Suhde
— Syventynyt keskinäisen riippuvuuden tunne ”toisista”, joiden kanssa jaamme yhteisvaurautemme ja tämän elävän planeetan
Elävä yhteisvauraus on periaatteessa joukko suhteita ryhmän ihmisten sekä heidän jakamiensa resurssien välillä. Jos me haluamme kasvattaa tasa-arvoa yhteisvaurauteen pohjautuvilla ratkaisuilla, meidän tulee aina kysyä keitä ovat “me”? Millä yhteisöllä on looginen suhde yhteisvaurauteen, ottaen huomioon sen skaalan ja käytön? Onko olemassa ryhmiä joilta on evätty yhtäläinen pääsy yhteisvaurauteen historiassa tai nykyisyydessä? Mitä voimme tehdä palauttaaksemme niiden kommonerien laillisen suhteen ja roolin yhteisvaurauteen?
Suhteen palauttaminen tarkoittaa toisten ihmisten ymmärtämisen ja arvostamisen aloittamista olentoina joilla on yhteiset tarpeet, vastuut ja lopulta kohtalot. Se on autenttisen yhteisön kultivointia, jotain joka on suuresti oman individualistisen, teollistuneen yhteiskunnan köyhdyttämää ja olennaista korkean vastavuoroisuuden asteen sekä jaetun hyödyn kultivoimiselle. Nämä kriittiset askeleet luottamuksen ja kollektiivisen taloudenhoidon sekä päätöksenteon kapasiteetin rakentamisessa.
Kyse on myös todella oman luonnollisen maailmamme arvostamisesta, ei hyödykkeenä vaan elävänä järjestelmänä joista elämämme riippuvat ja joista monet yhteisvaurautemme juontavat juurensa.
Kuuluvuudentunne
— Uusi ymmärrys “omistajuudesta”
Yhteisvaurauteen pohjautuvassa yhteiskunnassa “omistajuus” saa uuden merkityksen yli “yksityisen”, “eksklusiivisen” ja “yksilöllisen” — tai edes “valtio-omisteisen” joka saattaa olla ylenpalttisen byrokraattista. Meidän tulee kysyä: Mikä on omaamme? Ja miten voimme reagoida siihen? Yhteisvauraudessa tietyt sosiaalisen vaurauden muodot tunnustetaan kuuluvan yhteisölle ja vaativan aktiivista hoitamista. Tämänkaltaisen “omistajuuden” nimeäminen ja aktivoiminen innoittaa vastuuntunnon sekä fyysisesti että ei-fyysisesti jaetusta, kuten myös vastuuntunnon tulevista sukupolvista ja muista elävistä olennoista.
Yhteisvauraus tarjoaa vaateen kuuluvuudentunteesta joka on peräisin historiallisesta ja/tai harjoitetuista suhteista. Yhteisauraus on meidän koska me olemme huolehtineet siitä, luoneet sitä, eläneet sen kanssa, jakaneet sitä, oppineet tuntemaan sen. Työmme tulee kultivoida sellaista kuuluvuudentunnetta joka tunnustaa että jotkut asiat ei voi eikä tulisi voidakaan olla kenenkään yksittäisen henkilön omistamia, vaan niitä tulee arvostaa ja jakaa eri tavalla. Se on sellaista kuuluvuudentunnetta joka pyrkii kohti laajempaa hyötyä kuin niukkuus ja eriarvoisuus.
Kestävyys
— Riittävyys, resilienssi ja hoitajuus tuleville sukupolville
Yhteisvaurauteen pohjautuvien ratkaisujen tulisi selcästi arvostaa ekologisen hyvinvoinnin ja ihmisen hyvinvoinnin välistä balanssia ja siitä riippuvaa elämää sekä elinkeinoja. Niiden tulee tunnustaa että että selviytymisemme riippuu maapallon terveydestä ja toistemme välisten suhteuden vahvuudesta.
Riittävyyden idea — olla tarpeeksi, mutta ei olla liikaa — on tärkeä kestävyyden aspekti ja sillä on tasa-arvoisuuden kannalta merkitystä. Me voimme kysyä kuka muu riippuu tästä resurssista?
