Annetun yhteiskuntajärjestyksen legitimiteetti lepää sen velkojen legitimiteetin päällä. Jo muinaisina aikoina asia oli näin. Perinteisissä kulttuureissa velka sen laajassa merkityksessä — vastalahjat, muistot saadusta avusta, velvoitteet joita ei vielä ole täytetty — oli liima joka piti yhteiskuntaa yhdessä. Jokainen jossain kohtaa oli velkaa toiselle jotain. Velan takaisinmaksua ei voitu erottaa sosiaalisisten velvoitteiden täyttämisestä; se resonoi kiitollisuuden ja reiluuden periaatteiden kanssa.
Jos jotain tiettyä velkaa ei voida mitätöidä, ehkä ne voidaan mitätöidä kaikki kerralla
Moraalinen assosiaatio velan suhteen hyväntekemiselle on silti olemassa sisällämme tänäänkin, joka vaikuttaa leikkauslistojen logiikkaan ja lainsäädäntöön. Hyvän maan, tai hyvän ihmisen, odotetaan tekevän kaikkensa jotta se voisi maksaa velkansa. Samoin, jos maa kuten Jamaika tai Kreikka, tai kunta kuten Baltimore tai Detroit, ei saa riittävästi varoja lyhentääkseen velkojaan, se on moraalisesti pakotettu yksityistämään julkisia varoja, leikkaamaan eläkkeitä ja palkkoja, likvidoimaan luonnonvaroja sekä leikkaamaan julkisista palveluista jotta se voisi maksaa luotonantajilleen. Tällainen oletus ottaa annettuna velkojen legitimiteetin.
Nykyään kukoistava velan vastainen kansanliike perustuu siihen havaintoon, että monet näistä veloista eivät ole reiluja. Kaikkein selkeimmin epäreiluja velkoja ovat lainat jotka liittyvät laittomiin käytäntöihin ja huijauksiin — sellaiset jotka johtivat vuoden 2008 kriisiin. Hämäristä asuntolainojen korkojen nostoista tahallaan huonon maksukyvyn lainanottajien rahoittamiseen, ja täysin ymmärtämättömien rahoitustuotteiden myymiseen paikallishallinnoille joita pidettiin pimennossa tuotteiden riskeistä, nämä käytännöt ovat johtaneet miljardien dollarien (eurojen) ylimääräisiin kustannuksiin asukkaille niin kuin myös julkisille insituutioille.
Näiden velkojen legitimiteettiä kiistämään on kasvamassa kansanliike. Euroopassa International Citizen debt Audit Network (ICAN) edistää kuntien ja muiden julkisten instituutioiden kirjanpidon läpikäyntiä jotta voitaisiin määrittää mitkä velat ovat muodostuneet virheellisten, epäoikeudenmukaisten tai laittomien keinojen kautta. Sitten he pyrkivät kääntämään hallinnon pään haastamaan tai uudelleenneuvottelemaan nuo velat. Vuonna 2012 Ranskassa muutama kunta julisti että he kieltäytyisivät maksamasta velkojaan bailoutatulle Dexia-pankille. He väittivät, että pankin huijauskäytännöt johtivat korkotason nousuun niinkin ylhäälle kuin 13 prosenttiin. Samaan aikaan USA:ssa Baltimore kävi läpi class-action lawsuittia saadakseen takaisin LIBOR-vääristelyistä aiheutuneet tappiot jotka olisivat voineet olla miljardeja dollareita.
Ja LIBOR on vain jäävuoren huippu. Rahoituksen lakien rikkomisen ollessa normi, kuka tietää mitä näitten auditointien jäljiltä saattaa löytyä? Tällaisena aikana jolloin lait itsessään ovat alisteisia rahoitusmaailman manipulaatioille, miksi vastarinnan pitäisi rajoittua ainoastaan velkoihin jotka liittyvät laittomaan toimintaan? Kuitenkin vuoden 2008 kriisi johti suureen systeemiseen korruptioon jossa ”riskiset” derivatiivituotteet osoittautuivat riskittömiksi — eivät omien meriittiensä peruteella, vaan siksi koska hallitukset ja keskuspankit bailoutteineen takasivat ne de facto.
”Joukkotuhorahoitusinstrumenttien” rikolliset myyjät (kuten Buffett on heitä kutsunut) palkittiin samalla kun kodinomistajat, muut lainaajat ja veronmaksajat saivat mustan pekan rommaavien assettien ja korkeiden velkojen muodossa.
Tämä on osa epäoikeudenmukaista taloudellista, poliittista ja sosiaalista tilaa joka pakottaa velanottajan ottamaan velkaa. Kun tämä epäoikeudenmukaisuus on kokonaisvaltaista, eivätkö suurin osa veloista tai ne kaikki ole laittomia? Monissa maissa laskevat reaalipalkat ja leikatut julkiset palvelut virtuaalisesti pakottavat kansalaiset ottamaan velkaa vain ylläpitääkseen heidän elintasoaan. Onko velka legitiimiä kun se ujutetaan systeemisesti ihmisten ja kansallisvaltioiden keskuuteen? Jos se ei ole, silloin vastarintaliikkellä laittomalle velalle on perustavanlaatuiset poliittiset seuraamukset.
Tämä tuntemus kokonaisvaltaisesta systeemisestä epäreiluudesta on kouriintuntuva niinkutsutuissa kehittyvissä maissa ja kasvaa koko ajan myös muissa. Afrikka ja latinalainen Amerikka, eteläinen ja itäinen Eurooppa, värilliset yhteisöt, opiskelijat, asuntolainanottajat, kunnat, työttömät… lista syyttömistä velalla kuormitetuista on loputon. Heillä on yhteinen näkemys siitä että velat ovat jotenkin epäreiluja, laittomia, vaikka laillista pohjaa tälle näkemykselle ei olisikaan. Tästä johtuu slogan joka velka-aktiivien ja vastarintaliikkeiden jäsenien keskuudessa leviää:
“Don’t owe. Won’t pay.”
Haasteet näille veloille eivät voi perustua lain kirjaimiin yksistään silloin kun lain kirjain on ainoastaan velkojan puolella. On kuitenkin olemassa laillinen periaate laillisten velkojen kiistämiseksi: ”vastenmielisen velan” periaate (odious debt). Alunperin tarkoittaen velkaa jonka valtio on johtajiensa kautta ottanut joka ei itseasiassa hyödytä valtiota, konseptia voidaan laajentaa voimakkaaksi systeemisen muutoksen työkaluksi.
Lähde: YES Mgazine