiheita tulevaisuudessa. Tänään keskitymme kuitenkin hyvin läheisesti siihen liittyvään aiheeseen, ja se on velka.

Meitä opetetaan ajattelemaan velkaa tavallisena, taloudellisena tai markkinasuhteena, joka ei eroa tavaroiden ja palvelujen ostamisesta ja myymisestä, jossa on kaksi muodollisesti tasavertaista osapuolta. Kumpikin antaa jotain toiselle, ja ne ovat suurin piirtein samanarvoisia. Tasavertaisuus tarkoittaa siis sitä, että samanarvoinen vaihdetaan samanarvoiseksi, ja kaikki on hyvin.

Tiedämme kuitenkin kaikki, että edes tavaroiden ja palvelujen vaihdon yhteydessä osapuolet eivät ole muodollisesti tasavertaisia, ja niiden välisillä valtaeroilla on valtava vaikutus kauppaan. Ja jos näin on, jopa tavanomaisen tavaroiden ja palvelujen vaihdon tapauksessa, niin vielä enemmän näin on velka- ja luottosuhteen tapauksessa.

Sitä ei itse asiassa pitäisi ajatella niinkään taloudellisena tai markkinasuhteena, vaan syvällisesti poliittisena suhteena, joka on riippuvaisempi vallasta kuin mikään muu niin sanottu taloudellinen suhde.

Kuka saa tunnustusta ja kuka ei? Kuka saa edulliset ehdot ja kuka ankarat ehdot? Kuka maksaa korkeaa korkoa ja kuka matalaa korkoa? Kuka pelastetaan maksuhäiriöissä ja ketä vaaditaan maksamaan vielä enemmän samasta ongelmasta?

Tällaiset kysymykset liittyvät velkaan, ja ne kaikki osoittavat, että velka on syvästi poliittinen suhde.

Ja kuten Clausewitz sanoo, sota on vain yksi tapa tehdä politiikkaa, ja sota ja velka ovat siksi myös syvästi yhteydessä toisiinsa.

Siitä lähtien, kun lontoolaiset pankkiirit vakuuttivat Vilhelm III:n lainaamaan heiltä verojen sijaan sotiensa rahoittamiseksi vuonna 1694, sodat ovat tuottaneet velkaa, massiivista velkaa, eivätkä nykyiset sodat ole poikkeus.

Ukraina käy tosiasiassa velalla rahoitettua sotaa, ja mikä tahansa Ukrainan valtio, joka jää jäljelle tämän sodan päätyttyä, ja odotamme, että se ei todellakaan voi jäädä jäljelle ennen marraskuun 5. päivää, saa niskaansa maksamattomien velkamäärien rasitteen.

Samaan aikaan markkinat ovat alentaneet Israelin velan luokitusta käytännössä roskalainaksi, ja samanlainen kohtalo odottaa varmasti myös Taiwania, jos sen johtajat ovat niin hölmöjä, että suostuvat toimimaan Yhdysvaltojen proxyna Kiinaa vastaan.

Ja tänään on toinenkin syy puhua velasta. Maailmanpankki sekä taloustieteilijät kaikkialla maailmassa ja myös UNCTAD, kehitysmaiden aivoriihi, ovat kaikki puhuneet uudesta kolmannen maailman velkakriisistä.

Jotkut teistä ehkä muistavat tai tietävät yhden 1980-luvun alussa. Siitä lähtien kestämätön velkaantuminen on ollut merkittävä este kolmannen maailman kehitysnäkymille.

Nähdäksemme nykyisen kolmannen maailman velkakriisin, tai kehitysmaiden velkakriisin, tai mitä kiertoilmaisua tahansa haluaakaan käyttää, eli maailman köyhien maiden velkakriisin, synty on hyvin samanlainen kuin 1980-luvulla.

Tulokset voivat kuitenkin olla aivan erilaisia, ja tästä voimme keskustella. Michael ja minä ainakin spekuloimme asiasta.

Ja lopuksi, kun puhumme julkisesta velasta tai valtionvelasta, meidän on puhuttava IMF:stä ja Maailmanpankista, länsimaisen finanssipääoman ulosottomiehistä. Kun he vuodattavat krokotiilinkyyneleitä velkojen takaisinmaksun aiheuttamista hyvinvointitappioista, jotka vievät rahaa pois terveydenhuollosta tai koulutuksesta tai puhtaasta vedestä kehitysmaissa, he tekevät sen toisaalta. Toisaalta he asettavat mitä ankarimpia takaisinmaksuehtoja ja varmistavat massiiviset käänteiset pääomavirrat eli sen, että pääoma ei virtaa rikkaista maista köyhiin maihin, kuten taloustieteen oppikirjojen mukaan pitäisi, vaan päinvastoin köyhistä maista rikkaisiin maihin.

Samalla ne osoittavat hellyyttä Ukrainan kaltaisten ystävällismielisten maiden velkaa kohtaan. Ei ole ihme, että näiden kahden vampyyri-instituution 80-vuotispäivän kunniaksi on käynnissä toinen kampanja, jossa vaaditaan niiden lakkauttamista.

Ainoa hyvä uutinen on se, että niiden tehokkuus ja merkitys on vähenemässä, mikä johtuu pääasiassa Kiinan noususta merkittäväksi velkojaksi.

Tämä on siis taustaa sille, mistä aiomme puhua tänään. Michael, olet tehnyt valtavasti työtä. Tiedän, että olet seurannut Ukrainan velkaantumista vuodesta 2014 lähtien, ellei jo aiemmin. Miksi et siis aloittaisi puhumalla Ukrainan velasta ja siitä, miten IMF on käsitellyt sitä?

MICHAEL HUDSON: Ukrainan nykyinen velkasotku osoittaa, miten kaksinaismoralistisesti Kansainvälinen valuuttarahasto ja itse asiassa koko kansainvälinen joukkolainayhteisö suhtautuu maihin, jotka eivät pysty maksamaan velkaansa ja jotka ovat samanlaisessa velkaongelmassa.

Kaksi vuotta sitten, kun taistelut Venäjän kanssa alkoivat ja kun Venäjän oli puututtava asiaan, koska Ukrainan venäjänkielisille alueille hyökättiin siviilejä vastaan, oli selvää, että Ukraina ei maksaisi velkaa. Niinpä kansainväliset velkakirjojen haltijat, joiden velat erääntyivät, sanoivat: ”Hyvä on, teidän ei tarvitse maksaa meille nyt.” Tämä on kuitenkin totta. Tiedämme, että olette sodassa. Lykätään sitä kahdella vuodella ja odotetaan 1. elokuuta 2024 asti.

Juuri tässä tilanteessa olemme nyt. Kaksi vuotta sitten sanottiin, että sota on varmasti ohi siihen mennessä. Kansainvälinen valuuttarahasto ja Yhdysvallat sanoivat, että Ukraina voittaa Venäjän, ja kaikesta päätellen marssimme Venäjälle, mutta sotaa ei tule. Ukraina voi maksaa sitten takaisin. Joten kaikki sanoivat, että okei, odottakaa, te vain jatkatte korkojen keräämistä meille.

Voit kuvitella, mitä tapahtui kuukausi sitten, kun maksuaika tuli täyteen. Mitä Ukraina aikoi tehdä? Ja ilmeisesti Ukrainalla ei ollut rahaa, ja joukkovelkakirjojen haltijoilla oli vaihtoehto. Joko he voisivat vaatia, että heille maksetaan, ja sanoa, että olette maksuhäiriöisiä, ja jos ette pysty maksamaan meille, se tarkoittaa, että IMF:n sääntöjen mukaan, joita se ei noudata, mutta sääntöjen mukaan, jos niitä noudatettaisiin, se ei saa antaa lainaa maille, jotka ovat maksuhäiriöisiä yksityisiä velkojia kohtaan.

Tämä johtuu siitä, että IMF on poliisi, joka toimii yksityisten velkojien edunvalvojana ja pakottaa velkakirjat maksettaviksi.

Niinpä johtavat joukkovelkakirjojen haltijat, puhumme ihmisistä, suurimmista joukkovelkakirjarahastoista, PIMCOn joukkovelkakirjarahastosta ja Blackstonesta, kokoontuivat yhteen, ja heillä oli mahdollisuus valita. He tekivät jotain hyvin merkittävää. Ne sanoivat: ”Hyvä on, Ukraina, teidän ei tarvitse maksaa nyt erääntyvää velkaa, vaan voitte alentaa velkaa noin 39 prosenttia, koska tiedämme, että ette pysty maksamaan sitä.” Tämä oli todella hienoa. Luvatkaa vain maksaa meille muutaman vuoden kuluttua, kun tiedämme, että olette voittaneet Venäjän ja teillä on varaa maksaa. Ja he ottivat itse asiassa hyvin suuren tappion ukrainalaisista roskalainoista, joista oli tullut roskalainoja.

Minua yllätti se, etteivät tavalliset kansainväliset pankkiirit toimineet näin. He olisivat voineet sanoa, että ei, me aiomme ulosmitata, ja he olisivat ymmärtäneet, että Yhdysvaltain hallitus ja IMF olisivat tehneet kaikkensa estääkseen Ukrainan maksukyvyttömyyden, ja he olisivat pelastaneet Ukrainan. Mutta jotenkin Yhdysvaltain hallitus sai joukkovelkakirjojen haltijat käden käänteeseen.

Meillä ei ole aavistustakaan, miksi, mutta joukkovelkakirjojen haltijat tekivät jotain hyvin epätyypillistä ottaessaan tappion 50 miljardin dollarin lainasta, joka oli erääntymässä. Kansainvälinen valuuttarahasto selitti, että koska länsimaat eivät enää elä oikeusvaltioperiaatteen vaan sääntöihin perustuvan järjestyksen mukaan, kaikki voi mennä eteenpäin.

Tiedämme jo, että yksi IMF:n muista sopimusartikloista sanoo, että se ei saa myöntää lainaa sotaa käyvälle maalle. IMF sanoi, ja minä lainaan sanatarkasti, että jos maa on menossa sotaan sellaista tarkoitusta varten, jota Yhdysvallat ja Nato tukevat, voimme tietysti poiketa säännöistä, koska olemme periaatteessa Naton aseet ja koska Yhdysvaltojen puolustusministeriö ja ulkoministeriö tietysti tukevat meitä. Säännöt on tarkoitettu noudatettavaksi vain silloin, kun haluamme soveltaa niitä niskoitteleviin maihin, joilla on vaikeuksia maksaa velkaa.

Niinpä he juuri myönsivät uusia lainoja Ukrainalle, jotta se voisi jatkaa sodankäyntiä. Ja kaikki velkakirjojen haltijat teeskentelivät, että Ukraina ei jotenkin häviä, että se jotenkin selviää maksukykyisenä ja maksaa velkakirjojen haltijoille.

Kenelläkään ei ole aavistustakaan siitä, mikä heidät oikeastaan vakuutti. Mutta koska Blackstone ja PIMCO ovat hyvin lähellä Yhdysvaltain ulkoministeriötä, on tietysti käyty keskustelua, väännetty kättä ja luvattu, että älkää huoliko, me huolehdimme teistä.

Ja ilmeisesti on laadittu kaksi suunnitelmaa siitä, miten Ukraina voi maksaa velkansa. Blackstone ja JP Morgan työskentelevät yhdessä järjestääkseen Ukrainan resurssien myymisen, kun sota on ohi. He uskovat, että amerikkalaisille ja eurooppalaisille yrityksille tulee valtavat markkinat, joilla ne voivat ostaa ukrainalaisia maita, ukrainalaisia julkisia laitoksia ja kaikkea omaisuutta, mitä niillä on.

Joten jos Ukraina voittaa sotilaallisen sodan, tiedämme, että näin ei tapahdu. Mutta jos niin käy, se lakkaa olemasta maa, joka omistaa omat luonnonvaransa. Joka tapauksessa se päätyy näyttämään Argentiinalta tai muilta mailta, joille on sanottu, että maksakaa velkanne myymällä maanne ja mineraalioikeutenne. Ja Ukrainalla on mineraaleja, kaikki venäjänkielisillä alueilla, litiumia ja muita. Ja illuusio on, että jotenkin kaikki nämä rahat, jotka maksetaan Ukrainan hallitukselle sen omaisuuden ostamisesta, käytetään hallituksen toimesta joukkovelkakirjojen haltijoiden maksamiseen ja maksukykyisenä pysymiseen.

Tämä on periaatteessa ollut IMF:n strategia viimeiset 50 vuotta. Jos Latinalaisen Amerikan maat tai Afrikan maat eivät pysty maksamaan velkojaan ja joutuvat lainaamaan IMF:ltä, niiden on myytävä mineraalioikeutensa, maansa ja muut.

Täytyy olla suunnitelma B. Ja olen yrittänyt selvittää sitä. Epäilen, että joukkovelkakirjojen haltijoille sanottiin, että jos jotenkin tapahtuu ihme ja Ukraina häviää sodan, niin euroalue ottaa ne 300 miljardia dollaria, jotka se on ottanut, takavarikoinut Venäjältä, ja antaa ne Ukrainalle korvauksina sodasta. Ja Ukraina käyttää Venäjältä takavarikoidut rahat velkakirjojen haltijoiden maksamiseen. Tämä on vain arvaukseni, mutta en voi kuvitella, että joukkovelkakirjojen haltijat olisivat ottaneet tappiota juuri nyt, ellei heillä olisi ollut mielessään nämä kaksi, suunnitelma A ja suunnitelma B.

Kuten Radhika sanoi, tämä ei ole markkinasuhde. Se on poliittinen suhde.

RADHIKA DESAI: Michael, tämä on todella mielenkiintoista. On tietenkin mielenkiintoista nähdä, että tässä tapauksessa yksityisiä velkojia on pyydetty leikkaamaan lähes 40 prosenttia Ukrainalle myöntämistään lainoista.

Olivatpa kulissien takana meneillään mitkä tahansa hämärät juonittelut, oli syy mikä tahansa, tosiasia on, että vaikka he todella tekisivät todellisen tappion, Yhdysvallat saisi, no, on kaksi asiaa. Ensinnäkin tällaiset leikkaukset tehdään yleensä sen jälkeen, kun velallinen on jo maksanut valtavan summan, enemmän kuin mitä alun perin sovittiin.

Toiseksi Yhdysvallat on aina viimeisten noin 40 vuoden aikana tukenut rahoituslaitoksiaan täysin. Joten tavalla tai toisella nämä ihmiset eivät itse asiassa häviä.

Mutta on jotain todella mielenkiintoista. Muu maailma ei jää kaipaamaan sitä, että Ukrainaa voidaan pyytää, että yksityisiä velkojia voidaan pyytää leikkaamaan Ukrainan velkoja, koska suuri osa kolmannen maailman veloista on yksityisille velkojille. Nämä yksityiset velkojat ovat hyötyneet valtavasti lainaamalla kolmannen maailman maille. Ja puhumme siitä hetken kuluttua, kuinka he ovat hyötyneet.

Kun kolmannen maailman velkakriisi, joka on jo meneillään, saavuttaa kriittisen pisteen, uskon, että kolmannen maailman maat ovat erittäin hyvässä asemassa osoittamaan, että katsokaa, voitte pyytää yksityisiltä velkojilta näin huomattavaa leikkausta Ukrainan tapauksessa. Miksi emme me? Meidän asiamme on vielä suurempi. Uskon siis, että tämä käy hyvin selväksi.

Halusin kuitenkin sanoa vielä yhden asian, nimittäin sen, että Yhdysvallat on historiallisesti tienannut rahaa sodalla. Tarkoitan, että olet itse huomauttanut, että Yhdysvalloista tuli lähinnä velkojavaltio ensimmäisen maailmansodan lopussa kieltäytymällä antamasta anteeksi lainoja, joita se oli antanut sotaa käyville eurooppalaisille maille samalla tavalla kuin esimerkiksi Englanti oli jossain vaiheessa antanut anteeksi lainojaan sotaa käyville maille Napoleonin sodissa.

Ja kun Englanti otti tämän asian esille, [Yhdysvallat] sanoi, että ei, emme aio antaa velkoja anteeksi. Me haluamme teidän maksavan ne velat takaisin. Näin Yhdysvalloista tuli velkojamaa. Ja tietysti se on tietyssä mielessä säilyttänyt määräysvallan tässä asiassa. Joten Yhdysvallat ei ainoastaan hyödy viemällä yhä enemmän materiaalia, näitä aseita ja mitä tahansa, sotaa käyviin maihin, kuten se tekee Ukrainan tai Israelin tapauksessa tai mitä tahansa, Taiwanin ja niin edelleen, vaan sen taloudesta on tullut hirvittävän riippuvainen sodasta.

Mutta se tekee niin myös silloin, kun sen rahoituslaitokset lainaavat näille maille.

Puhuit myös Venäjän varoista. Minusta tässä Venäjän varojen tarinassa on todella mielenkiintoista se, että Yhdysvallat painostaa eurooppalaisia käyttämään Venäjän varoja, koska suurin osa, se on totta, suurin osa Venäjän varoista on itse asiassa euroissa. Pienemmät määrät ovat puntina ja dollareina brittiläisissä ja yhdysvaltalaisissa rahoituslaitoksissa.

Mutta Yhdysvallat painostaa Eurooppaa myös siksi, että rahoituslaitokset, yksityiset rahoituslaitokset ovat itse asiassa hieman varovaisia toimimaan näin, koska ne eivät halua muiden tallettajiensa luulevan, että he aikovat toimia näin, koska jos muut tallettajat alkavat ajatella, että he menettävät talletukset, he menettävät liiketoimintaa.

Niinpä he ovat olleet, joten tämä on jälleen osa Eurooppaan kohdistuvien ruuvien kääntämistä. Jos Eurooppa saadaan diskreditoimaan oma rahoitusjärjestelmänsä, samalla kun Yhdysvallat pysyy tavallaan kuivilla. Joten sekin on todella mielenkiintoista.

Joten kyllä, tarkoitan, että voimme nähdä puolueellisuuden. Ja luulen, Michael, että tämä IMF:n Ukrainaa kohtaan osoittama puolueellisuus on pidempi tarina, eikö niin? Se on tehnyt tällaista jo vuodesta 2014 lähtien, jos ei nyt vuoteen 2014, niin ainakin ennen tämänhetkisen konfliktin alkamista.

MICHAEL HUDSON: Haluaisin itse asiassa aloittaa aikaisemmasta. Esitit tärkeän huomion siitä, että teollisuusmaiden, Euroopan ja Yhdysvaltojen, velat ovat kaikki olleet sotavelkoja.

Se alkoi 1200-luvulla. Rooman kirkko julisti sodan muille kristityille maille, lähinnä Saksalle, jotka eivät hyväksyneet roomalaiskatolisen kirkon ohjausta. Ja he taistelivat ortodoksisia kristittyjä maita vastaan. Niinpä he käytännössä palkkasivat sotapäälliköitä, kuten Vilhelm Valloittaja, tekemään Englannista läänityksen.

Ongelmana on se, että heidän armeijansa työskentelivät Vatikaanille, ja sotapäälliköt olivat ikään kuin maaorjia. Mutta miten saada rahaa sodan maksamiseen?

Rooman kirkko järjesti 1200-luvulla italialaisia kauppapankkiireja, pohjoisitalialaisia pankkiireja, lombardeja, jotka kutsuttiin antamaan lainoja Englannille ja muille sotaa käyville maille.

Tätä varten Rooman kristillinen kirkko kumosi koko kristinuskon hengen ja sanoi, että koron periminen on ok, jos se tehdään hyvää kristillistä tarkoitusta varten, jonka me hyväksymme, kuten sotaan lähteminen. 1200- ja 1300-luvuilta aina 1900-luvulle asti lähes kaikki Euroopan maiden ulkomaiset velat, kotimaan velat ja julkiset velat olivat sotavelkoja. Ja se on jatkunut.

Tärkeää sotaveloissa on se, että ne eivät kuoleta itseään. Sotaan lähteminen ei anna rahaa velkojen takaisinmaksuun. Ja se on ongelma.

Globaalin etelän velat eivät suurelta osin johdu kansainvälisestä sodasta. Tämä erottaa globaalin etelän velat Euroopan veloista. Sitä voisi kutsua luokkasodaksi tai niinkuin me kutsumme, teollisuusmaiden geopoliittiseksi sodaksi teollisuusmaille raaka-aineita toimittavia maita vastaan.

RADHIKA DESAI: Se on imperialismia. Se on imperialismia.

MICHAEL HUDSON: Se on taloudellista siirtomaavaltaa, voi sanoa. Minusta ongelma alkoi ilmetä jo 1960-luvun puolivälissä. Vuonna 1965 olin Chase Manhattanin maksutase-ekonomisti. Ja useimmilla pankeilla oli omat ekonomistinsa arvioimassa, kuinka paljon rahaa kolmannen maailman asiakkailla on varaa maksaa. He käskivät minun tutkia Chileä, Argentiinaa ja Brasiliaa ja sanoivat, että katsokaa, mikä on niiden vientipotentiaali. Katsokaa, millainen niiden maksutase on. Kuinka paljon ylijäämää ne saavat, jos saisimme ne ylijäämät jotenkin heille meidän antamien lainojen pantiksi? Koska pankin kansainvälinen osasto teki rahaa lainaamalla näille maille.

Tein nopean analyysin ja pystyin sanomaan, että jos tarkastellaan maksutasetta, he elävät jo nyt lainaamalla. Ne tekevät jo nyt tappiota. Pankit alkoivat jo 60-luvun puolivälissä vähentää lainojaan, koska lainananto näille maille oli tuolloin vielä pitkälti markkinaehtoista.

He sanoivat, että me olemme velkojia. Emme halua antaa lainaa, joka menee pieleen. Ainoa tapa, jolla voimme turvata lainamme, on tietää, että [kauppataseen] ja maksutaseen ylijäämä on olemassa. Tämä ei enää ollut ongelma.

Jossain vaiheessa, ja luulen, että tämä tapahtui 1970-luvulla, toimin useiden välitysfirmojen ja vakuutuksenantajien konsulttina. Minut tunnettiin tuolloin yhtenä kolmesta tohtori Doomista. Sanoin, että en ymmärrä, miten Latinalaisen Amerikan on mahdollista ottaa lisää velkaa. He ovat jo valmiiksi velkaantuneet.

Meillä oli kokous Federal Reservessä, ja sen virkamies kääntyi puoleeni ja sanoi: ”Herra Hudson, sanotte, että näillä Latinalaisen Amerikan mailla ei ole varaa maksaa velkojaan. Mutta entä jos tekisitte analyysinne Englannille? Englanti on samassa veneessä. Ei ole mitään keinoa sanoa, miten se voi maksaa velkansa, eihän?

Tämä tapahtui silloin, kun Englanti devalvoi Englannin puntaa. Sanoin, että kyllä, se on aivan oikein. Ja Federal Reserve sanoi, että no, mutta se maksaa velkansa. Ja miten se maksaa? Me lainaamme niille rahaa, koska ne ovat liittolaisiamme. Ja jos sanomme pankeille, että teillä on varaa lainata rahaa näille maille, joilla ei ole mitään näkyviä tukivälineitä, mutta me pidämme heitä silmällä, silloin teidän ei tarvitse tehdä taloudellista analyysia. Se on poliittinen analyysi. Ja jos ne ovat ystäviä, aivan kuten Englannin kohdalla, me tuemme niitä.

Kuten tiedätte, Englanti päätyi devalvoitumaan. 1970-luvun lopulla työskentelin UNITARille. Vuonna 1978, 1979 kirjoitin UNITARille artikkelisarjan, jossa sanoin, että etelällä ei ole varaa maksaa. Menin UNITARin konferenssiin Mexico Cityssä ja sanoin näin.

Niinpä kävi jo niin, että he eivät voineet maksaa, ellei Yhdysvallat lainaisi heille rahaa. No, vuonna 1982, kuten olemme keskustelleet aiemmin, Meksiko aloitti koko Latinalaisen Amerikan velkapommin, koska se ei pystynyt maksamaan lyhytaikaisia velkojaan, joita kutsutaan tessobonoiksi ja joiden tuotto oli tuolloin ehkä 20 prosenttia, koska markkinapohjaiset sijoittajat näkivät, etteivät ne pystyneet maksamaan. Se oli ilmeistä jo pitkään.

Tämä johti dominovaikutukseen. Argentiinassa, Brasiliassa ja muualla 1980-luvulla Brady-suunnitelma otettiin käyttöön, ja kansainväliset velkakirjojen haltijat kokoontuivat yhteen ja sanoivat, että tiedämme, että kolmannen maailman maat, kuten niitä silloin kutsuttiin, eivät pysty maksamaan. Velat on alennettava johonkin sellaiseen, joka on maksettavissa ja joka ainakin antaa velkojille käsityksen siitä, että kyllä, tällä alennetulla tasolla niillä on varaa maksaa velkoja.

Amerikkalaiset tai eurooppalaiset sijoittajat eivät uskoneet tätä sopimusta. Vuosina 1989 ja 1990 minut palkkasi Scudder, Stevens, joka oli rahanhallintayhtiö, perustamaan maailman ensimmäisen valtionvelkarahaston, josta tuli pääasiassa kolmannen maailman velkoja.

Kun he palkkasivat minut, he sanoivat: ”Michael, sinut tunnetaan nimellä Dr. Doom. Olet sanonut, että maat eivät pysty maksamaan. Entä jos perustamme kolmannen maailman joukkovelkakirjarahaston, ja se on vain viiden vuoden rahasto? Luuletko, että Argentiinalla ja Brasilialla on varaa maksaa velkansa seuraavat viisi vuotta?”

Tämä tapahtui vuonna 1989, jolloin Brasilia ja Argentiina maksoivat 45 prosentin korkoa dollarilainoilleen. Kuvitelkaa, että kahden vuoden kuluttua saatte kaikki rahanne takaisin korkoina ja teillä on yhä kaikki velkakirjat.

Scudder kiersi ympäri Yhdysvaltoja tapaamassa pankkeja, mutta yksikään pankki, yksikään sijoitusrahasto tai eläkerahasto ei ollut halukas sijoittamaan. He sanoivat: ”Ei, olemme polttaneet näppimme Latinalaisen Amerikan velkakirjoista. Emme halua olla osallisina siinä.”

He menivät Eurooppaan, Englantiin, Saksaan ja Ranskaan, mutta kukaan ei ostanut mitään. Lopulta he kääntyivät Merrill Lynchin puoleen ja kysyivät, voisitteko ottaa nämä joukkovelkakirjalainat takuuseen. Etsitään jokin maa, joka voisi ostaa nämä joukkovelkakirjat 45 prosentin korolla.

Merrill Lynch kehotti Latinalaisen Amerikan toimistoa Argentiinassa laskemaan liikkeeseen osuuksia tästä valtion velkarahastosta. Scudder halusi kutsua sitä nimellä Sovereign High Interest Trust, SHIT, mutta luulen, että heillä oli nimi, joka ei oikein osunut kohdalleen.

Ainoat ihmiset, jotka ostivat argentiinalaisia ja brasilialaisia velkakirjoja, ostivat ne Argentiinan markkinoilta, jossa osakkeet myytiin, ja yhtiö perustettiin Alankomaiden Länsi-Intiassa. Amerikkalaiset eivät saaneet ostaa näitä osakkeita. Kun on offshore-rahasto, se on yleensä vain ulkomaalaisille.

Argentiinan ja Brasilian dollarivelkoja ostavat maat olivat itse näiden maiden jäseniä. Ja ilmeisesti niiden on oltava se oligarkia, joka teki tämän. Epäilemättä keskuspankkiirit ja presidentin perhe ostivat niitä, koska, no, me olemme vastuussa velan maksamisesta, joten tietysti ostamme rahaston. Ja jos aiomme laiminlyödä maksuja, myymme velat jollekin ääliölle. Mutta niin kauan kuin me olemme vastuussa päätöksestä maksaa dollarivelat, meillä on varaa ostaa niitä.

Kolmannen maailman asiakasoligarkiat ostivat periaatteessa kolmannen maailman velkaa. Ja rahasto lähti liikkeelle. Se oli maailman toiseksi parhaiten tuottanut rahasto vuonna 1990. Australian kiinteistörahasto taisi olla ykkönen.

Yhtäkkiä tämä johti uuteen lainatulvaan kolmanteen maailmaan, lähinnä siksi, että IMF totesi, että nämä maat ovat Yhdysvaltojen kiertoradalla. Me tuemme niiden hallituksia. Loppujen lopuksi tämä tapahtui Chilen vallankaappauksen jälkeen, kun Yhdysvaltain hallituksella oli salamurharyhmiä kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa, jotka asettivat paikalleen asiakasoligarkioita, jotka tietysti maksaisivat dollarivelan.

Siinä vaiheessa se lakkasi olemasta markkinasuhde. Siitä tuli täysin poliittinen, ja kaikki yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset sijoittajat alkoivat hypätä mukaan.

RADHIKA DESAI: Haluan vain selventää. Tämä on hyvin mielenkiintoista, Michael. Haluan vain selventää, että en tarkoittanut, että velka on joskus markkinasuhde ja joskus poliittinen suhde. Mielestäni se on aina poliittinen suhde. Ja jopa niin sanottu riskipreemio, jota muka köyhien maiden pitäisi maksaa siitä, että niiden antamat lainat ovat riskialttiimpia. Se tarkoittaa, että niiden on maksettava korkeampia korkoja. Tutkimukset ovat osoittaneet, että itse asiassa tämä niin sanottu riskipreemio on täysin keinotekoinen asia. Ja että nämä yksityiset velkojat tienaavat paljon enemmän rahaa lainaamalla köyhille maille kuin ne tienaavat lainaamalla rikkaille maille.

Tässä mielessä sanoisin, että velka on aina poliittinen suhde, ja kaikenlaiset asiat, myös sosiaaliset ennakkoluulot, vaikuttavat asiaan, joten köyhiä maita pidetään lähes aina huonona vaihtoehtona. Ja siksi niiden on maksettava korkeampia korkoja.

Ne saavat huonommat ehdot, aivan kuten maan sisälläkin tietyt marginaaliryhmät, olipa kyseessä sitten musta amerikkalainen tai latinoamerikkalainen, joutuvat maksamaan korkeampia korkoja, luottoluokituksesi on huonompi ja kaikenlaista muuta. Mielestäni kyse on siis aina poliittisesta suhteesta.

Olet jo siirtynyt puhumaan kolmannen maailman veloista. Puhutaanpa siis kolmannen maailman velasta, koska minusta te kerroit hyvin, mutta haluaisin kiinnittää huomiota erityisesti yhteen hyvin keskeiseen tapahtumakokonaisuuteen, koska sen avulla voimme tarkastella nykyistä velkakriisiä historiallisesta näkökulmasta.

Puhun velkakriisistä, joka puhkesi vuonna 1982. Mutta tietysti sen synnyn juuret ulottuvat ainakin vuosikymmenen taakse ennen sitä. Se juontaa juurensa itse asiassa kultaikkunan sulkeutumiseen, Bretton Woods -järjestelmän romahtamiseen, öljyn hinnannousuun, joka ensin nelinkertaistui 1970-luvun alussa ja myöhemmin kaksinkertaistui jälleen 1970-luvun lopulla, osittain dollarin heikkenemisen vuoksi. Dollari romahti niin kovaa, että kaikki öljynviejät sanoivat, että jos aiomme kerätä dollareissa, tarvitsemme lisää dollareita ja öljyn hintaa.

Kun öljyn hinta nelinkertaistui, ihmiset muistavat sen olleen suuri järkytys järjestelmälle. Mutta kulissien takana tapahtui jotakin muuta, nimittäin se, että — ja tämä oli alku — Michael, sinä ja minä olemme keskustelleet dollarijärjestelmästä ja niin edelleen.

Ja yksi asia, jota korostamme, on se, että vuoden 1971 jälkeen, kun dollarin ja kullan välinen yhteys oli katkennut, dollari asetettiin uudenlaiselle perustalle. Ja tätä uutta perustaa kutsumme finanssilaitokseksi, eli dollarimääräisen rahoitustoiminnan laajamittaiseksi laajentamiseksi, mikä lisäsi keinotekoisesti dollarin kysyntää.

Nyt alkoi tapahtua ensinnäkin se, että Henry Kissinger, tyypilliseen machiavellilaiseen tapaansa, meni öljyshokin jälkeen kaikkien arabimaiden, öljynviejämaiden, luo ja sanoi: ”Kuulkaahan, ihmiset, me olemme kunnossa, jos öljyn hintaa on pakko nostaa, se sopii meille, me hyväksymme sen. Mutta teidän pitäisi laittaa ylimääräinen raha, jonka saatte, teidän pitäisi tallettaa se länsimaisiin rahoituslaitoksiin, dollarimääräisiin talletuksiin.” Ja niin he todellakin tekivät.

Niinpä länsimaiset pankit pursuivat rahaa. Ne istuivat yhtäkkiä valtavien rahakasojen päällä. Ja luulisi, että se olisi hyvä asia pankeille. Mutta itse asiassa se aiheuttaa pankeille suurta päänvaivaa, koska jos istuu rahakasojen päällä, joista on maksettava korkoa, on käytettävä sitä jotenkin ansaitsemaan korkoa, jonka maksaa tallettajille. On siis löydettävä lainanottajia.

Silloin länsimaiset rahoituslaitokset lähtivät lainalaukalle, ja ne lainasivat kenelle tahansa, mille tahansa kolmannen maailman maalle, joka halusi lainata niiltä. Ja todellakin, ne jopa lainasivat, anteeksi, vielä yksi viimeinen asia, vielä yksi asia, ne jopa lainasivat sosialistisille maille tänä aikana. Anteeksi, halusit sanoa jotain, Michael.

MICHAEL HUDSON: Kyse ei ollut vain pankeista. 1990-luvulla markkinoille tulivat myös yksityiset joukkolainarahastot.

RADHIKA DESAI: Anteeksi, puhun edelleen 1970-luvusta. Ehkäpä lopetan tarinani 1970-luvusta, ja sitten siirrymme 1990-luvulle. Koska se on todella mielenkiintoinen tarina. Tässä vaiheessa he alkoivat lainata hullun lailla.

Muistakaa, että 1970-luvulla inflaatio oli hyvin korkea, ja korot pysyivät hädin tuskin sen mukana. Reaalikorko oli siis usein negatiivinen. Kolmannen maailman maat, jotka olivat pyytäneet lainaa niin pitkään muun muassa teollistumisensa vuoksi, saivat, erään lukemani kirjailijan sanoin, en muista nimeä, mutta hän sanoi periaatteessa, että se oli kuin maaginen rahakone, että ne saivat rajattomasti luottoa lähes ilmaiseksi. Itse asiassa pankit maksoivat heille lainasta, jos korot olivat negatiiviset. Tämä oli siis se konteksti, jossa suuri osa lainanotosta tapahtui.

Inflaatio kuitenkin jatkui. Lopulta keskuspankki, keskuspankin tuleva puheenjohtaja Paul Volcker, päätti, että hän käärisi hihat ja lopettaisi inflaation aiheuttamalla taantuman. Hän sanoi yksinkertaisesti, että aion vain rajoittaa rahan tarjontaa. Enkä välitä siitä, mihin korkotaso nousee.

Ja ne nousivat ylöspäin, negatiivisista reaalikoroista 15, 18 ja 20 prosentin kaksinumeroisiin korkoihin. Ja yhtäkkiä kaikkien näiden maiden velkataakka ei muuttunut minkään maallisen kehityksen vuoksi. Niiden tilanne muuttui yhden ainoan päätöksentekijän tekemän päätöksen seurauksena.

Paul Volcker aiheutti siis kriisin Yhdysvalloissa, hyvin pitkän taantuman, mutta kolmannessa maailmassa hän aiheutti velkakriisin. Velkakriisi puhkesi erityisesti Meksikossa, Brasiliassa ja Argentiinassa, jotka alun perin laiminlöivät velkansa vuonna 1982.

Muistan jopa Fidel Castron sanoneen heille aikoinaan, että te olette jo maksaneet takaisin enemmän kuin tarpeeksi. Teidän ei tarvitse, teidän pitäisi hylätä tämä velka, teidän pitäisi vain luopua tästä velasta jne.

Valitettavasti näin ei kuitenkaan käynyt. Kaikki kolmannen maailman maat olivat pääasiassa Latinalaisen Amerikan jälkeen Afrikka. Ja erityisesti nämä kaksi maanosaa joutuivat taloudellisesti todella koville, ne joutuivat koville, ne kokivat taloudellisen taantuman.

Yhtäkkiä niiden oli laajennettava vientiään, koska ne olivat tuskin teollistuneet, ja ne saattoivat viedä vain sitä, mitä kaikki muutkin kolmannen maailman maat veivät, kaikenlaisia alkutuotteita, olipa kyse sitten kahvista, puuvillasta, teestä, kaakaosta, mansikoista tai mistä tahansa, kaikenlaisia tuoreita kolmannen maailman alkutuotteita ei voitu viedä. Puuvillaa, jota oli vaikea ostaa, tulvi yhtäkkiä länsimaisille markkinoille. Silkki, jota oli vaikea ostaa, tulvi yhtäkkiä länsimarkkinoille.

Joten saitte tämän ison bonuksen, länsimaat saivat ostaa halpoja tavaroita. Jos jokainen maa, joka voi tuottaa kahvia, vie kahvia, jos jokainen puuvillaa tuottava maa vie puuvillaa, hinnat laskevat. Niinpä niiden oli pakko juosta yhä kovempaa pysyäkseen samassa paikassa. Joten kolmannen maailman maat joutuivat todella koville. Ja tietenkin sosiaalimenoja leikattiin, ja kaikenlaista sellaista.

Tämä oli siis kolmannen maailman velkakriisin synty ja puhkeaminen. Ja kohta, Michael, tiedän että haluat sanoa jotain. Joten annan sinun sanoa. Sitten haluamme puhua nykyisestä velkakriisistä.

MICHAEL HUDSON: Haluan vain tiivistää sen, mitä sanoitte. Kun öljyn hinta nelinkertaistui, Saudi-Arabian kanssa tehtiin sopimus, jonka mukaan voitte veloittaa mitä haluatte, mutta pitää tulonne Yhdysvalloissa. Se tulvii rahaa Yhdysvaltain markkinoille. Raha sijoitettiin Yhdysvaltain pankkeihin. Ja olet oikeassa. Pankit kysyivät, mitä me teemme näillä rahoilla. Heidän oli löydettävä asiakkaita. Ja maksavia asiakkaita olivat kolmannen maailman velalliset.

Mikä sai tämän päättymään? Kun Paul Volcker nosti korkoja, kuten sanoit, kansainväliset sijoittajat myivät yhtäkkiä ulkomaiset sijoituksensa ja sanoivat, että ostamme Yhdysvaltain valtion joukkovelkakirjalainoja, joiden tuotto oli 20 prosenttia vuonna 1980. Muistan sen hyvin. Olette siis oikeassa. Se johti koko kriisiin. Yhtäkkiä Saudi-Arabian dollareita ei enää ollut saatavilla Yhdysvaltain pankeissa. Ja kun luotto loppui, Meksiko ja Latinalaisen Amerikan maat eivät yhtäkkiä voineet lainata korkoa maksaakseen.

Kuten totesit, 1970-luvulla maat periaatteessa ottivat lainaa, eikä niillä ollut mitään ongelmia maksaa velkaa, koska ne lainasivat korot. Se on Ponzi-huijaus.

RADHIKA DESAI: Myös hyödykkeiden hinnat olivat korkeat. Muistakaa, että 1970-luku oli inflaatiokausi, koska hyödykkeiden hinnat olivat korkeat, joten he pystyivät ansaitsemaan rahaa maksaakseen. Tarkoitan, että ei ole itsestään selvää, että kolmannen maailman maa ei voi ansaita sitä, mitä on maksettava.

Todellinen ongelma on se, että lainaa ei annettu siksi, että kolmannen maailman maat olisivat tarvinneet rahaa. Luotonanto tapahtui, koska yksityisten luotonantajien tarvitsi lainata. Niinpä he lähinnä mainostivat näitä lainoja kolmannen maailman maille.

MICHAEL HUDSON: Kyllä, olen samaa mieltä.

RADHIKA DESAI: Katsotaanpa tätä. Minulla on joitakin kaavioita. Kuten aiemmin mainitsin, YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi UNCTAD on julkaissut hienon raportin nimeltä The House of Debt. Se on raportti vuodelta 2024, ja siinä on joitakin todella opettavaisia kaavioita ja kaavioita, ja aion jakaa joitakin niistä.

Joten tässä sitä mennään. Michael, tämä kaavio osoittaa, että julkinen velka on kasvanut kaksi kertaa nopeammin kehitysmaissa:

Nähdään, että kehittyneet maat ovat kasvaneet ja niiden velka on kasvanut. Olemme tietysti nähneet, että julkinen velka on kasvanut erityisesti vuodesta 2020 lähtien. Anteeksi, minne kursorini meni nyt?

Se on kasvanut erityisesti vuodesta 2020 lähtien, ja näet, että yhtenäinen keltainen viiva on kehitysmaita. Ja tämä on periaatteessa indeksiviiva. Kuvitellaan, että vuonna 2010 kaikkien maiden, kaikkien näiden kolmen maaryhmän velka oli 100 vuonna 2010. Kehittyneiden maiden velka on siis noussut 100:sta hieman yli 150:een, ehkä 160:een.

Kehitysmaiden julkinen kokonaisvelka on kuitenkin noussut 100:sta noin 12-13 vuoden aikana yli 350:een. Se on siis varsin mielenkiintoista.

Mielenkiintoista on tietenkin myös se, että jos tarkastellaan kehitysmaita Kiinaa lukuun ottamatta, velka on paljon pienempi, koska Kiina on ottanut paljon lainaa. Emme tietenkään ole huolissamme Kiinan luottokelpoisuudesta, koska Kiinalla on paljon rahaa, jonka se voi maksaa takaisin. Kiinalla on valtavasti tuotantovoimaa maksaa takaisin.

Ongelmallinen osa on siis kehittyneiden maiden linjan ja kehitysmaiden, Kiinaa lukuun ottamatta, linjan välissä. Se on ongelmallinen kohta.

MICHAEL HUDSON: On vaikea aloittaa vuodesta 1990, koska jos se olisi ollut vuonna 1990, Aasian velkakriisi olisi ollut vuonna 1998. Ja se oli koko Aasian valuutan romahdus ja velkakriisin tulos lähes kaikkialla muualla paitsi Malesiassa. Kolmannen maailman, erityisesti aasialaisten, velkakirjoja myytiin valtavasti…

RADHIKA DESAI: Niin, mutta se ei ollut julkista velkaa, Michael. Se oli länsimaista pääomaa, joka meni näihin maihin. Tarkoitan, että meidän on otettava suluissa pois, meidän on laajennettava toista ohjelmaa, jossa puhutaan vuoden 1998 velkakriisistä. Vuonna 1998 oli siis valuuttakriisi, koska yksityistä pääomaa oli mennyt kaikenlaisille pääomamarkkinoille. Länsimaista yksityistä pääomaa oli mennyt kaikenlaisille pääomamarkkinoille näille niin sanotuille suurille kehittyville markkinoille.

Mutta palataanpa nyt tähän julkisen talouden velkakriisiin, ja sitten teemme toisen ohjelman tästä ilmiöstä.

Tämä on siis yksi kaavio, ja toinen kaavio on myös varsin mielenkiintoinen:

Kehitysmaiden nettovelkavienti on siis yli kaksinkertaistunut vuoden 2014 jälkeen. Tässä näkyvät jälleen kerran kaikki kehitysmaat, ja ne jakautuvat Afrikkaan, tummansiniseen Aasiaan ja Oseaniaan sekä Latinalaiseen Amerikkaan. Näette, että vuonna 2014 se oli laskenut hyvin alhaiselle tasolle. Sen jälkeen velka on noussut ja se on noussut hieman yli 25:stä yli 50:een.

Näette siis, että nettovelan todellinen ulosvirtaus on yli kaksinkertaistunut. Toisin sanoen kyseisenä ajanjaksona näistä maista on lähtenyt enemmän rahaa kuin niihin on mennyt. Tämä on siis toinen todella mielenkiintoinen seikka.

Myös tämä luku on mielenkiintoinen:

Yhä useammalla maalla, erityisesti Afrikassa, on suuri velkataakka. Tässä on siis vain kaavio niiden kehitysmaiden määrästä näillä kolmella alueella, joissa julkinen velka on yli 60 prosenttia BKT:stä, mikä on suurin piirtein se hetki, jolloin IMF alkaa hälyttää.

Vertailun vuoksi todettakoon, että Yhdysvaltojen velka on viime aikoina ylittänyt 100 prosenttia BKT:stä. Luulen, että se on pikemminkin 110 tai 120 prosenttia. En ole varma tarkasta luvusta, mutta voit nähdä vertailun perusteella, että näiden maiden kantokyky on tietysti pienempi, tai ainakin niiden katsotaan olevan pienempiä.

Ja tämä on todella mielenkiintoinen:

Puhuimme aiemmin kolmannen maailman velkakriisistä, jossa oli jonkin verran yksityistä pääomaa, mutta nyt nähdään, että kehitysmaiden kokonaisvelasta 61 prosenttia on yksityisten velkojien vastuulla, mikä on korkeampi, korkein Latinalaisen Amerikan tapauksessa, kuten nähdään eräässä pienemmässä kaaviossa, ja sitten hieman vähemmän Aasian ja Oseanian tapauksessa ja vähiten Afrikan tapauksessa.

Kaksi muuta ryhmää, kahdenväliset velkojat ja monenväliset velkojat, muodostavat loput.

Yksityisellä pääomalla, yksityisellä rahalla, on siis hyvin suuri merkitys tämän velkakriisin synnyssä.

Toinen luku osoittaa, että korkomaksut ovat kaksinkertaistuneet suhteessa tuloihin:

Jos siis otetaan huomioon näiden hallitusten julkiset tulot, verotulot, korkomaksut ovat nousseet 4,2 prosentista 7,8 prosenttiin tuloista koko kehitysmaiden osalta. Jyrkimmin nousu on tapahtunut Afrikassa, vähemmän jyrkästi Latinalaisessa Amerikassa ja Karibian alueella, jossa se oli jo ennestään hyvin korkea, ja vähemmän jyrkästi Aasiassa ja Oseaniassa.

Ja sitten tämä kaavio on myös kiehtova, ja Michael, tule rohkeasti mukaan, mutta minusta tämä kaavio on todella mielenkiintoinen, koska siinä on koko maailman julkinen velka, ja mikä osa maailmasta on tuottanut mitä.

Nähdään siis, että Yhdysvallat on luonnollisesti luonut suurimman velkakasan. Japani on lähellä toista, mutta on tietysti muistettava, että Japanin julkinen velka on suurelta osin japanilaisten velkaa, mutta siitä huolimatta se on julkinen velka täällä, ja sitten Ranska, Saksa ja niin edelleen, ja sitten muut maat.

Ja kehitysmaissa, joten ensinnäkin kehitysmaiden osuus on paljon pienempi. Ja tämän osuuden sisällä velkakriisi on syntynyt, vaikka suurin osa velallisen ja velkojan välisistä suhteista on tässä Michaelin mainitsemassa viehättävässä kehässä, jossa maksukykyä ei epäillä, ja jos sitä epäillään, Federal Reserve on tietyssä mielessä tukemassa sitä.

Joo, Michael, jatka vain.

MICHAEL HUDSON: Tilanne on paljon pahempi kuin mitä taulukot osoittavat. Velka suhteessa BKT:hen on merkityksetön kolmannen maailman maissa ja lähes kaikissa maissa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Velkaa ei makseta BKT:sta. Amerikassa voitaisiin sanoa, että niin on, mutta globaalin etelän maiden, Aasian maiden, velka ei ole niiden omassa valuutassa, vaan dollareissa.

Kysymys kuuluu, miten heidän BKT:nsä muutetaan dollareiksi? Toisin kuin Yhdysvalloilla, näillä mailla ei ole velkaa omassa valuutassaan. Niinpä on todella verrattava ja tarkasteltava, mikä on näiden maiden kauppataseen ja maksutaseen ylijäämä.

Puhumme noin 1 000 prosentista. Ja nyt katsokaa tätä juuri laatimaasi taulukkoa. Otetaan Afrikka vuodesta 2010 vuoteen 2023. Jopa 9 prosenttia. 9 % tarkoittaa kaksinkertaistumista noin kahdeksassa vuodessa. Vuodesta 2010 on kulunut paljon enemmän kuin kahdeksan vuotta. Afrikan velka on kaksinkertaistunut ja nelinkertaistunut pelkästään korkomaksujen vuoksi.

Suurin osa näiden maiden, globaalin etelän maiden, velasta ei siis ole lainattua rahaa. Se on korkoa, joka on kertynyt niiden olemassa olevasta velasta. Ne voivat ottaa lainaa maksaakseen korot, mutta se kaikki on korkokertymää, ei lainaa. Varsinainen uusien luottojen virta näihin maihin on jo vuosia sitten loppunut. Kyse on vain siitä, että ne kerryttävät korkoa aiemmista veloista, jotka ne ottivat vakuuttuneina siitä, että jotenkin IMF koordinoi asioita, että se huolehtii niistä, ja siitä teeskentelystä, että ne pystyisivät maksamaan nämä velat, vaikka useimmat globaalin etelän maat eivät mitenkään pystyisi maksamaan näitä velkoja, varsinkaan dollarimääräisiä velkoja, ilman keinoja ansaita dollareita, joita niillä ei todellakaan ole.

Mitä he sitten tekivät? Tuo pieni vuosikymmen, jonka näytät, kun he olivat pohjimmiltaan yksityistämässä, vain velkaantumalla lainaamalla korkoa ja jossain määrin myymällä perintöomaisuuttaan.

RADHIKA DESAI: Oikein. Ja se, mistä puhut, Michael, eli varojen vetäminen pois, näkyy itse asiassa näissä kaavioissa.

Tämä osoittaa siis, että yksityisten velkojien vetäytyminen aiheuttaa lähes 50 miljardin Yhdysvaltain dollarin ulosvirtauksen. Kehitysmaiden ulkoiseen julkiseen velkaan kohdistuvat nettosiirrot velkojatyypeittäin. Tästä näkee, että kokonaisnettovarainsiirrot ovat muuttuneet hieman alle 100:sta positiiviseksi. Pääomatulot näihin maihin nousivat noin 170 miljardiin tai jotain, sitten ne laskivat noin vuonna 2014, mutta sitten ne ovat laskeneet voimakkaasti ja muuttuneet negatiivisiksi, noin 50 miljardin euron suuruisiksi.

Tästä huolimatta kahdenvälinen velka, jossa yksi maa lainaa toiselle, tai monenvälinen velka, jossa maaryhmät tai järjestöt, kuten Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto ja niin edelleen, lainaavat tietylle maalle, on pysynyt suhteellisen vakaana.

Vastauksena korkojen nousuun länsimaissa yksityinen pääoma on vetäytynyt näiltä markkinoilta. Yksityisen pääoman vetäytyminen on siis pohjimmiltaan aiheuttanut tämän ongelman.

MICHAEL HUDSON: En pidä kiertoilmaisusta resurssien siirrot. Näihin maihin ei ole siirretty penniäkään resursseja. Rahoituslaina ei ole resurssi. Resurssit ovat konkreettisia tuotantovälineitä, jotka auttavat kasvamaan. Resurssi on tehdas. Resurssi on jokin tuotantoväline.

Rahan antaminen maille, erityisesti velkojen maksamiseen, ei ole resurssi. Se on taloudellinen vaatimus. Se on resurssin vastakohta. Se on velka, jonka ne ovat velkaa, taloudellinen käsirauta ja pakkopaita, ei resurssien siirto. Tämä on IMF:n velkojien puhetta.

RADHIKA DESAI: Ja niinpä tietenkin, ehdottomasti. Ja tämä on toinen tärkeä näkökohta, jonka esitit, koska mielestäni erityisesti länsimaiden velka näyttää olevan sellaista, että sitä käytetään pääasiassa siihen, että näistä maista puristetaan yhä enemmän pääomaa ulos ilman, että se edistää niiden tuotantokykyä.

Kun taas viime aikoina Kiinan nousu merkittäväksi velkojaksi on mielestäni edistänyt paljon enemmän tuotantokapasiteetin luomista näissä maissa, olipa kyse sitten maatiloista, kaivoksista, tehtaista, infrastruktuurista tai mistä tahansa.

Mutta tässä on toinen asia, josta puhuimme. Huomautimme, että kolmannen maailman maat maksavat korkeampaa riskipreemiota. Raportin mukaan kehitysmaiden lainakustannukset ovat paljon korkeammat kuin kehittyneiden maiden.

Mikä on siis kehittyneiden maiden ja kehitysmaiden joukkovelkakirjojen tuottosuhde?

Saksa maksaa siis 0,8 prosenttia lainanotosta. Mielenkiintoista on, että Yhdysvallat maksaa paljon enemmän kuin Saksa, itse asiassa kolme kertaa enemmän eli 2,5 prosenttia.

Aasian maat maksavat 5,3 prosenttia. Latinalaisen Amerikan ja Karibian maat maksavat 6,8 prosenttia. Afrikan maat maksavat lähes 10 prosentin korkoa näistä lainoista.

Tämä on pääpiirteissään tämän velkakriisin pääpiirteet, jota tarkastelemme.

Mutta synty oli myös hyvin samankaltainen, koska aiemmin korostimme, että vuoden 1980 velkakriisi puhkesi vuonna 1982 ja jatkui enemmän tai vähemmän seuraavat kaksi vuosikymmentä. Velkakriisin alkusyy oli länsimaisten rahoituslaitosten epätoivoinen halu antaa lainaa kolmannen maailman maille.

Voidaan siis hyvin kysyä, mistä länsimaisten lainanottajien epätoivo lainata tällä kertaa johtui?

Tarina on hyvin yksinkertainen. Kuten ihmiset tietävät, jo dotcom-kuplan jälkimainingeissa Alan Greenspan, vai mitä? Kyllä, luulen, että se oli vielä Alan Greenspan, joka harjoitti, alkoi harjoittaa matalien korkojen politiikkaa.

Sitten 2000-luvun puolivälissä hänen oli pakko alkaa nostaa korkoja, koska dollariin kohdistui laskupaineita, jotka lopulta, kun korkotaso oli noussut noin 5 prosenttiin, saivat aikaan asunto- ja luottokuplat.

Ja sitä seuranneen sekasorron jälkeen Federal Reserve, anteeksi, ja minun pitäisi lisätä vielä yksi asia. Hän harjoitti matalien korkojen politiikkaa, koska hän katsoi, että se oli paras tapa pitää asuntokupla käynnissä. Ja se oli todellakin oikein, koska asuntokupla oli tuohon aikaan, ja totean tämän kirjassani Geopolitical Economy, asuntokupla oli ainoa asia, joka edisti minkäänlaista talouskasvua. Tarkoitan, että se oli melko aneeminen, mutta muuta ei ollut. Investoinnit olivat aivan pohjalla. Niinpä he ajattelivat, että antaa sen mennä, antaa asuntokuplan mennä, niin kaikki menee hyvin. Mutta tietysti se aiheutti paineita dollarin arvon alenemiseen, koska kuinka kauan voidaan harjoittaa 2-3 prosentin korkopolitiikkaa ja pitää dollari vahvana?

Dollari heikkeni, ja tämä oli liikaa. Tuontihinnat nousivat, öljyn hinnat nousivat. Niinpä Greenspan alkoi nostaa korkoja, ja kas vain, asunto- ja luottokuplat puhkesivat. Asunto- ja luottokuplien jälkeen he tietenkin jatkoivat vielä matalamman korkotason politiikkaa.

Käyttöön otettiin ZIRP, niin sanottu nollakorkopolitiikka, määrällinen keventäminen, kaikenlaisia tapoja työntää yhä enemmän rahaa pankkijärjestelmään, mutta tarjota niille yhä vähemmän korkoa, mikä tarkoittaa, että niiden oli pakko, niiden oli pohjimmiltaan pakko ottaa yhä riskialttiimpia, yhä suurempia riskejä saadakseen tuottoa. Ja yksi riskeistä, joita ne olivat nyt valmiita ottamaan, oli lainaaminen kolmannen maailman maille. Kolmannen maailman maat alkoivat siis jälleen kerran nauttia suuresta voitosta, kun ne saivat lisää varoja.

Mutta tietysti sama asia on taas tapahtunut. Inflaatio palasi Yhdysvaltoihin ja inflaatio alkoi lähinnä painostaa, inflaation hillitsemiseksi keskuspankin on ollut pakko alkaa nostaa korkoja, paitsi että, kuten kaikki tietävät, se on nostanut niitä noin viiteen, 5,25 prosenttiin, mutta se ei ole nostanut niitä, Jerome Powell ei ole nostanut niitä enempää, koska jo niiden nostaminen tähän pisteeseen on käynnistänyt, laukaissut eräänlaisen hidastetun taloudellisen romahduksen, jonka alun näimme Silicon Valley Bankin ja muiden vastaavien pankkien romahduksessa maaliskuussa 2023.

Ja on monia muitakin, elämme nyt aikaa, ei vain tämän tai tuon kuplan aikaa, vaan kaiken kuplan aikaa. Ja on täysin mahdollista, että kaikki nämä omaisuusmarkkinat romahtavat, mutta kuitenkin nämä korot ovat nousseet ja ne ovat luoneet velkakriisin kehitysmaille, jotka kärsivät jo COVIDista, COVIDin aiheuttamasta taloudellisesta takaiskusta, ja jotka kärsivät myös korkeista öljyn hinnoista. Ne kärsivät myös elintarvikkeiden korkeista hinnoista. Ne kärsivät myös lannoitteiden korkeista hinnoista ja kaikista näistä asioista. Kun tämä kaikki yhdistetään, se on katastrofiresepti monille kolmannen maailman maille.

MICHAEL HUDSON: Miten IMF voi myöntää lainoja näille maille, jotta ne voivat maksaa velkansa ja jatkaa velan maksamista, lainata niille korkoja ja olla maksamatta velkaa, jos niillä on kuvailemianne ongelmia? Tämä ei ole markkinasuhde. Jos määrittelemme markkinasuhteen niin, että velkojat toimivat vastuullisesti, ne eivät anna lainoja maille, jotka eivät pysty maksamaan velkaansa, koska markkinasuhteen on tarkoitus tasapainottaa riskejä koron kanssa. Näin ei ole tapahtunut lainkaan. Riskit ovat niin suuret, että korkojen pitäisi olla paljon, paljon korkeammat.

On siis oltava jokin muu selitys. Selitys on se, että IMF ja Yhdysvaltojen poliittiset päättäjät tietävät, että velkaa ei voida maksaa takaisin. Me sanomme, että se, että velkaa ei voida maksaa takaisin, ei ole mikään salaisuus, jonka vain me tiedämme. Syy siihen, että lainoja myönnetään maille, joita ei voida maksaa, on nimenomaan se, että jos maa ei voi maksaa niitä vientituloillaan, muulla maksutaseellaan ja rahavirroillaan, sen on tehtävä niin kuin yksityishenkilö tekisi. Jos lainaat rahaa pankille asuntolainaa varten etkä pysty maksamaan, pankki saa talosi. Näin kävi globaalin etelän maille.

IMF menee ja sanoo: ”Ai, ette pysty maksamaan?. No, me annamme teille lainan, jotta valuuttanne ei devalvoituisi uudelleen ja nostaisi kuluttajahintoja, kun valuutan tuontihinnat nousevat. Me annamme teille lainan, mutta teidän on myytävä yleishyödylliset laitoksenne, öljynne ja luonnonvaranne. Otetaan mukaan ystävämme Maailmanpankista. Maailmanpankin on tarkoitus auttaa teitä, muistatteko?”

Maailmanpankilla on koko tämä neuvoa-antava ryhmä, joka sanoo, että me autamme teitä yksityistämään resurssinne. Teemme globaalin etelän hyväksi juuri sen, mitä BlackRock tekee Ukrainalle. Autamme teitä myymään kaikki omavaraisuuskeinonne ulkomaalaisille. Voimme auttaa teitä lakkaamaan olemasta suvereeni maa ja muuttumaan hyväksi, mitä Amerikka kutsuu demokratiaksi, antamalla ulkomaalaisten ostaa kaikki omaisuutenne, jotka yksityistätte, Margaret Thatcherin tyyliin.

Tämä herättää kysymyksen siitä, mikä on valtion velka? Ovatko nämä maat suvereeneja, jos ne joutuvat myymään perustoimeentulonsa ulkomaalaisille? Ne eivät ole lainkaan suvereeneja. Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki toimivat yhdessä kaksin käsin estääkseen muita maita ottamasta omaa kohtaloaan hallintaansa, estääkseen globaalin etelän maita käyttämästä verotulojaan investoimalla sosiaalimenoihin ja pääoman muodostamiseen ja tukemalla omaa maataloudellista ja teollista omavaraisuuttaan sen sijaan, että ne pystyisivät tekemään näin.

Kun maita kuormitetaan velalla, kaikki niiden kotimaan julkisen talouden ylijäämä maksetaan ulkomaisille velkojille, eikä sitä käytetä niiden omissa maissa. Tämä tarkoittaa, että velallismaat ovat lakanneet olemasta suvereeneja millään merkityksellisellä tavalla maailmassa.

Luulen, että tämä on se logiikka, että tämä tietoisuus leviää globaalin etelän maiden keskuudessa. Ne tajuavat, että ulkomaisten velkojen maksaminen on eräänlaista taloudellista uuskolonialismia, paitsi että se on kolonialismia ilman tykkiveneitä, paitsi jos olet kuten Chile ja Amerikan on tultava sinne ja tehtävä hallinnonvaihto-operaatio. Tämä on siis muuttanut koko kysymystä.

RADHIKA DESAI: Tämä on myös mielenkiintoinen seikka. Muistan, että kun IMF ja Maailmanpankki täyttivät 50 vuotta, oli jo syntynyt liike niiden lakkauttamiseksi, pitkälti samoista syistä, jotka juuri mainitsit.

Ne ovat aina toimineet ulkomaisen, länsimaisen ulkomaisen pääoman ulosottomiehinä. Ja niin ne tekevät sitä edelleen nykyäänkin. Mutta tiedätkö mitä? Mainitsit, Michael, vuoden 1998 finanssikriisin. Vuoden 1998 finanssikriisin jälkeen IMF puuttui Etelä-Korean tapaukseen, joka ei ollut mikään alikehittynyt maa, vaan erittäin monipuolinen, teollinen ja kehittynyt talous.

Ja he yrittivät käsitellä asiaa samalla tavalla kuin kuvaamallasi tavalla, pakottamalla Etelä-Koreaa myymään sekä yksityisiä että julkisia omaisuuseriä ja niin edelleen.

Monet maat alkoivat panna merkille. Itse asiassa IMF ja erityisesti IMF, mutta IMF:n ja Maailmanpankin lainasalkku supistui, koska myös kolmannen maailman maat alkoivat huomata, että ne saivat rahaa, tietenkin yksityisesti vuoden 2000 jälkeen. Mutta ne saivat myös yhä enemmän rahaa, koska Kiinan luottoja oli saatavilla.

Näin ollen näiden toimielinten rooli on vähentynyt. Eivätkä ne ole enää yhtä voimakkaita. Luulen, että ne yrittävät pitää kiinni jonkinlaisesta kansainvälisestä roolista. Uskon kuitenkin, että uudessa ympäristössä on mielenkiintoista miten tämä velkakriisi ratkaistaan.

Esimerkiksi muissa ohjelmissamme olemme puhuneet siitä, miten maailman enemmistö osoittaa yhä enemmän merkkejä solidaarisuudesta, BRICS laajenee, Kiina luo uusia liittoutumia ja niin edelleen.

Johtaako tämä siihen, että velallismaat muodostavat yhteisen rintaman ja sanovat: ”Hyvä on, jos haluatte olla kanssamme tekemisissä velkojien ryhmänä, me olemme kanssanne tekemisissä velallisten ryhmänä”. Katsotaan, mihin tämä johtaa. Luulen, että jos näin tapahtuisi, se olisi varsin mielenkiintoista. Uskon, että se voisi tapahtua, se riippuu todella siitä.

Ja mielestäni sitäkin enemmän, tiedäthän, aiemmin ohjelman alussa puhuimme siitä, että jos yksityisiä velkojia voidaan pyytää ottamaan huomattavia tappioita Ukrainan veloista sodan käymiseksi, miksi yksityisiä velkojia ei voida pyytää ottamaan huomattavia tappioita kolmannen maailman veloista, jotta lapset voivat syödä, käydä koulua, saada puhdasta vettä tai mitä tahansa.

Kaikilla näillä tavoilla velka, velan poliittinen luonne, on mielestäni tullut yhä avoimemmaksi. Niinpä se on myös Yhdysvaltojen rahoitusjärjestelmän aseellistamisen myötä, luottojen vuoksi, Venäjän varojen, Venezuelan varojen, Afganistanin varojen ja muiden vastaavien takavarikoinnin vuoksi. Kaikkien näiden asioiden poliittinen luonne on tulossa selvemmäksi.

Kysymys kuuluukin, aikooko maailman enemmistö, aikooko kehitysmaat yhdessä Venäjän ja Kiinan ja niin edelleen kanssa todella toimia sen mukaisesti? Kyllä, jatka vain.

MICHAEL HUDSON: Ongelma on seuraava. Et voi lainata tietäsi pois veloista. Se vain lisää korkomaksuja, ja se on ponzi-huijaus. Tosiasia on, että globaalin etelän maat ja muut maat eivät voi maksaa velkaa nykyisellä tuotannollaan, koska ne eivät voi painaa dollareita. Ne voivat painaa vain omaa valuuttaansa, ja jos ne heittävät sen markkinoille ostaakseen dollareita, valuutta laskee huomattavasti, niiden tuontihinnat nousevat ja ne saavat aikaan inflaation.

Maa voi sanoa, että okei, ymmärrän, kuten Argentiina tai Brasilia, ymmärrämme tämän, mutta jos emme maksa velkaa, velkakirjojen haltijoiden luotto voi tehdä sen, mitä he tekivät Argentiinalle tuomari Grisan aikana. Grisa voi sanoa, että napatkaa kaikki heidän omaisuutensa ulkomailla mitä voitte.

Mainitsit, että Kiina muutti kuvaa. Kolmannen maailman maat voivat irtisanoa velkansa vain yhdellä tavalla, ja se on se, että ne lyöttäytyvät yhteen ja sanovat, että me aiomme irtisanoa velkamme, ja jos velkakirjojen haltijat Amerikassa ja Euroopassa yrittävät kaapata resurssejamme, me kostamme kansallistamalla ulkomaisen omistuksen omasta maastamme, mineraalioikeuksistamme ja julkisista laitoksista, jotka meidän on täytynyt myydä IMF:n lupausten mukaisesti, että tämä tekee meistä kilpailukykyisempiä.

Ongelma juontaa juurensa jo Bandungin konferenssiin vuonna 1955, jolloin liittoutumattomat kansakunnat jo näkivät ongelman, ja mainitsit aiemmin, että tämä tunnustettiin 70-luvulla, tunnustettiin 1980- ja 90-luvuilla, mutta tuolloin ei ollut mitään keinoa, jolla maat olisivat voineet liittoutua yhteen.

Ainoa tapa, jonka näen käytännössä, on että globaalin etelän maat eivät maksa velkojaan ja sanovat, että olen pahoillani, olette ottaneet huonoja lainoja. Jos annatte lainan, jota emme voi maksaa, olette epäonnistuneet siinä, mitä velkojien pitäisi tehdä, eli markkina-analyysissä, jonka mukaan annamme vain sellaisia lainoja, joita on varaa maksaa. Muussa tapauksessa annatte meille lainan, jota ei voida maksaa takaisin, emmekä me aio uhrata kasvuamme ja myydä luonnonvarojamme vain siksi, että olette antaneet huonon lainan. Se on teidän ongelmanne, ei meidän ongelmamme.

Velallisten ongelmana on tehdä ongelmallisista lainoista velkojien ongelma, ei heidän oma ongelmansa, ja se edellyttää koko kansainvälisen rahoitusjärjestelmän uudelleenjärjestelyä ja itse asiassa sellaista eroa globaalin enemmistön ja Yhdysvaltojen ja Naton välillä, josta olemme puhuneet. Vaikka toistaiseksi on puhuttu BRICS-pankista, mitään ei ole tehty siinä mittakaavassa, josta olemme puhuneet. Tarvitaan vielä muutos tietoisuudessa siitä, että velkoja ei voida maksaa eikä niitä pitäisi maksaa ja että ne ovat itse asiassa vastenmielisiä velkoja.

Luulen, että tämä tietoisuus voi viedä vielä vuoden tai kaksi, ja syy siihen, miksi järjestämme näitä geopoliittisia ohjelmia, on se, että yritämme levittää tätä tietoisuutta, että tämä ei ole ongelma, joka voidaan ratkaista. Sitä ei voida ratkaista. Se on pulma, ja tapa välttää pulma on muuttaa koko järjestelmä. Sanotaan, että tämä on ollut huono järjestelmä viimeiset 80 vuotta Bretton Woodsin ja Yhdysvaltojen ylivallan aikana. Meidän on nyt aika olla suvereeni maa ja sanoa, että oma kasvumme tulee ennen velkojen maksamista ulkomaisille velkojille.

RADHIKA DESAI: Mielestäni Michael on aivan oikeassa siinä, että tässä on joitakin todella hankalia kysymyksiä, joita on selvitettävä, mutta sanoisin, että monin tavoin vaihtoehtojen etsiminen dollarijärjestelmälle, tälle petomaiselle dollarijärjestelmälle, josta Michael ja minä olemme puhuneet niin paljon, dollarijärjestelmälle, joka edellyttää näitä luotonannon kiskurointimuotoja, joista olemme tänään puhuneet, tämä dollarijärjestelmä, on täysin mahdollista, että se romahtaa ennen kuin vaihtoehtoja on olemassa. Siksi asiat ovat niin kiireellisiä, koska pohjimmiltaan, tiedättehän, näytimme tuon kaavion Yhdysvaltojen velasta. Yhdysvaltain velka paisuu niin suureksi, etteivät markkinat pysty sitä kestämään.

Kansainvälinen valuuttarahasto on varoittanut viime kuukausina yhä uudelleen Yhdysvaltojen velan kestämättömästä laadusta ja määrästä, ja Yhdysvaltain keskuspankki tukee jo nyt valtionlainamarkkinoita, koska valtionlainamarkkinat ovat romahtamassa. Ajatus siitä, että Yhdysvallat voi laskea liikkeelle niin paljon velkaa kuin se haluaa, ja maailma, kiitollinen maailma ostaa sitä yhä enemmän ja enemmän, on täyttä roskaa.

Maailma ei ole valmis ottamaan vastaan sitä velkamäärää, jonka Yhdysvallat on valmis painamaan. Ja kun valtiovarainmarkkinat menevät, niin menee hemmetin paljon muutakin.

Ja kuten sanoin, Federal Reserve, ja ehkä meidän pitäisi tehdä toinen ohjelma, toinen dollarijärjestelmää koskeva ohjelmamme, koska asiat ovat todella kärjistymässä, koska Federal Reserve ei voi laskea korkoja inflaation vuoksi, ja jos se ei laske niitä, finanssikriisi tulee, eikä se voi myöskään nostaa niitä entisestään tehdäkseen työn loppuun, koska se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että finanssikriisi tulee aikaisemmin.

Ja jos se ei tee niin, inflaatio heikentää Yhdysvaltain dollarin arvoa. Joten ensinnäkin, se on puun ja kuoren välissä. Ja tässä olemme taas dollarijärjestelmässä, mutta tänään meillä on ollut todella mielenkiintoinen keskustelu velan poliittisesta luonteesta, velan vallasta ja vallan velasta.

Nähdään siis pian uudelleen, mutta sillä välin tykätkää ohjelmastamme, jakakaa sitä monille ihmisille, ja nähdään taas pian. Hei hei.

Lähde: https://geopoliticaleconomy.substack.com/p/debt-political-wealth-flows-poor-rich

Lynn Parramore: Olet maininnut, että taloudellinen eriarvoisuus on tohtoritutkimustesi aihe. Miten kiinnostuit siitä miten tulot ja varallisuus jakautuvat yhteiskunnassa?

Joseph Stiglitz: Ensinnäkin, kasvoin Garyssa, Indianassa, se oli eräänlainen prototyyppi jakautuneesta Amerikasta. Siellä oli paljon ihmisiä köyhyydessä. Meillä ei ollut 1:htä prosenttia, mutta meillä oli 5 prosenttia. Minulla ei ole ideaa siitä mikä todellinen eriarvoisuuden aste oli, mutta meillä oli paljon ihmisiä pohjalla. Ja toiseksi, se ulottuu aina niihin vuosiin kun menin collegeen ja kansalaisoikeusliikkeeseen. Muistat Martin Luther Kingin marssin olleen marssi syrjinnän lopettamiseksi ja taloudelliseksi voimaantumiseksi. Joten mielestäni monet meistä tajusivat tuohon aikaan, että me emme tule täysin ratkaisemaan Amerikan jakaantumisen ongelmia — rotuerottelua — jos me emme tee jotain taloudellisille eroille.

“* LP: Mikä on uutta viimeaikaisessa työssäsi tulon- ja vaurauden jakamisen parissa?

On useita asioita. Tästä on jotain keskustelua, mutta mielestäni useimmat Thomas Pikettyn kirjan lukeneet (Capital in the Twenty-First Century) saavat kuvan siitä, että vaurauden akkumulaatio — säästöt — ovat vastuussa eriarvoisuuden kasvusta ja siitä että on, täten, kytkös talouden kasvun — pääoman akkumulaation — ja yhtäältä eriarvoisuuden kanssa ja toisaalta varallisuuden kanssa. Tutkimukseni alkaa sillä havainnolla, että ei ole mahdollista selittää sitä mitä on tapahtunut varallisuus/tulot -suhteelle tuolla analyysillä. Lähempi tarkastelu siitä mitä on käynyt viittaa siihen, että suuri osa varallisuuden kasvusta on maan arvon kasvua, ei pääomahyödykkeiden määrän kasvua.

* LP: Kun sanot “maa”, et puhu maasta Jane Austenin tyylillä, eli torppariudesta ja maanviljelyksestä lääninherralle, niinhän?

JS: Se ei ole viljelysmaata, se on urbaanin maan arvo. Ottaisin siihen mukaan, laajemmin, vuokrat jotka liittyvät luonnonvaroihin (“vuokra” on taloustieteellinen termi ansaitsemattomalle tulolle). Se on olemassaolevien varojen arvo. Sivuhuomautuksena siitä mitä on ollut käynnissä, varallisuuden/tulojen suhteen kasvamisen lisäksi on lisääntynyt myös kapitalisaatio toisenlaisista vuokrista, kuten monopolivuokrista. Jos monopolivuokrat lisääntyvät, silloin yritysten markkinavoima suhteessa työntekijöihin kasvaa, niinkuin silloin kun muutamalla, kuten pankeilla, on kyky saada takuut valtiolta — sen arvosta mikä kasvaa ja mitä kapitalisoidaan. Se kasvattaa vaurautta mutta ei kasvata pääomaa. Joten tuo ero varallisuuden ja pääoman välillä osoittautuu kriittiseksi. Se on ensimmäinen idea.

Syy sille miksi se on tärkeää on, että kun alkaa tutkia selityksiä sille miksi maan arvo tai muiden vuokratulojen arvo on kasvanut. Iso osa kirjastani The Price of Inequality liittyy siihen miksi rent-seeking on lisääntynyt. Mutta toinen osa liittyy ulkoisiin asioihin kuten maan ja varojen arvoon. Esitän, että se on erittäin läheisesti kytköksissä luottojärjestelmään.

* LP: Miten selität tämän kytköksen luoton ja eriarvoisuuden välillä?

JS: Jos luottovirta kasvaa, niinkuin olemme nähneet muutaman viime vuonna — tuo luottovirta ei mennyt varallisuuden akkumulaatioon niinkuin me normaalisti termiä taloustieteessä käytämme, pääomahyödykkeisiin. Sen sijaan kasvoi yhden tai toisenlainen kupla.

Se mitä viime vuosina on toistuvasti tapahtunut on, että meillä on ollut rahoitusviranomaisten sallima — sääntöjen purkamisen ja löysien standardien avulla — pankkien suurempi lainananto. Mutta tämä lainananto ei ole synnyttänyt uutta liiketoimintaa, eikä pääomahyödykkeitä.

Siitä on suhteettoman paljon mennyt maan ja muiden kiinteiden resurssien arvon kasvattamiseen (rakennukset, kiinteistöt jne). Ja se on se mistä kaikki ovat huolissaan. Joten siinä mielessä, tuosta keskusteltaessa se tapahtui QE:n tapauksessa — kukaan ei kytkenyt sitä eriarvoisuuteen tai kytkenyt sitä yleiseen makrolukujen kasvuun. Kytkökset eriarvoisuuteen ovat kahdenlaisia: yksi on se, että ainakin makrotasolla, jos talouden säästöt johtavat kasvoon maan arvossa sen sijaan että pääomahyödykkeiden määrä kasvaisi, silloin työntekijän tuottavuus ei kasva. Palkat eivät kasva. Joten osa siitä mitä on käynnissä on, että me emme ole investoineet sillä tavoin kuin meidän tulisi investoida.

Mutta toinen osa on mahdollisesti tärkeämpi, ja se on kun purkaa säännöksiä, silloin sallii lainata enemmän takuuta vastaan. Silloin ne joilla omaisuuserät ovat voivat nähdä heidän omaisuuseriensä arvon kasvavan, kuten maan tapauksessa. Ja niin ne jotka holdaavat varallisuutta rikastuvat entisestään. Työntekijät, joilla ei ole varallisuutta, eivät hyödy tästä kasvusta. Joten kytkös on se, että luotto vaikuttaa maan hintoihin ja käyttöomaisuuden hintoihin, ja ne kasvavat suhteettoman paljon rikkaiden hyväksi. Ja se on varallisuuden kasvun suurin osuus. Se on tutkimukseni yksi tulos.

Toinen tulos on yritys tuottaa yleinen siirtoteoria, niinkutsutusti, varallisuudelle ja muille eduille ylisukupolvisesti, ja yrittää identifioida, erittäin lavealti, niitä voimia jotka johtaisivat eriarvoisempaan jakautumiseen ja voimia jotka johtaisivat tasa-arvoisempaan jakautumiseen. Voisi jopa sanoa, että kyseessä on taksonomia — se on viitekehys ajatella näitä asioita. Ja kun alkaa ajattelemaan näitä asioita, silloin näkee että on monia muita voimia joita on käynnissä jotka kasvattavat eriarvoisuutta. Ja se on myös viitekehys polittisille ratkaisuille. Joten jos meillä on enemmän taloudellista segregaatiota maailmassa, jossa meillä on paikallisia kouluja, paikallisesti rahoitettuja kouluja, meillä esiintyy lisää eriarvoisuutta koulutuksessa ja täten rikkaiden lasten vanhemmat tulevat saamaan enemmän inhimillistä pääomaa.

Tämä malli itse asiassa tarjoaa erittäin robustin teorian eriarvoisuuden selittämiselle. Tutkimuksessa on monia muita ryppyjä, mutta lopullinen oivallus on, että kun miettii varallisuuden eriarvoisuutta käsittelevää politiikkaa, silloin on pakko olla syvällinen ekonomistien kutsuman “verojen esiintymisen” suhteen. Jos suurin osa säästämisestä on kapitalistien toteuttamaa, ja sitten verottaa pääomatuloja, silloin heillä on vähemmän investoitavaa. Se tarkoittaisi pitkässä juoksussa että korko kasvaisi. Se kumoaisi osan aikomuksesta pienentää kapitalistien tuloja.”

LP: Miten ehkäiset kapitalistien verottamisen negatiivisia vaikutuksia?

JS: Yksi tapa tuon tapahtumisen ehkäisemiseksi voisi olla varmistaa, että valtio investoi — ottaa jotain rahaa verovaroista ja investoi itse pääomaan. Se estäisi tuottoprosentin kasvua. Ei kaikki tässä ole loppuun asti mietittyä, mutta se yrittää sanoa että jotain Pikettyn esittämiä asioita siitä että pääomaa tulisi vain verottaa on esitetty yliyksinkertaistetusti.

LP: Tutkimuksessasi indikoit sitä, että yhden prosentin valta riistää muita tuntuu olevan kasvussa. Miksi tämä tapahtuu? Mitkä ovat tämän riiston rajat?

JS: Harkitumpi, akateeminen tapa esittää tuo olisi sanoa, että yksi selityksistä sille mitä on käynnissä on lisääntynyt riisto. Palkkojen suhde tuottavuuteen on laskussa, ja se on selvästi yhdenmukaista lisääntyneen riiston kanssa. Ja toimitusjohtajien palkkojen suhde työntekijöiden palkkoihin on kasvussa. Ja niin sanoisin, että osa selitystä liittyy työntekijän heikentyneeseen neuvotteluvoimaan, heikompiin liittoihin, asymmetriseen liberalisaation tilaan jossa pääoma liikkuu mutta työvoima ei voi liikkua, korporaatioiden johtamista suitsiviin lakeihin jotka tarjoavat suhteellisen vähän suojaa korporaatiovallan väärinkäyttöä vastaan, ja kasvanut monopolivoima johtuen verkostojen ulkoisvaikutuksista.

Joten toki on useita tekijöitä jotka saisivat esittämään, että suuressa mittakaavassa markkinavoima on kasvanut. On kuitenkin joitain tekijöitä, joiden tapauksessa on enemmän kilpailua — johtuen internetistä, esimerkiksi, on enemmän kilpailua hintapuolella, mutta yleisesti kun katsoo palkkojen suhdetta tuottavuuteen, markkinavoima on huomattavasti kasvanut.

Mahdollisesti on joitain rajoja — joskus riiston määrä ilmaistaan palkkojen suhteena työvoiman marginaalituottavuuteen, ja kun tuo suhdeluku laskee nollaan — se on raja! Sanoisin, että asiat voivat muuttua paljon huonommiksi jos me emme tee mitään. Ja se on relevantti ongelma. Se mikä on tärkeää on olemmeko me polulla joka näyttää johtavan kaameampaan ja kaameampaan tilaan.

LP: Ehdotat, että monopolivoima on kasvussa. Mikä rooli tällä on tulojen ja varallisuuden eriarvoisuudessa?

JS: Monopolien omistajat tuppaavat olemaan erittäin keskittyneitä. Kun katsoo Forbesin listaa, suurimmat kaksi ovat molemmat monopolisteja. [Bill] Gates sai rahansa monopolin avulla ja [Carlos] Slim sai rahansa monopolilla Telemexissä. Se ei ole lausunto siitä etteivätkö he olisi olleet tehokkaita tai että he eivät olisi tehneet asioita hyvin. Se ovat ehkä olleet innovatiivisia — on paljon kritiikkiä Microsoftia kohtaan mutta en halua mennä siihen. Mutta voi sanoa, että iso osatuloista tuli monopolivoiman käytöstä, ja en usko että ketään epäilee sitä. Joten kun katsoo huippua, siellä on monopolivoimaa.

LP: Monet neoklassiset ekonomistit ovat esittäneet, että kun ihmiset kontribuoivat talouteen, he saavat palkkion samassa suhteessa. Onko tämä malli hajoamassa?

JS: Kyllä. Mielestäni kirjani The Price of Inequality pointti, sekä monen muun työn pointti on ollut kyseenalaistaa marginaalituottavuuden teoriaa, mikä on teoria joka on ollut vallassa 200 vuotta. Monet kyseenalaistavat sen, mutta minuun työni on tuon kyseenalaistuksen uusinta. Ja mielestäni Pikettyn ja kumppaneiden tekemä työ on ollut tarjota empiiristä todistusaineistoa sen pohjalle. Ei ainoastaan esimerkkejä joita juuri esitin katsottaessa ihmisiä huipulla, monopolistit itse asiassa rajoittavat tuotantoa.

On myös totta, että ihmiset jotka tekevät tuottavimmat kontribuutiot, ne jotka valmistavat lasereita ja transistoreja, tai tietokoneen keksijät, DNA-tutkijat — kukaan näistä ei ole vauraimpien ihmisten joukossa maassamme. Joten jos katsoo ihmisiä jotka ovat kontribuoineet eniten, ja ihmisiä jotka ovat huipulla, he eivät ole samoja. Se on toinen pointti.

Erittäin kiinnostava Pikettyn ja kumppaneiden tekemä tutkimus oli verojen kasvun vaikutuksesta 1%:iin. Jos oli hypoteesina että nämä olivat ihmisiä jotka tekivät paljon töitä ja kontribuoivat enemmän, voisi sanoa että OK, se tulee merkittäväst hidastamaan taloutta. Mutta jos sanoo että se on rent-seekingiä, silloin vain kaappaa valtion puolesta osan vuokrista.

LP: Miten me voimme ehkäistä eriarvoisuuden pahenemista?

Jaan sen kahteen osaan: mitä me voimme tehdä vähentääksemme eriarvoisuutta ennen veroja ja tulonsiirtoja, ja mitä me voimme tehdä parantaaksemme verojen jälkeisiä tuloja ja tulonsiirtoja. Ensimmäinen osa on asiat kuten korkeammat minimipalkat, vahvemmat liitot, parempi koulutus ja vahvemmat monopolienvastaiset lait ja lait yrityksen johtamisesta. Nuo ovat niitä asioita jotka todennäköisesti parantavat tuloja ennen veroja ja tulonsiirtoja. Toinen osa käsittelee asioita kuten pääomatulojen verotusta, sitä miten kohtelu hyödyttää pääosin ihmisiä aivan huipulla, parempaa uudelleenjakopolitiikkaa. Nämä auttaisivat verojenjälkeisiä tuloja muuttumaan tasa-arvoisemmiksi.

Lähde:

Miksi kaikesta ei voi käydä vaihtokauppaa?

Vaikka ne luomme arvoa monin tavoin, ainoastaan monetisoituja transaktioita systeemisesti insentivisoidaan. Monetisoitujen transaktioiden ympärille on kehittynyt selkeä talous koska niitä voidaan helposti kirjata ylös ja kvantifioida. Ottaen huomioon rahallisten transaktioiden saaman tuen infrastruktuuritasolla, on houkuttelevaa nyt pakottaa nyt iso osa arvonluonnista tuon systeemin läpi.

Kuitenkin suuri osa arvon tuotannosta edelleen vastustaa monetisaatiota, ja erittäin hyvästä syystä — sillä monet arvovarauksen tavat eivät käytä varaa arvon välittämiseen. Tämä saattaa olla asian laita kun lupauksen arvoa on vaikea määrittää tai kun hinnan antamisen teko itsessään pienentää arvoa. Olen kuvannut näitä huolia aiemmassa lahjataloutta koskevissa postauksissani täällä, täällä, täällä & täällä.  Lisäksi arvon vaihdanta kahden osapuolen välillä ei välttämättä ole yhtä suurta, mikä täten ei mahdollista rahallista transaktiota.

Nähdäksemme miten tämä vääristää talouden käsitteitämme, tarkastellaan seuraavaa kysymystä: Onko huono neuvo yhtään vähemmän arvokas kun se tulee luotettavalta uskotulta verrattuna palkattuun ammattilaiseen? Muodollinen talous toimii niin kuin tämä pitäisi paikkansa. Rahallinen kompensaatio kvantifioidaan ja kirjataan, nämä sitten aggregoituvat tilastoihin ja kasaantuvat henkilön “nettoarvoksi”. Ilmaiseksi annetut neuvot katoavat… kuittia ei koskaan kirjata, sen arvoa ei koskaan mitata.

Asymmetrinen kirjanpito

Haluan esitellä käsitteen “asymmetrinen kirjanpito” kuvaamaan järjestelmiä, jotka kirjaavat ja seuraavat arvon välittämistä sen sijaan että mitattaisiin transaktioissa liikkunutta rahaa. Asymmetrisen kirjanpidon mekanismit ovat yhteneväisiä todellisuuden kanssa, jossa ilmaiseksi annettu neuvo tai tieto voi olla yhtä arvokas kuin ostettu tieto. Sellaiset järjestelmät eivät vaadi markkinahintaa tunnustaakseen arvonluonnon ja sen välittämisen. Tämän laajemman näkökulman valitseminen saa aikaan sen, että asymmetrinen kirjanpito täsmäyttää taloudelliset käsitteemme todellisuuden kanssa, jossa arvo on olemassa riippumatta siitä onko sen vastaanottaja velvoitettu tai kykenevä tarjoamaan yhtä suurta kompensaatiota.

Tulevaisuuden raha on sellainen jossa raha itse kuvitellaan uudelleen. Uudet työkalut ja alustat mahdollistavat levittää tietoamme, neuvojamme ja viisauttamme laajemmalle yleisölle kuin aiemmin on ollut mahdollista. Talouskäsitteemme tarvitsee kehittyä ottamaan mukaan näiden alustojen dynamiikka. Aivan kuten Twitter on innovoinut sosiaalisen verkoston mallin tunnustamalla sen todellisuuden, että yhteyksien ei välttämättä tarvitse olla symmetrisiä, niin myös kirjanpitojärjestelmämme tarvitsee tunnustaa todellisuus jossa arvon vaihdanta on yhä enemmässä määrin asymmetristä, ja täten sitä ei voida hinnoitella.

Esteitä…

Miten tämä kirjanpito toteutuisi? Haaste on kehittää epätunkeileva mekanismi arvon tunnustamiselle. “Epätunkeileva” viittaa siihen, että näiden mekanismien ei tulisi luoda odotusta kaksisuuntaisuudesta. Tarkastellaan esimerkiksi — miten reagoit siihen kun joku lähestyy sinua “ilmaisella” tarjouksella kaupan ovella tai täydellä kauppakadulla? Jos olet yhtään sellainen kuin minä, nopeasti alat välttelemään näitä avauksia. Tajuat, että tarjous ei oikeasti ole ilmainen, että siinä on sisäänrakennettu odotus. Vaikka alkutarjous on ilmainen, tavoite on luoda velvoite.

Kun raha on ainoa kirjanpitojärjestelmämme ja transaktiot ovat ainoa kaikkialla läsnäoleva vastavuoroisuuden keino, me olemme tuomittuja tähän maailman tilaan. Me välttelemme anteliaisuutta välttääksemme velvoitetta vastavuoroisuudelle. Sosiaaliset alustat luovat uusia mahdollisuuksia. Kuka tahansa voi painaa Tykkää-nappia, ryhtyä blogin tilaajaksi tai vahvistaa viestiä. Nämä toiminnot kirjaavat arvon tunnustuksen ilman, että vaaditaan minkään niukan valuutan vaihdantaa. Ajan mittaan akkumuloituneet tilastot alkavat määrittää sitä kuka on tuottanut arvoa aiemmin ja kuka todennäköisesti tuottaa arvoa tulevaisuudessa. Nämä ensikokeet sosiaalisen median avulla kehittyvät lopulta kattaviksi työkaluiksi jotka kirjaavat arvonluonnin ja välittämisen sen monissa muodoissaan.

Mielivaltaisten erottelujen eliminointi

Nämä työkalut määrittelevät uudelleen käsitteemme voittoa tavoitteleva ja voittoa tavoittelematon, mikä mahdollistaa hienovaraisemman erottelun joka paremmin kuvaa uusia bisnesmallejamme. Raaka linjaveto voittoa tavoittelevan ja voittoa tavoittelemattoman välillä on ainoastaaan tarpeellinen kun käsitteemme arvosta edeltää rahatonta arvoa. “Voittoa tavoitteleva” itsessään on muuttunut sanonnaksi; monet kannattavat bisnekset lahjoittavat rahaa hyväntekeväisyyskohteisiin kun taas monet epäonnistuneet firmat eivät kykene tekemään liikevaihtoa ja samalla epäonnistuvat tuottamaan mitään yhteiskunnallista hyötyä. Lopulta se mitä me tarkoitamme “voittoa tavoittelevalla” on:

Symmetrisen vaihdannan etsiminen. Pyrkiä saamaan kompensaatio siinä määrässä kuin on toimittanut arvoa tuotteilla tai palveluilla ja mitä ne ovat maksaneet.

Kun rahajärjestelmä olettaa, että kaikki vaihdanta on transaktionaalista ja symmetristä, silloin vaihtoehtoinen kategoria, “voittoa tavoittelematon”, vaaditaan projekteille jotka eivät täytä tätä määritelmää. Mutta nämä erot eivät ole niin selvät todellisuudessa kuin lakien kuvaamat erot antaisivat ymmärtää. Jotkut liiketoimet todellakin pyrkivät symmetriseen kompensaatioon kun taas toiset, vaihtelevassa määrin, suhteettomasti hyödyttävät eräitä sidosryhmiä enemmän kuin toisia:

• Google on voittoa tavoitteleva korporaatio, jota rahoittaa investoinnit ja liikevaihto, ja kuitenkin se tuottaa käyttäjilleen paljon enemmän arvoa kuin se tulee koskaan saamaan liikevaihtoa (monetary input)
• Valtion instituutiot eivät tavoittele voittoa, ja kuitenkin monessa tapauksessa ne tuottavat paljon vähemmän arvoa kuin niille allokoidaan rahallisesti panoksia
• Vapaaehtoisorganisaatiot yleensä käyttävät varsin vähän rahaa ja kuitenkin tuottavat suuria määriä arvoa

Nykyiset kirjanpitomenetelmät kohtelevat $1 miljoonan Google-työntekijän palkkaa samana kuin $1 miljoonan julkisen puolen työntekijän palkkaa, huolimatta siitä mitä nämä omissa hommissaan tuottavat. Toisaalta vapaaehtoisorganisaatiot, siinä määrin kuin ne välttelevät rahallisia transaktioita, kirjataan sellaisina kuin ne eivät tuottaisi taloudellista arvoa ollenkaan.

Asymmetriset mekanismit korjaisivat nämä anomaliat, ja tarjoaisivat hienovaraisemman ja rakeisemman tulkinnan arvosta. Niiden muuttuessa kokonaisvaltaisemmiksi talouden käsitteemme muuttuvat yhdenmukaisemmiksi todellisuuden kanssa ja markkinamme, laajassa merkityksessä, paremmin kannustavat arvonluontiin kaikissa sen muodoissaan.

Lähde: http://onthespiral.com/future-of-money-asymmetric-accounting

TIIVISTELMÄ

Rahaton talous (Moneyless economy, MLE) toimii täysin ilman rahaa. Kaikki tuotteet ja palvelut ovat ilmaisia kaikille ihmisille. Tämä tarkoittaa, että kaikkien tulee tehdä työtä ilmaiseksi, ja saada kaikki haluamansa ilmaiseksi. Kaikkea työtä, mitä yhteiskunta tarvitsee, pidetään legitiiminä. MLE ei ole sosialismia. MLE:llä on kyky tarjota elämäntyyli jonka kaikki haluavat. Me näytämme, että on mahdollista pyörittää eksaktisti samaa taloutta joka meillä nyt on, eksaktisti samalla tavalla, ja ilman rahaa. Kaikkien valtioiden hallitukset kykenevät siirtymään kitkattomasti MLE:n jos ne niin vain haluavat, ja eliminoimaan rahan vallan joka nyky-yhteiskunnassamme vallitsee. MLE eliminoi köyhyyden, rikollisuuden, korruption ja sodat maailmasta. MLE suojelee ympäristöä, ihmisarvoja ja tuo todellisen demokratian kaikkiin maihin. Tavallaan MLE tuo taivaan maanpäälle. Meidän tulisi ymmärtää, että raha on ilmaista, kuten ilma, keskuspankille, ja näin eräässä mielessä meillä on jo nyt rahaton talous. Samalla tavoin Maapallo on annettu meille ilmaiseksi. Näin ainoa mitä meidän tulee tehdä MLE:n implementoimiseksi on muuttaa ajattelutapaamme. Me tarvitsemme MLE:tä yhteiskunnan evoluution viemiseksi seuraavalle tasolle.

JOHDANTO

Luonnon lait ja ominaisuudet ovat perustavan laatuinen universumimme totuus. Jos mikään ihmisen luoma systeemi tai periaate ei sovi universaalin totuuden kanssa yhteen, silloin meidän tulee tehdä kaikkemme muuttaaksemme systeemiä Maapallon ja ihmiskunnan suojelemiseksi. Nykyinen kapitalistinen systeemi, jota yksityisessä omistuksessa oleva keskuspankki ohjaa, on kehittynyt internet-teknologian ja rahoitusjärjestelmän mukana, luonut globaalin rahan, ja tehnyt systeemistä valmiin sopimaan universaaliin luonnon totuuteen. Vuoden 2011 Occupy-liike on todistus ihmisten pyrkimyksistä. Kannanotto — kuningas, joka ei kykene tyydyttämään kansaansa, tulisi pysyä poissa valtaistuimelta — oli useiden länsivaltojen toistelema arabimaiden kuninkaista kun heidät pakotettiin astumaan valtaistuimiltaan vuoden 2011 Arabikeväänä. Keskuspankin tulisi olla valmis nyt uhraamaan kaikki kansan hyväksi ja toteuttamaan idea rahattomasta taloudesta. Keskuspankilla ei ole mitään menetettävää, vaan kaikki voitettavana niin että se muistetaan tulevinakin aikoina. Häviökin on parempi, mikäli se on kaikkien seitsemän miljardin planeetan ihmisen suuremmaksi hyväksi.

Viimeisen sadan vuoden aikana on ehdotettu monenlaisia rahattoman talouden muotoja. Yksikään valtio ei koskaan ole yrittänyt toteuttaa sellaista järjestelmää. Kuitenkin, jotkut pienet yhteisöt ympäri maailman ovat kokeilleet sitä, ja edelleen harjoittavat sellaisia systeemejä jossain muodossa [Shiwa, 2007]. Vuonna 1919 kaksi vaikutusvaltaista sosialistia, Otto Neurath ja Otto Bauer, kumpikin julkaisivat kirjan rahattomasta taloudesta [Steele, 2002]. Neuvostovaltojen alkuvuosina käytiin vakavaa keskustelua puolueen eliitin keskuudessa rahattoman talouden käyttöönotosta [Nelson, 2001]. Vuoden 1974 talouden nobelisti Friedrich Hayek käsitteli myös mahdollisuutta rahattomaan taloudeen tutkiessaan vaihtoehtoja valtavirran modernille talousteorialle [Horwitz, 2004]. Rahaton maailma ilman yhteistä vaihdon välinettä tai yhteistä kirjanpitoyksikköä käydään läpi myös Cowenin ja Krosznerin kirjassa [Malte, 2008]. Nobelisti Milton Friedman on ehdottanut keskuspankin korvaamista [Friedman, 2006]. Tämänhetkinen ympäristö on valmis rahattomaan talouteen, joka on tarkkaan mukautunut luonnonlakeihin, ja antaa meille myös haluamamme.

Tässä tutkimuksessa tarjoamme määritelmän MLE:lle ja miten sillä voidaan pyörittää taloutta, miten se ehostaa ihmisten arvoja, poistaa köyhyyden ja tuo Maapallolle rauhan. Me käymme läpi, käyttäen hyväksi luonnonlakeja, miten nykyhetken järjestelmä aiheuttaa inflaatiota ja näin tekee meistä köyhiä. Me näytämme myös, miten seitsemää miljardia ihmistä voidaan hallita käyttäen niitä resursseja, joita meillä on tällä hetkellä.

LUONNON OMINAISPIIRTEET

Yhteiskunta on muuttunut huomattavasti viimeisen kahden vuosikymmenen aikana johtuen globalisaatiosta, muutoksista rahoitusjärjestelmässä ja suurista taantumista vuonna 2008. Tämä on saanut meidät ajattelemaan systeemiä, joka on suunniteltu luonnonlakeihin perustuen, jotka ovat harmoniassa luonnon kanssa. Jokainen ihmisen luoma järjestelmä, mukaanlukien talous, voidaan parhaiten karakterisoida vertaamalla sitä luonnonlakeihin. Nobelisti Samuelson [Smith, 2001] sai vaikutteita termodynamiikan laeista talousjärjestelmiä tutkiessaan. On osoitettu, että termodynamiikan toinen pääsääntö on konservaatiolaki [Das, 2011T]. Nobelisti Vasili Leontief on pyytänyt monialaista lähestymistapaa —  “Miten pitkään tutkijat eri aloilla pidättäytyvät ilmaisemasta vakavaa huoltaan siitä loistavasta eristäytymisestä jossa taloustiede nykyään on?”[Hall, 2001]. Me käymme läpi useita luonnonlakeja, joilla oikeutamme rahattoman talouden.

Samanaikaisuuden laki

Tämä laki sanoo, että kaikki luonnossa on yhteenliitettyä yli globaalin ajan ja globaalin avaruuden. Me emme ole eristyksissä. Me emm voi tehdä mitään yksin. Kaikki tapahtuu kaikkien planeetan ihmisten yhtäaikaisessa vuorovaikutuksessa yli kaikkien menneiden ja nykyisten hetkien. Me voimme nähdä tämän selvästi talouden globalisaatiossa. Me olemme kaikki yhtä aikaa Maapallon ympäristön vaikutuspiirissä. Maanjäristys, tsunami, ympäristön saastuminen, talouden taantumat, kaikki samanaikaisesti vaikuttavat meihin yli kaiken ajan (myös tulevaisuuden). Me kutsumme tämän lain lopputulosta globaalin aika-avaruuden vaikutukseksi (global space time effect, GST).

Konservaatiolaki

Massan ja energian säilymislaki (laws of conservation, LOC) of mass and energy) ovat kaksi tärkeää luonnonlakia. On osoitettu [Das, 2011T] että tämä on ainoa luonnonlaki; kaikki muut lait ovat joko ekvivalentteja tai voidaan johtaa näistä laeista. Sanotaan, että massaa ja energiaa ei voida luoda tai tuhota. Näin kaikkien massojen summa on vakio; sama on totta energialle. Niitä voidaan vain siirtää tai niiden muotoa muuttaa. Auton valmistamiseksi me joudumme käyttämään materiaaleja luonnosta ja ihmisten energiaa. Sitä ei voida luoda tyhjästä.

Tämän lain mukaan win-win -tilanne ei ole mahdollista. Kaiken tulee olla nollasummapeli. Jokaisessa win-win -tilanteelta näyttävässä tilanteessa syvempi analyysi paljastaa aina kolmannen osapuolen, joka on häviäjä, koska me olemme kaikki yhteenliitettyjä. Tämä laki sanoo, että me emme voi keksiä mitään, me voimme vain löytää. Pyörät, koneet, runko olivat kaikki olemassa, me vain laitoimme ne yhteen. Sama on totta kaiken laisille tuotteille jotka olemme luoneet; matematiikka ja tiede eivät myöskään ole poikkeuksia. Täten ”Minä tein sen” on merkityksetön ja on vastoin luonnon lakeja. Patenttilait rikkovat tätä luonnonlakia.

Voiman ja vastavoiman laki

Voiman ja vastavoiman laki tai Newtonin kolmas laki on toinen tärkeä luonnonlaki. Se löytyy teoksessa [Serway, 2004, p.120] ja on aina selitetty seuraavalla tavalla. Suljetussa ympäristössä voimat esiintyvät aina parettain, yksittäistä voimaa ei voi olla olemassa. Kumpaa tahansa näistä voimista voidaan kutsua voimaksi, ja toista vastavoimaksi. Vastavoima on yhtä suuri mutta vastakkaissuuntainen kuin voima, ja se voidaan kirjoittaa kuten (1):

+
 = 0  (1)

Johtuen GST:sta, jokaista voimaa kohtaan on aina useampi vastavoima {F2, F3, … FN}. Näin ei siis ole mahdollista luoda suljettua systeemiä ja tuottaa yksittäistä voimaa. Kuitenkin summaamalla kaikkien voimien yli, niiden tulee olla yhtä suuri kuin alkuperäinen voima, joka sai aikaan kaikki muut voimat. Täten oikeassa elämässä meillä tulisi olla (2):

 (2)

Lauseke (2) näyttää, että Newtonin kolmas laki on sigmalaki, eli säilymislaki.

Meidän tulisi tunnustaa, että kaikkien ihmisten toimien tulisi myös mennä tämän lain mukaan. Kätemme luovat fyysisiä voimia, korvamme vastaanottavat fyysisten ääniaaltojen voimavaikutuksia; me näemme luonnollisten valojen energian silmillämme. Näin ihmiset ovat integroitu tähän fyysiseen maailmaan. Kehojemme sisällä toimii tämä sama voiman ja vastavoiman laki. Me voimme ajatella ja kuvitella, mutta tämä laki hallitsee kaikkia toimiamme.

Korporaatiossa me työskentelemme projektien parissa, päätämme toiminnastamme yhdessä, määrittelemme rajapinnat ja interaktiot, ja toimimme yhtäaikaa ja interaktiivisesti tehtävien loppuun saattamiseksi. Kukaan ei tee mitään yksin korporaatiossa. Näin me näemme, että ”Minä tein sen” ei ole merkityksellinen. Täten egomme, itsekkyytemme, jota pidetään kapitalismin perustana, on merkityksetön, olematon ja luonnonlakeja vastaan.

Termodynamiikka

Koska monet ekonomistit ovat ehdottaneet, että termodynamiikan toista pääsääntöä tulisi käyttää talousjärjestelmien analyysiin ja suunnitteluun, me näytämme tässä [Das, 2011T] että tämä laki ei ole mitään muuta kuin säilymislaki. Toinen pääsääntö sanoo [Serway, 2004, p.670] – “On mahdotonta rakentaa höyrykonetta joka ei  tuota muuta kuin reservistä syöte-energia lämpönä ja joka tekee saman määrän työtä”.

Lämpösyöte = Haluttu työ (mahdotonta)    (3)

Eli, kaikkea lämpöä ei voida konvertoida hyödylliseksi työksi. Lauseke (3) tapahtuu GST:n takia, ja jotain lämpöä menee aina hukkaan. Tässä lämpösyöte on toiminta, ja sillä on kaksi reaktiota, jonkin verran työtä ja jonkin verran lämpöhukkaa. Jos analysoit kahta reaktiota tarkasti, huomaat että niissä molemmissa on monta reaktiota. Tehty työ sisältää myös hukkaa johtuen kitkasta. Samalla tavoin lämpöhukalla on monia reaktioita, jonkin verran lämpöä hukkaantuu suoraan ympäristöön, jotain lämpöä kuluu moottoriin, jotain lämpöä kuluu siirtoputkiin jne. Näin alkuperäinen toiminto, lämmön otto, on tuottanut monen tyyppisiä reaktioita ja monen tyyppistä lämpöhukkaa, ja tämä pitäisi ilmaista kuten (4).

Lämmönsyöttö = Lämpöhukka + Työhukka + Haluttu työ (mahdollinen)     (4)

Jos summaat kaikki reaktiot, huomaat aina että siitä tulee yhtä paljon kuin syötetty lämpö. Näin termodynamiikan toinen laki on todellakin sigmalaki. Ilmaisu (3) vaatii eristetyn ympäristön. Tämä ei ole mahdollista; se on GST:n todellisuutta vastaan. Täten taloudessa meidän tulee noudattaa säilymislakia. Me näytämme, että keskuspankin ilmaisen rahan järjestelmä rikkoo tätä lakia ja rahaton talous ei.

Determinismi

Fysiikan lait sanovat, että maailma on täysin suunniteltu ja täten ennustettavissa. On kirjoitettu, [Eddington, 1920, p. 51] “Tapahtumat eivät tapahdu; ne vain ovat siellä, ja me törmäämme niihin”. Einstein myös uskoi tarkkaan ennustettavuuteen [Kaku, 2011]. Tutkimuksessa [Das, 2011T] on osoitettu yksityiskohtaisesti teoria tämän ennustettavuuden taustalla. Jälleen kerran “Minä tein sen” taikka egomme ei ole merkityksekäs. Nykyhetki seuraa menneestä. Meidän ei tulisi sanoa tai ajatella, että yksi henkilö johtaa ja muut seuraavat. On totta, että kaikki on tarkkaan suunniteltu; kuitenkaan ei ole tapaa tietää suunnitelmaa, ennalta, koska luonto on äärimmäisen monimutkainen. Yhtälön (2) alaindeksi N on se mikä luo tämän monimutkaisuuden. N on erittäin suuri, ja on lähes mahdotonta saada selville kaikkia komponenttivoimia yhtälössä (2). Lisäksi yhtälö (2) on dynaaminen ja voimat leviävät jatkumona ja vaikuttavat GST:n.

Kuolonprosessi

Kaikki luonnossa käy läpi syntymän, aikuisuuden ja kuoleman. Nämä prosessit eivät ole mitään muuta kuin sarja toimia ja reaktioita. Yhteiskunta syntyy, kehuttyy ja sitten kuolee. Talousjärjestelmä, kuten imperialismi, syntyi, kehittyi aikuisuuteensa ja sitten kuoli. Tiedemiehemme ovat havainneet, että tähdet ja planeetat myös kuolevat. Kaikki ihmiset kuolevat. Näin kuolema ei ole häiriö, koska se on luonnollinen ja deterministinen käsite. Pankkijärjestelmä joka kehittyi lähes tuhat vuotta sitten, ja joka loi nykyisen keskuspankkijärjestelmän, joutuu myös kohtaamaan tämän kuolonprosessin. Järjestelmän kuoleminen tarkoittaa jonkin uuden ja paremman syntyä tälle planeetalle ja sen asukkaille.

Nykypäivänä keskuspankki on levittäytynyt ympäri maailman. Syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen keskuspankki on otettu käyttöön Irakissa ja Afganistanissa. Kaikkialla muualla paitsi Iranissa ja Pohjois-Koreassa on länsimaisen tyylinen keskuspankkijärjestelmä tällä hetkellä. Pian keskuspankkijärjestelmä saavuttaa kypsyytensä koko maailmassa. Sen kuolema tulee myös tapahtumaan luonnonlakien mukaisesti, me emme vain tiedä milloin ja mikä sen saa aikaan. Teknologia on saavuttanut tilan jossa sujuva pankkijärjestelmän siirtymä on mahdollinen; me toivomme vain että kyseessä ei ole niin väkivaltainen tapaus kuin toinen maailmansota, joka poisti imperialismin. Me näytämme, että väkivallaton siirtymä rahattomaan talouteen on mahdollinen jos rahavalta ei vastusta.

Luonto on ilmainen

Kaikkein tärkein luonnon ominaispiirre on, että se annetaan meille ilmaiseksi. Täten mikä tahansa mitä tuotamme siitä tulee olla myös ilmaista. Ilma on ilmaista, kuitenkaan luonto ei kontrolloi sen tarjontaa, se kohtelee meitä tasa-arvoisesti ja sallii meidän käyttää sitä tarpeidemme mukaan. Me emme myöskään hamstraa sitä. Kun sataa, se tekee niin tasaisesti kaikille, kuitenkin kaikki kehittyvät ominaisuuksiensa mukaan. Jotkut kasvit puskevat punaisia kukkia, toiset keltaisia [Ramayan, 2010]. Näin me sisäisesti tiedämme miten käyttää luontoa ja tyydyttää tarpeemme vaateen mukaan.

Me tiedämme, että raha on ilmaista keskuspankille [TheFed, 2005, p. 33]. Sen tulee olla ilmaista, koska kaikki Maapallolta alkunsa saava tulee olla ilmaista. Täten rahan tulee olla ilmaista kaikille meille. Meidän ei tulisi olla pakko palauttaa sitä. Koska raha on ilmaista, ihmisen tekemää ja immateriaalista, sen tulee olla yltäkylläistä ja keinotekoista, ja täten se ei myöskään ole tarpeen. Näin meillä on rahaton talous.

RAHAN STATUS

On tärkeää tunnustaa että raha on ilmaista keskuspankille. Se on yksityinen pankki ja vain se voi painaa rahaa rajoituksetta, milloin se haluaa, minkä verran se haluaa ja ilman tilivelvollisuutta tai läpinäkyvyyttä. Keskuspankki on erittäin salaperäinen organisaatio. Yhdenkään maan hallitus ei kontrolloi sitä [Greenspan, 2009]. Koska raha on ilmaista FEDille, se tulisi olla ilmaista kaikille. Meidän ei tulisi maksaa sitä takaisin; velkaa tai vajeita ei tulisi olla olemassa, ja eikä tarvetta leikkauspolitiikalle tai köyhyydelle. Näin keskuspankki on keinotekoisesti luonut verotuksen, laskutuksen, korot jne. Kapitalismin ytimessä on ilmainen raha tai rahaton talous. Miten paljon FED painaa rahaa, sitä ei koskaan saada tietää. Bloombergin uutiset väitti [Pittman, 2009] FEDiä vastaan käydyssä oikeustapauksessa, että FED on kuluttanut $12.8 biljoonaa bailoutteihin. BKT vuonna 2008 oli $14.2 biljoonaa. Ylläoleva data osoittaa, että raha on todellakin ilmaista ja yltäkylläistä keskuspankille.

Tutkikaamme rahan statusta nykypäivänä. Me kaikki olemme tekemisissä elektronisen raha kanssa nykyään. Työnantajamme maksaa palkan sähköisesti pankkiimme. Me ostamme asioita luottokorteilla, Me maksamme laskut tietokoneilla. Raha on pelkkä numero jonkin tietokoneen tietokannassa. Tuo numero kasvaa ja pienenee ja se kontrolloi elämäämme. Nyt voimme kysyä onko meillä tarvetta sille, että jokin numero kontrolloi meitä. Sen sijaan että luotamme tietokoneisiin, miksi emme luottaisi itseemme ja tekisi töitä ilmaiseksi? Me voimme muuttaa tuon numeron miksi tahansa arvoksi, esimerkiksi voimme muuttaa sen 40 tunniksi, ja pitää sen kiinnitettynä. Voimme silti ostaa tarvitsemiamme asioita ja tehdä töitä 40 tuntua korporaatiossamme samalla tavoin kuin nyttenkin.

YLEISKATSAUS MLE:N

Rahattomassa taloudessa (MLE) käyt töissä aivan samoin kuin nyt, ja teet työsi aivan samoin kuin nyt. Ainoa ero on, että me emme saa viikon päätteeksi yhtään rahaa. Sen sijaan, meillä on muovikortti, paljon samankaltainen kuin luottokortti, joka pitää kirjaa siitä että olemme tehneet 40 tuntia viikossa töitä. Numero 40 tulee nykyhetken työviikon pituudesta. Tämä luku voi muuttua rahattoman talouden kehittyessä.

Tämä muovikortti sallii meidän ostaa mitä tahansa haluamme kaupasta. Numero ei pienene kun ostamme asioita. Sen tarkoitus on kertoa, että olemme tehneet työmme ja kontribuoineet yhteskuntaan viime viikolla. Seuraavalla viikolla, jos me teemme töitä, numero pysyy, muuten se on nollassa. Jos me emme tee töitä, me emme kykene ostamaan mitään emmekä voi asua kodeissamme. Tämä tarve ruoalle ja suojalle motivoi meitä tekemään työtä yhteiskunnan puolesta.

Voit nähdä, että tällä ensimmäinen toteutuksen asteella ei ole tarpeellista kertoa kenellekään että rahaton talous on nyt otettu käyttöön. Prosessi voi pysyä salaisena usealla hallinnon tasolla jos niin halutaan. Aivan kuten me emme tiedä mitä luottokorteillemme on kirjoitettu, me luotamme paikallisiin korporaatioihin että sisältö on merkityksellistä. Samalla tavoin me voimme luottaa valtioon että muovikortti suojelee meitä, ja että me seuraamme valtion sääntöjä. Niin kuin myöhemmin mainitsemme, tämä ei tule tapahtumaan sujuvasti johtuen rahavallasta.

Ainoa ero jonka huomaamme, on se että meillä tulee olemaan paljon työpaikkoja. Kuka tahansa, joka hakee johonkin tehtävään, palkataan jos hän on teknisesti pätevä. Tämä tapahtuu, koska korporaatioiden ei tarvitse maksaa palkkaa. Jos et ole pätevä tehtävään, silloin voit mennä johonkin korporaatioon missä tahansa päin maailmaa, löytää työpaikan johon olet pätevä, ja sinut palkataan. Nautimme myös työstämme, koska ne sopivat pätevyyteemme.

Matkustaminen tulee myös olemaan ilmaista. Buukkaamme lennot, jos niitä on vapaana; muuten odotamme jonossa niinkuin nytkin. Sama tulee pätemään myös hotellivarauksille. Me voimme mennä mihin paikkaan haluamme, työskennellä minkä tahansa pituisen pätkän perustuen työn vaatimuksiin. Toisin kuin nyt, valtio tarjoaa monen tyyppisiä töitä, mukaanlukien valmistus- ja palvelutöitä, niiden töiden lisäksi joita sen nyt tarjoaa. Yksityisiä korporaatioita tulee myös olemaan olemassa ja ne mukautetaan rahattoman talouden suunnitelman tarpeisiin. Tavallaan nykytalous voidaan ylläpitää eksaktisti samalla tavoin kuin nyt, mikä mahdollistaa helpon siirtymän.

Rahattomassa taloudessa mikä tahansa työ, jonka yhteiskunta tarvitsee, tulkitaan olevan legitiimi. Urheilu, viihde, musiikki, taiteet ovat kaikki merkityksellistä työtä. Kotihoito ja lastenhoito ovat myös merkityksellisiä yhteiskunnan menestykselle. Organisoitu ja yksilöiden tekemä tutkimus on tuettua rahattomassa taloudessa, aivan kuten nytkin. Näin perhostutkimus, sekä CERN, SETI ja muut saavat tukea. Ihmiset kuten Galileo ja Einstein voivat työskennellä vapaasti omillaan ja yhteiskunta tukee heitä. Tulee olemaan myös eläkeikä, ja ihmiset antavat tukea vanhuksille. Valtiolla on organisaatioita jotka määrittävät yhteiskunnan tarpeita ja työtehtäviä.

TARVE MLE:LLE

Liikevoiton tavoittelu, koron periminen, palkankorotukset, rahan painaminen ilmaiseksi ja taantumien luominen ovat kaikki metodeja siirtää varallisuutta yhteiskunnan rikkaimmalle viidennekselle. Ne kaikki rikkovat säilymislakia. Näin nykyinen rahatalous luo taloudellisia luokkarakenteita ja tekee köyhistä köyhempiä ja rikkaista rikkaampia. Rahan puuttuminen eliminoi köyhyyden luomisen syntymekanismit. MLE sallii luokkarakenteiden pysyä, mutta me tarvitsemme rahatonta taloutta köyhyyden poistamiseksi, ja maailman tekemiseksi onnellisemmaksi. Me näytämme lyhyesti miten ylläolevat menetelmät siirtävät varallisuutta käyttäen säilymislakeja ja näin oikeuttavat tarpeen MLE:lle.

Taantumat

Das on [Das, 2011F] näyttänyt miten yönylilainojen korko (Federal Funds Rate, FFR) on keskuspankin systemaattisen kontrollin alaiseuudessa, jolla luodaan taantumia. Tämä on osoitettu julkisella datalla ja julkaistuilla tutkimuksilla. Kiinnostavaa kyllä, tämä havainto oli ensimmäisenä Bernanken osoittama [Bernanke, 1992], joka on nyt FEDin pääjohtaja. Milton Friedman syytti myös [Friedman, 2007] FEDiä laman aikaansaamisesta 1930-luvulla kontrolloimalla rahan tarjontaa. Lamat saavat aikaan suurtyöttömyyden, joka puolestaan luo asunnottomuutta ja köyhyyttä. Tämä yhden ryhmän omaisuuden menetys on toisen ryhmän voitto säilymislain mukaan. Säännölliset taantumat ovat paras tapa köntässä siirtää varallisuutta köyhiltä rikkaille lyhyessä ajassa. Selkeästi rahattomassa taloudessa ei ole sellaista prosessia ja näin eliminoituu sukupolvien verran köyhyyttä sekä tarjotaan täystyöllisyys kaikille halukkaille maailmassa.

Rahan painaminen

Oletetaan, että kansakunnan materiaalinen kokonaisvarallisuus (BKT) on yhtä suuri kuin kultasammio. Samalla tavoin oletetaan, että saatavilla olevan rahan kokonaismäärä (M3) on säkki dollarin seteleitä. Tämä rahasäkki on yksi-yhteen -suhteessa kultasammion kanssa. Säilymislain (LOC) mukaan tämä kultasammio ei voi kasvaa. Täten rahasäkki ei voi myöskään kasvaa, koska se on yhtä suuri kuin kultasammio ja kiinnitetty siihen LOC:n avulla.

Kuten osoitettu Bloombergin raportissa [Pittman, 2009], me tiedämme että FED voi painaa rahaa tyhjästä toisen mokoman säkillisen. Tämä ylimääräinen säkki tuplaa kultasammion hinnan ja saa näin aikaan inflaatiota. Jos tämä raha allokoidaan ainoastaan rikkaimmalle viidennekselle populaatiosta, silloin heidän osuutensa kultasammiosta kasvaa, mikä muuttaa varallisuuden jakaumaa. LOC:n mukaan, koska kulta ei voi lisääntyä, alimman viidenneksen osuus tällöin luonnollisesti pienenee, mikä saa aikaan varallisuuden siirtymän. Tämä varallisuuden siirtymä tapahtuu sen takia että alimman viidenneksen osuus rahasta pienenee, mutta lisäksi myös koska kullan hinta kasvaa, ja näin heidän ostovoimansa pienenee.

Inflaatio

Inflaatio on toinen tapa siirtää varallisuutta. Keynes [Keynes, 1920, p. 235-236], talousteorioiden isä, sanoi — “Jatkuvalla inflaatioprosessilla valtio voi salassa takavarikoida, salaa ja huomaamatta, tärkeän osan kansalaistensa varallisuutta. Tämän metodin avulla he eivät ainoastaan takavarikoi, vaan takavarikoivat mielivaltaisesti; ja vaikka prosessi köyhdyttää monet, se itse asiassa rikastaa joitain. … Prosessi valjastaa kaikki talouslakien salaiset voimat tuhon käyttöön ja se tekee sen sellaisella tavalla jota yksi ihminen miljoonasta edes ei kykene diagnosoimaan”. Meidän tulisi tunnustaa, että valtiota johtaa rahavalta. Valtio ei ole riippumaton elin; se ei voi toimia ilman rahaa, jota kontrolloi keskuspankki. Rahaton talous, koska siinä ei ole rahaa, eliminoi sellaiset inflaation luomisen metodit, ja auttaa ehkäisemään köyhyydestä johtuvaa inhimillistä kärsimystä.

Voiton kiskurointi

Selventääksemme, tarkastelkaamme miten voiton kiskurointi siirtää varallisuutta. Tarkastellaan yritystä joka valmistaa kyniä kustannuksella $5 per kynä. Tämä $5 sisältää kaikki kulut joita voit kuvitella, jota kynän valmistamiseen menee. Esimerkiksi siihen kuuluu jokaisen korporaation työntekijän palkat, toimiston vuokra, markkinointi, materiaalikustannukset jne. Oletetaan nyt, että yritys myy kynän hintaan $15, jolloin tästä jää voittoa $10 per kynä. Näin kynän kustannukset yrityksen toimitusjohtajalle ovat $5, mutta meille muille $15. Täten jokainen kynä vie meiltä pois ylimääräisen $10. Tämä voiton kiskonnan prosessi auttaa ottamaan ylimääräiset rahat pois kansalta ja akkumuloimaan ne harvojen käsiin, mikä luo inflaatiota ja varallisuuden siirtoa. Rahan siirto siirtää kultasammiota, LOC:n mukaan.

RESURSSIENHALLINTA MLE:SSA

Varsin yleisesti on esitetty, että maailma on ylikansoitettu ja kapitalismi ei ole kestävää. Populaatiota tulee pienentää. Tässä osiossa me näytämme miten inhimillisten ja materiaalisten resurssien hallinta toteutuu rahattomassa taloudessa, mikä tarjoaa ruokaa ja suojaa kaikille ihmisille jopa talouden nykytilassa.

Asunto-ongelma

Seuraava analyysi näyttää, että maailma on liian suuri seitsemälle miljardille ihmiselle, eikä maailmassa voi olla olemassa asunto-ongelmaa. Me voimme asuttaa kaikki; meillä on teknologia ja resurssit. Maapallon pinta-ala on 148901006,43201 km² (57,491,000 sq. mi.) [Pidwirny, 2006].

Meilää on teknologia rakentaa useampikerroksisia kerrostaloja kaikkien asuttamiseksi erittäin mukaviin koteihin ja silti viedä vain noin 20% maapinta-alasta. Sanotaanko, että rakentaisimme 100-kerroksisia kerrostaloja, joissa jokaisessa kerroksessa on 25 asuntoa, jokaisessa asunnossa olisi 300 neliötä. Tämä on erittäin suuri koti verrattuna siihen mitä ihmisillä on normaalisti. Oletetaan, että asutamme 4-henkisen perheen yhteen asuntoon. Pienellä laskutoimituksella huomataan, että me voimme silloin asuttaa 10 tuhatta ihmistä 9290 neliömetrin alueelle. Sanotaan, että tarjoaisimme yhteensä vajaa 50 tuhatta neliömetriä maata asuntolähiölle jossa on puistoja, teitä, liiketiloja jne. 7 miljardin ihmisen asuttamiseksi vaaditaan 7*(108 ) lähiötä, kokonaismaapinta-ala on 3.5*(1014) sq. ft, joka on vain 21.8% Maapallon maapinta-alasta. Loput maasta voidaan käyttää maatalouteen ja villielämän säilyttämiseen. Meillä on teknologia ja materiaaliset resurssit rakentaa sellaisia asuntoja [Building, 2011] joilla tarjotaan koti kaikkien maiden kaikille ihmisille. On selvää, että meidän ei tarvitsisi käyttää sellaista teknologiaa. Tämä argumentti esitettiin vain jotta lohdutettaisiin ihmisiä sillä että asuntokriisi on valetta.

MLE muuttaa jokaisen ihmisen filosofian. Koska kaikki on ilmaista, ihmiset eivät rakenna suuria koteja itselleen. Suuret kodit eivät ole statussymboli, eivätkä ne lisää arvoa rahan tekoon myöhemmin. Lopulta ihmiset rakentavat vain tarpeeksi suuria asuntoja heidän perustarpeisiinsa. Luksus ja haaskaus katoavat jokaiselta elämän osa-alueelta. Kukaan ei yritä hankkia itselleen jumbojettiä, vaikka sellainen onkin ilmaista. Tämä johtuu siitä, että ihmiset kykenevät lentämään minne haluavat. Näin asuntojen rakennusmateriaalit, jotka nyt ovat niukkoja, muuttuvat jälleen runsaiksi. Monet resurssit samalla tavalla muuttuvat runsaiksi.

Ruokakriisi

Aina kuna avaamme TV:n, näemme nälkiintyviä perheitä kaikkialla. USA ei ole poikkeus. Usein mainostetaan, että kapitalismi ei voi ruokkia maailmaa; populaatiota tulee kontrolloida, ja sotien ja nälän pitää sitä harventaa. On vaikeaa löytää maailmassa yhteensä tuotetun ruoan määrän tilastoja mistään. YK julkaisee raportissaan [Gustavsson, 2011] seuraavan lauselman — “Tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että lähes kolmasosa ihmisten käyttöön tuotetusta ruoasta menee haaskuun tai katoaa globaalisti, mikä on yhteensä on noin 1.3 miljardia tonnia vuosittain”.

Perustuen tähän dataan me voimme nähdä, että vuosittainen yhteensä tuotettu ruoka on noin 1.3*3 = 4 miljardia tonnia. Tämä on yhteensä 8000 miljardia paunaa ruokaa vuosittain. Täten 7 miljardille ihmiselle tuotettu ruoka päivittäin on 8000/(7*365) = 3.13 paunaa henkilöä kohden. Jos me annamme jokaiselle ihmiselle 2 paunaa ruokaa päivittäin, kukaan ei nälkiinny kuoliaaksi. Näin meillä on tarpeeksi ruokaa nykypopulaation hengissäpitimiksi.

Korkeakoulutus

Ihmiskunta on sisäisesti suunniteltu etsimään tietoa. Johtuen nälästä, vanhempien koulutuksen puutteesta ja rikkinäisistä perheistä, lapset eivät pääse kouluun. Täten kun he kasvavat, he ovat jo menettäneet mielenlaadun, taidot ja keskittymiskyvyn jatkaa koulutusta.

Rahattomassa taloudessa, heti alusta lähtien, jokainen saa peruskoulutuksensa kuntoon ilman minkäänlaisia rajoitteita selviämiselle. Jokainen automaattisesti saa kaikki perustarpeet pyrkiä kohti korkeakoulutusta. Ne joilla on aito kiinnostus korkeakoulutietoa kohtaan, menevät korkeakouluun. Näin yliopistoilla on kypsempiä ja aidompia opiskelijoita. Rahattoman talouden seurauksena yhteiskunnassa on paljon pätevämpiä ihmisiä tukemaan elämän tarkoitusta.

Koulutusjärjestelmä merkitsee myös muutosta. Tällä hetkellä kapitalismissa koulutus on bisnestä, työpaikka opettajille. Tämä ympäristö muuttuu dramaattisesti rahattomassa taloudessa. Ainoastaan tiedon etsimisestä kiinnostuneet pysyvät opettajina. Näin akateeminen opetussuunnitelma muuttuu myös tukemaan ymmärrystä fysiikan, luonnon, ja insinöörityön laeista. Enää ei opeteta rahan tekemisen tarvitsemia turhia aineita.

