Ideologia ja tiede ovat toistensa vastakohdat. Ideologia on joukko uskomuksia joita ylläpidetään huolimatta vahvasta vastakkaisesta empiirisestä todistusaineistosta. Tiede on pääosin kiinnostunut selittämään empiiristä todistusaineistoa. Teoriat, jotka ovat konfliktissa havaintojen kanssa, hylätään. Tämä ei tarkoita, että ideologia on väistämättä väärin tai huono — meidän tulee ylläpitää uskoamme oikeudenmukaisuuteen, moraalisuuteen, rehellisyyteen, luottamukseen, yhtenäisyytn ilman mitään empiiristä todistusaineistoa; todellakin, vaikka vahva empiirinen evidenssi viittaisikin siihen että nämä uskomukset eivät tekisi meistä suosittuja tai toisi henkilökohtaista hyötyä. Kuitenkin, ideologiset uskomukset vääriin ideoihin voivat sokaista meidät faktoilta ja estää oppimasta, joka on olennaista kehitykselle. Nobel-palkittu Joseph Stiglitz teki huomion, että moderni taloustiede edustaa ideologian voittoa tieteestä. Tämä essee selittää syyn hänen huomioonsa.
Moderni taloustieteen teoria perustuu aksioomiin rationaalisesta käyttäytymisestä, joka on yhtä kuin itsekäs käyttäytyminen ekonomisteille. Mikään empiirinen todistusaineisto ei tue tätä aksioomaa; sen sijaan sitä pidetään itsestäänselvyytenä. 1980-luvulla jotkut psykologit, ällistyneenä ekonomistien ihmiskäyttäytymisen teorioista, päättivät testata näitä teorioita muutaman kokeen avulla. Hämmästyttävää kyllä, lähes kaikki tehdyt kokeet osoittivat ihmisten käyttäytymisn olevan vahvasti konfliktissa taloustieteilijöiden aksioomien kanssa. Laajalti toistettu koe on nimeltään ”Vangin ongelma”. Tämä peli on samanlainen monien muiden oikean elämmän tilanteiden kanssa, joissa yksilöt voivat hyötyä rikkomalla sosiaalisen sopimuksen, niin kauan kuin toiset osapuolet pysyvät sovitussa. Kuitenkin, jos kaikki rikkovat sopimuksen, tällöin kaikki häviävät. Taloustieteen teoria ennustaa, että itsekäs yksilö rikkoo sopimuksen, ja sosiaaliset yhteistyön konventiot hajoavat. Kuitenkin, oikean elämän kokeet näyttävät yhteistyön ja sosiaalisten konventioiden ylläpidon, jopa täysin tuntemattomien ihmisten kanssa, olevan varsin yleistä. Yleisesti talousteoria olettaa että itskkäät motiivit dominoivat kaikkia muita. Kuitenkin oikean elämän kokeet näyttävät suurta vaihtelua motivaatioissa, perustuen vastavuoroisuuteen, luottamukseen, anteliaisuuteen, hyväntekeväisyyteen ja muihin motiiveihin jotka oletetaan poissaoleviksi taloustieteen teorioissa.
Hyvin pitkän ajan ekonomistit kieltäytyivät ottamasta kokeiden tuloksia tosissaan, koska nämä olivat suorassa konfliktissa taloustieteen ytimessä olevien aksioomien kanssa. Taloustieteen aksioomien empiirinen epäonnistuminen johti ”behavioralistisen taloustieteen” luomisen, joka tutkii ihmisen oikeaa käyttäytymistä. Millä tahansa tieteenalalla ”behavioralistinen taloustiede” olisi huomion keskipistenä, sillä se sovittaa havaitun evidenssin ihmisen käyttäytymisestä. Lisäksi aksiomaattinen teoria, joka itsessään on empiirisen todistusaineiston kanssa ristiriidassa, olisi jo kauan sitten unohdettu idea joka kuuluu primitiiviseen menneisyyteen taloustieteen historiassa. Yllättävää kyllä, valtavirran taloustieteen oppikirjat, joita käytetään ympäri planeettaa, jatkavat ihmisen käyttäytymisen aksiomaattisten teorioiden opettamista kuin ne olisivat totta, samaan aikaan kun behavioralistinen taloustiede on jäänyt taka-alalle ja huomiotta.
Miksi ekonomistit ylläpitävät ideologista sitoumusta aivan ilmeisen valheellisiin teorioihin ihmisen käyttäytymisestä? Todllakaan syy ei ole näiden teorioiden ylevyys ja loisto. Itse asiassa, monet havainnoijat ovat väittäneet näiden teorioiden luovan moraalitonta käytöstä, opettamalla itsekkyyttä ilman huolta moraalista tai yhteiskunnasta, sen olevan rationaalista kaikille ja hyväksi yhteiskunnalle. Esimerkiksi Nobel-palkittu Milton Friedman opetti, että yrityksien tulisi maksimoida liikevoitto ilman mitään sosiaalista vastuuta. Ottaen huomioon tämän vapauden, monikansalliset yritykset ovat lähteneet riehumaan, hyväksikäyttäen luonnonvaroja metodein jotka uhkaavat tuhota planeetan. Helpoin tapa tehdä voittoa on anastaa mittaamattoman arvokas luonnon aarre, kuten sademetsä, ja leikata se polttopuuksi. Tappiot teollisuusjätteistä muuttavat planetan ilmakehää, meriä, järviä ja jokia, ja saavat aikaan kustannuksia kaikille ihmisille, mutta liikevoittoa korporaatioiden kirstuihin. Tämä strategia on nimeltään ”tappioiden sosialisointi ja voittojen yksityistäminen”. Massiiviset voitot on helppo käyttää poliitikkojen lahjontaan jotta estetään ympäristöhuolien tulo väliin.
Kirja Merchants of Doubt
Lähde: