Yhteismaa voi muuttua todeksi

Commons voi nyt valtavirtaistua. Me voimme nyt skaalata yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon ja soveltaa sitä kaikkeen mahdolliseen ihmistoimintaan.

Materiaalinen yhteisvauraus ei ole ollut olemassa kuin sen kaikkein yksinkertaisimmissa muodoissaan, ja vasta vähän aikaa sitten tästä ollaan päästy. Klassinen esimerkki laidunmaasta, jossa useiden laiduntajien lampaat käyvät syömässä. Sitä pidetään yksinkertaisena instanssina omaisuuden yhteisomistuksesta, koska kaikilla sidosryhmillä on samankaltaiset tavoitteet, he arvostavat resurssia samalla tavalla ja heillä kaikilla on sille samankaltaista käyttöä. Tämän tyyppinen resurssi on kilpailuhenkistä ja se vaatii ylläpitoa tai se kuluu loppuun. Yhteismaan tragedian välttämiseksi yhteisellä laidunmaalla, ei ole vaikeaa määritellä sääntöjä sen yhteiselle hallinnoinnille ja käytölle perustuen eläinten laiduntamisen yhteiseen todellisuuteen, käyttäen jonkinlaista yksinkertaista mittaristoa. Esimerkiksi, laiduntajat voivat sopia aikaosuuksista perustuen eläintyyppiin ja jokaisen lauman päälukuun. Kaikki laiduntajat arvostavat yhteistä laidunmaata sen kyvystä ruokkia eläimet, ja mittarina pidetään ravinteikkaan heinän määrää vuodessa, jota voidaan helposti arvioida sen loppuunkulumisen ehkäisemiseksi.

Viime vuosina me olemme nähneet digitaalisen yhteismaan nousun ja digitaalisten hyödykkeiden yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon yleistymisen, joka on uusi ja kollaboratiivinen, yhteisvaurauskeskeinen tuotantomuoto. Tässä erityisessä tapauksessa yhteisistä resursseista ei kilpailla ja niiden ylläpidon ja uusintamisen kulut ovat pienet. Näiden yhteisten resurssien yltäkylläinen ja lähes ylläpitovapaa luonne tekee niistä helppoja hallinnoida ja koordinoida niitä ympäröivässä taloudessa, kulttuurissa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa. Perustuen näihin olosuhteisiin, digitaalinen yhteisvaurausperustainen vertaistuotanto voi kukoistaa.

Digitaalisen yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon nopea laajeneminen on inspiroinut monia unelmoimaan kapitalismin ja sosialismin jälkeisestä tulevaisuudesta. P2P Foundation on johtava think tank, joka maalaa p2p-vision ja kartoittaa yhteisvaurausperustaisia ja vertaistuotannon aloitteita maailmassa.

Kaiken talouden ytimessä on yksityisomaisuuden regiimi, joka on suunniteltu insentivisoimaan yhteiskunnallista, taloudellista ja kultturellia osallistumista, vähentämään yhteiskunnallisten, taloudellisten ja kulttuurillisten prosessien kitkaa ja mahdollistamaan tehokkaan resurssiallokaation yhteiskunnassa. Nykyinen talous perustuu suurimmaksi osaksi yksityisen ja julkisen omaisuuden muodoille ja niiden johdannaisille. Yhteismaan omistusmuoto on ainoastaan marginaalisesti mukana nykyisessä taloudessa. Nämä omistamisen regiimit ovat intiimisti nivoutuneet toisiin elementteihin, jotka muodostavat nykyisen talousparadigmamme. Yhteisvaurauskeskinen p2p-talous tai -yhteiskunta ei ole saavutettavissa yksinkertaisesti kasvattamalla yhteismaan kokoa. Koko systeemi pitää adaptoida, pitää toimia tehokkaasti yhteismaan pohjalta. Sitä voitaisiin odottaa, että kapitalismi koittaa väijyä ja aidata yhteismaata, jota kommonerit luovat. Tämä omaisuusregiimi ei ole yhteensopivat kapitalistisen järjestelmän kanssa. Sitä voidaan sietää, mutta se ei voi koskaan olla keskeinen kapitalistisessa yhteiskunnassa.

P22-yhteiskuntaprojektin tarvitsee

1. näyttää että me voimme hallinnoida monimutkaisia yhteisvaurauden muotoja
2. ehdottaa yhtenäistä sosioekonomista järjestelmää, joka pääosin nojaa yhteismaahan

Jälkimmäinen pointti on toista postausta varten, joten käsitellään ensimmäistä.

Yleisesti ottaen, jos resursseilla on monimutkaisempi rakenne, niiden hallinnointi yhteismaana ei ole yksinkertaista ja yhteismaan tragedia vältettävissä. Nämä järjestelmät muuttuvat olennaisesti avoimen pääsyn järjestelmiksi, joita todennäköisesti käytetään hyväksi, sillä resurssin käytöstä ja kulumisesta on vaikeampaa saada tietoa. Voit olla militantti marxisti ja uskoa, että kapitalisteja pitää syyttää kommonerien epäonnistumisesta. Itse asiassa tämä liittyy vähemmän luokkataisteluun ja enemmän kyvyttömyyteemme hallita monimutkaista yhteismaata. Esimerkki valottakoon asiaa.

Montrealin kaupungin keskellä on muinainen tulivuori, joka on nyt Mont Royal -kaupunkipuisto, paikka jossa voi rentoutua, urheilla ja nauttia kulttuurista. Vihreät vuoret vaikuttavat monien elämään. Asuinalueet puiston ympärillä hyötyvät viileästä ja raikkaasta ilmasta kesällä. Metsäiset kukkulat vaimentavat kaupungin hälyä. Turistit voivat iloita huipun metsäisistä näkymistä, ja Tam Tamit pohjalla kietovat heidät paikalliseen vaihtoehtokulttuuriin. Beaver’s lake on se minne paikalliset haluavat piknikille. Puistossa on myös eläimistä pitävien hyvä olla. Talvella kukkuloilla pyörii hiihtäjiä, vaeltajia ja hölkkääjiä, ja lapset pulkkailevat.

Kaikkien onnellisuuden maksimoimiseksi tämän kollektiivisen paikallisresurssin avulla, puiston tulee olla hyvin hoidettu: tiet pitää kunnostaa, rakennuksia pitää rakentaa ja korjata, metsää pitää siivota, ruohoa pitää leikata, roskia pitää kerätä ja lunta luoda. Mont Royalia hallinnoi Montralin kaupunki julkisomisteisesti. Lisäksi puistoa pitää hallinnoida hyvin. Koska kyseessä on monen sidosryhmän konteksti (monenlaisia yksilöitä joilla on omat tarpeensa ja intressinsä), meidän tulee varmistaa että kenenkään käyttö ei ole yliampuvaa, eli että muiden ihmisten hyötyjä ei rapauteta. Miten me pääsemme kompromissiin ja saamme kaikki tyytyväisiksi? Hmmm…. me emme saa. Perustuen aiempiin kokemuksiin, jotkut kaupunginisät ovat luoneet joukon sääntöjä, joita valvoo poliisivoimat.

Ihmiset ovat tavallaan OK tilanteen kanssa, koska se on se miten se nyt on, ja näin sitä on hoidettu muuallakin eikä paremmastakaan ole tietoa. Mutta jos menee kysymään ihmisiltä, löytää monia joilla on paljon ideoita ja uusia asioita joita puistossa voisi tehdä, jos he vain pääsisivät kaiken politiikan läpi. Löytää myös monia varsin onnellisia ihmisiä, joilla on ollut etuoikeus saada lupa pyörittää bisnestään puistossa, ja epäonnisia joilta liiketoiminta on evätty. Ehkäpä paras tapa kuvata tilannetta on miten uudet marginaaliset aktiviteetit saattavat hiipiä Tam Tamien historiaan. Monimutkaisen yhteisen resurssin ympärillä on jännitteitä.