Meriittijärjestelmä

Koska kaikki luonnossa on ilmaista ja tulee omine ominaisuuksineen, me emme voi verrata mitään kahta tiettyä asiaa luonnossa. On mahdotonta vertailla omenoita ja appelsiineja. Samalla tavoin ei ole mahdollista vertailla kahta työpaikkaa, kahta henkilöä, kahta alkuainetta. Jokainen ihminen tekee eri työtä. Koska kahta eri työpaikkaa ei voi vertailla, ei voi myöskään vertailla kahta eri henkilöä jotka näissä ovat. Jokainen vertailu käyttäen rahaa on väärin, sillä raha on myös ilmaista.

Toisaalta MLE ei vaadi minkäänlaista meriittijärjestelmää. Ihmisresursseja kohdellaan uniikkeina yksilöinä eikä palvelijoina tai robotteina tai arvioinnin kohteina. Koska työpaikkoja tulee olemaan paljon, ihmiset kykenevät aina valitsemaan haluamansa työn. Koska kaikissa töissä on aina paras henkilö siihen. Koska kapitalismin työpaikat ovat kiven alla, useimmissa tilanteissa ihmiset pakotetaan tekemään töitä joista he eivät pidä. MLE muuttaa tämän asenteen ihmissyrjintää kohtaan.

Motivaatio

Rahattomassa taloudessa ihmisillä on suuri määrä töitä. Koska nyt he voivat työstää omia ideoitaan, heitä ei rajoita ideat tai pomojensa proseduurit. He voivat mennä mihin tahansa tehtaaseen maailmassa ja alkaa tekemään töitä siellä. Tehtaan omistajalla ei ole ongelmaa palkata koska työ on ilmaista. Työttömyys on suuri rangaistus elämässä. Kukaan ei halua istua toimettomana; kaikki haluavat ottaa osaa yhteiskuntaan. MLE antaa ihmisille toteuttaa sitä mitä heidän sydämensä halajaa.

Yrittäjyys

MLE:ssa jokainen kykenee tuotteistamaan ideansa. Kenenkään ei tarvitse taivutella pankkia, kiinnittää asuntoaan lainaa vastaan, tai vakuutella venture-kapitalistille rahan takia. Nämä ovat kaikki mahdollisia, koska kaikki materiaalit tulevat olemaan ilmaisia, kaikki työ on ilmaista ja ihmisistä ei tule olemaan puute. Tämän seurauksena kaikki tuotteet ovat korkealaatuisia, ympäristölle turvallisia eikä niillä ole sivuvaikutuksia. MLE tarjoaa tuotteita ja palveluita joita emme nyt voi edes kuvitella.

DEMOKRATIA JA VAPAUS

Aivan kuten luonto on ilmaista meille, ihmiset syntyvät myös vapaina. Kuitenkin, joidenkin evoluutioprosessien mukaan tämä vapaus otetaan pois meiltä kaikilta. Tässä osiossa näytämme miten MLE voi taas antaa vapauden takaisin ihmisille. Juurisyy tämän vapauden menetyksen taustalla on tottakai raha. Tämä rahavalta on päässyt syvälle mieleemme, kehoomme ja jopa sieluumme.

Rahavalta

Jos älymystö alkaa tajuta, että raha ei ole tarpeen talouden pyörittämiseen, rahavalta voidaan poistaa ja rahaton talous on mahdollista toteuttaa. Raha kontrolloi kaikkia toimia maailmassa, ja se on tehnyt niin yli 2 tuhatta vuotta. Selkeästi keskuspankki on tämän rahavallan lähde nyt. Kuten aiemmin mainittua, keskuspankki on yksityisomisteinen ja mikään hallitus ei sitä voi kontrolloida [Greenspan, 2009]. Toisaalta rahavallan avulla keskuspankki kontrolloi yhteiskunnan kaikkia toimintoja, mukaanlukien koulutusta ja uskontoa. Se kontrolloi kaikkia yksityisiä ja julkisia organisaatioita, CIA:ta, FBI:a, armeijaa, poliisia jokaisessa maassa. Kaikkein tärkeimpänä kansan enemmistö luulee myös, että raha olisi jotenkin tarpeen. Täten keskuspankki on aikamme todellinen kuningas.

Selkeästi rahattoman talouden käyttöönotto eliminoi tämän kontrolloivan voiman. Me tiedämme, että raha ei ole tarpeen talouden pyörittämiseksi, niinkuin olemme käyneet läpi, mutta keskuspankki ei välttämättä halua luopua vallastaan, vaikka sen omistajat eivät menettäisikään elämäntyyliään. Nobelisti Milton Friedman tunnusti tuon ja sanoi — ”Eräs aikamme ratkaisematon ongelma on se miten päästä eroon Federal Reservestä” [Avari, 2010].

Yksilön vapaus

Demokratia ei tarkoita vain kykyä antaa ääni vaalisalaisuuden puitteissa presidentille tai poliitikolle aina silloin tällöin. Demokratia tarkoittaa valtaa kansalle. Kapitalismissa jokaisella työntekijällä on pomo, mukaanlukien yrityksen toimitusjohtajalla. Kuka tahansa työntekijä voi saada fudut duunistaan millä tahansa syyllä ja ilman tarvetta selityksille. Tätä työllisyyttä kutsutaan “tahdonvaraiseksi” sopimukseksi (at will contract).

Jos yksikään työntekijä voidaan erottaa, ja hänen kotinsa voidaan viedä häneltä, silloin kukaan ei ole vapaa kapitalismissa eikä hänellä ole valinnanvaraa. Näin työntekijä on voimaton ja hänen tulee palvella ja miellyttää pomoaan mihin tahansa kustannuksin. Yksilölle ei löydy demokratiaa tai vapautta jos rahavalta voi ottaa häneltä pois perusoikeuden olemassaoloon. Ilman taloudellista vapautta ei voi olla sosiaalista, poliittista tai intellektuaalista vapautta. MLE lupaa tarjota tämän vapauden ja elämän runsauden tarjoamalla perusihmisoikeuksina ruoan ja suojan.

Poliitikkojen vapaus

Kaikissa maailman maissa ihmiset voivat valita poliitikkonsa vaaleilla. Valitettavasti, kun nämä poliitikot menevät parlamenttiinsa, he eivät voi käyttää vaalisalaisuutta äänestäessään. Rahavalta on vienyt heidän vapautensa. Jos valittu henkilö ei kykene käyttämään vaalisalaisuutta, myös kaikki tätä poliitikkoa äänestäneet ovat menettäneet valtansa. Rahavalta haluaa tämän äänestyksen julkiseksi, jotta heidän rahavaltansa voisi kontrolloida ja vaikuttaa päätöksiin. Jos nämä poliitikot epäonnistuvat ottamaan käyttöön lobbaajien toimintamalleja, silloin poliitikot eivät saa rahaa ensi vaalikierroksella. Näin me voimme nähdä miten rahavalta kontrolloi kaikkien valtioiden hallituksia ja miten se on kaapannut demokratian pallollamme. Selkeästi MLE:n alaisuudessa ei ole ongelmaa toteuttaa vaalisalaisuutta kaikilla valtionhallinnon tasoilla, koska MLE poistaa rahan.

Valtion vapaus

Rahavalta kontrolloi valtiota keskuspankkien kautta, koska sen poliitikkoja kontrolloi sama valta. Valtio ei voi tehdä mitään sen kansalaistensa hyväksi, sen on pakko ottaa käyttöön keskuspankin käytänteet. Valtio lainaa ilmaista rahaa keskuspankilta ja sen jälkeen sen on palautettava tämä raha takaisin keskuspankille korkoineen. Vaikka valtio ei tuota yhtään rahaa, sen on pakko palauttaa enemmän kuin se ottaa lainaksi. Täten valtio jatkuvasti pysyy velkaisena. Sitten keskuspankki käskee valtiota toteuttamaan leikkausohjelmia potkimalla ihmisiä pihalle hallinnosta, lisäämään koulutuskustannuksia, nostamaan veroja jne. Näin me näemme, että yksikään valtio ei ole vapaa ja näin demokratiaa ei ole missään.

Ellemme ota käyttöön rahatonta taloutta, me emme voi tarjota demokratiaa kansalle ja valtioille. Koska rahattomassa taloudessa ei ole rahaa, ihmisiä ei tulla kontrolloimaan millään. Kukaan ei kykene omistamaan kansaa; kuitenkin valtio tulee silti olemaan kykeneväinen tarjoamaan monia tukitoimintoja joita nykyään kapitalismissakin tarjotaan.

MLE:n TOTEUTTAMINEN

MLE ei tarkoita että kaikista tulisi tulla köyhiä tai tasa-arvoisia. MLE ei ole sosialismia. Rahattomassa taloudessa jos joku haluaa korporaatiojumbojetin, hän voi sen saada, koska se tulee olemaan ilmainen. Jos joku haluaa elää isossa kämpässä, hän voi tehdä toimeksiannon alihankkijalle joka rakentaa sen hänelle, koska se on ilmaista. Näin henkilö voi edelleen ylläpitää haluamansa elämäntyylin. Keskuspankkien omistajat eivät menetä elämäntyyliään, paitsi vallan kontrolloida maailmaa. Kuitenkin, jos mietit tarkkaan, kukaan ei todella kontrolloi ketään edes kapitalismissa, johtuen laeista jotka olemme maininneet. Lopulta kuitenkin kaikki kuolevat ja he eivät voi ottaa mukaansa mitään, ei edes kontrollivaltaa, tunnettuutta, iloa tai surua.

Tällä hetkellä kapitalismissa tavalliset kansalaiset ovat alistettuja, eivätkä he voi olla vapaita rahavallan kontrolllista. Maailman historiassa alistetut yhteisöt eivät ole koskaan kyenneet vapauttamaan itseään alistajan kynsistä. Gandhi loi suuren organisoidun väkivallattoman vastarintaliikkeen Intiaan, mutta siltikään ei kyennyt vapauttamaan maata Britannian imperialismilta. Vaadittiin toinen maailmansota vapauttamaan kaikki Afrikan ja Aasian siirtomaat. USA:n presidenttiehdokas [Buchanan, 2008, p. 295] sanoi kirjassaan “Niinkuin se oli, Britannia ajautui tarpeettomaan sotaan joka maksoi lähes 400 tuhatta kuolonuhria, vararikon ja Britannian imperiumin tuhoutumisen”. Sama tapahtui afroamerikkalaisille orjille USA:ssa, Etelä-Afrikan afrikkalaisille jne. Näin suuremman vallan tulee tulla väliin pelastamaan alistetut kansat. Arabikevät vuosien 2009-2011 välillä vaati myös painetta länsivalloilta jotta se olisi ollut menestyksekäs.

On mahdollista, että kaikki rahavallan henkilöt vahvasti pakolla vastustavat MLE:n käyttöönottoa. Näihin kuuluu armeija, poliisi, media, CIA, FBI ja älymystö. Tilanne on aivan kuin Occupy-liikkeen 99%, joka epäonnistui koska suurempaa valtaa ei saatu mukaan tukemaan heitä. Mutta meidän tulee ymmärtää, että suurempi valta tulee aina väliin jossain muodossa, se on luonnonlaki. Tämä laki sanoo, että kaiken luonnossa tulee käydä läpi kuolonprosessi. Tämä valta ei tule ennen kuin ympäristö on sille valmis. Näin monet liikkeet kuten Gandhin, orjien vapautusliike, arabikevät, occupy jne. tulee myös pitää hengissä vallan asteittaiseksi kehittymiseksi.

JOHTOPÄÄTÖKSET

Tässä tutkimuksessa olemme määritelleet Rahattoman Talouden (Moneyless Economy, MLE). Me olemme näyttäneet, että sitä voidaan käyttää pyörittämään olemassaolevaa taloutta aivan samaan tapaan. Kaikkein tärkein rahattoman talouden etu on, että se tuo täystyöllisyyden jokaiselle halukkaalle ihmiselle; eliminoi köyhyyden, korruption, tuo todellisen demokratian. Ihmiset nauttivat työstään koska he kykenevät valitasemaan työpaikkoja mistä päin maailmaa tahansa. Yrittäjyys räjähtää uuden luomisesta ja ympäristölle turvallisista tuotteista. Me olemme näyttäneet, että olemassaolevaan systeemiin tarvitaan muutos, koska se rikkoo luonnonlakeja ja luo köyhyyttä.

VIITTEET

Avari, M. (2010), “We are all monetarists now”, 2010, http://www.examiner.com/economic-policy-in-national/we-are-all-monetarists-now

Buchanan, P.J. (2008), Churchill, Hitler, and the Unnecessary War, How Britain Lost Its Empire and the West Lost the World, New York, Crown Publishers, 518 pages.

Building, (2011), List of tallest buildings in India, http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_tallest_buildings_in_India, 2011

Das, S. (2011F), “Federal Reserve’s Plan to Transfer Wealth”, 2011 conference proceedings, Northeast business and economic association, pp. 564-570, Philadelphia, Pennsylvania, USA, Nov 3-5, 2011.

Das, S. (2011T), “The laws of conservation”, Proceedings of Intellectbase conference, Las Vegas, December, IHART, Vol 20, pp. 219-233, 2011.

Eddington, A.S. Space time and gravitation, Cambridge university press, 1920.

Fed, (2010), Federal Reserve Statistical Release, H15, Selected Interest Rates, Historical data, Federal Funds (effective), Annual, available at: http://www.federalreserve.gov/releases/h15/data/Annual/H15_FF_O.txt

Friedman, M. (2006), “Abolish the Fed”, http://www.youtube.com/watch?v=JL3FT0O4kYg&feature=related, May, 2006.

Friedman, M. (2007), “The purpose of the federal reserve”, http://www.youtube.com/watch?v=9V5OP-VmXgE&feature=related ,2007

Greenspan, A., (2009), Let Greenspan tell you what fed is, Sept 06, http://www.youtube.com/watch?v=qIQTu7kOT_8&NR=1

Gustavsson et al., (2011), Global food losses and food waste, Food and agriculture organization of the United Nations, Rome, Italy.

Halls, C. et al. (2001), “The need to reintegrate the natural science into economics”, available: http://dieoff.org/page228.pdf

Horwitz, S. (2004), “Friedrich Hayek: Austrian Economist”, J. of the history of economic thought, spring.

Kaku, M., (2011) “Why quantum physics ends the free will debate”, Stanford University, 2011 http://www.youtube.com/watch?v=lFLR5vNKiSw

Malte, K. (2008), “Money: A market microstructure approach”, MPRA paper No. 18416.

Nelson, A. (2001), “The poverty of money: Marxian insights for ecological economist”, Ecological economics, 36, pp. 499-511.

Pidwirny, M. (2006), “Introduction to the oceans”, Fundamentals of physical geography, 2nd Edition, http://www.physicalgeography.net/fundamentals/8o.html

Ramayan, (2010), Episode Number 61, http://www.youtube.com/watch?feature=fvwp&NR=1&v=EmB008_nOQ8 , 2010

Serway, R. A. & Jewett, J. W. (2004), Physics, for scientists and engineers with modern physics, 6th edition, Thomson, California.

Shiwa, S. (2007), “More than 300 million people are benefiting from moneyless markets”, Tides of India, Bombay, India, Monday, January 29.

Smith, L.M. (2001), “The impact of the third wave mathematisation-on Samuelson’s economics”, Department of Applied and international economics, Massey University.

Steele, D.R. (2002), “Posing the problem: The impossibility of economic calculation under socialism”, ec.pdf, www.libertarianalliance.org.uk

TheFed, (2005), The federal reserve system, purposes & functions, 9 th edition, June 2005, Washington, DC, USA.

Tyler, C. & Kroszner, R. (1994), “Explorations in the New Monetary Economics“, Oxford.

Lähde:

https://mpra.ub.uni-muenchen.de/39763/1/MPRA_paper_39763.pdf

ZEITGEIST: ADDENDUM

– Transkriptio –

Osa 1:

“Vanhat vetoomukset rotuun, seksuaaliseen ja uskonnolliseen sovinismiin, raivokkaaseen nationalistiseen tunteen paloon alkavat muuttua toimimattomiksi.” ”…se kuka minä olen ja olenko minä hyvä tai huono, tai saavutanko jotain tai ei, kaikki tuo on opittua.” “Se on vain huviajelu… ja me voimme muuttaa sen koska tahansa. Se on vain valinta. Ei vaivaa, ei työtä, ei työpaikkaa, ei rahan säästämistä….” “…tajutaksemme että meillä oli koko homma väärin päin, homman nimi oli tajuta se mitä jo olin.” “Me tarkoitimme sitä miten tärkeää on saada aikaan ihmismielen radikaali vallankumous. Kriisi on tietoisuuden kriisi. Kriisi joka ei voi enää hyväksyä vanhoja normeja, vanhoja malleja, muinaisia traditioita. Ja, ottaen huomioon sen mitä maailma on nyt, kaikessa kurjuudessaan, konflikteissaan, tuhoisassa brutaaliudessaan, aggressiossaan, ja niin edelleen, ihminen on edelleen sitä mitä hän oli. Hän on edelleen brutaali, väkivaltainen, aggressiivinen, ahne, kilpaileva — ja hän on rakentanut yhteiskunnan näiden mukaan.

[ ZEITGEIST ADDENDUM ]

[ “Ei ole mikään terveyden mitta olla hyvin sopeutunut perustavanlaatuisesti sairaaseen yhteiskuntaan” -J. Krishnamurti ]

Nyky-yhteiskunta koostuu joukosta instituutioita… poliittisista instituutioista, laki-instituutioista, uskonnollisista instituutioista… sosiaaliluokkien instituutioihin, perhearvoihin ja työn erikoistumiseen. On selvää, että näiden perinteisten rakenteiden perimmäinen vaikutus on muokannut ymmärrystämme ja perspektiivejämme…

Kyllä, kaikista instituutioista, joihin olemme syntyneet, jotka meitä ohjaavat ja joille meidät on ehdollistettu, ei tunnu olevan järjestelmää joka otetaan yhtä annettuna ja ymmärretään yhtä väärin… kuin rahajärjestelmä. Lähes uskonnolliset mittasuhteet saanut vakiintunut rahalaitos on olemassa eräänä kyseenalaistamattomimpana uskonnon muotona joka on olemassa. Miten raha luodaan, politiikka jolla sitä hallinnoidaan ja miten se todella vaikuttaa yhteiskuntaan ovat väestön suuren enemmistön rekisteröimättömiä etuja.

Maailmassa jossa 1% kansasta omistaa 50% maailman vauraudesta… maailmassa jossa 34 tuhatta lasta kuolee joka päivä köyhyyteen ja ehkäistäviin tauteihin, ja jossa 50% maailman populaatiosta elää alle 2 dollarilla päivässä… yksi asia on varmaa:

Jokin on todella pielessä.

Ja olitpa sitten tietoinen tästä tai et, kaikkien vakiintuneiden instituutioidemme ja täten myös yhteiskunnan itsensä elimistö on raha. Täten tämän rahapolitiikan instituution ymmärtäminen on kriittistä jos haluaa ymmärtää miksi elämämme on sellaista kuin se on. Valitettavasti, taloustiedettä tarkastellaan usein hämmentyneenä ja tylsistyneenä. Jatkuva virta rahoituksellista jargonia yhdistettynä kuumottavaan matematiikkaan nopeasti ajaa ihmiset pois yrittämästä ymmärtää sitä. Fakta on kuitenkin se, että rahoitusjärjestelmään liittyvä monimutkaisuus on pelkkä naamio, joka on suunniteltu piilottamaan eräs kaikkein yhteiskunnallisesti halvaannuttavimmista rakenteista, jota ihmiskunta on koskaan sietänyt.

[OSA 1. “Kukaan ei ole niin toivottomasti orjuutettu kuin ne jotka väärin perustein uskovat olevansa vapaita.”-Johann Wolfgang von Goethe-1749-1832]

Joitain vuosia sitten, USA:n keskuspankki, Federal Reserve, tuotti dokumentin nimeltä “Modern Money Mechanics”. Tämä julkaisu kuvasi yksityiskohtaisesti rahan luonnin institutionalisoidun käytännön, niin kuin Federal Reserve ja sen tukema globaali kaupallisten pankkien verkosto toimii. Avaussivulla dokumentti kertoo tavoitteensa: “Tämän kirjasen tavoite on kuvata rahan luonnin perusprosessit vähimmäisvarantopankkijärjestelmässä”. Sitten se siirtyi kuvaamaan tätä ”vähimmäisvarantojärjestelmää” erilaisella pankkiterminologialla. Käännettynä tämä kuuluu jotenkin seuraavasti:

USA:n hallitus päättää että se tarvitsee rahaa, joten se ottaa yhteyttä Federal Reserveen, ja pyytää, sanoisimmeko, 10 miljardia dollaria. FED vastaa sanoen ”toki… me ostamme 10 miljardia hallituksen velkakirjoina teiltä.”

Joten hallitus ottaa sitten palan paperia, painaa siihen virallisen näköisiä kuvioita, ja kutsuu niitä ”Valtion velkasitoumuksiksi”. Sitten se antaa arvon näille velkakirjoille 10 miljardin dollarin edestä, ja lähettää ne FEDille. Vastauksena FEDin tyypit ottavat esiin vaikuttavan näköisiä paperinpaloja, tällä kertaa nimeltään ‘Keskuspankkiraha’… myös kymmenen miljardin arvon edestä.

FED sitten ottaa nämä rahat ja vaihtaa ne velkakirjoihin. Kun tämä vaihto on tehty, hallitus sitten kiikuttaa 10 miljardia keskuspankkirahaa ja tallettaa ne pankkitilille… ja tuon talletuksen kautta paperilapuista tulee virallisesti ”laillinen maksuväline”, mikä kasvattaa USA:n rahamäärää 10 miljardilla dollarilla.

Ja siinä se on… 10 miljardia uutta rahaa on luotu. Totta kai, tämä esimerkki on yleistys, sillä, todellisuudessa, tämä transaktio tapahtuisi elektronisesti, ilman että paperia käytettäisiin ollenkaan. Itse asiassa vain 3% USA:n rahavarannosta on olemassa fyysisenä valuuttana. Loput 97% on olemassa vain tietokoneiden sisällä.

No, hallituksen velkakirjat ovat suunniteltu velkainstrumenteiksi ja kun FED ostaa näistä velkakirjoja, rahalla jonka se on luonut tyhjästä, hallitus lupaa maksaa nuo rahat takaisin FEDille.

Toisin sanoen… raha luotiin tyhjästä. Tämä jäätävä paradoksi siitä miten raha, tai arvo, voidaan luoda velaksi, eli velvoitteeksi, muuttuu selkeämmäksi tämän harjoituksen edetessä.

Joten vaihtotapahtuma on tehty ja nyt 10 miljardia on kaupallisen pankin tilillä. Tässä kohtaa homma muuttuu mielenkiintoiseksi, sillä FEDin käytäntö on, että tuo 10 miljardia dollaria talletuksia yhtäkkiä muuttuu osaksi pankin reservejä, aivan niinkuin kaikki muutkin talletukset. Ja koskien reservivaatimusta, niinkuin Modern Money Mechanicsissa on esitetty: Pankin tulee säilyttää laillisesti vaaditut reservit, yhteensä vaadittu prosenttiosuus kaikista talletuksista. Sitten se määrittää tämän esittämällä: nykysäännösten mukaan reservivaatimus suurimmalle osalle tilejä on 10%.

Tämä tarkoittaa, että kymmenen miljardin dollarin talletuksella 10% eli 1 miljardi pidetään vaadittuina reserveinä, kun loput 9 miljardia tulkitaan ylimääräisiksi reserveiksi ja niitä voidaan käyttää uusien lainojen antamiseen.

On loogista olettaa, että tämä 9 miljardia käytännössä tulee olemassaolevasta 10 miljardin talletuksesta. Kuitenkaan tämä ei pidä paikkaansa. Se mitä tapahtuu on että 9 miljardia luodaan yksinkertaisesti tyhjästä, olemassaolevan 10 miljardin dollarin talletuksen päälle. Tällä tavoin rahamäärä laajenee. Kuten Modern Money Mechanicsissa kerrotaan: ”totta kai, ne (pankit) eivät oikeasti anna lainoja rahasta jonka he saavat talletuksina. Jos ne tekisivät niin, yhtään lisää rahaa ei luotaisi. Kun ne luovat lainoja, ne hyväksyvät velkasitoumuksia (lainasopimuksia) vaihdossa luotosta (raha) lainaajan pankkitilille.”

Toisin sanoen, 9 miljardia voidaan luoda tyhjästä, yksinkertaisesti koska on tarve sellaiselle lainalle, ja 10 miljardia löytyy talletuksina kattamaan reservivaatimus. Oletetaan nyt, että joku kävelee pankkiin ja lainaa saatavilla olevat 9 miljardia dollaria. He todennäköisesti laittavat rahat pankkiin omalle tililleen. Prosessi silloin toistuu, sillä tuo talletus muuttuu osaksi reservejä pankissa. 10% otetaan sivuun ja 90% 9 miljardista, 8.1 miljardia, on nyt saatavilla uusiin lainoihin. Ja, totta kai, tuo 8.1 voidaan lainata ja tallettaa uudelleen, joka luo seuraavat 7.2 miljardia, 6.5 miljardia, 5.9 miljardia jne. Tämä talletus-rahanluonti-laina -sykli voi periaatteessa jatkua äärettömyyteen… keskimääräinen matemaattinen määrä on noin 90 miljardia dollaria luotua rahaa, joka voidaan luoda alkuperäisen 10 miljardin päälle. Toisin sanoen, jokaista talletusta kohden joka pankkijärjestelmään laitetaan sisään, noin 9 kertaa voidaan luoda tyhjästä.

[Bank of American mainos]

Jotta ymmärtäisimme sitä miten rahaa luodaan tässä vähimmäisvarantojärjestelmässä, looginen, mutta silti hämärä kysymys tulee mieleen:

Mikä antaa tälle uudelle luodulle rahalle arvonsa?
Vastaus: Se raha joka on jo olemassa.

Uusi raha pääasiallisesti varastaa arvoa olemassaolevalta rahalta… kun kokonaisrahamäärä kasvaa, huolimatta tuotteiden ja palvelujen kysynnästä, ja, hinnat nousevat tarjonnan ja kysynnän löytäessä tasapainon, tämä pienentää jokaisen yksittäisen dollarin ostovoimaa. Tähän yleensä viitataan ”inflaationa” ja inflaatio on olennaisesti kansaa verottava piilovero.

(Ron Paul) : “… se neuvo minkä yleensä saat, on inflatoida valuuttaa. He eivät sano heikennä valuuttaa, he eivät sano devalvoi valuuttaa, he eivät sano huijaa kansalta säästöt, he eivät sano laske korkoja. Todellinen kusetus on se kun me vääristämme rahan arvoa, kun me luomme rahaa tyhjästä, meillä ei ole yhtään säästöjä ja kuitenkin on olemassa niinkutsuttua pääomaa… joten kysymykseni tiivistyy tähän — miten ihmeessä me voimme odottaa ratkaisevamme inflaation ongelman — joka on rahamäärän kasvua — lisäämällä inflaatiota?”

Tietenkään ei voi. Vähimmäisvarantojärjestelmän rahanlaajennus on luonnostaan inflationaarinen. Rahamäärän laajeneminen ilman että tuotteiden ja palveluiden määrä taloudessa kasvaa samassa suhteessa heikentää aina valuuttaa.

Itse asiassa nopea vilkaisu USA:n dollarin historiallisiin arvoihin suhteessa rahan määrään kertoo tämän pointin selvästi, sillä käänteinen suhde on ilmiselvä. Yksi dollari vuonna 1913 vaati 21.60 dollaria vuonna 2007 ollakseen samassa arvossa… se on 96% devaluaatio (1994% kumulatiivinen inflaatio) siitä kun FED on syntynyt.

Jos tämä luonnollisen ja jatkuvan inflaation todellisuus tuntuu absurdilta ja taloudellisesti itsetuhoiselta… pidä kiinni tuosta ajatuksesta, sillä absurdius on aliarviointia siinä suhteessa miten rahoitusjärjestelmämme todella toimii.

Sillä rahoitusjärjestelmämme raha on velkaa ja velka on rahaa. Tässä on kaavio USA:n rahamäärästä vuodesta 1950 vuoteen 2006. Tässä on kaavio USA:n valtionvelasta samalta ajalta. Miten mielenkiintoista onkaan, että trendi on lähes identtinen… mitä enemmän rahaa on, sitä enemmän velkaa on. Mitä enemmän velkaa on, sitä enemmän rahaa on.

Eri tavalla ilmaistuna, jokainen dollari lompakossasi on jonkun velkaa toiselle, sillä muista, ainoa tapa jolla raha voi syntyä on velan avulla. Täten, jos jokainen maassa kykenisi maksamaan velkansa, mukaanlukien hallinto, ei olisi yhtään dollaria kierrossa.

(”Jos rahasysteemissä ei olisi velkaa, ei olisi yhtään rahaa”
-Marriner Eccles – Federal Reserven johtaja
syyskuun 30. 1941 – Edustajiston kuulemistilaisuus pankkitoiminnasta ja valuutasta )

Itse asiassa, viime kerta Amerikan historiassa kun valtionvelka maksettiin kokonaan oli vuonna 1835, presidentti Andrew Jacksonin lopettaessa keskuspankin, joka edelsi FEDiä, toiminnan kokonaan. Jacksonin koko poliittinen ohjelma olennaisesti pyöri keskuspankin toiminnan lopettamisen ympärillä, ja hän lausui yhdessä vaiheessa: ”ne rohkeat pyrkimykset, jotka nykyinen pankki on tehnyt kontrolloidakseen hallitusta, ovat vain ennakkoaavistuksia siitä kohtalosta joka odottaa Amerikan kansaa, mikäli heidät huijataan säilyttämään tämä instituutio tai jokin toinen sen kaltainen.” Valitettavasti hänen viestinsä jäi lyhytikäiseksi, ja kansainväliset pankkiirit onnistuivat perustamaan toisen keskuspankin vuonna 1913, Federal Reserven. Ja niin kauan kuin tämä instituutio on olemassa, velanotto on taattu jatkuvaksi.

Tähän mennessä olemme käsitelleet todellisuutta, että rahaa luodaan velaksi lainojen kauta. Nämä lainat perustuvat pankin ”reserveihin” ja reservit johdetaan talletuksista. Tämän vähimmäisvarantojärjestelmän kautta yksittäinen talletus voi luoda 9 kertaa sen alkuperäisen arvon verran rahaa, joka vuorostaan heikentää olemassaolevaa rahaa, ja nostaa hintoja yhteiskunnassa. Ja koska kaikki tämä raha luodaan velaksi ja kierrätetään satunnaisesti liiketoiminnan kautta, ihmiset irtautuvat heidän alkuperäisestä velastaan, ja syntyy epätasapaino jossa ihmiset pakotetaan kilpailemaan työpaikoista, jotta he saisivat tarpeeksi rahaa itselleen rahavarannoista kattamaan elinkustannuksensa.

Vaikka tämä kaikki kuulostaakin rikkinäiseltä ja takapajuiselta… on silti yksi asia jonka olemme jättäneet välistä tässä yhtälössä… ja se on tämä rakenteellinen elementti joka paljastaa systeemin todellisen petollisen luonteen.

Koron periminen.

Kun hallinto lainaa rahaa FEDiltä tai kun henkilö lainaa rahaa pankilta, se täytyy lähes aina maksaa takaisin korkoineen. Toisin sanoen, yksittäinen dollari joka on olemassa, täytyy jossain kohtaa palauttaa pankille koron kera. Mutta, jos kaikki raha lainataan keskuspankilta ja sitä määrää kasvattavat kaupalliset pankit luotonannollaan, vain se mitä kutsutaan prinsipaaliksi (alun perin sijoitettu osuus) luodaan rahamäärään. Joten, mistä tulee raha kattamaan peritty korko?

Ei mistään. Se ei ole olemassa. Tämän seuraukset ovat ällistyttäviä, sillä määrä rahaa joka ollaan velkaa pankeille tulee aina yrittämään määrän rahaa joka on kierrossa. Tämän takia inflaatio on jatkuvaa taloudessa, sillä aina tarvitaan uutta rahaa kattamaan jatkuva systeemiin rakennettu vaje, joka syntyy tarpeesta maksaa korkoa.

Mitä tämä merkitsee matemaattisesti, on että maksukyvyttömyys ja konkurssi ovat sisäänrakennettu systeemiin. Ja aina tulee olemaan köyhiä alueita yhteiskunnassa, jotka saavat lyhyen korren. Analogia olisi tuolileikki, jossa musiikin lakatessa joku jää ilman istumapaikkaa.

Ja se on koko homman pointti. Tämä poikkeuksetta siirtää todellista vaurautta yksilöiltä pankeille, sillä jos et kykene maksamaan asuntolainaasi, he vievät kämppäsi sinulta. Tämä on erityisen raivostuttavaa kun tajuaa, että sellainen maksukyvyttömyys johtuu vähimmäisvarantojärjestelmästä, ja lisäksi että se raha joka pankeista lainataan ei edes ollut laillisesti olemassa alunalkaenkaan.

Vuonna 1969 Minnesotan oikeusasteessa oli tapaus, jossa mies nimeltä Jerome Daly riitautti kämppänsä pakkohuutokaupan pankin kanssa, joka oli antanut lainan kämpän ostoon. Hänen argumenttinsa oli, että asuntolainasopimus vaatii molemmilta osapuolilta, eli häneltä ja pankilta, lainvoimaista omaisuutta vaihdossa. (Common-)Lain kielellä tätä kutsutaan “vastikkeeksi”.

(Vastike: sopimuksen perusta. Sopimus perustuu vaihdantaan yhdestä vastikkeesta toiseen.)

Daly selitti, että raha ei ollut, itse asiassa, pankin omaisuutta, sillä se luotiin tyhjästä heti kun lainasopimus oli allekirjoitettu.

Muistathan mitä Modern Money Mechanics sanoi lainoista: “se, mitä he tekevät lainoja antaessaan, on hyväksyvät keskuspankkirahaa vaihdossa luotosta. Reservit eivät muutu lainatransaktiossa. Mutta talletettu luotto on lisäys pankkijärjestelmän kokonaistalletuksiin.” Toisin sanoen, raha ei tule heidän olemassaolevista varoistaan. Pankki yksinkertaisesti keksii sen, eikä tule vastaan millään omalla paitsi teoreettisella velvollisuudella maksaa paperilla.

Oikeustapauksen edistyessä pankin johtaja, Morgan, kutsuttiin aitioon, ja tuomarin henkilökohtaisessa muistiossa hän muistelee, että ”johtaja myönsi, että yhdessä Federal Reserve -pankin kanssa… rahat ja luotto luotiin kirjanpidon kirjauksena… rahat ja luotto syntyivät kun ne luotiin… Morgan myönsi että yksikään USA:n laki tai asetus ei anna hänelle oikeutta tehdä tällaista… laillinen vastike tulee olla olemassa ja sellainen tulee esittää rahan tueksi.” “Jury päätti, että laillista vastiketta ei ollut ja olen samaa mieltä.” Hän myös runollisesti lisäsi, ”Vain Jumala voi luoda jotain arvokasta tyhjästä. ”

Ja tuon paljastuksen yhteydessä oikeus hylkäsi pankin vaateen asunnon haltuunotosta ja Daly sai pitää kämppänsä. Tämän oikeuden päätöksen seuraukset ovat suunnattomat, sillä joka kerta kun lainaat rahaa pankista, olipa se asuntolainaa varten tai kulutusluottoa, raha joka sinulle annetaan ei ole ainoastaan väärennetty, se on laiton vastikkeen muoto ja täten mitätöi takaisinmaksun… sillä pankilla ei koskaan ole ollut rahaa omaisuutena alunalkaenkaan. Epäonneksi sellaiset lailliset realisaatiot tukahdutetaan ja painetaan villasella, ja jatkuva vaurauden siirron ja velkaantumisen peli jatkuu….

Tästä pääsemmekin lopulliseen kysymykseen: miksi?

Amerikan sisällissodan aikainen presidentti Lincoln sivuutti korkean koron lainat, joita Euroopan pankit tarjosivat, ja päätti tehdä mitä perustajat ehdottivat, mikä oli luoda riippumaton ja olennaisesti velkavapaa valuutta. Sitä kutsuttiin nimellä Greenback. Pian tämän jälkeen tehtiin toimia, sisäinen dokumentti kiersi brittien ja amerikkalaisten pankkien intresseistä:

“…orjuus ei ole mitään muuta kuin työvoiman omistamista, ja sen mukana tulee työvoiman hoito, kun eurooppalaisten suunnitelma… on että pääoma kontrolloi työvoimaa kontrolloimalla palkkoja. Tämä voidaan toteuttaa kontrolloimalla rahaa. En salli greenbackille tuota, sillä me emme voi kontrolloida sitä.” –-The Hazard Circular, July, 1862

Vähimmäisvarantopolitiikka, jota Federal Reserve jatkaa, joka on levinnyt suurimpaan osaan maailman pankkeja, on itse asiassa modernin orjuuden muoto. Mieti nyt…

Raha luodaan velaksi. Ja mitä ihmiset tekevät velkaantuneina? He alistuvat tekemään töitä sen maksamiseksi. Mutta, jos rahaa voidaan saada ainoastaan uusina lainoina, miten yhteiskunta voi olla koskaan velaton? Se ei voi. Ja se on koko homman pointti.

Ja omaisuuserien menettämisen pelko, yhdistettynä kamppailuun ylläpitää jatkuvaa velkaa ja inflaatiota systeemissä, jota korostaa väistämätön niukkuus rahamäärässä itsessään jonka korko luo ja jota ei koskaan voida maksaa takaisin… se pitää velkaorjan kurissa… juoksemassa oravanpyörässä miljoonien muiden kanssa… ja näin antaa voimaa imperiumille joka todella hyödyttää vain eliittiä pyramidin huipulla… sillä loppujen lopuksi, kenelle oikein teet töitä? Pankeille. Raha luodaan pankissa ja väistämättä päätyy pankkiin. Ne ovat herroja yhdessä niiden tukemien korporaatioiden ja hallitusten kanssa.

Fyysinen orjuus vaatii, että ihmisillä on kämpät ja että heitä ruokitaan. Taloudellinen orjuus vaatii, että ihmiset ruokkivat ja asuttavat itsensä.

Se on eräs pirullisimmista yhteiskunnallisen manipulaation huijauksista mikä on koskaan luotu, ja sen ytimessä on näkymätön sota kansaa vastaan. Velka on ase jota käytetään valloittamaan ja alistamaan yhteiskuntia ja korko on sen pääammus.

Ja suurin osa kävelee ympäriinsä välinpitämättömänä tästä todellisuudesta, pankit, yhdessä hallitusten ja korporaatioiden kanssa, jatkavat taloudellisen sodankäynnin taktiikoidensa laajentamista… perustaen uusia tukikohtia… kuten Maailmanpankki ja IMF… samalla keksien uuden tyyppisiä sotilaita… talouden palkkamurhaajan synty.

OSA 2:

( On kaksi tapaa valloittaa ja orjuuttaa kansakunta. Yksi on miekalla. Toinen on velalla. — John Adams, 1735-1826 )

‘John Perkins’:

Me talouden palkkamurhaajat olemme olleet vastuussa todellisen globaalin imperiumin luomisesta, ja me työskentelemme monin eri tavoin. Mutta ehkä kaikkein yleisin on, että me identifioimme maan jolla onresursseja ja joita korporaatiomme haluavat, kuten öljyä, ja sitten järjestämme suuren lainan sille maalle Maailmanpankilta tai joltain sen sisarjärjestöltä. Mutta rahat eivät oikeasti mene sille maalle… sen sijaan se menee meidän suurille korporaatioillemme infrastruktuuriprojektien rakentamiseen siinä maassa — voimalaitoksiin, teollisuuspuistoihin, satamiin — asioihin jotka hyödyttävät muutamaa rikasta tuossa maassa, lisäksi meidän korporaatioitamme — mutta emme auta suurinta osaa kansasta ollenkaan. Kuitenkin nuo ihmiset, koko maa, jätetään hoitamaan tuo suuri velka. Se on niin suuri velka, että he eivät voi maksaa sitä takaisin, ja se kuuluu asiaan että he eivät siihen kykene. Ja niin jossain kohtaa me talouden palkkamurhaajat menemme heidän pakeilleen ja sanomme, kuunnelkaa, te olette meille velkaa aika paljon rahaa, ette voi maksaa velkojanne, joten myykää öljynne meidän öljy-yhtiöille tosi halvalla. Antakaa meidän rakentaa sotilastukikohta maahanne, tai lähettää sotilaita tukemaan meidän sotilaitamme jonnekin päin maailmaa, kuten Irakiin, tai äänestäkää meidän malliin seuraavan kerran YK:ssa…. jotta heidän sähköyhtiönsä yksityistettäisiin, jotta heidän vesi- ja viemäriverkostonsa yksityistettäisiin ja myytäisiin amerikkalaisille tai kansainvälisille korporaatioille. Joten koko homma paisui, ja se on tyypillistä sille tavalle miten IMF ja Maailmanpankki toimivat: ne saattavat maan velkoihin, niin isoihin velkoihin että niitä ei voida maksaa takaisin, ja sitten tarjoavat lisärahoitusta velan maksuun, ja maksavat sitten jopa lisää korkoja, ja sitten vaaditaan tätä quid pro quo mikä tarkoittaa “ehdollisuutta” tai “hyvää hallintotapaa” joka tarkoittaa periaatteessa sitä, että heidän on pakko myydä resurssejaan, mukaan lukien heidän yhteiskunnalliset palvelut; heidän infrastruktuurilaitoksensa; heidän koulutusjärjestelmänsä joskus; heidän vankeinhoitonsa; heidän vakuutusjärjestelmänsä ulkomaisille korporaatioille. Se on tupla-, tripla-, kvadrupla-vahinko.

(Iran, 1953)

Talouden palkkamurhaajia edeltävä keissi sai todella alkunsa 50-luvun alussa, kun demokraattisesti valittiin Mossadegh, joka valittiin Iranissa… häntä pidettiin Lähi-Idän demokratian ja koko maailman toivona. Hän oli Time-lehden ”Vuoden mies”… mutta, eräs niistä asioista joita hän lupasi ja jonka hän aikoi toteuttaa oli idea ulkomaisesta öljy-yhtiöiden pakosta maksaa Iranin kansalle paljon suurempi hinta öljystä jota ne veivät Iranista, niin että iranilaiset hyötyisivät omasta öljystään. Omituinen politiikka. Me emme tietenkään pitäneet siitä. Mutta meitä pelotti tehdä se mitä me normaalisti teimme, mikä oli lähettää joukkomme paikalle. Sen sijaan me lähetimme erään CIA-agentin, Kermit Roosevelt, Teddy Rooseveltin sukulainen…. ja Kermit meni käymään muutaman miljoonan dollarin kanssa ja oli erittäin, erittäin tehokas, ja lyhyessä ajassa hänen onnistui saada Mossadegh syrjäytettyä vallasta, tuoda shaahi hänen korvaajakseen, joka oli aina öljyn puolella… ja se oli äärimmäisen tehokasta.

(Vallankumous Iranissa)
ÄÄNI:

Väkijoukot vyöryvät Tehraniin. Armeijan upseerit huutavat, että Mossadegh on antautunut, ja että hänen valtansa käytännön Iranin diktaattorina on loppunut. Kuvat shaahista pyörivät ympäriinsä kaduilla mielipiteen muuttuessa. Shaahi on tervetullut kotiin.

JOHN:

Joten Washingtonissa ihmiset katselivat ympärilleen ja sanoivat, vau, se oli helppoa. Ja halpaa. Joten tämä sai aikaan aivan uudenlaisen tavan manipuloida valtioita, luoda imperiumi. Ainoa ongelma Rooseveltin kanssa oli, että hän oli virkaa toimittava CIA-agentti, ja hän oli jäänyt kiinni, tästä olisi seurannut pahaa jälkeä. Joten nopeasti tehtiin päätös käyttää yksityisiä konsultteja, ja kanavoida rahaa Maailmanpankin ja IMF:n tai jonkin muun vastaavan lafkan kautta ihmisille kuten minä, joka työskenteli yksityiselle yritykselle… niin että jos me jäisimme kiinni, sillä ei olisi vaikutusta hallintoon.

(Guatemala 1954)

Kun Arbenzista tuli Guatemalan presidentti, maa oli hyvinkin United Fruit Companyn vallan alla, suuren kansainvälisen korporaation, ja Arbenz veti ässän hihasta ja sanoi, kuulkaas me halutaan maat takaisin kansalle, ja heti kun hän pääsi valtaan hän alkoi toteuttaa politiikkaa joka tekisi juuri niin, ottaisi maat takaisin kansalle. United Fruit ei pitänyt tästä, ja niin he palkkasivat PR-firman, aloittivat suuren kampanjan USA:ssa vakuuttaakseen USA:n kansalaiset lehdistön ja kongressin, ja vakuuttelivat kaikille että Arbenz oli Neuvostoliiton nukke, ja että jos me sallisimme hänen olla vallassa, neukuilla olisi jalka oven välissä tällä pallonpuoliskolla, ja tuohon aikaan oli suuri pelko kaikkien mielessä, punainen terrori, kommunistien terrori…. ja niin lyhyestä virsi kaunis, tästä kampanjasta tuli osa CIA:n ja armeijan toimintaa saada tämä mies pois pelistä… ja niin he tekivät. Me lähetimme lentokoneet, sotilaat, erikoisjoukot, me lähetimme sinne kaiken kukistamaan hänet. Ja pian hänet pantiin viralta, uusi kaveri otti hänen hommansa ja antoi käytännössä vallan korporaatioille, mm. United Fruitille.

(Ecuador 1981)

Ecuador on monen monta vuotta ollut USA-myönteisten diktaattorien hallinnassa, jotka ovat usein olleet suhteellisen brutaaleja. Sitten päätettiin, että sinne saataisiin todella demokraattiset vaalit. Jaime Roldos pyrki virkaan, ja hänen päätavoitteensa presidenttinä olisi varmistaa että Ecuadorin resursseja käytettäisiin ihmisten auttamiseen. Ja hän voitti, häkellyttävästi, suuremmalla äänten erolla kuin kukaan aiemmin Ecuadorissa, ja hän alkoi toteuttaa näitä muutoksia… varmistaakseen että öljy auttaisi kansaa. No, me emme pitäneet siitä USA:ssa. Istuin alas yhtenä talouden palkkamurhaajista, muuttaaksemme Roldoksen, korruptoidaksemme hänet, saadaksemme hänet pois vallasta. Kertoaksemme hänelle että ok, voit tulla todella rikkaaksi jos sinä ja perheesi pelaatte peliämme, mutta jos jatkat tämän lupaamasi politiikan ajamista, joudut pois… hän ei kuunnellut.

(Ecuadorin johtaja kuolee lento-onnettomuudessa)

Hänet salamurhattiin. Heti kun kone oli osunut maahan, koko alue eristettiin. Ainoat jotka sallittiin alueelle olivat USA:n armeijaa läheisestä tukikohdasta, ja jotain Ecuadorin armeijaa. Kun tutkimukset aloitetiin, kaksi pääsilminnäkijää tapaukselle kuolivat auto-onnettomuuksissa ennen kuin he kykenivät todistamaan. Monta erittäin, erittäin omituista juttua tapahtui Jaime Roldosin kuoleman ympärillä. Minä, kuten suurin osa jotka tapausta tarkastelivat, en epäillyt hetkeäkään etteikö kyseessä olisi salamurha, ja tottakai sijassani talouden palkkamurhaajana olin aina odottanut jotain tapahtuvan Jaimelle, oli se sitten vallankaappaus tai salamurha, mutta että hänet pantaisiin sivuun koska hän ei korruptoitunut, hän ei sallinut itsensä korruptoitua sillä tavoin kuin me halusimme hänen korruptoituvan.

(Panama 1981)

Omar Torrijos, Panaman presidentti, oli yksi suosikkihenkilöistäni. Todella pidin hänestä. Hän oli karismaattinen, hän oli kavaeri joka todella halusi auttaa maataan. Kun yritin lahjoa hänet tai korruptoida hänet hän sanoi, kuule John… hän kutsui minua Juanitoksi… hän sanoi, kuule Juanito, en tarvitse rahoja. Se mitä todella tarvitsen on että maatani kohdellaan reilusti. USA:n tarvitsee maksaa takaisin velat jotka olette velkaa kansalleni kaikesta tuhosta jonka olette saaneet täällä aikaan. Minun tulee olla positiossa jossa voin auttaa muita Latinalaisen Amerikan maita voittamaan itsenäisyys, ja olemaan vapaita pohjoisen kammottavasta läsnäolosta jolla te meitä käytätte niin pahoin hyväksenne. Tarvitsen Panaman kanavan takaisin panamalaisten käsiin. Se on se mitä haluan. Joten jätä minut yksin, älä yritä lahjoa minua. Vuosi oli 1981, ja toukokuussa Jaime Roldos salamurhattiin, Omar oli tästä erittäin tietoinen. Torrijos keräsi perheensä ja sanoi, minä olen mahdollisesti seuraava. Mutta se on ok koska olen tehnyt sen mitä tulin tänne tekemään. Olen neuvotellut kanavan, kanava tulee meidän käsiimme. Hän oli juuri lopettanut neuvottelut sopimuksesta Jimmy Carterin kanssa. Saman vuoden kesäkuussa, vain pari kuukautta myöhemmin, hän myös tippui lentokoneturmassa… ei ole epäilystäkään etteikö CIA:n shakaalit olisi häntä teloittaneet. Torrijoksen turvamiehillä oli paljon todisteita jotka eräs heistä antoi hänelle kun hän nousi lentokoneeseen, pienen kasettinauhurin, kasettinauhurin jossa oli pommi.

(Venezuela 2002)

Mielestäni on kiinnostavaa miten tämä systeemi on jatkunut samanlaisena vuosia ja vuosia, paitsi että talouden palkkamurjaajat muuttuvat koko ajan paremmiksi ja paremmiksi. Sitten tulemme siihen mitä varsin vähän aikaa sitten tapahtui Venezuelassa. Vuonna 1998 Hugo Chavez valittiin presidentiksi. Hän seurasi pitkää linjaa presidenttejä jotka olivat olleet erittäin korruptoituneita, ja jotka olivat periaatteessa tuhonneet maan talouden… ja Chavez valittiin kaiken tuon keskelle. Chavez vastusti USA:a ja hän oli tehnyt sen pääosin vaatien että venezuelalainen öljy käytettäisiin kansan auttamiseen. No, me emme pitäneet siitä USA:ssa. Joten vuonna 2002 järjestettiin vallankaappaus, josta ei ole epäilystäkään etteikö CIA olisi ollut sen taustalla. Tapa jolla vallankaappaus lietsottiin heijasteli paljon sitä mitä Kermit Roosevelt oli tehnyt Iranissa, maksoi ihmisille mennäkseen kadulle mellakoimaan, sanomaan että Chavez ei ole suosittu. Tuedäthän, jos saat muutaman tuhannen ihmisen tekemään niin, televisio saa sen näyttämään siltä kuin koko maa olisi mukana, ja asiat alkaa kasvaa. Paitsi että Chavezin tapauksessa hän oli tarpeeksi välkky ja ihmiset tarpeeksi hänen takanaan niin että hän selvisi siitä. Mikä oli ilmiömäinen hetki Latinalaisen Amerikan historiassa.

(Irak 2003)

Irak on itse asiassa ensisijainen esimerkki siitä miten systeemi toimii. Me talouden palkkamurhaajat ovat ensimmäinen puolustuslinja, me menemme mestoille, me yritämme korruptoida hallituksen ja saada heidät ottamaan suuria lainoja joita me sitten käytämme vipuna heidän omistamiseen. Jos me epäonnistumme, niinkuin minulle kävi Panamassa Omar Torrijosin kanssa, tai Ecuadorissa Jaime Roldosin kanssa, miesten jotka eivät korruptoituneet, sitten toinen puolustuslinja on lähettää shakaalit. Ja shakaalit joko saavat hallitukset kaatumaan tai sitten he salamurhaavat, ja kun niin käy, sitten uusi hallitus tulee ja se on todellakin pallo kaulassa koska uusi presidentti tietää mitä tapahtuu jos hän ei tottele. Irakin tapauksessa nuo molemmat epäonnistuivat, talouden palkkamurhaajat eivät onnistuneet Saddam Husseinin mielipiteen muuttamisessa. Me yritimme kovasti, me yritimme saada hänet hyväksymään sopimuksen joka oli varsin samanlainen mitä Saudin perhe hyväksyi Saudi Arabiasas, mutta hän ei hyväksynyt sitä. Joten shakaalit menivät häntä lopettamaan… he eivät onnistuneet, hänen turvamiehensä olivat erittäin hyviä. Loppujen lopuksi hän oli kuitenkin ollut yhdessä vaiheessa CIA:n leivissä, hänet itse oltiin palkattu salamurhaamaan aiempi Irakin presidentti, ja hän epäonnistui… mutta hän tunsi systeemin. Joten vuonna 1991 me lähetimme sotilaat, ja voitimme Irakin sotilaat. Oletan että tuossa kohtaa Hussein olisi kääntänyt päänsä. Me olisimme voineet tappaa hänet tottakai, tuolloin, mutta me emme halunneet, sillä hän on sellainen vahva mies josta pidämme. Hän kontrolloi kansaansa, me luulimme hänen kontrolloivan kurdeja ja pitävän iranilaiset rajan takana, ja jatkavan öljyn pumppaamista meille, niin että heti kun voitimme hänen sotilaansa, nyt hän muuttaisi mielensä. Joten talouden palkkamurhaajat menivat sinne 90-luvulla, mutta ilman menestystä. Jos he olisivat menestyneet, hän olisi edelleen maan johdossa. Me myisimme hänelle kaikki hänen haluamansa hävittäjälentokoneet ja kaiken muun mitä hän haluaisi… mutta he eivät kyenneet, he eivät onnistuneet. Shakaalit eivät kyenneet saamaan häntä päiviltä. Joten me lähetimme armeijan jälleen kerran, ja tällä kertaa me teimme hyvää työtä ja voitimme hänet, ja samalla saimme aikaan itsellemme joitain todella, todella tuottoisia rakennusdiilejä. Meidän piti rakentaa maa uudestaan jonka olimme tuhonneet, joka oli aika hyvä diili jos omistaa rakennusyrityksen, ison sellaisen. Joten Irakissa oli nähtävillä kolme vaihetta; talouden palkkamurhaajat epäonnistuivat, shakaalit epäonnistuivat, ja viimeisenä armeija menee paikalle.

Ja tuolla tavoin olemme luoneet imperiumin, mutta olemme tehneet sen erittäin hienovaraisesti, salassa. Kaikki aiemmat imperiumit on rakennettu armeijan varaan. Ja kaikki tiesivät, että he olivat rakentamassa sellaista. Britit tiesivät rakentavansa sellaista, ranskalaiset tiesivät, saksalaiset, roomalaiset, kreikkalaiset… ja he olivat siitä ylpeitä, ja heillä oli aina jokin tekosyy sivistyksen levittämiselle, jokin uskonto, jotain sellaista, mutta aina he tiesivät niin tekevänsä. Me emme. Suurimmalla osalla USA:n kansalaisista ei ole mitään käsitystä siitä että me elämme salaisen imperiumin eduilla, että nykypäivänä modernia orjuutta on enemmän kuin koskaan. Ja sitten pitää kysyä itseltä, että jos se kerran on imperiumi, kuka on keisari? Selvästikään, USA:n presidentit eivät ole keisareita, keisari on joku jota ei valita, ei palvele rajattua aikaa ja ei raportoi kenellekään. Joten et voi luokitella presidenttiä tuolla tavoin. Mutta meillä on keisarin vastine, ja se on se mitä kutsun Korporatokratiaksi. Korporatokratia on ryhmä henkilöitä jotka pyörittävät suurimpia korporaatioitamme ja he todella käyttäytyvät kuin keisarit tässä imperiumissa. He kontrolloivat mediaa, joko suoralla omistuksella tai mainonnalla, he kontrolloivat suurinta osaa poliitikoistamme koska he rahoittavat heidän kampanjoitaan, joko korporaatioiden kautta tai henkilökohtaisin lahjoituksin, jotka ovat peräisin korporaatioilta. Heitä ei valita vaaleilla, he eivät palvele rajattua aikaa, he eivät raportoi kenellekään ja korporatokratian huipulla ei voi tehdä eroa työskenteleekö joku yksityiselle ja julkiselle puolelle koska he aina ovat liikkeessä. Joten jos joku on yhdessä välissä suuren rakennusfirman pomo, kuten Halliburton, ja seuraavaksi hän on varajohtaja USA:n hallituksessa, tai presidentti joka oli öljybisneksessä, tämä on totta olitpa sitten demokraatti tai republikaani, he liikkuvat edestakaisin ja ovi pyörii. Tavallaan hallituksemme ei ole näkyvillä koko aikaa ja sen politiikkaa toteuttavat korporaatiot toisella tasolla, ja ne esittävät omiaan hallitukselle ja pääsevät osaksi sitä. Joten se on uskomattoman letkeä suhde. Tämä ei ole salaliittojuttuja, näiden ihmisten ei tarvitse hengata yhdessä ja juonia asioita, he periaatteessa toimivat kaikki yhden perusoletuksen varassa, sen että heidän täytyy maksimoida liikevoitto, huolimatta yhteiskunnallisista ja ympäristöllisistä kustnanuksista.

Tämä korporatokratian manipulointiprosessi käyttämällä velkaa, lahjontaa ja vallassaolijoiden vaihtamista tunnetaan myös nimellä ”Globalisaatio”. Samalla tavoin kuin FED pitää Amerikan kansaa alistettuna palvelemaan jatkuvalla velalla, inflaatiolla ja korolla, Maailmanpankki ja IMF tekevät samaa globaalisti.

Perushuijaus on yksinkertainen. Saatetaan maa velkoihin joko omasta tahdostaan tai sitten korruptoimalla maan hallinto, sen jälkeen asettamalla ehtoja tai rakenteellisia uudistusvaatimuksia, jotka usein koostuvat seuraavista:

1 – Valuutan devalvointi. Kun valuutan arvo tippuu, niin tippuu kaiken siinä arvostetun arvo. Tämä tekee kotimaisista resursseista helppoja kohteita saalistajamaille, murto-osalla niiden arvosta.

2 – Suuret leikkaukset sosiaaliohjelmiin. Näihin yleensä kuuluu koulutus ja sairaanhoito… mikä uhkaa yhteiskunnan yhtenäisyyttä ja hyvinvointia, ja jättää kansan haavoittuvaiseksi hyväksikäytölle.

3 – Valtionyhtiöiden yksityistäminen. Tämä tarkoittaa, että ulkomaiset korporaatiot voivat ostaa ja säännellä yhteiskunnallisesti tärkeitä järjestelmiä, liikevoiton maksimoimiseksi. Esimerkiksi, vuonna 1999 Maailmanpankki vaati, että Bolivian hallitus myisi sen kolmanneksi suurimman kaupungin julkisen vesihuollon amerikkalaisen korporaation tytäryhtiölle, Bechtelille. Heti tämän jälkeen vesimaksut jo valmiiksi köyhille paikallisille nousivat pilviin. Vasta täysimittaisen kapinan jälkeen Bechtelin sopimus mitätöitiin.

4 – Kaupan vapauttaminen, tai talouden avaaminen poistamalla esteitä ulkomaankaupalle. Tämä sallii useat hyväksikäyttävät talouden manifestaatioit, kuten monikansallisten korporaatioiden tuoda maahan omat massatuotetut tuotteensa, mikä leikkaa alkuperäiskansojen tuotantoa ja pilaa paikallistalouden. Esimerkki Jamaikalta jossa Maailmanpankin lainojen ja niiden ehtojen hyväksymisen jälkeen maa menetti suurimman tulonlähteensä kilpailussa länsimaisten tuontihyödykkeiden kanssa. Nykyään useat maanviljelijät ovat työttöminä, sillä he eivät kykene kilpailemaan suurkorporaatioita vastaan.

Toinen tapa on luoda useita, huomaamattomia, hallitsemattomia, epäinhimillisiä hikipajatehtaita, jotka käyttävät hyväksi maan taloudellisia vaikeuksia. Lisäksi, johtuen tuotannon deregulaatiosta, ympäristön tuhoutuminen on jatkuvaa, sillä maan resursseja käyttää usein hyödyksi korporaatiot, samalla tuottaen suuria määriä saasteita.

PERKINS:

Maailmanhistorian suurinta ympäristöoikeudenkäyntiä käydään edelleen, kun 30 tuhatta ecuadorilaisen Amazonin alkuperäiskansalaista haastoi Texacon, jonka nykyään omistaa Chevron, oikeuteen. He arvioivat, että yli 18 kertaa sen mitä Exxon Valdes dumppasi Alaskan rannikolle on mennyt Amazoniin. Ecuadorin tapauksessa kyse ei ole vahingosta, öljy-yhtiöt  tekivät sen tahallaan, ne tiesivät mitä ne tekivät säästääkseen rahaa, sen sijaan että olisivat järjestäneet jätteille kunnollisen käsittelyn.

Lisäksi, vilkaisu Maailmanpankin toimintahistoriaan paljastaa, että instituutiom joka julkisesti väittää auttavansa köyhiä maita helpottamaan köyhyyttä, ei ole tehnyt muuta kuin lisännyt köyhyyttä ja eriarvoisuutta, kun korporaatioiden liikevoitto sen kuin kasvaa. Vuonna 1960 tuloerot rikkaimman viidenneksen ja köyhimmän viidenneksen maailman maiden välillä oli 30:1. Vuonna 1998 se oli 74:1. Vaikka globaali BKT nousi 40% vuosien 1970 ja 1985 välillä, köyhien määrä kasvoi 17%. Vuosina 1985-2000 alle 1 dollarilla päivässä elävien määrä kasvoi 18%.

Jopa USA:n kongressin talouskomitea myönsi, että Maailmanpankin projekteilla on vaivainen 40% onnistumisaste.

1960-luvun lopulla Maailmanpankki teki intervention Ecuadoriin suurilla lainoilla. Seuraavan 30 vuoden aikana köyhyys kasvoi 50%:sta 70%:n, työttömyys kasvoi 15%:sta 70%:n, julkinen velka kasvoi 240 miljoonasta 16 miljardiin, ja köyhille allokoitujen resurssien määrä pieneni 20%:sta 6%:n.

Itse asiassa, vuoteen 2000 mennessä 50% Ecuadorin valtionbudjetista oli allokoitu velkojen maksuun.

On tärkeää ymmärtää, että Maailmanpankki on, itse asiassa, amerikkalainen pankki, joka tukee USA:n intressejä. Sillä USA:lla on veto-oikeus päätöksiin, koska se on suurin pääoman tarjoaja… ja mistä se sai kaikki nämä rahat? Arvasit oikein, se loi ne tyhjästä vähimmäisvarantojärjestelmällä.

Maailman top 100 talouksista, BKT:lla mitattuna, 51 on korporaatioita.

Ja 47 niistä on USA:sta kotoisin. Wal-mart, General Motors ja Exxon ovat taloudellisesti voimakkaampia kuin Saudi-Arabia, Puola, Norja, Etelä-Afrikka, Suomi, Indonesia ja monet muut…

… ja suojaavien kauppaesteiden purkautuessa, valuutat lyödään yhteen ja niitä manipuloidaan kelluvilla markkinoilla, ja valtiontaloudet käännetään kannattamaan avointa kilpailua ja globaalia kapitalismia, imperiumin kasvaessa.

PÄTKÄ ELOKUVASTA NETWORK:

Nouset ylös pienen 21 tuuman ruutusi edessä, ja huutelet Amerikasta ja demokratiasta… ei ole Amerikkaa, ei ole demokratiaa… on vain IBM ja ITT ja AT&T ja Dupont, Dow, Union Carbine ja Exxon. Nuo ovat nykypäivän valtioita. Mistä luulet venäläisten puhuvan valtiopäivillään? Karl Marxista? He ottavat esiin lineaarisen ohjelmoinnin laskukaavat, ja laskevat hintakustannustodennäköisyyksiä transaktioilleen ja investoinneilleen, aivan kuten mekin. Me emme enää elä kansallisvaltioiden ja ideologioiden maailmassa, herra Beale. Maailma on kasa korporaatioita, vääjäämättömästi liiketoiminnan lakien määrittämä. Maailma on bisnes, herra Beale.

(Kumulatiivisesti tulkittuna, maailman integraatio kokonaisuutena, erityisesti taloudellisen globalisaation ja myyttisten ”vapaiden markkinoiden” kapitalismin ominaisuuksien mielessä, esittää todellista ”imperiumia” itsessään. Harvoilla on mahdollisuus paeta Maailmanpankin, IMF:n ”rakenneuudistuksia” ja ”ehtoja” tai WTO:n välimiesmenettelyä. Noita kansainvälisiä rahoitusinstituutioita, jotka silti määrittävät sen mitä taloudellinen globalisaatio tarkoittaa, vaikkakin heikosti. Sellainen valta on globalisaatiolla, että omana elinaikanamme tulemme todenäköisesti näkemään kaikkien kansallisvaltioiden integraation yksittäiseksi, globaaliksi, vapaamarkkinajärjestelmäksi. — Jim Garrison, President, State of the World Forum )

Ja eriarvoisuuden jatkuessa, luonnollisesti useammasta ihmisestä tulee epätoivoinen… niin että systeemi pakotetaan keksimään uusia tapoja hoidella ne jotka haastavat systeemin… joten he kehittivät terroristin idean. Termi terroristi on tyhjä leima, joka on suunniteltu annettavaksi kenelle tahansa ihmiselle tai ryhmälle joka valitsee haastaa valtaapitävät.

Tätä ei pidä sekoittaa fiktionaaliseen Al Qaedaan, joka itse asiassa on nimi joka on annettu tietokannalle jossa on USA:n tukemia mujahideeneja 1980-luvulta.

(“Totuus on, että ei ole olemassa islamilaista armeijaa tai terroristiryhmää nimeltä Al Qaida. Ja jokainen vähänkään asioista tietävä tiedustelu-upseeri tietää tämän. Mutta on käynnissä propagandakampanja jolla saada kansa uskomaan tällaisen entiteetin läsnäolo… maa tämän propagandan taustalla on USA.” — Pierre-Henry Bunel, entinen Ranskan tiedustelupalvelun upseeri )

Vuonna 2007 puolustusministeriö sai 161.8 miljardia dollaria niin kutsuttuun ”globaaliin terrorisminvastaiseen sotaan”. National Counter terrorism Centerin mukaan vuonna 2004 noin 2000 ihmistä kuoli kansainvälisesti terroristitoimissa. Tuosta määrästä noin 70 oli amerikkalaisia. Tätä numeroa käyttäen keskiarvona, joka on erittäin runsas, on kiinnostavaa havaita että kaksinkertainen määrä ihmisiä kuolee pähkinäallergiasta vuodessa kuin terrorismin takia. Samaan aikaan Amerikan suurin kuolinsyy on sydäntauti, joka tappaa noin 450 tuhatta vuosittain. Ja vuonna 2007 hallitus allokoi rahaa tämän ongelman ratkaisemiseksi noin 3 miljardia.

Tämä tarkoittaa, että USA:n hallitus vuonna 2007 käytti 54 kertaisen määrän rahaa terrorismintorjuntaan, kuin se käytti ehkäisemään sairautta joka tappaa 6600 kertaa enemmän ihmisiä vuosittain kuin terrorismi tekee.

Kuitenkin kun leimat terrorismi ja Al-Qaida lyödään mielivaltaisesti jokaiseen uutisraporttiin joka liittyy mihinkään USA:n vastaiseen toimeen, myytti kasvaa entisestään. Vuoden 2008 puolessa välissä USA:n oikeusministeri ehdotti, että USA:n kongressi virallisesti julistaisi sodan fantasiaa vastaan. Puhumattakaan heinäkuusta 2008, josta lähtien on ollut yli 1 miljoonaa ihmistä ”USA:n terroristilistalla”.

Nämä niinkutsutut terrorisminvastaiset toimet totta kai eivät mitenkään liity yhteiskunnalliseen suojaan, ne liittyvät vallanpitäjien aseman säilyttämiseen antiamerikkalaisen sentimentin kasvaessa sekä kotimaassa että muualla, joka perustuu korporaatioimperiumin kasvattamisen lailliseen ahneuteen, joka nyt käyttää maailmaa hyväksi.

Todelliset maailmamme terroristit eivät tapaa laiturilla keskiyöllä, tai huuda allahu akbar ennen väkivallantekoa. Todelliset terroristit maailmassamme pitävät 5000 dollarin pukua ja ovat töissä korkeimmissa asemissa rahoituksessa, hallituksessa ja bisneksessä.

Joten mitä tehdä? Miten pysäytämme ahneuden ja korruption systeemin jolla on niin paljon valtaa ja momenttia. Miten pysäytämme poikkeuksellisen ryhmäkäyttäytymisen joka ei tunne myötätuntoa miljoonien irakilaisten tai afganistanilaisten teurastukselle, niin että korporatokratia voi kontrolloida energiaresursseja ja oopiumtuotantoa Wall Streein liikevoittojen hyväksi?

( Ennen vuotta 1980 Afghanistan tuotti 0% maailman oopiumista, USA:n/CIA:n tukemien mujahideenien voitettua sodan Afganistanissa vuoteen 1986 mennessä ne tuottivat maailman heroiinista 40%. Vuoteen 1999 mennessä ne tuottivat 80% koko markkinoiden tuotannosta. Mutta sitten jotain odottamatonta tapahtui, ja vuoteen 2000 mennessä he olivat tuhonneet suurimman osan oopium-pelloista. Tuotanto romahti yli 3000 tonnista vaivaiseen 185 tonniin, 94% romahdus. Syyskuun 9. päivänä 2001 Afganistanin valloitus oli Bushin pöydällä. Kaksi päivää myöhemmin heillä oli tekosyy. Nyt Afganistanin tuotanto on USA:n kontrollissa, joka nyt tuottaa yli 90 prosenttia maailman opiaattihuumeista.

Miten me pysäytämme ahneuden ja korruption järjestelmän, joka tuomitsee köyhät hikipajaorjuuteen Madison Avenuen rikkaita hyödyttämään? Miten pysäytämme systeemin joka järjestää false flag -terrori-iskuja manipuloidakseen ihmisiä? Tai systeemin joka luo sosiaalisen toiminnan malleja jotka ovat luonnostaan hyväksikäyttäviä? Tai systeemin joka systemaattisesti vähentää yksilönvapauksia ja rikkoo ihmisoikeuksia suojellakseen itseään omilta vioiltaan?

Mitä teemme useille salaisille instituutioille kuten Council on Foreign Relationsa, Trilateraalinen komissio tai Bilderberg-ryhmä, tai muille epädemokraattisesti kokoontuville ryhmille, jotka suljettujen ovien takana juonivat poliittisten, taloudellisten, yhteiskunnallisten ja ympäristöllisten elämiemme elementtien kontrolloimiseksi?

Vastauksen löytämiseksi kysymykseen meidän tulee ensin tunnustaa allaoleva juurisyy, sillä itsekkäät, korruptoituneet, valtaan ja rahaan perustuvat ryhmät eivät ole todellinen ongelman lähde…. ne ovat sairauden oireita.

OSA 3:

[TEKSTI RUUDULLA:]

“AHNEUS JA KILPAILU EIVÄT OLE SEURAUSTA MUUTTAMATTOMASTA IHMISLUONTEESTA… AHNEUS JA NIUKKUUDNE PELKO OVAT ITSE ASIASSA LUOTUJA JA VAHVISTETTUJA… SUORA SEURAUS SIITÄ ETTÄ JOUDUMME KAMPPAILEMAAN KESKENÄMME SELVIYTYMISESTÄ”
— Bernard Lietaer, EU:n valuuttajärjestelmän perustaja

[FRESCO]

“Nimeni on Jacque Fresco. Olen teollinen insinööri ja yhteiskuntainsinööri. Minua kiinnostaa paljon yhteiskunta, ja sellaisen järjestelmän kehittäminen joka on kestävä… kaikille ihmisille.

Ensinnäkin, sana korruptio on rahallinen keksintö. Se hairahtunut käytös, käytös joka häiritsee ihmisten hyvinvointia. Tässä puhutaan ihmisten käyttäytymisestä, ja ihmisen käyttäytyminen vaikuttaa olevan ympäristön määrittämää, mikä tarkoittaa, että jos intiaanit kasvattaisivat sinut lapsena, etkä koskaan näkisi mitään muuta, sinulla olisi heidän arvojärjestelmänsä.

Ja tämä pätee myös kansa kuntiin, yksilöihin, perheisiin. He yrittävät indoktrinoida lapsensa heidän omaan ja valtionsa uskoon, ja he saavat heidät tuntemaan kuin he olisivat osa sitä. Ja he rakentavat yhteiskuntaa, mitä he nimittävät ’vakiintuneeksi’. He vakiinnuttavat tietyn näkökannan, ja pyrkivät pitämään sen. Vaikka kaikki yhteiskunnat oikeasti muotoutuvat, eivät vakiinnu. Ja niin, he kamppailevat kaikkia ideoita vastaan jotka tulisivat systeemin väliin. Hallitukset yrittävät säilyttää sen mikä pitää heidät vallassa. Ihmisiä ei valita poliittisiin virkoihin muuttamaan mitään… heidät valitaan pitämään asiat samanlaisina. Joten, korruption perusta on yhteiskunnassamme. Teen tämän selväksi. Kaikki kansallisvaltiot ovat, täten, periaatteessa korruptoituneita, koska ne pyrkivät säilyttämään olemassaolevat instituutiot. En yritä antaa pisteitä kaikille kansallisvaltioille, mutta kommunismi, sosialismi, fasismi, vapaan yrittäjyyden markkinatalous ja kaikki niiden alakulttuurit ovat samaa… ne ovat periaatteessa samaa… ne ovat periaatteessa kaikki korruptoituneita.

[KERTOJA:]

Yhteiskunnallisten instituutioidemme kaikkein perimmäisin ominaisuus on niiden tarve säilyttää itsensä. Puhuimmepa sitten korporaatiosta, uskonnosta tai hallituksesta, niillä on kaikilla mielessä ensimmäisenä instituution itsensä säilyttäminen.

Esimerkiksi, viimeisin asia jonka öljy-yritys haluaa on että käytetään energiaa johon sillä ei ole sanavaltaa, sillä se tekee yrityksestä vähemmän relevantin yhteiskunnallisesti. Samoin kylmä sota ja Neuvostoliiton hajoaminen oli, todellisuudessa, tapa säilyttää ja pitkittää vakiintunutta USA:n taloudellista ja globaalia hegemoniaa. Samalla tavoin uskonnot ehdollistavat ihmisiä tuntemaan syyllisyyttä luonnollisista taipumuksista, joista jokainen väittää tarjoavansa ainoan polun anteeksiantoon ja pelastukseen.

Tämän institutionaalisen itsesuojelun ytimessä on rahajärjestelmä, sillä raha tarjoaa keinon valtaan ja säilymiseen.

Täten, aivan niinkuin köyhä saattaisi olla pakotettu varastamaan selviytyäkseen, on luonnollinen taipumus tehdä mitä tahansa jatkaakseen instituution kannattavuutta. Tämä tekee liikevoittopohjaisen instituution muuttamisesta vaikeaa, sillä se asettaa vaaraan sekä suuren määrän ihmisiä, että halutun, materialistisen elämäntyylin joka liittyy valtaan ja rikkauksiin.

Täten instituution säilyttämisen pakko, huolimatta sen yhteiskunnallisesta relevanssista, on suureksi osaksi perua tarpeessa saada rahaa ja liikevoittoa.

[OTSIKKO : “INDUSTRY”]

[FRESCO:]

‘Mitä hyötyä siitä on minulle’ on tapa jolla ihmiset ajattelevat. Ja niin jos joku tekee rahaa myymällä tiettyjä tuotteita, luonnollisesti hän aikoo kamppailla jotain toista tuotetta vastaan joka uhkaa hänen instituutiotaan. Täten ihmiset eivät voi olla reiluja ja ihmiset eivät luota toisiinsa. Joku kaveri tulee luoksesi ja sanoo ”Minulla on sinulle juuri etsimäsi asunto.” Hän on myyntimies. Kun tohtori sanoo ”Munuaisesi täytyy leikata”, en tiedä yrittääkö hän saada jahtia maksetuksi vai leikata munuaista. Se on vaikeaa rahajärjestelmässä luottaa ihmisiin.

Jos tulisit kauppaani ja sanoisin että tämä lamppu tässä on hyvä mutta naapurissa on vielä parempi, en pysyisi bisneksessä kauhean kauaa. Joten kun sanot että teollisuudenala huolehtii ihmisistä, se ei ole totta. Heillä ei ole varaa olla eettisiä. Systeemisi ei ole suunniteltu palvelemaan ihmisten hyvinvointia. Ei olisi työpaikkojen ulkoistamisia jos he välittäisivät ihmisistä. Teollisuutta ei kiinnosta. He palkkaavat ihmisiä vain sen takia, että sitä ei vielä olla automatisoitu. Joten ei kannata puhua säädyllisyydestä ja etiikasta.

[KERTOJA:]

On tärkeä huomauttaa, että huolimatta yhteiskuntajärjestyksestä, olipa se sitten fasistinen, sosialistinen, kapitalistinen tai kommunistinen, allaoleva mekaniikka on silti raha, työ ja kilpailu.

Kommunistinen Kiina ei ole vähemmän kapitalistisempi kuin USA. Ainoa ero on siinä määrässä kuinka paljon valtio tulee väliin yritystoiminnassa.

Todellisuus on, että ”monetarismi”, niinsanotusti, on todellinen mekanismi joka ohjaa kaikkien planeetan maiden intressejä. Kaikkein aggressiivisin ja täten myös alistavin muoto tästä monetarismista on vapaiden markkinoiden yrittäjyys. Perustavanlaatuinen perspektiivi, jota ovat kehitelleet muinaiset vapaiden markkinoiden ekonomistit, kuten Adam Smith, on että oman edun tavoittelu ja kilpailu johtaa yhteiskunnalliseen vaurauteen, kilpailun luodessa insentiivin, mikä motivoi ihmisiä puskemaan eteenpäin.

Kuitenkin, se mistä ei puhuta on miten kilpailuperustainen talous vääjäämättä johtaa strategiseen korruptioon, rahan ja vallan keskittymiseen, yhteiskunnalliseen eriytymiseen, työvoiman väärinkäyttöön ja lopulta piilevään pikkueliitin hallituksen kautta toteutettuun diktatuuriin.

Sana korruptio on usein määritelty moraalisena perversiona. Jos yritys kaataa myrkkyjätettä mereen säästääkseen rahaa, suurin osa ihmisistä pitää tätä korruptoituneena käyttäytymisenä. Hienovaraisemmalla tasolla, kun WalMart siirtää toiminnan pikkukaupunkiin ja pakottaa muut liikkeet lopettamaan toiminnan, sillä he eivät kykene kilpailemaan, syntyy harmaa alue…. Sillä mitä WalMart itse asiassa tekikään väärin? Miksi heitä tulisi kiinnostaa se mitä mummokerhon organisaatioita he tuhoavat?

Kuitenkin hienovaraisemmin, kun joku saa potkut duunistaan, koska uusi kone on luotu joka voi tehdä saman homman vähemmillä kuluilla, ihmiset pyrkivät hyväksymään tämän koska ”sellaista se vaan on”, eikä tätä nähdä olennaisesti korruptoituneena epäinhimillisyytenä. Koska fakta on, että olipa kyseessä myrkkyjen kaataminen vesiin, monopoliasema bisneksessä tai työvoiman pienentäminen, motiivi on sama: liikevoitto. He ovat kaikki eri eri asteella osa samaa itsesuojelumekanismia, joka aina asettaa ihmisten hyvinvoinnin rahamäärän taakse.  Täten korruptio ei ole monetarismin sivutuote, se on sen perusta. Ja vaikka useimmat hyväksyvät tämän toiminnan jollain tasolla, suurin osa pysyy naiiveina siitl miten laajat vaikutukset sellaisella itsekkäällä mekanismilla on yhteiskuntaa johtavana periaatteena

******

[MSNBC:N UUTISKLIPPI]

“Sisäiset dokumentit paljastavat, että tämä tiesi absoluuttisesti että heillä oli AIDS-viruksen saastuttamaa lääkettä, että he vetivät tuotteen pois markkinoilta USA:ssa ja sitten dumppasivat sen Ranskaan ja Eurooppaan, Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. USA:n hallitus salli sen tapahtua, FDA salli sen tapahtua ja nyt hallitus on täysin kääntänyt katseensa muualle. Tuhannet syyttömät verenvuotopotilaat ovat kuolleet AIDSiin. Tämä yritys tiesi tasan tarkkaan että se oli infektoitunut AIDSilla. He dumppasivat sen koska he halusivat tehdä tällä rahaa.”

[OTSIKKO: “POLITIIKKA”]

[FRESCO]

Ja tuon takia he eivät tiedä ketä valita. He ajattelevat demokratian termein, mikä ei ole mahdollista rahataloudessa. Jos sinulla on enemmän rahaa mainostaa paikkaasi, paikkaa jonka haluat hallituksessa, se ei ole demokratiaa. Se palvelee vain niitä joilla on erikoisetuja. Kyseessä on aina elitistien, rahairkkaiden diktatuuri.

[TEKSTI RUUDULLA:] “MEILLÄ VOI OLLA JOKO DEMOKRATIA TAI VOIMME KESKITTÄÄ PALJON VAURAUTTA MUUTAMAN KÄSIIN, MUTTA MEILLÄ EI VOI OLLA MOLEMPIA.” — Louis Brandeis, korkeimman oikeuden tuomari

[KERTOJA]

On mielenkiintoinen havainto huomata miten tuntemattomat persoonat maagisesti ilmestyvät skenelle presidenttiehdokkaina. Sitten, ennen kuin huomaatkaan, jotenkin jäljelle jää valinta pienestä ryhmästä äärimmäisen varakkaita ihmisiä, jotka epäilyttävästi ovat valinneet saman laajan yhteiskunnallisen näkökannan.

Selvästi koko homma on pelkkä vitsi.

Ehdokkaiksi asetetut ovat siellä koska heidät on koko show’ta pyörittävä rahavalta nähnyt sopiviksi.

Kuitenkin monet, jotka ymmärtävät demokratian illuusion, usein ajattelevat: jos voisimme saada vain rehellisiä, eettisiä poliitikkoja valtaan, silloin kaikki olisi ok. No, vaikka tämä idea on totta kai järkeenkäypä vakiintuneessa maailmankuvassamme, se on, valitettavasti, vain yksi harhaluulo lisää. Sillä kun puhutaan asioista jotka ovat oikeasti tärkeitä, poliitiikan instituutio, ja näin myös poliitikot, eivät ole millään tasolla relevantteja sen suhteen mikä saa maailmamme ja yhteiskuntamme toimimaan.

[FRESCO:]

“Poliitikkoni eivät ole niitä jotka ongelmamme ratkaisevat. Heillä ei ole teknisiiä kykyjä. He eivät tiedä miten ratkaista ongelmia. Vaikka he olisivat vilpittömiä, he eivät tiedä miten ratkaista ongelmia. Teknikot ovat niitä jotka tuottavat desalinaation vedenpuhdistamoon. Teknikot ovat niitä jotka luovat autot, ja koneet jotka lämmittävät talosi, ja viilentävät sen kesällä. Teknologia on se joka ratkaisee ongelmia, ei politiikka. Politiikka ei voi ratkaista ongelmia koska se ei ole sen tehtävä.

Kovin harvat ihmiset nykyään pysähtyvät miettimään sitä mikä heidän elämäänsä parantaa. Onko se raha? Selvästikään ei… Rahaa ei voi syödä eikä sillä voi saada autoa kulkemaan… onko se politiikka? — Ainoa mitä poliitikot tekevät on luonnostelevat lakeja, asettavat budjetteja ja julistavat sotia. Onko se uskonto? Ei tietenkään…. Uskonto ei luo mitään muuta kuin aineetonta emotionaalista helpotusta niille jotka sitä kaipaavat.

Todellinen lahja joka meillä ihmisillä on, on se mikä on ollut vastuussa kaikesta kehityksestä… teknologia.

[OTSIKKO: “TEKNOLOGIA”]

Mitä teknologia on? Teknologia on kynä, joka sallii kiinteyttää ideoita paperille kommunikointia varten. Teknologia on auto, joka mahdollistaa matkustamisen nopeammin kuin jalkaisin. Teknologia on silmälasit joka sallii niiden nähdä jotka tarvitsevat näkökykyä.

Teknologian soveltaminen itsessään on ihmisominaisuuksien laajennus, joka vähentää vaivaa ja vapauttaa ihmiset tietystä ongelmasta. Kuvittele minkälaista elämäsi olisi ilman puhelinta, tai uunia, tai tietokonetta, tai lentokonetta. Kaikki kotonasi, jota pidät itsestäänselvyytenä, ovikellosta astianpesukoneisiin on teknologiaa, joka on saanut alkunsa ihmisteknikoiden luovasta, tieteellisestä neroudesta. Ei rahasta, politiikasta tai uskonnosta. Ne ovat vääriä instituutioita.

[FRESCO:]

Kongressin edustajalle kirjoittaminen on hienoa. He sanovat että kirjoita edustajallesi jos haluat jotain tehtävän. Ihmiset Washingtonissa tulisi olla teknologian eturintamassa, humanismin eturintamassa, rikollisuuden eturintamassa… kaikkien seikkojen, jotka muokkaavat käyttäytymistämme. Ei tarvitse kirjoittaa edustajalle. Minkälaisia ihmisiä ovat he jotka tuohon hommaan pääsevät?

Tulevaisuudessa on suuria vaikeuksia…

Kysymys poliitikkojen mieliin syttyy on ”miten paljon tämä projekti maksaa?” Kysymys ei ole ”onko meillä resursseja?” ja meillä kun on resurssit nykyään, asuttaa kaikki, rakentaa sairaaloita joka puolelle, rakentaa kouluja joka puolelle, hienoimmat laitteet laboratorioihin opetusta ja tutkimusta varten. Meillä on kaikki tuo, mutta meillä on rahajärjestelmä, ja rahajärjestelmässä on liikevoitto.

[KERTOJA:]

Mikä on liikevoittojärjestelmää eteenpäin vievä mekanismi, muu kuin oman edun tavoittelu? Mikä on se mikä ylläpitää kilpailullista särmää? Onko se suuri tehokkuus ja kestävyys? Ei. Se ei ole osa designia. Mikään liikevoittoon perustuvassa yhteiskunnassamme ei ole edes lähelläkään kestävää tai tehokasta. Jos olisi, ei olisi miljoonien dollarien palvelutaloutta autoille, eikä keskivertoelektroniikan keskielinikä olisi alle 3kk ennen kuin ne ovat vanhentuneita.

Onko se runsaus? Ei todellakaan…. Runsaus, joka perustuu kysynnän ja tarjonnan lakeihin on itse asiassa negatiivinen asia. Jos timanttiyritys löytää 10 kertaa normaalin määrän timantteja kaivostoimintansa aikana, se tarkoittaa että timanttien tarjonta on kasvanut, mikä tarkoittaa että kustannus ja tuotot per timantti tippuvat.

Tehokkuus, kestävyys ja runsaus ovat liikevoiton vihollisia. Vain NIUKKUUDEN mekanismi kasvattaa liikevoittoa.

[OTSIKKO: NIUKKUUS]

[FRESCO]

“Mitä on niukkuus? Sillä pidetään tuotteet arvokkaina. Öljyn tuotannon vähentäminen kasvattaa hintoja. Timanttien niukkuus pitää niiden hinnat korkeina. He polttavat timantteja Kimberlyn timanttikaivoksilla — timantit ovat hiiltä — se pitää hinnat korkeina.”

[NIUKKUUS:]

Joten mitä se tarkoittaa yhteiskunnalle kun niukkuus, joko luonnollinen tai manipuloitu, on hyödyllinen olosuhde teollisuudelle?

Se tarkoittaa, että kestävyys ja runsaus eivät koskaan esiinny liikevoittojärjestelmässä, sillä se yksinkertaisesti on vastoin rakenteen luonnetta. Täten, on mahdotonta olla maailmassa ilman köyhyttä tai sotaa, on mahdotonta jatkuvasti edistää teknologiaa sen tehokkaimpiin ja tuottavimpiin tiloihin… ja kaikkein dramaattisimpana, on mahdotonta odottaa ihmisolennon käyttäytyvän todella eettisellä tai kunnollisella tavalla.

[OTSIKKO: “IHMISLUONNE VAIKO IHMISKÄYTÖS?”]

[FRESCO:]

Ihmiset käyttävät sanaa vaisto. Koska he eivät osaa ottaa huomioon käyttäytymistä. He istuvat ja tarkkailevat, heidän puutteellisine tietoineen, ja sanovat asioita kuten: ”Ihmiset on rakennettu tietynlaisiksi, ahneus on luonnollista”…aivan kuin he olisivat työskennelleet vuosia asian parissa, ja että ilmiö ei ole sen epäluonnollisempi kuin vaatteiden päällä pitäminen.

[MEADOWS:]

Se mitä me haluamme tehdä, on eliminoida ongelmien lähteet. Eliminoida prosessit jotka tuottavat ahneutta ja suvaitsemattomuutta ja ennakkoluuloja ja ihmisten hyväksikäyttöä ja elitismiä. Eliminoida tarpeen vankiloille ja sosiaalituille. Meillä on aina ollut näitä ongelmia koska me olemme aina eläneet niukkuudessa ja vaihdannassa ja rahajärjestelmässä joka on tuottanut niukkuutta.

[FRESCO:]

Jos poistat olosuhteet, jotka saavat aikaan niinkutsuttua yhteiskunnallisesti hyökkäävää käytöstä, se ei enää ole olemassa. Joku sanoo: ”eikö tuo ole synnynnäistä?” Ei, se ei ole.

[MEADOWS:]

Ei ole olemassa ihmisluonnetta, on olemassa ihmiskäytöstä. Ja se on aina muuttunut historian saatossa. Et synny ahneeksi tai suvaitsemattomaksi tai korruptoituneeksi tai vihaajaksi. Se opitaan yhteiskunnassa.

[FRESCO:]

Sota, köyhyys, korruptio, nälkä, kurjuus, ihmiskärsimys ei muutu rahajärjestelmässä. Ei tule olemaan suurta merkittävää muutosta. Vaaditaan kulttuurin muutos, arvojen muutos, ja sen tulee liittyä Maapallon kantokykyyn. Ei johonkin ihmisten mielipiteeseen tai poliitikon käsitteeseen siitä millainen maailman tulisi olla…. tai joihinkin uskonnollisiin käsitteisiin siitä miten toimia ihmisenä.

Ja se on se mihin Venus-projekti liittyy.

[OTSIKKO: “THE VENUS PROJECT”]

[FRESCO:]

Yhteiskunta, josta puhumme, on yhteiskunta joka on vapaa kaikista vanhoista taikauskomuksista, vangitsemisesta, vankiloista, poliisista, julmuudesta ja laeista. Kaikki lait tulevat katoamaan. Ja ammatit tulevat katoamaan, jotka eivät ole enää valideja, kuten pörssimeklarit, pankkiirit, mainostyypit, pois ikuisiksi ajoiksi. Koska se ei enää ole relevanttia.

[KERTOJA:]

Kun me ymmärrämme että se on teknologia, jonka ihmisen kekseliäisyys on kehittänyt, mikä vapauttaa ihmiskunnan ja kasvattaa elämänlaatuamme, me silloin tajuamme että kaikkein tärkein fokus joka meillä voi olla, on Maapallon resurssien älykkäässä hallinnoinnissa, sillä näistä luonnonvaroista me saamme materiaalit jatkaa kulkuamme kohti vaurautta.

Tämän kun ymmärrämme, me silloin näemme että raha olennaisella tavalla on este näille resursseille, sillä lähes kaikella on rahoituskustannus. Ja miksi me tarvitsemme rahaa näiden resurssien hankkimiseksi? Koska me oletamme niukkuuden, tai se on todellista. Me yleensä emme maksa ilmasta ja hanavedestä, koska niitä riittää niin paljon että niiden myynnissä ei olisi pointtia.

Joten, loogisesti puhuen, jos resurssit ja teknologiat ovat sovellettavissa kaiken luomiseen yhteiskunnassamme, niinkuin talojen, kaupunkien ja liikenteen, ja niitä on tarpeeksi runsaasti, ei olisi syytä myydä yhtään mitään. Samoin, jos automaatio ja koneet olisivat teknologisesti niin kehittyneitä, että ne helpottaisivat ihmisen työtaakkaa, silloin ei olisi syytä olla töitä… ja kun nämä yhteiskunnalliset aspektit hoituvat, ei olisi syytä olla rahaa ollenkaan.

Joten lopullinen kysymys jää jäljelle. Onko meillä Maapallolla tarpeeksi resursseja ja teknologista ymmärrystä luoda yhteiskunta sellaisella runsaudella, että kaikki mitä meillä on nyt olisi saatavilla ilman hintalappua, ilman että tarvitsee alistua työhön?

Kyllä meillä on. Meillä on resursseja ja teknologiaa joka mahdollistaa tämän, lisäksi meillä on kyky nostaa elintasoa niin korkealle, että ihmiset tulevaisuudessa katsovat taakseen sivilisaatiotamme nyt ja haukkovat henkeään siitä miten primitiivinen yhteiskuntamme olikaan.

[FRESCO:]

Venus-projekti ehdottaa täysin toisenlaista systeemiä, joka on päivitetty nykytiedon mukaiseksi.

[MEADOWS:]

Me emme koskaan ole antaneet tiedemiehien suunnitella yhteiskuntaa joka eliminoisi tylsät ja monotoniset työt, eliminoisi onnettomuudet liikenteestä, mahdollistaisi paremman elintason. Se eliminoisi myrkyt ruoistamme, antaisi meille toisen energialähteen joka olisi puhdas ja tehokas. Me voimme tehdä sen.

[OTSIKKO: RESURSSIPOHJAINEN TALOUS]

[MEADOWS:]

Suurin ero resurssipohjaisen talouden ja rahajärjestelmän välillä on, että resurssipohjainen talous on oikeasti kiinnostunut ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan. Siinä missä rahajärjestelmä on muuttunut niin vääristyneeksi, että kansan huolet ovat toissijaisia, jos ne ovat huolia ollenkaan. Kaikki tuotteet tuotetaan vain rahan saamiseksi.. Jos yhteiskunnassa on ongelma ja et voi tienata rahaa tuon ongelman ratkaisulla, silloin sitä ei toteuteta. Resurssipohjainen talous on jotain sellaista jota ei olla vielä kokeiltu. Ja kaikella nykypäivän teknologiallamme me voimme luoda yltäkylläisyyden. Sitä voidaan käyttää parantamaan jokaisen elämäntyyliä, yltäkylläisyyttä kaikille, jos me käytämme teknologiaa viisaasti ja pidämme huolta ympäristöstä.

[FRESCO:]

Se on varsin erilainen järjestelmä ja siitä on vaikeaa puhua koska kansa ei ole tarpeeksi tietoinen kaikesta mikä liittyy teknologian tilaan.

[OTSIKKO: The Venus Project: ENERGIA]

[FRESCO:]

Nykyisellään meidän ei tarvitse polttaa fossiilisia polttoaineita. Meidän ei tarvitse käyttää mikään mikä saastuttaisi ympäristöä. Monenlaisia energiamuotoja on saatavilla.

Kertoja:

Vakiintuneen systeemin vaihtoehtoiset energiamuodot, kuten vety, biopolttoaineet ja jopa ydinvoima, ovat äärimmäisen tehottomia, vaarallisia ja pyrkivät vain pitkittämään liikevoittorakennetta jonka teollisuudenala on luonut. Kun näemme propagandan läpi tajuamme itseään palvelevat instituutiot, löydämme loppumattomia määriä puhdasta, yltäkylläistä ja uusiutuvaa energiaa voimanlähteeksi.

Aurinko- ja tuulivoima ovat tunnettuja kaikkien keskuudessa, mutta niiden todellinen potentiaali ei vielä ole saatu käyttöön. Aurinkoenergiaa on niin paljon, että yksi tunti valoa keskipäivällä sisältää enemmän energiaa kuin koko maailma kuluttaa vuodessa. Jos me saamme siitä talteen edes .01 prosenttia, koko maailman ei tarvitsisi käyttää ikinä öljyä, kaasua tai mitään muutakaan. Kysymys ei ole saatavuudessa, vaan teknologiassa jolla sitä ottaa talteen. On olemassa monia kehittyneitä tapoja nykyään, joilla saada aikaan juuri tuo, mutta tarve kilpailla markkinaosuuksista vakiintuneiden rakenteiden kanssa estää kehitystä.

Sitten on tuulivoima. Tuulivoima on pitkään nähty heikkoja, paikallisena, epäkäytännöllisenä. Tämä ei pidä yksinkertaisesti paikkaansa. USA:n energiaministeriö myönsi vuonna 2007, että jos tuulivoimaa käytettäisiin edes kolmessa Amerikan 50 osavaltiosta, se voisi tuottaa sähköä koko kansakunnalle.

Sitten on myös varsin tuntemattomat nousuvesi- ja aaltoenergia. Nousuvesienergiaa saadaan nousuvesistä merissä. Turbiinit, jotka saavat tämän liikkeen talteen, tuottavat sähköä. Britanniassa on 42 paikkaa, joista ennustetaan että 34% kaikesta Britannian energiasta voisi tulla nousuvesistä yksistään. Aaltoenergialla, joka kerää meren pintaliikkeistä energiaa, arvioidaan olevan globaali potentiaali 80 tuhannen terawatin verran vuodessa. Tämä tarkoittaa, että 50% koko planeetan energiakulutuksesta voitaisiin tuottaa tällä tavalla yksistään.

On tärkeää huomauttaa, että nousuvesi-, aalto-, aurinko- ja tuulivoima ei vaadi paljon mitään energiaa alle, toisin kuin hiili, öljy, biomassa, vety ja kaikki muut.

Näiden neljän yhdistelmästä pelkästään, jos ne kerätään tarpeeksi tehokkaasti, voitaisiin saada energiaa koko maailmalle ikuisiksi ajoiksi.

On myös eräs toinen puhtaan, uusiutuvan energian muoto, joka voittaa nuo kaikki: maalämpö.

Maalämpö käyttää hyväksi lämmönkeruuta, joka yksinkertaisen vettä hyödyntävän prosessin kautta onnistuu luomaan suuria määriä energiaa puhtaasti. Vuonna 2006 MIT:n raportti maalämmöstä havaitsi, että 13 tuhatta zetajoulea voimaa on saatavilla Maapallolla, ja mahdollisuus on 2000 zj saada helposti paremmalla teknologialla. Kokonaiskulutus kaikissa maissa planeetalla on noin puolikas zetajoule vuodessa. Tämä tarkoittaa, että 4000 vuotta planeetan energiakulutusta voidaan saada yksin tuota kautta. Ja kun me ymmärrämme, että Maapallon lämmöntuotanto uusiutuu jatkuvasti, tämä energia on oikeasti rajatonta ja sitä voidaan käyttää ikuisesti.

Nämä energianlähteet ovat vain muutama puhtaista, uusiutuvista tavoista jotka saatavillamme ovat, ja ajan kuluessa löytyy uusia.

Suuri realisaatio on, että meillä on täydellinen energian yltäkylläisyys, ilman tarvetta saasteille, perinteiselle säilyttämiselle, tai edes hintalapulle.

[OTSIKKO: THE VENUS PROJECT – JOUKKOLIIKENNE]

Entäpä sitten joukkoliikenne? Yleisimmät kulkuvälineet yhteiskunnissamme ovat auto ja lentokone, joista molemmat tarvitsevat bensaa toimiakseen.

Auton tapauksessa akkuteknologiaa tarvitaan sähköautoon, joka voi mennä yli 100 mailia tunnissa yli 200 mailin matkan yhdellä latauksella. Tällaisia on ollut olemassa jo monta vuotta. Kuitenkin, johtuen öljyteollisuuden akkupatenteista, jotka rajaavat niiden saatavuutta markkina-aseman säilyttämiseksi, yhdistettynä poliittisiin paineisiin energiateollisuuden taholta, tämän teknologian saatavuus on rajoitettua.

Ei ole olemassa syytä sille, muu kuin puhdas, korruptoitunut liikevoiton tavoittelu, että joka ikinen auto maailmassa toimisi pääosin sähköllä ja täysin puhtaasti, ilman tarvetta bensalle.

Mitä lentokoneisiin tulee, on aika tajuta että tämä matkustustapa on tehoton, kömpelö, hidas ja saastuttaa liikaa.

Tämä on Mag Lev -juna. Se käyttää magneetteja työntövoiman tuottamiseen. Se lepää täysin magneettikentän päällä, ja vaatii vähemmän kuin 2% energiaa kuin lentokoneet. Junassa ei ole pyöriä, joten mikään ei voi kulua. Nykyinen maksiminopeus on 361 mailia tunnissa, kuitenkin tuo versio on vanhanaikainen.

Orgnaisaatio nimeltään ET3, jolla on yhteyksiä Venus-projektiin, on kehitellyt putki-maglevin joka voi kulkea yli 4000 mailia tunnissa, liikkumattomassa, kitkattomassa putkessa, joka voi mennä maan päällä tai veden alla. Kuvittele meneväsi Los Angelesista New Yorkiin pitkälle lounaalle, tai Washingtonista Pekingiin 2 tunnissa. Tämä on mannertenvälisen matkailun tulevaisuus. Nopea, puhdas ja murto-osalla käytetystä energiasta.

Itse asiassa, maglevin, akkuteknologioiden ja maalämmön mukana lähtee syy käyttää fossiilisia polttoaineita kokonaan. Ja me voimme tehdä tämän nyt, jos meitä ei pidättelisi liikevoittomekanismi.

[OTSIKKO: TYÖ]

[FRESCO:]

Nyt Amerikka liikkuu kohti fasismia. Sillä on taipumus pitää fasistista maailmankuvaa johtuen sen dominantista filosofiasta ja uskonnosta. Amerikan teollisuus on olennaisesti fasistinen instituutio. Jos et ymmärrä tätä, joudut pian diktatuuriin.

[MEADOWS:]

Meille puhutaan työn kunnioitettavuuden käsitteestä. Ja oikeasti näen sen vain maksettuna orjuutena.

[FRESCO]:

Sinulle uskotellaan, että sinun tulee tienata leipäsi hikoilemalla. Se pitää ihmiset aisoissa. Ihmisten vapauttaminen raadannasta, itseään toistavista töistä, jotka tekevät heistä tyhmiä. Se ryöstää heidät. Yhteiskunnassamme, joka on resurssipohjainen talous, koneet vapauttavat ihmiset. Sitä ei voi kuvitella, koska emme koskaan ole eläneet sellaisessa maailmassa.

[OTSIKKO: AUTOMAATIO]

[KERTOJA:]

Jos katsomme menneisyyteen, näemme selkeän kuvion koneautomaatiossa, joka hitaasti korvaa ihmistyön. Hissimiesten katoamisesta autotehtaan lähes täydelliseen automatisointiin, fakta on että automaatio kasvaa ja ihmistyön tarve katoaa. Tämä luo vakavan konfliktin, joka osoittaa rahajärjestelmään perustuvan systeemin valheellisuuden…. ihmistyö on suoraan kilpailussa teknologisen kehityksen kanssa. Täten, ottaen huomioon liikevoiton perustärkeyden teollisuudessa, ihmiset saavat jatkuvasti potkut ja kone korvaa heidät.

[FRESCO:]

Kun teollisuus turvautuu koneeseen, sen sijaan että lyhentäisi työpäivää, he sopeuttavat, menetät työpaikkasi, joten sinulla on oikeus pelätä koneita.

[KERTOJA:]

Korkean teknologian resurssipohjaisessa taloudessa on konservatiivista sanoa, että noin 90% kaikista nykyisistä työpaikoista voidaan korvata koneilla. Ihmisten vapauttaminen elämään elämäänsä ilman orjuutta. Sillä tämä on teknologian pointti itsessään. Ja ajan mittaan, nanoteknologialla ja muilla kehittyneillä tieteen muodoilla ei ole kaukaa haettua nähdä miten jopa monimutkaiset sairaanhoitoprosessit voidaan antaa koneille. Niillä voi olla myös hyvä onnistumisprosentti suhteessa ihmisiin.

Polku on selkeä, mutta rahaan perustuvat rakenteemme, jotka vaativat työn tekoa tulojen hankkimiseksi, estävät tämän kehityksen, sillä ihmiset tarvitsevat työpaikkoja selvitäkseen. Homman nimi on, että tämä järjestelmä täytyy mennä pois, tai muuten emme voi koskana olla vapaita ja teknologia jää jatkuvasti.

[FRESCO:]

Kun koneet puhdistavat viemärit, se vapauttaa ihmiset sen tekemisestä. Joten koneita voidaan pitää ihmisen suorittamisen jatkeina.

KERTOJA:

Monilla ammateilla nykyään ei ole perustaa olla olemassa resurssipohjaisessa taloudessa…. kuten mikä tahansa mikä liittyy johtamiseen, rahaan, mainontaan ja lakeihin. Sillä ilman rahaa suuri määrä nykyään tehdyistä rikoksista ei koskaan tapahtuisi. Lähes kaiki rikokset ovat seurausta rahajärjestelmästä joko suoraan, tai sen neuroosin kautta joka syntyy rahan puutteesta. Täten lait itsessään lakkaavat olemasta.

[FRESCO:]

Jos henkilö joka astuu autoon ja on kännissä ja auto heiluu paljon, silloin se on heiluri joka heiluu edestakaisin ja joka saa auton ajamaan sivuun, ei mikään laki. Jos autoihin asentaa tutkat ja kaikuluotaimet, ne on mahdollista saada käyttäytymään niin etteivät ne osu toisiinsa. Ihmisten luomat lait ovat yrityksiä käsitellä näitä ongelmia, ja koska ei tiedetä miten ne ratkaistaan, he luovat aina uuden lain.

[KERTOJA:]

USA:ssa, kaikkein yksityistetyimmässä kapitalistisessa maassa planeetallamme, ei tulisi yllättää ketään että siellä on myös suurin vankipopulaatio maailmassa, joka kasvaa joka vuosi. Tilastollisesti suurin osa näistä on kouluttamattomia ja tulevat köyhistä, puutteellisista oloista. Ja vastoin propagandaa, tämä ympäristön ehdollistaminen houkuttelee heidät rikoksen ja väkivallan poluille. Kuitenkin, yhteiskunta katsoo toiseen suuntaan tässä.

Laki- ja vankilajärjestelmät ovat vain yksi esimerkki lisää siitä miten yhteiskuntamme välttelee tutkimasta käyttäytymisen juurisyytä. Miljardeja kulutetaan joka vuosi vankiloihin ja poliisiin, vaikka vain murto-osa kulutetaan köyhyyden poistoon, joka on yksi pääsyistä miksi ihmiset eksyvät rikoksiin.

Niin kauan kuin meillä on talousjärjestelmä joka haluaa ja luo niukkuutta ja puutetta, rikollisuus ei koskaan mene pois.

[FRESCO:]

Jos ihmiset saisivat tarpeensa tyydytettyä ilman alistumista, velkaa, vaihdantaa, kauppaa… he käyttäytyisivät todella eri tavalla. Kaikki haluavat nämä asiat ilman hintalappua. Nyt kuitenkin ”täytyy olla hinta, se motivoi ihmistä… jos ihminen saa kaiken ilmaiseksi hän vain lekottelee auringossa”. Se on myytti jota pitkitetään. Ihmiset kulttuurissamme opetetaan uskomaan, että rahajärjestelmä tuottaa insentiivejä. Jos heillä on pääsy kaikkeen, miksi he haluaisivat  tehdä mitään. He menettävät insentiivinsä. Tuota opetetaan tukemaan rahajärjestelmää.

[MEADOWS:]

Kun raha otetaan pois kuviosta, olisi paljon muunlaisia insentiivejä, erittäin erilaisia insentiivejä.

[FRESCO:]

Kun ihmiset saavat perustarpeensa tyydytettyä, heidän insentiivinsä muuttuvat. Syntyy uusia insentiivejä. Jos luot maalauksen josta nautit, nautit myös sen antamisesta lahjaksi, ei sen myymisestä.

[OTSIKKO: KOULUTUS]

[MEADOWS:]

Mielestäni suurin osa nykymaailman koulutuksesta tuottaa edelleen henkilöitä työntekijöiksi… se on erittäin erikoistunutta. He eivät ole yleismiehiä, ihmiset eivät tiedä monista eri asioista. Mielestäni ei saa ihmisiä menemään sotaan jos he tietävät paljon monista asioista. Mielestäni koulutus on usein ulkolukua ja ihmisille ei opeteta ongelmanratkaisua. Heille ei anneta työkaluja, emotionaalisesti tai omalla alallaan, siitä miten ajatella kriittisesti. Koulutus resurssipohjaisessa taloudessa olisi varsin erilaista.

[FRESCO:]

Yhteiskuntamme suurin huoli on henkinen kehitys…. ja miten motivoida jokaista suurimpaan potentiaaliinsa. Koska filosofiamme on, että mitä älykkäämpiä ihmiset ovat, sitä rikkaampi on maailma, koska jokaisesta tulee kontribuuttori.

[MEADOWS:]

Mitä älykkäämpiä lapset ovat, sitä parempaa elämästäni tulee, koska he ottavat osaa rakentavammin ympäristöön ja elämään, koska kaikkea sitä minkä me keksimme resurssipohjaisessa taloudessa sovellettaisiin yhteiskuntaan. Ei olisi mitään mitä salattaisiin.

[OTSIKKO: SIVILISAATIO]

[FRESCO:]

Patriotismi, aseet, armeijat, laivasto…. kaikki tuo on merkki siitä että me emme vielä ole sivistyneitä. Lapset kysyvät vanhemmiltaan ’ettekö nähneet tarvetta koneille? Isä, etkö sinä näe että sota oli väistämätöntä kun tuottaa niukkuutta? Eikö se ole selvää?’ Tottakai, lapset ymmärtävät että olimme paukapäitä, jotka kasvatettiin pelkästään palvelemaan vakiintuneita instituutioita. Me olemme niin iljettävä, sairas yhteiskunta, että teemme historiankirjoja, joissa lukee isojen valtioiden ottaneen haltuunsa pienemmät ja käyttäneen voimaa ja väkivaltaa. Historiasta pitää puhua korruptoituneena, kunnes päästään sivistyneen yhteiskunnan alkulähteille, jolloin kansakunnat työskentelivät keskenään. Maailman yhdistäminen, yhteisen hyvän eteen työskenteleminen ja olematta alistunut kenellekään muulle. Ilman sosiaalista kerrostumista, olipåa se sitten teknistä elitismiä tai minkään muunkaan laista elitismiä. Sellainen pyyhittäisiin pois maan pinnalta. Valtio ei tee mitään koska valtiota ei ole.

Systeemi jota ajan, resurssipohjainen talous, ei ole täydellinen, mutta se on vain paljon parempi kuin mitä meillä nyt on. Me emme voi koskaan saavuttaa täydellisyyttä.

OSA 4:

TEKSTI RUUDULLA: “MAANI ON MAAILMA… JA USKONTONI ON TEHDÄ HYVÄÄ” — THOMAS PAINE (1737-1809)

[KERTOJA:]

Yhteiskuntamme arvot, jotka manifestoituvat ikuisena sotana, korruptiona, alistavina lakeina, yhteiskunnallisena kerrostumisena, irrelevanttina taikauskona, ympäristön tuhoutumisena ja despoottisena, liikevoittoa hamuavana johtavana luokkana, on perustavanlaatuisella tavalla seurausta kollektiivisesta tietämättömyydestämme, kahdesta perimmäisestä oivalluksesta jotka ihmisillä voi olla todellisuudesta… EMERGENTISTÄ ja SYMBIOOTTISESTA luonnonlain aspektista.

Luonnon emergentti luonne on, että kaikki järjestelmät, olivatpa ne sitten tieto-, yhteiskunta-, teknologia-, filosofia- tai mikään muu toinen luomus, tulee rajoittamattomana käymään läpi jatkuvaa muutosta. Se mitä me pidämme nykyään yleistietona, olisi ollut täysin kuvittelematonta muinaisina aikoina. Samoin, tulevaisuus pitää sisällään teknologioita, realisaatioita ja yhteiskuntarakenteita, että me emme voi edes kuvitella niitä nykyään. Me olemme tulleet alkemiasta kemiaan, geosentrisestä maailmasta heliosentriseen, demoniuskomuksista moderniin lääketieteeseen. Tämä kehitys ei näytä loppumisen merkkejä, ja tämä tietoisuus on se mikä ohjaa meidät kohti kasvua ja edistystä. Staattista, empiiristä tietoa ei ole olemassa. Sen sijaan on meidän tulee tunnustaa kaikkien systeemien emergenssi. Tämä tarkoittaa, että meidän tulee olla avoinna uudelle tiedolle kaikkina aikoina, vaikka se uhkaisi nykyistä uskomusjärjestelmäämme ja täten identiteettiämme.

Surullista kyllä, yhteiskunta nykyään on epäonnistunut tunnustamaan tämän ja vakiintuneet instituutiot jatkavat kasvun jarruttelua säilyttämällä vanhentuneita yhteiskuntarakenteita. Samaan aikaan populaatio kärsii myös muutoksen pelosta, sillä heidän ehdollistamisensa olettaa staattisen identiteetin, ja uskomuksien haastaminen yleensä johtaa pilkkaan, sillä väärässä olemista pidetään yhteiskunnassa epäonnistumisena.

Kun väärässä olemista aletaan juhlia, se kohottaa meidät uusille ymmärryksen tasoille, ja edistää tietoisuutta. Ei ole olemassa sellaista kuin älykäs ihmisolento, sillä heidän ideoitaan joutuu jatkuvasti päivittämään, muuttamaan ja hävittämään. Ja tämä taipumus sokeasti pitää kiinni uskomusjärjestelmästä ja suojata se uudelta, mahdollisesti transformationaaliselta informaatiolta, ei ole mitään muuta kuin “intellektuaalisen materialismin” muoto.

Rahajärjestelmä haluaa jatkaa ikuisuuksiin tätä materialismia sen itsesuojelevilla rakenteilla sekä lukemattomalla määrällä ihmisiä, jotka ovat ehdollistettu sokeasti ja ajattelemattomasti ylläpitämään näitä rakenteita, täten muuttuen ”omatekoisiksi status quon varjelijoiksi”. Lampaiksi, jotka eivät kaipaa enää koiraa vartioimaan niitä, sillä ne kontrolloivat toisiaan eristämällä ne jotka poikkeavat normista.

Tämä taipumus vastustaa muutosta ja ylläpitää olemassaolevia instituutioita identiteetin, mukavuudenhalun, vallan ja liikevoiton takia on täysin kestämätön, ja tuottaa ainoastaan lisää epätasapainoa, sirpaloitumista, vääristymiä ja väistämättä tuhoa. On aika muuttua.

Metsästäjäkeräilijöistä maanviljelyksen vallankumoukseen ja teolliseen vallankumoukseen on selkeä kuvio. On aika uudelle yhteiskuntajärjestykselle, joka heijastelee nykypäivän ymmärrystä. Rahajärjestelmä on sellaisen ajan tuote jolloin niukkuus oli todellista. Nyt teknologian mukana se ei ole enää relevanttia yhteiskunnalle. Se poistuu poikkeavan käyttäytymisen mukana.

Samalla tavoin dominantit maailmankuvat, kuten teistinen uskonto, toimivat samalla yhteiskunnallisella relevanttiudella. Islam, kristinusko, juutalaisuus, hindulaisuus ja kaikki muut ovat olemassa rajoina inhimilliselle ja yhteiskunnalliselle kasvulle, sillä jokainen ryhmä jatkaa suljetun maailmankuvan olemassaoloa. Ja tämä heidän tunnustamansa rajattu ymmärrys ei yksinkertaisesti ole mahdollista emergentissä universumissa.

Kuitenkin, uskonto on onnistunut sulkemaan tietoisuuden tältä emergenssiltä juurruttamalla psykologisen Uskon vääristymän seuraajiinsa, jossa logiikka ja uusi tieto hylätään perinteisten, vanhentuneiden uskomusten tieltä.

[FRESCO:]

Jumalan käsite pyrkii selittämään asioiden luonteen. Muinaisina päivinä ihmiset eivät tienneet paljoakaan siitä miten asiat kehittyivät, miten luonto toimi, joten he keksivät omia tarinoitaan. He tekivät Jumalan omaksi kuvakseen. Kaverin joka suuttuu, kun ihmiset eivät käyttäydy oikein, hän saa aikaan tulvia ja maanjäristyksiä, ja sitten näitä kutsutaan Jumalan teoiksi.

Pintapuolinen tarkastelu tukahdutettuun uskonnon historiaan paljastaa, että jopa perusmyytit itsessään ovat emergenttejä, jotka ovat kehittyneet ajan kanssa.

Esimerkiksi, kristinuskon päädoktriini on Kristuksen kuolema ja ylösnousemus. Tämä käsite on niin tärkeä, että Raamatussa itsessään todetaan:  “Mutta jollei Christus ylösnosnut, nijn on meidän saarnamme turha, ja teidän uscon on myös turha.” (1 Kor 15:14). Kuitenkin on vaikeaa ottaa huomioon tämä kirjaimellisesti, sillä ei ole olemassa päälähdettä yliluonnollisille tapahtumille sekulaarissa historiassa. Lisäksi on tietoa esikristillisistä pelastajista jotka kaikki ovat kuolleet ja ylösnousseet, ja tämä asettaa tarinan välittömästi mytologian alueelle.

Varhaiset kirkkohahmot, kuten Tertullius, näkivät paljon vaivaa näitten assosiaatioiden rikkomiseksi; väittäen jopa, että paholainen sai aikaan samankaltaisuuksia. Hän selitti 100-luvulla:

“Paholainen, jonka hommia on vääristellä totuutta, kopioi Jumalan Sakramenttien olosuhteita. Hän kastaa uskovat ja lupaa heille syntien anteeksiannon…. hän juhlii leivän sakramenttia ja ottaa esiin ylösnousemuksen symbolin. Tunnustakaamme täten paholaisen kekseliäisyyden, joka kopioi joitain Jumalan asioita.” — Tertullianus, (155 – 222 AD , Kappale XL. – Periaatteet Harhaoppisten Arvioimiseksi )

Se mikä on todella surullista on kuitenkin, että kun me lakkaamme pitämästä kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin tarinoita kirjallisena historiana, ja hyväksymme ne sellaisina kuin ne ovat, joka on täysin allegorista ilmaisua… me näemme että uskonnoilla on yhteinen juuri, tämä yhtenäistävä imperatiivi joka tulee tunnustaa ja jota tulee arvostaa.

Uskonnot ovat saaneet aikaan enemmän sirpaloitumista ja konfliktia kuin mikään muu ideologia. Kristinusko yksin jakautuu 34 tuhanteen aliryhmään. ( Lähde: World Christian Encyclopedia)

[FRESCO:]

Raamattu on tulkinnanvarainen. Kun sitä lukee, sanotaan: ”Mielestäni Jeesus tarkoitti tätä, Job tarkoitti tätä, ei kyllä hän tarkoitti tätä”. Sitten meillä on luterilainen ja katolinen ja adventistikirkko. Ja kirkko on hajallaan, ei ole kirkkoa ollenkaan.

Ja tämä kohta hajautumista, joka on kaikkien teistisien uskontojen tunnuspiirre, tuo meidät tietoisuuden toisen epäonnistumisen äärelle Väärä oletus eriytymisestä, elämän symbioottisen suhteen hylkäämisen kautta.

Poislukien ymmärrys siitä, että kaikki luonnolliset järjestelmät ovat emergenttejä, jossa kaikki todellisuuden käsitteet kehittyvät jatkuvasti, muuttuvat ja niitä poistuu, meidän tulee ymmärtää että kaikki systeemit ovat, itse asiassa, keksittyjä sirpaleita, sillä luonnossa ei ole olemassa riippumattomuutta. Koko luonto on yhtenäinen toisistaan riippuvien muuttujien järjestelmä, sekä syy että seuraus, joka on olemassa keskitettynä kokonaisuutena.

[FRESCO:]

Et näe pistoketta, joka on kytketty ympäristöön, joten näyttää siltä kuin olisimme vapaita, vaellellen ympäriinsä. Jos hapen ottaa pois, me kaikki kuolemme välittömästi. Jos planeetan elämän ottaa pois, me kuolemme, ja ilman aurinkoa, kaikki kasvit kuolevat. Joten me olemme kytkeytyneitä toisiimme.

[PERKINS:]

Se mitä tulee oikeasti ottaa huomioon, on kokonaisuus. Tämä ei ole vain ihmisen kokemus tällä planeetalla, tämä on koko kokemus ja me tiedämme ettemme selviä ilman planeettaa ja eläimiä. Me tiedämme, ettemme selviä ilman neljää elementtiä. Ja niin, kun me todella alamme ottaa tämän huomioon, silloin me onnistumme. Onnistuminen riippuu siitä miten hyvin me suhtaudumm kaikkeen muuhun ympärillämme. Minä olen erittäin tietoinen siitä seikasta, että lapsenlapseni ei voi periä kestävää, rauhallista, vakaata ja yhteiskunnallisesti oikeudenmukaista maailmaa ellei jokainen lapsi nykyhetkellä saa samoja odotuksia. Täytyy pitää huolta koko yhteisöstä, tai muuten tulee todella suuria ongelmia. Ja näin voimme nähdä koko maailman yhteisönä. Ja meidän tulee huolehtia kaikista tällä tavoin, ja se ei ole ainoastaan ihmisten muodostama yhteisö. Se on elementtien, kasvien ja eläinten yhteisö, ja meidän tulee todella ymmärtää se. Se on se mikä puuttuu elämästämme tällä hetkellä. Me voimme kutsua sitä henkisyydeksi, mutta fakta on että se tuottaa iloa.

Se on Jumalan henki. Se on meidän sisällämme joka tuntee. Voit tuntea sen sisälläsi, se on tämä uskomaton ja ihana tunne ja tiedät sen kun se tulee. Sitä ei saa rahasta. Sen saa yhteydestä.

[BILL HICKS -lainaus]

Aivan kuin tuo ei olisi jo vaara tälle maalle. Miten me voimme jatkaa ydinaseiden tuottamista? Tiedätte mitä tarkoitan! Mitä tapahtuu aseteollisuudelle, kun me tajuamme että me olemme kaikki yhtä? Se tuhoaa koko talouden! Talous on feikattu joka tapauksessa!

Mikä olisi tosi sääli… voit nähdä miksi hallitus jahtaa kaikkia jotka haluavat kokea rajattoman rakkauiden.

TEKSTI: ”USKON ETTÄ ASEISTAMATON TOTUUS JA EHDOTON RAKKAUS SAAVAT VIIMEISEN SANAN TODELLISUUDESSAMME” — Martin Luther King Jr.

[KERTOJA:]

Kun me ymmärrämme, että henkilökohtaisten kokemustemme integrointi riippuu täysin kaiken muun integroinnista maailmassamme, me olemme todella ymmärtäneet ehdottoman rakkauden merkityksen. Sillä rakkaus on laajennettavuutta, ja kaiken näkemistä omana itsenä ja oman itsen näkemistä kaikkena, sellaisella ei voi olla ehtoja. Sillä, itse asiassa, me olemme kaikki yhtä.

[George Carlin]

Jos on totta, että me olemme kaikki peräisin tähden ytimestä, jokainen atomi meissä on peräisin tähden ytimestä, silloin me olemme kaikki samaa asiaa. Jokainen kokiskone tai tupakantumppi Buffalon kaduilla on tehty atomeista, jotka ovat joskus tulleet tähdistä. Ne ovat kaikki kiertäneet tuhansia kertoja, niinkuin sinä ja minä. Ja täten tuolla jossain on pelkästään minä, joten mikä on sitten niin pelottavaa? Mikä on se mikä vaatii lohdutusta? Ei mikään. Ei ole mitään pelättävää koska se on kaikki meitä itseämme. Ongelma on, että meidät erotellaan kun synnymme ja annetaan nimi ja identiteetti ja meidät yksilöidään. Meidät on erotettu ykseydestä ja se on se mitä uskonnot käyttävät hyväksi. Että ihmisillä on tarve olla kokonaisuutta jälleen. Joten sitä käytetään hyväksi. He sanovat että jumala, ja he sanovat että sillä on sääntöjä. Ja minusta se on julmaa. Mielestäni uskontoja ei tarvita.

[TEKSTI RUUDULLA: CARL SAGAN -lainaus:]

Avaruusolento, joka vertailee eroja ihmisyhteisöjen välillä, pitää noita eroja triviaaleina verrattuna samanlaisuuksiin. Elämämme, menneisyytemme ja tulevaisuutemme on kaikki sidottu aurinkoon, kuuhun ja tähtiin. Me ihmiset olemme nähneet atomit joista kaikki luonto koostuu, sekä voimat jotka ovat muokanneet tätä kaikkea… ja me, jotka paikallisesti olemme kosmoksen silmät, korvat, ajatukset ja tunteet, olemme alkaneet miettiä alkuperäämme… tähtipölyä, joka pohdiskelee tähtiä, joka on järjestäytynyt kymmenien miljardien miljardien miljardien atomien kasoiksi, joka pohdiskelee luonnon evoluutiota, joka jäljittää tuon pitkän matkan tälle planeetalle. Lojaliteettimme täällä on lajille ja planeetalle. Velvoitteemme selvitä ja kukoistaa on omistettu meille itsellemme ja lisäksi koko kosmokselle, josta olemme peräisin.

On aika julistaa ykseyttä, vanhentunut yhteiskuntarakenteemme on hajoamassa. Ja työskennellä yhdessä luodaksemme kestävän, globaalin yhteiskunnan jossa kaikista huolehditaan ja kaikki ovat todella vapaita.

Henkilökohtaiset uskomuksesi, olivatpa ne mitä tahansa, ovat merkityksettömiä elämän välttämättömyyksien rinnalla. Jokainen ihmisolento syntyy alastomana ja tarvitsee lämpöä, ruokaa, vettä, suojaa. Kaikki muu on ylimääräistä. Täten kaikkein suurin käsillä oleva ongelma on Maapallon resurssien älykäs hallinnointi. Tätä ei koskaan voida saavuttaa rahajärjestelmällä, sillä liikevoiton tavoittelu on oman edun tavoittelua, ja täten epätasapaino on sisäänrakennettua. Samaan aikaan poliitikot ovat turhia, sillä todelliset ongelmat elämässämme ovat teknisiä, ei poliittisia. Lisäksi ideologiat jotka erottavat ihmiskuntaa, kuten uskonto, tarvitsevat vahvan läpikäynnin yhteisössämme sen arvoja, tarkoitusta ja yhteiskunnallista relevanssia koskien. Toivottavasti, ajan mittaan, uskonto menettää materialisminsa ja taikauskoisen perustansa, ja siirtyy hyödyllisemmälle areenalle, filosofiaan.

Fakta on, että yhteiskunta tänä päivänä on nurinkurinen. Poliitikot jatkuvasti puhuvat suojasta ja turvasta, sen sijaan että he puhuisivat luomisesta, ykseydestä ja edistyksestä. Yksin USA käyttää 500 miljardia dollaria vuosittain puolustukseen. Se on riittävästi kouluttamaan jokaikinen lukiosta valmistunut Amerikan yliopistossa neljän vuoden ajan.

1940-luvulla Manhattan-projekti tuotti ensimmäisen oikean massatuhoaseen. Tämä ohjelma työllisti 130 tuhatta ihmistä äärimmäisillä kustannuksilla. Kuvittele millaista elämämme olisi tänään jos ryhmä tiedemiehiä olisi työskennellyt ihmisten tappamisen sijaan sen parissa, että olisivat luoneet maailmasta itsensä ylläpitävän ja yltäkylläisen. Elämä tänä päivänä olisi varsin erilaista, jos tämä olisi ollut heidän tavoitteensa.

Massatuhoaseiden sijaan on aika päästää valloilleen jotain paljon voimakkaampaa. Massaluovuuden aseet. Todellinen jumalallisuutemme on kyky luoda, ja yhdessä sen tiedon kanssa elämän symbioottisesta luonteesta, todellisuuden emergentin luonteen kanssa, ei ole mitään mitä emme voisi saavuttaa.

 

Elokuussa 2018 Bloomberg haastatteli Karen Petrou:a  hänen setelirahoitusta ja FEDin vuoden 2008 kriisitoimia koskevasta tutkimuksestaan. Hän oli havainnut jotain joka ei ole ollut kauhean rohkaisevaa niille joilla ei ole suuret tulot, ja viimeaikaisessa New Yorkin FEDin tutkimuksessa hän tuli tulokseen”Kriisinjälkeinen rahapolitiikka on vaikuttanut tahattomasti mutta kuitenkin dramaattisesti tulo- ja varallisuuseroihin.”

Tämä arvio perustuu hänen omaan työhönsä, sekä Minneapoliksen FEDin vuoden 2018 raporttiin. [1] Raportissa näkyy sekä tulojen että varallisuuden kasvu USA:ssa, joka on ollut paljon suurempaa niille joilla tulot ovat jo valmiiksi suuret.

Kaikkein huomionarvoisimpana, kun vertailukohta on vuosi 1971 (jolloin Nixon lopetti viimeisenkin kytköksen kullan ja dollarin välillä), me voimme nähdä eroavaisuuksia kaikkein suurituloisimpien ja muiden ryhmien välillä:

 Petrou jatkaa:

Mitä opimme [Minneapoliksen FEDin raportista]? Tämä uusi datasetti näyttää selkeästi, että USA:n eriarvoisuus on pahinta koko toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Me myös tiedämme miten USA:n keskiluokka on yhä enemmän “tehty ontoksi” kuin mitä me luulimme tulojen suhteen, eikä alempi keskiluokka ole parantanut asemaansa melkein yhtään vuoden 2007 jälkeen.

Raportin loppukaneetti: ”… puolella amerikkalaisista kotitalouksista on vähemmän varallisuutta nykypäivänä reaalisesti kuin mediaanikotitaloudella oli vuonna 1970.”

Tarkempi tarkastelu tulodatalla näyttäisi siltä, että tulojen kasvu on ollut erityisen aneemista vuodesta 2007 eteenpäin. Käyttäen Census Bureaun vuoden 2017 tulo- ja köyhyysraportin dataa, huomaamme että tulot ylimmälle desiilille ovat yhä nopeammin erkanemassa mediaanista (5:s desiili) sekä toisen desiilin tuloista. [2]

 Ylimmän desiilin tulot kasvoivat 70 prosenttia vuodesta 1971, kun toiseksi alimman desiilin tulot kasvoivat vain 20 prosenttia.

Tottakai, me saatamme ajatella ”meidän tulisi olla onnellisia että toisen desiilin tulot nousivat 20 prosenttia!” Totta, mutta kuten voidaan nähdä silmäilemällä graafia, suurin osa tulojen kasvusta alemmilla desiileillä tapahtui ennen vuotta 2000. Tulot eivät ole liikahtaneet paljon sen jälkeen.

Todellakin, vuoden 2000 jälkeen tulot ovat kasvaneet 12 prosenttia korkeimmalle desiilille, mutta vain 2.4 prosenttia mediaanikotitaloudelle. Ne pienenivät 3.7 prosenttia toiselle desiilille.

 Lisäksi, Petrou huomauttaa,

viimeisin väestödata näyttää, että USA:n mediaanikotitalouden tulot nousivat vuonna 2016 osittain sen takia, että oli enemmän palkkatyöläisiä. Kaksi matalapalkkatyötä saattaa tuntua suuremmalta määrältä työtä, mutta se kertoo vain yhä suuremmasta kamppailusta matalatuloisten amerikkalaisten leivän pöytään saamisessa.

Samalla tavoin, kokonaisvarallisuusdata tarjoaa aika vähän mistä innostua. Kuten mises.orgissa mainittiin, mediaanivauraus USA:ssa on edelleen alle vuotta 2007 ennen olleiden huippuarvojen.

 Tuo on siis Edward Wolffin vuoden 2007 raportin mukaan. Fedin vuoden 2017 kuluttajan rahatilannetta käsittelevän tutkimuksen mukaan mediaanivarallisuus saavutti $97,300 joka on edelleen alle vuoden 2007 tason $139,700. Ne jotka ovat ylimmässä desiilissä kokivat paljon suurempaa kasvua varallisuudessa, ja heillä se nousi summasta $1,054,000 vuonna 2007 määrään $1,186,000 vuonna 2016. [3]

Mikä on FEDin rooli kaikessa tässä?

FEDin muuttuessa interventionistisemmaksi, inflaatiota aiheuttavammaksi ja sen taipuvaisemmaksi säännellä yksityistä sektoria, tulot ovat stagnoituneet. Esimerkiksi varallisuuden ja tulojen erot ovat kasvaneet 1980-luvulta, mutta ne ovat pahentuneet huomattavasti viimeisen vuosikymmenen aikana rahapolitiikan muuttuessa inflationaarisemmaksi ja aktiiviseksiö.

Petrou lisää:

On yleistietoa että tuloeriarvoisuus USA:ssa on pahentunut sitten 1980-luvun. Mutta se mitä minä olen koittanut sanoa joissain blogipostauksissani on, että se on muuttunut jättiläismäisen paljon pahemmaksi finanssikriisin jälkeen. Oliko pinnan alla ongelmia ennen vuotta 2008? Aivan varmasti. Mutta meillä oli enemmän keskiluokkaa jopa vuonna 2006 kuin nyt. … Jos katsot Minneapoliksen FEDin dataa, sekä monia muita analyyseja, [eriarvoisuuden kasvu] tapahtui asteittain ennen vuotta 2008. Sitten se itse asiassa tasoittuu vuonna 2008 koska rikkaat menettivät rahaa rommauksessa, joka pienensi varallisuuseroja. Mutta vuodesta 2010 ero kasvaa dramaattisesti.

FED muuttui paljon aktiivisemmaksi interventioissaan vuoden 2008 jälkeen, mikä johti useisiin seuraamuksiin:

FED teki kaksi asiaa, joilla oli suuria vaikutuksia eriarvoisuuteen. Ensinnäkin, suurella rahan painamisellaan se imi $4.5 biljoonan edestä omaisuuseriä pois pankkijärjestelmästä. Idea oli, että se tyhjentäisi pankkien taseita niin, että ne voisivat alkaa myöntämään lainoja. Ja se ei tapahtunut — alussa pankit olivat heikkoja, niiden tilanteen parantuessa säännöt saivat aikaan merkittäviä esteitä. Jos katsot sitä kuka saa lainaa, se on suuret korporaatiot, ei pikkufirmat. Toiseksi, FEDin matalan korkotason politiikka on synnyttänyt tuotonjahtaamisen. Ja mitä osakemarkkinat on tehnyt sitten vuoden 2010? Jokainen jolla on rahaa on nähnyt omaisuuseriensä arvon dramaattisen kasvun. Kaikki ne joilla ei ole rahaa, joka on pohjalla oleva 90 prosenttia, mikä on heidän varallisuutensa päälähde? Asunnot? Asuntojen hinnat ovat nousseet arvotaloilla huomattavasti sitten vuoden 2012. Mutta kokonaisuutena reaaliset USA:n asuntojen hinnat ovat laskeneet 10 prosenttia.

Sääntelypuolella FED on tehnyt pienten yritysten ja muiden lainanottajien, jotka ovat tuntemattomampia ja suuririskisempiä, tarpeisiin vastaamisen vaikeammaksi. Samaan aikaan FED on tehnyt niin, että lainaajien ei tarvitse huolehtia suuren määrän erilaisia lainanottajia huolista tasan tarkkaan siksi että FEDin säännöt ja sen too-big-to-fail -doktriini madaltavan suhteellista vaihtoehtoiskustannusta, joka syntyy vähempituloisten lainanottajien huomiotta jättämisestä.

Samaan aikaan ultramatalien korkojen politiikka johtaa tuotontavoitteluun joka suosii jo varakkaita vähätuloisemman kotitalouden kustannuksella. Tuotontavoittelu imee pois rahaa turvallisista, konservatiivisemmista investoinneista — joita pienituloisemmat suosivat — ja ajaa investointeja kohti riskikkäämpiä ja vaikeammin saatavilla olevia instrumentteja.

Petrou kuvaa joitain tuotontavoittelun vaikutuksia:

Kuten tutkimuksemme kertoo, QE kärjistää eriarvoisuutta koska se vie turvallisia omaisuuseriä pois USA:n rahoitusmarkkinoilta, ajaa sijoittajia osakemarkkinoille sekä muihin rahoitusinstrumentteihin sekä rahastosijoitusmielessä että etsiessään suurempia tuottoja muin mitä ultramatalien korkojen aikana on mahdollista saada. FED toivoi, että maailman hukuttaminen $4.5 biljoonaan helppoa rahaa edistäisi lainaamista, ja vähäisessä määrin se niin tekikin. Kuitenkin, uusi luottu suurelta osin menee yrityksille ja muille lainanottajille jotka ovat sitä käyttäneet esim. velalla sijoittamiseen ja osakkeiden takaisinostoihin, eivät investointeihin jotka tukisivat vahvaa kasvua. Kasvava kotitalouksien velkaantuneisuus USA:ssa pääosin kulutuksen tai kalliin asumisen ansiosta lisää — ei vähennä — eriarvoisuutta.

Ja sitten on toki omaisuuserien hintainflaation ongelma. Tämä edistää taloudellista eriarvoisuutta useammalla kuin yhdellä tavalla.

Omaisuuserien hintainflaatio on suurelta osin inflationaarisen rahapolitiikan tulosta, jossa juuri luotu raha puskee talouteen. Tämä, osittain, lisää taloudellista eriarvoisuutta Cantillon-efektien kautta. Kun uusi raha saapuu talouteen, se hyödyttää joitain — yleensä suurituloisia — ihmisiä enemmän kuin toisia. Uusi raha ei hyödytä taloutta tasaisesti yhtä paljon kaikkia, vaan tiettyjä poliittisesti kytkeytyneitä firmoja, instituutioita ja henkilöitä ensiksi. Nämä ihmiset ja organisaatiot voivat sitten käyttää uutta rahaa ennen kuin taloudessa hinnat mukautuvat heijastamaan uutta, suurempaa rahamäärää.

[TÄHÄN LIITTYEN:  Jörg Guido Hülsmann – ” How Money Production Can Worsen Income Inequality”]

Mutta omaisuuserien hintojen nousuun liittyy muutakin.

Kuten Petrou osoittaa yllä, ”Kaikki joilla on rahaa ovat nähneet heidän rahoitusomaisuutensa arvostuksen nousevan dramaattisesti.” Niillä joilla on jo huomattavia summia osakkeita, esimerkiksi, ei tule olemaan ongelmaa. Sama pätee ihmisiin jotka omistavat kiinteistöjä halutuilla ja kalliilla markkinoilla.

Osakkeet — ei asunnot — ovat uuden 2008-jälkeisen inflationaarisen politiikan suosiossa

Keski- ja pienituloisilla tuppaa olemaan suurin osa varallisuudestaan kiinni asunnoissa osakemarkkinoiden sijaan.

Tämä näkyy Minneapoliksen FEDin raportista, joka tarkastelee sitä miten suurituloisemmat kotitaloudet ovat saaneet lisää varallisuutta osakkeissa kuin asunnoissa:

Vuodesta 2007 varallisuuden kasvu asunnoissa on ollut negatiivista, kun taas kasvu osakkeissa on ollut positiivista:

Kokonaisvaikutus tässä on ollut se, että suurituloisemmat sijoittajat, joilla on vähemmän varallisuutta kiinni kodeissaan — ja enemmän osakkeissa — ovat hyötyneet enemmän omaisuuserien hintainflaatiosta viime vuosikymmenen aikana. Vaikutus on ollut kasvava eriarvoisuus.

Joten voimme kysyä itseltämme: ”miksi eivät pieni- ja keskituloiset ihmiset osta vain enemmän osakkeita?”

Osa tästä johtuu verohelpotuksista, jotka palkitsevat rahojen kiinnittämistä asuntoihin osakkeiden sijaan. Lisäksi monet sijoittavat enemmän asuntoonsa osakkeiden sijaan koska asunnoilla on lisäetuna paikka jossa elää.

Vaikka se voi olla viisasta ostaa vähemmän asuntoja kuin osakkeita, FEDin ultramatalien korkojen politiikka tekee asunnoista suhteellisesti houkuttelevampia sijoituskohteita.

Ja viimeisenä, osakkeisiin sijoittaminen pysyy edukkaana vain niille joilla on ylimääräisiä varoja. Harvoinpa sitä on mahdollisuus vain huvin vuoksi jättää laittamatta minkäänlaista rahaa asumiseen. On kuitenkin helppoa jättää osakkeet ostamatta. Useimmissa tapauksissa asumiseen on pakko käyttää rahaa jossain muodossa. Ja monet päättävät ostaa asunnon koska monissa tapauksissa asuntoja pidetään — usein hyvästä syystä — varsin turvallisena ja vakaana investointina.

Jos me lisäämme tähän sekä FEDin että liittovaltion hallituksen monet yritykset kasvattaa asunnonomistamisen astetta, ei ole vaikeaa nähdä miksi niin moni on päätynyt sijoittamaan ison osan varallisuudestaan asuntoihin.

Vaikka keskuspankkia ei todellakaan voida syyttää kaikista tämän ongelman tekijöistä, se on silti keskeisessä roolissa. Inflaatiorahapolitiikan, sääntelyn ja omaisuuserien ostojen kombinaation avulla FED on tehnyt huomattavan kontribuution talouteen, joka suosii tietyn tyyppisiä investointeja, tiettyjä instituutioita ja tiettyjä ostomalleja. [1] FEDin politiikka nyt suosii suurituloisia ihmisiä ja sijoittajia yli pieni- ja keskituloisten ihmisten ja sijoittajien. Tulos on ollut nopeasti kasvavat tulo- ja varallisuuserot viimeisen vuosikymmenen aikana.

• 1.a. b. ”Income and Wealth Inequality in America, 1949-2016” by Moritz Kuhn. Institute Working Paper 9, June 2018.
• 2.”Income and Poverty in the United States”: 2017, Current Population Reports. Released September 2018.
• 3.”Changes in U.S. Family Finances from 2013 to 2016: Evidence from the Survey of Consumer Finances.” Federal Reserve Bulletin. September 2017 Vol. 103, No. 3

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme todistaneet keskuspankkien ennennäkemätöntä osakkeiden, velkakirjojen ja asuntojen hintojen manipulointia. Näiden järkyttävien omaisuuserien hintojen kuplien inflaatio ei tule päättymään hyvin, sillä indikaattorit USA:ssa osoittavat kohti talouden taantumaa.

Viimeisen 12 vuoden ajan Ben Bernanke ja Janet Yellen ovat luotsanneet USA:n keskuspankkia samalla persuntumalla kuin kapteeni Edward John Smith kun hän iloisesti lähti Southamptonin satamasta RMS Titanicin ruorissa. Erot näiden välillä: noin 1500 ihmistä kuoli Smithin ylimielisyyden ja epäpätevyyden tuloksena; kun taas Bernanken ja Yellenin ylimielisyys ja epäpätevyys biljoonien dollarien ”hatusta taikojana” kuluttamisen kasvun korvikkeeksi globaalissa luottokriisissä tulee päättymään eeppiseen politiikan epäonnistumiseen.

Suurin ongelma on, että inflaatiokorjatut palkat ovat pysyneet samoina vaikka keskuspankin manipulointi on johtanut kestämättömiin omaisuuserien hintakupliin osakkeissa, velkakirjoissa ja asuntomarkkinoilla, mikä tekee elinkustannuksista sietämättömiä. Palkkojen stagnoituessa VELKA ON EDISTÄNYT kulutusta — ja kuluttajien piikki on nyt tapissa. Väite siitä että USA:n taloudessa on ”täystyöllisyys” on yksi vuosisadan naurettavimpia väitteitä. Työvoimaan osallistuminen ei ole ollut näin huono sitten vuoden 1977!

Todennäköinen lopputulema Bernanken-Yellenin ”suuresta talouskokeilusta” on USA:n dollarihegemonian loppu jota seuaa massiivinen globaali finanssiromahdus, katastrofaalinen talouslama ja mahdollisesti sota. Mutta selvää on että sitten kun, ei jos, seuraava kriisi iskee, valeuutistemme asiantuntijat syyttävät kaikki ylläolevasta ja kolmenkymmenen vuoden kohtuuttomuudesta presidentti Donald Trumpia.

Keskuspankkien ”interventiot” ovat sallineet markkinoiden arvostusten siirtyä surrealistiseen maailmaan jossa todellisuus ei enää ole olemassa. USA:n valtionkonttorilta on loppumassa rahat ja Illinois on konkurssissa, kuten on myös suurin osa USA:n vajaarahoitteisista eläkerahastoista, ja kuitenkin irti todellisuudesta olevat markkinat treidaavat kuin ne pelaisivat riskivapailla omaisuuserillä.

Nämä keskuspankin suunnitteluinterventiot ovat luoneet ainutlaatuisen puutarhaparatiisin jossa prinssit ja prinsessat iloisesti laukkaavat yksisarvisten selässä ilman huolen häivääkään maailmasta koska omnipotentit keskuspankkiirit ovat eliminoineet kaiken poliittisen, monetaarisen, geopoliittisen, fiskaalisen ja taloudellisen epävarmuuden osake-, bondi- ja asuntomarkkinoilta. Ihmeellinen maailma jossa hinnat voivat mennä vain ylös, ylös, ylös!

Bernanken, Yellenin ja New Yorkin Fedin presidentin Bob Dudleyn utopiamaailmassa kaikki pysyvät vakuuttuneuta keskuspankin supersankarien kyvystä helposti kääntää Fedin 5 biljoonan dollarin taseen ympäri ilman haitallisia sivuvaikutuksia. Itse asiassa, kuten Yellen viime viikolla esitti, ”Se on kuin seuraisi maalin kuivumista katosta.” Ovatko jumalallisen ennustajan ennusteet yhtä tarkkoja kuin heidän omaisuuserien hintojensa kasvu ja inflaatioveikkaukset ovat olleet viime vuosikymmeninä?

Muistaako kukaan edes tätä tuolloisen USA:n keskuspankin johtajan Ben Bernanken haastattelua heinäkuulta 2005?

“Haastattelija: Kertokaa minulle mikä on pahin skenaario? Meillä on niin monia ekonomisteja jotka sanovat, ”Voi tämä on kupla, ja se puhkeaa, ja se tulee olemaan oikea ongelma taloudelle.” Jotkut sanovat että se voi aiheuttaa jopa taantuman jossain kohtaa. Mikä on pahin skenaario, jos me näemme hintojen alastulon ympäri maata?

BERNANKE: No, varmaankaan en usko tuota premissiä. Se on varsin epätodennäköinen mahdollisuus. Meillä on ollut laskevia asuntojen hintoja ympäri maata. Joten uskon olevan todennäköisempää että asuntojen hintakehitys hidastuu, mahdollisesti tasapainottuu: saattaa hidastaa kulutusta hieman. En usko että se tulee ajamaan taloutta liian kauas täystyöllisyyskehityksestä.”

Tai tätä kaaviota?

Yllä on kuvaus USA:n kiinteistömarkkinoista. Samanlaisia kiinteistökuplia on Kanadassa, Mark Carneyn pumppaamana, joka on nyt UK:n keskuspankin johdossa, missä Lontoon kiinteistökupla tulee hänen avustamanaan romahtamaan. Mikä voikaan mennä pieleen?

Ovatko globaalit markkinat saavuttaneet lakipisteensä Fedin monen vuosikymmenen monetaarisen keskuspankkimanipulaation jälkeen, kun samat laumasieluisuuden käytännöt on tulleet muiden keskuspankkiirien adoptoimiksi ympäri maailman, ja ne ovat saaneet aikaan myös viime luottokuplan? Ovatko nämä keskuspankkiirit kaikki päihtyneet samasta monetaarisesta hulluudesta?

Albert Einstein sanoi, ”Hulluus on sitä kun tehdään sama asia uudestaan ja uudestaan ja odotetaan eri tuloksia.” Keskuspankkiirimme ovat joko valehdelleet meille viimeisen vuosikymmenen, tai he ovat olleet täysin metsässä mielipiteineen. Yhtä kaikki, miksi tervejärkisen yhteiskunnan tulisi luottaa globaalin rahoitusvakauden suitset epädemokraattiesti valituille virkamiehille jotka tekevät katalia virheitä ja jotka ovat olleet useammin väärässä kuin oikeassa viimeisen 30 vuoden ajan?

Keskuspankit valitsevat voittajat ja häviäjät — se ei enää ole kapitalismia. Keskuspankit tekevät nyt varsin villin spekulatiivisia veikkauksia. Esimerkiksi, katsokaa vaikka Sveitsin keskuspankin suunnattomia osakepositioita (lähes 70 miljardia USD) USA:n yrityksiin teknologiayrityksiin. EKP on manipuloinut EU:n suvereeneja bondimarkkinoita siihen pisteeseen asti että markkinamekanismien normaalitoimintaa ei enää ole olemassa. Japanin keskuspankki on menettänyt kolme vuosikymmentä tuhotessaan talouttaan.

Onko tilanne tällä kertaa eri? Anteeksi nyt vaan, se ei ollut koskaan eri tilanne. Onko Länsi oppinut mitään Japanin lähes 30-vuotisesta epäonnistumisesta? Ei. Itse asiassa keskuspankit ovat holtittomasti triplanneet. Keskuspankit ovat muuttuneet pelkiksi läpinäkymättömiksi ja hallitsemattomiksi hedgerahastoiksi joita johtavat ihmiset jotka vääristelevät markkinoiden volatiliteettia ja todellisuutta ilman seuraamuksia. Mitä voimme tehdä? Meidän tulee ohjastaa nämä kelmit pois vallasta. Mutta nyt voi olla jo liian myöhäistä ja ihmiset heräävät tilanteeseen vasta uudessa kriisissä.

Lähde:

https://renegadeinc.com/central-bankers-great-monetary-experiment-explode/

Kirjoittanut George Price

Tämä on uudistettu versio kauan aikaa sitten julkaistusta postauksesta otsikolla “The Problem With Money,” ja siihen on otettu mukaan myös ”kakkososa” aidoista vaihtoehdoista rahapohjaisille järjestelmille (jotka ovat nyt jo käytössä), kuten myös joitain muita mitkä voisivat olla mahdollisia. Toivon että nämä lisäykset tähän esseeseen antavat ihmisille paremman kuvan siitä mikä on todella mahdollista liittyen ympäristöystävälliseen, kestävään systeemiseen muutokseen. Jos ykkösosan kuvaus nykyisestä kriisistä ja sen juurista alkaa vaikuttaa liian häiritsevältä, suosittelen skippaamaan suoraan osaan 2 ja löytämään helpotuksen positiivisten vaihtoehtojen kuvauksista elämästä kestävissä, elämää tukevissa yhteiskunnissa. Mutta ykkösosa selittää miksi meidän todella tulee luoda tällaisia kakkososassa kuvattuja yhteiskuntia. Tämä on edelleen käynnissä oleva työm sillä mahdollisesti lisään lisää materiaalia ja jatkan sen oikaisua kun tutkimukseni tämän elintärkeän aiheen ympärillä jatkuu ja kun olen yhteyksissä muiden samanmielisten aktivistien kanssa ja vastaan muiden ihmisten kommentteihin, kysymyksiin ja ideoihin. Jätin myös vanhemman version blogiin säilyttääkseni siitä aiheutuneen keskustelun. Toivon että tämä saa aikaan vieläkin enemmän keskustelua, ja ehkä positiivista vallankumouksellista toimintaa.

Loppu Rahalle: Tarve paikallisille, kestäville ja rahattomille vaihtoehtotalouksille

Osa 1: Mikä on ongelmana?

Erittäin suositun kirjan katkelmassa sanotaan “Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.” Nyt ja tuolloin me kuulemme jonkun lainaavan väärin tuota kohtaa, tai tarkasti lainaavan jotain muuta henkilöä joka lainasi sitä väärin sanoen ”Raha on kaiken pahan alku ja juuri”. Omissa ei-niin-viisaissa, tai enemmän-naiveissa-kuin-nykyään, nuoruuden vuosissani joskus syöksyin korjaamaan väärinlainaukset ja kertomaan heille, hieman hurskastelevasti, “Ei se ole itse raha, vaan rahan himo joka on ongelma. Raha on arvoneutraali objekti ja se voi muuttua positiiviseksi tai negatiiviseksi riippuen siitä miten sitä käytämme.” Ehkä niin tai ei, mutta viime vuosina olen yhä enemmän alkanut olla sitä mieltä että ei. Tottakai, jos rahaa ei olisi ollenkaan, jos meillä olisi talous jossa me emme käyttäisi rahaa, silloin kukaan ei koskaan sitä rakastaisi (tai himoitsisi). Se ei ole täydellinen tai saumaton argumentti rahan lopettamiseksi, enkä usko että kukaan voi loogisesti väittää, että jos rahaa ei olisi olemassa, ei olisi ahneutta tai pahaa. Kuitenkin kun me tarkastelemme kaikkea haittaa jota ihmiskunnalle, muille lajeille ja planeetalle itsessään on aiheutunut johtuen moraalittomista, petomaisista ja joskus kamalista käytännöistä, jotka ovat rahan tavoittelusta syntyneet, saattaisi olla hyvä idea näihin ilmeisen vääjäämättömien vaaratilanteiden aikoihin vähintään vakavasti harkita joitain rahattomia tapoja olla mukana talouselämässä.

Mikä on idea keskustella maailmasta, tai edes pienestä paikallistaloudesta, ilman rahaa, erityisesti kun suurin osa ihmisistä nykyään eivät kykene kuvittelemaan sellaista maailmaa tai harkitsemaan valuttan käytön olevan yksi väistämättömimmistä, vääjäämättömimmistä todellisuuksista koko eksistenssissä? Vaikka suurimmasta osasta ihmisiä tuntuu siltä, että raha ”ona aina ollut kanssamme”, fakta on se, että raha on ollut homo sapiens sapiensin maailman osa noin 2.5% sen olemassaolosta (noin 5,000 200,000:sta vuodesta). [1]

Lajillamme on aina ollut talouskäytänteitä, tai tapoja hankkia aineellisia tavaroita joita elämässämme tarvitsemme, mutta 97.5% olemassaolostamme sosiaalisena lajina olemme tehneet niin suorien, kestävien interaktioiden kautta luonnon kanssa, ilman tarvetta valuutan käytölle. Vaihdon välineen keksiminen oli tulosta niukkuudesta jonka kotimaillaan kestämättömiksi muuttuvat yhteiskunnat saivat aikaan ylikansoituksella ja/tai korjaamalla satoa liikaa, näin menettäen taloudellisen riippumattomuutensa ja täten muuttuen pakotetuiksi riippumaan kaupasta ja muista yhteisöistä.

Ennenkuin saavuimme tuohon kriittiseen pisteeseen, osa ihmisyhteisöistä joskus kävi kauppaa luonnonvaroista ja/tai ihmisten käsin tekemistä tuotteista, mutta enemmänkin halusta kuin oikeasta tarpeesta. He halusivat ehostaa jo yltäkylläistä, tai, laihoina aikoina, vähintäänkin riittävää elämäntyyliä hieman suuremman valikoiman ylellisyydellä, samalla kun he tyydyttivät tarvetta ylläpitää harmonisia, vakaita suhteita naapurien heimoyhteisöihin. Näiden muinaisten yhteiskuntien taloudellinen fokus oli ylläpitää tasapainoisia, vastavuoroisia ja elämää ylläpitäviä suhteita ihmisyhteisöihin ja luonnollisiin ympäristöihin tai paikallisiin ekosysteemeihin. Jos populaatioista tuli liian suuria, tai kestämättömiä kotimaan kapasiteetille, heimoyhteisöt jakaantuivat ja siirsivät osan yhteisöstään toiseen paikkaan tarpeeksi kauas jotta pysyttäisiin kestävinä, samalla kun oltiin tarpeeksi lähellä pitää yhteyttä sukulaisiin. [2]

Joidenkin heimoyhteisöjen epäonnistuttua jakautumaan ja liikkumaan oli mahdollisesti pääsyy alkuaikojen kestämättömyyskokeiluille ja riippuvuudelle kaupasta. Kun kaupasta tuli välttämättömyys selviytymiselle, pikemminkin kuin että se olisi ota-tai-jätä -ylellisyys, pian syntyi rahajärjetelmiä, ja monet ihmisyhteisöt lopulta kiintyivät ja ihastuivat ennemminkin rahaan kuin siihen minkä me aina tiedämme olleen todellinen elämän ja hyvinvoinnin lähde: itse luontoon.

Kestämättömien megayhteiskuntien ja imperiumien synty toi meille suurimmat ja vakavimmat ongelmat ja kamalimmat olosuhteet joiden kanssa ihmiskunta on koskaan kamppaillut. Kun tuoreet imperiumit häipyivät aiemmasta alkuperäisestä elämäntyylistään, jotka perustuivat kunnioittavaan vastavuoroisuuteen luonnon kanssa, ja siirtyivät epäkunnioittavaan tapaan pyrkiä dominoimaan ja kontrolloimaan luontoa, mukaanlukien myös toisia ihmisiä, kuten myös toisia lajeja, ”vauraus” (hyvinvointi) muuttui yhä enemmän sekä valuuttaan että fyysiseen voimaan liitetyksi. Tämä ero heidän muinaisista, alkuperäisistä henkisistä ja fyysisistä perinteistään vaati heiltä ideologisten ja uskonnollisten oikeutusten keksimistä tälle suurelle muutokselle. Tästä dilemmasta nousi patriarkaalisia, väkivaltaisia jumalhahmoja ja uskontoja jotka korvasivat perinteiset maahan keskittyneet, matriarkaaliset, hoivaavat Äiti Maan uskomukset ja käytänteet. Tämän seurauksena naisten rooli ja status pienennettiin sellaisissa yhteisöissä ja johtajarooleista tuli miesten yksinoikeutta heidän viedessään mukanaan vaurauden ja voiman komentaa auktoriteetteja. [3]

Imperiumi toisensa jälkeen vahvisti tätä normia, vaikka joskus patriarkaalisen kuninkaan tai keisarin sallittiin hallita, yleensä sopivan miesjälkeläisen puuttuessa patriarkan paikan ottajan paikalta. Kestämättömistä imperiumeista syntyi seksismin ja naisvihan lisäksi kolonialismi, orjuus, etnosentrismi, rasismi, uskonnollinen eksklusionismi, antrosentrismi ja muita oikeutuksia luonnollisen maailman kaikkien ”muiden” tyyppien armottomalle hyväksikäytölle ja alistamiselle. Valta kohdella maailmaa tuolla tavoin on aina ollut rahan ja armeijoiden akkumulaation mahdollistama ja vahvistama, mikä myös kasvattaa painetta luoda voimakkaampia aseita ja pyrkiä rajattomasti vahvistamaan omia varastoja näistä esineistä.

Kolonialismin ja imperiumien rakentamisen siirtyessä Atlantin ja Tyynen valtameren tuolle puolelle, häikäilemättömän, petomaisen kilpailun määrä kasvoi eksponentiaalisesti, mikä loi nopean teknologisen ”edistyksen” joka kykeni tarjoamaan kilpailuedun ryöstelyssä, mikä johti moderniin teolliseen kapitalismiin 1800-luvun puoleen väliin tultaessa. Tämä on yhdenmukaista hiilidioksiditasojen sekä useiden maapallon maan ja vesien haavojen ja arpien kasvun kanssa. Kun kaikki nämä prosessit jatkuivat, ja niiden negatiiviset vaikutukset normalisoitiin ja hyväksyttiin kansalaisten massojen keskuudessa, syntyi myös muita maailmanlaajuisia ja suuria esteitä edistykselliselle muutokselle: monista ihmisistä tuli liian vieraantuneita ja eristäytyneitä Luonnosta jotta he olisivat tunnistaneet sen Elämän Lähteeksi, rooli ja nimike jonka raha on korvannut pitkän aikaa sitten. Auttaako tämä ymmärtämään sitä miksi meillä on nyt massoittain ihmisiä, jotka antavat rahalle ja luonnottomille sosiaalisille konstruktioille nimeltään ”työpaikka” (joka kauan aikaa sitten korvasi merkityksellisen, luonnollisen työn) suuremman arvon kuin ilmastolle ja biosfäärille?

On voinut olla aikoja jolloin raha oli suhteellisen harmitonta tai neutraali eloton esine, ilman minkäänlaista sisäista olemusta (hyvä tai paha), mutta nyt — etenkin tänä aikana enemmän kuin koskaan aiemmin — asiat ovat muuttuneet. Ongelma rahan kanssa — nykyisessä vaikeassa dilemmassamme, kun maapallo ja kaikki jotka siellä asuvat kohtaavat historian pahimpia katastrofeja — on valta joka rahalle on annettu pitkittää hirviömäisen tuhokoneen olemassaoloa, joka itseasiassa on luonut meitä uhkaavan katastrofin. [4]

Talousjärjestelmä, jossa suurin osa ihmisistä nykyään elää, on riippuvainen jatkuvasta asioiden tuotannosta ja kulutuksesta jotka ovat itse asiassa myrkyllisiä omalle henkilökohtaiselle sekä ympäristön terveydelle. Henkilökohtaiset ihmisten terveysongelmat, joita roskaruoka, lääkkeet ja myrkylliset petrokemikaalit maataloudessa aiheuttavat, ovat tunnetumpia kuin ympäristön tuhoutumisongelmat. Mutta ilmasto-ongelma — maapallon biosfäärin tuhoutuminen — tulisi olla pääasiallinen huolenaiheemme, ilman vakavia muutoksia omaan teolliseen tai kulutustoimintaan, tulee lopulta johtamaan sekä terveet että sairaat sukupuuttoon. Tuo hirviömäinen kone, rahan ruokkima myrkyllinen teollisuustuotannon ja kuluttamisen järjestelmä, on tuonut ja jatkaa edelleen ilmiöiden tuomista kuten: jäävuorten ja napajäätiköiden katoaminen; kiihtyvät metaanipäästöt; useammin ilmenevät kuivuusongelmat ja muut ääripään ennustamattomat sääilmiöt; päivittäiset kasvi- ja eläinlajien massatuhot; nousevat merenpinnat jotka uhkaavat pieniä saaria ja tuhoavat ihmisasutuksen maailman rannikoilla; uusia ihmismassojen muuttoliikkeitä kuten ”ilmastopakolaiset”, ja monenlaiset muut todisteet ilmastokatastrofista jotka jatkavat kiihtymistä tiedemiesten muutama vuosi sitten ennustamia lukuja nopeammin. Valloilla oleva järjestelmä riippuu myös siitä että me pysymme itsemme orjuuttajina rahallisella velalla ja median aivopesulla, mihin kuuluu ihmisille vakuuttaminen että ei ole olemassa mahdollisesti parempaa järjestelmää, ja että paras toivomme on laimeasti säätää meidän järjestelmiämme, työskennellen ”oikeiden kanavien” kautta. Mutta nuo kanavat ovat korruptoituneita hallituksia jotka ovat itse monikansallisten teollisuuskorporaatioeliittien orjuuttamia. Tämä systeemi on suunniteltu, rakennettu ja tarkoituksella ylläpidetty jatkamaan itse itseään ja jatkuvasti tuomaan epäsuhteessa olevia materiaalisia etuja ja poliittista valtaa varsin pienelle osalle planeetan kansasta. [5] Näissä olosuhteissa jatkuva valuuttapohjaisten keinotekoisten talouksien ansaan joutumisemme puskee meidät poispäin mistään mahdollisesta kriisin ratkaisusta.

Raha itsessään on muuttunut teollisen korporaatiohirviön äärimmäiseksi aseeksi, kuten myös kahlitsevat ketjut jotka ”1%”:lla on meistä, samalla kun suurin osa ihmisistä istuu ja katselee ”avuttomana” kuinka he ryöstävät ja raiskaavat ainoan planeettamme joka meillä on. Monetaariset talousjärjestelmät (oli kyse sitten pseudo-sosialistisista järjestelmistä kuten Kiina tai kapitalistisesta järjestelmästä kuten USA tai mistä tahansa kestämättömästä megavaltiosta tai imperiuista) ja oma alistumisemme niille antaa näille korporaatioille, hallituksillee ja pankeille vipuvarren ja niiden voiman. Tämä seikka, että ne pakottavat meidät velkaantumaan fyysisesti ja juridisesti ja psykologisesti sitoutumaan näihin korruptoituneisiin, luonnottomiin, mielivaltaisiin ja tarpeettomiin rahajärjestelmiin, saa ihmiset työskentelemään myrkyllisissä paikoissa kuten Albertan öljyhiekka tai Bakkenin ”öljykentät”, Monsanton laboratoriot, tai Fukushiman ydinvoimala. Ihmiset eivät työskentele öljykentillä, myrkyllisissä kemikaalilaitoksissa tai hiilikaivoksissa koska he rakastavat niiden paikkojen lemia ja paskaisuutta sekä niiden negatiivista vaikutusta heidän terveydelle. Työntekijät, managerit ja toimitusjohtajat ovat kaikki siellä rahan takia. Raha ja rahajärjestelmien vipuvaikutus, erityisesti velan mutta myös psykologisesti pelon, joka stimuloi armotonta kilpailua (liikevoitosta tai työpaikoista), on se joka tekee jopa parhaasta poliitikosta tässä maailmassa täydellisen alamaisen korporaatioiden tahdolle, tai kykenemättömän pysäyttämään ne. Se on raha joka pitkittää kaupallista aivopesua suurimmaksi osaksi alistuvaisen, kyseenalaistamattoman, mielikuvituksettoman, tylsistyneen kulttuurin puolesta ja saa meidät uskomaan, että ”on pakko saada sitä”, ”ei voi elää ilman sitä” ja täten kaikkein armottomimmilla tavoilla kilpailla keskenämme ja alistua systeemille. Tämä jopa silloin kun se pakottaa meidät uhraamaan omatuntomme ja osallistumaan aktiviteetteihin jotka tiedämme vääriksi, tai jopa kuolettaviksi. Valuuttajärjestelmät, joissa kaikki tuotteet ja me ihmiset myös (ei ainoastaan työvoima, vaan aikamme, energiamme ja terveytemme) täytyy tulla ostetuksi ja myydyksi rahallisella hinnalla äärimmäisen kilpailullisilla markkinoilla, jotka pakottavat ihmiste valehtelemaan ja pettämään, tai suoraan jopa varastamaan, ja joskus jopa tappamaan. Rahamaailman vallat ja äet, erityisesti pomot ja pankit, ovat pitkittäneet pelkoa ja epävarmuutta mahdollisesta ”katastrofista” jossa meillä ei ole tarpeeksi rahaa, samalla kun uskotellaan ihmisille että ei voi olla toista tapaa elää kuin alistuminen heidän systeemiin ja heidän sääntöihinsä. Mutta jälleen kerran tärkeämpää kuin kaikki ylläoleva, nämä rahajärjestelmät myös vieraannuttavat meidät todellisesta vaurauden ja elämän lähteestä — luonnollisesta maailmasta — ja huijaavat meidät ajattelemaan että nämä ihmisten luomat omituiset esineet, joita nimitämme ”rahaksi”, ovat todellista vaurautta ja että meidän tulee ahnehtia ja tavoitella niitä loputtomasti, ja että vaihtoehtoa ei ole.

Ovatko jatkuva rahan käyttäminen sekä kuolettava, elämää imevä nykyisen talousjärjestelmän orjuutus todella väistämättömiä? Yksi asia jota suurin osa ihmisistä ei tajua, osittain koska rahan tavoittelu on niin normaalia ja kyseenalaistamatonta, ja osittain koska niin harva ihminen puhuu siitä tai opettaa sitä, on että me ihmiset elimme varsin hyvin, suurimmaksi osaksi, olemassaolomme 97,5%:na kun me elimme ilman rahaa. Se oli normaalia suurimman osan ihmiskunnan historian ajasta (mukaanlukien sen mitä useimmat eurosentriset eliitit kutsuvat ”esihistoriaksi”) [6] ihmisille ympäri maailman elää pienissä, kestävissä, ympäristöystävällisissä yhteisöissä joissa oli yltäkylläisesti luonnonvaroja ja syvä tietoisuus, sekä vastavuoroinen suhde, maapallon elävien järjestelmien luonnollisesta vauraudesta. Meillä oli monenlaista terveellistä luonnollista ruokaa, puhdasta vettä, teetä, mehua juotavaksi, ja suuri määrä tietoa luonnonlääkkeistä. Me elimme pienissä, hyvin eristetyissä, mukavissa ja ympäristöystävällisissä taloissa (miksi kutsua niitä ”majoiksi”?) kun tarvitsimme suojaa, ja iloiten käytimme suurimman osan ajastamme ulkona. Me tiesimme miten kerätä ja tehdä kaikki tarvitsemamme ilman luonnon vahingoittamista. Vastoin yleistä harhaanjohdettua mielipidettä, me emme ”eläneet kädestä suuhun”, aina nälkäkuoleman partaalla tai villieläinten hyökkäyksen uhan alla, tai jatkuvasti ”kiinni toistemme kurkuissa”, ryhtyen aina loputtomiin sotiin (joita paremmin voitaisiin kuvata nykyiseksi homo sapiens sapiensin tilaksi). Ensimmäisten ihmispopulaatioiden elinolojen tahallinen pilkkaaminen ja valheellisten tulkintojen esittäminen oli kolonialismin, massamurhan ja imperiumien rakentamisen oikeuttajien tahallista toimintaa, joihin lukeutui myös varhaiset akateemiset antropologit 1800-luvulla. Samana aikana jolloin planeettamme pinnan ja ilmakehän lämpötilat aloittivat dramaattisen ja vakaan kasvunsa, johtuen teollistumisesta, nämä ihmiset toivoivat ja ennustivat että alkuperäiskansat ja heidän ympäristöystävälliset tavat joutuisivat pian sukupuuttoon. Eräs selkein esimerkki tämäntyyppisestä ajattelusta ja sen pitkittämisestä oli St. Louisin maailmannäyttely vuonna 1904 (virallisesti nimeltään “The Louisiana Purchase Exposition”), jossa he panivat alkuperäiskansojen edustajia näytille, ja näiden mukana oli rasistisia ja imperialistisia valheita välittäviä kuvauksia. [7]

Ingorrot-alkuperäiskansa Filippiineiltä St. Louisin maailmannäyttelyssä (eli Louisiana Purchase Exhibitionissa St. Louisissa, Missourissa, 1904.

Vaikka näkökulma, jonka tässä esitän, onkin vastakkainen sen kanssa mitä suurimmalle osalle ihmisistä on kerrottu niinkutsutuista esihistoriallisista, tai itseasiassa, esi-kestämättömistä, alkuperäiskansojen ihmisyhteisöistä, monet antropologit viimeisen 40-50 vuoden aikana ovat varmentaneet tämän uuden maailmankuvan pitävän kutinsa. [8] Nämä tuoreemmat antropologit ovat raportoineet, perustuen omiin kenttätutkimuksiinsa sellaisissa yhteisöissä jotka edelleen ovat olemassa ja joilla on edelleen omistuksessaan riittävät määrät kotimaataan, että ihmiset niissä yhteisöissä tekevät vähemmän töitä, heillä on enemmän vapaa-aikaa ja he ovat terveellisempiä ja onnellisempia kuin monet modernissa teollisessa teknologiayhteiskunnassa asuvat. Jos me voimme oppia uudelleen joitain näistä muinaisista, elämää ylläpitävistä ja hoivaavista tavoista ja yhdistää ne mihin tahansa puhtaaseen, kestävään teknologiaan, jonka olemme luoneet siitä lähtien kun esi-isämme lakkasivat elämästä noilla tavoilla, me voimme myös uudelleenorganisoida itsemme pieniksi, yhteistyötä tekeviksi, luonto-orientoituneiksi ja kestäviksi yhteisöiksi (ja suuremmiksi tällaisten yhteisöjen verkostoiksi), ja vapauttaa itsemme mistään tarpeesta tai kiintymyksestä rahajärjestelmiin.

