Vuotta myöhemmin Kumpulan vaihtopiiri muutti nimeään Stadin Aikapankiksi, ja se alkoi houkutella enemmän kansalaisia, jotka halusivat osallistua tähän tyydyttävään vaihtoehtoisen talouden muotoon nimeltään aikapankkitoiminta. Aikapankkitoiminnan pääperiaate on, että kaikkien aika, työ ja tarpeet ovat samanarvoisia. Tunti lapsenvahtimista on yhtä arvokas kuin tunti vanhuksen avustamista tai kirjanpitotyötä. On reilua sanoa, että tämä aikapankin olennainen periaate on räikeässä ristiriidassa nykyisen rahajärjestelmän ja kapitalististen markkinoiden kanssa, joka arvostaa kunkin aikaa ja vaivaa  erittäin eriarvoisin tavoin. Aikapankki on vaihtoehto, joka auttaa ihmisiä tyydyttämään henkilökohtaiset ja kodin tarpeet sosiaalisesti tyydyttävimmin, samanarvoisin tavoin.

Vuoteen 2014 mennessä Stadin Aikapankkiin oli rekisteröitynyt noin 3000 jäsentä, ja kolmannes oli osallistunut ainakin yhteen vaihtoon. Tähän päivään mennessä noin 19 tuhatta tuntia on vaihdettu Stadin Aikapankin kautta, johon kuuluu myös aikapankin sisäinen työ ja toiminnan kehittäminen. Maailmanlaajuisesti on tuhansia aikapankkeja, jotka ovat mahdollistaneet henkilöiden ja monenlaisten organisaatioiden vaihtaa palveluja, joskus hyödykkeitä, aikapankin periaatteiden mukaisesti. Aikapankki on osa Community Exchange Systemiä (www.ces.org.za), joka antaa ihmisten vaihtaa tavaroita ja palveluja ilman rahaa tai markkinoita. (Verkosto toimii palvelimena aikapankeille ja paikallisvaluutoille, ja auttaa niiden välisessä keskinäisessä “treidauksessa”.)

Aikapankit nähdään usein epärelevantteina “reaalitaloudelle”, koska ne eivät käsittele “taloudellisia ongelmia” tai markkinoita. Ne kuvataan yleensä self-help -työkaluina, tiettyjen sosiaalisten ongelmien ratkaisijoina, niinkuin hyväntekeväisyys, tai uudenlaisena vapaaehtoistyön muotona. Ne nähdään alustoina ihmisille kehittää kykyjään ja vaihtaa epäammattimaisia palveluja, samalla kun ne vahvistavat yhteisöllisen yhteyden tuntoa. Aikapankit rakentavat niinkutsuttua ”sosiaalista pääomaa” tyydyttämällä todellisia tarpeita ilman rahaa. Ne tulee ottaa yhtä vakavasti kuin markkinat.

Valuutasta yhteisvaurauteen

Stadin Aikapankki on perustamisestaan lähtien pyrkinyt olemaan pohdiskeleva alusta. Sitä pyörittää ydinryhmä, joka on avoinna kaikille jäsenille, joka keskustelee siitä miten kehittää aikapankin toimintaa ja ratkoa käsillä olevia haasteita. Kaikki suuremmat ja merkittävämmät päätökset tehdään aikapankin jäseniä konsultoiden tai äänestämällä. Esimerkiksi, päätös konvertoida paikallisvaihtorinki Stadin Aikapankiksi vuonna 2010 ja antaa sen paikallsivaluutalle nimi “Tovi” tehtiin jäsenistön kesken äänestämällä.

Kun suuri kosmetiikkayhtiö omalla vaihtoringillään halusi liittyä Stadin Aikapankkiin, se herätti innokasta keskustelua siitä minkälaisia palveluja ja suhteita tulisi tukea ja miten Aikapankin rajat määritellään. Solidaarisuustalousliikkeen inspiroimana jäsenet toukokuussa 2013 luonnostelivat Stadin Aikapankin ABC:n, eli aikapankkitoiminnan arvot ja työtavat. ABC määrittelee Aikapankin “vastavuoroisuuden, Me-hengen, ekologisen kestävyyden, taloudellisen oikeudenmukaisuuden ja paikallisen ja osallistavan kulttuurin” alustaksi. Myös muita periaatteita määriteltiin, jotka ohjaavat osallistujia päättämään minkä tyyppiset organisaatiot Stadin Aikapankkiin voivat liittyä.

Kun paikallinen ruokaosuuskunta halusi liittyä Stadin Aikapankkiin, se sopi sinne täydellisesti — nerokas tapa sekoittaa paikallismarkkinoita paikallisvaluuttaan. Osuusmarkkinat paikallisesti tuottavat ruokaa ihmisten saataville toveissa — ja sen vastineeksi annetaan pääsy yhteisöön ja resursseihin joilla tovit voidaan vaihtaa.