Kuinka käyttöni heijastuu ymmärrykseeni yhteisestä riippuvaisuudestamme? Onko resurssuallokaatio sellainen joka ylläpitää elämää tulevaisuuteen meille kaikille, vai toistaako se resurssidominanssin ja poissulkevuuden kuvioita? Kunnioittaaksemme riittävyyttä meidän tulee kalibroida minkä tahansa resurssin käyttömme siihen mikä on mahdollista ottaen huomioon sekä rajat että muiden elävien olentojen tarpeet. Tämä vaatii sitoutumista koko yhteisön hyvinvointiin, ja pitkäjänteiseen vastuullisuuteen muita kohtaan, mukaanlukien niitä kohtaan joita emme koskaan tunne.
Vastuullisuus
— Haittojen ehkäiseminen, eriarvoisuuden ja vahinkojen korjaaminen
Yhteisvaurauteen pohjautuvat ratkaisut voivat edistää samanarvoisuutta, mutta niin tekeminen ei ole helppoa ottaen huomioon tiettyjen yhteisöjen historiallisen eristämisen ja resurssien anastamisen. Sanomattakin tulisi olla selvää että meidän tulee ehkäistä tulevaisuuden yhteisvaurauden aitaamisia, anastamista, ehtymistä ja yksityistämistä. Mutta meidän ajatellessa eteenpäin tasa-arvoisemman resurssienjaon aikaansaamista, on tärkeää havaita että yhteisöt eivät ole ainoastaan leikkautuneet yhteisvaurauden jaetuista hyödyistä, vaan myös yhteisvaurauden hoitamisesta.
Kiinnostavaa kyllä osoittautuu, että yhteisvaurauden palauttaminen terveydentilaansa on syvästi kytkeytynyt yhteisön lailliseen rooliin ja vastuullisuuteen suhteessa niihin resursseihin joita se pitää tärkeänä. Elinor Ostromin tutkimus yhteisvauraudesta paljastaa, että siellä missä yhteisöillä on rooli yhteisvauraudesta huolehtimisessa, suojaamisessa, monitoroinnissa väärinkäytöltä ja niin edelleen, yhteisvauraus on terveempää.
Hallinto
— Yhteistyöllinen, voimallinen jakaminen ja osallistuminen
Kenen yhteisvauraus on kyseessä? Yksi tapa vastata tähän on kysyä muokkaa sitä miten sitä hoidetaan ja miten siitä pidetään huolta. Yhteisen linssin läpi ihmiset nähdään tärkeinä jaettujen resurssien huolenpitäjinä ja osallistujina systeemeihin jotka niistä huolehtivat. Syvemmällä tasolla yhteisvaurauteen perustuva lähestymistapa juontaa juurensa uskomuksesta että tietyt sosiaalisen vaurauden muodot kuuluvat tietylle yhteisölle — kuuluvat ei ainoastaan julkisuuden ympäripyöreyden merkityksessä, vaan kuuluvat ihan oikealla tavalla — ja että mikä tahansa näiden resurssien hallinta johtaa legitimiteettinsä tuon kuuluvuuden ja vastuullisuuden tunteen kunnioittamisesta.
Sellaisten hallintorakenteiden pystyttäminen jotka hoivaavat syvää osallistumisen ja “omistamisen” tunnetta yhteisön jäseniensä kautta on haastavaa ja vaatii meiltä sen uudelleenmiettimistä mikä toimii ja kenellä on jotain tärkeää tarjottavaa. Se tulee riippumaan siitä puhummeko me paikallisen yhteisöpuutarhan hoidosta vaiko jostain monikerroksisesta ja monimutkaisesta kuten suuri vesimassa, tai perinteisen tiedon muodosta.
Saavuttaaksemme tämän uuden vallan paradigman, meidän tulee avata hallintojärjestelmämme, jotka usein ovat erittäin byrokraattisia ja ammattimaisia, ja luovat uusia polkuja ihmisille muokata, yhteisluoda ja leikkiä päätöksenteon rooleilla asianmukaisilla tasoilla. Samanarvoisuus tällä tasolla on olemassa suhteessa autenttisempaan demokratiaan kuin mitä me tyypillisesti koemme, sellaiseen jossa roolimme kansalaisina on merkittävä, arvostettu ja olennainen.”
Lähde:
http://www.onthecommons.org/work/equity-and-commons