Se voi tuntua suurimmalle osalle epätodennäköiseltä, kun he eivät tiedä muusta kuin nykyisistä sosiaalisista konstruktioista, ja he ovat olleet suuresti harhaanjohdettuja oikean elämän tavoista ja pienen mittakaavan kestävien alkuperäiskansa-yhteisöjen olosuhteista (sekä menneisyydessä että nykyisyydessä). Tähän lisään yksinkertaisesti, että meillä kaikilla on opittavaa hyödyntämättömästä ihmispotentiaalista sekä siitä miten maapallo toimii, ja niin monesta muusta asiasta josta emme vielä tiedä mitään. Me olemme silti sama laji ja tämä on silti sama planeetta (kaikki muutokset huomioiden), joten jos me teimme niin ennen, miksi me emme voisi tehdä jotain samanlaista uudestaan? Tottakai on olemassa kysymys nykyisestä populaation koosta ja ekosysteemin kantokapasiteetista, että me mahdollisesti emme kykene ratkaisemaan ongelmaa ilman että ohjaamme itsemme kohti todellista kestävyyttä ja alamme (tai jatkamme, niille jotka jo ovat tällä polulla) oppimisprosessia. Me tarvitsemme myös monia vakavia, demokraattisia keskusteluja siitä mikä tunnettu moderni teknologia ja ”mukavuus” on sellainen josta joutuisimme luopumaan, joko väliaikaisesti tai lopullisesti. Mitä muita mahdollisia (pitkäaikaisia) vaihtoehtoja meillä on?

Se mistä puhun tässä on itseasiassa äärimmäinen “lakkoon menemisen” muoto ja äärimmäinen boikotti. Luomalla sellaisia vaihtoehtoisia talousjärjestelmiä harmoniassa maapallon järjestelmien kanssa, sekä saada tarpeeksi muita ihmisiä liittymään mukaan, maailmanlaajuisesti, näihin järjestelmiin, me voisimme tehokkaasti riisua aseista korporatiivisen/teollisen/rahoituksellisen kuolemankoneen ja lopettaa planeetan tuhoaminen. Riippuvuutemme kuolemankoneen megavaltioista, niiden valuutoista ja niiden myrkyllisistä tuotteista, joita me emme enää tarvitse, tekee niiden teollisuudenaloista kannattamattomia (pienentäen myyntiä paljon alle hyväksytyn voittomarginaalin ja sallittujen riskien), ja lopulta romahduttaen taloudet, poistaen kaiken niskassamme olevan velan ja samanaikaisesti tuhoten ketjut jotka ovat kahlinneet meitä niin pitkään! Se olisi todellinen itsenäisyysjulistus! Itsenäisyys, joka saadaan maailmanlaajuisesti boikotoimalla systeemiä, johtaisi palautuneeseen keskinäiseen riippuvuuteen, tai vastavuoroisuuteen, kaikkien Elämän luonnollisten järjestelmien kanssa, yhteiseksi kytkeytyneeksi hyödyksemme.

Me voimme ja meidän tulee liittää yhteen energiamme, mielemme ja kykymme kehittääksemme vaihtoehtoisia, luontoon perustuvia, rahattomia tapoja ja teknologioita, ja vieroittaa itsemme myrkyllisten koneiden ja tuotteiden käytöstä, siinä pienessä aikaikkunassa joka on jäljellä mikä meillä on edelleen maapallon elämän pelastamiseksi. Tekisin tämän mieluummin, ja ottaisin tulitikut näiden korporaatiotuhopolttajien käsistä, jotka polttavat loppuun planeettamme, kuin jatkaisin turhaa ja riittämätöntä yksittäisten tulipalojen sammuttamista jotka nyt planeetallamme riehuvat, monien eri protestien ja sääntelylakien läpiviemisten muodossa. Vaikka rauhalllinen asteittaisen muutoksen rauhallinen ajaminen, ”oikeiden kanavien kautta työskentely”, on ollut ennen muinoin järkevä, edistysmielisen yhteiskunnallisen evoluution pragmaattinen metodi, me elämme nyt aikaa jollaista mikään muu laji ei ole koskaan tuntenut, ja olemme kriisissä joka vaatii paljon välittömämpiä ja radikaalimpia toimenpiteitä. Vakavasti epäilen että globaalien ekologisten ja ekonomisten kriisien aikaansaajat, jotka jatkavat otteensa kiristämistä USA:sta ja muista kansallisvaltioiden hallituksista lakien kuten “Citizens United” sekä melkein ratifioitujen sopimusten kuten TPP avulla, sallisivat meidän äänestää heidät pois vallasta demokraattisen poliittisen prosessin avulla. Historiallisesti se ei ole mitä imperiumit tekevät. Niistä monista syistä jotka tähän nyt listaan, olen vakuuttunut että meidän tulee ”äänestää jaloillamme”, toimillamme ja sillä miten me valitsemme elää täällä maapallolla, ja että tässä esittämäni toimet, ja monet muut toimet jotka on jo pantu liikkeeseen ympäri maailman, todella olisivat sellaisia joilla on potentiaalia niille muutoksille jotka tulee tehdä. [9]

Tajusin että tämä polku voi tuntua aluksi liian musertavalta, ja jopa mahdottomalta monille meistä moderneista ihmisistä, ja myös ei-toivottavalta ja jopa tyrmistyttävältä monille lajimme edustajile, jotka ovat niin vieraantuneita luonnosta ja tottuneet luonnottomaan, ”moderniin elämäntyyliin”. Mutta yhä useampien ihmisten virittäytyessä vaihtoehtoisten informaatiolähteiden pariin ja muuttuen tietoisiksi maailmanlaajuisista ilmiöistä kuten ilmastonmuutoksen kiihtyvistä vaikutuksista, kuten aiemmin mainitsin, sekä kiihtyvästä vaurauden epätasa-arvosta, loputtomista sodista, poliisiväkivallasta ja joukosta kaikkia muita yhteiskunnallisia epäkohtia joita he pitävät huolestuttavina, he muuttuvat yhä avoimemmiksi idealle että radikaali yhteiskunnallinen muutos voi itse asiassa olla tarpeellista. Tiedän että eräs meidän ihmisten suurimmista peloista on tuntemattoman pelko ja pelko tunnetun senkä sellaisen mihin olemme sitoutuneet menettämisestä — lyhyesti sanottuna se ainoa elämäntyyli jonka me tunnemme. Tästä johtuen niiden keskuudessa joilla on eniten pelissä kiinni nykyjärjestelmän ”menestyksessä”, jotka näkevät oman henkilökohtaisen menestyksen syvästi kietoutuneen status quon ylläpitoon, ja monissa tapauksissa joiden mielestä heidän panoksensa systeemiin on itseasiassa palkinnut heidän huomattavalla tavalla, tulevat olemaan erityisen vaikeita saada kuulemaan mitään tästä. Ja sitten on suurin osa meistä, jotka eivät tunne merkittävän palkituiksi itseään tai juurikaan pidä systeemistä, mutta jotka on vakuutettu hyväksymään idea siitä ettei ole poispääsyä tai realistista vaihtoehtoa dominanteille, juurtuneille ”modernin elämän” tavoille. Kun tietoisuus globaalista elinolojen rappeutumisesta saavuttaa ihmiset, he alkavat etsiä mahdollisia vaihtoehtoja. On jotain vieläkin voimakkaampaa ja pakottavampaa kuin katastrofinpelko joka voi motivoida heidät tähän harjoitukseen. Kutsun sitä ”potentiaalisen hyvän vetovoimaksi”, tai suuren mielihyvän ja helpotuksen odotukseksi kun raskas, piinaava lasti nostetaan harteilta, jonka mukana tulee mahdollisuus elää oikeassa ilossa ja rauhassa. Tämä vetovoima manifestoituu ja kasvaa eniten kun ihmiset alkavat nähdä ja kokeilla todellisia vaihtoehtoisia, luontoon perustuvia ja kestäviä yhteisöjen malleja. Omistan nyt loput tästä esseestä kuvaamaan joitain näitä mallien tyyppejä jotka ovat jo olemassa, ympäri maailman.

Osa 2: Uusien, kestävien ja taloudellisten elämäntyylien mallit ja mahdollisuudet

Ehkäpä parhain ja kaikkein näkyvin esimerkki kestävästä, yhteisöperustaisesta talousteorian kehittämisestä, joka pystyy voimaannuttamaan riippumattomuutta kaupallisesta ja teollisesta markkinajärjestelmästä, on mahdollista löytää luomuviljelyyn perustuvasta ruoantuotannosta. Tämän liikkeen historia on suurimmaksi osaksi 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun ”takaisin maalle” ja ”kasvata oma ruokasi” -liikkeissä, mutta 2000-luvun puolellaa on nähty suuri hyppäys tämänkaltaisessa toiminnassa ja ajattelussa, ehkäpä jopa vakavampi tai rehellisempi kuin alkuvaiheessa. Oman ruokansa kasvattamista ostamisen sijaan ajava liike ei ole niin suuri kuin paikallisen ruoantuotannon liike, jossa ihmiset pyrkivät ostamaan niin suuren osan ruoastaan paikallisilta tuottajilta kuin mahdollista. Tämä johtuu mahdollisesti vaikeudesta löytää aikaa viljelylle, kun on niin paljon aikaa uhrattava rahan tienaamiselle nykyisessä yhä kasvavan kilpailullisessa ja epävarmassa markkinassa. Vuonna 2014 USA:ssa oli 8268 toria, luku on 180%:n kasvu vuodesta 2006. ”Vuonna 2012 163675 farmia (7.8% USA:n maatiloista) markkinoivat ruokaansa paikallisesti, mikä määriteltiin joko suorana tuottajalta kuluttajalle -myyntinä tai ihmiskulutukseen tarkoitetun ruoan jälleenmyyntinä, maantaloustutkimusdatan mukaan.” [10] “Jälleenmyynti” viittaa käytäntöihin kuten paikallinen vihannespuoti ja ravintolat, jotka ostavat ja myyvät paikallistuottajien kasvattamaa ruokaa.

USA:n maatalousministeriön raportin mukaan, josta ylläolevat luvut on otettu, varmentaa sen että paikallisruoan liike on saanut hallinnon huomion, mutta raportti ainoastaan käsittelee markkinoiden huolia liittyen liikkeeseen — ongelmia kuten kannattavuus ja rahoitustrendit — eikä se kiinnitä mitään huomiota kasvavaan määrään ihmisiä jotka kasvattavat itse oman ruokansa suoraan kulutukseen, sen sijaan että myisivät ruokaa eteenpäin. Oman kokemukseni mukaan, oltuani luomuruoan kasvattaja vuodesta 1970 ja permakultuurin harjoittaja 1980-luvun puolestavälistä (paljon ennenkuin kuulin sanan ”permakulttuuri”), minusta tuntuu että permakulttuurin harjoittajat ovat niitä ruoan kasvattajia ja villiruoan hoitajia joita vähiten kiinnostaa kasvattaa ruokaa rahan takia, ja jotka ovat eniten kiinnostuneita tekemään niin osana niitä toimia jotka vievät kohti vaihtoehtoista, kestävää elämäntyyliä. [11] Hyvänä kakkosena tulee jokin aika sitten muodostettu, ja monissa paikoissa edelleen muodostuva, useissa Amerikan intiaanien reservaateissa toimiva ”ruokasuvereniteetti”-liike. Lyhyesti, ruokasuvereniteetti on ruokasuvereniteetti on Amerikan alkuperäisasukaiden liike jolla he ottavat takaisin ruokansa lähteet sekä heidän oman terveytensä kasvattamalla oma ruokansa, sekä tulevat tutuiksi oman kulttuurinsa perinteisten villiruokien sekä lääkeyrttien kanssa omilla maillaan. Tuossa mielessä ruokasuvereniteetilla on suuri potentiaali muuttua osaksi, tai, vieläkin suurempi potentiaali, olla etulinjan esimerkki universaalista itsenäisyysjulistuksesta, jolla irrottaudutaan aiemmin mainituista korruptoituneista järjestelmistä. Kuitenkin koska useimmat reservaattiyhteisöt kamppailevat edelleen monien vakavien talous- ja terveysongelmien kanssa joita USA:n kolonialistit ovat heidän elämiinsä tuoneet, ruokasuvereniteettiliikkeen fokus on ollut yhteisön ja yksilöiden parantamisessa, johon kuuluu kamppailu köyhyyttä ja sairauksia vastaan. Rahajärjestelmästä irtipääsy ei siis täten ole agendalla suurimmalle osalle intiaanireservaattiyhteisöjä, vaikka jotkut keskustelut tällaisesta onkin aloitettu siellä ja täällä. [12]

Jos on tutustunut alkuperäiskansojen perspektiiveihin ja käytäntöihin liittyen hortoiluun (oman ruoan kasvattaminen omaan kulutukseen kaupallisten markkinoiden sijaan), ei ole vaikeaa nähdä alkuperäisjuuria permakulttuurille. Vaikka yksilöllisessä suhtautumisessamme onkin vaihtelua, määritelmän mukaisesti permakulttuurin harjoittajat ovat sitoutuneet sallimaan paikallisten ekosysteemien ohjata ja muokata interaktioitamme maan ja veden kanssa, sen sijaan että muokattaisiin niitä tiloja sellaisiksi kuin haluamme. Me olemme luonnollisen ruoan sekä lääkekasvien ja -puiden hoitajia ja säilyttäjiä mailla joissa elämme, ja kasvatamme vain niitä satokasveja jotka ovat yhteensopivia ekosysteemiemme kanssa. Me vaalimme biodiversiteettiä ja meillä on äärimmäinen kunnioitus kaikkea maahan ja veteen kuuluvaa khtaan. Kaikki elävät asiat jotka sinne kuuluvat [13] ovat yhtä oikeutettuja olemaan täällä ja niistä monista syistä joista ne ovat täällä. Ne sopivat yhteen ja elävät symbioosissa ja ovat tehneet sitä paljon ennenkuin me ihmiset olemme saapuneet tänne. On tavoitteemme sopia niiden elähdyttävien luonnonjärjestelmien joukkoon, olla symbioottinen osa tätä kaikkea — ei pakottaa ekosysteemiä mahtumaan luonnottomaan modernin ihmisen maailmaan ja heidän keinotekoisiin, rahaan perustuviin tapoihin elää. Me emme astuisi maa-vesijärjestelmään ja sanoisi ”tämä näyttää hyvältä paikalta kasvattaa ____________, ja meidän tulisi tehdä niin koska sen sato voi tuoda meille paljon rahaa.” Kun ensimmäisenä saavuimme tänne elämään maan ja veden äärelle, me pyrimme oppimaan mitä paikka vaati meiltä — mitä hyvää me voimme tehdä paikan hyväksi niin että se voi jatkaa vapaasti luonnon elinlahjojen jakamista meidän ja muiden lajien, jotka ovat osa tätä paikkaa, kanssa? Miten voimme muuttua hyödyllisiksi ja avuliaiksi osiksi tätä kaikkea? Kuinka voimme oikeutettuina kuulua tänne? Kun tiedämme näiden luonnon järjestelmien olevan suurempia, terveempiä ja oikeampaa elämää kuin mikään ihmisen luoma talousjärjestelmä, me kylvämme oman yhteensopivan sadon minkä tahansa natiivin sadon vierelle, missä sitten ikinä onkin tilaa ja vettä riittävästi. Vaikka me joskus siirrämme vettä satokasveille kasteluun, me tajuamme että paras on kylvää siemenet tai siirtää pistokkaat luonnollisesti kosteammille alueille, jossa luonto tuo kasveille vettä. On myös monia muita tapoja joilla permakulttuurin harmoniset metodit muodostuvat ja yhdistyvät eri ekosysteemeihin maailmanlaajuisesti. Nämä metodit ovat sekä muinaisia että nykyaikaisia, ja niiden juuret ovat aikojen alussa ennen megayhteiskuntia toimineiden ensimmäisten ihmisten tavoissa.

Joten jos suurin osa paikallisesta ruoantuotannon liikehdinnästä — poiskulien permakulttuuria harjoittavat, alkuperäiskansojen ruokasuvereniteettiaktivistit, kotipuutarhurit ja yhteisöpuutarhan sadon kanssa toteutettu ei-rahallinen vaihdanta — edelleen myyvät satoaan rahasta, mistä me löydämme esimerkkejä ihmisistä jotka tekevät muita asioita vapauttaakseen itsensä rahajärjestelmistä? Voisi kuvitella että jotkut hyvät mallit rahattomille paikallistalouksille voitaisiin löytää reilun kaupan liikkeestä. Vaihtokauppa on aina ollut osa ihmisten välistä interaktiota, mutta se alkoi leivitä laajemmalle aktiivisena teollista kapitalismia vastustavana keinona 1970-luvun alkupuolella, suurten ulkoilmakokoontumisten muodossa joilla oli nimet kuten “The Barter Faire” (sanan “Fair” kirjoitusmuoto peilaa aikaisempaa liikettä nimeltään “Renaissance Faires”). Barter fairit olivat eräänlaisen vastakulttuurin kirpputoreja, joissa tarkoituksena oli jakaa ja vaihtaa, ja välttää käyttämästä rahaa. Vuosien aikana sitoutuminen rahankäytön välttämiseen barter faireilla vaimeni ja niin teki myös koko barter fair -liike. Eräs ensimmäisistä ja suurimmista barter fair -vastakulttuuritapahtumista, Okanoganin “Barter Faire,” Washingtonissa perustettiin 1974, ja lopulta se pudotti sanan ”barter” nimensä edestä ja sitä kutsutaan nyt nimellä “Okanogan Family Faire.” Siinä missä alunperin kaikki oli (suurimmaksi osaksi) rahatonta ja ilmaista, nyt ”myyjät” maksavat myyntipaikoista ja asiakkaat maksavat sisäänpääsylipuista, jotta he pääsisivät sisään shoppailemaan, joka tekee tapahtumasta vielä enemmän rahaorientoituneen kuin suurin osa kirpputoreista ja taidefestivaaleista. Jotain vaihdantaa tapahtuu edelleen muutamilla jäljellä olevilla barter faireilla, mutta suurimmaksi osaksi myyjien kesken. Vanha barter fair -liike on saattanut hiipua, mutta hyvä uutinen on että vaihdanta ei millään muotoa ole kuollut. Se on itse asiassa kukoistava ja kasvava ala ja sen päätoimipaikka on internet. Nykyään on myös uusia kolmannen uosituhannen päivitettyjä barter fair -hengessä järjestettyjä ulkoilmatilaisuuksia (ilman vaihdantaa tai mitään transaktioita), kansainvälinen ilmiö nimeltään “Really, Really Free Market,” jossa on paljon suurempi potentiaali kasvaa talousjärjestelmän muutosliikkeeksi kuin mitä vanhat hippivaihdantatapauhtumat olivat.

Mutta ennen kuin kuvaan RRFM:t tarkemmin, ensin kommentoin enemmän verkossa tapahtuvaa rahatonta vaihdantaa. Lyhyessä Christopher Dollin, joka on tutkija YK:n Institute of Advanced Studiesissa, kirjoittamassa esseessä nimeltään “Can We Evolve Beyond Money?” Doll kuvaa kuinka internet on luonut infrastruktuurin suuremmalle ja laajemmalle taloudelliselle jakamiselle ja rahattomalle “yhteistyöhön perustuvalle kuluttamiselle”:

…internet on pienentänyt kustannuksia tarjonnan etsimiselle ja laajalti mahdollistanut vertaistransaktiot paljon suuremmassa mittakaavassa kuin on koskaan aiemmin tehty… Jos, kuten usein argumentoidaan, Y-sukupolvi on ensimmäinen diginatiivi sukupolvi ja jakaminen on heidän norminsa, voisiko olla että yhteistyöhön perustuva kulutus tulisi olemaan heidän norminsa kulutuskapitalismin sijaan? Jos kyllä, mitä seuraava sukupolvi tuo tullessaan? [14]

Tämä on erittäin innostavaa. Muistan kun internet tuli ensimmäistä kertaa laajaan käyttöön 1990-luvulla ja konservatiivi radiokommentaattori sekosi havainnostaan että internetissä annetaan liian paljon ilmaiseksi, ja hänen mielestään tarpeeksi moni ihminen ei tulisi käyttämään sitä rahan tekoon. Tuon kommentin kuuleminen, joka tuli todella vastenmieliseltä yksilöltä joka arvosti lähes kaikkea yhteiskuntajärjestelmässämme mitä minä vihasin, itse asiassa antoi minulle tarvitsemani sysäyksen astuakseni ulos hieman luddiittisesta skeptisismistäni uudelle kanavalle ja ryhtyä kokeilemaan sitä. Siitä lähtien internet on ollut korvaamattomin työkaluni kommunikointiin. Ideoiden ja informaation vapaa virtaaminen, niin monen ihmisen luodessa heidän omia ”lähetyskanavia” ja kyetessään tekemään niin he kykenivät olemaan interaktiossa suurten väkijoukkojen kanssa ilmaiseksi (poislukien tietysti laitekulut ja liittymäkulut), yleensä ilman minkäänlaista hallituksen sensuuria. Tämä on luonut mahdollisuuksia vallankumoukselliselle muutokselle mitä mikään aikaisempi olisi mahdollistanut. (Vaikka on olemassa muita ympäristö- ja terveyskustannuksia liittyen internetin ja sähkölaitteiden käyttöön, jotka meidän tulee jossain vaiheessa ottaa mukaan keskusteluun puhuttaessa siitä mitä teknologiaa jatkaa ja mikä jättää taaksemme.) Kaksi ihmissukupolvea, joilla on ollut tähän kaikkeen “vapaa” [15] pääsy — ideoihin, tavaroihin ja palveluihin — on tehnyt kaikille enemmän kuin koskaan mahdolliseksi mahdollistaa ja varustaa ihmisiä kaikenlaisiin systeemisiin muutoksiin, mm. maailmanlaajuiseen, väkivallattomaan taloudelliseen vallankumoukseen. David Quiltyn artikkelissa on kokoelma vaihdannan ja kirpputorien sivustoja, otsikolla “36 Bartering and Swapping Websites—Best Places to trade Stuff Online,” joka on julkaistu “Money Crashers.”-talousneuvontasivustolla. [16] Jotkut näistä saiteista sallivat rahankäytön, mutta suurin osa keskittyy vaihdantaan ja jakamiseen. Osalla saiteista on sosiopoliittinen agenda välttää rahankäyttöä (kuten “Freecycle” ja “Freegans,” joita kuvaan alla), kun taas moni muu tuntuu yrittävän säästää rahaa tai lieventää köyhyyttä. Sosiaalisen muutoksen puuhamiehet ovat kommunikoivat enemmän talouteen suuntautuneiden ihmisten kanssa näillä sivustoilla, ja vallankumouksellisen ajattelun siemeniä selkeästi kylvetään. Joka kerta kun henkilö kuvaa kokemuksiaan taloudellisesta hyödystä ilman rahankäyttöä, uudenlainen tunne siitä mikä voisi olla mahdollista kehittyy ja vahvistuu.

Minun näkökulmastani kaksi kaikkein kiinnostavinta sivua listassa, jotka ottavat kantaa kaikkein painavimpiin systeemisiin ongelmiin ja työskentelevät luodakseen kansainvälisen systeemiboikotin, ovat Freecycle ja Freegans. [17] Freecycle (http://www.freecycle.org) kuvaa organisaatiotaan “..täysin voittoa tavoittelemattomaksi ruohonjuuritason liikkeeksi jossa ihmiset antavat (ja saavat) tavaraa ilmaiseksi kotikaupungeissaan. Kyse on hyvän tavaran uudelleenkäyttämisestä ja pitämisestä poissa kaatopaikoilta.” Perustettu Arizonan Tusconissa vuonna 2003 Deron Beal -nimisen kierrättäjän aloitteesta, Freecycle on nyt erittäin suuri paikallisten, vapaaehtoisten vetämien ryhmien verkosto (5,289 ryhmää 32 maassa, 9,105,322 jäsentä). [18] Sivuilla luodaan yhteyksiä jakamiselle. Postauksille on kaksi kategoriaa, “Halutaan” tai “Tarjolla”. Käyttäjien tulee rekisteröityä voidakseen vastata postauksiin ja he voivat tehdä omia järjestelyjään toisiinsa yhteyden saamiseksi. Jäsenyys on ilmaista ja “kaikki mikä postataan tulee olla ilmaista, laillista ja sopivaa kaikenikäisille.”

Freegans-organisaatio on hieman suorempi ja selväsanaisempi heidän vallankumouksellisesta motivaatiostaan hylätä valloillaan oleva järjestelmä. Tässä hieman miten he ilmaisevat itseään sivuillaan:

Freeganit ovat ihmisiä jotka käyttävät vaihtoehtoisia strategioita elääkseen vain osittain osallistumalla sovinnaiseen talousjärjestelmään ja resurssienkäytön minimoiden.

Freeganit käyttävät yhteisöä, anteliaisuutta, yhteiskunnallista huolenpitoa, vapautta, yhteistyötä ja jakamista vastustaakseen materialismiin, moraaliseen apatiaan, kilpailuun, mukautumiseen ja ahneuteen perustuvaa yhteiskuntaa. Yrittäessään vuosia boikotoida epäeettisten korporaatioiden valmistamia tuotteita, jotka ovat vastuussa ihmisoikeusrikkomuksista, ympäristön tuhoutumisesta ja eläinten vahingoittamisesta, monet meistä havaitsivat että mitä tahansa ostimmekaan, päädyimme tukemaan jotain valitettavaa. Tajusimme että ongelma ei ole vain muutama paha korporaatio vaan koko systeemi itsessään.

Nykyisen talousjärjestelmän, pääasiallinen motiivi on pimentänyt eettisen harkinnan ja sen massiivisen monimutkaiset tuotantojärjestelmät takaavat, että kaikki ostamamme tuotteet ovat meille vahingollisia, suurinta osaa näistä emme edes harkitsisi käyttävämme. Freeganismi on tällaisen talousjärjestelmän täydellinen boikotti. Joten sen sijaan että välttelisimme huonon yrityksen tuotteiden ostamista tukeaksemme toista, me vältämme ostamasta yhtään mitään niin paljon kuin vain pystymme. [19]

Näyttää siltä että freeganit ja minä ajattelemme samoin, mutta en ollut koskaan kuullutkaan heistä ennenkuin pari päivää ennen tämän esseen osion kirjoittamista. Ilmeisesti he ovat tunnettuja ”roskisdyykkaus”-strategian käyttäjiä, käytäntö jota myös itse olen harjoittanut, silloin kun kuuluin tiettyyn yhteisöön (jonka nimeä en tässä mainitse) 1970-luvun alkupuolella, kun olin kutakuinkin samanikäinen kuin monet freeganeista, joiden kuvia näin heidän sivuillaan. Mutta yhtä kaikki, freeganit ovat mukana paljon muussakin kuin roskisten dyykkaamisessa (eli ”urbaanissa keräilyssä”). Heidän toimintaansa kuuluu: roskiksista löydettyjen hyvänlaatuisten poisheitettyjen tuotteiden laaja ja vapaa jakelu ja kierrättäminen; vapaan luomumullan tuottaminen maanviljelijöille kompostoimalla pilaantunut ruoka ja muut luonnonmukaiset jätteet; biopolttoaineiden luominen ja jakelu ravintoloiden poisheittämistä öljyistä ja muista kasviöljyistä; rikkoutuneiden mekaanisten laitteiden ja tavaroiden korjaus ja uudelleenjakelu; hylättyjen ja ikäloppujen asuntojen asuttaminen ja kunnostaminen asunnottomien asuttamiseksi ja yhteisön luomiseksi; luomuviljelypuutarhojen luominen vapaisille tonteille; metsästä villiyrttien kerääminen ravinnoksi ja lääkkeeksi; paikallisten maanviljelijöiden tuottannon ylijäämäkasvisten, -hedelmien ja -pähkinöiden jakaminen; sekä monet muut eri aktiviteetit. Freeganit työskentelevät muiden kierrättäjien kanssa, sekä toisten samanmielisten organisaatioiden kanssa kuten Ruokaa Ei Aseita, asunnottomien yöpymispaikat sekä Really, Really Free Markets. Freeganien verkkosivut antavat paljon infoa ja linkkejä siitä mihin he uskovat ja mitä he tekevät, mutta mitään henkilökohtaista tietoa tai historiaa siitä miten heidän liikkeensä alkoi ei anneta. Tehdäkseni selväksi, vaikka freeganeilla on hieno verkkosivu, jonka kautta he saavat yhteyden moneen kestävyysaktivistiin, sekä nuoriin että vanhoihin, suurin osa siitä mitä he tekevät ei ole verkossa, se tapahtuu kaduilla ja eri julkisissa tiloissa. Freeganismi on levinnyt kansainvälisesti ja freegan-ryhmiä on ainakin USA:ssa, Ranskassa, Brasiliassa, Norjassa, Kreikassa ja Libanonissa.

Really, Really Free Markets eivät ole varsinaisia vaihdannan paikkoja, koska siellä ei sallita suoria transaktioita. Ei rahaa, ei kauppoja, ei vaihdantaa, ei myymistä, ainoastaan ”Ota mitä tarvitset, ja tuo se mitä et”. Liitutaulu eräässä RRFM:ssä sanoo ”Älä kilpaile esineestä. Tämä on rahaton markkina. Ei kauppaa, ei vaihdantaa tai myyntiä.” Osallistujat voivat tarjota taitonsa ja palvelunsa, kuten myös tavaroita, ja tapahtumia pidetään julkisissa puistoissa ja muissa julkisissa tiloissa. RRFM:t ovat hyvä esimerkki lahjataloudesta, [20] joissa jokainen materiaalinen tarve tyydytetään ilmaiseksi, perustuen perspektiiviin siitä että ”kaikille on oikeasti riittävästi”, jos me vain kunnolla huolehdimme ja hoidamme yltäkylläisiä resurssejamme. Tottakai sellainen perspektiivi voi onnistuneesti tulla sovelletuksi vain jos me eliminoimme resurssiepävarmuuden ja ahneuden, jotka tuovat esiin kysymyksen siitä mitä tapahtuu kun ahne, epävarma tai kapitalistisesti hyvin asennoitunut henkilö menee RRFM:n? (Jätän vastaamatta kysymykseen nyt, osittain siksi koska epäilen että siihen on olemassa monia kelpo vastauksia.) Yhteensopivuus freeganien ja RRFM:n välillä on niin ilmiselvä ja on niin helppo nähdä miksi he tekevät yhteistyötä niin hyvin ja miksi niin mone freegani on mukana RRFM:n järjestämisessä ja pyörittämisessä. Nämä toisiinsa kietoutuneet liikkeet sekä pyrkivät estämään tuhoisat ja haaskaavat kapitalistisen järjestelmän vaikutukset, että esittelemään ihmisille uudenlaisia ihmisten välisten interaktioiden ja talouden käytänteitä. Ensimmäinen RRFM pidettiin Uuden Seelannin Christchurhissa vuonna 2003, ja idea sai alkunsa tapaamisesta joka pidettiin ilmaisruoka/näläntorjuntaorganisaation Ruokaa Ei Aseita jäsenien kesken. Samana vuonna kaksi muuta RRFM:ää pidettiin, yksi Indonesian Jakartassa ja toinen Floridan Miamissa. Siitä lähtien RRFM:iä on pidetty kymmenissä USA:n kaupungeissa, sekä Kanadassa, Australiassa, Malesiassa, Taiwanissa, Englannissa, Etelä-Afrikassa ja Venäjällä. Liike on Venäjällä erittäin suosittu ja se on levinnyt moniin kaupunkeihin.

Vaikka onkin olemassa monia esimerkkejä rahattomista talouskäytänteistä ja tuota päämäärää kohti työskentelevistä järjestöistä, mainitsen tässä vain yhden lisää: aikapankit. Aikapankki-idean keksi ja kehitti 1980-luvun aalussa Edgar Cahn, professori University of the District of Columbia School of Law:ssa. Cahn kutsuu aikapankkitoimintaa ”vaihtoehtoiseksi valuuttajärjestelmäksi jossa palvelutunnit saavat rahan sijan”, ja hän tarjoaa lisäselityksen:

[Aikapankkitoiminta on] vaihdannan väline joka sallii ihmisten vaihtaa aikaa ja osaamistaan rahan sijaan. Konsepti on yksinkertainen: liittyessään aikapankkiin ihmiset hyväksyvät ottavansa osaa järjestelmään joka liittyy ”aikapolettien” ansaitsemiseen ja käyttämiseen. Kun he käyttävät tunnin aktiviteettiin joka auttaa muita, he saavat yhden aikapoletin. Kun he tarvitsevat muilta apua, he voivat käyttää tienaamiaan aikapoleetteja. [21]

Parikymmentä vuotta sitten Edgar Cahn perusti TimeBanks USA:n, aikapankin joka on levinnyt yli 30 maahan, mm. Kiinaan, Venäjälle, ja muihin Afrikan, Euroopan sekä Pohjois-Amerikan että Etelä-Amerikan maihin. USA:ssa on ”noin 500 rekisteröityä aikapankkia, ja yhdessä niillä on yli 37 tuhatta jäsentä. Pienimmissä on 15 jäsentä; suurimmassa noin 3 tuhatta.” Aikapankit ovat helposti toteutettavissa tietokantojen avulla jotka mahdollistavat jäsenten rekisteröidä osaamisensa tai tarjoamansa palvelut sekä löytää ihmisiä jotka oivat tarjota heidän haluamiaan tuotteita ja palveluja. Aikapolettien tunnit ja aikavelka pidetään myös tietokannassa ja jokainen paikallisyhteisön aikapankki pitää omaa tietokantaansa. ”Maailmanlaajuisesti aikapankkitietokannoissa on yli 4 miljoonaa tuntia palveluja”, Cahn kirjoittaa. (Ja tuo luku aliarvioi todellista aikapankkitoimintaan osallistumisen laajuutta: KYselydata osoittaa että vähintään 50 prosenttia aikapankkien jäsenistä ei merkkaatuntejaan ylös säännöllisesti) Viimeinen lause sulkeissa todistaa varsin voimakkaasta ilmiöstä joka usein ilmenee näissä rahattomissa yhteisöpohjaisissa paikallistalouden aktiviteeteissa: sisäiset palkkiot, kuten omien muiden ihmisten arvostamien omien taitojen löytäminen, ihmissuhteiden luominen jakamalla ja sosiaalisen luottamuksen (”sosiaalinen pääoma”) kehittäminen, muuttuvat arvokkaammiksi kuin ulkoiset palvelujen tai materiaalisen hyödyn vastaanottaminen. Esimerkkejä tästä perustavanlaatuisesta kokemuksesta voi kuulla freeganismin, RRFM:n, aikapankkien, Ruokaa Ei Aseita -vapaaehtoisten, Freecyclen ja monien muiden vaihtoehtoisen talouden harjoittajien suusta. Christopher Doll kuvaa ”sosiaalista pääomaa” erittäin hyvin:

Se mikä on yhteistyöhön perustuvassa kulutuksessa niin kiinnostavaa on se, että luottoluokitus, josta niin moneen tavaraan ja palveluun käsiksipääsymme riippuu, tulee tulevaisuudessa korvaantumaan oman henkilökohtaisen luotettavuutemme luokittelulla. Tämä tarkoittaa, että pääsymme hyödykkeisiin muuttuu, osittain, sosiaalisen pääoman funktioksi rahoituspääoman sijaan. Tämä on uskomattoman voimakas konsepti joka auttaa meitä ymmärtämään henkilökohtaista vaurautta laajemmin termein, ja todellakin sitä mitä me voisimme käyttää rahan tilalla. Sosiaalinen pääoma akkumuloituu ajan myötä: mitä enemmän jaat, sitä enemmän luokituksesi nousee, joka taas vuorostaan edistää hyvää sosiaalista käyttäytymistä. Tämä on kaikki hyvin teoriassa, sillä ehdolla että henkilökohtaisia vapauksia ja identiteettejä ei uhata prosessissa. [22]

Tästä ”sosiaalisen pääoman” kultivoinnin prosessista, tai siinä mitä yksinkertaisesti kutsuisin ”luottamussuhteiksi”, voimme löytää henkilökohtaisen tilivelvollisuuden rahattomassa yhteiskunnassa. Ihmiset luonnollisesti haluavat olla luotettuja ja hyväksyttyjä ja he haluavat olla yhteyksissä muihin ihmisiin joiden he voivat luottaa olevan ihmisiä jotka välittävät. Se mikä myös tulee selväksi, kun tarkastelee miten nämä systeemit oikeasti menestyvät, on että ne toimivat parhaiten paikallisella, pienen yhteisön tasolla suurten kestämättömien megayhteiskuntien sijaan. Toivottavasti paikallisten, rahattomien, elämässä kiinni oolevien talousjärjestelmien kehittäminen palauttaa suuren osan siitä mitä meillä oli 5000 vuotta sitten ennen imperiumien ja rahan keksimistä.

Vaikka elän farmilla Montana Missoulasta 37 mailia pohjoiseen, kuulun Missoulan aikapankkiin. Jokin aika sitten haastattelin kahta ystävääni, Susie Clarionia ja Carol Marshia, jotka olivat osa Missoulan aikapankin perustanutta pientä ydinryhmää keväällä 2013. Siinä on nyt 126 jäsentä ja tunteja on vaihdettu 2157, mutta Carol kertoi että hän ja muut joskus tekevät palveluksia mutta eivät kirjaa niitä tietokantaan, mikä taas kertoo siitä että transaktion tai interaktion kokemusta itsessään pidetään riittävänä palkkiona. Missoulan aikapankissa meillä on myös yhteisökassa, jonne me lahjoitamme joitain tunteja yhteisöprojekteihin, kuten Habitat for Humanityn talojen rakentaminen. Ystäväni huomauttivat myös toisen läksyn jonka olivat oppineet aikapankkikokemuksista: se on yhtä arvokasta pyytää ja saada palvelua kuin on antaa. Me levitimme sitä hyvää oloa joka tulee omien lahjojen ja osaamisen arvostuksesta olemalla vastaanottamassa muilta palveluksia. Keskinäinen hyöty ja vastavuoroisuus ovat suuria arvoja aikapankkijärjestelmässä, kuten tämä lainaus verkkosivulta kertoo: ”Kysymys, ’Miten voin auttaa sinua?’ muuttuu muotoon ’Miten voimme auttaa toisiamme rakentamaan maailman jossa molemmat haluammee elää?’ Aikapankkitoiminta perustuu yhtäsuureen vaihdantaan. Kuka tahansa voi hyötyä koska jokainen jäsen sekä antaa että vastaanottaa.” [23] Kuten Susie Clarion sanoi minulle, ”Palvelujen tarjoaminen aikapankin kautta ei ole vain työn tekemistä. Se on kanssakäymistä ja lähentymistä, kuuntelua ja opettamista jotka ovat aikapankkikokemuksen todeliset arvot. Se mistä ihmiset tuntuvat nauttivan eniten aikapankkikokemuksissaan on hyvien ystävien saaminen.” [24] Aikapankkien jäsenten keskuudessa on myös joskus tapahtumia. Edgar Cahn tarjoaa meille tämän selkeän tiivistelmän siitä mitä pankit voivat tehdä: ”Jokainen transaktio soljuu suhteesta, ja sellaiset suhteet luovat luottamuksen hengen joka sallii ihmisten kutoa yhteen yhteisön kudoksen. Caluutta joka kohtelee kaikkia tunteja yhtä arvokkaina tekee paljon enemmän kuin tarjoaa vaihtoehdon markkinahinnoille arvon mittana. Se voimaannuttaa ihmiset joita markkinat eivät arvosta, ja vahvistaa heidän kontribuutionsa yhteiskuntaan.”

Kun esitän tällaisia esimerkkejä vaihtoehtoisesta, ei-rahallisesta ja yhteisöön perustuvasta taloudesta, joka on jo valmiiksi olemassa ja leviää, tulen yhä luottavaisemmaksi siitä että nykyisen talousjärjestelmän kansainvälinen boikotti on mahdollinen. Me jo luomme infrastruktuusia sille mikä voi korvata tämän ja vauhti sen kuin kasvaa. Se voi olla inspiraationlähde tai jopa juhlan paikka, mutta varoitan kaikkia jotka haluavat viedä tätä liikettä eteenpäin, että on olemassa hyviä syitä hillitä halut ja toivottaa julkinen skeptisismi tervetulleeksi. Jos tämä vallankumouksellinen strategia kuulostaa epätodennäköiseltä tai mahdottomalta suurimmalle osalle ihmisiä, mieti tätä: sen täytyisi olla naurettava toimiakseen. Sen täytyy olla todella naurettava. Minkä tahansa väkivallattoman vallankumouksellisen strategian tulee olla naurettava, joka pyrkii pysäyttämään nykyisen poliittisen ja taloudellisen järjestelmämme tuhoavat voimat ja korvaamaan ne vastakkaisella — elämää tukevalla, kestävällä, maapallon biosfäärijohtoisella, inhimillisellä, oikeudenmukaisella, toisiinsa kytkeytyneellä ja keskinäisellä, tasa-arvoisesti kaikille eläville olennoille hyödyllisellä uudella paikallisten, ekologis-spesifien talousjärjestelmien verkostolla. Sille tullaan nauramaan ja se tullaan helposti sivuuttamaan oligarkkien ja heidän käsinukkiensa neuvottelupöydistä, jos me emme halua liikkeemme joutua brutaalisti liiskatuksi ja tuhotuksi.

Jos he kuulevat siitä mitä me teemme, me haluamme heidän nauravan ja pilkkaavan meitä, kutsuvan meitä ”hulluiksi”, kyseenalaistavan älykkyytemme, sivuuttamaan meidät typeryksinä ja sitten unohtavan että olemme olemassakaan. ”Ne luulevat että ne voivat kasvattaa kaikki ruokansa ja lääkkeensä itse, tehdä vaatteensa itse, rakentaa talonsa itse, siirtää itsensä ilman fossiilisia polttoaineita, tuottaa oman sähkönsä ja boikotoida kaikkia teollisia tuotteita! Seon hullua! Ja saada kaikki maailman ihmiset tekemään niin? Se on vielä hullumpaa!” Kyllä, se on mitä me haluamme heidän ajattelevan ja sanovan itselleen. Kyllä. Täällä ei ole mitään nähtävää. Menkää takaisin kuplaanne ja harhoihinne. Viihdyttäkää itseänne ja kuluttakaa rahanne kun se vielä on jonkin arvoista. Sitten, eräänä päivänä tulette luoksemme heiluttaen hassua, arvotonta valuuttaa käsissänne ja pyydätte meitä ruokkimaan ja vaatettamaan teidät ja antamaan teille suojaa ja me sanomme ”Se ei ole miten me teemme asiat täällä, tässä uudessa maailmassa. Me kuulumme Elämään ja toisillemme. Me pidämme huolta tästä maailmasta ja se antaa meille elämän yhdessä. Me teemme töitä yhdessä, leikimme yhdessä ja jaamme kaiken. Vapaasti me olemme vastaanottaneet ja vapaasti annamme. Jos olet valmis oppimaan ja kokemaan mitä tarkoittaa todella elää, liity meihin.” Me emme tiedä mikä on mahdollista ennenkuin annamme tälle vallankumoukselliselle transformaatiolle mitä suurimman (tai ainakin keskinäisesti toisiaan tukevan) huomiomme. Ympäri maailmaa saattaa olla enemmän ihmisiä, jotka ovat valmiita tähän (mukaankukien ne jotka eivät vielä tajua olevansa valmiita tähän!), kuin meille on uskoteltu. [25]

Lähde:

https://georgepriceblog.wordpress.com/2016/01/01/the-problem-with-money-2/