Olettakaamme, että me otamme kunnan pois Mont Royalin yhtälöstä ja teemme siitä yhteismaan. Tämä tarkoittaa, että sidosryhmät vastaavat hoidosta. Heidän pitää löytää tapoja joilla tarjota pääsy puiston käyttöön samalla kun maksimoidaan kollektiiviset hyödyt. Heidän tulee myös löytää tapoja kollektiivisesti ylläpitää puistoa, tarjota kaikki tarvittavat työt ja materiaalit. Ylläpidon tulee tapahtua tavalla, joka maksimoi kaikkien hyödyn. Jos yksi sidosryhmä tarvitsee enemmän ruohopinta-alaa ja toinen suuremmat metsäalueet, hallinnon tulisi tarjota ratkaisuksi kompromissi. Lisäksi olettakaamme, että metsänhoito annetaan ”siivoojien” sidosryhmälle, jonka insentiivinä on myydä metsästä kerättyjä puita. Mikä estää sidosryhmää liiallisesti hyödyntämään metsää muiden sidosryhmien vahingoksi? Olettakaamme, että ”animaattorien” sidosryhmä organisoi kulttuuritoimintaa, musiikkia, tanssia, ruokaa… Miten voimme varmistaa, että kansan mölyt pidetään hyväksyttävällä tasolla läheisiä asukkaita mielessä pitäen?

Puiston pitäminen julkisena omaisuutena on todennäköisesti paras ratkaisu kaikkien hyötyjen maksimoimiseksi. Yksityisomaisuus saattaisi myös toimia, jos puistoa hallinnoi esimerkiksi filantrooppi. Perinteisen omaisuusregiimin etu on keskusauktoriteetti, omistajan eksklusiivinen valta resurssiin pääsyssä ja hallinnoinnissa, mikä vuorostaan vähentää hallintakuluja. Nämä kulut kasvavat nopeasti monimutkaisemmissa sidosryhmätilanteissa.

Mont Royal -puisto on yksinkertainen esimerkki monimutkaisemmasta ja hallitsemattomammasta yhteismaasta, joka käytännössä on avoimen pääsyn järjestelmä. Tässä skenaariossa meillä on monia käyttökohteita samalle yhteiselle resurssille ja jokaisella sidosryhmällä on oma todellisuutensa. Me olemme jo kaukana yhtenäisestä laidunmaan esimerkistä, jota useat laiduntajat käyttävät, joilla on samanlaiset intressit ja jotka arvostavat samoja aspekteja. Puistoa hallinnoidaan julkisomaisuutena (voisi olla myös yksityistä omaisuutta), koska se on sillä tavoin hallittavissa, koska tämä resurssi hajoaisi käsiin yhteismaan regiimissä. Mutta eipä vielä ruveta juhlimaan. Teknologia edistyy kovaa vauhtia ja koordinaation kulut ovat romahtaneet nopeasti. Onko olemassa työkaluja joilla monimuotoinen sidosryhmien joukko voisi isännöidä monimutkaista yhteisresurssia ja välttää yhteismaan tragedian? Meidän mielestämme on, koska me olemme jo käyttäneet joitain pienemmässä mittakaavassa olevia työkaluja, ja me olemme nyt vakuuttuneet siitä että ne todellakin toimivat. Yksi työkaluperhe monimutkaisten resurssien hallinnoinnissa on verkostoresurssisuunnittelu (network resource planning, NRP).

Verkostoresurssisuunnittelu on avoimille verkostoille sitä mitä ERP on perinteiselle yritykselle. Se on digitaalinen työkalu, joka mahdollistaa vertaisten hallinnoida yhteisesti vertaistuotantoprosessia, resursseja, aktiviteetteja, transaktioita jne. Vertaiset vertaistuotannon prosessissa käyttävät systeemiä koordinoimaan aktiviteettejään ja luomaan dataa, jota voidaan käyttää visualisoimaan resurssivirtoja verkostossa ja näin suunnittelemaan paremmin toimintaa. Systeemi myös nappaa prosessien ja projektien kontribuutiotyypit, ja tarjoaa kerroksen jolla jakaa uudelleen hyödyt. Tämä kerros on algoritmeja, jotka käsittelevät kontribuutiodataa ja allokoivat pääsyn kaiken muotoiselle hyödylle, jota kollektiivisesti tuotetaan.

Sensorica tuottajien ja kollaboratiivisten yrittäjien verkosto, jolla on yhteiset fyysiset tilat Montrealissa. Montrealin labraa hallinnoidaan yhteismaana. Juridisesti se on trusti, kolmannen sektorin organisaatio nimeltään CAKE, jota kutsutaan myös Säilytyspalveluksi. Mutta CAKE ei omista labraa. Vuosien mittaan ihmiset ovat käyttäneet labraa moniin tarkoituksiin: työntekoon, tapaamisiin, prototyyppaamiseen, tapahtumiin, koulutuksiin jne. Useat sidosryhmät ovat kehitelleet näitä käyttökohteita, joilla on eri intressit ja eri arvostukset labratilalle. Mutta labra on kilpailtu yhteisresurssi: julkiset tapahtumat häiritsevät työntekoa tai prototyyppaamista, jotkut prototyyppitilanteet ovat äänekkäitä tai niistä lähtee pölyä tai savua, mikä häiritsee tapahtumia ja työntekoa. Labra on rakentanut työkaluja ja löytänyt keinoja tehdä kompromisseja. Labra on Sensorican NRP:n alainen yhteinen resurssi, sellaisessa mitä sensoricalaiset kutsuvat niinsanotuksi jaettavien pooliksi. NRP:tä käytetään suunnittelemaan ja hallinnoimaan tehtäviä projekteissa. Esimerkkejä projekteista ovat koulutuksien tarjoaminen, julkisten tapahtumien organisointi ja joidenkin laitteiden prototyyppaus. Toimijat käyttävät NRP:tä loggaamaan yksittäisiä kontribuutioita projekteille ja yhteisresurssien käyttöä, joihin kuuluu labran käyttö. Jos suunniteltu käyttö on konfliktissa jonkin toisen sisäisen käyttökohteen kaanssa, logiikan tulisi tarjota keino konfliktin ratkaisemiseksi. Mutta kaikkein tärkeimpänä systeemi tarjoaa läpinäkyvyyttä tähän monen sidosryhmän käyttöön. Lisäksi hyötyjä jakava algoritmi on käytössä kun pelillistetään pääsyä resursseihin, mikä perustuu resurssin ylläpidon tai täydentämisen kontribuutioihin sekä harmonisen käytön kunnioittamiseen.

Sensorica on yksi verkosto, joka käyttää yhtä talousmallia, joka perustuu yhteen taloudelliseen todellisuuteen, mikä mahdollistaa vertaisten jakaa resursseja ja olla mukana vertaistuotannossa. Sensoricalaisten käyttämä NRP on suunniteltu perinteiselle palvelija-asiakas -mallille. Nykypäivänä hajautetun kirjanpidon teknologia (DLT, distributed ledger technology) tekee sovelluksille sen mitä internet teki sisällölle. Monet organisaatiot, jotka operoivat tiettyjen realiteettien avulla ja käyttävät tiettyjä taloudellisia malleja, voivat käyttää yhteentoimivia hajautettuja sovelluksia (dapp) verkon yli. Näin useat sidosryhmät voivat olla intiimissä kanssakäymisessä ja isännöidä yhteismaataan jolle he perustavat tuotantonsa.

NRP absorboi joihinkin resursseihin sisäänrakennetun monimutkaisuuden ja piilottaa sen käyttöliittymän taa. Tämä vähentää yhteismaan isännöinnin kuluja. Näin me laajennaamme yhteismaan varantoa yhteiskunnassa ottamaan mukaan monimutkaisemman tyyppisiä resursseja. Pelkästään jo se mahdollisuus, että otettaisiin resursseja pois julkisten ja yksityisten resurssien regiimiltä avaa ovia suuren mittakaavan yhteisvaurauteen perustuvalle vertaistuotannolle. Mielestäni seon haluttavaa, koska se johtaa parempaan resurssiallokaatioon yhteiskunnassa, lisää jakamista, madaltaa redundanssia ja vähentää ulkoisvaikutuksia.

Joitain alustavia ajatuksia siitä miten jatkaa yhteisvauraustyökalujen kehittämistä

Mitä me arvostamme?

Työkalujen tarvitsee kartoittaa eri sidosryhmät perustuen kysymykseen siitä mitä ihmiset arvostavat tietyssä resurssissa. Laidunmaan tapauksessa (perinteinen hallinnoitava yhteismaa), jokainen laiduntaja arvostaa samaa asiaa, laidunmaan kykyä ruokkia eläimet. Mont Royal -puiston tapauksessa sidosryhmät arvostavat eri asioita. ”Siivooja” arvostaa puuta jota hän voi myydä. ”Animaattori” arvostaa ympäristön estetiikkaa, puiden varjoja, joitain installaatioita. Paikalliset asukkaat arvostavat metsän kykyä absorboida ääniä ja virkistää ilmaa.