Toinen esimerkki yhteistekemisestä löytyy “Aika Parantaa”-verkostosta, joka on kasvanut Stadin Aikapankista.¹  Tämä vertaisverkosto tarjoaa emotionaalista tukea ihmisille, kun he kokevat elämässään kovia; palveluja saa toveissa. Vertaistukijat ovat itse saattaneet saada osaamisensa muodollisen koulutuksen, työkokemuksen tai elämänkokemuksien kautta. Systeemi perustuu vastavuoroisuuteen — joskus joku auttaa toista, joskus itse tarvitsee apua. Verkosto käyttää myös aikapankkia auttaakseen ihmisiä tyydyttämään konkreettisia tarpeita kuten kodinhoito ja lastenhoito.

Aikavaluutta itsessään, Tovi, ei ole hyödyke, vaan “yhteisvaurauskrediitin” yksikkö, joka mahdollistaa ihmisten vaihtaa palveluja, ansaita ja käyttää krediittejä. Periaatteiden ja sääntöjen määrittelyprosessi krediittivaluutalle on itsessään yhteistekemisen prosessi, termi jota historioitsija Peter Linebaugh käsittelee puhuessaan keskiaikaisesta englantilaisesta yhteismaasta. Tässä mielessä Stadin Aikapankin aikakrediitti toimii pedagogisena työkaluna, joka auttaa ihmisiä oppimaan yhteistyön tekemisestä ja järjestäytymisestä. Tuntemattomat voivat tavata keskenään ja kehitellä uusia tapoja suhtautua toisiinsa. Kiitos Aikapankin, ihmisillä olevat arvokkaat kyvyt saadaan hyvään käyttöön — silloinkin kun ihmiset ovat työmarkkinoiden ulkopuolella, kuten vanhukset ja vajaakuntoiset. Aikapankit auttavat ihmisiä uusintamaan tavallista elämää ilman markkinoiden väliintuloa. Aikapankki sellaisenaan on yhteistekemisen alusta.²

Stadin Aikapankin eräs suuri yhteistekemisen ponnistus oli sisäisen verojärjestelmän kehittäminen. Kun palveluntarjoaja saa toveja, prosenttiosuus toveista siirretään automaattisesti halutun eettisen taloustoimijan tilille Stadin Aikapankissa. Kyseessä voi olla ruokaosuuskunta, toinen osuuskunta tai Aika Parantaa -verkosto esimerkiksi. Aikavero mahdollistaa aikapankin jäsenten vahvistaa toimijoita ja organisaatioita, jotka toimivat esimerkillisesti ABC-arvojen mukaan. Se myös tukee työtä, joka on tärkeää aikapankin jäsenille, ja vahvistaa ja kehittää yhteisöä. Suuremmassa kontekstissa aikavero ja tovit voidaan nähdä tapoina joilla Stadin Aikapankki tukee soliraadisuustalouden rakentamista ja yhteisvaurautta Suomessa.

Valtion politiikka vastassa

Vuoden 2013 lopulla Suomen veroviranomaiset kehittelivät uudet verotussäännöt, jotka vaativat aikapankkitoiminnassa tuotettujen osaamista vaativien palvelujen verottamista niiden markkina-arvossaan (euroissa). Stadin Aikapankki kiisti tämän päätöksen, esittäen että se tuhoaa aikapankkitoiminnan ytimessä olevan samanarvoisuuden periaatteen. Aikapankki pyysi poikkeusta euroissa verottamisesta niin, että aikapankkitoiminnan varsinainen potentiaali Suomessa — mukaanlukien myös (sisäisen) aikaverotuksen hyödyt — voitaisiin arvioida. Stadin Aikapankki ryhtyi dialogiin Helsingin kaupungin kanssa vuonna 2014, ja keskustelua käydään edelleen.

Stadin Aikapankin kamppailu oli ylläpitää sen omaa autonomiaa harkinnanvaraisena yhteismaana, jota ohjaa vahvat eettiset arvot, samalla kun se pyrki etsimään muodollista juridista tunnustusta ja kunnioitusta suomalaisessa yhteiskunnassa. Eräs aloite pyrkii etsimään keinoja Helsingin kaupungille tunnustaa aikapankin sisäinen verotusjärjestelmä ja ottaa se mukaan paikallistalouteen. Jos tämä onnistuu, aikaveroa voidaan käyttää tukemaan monia erilaisia yhteistoiminnan muotoja (aikapankkilaisten ja kaupungin välillä). Sitä voidaan käyttää myös käynnistämään monenlaisia autonomisia luovia projekteja yhteisvaurauden muodossa, tavaroiden ja palvelujen luomiseen joita pidetään tärkeänä sekä kaupungilla että aikapankin jäsenten keskuudessa. Tärkeää on, että tämä voi avata uudenlaisia vallansiirron ja jakamisen muotoja kaupungissa — julkisen sektorin yhteisvauraudellistaminen!³

Kiinnostava tulevaisuuden kysymys on voidaanko aikapankkia käyttää työkaluna eettisen yritystoiminnan yrittäjien keskeiseen resurssienjakoon ja autonomian lisäämiseen markkinoista. Tämä voisi auttaa uutta taloutta vahvistamaan yhteismaata ja vähentämään riippuvuutta erittäin pääomavaltaisista markkinoista ja kilpailusta. Valitettavasti Suomessa tämä tie on nyt poikki jäykkien verosääntöjen takia, jotka estävät ammattimaisten palvelujen vaihdannan aikapankkien kautta. Vaikuttaa siltä, että säännöt on tarkoitettu estämään aikapankkitoiminnan kasvu ja markkinoiden ja valtion, sekä koko kapitalisten järjestelmän itsessään haastaminen.

Viitteet

1 https://www.aikaparantaa.net/english.html

2 Historioitsija Peter Linebaughin mukaan yhteistekemisellä vaikuttaa olevan neljä historiallista käytännön dimensiota. Ensinnäkin yhteismaa esiintyy tietyn yhteisön tietyssä ekologiassa tai inhimillisessä asenteessa. Kommonerit, tai esimodernin työväenluokan jäsenet, eivät rakentaneet elämäänsä lain tai itsevaltiaan tahdon mukaisiksi, vaan kysymällä ja tutkimalla käytännön kysymyksiä siitä miten järjestää yhteismaa, jotta taataan leipä jokaisen yhteisön jäsenen pöytään. Toiseksi, yhteistekeminen oli syvästi juurtunut työvoimaprosessiin. Kolmantena, yhteistekeminen muodosti kollektiivin ja se oli sellainen. Neljäntenä, yhteistekeminen järjestäytyi ruohonjuuritasolta ylöspäin, ja se oli riippumatonta valtiosta tai keskusauktoriteetista. Kts. Linebaugh, Peter. The Magna Carta Manifesto. Berkeley: University of California Press, 2008, pp. 44-45, 72.

3 Tämä resonoi sen kanssa mitä P2P Foundationin Michel Bauwens on sanonut  “Partnerivaltiosta”, joka takaisi elinkeinon perusasiat kaikille samalla kun se tarjoaa infrastruktuurin kansalaisille, jolla toteuttaa omia aloitteitaan. Sellainen kansalaisten mahdollistaminen ja tukeminen ei olisi yksityistämistä tai marketisaatiota, vaan julkisalan yhteisvauraudellistamista.

Lähde:

Helsinki Timebank: Currency as a Commons

Nykypäivän WIR-pankki, alunperin Wirtschaftsring (“Talouden Piiri”), perustettiin vuonna 1934, Suuren Laman pohjamudissa. Se perustui Silvio Gesellin, saksalais-argentiinalaisen kauppiaan ja ekonomistin, ideaan. Hän näki sen miten tavallinen rahan kierto oli romahtanut. Rahasta pidettiin pelokkaasti kynsin ja hampain kiinni, sen sijaan että sitä oltaisiin vapaasti vaihdettu, mikä tekee lamasta vielä pahemman.

Keksimällä oman valuuttansa, joka perustuu pitkäaikaiseen vastavuoroisuuteen yhteisön jäsenten kesken — sen sijaan, että se perustuisi kultaan tai keskuspankin rajoitteisiin — yhteisöt voivat rikkoa tämän noidankehän. Satoja tällaisia valuuttoja syntyi Suuren Laman aikaan, kuten Yalen Irving Fisher huomautti.¹ Viimeaikaiset tutkimukset vahvistavat², että WIR:n kierto todellakin kiihtyy lamassa; kansan pantatessa säästöjään Sveitsin Frangeina (SFr), he ovat halukkaampia käyttämään WIRejä markkinavaihdantaan.

WIR on itse asiassa jonkin verran arvokkaampi kuin SFr, koska se on vähemmän neuvoteltavissa: sitä ei voi helposti vaihtaa toiseen valuuttaan, eikä sitä hyväksytä WIR-piirien ulkopuolella. Mutta Sveitsin piiri on varsin laaja. Vuonna 2013 WIR käsitti noin 50 tuhatta PK-yritystä sen asiakkaina, mikä mahdollisti 1.43 miljardin Sveitsin frangin (SFr) edestä kaupankäyntiä, eli US$1.59 miljardia.³ Noin 80% WIR-käyttäjistä ovat PK-yrityksiä tai suuryrityksiä; loput ovat kotitalouksia.

Mikä on WIRin vastavuoroisuuden yhteiskunnallinen perusta? Oppikirjat rahan alkuperästä yleensä alkavat “samanaikaisten halujen” ongelmalla: Jos sinä ja minä molemmat hyödymme vaihtokaupasta, ei riitä sinulle haluta sitä mitä minulla on — sinun tulee myös saada se mitä minulla on. Kun työvoiman erikoistuminen kasvaa, sellaisia samanaikaisuuksia on vaikeampi löytää. Meidän tulee löytää pidempiä yksittäisten halujen kiertoketjuja, joissa A antaa leipää B:lle, joka antaa juustoa C:lle, joka antaa omenan A:lle. Raha auttaa ratkaisemaan tämän ongelman toimimalla välittävänä “hyödykkeenä” jota kaikki haluavat. Mutta lajimme ei ole selvinnyt pääosin sellaisella vaihdannalla. Vuosisata antropologista ja historiallista tutkimusta näyttää, että kyseessä oli lahjat — ei raha tai vaihdanta — joka synnytti alkupeärisen ihmistalouden.⁴

Teoksessaan Great Transformation, Polanyi luonnostelee lahjataloutta “ilmaisiksi lahjoiksi, joita odotetaan ja joille annetaan vastalahja, vaikka välttämättä sama yksilö ei annakaan takaisin — proseduuri, joka perinpohjaisesti artikuloidaan ja täydellisesti turvataan yksityiskohtaisilla julkisuuden metodeilla.” Tämä on alkuperäinen ratkaisu ”samanaikaisten halujen” ongelmaan — monisuuntainen lahjojen ja vastavuoroisuuden verkosto yksilöiden ja ryhmien kesken — ei ainoastaan kahden yksilön.

Jopa aikaisimmat valuutan muodot olivat yhteisön kirjanpitoa, eivät henkilökohtaista arvon säilytystä. Lietaerin Mystery of Money kuvaa keramiikkapohjaisen valuutan muinaisilla Jumalatar-Äidin temppeleillä ja keskiaikaisilla Neitsyt Marian pyhätöillä. Nämä varhaiset rahat olivat tapa muistaa henkilökohtaista velallisuutta. Latinalainen juuri ”rahalliselle” — joka on johdettu Jumalattaren temppelistä, joka ”monitoroi” kaikkea vaihdantaa — heijastelee tätä faktaa. WIR on Junon jälkeläinen, tapa monitoroida monisuuntaista (ei ainoastaan kaksisuuntaista) vastavuoroisuutta, tiettyjen yksilöiden yhteisössä.

Persoonaton raha kaupan perustana tuli paljon myöhemmin, mikä salli talouden ulottua paljon henkilöiden välisen yhteisön ulkopuolelle. Mutta tämä uusi persoonaton raha luo omia ongelmiaan — Miten tulisi sen määrää kontrolloida? Liian paljon tarkoittaa inflaatiota ja haaskattuja resursseja; liian vähän aiheuttaa deflaatiota ja työttömyyttä. Arvokkaat metallit ovat mielivaltainen kontrollin muoto, ja keskuspankit ovat hidasälyisiä. Historia on näyttänyt pulan ja ylitarjonnan kullalle ja hopealle, ja keskuspankkien rajoitteet vahvistuvat nykyisissä olosuhteissa.

WIR-tarjonta ei rajoitu kultaan tai keskuspankkien “rahakantaan” — se kasvaa niin paljon tai vähän kuin ihmiset ovat siitä valmiita käyttämään. Halukkuus on suurin (a) lamassa, (b) erittäin syklisillä aloilla kuten rakentaminen ja majoittuminen, ja (c) niiden keskuudessa joilla ei ole käteistä. Toisin kuin tavallinen raha, se virtaa sinne missä sitä tarvitaan eniten.

WIR on yhteisövaluutta, mutta pienessä mittakaavassa se ei ole enää erittäin “yhteisöllinen.”Aikapankit (US), LETS (Kanada) and Fureai kippu (Japani) ovat muita huomattavia valuuttoja, jotka ovat lähellä yhteisöjuuriaan. Mutta kuten kaikki näistä, WIR luo uudelleen tietoisuuden tarveperustaisesta lahjojen vaihdannasta. Se voi olla vaihdannan muoto, mikä sopii parhaiten lajillemme.

Lähde: P2P Foundation Blog